Pirkkalan ympäristöohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkkalan ympäristöohjelma"

Transkriptio

1 Pirkkalan ympäristöohjelma 2

2 Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin! 1. JOHDANTO Tämä Pirkkalan kunnan ensimmäinen ympäristöohjelma on kunnan kestävän kehityksen ohjelma, jossa pääpaino on ekologisella kestävällä kehityksellä. Ohjelman avulla pyritään yhteistyössä eri tahojen kanssa parantamaan elinympäristön laatua, vähentämään ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormitusta ja muutenkin edistämään ympäristövastuullista toimintaa Pirkkalassa. Kuntalaisille ohjelman toimenpiteet näyttäytyvät etupäässä omaan viihtyvyyteen vaikuttavana tekijänä. Kestävät toiminta- ja elämäntavat ovat sellaisia, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän haitallisia ympäristövaikutuksia, ovat ihmisten hyvinvointia oikeudenmukaisesti lisääviä ja ovat toteutettavissa kohtuullisilla kustannuksilla. Päätökset tulee tehdä perusteellisen ja avoimen valmistelun pohjalta demokraattisesti, tietoisena ja vastuullisena valinnoista ja niiden seurauksista. Kaikkea mahdollista ei ole järkevää laittaa kestävän kehityksen sateenvarjon alle, eikä myöskään sisällyttää kunnan kestävän kehityksen ohjelmaan. Tähän ohjelmaan on valittu vain joitain Pirkkalan kestävän kehityksen kannalta oleellisia aihekokonaisuuksia, kuten ekotehokkaan yhdyskuntarakenteen suunnittelu ja rakentaminen, metsien virkistyskäytön ja monimuotoisuuden lisääminen sekä liikenteen meluhaittojen vähentäminen. Suuri painoarvo ohjelmassa on annettu myös ympäristökasvatukselle, koska se on kestävän kehityksen työn ja ilmastotyön kivijalkoja. Vaikka ohjelman aihealueet ovat ympäristöpainotteisia, kuten ohjelman nimikin kertoo, niissä yhdistyvät monella tavalla kestävän kehityksen kaikki tärkeimmät ulottuvuudet. Esimerkiksi yhdyskuntarakenteen tiivistämisellä voidaan paitsi vähentää yksityisautoilun ja asumisen päästöjä, myös parantaa kaikkia väestö- ja ikäryhmiä palvelevaa julkista liikennettä sekä yritysten toimintaedellytyksiä ja kuntataloutta. Kestävän kehityksen toteuttaminen ei aina ole helppoa ja se voi sisältää myös arvosidonnaisia valintoja. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminenkin liiallisena ja väärin tehtynä voi aiheuttaa asuinympäristön muuttumisen epämiellyttäväksi ja ahdistavaksi, mikä ei ole kestävän kehityksen mukaista. Yhtäaikaisesti yhdyskuntarakenteen tiivistämistavoitteiden kanssa kunnan tulekin huolehtia, että asuinalueiden läheisyyteen jää riittävästi viheralueita virkistystä varten ja etteivät liikenteen meluhaitat nykyisillä asuinalueilla lisääntyisi. Viheralueiden ja -yhteyksien säilyminen on ihmisten hyvinvoinnin lisäksi tärkeää myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kestävän kehityksen mukaista on katsoa tulevaisuuteen. Pirkkalassa kestävän kehityksen ohjelman mukaista toimintaa voisi olla myöhemmin tarkoituksenmukaista laajentaa käsittämään enemmän myös muita kestävän kehityksen ulottuvuuksia, kuten erilaisia sosiaalisia kysymyksiä. Myös eri tahojen, kuten Pirkkalassa toimivien yritysten, mukaan saaminen nykyistä tiiviimmin ohjelman tekemiseen ja toteuttamiseen ovat hyviä tulevaisuuden tavoitteita. 3

3 2. OHJELMAN KÄYNNISTÄMINEN JA LÄHTÖKOHDAT KESTÄVÄN KEHITYKSEN PERIAATTEET Kestävän kehityksen määritelmän mukaan nykyisten sukupolvien ihmisten tulisi elää ja käyttää luonnonvaroja siten, että P irkkalan kunnan pormestari Helena Rissanen perusti työryhmän laatimaan kestävän kehityksen ohjelmaa Pirkkalan kunnalle. Pormestarin päätöksen mukaisesti työryhmän tulee luoda Pirkkalan kunnalle kestävän kehityksen ohjelma ottaen huomioon ilmastostrategiassa ehdotetut toimenpiteet. Työn vetovastuu annettiin Pirkkalan ympäristönsuojelun vastuualueelle. Pirkkalan kestävän kehityksen ohjelma nimettiin ympäristöohjelmaksi, koska ohjelman pääpaino kohdistuu ekologiseen kestävään kehitykseen. Tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyvään elämään eivät vaarannu. Olemme siis ikään kuin perineet maapallon esiisiltämme ja lainanneet sen lapsiltamme. Toimintaa voidaan pitää kestävänä, kun se voi jatkua samanlaisena tulevaisuudessakin ilman, että se vahingoittaa ympäristöä.. Ohjelman teon lähtökohtana ovat olleet yleiset kestävän kehityksen periaatteet, Tampereen seudulle tehty ilmastostrategia, Pirkanmaan ympäristöohjelma sekä Pirkkalan kuntastrategian mukainen toiminta-ajatus kestävän kehityksen periaatteiden huomioimisesta. Ohjelma päätettiin tehdä vuosille , jolloin ohjelma tulee päivitetyksi valtuustokausittain. Seuraavassa päivityksessä voidaan huomioida päivitetyn Pirkkalan kuntastrategian tavoitteet. 4

4 Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Kestävään kehitykseen sisältyy ekologinen kestävyys, missä lähtökohtana on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen sekä ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttaminen pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn. taloudellinen kestävyys, mikä on tasapainoista kasvua, joka ei perustu pitkällä aikavälillä velkaantumiseen tai varantojen hävittämiseen. sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys, mikä takaa hyvinvoinnin edellytysten siirtymisen sukupolvelta toiselle. (Valtion ympäristöhallinnon Kestävä kehitys nettisivut) TAMPEREEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Tampereen seudun ilmastostrategiassa ilmastotavoitteet kytketään maankäyttöön, liikenteeseen ja asunto- ja elinkeinopolitiikkaan. Pirkkalan valtuusto hyväksyi ilmastostrategian Tampereen kaupunkiseudun ilmastonmuutoksen hillintää ohjaavana suunnitelmana kokouksessaan Tampereen kaupunkiseudun ilmastostrategian päävision mukaisesti Tampereen kaupunkiseutu on Suomen kärkitasoa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Päästöjen kokonaisvähennys on 30 %, ja asukasta kohden laskettuna 40 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tärkeimmät toimenpiteet ovat yhteiset yhdyskuntarakenteen hajautumisen ehkäisemisen pelisäännöt seudulle, uudis- ja korjausrakentamisen laatutasojen seudullinen määrittäminen ja yhteisen energiatehokkuutta parantavan korjaus-rakentamissuunnitelman toteuttaminen, uudistuvan energian käyttöä edistävät pilottiprojektit, joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä tehostavan liikennejärjestelmän toteuttaminen ja ilmastomyötäisen hankintamenettelyn kehittäminen. PIRKANMAAN YMPÄRISTÖOHJELMA Pirkanmaan maakuntahallitus hyväksyi Pirkanmaan ympäristöohjelman vuosille kokouksessaan Ympäristöohjelman pääosan muodostavat strategisiin tavoitteisiin tähtäävät toimenpiteet toteuttamiskeinoineen. Ohjel- 5

5 ma sisältää lisäksi teemakohtaiset nykytilan kuvaukset, tunnistetut muutoshaasteet ja lyhyen strategisen osan. Strateginen osa koostuu ohjelman visiosta ja sitä toteuttavista strategisista tavoitteista, jotka on asetettu vuodelle Strategisia tavoitteita tarkennetaan ohjelmassa tekstiosioilla. 2. Ympäristöliiketoiminnalla on merkittävä asema Pirkanmaan elinkeinotoiminnassa. 3. Elinkeinotoiminnan ympäristökuormitus on vähentynyt merkittävästi. 4. Ekosysteemipalvelut on turvattu. Teema 3: Ympäristötietoisuus 1. Ympäristötietoa tuotetaan ja välitetään monipuolisesti ja vuorovaikutteisesti. Ympäristötieto on kokonaisvaltaista ja saavuttaa kaikki pirkanmaalaiset. 2. Pirkanmaalaiset ymmärtävät ympäristöasioiden tärkeyden ja sitoutuvat ympäristön hyvän tilan edistämiseen. Kansalaiset vaikuttavat ympäristöasioihin sekä henkilökohtaisella tasolla että yhteiskunnallisesti. Ympäristöosaaminen on maakunnan erityinen vahvuus. Ohjelman strategiset tavoitteet teemoittain vuodelle 2030: Teema 1: Kestävä yhdyskuntarakenne 1. Ehyt yhdyskuntarakenne saavutetaan hallitulla muutoksella. 2. Pirkanmaa on edelläkävijä rakentamisen ja julkisten hankkeiden ympäristövastuullisessa ja ekotehokkaassa toteuttamisessa. 3. Yhdyskuntien tekninen toimivuus on turvattu. Teema 2: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta 1. Pirkanmaan elinkeinotoiminta on ekotehokasta. Fossiiliset energialähteet on korvattu pääosin kotimaisilla uusiutuvilla polttoaineilla. Ohjelman toimenpiteet on kohdennettu vuosille Ohjelman laadinnassa on otettu huomioon sekä kansainväliset (erityisesti EU:n) linjaukset että kansalliset ja alueelliset suunnitelmat, ohjelmat ja tavoitteet, jotka vaikuttavat ympäristöasioiden hallintaan. Ohjelman toteutumisen seuranta ja arviointi tehdään Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Pirkanmaan liiton välisenä yhteistyönä. Keskeisellä sijalla ovat toimenpiteiden käynnistymisen ja edistymisen seuranta sekä ympäristön tilan kehittyminen maakunnassa. Seuranta koostuu kolmesta toisiaan täydentävästä osiosta: (1) ELYkeskuksen vetämä, syksyllä 2011 perustettava seurantatyöryhmä, (2) seurantatyöryhmän järjestämät vuosittaiset seurantaseminaarit ja (3) ELY-keskuksen ympäristön tilan seuranta mm. ympäristöindikaattorien avulla. 6

6 PIRKKALAN KUNTASTRATEGIA JA MUUT OHJELMAT Pirkkalan Valtuusto hyväksyi Pirkkalan kuntastrategian vuosille Pirkkalan kuntastrategia sisältää yhteisen näkemyksen siitä, miten kunnan toimintaa lähitulevaisuudessa kehitetään. Visiossa luodaan katse tavoitetilaan vuonna 2015 eli miltä asiat näyttävät, kun tavoitteet on saavutettu. Pirkkalan kunnan toiminta-ajatus: Pirkkalan kunta huolehtii alueensa asukkaiden hyvinvoinnista itsenäisenä kuntana. Pirkkala on aktiivinen toimija kaupunkiseudun kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Pirkkalaa viedään eteenpäin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Pirkkalan kuntastrategian mukaisina hankkeina tehdään muun muassa kunnan elinkeinopoliittinen ohjelma, maapoliittinen ohjelma, viheralueiden ja luonnontilaalueiden määrittelyt sekä kulttuuriympäristöohjelma. 7

7 Jotta voimme ihailla luonnon lumousta, tarvitsemme asenteiden vallankumousta! 8

8 3. OHJELMAN TOTEUTTAMINEN Y mpäristöohjelman laadinnassa on ollut alun alkaen tavoitteena saada kuntalaiset ja eri toimijat mukaan oman ympäristönsä laadun parantamiseen. Ohjelman tekeminen aloitettiinkin tekemällä kuntalaisille kysely. Samalla koottiin tietoa Pirkkalan ympäristön nykyisestä tilasta. Ympäristön tilasta tehty selvitys julkaistaan sähköisesti Pirkkalan ympäristönsuojelun julkaisuja -sarjassa. KUNTALAISILLE TEHTY KYSELY Marras- ja joulukuun 2011 aikana järjestettiin kuntalaisille kysely, jossa vastaajat saivat ehdottaa erilaisia toimenpiteitä sisällytettäväksi ohjelmaan ja samalla vaikuttaa siihen, mitä aihealueita ohjelmassa käsitellään ja miten suuri painoarvo kullekin aihealueelle annetaan. Kyselyssä oli valmiiksi listattu muutamia aihealueita, joista vastaavat saivat valita 1-3 tärkeintä. Kyselyyn oli mahdollista vastata kunnan kotisivujen kautta tai palauttamalla ilmestyneessä Pirkkalainen -lehdessä ollut kuponki. Nettikyselyssä kerrottiin, että ilmastonmuutoksen hillintää ei ohjelmassa käsitellä erillisenä aihealueena, vaan siihen liittyvät toimenpiteet tullaan sisällyttämään useiden eri aihealueiden toimenpiteisiin. TYÖPAJAT Ohjelmaa varten järjestettiin kunnan eri osastojen ja vastuualueiden kesken 9 työpajaa, joihin osallistui yhteensä 47 kunnan työntekijää. Työpajoja pidettiin seuraavasti: Yleishallinto ja hankinnat Maankäyttö ja elinkeinotoimi Rakennusvalvonta ja asuntotoimisto Kunnallistekniikka Tilapalvelu Opetus ja varhaiskasvatus Pirkkala-opisto, Pirkkalan työpaja, kirjasto ja vapaa-aikatoimi Perusturvan laajennettu johtoryhmä Ympäristöterveydenhuolto Kyselyn lisäksi asukkaille pidettiin lentomeluilta

9 4. KYSELYN TULOKSET V astauksia kyselyyn tuli 94 kpl. Lisäksi Pirkkalan ympäristöyhdistys teki erillisen esityksen suojeltavista alueista. Kyselyn tuloksia arvioitaessa on syytä huomioida, että aihealueita olisi ollut mahdollista listata enemmänkin ja valmiiksi ehdotetut aihealueet ovat monessa suhteessa toisistaan riippuvaisia. Kyselyssä tuli kuitenkin selkeästi esille, miten tärkeänä asukkaat pitävät lähimetsän säilymistä metsänä. Nykyisistä ympäristöongelmista nousi selkeimmin esille moottoritieltä asuinalueille suuntautuva melu. Myös joukko- ja kevyen liikenteen kehittämistä sekä ympäristökasvatustyötä pidetään tärkeänä. Eri aihealueiden tärkeys jakaantui vastauksissa seuraavasti: AIHEALUE KESTÄVÄ YHDYSKUNTA- RAKENNE JOUKKO- JA KEVYEN LII- KENTEEN KEHITTÄMINEN YMPÄRISTÖMELUN VÄ- HENTÄMINEN ASUINALU- EILLA LUONNONSUOJELUN / METSIEN VIRKISTYSKÄY- TÖN EDISTÄMINEN VESIEN TILAN PARAN- TAMINEN KPL ENERGIANSÄÄSTÖ 12 JÄTEHUOLLON PARAN- TAMINEN 6 5. NELIKENTTÄANA- LYYSI YMPÄRISTÖKASVATUS / YMPÄRISTÖTIETOISUU- DEN LISÄÄMINEN 32 JOKU MUU, MIKÄ? 10 P irkkalan ympäristöstä tehtiin nelikenttäanalyysi hyödyntäen kyselyssä saatuja vastauksia. 10

10 Vahvuudet Heikkoudet Pirkkalan kunnan hyvä sijainti, paljon Pyhäjärven rantaviivaa melko tiivis yhdyskuntarakenne, pääosin selvästi erotetut liike-, teollisuus- ja asuinalueet melko yhtenäisenä säilyneet metsäalueet, joista on viheryhteydet asutusalueille ja Pyhäjärven rannoille maaseutu on säilynyt maaseutumaisena, vanhaa kulttuuriympäristöä melko hyvät kevyen liikenteen reitit ja julkiset liikenneyhteydet Tampereen keskustaan hyvä seudullinen yhteistyö yleisesti melko hyvä ympäristötietoisuus Pirkkalan kunnan pieni pinta-ala liikennemelua runsaasti kunnan alueella olevat metsät ovat olleet voimakkaassa metsätalouskäytössä, lehdot on raivattu pelloiksi, vähän suojeltuja alueita julkiset liikenneyhteydet ovat melko heikot muualle kuin Tampereen keskustaan julkisen liikenteen käyttö vähäistä verrattuna henkilöautojen käyttöön Pyhäjärven laatu on vain tyydyttävä (sinilevää säännöllisesti, haitalliset aineet sedimentissä) ja pienet vesistöt ovat osin rehevöitymässä paikoin maaperän pilaantuminen, esim. teollisuus ja vanhat kaatopaikat paikoin roskaantuminen kunnalla ei ole omaa talousvesivarantoa osin tietämättömyys ja välinpitämättömyys ympäristöä kohtaan Mahdollisuudet Uhat kevyt- ja julkiseen liikenteeseen tukeutuvan yhdyskuntarakenteen kehittäminen (esim. raideliikenne) arvokas luonnon- ja kulttuuriympäristö huomioon ottaen haitallisia ympäristövaikutuksia vähentävän teknologian käyttöönotto, materiaalitehokkuus, energian säätäminen jätemäärään vähentäminen ja jätteiden uudelleenkäytön ja kierrätyksen tehostaminen metsäalueiden monimuotoisuuden lisääminen järvien tilan parantaminen liikennemeluhaittojen vähentäminen esim. meluntorjuntaa parantamalla seudullisen yhteistyön edelleen kehittäminen ympäristötietoisuuden parantaminen elämäntapojen muuttuminen kestävämmäksi yhdyskuntarakenne pirstoutuu ja henkilöautoliikenne kasvaa luonnon, viheralueiden ja rakennetun ympäristön yhdessä muodostamia kokonaisuuksia pirstoutuu viherkäytävät supistuvat ja katkeavat asutusalueiden läheisyydessä melko yhtenäisenä säilyneet metsäalueet pirstoutuvat liikenteen aiheuttamat meluhaitat ja päästöt lisääntyvät jo olemassa olevien tieyhteyksien ja mahdollisten uusien tie- ja raideyhteyksien sekä niihin liittyvän maankäytön takia vesistöt liikarehevöityvät ilmastonmuutoksen haitat lisääntyvät ympäristö kemikalisoituu ihmisten luontosuhde edelleen heikentyy ja taloudelliset arvot ylikorostuvat 11

11 6. OHJELMAN TAVOITTEEET P irkkalan ympäristöohjelmaan on pyritty sisällyttämään mahdollisimman konkreettisia toimia, joita lähivuosien aikana Pirkkalan kunnassa tulisi tehdä ympäristön tilan parantamiseksi. Ohjelmaan ei haluttu sisällyttää kaikkea mahdollista, vaan katsottiin paremmaksi, että valitaan muutamia kokonaisuuksia, joihin erityisesti lähivuosina keskitytään. Tavoitteet ja toimenpiteet valittiin pääasiassa tehdyn kyselyn perusteella, mutta valintaan vaikuttivat myös muut kunnassa käynnissä olevat tai lähiaikoina vireille tulevat hankkeet ja ohjelmat niin, että turhilta päällekkäisyyksiltä vältyttäisiin. Esimerkiksi kunnan omien kiinteistöjen energiankäyttöä käsitellään kunnan energiansäästöohjelmassa ja jätehuoltoasioita Pirkanmaan jätepoliittisessa ohjelmassa. Kyselyssä esille tulleita asioita huomioidaan myös kunnan elinkeinopoliittisessa ohjelmassa, maapoliittisessa ohjelmassa, viheralueiden ja luonnontila-alueiden määrittelyssä sekä kulttuuriympäristöohjelmassa. Ympäristöohjelman aihekokonaisuudet ja tavoitteet ovat seuraavat: 12

12 TAVOITTEET TAVOITE 1. Yleinen kestävän kehityksen edistäminen Pirkkalan kunta toimii ympäristövastuullisesti ja ympäristöajattelun edelläkävijänä. TAVOITE 2. Ekotehokas yhdyskuntasuunnittelu ja - rakentaminen Pirkkalan kunta edistää ja toteuttaa maankäytön suunnittelussa ja yhdyskunnan rakentamisessa kestävän kehityksen periaatteita. TAVOITE 3. Metsien virkistyskäytön ja monimuotoisuuden edistäminen Pirkkalan kunnan metsien hoidon tavoitteena on metsien virkistyskäytön ja monimuotoisuuden lisääminen. Kunnan viheralueista muodostetaan toisiinsa kytkeytyviä ehyitä virkistys ja luonnonarvokokonaisuuksia. TAVOITE 4. Vesien tilan parantaminen Pirkkalan kunta toimii aktiivisesti vesien hyvän tilan saavuttamiseksi ja tilan heikkenemisen estämiseksi. TAVOITE 5. Liikenteen meluhaittojen vähentäminen Pirkkalan kunta toimii aktiivisesti liikenteen meluhaittojen vähentämiseksi. 13

13 7. OHJEL- MAN TOI- MENPITEET Pirkkalan kunta toimii ympäristövastuullisesti ja ympäristöajattelun edelläkävijänä TAVOITE 1. YLEINEN KESTÄVÄN KEHITYK- SEN EDISTÄMINEN (1/2) 1. toimenpide: Pirkkalan kunta kehittää kestävän kehityksen työtään ottaen huomioon Aalborgin sitoumuksen tavoitteet Vastuutaho: hallinto-osasto/hallinto 2. toimenpide: Pirkkalan kunta kehittää menettelyjä kunnallisten palvelujen saatavuuden parantamiseksi yli kuntarajan Vastuutaho: hallinto-osasto/hallinto 3. toimenpide: Kunta maksaa vapaaehtoista CO2 -kompensaatiota kunnan työntekijöiden tekemistä lentomatkoista Vastuutaho: hallinto-osasto/taloushallinto 4. toimenpide: Pirkkalan kouluista ja päiväkodeista suurin osa aloittaa vihreän lipun toiminnan Vastuutaho: sivistysosasto 5. toimenpide: Kouluille järjestetään vastuullisen kuluttamisen koulutusta. Yhteistyömahdollisuudet alan toimijoiden kanssa selvitetään Vastuutahot: sivistysosasto, hallinto-osasto/ympäristönsuojelu 6. toimenpide: Hyödynnetään aktiivisesti maakunnan luonto- ja ympäristökoulujen (ml. Toivion koulun) osaaminen ympäristökasvatuksessa Vastuutaho: sivistysosasto 14

14 TAVOITE 1. YLEINEN KESTÄVÄN KEHITYK- SEN EDISTÄMINEN (2/2) 7. toimenpide: Pirkkalan kunta järjestää kuntalaisille vuosittain 1-2 ympäristöaiheista tapahtumaa liittyen esimerkiksi vastuulliseen kuluttamiseen tai energiansäästöön Vastuutaho: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu 8. toimenpide: Pirkkalan kunta järjestää vuosittain keväisin siisteyskampanjan kunnan asukkaille ja yhteisöille Vastuutahot: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu, tekninen osasto/kunnallistekniikka ja tilapalvelu 9. toimenpide: Kunnan kiinteistöille laaditaan ohjeet jätteiden määrän vähentämiseksi ja jätteiden kierrättämiseksi sekä energian säästämiseksi. Työntekijöille järjestetään aiheesta koulutusta. Myös asukkaille järjestetään tiedotusta. Vastuutahot: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu, tekninen osasto/tilapalvelu 10. toimenpide: Pirkkalan kunta tukee kävelyn ja pyöräilyn suosiota ohjauksella ja kannustuksella. Esimerkiksi kunnan työntekijöiden käyttöön hankitaan polkupyöriä ja koululaisia kannustetaan liikkumaan jalkaisin ja polkupyörällä, jos kodin ja koulun välinen matka on alle 2 km (vain noin 2 %:lla 1-6 luokkalaisista matkan pituus ylittää 2 km). Vastuutahot: hallinto-osasto/hallinto, sivistysosasto 11. toimenpide: Pirkkalan kunnan tilinpäätöksen ympäristötekijät -osiota kehitetään. Tiedonkeruuta organisoidaan järjestelmällisesti. Vastuutahot: hallinto-osasto/hallinto, taloushallinto ja ympäristönsuojelu, tekninen osasto 15

15 Pirkkalan kunta edistää ja toteuttaa maankäytön suunnittelussa ja yhdyskunnan rakentamisessa kestävän kehityksen periaatteita TAVOITE 2. EKOTEHOKAS YHDYSKUNTA- SUUNNITTELU JA - RAKENTAMINEN (1/2) 12. toimenpide: Pirkkalan kunta noudattaa kestävän suunnittelun ja rakentamisen vaatimuksia ja edistää korkealaatuista arkkitehtuuria ja rakennusteknologiaa Vastuutahot: hallinto-osasto/maankäyttö ja rakennusvalvonta, tekninen osasto 13. toimenpide: Pirkkalan kunta kehittää yhdyskuntarakennetta eheyttämällä ja tiivistämällä kaupunkirakennetta huomioiden virkistys-, luonto- ja kulttuuriympäristöarvot Vastuutaho: hallinto-osasto/maankäyttö 14. toimenpide: Pirkkalan kunta varmistaa asuntoalueiden ja rakennusten monipuolisen käytön tasapainoisella työpaikkojen, asuntojen ja palvelujen tarjonnalla sekä asettamalla asuminen etusijalle kunnan keskustan suunnittelussa Vastuutaho: hallinto-osasto/maankäyttö 15. toimenpide: Pirkkalan kunta pyrkii yksityisautoilun tarpeen vähentämiseen ja edistämään joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn mahdollisuutta. Pirkkala on mukana seudullisessa joukkoliikennesuunnittelutyössä. Vastuutahot: hallinto-osasto/maankäyttö, tekninen osasto 16. toimenpide: suunnittelussa ja rakentamisessa arvioidaan luonnonvarojen kokonaiskulutus (rakennusten energiankulutus, maansiirtotyöt ym. materiaalivirrat) Vastuutahot: hallinto-osasto/maankäyttö, rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu, tekninen osasto 16

16 TAVOITE 2. EKOTEHOKAS YHDYSKUNTA- SUUNNITTELU JA- RAKENTAMINEN (2/2) 17. toimenpide: Pirkkalan kunta ohjeistaa energia- ja materiaalitehokkaaseen rakentamiseen sekä luo energia- ja materiaalitehokkuusneuvontaan uusia keinoja Vastuutahot: hallinto-osasto/rakennusvalvonta ja taloushallinto 18. toimenpide: Rakennusten energialuokituksista tehdään tilastoja todellisten (käyttöönottokatselmuksissa saatujen) tietojen perusteella Vastuutahot: hallinto-osasto/rakennusvalvonta ja taloushallinto 17

17 Pirkkalan kunnan metsien hoidon tavoitteena on metsien virkistyskäytön ja monimuotoisuuden lisääminen. Pirkkalan kunnan viheralueista muodostetaan toisiinsa kytkeytyviä ehyitä virkistys ja luonnonarvokokonaisuuksia. TAVOITE 3. METSIEN VIRKISTYSKÄYTÖN JA MONIMUOTOISUUDEN EDISTÄMINEN 19. toimenpide: Pirkkalan kunta harjoittaa vastuullista metsänhoitoa Vastuutahot: hallinto-osasto/hallinto ja taloushallinto, tekninen osasto 20. toimenpide: Kunta kartoittaa omistamiensa maiden osalta suojeluun ja virkistyskäyttöön soveltuvia metsäalueita. Mahdolliset kohteet: - Saukonvuori-Pyramiitinnotko (-Taaporinvuori) Toivion koulun eteläpuolella - Sikojoen vesistön rantaan ulottuvat kunnan maat - lisäksi asemakaavan yhteydessä kartoitetaan muita kohteita Vastuutahot: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu ja maankäyttö 21. toimenpide: metsäluonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä sisällytetään kunnan metsänhoitosuunnitelmaan Vastuutahot: tekninen osasto/kunnallistekniikka, hallinto-osasto/ympäristönsuojelu 22. toimenpide: Kunta selvittää vieraslajien esiintymisien nykytilaa Pirkkalassa, tiedottaa vieraslajien haitoista ja toteuttaa torjuntaa omistamillaan maa-alueilla. Puutarhajätteen ja biojätteen keräämistä tehostetaan ja keruupaikkoja lisätään. Vastuutahot: tekninen osasto/kunnallistekniikka, hallinto-osasto/ympäristönsuojelu 23. toimenpide: Kunta hoitaa omistamillaan maa-alueilla perinnebiotooppeja mm. niitolla ja laidunnuksella Vastuutaho: tekninen osasto/kunnallistekniikka 18

18 Pirkkalan kunta toimii aktiivisesti vesien hyvän tilan saavuttamiseksi ja tilan heikkenemisen estämiseksi TAVOITE 4. VESIEN TILAN PARANTAMINEN 24. toimenpide: Kunta on mukana Sikojoen kunnostushankkeessa erillisten päätösten mukaisesti Vastuutahot: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu, tekninen osasto/kunnallistekniikka 25. toimenpide: Leveelammen tila ja kunnostusmahdollisuudet selvitetään Vastuutahot: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu, tekninen osasto/kunnallistekniikka 26. toimenpide: Vähäjärven sisäisen kuormituksen vähentämiseksi tehdään toimenpiteitä tehtyjen selvitysten perusteella, erillisten päätösten mukaisesti Vastuutahot: tekninen osasto/kunnallistekniikka, hallinto-osasto/ympäristönsuojelu 27. toimenpide: Hulevesikuormituksen nykytilanne selvitetään ja hulevesien käsittelyssä suositaan luonnonmukaisia oja- ja kosteikkoratkaisuja Vastuutahot: tekninen osasto/kunnallistekniikka, hallinto-osasto/kaavoitus ja ympäristönsuojelu 28. toimenpide: Pienten järvien vedenlaadun seurantaa jatketaan ja seurannan tuloksista tiedotetaan. Kaikkien järvien vedenlaatu tutkitaan vähintään seitsemän vuoden välein. Vastuutaho: hallinto-osasto/ympäristönsuojelu 19

19 Pirkkalan kunta toimii aktiivisesti liikenteen meluhaittojen vähentämiseksi TAVOITE 5. LIIKENTEEN MELUHAITTOJEN VÄHENTÄMINEN 29. toimenpide: Meluntorjuntaa koskevia määräyksiä sisällytetään Pirkkalan seuraavaan rakennusjärjestykseen Vastuutahot: hallinto-osasto/rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja maankäyttö 30. toimenpide: Pirkkalan liikennemelun torjuntaohjelman 1. vaihetta toteutetaan (Naistenmatkantie ja Lentoasemantie) talousarvion puitteissa Vastuutaho: tekninen osasto/kunnallistekniikka 31. toimenpide: Moottoritieltä asuinalueille suuntautuvaa melua pyritään vähentämään sijoittamalla ylijäämämaita uusiksi meluvalleiksi ja korottamalla jo olemassa olevia meluvalleja. Meluvallien korottamismahdollisuudet selvitetään yhdessä Pirkanmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen ja Pirkkalan kunnan elinkeinotoimen kanssa. Vastuutahot: tekninen osasto/kunnallistekniikka, hallinto-osasto/ympäristönsuojelu ja elinkeinotoimi 20

20 8. SEURANTA O hjelman tavoitteet ja toimenpiteet siirtyvät soveltuvin osin edelleen yksityiskohtaisempaan suunnitteluun, talousarvioon, lautakuntien käyttösuunnitelmiin ja sitä kautta edelleen työntekijöiden henkilökohtaisiksi tavoitteiksi. Tavoitteita toteutetaan vuosittain taloudelliset voimavarat huomioiden. Ei pelkkää sanahelinää Seuraavan ympäristöohjelman tekemisen yhteydessä vuonna 2016 tarkastellaan tarkemmin tässä ohjelmassa esitettyjen toimenpiteiden toteutumista ja päivitetään raportti Pirkkalan ympäristön tilasta. Raportissa seurataan ja arvioidaan erilaisten indikaattoreiden avulla, kehittyykö Pirkkalan kunnan toiminta kestävään suuntaan. Ohjelman tavoitteiden toteutumista tarkistetaan myös talousarvion puolivuotisseurannan ja tilinpäätösvalmistelun yhteydessä, omana erillisenä kokonaisuutenaan. Ympäristön tilan kehittymistä seurataan vuosittain tekemällä tutkimuksia ja tilastoja Pirkkalan ympäristön tilasta. 21

21 Miten jokainen voi edistää kestävää kehitystä? liikutaan luonnossa ja opitaan kunnioittamaan luontoa välitetään ympäristöystävällisiä elämänarvoja lapsille nautitaan palveluista ja elämyksistä tavaran sijaan vähennetään lämmön- ja sähkönkulutusta kotona ja työpaikalla teetetään kotiin energiakartoitus ja parannetaan kodin energialuokkaa käytetään uusiutuvaa energiaa liikutaan lyhyet matkat kävellen ja pyörällä käytetään julkisia liikennevälineitä auton sijaan aina kun on mahdollista ei tehdä joka vuosi pitkiä lentolomamatkoja vähennetään jätteiden määrää ja lajitellaan jätteet tehdään perusruokaa kotimaisista raaka-aineista suositaan kasviksia, villikalaa ja muuta luomuruokaa, vähennetään naudanlihan syöntiä 22

22 Lisätietoja:

Pirkanmaan ympäristöhjelman toteutuminen

Pirkanmaan ympäristöhjelman toteutuminen Pirkanmaan ympäristöohjelman sekä Pirkanmaan ilmasto- ja energiastrategian seurantaeminaari 21.9.2016 Vapriikki, Tampere Pirkanmaan ympäristöhjelman toteutuminen 2011-2015 Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä

KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020. Tiivistelmä ympäristöystävällinen KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Tiivistelmä KOUVOLAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖOHJELMA 2012-2020 Ympäristöohjelman vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet toteuttamalla vähennetään

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija

Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia. Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi ja Kirkon energia- ja ilmastostrategia Elina Hienonen Helsingin seurakunnat ympäristöasiantuntija Kirkon ympäristödiplomi Suomen ev.lut. kirkon oma ympäristöjärjestelmä Voimassa

Lisätiedot

Kestävä kehitys autoalalla

Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK Brundtlandin komissio 1987 2 Kestävän

Lisätiedot

Ympäristöasioiden viisi kehityspolkua vuoteen 2030

Ympäristöasioiden viisi kehityspolkua vuoteen 2030 Ympäristöasioiden viisi kehityspolkua vuoteen 2030 Luonnos kehityspoluista, taustana nykyinen ympäristöohjelma Varsinais-Suomen ELY-keskus / Kirsi Kärpijoki Ympäristöohjelman lisäarvo 1/2 Valtakunnallisia

Lisätiedot

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Ilmastostrategiatyön käynnistämisseminaari 14.11.2012, Tampere, Vapriikki Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. ILMASTOSTRATEGIATYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtioneuvoston pitkän

Lisätiedot

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S A j a t u k s i a s t r a t e g i s e s t a s u u n n i t t e l u s t a - L i i k e n t e e n, p a l v e l u j e n j a

Lisätiedot

Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050

Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Visiosta strategisiin linjauksiin ja edelleen eteenpäin 1 Miten yhteinen visio syntyi Ideakilpailu 2007 Kansainvälinen

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kokonaisarvio

Kestävän kehityksen kokonaisarvio Kestävän kehityksen kokonaisarvio Kuntasektorin näkemyksiä kestävän kehityksen tilasta ja tulevaisuudesta Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Kuntaliitto Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region)

KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) KUOPION YMPÄRISTÖN TILA JA ILMASTOPOLITIIKKA (Environment and climate issues in Kuopio region) Ympäristönsuojelutarkastaja Kuopio, 29.11.2010 YMPÄRISTÖHALLINTO SUOMESSA ALUEHALLINTOVIRAS TOT - Ympäristölupien

Lisätiedot

Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä

Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien ilmastokonferenssi 3.5.2012 Pauli Välimäki Pormestarin erityisavustaja ECO2-ohjelman johtaja Tampereen kaupunki YHDYSKUNTARAKENTEEN

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

Vastuullisuussuunnitelma 2018

Vastuullisuussuunnitelma 2018 Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa. Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.

Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa. Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5. Sopeutuminen osana Vantaan kaupungin strategiaa Pääkaupunkiseudun sopeutuminen ilmastonmuutokseen -seminaari 4.5.2017 Leena Maidell Kaupungin ympäristöohjelma 2013-2016 Valtuustokauden strateginen ohjelma

Lisätiedot

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Ympäristötiedon avautuminen palvelemaan kuntien päätöksentekoa 19.11.2013 Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Hyöty irti

Lisätiedot

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:

Lisätiedot

Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta

Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Ajankohtaista alueiden käytön suunnittelusta Esa Hoffrén/ Alueiden käytön yksikkö 19.1.2011 1 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011 2 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 19.1.2011

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan

Lisätiedot

Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta

Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Pirkanmaan ympäristöohjelma Teema: Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Neljä strategista tavoitetta vuoteen 2030 Toimenpiteet asetettu vuosille 2011-2016 Ympäristövastuullinen elinkeinotoiminta Strategiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.05.2016 Sivu 1 / 1 1339/2016 00.01.02 23 Kulttuurilautakunnan lausunto Espoon ilmasto-ohjelmasta 2016-2020 Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Kasvi, puh. 050 301 9426 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. 16.9 Sanna Kopra KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 16.9 Sanna Kopra Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi esitetään Kainuun

Lisätiedot

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 2/3: Kilpailuetua tavoitteellisuudella 4. Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa 1/3: Kestävästi tehokkuutta Kestävä kehitys valmistavassa teollisuudessa

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen

NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA. yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen NÄKÖKULMIA OULUN KAUPUNKISEUDULTA yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen 13.12.2017 tilaa, valoa ja pohjoista voimaa H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Pohjois- Pohjanmaan

Lisätiedot

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit)

Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) Uudet valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VATit) - kulttuuriympäristön näkökulmasta Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät 11.4.2018 Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt

Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt Jätämme maapallon lapsillemme vähintään samanlaisena kuin meillä se on nyt 1. Emme tuhlaa luonnonvaroja ja saastuta ympäristöä - tasapaino luonnon käytön ja suojelun välillä 2. Huolehdimme ihmisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu

Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Maankäyttö- jamaankennuslak Kohtuuhintainen asuminen ja kaupunkisuunnittelu Kaavamerkinnät ja -määräykset Y-PÄIVÄ Satakuntatalo 17.1.2018 Matti Vatilo, YM Kaupunkisuunnittelu yhteiskunnan arvojen tulkkina

Lisätiedot

Hämeenlinnassa on yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämeenlinnalainen ympäristö vuonna 2020.

Hämeenlinnassa on yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämeenlinnalainen ympäristö vuonna 2020. Kestävän kehityksen toimenpideohjelma Arvo: Hämeenlinnassa on yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämeenlinnalainen ympäristö vuonna 2020. Visio: Hämeenlinna säilyy elinvoimaisena ja ympäristö paranee:

Lisätiedot

Imatran ympäristöohjelma

Imatran ympäristöohjelma Imatran ympäristöohjelma Imatran kaupungin ympäristöohjelma on laadittu osana EAKRrahoitteista Etelä-Karjalan kuntien ympäristöohjelma -hanketta. Hankkeessa laadittiin ympäristöohjelmat jokaiselle Etelä-

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen. vähentäminen. Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Ilmansuojelupäivät 20.-21.8.2019 16.8.2019 1 Liikenteen kansalliset ilmastotavoitteet Suomen tulee

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan

Lisätiedot

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G

E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G Lapin ilmastostrategia vuoteen 2030 asti E S I T T E L Y - J A K E S K U S T E L U T I L A I S U U S 1 0. 1 0. 2 0 1 2 A I N E E N T A I D E M U S E O M O N I C A T E N N B E R G TAUSTA Ilmastonmuutos

Lisätiedot

Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun

Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Marianne Matinlassi Kestävän kehityksen määrittelyä

Lisätiedot

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019

HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 HIILINEUTRAALI KYMENLAAKSO TYÖPAJOJEN KOOSTE 2019 TYÖPAJAT Yhteensä 3 työpajaa eri sektoreille: 7.3.2019 Teollisuus, pienteollisuus, työkoneet ja energia (Kouvola) Osallistujia 29, lisäksi Kymenlaakson

Lisätiedot

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö

ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen. Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö ELY yleiskaavoituksen ohjaajana ja metsät ELYkeskuksen näkökulmasta Aimo Huhdanmäki Uudenmaan ELY-keskus Elinympäristöyksikön päällikkö 30.8.2013 ELY:n tehtäviä (kytkös metsiin) Alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017. 12.2.2011 Pekka Seppälä

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017. 12.2.2011 Pekka Seppälä ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 12.2.2011 Pekka Seppälä Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42 % Osuus päästöistä 38 % Sitoumukset

Lisätiedot

1. Kaavoitus -yleissuunnitelma 2013-14 - asemakaavat 2014 alkaen. 2. Kaavoitus - jatkuva prosessi. Kaavoitus

1. Kaavoitus -yleissuunnitelma 2013-14 - asemakaavat 2014 alkaen. 2. Kaavoitus - jatkuva prosessi. Kaavoitus HYVINKÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖOHJELMA Aika: 2013-2016 Yksikkö: Hyvinkään kaupunkiorganisaatio Laatijat: Ympäristöhallintatyöryhmä 15.5.2013, Kaupungin johtoryhmä 27.5.2013 Hyväksyjä: Kaupunginhallitus 10.6.2013,

Lisätiedot

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella

Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella Maankäyttö, asuminen ja liikenne kuntajakoselvitysalueella Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi

Lisätiedot

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua

Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua Ympäristöministeriö rakentamassa vihreää kasvua YM uusi strategia ulos elokuussa 2014 Toiminta-ajatus: Kestävää elinympäristöä ja vihreää kasvua rakentamassa. Mitä YM:n vihreän kasvun rakentaminen tarkoittaa?

Lisätiedot

1. Ympäristökasvatus Inkoossa

1. Ympäristökasvatus Inkoossa Sisällys 1. Ympäristökasvatus Inkoossa... 2 1.1. Myönteinen suhde luontoon ja ympäristöön... 2 2. Kestävä kehitys... 4 2.1. Agenda 2030... 4 2.2. Kestävä kehitys opetusta ja kasvatusta ohjaavissa suunnitelmissa...

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Pirkanmaan ympäristöohjelman seuranta ja päivittäminen

Pirkanmaan ympäristöohjelman seuranta ja päivittäminen Pirkanmaan ympäristöohjelman seuranta ja päivittäminen Pirkanmaan ympäristöohjelman 1. seurantaseminaari Museokeskus Vapriikki, Tampere, 14.11.2012 Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. Pirkanmaan ympäristöohjelman

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA

SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA Seinäjoki, Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka ja Lapua Kuntien ilmastokampanjatapaaminen 8.11.2012 Mika Yli-Petäys Projektipäällikkö Lapuan kaupunki

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntien ympäristöohjelma hanke Ruokolahti

Etelä-Karjalan kuntien ympäristöohjelma hanke Ruokolahti Etelä-Karjalan kuntien ympäristöohjelma hanke Ruokolahti LCA Consulting Oy Ruokolahdella 11.2.2016 Etelä-Karjalan kuntien ympäristöohjelma - Vaihe 2 - Koko hanke Kuntien omien ympäristöohjelmien viimeistely

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Ympäristötehokkaan rakentamisen brunssi Ekotehokas kaupunki Jukka Noponen

Ympäristötehokkaan rakentamisen brunssi Ekotehokas kaupunki Jukka Noponen Ympäristötehokkaan rakentamisen brunssi Ekotehokas kaupunki 25.8.2011 Jukka Noponen Haaste: energiankäytön ja päästöjen vähentäminen rakennetussa ympäristössä Kansainväliset ilmastoneuvottelut Ilmasto-

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN PÄÄSTÖPOLITIIKKA JA PÄÄSTÖTAVOITTEET ILKA -seminaari 26.04.2013 Paula Paajanen, yleiskaavapäällikkö

OULUN KAUPUNGIN PÄÄSTÖPOLITIIKKA JA PÄÄSTÖTAVOITTEET ILKA -seminaari 26.04.2013 Paula Paajanen, yleiskaavapäällikkö OULUN KAUPUNGIN PÄÄSTÖPOLITIIKKA JA PÄÄSTÖTAVOITTEET ILKA -seminaari 26.04.2013 Paula Paajanen, yleiskaavapäällikkö Kansainväliset velvoitteet ja sitoumukset Kioton pöytäkirja 2005 Euroopan komission energia-

Lisätiedot

Kestävä kehitys kunnissa. Maija Hakanen 2008

Kestävä kehitys kunnissa. Maija Hakanen 2008 Kestävä kehitys kunnissa Maija Hakanen 2008 Mitä se kestävä kehitys on? "Kestävän kehityksen periaatteen konkretisoinnissa itse asiassa tavoitellaan meidän aikamme tulkintaa siitä, mitä yleinen etu ja

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-

Lisätiedot

Selvitys valtioneuvoston periaatepäätöksen ja valtakunnallisen toimintaohjelman toteutumisesta meluntorjunnasta

Selvitys valtioneuvoston periaatepäätöksen ja valtakunnallisen toimintaohjelman toteutumisesta meluntorjunnasta Selvitys valtioneuvoston periaatepäätöksen ja valtakunnallisen toimintaohjelman toteutumisesta meluntorjunnasta Ari Saarinen Lentomelun seudullinen seurantaryhmä 13.12.2012 Meluntorjunnan toimintaohjelma

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

Mitä kestävä kehitys? Suomalainen tulkinta Suomen kestävän kehityksen toimikunta :

Mitä kestävä kehitys? Suomalainen tulkinta Suomen kestävän kehityksen toimikunta : Itämeren kestävän kehityksen tutkimustarpeet Elina Rautalahti ympäristöministeriö Mitä kestävä kehitys? Suomalainen tulkinta Suomen kestävän kehityksen toimikunta 15.12.1994: Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti,

Lisätiedot

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi

ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN. Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi ERA17 ENERGIAVIISAAN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN AIKA 2017 Puista Bisnestä 2011 1.2.2011 Kirsi Martinkauppi i Tausta Suuri päästövähennysten potentiaali Rakennetun ympäristön osuus energian loppukäytöstä 42

Lisätiedot

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia

Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET

EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET Ari Nissinen, Jari Rantsi, Mika Ristimäki ja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus (SYKE) 3.4.2012, Järjestäjät: KEKO-projekti

Lisätiedot

Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa

Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa Vähäpäästöinen Pohjois-Pohjanmaa Tulevaisuusfoorumi: Ilmastonsuojelu, liikenne ja viestintä 20.4.2010 Oulu Tytti Tuppurainen n neuvottelukunnan puheenjohtaja Maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Tytti

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla

Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Liikennejärjestelmän tehokkaimmat keinot ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi Helsingin seudulla Tiivistelmä Helsingin seudulla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt olivat noin 1,87 miljoonaa tonnia vuonna

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari

Hiilineutraali Helsinki Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Hiilineutraali Helsinki 2035 Anni Sinnemäki Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Millaiset ilmastotavoitteet Helsingin uusi strategia asettaa? Helsinki ottaa vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Lisätiedot

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet

Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Maakuntakaavoitus ja maankäytön mahdollisuudet Ainespuun puskurivarastoilla ja metsäenergian terminaaleilla tehoa puunhankintaan 12.12.2014 Antti Saartenoja Maakuntakaavoitus pähkinänkuoressa Yleispiirteinen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

OULU KASVAA KESTÄVÄSTI

OULU KASVAA KESTÄVÄSTI Oulun kaupungin ympäristöpolitiikka OULU KASVAA KESTÄVÄSTI Hyväksytty kaupunginhallituksessa 9.8.2010 399 2 Oulu kasvaa kestävästi Sisältö Johdanto... 3 Oulun kaupungin ympäristöjohtaminen... 4 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Ympäristötavoitteet kaupunkistrategiassa. Esa Nikunen, ympäristöjohtaja

Ympäristötavoitteet kaupunkistrategiassa. Esa Nikunen, ympäristöjohtaja Ympäristötavoitteet kaupunkistrategiassa Esa Nikunen, ympäristöjohtaja 30.8.2017 Esityksen sisältö Ympäristö- ja ilmastotavoitteet teemoittain: Liikenne Ilmasto Luonto ja virkistys Osallisuus Vihreä talous

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA LÄHIRUOKA KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 LÄHIRUOKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi ja siihen

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet

Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Analyysia kuntien ilmastostrategiatyöstä - uhkat ja mahdollisuudet, lähtötiedot, tavoitteet Maija Hakanen, ympäristöpäällikkö, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010 Tampere Uhkat (=kustannukset,

Lisätiedot

Sotesin kestävän kehityksen toimintaohjelman seurantaraportti

Sotesin kestävän kehityksen toimintaohjelman seurantaraportti Sotesin kestävän kehityksen toimintaohjelman seurantaraportti Kiikoinen, Lavia, Punkalaidun ja Sastamala 1 1 Sotesin kestävän kehityksen toimintaohjelma... 3 2 Perustietoja kunnista... 4 3 Toimintaohjelman

Lisätiedot

MAL-työpaja. Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja Hannu Luotonen

MAL-työpaja. Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja Hannu Luotonen MAL-työpaja Maankäytön näkökulma Hannu Luotonen Tekninen johtaja 1 KOUVOLAN RAKENNEMALLI Alueiden käytön kehityskuva Ekotehokas yhdyskuntarakenne Keskusten kehittäminen Maaseudun palvelukylät Olevan infran

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen

Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunkiympäristön palvelualue Toiminnan strategiset painopisteet 2017 Johtaja Mikko Nurminen Kaupunginvaltuuston talous ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri 24.11.2016 Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti v. 2015

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

ECO 2 - EKOTEHOKAS TAMPERE Hankkeen johtaja Pauli Välimäki

ECO 2 - EKOTEHOKAS TAMPERE Hankkeen johtaja Pauli Välimäki ECO 2 - EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 Hankkeen johtaja Pauli Välimäki 15.2.2010 ECO 2 EKOTEHOKAS TAMPERE 2020 Mikä on ECO 2? Tampereen kaupungin energia- ja ilmastohanke, jota Suomen itsenäisyyden juhlarahasto

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Väliraportista saadut lausunnot Jatkosuunnittelu Masto+ LJ -työryhmä 27.3.2014 TYÖ- SUUNNI- TELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LUONNOS EHDOTUS Väliraportista saadut lausunnot JATKOSUUNNITTELU

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot