VUOSIKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS 2013 2014"

Transkriptio

1 Oulun steinerkoulun VUOSIKERTOMUS toimintavuosi

2 Oulun steinerkoulu Kaarretie 14, Oulu puh. (08) /opettajainhuone (08) /toimisto fax (08) Toimituskunta: Mervi Heikka Maili Liimatta Anne-Mari Savolainen Etukansi: Mona Laurila, VIII luokka Etusisäkansi: Sami Lukinmaa, IV luokka Takakansi: Juha Vaara, VIII luokka

3 MUUTOSTEN JA MÄKIEN VUOSI Päättynyt lukuvuosi jää Oulun steinerkoulun historiaan, kuten kaikki vuodet tätä ennen. Vuosi ennakoi suuria muutoksia, sillä koulumme pitkään jatkunut uusien tilojen etsintä on tullut päätökseensä. Jouduimme luopumaan unelmasta rakentaa oma koulurakennus viimeinen niitti unelmalle oli valtion mahdottomaksi kiristynyt taloustilanne, joka siirsi hakemamme investointiavustuksen jonnekin ikuisesti pakenevan horisontin taakse. Horisontti on silti kaunis, ja unelmat sen takana siintävästä parempien investointiavustusten maailmasta ovat yhä olemassa. Oman aikamme kummallinen paradoksi on kautta aikain vaurain isänmaamme, jolla ei ole varaa esimerkiksi kunnollisiin koulurakennuksiin. Elokuun alussa muutamme uusiin tiloihin Oulun Nuottasaareen. Uusi vuokraisäntämme on Oulun kaupungin tilakeskus, joka on sitoutunut ylläpitämään kiinteistöä, kuten toimivaa koulurakennusta kuuluu. Me luotamme siihen. Samaan kiinteistöön muuttaa loppuvuonna seuraksemme Oulun taidekoulu. Uskomme että yhteiselosta tulee vauhdikasta, värikästä ja mielenkiintoista. Vuosi oli mäkinen. Koulun tilaratkaisujen pohtiminen ja vaihtoehtojen kiivas etsiminen on vuosien varrella herättänyt suuria tunteita, ja niin nytkin. Mutta alamäen jälkeen tulee aina ylämäki, ja sitten taas toisinpäin. Joskus mäet ovat pidempiä kuin toivoisi, ja toisinaan on vaikea päättää, kumpi suunta on parempi. Tasaista taaperrustakaan ei kukaan jaksa. Joka tapauksessa lukuvuosi päättyy iloisissa ja jännittävissä merkeissä! Lämpimät kiitokset opettajille, jotka ovat jaksaneet taas uurastaa koko vuoden vaativassa työssään. Suuret kiitokset vanhemmille, talkoolaisille, koulumme hyväksi työtä tekevälle väelle ja koko henkilökunnalle! Kesä palkitsee meidät kaikki. Ja vielä kiitos kaikille hienon kouluvuoden tehneille oppilaille ja opiskelijoille. Katse kohti huomista ja aurinkoa! Antti Leikas hallituksen puheenjohtaja Oulun steinerkoulun kannatusyhdistys ry

4 OPPILAAT Oppilasluettelot luokkien kohdalla * oppilas on lähtenyt kesken lukuvuoden ** oppilas on tullut kesken lukuvuoden HENKILÖKUNTA Erkkilä Juhani, atk tukihenkilö Eteläinen Tarja, luokanopettaja Haapaporras Anne, luokanopettaja (sijainen) Heikka Mervi, eurytmiaterapia, oppilashuollon pj. Heikkilä Kari, kuraattori Heikkilä Huhta Kati, biologia, maantieto, terveystieto, tanssi Hirvonen Päivi, luokanopettaja Hotakainen Niina, matematiikka, fysiikka Hämäläinen Mirka, luokanopettaja Karppinen Jarno, koulunkäynnin ohjaaja, 3. luokka (24.2. alkaen) Kokko Matleena, koulunkäynnin ohjaaja, 2. luokka Kokkoniemi Eija, taloushallinnon assistentti Koponen Marulla, luokanopettaja (opintovapaalla) Korhonen Mari Jaana, puhe ja draamailmaisu (opintovapaalla) Koskela Berit, talouspäällikkö Kostama Suvi, koulunkäynnin ohjaaja, 4. luokka Lantto Mirja, käsityö Laurinen Mari, saksa, ET Lauronen Hannele, ruotsi, opo, apulaisrehtori Liimatta Maili, äidinkieli, englanti, rehtori Lindén Irene, luokanopettaja Mursu Ulla, taideaineet Mäentausta Vili, musiikki (äitiysloman sijainen alkaen) Määttä Tiina, koulunkäynnin ohjaaja (1/2014 alkaen) Niemelä Heikki, liikunta, puutyö Perttola Ylinampa Kirsi, luokanopettaja, psykologia, puheterapia Savolainen Anne Mari, englanti Siira Kemppainen Hannele, luokanopettaja, apulaisrehtori Stjerna Taru, musiikki (opintovapaan sijainen, äitiyslomalla alkaen) Suni Silja, kouluavustaja Suvanto Ulla, luokanopettaja, äidinkieli Tikkanen Ruut, musiikki (opintovapaalla) Uutela Aila, siistijä Viinikka Minna, erityisopetus Vimpari Ville, historia, ET, filosofia, yhteiskuntaoppi (sijainen) Vornanen Kati, luokanopettaja (hoitovapaalla) Wennström Rainer, matematiikka, fysiikka, kemia Ylinampa Kati, historia, ET, filosofia, yhteiskuntaoppi, erityisopetus (hoitovapaalla) Ylänne Elina, luokanopettaja

5 OULUN STEINERKOULUN KANNATUSYHDISTYKSEN HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Muut jäsenet Antti Leikas Timo Karjalainen ( saakka) Mikko Otsamo ( alkaen) Juhani Erkkilä ( alkaen) Susanna Hanhela ( alkaen) Pirkko Kaikkonen Katju Karvonen Irene Koivumäki ( saakka) Markku Laurila ( alkaen) Heikki Patronen Tomi Tapani ( saakka) Anna Tilvis ( alkaen) Seppo Äijälä KOULUN JOHTOKUNTA Koulun johtokuntaan kuuluvat kannatusyhdistyksen hallituksen jäsenet sekä kaksi opettajakunnan edustajaa: Maili Liimatta ja Anne Mari Savolainen. Hallituksen ja johtokunnan kokousten koolle kutsujana on toiminut Berit Koskela. OPETTAJAKUNNAN TOIMIHENKILÖT Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Hannele Siira Kemppainen Maili Liimatta Ulla Mursu Kotka lentoa on kuvannut Kerttu Kuvaja, IV luokka.

6 KOULUTERVEYDENHUOLTO JA TERAPIAT Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhoitaja Satu Vähäkangas on ollut tavattavissa koululla keskiviikkoisin ja torstaisin klo Hän on myös osallistunut koulun oppilashuoltoryhmän toimintaan. Koululääkärinä koululla on toiminut lääkäri Arja Hiltunen, ja vastaanotto on ollut koululla pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Kaikkien vuosiluokkien oppilaat ovat käyneet terveystarkastuksessa terveydenhoitajan luona ja lisäksi 1., 5. ja 8. luokan oppilaat myös lääkärintarkastuksessa. Oppilaiden hammashuolto on toiminut Tuiran terveysaseman hammashoitolassa. Koulun henkilökuntaa, oppilaita ja vanhempia hyvästä yhteistyöstä kiittäen Satu Vähäkangas, terveydenhoitaja Laajennettu lääketiede ja erityiseurytmia, pikkueukka Virolainen antroposofinen lääkäri Ülle Pechter vieraili konsultoivana apuna koulullamme sekä syksyllä että keväällä. Hänen vastaanotollaan kävi lapsia ja nuoria päiväkodista lukioon. Hän vieraili myös erityiseurytmiatunneilla. Erityiseurytmiassa kävi oppilaita lähes kaikilta luokka asteilta. Pääpaino oli alaluokilla. Lähes kaikki esikoululaiset Taivonkaaresta, Punavarpusesta ja Vihervarpusesta kävivät ainakin kerran pikkueukassa. Taivonkaaressa Puolivälinkankaalla, Hiidentiellä vierailin paikan päällä ja varpuslaiset kävivät luontevasti koulun puolella. Mervi Heikka, eurytmiaterapeutti Erityisopetus Kuluneena vuonnakin on ehtinyt tapahtua monenmoista. Pikkuoppilaiden kanssa olemme muun muassa rakentaneet luokkaani seikkailuratoja majoineen, leikkineet kauppaa, rakentaneet palikoilla ja totta kai taiteilleet hienoja numeroita ja kirjaimia. Isompien kanssa olemme muun muassa perehtyneet välineiden avulla murtolukuihin, prosentin käsitteeseen ja geometrian sisältöihin. Äidinkielessä olemme hakeneet paikkaa pitkille vokaaleille ja kaksoiskonsonanteille sekä muistelleet sanaluokkien sisältöjä. Tuen tarpeet ja tarvitsijat ovat aina hyvin yksilöllisiä. Tuntieni suhteen käytetään tarkkaa harkintaa: mitä, missä, kenelle ja kuinka paljon. Välillä yksilöopetus on paikallaan, kun taas toisinaan osallistujia on puoli luokallista. Aiempien vuosien tapaan keskeistä työaluettani ovat olleet lukemisen ja kirjoittamisen haasteet, matematiikan oppimisen pulmat sekä hahmottamisen ja vieraiden kielten vaikeudet. Ihaninta työssäni onkin juuri monipuolisuus, eri ikäiset lapset ja nuoret sekä vuosittainen vaihtelevuus sen mukaan, millaisia oppijoita talo kulloinkin sisällään pitää! Aurinkoista kesää toivottaen Minna erityisopettaja

7 KiVa Koulu KiVa Koulu toiminnassa pulmatilanteita ratkomassa olivat kuluneena lukuvuonna luokanopettaja, apulaisrehtori Hannele Siira Kemppainen sekä luokanopettaja Mirka Hämäläinen. Oppilas ja opiskelijahuolto Oppilashuoltoryhmä kokoontui torstaisin ja lukuisina muina päivinä monin erin kokoonpanoin. Läsnä olivat eurytmiaterapeutti ja oppilashuoltoryhmän puheenjohtaja Mervi Heikka, aineenopettaja, rehtori Maili Liimatta, erityisopettaja Minna Viinikka, luokanopettaja, puheterapeutti Kirsi Perttola Ylinampa sekä terveydenhoitaja Satu Vähäkangas. Lääkäri Arja Hiltunen osallistui kokouksiin mahdollisuuksien mukaan kouluvastaanottoaikoinaan. Opiskelijahuoltoryhmä kokoontui pääsääntöisesti kerran kuussa. Läsnä oli oppilashuoltoryhmän jäsenten lisäksi ruotsin opettaja, opinto ohjaaja Hannele Lauronen. Koulukuraattorina toimi Kari Heikkilä, joka tapasi oppilaita henkilökohtaisissa keskusteluissa yksin ja ryhmässä ja osallistui tarvittaessa myös oppilashuoltokokouksiin. Koulun psykologina toimi Vuokko Maunu Polet. Mervi Heikka, oppilashuoltoryhmän pj Opintojen ohjaus Luokkamuotoisen oppilaan ja opinto ohjauksen lisäksi koulussa järjestetään myös henkilökohtaista ohjausta. Henkilökohtaisessa ohjauksessa oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä luokanopettajan tai valvojan tai opinto ohjaajan kanssa. Opinto ohjaaja on tavattavissa erikseen sovittavana ajankohtana. Hannele Lauronen, opo Kouluruokailu Ruokapalveluista huolehti tänä vuonna Blue Service Partners. Ruoka valmistettiin ODL:lla ja kuljetettiin koulullemme. Maria hääräsi apujoukkonsa kanssa keittiössä ja ruokalan puolella aina yhtä hyvällä tuulella. Hyvää kesää koulun väelle toivottaen Mervi Heikka

8 1. LUOKKA Opettajat: Päivi Hirvonen ja Elina Ylänne Ahtinen Myry Hansen Haug Jooa Heikkala Hugo Heikkala Kastehelmi Helin Eemu Hiekkapelto Helmi Hiltunen Topi Hyöky Joose Jukkola Aaron Järvinen Inka Järvinen Veeti* Karjalainen Aarni* Keränen Luca Lahdelma Luka Laitila Werner Lehto Emilia Marttinen Kyösti Mertanen Helinä Niinimaa Vilhelmi Ollikkala Aada Partala Siiri Ruddock Daniel Saikkonen Vertti Elmeri Siltavirta Milka Uusitalo Armas Uusitalo Kyösti van Valkenburg Anna** Vesterinen Alma Wittenberg Rauha

9 Ensimmäisen luokan kouluvuosi on ollut vauhdikas. Syksyn aamut aloitimme ulkona loruillen, rytmitellen ja juosten. Oppilailla olikin suururakka edessään: jokaisella oli kaksikymmentäseitsemän uutta luokkatoveria tutustuttavanaan ja sen lisäksi kaikki luokan tavat ja rutiinit opeteltavanaan. Tutustumista auttoi luokan Venkula-apina, joka sai vierailla jokaisen oppilaan luona kahdesti vuoden aikana. Venkulan reissupäiväkirja täyttyi hurjista kertomuksista, jotka aamuisin naurattivat oppilaita. Äidinkielen jaksolla tutustuimme Alku-aasiin ja Onni-tonttuun, jotka lähtivät retkelle kohti suurta satumaata. Matkallaan aasi ja Onni oppivat kaikki kirjaimet kummallisten sattumusten kautta. He pääsivät esimerkiksi laineilla lipuvaan laivaan, josta opittiin L-kirjain ja jonka ruumassa maailmaa mittaili mittarimato, jolta opimme M-kirjaimen. Aasin ja Onnin seikkailuista on myös opittu laulut jokaisen kirjaimen kohdalla. Matematiikan tunneilla tutustuimme numeroiden maailmaan Lasse Lisääjän, Veera Vähentäjän, Kerttu Kertojan ja Jaakko Jakajan kanssa. Oppilaat ovat hienosti ratkaisseet näiden uusien kavereiden esittämiä arvoituksia. Marras- ja joulukuun aamut olivat luokassa jo pimeitä ja hiljaisia. Aloitimme koulupäivät aina kynttilänvalossa laulaen ja kynttilöiden loistetta ihmetellen. Harjoittelimme myös joulukuvaelman esittämistä joulujuhlaa varten. Kaikkien oppilaiden pienet sormet ovat oppineet vuoden aikana niin neulomisen kuin huilun soittamisenkin taidot. Neulominen innosti monia oppilaita niin, että he ovat keskittyneesti neuloneet päivittäin tarinahetken ajan. Olemme myös maalanneet paljon ja tunnelmoineet eri värien maailmoissa. Keväällä luokka teki paljon pieniä retkiä: kävimme Pukkilassa, useassa lähipuistossa, elokuvissa ja museossa. Vuoteen on mahtunut paljon elämää ja vilskettä sekä uusia ystäviä, uuden oppimista ja uusia kokemuksia.

10 2. LUOKKA Ahonen Paavo Griffiths Helmi Hanhineva Vilho Hosseini Ariana Järvinen Valtteri* Kajava Martta Kallio Johannes Koskela Ilona Kotila Riikka Koukkari Clara** Manninen Iida Maria Merilä Malva Niinimaa Eeli Otsamo Miranda Rahko Ropi Rytinki Luna Salkosuo Inka Silventoinen Saku Sodoka Naiwo Vangen Aleksandra Yli Elsilä Pessi Opettaja: Ulla Suvanto Luokan yhteinen hiekkalinna Tuiran uimarannalla elokuussa Me olemme nyt toisella luokalla! Syksyllä luokassa odottivat penkkien sijaan pöydät ja tuolit, joilla istuessa olo tuntui aivan oikealta koululaiselta. Toisen kouluvuoden aikana olemme oppineet paljon, vaikka open asiasta kysyessä ei meille tullut mitään mieleen. Ope ehti jo uhkailla, että meille käy kuten Ellan luokalle Ella kirjoissa, jos mieleen ei ala muistua mitään tänä vuonna opittua. Onneksi me sitten muistettiin! Me olemme kaikki oppineet tekstauskirjaimet, sanaluokat, kerto ja jakolaskun sekä virkkaamisen. Me olemme oppineet lukemaan sujuvammin ja kirjoittamaan aika hyviä tarinoita. Ryhmätöitä tekemässä

11 Helmin muotopiirustusvihkosta Muotopiirustuksessa olemme harjoitelleet peilaamista ja ornamentteja. Olemme maalanneet ja piirtäneet. Aika moni meistä on sitä mieltä, että on toisen luokan aikana oppinut piirtämään paremmin. Toiset meistä ovat oppineet hillitsemään itsensä paremmin ja toiset taas rohkaistuneet enemmän. Kaikki me olemme oppineet toisiltamme tehdessämme yhdessä tosi paljon erilaisia ryhmätöitä. Meidän kaikkien mielestä toisella luokalla mukavinta ovat olleet retket. Olemme käyneet ainakin Ainolan puistossa, marjametsässä, kirjastossa ja elokuvissa. Retkistä ykköseksi nousee kuitenkin syksyn yökoulu Pukkilassa. Paras kouluviikko oli varmasti uimaviikko, jonka aikana kaikki oppivat uimaan! Keväällä oli vielä monta jännää asiaa. Ennen toisen luokan loppua suoritimme kaikki kertolaskukuulustelun, jossa näytimme opelle, millaisia kertotaulu taitureita olemme. Kävimme lintu retkellä ja vietimme Pukkilassa viljaviikon, jolloin pääsimme taas yökouluun. Me ajattelimme olla koko viikon yökoulussa, mutta ope päätti, että yksi yö riittää vielä toisella luokalla! Kuvassa olemme marjaretkellä.

12 3. LUOKKA Alakärppä Amelie Heikkinen Enni Honkanen Meeri Kaartinen Santtu Kajula Otso Karppinen Valtteri Kleemola Arttu Knuutila Markus Kuuluvainen Oula Leskinen Leimu Marttinen Tuure Nahari Roni Nevala Heta Ollikkala Saara Orell Hemmu Raasakka Peppiina Rundelin Vilja Saikkonen Mimosa Sarkki Tuisku Sinettä Tuomas* Takkula Emma Valkama Jooa Wittenberg Ilona Opettaja: Anne Haapaporras Santtu majailee kallioisella luodolla. Kolmannen vuoden koulutyö alkoi uusien kirjainten opettelulla: kaunokirjaimet johdattavat ajan kanssa työstettynä sujuvan oman käsialan muotoutumiseen myöhemmin. Ei sujuvan kauno kirjoituksen oppiminen tosin aina niin helppoa ole tahtoa vaativine kaarineen ja silmukoineen. Kevään kylvöjä lähdettiin katsomaan Pukkilaan: onko luonto antanut tarpeeksi aineksia viljamme kasvulle kesän aikana?! Totesimme sadon tarpeeksi pitkäksi ja tiheäksi, joten sitten vain odottelimme sopivia, sateettomia päiviä sadonkorjuuta varten. Kaikki oppilaat saivat tuntuman siitä, minkälaista oli leikata sirpillä viljaa. Työn tuloksena peltotilkulle saatiin vihdoin rakennettua muutama kuhilas ohra, vehnä ja kauralyhteistä. Katoksen alla kuivaamistamme lyhteistä saimme puitua varstoilla jyvät irti, ja akanat ja jyvät erotettiin heittämällä Kaikki tämä tehtiin ulkosalla, sillä Pukkilan vanha sauna kamareineen oli purettu. Hyvä sää suosi meitä, ja työn päälle maistuivat aina leikit isolla porukalla Pukkilan laajalla pihamaalla! Pellosta pöytään projekti jatkui luokassa jyvien jauhamisella ja leipomisella kekrin aikaan. Se makeampi leivonnainen meni ehkä liukkaammin alas! Teimme retken myös Turkansaareen, jossa oppilaat tutustuivat muihinkin maan antimiin, erityisesti juureksiin ja vihanneksiin: hyvä tietämys niistä kuulosti oppilailla olevan!

13 Vanhoihin työtapoihin ja ammatteihin tutustuttiin eri yhteyksissä. Viileässä luokassa lämmin villa käsityömateriaalina tuntui ihanalta käsissä kylminä talvikuukausina, ja monet paimenpussit pirtanauhoineen ovatkin valmistuneet verkkaiseen, mutta varmaan tahtiin kevään kuluessa. Kangaspuissa saa räsymatto yhä uusia raitoja. Olemme mittailleet ja punninneet, alkaen menneiden aikojen yksilöllisillä mitoilla. Kymmenjärjestelmää ja allekkainlaskutoimituksen opettelua pohjustettiin konkreettisella laskemisella, kun savikuulajoukko saatiin porukalla jaoteltua oikeansuuruisiin kasoihin ja pusseihin. Paljon on kertailtu myös peruslaskutoimituksia. Viime kesänä oppilailla oli tehtävänä rakentaa pieni asumus luonnonmateriaaleja käyttäen. Syksyllä olikin luokassamme hyvin monenlaisia rakennelmia, oli mökkiä, tallia, latoa, kotaa, laavua, eksoottisempaa tyyliä, linnunpönttöä, paloasemaa, majakkaa osassa pihakin rakennettuna! Kolmannen luokan keväällä oli isona projektina vielä oikeankokoisen pienen rakennuksen rakentaminen Pukkilaan. Siinä päästiin mittaamaan, sahaamaan ja naulaamaan. Toukokuussa tehtiin vielä odotettu kevätretki Sotkamoon Tervamäen perinnetilalle. Heta on rakentanut majansa oksan haarukkaan. Saaran Onnela

14 4. LUOKKA Ahonen Kaarlo Hansen Haug Ossi Heikkala Taikahalla Hiltunen Eetu Jansson Anna Karjalainen Meeri Kilponen Sanni Kuuluvainen Eeli Kuvaja Kerttu Opettaja: Mirka Hämäläinen Lukinmaa Sami Nevala Pekko Nättinen Aatu Otsamo Outa Partala Tyrni Pirttiaho Leevi Pirttioja Annileena Pylväs Tami Raasakka Frans Riekki Aida Roininen Kalle Ruddock Katariina Rundelin Aura Suni Senja Törmänen Irene Vangen Victoria Neljäs vuosi pyörähti käyntiin tutustumalla kotikaupunkiimme Ouluun: teimme pyöräretkiä historiallisiin paikkoihin, kävimme Pohjois Pohjanmaan museossa, ihmettelimme Oulun linnan kellarin tunnelmaa, tutustuimme Pikisaaressa vanhan merimiehen kotiin ja valmistimme itse tervaa yökoulussa Pukkilassa. Syksyistä luontoa saimme ihailla Pilpasuolla viidesluokkalaisten kanssa. Retkellä maistelimme kirpsakoita karpaloita ja ihmettelimme muinaisrannan kivikkoa keskellä metsää. Syyslukukaudella kertomusaineistona olivat mytologiset Eddan kertomukset, jotka herättivät oppilaissa keskusteluja. Neljänteen luokkaan kuuluivat ryhmätyöt, kirjastokäynnit ja omien kirjaesitelmien esittäminen. Matematiikassa lukualue kasvoi satoihintuhansiin, ja sekä vähensimme että lisäsimme isoilla luvuilla. Kerroimme allekkain ja opettelimme jakamaan jakokulmassa. Murto ja desimaalilukuihin tutustuimme konkreettisten tehtävien avulla, muun muassa sekoittamalla mehua, paloittelemalla hedelmiä, leikkaamalla paperia osiin ja leipomalla. Irenen piirtämä Ashleyn päätesolmu, Ashley bend Solmujaksolla harjoittelimme erilaisten solmujen tekemistä ryhmissä. Haasteellista oli piirtää köyden ylityksiä ja alituksia muotopiirustusvihkoon. Käsitöissä valmistettiin ristipistokirjonnalla penaali. Vuoden mittaan maalasimme luonto ja kasviaiheisia maalauksia. Tarkastelimme voikukan elämää eri vuodenaikoina väritunnelmien kautta. Kouluarkea piristivät useat elokuva ja teatterikäynnit. Luokka sai harjoitella esiintymistä isommalle yleisölle osallistumalla musiikkitapahtumaan The Irish Festifal of Oulu.

15 Tammikuussa Kalevala, juureva kansalliseepoksemme, innoitti luokkaa monitaiteelliseen työskentelyyn. Jakson aikana valmistui upeita jaksovihkoja, kirjoitelmia, maalauksia sekä Kalevala näytelmä, jonka esitimme sukulaisille ja koululaisille Kalevalan päivänä. Kuluneena vuonna neljäsluokkalaiset kävivät seitsemän kertaa viiden hengen ryhmissä eurytmiatunneilla. He tutustuivat muun muassa viisitähteen, spiraaliin, lemniskaattaan ja sauvaharjoituksiin. Aakkoset eurytmisesti kiinnostivat kovasti. Myös Kalevala esitykseen oppilaat työstivät suureet hahmot Väinämöisen, Lemminkäisen ja Joukahaisen eurytmisesti. Ihmekoneeni tarkoitus on muuttaa minut merenneidoksi. Se olisi tehty kuun kivestä. Se näyttäisi porealtaalta ja se toimisi täydenkuun aikaan. Aura Minun samponi olisi aina toimiva. Siitä tulisi aina rahaa, ruokaa ja joka yö koodi, joka johtaa salaiseen maahan. Siinä olisi kolme nappia: vihreä, keltainen ja punainen. Taikahalla Eelin vihkokuva: Kalevalan miehet samporetkellä Minun samponi olisi tehty kullasta ja kivestä. Sieltä tulisi kaikkea aina, kun minä haluaisin. Ja se toimisi timantinvalolla. Se olisi yhtä pieni kuin timantti. Se toimisi aamusta iltaan. Senja Aida, Leevi ja Aatu istuttamassa kukkasipuleita Uutena oppiaineena neljännellä luokalla tuli ihmis ja eläinoppi. Jakson aikana mietimme, millaisia taitoja, aisteja ja ominaisuuksia ihmisellä on ja miten ajattelun ja käsien yhteistyöllä pystymme muokkaamaan maailmaa ja vaikuttamaan ympäristöömme. Tarkastelimme, millaisia ominaisuuksia eri eläimillä on ja miten ne ovat erikoistuneet taidoissaan luonnossa. Luokassamme oli koko vuoden akvaario, jonka puhdistamisesta ja kalojen ruokkimisesta jokainen oppilas vuorollaan vastasi.

16 5. LUOKKA Opettaja: Irene Lindén Hiltunen Arttu Hämäläinen Peetu Järvinen Roope Kempas Carolina* Kleemola Kalle Kotila Miska Kumpula Jalmari Nahari Rina Nevala Alma Ollikkala Sakarias Pirttijoki Mikko Rahko Rauna* Salkosuo Atte Sule Lucas Tenhunen Teemu Tervonen Tuuli Uolamo Otto Vilmi Aatu Aten kuva Egyptin historian jaksolta Tänä vuonna oppilaat kirjoittivat vihkoihinsa vuoden kohokohdista ja tapahtumista; tässä Rinan kirjoitus vuodesta: Viides luokka aloitettiin mukavissa merkeissä, kun kaikki palasivat kouluun pitkän kesäloman jälkeen. Vuosi startattiin Tuiran rannan perinteisellä reissulla. Tuiran rannassa leikittiin yhdessä ja rakennettiin hiekkalinnoja. Rannalla oppilaat vastaan opettajat kisailivat köydenvedossa. Ensimmäinen kunnon oppiaine, joka jäi mieleen, oli kasvioppi. Opimme aivan uusia asioita, kuten erilaisia koivuja ja kasveja. Kasviopin kertaukseen suurimmalla osalla jäivät mieleen erityisesti riippakoivu ja vaivaiskoivu. Vaivaiskoivua monet kutsuivat vaivakoivuksi ja varvaskoivuksi. Yökoulussa tutkailtiin kasviopin jaksoon liittyen kasveja ja käytiin Nallikarissa kävelyreissulla, jolloin kerättiin kasaan ryhmät, joissa tunnistettiin kasveja. Eniten kasveja tunnistanut ryhmä sai yli 40 kasvia tunnistetuksi, joten tässä nähtiin oppilaiden panostaminen kasviopinjaksoon. Yökoulussa tehtiin muutakin, paistettiin tikkupullia ja makkaraa. Vietimme luokkakaverimme syntymäpäiviä hienon liskokakun kera! Yökoulussa oli mukavaa, nukuttiin teltoissa ja vanhassa mutta taatusti mukavassa Villa Pukkilan rakennuksessa. Näytelmämme oli Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Meitä oli luokallamme tuolloin viisi tyttöä ja kolmetoista poikaa, joten yritimme vähän muokata näytelmää, mutta sehän ei tietenkään onnistunut, kun muihinkin rooleihin tarvittiin näyttelijöitä. Loppujen lopuksi melkein kaikki saivat mieleisensä roolin ja hoisivat hommat kuin ammattilaiset! Rooleista ei heti päästy yksimielisyyteen, ainakin yhdestä kääpiöstä, Jöröstä, oli hieman kinaa. Kai se kuvasi luokkamme poikia parhaiten. Lumikin rooliin päätyi lopulta kaksi tyttöä, koska kumpikaan ei halunnut olla Lumikin äiti ja kummatkin halusivat olla Lumikki. Opettaja oli kuulemma saanut idean herätessään yöllä. Lumikin näyttelijät vuorottelivat Lumikkia ja Lumikin äitiä. Maantiedon jaksolla opimme myös paljon uusia asioita. Vaikka alun perin katsoimmekin hieman vanhasta kartasta, jossa oli mukana esimerkiksi Neuvostoliitto, saimme selville paljon. Pian

17 pääsimme kunnon kartastojen pariin tutkimaan hienoja asioita. Meillä oli juuri tuolloin käsittelyssä Baltian maat ja Pohjoismaat. Myös merivirrat olivat tutkinnassamme. Golfvirran nimi oli yllättävä. Moni väänsi asiasta monenmoista puppua, mutta lopuksi kunnon syy nimelle saatiin selville. Maantiedon tunneilla puhuttiin omista kokemuksista matkustamisesta muihin maihin. Mietimme hetken myös tulevaa kahdeksannen luokan matkaa, jolla olisi tarkoitus matkustaa johonkin Pohjoismaista. Suurin osa kannatti Islantia kauniin luonnon ja muiden asioiden, muun muassa kuumien lähteiden, takia. Egyptin historian jakso oli erityisen kiinnostava. Erityisen paljon puhuimme Tutankhamonista ja hänen haudastaan. Egyptin kirjoitus, hieroglyfit, olivat hienoja, kuin kuvilla puhuttaisiin. Egyptin historian kertaus meni kaikilta hyvin. Egypti aiheisia esitelmiä olivat muun muassa faaraot, jumalat, ruoat, talot, aseet ja metsästys. Pikaisesti käsittelimme myös hieman Intian ja Kiinan historiaa. Pitkällä matematiikan jaksolla kerrattiin paljon vanhoja juttuja ja mentiin huisia vauhtia eteenpäin. Viikossa saattoi tulla helposti yli kolme asiaa mutta hyvin kaikki jäi mieleen. Sijaisen paikalla ollessa pääsimme kokeilemaan vähän aikaisemmin paria asiaa, esimerkiksi laventamista. Eläinoppia meillä oli ollut aikaisemminkin, mutta nyt se tuli uudestaan. Esitelmiä teimme Euroopassa elävistä eläimistä. Kevään toista historian jaksoa odotimme innolla! Pääsimme muinaisen Kreikan mytologiaan. Olympialaiset olivat yksi vuoden kohokohtia! Matkalla menimme ensin Espooseen olympialaisiin, sitten vietimme aikaa vantaalaisten kanssa ja lopuksi menimme Linnanmäelle ja Merimaailmaan. Reissu oli mahtava!

18 6. LUOKKA Opettaja: Hannele Siira Kemppainen Aarnio Miro Ahonen Toivo Angeria Oula Georgiev Milena Hansen Haug Tytti Hentilä Juho Kivioja Abou Kuvaja Kaapo Lammassaari Lotta Laurila Santeri Puroila Solja Rahko Malla Ruddock Hanna Sääskö Taneli Takkinen Roosa** Takkula Niklas** Wennström Vilja Piirros: Milena Kuudennella luokalla oppilaat ovat murrosiän kynnyksellä jokainen omassa kohdassaan. Oma minuus ja oma ajattelu heräävät: etsitään syy seuraussuhteita eikä valmiita ajatuksia enää niellä mukisematta. Myös fyysinen kasvu vaikuttaa osaltaan lasta hämmentäen ja voimia vieden. Kuudennen luokan opetussuunnitelma tarjoaa aineistoa harjoittaa itsenäistä ajattelua ja syy seuraussuhteiden tajuamista. Maantieteen jaksolla käsitellään maapallon kasvillisuusvyöhykkeitä, historiassa ajattelulle antavat materiaalia antiikin Rooma, kansainvaellukset ja keskiaika, ja geologian jakso porautuu maapallon ytimeen ja eri kivilajeihin. Uutena oppiaineena tulee myös fysiikka, jossa opetus etenee kokeiden ja havaintojen kautta. Havainnoinnissa pyritään tarkkuuteen ja objektiivisuuteen. Oppilaat opettelevat raportoimaan näkemäänsä itsenäisesti. Edelleen kuudennella luokalla retkeillään. Syksyllä teimme retken Oulujärvelle Santerin mökille Tevän saarelle. Ensimmäisen yön yövyimme puolijoukkueteltassa. Tunnelma oli tiivis. Kamiinasta oli pesäosa unohtunut koululle ja opettaja valvotti oppilaita pilkkomalla pikkupuita läpi yön. Toisena yönä teltta päästi yösateen lävitseen ja oppilaat rynnistivät Santun mökkiin jatkamaan uniaan. Retkellä harjoittelimme kokkaamaan ruokaa trangioilla ja yöpymään telttaolosuhteissa. Harjoittelimme myös ensiaputaitoja. Oppilaat jaettiin ryhmiin, jotka antoivat aikuisille ensiapua erilaisiin kuviteltuihin haavereihin: jalan murtumaan, haavaan, jonka aiheutti puukon lipsahdus, ja tajuttomuuteen, kun joku oli leikisti tippunut puusta. Kaikki saatiin hoidettua kuntoon!

19 Kaapon varis Viimeisellä kouluviikolla teimme pyöräretken Jääliin opettajan luokse. Yövyimme pihalla teltoissa, kuvasimme nettikasviota, kokkasimme, kävimme retkellä Koitelissa ja uimme jäisessä purossa. Kävimme myös kylässä Tanelin kotona. Liminganlahden lintutornille tekemällämme retkellä näimme lintuerikoisuuden: arosuohaukan. Muuttolintujen mukana luokkaamme pyrähti vieraita Tammisaaren steinerkoulusta. Peppi ja Aura tulivat viikoksi kokeilemaan opiskelua suomenkielisessä koulussa. Voi olla, että syksyllä luokastamme muuttaa viikoksi pari lintua Tammisaareen ruotsin kielen kielikylpyyn.

20 7. LUOKKA Opettaja: Kirsi Perttola Ylinampa Al Khanji Eva Immonen Minttu Kankaanpää Laura** Kippola Jooa Korhonen Kia Kuusela Jesper Leikas Pekka Mursu Veera Nevala Paavo Nikula Olli Veikko Oja Kerttu Ollikkala Maria Otsamo Rosaliina Pirttiaho Elvi Prittinen Unna Maria Pylväs Teo Savaloja Janette Vaarala Totte Valkama Unna Unna Marian perspektiiviharjoitus hiilellä Seitsemännen luokan kouluvuoteen on mahtunut biologiaa aiheina vesi ja ihmisen elintoiminnot terveystiedossa moninaisia nuoren elämän liittyviä aiheita, fysiikassa erityisesti mekaniikkaa, suomen kielen sijamuotoja, oikeinkirjoitusta, sanataideharjoituksia, kirjoitelmia, positiivisia ja negatiivisia lukuja, potenssilaskuja, löytöretkiä, renessanssia, Platonin kappaleita ja muita geometrian ihmeitä, Rainerin kanssa kemiaa ja tähtioppia. Lisäksi on opiskeltu englantia, saksaa ja ruotsia, musiikkia, kuvataidetta, kotitaloutta sekä uskontoa ja elämänkatsomustietoa. Kahvilaa on pidetty noin kolmen viikon välein, villasukkia ja vessapaperia myyty ja käteiskassan kirjanpito pidetty ajan tasalla. Lisäksi on retkeilty Rokualla, käyty teatterissa katsomassa Ronja Ryövärintytärtä ja elokuvissa syksyllä pitkiä elokuvia ja keväällä lyhytelokuvia. Keväällä kokeiltiin vielä maantiedon jaksolla uutta työskentelytapaa: jokainen oppilas teki portfolion Afrikkaan liittyvästä, itse valitsemastaan aiheesta, yhteisten opiskeluaiheiden lisäksi.

21 Kaikki edellä mainittu ja paljon muuta on tapahtunut murrosiän myllerryksessä. Toisinaan oppilaat ovat olleet vetämättömiä, väsyneitä ja omissa maailmoissaan, toisinaan taas riehakkaan innostuneita, häliseviä ja loputtoman puheliaita. Huumorilla, lievällä kiristyksellä ja uhkailulla on selvitty, vaikka pitkää pinnaa opettajilta on toisinaan vaadittu. Murrosikä ei kuitenkaan ole pahemmin työntekoa häirinnyt: tässä iässä on hyvä suunnata välillä runsaana purskahteleva energia oikeisiin asioihin ja töihin. Maailmaan on päästävä kiinni tavalla tai toisella, ja itse tekeminen on tärkeää. Kahviot leipomisineen ja kotitaloustunnit ruokalistan suunnittelusta ruuanlaittoon ja ruokailuun ovat olleet useimpien oppilaiden mielestä parhaita hetkiä seitsemännellä luokalla. Toisaalta vuotiaana tapahtuu siirtyminen kolmanteen seitsenvuotiskauteen, ajattelun kehittymisen kauteen. Ajattelua, kokonaisuuksien hahmottamista sekä objektiivista havaintojen tekoa on siis harjoiteltava, ja siihen sopivia aiheita seitsemännellä luokalla riittää, erityisesti matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa ja muita luonnontieteitä. Ajattelu vaatii ponnistelua ja on välillä raskasta. Mukavampaa ja helpompaa olisi, jos opettaja kertoisi asiat suoraan ja pureskeltuina mitä niitä kaikkia itse miettimään! Näin moni oppilas varmaan toisinaan ajatteli. Mutta kun oikein oli pinnistellyt ja pohtinut, niin asiat alkoivatkin valjeta ja keksimisen ja oivaltamisen riemu synnytti tyytyväistä hyrinää luokkaan. Platonin kappaleita rakennettiin savesta ja paperista, mutta ennen sitä piti miettiä kappaleiden kaavat. Kuvassa Teon tekemät platoniset kappaleet Murrosikä on oikeasti tärkeä ja vakavakin juttu: nuori alkaa miettiä, mitä oikeasti elämästä ja maailmasta ajattelisi, omat mielipiteet ja näkemykset muotoutuvat vähitellen. Seiskaluokkalainen on vasta tämän sisäisen murroksen alussa, hän kaipaa ihanteellisuutta, esikuvia, ihmisiä ja tekoja, joita voi kunnioittaa ja ihailla. Välillä oppilaat ovat havahtuneet huomaamaan maailmassa vallitsevia epäkohtia: eläinten oikeudet, luonnon ja ympäristön saastuminen, erilaisuus ja ihmisoikeudet ovat puhuttaneet ja mietityttäneet. Näitä on tärkeä pohtia, mutta vielä tärkeämpää on toimia. Maailman murheita ei kannata loputtomiin murehtia eikä maailmaa voi yksin pelastaa. Tärkeää onkin miettiä, miten omilla teoilla voi vaikuttaa.

Oulun steinerkoulu Kaarretie 14, 90500 Oulu puh. (08) 5542 871/opettajainhuone (08) 5542 875/toimisto fax (08) 5542 885

Oulun steinerkoulu Kaarretie 14, 90500 Oulu puh. (08) 5542 871/opettajainhuone (08) 5542 875/toimisto fax (08) 5542 885 VUOSIKERTOMUS 2012 2013 Oulun steinerkoulu Kaarretie 14, 90500 Oulu puh. (08) 5542 871/opettajainhuone (08) 5542 875/toimisto fax (08) 5542 885 info@oulun-steinerkoulu.fi www.oulun-steinerkoulu.fi Toimituskunta:

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2015 2016

VUOSIKERTOMUS 2015 2016 Oulunsteinerkoulun VUOSIKERTOMUS2015 2016 33.toimintavuosi Oulun steinerkoulu Isokatu 94, 90120 Oulu puh. (08) 5542 871/opettajainhuone (08) 5542 875/toimisto fax (08) 5542 885 info@oulun-steinerkoulu.fi

Lisätiedot

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Esikoulu tytöt 60 m Esikoulu tytöt pallonheitto 1. Mehtätalo Carola 13.15 1. Mehtätalo Carola 10,16 2. Lehto Meeri 13.51 2. Toppila Hanna 9,95 3. Toppila Alma

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ

HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9

Lisätiedot

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho LUKIO-OPINNOT Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho Opinto-ohjaajat Riina Laasonen 1 D, E, F Salla Purho - 1 A, B, C MITÄ LUKIOSTA ON HYVÄ TIETÄÄ? Oppimateriaalit hankittava

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot

TULOKSET Lasten Hiihto Cup Osakilpailu: HIPPU Hiihdot TULOKSET Lasten Hiihto Cup 2012 1 Osakilpailu: HIPPU Hiihdot Tytöt 4 Vuotta 50m 1 11 Tytti Härkönen 01:49.3 2 7 Oona Kokkonen 02:24.6 00:35.3 3 12 Oona Karppinen 02:27.4 00:38.1 4 4 Alisa Hankosalo 02:55.4

Lisätiedot

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015

Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 Koulujenväliset & Pitäjänmesta 2015 T U L O K S E T Simon Kiri T; P; T; P1; T1; P2; T2; P3; T3; P4; T4; P5; T5; P6; T6; P7-9; T7-9; NYL; MYL; Tytöt v. 2010- syntyneet 0.2 km V 1. Siiri Patokoski Simo 0.43,0

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 49

Viikkotiedote vko 49 Viikkotiedote 8.12.2017 vko 49 Ulkohousuista, pipoista ja käsineistä Muistutamme vielä kaikkia siitä, että I-VI-luokkalaisilla täytyy olla ulkohousut välitunteja varten ja kaikilla oppilailla tulee olla

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

OULUN STEINERKOULU. Kuukausitiedote tammikuu 2018

OULUN STEINERKOULU. Kuukausitiedote tammikuu 2018 OULUN STEINERKOULU Kuukausitiedote tammikuu 2018 Hyvät vanhemmat, pidättehän aamuisin lapsia tuodessanne huolta Isonkadun puoleisen parkkipaikan turvallisuudesta. Pihalla käy melkoinen kuhina varsinkin

Lisätiedot

TILASTOT 2013 VIESTIT. P 9 LapLu Rovaniemi (Aaro Tiihonen, Valtteri Raudasoja, Juho Raita-aho, Ella Rissanen)

TILASTOT 2013 VIESTIT. P 9 LapLu Rovaniemi (Aaro Tiihonen, Valtteri Raudasoja, Juho Raita-aho, Ella Rissanen) TILASTOT 2013 VIESTIT POJAT/MIEHET 4x40m sukkulaviesti P 9 LapLu 37.69 9.6. Rovaniemi (Aaro Tiihonen, Valtteri Raudasoja, Juho Raita-aho, Ella Rissanen) P 9 LapLu 40.04 9.6. Rovaniemi (Viljami Kiiskinen,

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike 142081 Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori 142082 Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja 142083 Kosonen Juha luokanopettaja virka Luokanopettaja 142084

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 3

Viikkotiedote vko 3 Viikkotiedote 19.1.2018 vko 3 Johtokunta Johtokunta kokoontuu ma 22.1.2018 klo 18.00 Ruokalista Steinerkoulun ruokalista löytyy täältä: http://www.edulappi.fi/fi/opiskelijalle/ravintolat/steinerkoulu #steiner_roi

Lisätiedot

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, 18.02.2018, Noormarkku N12 - (2 + 2 + 2 km) Lähti : 5, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 3 Nakkilan Vire 23.39,0 Os. 1 Anna Stenroos 2 7.24,9 Os. 2 Aino Anttila 1 15.34,4

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125

P15 korkeus. 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 korkeus 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 160 2 Niklas Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 3 Pekka Kärkkäinen Lieksan Urheilijat 125 P15 kuula 4kg 1 Eeki Kokkonen Lieksan Urheilijat 11,91 2 Simo Näykki

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET

HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET HAUKIPUDAS HIPPO-hiihdot la 20.3.2010 TULOKSET Pojat 2006-syntyneet 1 Joona Meriläinen 0:01:10 2 Veeti Nurminen 0:01:11 3 Miika Nissilä 0:01:22 4 Alvar Turunen 0:01:28 5 Olli Luomajoki 0:01:36 6 Eetu Forss

Lisätiedot

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80

Lisätiedot

Hippohiihdot 2015 T U L O K S E T. Kilpailun sarjat: N04; M04; N06; M06; N08; M08; N10; M10; N12; M12. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Hippohiihdot 2015 T U L O K S E T. Kilpailun sarjat: N04; M04; N06; M06; N08; M08; N10; M10; N12; M12. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Page 1 of 5 T U L O K S E T Muurolan Kisaveikot Kilpailun sarjat: N04; M04; N06; M06; N08; M08; N10; M10; N12; M12 N04 Naiset 4 vuotta 0.2 km V 1. Sanni Ansala 2.54,75 2. Viivi Tervonen 3.49,36 0.54,61

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen

Orava Cup 5. osakilpailu, , Siikainen Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 : 3,0 km 1. Konsta Jutila RasKa 29.36 2. Tuukka Mäkinen LLuja 32.36 +3.00 3. Juho Tuominen KanSu 35.21 +5.45 4. Roope Lohikoski RasKa 37.40 +8.04 5.

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ

LASTEN OLYMPIALAISET HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ LASTEN OLYMPIALAISET 14.7.2010 HANKASALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjänä LC Hankasalmi apunaan Hangan yleisurheilujaosto ja tukijana OL Keskimaa. Tulokset: Pojat 15 v. 100 m: 1. Sami Suuronen 13.4

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Tammelan kunnan mestaruuskisat Tammela TULOKSET. M Kiekko. 1. Topi Laitila TeuvRi 46,35. P5 40 m. Tuuli: NWND

Tammelan kunnan mestaruuskisat Tammela TULOKSET. M Kiekko. 1. Topi Laitila TeuvRi 46,35. P5 40 m. Tuuli: NWND Tammelan kunnan mestaruuskisat Tammela 21.8.2014 TULOKSET M Kiekko 1. Topi Laitila TeuvRi 46,35 P5 40 m 1. Vilho Syrjälä ForssSa 9,9 2. Arttu Aaltonen TammRy 10 3. Jonne Salminen TammRy 10,6 3. Viljami

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Tytöt 15 v. 100 m: 1. Heli Pynnönen Anni Immonen Emmi Laitinen 16.2

Tytöt 15 v. 100 m: 1. Heli Pynnönen Anni Immonen Emmi Laitinen 16.2 LASTEN OLYMPIALAISET 18.7.2012 HANKSALMEN ASEMAN URHEILUKENTÄLLÄ Järjestäjinä LC Hankasalmi yhdessä Hankasalmen Hangan yleisurheilujaoston kanssa. Kisan tukijoina myös OL Keskimaa sekä Kelloliike Lamminniemi.

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015

TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015 Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ klo 15.00-15.40 Työpaja A Näppäri Fredrika-sali MAX. 30 Gyldén Jasmin Jalonen Maria Kauranen Aino Kauranen Elisa Lännistö Silja Vuorela Hilda Vuorre

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero Pojat 1.lk 1 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Jarkko Kukkonen Simon koulu 6.21,8 2. Taneli Teppola Maksniemi 9.50,2 3.28,4 3. Eetu Anttila Simon koulu 9.51,9 3.30,1 4. Joel Alakärppä Simon koulu 9.55,7

Lisätiedot

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA

TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA TUMMENNETULLA OLEVAT OPETTAJAT OVAT PÄÄVASTUUSSA AAMUNAVAUKSEN TOTEUT OPETTAJAT OPPILAAT TYÖN AIHE JA TUOTOS ESITYSTA PA ESITYKSEN AJANKOHTA Kaisa ja Lea pj. Emmi Heikkilä nettiturvallisuu desta Mediataitoviiko

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Sanomalehtien Liitto

Sanomalehtien Liitto 12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Anni Kalilainen Pieksämäen Veikot 05:55.8 Sivu 1/6 Tulokset Iivo CUP 2019 02.02.2019 N8 1 km 1 Anni Kalilainen 40468222 Pieksämäen Veikot 05:55.8 2 Iina Anni Emilia Toikkanen 60300763 Rautalammin Urheilijat 06:31.7 3 Aino Myllylä 60298081 Kiuruveden

Lisätiedot

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset:

Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset: Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat 26.5.2015 Tulokset: T5 60 m: 1) Siiri Ovaska 14,8 2) Silva Järvi 14,9 3) Tinka Lainio 15,1 4) Tilda Strandman 15,8 5) Anniina Mero 16,6 6) Saana Numminen 16,7 7)

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 7.5.2015 klo 9.45 ESKARIT VAPAA 10 m POJAT ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt NIMI AIKA KOULU 1. Jeri Koivisto 16,1 Lakari NIMI AIKA KOULU 2. Elias Ylilehto 14,9 Lakari 1. Sara Leino 11,7

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Taulukko1_2. Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio

Taulukko1_2. Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio Koululaisten Koillismaan mestaruuskilpailut, Posio 4.9.2018 T9 rata Tytöt 40m: sija aika 2 Elli Huotari,Ku 1. 7,27 1 Joanna Hämeenniemi,Po 2. 7,33 5 Petriina Määttä,Ku 3. 7,41 3 Jenna Konttila,Pu 4. 7,42

Lisätiedot

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA

HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA HIPPO - YLEISURHEILUKISAT, SUOJALINNA 14.8.2017 Osanottajalista Tytöt 5 v. 40 m 1. Siina Pintamo-Kenttälä 8,70 2. Onerva Heikkilä 9,66 3. Sonja Paakki 9,77 4. Vilma Kettunen 10,11 5. Essi Puolakanaho 10,16

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 19

Viikkotiedote vko 19 Viikkotiedote 18.5.2018 vko 19 Sukset, monot, luistimet ja vaatteet kotiin Koulun naulakoilla on vielä talviurheiluvälineitä. Ne kannattaa kuljettaa kotiin, kun ovat vielä näkösällä. Huolehtikaa myös ylimääräiset

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 8

Viikkotiedote vko 8 Viikkotiedote 23.2.2018 vko 8 Xylitol-pastillit Koulun ruokalassa on pastilliautomaatti, josta saa ottaa xylitol-pastillin ruokailun päätteeksi. Pastilleja on varattu yksi pastilli / oppilas/ päivä. Menneenä

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Juoksu 30m, 1v. pojat (2016) Juoksu 30m, 1v. tytöt (2016) Juoksu 30m, 2v. pojat (2015) Juoksu 30m, 2v. tytöt (2015) Juoksu 30m, 3v.

Juoksu 30m, 1v. pojat (2016) Juoksu 30m, 1v. tytöt (2016) Juoksu 30m, 2v. pojat (2015) Juoksu 30m, 2v. tytöt (2015) Juoksu 30m, 3v. Juoksu 30m, 1v. pojat (2016) 1. Santikko Jooa 26,1 Juoksu 30m, 1v. tytöt (2016) 1. Lepistö Iisa 25,8 2. Soininen Sofia 1,13,3 Juoksu 30m, 2v. pojat (2015) 1. Alarotu Kasper 13,3 2. Välimäki Samuel 20,6

Lisätiedot

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa RL-Cup 15.01.2012 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km P Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa 1. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT

Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT 3LKP 4LKT Nivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) PyssymäkiNivalan ala-asteiden hiihtomestaruuskisat 29.2.2012 ( V ) Pyssymäki 3LKT : 1,0 km 1. Haikara Sanni Haikara 3.31,7 2. Järviluoma Tuuli

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Viikkotiedote vko 9

Viikkotiedote vko 9 Viikkotiedote 2.3.2018 vko 9 Oppilaskunnan terveiset Kiitos sukista! Niitä on nyt riittävästi. T. Oppilaskunnan puolesta Jemina Meriseikkailu eli kouluun tutustuminen Torstaina 22.3.2018 kello 15.30 alkaen

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2012

LNM Sarjahiihdot 2012 LNM Sarjahiihdot 2012 KOOTUT T U L O K S E T Limingan Niittomiehet SISÄLTÖ: LNM Sarjahiihdot 19.2.2012 (V) LNM-SARJAHIIHTO 12.2.2012 (P) LNM_SARJAHIIHTO 22.1.2012 (P) LNM-SARJAHIIHTO 4.1.2012 (V) LNM Sarjahiihdot

Lisätiedot

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos

H13 Rastivälien ajat Sija Nimi M Tulos Orava Cup 5. osakilpailu, 08.08.2012, Siikainen H14 Tilanne rasteilla Sija Nimi 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. 13. Tulos 1. Jutila Konsta 1-1.12 1-2.13 5-5.50 1-12.02 1-14.03 1-16.03 1-18.15 1-20.43

Lisätiedot

M I N I L I I G A 2018 LÄHTÖ P E R I N T E I N E N

M I N I L I I G A 2018 LÄHTÖ P E R I N T E I N E N M I N I L I I G A 2018 LÄHTÖ 15.2.2018 P E R I N T E I N E N Ajanotto: Webscorer v2.5, Lähtöväli: 20s Laitteet: Lenovo YOGA tab, ipad2 Osallistujia 144 ennätysmäärä! Tulokset tarkistettu 16.2. T6 1 3 Iita

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI NUORTEN 2017 TULEVAISUUS- RAPORTTI 19.5.2017 2017 NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI Arat tytöt, laiskat pojat? Havaintoja tuoreista tutkimustuloksista TUKEEKO KOULU tulevaisuuden suunnitelmissa? KETÄ KUUNNELLAAN

Lisätiedot

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)

Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.) Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Tulokset. T4v ja alle 40m

Tulokset. T4v ja alle 40m Tulokset T4v ja alle 40m 1. Tuomisto Fiia 10.51 2. Mäenpää Sara 10.54 3. Mansikkaharju Sara 11.63 4. Ketomäki Enni 11.63 5. Kesälä Sanni 13.52 6. Autio Ellen 14.00 7. Ojanpää Hilda 14.14 8. Nummi Saara

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot