Pyhtään sosiaali- ja terveyspalvelut vuonna /17/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyhtään sosiaali- ja terveyspalvelut vuonna /17/2016"

Transkriptio

1

2 Pyhtään sosiaali- ja terveyspalvelut vuonna 2015

3 Johdanto Siirryimme tammikuussa 2015 lähialueen kuntien kanssa yhteiseen potilastietokantaan ja helmikuussa liityimme Kanta-arkistoon. Vastaanotot toimivat väistötiloissa helmikuusta elokuun alkuun. Pääsy hoitajan ja lääkärin vastaanotolle toimi hyvin koko siirtymän ajan. Vuoden mittaan osallistuimme myös erilaisiin tapahtumiin. Kutsuimme kuntalaiset tutustumaan Attendoon ja Pyhtään uudistettuihin sote-palveluihin Huutjärven koululle huhtikuussa, ja pidimme terveydenedistämistapahtuman Saaristomarkkinoilla elokuussa. Osallistuimme myös perheiden ulkoilupäivään syyskuussa, ja teimme oman luukun glögeineen kunnan joulukalenterin merkeissä 9. joulukuuta.

4 Asiakastyytyväisyys - Pyysimme asiakkaita antamaan palveluillemme arvosanan yhdestä viiteen. - Kysymys oli muotoa: Kuinka tyytyväinen olit palveluun kokonaisuudessa? - Pyhtääläisten kokonaisarvosana oli 4,65, ja kyselyyn vastasi 194 kuntalaista. - Erityisesti kyselyssä loistivat hammashoitajat, joiden ystävällisyydestä saimme arvosanan 4,93.

5 Asiakastyytyväisyys Happy or not - Leijonaosa palvelukeskuksessa asioineista oli tyytyväisiä saamaansa palveluun. - Palautetta antoi 4496 asiakasta. - Keskimäärin yhdeksän kymmenestä asiakkaasta antoi positiivista palautetta. - Lokakuussa teimme vuoden ennätyksen, kun 95 prosenttia vastaajista antoi hymynaaman

6 Yhteenveto pth-puolelta lääkärikäynnit, hoitajakäynnit, lähetteet KA: - Lähetteitä erikoissairaanhoitoon tehtiin keskimäärin 72 kuukaudessa. ja määrä laski vuoden loppua kohti. - Hoitajakäyntejä oli keskimäärin 746 kuukaudessa. - Lääkäriaikoja oli keskimäärin 494 kuukaudessa - Läheteprosentti oli 14%

7 Potilasjonojen muutos vuonna Potilasjonot lyhenivät alkuvuonna entisestään. - Ensimmäisen puolivuotisen ajan keskimääräinen jonotusaika (T3) oli 6,3 päivää. - Loppuvuoden jonotusaika oli keskimäärin enää 3,4 päivää. - Kotkassa lääkäriin pääsee 1-6 viikossa.

8 Erikoissairaanhoidon vertailu Avohoitokäynnit Hoitopäivät

9 Pyhtää ESH erikoisaloittain % 1 % 2 % 5 % 10 Sisätaudit 11 Anestesiologia ja tehohoito 3 % 5 % 20 Kirurgia 2 % 30 % 30 Naistentaudit ja synnytykset 40 Lastentaudit 50 Silmätaudit 10 % 55 Korva, nenä ja kurkkutaudit 58 Hammas-, suu- ja leukasairaudet 1 % 0 % 1 % 3 % 2 % 3 % 4 % 28 % 0 % 60 Iho- ja sukupuolitaudit 65 Syöpätaudit ja sädehoito 70 Psykiatria 74 Nuorisopsykiatria 75 Lastenpsykiatria 77 Neurologia

10 Suun terveydenhuollossa jonot lyhenivät - Kiireelliseen hoitoon pääsee heti. - Kiireettömän hoidon jonotusajat (T3) lyhenivät vuoden loppuun mennessä neljänneksellä. - Kaikille alle 18-vuotiaille on yksilöllinen kutsujärjestelmä. - Kotkassa hammaslääkäriin pääsee 3-6 kuukaudessa.

11 Suun terveydenhuollon peittävyys vuonna Palvelun peittävyys oli 35 % 3283 hammaslääkärikäyntiä - Suun kirurgiaa tuotetaan lähipalveluna 716 suuhygienistikäyntiä 255 oikojakäyntiä

12 Vuodeosasto ja kuntoutus - Hoikussa oli jatkohoidossa 86 asiakasta vuonna Jatkohoidon kesto Hoikussa oli keskimäärin 4,2 päivää. - Hoidon kesto Hoivahovin kuntoutusosastolla oli keskimäärin 5 päivää.

13 Psykiatrian hoitoprosessi

14 Muistisairauksien hoitoprosessi

15 Tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoprosessi

16 Sydän- ja verisuonitautien hoitoprosessi

17 Ikäihmisten palvelujen peittävyys - Palveluiden peittävyys pysyi linjassa THL:n tavoitteiden kanssa. - Laitossijoituksia ei ollut vuonna Säännöllisen kotihoidon piirissä oli keskimäärin 67 ja tilapäisen kotihoidon piirissä 50 asiakasta. - Omaishoidon piirissä oli 44 asiakasta. - Vanhusten palveluasumisessa oli 72 asukasta, joista 62 Pyhtäällä ja 10 kunnan ulkopuolella.

18 Ikäihmisten palvelujen saatavuus

19 Asumispalvelun mittareita - Rava-indeksillä mitataan ikäihmisen toimintakykyä ja mahdollista avuntarvetta indeksit olivat: - Mäntyrinteessä 3,61 - Hoivahovissa 3,27 - Kotihoidossa 1,95 - Haittailmoituksia tehtiin 6 kappaletta. Haittailmoitukset käsitellään aina tiimipalaverissa. Sen perusteella laaditaan yhdessä toimenpide-ehdotus, jolla pyritään välttämään vastaava tilanne jatkossa. Haittailmoitukset koskivat pääosin asiakkaiden kaatumisia tai kompastumisia, jotka eivät kuitenkaan johtaneet vahinkoihin. - Vanhusten tehostetun palveluasumisen piirissä olevista asiakkaista noin 40 % käyttää säännöllisesti psyyke- ja/tai unilääkettä. - Kaikilla asukkailla ei ole vielä hoitotahtoa, mutta määrä on noussut. Tämän vuoden aikana hoitotahto otetaan käyttöön jo kotihoidon piirissä, ja se siirtyy asiakkaan mukana tehostettuun palveluasumiseen.

20 Kotihoito - Toiminnanohjausjärjestelmä tehostanut välittömän työajan kasvua, joka oli keskimäärin 53 %. - Henkilöstön vaihtuvuus ollut hyvin pientä, vuoden aikana yksi irtisanoutuminen. - Henkilöstö osallistui vuoden 2015 aikana 12 erilaiseen koulutukseen. Lähihoitajat ovat aloittaneet Attendon täydennyskoulutuksen, joka vahvistaa osaamista entisestään. - Omahoitajuusmalli on otettu käyttöön. - Työntekijöillä on käytössä tablet-laitteet.

21 Kotihoidon viestintä Kehitimme omaisyhteistyötä Soneran viestintäratkaisun avulla. Viestintäratkaisun tavoitteet: Palvelun laadun parantaminen Kotihoidon työntekijöiden kiireen tunnun vähentäminen Kotihoidon asiakkaan omaisten parempi huomiointi Hoitajien keskinäisen avun ja ohjauksen tehostaminen - Viestintä omaisten kanssa on lisääntynyt merkittävästi, ja omaiset kokevat saavansa enemmän tietoa läheisensä asioista ja hoidosta. - Pilotti päättyy helmikuun lopussa, minkä jälkeen julkaisemme tulokset.

22 Mielenterveys- ja päihdepalvelut - Psykiatri on käynyt Pyhtäällä kerran viikossa. - Psykiatrian hoitoprosessi siirtyi lähipalveluksi. - Päihdelääkäri käy Pyhtäällä 1-2 kertaa kuukaudessa. - Psykiatrian ja päihdelääketieteen asiantuntijat tekevät tiivistä yhteistyötä. - Terveyskeskuksen hoitajia on koulutettu päihdetyöhön.

23 Lastensuojelu ja perhepalvelut Ennaltaehkäiseviin toimintamalleihin (Hyvinvointineuvola) panostettiin, mikä näkyy eri palvelumuotojen asiakasmäärien ja -käyntien suhteessa (lastensuojelu vs. varhainen tuki). Lastensuojelun asiakkuuksia purettiin uuden sosiaalihuoltolain hengen mukaisesti. Hyvinvointineuvola nivoo yhteen varhaisen tuen eri palvelut (ee. perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu, perheneuvola jne.), ja vuoden 2015 kokemusten perusteella toimintamalli on hyvä. Koulun kanssa päästiin alkuvaiheen jälkeen hyvään yhteistyöhön..

24 Varhainen tuki Hyvinvointineuvola Lapsiperheiden kotipalvelu

25 Lastensuojelu Huostaanotettuna 2 lasta, ei uusia huostaanottoja vuonna Lastensuojelun asiakkaita yhteensä 28, tällä hetkellä 11. Lastensuojeluilmoituksia alkaen 53 kpl, joista 19 kpl ei johtanut lastensuojelutarpeen selvitykseen. Käsittelyajat: Lastensuojelun perhetyössä alkaen: 9 perhettä ja 48 käyntiä

26 Työntekijöiden viihtyminen - Kysyimme työntekijöiltä, miten hyvin he viihtyvät työssään asteikolla yhdestä viiteen. - Työntekijöiden viihtyvyys parani kolmella prosentilla edellisestä mittauksesta.

27 Plats för Sidfot - [Infoga - Sidhuvud/sidfot] Attendon laatutyö ASIA- KAS KOKE- MUS Pyhtäällä itsearviointi ja sisäinen auditointi tehtiin Tarkoituksena kehittää ja ylläpitää korkeaa laatutasoa ja valvoa sen toteutumista Laatuvastaavat aloittaneet 10/2015. Laatuindeksiä on seurattu kuukausittain. Pyhtään vuoden viimeisin luku oli jopa 89/100. Punainen(0-59), keltainen (60-79), vihreä (80-100)

28 Yhteenveto Palvelua tuotettu vähintään tarjouspyynnön ja tarjouksen mukaisesti Palvelun saatavuus erinomainen, odotusajat hyvin lyhyet Asiakastyytyväisyys korkea

29 Vuosi 2016 Hoivahovin toiminta siirtyy Attendolle Aloitetaan uusi painonhallintaohjelma Pyritään vahvistamaan lähipalveluita Lisätään kuntalaisten valinnanvapautta

30 Kiitos!

31

Yhteistyöryhmä

Yhteistyöryhmä Yhteistyöryhmä 17.11.201 1. Perusterveydenhuolto 2. Aikuissosiaalipalvelut 3. Palveluasuminen 4. Kotihoito. Hyvinvointineuvola & kouluasiat 6. Muut asiat Happy or not Pyhtää elokuu ja lokakuu 201 Potilasjono

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Sairaanhoitopiirin nimi: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2012 Jokilaakson sairaala Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.8.2011 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jokilaakson sairaala, Jämsä Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen

Lisätiedot

Tietopaketti 6: Avohoito ja vastaanottotoiminta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 6: Avohoito ja vastaanottotoiminta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 6: Avohoito ja vastaanottotoiminta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Perusterveydenhuollon avohoitokäynnit Avohoitokäynnit

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2011 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2012 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Jämsän kaupunki/jokilaakson sairala Erikoisalat Hoitoa

Lisätiedot

Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014

Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014 1 Doctagonin Porvoon etälääkäripalveluiden arviointi 12.2.2014 Johdanto Doctagon Oy on kehittänyt toimintamallin jonka tarkoituksena on tuottaa kattava lääketieteellinen tuki vanhusten kotihoidolle alueilla

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 31.12.2010 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet Keskimääräinen odottavien 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2011 Jokilaakson sairaala (poissuljettu Keski-Suomen shp:n jonossa olevat) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Tampereen TK 90532 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Pyhtään sote-uudistus. Olli Nuuttila, kunnanjohtaja Eduskunnan hallintovaliokunta

Pyhtään sote-uudistus. Olli Nuuttila, kunnanjohtaja Eduskunnan hallintovaliokunta Pyhtään sote-uudistus Olli Nuuttila, kunnanjohtaja 11.5.2017 Eduskunnan hallintovaliokunta Esityksen sisältö Pyhtään sote-uudistuksen taustaa Sote-palvelutuotannon kilpailutus 2014 Attendo voitti kilpailutuksen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Taulukko. Hoitoa odottavien lukumäärä) ja odotusajat2i Poikkileikkauspäivä : 3 2 24 Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien ' ) - 9 vrk 9-8 vrk yli 8 vrk yli 8 vrk odotusaika vrk Ikm Ikm

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009 Kyselyyn vastasivat 18 sairaanhoitopiiriä sekä Kainuun maakunta - Puuttuu Kymenlaakson sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 7.10.2009

Lisätiedot

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009

Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Taulukko 1. Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat 30.4.2009 Sairaanhoitopiirin nimi: HUS SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 892 792 98 2 0,2 28 10 Sisätaudit 34 33 1 0 0 8 10A Allergologia

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 120 117 3 0 0 27 10E Sisätautien endokrinologia 129 126 3 0 0 30 10G Sisätautien gastroenterologia 441 372 62 7 1,59 43 10H

Lisätiedot

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI

VSSHP TALOUSPALVELUT KUNTARAPORTOINTI Jäsenkunnat yhteensä, kustannukset: TYKS ja alueellinen erikoissairaanhoito V_erikoisala_ja_selite AVOHOIDON KUSTANNUKSET VUODEOSASTOHOIDON KUSTANNUKSET KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 0-EI ERIKOISALAA 0 19 111

Lisätiedot

Kuntarakenneleiri 14.4.2015

Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kuntarakenneleiri 14.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Maire Ahopelto kuntayhtymän johtaja sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun soten v. 2013 ylijäämän palautus jäsenkunnille 7.4.2015

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ

HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Henkilöstöresurssiyksikkö 1/10 Toteuma % HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ Sijaistyövuorot, kpl 5 677 9 795 10 500 10 572 101 % Sosiaalityö ja perhepalvelut 2/10 SOSIAALITYÖ Toteuma% Asiakkaiden käyntimäärät

Lisätiedot

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202

neurokirurgia keskussairaala 1 1 0,23 134 neurokirurgia yo-sairaala 166 176 83,19 53 068 neurokirurgia yhteensä 166 177 83,42 53 202 Erikoissairaanhoidon avo- ja päikikäyttö Erikoisala Sairaalatyyppi Potilaat Käynnit avodrgt Kustannus sisätaudit keskussairaala 2 176 7 703 4 034,75 2 376 421 sisätaudit aluesairaala 10 213 16 547 7 064,99

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 5.10.2016 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 7.10.2015 Kyselyyn vastasivat kaikki 20 sairaanhoitopiiriä - Yhdestä vastauksesta puuttuu erikoistuvien lääkärien osalta tiedot Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Käyttötalousosa 2016 Määräraha Muutettu Toteutunut tot.% Tuloarvio Muutettu Toteutunut tot.%

Käyttötalousosa 2016 Määräraha Muutettu Toteutunut tot.% Tuloarvio Muutettu Toteutunut tot.% Dialyysi,ostopalv Hammas-ja suurair.- Ihotaudit-ostopalvelu Keuhkosairaudet- Kirurgia-ostopalvelu Korva-,Nenä-,kurkkus- Kuntoutus-ostopalvelut Lastenpsykiatria- Lastentaudit-ostopalvelu Naistentautien-ostopalvelu

Lisätiedot

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT

N:o 7 39. Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT N:o 7 39 Liite 1 TOIMINTAKERTOMUS YKSITYISEN TERVEYDEN- JA SAIRAANHOIDON PALVELUT 1. Perustiedot toimintakertomuksesta Mitä vuotta toimintakertomuksessa käsitellään 2. Perustiedot palvelujen tuottajasta

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 4.10.2017

Lisätiedot

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne

Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne Sairaaloiden lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018 Kyselyyn vastasi 19 sairaanhoitopiiriä - Yhden vastauksen osalta on käytetty tietoja vuodelta 2016 Sairaanhoitopiirien lääkärien työvoimatilanne 3.10.2018

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Sote + henk res yksikkö 1/10

Sote + henk res yksikkö 1/10 Sote + henk res yksikkö 1/10 Toteuma % SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Asukasluku Jämsä 22 552 22 155 21 851 21 824 99,9 % Asukasluku Kuhmoinen 2 554 2 406 2 374 2 373 100,0 % Vakinaiset virat/toimet 615,2 608

Lisätiedot

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi / itsenäisen ammatinharjoittajan nimi

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 3000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30 000 Yhteiset talous- ja hallintopalvelut

Lisätiedot

Asiakaspalautteet

Asiakaspalautteet Asiakaspalautteet 1.1.2017 16.10.2017 Asiakaspalautteet 2017 1.1.2017-16.10.2017 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 1.1.2017 31.3.2017 30.4.2017 19.6.2017 18.9.2017 1.10.2017 16.10.2017 Seinäjoen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: 31.12.2018 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 961 726 210 25 2,6 52 10 Sisätaudit

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 487 468 17 2 0,4 30 10 Sisätaudit 13 9 3 1 7,7 10 10A Sisätautien

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa

Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Kokemuksia tiedolla johtamisesta Oulun kaupungissa Sosiaalihuollon digiseminaari 8.2.2019 Suvi Nuutinen, vs. kehittämis- ja laatupäällikkö Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki Toiminnan ja talouden tarkastelu

Lisätiedot

Kansalliset sähköisen potilaskertomuksen tietomääritykset

Kansalliset sähköisen potilaskertomuksen tietomääritykset Kansalliset sähköisen potilaskertomuksen tietomääritykset Terveydenhuollon Atk-päivät 30.5.2006 Kristiina Häyrinen Kuopion yliopisto Terveyshallinnon ja -talouden laitos Rakenteisuuden edut kertaalleen

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset

Erikoislääkäriennuste 2030. Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Erikoislääkäriennuste 2030 Lähtökohta, ennustemalli ja keskeiset tulokset Kasvatettujen sisäänottojen myötä lääkäreitä valmistuu enemmän 2 Tilastotietoja lääkäreistä ja terveydenhuollosta 2014 Statistics

Lisätiedot

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Tilasto-osa

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012 Tilasto-osa Toimintakertomus ja tilinpäätös 212 Tilasto-osa Toimintakertomus 212 1 TERVEYDEN JA SAIRAANHOIDON VASTUUALUE: AJANVARAUSVASTAANOTTOPALVELUT O M A T K Ä Y N N I T O S T E T U T K Ä Y N N I T K A I K K I

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) 1 lukumäärä 1) ja odotusajat 2) SISÄTAUDIT YHTEENSÄ 507 456 45 6 1,2 23 10 SISÄTAUDIT 108 103 2 3 2,8 12 10E Endokrinologia 21 21 0 0 0,0 16 10G Gastroterologia 137 133 4 0 0,0 27 10H Hematologia 14 13

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 1.12.2018 Sairaanhoitopiirin nimi: PHSHP Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Heinolan tk 90615

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote)

Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Poikkileikkauspäivä: Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Kymsote) 1 lukumäärä 1) ja odotusajat 2) SISÄTAUDIT 410 396 13 1 0,2 19 10 SISÄTAUDIT 61 56 4 1 1,6 20 10E Endokrinologia 23 23 0 0 0,0 6 10G Gastroterologia 102 100 2 0 0,0 26 10H Hematologia 11 11 0 0 0,0 15

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 30.4.2017 Perusterveydenhuollon erikoissairaanhoidon yksikön nimi: Kouvolan psykiatrian poliklinikka ja Pohjois-Kymen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri. Tiedot päivitetty: 09.03.2015. Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä ja odotusajat Taulukko 1. odottavien lukumäärä ja odotusajat Erikoisalat 1-90 % 10 Sisätaudit 155 141 12 2 1,29 19 10E Sisätautien endokrinologia 119 109 8 2 1,68 25 10G Sisätautien gastroenterologia 274 244 30 0 0

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 4.12.213] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 213 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/32 Lokakuu 213 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun toimintatietojen perusteella palvelujen tuotanto ja saatavuus ovat edelleen

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 V i r a n o m a i n e n t ä y t t ä ä Dnro YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Perustiedot palvelujen tuottajasta Palvelujen tuottajan nimi Y-tunnus Palvelujen tuottajan yhtiömuoto

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Myyntilaskutus kuntakoonti 2015/11 Drg Jäsenkunnat

Myyntilaskutus kuntakoonti 2015/11 Drg Jäsenkunnat Hamina Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti Myyntilaskutus kuntakoonti 209-alkavien DRG-jaksojen hinnat olivat virheelliset 1-7 2014. Teimme kumulatiivisen korjauksen hintoihin 2014-8. Tästä syystä

Lisätiedot

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi

TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi TY Amm. Jatkokoul. Tilannekatsaus JIM 13.4.2015 Yhteistyö (valtak./alueel.) eri erikoisaloilla Koulutussopimukset Erikoistuvien määrät Auditointi Webropol -kysely Hyvät koulutusohjelmien vastuuhenkilöt,

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.12.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.12.2009 tilanne 1 Yleistä 31.12.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

Yhteisyrityksen valmistelu Yhtymäjohtaja Juha Heino

Yhteisyrityksen valmistelu Yhtymäjohtaja Juha Heino Yhteisyrityksen valmistelu 6.2.2017 Yhtymäjohtaja Juha Heino Lakimuutokset uhkaavat palveluja Muuttunut terveydenhuoltolaki voimaan 1.1.2017 Leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Poikkileikkauspäivä: 31.8.2017 KOUVOLAN PSYKIATRIAN POLIKLINIKKA JA POHJOIS-KYMEN SAIRAALA Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen

Lisätiedot

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin

Lisätiedot

PÄÄMITTARI 2013 TP 21,8M 10,2M 3,8M 35,8M 249 (63 057) PÄÄMITTARI Lähtötilanne TAVOITE 2016

PÄÄMITTARI 2013 TP 21,8M 10,2M 3,8M 35,8M 249 (63 057) PÄÄMITTARI Lähtötilanne TAVOITE 2016 KEHITTÄMISHANKE/KEHITTÄMISTAV OITE PÄÄMITTARI 2013 TP 2014 TP 2015 2016 2017 Kärkihankkeet Lasten ja nuorten varhaisen tuen palvelut tukemaan yleisiä palveluja (vapari, varko, sote) Lasten ja nuorten ennaltaehkäisevien

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014

KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014 KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Hoitoon tull. potil. Loka 2014 tot % Loka 2013 muut% ajanvaraus 29 273 ei 29 811-1,8 päivystys 7 911 budje-

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelutuotannon muutos vuoteen 2020

Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelutuotannon muutos vuoteen 2020 Itäisen Uudenmaan terveydenhuollon palvelutuotannon muutos vuoteen 2020 Outi Elonheimo Dosentti, LKT Yleislääketieteen, terveydenhuollon ja hallinnon erikoislääkäri Yhteistyöseminaari 11.6.2010 Porvoo

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 1) Hoitoa odottavien poimintaan otetaan mukaan poikkileikkauspäivänä (30.4, 31.8. ja 31.12.) vuodeosastohoitoa, päiväkirurgiaa ja 2) Hoidon

Lisätiedot

Parasta palvelua. Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP-ratkaisu

Parasta palvelua. Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP-ratkaisu Parasta palvelua Valtakunnallinen toimintamalli ja sitä tukeva palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP-ratkaisu Sirpa Laaksonen Tampereen kaupunki 9.2.2017 Copyright Kuntien Tiera Oy Suurten kaupunkien

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 31.8.2010 tilanne 1 Yleistä 31.8.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä

Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet. Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Terveyskeskusten ja sairaaloiden lääkärien palkkarakenteet Ansiokäsitteet ja ansioiden muodostuminen eri tehtävissä Lääkärien ansiokäsitteet Peruspalkka = tehtäväkohtainen palkka Säännöllisen työajan ansio

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2)

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm lkm

Lisätiedot

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1

Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Taulukko 1. Hoitoa odottavien lukumäärä 1) ja odotusajat 2) 0.1 Erikoisalat Hoitoa joista odottaneet 2) Keskimääräinen odottavien 1) 1-90 vrk 91-180 vrk yli 180 vrk yli 180 vrk odotusaika vrk lkm lkm lkm

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Tulos / Mittari / arviointikriteeri Seuranta 31.10. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus paranee vähintään 1,8 % Kotihoidon asiakaspalvelutunnin

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot