Ilo on tarttuva tauti

Transkriptio

1

2 Perheiden viikko 2008 Olen sinun Kenen lause on Perheiden viikon teema Määoonsun Ilo? Kuka sellaista sanoo ja kenelle, lapset vai vanhemmat, sisarukset vai puolisot? Kaikki perheenjäsenet voivat sovitella sitä suuhunsa, koosta ja roolista riippumatta. Lapsi on vanhempiensa ilo ja vanhemmat lastensa ilo, sisarukset toistensa ja puolisot toistensa ilo. Perheen yhdessäelo ei välttämättä aina ole hauskaa. Joka ko- dissa koetaan myös kipeitä kääntöpuolia. Kuitenkin pohjimmaisena vireenä voi olla ilo ja viimeiseksi sanaksi jäädä kiitollisuus. Ilon avaimena ovat kolme yhteen kirjoitettua sanaa: Määoonsun. Sanojen puuttuviin väleihin kätkeytyy elämän viisaus. Oikeinkirjoituksen vastaisuudesta huolimatta lausujalle on selvää, että hän on olemassa toista varten. Minä kuulun sinulle. Pelasta minut! rukoillaan Psalmissa (119:94). Emmekö me voi sanoa tämän paitsi Jumalalle, myös toinen toisellemme? Olen sinun: tee minusta sinun ilosi, sillä silloin minäkin saan ilon. MATTI REPO Tampereen hiippakunnan piispa Ilo on tarttuva tauti Ilo on kristillisen uskon ytimessä. Evankeliumi on iloinen sanoma ihmiselle, jonka elämää huolet, murheet, pettymykset, epätoivo, riittämättömyyden tunne ja syyllisyys tukahduttavat. Evankeliumi Kristuksesta kertoo, että riittämätön isä, äiti, puoliso, työntekijä, lapsi tai nuori on kuitenkin Kristuksen ansios- ta Jumalalle riittävän hyvä, taitava, pätevä ja rakas. Epäonnistunut ja syyllinenkin on armahdettu ja oikeutettu uusiin mahdollisuuksiin. Määoonsun Ilo on seurakunnissa vietettävän Perheiden viikon teema. Ei teemaa siksi valittu, että haluttaisiin väistää tai kieltää elämän rosoisuus, vaikeat hetket, surut ja syvät pettymykset. Teema valittiin siksi, että ilon esillä pitäminen antaa voimia, toivoa ja rohkeutta. Teeman valinnut ryhmä uskoo, että ilo on tarttuva, hyvänlaatuinen tauti. Iloinen hetki elämässä, seurakunnan tilaisuudessa tai perheessä on kuin metsälähde, joka pulputtaa raikasta ja virkistävää vettä ympärilleen. Tämän lehden jutuissa tuodaan esille joitakin ilonhetkiä ja ilon mahdollisuuksia perheiden elämässä. Sinulla on varmasti omasi. Nauti niistä ja kiitä Jumalaa. MATTI MIKKOLA päätoimittaja, kasvatuksen hiippakuntasihteeri Tampereen hiippakunnan Perheiden viikon teemajulkaisu 2008 Julkaisija: TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Toimituksen osoite: Hiippakuntalehti Eteläpuisto 2 C, Tampere Puh. (03) Faksi (03) Päätoimittaja: Matti Mikkola puh. (03) , s-posti: matti.mikkola@evl.fi Toimitussihteerit: Pirjo Silveri Kari Vilkko Ulkoasu ja taitto: Liisa Hertell / Idea-Tampere Petri Vilkko Oy puh. (03) Painopaikka: PunaMusta Oy, Tampere Painosmäärä: kpl ISSN Kansikuva: Elina ja Pertti Salovaara tyttäriensä Milanan ja Rosinan kanssa. Tytöt ruokkivat naapurin lampaita Maddea ja Vickania. Kuva: Merja Ojala. 2

3 Määoonsun ilo Kaksi pientä ahvenensinttiä tällä kertaa. Elina ja Pertti Salovaara kokevat katiskaa Rosinan (oik.) ja Milanan kanssa. Tuhansia eläimiä ja muita TEKSTI PIRJO SILVERI KUVAT MERJA OJALA arjen iloja Kun seuraa pari tuntia Elina ja Pertti Salovaaran arkitouhuja Rosinan, 8, ja Milanan, 3, kanssa, ei jää yhtään epäselväksi, mistä näyttelijä-kansanedustajapari ammentaa iloa jokaiseen päiväänsä. Lapset antavat elämään sisällön. He ovat syy elää, Pertti kiteyttää. Eletään elokuuta ja kesäloman loppusuoraa. Ensimmäinen kohtaus tapahtuu Salovaaran ulkorapuilla Lempäälässä. Toimittaja tulee omasta mielestään myöhässä, mutta haasteltavien käsityksen mukaan tunnin etuajassa. Pertti on ruokakaupassa ja hakemassa Rosinan kaveria leikkimään. Aikataulusekaannuksesta huolimatta Elina pyytää peremmälle. Hän on laittamassa ruokaa ennen kuopuksen päiväunia. Rosina paijaa kuistilla kissanpentua. Jaloissa luikahtaa isompi mirri. Mahtaako talossa olla enemmänkin eläimiä? Tyttö riemastuu kysymyksestä. Lautasenkokoiset ruskeat silmät loistavat, valloittava hymy leviää korviin asti. No on! Meillä on niitä tuhansia. Tuhansia?! Eläimiä? Nii-in. Tuhansia. Näyttelijän tytär eläytyy täysillä ja huitoo ullakon suuntaan. Katonrajan koloihin on varmana pesiytynyt valtavasti ampiaisia. Kun pihassa lisäksi elelee etanoita, hämähäkkejä ja muita ötököitä, naapurissa on lampaita, kana ja kukko, niin onhan noita eläimiä. Tuhansia. Pesue kotiutui eilen pieneltä reissulta. Tavaroita on purkamatta, postipino perkaamatta. Tiskikone hajosi aamulla ja nyt odotellaan korjaajaa. Olohuoneen lattialle Elina on levitellyt nuotteja. Pitäisi löytää sopiva kappale, koska viikonloppuna on Vaasassa ristiäiset. Tarkoitus on laulaa Rosinan kanssa, Pertti säestää. Aiemmin lomallaan Salovaarat kiersivät pohjoisessa sukuloimassa akselilla Oulu, Siikajoki, Vihanti, Paavola. Vihannin Lumimetsässä asuu Pertin mummo, Elina kertoo annostellessaan muksuille ruokaa. Nyt retkeiltiin Naantalissa päin. Alle minuutissa Rosina selittää, mitä kaikkea hienoa tapahtui. Äidin ja isän hääpäivän kunniaksi käytiin ulkona syömässä. Yhdessä ravintolassa ruoan saanti olisi kestänyt kamalan pitkään ja niin vaihdettiin pitsapaikkaan. Mä rupesin tykkäämään siellä pitsasta. Siinä oli jauhelihaa ja katkarapuja. Opin tykkäämään myös mandariineista. Lähiviikkojen projektina on opetella kunnolla pyöräilemään. Uida mä kyllä osaan. Opin viiden vanhana. Tiäksä että meidän Milana on kova tekemään tarinoi- 3

4 Perheiden viikko 2008 ta? Se aina kertoo kaikkee, vaikka semmosta että olipa kerran tipu. Mä tykkään tehdä runoja ja lauluja, pälpättää ilopilleri. Pertti tulee kaupasta. Ruokapöydässä istuva Milana hyppää metrin ilmaan ja kiljuu isää-ää! Sitten halataan. Vaimo purkaa ostoskasseja, ja huokailee, mitä herkkuja iskä on ostanut. Kahvipöytään ilmestyy keko viinereitä. Makea nenän edessä houkuttaisi lapsia, mutta lautanen pitää ensin saada tyhjäksi. Milana kiemurtelee, ettei enää jaksa. Päättäväisesti äiti ilmoittaa, ettei sitten jaksa syödä viineriäkään. Pertti istahtaa ja ottaa kahvikupin. Miten arki sujuu silloin, kun ei olla lomalla? Siis kun koti on Lempäälässä, perheessä kaksi pientä lasta, molemmilla vanhemmilla säännöllisen epäsäännöllinen työ, ja toisen työpaikka Helsingissä, toisen Tampereella. Kyllähän se joskus aikamoista pallottelua on, kansanedustaja myöntää. Toisaalta Elinalla ei ole töitä joka ilta. Silloin kun hänen on mentävä kuudeksi teatterille, hyppään Helsingissä neljältä junaan. Sellaista työtehtävää ei ole, mistä kello 16:n jälkeen rapsahtaisi poissaolo. Kun on jotain pakollisia menoja, kysymme MLL:n kautta hoitoapua. MLL:ssä on muutamia tuttuja hoitajia, joita tavataan soittaa esimerkiksi ensi-iltapäiviksi. Useimmiten Pertti kuitenkin tulee arkena kotiin kahdeksaksi. Hän laittaa lapset nukkumaan ja lukee iltasadun. Pertti Salovaara on syntynyt 1970 Raahessa, Elina samana vuonna Vaasassa. He ovat asuneet Lempäälässä vuodesta Sukulaiset ovat kaikki kaukana. Jos lapsi äkillisesti sairastuu, kumpaakaan mummia ei voi pyytää apuun. Yllättävät tilanteet ovat hankalia, koska molempien on joskus vaikea jäädä kotiin. Nuo säätävät sellaisia lakeja, että lapsen sairastuttua vanhempi saa olla kolme päivää poissa työstä. Itse he eivät kuitenkaan voi jäädä Elämässä kaikki on mahdollista, uskoo Elina Salovaara. Ei ole sellaista unelmaa, mitä ei voisi toteuttaa. Jostakin joutuu ehkä luopumaan, mutta kaikki on mahdollista. Puoliso Pertti muistuttaa, että elämä on muutenkin jatkuvia valintoja. pois, vaan heti tulee poissaolomerkintä, Elina jupisee. Näyttelijällä on vähän sama juttu. Kovin pienen sairauden takia esitystä ei peruta. Jos vaan kävelemään pystyy, näyttämölle mennään. Salovaarat ovat kiitollisia, kun tenavat ovat pysyneet terveenä. Niinhän sanotaan, että Herra antaa minkä jaksaa kantaa. Meillä on ollut helppoa, kun lapset eivät ole pahemmin sairastelleet. Pariskunnan on vaikea kuvitella elämää ilman kahta pientä aarretta. Kun olisi nuorempana tajunnut, kuinka ihanaa tämä on, olisikohan aloittanut aiemmin, Elina nauraa. No, saimme olla pitkään kahdestaan, tehdä kaikenlaista, matkustella paljon. Sitä paitsi olin jo 23-vuotias, kun pääsin teatterikouluun ja aloitin opiskelun. Viime vuosina Tampereen Teatterin näyttelijä on pitänyt kesäisin 2,5 kuukauden ruhtinaallisen vapaan. Elämä on jatkuvaa priorisointia. Meillä valokuvat ovat laittamatta ja kaapit sekaisin. Voisimme elää myös putsplank-talossa, ja silloin olisi siistimpää, paperit ja paikat järjestyksessä. Käytämme kuitenkin mieluummin aikaa touhuiluun Rosinan ja Milanan kanssa, Pertti sanoo. Pikkulasten myötä oppii sallimaan ja sietämään kevyttä puolivillaisuutta. Elina on pariskunnan ehdottomasti pedantimpi osapuoli, joka on joutunut opettelemaan löysäämistä. Onneksi hän on joissakin asioissa myös opettanut pedanttiutta minulle. Puhelin pärisee. Isäntä poistuu keittiöön puhumaan. Kello on Soittaja ei ollut tiskikoneen korjaaja, jonka pitäisi tulla kahden ja kolmen välillä. Pertti supsuttaa vaimolle, että startti on kolmelta. Tilaisuus, jonka hän luuli olevan huomenna, onkin tänään ja Helsinkiin pitää ehtiä viideksi. Elina tuumaa, että illaksi suunnitellut kuviot menevät uusiksi. No siirretään ne huomiseksi, puoliso ehdottaa. Pertti Salovaaran mielestä lapset ovat elämäntehtävä. On konkreettinen syy rakentaa tulevaisuutta. Sen takia vähän säästelee myös itseään. Tavoitteena on kasvattaa heistä tasapainoisia ihmisiä. Miten te käytännön tasolla etenette tuota päämäärää kohti? Uskomalla, luottamalla, kuuntelemalla, kannustamalla, asettamalla lasten edun oman edun edelle. Yksi konkreettinen tapa on se neljän junaan hyppääminen, silloin kun tarve vaatii. Salovaara korostaa, ettei heidän perheensä ole spesiaalitapaus. Minkä tahansa työn yhteensovittaminen pienten lasten kanssa on nykypäivänä haasteellista. On valittava, missä haluaa olla paras; työntekijänä vai jossain muussa. Itse haluan olla parempi isä. Se ei tarkoita, että olisin työssäni huono, mutta se asettaa ehdot. En laadi aikataulujani, jotta ehtisin ja pystyisin tekemään sitä tai tätä, vaan siksi, että lapset voisivat hyvin. Pertti Salovaaran vanhemmat erosivat kun poika oli yksivuotias. Hän asui äidin kanssa, tapasi toki isääkin koko ajan. Isä oli työnarkomaani. Sillä oli kolmekin duunia päällekkäin. Haluat siis pyristellä eroon tuosta mallista? Seuraavalla sukupolvella on yleensä kaksi vaihtoehtoa, joko toistaa virheitä tai pyrkiä omalla käyttäytymisellään parantamaan asioita. Olen ehkä valinnut jälkimmäisen tien. Pertti nauttii kun esikoisen kanssa pystyy jo käymään mielenkiintoisia, kaverillisia keskusteluja. Jotkut sanovat etteivät vanhemmat voi olla lastensa kavereita, mutta kyllä voi. Ei vanhemmuus sitä poista. Perusturvallisuus on kaiken a ja o. Siihen sisältyy myös sopivasti tiukkuutta. Lapsella ei ole perusturvalli- 4

5 Määoonsun ilo suutta, ellei ole sääntöjä joista pidetään kiinni. Tässä kodissa kuisti on tärkeä tila. Kun jollakin perheenjäsenellä menee överiksi, hänet komennetaan kuistille laskemaan kymmeneen ja miettimään. Kyllä minäkin saan joskus käskyn mennä sinne, äiti paljastaa. Tytöt suhtautuvat kuistikeikkoihin eri lailla. Rosina anelee salamana, että apua apua tehdään sovinto kaduttaa ja olen jo miettinyt Pikku-Milana jäkittää ja ilmoittaa, että vedin kissaa hännästä, istun nyt täällä ja lasken kymmeneen. Elina Salovaara on huomannut, että huutaminen ei auta yhtään. Paremmin tehoaa huumori, puhuminen, rauhoittaminen ja se kymmeneen laskeminen. Kasvatusmetodikeskustelun katkaisee eteisestä kuuluva kimeä ääni. Hei tulkaa äkkiä kattoon! Iitu toi myyrän. Pertti tiedustelee rauhallisesti, ettei kai äitikissa tuonut sitä sisälle. Ei kun se on ulkona. No hyvä. Se vain opettaa poikastaan Nuppua pyydystämään, isä selittää kärsivällisesti. Jyrsijäkohtaus on ohi ja pohdiskelu jatkuu. Meidän sukupolveamme on komennettu fyysisesti. Sitä en missään tapauksessa halua tehdä, sortua samanlaiseen heikkouteen. Mieleen jäivät omilta pentuvuosilta remmit ja huutamiset, mutta ei se syy, mistä rangaistiin. Salovaarat eivät hyväksy fyysistä väkivaltaa missään muodossa. Varhaislapsuuden hyvätkin muistot voivat olla yllättäviä. Ensimmäisiä mielikuvia isästäni on, kun istuimme yhdessä ja oli haettu grillistä hampurilaiset. Katsoin isää ihaillen ja mietin, miten tuo sen niin nopeasti syö. Mukuloita kierrätetään jukujukumaissa ja muissa, mutta ovatko ne niitä hetkiä, jotka jäävät loppuelämäksi mieleen, Pertti pohtii. Salovaarat korostavat mielellään lapsilleen toisen ihmisen kunnioittamista, puhuvat siitäkin, että itseä vanhemman ajatuksissa on usein viisautta. Parikymppisenä sitä oli niin mustavalkoinen ja ehdoton. Kun ikää tulee, tajuaa, miksi esimerkiksi omat vanhemmat sanoivat tai neuvoivat jotakin. Ymmärtää, että siihen oli pätevä syy. Naantalin reissulta ostettu, koulutien vaaroista kertova kirja sai Pertin vähän tuohtumaan. Siinä neuvotaan lapsia, että älä koskaan puhu tuntemattomalle. Jos suhtautuu noin, on vaikeaa. Jos epäilee kaikkea, ei saa elämältä sitä mitä se voisi antaa. Isä on koettanut takoa tyttärilleen, että nämä suhtautuisivat positiivisesti ympärillään oleviin asioihin ja ihmisiin. Neuvo voi kuulostaa kliseeltä ja simppeliltä, mutta henkilökohtaisessa elämässä ja työelämässä on paljon hyötyä, jos osaa ottaa uuden ja uudet ehdotukset avoimesti ja myönteisesti. Lapset peilaavat herkästi vanhempiaan. Jos aikuinen puhuu asenteellisesti, se tarttuu. Ei viisivuotias suhtaudu esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin lähtökohtaisesti negatiivisesti. Kyllä hän on sen jostakin kuullut. Yhteinen arkinen puuhastelu on Salovaarojen mielestä avannut paljon aikuisen silmiä. Lasten mukana on päässyt uudella tavalla vuodenaikojen vaihteluun ja luonto on tullut tutuksi. Tyttöjen kanssa tulee ulkoiltua ja tehtyä paljon sellaista, mitä ei muuten, Elina kehuu. Katsomme yhdessä katiskaa, syötämme naapurin lampaita, ihmettelemme metsässä kakkiaisen koloja ja keväällä vedessä sammakonkutua. Etsimme rannasta etanoita tai menemme vastapäiseen metsikköön jota kutsumme Röllimetsäksi, Pertti luettelee. Ei sitä voi tietää, mitä näille jää mieleen ja mitä he kymmenien vuosien päästä muistavat. Uskokaa tai älkää mutta tämäkin on totta. Talvella tehdyistä lumiukoista yksi pantiin pakastimeen. Se otetaan sieltä pian kissanristiäisiin. Nupuksi kutsuttu pentu on tosin jo parikuinen, mutta juhla on vielä pitämättä. Kissanristiäisiä on tontilla juhlittu ennenkin. Edelliskerralla kutsuttiin kymmenkunta lasta ja kaikki pääsivät esiintymään. Salovaaroilla lauletaan paljon. Illan rutiinit ovat ehdottomia. Joka päivä luetaan iltasatu, molemmille oma. Rosinalle se on jatkokertomus, jota Milanakin kuuntelee. Sitten luetaan iltarukous, Levolle lasken Luojani tai Jeesus lasten ystävä. Kun tullaan kohtaan, missä sanotaan keille kaikille siunausta pyydetään, rukoushetki tahtoo venyä. Litania on joskus tosi pitkä, kun pitää luetella kaikki läheiset, kaverit ja kumminkaimat, joita juolahtaa mieleen. Iltarukouksen Elina ja Pertti oppivat itsekin jo lapsena. Pertti Salovaara on vanhalestadiolaisesta kodista. Murrosiässä hän ajautui erilleen liikkeen uskonnollisesta ajattelusta, rippikoulu oli rankka ja ahdistava kokemus. Vastareaktiona nuori mies erosi kirkosta. Liityin uudestaan 90-luvun puolivälissä ennen kuin menimme naimisiin. Niihin aikoihin myös isä kuoli. Lempäälän seurakuntaan perheellä on lämmin ja hyvä suhde. Olemme tykänneet käydä lastenkirkoissa, kouluun lähtevien siunaamisessa ja joulun enkelikirkossa. Tänä kesänä Rosina oli seurakunnan leirillä ja tykkäsi kovin. Koulussa jotkut kaverit ovat olleet sitä mieltä, ettei uskonto ole niin kiinnostavaa, mutta leirillä opetus oli ollut tosi mielenkiintoista. Vanhempien mielestä lasten on saatava luottaa taivaanisään ja suojelusenkeleihin: että on olemassa jotain ihmistä suurempaa, vielä vahvempaa kuin isä ja äiti. Näin olemme halunneet opettaa lapsille, koska se antaa turvaa. Siitä on ollut mahottomasti apua kaikenlaisissa peloissa. Isona saavat sitten itse päättää, miltä kantilta uskonasioita ajattelevat. Haluamme taata perusturvan ja siirtää heille saman lapsenuskon, mikä on itselläkin ollut. Elina oli 12-vuotias kun hänen isänsä kuoli, Pertti 25-vuotias. Kyllä näitä asioita on tullut paljon ajateltua, Elina sanoo hiljaa. Kello on viittä vaille kolme. Tiskikoneen korjaajaa vielä odotellaan, mutta kansanedustaja lähtee tasalta Helsinkiin. Voe mahoton paikka sentään, kuinka hauskaa oli vähän aikaa katsella ja kuunnella neljää salovaaralaista. 5

6 Perheiden viikko 2008 Kummius ilahduttaa koko elämän Reetta ja Mikko Horilan omat lapset ovat jo koululaisia. Tiltan myötä he ovat päässeet taas läheltä kurkistamaan pikkuisen elämään. TEKSTI: PIRJO SILVERI KUVAT: ELINA REINECK Ystäväpariskunnat Maria ja Kalle Martikainen Tampereelta sekä Reetta ja Mikko Horila Hämeenlinnasta ovat toistensa kuopusten kummeja. Ekaluokkalaisen Roope Horilan ja puolitoistavuotiaan Tilta Martikaisen luottoaikuiset ottavat elämänmittaisen pestin tosissaan. Molemmissa perheissä on kaksi lasta. Horiloiden esikoinen Sini on yhdeksänvuotias, Martikaisten Aava neljän vanha. Vähän yli kolmikymppiset avioparit pitävät kummiutta kunniatehtävänä, jossa voi antaa ja saada paljon. Kummit ovat ihmisiä, joi- den tiedämme olevan mukana lapsen elämässä, joilla on aikaa ja joiden kanssa yhteydenpito ei ole väkinäistä tai vaivalloista, Reetta määrittelee. Mikon siskonpoika on Horilan opettajaparin toinen kummilapsi. Perhe asuu Englannissa ja 6

7 Määoonsun ilo pystymme olemaan kovin vähän tekemisissä. Jo pitkän välimatkan vuoksi kummius on erilaista. Palkitsevaa opettelua Mikko Horilan vanhemmat valitsivat aikanaan poikansa kummeiksi äidin ystäviä. Kun tiet erkaantuivat, kummitkin häipyivät lapsen elämästä. Olen saanut opetella kummisetänä oloa, koska itsellä ei ole ollut mallia. Reetalla on viisi kummia, ja heistä joidenkin kanssa hän on ollut tekemisissä toisia enemmän. Muistan että omissa ylioppilasjuhlissa, häissä ja muissa juhlissa kummit olivat aina vieraita, joiden tulo paikalle tuntui hyvin tärkeältä. Diplomi-insinööri Kalle Martikainen antaa tunnustusta kummitädilleen, äitinsä siskolle. Vaikka hän on kaikille sisaruksilleni täti, minulle hän on ollut ihan erityinen täti. Aavalle ja Tiltalle hän puhuu olevansa nyt kummimummi. Sekä Kallen että Marian kummitädit asuvat Tampereella vain muutaman korttelin päässä Martikaisista. Olemme edelleen turvallisesti kummiemme ympäröimiä, kehuu Maria, tuttavien Maijana tuntema röntgenhoitaja. Omat lapset opettavat Reetta ja Maria ovat tunteneet toisensa päiväkodista asti. Tytöt menivät eri kouluun, mutta he kohtasivat uudestaan nuoruudessa partioharrastuksessa. Läheinen ystävyys on jatkunut koko aikuisiän.,, Kummi voi olla käytännön auttaja ja läheinen ystävä. Hänen toivotaan myös tukevan vanhempia kristillisen kasvatuksen antamisessa. Tämän voi tehdä juttelemalla lapsen kanssa, antamalla lahjaksi kristillisiä kirjoja ja osallistumalla yhdessä lapsen kanssa seurakunnan toimintaan. Yhdessäolon kautta kummilapsen ja kummin suhde kehittyy. Kummin erityisenä tehtävänä on rukoilla kummilapsen puolesta. Tätä tehtävää kummi voi hoitaa silloinkin, kun hän on kaukana lapsesta. (Lähde: Seurakuntalaisen kirja, Edita 2005) Tilta Martikaisen ristiäisiset. Kun Roope syntyi, omassa kaveripiirissäni ei ollut ketään yhtä vahvaa kummiehdokasta kuin Maija ja Kalle, Mikko sanoo. Vastaavasti Martikaisille ratkaisu oli helppo, kun perheeseen syntyi toinen tytär alkuvuonna Pyhässä kasteessa vauva sai kummitätinsä sylissä nimen Tilta Liina Aurora. Reetan kanssa on elämässä menty yhdessä läpi kivikot ja karikot. Oli päivänselvää että jos meille joskus lapsia siunaantuu, Pirjo Silveri hän on yksi kummeista. Mielessä kävi, jos pyydettäisiin kummeja enemmän kuin kaksi, mutta Kalle sanoi, että Reetta ja Mikko riittävät. He ovat niin päteviä, Maria paljastaa yksituumaisuuden. Jo se on liikuttava ja juhlallinen hetki, kun pyytää toista tai tulee itse pyydetyksi kummin tehtävään. Siinä on kyse niin suuresta luottamuksen osoituksesta. Horiloitten kontakti pikku- Tiltaan on syntymästä asti ollut luonnollinen ja luonteva. Suhtautumiseni ei ollut samanlaista, kun itse seitsemän vuotta sitten rupesin Roopen kummiksi. Silloin meillä ei ollut omia lapsia. Nyt osaisin tehdä joitain asioita toisin, Maria arvelee. Reetan mielestä lapsettoman voi olla vaikea tajuta, kuinka helpolla pystyy auttamaan ja tukemaan. Jo lupaus tulla hetkeksi hoitamaan vauvaa tai isompia sisaruksia voi tuottaa ison ilon. Ystäviä vai sukulaisia? Maria Martikaisella on kaksi siskoa ja kaksi veljeä, Kallella sisko ja veli. Päätimme, ettei tästä joukosta ketään valita kummiksi. Tuntuisi vaikealta nostaa yhtä muiden yli ja omien sisarusten kanssa pidetään muutenkin yhteyttä, Kalle perustelee. Periaate että kummit valitaan kavereista, ei sukulaisista, oli molemmille aika selkeä. Tosin hiukan on leikitelty ajatuksella, jos perheeseen joskus syntyy poika, sitten harkitaan vanhempien kaikkien veljien rekrytointia. Sittenpä olisi lapsella kummisetiä! Aavalla oli kastejuhlassaan kaksi kummia, vanhempien sinkkuystäviä. Lisäksi hän sai nimikkoaikuisikseen ystäväparin, joka ei kuulu kirkkoon, ja joka ei siksi voinut olla virallisessa kummin tehtävässä. Sittemmin elämä on vienyt nuoria aikuisia moneen suuntaan. Sylikummi on mennyt naimisiin ja sitä kautta tuli uusi kummisetä. On myös erottu ja löydetty uusia kumppaneita. Käytännössä Aavalla on tällä het- 7

8 Perheiden viikko 2008 kellä seitsemän ulkopuolista aikuista, joille hän on läheinen ja rakas. Parempi että lapsen ympärille on tullut lisää ihmisiä kuin että he olisivat hävinneet. On surullista jos edes kummius ei sido lapseen, Reetta Horila miettii. Hän itse on ollut innoissaan päästyään Tiltan myötä taas nauttimaan vauvasta. Yksi tähtihetki oli, kun Martikaiset antoivat miltei vastasyntyneen nyytin hetkeksi kummien hoitoon. Että me olimme niitä, joihin luotettiin ja joille vauva uskottiin. Koen suurta iloa, kun on olemassa pieni tyttö jolle olen tärkeä ja joka on minulle tärkeä. Olen iloinen jos pystyn tarvittaessa jotenkin auttamaan. Iloitsen kun Tilta hyväksyy meidät ja viihtyy seurassamme. Ilo tulee ihan tavallisista asioista, Reetta vakuuttaa. Sini ja Roope ovat vanhempiensa vanavedessä jakaneet vastuuta. Marian mielestä he ovat olleet ihania ja liikuttavia kummisisaruksia. Läsnäoloa ja yhdessä tekemistä Kummilasten kanssa saa tehdä kaikenlaisia kivoja juttuja. Mikko Horila korostaa kuitenkin, ettei kummius ole tavoitteellista toimintaa, missä täytyy tehdä tietyllä lailla tietty määrä asioita. Läsnäolo on tärkeää. Kalle pitää Roopea vähän kuin kolmantena lapsenaan, jonka kanssa on hauska tehdä eri juttuja kuin omien, pienempien tyttöjen. Kummisetä on ollut myyty, kun Roope on esitellyt hämmästyttäviä taitojaan, vaikkapa tietokonepelaamisessa tai legorakentelussa. Ilo on molemminpuolinen, sillä Roopen mielestä kummisetä on kiva. Kallen kanssa saan pelata shakkia. Viimeksi melkein voitin. Kuka ehtii ensin yli? Maria ja Kalle Martikainen keksivät helposti tekemistä Roopen kanssa. Se on opettanu mulle esimerkiksi tornituksen. Kumpi on shakissa parempi, Kalle vai isä-mikko? No jos täysiä pelataan, niin kyllä Kalle. Reetta tunnistaa pojassaan ja tämän kummisedässä samoja luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Kukaan muu ei jaksa pelata yhtä kauan shakkia. Ja tuskin kukaan muu on yhtä kiinnostunut kaikenlaisista miten-kaikki-toimii -kirjoista kuin nämä kaksi. Kalle myhäilee vieressä, eikä kiistä, etteivätkö kiinnostuksen kohteet osuisi yksiin. Miesten kesken on käyty lisäksi keilaamassa ja ajelemassa moottoriveneellä. Reetta suunnittelee myös yhteisiä retkiä, jahka kummityttö vähän kasvaa. Ja sitten voimme esimerkiksi lukea yhdessä hyviä kirjoja. Tarjouskorin talvisaappaat Joskus kuulee kritisointia, kuinka kummeja pidetään jonkinlaisina lahja-automaatteina, joilta odotetaan lähinnä aineellista hyvää. Totta kai kummilasta haluaa muistaa syntymäpäivänä, nimipäivänä, jouluna tai jos nyt kohdalle jotain sopivaa sattuu. Ajatus on kuitenkin tärkeämpi kuin lahja tai sen rahallinen arvo, Reetta selittää. Kaupungilla katselee herkästi toisella silmällä, millä voisi kummilasta ilahduttaa. Joo ja joskus me Maijan kanssa soitellaan toisillemme alennusmyynneistä, kun toinen huomaa jotain sellaista joka toisen lapselle sopisi, Reetta jatkaa, ja kertoo kuinka hänen ruokaostoksilla ollut aviomiehensäkin soitti kerran marketista. Mikko kysyi, mahtaako Tilta tarvita Kuoma-saappaita. Tarjouskorissa oli halpoja talvikenkiä ja hänelle tuli heti pieni kummityttö mieleen. Horilat opettavat koulussa myös käsityötä ja ovat taitavia käsistään. Pikku-Tilta on saanut kummeiltaan lahjaksi omatekoisen nuken kehdon kaikkine petivaatteineen. Ja millaisella antaumuksella sitä valmistimme, Reetta muistelee. Mutta meillä on nyt aikaa tällaiseenkin puuhasteluun eri lailla kuin pikkulasten vanhemmilla. Useita kuulevia korvia Kirkko haluaa tukea vanhempia ja kummeja kristillisessä kasvatustehtävässä. Monissa seurakunnissa järjestetään kummikirkkoja sekä kummien ja kummilasten yhteisiä leirejä. Sini Horila osallistui pienenä omien kummiensa kanssa seurakunnan leiripäivään. Kun velipoika Roope aloitti tänä syksynä koulun, kummit olivat kouluun lähtevien siunaamisessa. Itsestään selvää on, että aikanaan olemme konfirmaatiossa mukana, Maria Martikainen sanoo. Hänestä kastejuhlan jälkeiset, muutamat viralliset kummivelvollisuudet tuntuvat hienoilta. Rippikouluikä on taitekohta, jolloin elämässä tapahtuu mo- 8

9 Määoonsun ilo nenlaisia muutoksia. Kummeilla voi olla silloinkin tärkeä rooli. Se on sitä aikaa jolloin nuori voi olla sitä mieltä, että vanhemmat ovat tyhmiä ja kamalia. Kummin kanssa ei tarvitse riidellä arkipäivän asioista, Reetta pohtii. Marian mielestä olisi hienoa, jos onnistuisi luomaan kummilapseen niin luottamuksellisen suhteen, että yhteys toimii pahimmassakin murrosiässä. Jos nuorella on jotain keskusteltavaa tai kysyttävää, ulkopuolista läheistä aikuista saattaa olla helpompi lähestyä kuin vanhempia. Mikko muistuttaa, että yleensä nuori kertoo eri asioista eri ihmisille. Tietyt jutut kerrotaan äidille, tietyt isälle, tietyt ehkä kummeille. Tärkeää on, että on useita vaihtoehtoja, joille voi puhua. Keskusteluyhteys on tärkeää myös vanhempien kesken. En voi kuvitella sellaista meidän lapsiimme liittyvää asiaa, mistä en voisi Maijalle puhua, Reetta sanoo. Pitkäaikainen ystävä myötäilee. Mitä tahansa elämä tuo tullessaan, tuntuu hyvältä tietää, että on joku joka on kiinnostunut juuri tästä lapsesta! Jo varsin pienenä lapsi voi pitää kummeihinsa yhteyttä suoraan, ei vain vanhempien välityksellä. Maria kehuu, kuinka kohteliaasti kummipoika muistaa kiittää kun häntä on esimerkiksi jotenkin muistettu. Muutenkin Roope rimpauttelee usein Tampereen suuntaan, ja puhelut tulevat hyvin spontaanisti, ei velvollisuudentunnosta. Jos Roope esittää tiukkoja kysymyksiä, aika pian neuvon, että soitapa Kallelle, äiti-reetta myöntää. Mikko Horila kolmen nuoren neitokaisen kanssa leikkipuistossa, Tilta vielä kummisetänsä turvallisessa otteessa. Aava Martikainen touhuaa taustalla, Sini Horila oikealla. Nuori kummitäti iloitsee luottamuksesta. Anna Tunkkari valmistautuu serkkunsa poikavauvan ristiäisjuhlaan. Mitä nuori kummitäti ajattelee vastuullisen tuntuisesta tehtävästään? Kivalta tuntuu, kun minua pyydettiin kummiksi. Olin aika yllättynyt, koska muitakin kandidaatteja oli. Osoittaahan se luottamusta, kun valituksi tulee 17-vuotias abi! Tehtävää ei voi antaa ihan kenelle vaan. Ehkä juuri siksi se tuntuu niin arvokkaalta. Ajattelen kummiutta pitkälti omien kummieni (= kummilapseni isovanhemmat) kautta. He ovat yleensä tulleet meille juhlimaan synttäreitäni, vaikka kotiemme välimatka on 400 kilometriä. Yhdessä olemme käyneet uimassa, joskus huvipuistossa tai katsomassa serkkuni pesäpallopeliä. Ulkomailta he lähettävät aina kortin. Konfirmaationi jälkeen olen suhtautunut kummiuteen vähän eri tavalla kuin ennen. Lapsena pidin kummejani ensisijaisesti sukulaisina ja vasta sitten kummeina. Nykyään he ovat minulle tasavertaisesti kummeja ja sukulaisia. Mielestäni kummius velvoittaa seuraamaan lapsen kasvua ja muistamaan häntä merkkipäivinä. Synttäri- ja joululahjat piristävät saajaa ja antajaa. Enemmän merkitsee kuitenkin ajatus kuin materiaalinen puoli. On tärkeää, että kummien kanssa saa viettää yhteistä aikaa. Se lienee kaikkein parasta. Kastejuhlassa ja konfirmaatiossa kummin pitäisi tietenkin olla mukana. Uskon, että kummius antaa paljon sekä kummille että kummilapselle. 9

10 Perheiden viikko 2008 Rakkautta riittää jaettavaksi Rakkaus on luonnonvara, joka vain lisääntyy jakamalla. Omat lapset ja lastenlapset ovat Anneli ja Rauno Tuomelle kaikki kaikessa, mutta aikaa ja innostusta riittää myös vapaaehtoistyöhön kehitysvammaisten parissa. TEKSTI JA KUVAT: PIRJO SILVERI Vielä nimetön lapsenlapsi nukkuu autuasta unta Anneli-mummun sylissä. Rauno Tuomella on tyttären koira Roda, joka vilkaisee vielä hieman epäluuloisesti nyyttiä. 10

11 Määoonsun ilo Pariskunnalla on kaksi aikuista lasta. Lastenlapsia on kaksi, kolmas tulossa. Esikoispoika Markuksen Aku, 2, saa syksyllä siskon tai veljen. Marjut-tyttären pikkuinen syntyi heinäkuussa ja ristiäiset ovat vielä edessä. Aku rupesi heti kutsumaan vauvaa Paavoksi. Hänelle kaikki pojat ovat Paavoja ja tytöt Jennoja, mummua naurattaa. Koko konkkaronkka asuu Nokialla, ja keskinäinen yhteydenpito on päivittäistä. Tiitiäisistä ja ystävistä voimaa Rauno Tuomi, 50, työskentelee varastonhoitajana Plastirolilla, 48-vuotias Anneli on ollut koko ikänsä hoitotyössä. Nykyään hän ohjaa työtoimintaa kehitysvammaisten toimintakeskuksessa Hempankaaressa. Asiakkaat ovat pääasiassa nuoria aikuisia, jotka saavat opetusta kädestä pitäen. On pyykinpesua, siivousta ja muuta kodinhoidollista. Jonkin verran tehdään alihankintatöitä, vohvelikahvilassamme tarvitaan kokkeja ja tarjoilijoita. Lisäksi meillä on paljon erilaisia urheilullisia harrastuksia. Päivällä Anneli saa tästä palkkaa, mutta vapaa-ajalla työ muuttuu aktiiviseksi harrastukseksi, johon hän on vetänyt myös miehensä mukaan. Iltaisin ja viikonloppuisin on tiedossa yhtä sun toista tekemistä. Rauno kuuluu myös Nokian kehitysvammaisten tukiyhdistyksen hallitukseen. Miten kummassa joku jaksaa tuolla tavalla yhdistää työelämän, parisuhteen ja isovanhemmuuden sekä vapaaehtoistyön? Saamme voimaa sekä omista pikku tiitiäisistä että Hempankaaren kautta tulleista ystävistä, kuuluu yhteinen vastaus. Nokka kohti Rhodosta Kehitysvammaisille aikuisille haluaa tuottaa iloa, koska siitä saa mahtavan palkinnon. Näkee kuinka onnellinen toinen ihminen voi olla ja miten pienestä voi olla tyytyväinen. On ihana huomata, kuinka pitkään joku retki tai laivareissu tuo iloa elämään. Joukossa on kovin erilaisia persoonia. Ja kun heitä vähän aikaa kuuntelee, sitä oppii itse ihan käsittämättömän paljon, Rauno vakuuttaa ja pyyhkäisee kostunutta silmäkulmaansa. Porukalla on tehty monenlaista ikimuistoista. Keväällä 2007 matkustettiin Unkariin. Meitä oli 2 linja-autollista, 70 henkeä, 11 päivää ja kilometriä, Rauno luettelee koordinaatit. Tuomet olivat ohjaajina tietysti oman vuosilomansa aikana. Menneenä kesänä tyydyttiin leireilemään kotikulmilla Urhatussa, Nokian seurakunnan kurssikeskuksessa, mutta syksyllä on huimaa lystiä edessä. Silloin 80 hengen ryhmä suuntaa Rhodokselle. Sitä varten piti jättää viikko kesälomaa, Rauno sanoo. Pyörätuolilaisia ei valitettavasti pystytä lennättämään etelän aurinkoon. Yritämme kuitenkin tarjota kaikille jotain sellaista, mistä jokainen pääsee nauttimaan. Yksi ryhmä on juuri lähdössä Poriin retkelle, Anneli selostaa. Talkootyötä tukijoukot saavat tehdä paljon, jotta matkat ja Anneli Tuomi ja pikku-aku asuvat melkein kivenheiton päässä toisistaan. Tänään mummu on tullut pojanpojan luo leikkimään. muut ylipäätään mahdollistuvat. Rahaa kerätään esimerkiksi myyjäisillä ja muilla tapahtumilla ja kaikkeen tällaiseen tarvitaan innokkaita, vapaaehtoisia käsipareja. Käytännön hoitoapua Ikiomista sydänkävyistä Aku on valloittanut isovanhempansa, juuri niin kuin ensimmäinen lastenlapsi vain voi tehdä. Kesällä sukuun toinen elävä ihme, kun tyttären hartaasti odotettu vauva syntyi grammaa ja 52 senttiä, ilmoittaa ylpeä isoisä taas tarkat lukemat. Anneli ja Rauno ovat päivittäin tekemisissä molempien lastensa perheitten kanssa. Pikku- Aku poikkeaa usein mummulassa, koska kodit ovat vain kivenheiton päässä toisistaan. Rauno suuntaa usein askeleensa tyttären huusholliin ja hakee tämän koiran lenkkikaverikseen. Saksan kääpiöpystykorva Roda ei ole kotiin ilmestyneestä vauvasta mustasukkainen, mutta Raunon huomiosta kylläkin. Kun Aku ja koira ovat meillä yhtä aikaa meillä, ne tappelevat, kumpi pääsee Raunon syliin, Anneli kertoo. Tuomet kokevat päässeensä isovanhemman rooliin sopivassa iässä. En ollut täyttänyt viittäkymmentä, kun minusta tuli pappa. Tämä on hyvä ikä. Jaksaa vielä tehdä pikkuisten kanssa kaikenlaista, Rauno arvioi. Itselläni oli iäkkäät vanhemmat. Tarvittaessa he toki hoitivat Marjutia ja Markusta kun nämä olivat pieniä, mutta minä pystyn kuitenkin olemaan enemmän 11

12 Perheiden viikko 2008 MÄÄOONSUN ILO kenelle, miten, milloin lapsilleni käytännön tukena ja apuna, sanoo Anneli. Hän on kiitollinen pitkästä vuosilomastaan, ja siitä, että on pystynyt käyttämään vapaitaan talvellakin. Onneksi esimieheni on suhtautunut ymmärtäväisesti. Olen saanut pitää lomapäiviäni voidakseni auttamaan lastenhoidossa. Nykynuoret ovat työelämässä lujilla, ja harvassa la on harvinainen ihosairaus ja lisäksi tulivat tyypilliset tarha-ajan sairastelut. Läheisiltä kysyttiin paljon voimia. Isovanhemmat halusivat helpottaa nuorten vanhempien työssäkäyntiä. He jeesasivat viemisissä ja hakemisissa, ja lyhensivät näin lapsukaisen hoitopäivää molemmista päistä. Kesken haastattelun Marjut tupsahtaa vanhempiensa luona käymään. Mummu ja pappa riisuvat tottunein ottein pikkuista Työnteko entisajan leikkiä Anneli ja Rauno Tuomi muistelevat tovin omia isovanhempiaan. Me olemme ainakin selvästi nuorempia kuin he silloin, Rauno asettaa vertailulle lähtökohdan. Olin 12-vuotias kun mummu kuoli. Mieleen jäi hänen siniharmaa mekkonsa ja essu joka oli aina edessä. Sen myös muistan, kuinka mummu hoiti sairas- Hilja Mäkinen, 17 lukiolainen, Tampere Iloa tuotan muille olemalla oma hymyilevä itseni. Iloa tuotan ystävilleni, perheelle, tuttaville ja vastaantulijoille. Muiden iloisuus piristää ja vahvistaa minua. Anneli ja Rauno Tuomi ovat päivittäin tekemisissä lastensa perheitten kanssa, tällä kertaa pojanpoika Aku on läsnä kahvi-pöydän valo-kuvassa. paikassa katsellaan suopein silmin lasten sairastelusta johtuvia poissaoloja. Olen molemmille lapsilleni sanonut, että otan mielelläni lapsia hoitoon silloin kun on hankala tilanne. Olen myös sanonut, että jos kyllästytte mummuun, sanokaa. Vielä ei ole sanottu. Viime kevät oli kolmelle sukupolvelle rankkaa aikaa, kun Aku meni päiväkotiin. Uuteen paikkaan sopeutumisen lisäksi oli muitakin ongelmia. Pojal- ulkotamineista. Millaisia isovanhempia nuori äiti kaipaa? Läsnä olevia, lämpimiä, hoivaavia. Semmoisia kuin nuo ovat olleetkin! Toistaiseksi on ollut paljon kysymyksiä ja huolenaiheita. Minä olen meillä se puhelinterroristi, joka soittaa usein kotiin. Äiti-Anneli selostaa, kuinka perheessä on maailman sivu totuttu soittelemaan, jos on ollut huolta ja murhetta. Paitsi iloja, myös suruja on kannettu yhdessä. ta enoani ja yritti saada tämän elämää jotenkin rullaamaan, Anneli kertoo. Rauno meni koulupoikana aina suvella mummulaan Kauhavalle, ainakin kuukaudeksi. Siellä oli muita samanikäisiä sukulaisia ja nuorille kesävieraille jopa oma huone. Heräsin aina viimeisenä jostakin hetekan alta, ja kun niin myöhään nousin, minulle ei enää riittänyt kahvia. Sitten pappa taikoi sitä lisää. Mummu kutoi kangasta, hänellä oli kangaspuut pienessä asunnossa ja aina kolisi. Elukoita ruokittiin yhdes- 12

13 Määoonsun ilo sä, lehmät haettiin laitumelta ja lapset seurasivat lypsyä. Mummu pani maitoa hinkkiin ja saimme juoda sitä lämpimänä. Varsinkin maaseudulla isovanhemmat olivat lastenlastensa elämässä mukana eri tavalla kuin nyt. Meidän lapsuudessamme työnteko oli heiltä sitä leikinomaista opettamista, Anneli sanoo. Rauno kertoo pelanneensa poikasena kaverien kanssa usein korttia. Sunnuntaina jumalanpalveluksen aikaan se oli kuitenkin ankarasti kielletty. Jos ruokapöytään yritti lakki päässä, pappa huolehti, että lätsä lensi äkkiä takaraivolta. Uimaan ei saanut mennä ja näkki oli kaivossa. Millaista komentoa Tuomet pitävät lastenlapsilleen? Verhoja pitkin ei kiipeillä eikä mökillä mennä rantaan ilman pelastusliivejä, Anneli havainnollistaa. Päätöntä riehumista ei kauan katsella, eikä sellaista menoa, missä turvallisuus vaarantuu. Lapsella pitää olla selvät säännöt, mitä saa tehdä, mitä ei. Yritämme kuitenkin kunnioittaa lastemme perheissä noudatettavia sääntöjä, ja toimia niiden mukaan. Marjutin mielestä ongelmaa ei juuri ole: Olemme kasvatusperiaatteissa aika samoilla linjoilla. Paras ikä on aina Lapsi tuottaa iloa vastasyntyneenä nyyttinä, polvenkorkuisena natiaisena, hellyttävänä ekaluokkalaisena, mutta myös vaikeassa murrosiässä ja edelleen aikuisena. Mikä on paras ikä? Anneli Tuomi heijaa pientä nyyttiä ja katsoo hellästi tyttärenpoikaa. Tässä iässä! Kun saa pitää tällä tavalla sylissä. Ei vain, ei lapsella ole parasta ikää, kaikki iät ovat yhtä hyviä. Lapsi on parhaimmillaan niin kauan kuin hän on vilpitön oma itsensä. Iällä ei ole sinänsä merkitystä, muotoilee puoliso. Lastenlapsista osaa nauttia eri lailla kuin omista aikanaan. Silloin kun itse perusti perhettä ja lapset olivat pieniä, työllä oli keskeinen merkitys. Oli murhe ja huoli toimeentulosta, piti hankkia asunto ja siksi täytyi tehdä paljon töitä. Nyt voi jättää työnteon lapsille ja hoitaa niiden lapsia. Rauno on hämmästellyt, kuinka helppo on heittäytyä kahdeksi tunniksi leikkimään Akun kanssa. Kun Marjut ja Markus olivat pieniä, harvoin isä pystyi ottamaan kahta tuntia niin että olisi vain leikkinyt. Kun pojanpoika on tulossa kylään, Anneli valmistautuu laittamalla ruoankin etukäteen, jotta h-hetkellä saa keskittyä vain muksuun. Kesällä kun Marjut oli viimeisillään, Rauno sai olla paljon yksikseen mökillä. Tuleva mummu halusi olla käytettävissä ja tukena tyttärelleen, jonka raskausaika ja sitä edeltäneet vaiheet olivat vaikeita. Halusin olla läsnä ja käytettävissä vaikka juttelukaverina. Kun terve poika päästi ensi parkaisunsa, helpotus oli valtava. Urheilutoimittajamainen kysymys miltä tuntui kuulostaa typerältä. Vauva on vauva on se on sellainen lahjatulos, sanoo Marjut, ja saa vaivoin pidätettyä kyyneleitään. Aarre. Taivaan lahja, jatkaa Anneli-mummu. Isovanhemmat toivovat lastenlapsilleen terveyttä ja kestävyyttä. Kasvatuksessa ohjeeksi sopii oikeudenmukaisuus ja aito välittäminen. Jos perheessä on useita lapsia, kaikkia on pidettävä samanarvoisina. Raamatusta tuttu periaate on pappan mielestä lyömätön: kohtele heitä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Rauno Tuomi sanoo, että ensimmäisen lapsen syntyessä ihmiselle kasvaa luonnostaan ihmeellinen suojavietti. Kyllä se muuttaa aika lailla ajattelutapoja. Akun syntyessä Anneli mietti samanlaisia kuin aikanaan oman esikoisen syntymän aikaan. Paljon ajatteli, miten vauva tulee selviytymään elämässä ja miten hänet saisi välttymään kaikilta vaaroilta matkan varrella. Jahka kullannuput hiukan varttuvat, paljon yhteistä kivaa isovanhempien ja lastenlasten kesken on suunnitteilla. Mummu on jo toivonut pääsevänsä Muumimaailmaan, Marjut paljastaa. Ja eiköhän me lähimaisemissa kaikki eläintarhat katsota. Niitä kierreltiin silloin omienkin kanssa, Rauno lupailee. Mökille meno on itsestäänselvyys. Siellä on kiva puuhata kersojen kanssa kaikenlaista. Ja toivon että lapsenlapset nauttisivat siitä, kun ne pääsevät meidän kanssa Lappiin, Anneli jatkaa. MÄÄOONSUN ILO kenelle, miten, milloin Viola Järvinen, 9 koululainen, Tampere No minusta on iloa äidille, iskälle, yhdelle Julialle ja tietenkin kaikille muillekin. Äidille siten, että autan sitä. Esimerkiksi pesen perunat, tiskaan, siivoan ja hoidan Natsaa (=koira). Isiä myös niin että autan ja puran vaikka kauppakasseja. Julialle niin että voin joskus ulkoiluttaa sen koiraa. Tulen iloiseksi iskästä, äidistä, kavereista, yhden Viivi-Sofian koirasta ja sinusta! 13

14 Perheiden viikko 2008 TEKSTI: MINNAMARIA TAMMISALO KUVAT: PETRI RANTA Ripariterveisiä kotiväelle! Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan rippikoulu vietti leirijaksoaan kesäkuussa Päivölän kansanopistossa. Leiripäivän keskellä oli hetki aikaa pysähtyä pohtimaan paikkaa omassa perheessä. Viisi nuorta vastaili visaisiin kysymyksiin. Haastavinta oli tuumailla, kuinka itse aikanaan toimisi iloa tuottavana vanhempana. Kysymykset: Nico Nieminen: Justus Kilpinen: Mikä sinussa tekee vanhempasi iloiseksi? Mikä vanhemmissasi tekee sinut iloiseksi? Minkälaista iloa aiot itse vanhempana lapsillesi tuottaa? Ilahdutan vanhempiani iloisella luonteellani ja auttamalla kotitöissä. Usein autan ihan pyytämättäkin, ja huomaan sen ilahduttavan erityisen paljon. Vanhempani ovat rentoja ja räväköitä persoonia. Jos koskaan ryhdyn isäksi, haluan olla hyvä sellainen. Vaikea selittää tarkemmin, mutta kohtelisin lapsia samalla tavalla kuin itseänikin on huomioitu. Toivoakseni kaikki minussa ilahduttaa. Vanhemmillani on koripallokokemusta, joten he ovat tyytyväisiä kun minäkin pelaan. Koulumenestys ja kotitöissä auttaminen ovat ilonaiheita myös. On tärkeää, että vanhemmat tukevat kaikessa; koripallossa, koulunkäynnissä ja ovat muutenkin elämässä apuna. Omille lapsilleni haluaisin myös olla avuksi. Tahtoisin olla kaikin tavoin hyvä isä. 14

15 Määoonsun ilo Elina Paakkulainen: Sini Talvio: Julia Nieminen: Etenkin isä tykkää, kun teen mitä tahansa musiikkiin liittyvää. Kun musisoimme yhdessä, isä soittaa kitaraa, minä bassoa. Äiti iloitsee kun olen avulias. Ylipäänsä ilahdutan heitä olemalla kotona ja he saavat jutella kanssani. Vanhemmat ilahduttavat eniten, kun antavat minulle omaa rauhaa. Tarvitsen paljon aikaa ja tilaa itsekseni. Tuntuu hyvältä, kun vanhemmat kohtelevat minua tasavertaisesti. En tykkää pienistä lapsista, joten näillä näkymin en koskaan halua äidiksi. Tiedän, että isä ja äiti tykkäävät kaikesta minussa, olen tällaisena hyvä. Luonteeltani olen puhelias ja juttelemme paljon. Vanhemmissa tärkeintä on se, että he ovat olemassa. Myös se, että he pitävät minusta huolta, on hienoa. Haluan tuottaa lapsilleni paljon kaikenlaista iloa, mutten osaa sitä vielä tarkemmin eritellä. Ilahdutan vanhempiani pärjäämällä koulussa, noudattamalla kotiintuloaikoja, huolehtimalla siivouksesta (siitä on usein pientä yhteenottoa), olemalla hyvällä mielellä ja kiukuttelematta. Silloin vanhempien kanssa on mukavaa, kun he eivät valita asioista ja ovat iloisia. Uskon, että paras tapa tehdä omat lapset iloiseksi on viettää aikaa heidän kanssaan. Niin tahdon tehdä aikuisena. 15

16 Rakennetaan talo LAATINUT: SATU REINIKAINEN - PELIN SÄÄNNÖT Pelin tavoite on rakentaa itselleen talo ja päästä ensimmäisenä takaisin johonkin lähtöruuduista. Ruudun ei tarvitse olla sama, josta pelaaja lähti matkaan. Pelin valmistelut: Leikatkaa kaavojen mukaisia talon osia yhdet kutakin pelaajaa varten. Pelilaudan huoneiden värit vastaavat talon osien värejä. Värit helpottavat hahmottamista, mutta talo voi olla myös yksivärinen. Voit myös piirtää taloa sitä mukaa, kun peli etenee tai talon voi piirtää ensin ja värittää sitä mukaa, kun saa pelissä talona osia. Talon osien ja pelilaudan lisäksi tarvitaan noppa sekä pelinappula jokaiselle pelaajalle. Vanhin pelaaja toimii pelissä varastonhoitajana ja ottaa pelin alussa haltuunsa kaikki talojen osat. Kukin pelaaja heittää vuorollaan noppaa ja yrittää päästä talon huoneisiin, saadakseen osia oman talon rakentamiseen. Nuorin pelaaja aloittaa pelin valitsemalla itselleen lähtöruudun ja heittämällä sen jälkeen noppaa. Pelaaja etenee aina nopan silmäluvun verran. Poikkeuksena on huoneeseen saapuminen. Vuoro päättyy aina, vaikka huoneeseen ei olisikaan tultu tasaluvulla. Huoneeseen ei siis tarvitse päästä tasaluvulla. Huoneisiin pääsee kulkemaan tähtiruudun kohdalta. Jos pelaaja päätyy ruutuun, jossa on kuva, hän toimii kuvan määräämällä tavalla. Toisen pelaajan kanssa ei saa mennä samaan ruutuun. Jos nopan silmäluku määräisi pelaajat samaan ruutuun, jää myöhemmin tullut ruudussa jo olleen pelaajan taakse ja hänen vuoronsa päättyy välittömästi. Ellei kyseinen ruutu ole kuva ruutu, joka määrää toisin. Jos kanssapelaaja on huoneesta saapuvan pelaajan tiellä eli huoneen oven edessä olevassa ruudussa, ei huoneessa olija pääse huoneesta pois, vaan joutuu odottamaan seuraavaa vuoroa. Huoneeseen ei voi mennä, jos siellä on toinen pelaaja. Pelaajan saavuttua huoneeseen, varastonhoitaja luovuttaa talon osia varastosta seuraavasti: Terassilta perustukset Työhuoneesta ikkunan Olohuoneesta oven Lastenhuoneesta päätyseinän Keittiöstä sivuseinän Makuuhuoneesta katon Kuva ruutujen selitykset: Auto = lähtö / maali. Tähti = tästä ruudusta voit siirtyä kohdalla olevaan huoneeseen. Vasara = saat pyytää keneltä tahansa pelaajalta valitsemasi talon osan ja hänen on luovutettava se sinulle. Saha = joudut luovuttamaan yhden talosi osista takaisin yhteiseen varastoon. Jos sinulla ei ole yhtään talon osaa jatkuu peli normaalisti ja seuraava pelaaja heittää noppaa. Noppa = saat ylimääräisen heittovuoron. Kielletty ajosuunta = joudut odottamaan paikallasi seuraavan heittovuoron ajan. Lentokone = saat siirtyä mihin tahansa tyhjään ruutuun pelilaudalla. Et kuitenkaan suoraan huoneeseen, etkä toiseen kuvaruutuun tai samaan ruutuun toisen pelaajan kanssa. Rahapussi = saat valita vapaasti itsellesi yhden talon osan yhteisestä varastosta. Työhuone Olohuone Lastenhuone Makuuhuone Keittiö Terassi

17

18 Perheiden viikko 2008 Paljon aarteita perhekirkossa TEKSTI: PIRJO SILVERI KUVAT: ELINA REINECK Yhdeksänvuotias Saara Piiroinen ja pari vuotta nuorempi veli Santeri harppovat ylös kirkonmäkeä. Äiti Anu Potkonen, 37, kävelee suoraan ovelle, mutta vikkelät herrantertut ehtivät kiepsahtaa pihassa monta ylimääräistä kurvia. Lapset ilakoivat keskenään, käyvät tutkimassa kirkkorakennuksen kivijalkaa, katsovat tarkkaan muutamaa hautakiveä. Pesue on tuttu näky perheille järjestetyissä kirkkohetkissä Pälkäneellä. Joskus olemme käyneet Tampereellakin Tuomasmessussa, Anu kertoo. Muksut muistavat, että paikka oli Aleksanterin kirkko. Siellä oli aika hauskaa. Kirkko oli hieno, ihan erilainen kuin Pälkäneellä. Siellä oli valkoista, kultaista ja sinistä, ja sitten myös leikkihuone. Musiikki vetoaa ja vetää Potkonen hakee ja kaipaa kirkosta hiljentymistä. Lisäksi musiikki vetää. Eivät niinkään perinteiset virret, vaan iloisempi hengellinen Santeri ja Saara Piiroiselle kotikirkko Pälkäneellä on tuttu paikka. musiikki, kuten Tuomaslaulut, hän määrittelee. Äiti loilottaa kotonakin aina, lapset paljastavat. Anu laulaa myös Pälkäneen seurakunnan Caritas-kuorossa. Alkuaan se oli nuorisokuoro, nykyään mukana on useita aikuisia naisia. Esiintymisiä on kirkossa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Musikaalisuus on periytynyt jälkikasvulle; Santeri on innokas rumpali, Saara tykkää puhaltimista ja haaveilee huilutunneista musiikkiopistossa Valkeakoskella. Jumalanpalveluksessa voi kokea hengellistä yhteyttä toisten seurakuntalaisten kanssa, ja tätä jakamisen tunnetta 37-vuotias Potkonen tahtoo opettaa lapsilleenkin. Kirkossa on paljon elämän eri vaiheissa olevia ihmisiä yhdessä. Saamme laulaa ja rukoilla yhteen ääneen Isämeitää. Jokainen on kirkossa omista syistään, mutta siellä penkissä mittakaava on laajempi kuin jos istuisi omassa olohuoneessaan. Saara ja Santeri ovat pienestä asti tottuneet kulkemaan äidin mukana. Tosin nyt molemmat ovat sen ikäisiä, että joskus pitää houkutella, jos kirkonmenojen vaihtoehtona olisi vaikka lempielokuva kotona. Tämänikäisten kanssa perhekirkko on hyvä vaihtoehto. Ilomantsista kotoisin oleva luokanopettaja Anu Potkonen opettaa neljättä luokkaa Kostian koulussa. Perhe muutti aikanaan itäisestä Suomesta isän työpaikan takia Pirkanmaalle, Pälkäneellä on asuttu vuodesta Nykyään lasten toinen koti on Tampereella. Mitä peili paljastikaan? Saara Piiroinen on ottanut tänään mukaansa Patrikin, punaisen pehmokoiran. Se on nyt ekaa kertaa kirkossa, tyttö selittää. Ovella lastenohjaajat Marja Lepistö ja Jaana Mäki-Mantila toivottavat tervetulleeksi ja kehottavat vieraita kurkistamaan keskikäytävällä olevaan aarrearkkuun. Jännää! Mitähän salaperäisessä kirstussa on? Muitten tenavien tavoin Saara ja Santeri avaavat kan- 18

19 nen, ja hipsivät sitten penkkiin sen näköisenä kuin olisivat nähneet jotakin ihmeellistä. Lapsikuoro aloittaa laululla. Seurakuntapastori Janne Vesto johdattelee synnintunnustukseen, ja muistuttaa, kuinka Jumala on suuri ja pyhä toisin kuin me ihmiset. Suusta pääsee ilkeitä sanoja. Teemme sellaista, mikä ei ole oikein toista tai Jumalaa kohtaan. Meillä on kateellisia ajatuksia. Lasten virren sanoin tunnustetaan yhteen ääneen: Jeesus meidän veljemme, pelastaja ihmisten, sinä tunnet syntimme, anna kaikki anteeksi. Perhekirkossa lauletaan yleensä lauluja ja virsiä, jotka ovat lapsille tuttuja sellaisia kuten Jumala loi auringon kuun tai Nyt kulkee halki korpimaan. Tänä pyhänä puhutaan katoavista ja katoamattomista aarteista. Evankeliumitekstissä (Matt. 13: 44 46) on Jeesuksen kaksi lyhyttä vertausta. Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen. Saduissa ja tarinoissa aarre on yksi kiehtovimpia aiheita. Joskus aarre ihan oikeasti löydetään meren pohjasta tai maan kätköistä. Lapselle lelu voi olla aarre, yhtä tärkeä ja rakas. Aikuiselle se voi olla vaikka joku muisto tai kauan sitten saatu esine. Aarre on jotain sellaista, joka on hyvin arvokasta tai jota toivoisi itselleen. Pappi viittaa kirkon käytävällä olevaan arkkuun, johon kaikki saapuessaan kurkkasivat. Kauniin laatikon pohjalla on peili ja siitä näkyy oma kuva. Se tarkoittaa että sinä olet aarre monelle ihmiselle; äidille, isälle, isovanhemmille. Olet aarre ja hyvin arvokas myös Jumalalle. Vesto selittää, kuinka Jumalakin etsii. Ihminen on aarre, jonka Hän tahtoo löytää. Jumala luopui kaikkein tärkeimmästä ja rakkaimmasta, Jeesuksesta, jotta saisi sinut ja minut. Papin puheen jälkeen kerätään kolehti. Tämän päivän tuotolla autetaan tulvauhreja Aasiassa. Pikkuväki penkeistä lähtee notkeasti liikkeelle. Pälkäneen kirkossa on sellainen tapa, että lahjaeurot käydään kolehtilaulun aikana viemässä keskikäytävällä oleviin koreihin. Kuule Isä taivaan pyyntö tää Rukousjakson aikana esirukousten lukijoilla on paljon asiaa yläkertaan. Kiitetään kodista ja perheestä, ystävistä ja kavereista, terveydestä, siitä että on leluja ja laulua. Pyydetään taivaanisältä enkeleitä varjelemaan, pyydetään siunausta kummilapsille, yksinäisille, seurakunnan diakoniatyölle, kristilliselle lähetystyölle, nimikkoläheteille, hiippakunnan piispalle. Rukoillaan niiden lasten puolesta jotka joutuvat elämään katastrofien ja levottomuuksien keskellä. Päätteeksi kaikki lapset voivat tulla äidin, isän, mummun, papan tai kummin kanssa alttarille siunattavaksi. Saara ja Santeri asettuvat Pastori Janne Vesto siunaa perhekirkossa lapsia. Santerin ja Saaran mukana alttarille on tullut myös äiti Anu Potkonen. Määoonsun ilo Anu-äidin kanssa reunalle, vasemmalle puolen. Kirkkohetki päättyy, kun loppulaulu on laulettu. Tilaisuus kesti tasan 50 minuuttia. Paikalla oli suntion tarkkojen laskujen mukaan 112 ihmistä. Aika normaali väkimäärä, arvioi pastori Vesto. Pälkäneellä 5 6 kertaa vuodessa pidettävä perhekirkko pyritään ajoittamaan esimerkiksi isänpäivän, äitienpäivän, mikkelinpäivän ja kynttilänpäivän kaltaisiin pyhiin, ja yksi tietenkin jouluaattoon. Niihin kutsutaan erityisesti alaasteen kolmasluokkalaisia ja nuorempia, kymppikirkko taas on suunnattu enemmän varhaisnuorille. Perhekirkko rakennetaan kuulijankunnan ehdoilla. Virsikirja vaihtuu Lasten virsi-laulukirjaksi, lapsikuorolla on tärkeä rooli, tilaisuus voi alkaa yhdeltätoista tai vasta iltapäivällä. Päätteeksi juodaan mehut ja kahvit viereisessä seurakuntakeskuksessa. Pienillä jutuilla on iso merkitys. Myös pituus on tärkeä, tilaisuuden pitää kestää alle tunnin. Anu Potkonen muistaa, että Raamatun asioita on usein avattu nukketeatterin avulla. Joku havainnollistaminen pyritään aina löytämään, Vesto sanoo. Pälkäneellä jumalanpalvelukseen liitetään mielellään kaikenlaista. Joskus kutsutaan lapsia ja nuoria, ja vastaavasti esimerkiksi vuotiaat saavat kahdesti vuodessa oman kutsun. Vesto uskoo ja Anu Potkonen myötäilee että kirkon kynnys on Pälkäneellä aika matala ja seurakunnalla kansanomainen tapa viettää jumalanpalvelusta. Se houkuttaa paikkakuntalaisia. Anu Potkonen kiittelee avoimesti seurakunnan työntekijöitä, joita on helppo lähestyä. He ovat näkyvästi läsnä täällä. Papin voi nähdä eskarissa, yhteistyö koulun kanssa toimii. Kun kirkkoherramme aikanaan aloitti, hän kierteli työpaikoilla tutustumassa. Kirkko on Pälkäneellä kiitettävästi jalkautunut ihmisten pariin. Halleluja jäi mieleen Perhekirkon päätyttyä Saara ja Santeri pomppivat taas iloisina kirkonmäellä. Mitä jäi parhaiten mieleen? Santerin korviin jäi soimaan kirkossa kuultu erikoinen sana, halleluja. Saara tykkäsi eniten laulusta Jumala loi. Molemmat muistavat käytävällä olleen aarrearkun ja sen, että pappi puhui aarteista. Saara kehuu myös alttaritaulun kuvia, joita hän katseli. Ja saarnatuolia! Se oli niin hienon värinen ja sen tapaisen haluaisin myös omaan huoneeseeni. Lapsuuskodissaan Ilomantsissa Anu Potkonen ei tottunut säännöllisesti pyhisin käymään kirkossa. Mutta innokas pyhäkoululainen olin pienestä asti. Sitä kautta tuli tuttuus ja turvallisuus seurakuntaan. Samaa tahtoisin antaa myös omille lapsilleni. Anun ja lasten päivärutiineihin kuuluu kotona iltarukous. Meillä on käytössä kaksi vaihtoehtoista, Tule Jeesus siunaa meitä ja Levolle lasken Luojani. 19

20 Perheiden viikko 2008 TEKSTI JA KUVAT: MARJAANA PASO Keksikerho on viikon kohokohta Perhekerhot lapsen ja äidin iloksi Kevätperhosten siivet valmistuvat erivärisistä silkkipapereista vartalon perhonen saa tutusta piipunrassista. Leena Wall tunnustautuu intohimoiseksi askartelijaksi, tytär Olivia katselee vierestä. 20