18 OMITUISTA ASIAA, JOIHIN ON KÄYTETTY FORD TRANSITIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "18 OMITUISTA ASIAA, JOIHIN ON KÄYTETTY FORD TRANSITIA"

Transkriptio

1 18 OMITUISTA ASIAA, JOIHIN ON KÄYTETTY FORD TRANSITIA 50 vuoteen mahtuu monenlaisia tarinoita. 1) Elefanttikuljetus. Kaksi pientä elefanttia muutti Lontoon eläintarhaan vuonna Jotta homma saatiin hoidettua, apuun tarvittiin Transit. 2) Kisa vetten päällä. Fordin insinöörit rakensivat kelluvan Transitin, jolla osallistuttiin Maldonin lauttakilpailuun Essexissä, Isossa-Britanniassa. Se ei voittanut.

2 3) Mukana hedelmäbisneksessä. Nyrkkeilijä Henry Cooper perheineen käytti Transitia hedelmäbisneksessään. Kukapa ei haluaisi tulla kutsutuksi hedelmäkauppiaaksi? 4) Dinosaurus kyydissä. Kentissä valmistettu 16 metrinen Cetiosaurus sidottiin Transitin lavalle ja kuljetettiin luonnonhistorialliseen puistoon Edinburghiin.

3 5) Nojaa siihen kuin Tottenham. Huipputason jalkapallo oli erilaista 60-luvulla. Näin Spursit matkustivat silloin Jimmy Greaves (keltaisessa paidassa vasemmalla) ja muu joukkue esittelee joukkueen vaatimatonta Transitia. 6) Kuninkaallinen ilta ulkona. Ilmeisesti Wills ja Kate käyttivät valkoista Transitia silloin, kun he halusivat olla rauhassa asuessaan Angleseyssä. (Huom. Kuvan auto ei ole juuri SE Transit.)

4 7) Tuunaa autosi. Erikoistilauksesta tehdyssä XXL-versiossa oli pituutta 7,4 metriä, nahkaistuimet ja LCD-näytöt elokuvien katseluun tai tietokoneella pelaamiseen. 8) Lähdetään keikalle. Monet rockin kuninkaat ovat aloittaneet keikkailun Transitilla Coldplay, Status Quo ja myös The Tremoloes.

5 9) Takaa-ajo. Sitähän Michael Caine teki elokuvassa Neljäs sopimus. Monikaan ei tiedä sitä. 10) DONITSI!!! Osoittakaamme kunnioitusta tiimille, joka teki donitseja Transit Center Motorsportissa Puolassa V8 Drift Busilla.

6 11) Ennätys rikottavaksi. 48 Barking Collegen opiskelijaa ahtoi itsensä Transit-minibussiin vuonna ) Maailmanmatkaaja. Hughes Overland kuljetti ihmisiä Transit-minibussilla Lontoosta Australiaan. 10 viikkoa ja mailia (6 200 km) myöhemmin oltiin perillä.

7 13) Tai, käväisepä pikalomalla. Tällä Transitilla tehtiin asuntovaunun vetämisen nopeusennätys vuonna 1985: vauhtia oli 270 km/h. 14) Kisa dyyneillä. Tämä Transit taivalsi yli kilometriä Pohjois-Afrikan aavikolla.

8 15) Päivä stunttina. Steve Matthews hyppäsi Transitillaan 15 vanhan auton yli. Autosta poistettiin ikkunat sekä ovet ja konepelti teipattiin. 16) Varkaissa. Ison-Britannian poliisi nimesi Ford Transitin 1970-luvun parhaaksi pakoautoksi.

9 17) Rosvot linnaan. Nykyisin hyvät pojat ajavat Transitilla. 18) Näppärä myös synnytyksissä. Lokakuussa 2013 Alfie Kerr syntyi Transitin jalkatilassa. Hänen vanhempansa, Daniel ja Jess, olivat matkalla Furness General -sairaalaan Barrow ssa, Cumbriassa. He eivät ehtineet perille ajoissa. Sekä Transit että Alfie voivat edelleen hyvin. (Kuva: Cascade News)

10 # # # Ford Motor Company Ford Motor Company on globaali autonvalmistaja, jonka pääkonttori sijaitsee Dearbornissa, Michiganissa ja jonka autoja myydään kaikissa kuudessa maanosassa. Yhtiössä työskentelee noin henkilöä ja sillä on 65 tehdasta eri puolilla maailmaa. Yhtiön automerkkejä ovat Ford ja Lincoln. Yhtiö tarjoaa myös rahoituspalveluita, joita varten on olemassa oma yhtiö, Ford Motor Credit Company. Lisätietoja Fordista ja sen tuotteista löytyy osoitteesta Euroopan Ford valmistaa, myy ja huoltaa Ford-autoja 50 markkina-alueella. Sen palveluksessa työskentelee noin henkilöä ja yhteisyritykset mukaan lukien noin henkilöä. Euroopassa toimii myös Ford Motor Credit Company ja Ford Customer Service Division sekä 22 tuotantolaitosta, joista 13 Ford omistaa kokonaan tai on enemmistöomistaja ja 9 on yhteisomistuksessa muiden toimijoiden kanssa. Ensimmäiset Ford-autot tuotiin Eurooppaan vuonna 1903 samana vuonna, jolloin Ford Motor Company perustettiin. Tuotanto Euroopassa aloitettiin vuonna Lisätiedot: Riitta Salin Oy Ford Ab rsalin1@ford.com

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

suorituskyky ja taloudellisuus kulutus Ø l/100 km ØØ km)

suorituskyky ja taloudellisuus kulutus Ø l/100 km ØØ km) 30.4.2015 - Ford S-MAX tekniset tiedot suorituskyky ja taloudellisuus Polttoaineen Suorituskyky kulutus Ø l/100 km ØØ MoottoriSuurin CO2-Kaupunki Maantie Yhdistetty Huippunopeus km/ 50-100 Kiihtyvyys0-100

Lisätiedot

11.9.2015 Helsinki Uusi, vahva Ford Ranger Euroopan-debyytissään Frankfurtissa Wildtrak tarjoaa huippuluokan tyyliä ja kyvykkyyttä

11.9.2015 Helsinki Uusi, vahva Ford Ranger Euroopan-debyytissään Frankfurtissa Wildtrak tarjoaa huippuluokan tyyliä ja kyvykkyyttä 11.9.2015 Helsinki Uusi, vahva Ford Ranger Euroopan-debyytissään Frankfurtissa Wildtrak tarjoaa huippuluokan tyyliä ja kyvykkyyttä Euroopassa ensiesittelyssä oleva uusi Ford Ranger -avolava-auto häikäisee

Lisätiedot

5.12.2013 HELSINKI Ford Edge -konsepti ensimmäistä kertaa esillä Euroopassa; esimakua uudesta isosta katumaasturista

5.12.2013 HELSINKI Ford Edge -konsepti ensimmäistä kertaa esillä Euroopassa; esimakua uudesta isosta katumaasturista 5.12.2013 HELSINKI Ford Edge -konsepti ensimmäistä kertaa esillä Euroopassa; esimakua uudesta isosta katumaasturista Uusi Edge-konsepti ensiesitellään Euroopassa Fordin Go Further -tapahtumassa Barcelonassa

Lisätiedot

Ford vastaa sähköautosuunnitelmiinsa ja tuo uudet C-MAX Energin ja C-MAX Hybridin Euroopan markkinoille

Ford vastaa sähköautosuunnitelmiinsa ja tuo uudet C-MAX Energin ja C-MAX Hybridin Euroopan markkinoille Ford vastaa sähköautosuunnitelmiinsa ja tuo uudet C-MAX Energin ja C-MAX Hybridin Euroopan markkinoille Ford tuo markkinoille C-MAX Energin, yhtiön ensimmäisen ladattavan hybridisähköauton sekä C-MAX Hybridin,

Lisätiedot

Fordin hyötyajoneuvojen lippulaivamalli Transit asettaa jälleen kerran luokkaansa uudet standardit: alemmat

Fordin hyötyajoneuvojen lippulaivamalli Transit asettaa jälleen kerran luokkaansa uudet standardit: alemmat 18.2.2014 HELSINKI Täysin uusi Ford Transit on käyttökustannuksiltaan ja kuljetuskyvyltään luokkansa paras Fordin täysin uudessa Transit-mallistossa yhdistyvät luokkansa alhaisimmat käyttökustannukset

Lisätiedot

FORD FOCUS 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 15 17 18 19 9 3 1 1 6 4 2 5 7 8 10 21 23 24 25

Lisätiedot

Täysin uusi Ford Ranger Wildtrack maailman ensi-illassa Genevessä

Täysin uusi Ford Ranger Wildtrack maailman ensi-illassa Genevessä Täysin uusi Ford Ranger Wildtrack maailman ensi-illassa Genevessä Täysin uusi Ford Ranger Wildtrak -avolava-auto ihastuttaa uudenaikaisella muotoilullaan Tehokkaat uudet Ford Duratorq TDCi -dieselmoottorit

Lisätiedot

Merkittäviä parannuksia voimansiirtoon ja Fordin Auto- Start-Stop Mondeoon, S-MAXiin ja Galaxyyn

Merkittäviä parannuksia voimansiirtoon ja Fordin Auto- Start-Stop Mondeoon, S-MAXiin ja Galaxyyn TIEDOTE Merkittäviä parannuksia voimansiirtoon ja Fordin Auto- Start-Stop Mondeoon, S-MAXiin ja Galaxyyn Merkittäviä parannuksia voimansiirtoon Fordin suurten autojen mallistoon Uusi 115-hevosvoimainen

Lisätiedot

Ford Evos -konsepti esittelee Fordin uuden globaalin muotoilun ja teknologioiden viimeisimmän näkemyksen

Ford Evos -konsepti esittelee Fordin uuden globaalin muotoilun ja teknologioiden viimeisimmän näkemyksen TIEDOTE Ford Evos -konsepti esittelee Fordin uuden globaalin muotoilun ja teknologioiden viimeisimmän näkemyksen Ford Evos -konseptissa esitellään Fordin globaaliin tuotestrategiaan perustuvan tulevaisuuden

Lisätiedot

8.7.2014 Helsinki Ford julkistaa uuden Focus ST:n

8.7.2014 Helsinki Ford julkistaa uuden Focus ST:n 8.7.2014 Helsinki Ford julkistaa uuden Focus ST:n Uusi Ford Focus ST uhkuu suorituskykyä ja entistä parempaa ajodynamiikkaa Uudet alustan hallintateknologiat sekä hienosäädetty jousitus ja ohjaus saavat

Lisätiedot

FordFocus. www.ford.fi. MV 2011 FIN fl

FordFocus. www.ford.fi. MV 2011 FIN fl MV 2011 FIN fl Kuvat, kuvaukset ja erittelyt. Tämän esitteen tiedot olivat oikeita painatushetkellä. Fordin pyrkimyksenä on kuitenkin tuotteiden jatkuva kehittäminen ja parantaminen. Kaikki oikeudet tämän

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

B-MAX on osoitus Fordin innovatiivisesta näkemyksestä pienten autojen markkinoille. Ford B-MAXin maailman ensi-ilta Geneven autonäyttelyssä 2011

B-MAX on osoitus Fordin innovatiivisesta näkemyksestä pienten autojen markkinoille. Ford B-MAXin maailman ensi-ilta Geneven autonäyttelyssä 2011 B-MAX on osoitus Fordin innovatiivisesta näkemyksestä pienten autojen markkinoille Ford B-MAXin maailman ensi-ilta Geneven autonäyttelyssä 2011 Konseptiauto on osoitus Euroopan Fordin innovatiivisesta

Lisätiedot

Hienostunut muotoilu

Hienostunut muotoilu 24.2.2014 HELSINKI Uusi Ford Focus: Edistynyt teknologia, viimeistelty laatu ja parantunut tehokkuus tulevat nostamaan auton maailman parhaiten myyväksi malliksi Uudessa Focuksessa yhdistyy moderni muotoilu,

Lisätiedot

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Monenlaista luettavaa 2. Sisältö Merisuo & Storm 2 Sisältö Opettajalle.................................... 3 Leijona ja hiiri (kansansatua mukaellen).............. 5 Kyyhkynen ja muurahainen (La Fontainea mukaellen).. 8 Korppi ja muurahainen

Lisätiedot

FORD MONDEO MON_2012.75_V9_MASTER_COVER_AW.indd 1 20/04/2012 11:27

FORD MONDEO MON_2012.75_V9_MASTER_COVER_AW.indd 1 20/04/2012 11:27 FORD MONDEO 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 14 16 17 18 19 8 10 14 2 5 1 3 4 11 12 13 6 7 9 11 12 13 20 22 23 24 25 26 27 28 29 30 32 34 36 37 38 38 38 40 41 2 1 3 5 11 6 8 10 7 4 9 9 42 43 44 45 46 47 48 49

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

AMPUMAHIIHDON JA RULLA-AMPUMAHIIHDON KANSALLISET KILPAILULAJIT (25.10.2009)

AMPUMAHIIHDON JA RULLA-AMPUMAHIIHDON KANSALLISET KILPAILULAJIT (25.10.2009) AMPUMAHIIHDON JA RULLA-AMPUMAHIIHDON KANSALLISET KILPAILULAJIT (25.10.2009) Sarja Normaali Pika Takaa-ajo Yhteislähtö Super sprint Viesti Huom N11, M11 matka 3 km 2 km 2 km 2 km 0,5-1 km 3 x 2 km Ammunnassa

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 Hätäaputoiminnolla* varustettu Ford SYNC Liikkuva toimisto Ford SYNC tarjoaa mahdollisuuden käyttää useimpia MP3-soittimia, Bluetooth -varustettuja puhelimia ja USB-asemia ääniohjauksella

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010

PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 PAIKALLISTA NÄKYVYYTTÄ 2010 uutiskuvat kotiotteluista paikallislehdessä näkyvyys kentällä myös pelien ulkopuolella näkyvyys peliasuissa näkyvyys netissä näkyvyys mainoksissa koko Lohjan alueella Kaikki

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 10 12 13 112 14 15 16 17 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 140 [190] 380 140 [190] 380 140 [190] 340 120 [163] 340 120 [163] 340 120 [163]

Lisätiedot

Cadets Sivu 1

Cadets Sivu 1 Cadets 2004 - Sivu 1 3 pistettä 1/ Laske 2004 4 200 A 400800 B 400000 C 1204 1200 E 2804 2/ Tasasivuista kolmiota AC kierretään vastapäivään pisteen A ympäri. Kuinka monta astetta sitä on kierrettävä kunnes

Lisätiedot

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu Ratkaisuita

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu Ratkaisuita Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 22..204 Ratkaisuita. Laske 23 45. a) 4000 b) 4525 c) 4535 d) 5525 e) 5535 Ratkaisu. Lasketaan allekkain: 45 23 35 90 45 5535 2. Yhden maalipurkin sisällöllä

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 112 10 11 12 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot 1960-luvulla kuljettiin Viialasta Valkeakoskelle polkupyörällä yli 20 km matka peleihin ja harjoituksiin. Valkeakosken

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Jokaisella Kialla on 7 vuoden tai 150000 km:n takuu, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa.

Jokaisella Kialla on 7 vuoden tai 150000 km:n takuu, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Jokaisella Kialla on 7 vuoden tai 150000 km:n takuu, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. 18 vanne 18 vanne Jokaisella Kialla on 7 vuoden tai 150000 km:n takuu, kolme

Lisätiedot

Ford Vertrek-konsepti antaa esimakua virtaviivaisemmasta, urheilullisemmasta ja tyylikkäämmästä SUV-autosta

Ford Vertrek-konsepti antaa esimakua virtaviivaisemmasta, urheilullisemmasta ja tyylikkäämmästä SUV-autosta Ford Vertrek-konsepti antaa esimakua virtaviivaisemmasta, urheilullisemmasta ja tyylikkäämmästä SUV-autosta Vertrek-konsepti on Fordin näkemys autosta, joka vetoaa asiakkaisiin ympäri maailman. Se myös

Lisätiedot

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 16 3 pistettä 1. Kello on 17.00. Kuinka paljon kello on 17 tunnin kuluttua? (A) 8.00 (B) 10.00 (C) 11.00 (D) 12.00 (E) 13.00 17 tuntia on 7 tuntia vaille täysi vuorokausi. 17 7 = 10, joten 17

Lisätiedot

Matematiikka_Peruslaskuja.notebook. May 17, 2017

Matematiikka_Peruslaskuja.notebook. May 17, 2017 1 2 3 4 5 6 7 8 Koulun ruokasalissa on pöytiä, joihin mahtuu kuvan mukaisesti kuusi oppilasta. Vanhempainiltaa varten pöydistä rakennetaan pitkiä pöytiä sijoittamalla niitä peräkkäin jonoon. Kuinka monta

Lisätiedot

AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE PROBE

AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE PROBE AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE PROBE TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.92 ALKAEN VALMISTETUSTA PROBE- MALLISTA Auton tunnuskilpi Auton tunnuskilpi on kiinnitetty vasemmanpuoleiseen ovenpieleen lukitussalvan

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D tytöt - c-tytöt - D-pojat - d-pojat - c-pojat - D-pojat - f-tytöt - d-pojat - f-tytöt - D-tytöt

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 112 17 18 19 20 21 22 4 5 8 9 23 4 1 3 5 6 7 2 24 25 26 27 28 29 30 31 32 34 36 38 39 Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä Ford Transit Ford Transit -mallisto

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

PALLOVERKON OHJEET PELIPASSIEN OSTOA VARTEN

PALLOVERKON OHJEET PELIPASSIEN OSTOA VARTEN Kirjautuminen järjestelmään Kirjaudu järjestelmään osoitteessa: https://palloverkko.palloliitto.fi/live/fsiplayerregistration/login.aspx Kun kirjaudut ensimmäistä kertaa, syötä PalloID ylempään kenttään

Lisätiedot

06/07 Darmstadt, Saksa

06/07 Darmstadt, Saksa 06/07 Darmstadt, Saksa Darmstadt Darmstadt sijaitsee Hessenin osavaltiossa, noin 30km päässä Frankfurtista Darmstadt on keskikokoinen kaupunki, jossa on noin 200 000 asukasta Hochschule Darmstadt Vaihtareita

Lisätiedot

Yhteistyössä Unisport ja Kompan

Yhteistyössä Unisport ja Kompan Yhteistyössä Unisport ja Kompan TEKONURMI JALKAPALLOKENTÄLLE TEKONURMI MAISEMOINTIIN TEKONURMI GOLFKENTÄLLE VOIMISTELU- JA KUNTOSALI LIIKUNTAHALLIEN LATTIAT TENNIS PADEL KATSOMOT Unisport on jalkapallokentille,

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TIEDOTE 35/2006 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO KOLMEN KOULUN KOHDALLA ON KOKEILLAAN VAIHTUVAA NOPEUSRAJOITUSTA

HELSINGIN KAUPUNKI TIEDOTE 35/2006 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO KOLMEN KOULUN KOHDALLA ON KOKEILLAAN VAIHTUVAA NOPEUSRAJOITUSTA HELSINGIN KAUPUNKI TIEDOTE 35/26 1 (5) 8.8.26 KOLMEN KOULUN KOHDALLA ON KOKEILLAAN VAIHTUVAA NOPEUSRAJOITUSTA Autojen ylinopeus on suurin uhka lasten kouluteiden turvallisuudelle. Vauhti ratkaisee onnettomuuden

Lisätiedot

Näyte. Peruslaskutoimitukset. Perustehtävät. Alkulämmittely. A Laske a) 1 + 2 3 35 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 32 + 75 + 68

Näyte. Peruslaskutoimitukset. Perustehtävät. Alkulämmittely. A Laske a) 1 + 2 3 35 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 32 + 75 + 68 LUKKPIRUETTEJ Peruslaskutoimitukset Perustehtävät Laske a) 1 + 2 5 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 2 + 75 + 68 Muunna sekunneiksi a) 8 min b) 4,5 min Muunna minuuteiksi. a) 120 s b) 150 s c) 1 h 1. Jalkapallo-ottelun

Lisätiedot

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ KARKKILASSA LUOTTAMUKSELLINEN 8/2017

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ KARKKILASSA LUOTTAMUKSELLINEN 8/2017 MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ KARKKILASSA LUOTTAMUKSELLINEN 8/2017 SIJAINTI MYYTÄVÄ KOHDE SIJAITSEE KARKKILAN TEOLLISUUSALUEELLA OSOITE: YRITTÄJÄNTIE 30, KARKKILA KARKKILAN KESKUSTA ~2 km YRITTÄJÄNTIE 30

Lisätiedot

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi

Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty 5.1.2014/eh hamaeero(at)kolumbus.fi HUOM! Matkaa voi jatkaa makunsa mukaan alusta tai lopusta. Kesän 2014 matka LUONNOS (matkan pituus 9 päivää + mahd.

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) ratkaisut sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1) Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2) Aikuisten

Lisätiedot

»»! mmm mp tmm. AU I VJIM JAÄrI UTy,JL AJ/\ S TEHDAS.. -*. *ST H * *"* TS* H INTA- LUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 19 '2 34

»»! mmm mp tmm. AU I VJIM JAÄrI UTy,JL AJ/\ S TEHDAS.. -*. *ST H * ** TS* H INTA- LUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 19 '2 34 . * *"*»»! mmm mp tmm U I VJIM JÄrI UTy,JL J/\ S TEHDS..*. *ST H TS* H INT LUETTELO UTON JÄÄHDYTTÄJILLE 19 '2 34 18 S 1750: : OKSNEN & KUMPP. OY. Helsinki siakkaidemme toivomuksesta olemme hankkineet käyttö

Lisätiedot

Lisävarusteet FORD MONDEO

Lisävarusteet FORD MONDEO FORD-LISÄVARUSTEET Lisävarusteet FORD MONDEO Hybrid 09/2014 www.ford-lisaevarusteet.fi Go Further Lisävarusteet FORD MONDEO Hybrid 09/2014 KULJETUSJÄRJESTELMÄT Kattokuljetusjärjestelmä Sisätilojen kuljetusjärjestelmät

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) 19.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 96 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center Ab:lle (Kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sarjassa pelataan neljän joukkueen alkulohkot, joiden jälkeen joukkueet jaetaan neljän joukkueen sijoituslohkoihin.

Sarjassa pelataan neljän joukkueen alkulohkot, joiden jälkeen joukkueet jaetaan neljän joukkueen sijoituslohkoihin. XXVII Keimola Lentis Miehet B sarja Sarjassa pelataan neljän joukkueen alkulohkot, joiden jälkeen joukkueet jaetaan neljän joukkueen sijoituslohkoihin. Alkulohkojen otteluissa pelataan kaksi erää 25 pisteeseen,

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

AMMATIKKA top

AMMATIKKA top AMMATIKKA top 6..006 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen MATEMATIIKKAKILPAILU Nimi Oppilaitos Koulutusala Luokka Sarjat: MERKITSE OMA SARJA. Tekniikka ja liikenne: O. Matkailu-,

Lisätiedot

HAXLOG. Kiinteistö 92-75-200-1, Koivukylänväylä, 01350 Vantaa

HAXLOG. Kiinteistö 92-75-200-1, Koivukylänväylä, 01350 Vantaa HAXLOG Kiinteistö 92-75-200-1, Koivukylänväylä, 01350 Vantaa TERVETULOA HAXLOGIIN UUTTA VARASTO- JA TUOTANTOTILAA YRITYKSELLESI JA JUURI SIELLÄ MISSÄ PITÄÄKIN! Haxlog on neljästä varasto- ja tuotanto-

Lisätiedot

Arkkitehtiuutiset - lukijatutkimus Suomen Arkkitehtiliitto SAFA

Arkkitehtiuutiset - lukijatutkimus Suomen Arkkitehtiliitto SAFA Arkkitehtiuutiset - lukijatutkimus 2015 Suomen Arkkitehtiliitto SAFA Tutkimuksen toteutus Arkkitehtiuutiset lukijatutkimus 2015 Tiedonkeruun ajankohta: 29.9-16.10.2015 Kohderyhmä & vastaajarekisteri: Arkkitehtiuutiset

Lisätiedot

Lataa Dinosaurus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Dinosaurus Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi

Lataa Dinosaurus. Lataa. Lataa kirja ilmaiseksi suomalainen Dinosaurus Lataa Luettu Kuunnella E-kirja Suomi epub, Pdf, ibook, Kindle, Txt, Doc, Mobi Lataa Dinosaurus Lataa ISBN: 9789512098750 Sivumäärä: 217 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.47 Mb Tiesitkö että Argentinosaurus oli yhtä painava kuin 17 elefanttia! Tai että dinosaurukset elivät maapallolla

Lisätiedot

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson

Pikaraitiotie. Mikä se on. Davy Beilinson Pikaraitiotie Mikä se on Davy Beilinson Pikaraitiotien suunnittelutavoitteet Tavoitteena on kohtuuhintainen, tehokas joukkoliikenneväline, jonka kapasiteetti ja matkanopeus (noin 25 km/h pysähdyksineen)

Lisätiedot

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2017 Ecolier: Ratkaisut (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 12 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 7 VASTAUS C C E B C E A 4 pistettä TEHTÄVÄ 8 9 10 11 12 13 14 VASTAUS D B E A C A C 5 pistettä TEHTÄVÄ 15 16 17 18 19 20 21 VASTAUS

Lisätiedot

LOMA HÄIPYI SAVUNA ILMAAN?

LOMA HÄIPYI SAVUNA ILMAAN? LOMA HÄIPYI SAVUNA ILMAAN? Pakoputkiston tarkistaminen nyt voi säästää sinulle aikaa ja rahaa, kun olet matkalla Bryssel, kesäkuussa 2003 Seuraavien kuukausien aikana miljoonat autot täyttävät tiet, kun

Lisätiedot

OKSAN N HINTALUETTELO AUTON TEHDAS «, JÄÄHDYTTÄJILLE HELSINKI. HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,?

OKSAN N HINTALUETTELO AUTON TEHDAS «, JÄÄHDYTTÄJILLE HELSINKI. HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,? OKSAN N TEHDAS «, HELSINKI HÄM NTfE 33 PUHELIN 71730,? HINTALUETTELO AUTON JÄÄHDYTTÄJILLE 2 Hinta A: tässä hinnastossa tarkoittaa sitä, että me saamme kulloinkin kysymyksessä olevan vanhan jäähdyttäjän,

Lisätiedot

Syksy saa. Tarjouksia Saabisi syksyyn.

Syksy saa. Tarjouksia Saabisi syksyyn. Syksy saa. Tarjouksia Saabisi syksyyn. Arvon Saabisti, Saabin omistajalle syksy on yhtä antoisaa aikaa, kuin muutkin vuodenajat. Syksyllä Saabisi pääsee taas näyttämään parhaimpia puoliaan. Ajo-ominaisuudet

Lisätiedot

Merkitse yhtä puuta kirjaimella x ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3x + 2x = 5x + =

Merkitse yhtä puuta kirjaimella x ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3x + 2x = 5x + = Mikä X? Esimerkki: Merkitse yhtä puuta kirjaimella ja kirjoita yhtälöksi. Mikä tulee vastaukseksi? 3 + 2 = 5 + = 5 + = 1. Merkitse yhtä päärynää kirjaimella ja kirjoita yhtälöksi? Mikä tulee vastaukseksi?

Lisätiedot

FYSIIKAN HARJOITUSKOE I Mekaniikka, 8. luokka

FYSIIKAN HARJOITUSKOE I Mekaniikka, 8. luokka FYSIIKAN HARJOITUSKOE I Mekaniikka, 8. luokka Oppilaan nimi: Pisteet: / 77 p. Päiväys: Koealue: kpl 13-18, s. 91-130 1. SUUREET. Täydennä taulukon tiedot. suure suureen tunnus suureen yksikkö matka aika

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 317. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.10.2015 Sivu 1 / 1 3975/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 96 19.10.2015 317 Kiinteistö Oy Olarinluoma 15 -nimisen yhtiön myynti Oy Sports Car Center

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

AMMATIKKA top 16.11.2006

AMMATIKKA top 16.11.2006 AMMATIKKA top 16.11.2006 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen kaikkien alojen yhteinen MATEMATIIKKAKILPAILU Nimi Oppilaitos Koulutusala Luokka Sarjat: MERKITSE OMA SARJA 1. Tekniikka ja liikenne: O 2.

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 11/2015 Nuorisovaltuusto

Kosken Tl kunta Kokouspvm. Pöytäkirja Nro 11/2015 Nuorisovaltuusto Pöytäkirja Nro 11/2015 Kokousaika Torstai 8.10.2015 kello 17.00 17.54 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jansson Niklas, vpj. (x) olleet jäsenet Kankare Jarno (-) Kreen

Lisätiedot

Seuraleiri

Seuraleiri Seuraleiri 2018 31.8.- 2.9.2018 Seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen vuoden tauon jälkeen seuraleirille Kisakallion leirikeskukseen. Kisakallio sijaitsee Lohjalla, Turuntien läheisyydessä noin 40 minuutin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SaaS on modernin sijoittajan valinta Rahapäivä Matti Lattu Heeros Oyj

SaaS on modernin sijoittajan valinta Rahapäivä Matti Lattu Heeros Oyj SaaS on modernin sijoittajan valinta Rahapäivä 21.9.2017 Matti Lattu Heeros Oyj NOPEASTI KASVAVA TALOUSHALLINNON OHJELMISTORATKAISUJEN TOIMITTAJA Yleistä Heeros perustettiin vuonna 2000 Yhtiö toimittaa

Lisätiedot

Mediakyselyn tulokset

Mediakyselyn tulokset Teetimme Tammikuussa 2016 kyselyn lasten mediakäyttäytymisestä Kankaan päiväkodin esikoululaisten ja Kankaan koulun 1-4- luokkalaisten vanhemmilla. Kyselyn avulla oli tarkoitus kartoittaa lasten sosiaalisen

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

ESIPUHE TRANSIT 92 TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA TRANSIT 92 -MALLEISTA "A0408" JA "A0410" 0891 ALKAEN. VERSIO ERITYISET MALLIVERSIOT ON OSOITETTU MALLIN KOODINUMEROLLA.. 80 ) 100S ) 115 ) 120 ) 150S

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II

Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II Harjoitussuunnitelma viikko 12 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö II = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö

Lisätiedot

Jos valmistuspäivä on esimerkiksi 24. tammikuuta, leimassa lukee 0124; jos valmistuspäivä on 21. lokakuuta, auton leimassa lukee 1021.

Jos valmistuspäivä on esimerkiksi 24. tammikuuta, leimassa lukee 0124; jos valmistuspäivä on 21. lokakuuta, auton leimassa lukee 1021. AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE EXPLORER TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.92 ALKAEN VALMISTETUSTA EXPLORER- MALLISTA Auton tunnuskilpi Auton tunnuskilpi on kiinnitetty kuljettajanpuoleiseen ovenpieleen lukitussalvan

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

KIINA. Työssäoppiminen 2018

KIINA. Työssäoppiminen 2018 KIINA Työssäoppiminen 2018 MIKSI HALUSIN KIINAAN? Täysin erilainen kuin Suomi Todella suuri valtio Talous kasvaa huimaa vauhtia Onnistunut luomaan laajan ja aktiivisen markkinaverkoston ympäri maailman

Lisätiedot

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit

Alueleiri 2016 / Tampere. C- ja B-juniorit Alueleiri 2016 / Tampere Sisältö: majoituskoulut C- ja B-juniorit leiri- ja otteluohjelmat ruokailupaikat kentät parkkipaikat käytännön asiat / yhteystiedot Majoituskoulut Majoituskouluille on mahdollista

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

-FRANKE YHTYMÄ -FRANKE FINLAND OY FRANKE MEDICAL OY -LIIKEVAIHDON, TULOKSEN JA INVESTOINTIEN KEHITYS SEKÄ ARVIO TULEVAISUUTEEN -HENKILÖMÄÄRÄT JA

-FRANKE YHTYMÄ -FRANKE FINLAND OY FRANKE MEDICAL OY -LIIKEVAIHDON, TULOKSEN JA INVESTOINTIEN KEHITYS SEKÄ ARVIO TULEVAISUUTEEN -HENKILÖMÄÄRÄT JA -FRANKE YHTYMÄ -FRANKE FINLAND OY FRANKE MEDICAL OY -LIIKEVAIHDON, TULOKSEN JA INVESTOINTIEN KEHITYS SEKÄ ARVIO TULEVAISUUTEEN -HENKILÖMÄÄRÄT JA NIIDEN KEHITYS -TILAUSKANNAT -TULEVAISUUDEN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ

Lisätiedot

ESIPUHE WINDSTAR TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.94 ALKAEN VALMISTETUSTA WINDSTAR- MALLISTA. Auton tunnuskilpi

ESIPUHE WINDSTAR TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.94 ALKAEN VALMISTETUSTA WINDSTAR- MALLISTA. Auton tunnuskilpi AUTON TUNNUSKILPI ESIPUHE WINDSTAR TÄSSÄ OSALUETTELOSSA ON TIETOJA 10.94 ALKAEN VALMISTETUSTA WINDSTAR- MALLISTA Auton tunnuskilpi Auton tunnuskilpi on kiinnitetty kuljettajanpuoleisen oven salvan reunaan.

Lisätiedot