KASVUALUSTAN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KASVUALUSTAN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ"

Transkriptio

1 KASVUALUSTAN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja, työkone- ja kuljetuspalveluja, rakennuttamis-, mittaus- ja tutkimuspalveluita sekä kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Tarjousten avaaminen. 2. Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen. 3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen. 4. Tarjousten vertailu. 5. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen. 6. Hankintasopimusten solmiminen. Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 21 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätös perusteluineen tiedoksi. Hankinnan sisältö Pyydämme tarjouksen erilaisista kasvualustoista ajalle Tarjotun kasvualustan tulee olla tuotteistettua kasvualustaa (VRT 11/Infra RYL 2010/ mukaisesti). Tarjouspyyntöön sisältyvät seuraavat kasvualustat, määrät arvio/vuosi: OSATARJOUS 1: viheralueiden nurmikot A1 A3 kasvualustaseos n m3itd OSATARJOUS 2: vaateliaat puut, pensaat ja perennat kasvualustaseos n. 150 m3itd OSATARJOUS 3: seulottu pohjamaa niitylle kasvualustaseos n. 700 m3itd Materiaaleja hankitaan valituilta tarjoajilta sopimuksen voimassaoloaikana käyttötarpeen mukaan. Kaupunki ei sitoudu määräostovelvollisuuteen tarjoajilta. Tarjous voi koskea kaikkia kasvualustoja tai olla tarjouspyynnön mukainen osatarjous. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei hyväksytä.

2 Tarjouksessa huomioitavaa Kilpailutettujen tuoteryhmien 1 ja 3 osalta kysymys on puitejärjestelystä, jossa toimittajiksi valitaan kolme kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta, jollei kelpoisuusehdot täyttäviä ja hyväksyttäviä tarjouksia ole vähemmän. Toimittajiksi valittujen kanssa allekirjoitetaan puitesopimus, jonka perusteella tilaajat tekevät tilauksia ennalta määrättyyn etusijajärjestykseen perustuen. Etusijajärjestys määräytyy kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen perusteella. Mikäli tarjouspyynnön mukaisten vertailuperusteiden tuottama etusijajärjestys ei vastaa kyseisen tilauserän vaatimuksia, on tilaajalla oikeus minikilpailuttaa kyseinen tilauserä hinnan tai kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Osatarjouksen 2 osalta valitaan yksi toimittaja. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Toimittajan ja tilaajan välillä tehdään hankintasopimus, johon perustuen tilaukset tehdään sopimuskaudella. Tilaaja varaa mahdollisuuden käydä valittujen toimittajien kanssa sopimuksen alussa maastokierroksen mullanvalmistuspaikalle jolloin voidaan käydä läpi toimittajan mullanvalmistusprosessi ja tarkastaa kasvualusta-aumat silmämääräisesti. Kasvualusta ei saa sisältää alunamaita. Tarjoukseen liitettävät tuotetta koskevat selvitykset Tarjoajaa koskevat vaatimukset Tarjoajan tulee toimittaa tarjouksen liitteenä kunkin tarjoamansa kasvualustan viljavuustutkimustulokset ja tuoteseloste (esimerkki liite 3). Osatarjouksen 1 ja 2 osalta tuoteselosteesta tulee selvitä myös kasvualustan rikkipitoisuus. Tarjousvertailu tehdään edellä mainittujen selvitysten perusteella. Ravinnepitoisuudet on ilmoitettava myös mg/l myyntikosteaa tuotetta kohti. Tarjoajan tulee antaa vapaamuotoinen selvitys menetelmästä jolla varmistetaan, että kasvualustassa ei ole epäpuhtauksia yli sallittujen maksimiarvojen (MMMa 24/11 liite IV, kohta C). Mikäli tarjouksessa ei ole edellä mainittuja selvityksiä, se hylätään. Lannoitevalmisteita valmistavien, markkinoille saattavien ja maahantuovien toimijoiden on rekisteröidyttävä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ylläpitämään rekisteriin. Lisäksi orgaanisia lannoitevalmisteita tai niiden raaka-

3 aineita valmistavan, teknisesti käsittelevän tai varastoivan toimijan on oltava Eviran hyväksymä. Tilaaja tarkastaa tarjoajan rekisteritiedot Eviran rekisteristä. Tarjoukseen liitettävät selonteot Tilaajavastuulain mukainen selvitys: selvitys siitä, onko yritys merkitty ennakkoperintälain (1118/1996) mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin; 1. kaupparekisteriote tai kaupparekisteristä muutoin saadut kaupparekisteriotetta vastaavat tiedot; 2. todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus taikka selvitys siitä, että verovelkaa koskeva maksusuunnitelma on tehty; 3. todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksusopimus on tehty; 4. selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista; sekä 5. todistus siitä, että sopimuspuoli on ottanut tapaturmavakuutuslaissa tarkoitetun vakuutuksen 6. selvitys työterveyshuollon järjestämisestä Edellä mainitut tiedot, todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia laskettuna tarjouksen jättöpäivästä. Mikäli tarjoaja on liittynyt Oulun kaupungin käytössä olevaan Tilaajavastuu.fi Luotettava Kumppani palveluun, ei yllämainittuja tilaajavastuulain mukaisia todistuksia tarvitse erikseen toimittaa tarjouksen mukana. Tarjouksessa tulee olla maininta yllä olevan palvelun käytöstä. Laadunvarmistus Jos kasvualusta ei silmämääräisesti tarkasteltuna täytä asetettuja laatuvaatimuksia, erä palautetaan toimittajan lukuun. Jos etusijajärjestyksen ensimmäinen toimittaja ei pysty toimittamaan laatuvaatimukset täyttävää kasvualustaa seuraavan työpäivän aikana, tilaaja hankkii kasvualustan puitejärjestelyssä seuraavalta toimittajalta. Mikäli mikään tuote ei vastaa laatuvaatimuksia, tilaajalla on oikeus hankkia kasvualustaa puitejärjestelyn ulkopuoliselta toimittajalta. Jos kasvualustassa ilmenee myöhemmin kasvukaudella poikkeuksia laatuvaatimuksissa, tilaaja teettää kasvualustasta maa-analyysin. Mikäli

4 kasvualusta ei täytä tarjouksen mukaista laatutasoa, tilaajalla on oikeus pidättää toimituserän hinta ja tutkimuksesta aiheutuneet kulut tai vaatimukset täyttämätön kasvualusta edellytetään vaihdettavaksi toimittajan lukuun. Hankintamenettely Hankinta on EU kynnysarvon ylittävä hankinta. Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä tilaajan edellyttämällä tavalla tai olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia. Tarjous ja tarjouspyynnön liitteet tulee antaa täytettynä kirjallisena suomen kielellä. Hinnat Tarjoushinnat on esitettävä hintatarjouslomakkeella (liite 1) arvonlisäverottomina (alv 0 %) kiinteinä euromääräisinä nettohintoina /m3itd, joista kaikki myönnettävät alennukset on vähennetty. Osatarjousten hintojen tulee sisältää kaikki toimituksesta aiheutuvat kustannukset: toimitukset kasettikuormin (TOP). Lisäksi osatarjousta 1 tarjoava voi antaa noutohinnat kuormattuna lavalle nurmikkojen kasvualustalle A1 A3. Laskutus Laskun maksamisen edellytyksenä on, että toimitus on hyväksytysti suoritettu ja tilaaja vastaanottanut laskun. Oulun Kaupunki on vastaanottanut alkaen vain sähköisiä laskuja. Verkkolaskujen tuottaminen on mahdollista Oulun kaupungin tarjoaman ilmaisen sovelluksen avulla. ( Tarjouksen voimassaolo Mainittava tarjouksessa, kuitenkin vähintään 90 päivää tarjouksen viimeisestä jättöpäivästä. Maksuehdot Viivästyskorko Laskutuksen maksuehtona on 21 päivää netto. Mikäli tarjouksen tekijä katsoo viivästyskorkoehdon välttämättömäksi, tulee se mainita tarjouksessa ja rajoittaa kulloinkin voimassa olevaan korkolain ( /633) mukaiseen viivästyskorkoon ja Suomen pankin korkolain perusteella vahvistamaan viitekorkoon. Päätöksentekoperusteet Osatarjouksen 1 kasvualustan laatuvaatimuksiin sovelletaan Viherympäristöliiton kasvualustaohjearvoja ja ohjeellisia rakeisuuskäyriä (VRT 11/ Infra RYL 2010, taulukko 23111: T1 kohta nurmikot A1 A3 ja kuva 23111: K1).

5 Osatarjouksen 2 kasvualustan laatuvaatimuksiin sovelletaan Viherympäristöliiton kasvualustaohjearvoja ja ohjeellisia rakeisuuskäyriä (VRT 11/ Infra RYL 2010, taulukko 23111: T1 kohta Vaateliaat puut, pensaat ja perennat sekä kuva 23111: K2). Osatarjouksen 3 kasvualustan tulee olla niitylle soveltuvaa seulottua pohjamaata, joka sis. esimerkiksi silttistä hiekkaa ja humusta. Raekoko 0-40mm ja ph 4 6. Osatarjouksen ravinnearvoja verrataan vertailutaulukon (liite 2) laatuvaatimuksiin. Laatuvaatimuksen täyttyessä arvo saa täydet pisteet. Mikäli laatuvaatimus ei täyty, pisteet puolitetaan. Mikäli jonkun pyydetyn ravinteen osalta arvo puuttuu kokonaan, pisteluku on nolla. Osatarjouksen laatupisteet lasketaan yhteen. Mikäli osatarjouksen tuoteseloste tai viljavuustutkimustulos puuttuu tai osatarjouksen ravinteiden laatuvaatimukset eivät täyty minkään vaaditun ravinteen kohdalla, tarjous hylätään. Jos tarjoaja antaa ravinteiden arvot vaihteluvälillä, otetaan huomioon vaihteluvälin keskiarvo. Mikäli useampi tarjoaja saa saman kokonaispistemäärän, vertaillaan laatupisteitä. Tässä tapauksessa korkeimmat laatupisteet saanut tarjous valitaan etusijajärjestyksessä etusijalle. Osatarjous 1: Valitaan kolme osatarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta. (työmaalle toimitettuna). Noutohintaa kuormattuna lavalle ei huomioida päätöksenteossa. Etusijajärjestyksen ensimmäiseksi valitaan tuote joka saa korkeimman pistemäärän, seuraavaksi tuote, joka saa toiseksi korkeimman pistemäärän jne. Tarjoushinnan painoarvo on 28 % ja laadun painoarvo 72 %. Osatarjous 2 Tarjouspyynnön mukaiset laatuvaatimukset täyttävistä tarjouksista valitaan yksi kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Tarjoushinnan painoarvo on 28 % ja laadun painoarvo 72 %. Osatarjous 3 Tarjouspyynnön mukaiset laatuvaatimukset täyttävistä tarjouksista valitaan kolme kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta. Etusijajärjestyksen ensimmäiseksi valitaan tuote joka saa korkeimman pistemäärän, seuraavaksi tuote, joka saa toiseksi korkeimman pistemäärän jne. Tarjoushinnan painoarvo on 64 % ja laadun painoarvo 36 %.

6 Tarjousasiakirjojen julkisuus Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaan osallistuvan yrityksen toimittamat tarjousasiakirjat ja tiedot tulevat pääsääntöisesti julkisiksi hankintasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Tarjousasiakirjat tulevat kuitenkin julkisiksi asianosaisille eli toisille tarjoajille, kun hankintaa koskeva päätös on tehty. Tarjoukset on pyrittävä laatimaan siten, etteivät ne sisällä liikesalaisuuksia. Jos liikesalaisuuksien sisällyttäminen tarjouslomakkeella tehtyyn tarjoukseen on välttämätöntä, ne on lueteltava erillisellä, salainen otsikoidulla liitteellä. Hankintayksikkö harkitsee tapauskohtaisesti, ovatko liikesalaisuuksiksi ilmoitetut tiedot lain mukaan salassa pidettäviä. Hankintayksikkö tekee erillisen päätöksen mahdollisesta salassapidosta. Tarjouksen kokonaishinta ei kuitenkaan voi olla liike- tai ammattisalaisuus. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen. Tarjousten avaamisesta laaditaan pöytäkirja. Alihankkijat Tarjouksessa on esitettävä selvitys tarjouksen tekijän käyttämistä alihankkijoista. Alihankkijan käyttäminen edellyttää tilaajan hyväksymistä. Tarjouksen tekijä vastaa alihankkijasta kuten omasta toiminnastaan. Tarjouspyynnössä edellytetyt selvitykset ja vaadittavat liitteet on toimitettava myös alihankkijoista. Tuotteiden ja toiminnan ympäristöystävällisyys Tarjouksen tekijän tulee ottaa toiminnassaan huomioon tuotteiden elinkaaren aikainen mahdollisimman vähäinen ympäristökuormitus. Edellytämme toiminnan olevan ympäristöystävällistä ja kestävän kehityksen mukaista sekä suosivan toimintaa, josta aiheutuu mahdollisimman vähän jätettä. Toiminnan on oltava sopusoinnussa Oulun kaupungin ympäristöpolitiikan kanssa: ( Muut ehdot Varsinainen hankintasopimus tulee voimaan sopimuksen allekirjoituksesta. Hankinnassa sovelletaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja. Sopimusasiakirjojen pätemisjärjestys on seuraava: 1. Urakkasopimus 2. JYSE 2014 TAVARAT 3. Tarjouspyyntöasiakirjat liitteineen 4. Tarjousasiakirjat liitteineen

7 Sopimuksesta johtuvat erimielisyydet, joita ei saada sovittua sopijapuolten kesken, ratkaisee ensiasteena Oulun käräjäoikeus. Lisätiedot ja kysymykset Kysymykset aiheesta sähköpostilla mennessä osoitteeseen Vastaukset kysymyksiin julkaistaan Oulun kaupungin www sivulla osoitteessa Sähköinen tiedoksianto Hankintalain 75 :n 1 momentin mukaan tilaaja voi antaa päätöksen tiedoksi myös sähköisesti. Mikäli tarjoaja hyväksyy sähköisen tiedoksiannon, on tarjoajan ilmoitettava tarjouksessa sähköpostiosoite, jota käyttäen päätös voidaan antaa sähköisesti tiedoksi. Tarjousten toimittaminen Tarjous on toimitettava viimeistään klo mennessä osoitteella: Postiosoite: Käyntiosoite: Oulun Konttori, Kirjaamo Torikatu 10 PL OULU OULUN KAUPUNKI (Avoinna arkisin klo 8 16) Tarjouskuoreen on merkittävä tunnus Kasvualustan hankinta puitejärjestelynä kustannuslaskija Jonna Luukkonen Liitteet Liite 1 Hintatarjouslomake (palautetaan tarjouksen mukana) Liite 2 Laatuvaatimusten vertailutaulukko (tarjoaja ei täytä eikä palauta lomaketta) Liite 3 Seosmullan tuoteseloste-esimerkit

KASVUALUSTAN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

KASVUALUSTAN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ KASVUALUSTAN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ 2016 2017 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

KASVUALUSTAN HANKINTA

KASVUALUSTAN HANKINTA Tarjouspyyntö nro 1(5) KASVUALUSTAN HANKINTA 2015-2016 (Tekli) on yhdyskunta- ja ympäristöpalvelualueeseen kuuluva Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille maarakentamisen ja

Lisätiedot

Letonrannan alueen kaivumaiden ajot puitejärjestelynä

Letonrannan alueen kaivumaiden ajot puitejärjestelynä Letonrannan alueen kaivumaiden ajot puitejärjestelynä Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKAT KESKUSTAN KEHÄ ALUEURAKKA-ALUEELLA

YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKAT KESKUSTAN KEHÄ ALUEURAKKA-ALUEELLA YLEISTEN ALUEIDEN AURAUSURAKAT KESKUSTAN KEHÄ ALUEURAKKA-ALUEELLA 2016 2018 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden

Lisätiedot

Oulun tekninen liikelaitos (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita.

Oulun tekninen liikelaitos (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Varastohalli Yleistä Tarjousten käsittely (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn vaiheet ovat seuraavat: 1. Tarjousten avaaminen

Lisätiedot

Hiekkalaatikkohiekkojen vaihtaminen vuonna 2017

Hiekkalaatikkohiekkojen vaihtaminen vuonna 2017 Hiekkalaatikkohiekkojen vaihtaminen vuonna 2017 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Hankintaa koskevat yhteystiedot: Vaasan kaupunki / Sivistystoimi / Vamia, Energiapalvelut Yhteyshenkilö:Esa Karhunmaa Puhelin: 040 8467920 Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Alitusporaukset puitesopimuskaudelle sekä mahdollinen optiovuosi 2019

Alitusporaukset puitesopimuskaudelle sekä mahdollinen optiovuosi 2019 Tarjouspyyntö nro 1(7) Alitusporaukset puitesopimuskaudelle 1.1.2017-31.12.2018 sekä mahdollinen optiovuosi 2019 Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille

Lisätiedot

Viemäreiden kuntotarkastukset vuodelle 2014

Viemäreiden kuntotarkastukset vuodelle 2014 Viemäreiden kuntotarkastukset vuodelle 2014 Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja, työkone- ja kuljetuspalveluja,

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS)

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) TARJOUSPYYNTÖ Sivu 1(5) TARJOUSPYYNTÖ KAUNIAISTEN KAUPUNGIN VIHERRAKENNUS- JA HOITOTYÖT VUODELLE 2017 (VUOSISOPIMUS) Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tuntihintaista tarjoustanne Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Valvesalin kaiutinjärjestelmä

Valvesalin kaiutinjärjestelmä Tarjouspyyntö 1(5) Valvesalin kaiutinjärjestelmä Hankinnan tarkoitus Oulun kaupungin kulttuuritalo Valve pyytää tarjousta kaiutinjärjestelmän laitteistosta ja siihen liittyvistä palveluista tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

HIEKOITUSHIEKAN POISTO OULUNSUU KAUKOVAINIO - PERÄVAINIO ALUEELLA 2016

HIEKOITUSHIEKAN POISTO OULUNSUU KAUKOVAINIO - PERÄVAINIO ALUEELLA 2016 HIEKOITUSHIEKAN POISTO OULUNSUU KAUKOVAINIO - PERÄVAINIO ALUEELLA 2016 Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden

Lisätiedot

Valkiaisjärvenpolun alikulkukäytävä (S1)

Valkiaisjärvenpolun alikulkukäytävä (S1) Valkiaisjärvenpolun alikulkukäytävä (S1) Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

OULUHALLIN LATUSILLAN UUSIMINEN

OULUHALLIN LATUSILLAN UUSIMINEN Tarjouspyyntö nro 1(6) OULUHALLIN LATUSILLAN UUSIMINEN Yleistä Tarjousten käsittely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja

Lisätiedot

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen.

5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. 1 (5) Tarjousnimike 5-AKSELINEN CNC-TYÖSTÖKONE (1 KPL) Tämä tarjoajan soveltuvuuslomake palautetaan täytettynä liitteineen. OHJE Tarjoaja täyttää tarjoajan soveltuvuuslomakkeen kaikki kohdat sekä palauttaa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Sauvosaarenkatu 11 Kemin kaupunki pyytää tarjoustanne: a) yhdestä lähiliikuntapaikan tekonurmesta asennettuna b) yhdestä

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

Ajoneuvorenkaiden hankinta

Ajoneuvorenkaiden hankinta Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Keinonurmipäällysteen uusiminen Pateniemen pallokentälle

Keinonurmipäällysteen uusiminen Pateniemen pallokentälle Keinonurmipäällysteen uusiminen Pateniemen pallokentälle Yleistä Tarjousten käsittely (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen HANKE Jokioisten kunnan asfaltointityöt vuonna 2018 optio(-2019) Asfaltointityöt 2(6) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2018 optio(-2019) HANKINTAMENETTELY Kyseessä on Jokioisten

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014

TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ

HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 TARJOUSPYYNTÖ HATTULAN KUNTA Katusaneeraus ja asfaltointityöt 2018 2(5) TYÖN NIMI Katusaneeraus ja asfaltointiurakka 2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankinnasta

Lisätiedot

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573 Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ "Tulostimet 2008" Hankintayksikkö Kirkkonummen kunta Atk-palvelukeskus Osoite PL 20 002401 KIRKKONUMMI Yhteyshenkilö Eero Viitanen järjestelmäasiantuntija

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) LAKAISULAITTEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta lakaisulaitteesta, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Keittiön ruokasalin/taukotilan kalusteista Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie

Lisätiedot

Av-hankinta Rajakylän koulukeskus

Av-hankinta Rajakylän koulukeskus Tarjouspyyntö 1(11) Av-hankinta keskus Asiatunnus OUKA/4/4352/02.08.00/2013 Tarjouspyyntö julkaistu HILMA:ssa. Tarjouspyyntö julkaistu Oulun kaupungin internet-sivuilla www.ouka.fi/tarjouspyynnot Tarjouspyyntö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt

TARJOUSPYYNTÖ Asfaltointityöt YLÖJÄRVEN KAUPUNKI HANKE YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN asfaltointityöt vuonna 2016-2018 Asfaltointityöt 2(5) TYÖN NIMI Asfaltointiurakka 2016-2018 HANKINTAMENETTELY Kyseessä on julkinen kansallisen kynnysarvon ylittävä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy

V-S Pihakivi oy. Maansiirto Oy 1/10 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO RAK_2120 2017 / Maanrakennuskaluston vuokrauspalvelut kuljettajan kanssa (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 7 Kelvollisia tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

HIEKOITUSHIEKAN POISTO SOPIMUSKAUDELLE 2017 SEKÄ MAHDOLLINEN OPTIOKAUSI VUODELLE 2018

HIEKOITUSHIEKAN POISTO SOPIMUSKAUDELLE 2017 SEKÄ MAHDOLLINEN OPTIOKAUSI VUODELLE 2018 HIEKOITUSHIEKAN POISTO SOPIMUSKAUDELLE 2017 SEKÄ MAHDOLLINEN OPTIOKAUSI VUODELLE 2018 Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis-

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut

RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ. Konepalvelut RIIHIMÄEN KAUPUNKI Kaupunkikehityksen toimialalue TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ Tarjouspyynnön nimi Tarjouspyyntöasiakirjat Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla Hilma hankintailmoitusjärjestelmän kautta

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin perintäpalvelujen hoitamisesta alla mainittuna sopimuskautena.

Lisätiedot

Huuhkajapuiston pallokenttien keinonurmipäällysteet

Huuhkajapuiston pallokenttien keinonurmipäällysteet Huuhkajapuiston pallokenttien keinonurmipäällysteet Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Tuotteiden ja toiminnan ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö

Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 27.08.2018 TARJOUSPYYNTÖ DNRO 339/2018 SIVU 1 / 8 Tarjouspyyntö Dnro 339/2018 Mäntsälän kunnan Office 365 -kehitystyö 1. Hankintayksikkö Nimi Mäntsälä/Konsernipalvelut/Tietohallintopalvelut Y-tunnus 0129261-5

Lisätiedot

Jäänhoitokone. Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset hylätään.

Jäänhoitokone. Tarjouspyyntöä vastaamattomat tarjoukset hylätään. Jäänhoitokone Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja, työkoneja kuljetuspalveluja, rakennuttamis-,

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

Keinonurmipäällyste Hiukkavaaran jalkapallokenttä

Keinonurmipäällyste Hiukkavaaran jalkapallokenttä Keinonurmipäällyste Hiukkavaaran jalkapallokenttä Yleistä Tarjousten käsittely (Tekli) on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Menettelyn vaiheet

Lisätiedot

Tarjousten vertailusta suljetaan pois tarjous, jos

Tarjousten vertailusta suljetaan pois tarjous, jos Ikkunoiden pesu- ja yläpölyjen puhdistuspalvelu hankinta Yleistä pyytää Teiltä tarjousta ikkunoiden pesuista ja yläpölyjen puhdistuksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Oulun Serviisi on Oulun kaupungin

Lisätiedot

MAALAUSTYÖT PUITEJÄRJESTELYNÄ

MAALAUSTYÖT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ 1(5) MAALAUSTYÖT PUITEJÄRJESTELYNÄ Yleistä Hankintamenettely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Tekniset palvelut Tarjouspyyntö Sivu 1/5 Heikinkuja Mäntsälä

Tekniset palvelut Tarjouspyyntö Sivu 1/5 Heikinkuja Mäntsälä Tekniset palvelut Tarjouspyyntö Sivu 1/5 TARJOUSPYYNTÖ 42/2017 MAA- JA KIVIAINESTEN HANKINTA VUODELLE 2018 Hankinnan kohde Mäntsälän kunta/tekniset palvelut/kuntatekniikka pyytää tarjouksia tarjousliitteen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 18.12.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Viitasaaren kolmessa (3) kohteessa, Miekkarinteen- ja Tuulentuvan päiväkodeissa sekä kuntoutumiskoti Miekussa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti:

Hankintapäätöksen tekee Oulun teknisen liikelaitoksen konepalveluiden päällikkö. Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan seuraavasti: Tarjouspyyntö 1(4) Ajoleikkurin hankinta pyytää tarjoustanne kahdesta uudesta sauvaohjatusta ajoleikkurista varustettuna vaakatasoleikkurilla tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinta

Lisätiedot

KASVUALUSTOJEN HANKINTA 2012

KASVUALUSTOJEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KASVUALUSTOJEN HANKINTA 2012 1 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,,, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan kohde Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Ruokapalvelut 22.5.2019 KEITTIÖLAITEHANKINTA Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto ja

Lisätiedot

Heinäpään jalkapallokentän ja Aseman koulun keinonurmipäällysteet

Heinäpään jalkapallokentän ja Aseman koulun keinonurmipäällysteet Heinäpään jalkapallokentän ja Aseman koulun keinonurmipäällysteet Yleistä on Oulun kaupungin sisäinen liikelaitos, joka tuottaa infra-, kiinteistö- ja logistiikkapalveluita. Tuotteiden ja toiminnan ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta.

Kaupungilla on oikeus olla hyväksymättä mitään tarjousta. 1 ( 5) TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupungin strategiatyön konsultointi Valkeakosken kaupunki pyytää tarjoustanne kaupunkistrategian uusimisen konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet)

LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) LIITE 2 1 (5) TARJOUSLOMAKE, ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSET 11.1.2016 (tavoite) 31.12.2016 (+ optiovuodet) Tarjouslomakkeen täyttöohje Tarjouslomaketta täyttäessä tulee ottaa huomioon seuraavat asiat: Palveluntuottajan

Lisätiedot

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto LOISTEPUTKIEN KORVAAMINEN LED-VALOPUTKILLA Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin

Lisätiedot

Jätevesikemikaalit 2020

Jätevesikemikaalit 2020 1 (5) Jätevesikemikaalit 2020 Hankinnan kohde Hankinnan kohteet ovat A kolmearvoinen rautasuolaliuos ja B jauhepolymeeri ajalle 1.1.- 31.12.2020. Rautasuolaliuosta käytetään Janakkalan puhdistamolla rinnakkaissaostuksessa.

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1/5 1.9.2016 TARJOUSPYYNTÖ LIETOHALLIN PALVELUISTA JA LIEDON LUKION SIIVOUKSESTA 1 HANKINNAN KOHDE Liedon kunta pyytää tarjouksia Liedon keskustaajamaan sijoittuvan Lietohallin palveluista ja Liedon lukion

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KIRJASTOAUTON HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake

Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa kirjekuoressa!) Tarjouksen kalustoluettelo -lomake TARJOUSPYYNNÖN LIITE 3A 1(5) OULUN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSET TARJOUSASIAKIRJA 3 TARJOUS Liite 3a Liite 3b Liite 3c Tarjouslomake Hintatarjouslomake (HUOM! laitetaan tarjouskuoreen erikseen suljetussa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

1/8. Konepalvelu Kiviharju Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet

1/8. Konepalvelu Kiviharju Oy. Max pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet Annettu tieto Pisteet 1/8 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 177294 / Katujen puhdistuspalvelut /Hiekoitushiekan poisto 2018 ja optio 2019-2020 / Kansallinen hankintailmoitus (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia yhteensä:

Lisätiedot

Tarjouspyyntö pöytätietokoneista ja kannettavista

Tarjouspyyntö pöytätietokoneista ja kannettavista Ilmajoen kunta TARJOUSPYYNTÖ Dnro YHT 226/2018 Tarjouspyyntö pöytätietokoneista ja kannettavista Ilmajoen kunta (myöh. tilaaja) pyytää tavarantoimittajilta (myöh. toimittaja) tarjouksia pöytätietokoneista,

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

Päällystepaikkaustyöt 2014

Päällystepaikkaustyöt 2014 Selvitys Tarjouspyyntö 20.3.2014 1 (8) Päällyst Päällystepaikkaustyöt 2014 Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne kaupunkitekniikan vastuualueen teettämistä päällystepaikkaustöistä

Lisätiedot

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta.

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. 1 (7) 10 MYYTTIÄ VIDEO Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. Pyydämme tarjoustanne oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

BusinessOulun Innovaatiopalvelut, Yritysten innovaatiotoiminnan kehittämisohjelman hankinta

BusinessOulun Innovaatiopalvelut, Yritysten innovaatiotoiminnan kehittämisohjelman hankinta TARJOUSPYYNTÖ 7.4.2016 BusinessOulun Innovaatiopalvelut, Yritysten innovaatiotoiminnan kehittämisohjelman hankinta Diaari OUKA/3054/02.08.01/2016 1. TAUSTA BusinessOulu (jäljempänä Tilaaja ) on Oulun kaupungin

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla

Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Tarjouspyyntö 1 (5) Porvoon kaupunkiopas 2014 Painotyö nelivärivaihdolla Porvoon kaupungin matkailutoimisto pyytää tarjoustanne Porvoon kaupunkioppaan painotyöstä. Esite painetaan neljälle (4) eri kielellä.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 3510/ / Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Rotaatio-, suurarkki- ja pienpainotöiden hankinta Puitejärjestely Sopimuskausi Hankintapäätös Hankintasopimus Espoon kaupunki pyytää tarjousta rotaatio- ja suurarkkipainotöistä (arkkikoot

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

SÄHKÖTYÖT PUITEJÄRJESTELYNÄ

SÄHKÖTYÖT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SÄHKÖTYÖT PUITEJÄRJESTELYNÄ Yleistä Hankintamenettely on Oulun kaupungin sisäinen kunnallinen liikelaitos, joka tuottaa Oulun kaupungille yleisten alueiden rakentamis- ja ylläpitopalveluja,

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5

KOKEMÄEN KAUPUNKI YHDYSKUNTAOSASTO 7.5.2014 1/5 7.5.2014 1/5 URAKKATARJOUSPYYNTÖ PENTTILÄNNIEMEN ASUNTOALUEEN VALAISTUKSEN SANEERAUS (Dnro 55/423/2010) 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan aikataulu Kokemäen kaupunki pyytää Teiltä tarjousta Penttilänniemen

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallin liikuntavälineet

Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallin liikuntavälineet TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallin liikuntavälineet Tarjouspyyntö Kauhajoen kaupunki / sivistysosasto (myöhemmin hankintayksikkö) pyytää tarjouksia Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahalliin

Lisätiedot