Oberon kylvää pelkoa ja vihaa

Transkriptio

1 2 Oberon kylvää pelkoa ja vihaa Ilta oli jo hämärtynyt ylittäessämme rajan kuolevaisten maailmasta pimeyden maailmaan. Ainahan pimeyden maailman valtavan lehväkaton alla oli hämärää. Aurinko ei kyennyt läpäisemään satojen metrien korkeuteen kohoavien puiden paksuja oksia. Kesähovin värikkään valoisuuden ja talvihovin hyytävän kylmyyden vastakohtana pimeyden maailmassa oli aina hämärää, sotkuista ja vaarallista. Se muuttui jatkuvasti, niin ettei koskaan voinut tietää, mihin seuraavaksi törmäisi. Minä rakastin sitä. Vaikka olin kesähovista, tunsin oloni siellä kotoisammaksi kuin missään muualla. - Perillä ollaan, minä totesin astuessani parin sypressin alle. Ne kaartuivat yhteen niin, että runkojen väliin muodostui holvikaari. Ympärillämme oleva pimeyden maailma oli äänetön, mutta muutama virvatuli tanssahteli lehvien lomasta eksyneitä matkamiehiä etsien. Puiden välissä kasvoi paksua, mustaa puukanervaa, joka peitti maan tukahduttaen elämän kaikelta muulta kasvustolta. - Arcadiaan ei ole pitkä matka. Olisin tullut kvartsiluolien kautta kulkevaa reittiä, mutta valitettavasti lohikäärmeliskot ovat asettuneet niihin asumaan viime käyntini jälkeen. Ash katseli ympärilleen valppaana, kuten aina, ja kohotti kulmakarvojaan. - Sinä varmasti tiedät tuoneesi meidän suoraan keskelle pensassusien reviiriä. Minä hätkähdin. Olin salaa toivonut, ettei hän huomaisi moista sivuseikkaa. - No, meidän pitää vain liikkua hiljaa ja rauhallisesti. - Pensassusilla ei ole korvia, Ash jatkoi. - Ne metsästävät maassa ja ilmassa tuntemiensa värähtelyjen avulla. Ne luultavasti kuuntelevat meitä paraikaakin. - Haluatko sinä päästä kesähoviin vai et, pikkuprinssi? minä haastoin käsivarteni ristien. - Tämä on nopein tie. Karhunvatukkapensaikosta kuuluva kahina kiinnitti huomiomme. Näimme vilahduksen vaarallisesta, vihreästä silmästä, ennen kuin jokin suuri, harjasniskainen vetäytyi piiloon varjoihin. - Ja siitä lähtee ilmoitus muulle laumalle. Ash mulkaisi minua. - Miksi tapahtuu aina kaikenlaista, kun olen sinun seurassasi?

2 - Kai se on vain hyvää onnea, minä totesin pirteästi kiiruhtaessamme matkaan, ennen kuin muu lauma saapuisi paikalle. Ei se ihan niin hyvin sujunut kuin olin toivonut. Pensassudet olivat vaanivia saalistajia, joskaan eivät pahimpia kohtaamiamme hirviöitä. Ne olivat kuitenkin ovelia pirulaisia, ja niillä oli ikävä tapa pystyä näyttämään viattomilta puukanervikoilta, kunnes oli aivan niiden kohdalla, ja pum, samassa iso, suden muotoinen pensas loikkasi päin naamaa. Me väistelimme, syöksähtelimme ja huidoimme päästäksemme ensimmäisen tusinan ohi, väistelimme piikkisiä kuolemanpensaita, jotka syöksyivät kimppuumme varoituksetta tai ponnahtivat esiin kanervikosta. Valitettavasti röyhkeät pensassudet oppivat tekemistään virheistä ja alkoivat käyttää strategiaa ja ryhmätaktiikkaa meitä vastaan. Me astuimme aukiolle juuri, kun yksi harjasniskainen olento livahti edessämme olevaan karhunvatukkopensaikkoon. Hiivimme juuri jännittyneitä ja varuillamme eteenpäin, kun neljä ympärillämme olevaa pensasta heräsi henkiin ja hyökkäsi. Me käännyimme selät vastakkain piikkisten olentojen hyökätessä joka sivustalta. Ashin miekka välähti ja hän löi yhden pensassuden ilmassa. Minä iskin tikarillani yhtä pensassutta leuan alle ja lennätin sen kaveriaan päin. Viimeinen susi kohtasi yllättävän loppunsa Ashin miekanterässä, mutta sitten täysin yllättäen toinen pensaspari heräsi henkiin ja hyökkäsi. Sillä kertaa emme ennättäneet torjua niitä, vaan tunsin valtavan suden piikkisen vartalon iskeytyvän minua vastaan ja kaatavan minut maahan. Toinen susi tarrasi hampaillaan prinssin miekkakäteen. Tunsin kylmän tuulenpuuskan takanani ja sävähdin. Jääpojan kiukku oli viimeinkin kuohahtanut. Minä näin silmäkulmastani prinssin astuvan eteenpäin ja työntävän käsivartensa syvälle suden kitaan. Tunsin uuden kylmän tuulahduksen, ja sitten pensassusi jähmettyi, kun sen kidasta pursusi jääpuikkoja, jotka työntyivät sen leukojen läpi jättimäisten neulojen tavoin. Ash tarttui toisella kädellään suden kuonosta ja nykäisi sitä alaspäin. Kuului rasahdus, kun kuono katkesi jäätyneen oksan tavoin. Susi ulvahti, käpertyi kasaan ja lakkasi liikkumasta. Minä mulkaisin päälläni olevaa sutta pidellen sen ilkeät hampaat kaukana kasvoistani. - Huh, ystävä hyvä, suuvesi tekisi sinulle hyvää, minä totesin lähettäen loitsujani piikkiseen hirviöön. - Katsotaan, voimmeko tehdä jotain pahanhajuiselle hengityksellesi. Suden piikkipäästä alkoi kasvaa köynnöksiä, jotka valuivat sen kasvoille. Ne kiertyivät sen kuonon ympärille sitoen sen kiinni, ja suden silmät pullistuivat. Se vingahti säälittävästi, loikkasi tiehensä naamaansa raapien ja juoksi sitten karkuun metsän uumeniin.

3 Minä nousin seisomaan pölyjä yltäni pudistellen. - No, sehän oli... mielenkiintoista, minä uskaltauduin huomauttamaan Ashin mulkoilusta piittaamatta. Hänen hihansa oli revennyt ja hänen käsivartensa oli kyynärpäähän asti veressä. - En muista pensassusien koskaan ennen tehneen vastaavaa. - Jos en tarvitsisi sinua päästäkseni kesähoviin... - Mutta kun sinä tarvitset, minä muistutin virnistellen. - Emmehän me kai unohda sitä, jääpoika? Hänen ilmeensä synkkeni entisestään, mutta hän kääntyi poispäin. - Lähdetään, Ash kehotti ääni tavallistakin kylmempänä. - Meillä ei ole aikaa sinun typeryyksiisi juuri nyt. - Juuri tuosta minä sinussa pidän, talvihaltija... Olet niin häikäisevän nokkela, niin taitava sanaseppä, niin viisas ja leikkisä... Minä väistin, kun päätäni kohti singahti männynkäpy hiuksiani hipoen, ja naurahdin. - Hyvä tietää, että välität, jääpoika. Minä pinkaisin nauraen hänen edelleen toivoen pääseväni pakoon kylmempiä - ja terävämpiä - ammuksia, joita minua kohti olisi saatettu singota. Susifiaskon jälkeen me erkanimme hetkeksi. Jäätävä prinssi katosi lähimetsään siistiytymään ja sitomaan käsivartensa, ja minä tein sillä aikaa leirin. Emme voineet odottaa kauempaa. Pimeyden maailmassa ei kannata kulkea verta vuotavana. Se herättää kaiken - siis todella kaiken - seudulla liikkuvan mielenkiinnon. Sitä paitsi yö oli jo tulossa, ja jos olisimme uskaltautuneet pitemmälle, olisimme tulleet suolle. Peikkokoirat ja suohenget kuljeskelevat yöaikaan suolla uhreja etsimässä, ja vaikka olisi ollut haaste yrittää selvitä suon poikki tulematta syödyksi tai hukkumatta, meillä oli tehtävä suoritettavana. Löysin luolan, jonka suuta ympäröivät hohtavat siniset ja oranssit sienet ja jossa oli pehmeä sammalmatto. Raivasin luolan pohjalle paikan, johon tein nuotion. Keihästin pari aiemmin löytämääni sientä kepin päähän ja pitelin niitä liekkien yllä taaksepäin tyytyväisenä nojatessani. Ash ei ollut vielä palannut, mutta jääpojan tuntien arvasin hänen menneen metsästämään kätensä hoidettuaan. En ollut huolissani. Hän löytäisi paikan, kun olisi valmis. Minä hymähdin silmiäni pyöritellen. Olihan se jääräpäinen idiootti saattanut tietenkin jatkaa matkaa omin päin. Toivoin kuitenkin hänen oppineen läksynsä edellisestä kerrasta, jolloin hän oli sitä yrittänyt. Syyllisyys painoi mieltäni. En ollut aikonut muistella sitä yötä, mutta nyt kun se oli tapahtunut, sitä oli turha yrittää unohtaa. Katselin tulta sitä varsinaisesti näkemättä ja annoin muistojeni tulla mieleeni.

4 Silloin oli ollut samanlainen ilta. Olimme olleet hohtavien kukkien ympäröimässä paikassa, joskin talvihovin reviirillä, emmekä pimeyden maailmassa. Ash ja Meghan eivät olleet huomanneet minua, eivätkä olleet tienneet minun olevan hereillä, mutta olin katsellut heitä. Olin kuunnellut Ashia hänen kertoessaan Meghanille, että hän oli lähdössä, yksin, hakemaan takaisin vuodenaikain valtikkaa. Hän oli kehottanut Meghania palaamaan kotiin, takaisin kuolevaisten maailmaan, ja unohtamaan hänet. Olin katsellut heidän kummankin kasvoja. Meghanin kasvot olivat olleet kyynelistä märät. Hän oli yrittänyt olla urhea. Ashin ahdistus oli ollut visusti piilossa ilmeettömyyden naamion takana. En ollut sanonut tai tehnyt mitään, kun Ash oli särkenyt sydämen Meghanilta, kääntynyt ja poistunut tämän elämästä. Ja minä... minä olin ollut iloinen. Hieraisin kasvojani itseäni inhoten. Minä olin ollut iloinen, koska Ash oli murskannut prinsessani sydämen, koska hän oli lähtenyt, ja koska minulle oli ehkä viimeinkin tullut tilaisuus saada prinsessa huomaamaan minut. Olin ollut liian kärsivällinen ja odottanut vuoroni, odottanut päivää, jolloin prinsessa avaisi silmänsä ja näkisi uskollisen Puckinsa muunakin kuin hassuna ystävänään. Olisin muutakin kuin hänen vartijansa, puolustajansa ja hovinarrinsa, joka sai hänet nauramaan. Olisin hänen kaikkensa, jos vain voisin. Otin huokaisten sienet nuotion yltä ja haukkasin niitä äkäisesti. Ashin lähdettyä olin yrittänyt parannella prinsessani särkynyttä sydäntä, jonka hyytävän kylmä jääprinssi oli niin armottomasti murskannut. Yhden autuaan hetken ajan olin kuvitellut saaneeni tilaisuuden. Meghanin suudelman muisto oli syöpynyt mieleeni, enkä unohtaisi ikinä sitä päivää, sitä elämäni yhtä onnellisinta hetkeä. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä Meghan ja Ash olivat kuitenkin löytäneet uudelleen toisensa ja uhmanneet kaikkia haltijahoveja voidakseen olla yhdessä. Minä olin jäänyt ulkopuolelle. Olin menettänyt Meghanin. Miksi hemmetissä olen siis yhä täällä? - Goodfellow. Minä hätkähdin. Matala ääni ei ollut Ashin. Se oli liian syvä ja voimakas ollakseen kylmän jääprinssin. Tiesin välittömästi: sellainen ääni komensi kokonaisia metsiä ja metsämaita, ja sitä ääntä olin totellut kauan ennen kuin olin tavannut oikukkaan talviprinssin. Oberon tuijotti minua nuotion yli meripihkanväriset silmät varjoissa hohtaen. Hänen kapeilla kasvoillaan oleva ilme sai maankin tärisemään pelosta. - Tervehdys, Robin, Oberon tervehti hymyilemättä. - Valitettavasti meidän pitää jutella hieman. Voi pahus.

5 Nousin seisomaan varautuneena, mutta huolettoman virnistykseni säilyttäen, ja ristin käteni pääni taakse. Kuka tahansa muu olisi kumartanut, polvistunut tai niiannut, tai vähintään nyökännyt kunnioittavasti, mutta minä olin tuntenut haltijakuninkaan niin pitkään, etteivät moiset muodollisuudet olleet välillämme tarpeen. Jos olisin osoittanut kunnioitusta, Oberon olisi tiennyt, että jotain oli tekeillä. Minä tunsin kesäkuninkaan hyvin, mutta hän tunsi minut yhtä hyvin. - Kas, Oberon. Minä nyökkäsin hymyillen edelleen. - Mitä sinä täällä teet? Vilkaisin hänen haarniskaansa ja selässään olevaa suurta jousipyssyä. - Oletko menossa metsälle? Yksiksesi? Etkä kutsunut minua mukaan? Olen loukkaantunut. - Unohda pötypuheet, Robin. Haltijakuningas heilautti kättään, ja kauempana jyrähti ukkonen. Meidän välissämme oleva nuotio roihahti aivan kuin olisi halunnut hypätä pois kuopasta. Ympärillämme olevat kasvit sekosivat alkaen kiemurrella ja kääntyillä ja tanssia, aivan kuin ne olisivat riemuinneet kuninkaan näkemisestä. Niin mahtava oli kesäkuninkaan valta. - Tiedämme kai kumpikin, miksi me täällä olemme. Missä talviprinssi on? - Prinssi? Minä rypistin otsaani, vaikka sydämeni pamppaili paitani alla. Miten Oberon oli saanut tietää Ashista niin pian? Emmehän me olleet vielä edes Arcadiassa. - Miksi minä tietäisin mitään talviprinssistä? minä ihmettelin mahdollisimman viattomalta näyttäen. - Meidänhän pitäisi olla viholliset. Mikäli et ole sattunut kuulemaan, niin hän on vannonut pikkiriikkisen valan, että hän tappaa minut vielä jonain päivänä. Se ei ollut valhetta. Kun oli elänyt niinkin kauan kuin minä, oppi "venyttämään totuutta", kuten joku voisi sen ilmaista. Valitettavasti Oberonkaan ei ollut eilisen teeren poikia. - Robin. Hän katsoi minua kärsivällisesti. - Minä tiedän. Mitä tiedän, mitä sinä suunnittelet tekeväsi. Kuvitteletko todellakin, etten tietäisi, mitä minun omassa hovissani tapahtuu? Titania rakastaa uutta soitintaan yli kaiken. Tiedän hänen varastaneen sen Leanansidhelta - hän ei yritäkään salata, mistä on sen saanut. Minä olin jo miettinytkin, miten Leanansidhe reagoisi. Sitten kuulin sinun ja talviprinssin saapuneen pimeyden maailmaan ja olevan matkalla kohti Arcadiaa. Älä pidä minua typeryksenä, Goodfellow. Tiedän sinun aikovan viedä Leanansidhen lelun takaisin hänelle. Voit kuitenkin rentoutua, Oberon jatkoi, ennen kuin ennätin keksiä uutta suunnitelmaa, joka olisi auttanut minua pälkähästä ilman, että olisin muuttunut linnuksi tai rotaksi ties miten pitkäksi aikaa. - En tullut tänne estämään sinua. Minä en rentoutunut. Itse asiassa olin entistä varautuneempi. Ristin käsivarteni rinnalleni ja kohotin kulmakarvojani. - Etkö? - Rakas vaimoni on ollut viime aikoina hyvin poissa oleva, haltijakuningas jatkoi. - Hän palvoo uutta leluaan, eikä piittaa hovistaan, alamaisistaan eikä kuninkaastaan. En pidä siitä.

6 Ahaa. Totuus tuli ilmi. Oberonilla oli aina ollut taipumusta mustasukkaisuuteen. Kaikki, mikä vei Titanian mielenkiinnon pois hänestä, aiheutti kiihkeitä riitoja hallitsijaparin välillä. Edellisen kerran niin oli tapahtunut Titanian kieltäydyttyä luopumasta pienestä intialaisesta vaihdokkaastaan. Oberon oli määrännyt minut antamaan hänelle lemmenrohtoa, niin että hän olisi unohtanut sen. Me kaikki tiedämme, miten siinä kävi. Minä huokasin tietäessäni, mitä oli tulossa. - Anna kun arvaan, minä sanoin. - Olet täällä ollaksesi sopivasti pois kesähovista jonkin aikaa. Sillä välin Titanian uusin lelu katoaa salaperäisesti, etkä sinä voi tietenkään tietää, mitä sille on tapahtunut. - Olen menossa metsälle ritareideni ja koirieni kanssa, haltijoiden kuningas vastasi äärettömän arvokkaasti. - En piittaa siitä, mitä Titania poissa ollessani tekee. Kuitenkin... Hän astui lähemmäs täyttäen pienen luolan olemuksellaan. Hänen pitkä varjonsa lankesi ylleni hänen katsoessaan minua silmiin. - Haluan sinunkin ajattelevan erästä asiaa, Robin. Muista nämä sanat, kun menet Arcadiaan toteuttamaan suunnitelmasi, mikä se sitten onkin. Oberon kumartui lähemmäs. Hänen äänensä oli matala ja tumma hänen kuiskatessaan minulle nuotion yli: - Jos matkakumppanisi yllättäen... katoaisi, hän kuiskasi synnyttäen kylmän kouraisun vatsanpohjassani. - Jos talviprinssi ei olisi enää täällä, miten kauan uskoisit menevän, ennen kuin Meghan Chase tulisi luoksesi? Minun henkeni salpautui. Tuijotin Oberonia tyrmistyneenä. Hän vastasi katseeseeni tyynesti ja hievahtamatta kuin vankka tammi. - Mitä... sinä...? En kyennyt edes päättämään lausettani. - Miksi sinä kuvittelet...? - Tiedän sinun rakastavan Meghania, Oberon jatkoi häkeltymättä. - Minun tytärtäni. Tiedän, mitä sinä tunnet Meghan Chasea kohtaan, Robin. Minä tulin tänne kertomaan, että hyväksyn sen. Näen mieluummin teidät kaksi yhdessä kuin hänet vanhan viholliseni pojan kanssa. - Etpä sinä paljon pyydäkään. Minun ääneni oli käheä ja kireä, ja käänsin hänelle selkäni. En enää yrittänytkään teeskennellä, etten tiennyt Ashista mitään. Olin tolaltani. Oberon seurasi minua katseellaan ottaessani muutaman askeleen eteenpäin ja siepatessani maasta pienen männynoksan. Tuijotin pimeyteen. Tuli rätisi ja ritisi takanani, ja Oberonin katse poltti selkääni kuuman liekin tavoin. - Mitä sinä haluat minun tekevän? minä jupisin yöhön tuijottaessani. - Puukottavan häntä selkään, kun hän ei katso? Niinkö sinä käsket minun tehdä? Ajatus sai sisikuntani kouristelemaan. - Etkö usko, että Meghanilla olisi mitään sanomista siihen? En voisi ikimaailmassa salata sitä häneltä.

7 - Sinun ei tarvitse tehdä mitään, Oberon jatkoi hiljaa. - Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin paljastaa prinssi ollessanne kesähovissa. Titania hoitaa loput. Talviprinssin veri ei ole sinun käsissäsi. Sinä vain tekisit, kuten jokaisen kunnon kesähovin alamaisen kuuluukin tehdä. Kun prinssi on poissa, Meghan Chase tulee hakemaan sinulta lohtua. Kaikki on silloin niin kuin pitääkin olla. Minä en kyennyt vastaamaan. Saatoin miltei tuntea Meghanin sylissäni hänen itkiessään ja surressaan talviprinssiä. Saatoin tuntea käsivarteni hänen ympärillään kuiskaillessani hänelle, että kaikki olisi hyvin ja että hänellä olisi yhä minut ja etten minä lähtisi koskaan. Sitten olisin halunnut potkaista itseäni päähän siitä hyvästä, että ajattelin moisia. Oberon katseli minua ääneti. - Robin Goodfellow, hän totesi sitten. - Aiemmista erimielisyyksistämme huolimatta pidän sinua luotettavimpana alamaisenani. Me olemme vanhoja, vanhempia kuin talviprinssi. Me olemme tunteneet toisemme kauan. Toisinaan en kuitenkaan voi olla miettimättä, ymmärrätkö kuuluvasi yhä kesähoviin. Se on sinun kotisi. Sinä et tarvitse mitään muuta. Minä puristin käteni nyrkkiin ja tunsin siinä olevan oksan murtuvan. Jos Oberon huomasi sen, hän ei ainakaan huolestunut. - Minun tyttäreni on nyt ihan oikeasti yksi meistä, hän jatkoi. - Kuolematon, haltijoiden kuningatar. Sinulla on aikaa saada hänet rakastumaan sinuun. Se ei olisi vaikeaa, te kaksihan olette jo valmiiksi läheiset. Tiedän, että keksisit keinon olla hänen kanssaan jopa rautamaailmassa. Mikään ei estä sinua, kun olet päättänyt jotakin. Sinun pitää kuitenkin päästä eroon talviprinssistä, ennen kuin Meghan huomaa sinut. Minä en vastannut. Tunsin haltijakuninkaan perääntyvän ja valmistautuvan lähtemään. - Valinta on tietenkin sinun, hän sanoi liekkien pienentyessä ja ympärillämme olevien kasvien lopettaessa hullaantuneen tanssinsa. - Metsästysretkeni vie minut kauas Arcadiasta sekä kesähovia piinaavista ilkeistä kuiskailuista. Tee, kuten haluat, Robin, mutta muista, että jos rakastat tytärtäni, tämä saattaa olla ainoa tilaisuutesi saada hänet itsellesi. Muuten voit menettää Meghan Chasen samaiselle henkilölle, joka on vannonut tappavansa sinut. Luolan läpi puhalsi lämmin tuulenhenkäys, joka sai liekit ja kasvit jälleen tanssimaan. Sen laannuttua luola oli tyhjä, minua lukuun ottamatta. Haltijakuningas oli poistunut. Seuraava osa Julie Kagawan jatkotarinasta Kesän taittuessa ilmestyy ensi keskiviikkona!