Iisak Lupauksen lapsi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Iisak Lupauksen lapsi"

Transkriptio

1 Iisak Lupauksen lapsi Toni Taiveaho Ver Johdanto Niilo Tuomenoksa kirjoittaa: Iisak oli hiljainen mies, jonka hiljaisuus ei kuitenkaan merkinnyt sisäisen elämän niukkuutta ja voimattomuutta. Syvät vedet ovat levollisimpia. Räkättävä ja alituisesti parpattava ihminen on kuin tyhjä tynnyri, joka kovasti kolisee. Iisak oli toisenlainen jo luonteeltaan, mutta syvä uskonnollinen elämä, järkyttävä uhriaie Moorian kukkulalla sekä rakastetun äidin kuolema olivat tuoneet hänen sisäiseen elämäänsä voimakkaita ja painavia asioita. Mitä enemmän sisäinen elämämme sellaisia asioita joutuu haltuunsa ottamaan, sitä enemmän se niihin pitäytyy, niissä askartelee, mutta myöskin sitä vähemmän saa aikaa ja omaa halua liikkua pintaelämässä, arkisen touhun pikkunäperryksissä Syntymä Sata vuotta täyttävä Abraham naurahti kun Jumala kertoi hänelle, että hänen 90 vuotta täyttävä vaimonsa saisi pojan (1.moos.17:17 19). Abraham kuitenkin uskoi Jumalan lupauksen: Niin on jälkeläistesi luku oleva (Room.4:18). Myös Saara naurahti asiaa (1.moos.18:10 13). Jumala käski Abrahamia antamaan Saarasta syntyvälle pojalleen nimen Iisak (17:19), mikä merkitsee hebreaksi hän nauraa. Abraham totteli asiassa Jumalaa (21:3). Kun lupauksen lapsi Iisak oli syntynyt lupauksen mukaisesti, Saara sanoi, että Jumala on saattanut hänet naurunalaiseksi. Kuka ikinä saa tämän kuulla, se nauraa minulle. (21:6). Tämä nauru ei kuitenkaan ole vahingoniloista naurua. Isak syntyi noin 2067 ekr 2. Hänen isänsä Abraham ympärileikkasi poikansa kahdeksantena päivänä syntymästä (1.Moos.21:4). Iisak vieroitettiin, (eli hän pärjäsi ilman äidin rintaa), noin2 3 vuoden iässä Ilvehtiminen Saara oli ollut hedelmätön kunnes Jumala oli luvannut hänelle jälkeläisen. Saara oli antanut orjattarensa Haagarin Abrahamille sivuvaimoksi. Haagar synnytti Ismailin, mutta hän ei ollut luvattu lapsi. Luvattu lapsi oli ihmeen kautta 90 vuotiaasta Saarasta syntynyt Iisak. Saara näki nuoren Ismailin ilveilevän. Vastakkainasettelu luvatun lapsen ja orjattaren lapsen (tai etenkin heidän äitiensä) välillä johti Haagarin ja Ismailin karkotukseen. Ismail oli uhka perijälle jonka Jumala oli valinnut. Jumala lupasi myös Ismailista, Abrahamin jälkeläisestä, suuren kansan (21:13), mutta ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset. (21:12). 1 Niilo Tuomenoksa Raamatun naiskohtaloita. s.44 2 Uuras Saarnivaara Voiko Raamattuun luottaa? s John F. Walvoord & Roy B. Zuck The Bible Knowledge Commentary. Old Testament. s. 62

2 Galatalaiskirjeessä Paavali kuvaa Haagarin poikaa Ismailia orjattaren pojaksi joka syntyi lihan mukaan. Saaran poikaa Iisakia Paavali kuvaa vapaan naisen pojaksi joka syntyi lupauksen voimasta. (Gal.4:22 23). Paavali käyttää kuvainnollista puhetta (4:24) verratessaan Haagaria ja Saaraa kahteen liittoon. Paavali puhuu kahdesta Jerusalemista, orjuuden vallassa olevasta ja vapaasta. Haagar on kuva Siinain vuoren lakiliitosta (vanhasta liitosta) joka synnyttää orjuuteen. (Gal.4:24 25) Saara on kuva Uudesta liitosta, taivaallisesta vapaudesta johon Kristus on vapauttanut uskovat. Jeesukseen uskovat ovat lupausten lapsia niin kuin Iisak.(Gal.4:26 5:1). Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli. Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin. Mutta mitä sanoo Raamattu? Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa. Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan. (Gal.4:28 31) 4. Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi " Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon". (1.Moos.22:2) Abraham totteli ja lähti matkaan. Beersebasta Moorian vuorelle oli matkaa noin 80 km. Matka oli eittämättä vaikea ja hiljainen. 4 Kolmantena päivänä he näkivät paikan kaukaa. Loppumatkan vuorelle Abraham kulki ilman palvelijoita kaksistaan Iisakin kanssa. Iisak kantoi selässään polttouhripuut. (22:1 8) Abraham sitoi poikansa ja pani hänet alttarille halkojen päälle (22:9 10). Iisak uhrattavana oli kuuliainen ja alistui. Hänen uskonsa oli häkellyttävä. Hänen isänsä oli sanonut: Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi (22:8) Iisakia on verrattu Kristukseen, joka kantoi oman ristinsä ja oli kuuliainen kuolemaansa asti: hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. (Fil.2:8) Iisakin, lupauksen lapsen uhraaminen oli Jumala koetus, jonka Abraham läpäisi. Abraham uskoi, että Jumala olisi voimallinen herättämään kuolleen poikansa eloon (Hebr.11:17 19). Herran enkeli puuttui asiaan kun Abraham oli jo tarttunut veitseen (22:10 12). Pensaaseen sarvista takertunut oinas oli sopiva uhri (22:13). Iisak oli uhratessa eri lähteistä riippuen eri ikäinen. Oletettavaa on, että hän oli joko nuori aikuinen tai aikuistumisen kynnyksellä. 5. Äidin kuolema Iisakin äiti kuoli 127 vuoden iässä. Iisak oli silloin 37 vuotias (17:17, 23:1). 6. Rebekka, Iisakin ainoa ja rakas vaimo Abrahamin palvelija haki Iisakille vaimon Abrahamin suvun luota Mesopotamian Naahorin kaupungista. Jumala johdatti palvelijan askelet Abrahamin veljen kotiin. Tulevalta vaimolta, Rebekalta kysyttiin, tahtoiko hän lähteä tämän miehen kanssa, johon Rebekka vastasi: Tahdon. Kun Rebekasta tuli Iisakin vaimo, oli Iisak 40 vuotta (25:20). Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran majaan ja otti hänet luokseen, ja hänestä tuli hänen vaimonsa, ja hän rakasti häntä. Niin Iisak sai lohdutuksen äitinsä kuoltua. (24:67) 4 John F. Walvoord & Roy B. Zuck The Bible Knowledge Commentary. Old Testament. s. 64

3 Myöhemmin Gerarissa Iisak syyllistyi valheeseen, kun hän sanoi vaimoansa Rebekkaa siskokseen. Iisak pelkäsi, että hänet tapettaisiin kauniin vaimonsa aviomiehenä. (26:7) Aiemmin Jumala oli luvannut olla hänen kanssaan ja siunata häntä (26:3). 7. Isän kuolema ja omaisuus Abraham kuoli 175 vuoden iässä. Iisak ja Ismail hautasivat isänsä Makpelan luolaan johon oli haudattu Abrahamin Saara vaimo. (25:5 10). Abraham oli antanut kaiken omaisuutensa Iisakille (25:5). Myöhemmin Iisakin omaisuus entisestään kasvoi. Hänestä tuli hyvin rikas (26:13). 8. lapsettomuus ja lapset Iisakin vaimo Rebekka oli hedelmätön eikä saanut lasta. Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, ja Jumala kuuli rukouksen. Kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen heille syntyi kaksoset: Esau ja Jaakob. (25: 21 26). Esausta tuli taitava metsästäjä, arojen mies. Jaakob sitä vastoin viihtyi paremmin kotosalla. Iisak rakasti enemmän Esauta, koska hän söi mielellään metsän riistaa, mutta Rebekka rakasti enemmän Jaakobia. (25:27 28) 9. Jumalan lupaus Maahan jossa Iisak asui, tuli nälänhätä. Iisak meni Gerariin. Siellä Herra ilmestyi hänelle ja Hän antoi samat lupaukset kuin oli antanut Abrahamille: Jumalan läsnäolon, siunauksen, luvatun maan omistuksen ja jälkeläisiä kuin taivaan tähtiä. Ja Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: "Älä mene Egyptiin, vaan jää asumaan maahan, jonka minä sinulle sanon. Oleskele muukalaisena tässä maassa, ja minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sillä sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä maat ja pidän valan, jonka minä olen vannonut sinun isällesi Aabrahamille. Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja annan jälkeläisillesi kaikki nämä maat, ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." (1.Moos.26:2 5) Ja Herra ilmestyi hänelle sinä yönä ja sanoi: Minä olen sinun isäsi Aabrahamin Jumala; älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun suureksi palvelijani Aabrahamin tähden. (1.moos.26:24) Maan omistus kattoi Abrahamin (silloin vielä Abram) kanssa tehdyn liiton mukaan koko Kanaanin maan Egyptin virrasta aina Eufrat virtaan saakka (15:18). Abrahamille annetut lupaukset ja lupausten vahvistukset: 1.moos.12:1 3, 12:6 7, 13:14 17, 15:1 21, 17:1 14, 22: Rikas mutta armollinen Iisak oli rikas isänsä Abrahamin antaman omaisuuden tähden (25:5). Mutta asetuttuaan Gerariin Iisakista tuli hyvin rikas (26:13). Kuningas Abimelek oli lisäksi antanut käskyn, että joka koskee iisakiin tai hänen vaimoonsa, se on kuolemalla rangaistava (26:11). Iisakin, muukalaisen, suuri omaisuus aiheutti filistealaisissa kateutta, ja niin he täyttivät Iisakin isän Abrahamin aikoinaan kaivamat kaivot mullalla.(26:14 15). Nahistelu vesikaivoista oli ollut valloillaan myös Abrahamin aikoina (21:25). Iisak siirtyi toiseen paikkaan, mutta sielläkin paimenten kesken syntyi riita kaivoista ja veden omistusoikeudesta. Iisak siirtyi kunnes löytyi paikka missä riitaa ei syntynyt. (26:20 22). Lopuksi Iisak meni Beersebaan.

4 11. Liitto Abimelekin kanssa Filistealaisten kuningas Abimelek lähestyi ystävänsä ja sotapäällikkönsä kanssa Iisakia. He halusivat tehdä liiton Iisakin kanssa, koska he olivat nähneet, kuinka Herra oli hänen kanssansa. He sanoivat, että Iisak on Herran siunattu (26:26 29). Aikoinaan Abrahamkin oli tehnyt liiton Abimelekin kanssa (21:22 32). Kyseessä oli mitä ilmeisimmin eri Abimelek kuin Abrahamin aikana, vaikka sotapäälliköäkin kutsuttiin samalla nimellä Heetin tyttäret Rebekan pelisilmä? Neljänkymmenen vuoden iässä Esau otti vaimokseen Kanaanin maasta Heetin tyttäristä Jehuditin ja Baasematin. Näistä vaimoista tuli iisakille ja Rebekalle katkera suru (26:34 35). Esau huomasi, että Kanaanin tyttäret olivat hänen isälleen vastenmieliset (28:8). Kun myöhemmin Jaakob oli lähtemässä pakoon Esauta ryöstettyään häneltä isänsä siunauksen, sanoi Rebekka Iisakille: Minä olen kyllästynyt elämääni Heetin tyttärien tähden. Jos Jaakobkin ottaa vaimon Heetin tyttäristä, tässä maassa syntyneen, sellaisen kuin nämä, niin mitä varten minä enää elän? (1.moos.27:46), Iisak siunasi Jaakobin vaimonhakumatkalle Mesopotamiaan. Pakomatkan luonne oli muuttunut. (28:1 5). Toki Iisak halusi suojella poikaansa Jaakobia verenvuodatukselta. 13. Huijattu siunaus perhedraama Vanhana Iisakin silmät alkoivat hämärtää (27:1). Ennen kuolemaansa hän halusi siunata Esaun, poikansa jota hän erityisesti rakasti, ja joka oli syntynyt kaksosista ensin (25:25 28). Ennen lastensa syntymää Jumala oli sanonut Rebekalle, että vanhempi palvelee nuorempaa (25:23). Lisäksi Esau oli myynyt esikoisuutensa Jaakobille (25:33). Jaakob petti Iisakia. Hän esiintyi äitinsä Rebekan neuvojen mukaan huonosti näkevän isänsä edessä Esauna, ja näin riisti Iisakin siunauksen veljeltään (27:18 29). Jaakob valehteli olevansa Esau (27:19, 24) ja että Jumala oli antanut metsästysmenestyksen (27:20). Jaakobin riistämä siunaus jota ei voitu peruuttaa: Jumala antakoon sinulle taivaan kastetta ja maan lihavuutta, jyviä ja viiniä yllin kyllin. Kansat palvelkoot sinua, kansakunnat sinua kumartakoot. Ole veljiesi herra, ja äitisi pojat kumartakoot sinua. Kirottu olkoon, joka sinua kiroaa, siunattu, joka sinua siunaa." (27:28 29) Kun Iisakille selvisi, että kyseessä oli petos, hän säikähti kovin (27:33). Siunaus meni väärälle miehelle, vai menikö (vrt. 25:23). Siunauksen riistäminen oli Esaulle kova paikka. Hän kysyi Iisakilta: Eikö sinulla ole mitään siunausta minun varalleni? (27:36) Esau korotti äänensä ja itki (27:38). Iisakin siunaus Esaulle: Niin hänen isänsä Iisak vastasi ja sanoi hänelle: Katso, sinun asuinsijasi on oleva kaukana lihavasta maasta ja vailla taivaan kastetta ylhäältä. Miekkasi varassa sinä olet elävä ja palveleva veljeäsi. Mutta valtoimena kierrellen sinä riisut hänen ikeensä niskaltasi. (27:39 40) 5 Uuras Saarnivaara Voiko Raamattuun luottaa? s.120

5 Esau halusi tappaa veljensä siunauksen takia (27:41). Näytti siltä että edessä olisi Jaakobin pakomatka. Rebekka, Jaakobin äiti, valitti heettiläisistä tyttäristä miehelleen Iisakille ja niin Iisak siunasi Jaakobin vaimon hakureissulle Mesopotamiaan. Jaakobin pakomatkasta tuli vaimonhakumatka. Iisakin toinen siunaus Jaakobille: Ja Jumala, Kaikkivaltias, siunatkoon sinua ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi ja lisääntyä, niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko. Ja hän suokoon sinulle Aabrahamin siunauksen, sinulle ynnä sinun jälkeläisillesi, että saisit omaksesi maan, jossa sinä muukalaisena asut ja jonka Jumala on antanut Aabrahamille." (28:3 4) 14. Iisakin kuolema Iisak kuoli 180 vuotiaana elämästä kyllänsä saaneena Mamressa Hebronissa missä hän oli asunut isänsä Abrahamin kanssa muukalaisina. Hänen poikansa Jaakob ja Esau hautasivat isänsä (35:27 29). Iisak kuoli noin vuonna 1887 ekr. Niinpä hänen elinikänsä kattoivat noin vuodet 2067 ekr 1887 ekr) Uskova on lupauksen lapsi Jumala lupaa, että joka uskoo Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, saa iankaikkisen elämän. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh.3:16) Uskova on lupauksen lapsi niin kuin Iisak oli. Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. (Gal.4:28) 6 Uuras Saarnivaara Voiko Raamattuun luottaa? s.123

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

AABRAHAMIN USKON KOETUS IISAKIN UHRAAMINEN

AABRAHAMIN USKON KOETUS IISAKIN UHRAAMINEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) AABRAHAMIN USKON KOETUS IISAKIN UHRAAMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Moorian maassa, vuorella,

Lisätiedot

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob.

EESAU JA JAAKOB. c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Rebekka ja Iisak sekä heidän poikansa Eesau ja Jaakob. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EESAU JA JAAKOB Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Lahai-Roin kaivon tienoilla. Lähde Etelämaassa

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. (Room.4:21)

ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. (Room.4:21) Abraham Abraham oli pakana, joka kohtasi Jumalan, näki välähdyksen iankaikkisuudesta ja lähti seuraamaan Jumalaa johon hän uskoi. Myöhemmin Abraham ympärileikattiin. Abrahamia voidaan pitää pakanoiden

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Beetel oli kuninkaankaupunki. Nykyään paikan nimi on Beitin ja se on vähäinen paikkakunta, jossa asuu muutamia satoja ihmisiä.

Beetel oli kuninkaankaupunki. Nykyään paikan nimi on Beitin ja se on vähäinen paikkakunta, jossa asuu muutamia satoja ihmisiä. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN UNI Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetelissä, joka on paikkakunta vuoristossa 17 km

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 2. vuosi nro VT 1 _9 /29 JUMALA KUTSUU ABRAMIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) Luterilainen Kirkko 2. vuosi nro VT 1 _9 /29 JUMALA KUTSUU ABRAMIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) JUMALA KUTSUU ABRAMIN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Kaldean Uurissa. Abramin syntymäkaupunki

Lisätiedot

Mihin pelastutaan taivaaseenko?

Mihin pelastutaan taivaaseenko? Mihin pelastutaan taivaaseenko? Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, ihmisen poika, joka on taivaassa. Valtaosa ihmisistä ja kirkoista on jo satojen ja satojen vuosien

Lisätiedot

IISAK SIUNAA JAAKOBIN

IISAK SIUNAA JAAKOBIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) IISAK SIUNAA JAAKOBIN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, (1 Moos.17:7) Jumalan lupaukset Israelille

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Samuel, Jumalan palvelija

Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Jaakob. 1.Moos.27:36: 1.Moos:25:26: 1.Moos.32:28. (ks. myös.room.11:26. Jaakob tarkoittaa isompaa ihmisryhmää)

Jaakob. 1.Moos.27:36: 1.Moos:25:26: 1.Moos.32:28. (ks. myös.room.11:26. Jaakob tarkoittaa isompaa ihmisryhmää) Jaakob 1. Nimestä Jaakobin nimi viittaa kantapäähän (1.Moos.25:26) ja pettäjään (esim. 1.moos.27:36). Hoosean kirjassa (Hoos.12:4) sanotaan: Äidin kohdussa tämä petti veljensä. Jaakob ja Esau olivat kaksosia,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä

ABRAM JA LOOT. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ABRAM JA LOOT Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Katso kartta tekstissä b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JOOSEF MYYDÄÄN ORJAKSI

JOOSEF MYYDÄÄN ORJAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JOOSEF MYYDÄÄN ORJAKSI Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Dootanissa, joka on Sikemin pohjoispuolella.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suosikkipojasta orjaksi

Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Raamattuluentosarja SANASTA TIEN LÖYTÄÄ Ihmisen aika Sievi 2010 Veli Tuomi

Raamattuluentosarja SANASTA TIEN LÖYTÄÄ Ihmisen aika Sievi 2010 Veli Tuomi 1 Raamattuluentosarja SANASTA TIEN LÖYTÄÄ Ihmisen aika Sievi 2010 Veli Tuomi 3. Raamattuluento: Aabrahamista Jaakobiin Iisak ja Ismael Jatkamme eteenpäin tässä luentosarjassamme Ihmisen aika. Matka jatkuu

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta

Nettiraamattu lapsille. 40 vuotta Nettiraamattu lapsille 40 vuotta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti

PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,

Lisätiedot

Jumalan siunaus siirtyi Abrahamilta Iisakille

Jumalan siunaus siirtyi Abrahamilta Iisakille 1 Alusta alkaen 38 1 Moos 26:1-6 20.11.2008 Jumalan siunaus siirtyi Abrahamilta Iisakille Maahan tuli nälänhätä, toinen kuin Abrahamin aikaan sattunut. Silloin Iisak lähti filistealaisten kuninkaan Abimelekin

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Vanhaa viiniä uusiin leileihin...

Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Vanhaa viiniä uusiin leileihin... Ensimmäinen liitto Hebr 8:7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Toinen liitto Hebr 10 9 sanoo hän sitten: "Katso, minä

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamia

Jumala koettelee Abrahamia 1 Alusta alkaen 31 25.9.2008 Savonlinnan Tuomiokirkko 1 Moos 22:1-19 Jumala koettelee Abrahamia Olemme päässeet 1 Mooseksen kirjan selityksessä luvun 22 alkuun. Seuraa teksti, joka on luultavasti Vanhan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SALOMON RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Mutta lopulta Saaran ja Abrahamin luottamus Jumalan lupaukseen saa palkkansa:

Mutta lopulta Saaran ja Abrahamin luottamus Jumalan lupaukseen saa palkkansa: 1 Alusta alkaen 28 Savonlinnan Tuomiokirkko, 15.5. 2008 1 Moos 21:1-7 Iisakin syntymä Abraham kertomukset alkoivat luvussa 11, jossa kerrottiin siitä, kuinka Jumala puhui Abrahamille ja käski häntä lähtemään

Lisätiedot

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa. Missio Järvenpään raamattukoulu Reijo Telaranta

Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa. Missio Järvenpään raamattukoulu Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Missio Järvenpään raamattukoulu 20.9.2010 Reijo Telaranta Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot