Selvitys puu- ja turvetuhkan lannoitesekä muusta hyötykäytöstä. Elina Ojala

Transkriptio

1 Selvitys puu- ja turvetuhkan lannoitesekä muusta hyötykäytöstä Elina Ojala

2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO TAUSTAA SELVITYKSESTÄ BIOTUHKA JA LANNOITUS Puunpoltossa syntyvän tuhkan koostumus ja muodostuminen Metsälannoitus Tuhkan käsittely ja säilytys laitoksella Tuhkan käsittely metsälannoitteeksi Tuhkan hyötykäytön kustannukset TUHKAN HYÖDYNTÄMISTÄ KOSKEVA KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ Lainsäädännön vaikutukset Lannoitevalmistelaki sekä -asetukset Ympäristölainsäädäntö ja -lupa MARA-asetus Jätelaki ja -vero LANNOITEVALMISTELAKI JA ASETUKSET Lannoitevalmisteen ja raaka-aineiden määrittely Lannoitevalmisteiden lainmukainen valmistus Lannoitevalmisteiden omavalvonta, tuoteseloste ja vastuu REACH-ASETUS JA TUHKAN TUOTTEISTAMINEN REACH-asetuksen velvoitteet Rekisteröinti Toimintaohjeet ei esirekisteröidyille AINEISTO JA MENETELMÄT Kyselyn toteutus Kyselyn kohderyhmä ja aineiston keruu Tulosten tarkastelu KYSELYN TULOKSET Kyselyn ensimmäinen osio - Tiedot tuotannosta Kyselyn toinen osio - Tiedot tuhkasta Kyselyn kolmas osio - Tuhkan käyttö Kyselyn neljäs osio - Asetukset tuhkankäytöstä TULOSTEN TARKASTELU JA SUOSITUKSIA Tiedot tuotannosta ja tuhkasta osioiden tarkastelu ja suositukset Tuhkan käyttö osion tarkastelu ja suositukset Asetukset tuhkan käytössä osion tarkastelu ja suositukset LOPUKSI LÄHTEET LIITTEET... 37

3 LYHENTEET ECHA ET Evira Metla MMM REACH SIEF SYKE TEM VTT Euroopan kemikaalivirasto Energiateollisuus ry Elintarviketurvallisuusvirasto Metsäntutkimuslaitos Maa- ja metsätalousministeriö Registration, Evaluation, Authorisation, of Chemicals; Kemikaalien rekisteröinti-, arvionti-, rajoitus- ja lupamenettely Substance Information Exchange Forum; REACH-asetuksessa määritelty tietojenvaihtofoorumi Suomen ympäristökeskus Työ- ja elinkeinoministeriö Valtion teknillinen tutkimuskeskus

4 MÄÄRITELMÄT Biopolttoaineet Hyödyntäminen Jäte Jätteen tuottaja Seospoltto Sivutuote Uusiomateriaali Eloperäisestä aineesta valmistettu polttoaine Direktiivi 2008/98/EY mukaan hyödyntämisellä tarkoitetaan tointa, jonka pääasiallisena tuloksena jätettä voidaan käyttää hyödylliseen tarkoitukseen joko tuotantolaitoksessa tai yleensä taloudessa korvaamalla muita materiaaleja, joita olisi muutoin käytetty erityiseen tarkoitukseen, tai jätteen valmistelemista tällaista tarkoitusta varten. Jätelain 1993/1072 mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Direktiivi 2008/98/EY mukaan jätteen tuottajalla tarkoitetaan jokaista, jonka toiminta tuottaa jätettä (alkuperäinen jätteen tuottaja) tai joka suorittaa esikäsittelyä, sekoittamista tai muunlaista toimintaa, jonka tuloksena kyseisen jätteen luonne tai koostumus muuttuu. Polttoprosessi, jossa käytetään useampaa kuin yhtä polttoainetta saman aikaisesti, kuten esimerkiksi turvetta ja puuta Katso liite III Uusioraaka-aineesta saatu materiaali

5 1 1 JOHDANTO Suomen tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian käyttöä 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 tasosta, jolloin uusiutuvan energian loppukulutus oli 28,5 prosenttia. Jo tällä hetkellä Suomessa biomassa muodostaa 20 prosenttia primäärienergian kulutuksesta eli siten on merkittävin uusiutuvan energian lähde ja erityisesti puupolttoaineiden käyttö on ollut vakaalla pohjalla jo pitkään (kuvaaja 1). Keväällä 2010 julkaistun Työ- ja elinkeinoministeriön uusiutuvan energian velvoitepaketin mukaan tavoitteena on vielä lisätä muun muassa metsähakkeen käyttöä 6 TWh:sta (2005) 25 TWh:n vuoteen 2020 mennessä (TEM, 2010). Täten biomassan ja erityisesti hakkuutähteiden tehostettu käyttö polttoaineena tulee kasvamaan suuresti energian tuotannossa. Tämä tulee lisäämään huomattavasti energialaitoksissa syntyvän puutuhkan määrää sekä viemään ravinteita maaperästä. Kokonaisuudessaan metsäenergian kilpailukykyä tullaan nostamaan muodostamalla pien-chp:n syöttötariffi uusille laitoksille, tuomalla haketukseen liittyvä pienpuun energiatuki ja myös muuttuvan sähköntuotannontuki otetaan käyttöön, joka tarkoittaisi puun osuuden lisäämistä puuta ja turvetta polttavissa energialaitoksissa(tem, 2010). Puupolttoaineiden käyttö Suomessa TJ Muu puun pienpoltto Metsähake Kierrätyspuu Muut metsäteollisuuden sivu- ja jätetuotteet Teollisuuden puutähteet Metsäteollisuudenjäteliemet Vuosi Kuvaaja 1 Puupolttoaineiden käyttö Suomessa (Tilastokeskus/Energiatilasto - Vuosikirja 2009) Tällä hetkellä puun ja turpeen poltosta syntynyttä tuhkaa voidaan hyödyntää muun muassa maanparannusaineena, metsä- ja peltolannoitteena, tierakentamisessa ja kentillä, kaatopaikkarakenteissa, lisäaineena asfaltissa ja sementissä sekä perinteisesti läjityksessä. Usein tuhka päätyy silti hyödyntämättömänä kaatopaikoille tai voima- ja lämpölaitosten omille läjitysalueille, sillä monissa tapauksissa se on edullisempaa kuin hyötykäyttöön saattaminen tai esimerkiksi asetetut raja-arvot ylittyvät hyötykäyttöä ajatellen. Tuhkan hyötykäyttöä esimerkiksi metsälannoitteena on tutkittu nimenomaan sen kalkitus- ja ravinnevaikutuksen vuoksi, sillä ravinnekierron päättäminen takaisin luontoon on hyvä vaihtoehto tuhkan sisältäessä useimmiten ravinteita puiden tarvitsemissa suhteissa. Erityisesti energiapuun tehostetun korjuun yhteydessä ilmenevät ravinnepoistumat saadaan

6 2 kompensoitua palauttamalla ravinteikas tuhka metsämaahan. Kaiken kaikkiaan puuntuhkalla on mahdollista parantaa puuston ravinnetilaa ja kasvua vähintään 20 vuoden ajan (Leinonen 1996). Parhaat käyttökohteet tuhkalannoitukselle löytyvät usein paksuturpeisista rämemänniköistä, joiden kasvu on heikkoa fosforin ja kalsiumin puutteen vuoksi. Lannoitevalmisteiden valmistusta on tiukennettu vuonna 2006 uudistuneen lannoitevalmistelain ja sen asetuksien kautta vaikuttaen samalla tuhkan käyttöön metsä- ja peltolannoitteena. Toisaalta myös jätelaki sekä Euroopan Unionin asettama REACH-asetus ovat hankaloittaneet tuhkan hyötykäyttöä varsinkin toiminnanharjoittajan näkökulmasta. Toki myös seospolton lisääntyminen viime vuosien aikana on vähentänyt lannoitekäyttöä, sillä puunkäyttö poltossa on vähentynyt ja korvaantunut esimerkiksi turpeella. Tuhkan käytöstä lannoitteena sekä maarakennusaineena löytyy paljon tutkimuksia muun muassa Metsäntutkimuslaitokselta (Metla) ja Valtion teknillinen tutkimuskeskukselta (VTT). Suomessa aloitettiin ensimmäisiä puutuhkankokeita vuonna 1937 Metlan toimesta Vilppulassa. Kaiken kaikkiaan tutkimuksien tulokset pitkältä aikaväliltä ovat osoittaneet tuhkan positiivisista ja pitkäaikaisista vaikutuksista puun kasvun parantumisessa (Leinonen 1996). Tällä hetkellä tuhkatutkimusta tehdään muun muassa VTT:llä Keski-Suomessa, jossa tutkitaan Keljonlahden voimalaitoksen tuhkien hyödyntämismahdollisuuksia (Korpijärvi, 2009). Positiivisten tutkimustulokset sekä puutuhka määrien kasvaessa tulisi tuhkan käyttöä metsälannoitteena pyrkiä lisäämään ja täten lannoitteen valmistusprosessin vaatimaa säädäntöviidakkoa helpottamaan ja selkeyttämään lämpö- ja voimalaitosten osalta.

7 3 2 TAUSTAA SELVITYKSESTÄ Energiateollisuus ry:n tilaaman ja ympäristöpoolin rahoittaman selvityksen avulla pyritään saavuttamaan laajamittaisempi kotimaisten biopohjaisten tuhkien hyötykäyttö muun muassa metsien lannoitteena ja maanrakennusmateriaalina ja siten lämpö- ja voimalaitosten tuhkien hyötykäyttöasteiden nostaminen kesän 2010 tasosta. Näillä toimilla voitaisiin parantaa erityisesti puupohjaisen uusiutuvan energian tuotannosta syntyvien jätteiden ja sivutuotteiden materiaalitehokkuutta sekä kehittää metsän kestävää ravinteiden kiertoa. Samalla voitaisiin siirtyä myös osaksi kemiallisten lannoitteiden käytöstä luonnonmukaisempiin lannoitteisiin, jolloin voitaisiin muun muassa säästää energiaa lannoitteen tuotantovaiheessa. Yhtenä tavoitteena on myös antaa päättäjille riittävät tiedot kotimaisten polttoaineiden tuhkista, kestävän käytön mahdollisuuksista ottaen huomioon tuhkien elinkaaren aikaiset vaikutukset erityisesti lannoitteena metsätaloudessa. Tämän lisäksi selvityksen tarkoitus on parantaa tietoisuutta eri toimijoiden keskuudessa muun muassa keskeisestä lainsäädännöstä sekä REACH-asetuksesta. Jotta saatiin ajankohtaista tietoa tuhkien hyötykäytöstä, tehtiin selvitystä varten kysely Energiateollisuus ry:hyn kuuluvien lämpö- ja voimalaitosten toiminnanharjoittajille. Tavoitteena oli kartoittaa lämpölaitosten suhtautumista ja mahdollisuuksia tarjota puuja/tai turvetuhkia ja seostuhkia lannoite- sekä maanrakennuskäyttöön. Lisäksi tiedusteltiin mahdollisia esteitä tai ongelmia hyötykäytön lisäämiseksi. Kyselyn tuloksista laadittiin johtopäätelmät sekä lyhyitä suosituksia toiminnanharjoittajille tuhkan hyötykäytön mahdollisuuksista. Selvityksessä käydään läpi ensiksi tuhkan, sen koostumuksen ja syntymisen aina lannoitusvaikutuksesta tarvittavaan käsittelytekniikkaan lannoitteeksi. Kappaleessa neljä käsittellään keskeistä lainsäädäntöä tuhkan hyödyntämisessä sekä kappaleissa viisi ja kuusi tarkastellaan tarkemmin lannoitevalmistelaki ja asetukset sekä REACH-kemikaali-asetus. Kappaleessa seitsemän esitetään selvitystä varten tehdyn kyselyn aineistot ja menetelmät sekä sitä seuraa kappaleessa kahdeksan kyselyn tulokset. Kappaleessa yhdeksän on tulosten tarkastelua sekä suosituksia lämpö- ja voimalaitosten toiminnanharjoittajille sekä päättäjille. Lopuksi on yhteenveto. Selvitys on lisäksi pohjana Jyväskylän yliopistoon tehtävään pro gradu -tutkielmaan, joka käsittelee aihetta laajemmin.

8 4 3 BIOTUHKA JA LANNOITUS 3.1 Puunpoltossa syntyvän tuhkan koostumus ja muodostuminen Tuhka on polttoaineen palamatonta epäorgaanista jäännöstä. Sen muodostavat ainesosat vaihtelevat suuresti eri polttoaineissa niin koostumukseltaan kuin määrältään. Esimerkiksi puun rungosta noin prosentin kymmenesosa on epäorgaanisia aineksia, kun taas jotkut turpeet ja hiilet saattavat sisältää jopa kaksikymmentä prosenttia tuhkaa. Puuntuhka sisältää suureksi osaksi alkali- ja maa-alkalimetalleja, kun taas hiilten, turpeiden ja nopeakasvuisten biomassojen tuhkassa esiintyy keskeisesti piitä, alumiinia ja rautaa (Hupa et al. 2002). Tuhkamäärä on yleisesti korkeampi kuoressa kuin runkopuussa sekä eri puunosia verrattaessa korkein tuhkapitoisuus on lehdissä ja neulasissa. (Alakangas, 2000). Kaiken kaikkiaan tuhkan muodostuminen on sarja fysikaalis-kemiallisia tapahtumia, jotka vaihtelevat polttoaineen ja polttotekniikan mukaan. Tuhkan koko muodostumisprosessiketju muodostuu valitun polttoaineen syötöstä, tuhkaa muodostavien ainesosien vapautumiseen ja muuntumiseen aina lentotuhkan erottamiseen savukaasuista (kuva 1)(Hupa et al. 2002). Likaantuminen Korroosio Tuhkan erotus Tuhkan muuntuminen Polttoaine Ilma Reaktiot Lisäaineet Tuhkaa muodostavien ainesosien vapautuminen Kuva 1 Tuhkan vaiheet kattilassa (Hupa et al. 2002) Polttotekniikasta riippuen muodostuu kattilassa pohja- ja/tai lentotuhkaa. Tuhkan laatuun ja tyyppiin vaikuttavat muun muassa polttoaineen koostumus ja karkeus, voimalaitoksen polttolaitteiston tyyppi sekä polttolämpötila (Laine-Ylijoki et al.). Poltossa syntyneen tuhkan laatuun on mahdollista vaikuttaa laitoksilla esimerkiksi tuhkan varastointitavalla sekä keräämällä ja pitämällä eri tuhkalajit erillään. (Hytönen et al., 1998). Nämä ovat tärkeitä toimia tuhkan hyötykäyttöä ajatellen.

9 5 Tuhkien koostumuksen ja ravinteiden vaihtelut Turpeen ja puun tuhkan osuudet ovat erilaiset sillä turpeessa on tuhkaa noin 5 prosenttia ja puun kuorettoman rungon tuhkapitoisuus on usein alle 0,5 prosenttia ja havupuun kuoren tuhkapitoisuus noin 2 prosenttia (Alakangas 2000). Turpeen poltosta syntyneessä tuhkassa on vähemmän erityisesti kaliumia, magnesiumia ja booria puun tuhkaan verrattaessa (taulukko 1). Se on myös karkeampaa ja sisältää vähemmän ravinteita sekä myös rakeistuvuus- ja lannoitusominaisuudet ovat huonommat. Toisaalta raskasmetallipitoisuudet ovat pääasiassa puun poltosta syntyvää tuhkaa pienemmät. Puuntuhkan sisältämät tärkeimmät ravinteet ovat fosfori ja kalium sekä hivenravinteet. Kalsiumia ja magnesiumia on myös runsaasti puun tuhkassa, mutta ravinteena niiden merkitys on vähäinen. Kokonaisuudessaan puuntuhkan vallitsevat ainesosat ovatkin juuri kalsium, magnesium ja kalium ja näiden ravinteiden vaihtelut erilaisten puulajien välillä voi olla suuretkin (taulukko 2) (Leinonen 1996). Taulukko 1 Eri tuhkalajien ravinnepitoisuuksia g/kg (Leinonen 1996 (Saarela 1982, ref. Hyytiä 1982)) Tuhkalaji Ravinne P K Ca Mg Mn B Fe Zn Cu Al puu 19,3 123,0 275,0 44,0 13,1 0,7 2,2 3,1 0,2 6,0 hake 19,8 110,0 279,0 33, puunkuori 8,4 21,0 191,0 17,0 6,9 0,3 14,4 0,2 0,1 20,0 turve 11,7 3,4 46,0 9,0 0,9 0,1 72,5 0,0 0,1 31,0 kivihiili 1,1 3,3 27,0 13,0 0,6 0,1 29, ,0 olki 11,2 240,0 32,0 7,0 1,0 0,1 3,1 0,4 0,4 - Taulukko 2 Tuhkan ravinnepitoisuuksien vaihtelut erilaisilla puulajeilla (Leinonen 1996 (Eriksson. Börjesson 1991)) kg/tn tuhkaa kalsium magnesium kalium fosfori 7-22 boori 0,2-0,29 kupari 0,1-0,19 sinkki 0,5-2,2 Tuhka on emäksistä; ph vaihtelee jopa ph-yksikön välillä ja se nostaakin maan ph-arvoa kalkin tavoin (Tapio 2008). Typpi, joka on sitoutuneena biomassaan, menetetään poltossa ja tämän takia hyvin palaneessa turpeen tai puun tuhkassa ei ole laisinkaan typpeä. Kangasmailla typen puute onkin usein merkittävä tekijä, joten tuhkan lannoitusvaikutus jää näillä alueilla vähäiseksi. Samoin rikki häviää palokaasujen mukana poltossa. Muuten esimerkiksi puuntuhka sisältää parhaimmillaan ravinteita samassa suhteessa kuin puut ovat sitä maasta ottaneet (Hytönen et al. 1997).

10 6 3.2 Metsälannoitus Yleisesti metsälannoituksen tarkoitus on tähdätä maaperän ravinnetalouden parantamiseen, puiden kasvun lisäämiseen sekä metsätalouden kannattavuuden parantumiseen. Lannoitus lisää puuston kasvua kohdistuen lähinnä tukkiosuuteen ja siten lisäten metsän arvoa. Esimerkiksi kivennäismailla kasvua voidaan turvata typen ja turv la fosforin ja kaliumin lisäyksellä. Hivenravinteiden merkitys on myös suuri ravinnetaloudessa. Maaperään epätasapainoisen ravinnetalouden seurauksena saattaa olla puuston kasvuhäiriötä, jolloin lannoituksella voidaan tätä ehkäistä tai vähentää. Pahimmassa tilanteessa ravinnepuutokset voivat estää puuston kasvun kokonaan tai aiheuttaa puuston laadun alenemista (Hynönen et. al, 2002). Metsälannoituksen määrä on vaihdellut suuresti Suomessa. Korkeimmillaan lannoitusmäärät olivat vuonna 1975, jolloin lähes hehtaarin lannoitettiin. Se johtui suuresti metsänhakkuun lisääntymisestä ja sen aiheuttamasta puuston kadosta luvulle saavuttaessa kokonaisuudessaan metsälannoituksen määrä oli tippunut vain muutamiin tuhansiin hehtaareihin vuodessa. Viime vuosien aikana lannoitusinnostus on alkanut kasvaa ja luvun alussa noin hehtaaria metsää lannoitettiin vuosittain. Tästä määrästä yksityismaiden osuus oli noin puolet (Hynönen et. al, 2002). Tällä hetkellä metsänomistajien mielenkiinto on lisääntynyt metsänhoidon parissa ja se vaikuttaa myös lannoituksen lisääntymiseen. Kansallisen metsäohjelman mukaan tavoitteena vuoteen 2010 mennessä on lisätä kasvatuslannoitusta hehtaarille ja terveyslannoituksia hehtaarille vuodessa (MMM 2008). Tuhkan osuus metsälannoituksessa on ollut melko vähäinen vaikka energiantuotannossa syntyy noin tonnia puutuhkaa ja noin tonnia turpeen ja puun sekatuhkaa vuosittain (taulukko 3). Tästä määrästä ainoastaan noin prosenttia on käytetty lannoitus- ja maanrakennustarkoituksiin luvulla tuhkalannoituksen laajuus on ollut vain muutamia tuhansia hehtaareja, joka vastaa alle 5 prosenttia vuosittain syntyvästä tuhkan määrästä, joka soveltuisi metsien lannoittamiseen. Puhdasta puun tuhkaa syntyy Suomessa tilastollisesti vähän, sillä suurin osa tuhkasta on puun ja turpeen seostuhkaa. (Motiva Oy 2009) Taulukko 3 Voimalaitosten sivutuotteiden määrä (Energiateollisuus ry, 2007) Sivutuotteiden määrä yhteensä Vuosi Lentotuhka Pohjatuhka tai - kuona kivihiili (tn kuiva) turve, puu (tn kuiva) kivihiili (tn kuiva) turve, puu (tn kuiva) Rikinpoisto puolikui va (tn kuiva) märkä (tn kuiva) Yhteensä (tn kuiva) Lannoitevalmisteena metsässä käytettävä tuhka on puhtaan puun tai turpeen tai niiden seospoltossa syntynyttä tuhkaa. Puupolttoaineiden tuhka sisältää runsaasti ravinteita ja tärkeitä hivenaineita, jotka puu kasvun aikana on ottanut maaperästä ja ilmasta. Nämä saattavat olla tärkeitä kasvualusta tuottokyvyn kannalta pitkälläkin aikavälillä. Tuhkan vaikutus puuston kasvuun on riippuvainen kasvupaikan viljavuudesta ja puuston

11 7 ravinnetilasta. Jo aikaisemmin mainittu typen puute tuhkassa suuntaa lannoituksen sopivuuden runsastyppisille ja paksuturpeisille metsäojitusalueille. Puiden ulkoiset ravinnepuutosoireet häviävät jo vuoden kuluessa lannoituksesta ja neulasten värimuutokset ovat selvästi havaittavissa. Kaliuminpuutokset saadaan korjattua noin vuoden ja fosforin 3-4 vuoden kuluttua lannoituksesta (Motiva Oy, 2009). Runsastyppisillä kasvupaikoilla puuston tilavuuskasvu voimistuu 2 3 vuodessa ja puuston kasvun lisäys voi olla 2 4 m 3 hehtaarilla vuodessa, parhaimmilla lannoituskohteilla jopa 8 m 3 ha/a. Tietoisuus tuhkalannoituksen mahdollisuuksista ei ole aina selkeä metsänhoitoyhdistyksien sekä maanomistajien välillä. Tuhkalannoituksen voisi ottaa esiin jo kunnostusojitus- tai terveyslannoitussuunnitelmia tehdessä (RECASH-hanke). Tuhkan logistiikkatilanne tällä hetkellä on haastava tuhkan tuottajan ja jatkokäyttäjän kannalta; eniten hyödynnettäviä tuhkia syntyy eteläisessä Suomessa, kun taas käyttökohteet sijaitsevat lännessä, idässä ja pohjoisessa. 3.3 Tuhkan käsittely ja säilytys laitoksella Laitoksella tuhkaa muodostuu monessa eri vaiheessa. Kuvassa kaksi on kuvattu polttoaineen syötöstä tuhkan kiertovaiheet aina piipun jälkeiseen tilanteeseen, kun polttoaineena on käytetty hiiltä (Zevenhoven & Kilpinen 2001). Eniten tuhkaa kerätään suodattimeen, jonka jälkeen tuhka menee usein suoraan siiloon tai konttiin. Monissa laitoksissa lento- ja pohjatuhka kerätään eri siiloihin tai kontteihin (Kaunisto 1997). Puutuhkan laatua saattaa alentaa muun muassa teollisuuden ainespuun säilytys vesivarastossa tai sen runsas kastelu, tuhkan sammuttaminen veteen ja tuhkan pitkäaikainen säilytys ulkoaumoissa. Myös turpeen ja puun seospoltto alentaa tuhkan ravinnepitoisuutta niin kuin myös tuhkan puutteellinen palaminen, joka myös aiheuttaa ravinteiden hidastunutta vapautumista aineesta, koska vajavaisesti palanutta ainesta on huomattavasti ja tuhkan ravinnepitoisuus on painoyksikköä kohden varsin matala (Kaunisto 1997). polttoaine pyriitti <<1 % pohjatuhka ekonomaiseri tuhka 5-12 % ilman esilämmitin tuhka: 2-3 % tuhka sähkösuodattimesta % kaasun puhdistuksen kiinteä jäännös saattaa sisältää lentotuhkaa tuhka piipun jälkeen <<1 % Kuva 2 Tuhkankierto laitoksella (Zevenhoven & Kilpinen, 2001)

12 8 3.4 Tuhkan käsittely metsälannoitteeksi Tuhka voidaan yksinkertaisesti levittää sellaisenaan metsään lannoitteeksi, mutta tuhkan pölyämistä voidaan myös vähentää esikäsittelyllä, jotta sitä voidaan käsitellä helpommin ja haittavaikutukset terveydelle ja levityskalustolle levittämisen yhteydessä vähenevät (Rautanen 2010). Itsekovetusmenetelmässä tuhka kostutetaan vesisuihkulla ja sekoitetaan, jolloin vapaa kalsium (CaO) reagoi veden kanssa ja muodostaa karbonaattia. Tuloksena on hieno jakeista tuhkaa, joka ei pölyä läheskään niin paljon kuin esikäsittelemätön tuhka (Korpilahti 2003). Tuhka voidaan myös rakeistaa ja siihen on kaksi eri vaihtoehtoa: lautasrakeistus ja rumpurakeistus. Lautasrakeistuksessa jo valmiiksi kostutettu tuhka syötetään pyörivälle, kaltevassa asennossa olevalle lautaselle. Lautasen pinnalta tuhka valuu muodostaen pallomaisia rakeita. Rumpurakeistuksessa rakeet syntyvät pyörivän sylinterin sisäseinämässä. Eirich-tyyppisellä intensiivisekoittimella voidaan tuottaa rakeita eräajona puuntuhkaa sopivasti kostuttamalla (Rautanen 2010). On mahdollista myös valssauskäsitellä tuhka, jolloin kostutettu tuhka ajetaan sylinterien läpi levyiksi tai uritetulla sylinterillä nauhoiksi, jotka katkotaan sitten pellettimäisiksi. Matriisipuristuksessa kostea tuhka taas puristetaan reikälevyn läpi, jolloin syntyy tuhkapellettejä (Korpilahti 2003). Kuva 3 Eirich-tyyppinen intensiivisekoitin (Eirich) Tuhkan kostuttamisen tarve riippuu käsittely menetelmästä. Puristusvoimaa käytettäessa noin 10 prosentin kostutus on riittävää, kun taas itsekovetustuhkan lähtökosteus voi olla jopa prosenttia. Kuljetuksen ja levityksen kannalta päästään helpommalla, mitä vähemmän vettä on tuhkan mukana. Jos tuhka on käsittelemätöntä, tulee se kuljettaa umpinaisessa ja tiiviissä kontissa. Esikäsitelty tuhka voidaan käsitellä ja kuljettaa helpommin siirtäen se varastokasasta pyöräkuormaajalla tai laskemalla siilosta tuhka kuljetusautoon (Korpilahti 2003). FA Forest Oy jatkojalostajana FA Forest on muun muassa tuhkien kierrätykseen ja hyötykäyttöön erikoistunut yritys. Yrityksellä on voimalaitoksille suunnattu palvelu puun ja turpeen poltossa syntyvän tuhkan vastaanottoon ja sen logistiikan suunnitteluun sekä paketti lannoittajille metsälannoituksen suunnittelusta logistiikkaan ja levitystyöhön. Tuhkalannoitetta myydään

13 9 pääasiassa FA Forestin kautta, mutta heillä on myös muutama jälleenmyyjä (Väätäinen 2010). Voimalaitokselta FA Forestille tuhka tuodaan tai FA Forest järjestää kuljetuksen säiliö- tai konttiautossa parhaimmillaan jopa yli 400 km päästä. Irtotuhkaa kannattaa siis tuoda pidempienkin matkojen takaa. Toki tämä riippuu myös vaihtoehtoisten sijoittamiskohteiden kustannuksista. Rakeistamolla, jonne tuodaan pääasiassa kuivaa lentotuhkaa, tuhka rakeistetaan veden avulla ja siihen saatetaan lisätä booria. Tämän jälkeen rakeiden annetaan kuivua ja kovettua. Jokainen erä seulotaan ja otetaan näyte kokoelma-analyysia varten (Väätäinen 2010). Kuva 4 Rakeistettua tuhkaa FA Forestin laitoksella Viitasaarella (Rautanen, Juha) Raaka-aineen tärkeimmiksi ominaisuuksiksi FA Forestilla määritellään riittävän ravinnepitoisuuden ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi, että se kovettuu raemaiseen muotoon. Raskasmetallivaatimukset tulevat lainsäädännöstä, joten niitä tulee noudattaa tiukasti, mutta pääsääntöisesti väliaikaisesti tuhkan fosforipitoisuus saa olla 0,8 prosenttia normaalin 1 prosentin sijaan. Raja-arvojen ylittyessä tuhkaa ei vastaanoteta (Väätäinen 2010). 3.5 Tuhkan hyötykäytön kustannukset Lämpö- ja voimalaitokset Tuhkaa syntyy lämpö- ja voimalaitoksilla polton seurauksena ja sen loppusijoitus tai jatkokäyttö tuo lähes aina kustannuksia, jos tuhkaa ei voida jatkokäyttää esimerkiksi oman kaatopaikan täyttöön tai maarakentamiseen. Usein helpoin vaihtoehto on viedä tuhka kaatopaikalle läjitettäväksi metsälannoituksen sijaan. Kuten jo aikaisemmin on mainittu, jäteverouudistuksen myötä kaatopaikkamaksut tulevat todennäköisesti nousemaan ja

14 10 erityisesti kierrätykseen ja energiantuotantoon kelpaavien jätejakeiden kaatopaikkahinnat tulevat nousemaan. Tämä saattaa osaltaan kannustaa laitoksia viemään lannoitukseen kelpaavaa tuhkaa jatkojalostajalle. Tosin melkeinpä aina tuhkan vieminen jatkojalostettavaksi tai lannoitteeksi tuo myös kustannuksia. Kustannuksia syntyy säännöllisesti tehtävistä analyyseistä sekä tuhkan kuljettamisesta ja tuhkan vastaanottamisesta. Jos laitokset eivät halua viedä tuhkaa jatkojalostajille, voi yhteistyötä koittaa tehdä mahdollisesti myös esimerkiksi Metsäkeskusten kanssa, jotka voivat olla hyvä yhdyslenkki suoraan lannoitusta harkitseviin metsänomistajiin. Muun muassa tässä tapauksessa tulee laitoksen ottaa huomioon esimerkiksi Eviran lannoitevalmisteasetuksen vaatimukset. Tuhkan jatkojalostajat Tuhkan jatkojalostajana tulee ottaa huomioon monta seikkaa toimintaa suunniteltaessa. Raaka-aineen ravinnepitoisuus määrittelee osaksi lannoitteen hinnan. Jos ravinnepitoisuudet ovat kohdillaan, saadaan sillä paras hyöty metsää ajatellen ilman, että tarvitsisi lisätä siihen lisää ravinteita. Kuljetuskustannukset muodostuvat tuhkan kuljettamisesta voimalaitokselta jatkojalostuspaikkaan. Kustannuksiin vaikuttaa matkan pituus sekä tuhkan koostumus. Jos tuhka tulee märkänä laitokselta, tuo siihen lisätty vesi myös lisäpainoa kuormaan. Toisaalta kuiva tuhka on hankalampi kuljettaa pölyämisominaisuuden vuoksi, mutta parasta rakeistumisen kannalta. Analyysit tuhkasta tuovat myös kustannuksia, niin omaa valvontaa varten kuin lain vaativien analyysien vuoksi. Kustannuksiin vaikuttavat myös tuhkan jalostusmenetelmä ja sitä varten valittavat laitteet. Vaikka kustannukset saattavat olla korkeita ja joskus jopa yllättäviä, niin näillä toimilla taataan tuhkan tasainen laatu ja turvallinen käyttö ihmisen ja ympäristön kannalta (Rautanen, 2010). Metsänomistajat Lannoituksen kustannuksiin ja sen jälkeisiin tuottoihin vaikuttaa suuresti kasvupaikka ja valittu levitysmenetelmä. Lannoituskokonaisuudessaan eli puuntuhka ja sen helikopterilevitys kustantavat metsänomistajalle noin euroa hehtaarilta. Suurin kustannuserä on levitystyö, sillä jotta saavutettaisiin suositeltu ravinne lisäys, tulee tuhkaa helikopterilevityksellä levittää noin 4 t/ha. Tuhkalannoituksen käyttömäärät määräytyvät kuitenkin lannoitettavan kohteen neulasanalyysin ravinnepitoisuuksien mukaisesti (Tapio 2008). Yhden työpäivän aikana saadaan levitetyksi noin 40 t tuhkaa maalevityksellä, kun taas helikopterilevityksellä tuhkan määrä saadaan nelin-viisinkertaistettua. Täten helikopterilevitys on tehokkaampaa levityksen kannalta, mutta hehtaarihinnaltaan maalevitys on edullisempaa. Tuottoprosentti voi maalevityksessä nousta korkeimmillaan jopa yli 10 prosenttiin helikopterilevityksen ollessa kuuden prosentin tienoilla 20 vuoden ajanjaksolla (Tapio 2008). Jos metsän kehitys on ravinne-epätasapainon vuoksi taantuvaa metsänhoidosta huolimatta, voi Suomessa valtiolta hakea tukea yksityismaille terveyslannoitusta varten todetun ravinnepuutostilan vuoksi. Helikopterilevityksssä Kemera-tuen avulla voidaan parhaimmillaan levityksen tuottoa lisätä yli 10 prosentin 20 vuodessa. Kannattavuutta parantaa myös tuhkalannoituksen verovähennyskelpoisuus pääomatuloista (Tapio 2008). Metsälannoituksen tuet on jaettu kolmeen eri vyöhykkeeseen: I-vyöhykkeellä tuki on 40 prosenttia, II-vyöhykkeellä 55 prosenttia ja III-vyöhykkeellä 65 prosenttia toteutuskustannuksista (kuva 5) (Tapio 2009).

15 Kuva 5 Metsälannoituksen tukivyöhykkeet Suomessa (Tapio, 2009) 11

16 12 4 TUHKAN HYÖDYNTÄMISTÄ KOSKEVA KESKEINEN LAINSÄÄDÄNTÖ 4.1 Lainsäädännön vaikutukset Tuhkan hyötykäyttö kohtaa monia haasteita ja sen hyödyntämiseen liittyy useita lakeja ja asetuksia kuten esimerkiksi lannoitelaki, jätelaki, ympäristösuojelulaki sekä valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa. Nämä asettavat tiettyjä haasteita tuhkan hyötykäytölle. Tällä hetkellä ympäristö- ja jätelainsäädännön mukaan lämpö- ja voimalaitosten tuhka on teollisuuden jätettä, joka tulee hävittää asianmukaisella tavalla kuten esimerkiksi kaatopaikalle. Hyödynnettäessä tuhkan jätestatus muuttuu, jolloin myös lainsäädännön vaatimukset muuttuvat. Itse lannoitusaineita ja niiden valmistusta säätelevät voimaan tullut uudistunut lannoitevalmistelaki ja maa- ja metsätalousministeriön lannoitevalmisteasetus 12/2007. Jos jätettä tai jäämiä hyödynnetään aineina tai valmisteina, siirtyvät ne tämän hetkisen tiedon mukaan myös Euroopan Unionin REACHasetuksen määräysten piiriin. Pääasiallisesti ongelmia tuhkan hyötykäytön kannalta on muodostunut lannoitevalmisteen sisältämien ainesosien, kuten esimerkiksi tuhkan kohdalla kadmiumin ja arseenin, sallittujen raja-arvojen ylitykset. Myös tuotevastuu lannoitevalmisteissa saattaa vähentää energialaitosten kiinnostusta panostaa tuhkan hyötykäyttömahdollisuuksien perinteisen läjittämisen sijasta. Lisäksi EU:n REACH-asetus on osaltaan hankaloittanut tuhkan hyötykäyttöä, sillä vaatimukset ovat edelleen hyvin epäselviä monille toiminnanharjoittajille. Seuraavissa kappaleissa käyn läpi tuhkan hyödyntämisessä huomioon otettavat lainsäädännön kohdat. 4.1 Lannoitevalmistelaki sekä -asetukset Lannoitevalmisteista määritellään laissa 539/2006 sekä maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa 12/07 ja 13/07. Ne säätelevät tuhkan jatkojalostusta, käyttöä ja kuljetusta. Muun muassa lannoitevalmisteiden tyyppinimet ja niiden laatu- ja käyttövaatimukset löytyvät edellä mainituista asetuksista. Lannoitevalmistelaki ja sen vaatimukset käsitellään tarkemmin kappaleessa viisi. 4.2 Ympäristölainsäädäntö ja -lupa Ympäristölainsäädäntö pitää sisällään muun muassa jäte-, ympäristösuojelu-, ympäristövahinko-, kemikaali- ja maaperänsuojelulainsäädännön. Tärkeimmät voimalaitosten tuhkien kannalta ovat kaksi ensin mainittua. Voimalaitosten tulee ympäristöluvissaan esittää suunnitelma jätehuollon toteuttamisesta eli vanhojen laitosten osalta selvitys siitä, miten jätehuolto on toteutettu ja uusien kohdilta selvitys siitä, miten se aiotaan toteuttaa. Luvassa edellytetään, että jätteet täytyy toimittaa ympäristönsuojelu- ja jätelain edellyttämällä tavalla, joten toiminnanharjoittaja ympäristöluvassaan määrittää tuhkan käytön. Kaatopaikalle läjitettäessä täytyy toiminnanharjoittajan toimittaa selvitys tuhkan kaatopaikkakelpoisuudesta (Susi, 2010). Suuret laitokset eli yli 50 MW ovat aluehallintovirastojen luvituksen ja valvonnan piirissä. Pienemmät yli 5 MW laitokset ovat kuntien luvittamia ja valvomia. Alle 5 MW:n laitoksia ei tarvitse luvittaa (Alatervo, 2009). Tuhkien ja kuonien laitos- tai ammattimaiseen hyödyntämiseen ja käsittelyyn on haettava ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupa (Alatervo, 2009).

17 13 Kuitenkaan ympäristönsuojelulain (86/2000) ja ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) mukaan ympäristöluvan mukaista toimintaa ei ole vaarattoman tuhkan tai kuonan hyödyntäminen maanparannusaineena taikka lannoitteena. 4.3 MARA-asetus Tuhkien sijoittaminen maaperään edellyttää jätelupaa ja tuhkien hyödyntämiseen tarvitaan ympäristölupa. Maarakentamisessa hyödyntäminen kuuluu MARA-asetuksen alaisuuteen eli valtioneuvoston asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (591/2006). Tiettyjen jätteiden, kuten esimerkiksi kivihiilen, turpeen ja puuperäisen aineksen polton lento- ja pohjatuhkien hyödyntäminen on mahdollista ilman ympäristölupaa ilmoitusmenettelyn nojalla. Tämä koskee tapauksia jolloin jäte hyödynnetään yleisillä pysäköintialueilla, teillä ja kaduilla, urheilukentillä sekä erilaisten alueiden varastointikentillä ja teillä (Valtion ympäristöhallinto 2010c). Asetuksessa on materiaalikohtaiset pitoisuus- ja liukoisuusarvot, jotka materiaalin tuottajan tulee osoittaa ja valvoa. Ilmoitusmenettelyssä jätteen laadunhallinta ja hyödyntäminen tulee järjestää ja toiminnasta ilmoitetaan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitsemistä varten asetuksen mukaisesti. Jätteen luovuttaminen ja hyödyntäminen voidaan aloittaa, kun toiminta on merkitty ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Näin ollen esimerkiksi puun poltosta syntynyttä tuhkaa voi olla mahdollista hyötykäyttää asetuksen määrittelemissä kohteissa pelkän ilmoitusmenettelyn nojalla. On huomioitava, että ilmoitus tulee tehdä kustakin käyttökohteesta erikseen ja ilmoituksen tulee tehdä hyödyntämispaikanhaltija tai muu taho haltijan valtuuttamana (Valtion ympäristöhallinto 2010c). 4.4 Jätelaki ja -vero Jätelain 3 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Lain (1072/1993) tavoitteena on vähentää syntyvän jätteen määrää, tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäisemällä ja torjumalla jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle ja ympäristölle kaikessa toiminnassa. Lisäksi tuottajavastuun määritelmä löytyy laista ja sen mukaan jätteen tuottaja on vastuussa jätteen hyödyntämisestä tai muusta käsittelystä (Valtion ympäristöhallinto 2010b). Jätelainsäädännön uudistamista varten käynnistettiin lokakuussa 2007 työryhmä, jonka tuli tehdä ehdotus uudistusta varten. Uudistuksen tavoitteena on nykyaikaistaa lainsäädäntö vastaamaan tämän hetkisiä jäte- ja ympäristöpolitiikan sekä EU lainsäädännön ja direktiivien vaatimuksia, sillä EU:n uusi jätedirektiivi 2008/98/EY tulee saattaa voimaan jäsenmaissa mennessä (Valtion ympäristöhallinto 2010a). Lainsäädännön uudistus tulee toivottavasti selkeyttämään sivutuotteen ja jätteen rajavetoa, joka helpottaisi ja nimenomaan selkeyttäisi tuhkan hyötykäyttöä huomattavasti. Jäteverolaki (495/1996) säätää kaatopaikalle toimitettavan jätteen valtiolle maksettavan veron määrän. Jäteverolain mukaan jäteveroa ei tarvitse suorittaa kaatopaikalle muista jätteistä eroteltuna toimitettavasta voimalaitoksen rikinpoistojätteestä ja lentotuhkasta sekä jätteestä, joka hyödynnetään kaatopaikalla sen perustamisen, käytön, käytöstä poistamisen tai jälkihoidon kannalta välttämättömissä rakenteissa tai rakennuksissa. Tämä ei siis koske pohjatuhkaa tai jos lento- ja pohjatuhka yhdistetään laitoksella. Jäteverolain uudistus on myös käynnissä. Ehdotuksessa muun muassa esitettiin, että lentotuhkan vieminen kaatopaikalle muuttuisi verolliseksi sekä verotus kohdistuisi myös

18 14 yksityisiin kaatopaikkoihin (Valtion ympäristöhallinto, 2008). Tämän avulla voisi saada lisättyä mahdollisesti tuhkan hyötykäyttöä, mutta toki myös kustannuksia, jos hyötykäyttö ei ole mahdollista esimerkiksi raja-arvojen ylittyessä. Jäteveron uudistusehdotus sisältyy hallitusohjelmaan ja se tulisi viedä eteenpäin syksyllä 2010 ja voimaan alkuvuodesta 2011 (Valtion ympäristöhallinto, 2008). Euroopan Unionin jätedirektiivi ja End Of Waste -kriteeri Jätelain uudistuksen yhteydessä mainitun jätedirektiivin tavoitteena on edistää jätteen materiaalitehokasta käyttöä sekä vähentää sen syntyä. Pyrkimyksenä on kierrätyksen kasvattaminen ja siten vähentää jätteen päätymistä kaatopaikalle. Direktiivin uudistukset pyrkivät selventämään jätteen määritelmää ja siten yhdenmukaistamaan jäsenmaiden jätepolitiikkaa. Direktiivi selkeyttää myös tuotteen ja jätteen rajanvetoa, mikä on ollut ongelmallista tuhkan hyötykäytön kannalta (Europa 2008). Kaiken kaikkiaan sivutuotteen määritelmä on pyritty selkeyttämään ja on luotu menettely, jossa tiettyjen toimien jälkeen jäte lakkaa olemasta jätettä täytettyään tietyt kriteerit niin sanottu End of Waste -kriteeri. Nämä kriteerit vaikuttavat myös eräisiin tuhkiin ja kuoniin. Lisäksi direktiivi pitää sisällään velvoitteet jäsenvaltioiden kansallisen jätteen synnyn ehkäisyn ohjelmista sekä jätehuoltosuunnitelmat (liite III). Kriteerien tulisi selkeyttää myös REACH-asetuksen tuomia velvotteita. Euroopan komissio julkaisee jätedirektiivin myötä jätelajikohtaisia kriteereitä eri jakeille. Direktiivi toki mahdollistaa myös jäsenvaltioiden omien kriteerien määrittämisen, jos kyseistä kriteeriä ei ole vielä määritetty yhteisön tasolla. Kyseistä asiaa käsitellään myös Suomen jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä, jonka tulisi tulla päätettäväksi vuoden 2010 lopussa.

19 15 5 LANNOITEVALMISTELAKI JA ASETUKSET 5.1 Lannoitevalmisteen ja raaka-aineiden määrittely Lannoitevalmistelaki ja asetukset säätelevät lannoitteiden tuotantoa, valmistusta ja käyttöä. Lain 539/2006 mukaan lannoitevalmisteiksi määritellään lannoitteet, kalkitusaineet, maanparannusaineet, kasvualustat, mikrobivalmisteet sekä lannoitevalmisteena sellaisenaan käytettävät sivutuotteet. Yleiset vaatimukset laissa määrittää, että valmisteiden tulee olla tasalaatuisia, turvallisia ja myös käyttötarkoitukseen sopivia. Valmisteiden tulee lisäksi täyttää lannoiteasetuksessa, sivutuoteasetuksessa sekä lannoitevalmistelaissa sekä sen nojalla annetuissa säädöksissä asetetut vaatimukset (Lannoitevalmistelaki 539/ mom). Lannoitevalmisteen käytöstä ei saa aiheutua vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle tai turvallisuudelle, kasvien terveydelle tai ympäristölle, joten on tärkeää, että valmiste ei sisällä sellaisia määriä haitallisia aineita, tuotteita tai eliöitä, jotka voisivat ohjeiden mukaisesta käytöstä huolimatta aiheuttaa seuraamuksia. Tätä varten on määritelty rajaarvot muun muassa metsälannoituksessa käytettävien tuhkien haitallisten metallien enimmäispitoisuuksille (Lannoitevalmistelaki 539/ mom). Jos kyseessä on lannoitevalmisteiden seos, tulee jokaisen käytetyn lannoitevalmisteen noudattaa asettuja vaatimuksia. Turpeen ja puun tuhkan osalta vaatimukset määrittävät tuhkan muodostuvan turpeen, puunhakkeen, kuorijätteen, ensiömassan tai paperin tuotannon yhteydessä syntyvän kuituainetta sisältävän kasviperäisen aineksen tai peltobiomassojen poltossa (Vuorinen, 2010). Raja-arvot tuhkalle ja niiden valvonta MMM:n asetuksen 12/07 mukaan lannoitevalmisteen haitallisten metallien pitoisuudet eivät saa ylittää annettuja enimmäispitoisuuksia (taulukko 4). Arvot eivät koske suljettujen alueiden maisemoinnissa käytettäviä lannoitevalmisteita (MMM asetus 12/2007). Taulukko 4 Haitallisten metallien enimmäispitoisuudet mg/kg kuiva-ainetta (MMM asetus 12/2007) Alkuaine Peltotuhka Metsätuhka As Hg 1 1 Cd 1,5 17,5 Cr Cu Pb Ni Zn Asetuksen raja-arvojen valvonta kuuluu Eviralle, jonka laboratorio toimii myös virallisena laboratoriona lannoite- sekä sivuoteasetuksessa ja lannoitelain vaatimuksissa. Lannoitevalmistevalvontaan sekä sivutuoteasetuksessa vaadittuun laitosten omavalvontaan liittyvät analyysit on mahdollista tehdä myös Eviran hyväksymissä laboratorioissa. Eviran ylläpitämä julkinen lista hyväksytyistä laboratorioista löytyy liitteestä V (Evira 2010).

20 Lannoitevalmisteiden lainmukainen valmistus Ennen kuin lannoitevalmisteen valmistus tai markkinointi aloitetaan, tulee toiminnanharjoittajan eli tuhkan tapauksessa tuottajan ja sekä mahdollisesti tulevan jatkojalostajan tehdä ilmoitus elinkeinotoiminnan aloittamisesta Eviralle viimeistään kaksi kuukautta ennen toiminnan aloittamista (Vuorinen 2010). Ilmoitus toiminnanaloittamisesta sisältää kuvauksen toiminnan järjestämisestä, valmisteiden tuoteselosteet sekä kirjallisen omavalvontasuunnitelman. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös muutoksia toiminnassa sekä ilmoitusta lopettamisesta (Evira 2010). Toimija merkitään tällä ilmoituksella Eviran ylläpitämään toimijarekisteriin ja muutoksista tulee ilmoittaa Eviraan. Toimija on ilmoitusvelvollinen vaikka laitos olisikin kooltaan pieni. Velvollisuus ei koske, jos tuhka toimitetaan esimerkiksi läjitykseen, jolloin käytetään MARA -asetusta (Vuorinen 2010). Lain mukaan toiminnanharjoittajan tulee ylläpitää tiedostoa, josta tulee selvitä vaikeuksitta valvonnan mahdollisesti tarvitsevat tiedot. Tiedostosta tulee selvitä muun muassa lannoitevalmisteiden ja niiden raaka-aineiden ostot ja alkuperä, määrät valmistetuista tuotteista, varastopaikat tuotteille sekä myös tuotteiden luovutukset. Tärkeää on myös, että tuotteiden ja raaka-aineiden maahantuonti- ja maastavientimäärät on merkittynä tiedostoihin ja lannoitevalmisteiden tulee olla tuote- ja eräkohtaisesti jäljitettävissä (Evira 2010). Jos esimerkiksi tietystä erästä löytyy huomautettavaa, koskee huomautus kokonaisuudessaan kyseistä erää, oli se merkitty viikko-, kuukausi- tai vuositasolla. Kerran vuodessa tulee toiminnanharjoittajan ilmoittaa tiedot edellisvuonna valmistetuista tai markkinoiduista lannoitevalmisteista Eviran tarpeen mukaan (Vuorinen 2010). Kun voima- tai lämpölaitoksen toiminnanharjoittaja luovuttaa tuhkan eteenpäin on hän siitä ensisijaisesti vastuussa, jos jatkojalostaja lisää tuhkaan esimerkiksi ravinteita on hän siinä tapauksessa vastuussa kyseessä olevasta tuotteesta ja voima- tai lämpölaitoksen toiminnanharjoittaja ainoastaan tuottamastaan alkuperäisestä tuotteesta (Vuorinen 2010). 5.3 Lannoitevalmisteiden omavalvonta, tuoteseloste ja vastuu Laadun varmistus ja jäljitettävyys varmistetaan omavalvonnalla. Tarkoituksena on taata, ettei toiminta aiheuta haittaa ihmiselle tai ympäristölle sekä varmistaa soveltuvuus itse käyttökohteeseen sitä vaarantamatta. Omavalvontavelvollisuus koskee kaikkia lannoitevalmistelain määrittämiä ilmoitusvelvollisia toimijoita (Suoniitty 2010). Vastuu tuotteiden laadunvalvonnasta ja tuoteturvallisuudesta sekä ilmoitettujen tietojen paikkansapitävyydestä on toiminnanharjoittajalla ja sitä valvotaan omavalvontavelvoitteen avulla. Tuotteen myynnin tai luovutuksen yhteydessä tulee tuotteen seuraavalle osapuolelle eli ostajalle tai käyttäjälle antaa tuoteseloste. Tuoteseloste sisältää muun muassa tuotteen tyyppinimen, joka tuhkan tapauksessa on peltotuhka tai metsätuhka, kauppanimen, ominaisuudet, ja raaka-aineet. Erityisesti tuoteselosteessa ilmoitettavista tiedoista säädetään lannoitevalmistelaissa sekä MMM:n asetuksissa 12/07. Itse tuoteseloste tulee painaa tai kiinnittää lannoitevalmistepakkaukseen tai irtotavaran tapauksessa liittää tuotteen mukana tuleviin asiakirjoihin, josta se on helposti saatavilla valvontaa varten. Liitteenä IV on Eviran tuhkan tuoteselosteohje, jossa näkyy tarkemmin tarvittavat tiedot ja selostukset (Evira, 2010). Ankara vastuu Ankara vastuu tuotteen laadusta on aina valmistajalla. Valmistaja on tuhkan tapauksessa voimalaitos, joka tuottaa tuhkan. Kyseisen voimalaitoksen tulee tietää tarkkaan, mitä poltetaan ja olla vastuussa tuotteen laadusta. Jos tuhkaa jatkojalostetaan esimerkiksi sekoittamalla eri laitosten tuhkia keskenään tai siihen lisätään muita aineita,

21 17 siirtyy vastuu uudesta lannoitteesta jatkojalostajalle, mutta edelleen voimalaitos on vastuussa tiedoista, jotka on toimittanut jatkojalostajalle. Toki myös itse käyttäjällä on oma vastuunsa, joka määräytyy valmistajan antaessa tuotteen käytölle ohjeet. Ohjeen vastainen käyttö on käyttäjällä itsellään (Vuorinen 2010). Jos tuhkan käyttäjälle aiheutuu ympäristövahinkoa tuotteen ohjeistuksen mukaisesta käytöstä, tulee vastuuseen tuotteen tuottaja. Tuhkan tuottajan ja jatkojalostajan tehtäviä ja huomioon otettavia kohtia tuhkan hyödyntämisessä lannoitteena - Ilmoitus elinkeinotoiminnan harjoittamisesta - Ilmoitus- ja tiedostonpitämisvelvollisuus - Omavalvonnan järjestäminen ja laitoshyväksyntä - Raja-arvojen huomioon ottaminen - Lannoitevalmisteiden tyyppinimet - Lannoitevalmisteiden laatu- ja käyttövaatimukset - Tarkat ohjeistukset: evalmisteet/ Lähde: Evira (2010)

22 18 6 REACH-ASETUS JA TUHKAN TUOTTEISTAMINEN 6.1 REACH-asetuksen velvoitteet REACH eli Registration, Evaluation and Authorization of Chemicals on Euroopan Unionin asettama asetus kemikaalien rekisteröinnistä, lupamenettelystä ja rajoituksista, joka tuli voimaan REACH-asetuksen tavoitteena on antaa tarkempaa tietoa kemikaaleista, varmistaa niiden turvallinen käyttö sekä vahvistaa Euroopan teollisuuden kilpailukykyä. Asetuksen tuomia velvoitteita otetaan soveltaen käyttöön: käyttöönotto tapahtuu osissa siten, että pääasiassa kaikki velvoitteet ovat voimassa 11 vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta eli vuonna 2018 (ECHA). Asetuksessa sovelletaan jätedirektiivissä 2006/12/EY (uusi direktiivi pantava käytäntöön mennessä) kerrottua määritelmää jätteille eli mikä tahansa aine tai esine, jonka haltija hävittää, aikoo hävittää tai on velvollinen hävittämään, luetaan jätteeksi. Asetuksen mukaan direktiivissä määritelty jäte ei ole REACH-asetuksen mukainen vaan asetus on tehty koskemaan aineita sellaisenaan, valmisteissa tai esineissä koko elinkaaren ajan. Tosin jätteen katsotaan olevan tuote, jos sen hyödyntäminen on saatettu loppuun ennen kuin materiaali on päätynyt loppukäyttöön. Tässä tapauksessa jäte on jätelainsäädännön ulkopuolella ja on REACH-asetuksen soveltamisen alla. Hyödyntämisen ja materiaalin käytön tapahtuessa yhtäaikaisesti, ei REACH-asetusta sovelleta. Jätteen määrityksen ja uuden jätedirektiivin "End of Waste" ja sivutuotekriteereillä toimeenpanolla on suuri rooli säädösten toimenpanossa (UUMAkehittämisohjelma 2008). Kaiken kaikkiaan toimeenpanossa on ollut vielä epäselvyyksiä ja varsinkin jäteperäisten materiaalien hyödyntämisen ja tuotteistamisen kohdalla on ilmennyt tulkitsemisongelmia. Tämä on johtanut epävarmuuteen osan toiminnanharjoittajien keskuudessa. Tämän hetkisen tiedon mukaan osa toiminnanharjoittajista lämpö- ja voimalaitoksilla sekä tuhkan jatkojalostajat ovat tehneet esirekisteröinnin kaiken varalta, sillä tilanne on ollut epäselvä rekisteröinnin tarpeellisuuden kannalta. Vastuun jakautuminen ja rekisteröintivelvollisuus Asetuksen mukaan rekisteröintivelvollisuus koskee aineita, joita valmistetaan tai tuodaan maahan vähintään 1 tonni (määrinä) vuodessa. Rekisteröinnistä on vastuussa valmistaja, maahantuoja tai EU:n ulkopuolisen valmistajan nimeämää ainoaa edustajaa (ECHA, 2008). Tuhkan tapauksessa tämä koskee tuhkan tuottajaa ja/tai jatkojalostajaa, jos tuhka käsitellään ennen hyötykäyttöä ja sen jätestatus muuttuu. On hyvä huomioida, että ainoastaan aineet on rekisteröitävä, ei valmisteita tai esineitä. Asetukseen on koottu lista vapautuksista rekisteröinnin, jatkokäyttäjän velvoitteiden ja arvioinnin velvoitteiden osilta. Vapautukset on annettu muun muassa aineille, joista on jo olemassa riittävät tiedot tai aineille, joiden rekisteröinti ei ole tarkoituksenmukaista. Näihin aineisiin lukeutuvat esimerkiksi sivutuotteet, jollei niitä tuoda maahan tai saateta markkinoille. (SYKE, Valvira 2009). 6.2 Rekisteröinti Rekisteröinti tulee tehdä ennen kuin aine voidaan valmistaa, tuoda maahan tai saattaa markkinoille. Useimpiin aineisiin, jotka on jo valmistettu tai tuotu maahan eli niin kutsutut vaiheittain rekisteröitävät aineet, on voitu soveltaa erillistä siirtymäjärjestelmää esirekisteröinnin muodossa, joka on mahdollistanut jo olemassa olevan toiminnon jatkamisen. Tämä esirekisteröinti aineille oli välisenä aikana, jolloin tuli

23 19 rekisteröidä kemikaalit, joita tuotetaan vähintään 1 tonni vuodessa EU-alueella tai EU:hun (ECHA, 2008). Edellä mainittua vaiheittaisen rekisteröinnin aikataulua ei voi hyödyntää, jos ei ole esirekisteröinyt ainetta. Jos esirekisteröinti on jäänyt tekemättä toiminnanharjoittajalta, ei kyseinen toiminnanharjoittaja saa valmistaa tuotetta ennen kuin aine on hyväksytysti rekisteröity. Jos toiminta on alkanut jälkeen ja valmistustai maahantuontimäärä ei ole ylittänyt 1 tonnia vuodessa, voi niin sanottu myöhäinen esirekisteröinti tulla kyseeseen (SYKE; VALVIRA, 2009). Voimaantulo Viraston käynnistäminen Esirekisteröinti REKISTERÖINNIT KAIKKI yli 1000 t/a + erityiset ryhmät t/a t/a UUSIEN AINEIDEN REKISTERÖINNIT Lupamenettelyt ja arvioinnit käynnistyvät vähitellen Kuva 6 REACH-prosessin aikataulu (Bergroth, Kultamaa 2008) Jokainen valmistaja on velvoitettu toimittamaan rekisteröinnin jokaisesta aineestaan. Jos aineen valmistajia tai maahantuojia on useampi kuin yksi yritys, voidaan seuraavat tiedot toimittaa yhteisesti: tiedot aineen vaarallisista ominaisuuksista, sen luokituksesta ja merkinnöistä, mahdollinen testausehdotus, kemikaaliturvallisuusraportti sekä aineen turvallista käyttöä koskevat ohjeet. Tässä tapauksessa tulee määrittää päärekisteröijä. Yhteistyöllä voi rekisteröijät säästää rahaa ja samalla myös testaamisen tarve vähenee. On myös mahdollista nimetä ulkopuolinen edustaja huolehtimaan tietojen toimittamiseen liittyvistä menettelyistä, mutta rekisteröijällä itsellään säilyy silti vastuu asetuksen velvoitteiden noudattamisesta (ECHA 2008). Jokaista rekisteröintiä varten tulee laatia tekninen asiakirja sekä aineita, joita on valmistettu tai maahantuotu vähintään 10 tonnia vuodessa tulee tuottaa myös kemikaaliturvallisuusraportti. Kemikaaliturvallisuusraportissa on tultava ilmi rekisteröijän aineesta tekemä kemikaaliturvallisuusarvio. Altistumistiedot on toimitettava aineista joita valmistetaan tai maahantuodaan 1-10 tonnin määrinä vuoden aikana. Tämä asiakirja tulee liittää tekniseen asiakirjaan. Tekninen asiakirja sisältää muun muassa tiedot valmistajasta, aineen tunnistetiedot, tiedot aineen valmistuksesta ja käytöstä sekä ohjeet aineen turvalliseen käyttöön (ECHA 2008). Esirekisteröinnin jälkeen kaikki saman aineen esirekisteröineet yritykset sitoutuivat osallistumaan aineen tietojenvaihtofoorumiin SIEFiin (Substance Information Exchange Forum). SIEFssä perustettiin, jotta yritykset voivat koota, vaihtaa, myydä ja tuottaa

24 20 ainekohtaista tietoa rekisteröintejä varten. Jos omistaa aineeseen liittyvää rekisteröinnin kannalta käyttökelpoista tietoa, on tiedon haltijalla velvollisuus antaa tiedot myös muille SIEFin jäsenten käyttöön rekisteröintiä varten (ECHA 2008). 6.3 Toimintaohjeet ei esirekisteröidyille Jos toiminnanharjoittaja ei ole tehnyt vielä esirekisteröintiä vaiheittain rekisteröitävälle aineelle välisenä aikana, tulee rekisteröijän määritellä kyseinen aine sekä varmistaa valmistetaanko sitä enemmän kuin 1 tonni vuodessa. Seuraavaksi on tehtävä tiedustelu Euroopan kemikaalivirastolle REACH-IT järjestelmässä, joka varmistaa, onko ainetta rekisteröity jo aikaisemmin.(syke, Valvira 2009). Valmistajan vastuulla on seuraavat tehtävät - Aineen esirekisteröinti ja rekisteröinti - Jatkokäyttäjien käyttötapatietojen vastaanottaminen - Kemikaaliturvallisuusarvioinnin ja -raportin laatiminen (jos ainetta valmistetaan vähintään 10 tonnia vuodessa) - Tietojenvaihtofoorumiin (SIEF) osallistuminen - Käyttöturvallisuustiedotteen laatiminen ja toimittaminen - Lupahakemus luvanvaraisille aineille Jatkokäyttäjän vastuulla on seuraavat tehtävät - Aineen käyttötavan ilmoittaminen valmistajalle tai maahantuojalle - Aineen käyttöön liittyvän tiedon tuottaminen rekisteröintiä varten - Tiedon vastaanottaminen ja välittäminen toimitusketjussa molempiin suuntiin - Jos valmistaja tai maahantuoja ei tue käyttöä, joissain tapauksissa kemikaaliturvallisuusraportin tekeminen - Käyttöturvallisuustiedotteen ohjeiden noudattaminen - Luvanvaraisten aineiden käytöstä ilmoittaminen kemikaalivirastoon Jakelija on vastuussa seuraavista tehtävistä - Tiedon välittäminen toimitusketjussa Lähde: ECHA, 2009 Lisätietoja: Valviran ja SYKE:en ylläpitämä neuvontapalvelu yrityksille(2010):