Lausunto ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyvästä luonnoksesta hallituksen esitykseksi ammattikorkeakoululaiksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunto ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyvästä luonnoksesta hallituksen esitykseksi ammattikorkeakoululaiksi"

Transkriptio

1 LAUSUNTO 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriö Diaarinumero: OKM/34/010/2013 Asia: Lausunto ammattikorkeakoulu-uudistukseen liittyvästä luonnoksesta hallituksen esitykseksi ammattikorkeakoululaiksi Hallitusohjelman mukaisesti ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja hallintoa koskeva lainsäädäntö uudistetaan. Uudistuksen toisessa vaiheen lakiesityksessä ehdotetaan uudistettavaksi ammattikorkeakoululainsäädäntö kokonaisuudessaan säätämällä uusi ammattikorkeakoululaki, joka korvaisi vuodelta 2003 olevan ammattikorkeakoululain. Opetusalan Ammattijärjestö nostaa lausunnossaan ensin esille perusteluosan sisältöön liittyviä näkemyksiä, seuraavana keskeisiä asioita liittyen toisen vaiheen uudistukseen ja ensimmäisen vaiheen voimaan tuloon ja viimeisenä on tarkempi pykäläkohtainen tarkastelu. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen on parannettava ammattikorkeakoulujen toiminnan laatua ja vähennettävä epävarmuutta Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n mielestä uudistuksen tarkoitus on oikea. OAJ on kuitenkin huolissaan siitä, että miten ehdotetut muutokset rahoitukseen antavat ammattikorkeakouluille vakaat toimintapuitteet pitkällä aikavälillä ja miten kaikkien toimiluvan saaneiden ammattikorkeakoulujen osalta nämä vakaat toimintapuitteet turvataan. Uudistuksen liittyvien toimenpiteiden vaikutusten on parannettava ammattikorkeakoulujen toiminnan laatua ja vähennettävä epävarmuutta, joka ammattikorkeakoulusektorilla on vallinnut jo usean vuoden ajan. OAJ painottaa, että OKM:n ja valtion on huolehdittava uudistuksen toisen vaiheen toteutumisesta ja rahoituksen siirrosta valtiolle vuoteen 2015 mennessä, vaikka valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus viivästyisikin. Jatkossa ammattikorkeakoulut ovat oikeushenkilöinä vastuussa kaikesta toiminnastaan. Ammattikorkeakouluilla on paremmat toimintamahdollisuudet rekisteröitynä yhteisönä kuin osana kunnallista organisaatiota tai valtiota. Ammattikorkeakoulujen omistajina voivat jatkossa toimia niin kunnalliset kuin yksityiset tahot. On tärkeää, että ammattikorkeakoululaki täydentää osakeyhtiölakia ja tuo julkisoikeudellisen näkökulman ammattikorkeakoulujen toimintaan.

2 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 2 (10) Uudistuksen osalta painotetaan kaikessa ministeriön viestinnässä laatua ja uudistuksen myötä avautuvista mahdollisuuksista. OAJ:n on erittäin huolestunut ammattikorkeakoulujen toimintaan ja uudistuksen valmisteluun liittyvistä epävarmuuksista, joita eri alueilta kantautuu ja on nähtävissä. Miten koko uudistuksen kärkenä oleva laatu otetaan konkreettisesti huomioon tulevassa toiminnassa. Ammattikorkeakoulujen on lakisääteisiä tehtäviä toteuttaessaan toimittava hyviä eettisiä periaatteita ja käytäntöä noudattaen. Ammattikorkeakoulu-uudistus on iso ja laaja kokonaispaketti, mikä viedään toteutuksena läpi useamman vuoden ajan. Uudistusprosessi on vietävä läpi hyvää henkilöstöpolitiikkaa toteuttaen. Sillä on uudistuksen onnistumisen kannalta merkitystä. Hyvän henkilöstöpolitiikan piirteitä on, että henkilöstön osallistumisesta, voimavaroista ja osaamisen kasvattamisesta huolehditaan. Ammattikorkeakoulujen ohjaus ja rahoitus Ajankohta uuteen rahoitusmalliin siirtymiselle on erityisen haastava. Päätetyillä rahoituksen leikkauksilla on suuri vaikutus käytettävään kokonaisrahoitukseen. Ammattikorkeakouluilta leikataan vuosina kaikkiaan noin 350 miljoonaa euroa (valtio- ja kuntaosuus, indeksijäädytys). Samaan aikaan koulutustarjonta vähenee. On välttämätöntä, että ammattikorkeakoulujen kuntien rahoitusosuutta vastaava määrä siirretään täysimääräisesti osaksi ammattikorkeakoulujen valtion rahoitusta. Leikkauksilla ei saa olla valtion rahoituksen siirtoon liittyen kokonaisrahoituksen määrää alentava vaikutus. Myös se, että valtion talousarvioon otettua määrärahaa korotettaisiin ammattikorkeakouluindeksin vuotuista kustannustasoa vastaavasti, on ammattikorkeakoulujen toiminnan kannalta merkittävää. Toiminnan kehittämisen mahdollisuudet ovat tällä hetkellä eri ammattikorkeakouluissa hyvin erilaiset johtuen mm. taloudellisista toimintaedellytyksistä voimaan tuleva rahoitusmalli asettaa ammattikorkeakoulut kilpailemaan ammattikorkeakoulukohtaisen rahoituksen määrästä. Rahoitusmallimuutoksilla on vaikutuksia rahoituksen jakautumiseen ammattikorkeakoulujen välillä. Uusilla kriteereillä jaetaan aikaisempaa merkittävästi pienemmät resurssit entistä useampiin tehtäviin. Vaikutukset ammattikorkeakoulukohtaisiin rahavirtoihin alkavat heti uuden rahoitusmallin myötä. OAJ:n mielestä esitetty rahoitusmalli pohjautuu ainoastaan tehokkuuteen ja eikä mahdollista koulutuksen kehittämistä. Rahoitus OAJ on huolissaan perusteluosan kirjauksesta, että valtion rahoituksella turvataan kaikille ammattikorkeakouluille kohtuulliset taloudelliset edellytykset lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Isoja asioita rahoituksessa on edelleen auki muun muassa se, että miten rahoituksen siirto valtiolle kokonaisuudessaan toteutetaan. VOSuudistuksen mahdollinen aikalisä ei saa jarruttaa ammattikorkeakoulun rahoituksen siirtoa valtiolle. Ammattikorkeakoulutuksen rahoituksen siirto kokonaisuudessaan valtiolle on ratkaistava tapahtuu VOS-uudistus tai ei vuoden 2015 alussa.

3 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 3 (10) Valtio on varautunut tekemään finanssisijoituksia ammattikorkeakouluihin. Myös näistä on saatava tarkempaa tietoa valtionvarainministeriöstä; mitä ne ovat, miten ne vaikuttavat ammattikorkeakoulujen toimintaan. OAJ on samaa mieltä siitä, että uudistuksen toisessa vaiheessa strateginen rahoitus pitää ottaa rahoitusmallin pysyväksi osaksi. Tähän on myös osoitettava lisäresursseja. OAJ esittää, että opetus ja kulttuuriministeriö jatkossa myöntää ammattikorkeakouluille hankerahoitusta osana strategista rahoitusta. Laskennallisen rahoituksen kautta jaettavasta valtionrahoituksesta hyötyvät ne ammattikorkeakoulut, jotka ovat keskimääräistä tehokkaampia. Tällöin laskennallinen rahoitus ei korjaa rahoitustilannetta niiden osalta, joilla on tarve kehittää toimintaansa. Hankerahoituksella pitäisi mahdollistaa sellaiset hankkeet, joiden tavoitteena on parantaa ammattikorkeakoulukohtaista tai ammattikorkeakoulujen välistä toimintaa ja prosesseja. Tätä kautta myös ne ammattikorkeakoulut, jotka eivät pärjää ns. rahajakokilvassa, olisi mahdollisuus parantaa toimintaansa. Valtion talousarviossa on otettava huomioon hankerahoituksen siirto perusrahoitukseen strategiseksi osaksi. Rahoitusmalli Rahoitusmallia on kehitettävä siten, että se palkitsee ammattikorkeakouluja myös laadukkaasta ja tuloksellisesta toiminnasta. Ammattikorkeakoulut kouluttavat osaajia alueen ja maan työvoimatarpeisiin. Rahoituksen uudistuksen onnistumisen kannalta tärkeimpiä tekijöitä ovat laadullinen toiminnan mittaamisen nostaminen tuotosmittaamisen rinnalle. Mittaristoon tulee ottaa mukaan opetukseen vaikuttavat tekijät, kuten opiskelijaopettajasuhde ja opetuksen määrä. Opiskelija-opettaja -määrällinen suhde on konkreettinen laatutavoite - muissa koulutusmuodoissa puhutaan enimmäisryhmäkokoasioista. Laatua on myös se, että opiskelija työllistyy koulutustasoa vastaaviin tehtäviin. Laadullisen työllistymisen mittaaminen toimisi vastaparina 55 opintopisteen suorittamiselle ja näin ollen näiden kahden mittarin seurannalla voitaisiin tarkastella myös opetukseen panostamista. Mittaaminen edellyttää kuitenkin, että saatavalla olevaa tietopohjaa lähdetään aktiivisesti kehittämään esimerkiksi Tilastokeskuksen toimesta. Arvonlisäverotus Ammattikorkeakoulun toiminnan kannalta on tärkeää, että arvolisämenettelystä on saatu ratkaisu ja ammattikorkeakouluille korvataan lakisääteisistä tehtävistä aiheutuvista arvonlisäveromenoista euro eurosta periaatteen mukaisesti. Menettely on yhdenmukainen yliopistolain kanssa lukuun ottamatta maksatusmenettelyä, jossa ei käytetä arvioperusteista ennakkomaksumenettelyä. On myös erittäin hyvä, että tilavuokrien ja investointien lisäksi kompensoitaisiin aineiden, tarvikkeiden ja palveluiden hankinnasta aiheutuneet arvonlisäverot.

4 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 4 (10) Perusteluosan perusteluista ei selviä se, suoritetaanko korvaus automaattisesti vai pitääkö ammattikorkeakoulun erikseen anoa alv-korvausta. Ammattikorkeakouluja on ohjeistettava asiasta. Vaikutukset kokonaistalouteen Vaikutukset kokonaistalouteen ja valtion talousarvioon on kirjoitettu epäselvästi. Mitä ammattikorkeakoulujen kannalta tarkoittaa, että muutos kokonaistalouden kannalta kustannusneutraali, mutta aiheuttaa ammattikorkeakouluille budjetoitavien menojen lisäyksiä vuoden 2016 talousarviosta lukien arvioitua kompensaatiomenojen määrää vastaavasti. Vaikutuksia on avattava perusteluosiossa. OAJ:n mielestä keskeisiä asioita toisen vaiheen uudistuksessa ja ensimmäisen vaiheen voimaan tulossa ovat: Ammattikorkeakoulu-uudistuksen on parannettava ammattikorkeakoulujen toiminnan laatua ja vähennettävä epävarmuutta. Uusilla kriteereillä jaetaan aikaisempaa merkittävästi pienemmät resurssit entistä useampiin tehtäviin. Esitettyä rahoitusmallia on kehitettävä laadun mittauksen osalta. Uudistuksen toisen vaiheen toteutumisesta ja rahoituksen siirrosta valtiolle on huolehdittava vuoteen 2015 mennessä, vaikka valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistus viivästyisikin. Leikkauksilla ei saa olla valtion rahoituksen siirtoon liittyen ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoituksen määrää alentava vaikutus. Hyvän henkilöstöpolitiikan noudattaminen ja sen arviointi on olennainen osa toimilupaprosessia. Toimilupaharkinnan yhteydessä on konkreettisesti tarkasteltava sitä, minkälaisilla resursseilla ja henkilöstömäärällä opetusta ammattikorkeakouluissa toteutetaan. Opettajien kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä on säädettävä edelleen asetustasolla. Henkilöstön edustajan tulee edustaa hallituksessa suurinta henkilöstöryhmää eli opetushenkilöstöä. Tämä tulee varmistaa laintasolla. Henkilöstön edustajalla tulee olla pedagoginen asiantuntemus, koska hänen tulee edustaa korkeakoulun ydintoimintaa. Henkilöstön tulee valita hallitusedustaja keskuudestaan. Koulutusvastuita on tarkasteltava kokonaisuutena. Niukkenevissa taloudellisissa tilanteissa on pystyttävä osoittamaan ne perustoiminnot ja painoalat, joihin kukin ammattikorkeakoulu keskittyy. Ammattikorkeakoulun toiminnan ja hallinnon julkisuustason on oltava samaa luokkaa kuin muilla julkisesti rahoitetuilla tahoilla. Uudistuksen toisen vaiheen jälkeen on tehtävä selvitys siitä, miten ammattikorkeakoulu-uudistus on toteutunut ja onnistunut.

5 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 5 (10) Seuraavassa on esitetty ne pykälät, joita OAJ pitää toisen vaiheen lainsäädännössä tärkeimpinä: Ammattikorkeakoulujen ohjaus ja rahoitus, 62 Ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja 14 Koulutusohjelman maksullisuus OAJ:n yhtyy näkemykseen siitä, että kahden korkeakoulutoimijan rahoitusvastuussa ja toiminnan itsenäisyydessä olevat erot poistetaan. Korkeakouluille on mahdollistettava globaalistuvan ja kiristyvän korkeakoulutuskilpailun ympäristössä edellytykset vahvistaa yhteistyörakenteita ja yhteistoimintaa muun muassa koulutusviennissä tai opiskelupalvelussa. Lakiluonnoksessa pykälään 14 tehty lisäys ammattikorkeakoululle vahvistettuun ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan vieraskieliseen koulutukseen hyväksytyltä opiskelijalta rajaa pois perustutkintoon liittyvän koulutusviennin. Ammattikorkeakouluille tulee olla mahdollista kehittää koulutusvientiä myös perustutkintoon liittyen. 4 Tehtävät ja 6 Yhteistyö toimintaympäristön kanssa Perusteluosiossa on tärkeää avata aluekäsitettä ammattikorkeakoulujen roolin ja tehtävän näkökulmasta. On tärkeää, että ammattikorkeakoulut toimivat jatkossakin alueellisina yhteistyökumppanina mm. yritysprojektien tai opinnäytetöiden osalta, vaikka pysyviä toimipisteitä on vähemmän. Ammattikorkeakoulut toimivat myös kansallisella tasolla yhteiskunnallisena ja Suomi-aluetta kehittävänä korkeakouluna. OAJ esittää, että sanat erityisesti omalla alueellaan jätetään pois. 7 Toimiluvat Luvan myöntämisen edellytyksenä on se, että ammattikorkeakoulu on koulutustarpeen vaatima ja että hakijalla on taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset amk-laissa mainittujen tehtävien järjestämiseen. OAJ:n kanta on, että edellytyksiä on arvioitava toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tehokkuus huomioon ottaen, mutta myös ammattikorkeakoulujen toiminta suhteessa toimintaa toteuttavaan henkilöstöön (määrä, henkilöstörakenne). On tärkeää, että koulutus järjestetään opetuksen kannalta tarkoituksenmukaisissa ryhmissä. Ammattikorkeakoulujen on varmistettava riittävä resurssipohja sekä opetukseen että tutkimus ja kehitystoimintaan sekä koulutuksen korkea laatu. Nykyisten toimijoiden toimilupien muuttuessa määräaikaiseksi on sillä vaikutuksia palvelussuhteisiin. Perusteluosissa on syytä avata tätä ongelmaa. OAJ mielestä määräaikaisuus ei selkeytä ja paranna toiminnan laatua. Toimiluvan määräaikaisuus ei saa lamaannuttaa määräaikaisen luvan saaneen ammattikorkeakoulun toimintaa. OKM:n on huolehdittava toimilupien myöntämisen jälkeen siitä, että määräaikaisuuden perusteista ja merkityksestä tiedotetaan, ja että oikeaa tietoa on saatavilla niin alueille, opiskelijoille ja opiskelijoiksi aikoville, henkilöstölle että työelämän edustajille.

6 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 6 (10) 8 Koulutustehtävä Kirjaus siitä, että koulutusvastuu ei kuitenkaan edellyttäisi tiettyä ammattikorkeakoulututkintoa suorittavien opiskelijoiden sisäänottoa joka vuosi, vaan ammattikorkeakoulu voisi omalla päätöksellään pidättäytyä määräaikaisesti sisäänotosta muun muassa alan vetovoima ja työllistymisnäkökohdat huomioiden. Tällä on vaikutuksia palvelusuhteiden osalta ja tämä tarkoittaa, että ammattikorkeakoulut ovat jatkuvissa yt-prosesseissa. On arvioitava myös henkilöstön näkökulma työllistymisessä, ei vain opiskelijoiden. Työllisyysvaikutuksia on avattava perusteluosiossa Opetus- ja kulttuuriministeriön on seurattava mihin toimenpiteisiin ammattikorkeakoulut ryhtyvät mm. pienten tai kalliiden koulutusohjelmien osalta, jotta ammattikorkeakoulutustarjonta säilyy tarkoituksenmukaisena ja tehtävät toimenpiteet ovat voimavarojen käytön osalta terveitä. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen (yamk) osalta toimiluvassa ei täsmennettäisi tekniikan ja liiketalouden ylempien ammattikorkeakoulututkintojen anto oikeutta alakohtaisesti. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi työelämän johtotehtävien edellyttämien laaja alaisten ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kehittämisen. OAJ:n mielestä on tärkeää, että ylempien ammattikorkeakoulututkintojen yhteistoteutus on mahdollista myös muidenkin koulutusalojen kuin vain mainitun koulutusohjelman tai kyseisten alojen välillä. Esimerkiksi muotoilija amktutkinnon käynyt henkilö tarvitsee vastaavia työelämän johtotehtävien edellyttämiä yamk-opintoja. Jos ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimike määräytyy jatkossakin aina koulutuksen sisällön eikä opiskelijan pohjakoulutuksen tutkintonimikkeen mukaan, ei näitä laaja-alaisia yamk-opintoja päästä edelleenkään kehittämään työelämän tarpeista katsoen. 3 Ammattikorkeakouluyhteisö Ammattikorkeakouluyhteisöstä on kirjattu, että yhteisön muodostavat opettajat, muu henkilöstö ja tutkintoon johtavassa koulutuksessa olevat opiskelijat. Kirjaus opettajat on kannatettava, sillä tällöin koko opetushenkilöstö kuuluu amk-yhteisöön. Yhteisö on laintasolla jaoteltu kolmeen ryhmään ja henkilöstö on jaettu vielä kahtia. Samoin perusteluosassa on lueteltu erikseen henkilöstömääriä eri ryhmien osalta. Hallituksessa on yksi henkilöstön edustaja. OAJ katsoo, että pedagoginen asiantuntijuus on sellaista asiantuntijaosaamista, jota ammattikorkeakoulun hallituksessa on oltava käytettävissä. OAJ lähtee siitä, että henkilöstön edustajan tulee edustaa suurinta henkilöstöryhmää eli opetushenkilöstöä. Tämä tulee varmistaa laintasolla.

7 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 7 (10) 17 Hallituksen tehtävät ja 18 Hallituksen kokoonpano Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa yleishyödyllisiä yhteisöjä, joiden lakisääteisiä tehtäviä rahoitetaan julkisista varoista. Ammattikorkeakoulutuksen kehittämisen kannalta on hyvä, että ammattikorkeakouluista poistuu nykyinen kahden hallituksen malli. Toimintaan tulee haluttua autonomiaa ja joustavuutta yhden hallintoportaan kautta. Ammattikorkeakoulujen omistajatahoja ei ole säädöksissä rajoitettu. Toimilupahakemuksista voi nähdä, että omistajiksi on tulossa niin yliopistoja, kuntia, yhteisöjä kuin yrityksiäkin. Omistajalla on ohjausvaltaa, joten OKM:n on seurattava ammattikorkeakoulujen toiminnan kehittymistä ja omistajaohjauksen vaikutuksia julkista tehtävän toteuttamisen ja amk-laissa määriteltyjen tehtävien osalta. OAJ on samaa mieltä esityksen kanssa, että hallitus tulee valita siten, että siinä olisi edustettuna monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja ammattikorkeakoulun tehtävien sekä toimiluvan mukaisten koulutustehtävien ja eri alojen tuntemus. AMK-hallitukseen pitää valita edustajia, jotka ovat sitoutuneita ja osaavia pitkäjänteiseen ammattikorkeakoulun kehittämiseen. OAJ kannattaa hallituksen kokoa ja kokoonpanoa. Henkilöstöllä on ollut jo nykyisin oikeus lain henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa turvin saada edustajansa ylläpitäjän hallitukseen, mutta sitä ei ole ammattikorkeakouluissa noudatettu. Henkilöstöllä on oikeus osallistua yrityksen liiketoimintaa, taloutta ja henkilöstön asemaa koskevien kysymysten käsittelyyn yrityksen päättävissä, toimeenpanevissa, valvovissa tai neuvoa-antavissa hallintoelimissä. Yrityksen toiminnan kehittämiseksi, yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi sekä henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi on tärkeää, että henkilöstö ja opiskelijat otetaan huomioon hallinnon järjestämisessä. Heidän tulee olla hallituksessa täysvaltaisia toimijoita, ei vain puhe- ja läsnäolo-oikeutettuja. Perusteluosan yleistekstissä henkilöstön edustajan valinnasta mainitaan, että henkilöstö valitsisi edustajansa siten kuin ammattikorkeakoulun johtosäännössä määrätään. Pykäläkohtaisessa perustelutekstissä oli kirjattu, että valitsee keskuudestaan vaaleilla. Myös perusteluosassa on mainittava, että valitsee edustajansa keskuudestaan vaaleilla. OAJ lähtee siitä, että hallitukseen tulee vaalien kautta valituksi henkilöstöedustaja, jolla on pedagogista asiantuntemusta. Ammattikorkeakouluilla pitää olla hallituksessa ammattikorkeakoulutehtävien (4 ) hoidon kannalta käytettävissä riittävää pedagogista osaamista ja asiantuntemusta. OAJ esittää, että lakiin kirjataan henkilöstön edustajan irtisanomissuojasta seuraavaa: Henkilöstön edustajan ja varaedustajan sekä 9 b :n 1 momentissa tarkoitetun erityisen neuvotteluryhmän jäsenen irtisanomissuojasta on voimassa, mitä työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 10 :ssä säädetään luottamusmiehen ja luottamusvaltuutetun työsopimuksen irtisanomisesta. Tällä varmistetaan se, että henkilöstön edustaja voi hoitaa tehtävää vastuullisesti ilman pelkoa siitä, että hänen toimillaan hallituksessa olisi heijastuksia palvelussuhteeseen.

8 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 8 (10) Työ- ja elinkeinoelämän osalta kirjaus ehdotetaan kuuluvaksi seuraavasti: Ammattikorkeakoulun hallituksessa jäsentä, joiden tulee edustaa monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja ammattikorkeakoulun tehtävien sekä toimiluvassa määriteltyjen koulutusvastuiden työ- ja elinkeinoelämän käytännön kokemusta ja tuntemusta. Normaalien yhtiöoikeudellisten periaatteiden mukaisesti hallituksen jäsenet eivät hallituksessa toimiessaan olisi taustayhteisöidensä, vaan ammattikorkeakoulun edustajia ja valvoisivat sen etua. Useat tahot ovat nostaneet esille opiskelijoiden ja henkilöstön hallitusedustajien vastuukysymykset. Vastuukysymykset ovat samanlaiset kaikilla hallitusjäsenillä. Korvausvelvollisuuden edellytyksenä on toimiminen tahallaan tai huolimattomasti yhteisön edun vastaisesti (Osakeyhtiölain, yliopistolain ja yhdistyslain vahingonkorvausvelvollisuutta käsittelevät pykälät: Osakeyhtiölaki 624/ luvun 8 ja 22 luvun 1, Yliopistolaki 558/ ja 21 sekä Yhdistyslaki 503/ ). 16 Ammattikorkeakoulun toimielimet OAJ näkee hyvänä kirjauksen, että ammattikorkeakouluissa voi olla myös muita toimielimiä. Sisäisen toiminnan kehittämisen kannalta on tärkeää, että ammattikorkeakoulussa voi olla esimerkiksi koulutuksellisia ja pedagogisia kysymyksiä käsittelevä toimielin. 6 luku Henkilöstö Perusteluosan yleisessä osassa on vaikutusarvioinnissa käsitelty ammattikorkeakoulutoiminnan muuttumisesta johtuvia kunnallisista viranhaltijoista annettua lakia ja työsopimuslakia liikkeenluovutusta koskevien säädösten näkökulmasta. Erityisesti nyt, kun ammattikorkeakoulutuksesta leikataan rahoitusta, on tärkeää, että työnantaja tiedostaa liikkeen luovutukseen liittyviä faktoja. Muun muassa nämä seikat, ettei liikkeen luovutuksessa viranhaltijaa tai työntekijää ei saa irtisanoa pelkästään yhtiöittämisen johdosta tapahtuvan työnantajan vaihtumisen johdosta tai että voimassa olevista virka ja työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle ammattikorkeakouluosakeyhtiölle. Perusteluosassa on myös avattu ammattikorkeakoulujen henkilöstömääriä opetushenkilöstön ja muun henkilöstön osalta. Henkilöstön tarkoituksenmukaisen henkilöstörakenteen kehityksen ja määrien osilta on varmistettava, että tutkimus- ja kehittämistoimintaa tekevä henkilöstö on jatkossa suurimmalta osaltaan opetushenkilöstöä. Ammattikorkeakoulutuksessa on tärkeää, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on osa opetustyötä ja lähellä opiskelijaa. Soveltavan tutkimuksen on tuettava työelämälähtöistä koulutusta, oppimista ja aluekehitystä. OAJ kantana on, että ammattikorkeakoulutoiminnan yhtiöittämistä on tarkasteltava myös henkilöstön eläketurvan näkökulmasta. OAJ:n näkemys on, että ammattikorkeakoulujen tulisi jatkaa Kevan jäsenyhteisöinä. Sekä kunta-alan pääsopijajärjestöt että kuntatyönantaja ovat suositelleet eläketurvan säilymistä Kevassa kunnallisten eläkkeiden rahoituspohjan varmistamiseksi.

9 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 9 (10) Ammattikorkeakoulun henkilöstössä on paljon lähivuosina eläköityvää opetushenkilöstöä. Henkilöt, jotka ovat olleet kunnan palveluksessa yhdenjaksoisesti vuoden 1992 lopusta lukien ja jos palvelussuhde jatkuu yhdenjaksoisesti, ovat oikeutettuja lisä eläkkeeseen. Perusteluosassa on mainittu, että mahdollisten lisäeläke etuuksien turvaaminen voi tapahtua monella tavoin. Eläketurvan osalta on otettava huomioon se, että jos ammattikorkeakoulun omistajina on yksityisiä tahoja yli 50 prosentin osuudella, niin ammattikorkeakoulut eivät voi olla enää Kevan jäseniä. Jos eläketurva siirretään pois Kevalta, tulee eläke-etuuksista ja niiden säilymisestä sopia uuden tahon kanssa etukäteen. Tilanne, jossa henkilöstö siirtyy toisaalle, on kunnallisen eläketurvarahoituksen kannalta ongelmallinen. Vanhat eläkevastuut (siihen asti kertyneet) säilyvät Kevalla. 23 Opettajat ja kelpoisuusvaatimukset OAJ:n mielestä opettajien kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä on säädettävä edelleen asetustasolla. Asetuksessa on säilytettävä jatkossakin kirjaus opettajantehtävistä, koska se selkeyttää ammattikorkeakoulujen henkilöstörakennetta ja opettajan tehtävän kuvia. Nykyinen asetuskirjaus kattaa laajasti opettajan tehtävät. 42 Opiskelijakunta OAJ:n kanta on, että koska ammattikorkeakoulun opiskelijakunnalle ehdotetaan automaatiojäsenyyttä, tulisi säätämisjärjestyksestä saada ensin eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto. OAJ kannattaa sitä, että opiskelijakunnan asema vahvistuu ammattikorkeakouluissa. Opiskelijakunnan kautta opiskelijat olisivat ammattikorkeakouluyhteisön jäseniä. Selvitysten mukaan tutkinto opiskelijoiden pakollisesta jäsenyydestä ammattikorkeakoulun opiskelijakunnassa on mahdollista säätää ja tällöin myös opiskelijakunnan tehtävistä on säädettävä nykyistä tarkemmin. Opiskelijaterveydenhuoltopalvelujen piiriin pääseminen edellyttää jäsenyyttä opiskelijakunnassa. OAJ:n näkemys on, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden asema paranee huomattavasti, jos opiskelijaterveydenhuollon järjestetään vastaavasti kuin yliopisto opiskelijoiden terveydenhuoltopalvelut. 62 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma. Säännös sisältäisi valtuuden antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta. Kehittämissuunnitelman hyväksyy valtioneuvosto. Ammattikorkeakoulujen toiminnan ohjausta tapahtuu ammattikorkeakoululain ja -asetuksen, toimiluvan, ja ministeriön kanssa käytävien neuvottelujen pohjalta. OAJ nostaa esille, että mitä noudatetaan, jos valtionneuvosto asetuksella annetaan jotain muuta kuin mitä toimiluvissa kirjoitetaan.

10 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ LAUSUNTO 10 (10) Lopuksi Laadullinen toiminnan mittaaminen on uudistuksen toisessa vaiheessa nostettava määrällisen tuotosmittaamisen rinnalle. Mikäli ammattikorkeakouluja halutaan ohjata laadukkaaseen opetukseen sekä koulutustasoa vastaaviin tehtäviin kouluttamiseen, tulisi sen ehdottomasti näkymä myös rahoitusperusteisessa ohjauksessa. OAJ pelkää, että nyt saadaan pelkästään sitä mitä mitataan eli pisteitä ja valmistuneita panostamatta koulutuksen laatuun ja opetusprosesseihin. Henkilöstön yhteisöllisyyteen, työhyvinvointiin, täydennyskoulutukseen ja muutosturvaan pitää kiinnittää erityistä huomiota, jotta tarvittava ammattikorkeakoulutuksen muutos on hallittavissa. OAJ pitää tärkeänä, että hyvän henkilöstöpolitiikan noudattamisen arviointi on olennainen osa toimilupaprosessia. OAJ esittää, että uuteen järjestelmään siirtymisen jälkeen OKM tekee selvityksen siitä, miten ammattikorkeakoulu-uudistus on toteutunut ja onnistunut. Opetuksen järjestäminen on siirtymässä enenemässä määrin osakeyhtiömuotoisen toimijoiden ylläpitämiksi. OAJ esittää, että OKM yhdessä oikeusministeriön kanssa selvittää mahdollisuutta luoda oma erityislaki koulutusta antavien osakeyhtiöiden osalta. OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ Olli Luukkainen puheenjohtaja Hannele Louhelainen erityisasiantuntija

Lausunto 1 (8) Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuuleminen HE 26/2014 vp eduskunnalle ammattikorkeakoululaiksi

Lausunto 1 (8) Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuuleminen HE 26/2014 vp eduskunnalle ammattikorkeakoululaiksi Lausunto 1 (8) 27.5.2014 Sivistysvaliokunnan asiantuntijakuuleminen 28.5.2014 Asia: HE 26/2014 vp eduskunnalle ammattikorkeakoululaiksi Hallitusohjelman mukaisesti ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja hallintoa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén

Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus. Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén Ammattikorkeakoulu-uudistuksen tilannekatsaus Alustus AMK-päivillä Lahdessa 13.5.2014 Johtaja Hannu Sirén AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN II VAIHE Hallituksen esitys uudeksi ammattikorkeakoululaiksi eduskunnalle

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) ASIA: HE 9/2013 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI AMMATTIKORKEAKOULULAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

Lausunto 1 (5) ASIA: HE 9/2013 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI AMMATTIKORKEAKOULULAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI Lausunto 1 (5) Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 8.3.2013 klo 11.00 ASIA: HE 9/2013 VP EDUSKUNNALLE LAIKSI AMMATTIKORKEAKOULULAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Lausunto selvityshenkilöiden raportista (OKM 2010:23) "Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen"

Lausunto selvityshenkilöiden raportista (OKM 2010:23) Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 Helsinki 21.1.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausunto selvityshenkilöiden raportista (OKM 2010:23) "Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen.

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen. VALTIONEUVOSTO PÄÄTÖS ammattikorkeakoulun toimiluvasta 12.12.2013 Dnro OKM/5/533/2013 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy PL 4000 00079 Metropolia Hakemus Päätös Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ LUONNOKSESTA

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ LUONNOKSESTA LAUSUNTO (1/5) 22.11.2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö OKM/34/010/2013, 17.10.2013 LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ LUONNOKSESTA

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään.

Tätä lakia sovelletaan yliopistoihin, jotka kuuluvat opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan, siten kuin jäljempänä säädetään. Lakiehdotukset 1. Laki yliopistolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 1, 7 a ja 7 b, sellaisina kuin ne ovat, 1 osaksi laeissa 954/2011, 414/2012 ja 497/2015

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi. Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö Toimilupaohjeistuksen kokonaisuus ja lupahakemusten käsittelyprosessi Maarit Palonen Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.4.2013 Toimilupien uudistamisen tavoitteista Korkeakoulujen nykyistä toimipisteverkkoa

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN KOORDINAATIORYHMÄ PÖYTÄKIRJA 2-2013 Kokousaika klo 14.00 15.15 Kokouspaikka Helsingin kaupungintalo, aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012

AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ. Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012 AJANKOHTAISTA OPETUSMINISTERIÖSTÄ Korkeakouluneuvos Ari Saarinen 7.11.2012 HALLITUKSEN KORKEAKOULUPOLIITTISIA LINJAUKSIA Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta vahvistetaan Oppilaitosverkkoa

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN

KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN KUNTALIITOKSEN VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖN ASEMAAN JA PAIKALLISEEN SOPIMISEEN TYÖNANTAJA MUUTOKSET KUNNASTA KUNTAAN KUNTAYHTYMÄSTÄ KUNTAAN KUNNASTA KUNTAYHTYMÄÄN KUNNASTA LIIKELAITOKSEEN KUNNASTA OSAKEYHTIÖÖN

Lisätiedot

Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta

Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta KORKEAKOULUJEN OPETUSYHTEISTYÖ Immo Aakkula 8.2.2017 Laki yliopistolain muuttamisesta 7 a Opetuksen järjestäminen yhteistyössä ja hankkiminen toiselta korkeakoululta Yliopisto voi järjestää kielten ja

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp)

Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Helsinki 5.10.2017 Eduskunnan sivistysvaliokunta Asia: Tieteentekijöiden liiton lausunto hallituksen esityksestä yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamiseksi (HE 73/2017 vp) Lausunnon pääkohdat

Lisätiedot

se~ lc?~i. 6b ~( 6 L SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Diakonia-ammattikorkeakoulu Kyläsaarenkuja Helsinki

se~ lc?~i. 6b ~( 6 L SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Diakonia-ammattikorkeakoulu Kyläsaarenkuja Helsinki SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ L 0-09- 2016 se~ lc?~i. 6b ~( 6 Kyläsaarenkuja 2 00580 Helsinki Kirjaamo Sosiaali- ja terveysministeriö Pl33 00023 Valtioneuvosto Hei, ohessa käyttöönne n lausunto Jausuntopyyntöönne

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Iiro Clouberg Lausunto 27.09.2018 HAK2018659 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

yrityksen toiminnan kehittämiseksi yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi

yrityksen toiminnan kehittämiseksi yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi HENKILÖSTÖN EDUSTUS YRITYSTEN HALLINNOSSA hallintoedustajalaki, 725/1990 Tarkoitus (1 ): yrityksen toiminnan kehittämiseksi yrityksen ja henkilöstön yhteistoiminnan tehostamiseksi henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

9. AMMATTIKORKEAKOULUT

9. AMMATTIKORKEAKOULUT 9. AMMATTIKORKEAKOULUT 9.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Ammattikorkeakoulut ovat osa korkeakoulujärjestelmää. Valtioneuvosto voi myöntää kunnalle tai kuntayhtymälle tai rekisteröidylle

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 (5) MKA/MUP/JTA 19.10.2012 Opetus- ja kulttuuriministeriö maarit.palonen@minedu.fi maiju.tuominen@minedu.fi ASIA: TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN LAUSUNTO AMK- JA RAHOITUSLAISTA Viite: OKM052:00/2012 1. Yhteystiedot

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta.

13.11.2015. ammatillista peruskoulutusta, ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta. Muistio 1 (6) OAJ NÄKÖKULMIA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN SOPEUTTAMINEN/ REFORMI Aikataulu Hallinto Saavutettavuuden turvaaminen ja opetuksen laatu edellyttävät, että

Lisätiedot

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN 1.1. 2018 ALKAEN 1. Sopimuksen osapuolet 1) Lieksan kaupunki luovuttajana 2) Lieksan Kiinteistöt

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä. SAK:n hallitus

Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä. SAK:n hallitus Irtisanomissuojan heikentäminen pienissä yrityksissä SAK:n hallitus 13.8.2018 SAK:N NÄKEMYKSET TYÖRYHMÄN MUISTIOSTA Lausunto muistiosta Työntekijästä johtuvat irtisanomisperusteet työnantajan työllistäessä

Lisätiedot

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014 Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppimateriaalit muutoksessa Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi

MKA/JoS/JTa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto 1 (3) 13.2.2014 MKA/JoS/JTa Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/3/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi suomen akatemiasta

Lisätiedot

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi LUONNOS 1 (8) Hallituksen esitys Kevasta annetun lain muuttamiseksi Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kevasta annettua lakia siten, että itsehallintoalueet olisivat Kevan

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 9.9.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS AMMATTIKORKEAKOULUISTA ANNETUN VAL- TIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi Kirje OKM/12/210/2013 04.02.2013 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2013 2016 aikana ja toimintaa koskeva raportointi Ammattikorkeakoulu-uudistus

Lisätiedot

Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu

Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu EV 81/1996 vp - HE 49/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi ammatillisesta opettajankoulutuksesta ja erliiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018 LAUSUNTO 1 (5) Opetus- ja Kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 10.07.2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 10.11.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

Yliopistouudistus Suomessa. Johtaja Anita Lehikoinen

Yliopistouudistus Suomessa. Johtaja Anita Lehikoinen Yliopistouudistus Suomessa Johtaja Anita Lehikoinen 8.6.2010 Yliopistouudistuksen tavoitteet tavoitteena luoda suomalaisille yliopistoille vastaavat toimintaedellytykset kuin parhailla ulkomaisilla yliopistoilla

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.9.2017 Lausunto: HE 73/2017 hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016

Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Korkeakoulujen kieltenopetusyhteistyö HE 66/2016 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM 3.5.2016 Ehdotus 1/2 Korkeakoulut voisivat päätöksellään järjestää niiden tutkintoihin sisältyvän kielten ja viestinnän

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 197/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi henkilökunnan aseman järjestämisestä kunnallisen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laitoksen taikka tehtävän siirtyessä toisen kunnan tai kuntainliiton

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin Sivu 1/6 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI

52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI 1 Dno: AHT/ 90/2018 52 LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LUKIOLAIKSI JA LAIKSI YLIOPPILASTUTKINNON JÄRJESTÄMISESTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa

Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Lukion ja ammatillisen koulutuksen rakenteet ravistuksessa Kuntamarkkinat Jorma Suonio Tuotantojohtaja, toisen asteen koulutus 10.9.2014 Jorma Suonio 16 vuotiaiden väestöennuste Tampere + naapurikunnat

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017

Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Tampere3 Korkeakoulujen opetusyhteistyö Koulutuksen siirto AMK-hallintokieli HE 73/2017 Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Perustuslakivaliokunta 8.9.2017 Ehdotuksen sisältö 1. Yhdistetään Tampereen yliopistot

Lisätiedot

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa:

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa: LAUSUNTO 1 / 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 14.9.2011 LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA Yleistä Uudistuksen peruslinjaukset

Lisätiedot

Sopimustoimitsija Sari Jokinen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Sopimustoimitsija Sari Jokinen Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n lausunto HE 132/2015 vp Hallituksen esityksestä eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi Sopimustoimitsija Sari Jokinen 16.02.2016 Yleistä JHL ei kannata Metsähallituksen

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 28.9.2012 AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUKSEN V EROTUKSEEN LIITTYVIÄ PERIAATTEITA Taustaa H allitusohjelmassa on päätetty, että ammattikorkeakoulujen rahoitusta ja hallintoa koskeva

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lausunto ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamisesta Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23

Lausunto ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamisesta Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23 Lausunto 20.1.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Lausunto ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamisesta Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen

Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen 1. Lausunnonantaja Organisaatio Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Arene ry Riitta Rissanen riitta.rissanen@arene,fi 2. Pidättekö

Lisätiedot

OKM:n lausuntopyyntö koskien Asiantuntijuus edellä, Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus työryhmämuistiota

OKM:n lausuntopyyntö koskien Asiantuntijuus edellä, Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus työryhmämuistiota Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM:n lausuntopyyntö koskien Asiantuntijuus edellä, Korkeakoulujen uusi erikoistumiskoulutus työryhmämuistiota Viite Dnro OKM/ Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013

Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen. Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Uudistuva korkeakoulutukseen hakeutuminen Ilmari Hyvönen 7.5.2013 Opiskelijavalintojen uudistaminen Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

7.11.2014. Sosiaali- ja terveysministeriö

7.11.2014. Sosiaali- ja terveysministeriö 1 7.11.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö SUOMEN GERONOMILIITON LAUSUNTO LUONNOKSESTA, JOKA KOSKEE HALLITUKSEN ESITYSTÄ LAIKSI SOSIAALIHUOLLON AMMATTIHENKI- LÖISTÄ JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot