02 Tänä yönä syntyneille (Родившимся этой ночью)

Transkriptio

1 02 Tänä yönä syntyneille (Родившимся этой ночью) Jäätyneet kasvomme kalpenivat sumussa ja odottivat Silmät haroivat valoa ja viimeisen päivän kuonaa. Katsoimme SITÄ kauan emmekä muistaneet, tunnistaneet tuon käsittämättömän, tuntemattoman tulen yksityiskohtia. Tänä yönä syntyneille me jätämme maan, tulevaisuus varjelee meitä ja pitelee lankoja käsissään. Mitä meistä tulee huomenna? Tuulta vai tyhjiä varjoja kellariin? Vastauksen tietävät vain taivaalla vaikenevat tähdet. Kun elämän ja kuoleman enkelit ovat vieneet meidät pois taistelukentältä, olemme eläneet kaiken, kaiken laulaneet tänä ankarana aamun hetkenä. Lippumme jäivät näkymättömän saattueen syleilyyn, he ovat aina olleet kanssamme, mutta me emme ennen olleet heidän kanssaan. Rautalinnut kyhäävät helvetinpesiä kasaan, olemme 2000-luvun kauraa, tatuoitua runoutta. Miten korkealta putoamme? Mitä saamme palkinnoksi? Sen tietävät vain taivaalla vaikenevat tähdet. Läpikuultavissa puroissa puhtaus pesee haavamme maan ja ruohon kaiussa ja värisevien silmien henkäilyissä. Tiedä, että muinaiset todistukset Evankeliumista Koraaniin ovat totta, ja että ne, jotka seuraavat meitä, löytävät vielä samalle vuosisadalle. Tänä yönä syntyneille me jätämme maan, emme osanneet tehdä siitä parempaa, et muuttunut rakkaudeksi. Mutta maailmanloppuun on vielä sukupolvia aikaa. Kun muistokynttilät syttyvät, pimeyteen on vielä vuosia. 03 Auringonvalo (Солнечный свет) Me syömme ensimmäisestä elonpäivästä auringonvaloa, mutta fotosynteesi on pragmaattinen, ja vastauksena se ahmii kaiken. Rakas, tämä luova vaihtotase ei ole lainkaan traaginen. Kun vain löytäisin itseni, ja sitten vaikka kummun alle, vaikka v***uun Kun pysäyttäisi kellon mustalla aukolla, levittäisi merten ylle hajunsa. Mitä on tehtävä? liian myöhään, Gabriel puhalsi pelin poikki, muutti ravintoketjut, ravisteli kuolleita haudoissaan, mutta kukaan heistä ei noussut, he eivät antautuneet, jäivät sellaisiksi kuin olivat. Öljy maksaa sata taalaa barreli, federaatit heräävät eloon, mutta täällä vallitsee aatteiden kriisi, ja joku vetää meitä kohti pohjaa. Kaikki nukkumaan! laulaa TV, elämme unia nähdäksemme, mutta jotain tekisi mieli tehdä, kun osa syntymäänsä vielä odottaa. Olemme kyllästyneitä hyppäämään paratiisiin, kiehuvaan maitoon!

2 Sinä kysyit: Kuka nuortui? ja minä vastaan: Rakkaudesta jokainen. Mutta, Luojan kiitos, rakkaani, pelastukseen on vielä aikaa, enkä tarvitse paljoa toivon vain, että pysyn itsenäni. Jeremiaan mukaan: Joka ei epäjumalia palvo, se ei häpeää pelkää. Kommunismissa ihminen menettää persoonansa, pataljoonat eivät sitä tarvitse. Kapitalismissa ihmisestä tulee tavara, ja jokaiselle tavaralle on varas. Tahtoisin uskoa muuhun, mutta miten joisin tämän katkeran kalkin? Ihmisen paluu itseensä on tuhlailevaa työtä. Minne tie vie, kuka tietää, mutta kuten aina, pelkurit ovat pahana, hallitsevat tasavertaisten mahdollisuuksien kaaosta, sivilisaation kutkaa Näinä vaikeina aikoina tärkeintä on pysyä uskollisena itselleen. Meissä leikkii auringonvalo, meissä loistaa rakkaus ja lämpö, Luoja on valanut meidät kirottuun ikuiseen elämään. Jo tämän muistaminen itsessään on tarpeeksi vaikeaa. Pysy itsenäsi, rakas, kaikkea hyvää, rakkautta, ja tietysti: pärjäile. Kuolemattomille kuolema, kuolevaisille elämä. Lähteneille valo, mykille sanat. Pysy kannassasi, pysy hyvänä. Niin kauan kuin olet, on kuolema väärässä! 04 Hei sinä, kuka olet (Эй ты, кто ты ) Aikarajat on asetettu. Kaikki on päätetty. Lähdemme huomenna. Kirja on kirjoitettu loppuun, viini katettu, maailma vaatii Tekijää. Vanha on syöty, vihertää ja janotaan uusia voittoja! Kädet eivät tärise pelosta, vaan kylmyydestä paljaiden sanojen. Maailman Pärstät, pyramidien huudot hiljaisuudessa yön, vanhoissa betonilaattojen raunioissa nyt toinen tuuli käy. Katujen poterot, mutta valoon on vain kolme askelta. Sormesi ovat jo aamuruskoon tähän ulottuneet. Hei sinä, kuka olet? Kerro nimesi! Mikä on salasana tällä planeetalla? sukupolvea on meillä veressä, muttei rakkauden lisäksi mitään ei meillä ole... Samat onnen ja tuskan geenit ovat kurkussasi, meille tolkutetaan, että vapaudella on vankeuden kanssa vain kokoero. Uusi heimo halajaa hyvää, mutta mitä meille synnytitkään? Ja aurinkoon ulos ryömii uusi führer profeetta, jolla on pässin pää. Mutta pelolla on lyhyet ajat, yksin keskellä tuulten seison, Armadan lailla lentävät säkeet, tavoittiko viestini sinut? Yllämme on Ison Karhun tatuointi. Kuuletko ajan armottoman siteen?

3 Ei ole historiamme halpiskamaa, historiamme on alkanut. Hei sinä, kuka olet? Nimeä itsesi! Mikä on salasana tällä planeetalla? sukupolvea on meillä veressä, Muttei mitään rakkauden lisäksi meillä ole Tyhjyys (Пустота) Palavilla jalkakäytävillä, täyteen ahdetussa metrossa, juopuneiden marssien, boleron aggressiivisessa katkussa, missä mykkä alastomuus juo näyteikkunoiden peilejä, katujen mädillä tähteillä Treenatun lihan, pankkien ja putiikkien keskellä ihmisriista ja ihmissushi, pimeys ja majakat säntäilevät pitkin luolastoa, ruokatorvea, suolistoa, jossa kuultavana haamuna Katoavassa ajatusten, alhaisten fraasien tungoksessa. Massojen kollektiivisessa tiedottomuudessa, missä kiihotuspisteitä, erogeenisiä alueita pakottaa tarkalleen joka yö Pyhiä lehmiä alttarinurkkauksessa, jotka maasta ovat tulleet ja maaksi taas tulevat. Ehdottomia refleksejä suhteessa ristiin, pääkallorapuissa Sinä tunkeudut minuun, jokesi syvyys vetää puoleensa. Hukun sinuun, kasvat minussa, nimet palavat ja äänet kaikkoavat. Astuessani olemattomaan liu un tyhjyyteen, jossa ei ole mitään, eikä hiljaisuus ole sitä, laulat laulujasi kuolleelle tähdelle, kun minä, kadoten, poltan laskuja. Loputtomissa ruuhkissa on autojen tunkkainen vuosisata. Metallilaatikoissa ovat autonlamppujen ja renkaiden jumalat. Hysteroidinen syksy poliisilaitoksella, etupellillä verta ja lehtiä Tummilla klubeilla, limaisissa maissa, tyylisuunta New, pukinsarvisissa ravintoloissa listalta saa Afroditeja, sinisten vilkkujen, salamojen tuikkeen keskellä, siellä missä leijuu turhuus, tulevat näkyviin sinun kasvosi... Häilyivät varjot ihmisten, jotka keinuivat tällä laineella, polvistuen sen edessä rukouksiin, minusta tuli osa heitä, heistä reikä minuun. Ajatusten ketjut, suunnat jälkien,

4 haihtuivat ilmaan, tajuntani on puhdas. Seuraan katseellani sanojen jonoja, olen valmis, palaan vielä, encore. 06 Kriisi (Кризис) Kriisi on Jumalan tuomio, mutta tyrmästä on matkaa syyllisyyden tuntoihin, kuin matka siirtolaisen nälästä kuun puutarhoihin. Sivilisaatio on tekniikan äiti, mutta aivoissa se kaikki on yhtä kivikautta. Etsimme vapautta löysimme seksin, kunnes aids kaiken ahmaisi. Isänmaani ahmi aids isänmaamme ahmi aids isänmaani ahmi aids isänmaamme ahmi aids. Jo vuotta sitten oli ikävä valtava, ja kuka silloin keksi pyörän ja kypsytti kirouksensa luineen? Kuka leipoi tuliliemestä ja kultahiekasta tämän rasvaisen sian koko ajan korviaan myöten paksulle ihmiskunnan pelastajattarelle. Isänmaani ahmi aids isänmaamme ahmi aids isänmaani ahmi aids isänmaamme ahmi aids. Oi sade, oi sade, koko naama kyynelissä, oi älä odota silmistä loistavaa hyvyyttä. Oi kevät, oi kevät, pian kaikki on ohi, jos valhe on kirkas, jos totuus ei petä. Älä potki tutkainta vastaan, silloin synkistyt viinasta, köydestä, luodista, vääjäämättä. Jumala on väsynyt suojelemaan meitä hulluja itseltämme, elääksesi kauemmin nuku, Isänmaa, munaasi imeskellen. Mutta me koristimme koko maan hautaristein, ja niin niihin hirttäydyimme.

5 07 Konnari (Проводник) Mitäpä minulle kertoo nukkuva konnari? Tyhjiä heliseviä juomalaseja vaunuosaston pöydällä ikkunan alla pimeässä välähtävän aseman ohi kiitävässä junassa, ja siellä on miliisi, joka puhaltaa savua lumisen aavan nyrkkiin, siis oikeastaan Jumalan selän takana Ja siellä on meidän maailmamme painunut alakuloon Herran edessä kuin humalainen, typerä oppilas, joka on häpeissään kääntänyt taskunsa nurin Milloin minua onkaan vastassa Hän? Iloinen ilman meikkiä Tuleekohan paperilapulle rivejä, joita olen pyöritellyt ja raahannut mukana mielessäni kuin roskakorissa, uskottuani kunniallista pantomiimia, ja Hänen äänetöntä kauneuttaan? Milloin minuutit muuttuvat vääjäämättömän kuoleman pitkiksi käsiksi? Kuinka me voimme mitata aikaa? Mitä me pelaamme tuulen ja pilvien kanssa yksin, keskellä talvea? Mitäpä minulle kertoo kotimaa pitkin taivaalle helmikuun tuiskuissa avautuvan tähtien kaarta liukuvine paakkuineen, jotka tyhjässä ja pimeässä kadotuksessa oleva silmä näkee jäätyneen rakkauden valkokankaalta? Paikallaan jököttävän laiheliinin rikkoutuneessa ruiskussa olevine, hanassa pilaantuneine vesineen, kun tuo laiheliini herää vessassa haukotellen ja katsoo pitkin peltoja Mitäpä minulle kertoo köyhä mummopaha ilkeällä asemalaiturilla mukanaan täysi nyytti keitettyjä perunoita joka on kuin röyhkeästi kuumaan veteen kastettu tunkeileva kärpänen? Hän kulkee hitain askelin junan viertä silmät täynnä kaipausta ja työtä, kädet valmiina anteeksiantoon ja hyväilyyn. Hei, pojat, ruokaa, hän sanoo hädin tuskin kuuluvalla äänellä, Kuka tarvitsisi, pojat, tytöt? On niin vaikeaa Mitäpä minulle kertovat nämä kaupungit: kerrostalot, varastot, ihmisten kotipesät, graffitien henkiin herättämät autosuojat, ja harmaat betoniaidat? Unelias, kaikkina viikonpäivinä väärältä tuntuva ympäristö etsii junia, joista se on saanut kuollakseen tarpeeksi. Tämän rauhallisuuden likaisia reunoja

6 ei arvosta kukaan, ja on hankala uskoa, että tämän porukan veressä on niin monta sukupolvea. Mutta siellä, missä on kolmas, on vieressä kaksi muuta, ja kynttilän valossa lämmittelevät kirkkopaha ja äitiysklinikka. Mihin he kaikki ovat menossa? Mikä vetää meitä kaukaisissa panoraamoissa, mikä näissä itsemurhakaupungeissa, joissa jokainen ele ja tunne lasketaan? Missä kaikki on lopullista, paitsi pikkujutut, joista muisti pitää huolen. Ja mieli tekee antaa anteeksi räkänokille, jotka heittävät ihmisten ilmoille: EI, ME EI OLLA ORJIA! 08 Kirjoita minulle, kirjoita (Напиши мне, напиши ) Taistelumme on loppunut, televisio on kuin vankilan häkki. Kiista alusta on taas alkanut, pöydän ääressä juomme omaa kuolemaamme. Hengen sotilaat, housuissamme polttaa liikaa erotiikkaa, liian vähän rakkautta. Maa on haudattu näihin pensaisiin, kysy keneltä vaan c est la vie! Annamme toisillemme lahjaksi aikaa, Venäjä on nainen, jolla on sankarin menneisyys. Valoisa ja mauton menneisyys, joka makaa sängyssä nykyisyyden kanssa. Luulin häntä äidiksi, hän olikin kaljaa, hän ei tarvitse mua, olen haitaksi vain, mutta tarpeeksi rikas olen, lady, katsokaamme maailmaa surullisin silmin. Kirjoita minulle, kirjoita, sekoita ja villitse. Puhalla henkiin sieluni valokuva Kuka ryhtyy taisteluun, jos huomenna alkaa sota, kuka valon hyökätessä sokaistuu taas? Taivaalla ei ole kaksoiskansalaisuutta, maalla ei ole kunnianhimoa, mutta yksi siellä on Venäjä on mustelmille hakattu nainen, jonka suppusuuta luulemme ammottavaksi kidaksi. Venäjä on ikuinen vainajan morsian,

7 olimme niin kännissä, että saatoimme hukkua! Isänmaallisuutemme on matalaa, ei se ole juhlamaljoja tai alastonta tanssijaa, ei hymnejä, marsseja, eikä puheiden virtaa, se on naiivi ja naurettavakin. Ei se ole nuija, ei kansa, eikä johtaja, ei rautakukka graniittikädessä. Siellä, minne hautasimme sateen, se on jokeen uppoava aurinko Kirjoita minulle, kirjoita 09 Kohtaaminen (Встреча) Pidin häntä kädestä, olin hänen vieressään, kun pihalla ensilumi teki kuolemaa. Kun katoille mateli sokeaa mustaa savua, kun ihminen jähmettyi pimeäksi aineeksi. Kuolen ilman rakkautta, älä ole hiljaa, puhu. Häkkien supina ja askelten rahina ovella. Kynttilän läpinäkyvä liekki tuskin hengittää, kerro minulle, mikä on sodan tarkoitus, älä ole hiljaa. Leiskuvat palavat kasvot huojuvat vähän. Niiden lihana äänet, tuoksut, tuuli ja valo. Jumalan ikuinen lähettiläs, lapsivanhus: Olen väsynyt, se vastaa, sääli ettei ole aikaa. Sääli että haaskalinnut eivät noki ruumistani, eikä se nouse kuolleista pihamaan lepän alta, Sääli, että vapaus rakastaa, kuolla ei ole minua varten, jokaisen sodan tarkoitus on kätketty jokaiseen peliin. Enkeli syleili minua lämpimällä tulipunaisella siivellään, jumalainen taivas leimahti hetkeksi. Valitse..., se nauroi, huokasi ja katosi, ja sitten pimeni, ja sitten sarasti. 10 Sinua tultiin hakemaan (За тобой пришли) Koirat merkitsevät rajat haukunnallaan, sotaa on käyty jo tuhansia vuosia. Valo vakiinnutti vastahiukkasten vetovoiman ja jäi kiinni varjoon. Syksy, verestä liukkaiden kattojen päällä odottaa teurastaja-marraskuu moottorisahoineen.

8 Vaikka olisit rikkaampi ja lihavampi, et ole sen parempi, ei nuotiokaan välttämättä jäähdy tuhkaksi. Kuuletko, porraskäytävässä kopisee yksinäisyys ja erilaisen elämän jano? Sinun eksistentiaalinen kokemuksesi etsii, mitä askelten taakse on kätketty. He tietävät osoitteesi ja puhelinnumerosi, he ovat oven takana, he löysivät sinut. Sinä haukot ilmaa, joka teräsbetonin tavoin huutaa keuhkoissasi: SINUA TULTIIN HAKEMAAN. Älä tärise poika, tämä ei satu. Kipu on aikaa, eikä aikaa ole. Käynnissä on uusi taistelu verilöyly juhla-aterialla siellä, missä valo jäi kiinni varjoon. Maailmanloppu on maissipelto. Siellä traktorit makaavat raamatullisessa pölyssä. Työ ja vapaus odottavat asevarastoissa, He ovat jo täällä SINUA TULTIIN HAKEMAAN. 11 Uusi Venäjä (Новая Россия) Kuin apina, joka ruokkii kuollutta pentuaan ymmärtämättä, että se on hengetön. Kuin morsian, joka uskoo että maailma on rakkaus ja jonka suuta ei saa teipattua, niin sinä nukut särkyneine unelminesi kuin neonin sokaisema pöllö. Mutta varjot irtosivat lähteistään jo ensimmäisenä hääyönänne. Viimeisten hetkien kuolinnaamio julistaa jyrkkää muutosta. Tämän uuden vainon aikana on vaikea ymmärtää, on vaikea tunnistaa edes itseään. Maailmankaikkeus pyörii akselin varassa, joka on ruostunutta paraatiromua. Viimeinen yhdyntä tämän maailman kanssa ja kauhistut omaa Minääsi. Uusi Venäjä, joka pyrähtää lentoon minusta, paiskautui ikkunoihin uuden päivän sarastuksessa se on enemmän kuin rakkautemme jyvä, se on tulta suurempi. Harmonia on ihanaa, jos ei tiedä mikä sen sisällä kirkuu. Jännitys repii tämän sodan riekaleiksi, mutta muuta ratkaisua ei ole.

9 Mutta sumuisella taivaalla loistaa tähteni oi loista, tähteni, loista! Me kannamme haavoittunutta Isänmaata selässä, silmiä siristellen raahaudumme valoon. Uusien gallien, vandaalien ja hunnien räppi on kuin ahavoitunut ahteri satulassa. Maailma on moniulotteinen, sen ulottuvuudet natisevat ja vertikaali pyörii. Isännällä on juhlat, ja orjat jakavat ropojaan tsaarin pöydällä. Ja me seuraamme, kuinka tässä säkeessä teräs karaistuu uudelleen. Uusi Venäjä, joka pyrähtää lentoon minusta, paiskautui ikkunoihin uuden päivän sarastuksessa se on enemmän kuin rakkautemme jyvä, se on tulta suurempi kuolleet hautaavat kuolleensa turhaa riekkumista 13 Laulu ajasta (Песня о времени) Kivittämisen aika on mennyt, on tullut aika kerätä ääniä. Jos jokaisella elämällä on luku, on aikaa siis vain vähän jäljellä. Groznyin aika, Moskovan aika, reaaliajan nopeus ja rukoushetken tunnit. Jäätyvät hetket heijastuneina Nevassa: vaskinen kaupunki kaasufirmojen vuosisadalla. Joet laskevat näihin kortteleihin, joissa minä seison ikkunassa tupakalla, joissa jakamaton maa sulkee yhteydet ja vaipuu uneen. Kenet tuomitset onnellisina päivinä? Ihmettä odotellessa kaikki ovat tasavertaisia. On aika taistella niiden puolesta joita rakastat hintaa tarkentamatta. Taivas hengittää aurinko kuulee aurinko on masuuni sydän muistaa Seison ikkunassa ja tukahdutan muistia, seuraan miten aika ahmii kaupunkia, kuinka täydellisyys kaikkine törkyineen käy makuulle samoihin juoksuhautoihin kuin me.

10 Sateiden riveihin, sumun jalkaväkeen, epätoivoisiin yrityksiin synnyttää uutta. Kaupunki ponnistaa syvyyksistään esiin ihmistä, mutta vedet päästetään ruostuneista hanoista. Turhuuksien turhuuden keskellä Saarnaaja katsoo meitä jokaisesta laitapuolen kulkijasta. Ja jokaiselle täällä antaa ansionsa mukaan hän, jolle aikaa ei ole. Levottomina päivinä aika voi huonosti, totuuksia on paljon mutta eväitä vähän. Kapinan hetki luusereitten aikakaudella, tämä aika on sairas, tämä aika on pornoa. Mitä on aika, mikä on sen mieli? Ajatella matkan päässä sen alkua Seison ikkunassa ja poltan ajatusta. Olet oikeassa, tässä kaikessa on paljon surua. Seuraan miten aika takoo lisää ja vielä enemmän, seuraan epäilysten vimmaa, toiveiden ylpeyttä. Sydämet räjähtelevät kuin huvittavat jalkamiinat niihin puristettujen etäisyyksien paineessa. Aika ryömii sinuun huomaamattomasti, mitäpä tämä kitinä sille merkitsisi. Mutta aika on mielettömän näppärä, se parantaa, olet oikeassa, se parantaa. Aika ei tunne käsitettä riittää, aika, tuo vanhus, ei koskaan nuku. Mutta älköön kukaan itkekö tänä yönä, älköön ketään tapettako. Taivas hengittää aurinko kuulee sydän muistaa aurinko on masuuni Aurinko hengittää taivas kuulee sydän on masuuni aika muistaa 14 Silloin kun olit täällä (Когда ты была здесь) Muistan nämä kukat ja sielusi tanssin.

11 Tuulet ihailivat kuinka sinä, kuinka olitkaan kaunis. Yllä Nevan kumaran taivaan leijaili elävä liete. Enkä nähnyt vihreämpää ruohoa, SILLOIN KUN OLIT TÄÄLLÄ. Jokaisen sillan jokainen mutteri löysi tuolloin nimensä. Ja kevät muutteli näyttelyesineitä Kunstkamerassa ja Krestyn vankilassa. Jopa kivien ollessa vaiti tunsin että jotakin on. Eikä ollut harmaita päiviä, SILLOIN KUN OLIT TÄÄLLÄ. Museoiden yllä, vapisevana ja herkkänä, lauloi koiperhonen. Ropisi alas sateena rooli, jota pidit tärkeänä. Minun sydämessäni musiikki, sinun kunniaksesi hiljainen hetki. Minä hengitin vettä ja tulta, SILLOIN KUN OLIT TÄÄLLÄ. 15 Laulu vapaudesta (Песня о свободе) Sielua ahdistaa välinpitämättömien seinien sisällä. Klišeiden kylmyys ja kumousten iltahämärä. Ne laulavat pöydän ääressä jotain kotoisasta tunnelmastaan kylläisenä yönä matkalla kohti pahaa päivää. Harmaa yö, ikkunoissa höyryää aamunkoitto. Aurinko nousee tai ehkei sittenkään enää. Yö vailla rakkautta, ihmisten väliset sillat ovat tyhjiä, ei ole mitään olet vain sinä. Vapaus, vapaus niin paljon, niin vähän, sinä kerroit meille mistä meidät on tehty. Et elämälle, kuolemalle tai valheelle anna periksi, rimpuilet kaipaavassa sydänalassani kuin taivas. Pimeä rappukäytävä. Vielä yksi mies ja nainen. Tuska lattialla siirtyy pisara pisaralta meihin.

12 Tässä yössä se on riekaleina kuin maa, haravoi jäähtyvien silmien tuhkaa. Harmaata puhetta pimeän sairaassa ikkunassa. antautuako ja jäädä harmaaseen yöhön makaamaan? Ei, en voi kasvaa kiinni kuolleeseen elämään. Ei, se ei kuulu tähän kouraan Vapaus, vapaus niin paljon, niin vähän, sinä kerroit meille mistä meidät on tehty. Et elämälle, kuolemalle tai valheelle anna periksi, rimpuilet kaipaavassa sydänalassani kuin taivas. 16 Lounaistuuli / Huomenna kaikki on toisin (Юго-западный ветер) Me nukuimme kokonaisen ikuisuuden kun uskoimme sääennustuksiin. Me mittasimme aikaa seisovalla kellolla ja unohdimme miten kevääseen pääsee. Pystytimme aidat, jotka suojasivat loputtomuutta, missä kuollееt siemenet heräävät eloon ja rakkaus roihahtaa tankin katolla. Mutta kuka romutti meidän luolamme? Kuka herätti meidät horteesta? Kuka järsi jähmeätä nahkaa, joka oli jo katkeraa jäätä? Tuo lounaistuuli, uuden aikakauden aviisi, repi meidät irti, se kumpusi pimeästä. Jää väistyy, mikä tarkoittaa että näemme toisiamme tästedes useammin. Näemme useammin, kuinka kukat tunkevat asfaltin läpi. Huomenna kaikki on toisin, huomenna on toisin, lounaistuuli se vain ilmestyi tyhjyydestä. Lounaistuuli vapautti monitorien planktonit, haravoi laveuksiamme risullaan, oli nuotio elävän veden äärellä. Lounaistuuli sammutti päistämme liikennevalot ja valutti sateena kaupunkiin Betlehemin tähden loisteen. Kaikki melkein tuhoutunut muuttui kukkapölyksi, minun kynäni ja paperini eivät piittaa mistään vallanpitäjistä. Lounaistuuli antoi meille loistavat siivet, juotti hyvyydellä ja rohkeudella, yhdisti ne tähän taivaaseen. Jää väistyy, mikä tarkoittaa että näemme tästedes toisiamme enemmän