KUN TIITTERÄLLÄ OLI SALAISUUS

Transkriptio

1 1 KUN TIITTERÄLLÄ OLI SALAISUUS Satu salaisuudesta ja ovenavaus satujen maailmaan Heli Peltola Kreeta Aaltonen Opinnäytetyö Syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu Järvenpään yksikkö

2 2 TIIVISTELMÄ Heli Peltola & Kreeta Aaltonen KUN TIITTERÄLLÄ OLI SALAISUUS. Satu salaisuudesta ja ovenavaus satujen maailmaan Järvenpää, syksy sivua 1 liite Diakonia-ammattikorkeakoulu, Järvenpään yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Kun Tiitterällä oli salaisuus on kirjoittamamme satukirja, joka kertoo vaikean salaisuuden aiheuttamasta taakasta ja uskalluksesta kertoa salaisuus jollekin. Tällaista salaisuusaiheista satukirjaa ei kartoitustemme perusteella ollut aikaisemmin tehty ja opinnäytetyömme tarkoitus onkin paikata tämä aukko. Satukirjamme on konkreettinen työväline lapsen ja aikuisen väliseen vuorovaikutustilanteeseen, ja sitä voidaan hyödyntää niin työkentillä kuin kotioloissakin. Kirjoittamamme satu tarjoaa lapselle mahdollisuuden käsitellä omaa mieltä painavaa salaisuuttaan. Samalla se tarjoaa aikuiselle mahdollisuuden lähestyä lasta asian tiimoilta. Pohjustuksena omalle satukirjallemme olemme tehneet tutkimuksen saduista ja niiden käyttömahdollisuuksista vaikeita asioita lähestyttäessä. Tutkimuksessa mm. havainnoimme lasten käyttäytymistä pitämissämme satupiireissä. Viittaamme opinnäytetyössämme myös tähän satututkimukseen. Teoriaosuudessamme olemme halunneet tuoda esille satujen tärkeyden lapselle, ja näin korostaa myös kirjoittamamme sadun merkityksellisyyttä. Selvitämme miten sadut vaikuttavat lapsen tunne-elämään sekä kehitykseen. Teoriaosuutta tehdessämme olemme peilanneet olemassa olevaa relevanttia lähdemateriaalia omiin näkemyksiimme. Lähteet koostuvat monista eri lastenkirjallisuutta käsittelevistä teoksista sekä tekemistämme haastatteluista. Opinnäytetyöprosessimme ollessa aivan loppumetreillä kävimme lukemassa valmiin sadun pienelle lapsiryhmälle, jotta näkisimme sen toimivuuden käytännössä. Raportoimme lukuhetkestä enemmän kappaleessa 7. Asiasanat: lapset; sadut; satujen merkitys; samaistuminen; empatia; mielikuvitus; kuvitus. Säilytyspaikka: DIAK, Järvenpään yksikön kirjasto

3 3 ABSTRACT Heli Peltola & Kreeta Aaltonen When Tiitterä Had a Secret. Opening the Door into the Fairy-tale World. Järvenpää, Autumn pages 1 appendice Diaconia Polytechnic, Järvenpää Unit, Degree Programme in Diaconial Social Welfare, Health Care and Education Our project has been to create a concrete tool for people who work with children. We have made an illustrated fairy tale book called Kun Tiitterällä oli salaisuus (When Tiitterä Had a Secret), as our final thesis. The aim of our work is to offer an opportunity for a child to handle his/her own difficult secret. Alternatively, it also offers the opportunity for an adult to approach a child in this kind of situation. We think that fairy tales are great tools in communication between children and adults, and they can be used in work as well as at home. As groundwork for our own story-book we researched fairy tales and opportunities to use them, when approaching difficult topics with children. For example, in our research we made observations of how children act when reading fairy tales. We refer also to that research in our final thesis. In the theoretical part we aim to bring up how significant fairy tales are for children, and to place particular stress on how meaningful our work is. We clarify how fairy tales can affect the emotional life and development of children. We have reflected upon existing relevant source material in comparison to our own opinions and thoughts while writing the theoretical part. Source material is collected from some interviews we conducted and many different books that handle children s literature. At the end of our final thesis process we read the fairy-tale to a small group of children. The report of this will be found in chapter 7. Keywords: children; fairy tales; significance of tales; identification; empathy; imagination; illustration. Stored at: Library of Järvenpää Unit

4 4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT OVENAVAUS SATUJEN MAAILMAAN. 6 1 JOHDANTO 6 2 OPINNÄYTETYÖMME PITKÄ POLKU Satuidean syntyvaiheet Luovaa työtä ja teoriaa. 9 3 KURKISTUS SATUMAAILMAAN Sadun tärkeydestä Satumainen ikä Satu ja tunteet Satu kohtaa vastoinkäymiset SATU SAA IHMEITÄ AIKAAN Samastumalla sankariksi Empatiaa elon tielle Sadun rakenne ja onnellisen lopun tärkeys Sadun tulkitsemisesta Satu herättelee mielikuvituksen TERAPEUTTINEN SATU Sadun siipien suojassa Aikuisen turvaa.. 21

5 5 6 KUVIEN TAIKAA Kuva tarjoaa elämyksiä Hyvä, paha kuva? Katse kuvaan LOPUKSI Käytännön vinkkejä salaisuusmörköjahtiin Monen sortin salaisuudet Emme kai tehneet turhaa työtä? Salaisuussadun lukeminen lapsille Sadun arvokkuus säilyy KUN TIITTERÄLLÄ OLI SALAISUUS, satu salaisuudesta LÄHTEET LIITTEET

6 6 OVENAVAUS SATUJEN MAAILMAAN 1 JOHDANTO Sadun maailma on kiehtova, salaperäinen ja mahdollisuuksia täynnä. Se on kuin toinen todellisuus, josta voimme ammentaa rohkaisua, lohdutusta tai ymmärrystä silloin, kun sitä eniten kaipaamme. Sadun maailmaan ei ole pitkä matka, sillä se löytyy meistä jokaisesta itsestämme. Kiinnostuksemme satuihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin lapsityössä ja ongelmanratkaisussa on kytenyt meissä jo opiskelujemme alkuvaiheista asti. Tarkoituksenamme on ollut tehdä opinnäytetyönämme kuvitettu satukirja, joka voisi toimia kommunikaation välineenä lapsen ja aikuisen välillä. Tahdomme satukirjan tarjoavan antoisia lukuhetkiä lapselle niin kotioloissa, päivähoidossa, koulussa kuin terapeuttisessakin käytössä. Opinnäytetyötä tehdessämme olemme selvittäneet, kuinka lapsi kokee sadun, millaisia eväitä sadut lapsille tarjoavat ja miksi sadut vetoavat lapsiin. Kirjoittamamme satu, Kun Tiitterällä oli salaisuus, kertoo pienestä töttiäisestä ja salaisuuden taakasta. Kun vihdoin Tiitterä saa kerrottua kurjalta tuntuvan salaisuutensa omalle tädilleen, hän pääsee taakastaankin eroon. Toivomme, että Tiitterän esimerkkiä seuraten kuka tahansa lapsi voisi helpottaa oloaan uskaltamalla kertoa oman mieltä painavan salaisuutensa turvalliselle aikuiselle. Opinnäytetyömme avaa oven satujen ihmeelliseen maailmaan!

7 7 2 OPINNÄYTETYÖMME PITKÄ POLKU 2.1 Satuidean syntyvaiheet Aloitimme opiskelumme Diakonia-ammattikorkeakoulussa syksyllä Jo ensimmäisenä lukuvuonna opettajat herättelivät opiskelijoita miettimään kaukana häämöttävän opinnäytetyön aihepiiriä. Onneksemme joku kuitenkin mainitsi, että opinnäytetyö voi olla myös erilainen: tekijänsä näköinen ja luova. Se voi olla taidenäyttely, alttaritaulu tai vaikkapa kirja. Luova työ kuulosti meistä hyvältä, vaikka pohdimmekin asiaa molemmat ensin omilla tahoillamme. Opiskelujen edetessä tutustuimme paremmin toisiimme ja keskustelimme myös opinnäytetyöideoista. Huomasimme, että meillä oli samansuuntaiset ajatukset, ja lähdimmekin yhdessä suunnittelemaan kuvitettua satukirjaa lapsille. Sadun aihepiirin pohtiminen oli pitkällinen prosessi, joka kesti koko opiskelumme ajan. Tahdoimme valita sadullemme aiheen, joka käsittelisi jotakin ajankohtaista, arkaa tai tärkeää asiaa, esimerkiksi sairautta, perhekriisiä, lasten masennusta tai riitatilanteita. Kuvakirjan oli tarkoitus olla aiheeltaan sellainen, että siitä olisi hyötyä lapsen ja aikuisen välisessä kommunikaatiossa. Ehkä sellaista oli jopa kaivattu. Emme halunneet pureutua sadussamme vain yhteen raflaavaan ongelmaan, vaan tahdoimme valita aiheen, jonka avulla vakaviakin ongelmia voitaisiin lähestyä. Lopulta löysimme mielenkiintointoiselta vaikuttavan salaisuus-teeman, jonka pystyi liittämään moniin pohtimiimme aihepiireihin. Se antoi meille liikkumavaraa miettiessämme sadun sisältöä. Pohdimme kuitenkin edelleen sadun tarkempaa tematiikkaa ja hahmoja. Lisäksi aloimme haaveilla päähenkilöä esittävän käsinuken (kts. kuva, Liite 1) tekemisestä, johon lapsen olisi helppo samastua, ja jota voitaisiin hyödyntää sadun tematiikan läpikäynnissä.

8 8 Esitettyämme satuideamme koulussa, useimmat opettajat tukivat ja kannustivat meitä. Jotkut tosin yrittivät tarjota muita opinnäytetyövaihtoehtoja, koska pitivät satukirja-ideaamme liian kunnianhimoisena tavoitteena. Pidimme kuitenkin haaveestamme tiukasti kiinni, emmekä antaneet periksi. Mietimme satukirjaamme paljon myös syksyllä 2001 ollessamme ulkomaanharjoittelussa Virossa. Tuolloin jaoimme toistemme kanssa monia lapsuusmuistojamme, satukokemuksiamme ja tarinoita mielikuvitushahmoistamme. Kerroimme toisillemme ensimmäisen kerran myös Jootanoista, Tuippohännästä, Pöyvöyvöystä sekä muista omituisista mielikuvitusolennoistamme. Kaikesta miettimisestä huolimatta tuntui, ettei satumme edistynyt juuri lainkaan. Keväällä 2002 teimme tutkimuksen satujen käyttömahdollisuuksista, kuinka satukirja voi toimia kommunikaation apuvälineenä lapsen ja aikuisen välillä. Tuolloin pidimme muutamia satupiirejä, joissa havainnoimme lasten käyttäytymistä ja samastumista sadun hahmoihin. Haastattelimme myös lapsialan ammattilaisia sekä lasten vanhempia. Tarkoituksenamme oli selvittää ikään kuin etukäteen, millaisia käyttömahdollisuuksia meidän omalle sadullemme olisi. Jatkoimme edelleen satukirjamme mahdollisten hahmojen pohdintaa. Mietimme menninkäisiä, peikkoja, keijuja, lohikäärmeitä ja lukuisia eläimiä, joihin lasten olisi helppo samastua. Emme kuitenkaan kokeneet niitä täysin omiksemme. Odotimme ahaa-elämystä, jonka toivoimme vielä tulevan. Eräänä syksyisenä päivänä tuo kauan odotettu ahaa-elämys sitten tuli. Se sai alkunsa aivan tavallisesta keskustelusta ja yhtäkkiä huomasimme, että olimme luoneet sadullemme miljöön ja hahmot. Nuo hahmot eivät suinkaan olleet mitään tuulesta temmattuja, keksimällä keksittyjä, vaan ne olivat olleet mukana keskusteluissamme jo pitkään. Emme vain olleet huomanneet niitä. Omituiset hahmot kumpusivat meidän ja läheistemme omista lapsuusajoista.

9 9 2.2 Luovaa työtä ja teoriaa Intoa puhkuen suunnistimme hakemaan ohjausta työllemme, sillä emme tienneet mistä aloittaa. Toinen ohjaajistamme, Leena Mäkitalo, kehotti meitä unohtamaan kaikki kouluun, opiskeluun ja opinnäytetyöhön liittyvät kriteerit ja teoriat. Hän rohkaisi meitä löytämään sisäiset pikkutyttömme ja patisti meidät sadun kirjoittamisen kimppuun. Emme saaneet enää paeta kirjoittamista opinnäytetyömme teoreettisen viitekehyksen taakse, jossa ajatuksemme tuolloin liikaa pyörivät. Olimme haalineet kasapäin aiheeseemme mahdollisesti liittyviä kirjoja ja haastatteluja, emmekä osanneet rajata mitä teoriaosuutemme tulisi pitää sisällään. Tähän kaaokseen ohjaajamme Mirja Keinonen toi järjestyksen. Myös hän muistutti, että teorian tarkoitus on tukea opinnäytetyömme tärkeintä osuutta, satukirjaa. Näistä neuvoista viisastuneina lähdimme innolla seikkailemaan opinnäytetyömme salaperäiseen maailmaan. Satu tempaisi meidät kokonaan mukaansa. Työskentelyä helpottamaan maalasimme ensitöiksemme suurelle paperille satumme miljöön, hullunkurisen Hyssynmyssylän talon, sekä muovailimme muovailuvahasta kaikki satumme hahmot. Hyssynmyssylän tapahtumat pyörivät lakkaamatta päässämme. Välillä satumme kirjoittaminen sujui kuin tanssi, välillä jouduimme pysähtymään tai ottamaan muutaman askeleen taaksepäin. Toisinaan saatoimme kuluttaa tunteja pohtiessamme satumme tärkeitä juonenkäänteitä. Yksi kinkkisimmistä asioista oli keksiä, mikä olisi satumme salaisuus ja kuinka toisimme sen esille. Alitajuntamme työskenteli taukoamatta satumme hyväksi ja monet miettimämme ongelmat ratkesivat kuin itsekseen yön yli nukuttuamme. Puolessatoista viikossa huomasimme satumme olevan jo valmis. Aika oli kulunut kuin siivillä.

10 10 Kaiken tämän luovan työn ohessa kävimme haastattelemassa Järvenpäässä kirjaston lastenosaston työntekijää sekä kahta perheneuvolan psykologia. Heiltä saamamme tieto sai meidät tuntemaan, että olemme oikealla asialla. Oli aika siirtyä opinnäytetyömme teoriaosuuden kimppuun. Kiersimme Järvenpään, Vantaan sekä Helsingin kirjastoissa metsästämässä lisää aihepiiriimme liittyvää kirjallisuutta. Etsintöihin osallistuivat innolla myös kirjastojen työntekijät. Saduista ja niiden merkityksistä ei kirjallisuutta ole kovinkaan paljon olemassa. Lopulta kirjastojen työntekijät totesivat, että meillä on aiheesta jo hyvinkin relevantti ja kattava lähdeaineisto. Olimme niin innostuneita aiheestamme, että luimme kirjat kannesta kanteen jo pelkän mielenkiinnon vuoksi. Samalla poimimme teoksista mielestämme tärkeitä kohtia, jotka täyttivät opinnäytetyölle asettamamme sisällölliset kriteerit. Lukemattomien teekupposten jälkeen meillä oli kasassa teoriaosuus, jota olimme pohtineet, muokanneet, lukeneet ja korjailleet useita kertoja. Vaikka itse satu oli alunperinkin mielestämme onnistunut, oli sekin kokenut monia muutoksia. Lopputulos oli mielestämme onnistunut, kuvat tosin puuttuivat vielä. Satumme tapahtumat olivat selvinä silmiemme edessä, mutta niiden saaminen kuvina paperille olikin jo aivan toinen asia. Käsinuken saimme valmiiksi hyvissä ajoin. Kuvien lopulta valmistuttua tahdoimme selvittää, mitä mieltä lapset olivat tekemistämme sadusta ja käsinukesta. Kävimme lukemassa sadun vantaalaisen Jokiniemen päiväkodin pienryhmälle. Tämän satuhetken jälkeen tunsimme, että opinnäytetyömme pitkä polku oli vihdoin loppusuoralla.

11 11 3 KURKISTUS SATUMAAILMAAN 3.1 Sadun tärkeydestä Sadut huvittavat, pelottavat, herättävät uteliaisuutta ja kehittävät älyä. Ne auttavat lasta hahmottamaan maailmaa, paikkaa ja aikaa. Ne lisäävät lapsen kielellisiä ja sosiaalisia valmiuksia, kasvattavat sanavarastoa, herättävät kysymyksiä ja kehittävät lapsen mielikuvitusta. Sadut tarjoavat lapselle mahdollisuuksia aistia ja kokeilla omia tunteitaan ja pelkojaan sekä eläytyä erilaisten ihmisten kohtaloihin. Satujen lukeminen auttaa lapsia ratkaisemaan erilaisia ongelmia, ja satujen avulla lapset pystyvät käsittelemään negatiivisiakin tunteita. Satu voi toimia kommunikaation apuvälineenä lapsen ja aikuisen välillä. (Ojanen & Lappalainen & Kurenniemi 1980, 120; Lampi 1981, 29; Ahlén 1987, 11, 14; Rantanen 1994, 21.) Varsinkin päivähoidossa satujen avulla avattuja teemoja usein jatketaan leikin ja draaman keinoin. Satu toimii hyvänä apuvälineenä uusia asioita opeteltaessa sekä vanhoja kerratessa. Rauhoittumisessa sadun lukemisella on erittäin tärkeä rooli, samalla sadun kuuntelemisen tiedetään kehittävän lapsen keskittymiskykyä. Nämä kaikki em. asiat kävivät ilmi myös keväällä 2002 tekemässämme satututkimuksessa. Osa tutkimustamme olivat satupiirit. Niissä luimme kiusaamiseen, erilaisuuteen, perheväkivaltaan, vanhempien riitelyyn sekä surun käsittelyyn liittyviä satukirjoja, sekä havainnoimme lasten käyttäytymistä lukuhetkellä. 3.2 Satumainen ikä Olemme suunnanneet satukirjamme lähinnä 4-8 vuotiaille lapsille, joiden ajatellaan olevan parhaassa satuiässä. Satuikää on vaikea määritellä tarkasti, sillä se vaihtelee yksilöllisesti. Satuikä on aika, jolloin lapsi on saduista kiinnostunut. (Ylönen 2000, 40.)

12 12 Nelivuotias lapsi osaa jo kertoa ja tarinoida itse, näin hän oppii yhdistelemään asioita, löytämään syitä ja seurauksia ja hahmottamaan suurempia kokonaisuuksia. Tällöin lapsi kehittyy myös satujen kuuntelijana. 4-5-vuotias lapsi pystyy jo keskittymään melko pitkienkin satujen kuuntelemiseen ja kykenee usein erottamaan kuvitteellisen todellisesta. 6-8-vuotias tiedostaa sadun fiktiiviseksi, mutta kuuntelee vielä mielellään kertomuksia ja eläytyy niihin. Noin kuuteen, seitsemään ikävuoteen saakka lapsen elämä ja ajatusmaailma perustuvat tunteisiin ja mielikuvitukseen. Lapsen tietoinen, järkevä ja looginen ajattelu alkavat kehittyä kouluiässä. (Jakobsen 1995, 10; Haapaniemi-Maula 1997a, 13; Tahkokallio 1997a, 23.) Myös keväisessä satututkimuksessamme mukana olleet lapset olivat iältään 4-8 -vuotiaita. Iästä riippumatta lapset jaksoivat keskittyä satujen kuunteluun ja olivat niistä hyvin kiinnostuneita. Huomasimme kuitenkin, että oli selvä ero siinä, luimmeko satuja päiväkodissa vai iltapäiväkerhossa. Päiväkoti-ikäiset lapset olivat spontaaneja ja he uskalsivat sanoa mielipiteitään sekä eläytyä satuun muista piittaamatta. Iltapäiväkerholaiset puolestaan olivat riippuvaisia muiden satupiiriläisten hyväksynnästä, eivätkä he uskaltaneet ilmaista itseään vapautuneesti. Heille tuntui olevan tärkeää vastata esittämiimme kysymyksiin oikein, he eivät halunneet epäonnistua ryhmän edessä. 3.3 Satu ja tunteet Lapsi kokee monenlaisia tunteita sadun kerrontaa seuratessaan. Myös kirjoittamamme satu herättää varmasti monia tunteita, kuten myötätuntoa päähahmoa kohtaan, jännitystä, huojennusta sekä iloa. Tunteet ovat lapsen maailmassa keskeisiä asioita, ja tunnekokemukset ovat sadun sisäistämisen edellytys. (Ylönen 1999, 8.) Satupiireissämme havainnoimme miten lapset reagoivat sadun tunnelmiin ja minkälaisia tunteita tapahtumat heissä herättivät. Tehtävä ei ollut helppo, sillä lapsiryhmät olivat meille vieraita, emmekä millään voineet tietää mitä kukin lapsi mielessään saduista ajatteli. Satuhetki auttaa aikuista havainnoimaan ja ymmärtämään lapsia sekä heidän tapaansa kokea

13 13 asioita. (Luoto & Luoto 2001, 199.) Pyrimmekin havainnoimaan lasten spontaaneja reaktioita, ilmeitä ja eleitä sekä lausahduksia lukuhetkien aikana. Mikäli satupiireissä lukemamme sadun hahmo koki vääryyttä tai onnen hetkiä, lapset kommentoivat mitä mieltä he olivat tilanteesta. Kun sadussa oli meneillään surullinen tai pelottava kohtaus, lapset kuuntelivat vakavina ja totisen näköisinä, usein he olivat myös hiiren hiljaa. Muutamissa lapsissa huomasimme jännittyneisyyttä ja levottomuutta, mikä saattoi johtua ahdistumisen tunteesta (Vaijärvi 1972, 20). Sadut ovat huomattava voimavara lapsuuden vaiheissa, eikä niiden merkitystä voi tarpeeksi korostaa. Sadut luovat turvallisen kasvuympäristön leikki-ikäiselle lapselle. Lapsen oppiminen tapahtuu tällöin elämyksellisen mielikuvituksen ja tunne-elämän kautta. (Haapaniemi-Maula 1997b. 46, 49, 51.) Sinikka Ojanen, kirjassaan Sadun avara maailma (1980, 17-18), toteaa, että toisin kuin aikuinen, satu ajattelee asioita lapsen kannalta. Lapsi kokee sisimmässään tulevansa ymmärretyksi sadun kautta. Satu on samalla tasolla lapsen tunnetason kanssa, toisin sanoen satu ilmaisee sanoin ja teoin sen, mikä liikkuu lapsen mielessä. Satujen juuret ovat arkipäiväisissä konkreettisissa tapahtumissa ja maailmaa katsotaan saduissa aina sankarin kannalta. Hilkka Ylönen (2000, 126) puolestaan on tiivistänyt sadun merkityksen lapselle tunnetasolla sanoen: Sadussa kerrotaan, että on muitakin mahdollisuuksia kuin mitä arkielämä näyttää tarjoavan ja nämä mahdollisuudet voivat ilahduttaa, rohkaista ja lohduttaa. 3.4 Satu kohtaa vastoinkäymiset Sadun sisältämät monenlaiset tunteet viestittävät lapselle, että maailmassa on aina olemassa hyvää ja pahaa, ja taistelu pahaa vastaan on väistämätöntä. Myös kirjoittamastamme sadusta nousee esiin joitakin vastakkaisia tunteita, kuten vihaisuus ja lempeys sekä jännitys ja huojennus. Sadut, jotka synnyttävät lapsessa myös ahdistavia mielikuvia, saattavat loppujen lopuksi rohkaista lasta

14 14 kohtaamaan elämässään vastoinkäymisiä. Mikäli näitä kielteisiä tunteita ei saduissa esiintyisi, saattaisi lapsi kokea itsensä huonoksi tai syylliseksi tuntiessaan itse esim. vihaa tai kateutta. Hän saattaa myös tuntea, etteivät vanhemmat hyväksy hänen tunne-elämäänsä. (Ojanen ym. 1980, 24.) Mikäli saduissa on jonkin verran mukana myös jännitystä ja pelkoa, mielestämme lapsi voi turvallisesti oppia hallitsemaan näitä kielteisinäkin pidettyjä tunteita. Tällöin pelko on lapselle mieleistä ja se hellittää sadun lopussa. Satu antaa valmiuksia kohdata elämän haasteita tavalla, joka tuottaa iloa. Vaikka hyvyys ei tulisi kerronnan aikana esiin, mutta se voittaa lopussa, satu on tutustumisen arvoinen. (Ylönen 2000, 29, 56.) Satujen avulla lapsi tiedostamattaan käsittelee ongelmiaan ja pelkojaan. Hän ymmärtää vähitellen niiden kuuluvan elämään, mutta pystyy käsittämään, että pelot on tehty voitettaviksi ja ongelmat ratkottaviksi. Myös tekemämme satu voi ohjata lasta käsittelemään salaisuusteemaa ikään kuin alitajuisesti. (Jantunen 1997, 18.)

15 15 4 SATU SAA IHMEITÄ AIKAAN 4.1 Samastumalla sankariksi Samastuminen on emotionaalinen ja kognitiivinen prosessi, jossa henkilö omaksuu ihailemaltaan ihmiseltä asenteita, toimintatapoja ja muita malleja (Fredriksson & Ihanus 1996, 161). Lapsi ei aina pysty pukemaan sanoiksi hankalia tunteitaan, kuten yksinäisyyttä, kärsimystä tai ahdistusta. Hänellä on nuo tunteet olemassa, mutta hän ei välttämättä kykene niitä erottelemaan toisistaan. Lapsi kokee nämä tunteet usein pelkona. Satu tarjoaa lapselle mahdollisuuden tarkastella ja peilata omia tuntojaan. Sadun sankarihahmoon samastumalla lapsi voi turvallisesti kohdata omat pelkonsa. Satusankari selviää aina pinteestä kuin pinteestä voittajana, pahan saadessa palkkansa. Mieltyessään johonkin satuun, samastuessaan johonkin tiettyyn satuhahmoon lapsi haluaa yhä uudelleen kuulla kuinka tuo sankari selviää koettelemuksistaan kirjan sivuilla. (Niskanen 1997, 9; Holmberg 2000, 27.) Lapsi samastuu sellaiseen hahmoon, jonka teot ovat hyväksyttyjä ja joka onnistuu tavoitteissaan. Hahmon sukupuolella ei ole merkitystä samastumisen kannalta. Tärkeää on, ettei hahmo ole täysin muiden ohjailtavissa, vaan hän kykenee itsenäisesti tekemään ratkaisuja elämässään. (Ylönen 2000, 53, 64.) Oletamme, että satukirjassamme Tiitterä olisi helppo samastumiskohde lapselle. Tiitterä on satumme päähenkilö, jonka tuntoja ja tekemisiä kuvaamme tarkasti. Myös Jeksu Mutkakuono tarjoaa mahdollisuuden samastumiselle, sillä hänelläkin on tärkeä rooli kirjassamme, ja hänen olemuksensa luultavasti viehättää lasta. Satututkimuksessamme kävi ilmi, että lapset ihannoivat mielellään sadun sankareita ja he samastuivat merkittäviin hahmoihin myös konkreettisesti. Useimmiten samastumisen kohteena olivat ne hahmot, jotka olivat tulleet ajan

16 16 mittaan lapsille tutuiksi, kuten Peppi Pitkätossu. Samastuminen ilmeni lähinnä lasten leikeissä sekä lausahduksissa, joiden teemat kumpusivat sadun sankarihahmon elämästä. Satupiireissämme yhden kuvakirjan hahmo oli niin mielenkiintoinen, että lapset ottivat sen heti suosikikseen. Lapset eivät kuitenkaan yhden lukukerran jälkeen samastuneet hahmoon siten, että he olisivat itse olleet sen roolissa. Sen sijaan muutamat lapset kuvittelivat tämän istumaan vierelleen. Kun satu siirtyy mielikuvituksessa lasten leikkeihin, he jäljittelevät satuhahmoja, kohtaavat vaaratilanteet yhä uudelleen ja selviävät aina voittajina. Lapset purkavat jännittävien satujen tapahtumia leikeissä tekemällä asioita, joita he eivät välttämättä muutoin uskaltaisi tehdä. (Luoto & Luoto 2001, 199.) Olemme tehneet tämänkaltaisia havaintoja myös itse. Päiväkodissa hiljainen ja syrjäänvetäytyvä poika muuttui aivan toiseksi saatuaan ylleen Batman-viitan. Tuo poika samastui täysin rooliinsa ja muuttui hetkessä rohkeaksi, hiukan villiksikin sankariksi. 4.2 Empatiaa elon tielle Sadut kasvattavat ihmisenä olemisen taitoa. Sen lisäksi, että lapsi oppii satujen avulla ymmärtämään itseään, hän oppii ymmärtämään myös toisia (Ojanen ym. 1980, 14). Samastuessaan satuhahmon tunteisiin, esimerkiksi suruun, lapsi oppii ymmärtämään miltä toisesta tuntuu (Jakobsen 1995, 10). Näin lapsen empatiakyky kehittyy. Empatia on kykyä ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja eläytyä niihin (Fredriksson & Ihanus 1996, 156). Lapsen on helppo eläytyä satukirjamme päähahmon, Tiitterän tunteisiin, jotka välittyvät lapselle voimakkaasti tekstin ja kuvien välityksellä. Sadut ohjaavatkin hienovaraisesti lasta elämään toisten kohtalot ominaan, liikuttumaan toisten onnen ja onnettomuuden hetkistä. (Ojanen ym. 1980, 19.) Lapsi, joka käyttäytyy loukkaavasti tai kiusaavasti toisia kohtaan saattaa saduista oppia, miltä tuntuu olla pilkan kohteena. Hänen käyttäytymisessään voi tapahtua muutos myötätuntoisempaan suuntaan. (Ylönen 2000, 63.)

17 Sadun rakenne ja onnellisen lopun tärkeys Lähes aina satujen kulku noudattaa tiettyä peruskaavaa. Oleellista tarinoissa on, että niissä törmätään johonkin ongelmaan, joka täytyy ratkaista. Sadun edetessä sankarihahmo ottaa oppia omista ja muiden kokemuksista. Hän ymmärtää, että apua tarvitaan ja saadaan tai sitä voi itsekin antaa. Kriisitilanteen jälkeen ongelmat alkavat ratketa ja sankarihahmon elämässä tapahtuu muutos. Hyvyys palkitaan ja pahuudesta rangaistaan. Sadun on aika päättyä, kun elämä jälleen hymyilee. (Ylönen 2000, ) Myös oma satumme noudattaa tätä peruskaavaa. Päähenkilömme törmää ongelmaan, joka ratkettuaan tarjoaa helpotuksen. Satujen onnellista loppua korostavat kaikki satuguru Bruno Bettelheimista aina tämän päivän satututkijoihin saakka. (esim. Bettelheim 1975, 41; Ojanen ym. 1980, 109; Ylönen 2000, 21, 39.) Saduissa hyvyys ja totuus aina lopulta voittavat, ja niiden tuleekin voittaa. Onnellinen loppu omalta osaltaan voimistaa lapsen uskoa itseensä ja mahdollisuuksiinsa ja sen tuoma lohtu on lapselle tärkeä. (Ylönen 2000, 39.) Lastenkirjailijalla on kirjoittajana luovuutensa lomassa vain yksi perussääntö: sadun on päätyttävä onnellisesti. Satukirjan sankarille ei saa koskaan käydä huonosti. Tämä on tärkeä muistaa jo sen vuoksi, että lapsi samastuu satusankariin, jolloin onnellinen loppu palkitsee kuulijansa. (Ojanen ym. 1980, ) Satu, joka ei pääty onnellisesti, vaan jossa vääryys ja pahuus voittavat, aiheuttaa kuulijassa pelkoa ja ahdistusta. Samastuessaan satuhahmoon lapsi saattaa tuntea, että myös hänelle itselleen voi käydä kuten sadussa. Tällaista mielikuvaa ei satu saa mieleen jättää. (Ylönen 2000, 58.) Lapsi tietää myös itse, että sadun tulee päättyä onnellisesti. Hän odottaa hetkeä, jolloin kaikki kääntyy parhain päin. Tämä kävi hyvin ilmi myös omissa satupiireissämme. Kirjan keskivaiheilla saatoimme kysäistä lapsilta, olisiko satu voinut loppua siihen. Vastaus oli aina kielteinen. Onnellinen loppu sai lapset huojentumaan jännityksestä, he olivat selvästi helpottuneita ja hymyilivät tyytyväisinä.

18 18 Mikäli lapsi itse sepittää satuja, myös niissä hyvä ja paha kamppailevat, ja satu päättyy onnellisesti, aivan kuten hän toivoisi käyvän myös omassa elämässään (Niskanen 1997, 11). Tästä on hyvänä esimerkkinä eräs 4-vuotias lapsituttavamme, joka piirteli itsekseen sarjakuvaa. Tapahtumien alkutilanteessa roisto uhkasi viatonta miestä aseella. Sarjakuva päättyi siihen, kun lintu pelasti miehen ja roisto joutui vankilaan. 4.4 Sadun tulkitsemisesta Sadun kertominen on kokonaisvaltainen, jännittävä ja salaperäinen tapahtuma, joka koskettaa ihmismieltä syvältä. Siksi sadun tulisi antaa vaikuttaa sellaisenaan, niin kuin kuulija sen itse kokee. Satua ei tulisi tulkita lapselle suoraan, eikä selittää sen tarkoitusperiä. (Bettelheim 1975, 191; Haapaniemi- Maula 1997b, 46.) Satu herättää tunteita, joita lapsi ei aina joko osaa tai halua ilmaista sanallisesti. Sadun herättämät myönteiset ajatukset saavat pysyä hänen omana tietonaan. Sadusta mahdollisesti mieleen jäänyt pelontunne on kuitenkin aina selvitettävä puhumalla. Satupiireissämme kertasimme jokaisen sadun tapahtumat yhdessä lasten kanssa ja annoimme heille mahdollisuuden ihmetellä ja kysellä. Tahdoimme näin varmistaa, etteivät lukemamme sadut jääneet painamaan kenenkään mieltä. Emme kuitenkaan tulkinneet satua lapsille vaan annoimme lasten tehdä sen itse. Satu sai jäädä lapselle osittain salatuksi, kiehtovaksi kertomukseksi, jota hän saattoi työstää mielessään omien mahdollisuuksiensa mukaan (Ylönen 2000, 126; Riikonen 2001, 5). Satuasiantuntijoiden mielestä sadun sisällön tulkitseminen lapselle liian varhain on tunkeutumista tämän tiedostamattomien ajatusten alueelle. Vaikka aikuisen oma tulkinta olisikin oikea, se ryöstää lapselta tilaisuuden tuntea omalla tavallaan ja miettiä sadun tarkoitusta omaan tahtiinsa. (Ojanen ym. 1980, 124.) Selittämisen ja aikuisen suorittaman tulkinnan sijasta lapsi tarvitsee sitä, että hän saa kuulla sadun yhä uudestaan, samaistua sadun päähenkilöön tämän

19 19 syvintä kriisiä myöten. Yhtä tärkeää lapsen on saada kokea toistuvasti sadun tuoma hyvä ratkaisu ja toivontäyteinen elämäntilanne. (Luumi 1992, 10.) 4.5 Satu herättelee mielikuvituksen Sillä niin kuin lapsi tarvitsee jaloilleen vapaita kenttiä juosta ja leikkiä, hän tarvitsee myös ajatuksilleen avaria leikkitiloja, sadun rikkaan ja huikean maailman, jonka mielikuvitus hänelle avaa. -Marjatta Kurenniemi (Ojanen ym. 1980, 116.) Satujen tiedetään kehittävän mielikuvitusta. Lapsen ajatusmaailma on kokonaisvaltaista ja perustuu mielikuviin. Kuulemastaan lapsi luo mielikuvituskuvia, joiden avulla hän jäsentää maailmankatsomustaan. On tärkeää muistaa, että lapsen maailmassa mielikuvitus on totuutta. Lapsi kuuntelee mielellään satuja, koska ne vastaavat hyvin hänen maailmankuvaansa. (Ojanen ym. 1980, 25; Jantunen 1997, 17.) Mielestämme kirjoittamamme satu antaa virikkeitä lapsen mielikuvitukselle, sillä niin sadun hahmot kuin miljöökin ovat täysin kuvitteellisia. Mielikuvitus on osa meidän jokapäiväistä arkeamme ja sen avulla pystymme yhdistelemään asioita uudella tavalla, näkemään asioita uudesta näkökulmasta ja oivaltamaan ennen huomaamattomia yhteyksiä. Mielikuvitus opettaa meitä asettumaan toisen ihmisen asemaan, se auttaa meitä myötäelämiseen, myötätuntoon, rakkauteen ja ihmisyyteen. Voisi melkein todeta, että mielikuvitus on kuin kuudes aistimme. (Ojanen ym. 1980, )

20 20 5 TERAPEUTTINEN SATU Vaikka satuja luetaankin ensisijaisesti vain viihdykkeenä ja ajanvietteenä, on hyvä muistaa, että niiden avulla voidaan turvallisesti käsitellä myös lapsen mieltä askarruttavia asioita, ikään kuin terapiamielessä. (Jakobsen 1995, 3; Tahkokallio 1997b, 63.) Satuja on käytetty ja niitä käytetään edelleenkin työvälineinä terapiassa (Ylönen 1998). Vaikka terapiatyötä tekevät vain ne henkilöt, joilla on siihen koulutus, voivat myös lapsialan ammattilaiset sekä lasten vanhemmat lukea terapeuttisina pidettäviä satuja lapselle (Ylönen 2000, 8). Myös me huomioimme nämä molemmat tarkoitukset satukirjaa tehdessämme. Emme halunneet satumme olevan ainoastaan ammattilaisen tekemä opettavainen kirja lapselle. Tahdoimme sen olevan myös viihdyttävä, hauska ja lennokas, jonka sisältö tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden salaisuusteeman käsittelyyn terapeuttisessakin mielessä. 5.1 Sadun siipien suojassa Satu voi toimia apuvälineenä esim. silloin kun lasta tai perhettä on kohdannut jokin kriisi. Usein tarinat kertovatkin erilaisista kriiseistä, niin pienistä ja vähäpätöisiltä kuulostavista kuin suuristakin. Osittain satu kertoo kuulijasta itsestään ja osittain häntä ympäröivästä maailmasta. Sadun hahmon seikkailusta kumpuava elämys saattaa auttaa kuulijaa kohtaamaan oman elämänsä varrella tulevat haasteet, jopa kriisit. (Hägglund 1997, ) Lasta saattaa ahdistaa liian toden tuntuinen satu. Hän ei välttämättä ole halukas kuulemaan satua, mikäli se liittyy läheisesti hänen omaan elämäntilanteeseensa. Tällöin kuvitteellisella sadulla esim. eläinhahmoineen voi olla terapeuttisempi merkitys. (Ylönen 2000, 64, 91.) Tästä syystä satukirjassammekin esiintyvät hahmot ja miljöö ovat kuvitteellisia. Esimerkiksi satumme päähahmo Tiitterä ja hänen tätinsä Tättähäärä ovat töttiäisiä, vaikka