Minne humanistimaisteri työllistyy? Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minne humanistimaisteri työllistyy? Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut"

Transkriptio

1 Minne humanistimaisteri työllistyy? Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut

2 Minne humanistimaisteri työllistyy? Luennossa käsitellään esimerkiksi seuraavia aiheita: Millaisiin työtehtäviin humanistit yleensä työllistyvät? Miten vaikkapa kielten opiskelijan työllistymisnäkymät poikkeavat historian opiskelijan työllistymisestä? Miten työllistymistilanne on muuttunut viime vuosien aikana? Mitä työelämätaitoja humanistit tarvitsevat tai mitä taitoja maisteriksi valmistuvalla olisi hyvä olla? Miten opintoja kannattaa suunnitella työllistymistavoitteiden kannalta?

3 MIKSI?

4 Pitäisikö miettiä työllistymistä eli suunnitella uraa jo opiskeluaikana? - urasuunnittelu on - tietoista ja tavoitteellista toimintaa - yksilöllistä; lähtökohtana yksilö taustoineen, arvoineen, tarpeineen ja kiinnostuksen kohteineen - suunnattavissa - tutkinnon antamien valmiuksien pohjalta - osaamisalueiden ja vahvuuksien pohjalta - kiinnostusten, unelmien ja arvojen pohjalta - ympäristön antamien vihjeiden pohjalta - yhdistellen edellisiä - jatkuva, kokonaisvaltainen prosessi

5 Forecasting and optimization are complex Come on! It can t go wrong every time...

6 Suunnitelmallisuus helpottaa työllistymistä Sampsonin urakolmio (Sampson et al., 2004)

7 Linkkejä urasuunnitteluun ja työnhakuun Suomen akateemiset rekrytointipalvelut Turun akateemiset rekrytointipalvelut Työhallinnon ammatinvalintaohjelma Uranus Tutustu myös

8

9 Jyväskylän yliopistosta valmistuneiden humanistien työllistymisestä (Lähde: 2008 valmistuneille tehty sijoittumisseuranta, N = 253) 45 % on ollut valmistumisensa jälkeen työttömänä. Keskeisimmät työttömyyden syyt ovat olleet työmarkkinatilanne, puutteelliset suhdeverkostot ja työkokemuksen puute. 85 % vastaajista oli kyselyhetkellä työssä. Vastaajista 42 % työskenteli kunnissa, 28 % yksityisellä sektorilla. 5 % vastaajista työskentelee koulutustaan vastaamattomissa tehtävissä. Työuran näkökulmasta 55 % vastaajista oli tyytyväinen tutkintoonsa, tyytymättömiä oli 9 %.

10 Esimerkkejä työnantajista AAC Global Oy Adulta Oy Agora Center Alajärven kaupunki (maksaa Soinin opepalkat) Alvar Aalto -säätiö Andritz Oy Atena kustannus Helsingin kaupunki HK Ruokatalo Iisalmen seurakunta Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jyväskylän kaupunki Jyväskylän kristillinen opisto Jyväskylän yliopisto Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Keski-Suomen museo Keski-Suomen opisto Keskisuomalainen Oyj Kuopion taidemuseo Lionbridge Oy Merikeskus Vellamo Metropolia AMK Metsäliitto-konserni Miina Sillanpään Säätiö Molehill Communications Museovirasto Nokia Nordea NSN Oyj

11 Esimerkkejä ammattinimikkeistä aineenopettaja amanuenssi apulaisosastonhoitaja arkistonhoitaja asiakkuuspäällikkö assistant producer collaboration specialist communication specialist data analyst englannin ja ruotsin lehtori hallintoamanuenssi henkilöstö- ja viestintäkoordinaattori historian ja yhteiskuntaopin opettaja hr-assistentti johtaja kehityspoliittinen sihteeri kielten kouluttaja kirjastonhoitaja koulukuraattori koulutussuunnittelija kulttuurituottaja kustannustoimittaja kääntäjä-tulkki marketing and sales coordinator museotutkija musiikin lehtori ohjelmistosuunnittelija projektikoordinaattori projektipäällikkö quality coordinator tiedottaja toiminnanjohtaja toimittaja työvoimaohjaaja vientipäällikkö viestinnän asiantuntija yrittäjä, kääntäjä, kielen ammattilainen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

12 Työelämätaidoista Work readiness, koulutuksen antamat valmiudet Sustainable employability, kyky rakentaa uraa Employability skills, substanssiosaaminen Transferable skills, yliopistokoulutuksen (erityisesti generalistikoulutuksen) tuottamaa ydinosaamista Demonstrating employability, osaamisen todentaminen

13 yliopisto kehitti (1=erittäin puutteellisesti, 6=erinomaisesti) 6 5,5 5 4,5 Oman alan teoreettinen osaaminen Analyyttinen, syst. ajattelu Tiedonhankintataidot Viestintä suomeksi 4 3,5 3 Viestintä ruotsiksi Viestintä englanniksi Opetus-, koulutus- tai ohjaustaidot Tieto- ja viestintätekniikka Neuvottelutaidot Esiintymistaidot Ryhmätyöym. sos. taidot Ongelmanratkaisutaidot Organisointi- ja koordinointi 2,5 Lainsäädännön tuntemus Projektinhallintataidot 2 Yritystoiminnan perusteiden tuntemus Esimiestaidot Taloussuunnittelu ja budjetointi 1,5 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5 6 merkitys työssä (1= ei lainkaan tärkeä 6= erittäin tärkeä)

14 Kontaktit työelämään Verkostot Sosiaaliset taidot; esim. tiimityöskentely, asiakaspalvelu Esiintymistaidot Neuvottelutaidot Vuorovaikutustaidot Viestintätaidot Asiantuntijuus Akateemiset taidot Tiedot & taidot -> soveltaminen Työnhaku Kaupallinen ja taloudellinen osaaminen Monikulttuuriset työympäristöt Työelämätaidot Opintosuunnitelma Projektiosaaminen Tietotekniset taidot Oppimistavoitteet Laadukas harjoittelu Oppimistavoitteet ja -tehtävät Yliopisto Ohjaus Urasuunnittelutaidot Työnantaja Motivaatio Esikuvat Työkulttuurin ymmärtäminen

15 Humanistien vahvuuksia (Carver 2006: Humanisti valmis työelämään) Itsenäiseen tieteelliseen työhön liittyvä osaaminen: Erinomainen teoreettinen tietopohja ja (kulttuuris-yhteiskunnallinen) yleissivistys Kyky itsenäiseen työskentelyyn, oppimiseen, kriittiseen tiedonhankintaan, ongelmanratkaisuun ja tutkimiseen. Kirjoitus- ja kielitaito

16 Humanisteihin liitetyt vahvuudet ja osaamisalueet (työnantajien näkemys, Helsingin työvoimatoimisto) Vahvuudet: - kirjallinen ilmaisukyky - sosiaaliset taidot - viestintätaidot Myös laajojen kokonaisuuksien hahmottamiskyky, kriittinen ajattelutapa, kansainvälisyys sekä innovatiivisuus Osaamisalueet - kulttuurin ja historian tuntemus - laaja-alainen kielitaito - tutkimusmenetelmien hallintataidot ja tutkimuksentuottamistaidot

17 Näiden kehittymiseen kannattaa kiinnittää huomiota (Carver 2006) Teorian soveltaminen Projektiosaaminen Suullinen viestintä ja esiintyminen Työskentely ryhmässä Tekninen osaaminen, atk-taidot Kaupallinen ja taloudellinen osaaminen

18 Oman alan työ?

19 Mitä voi tehdä tulevan työuran hyväksi opiskeluaikana muuta kuin opiskella? Opi tuntemaan itsesi ja pyri jäsentämään tavoitteitasi Kehitä vuorovaikutustaitoja, tarvitaan nykyään joka työssä Osallistu yliopiston tai muiden organisaatioiden tarjoamille erityiskursseille (esim. projektijohtaminen) Hanki yleisiä työelämätaitoja -> harjoittelu, luottamustoimet, vapaaehtoistyö, kesätyöt ovat hyviä keinoja opiskeluaikana Nauti opiskelijaelämästä sekä tunnista ja arvosta opintojen kautta saatuja taitoja, ne ovat kysyttyjä myös työelämässä, mm: asiantuntijuus, nopea kyky omaksua uutta, kriittisyys, tiedonhakutaidot ja kokonaisuuksien hahmottaminen Tavoittele suuria mutta tartu pieniinkin tilaisuuksiin!

20

21 Hakemus Hakemuksessa kaikkein tärkeintä motivaatio: miksi haluat työskennellä kyseisessä paikassa? Pituus vs. selkeys Motivaatio hakemuksen ensimmäisessä kappaleessa Takaa lukijan kiinnostuksen (vrt. henkilötiedot) Opetusfilosofia? "Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista" miksi? persoonallisuus esiin Tiivis ilmaisu MUTTA Lyhyt hakemus ei mikään itseisarvo, työnantajalle tultava joku kuva siitä, millainen hakija on Asioiden ryhmittelyyn ja olennaisen sanomiseen selkeästi kannattaa kiinnittää paljon huomiota Tietojen relevanssi? Selviääkö CV:stä?

22 CV Ulkoasu Huolellisuus ja mielekkyys! PDF Koulutus Uusimmasta vanhimpaan Mainitse myös kesken oleva yo-koulutus, selvästi onko valmis vai ei Työkokemus Avaa relevanttia työkokemusta riittävästi Kaikki työkokemus on oikeasti arvokasta A) mitä tehnyt? B) missä? C) kuinka kauan? Muuta Yhtenäisyys ei vielä opiskeluvaiheessa niin tärkeää Suosittelijoita voi olla Kuva vai ei? Kuukauden ja vuoden tarkkuus riittää

Ei kai ny humanisti mihinkä tyällisty? Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut

Ei kai ny humanisti mihinkä tyällisty? Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Ei kai ny humanisti mihinkä tyällisty? Juha Sainio Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Käsittelen seuraavia aiheita: Minne humanistimaisteri työllistyy nyt, entä tulevaisuudessa? Mitä työelämätaitoja

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen!

Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Tarvitaan kokonaisvaltainen näkökulma työllistyvyyteen! Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä (15.6.2011) HY:n urapalvelut, suunnittelija Eric Carver Urapalvelut/

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla 11.4.2013

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla 11.4.2013 Kauppatieteilijät työmarkkinoilla 11.4.2013 Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Tanja Makkonen Aalto BIZ valmistuneiden sijoittuminen Seuraamme tiiviisti Kauppakorkeakoulusta valmistuneiden

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Humanistisesta tiedekunnasta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä

Humanistisesta tiedekunnasta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä Humanistisesta tiedekunnasta vastavalmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä Englanti Aineenopettaja Document Manager Englannin ja ruotsin lehtori Englannin ja toisen kotimaisen kielen lehtori Englannin

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEOLLINEN MUOTOILU Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA MEDIATIEDE Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012 2 Saatteeksi Työelämä-

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja tulevaisuudenhaaveita

Urasuunnittelua ja tulevaisuudenhaaveita Urasuunnittelua ja tulevaisuudenhaaveita Pilvi Lempiäinen Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Fb: RekryTurku Intranet: hae Rekry Liity rekryinfo-sähköpostilistalle Miksi olet valinnut nämä opinnot?

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista KASVATUSALAN KOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä

OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut. Ohjausta ja neuvontaa. Ota yhteyttä OPISKELIJAKESKUKSEN opiskelu- ja uraohjauspalvelut Ohjausta ja neuvontaa O Opintojen suunnittelussa ja aikatauluttamisessa O Jumiutuneiden opintojen eteenpäin saattamisessa O Työnhaku- ja urasuunnittelussa

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 7.4.23 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 211 Metropoliasta valmistuneille YAMK-tutkinnon suorittaneet Metropolia Ammattikorkeakoulu 22.4.213 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Mistä akateeminen asiantuntijuus koostuu?

Mistä akateeminen asiantuntijuus koostuu? Mistä akateeminen asiantuntijuus koostuu? Sakari Jussi-Pekka Suunnittelija Ohjaus- ja työel elämäpalvelut Lähtökohtia tarkastelulle Tavoitteena ei määm ääritellä yksiselitteisesti asiantuntijuutta Urasuunnittelun

Lisätiedot

KTK:n työharjoitteluinfo Harjoittelu osana urasuunnittelua 16.1.2013 1

KTK:n työharjoitteluinfo Harjoittelu osana urasuunnittelua 16.1.2013 1 KTK:n työharjoitteluinfo Harjoittelu osana urasuunnittelua 16.1.2013 1 Urasuunnittelu Lähtötilanne Perhe, ihmissuhteet, opiskelu, työkokemukset, tavoitteet, elämänhistoria Itsetuntemus Työelämätietous

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

LASKENTATOIMI JA RAHOITUS (KTM)

LASKENTATOIMI JA RAHOITUS (KTM) LASKENTATOIMI JA RAHOITUS (KTM) Vuosi valmistumisen jälkeen Viisi vuotta valmistumisen jälkeen Vuosina 2009 2013 valmistuneet Vuosina 2001 2005, 2007, 2009 valmistuneet n=98, vastausprosentti 37 n=157,

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Jyrki Ollikainen & Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2003 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon

Lisätiedot

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto 35 Ikä valmistuessa 30 25 (v) 20 15 10 5 0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika työssäolleilla (v) 0,0 Valmistumisen jälkeinen työssäoloaika koulutusta vastaavassa työssä työssäolleilla (v) 0,0 6 Työnantajien

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2011 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 11.4.2013 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Minne humanisti työllistyy?

Minne humanisti työllistyy? Minne humanisti työllistyy? syyslukukausi 2013 työelämäasiantuntija Annamari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut annamari.rovamo@jyu.fi, p. 00 37 1198 Työelämäpalvelut Työ- ja harjoittelupaikkojen

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 1 Metropoliasta valmistuneille Tekniikan ja liikenteen ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 1.5.1 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Tulevaisuuden teologi

Tulevaisuuden teologi Tulevaisuuden teologi Teologikoulutustarveselvitys 2015 Heikki Salomaa Teotar 2 kyselyyn vastanneet (N=527) HY (N=366) 45 % ISY (N=126) 51 % ÅA (N=27) 30 % Koko aineisto Mies (N = 190) 33 % 42 % 48 % 36

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille

Sijoittumisseuranta vuonna 2010 Metropoliasta valmistuneille Sijoittumisseuranta vuonna 2 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali, terveys ja liikunta ala Metropolia Ammattikorkeakoulu 2.5.22 www.metropolia.fi VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Uraseuranta 2012 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Uraseuranta 2 Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 27 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla

Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Hanna Lindholm Maisterit, farmaseutit ja lastentarhanopettajat työmarkkinoilla Vuonna 2005 Helsingin yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla. Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Tanja Makkonen Suunnittelija Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut Miten hyvin KTM:t työllistyvät? Töissä 80 % valmistumishetkellä 6 kk:n kuluttua valmistumisesta

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Sijoittumisseuranta vuonna 29 Metropoliasta valmistuneille Kulttuuriala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5.2 VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti syksyllä 2 kyselyn,

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

Uraseuranta aineisto

Uraseuranta aineisto Aarresaari-verkosto Kooste vuoden 2012 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2007 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Uraseuranta aineisto Kysely lähetettiin

Lisätiedot

Sisältö. Osaaminen ja sen tunnistaminen CV Työpaikan haku

Sisältö. Osaaminen ja sen tunnistaminen CV Työpaikan haku Uratie Sisältö Osaaminen ja sen tunnistaminen CV Työpaikan haku Itsetuntemus ja urasuunnittelu Kiinnostukset, arvot, tiedot/taidot, persoona Tunnet itsesi -> tiedät minne olet matkalla Itselle soveltuva

Lisätiedot

MTI -valmistumiskyselyn alustavia tuloksia 2015

MTI -valmistumiskyselyn alustavia tuloksia 2015 MTI- opetuksen tulevaisuus yhdessä tehden Metsätalousinsinöörien AMK- opetuksen kehittämisseminaari 29.10.2015 Tutkija Eila Lautanen, TTS Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen toteutus 1. vastaajajoukon kuvaus

Lisätiedot

Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille

Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Vinkkejä työnhakuun ympäristöasiantuntijoille Henri Immonen Opiskelijatoiminnan koordinaattori Ympärisöasiantuntijoiden keskusliitto YKL ry Opiskelijat@ykl.fi Aineiston käytöstä Näitä ansioluetteloita

Lisätiedot

Asiantuntijana työmarkkinoille

Asiantuntijana työmarkkinoille Asiantuntijana työmarkkinoille Vuosina 2006 ja 2007 tohtorin tutkinnon suorittaneiden työllistyminen ja heidän mielipiteitään tohtorikoulutuksesta 23.8.2010, Helsinki Juha Sainio, Turun yliopisto Aineisto

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2014 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2014 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen

Työnhakuvalmennus 10.2.2011. Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Työnhakuvalmennus 10.2.2011 Oman osaamisen ja vahvuuksien kartoittaminen Tunnetko itsesi, hahmotatko osaamisesi? Urasuunnittelun ja työnhaun onnistuminen perustuu hyvään itsetuntemukseen Työnhaku on osaamisesi

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

Sijoittumisseuranta vuonna 2009 Metropoliasta valmistuneille. Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Sijoittumisseuranta vuonna 9 Metropoliasta valmistuneille Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Metropolia Ammattikorkeakoulu.5. VALMISTUNEIDEN SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Metropolia Ammattikorkeakoulu toteutti

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA 2010 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄMÄÄN SIJOITTUMINEN TAMPEREEN YLIOPISTO Ura- ja rekrytointipalvelut Huhtikuu 2012 SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... 3 I TAMPEREEN YLIOPISTOSTA VUONNA

Lisätiedot

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu

Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämän ja koulutuksen vuorottelu Työelämästä korkeakoulutukseen ja takaisin elinikäistä oppimista käytännössä 15.6.2011 Helsinki Marjo Pääkkö KM, VTK HRD Manager Siemens IT Solutions and Services Oy

Lisätiedot

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio

Tavoitteidensa mukaisella työuralla. Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Tavoitteidensa mukaisella työuralla Rekry Turun yliopiston työelämäpalvelut Juha Sainio Aarresaari-verkoston tohtoriuraseuranta Toteutetaan joka toinen vuosi. Kohderyhmänä 2-3 vuotta aiemmin tohtorin tutkinnon

Lisätiedot

Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta. Lauri Lehtoruusu 8.5.2015

Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta. Lauri Lehtoruusu 8.5.2015 Tulevaisuuden työelämä opiskelijan näkökulmasta Lauri Lehtoruusu 8.5.2015 Mitä vastavalmistuneiden palaute kertoo tekniikan yliopisto-opetuksen laadusta? Vastaako tutkinto valmistuneiden odotuksia ja työelämän

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti?

Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti? Millainen on hyvä harjoittelu? Mitä harjoittelujaksosta voi ja kannattaa ottaa irti? 9.6.2015 Merja Enkovaara-Pälvi Urapalvelut 9.6.2015 1 ESITYKSEN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ Mitä lisäarvoa harjoittelu

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille

Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Kohti duunia: työnhaun opas nuorille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 2013 Uudenmaan TE-toimisto/ Marina Misukka Perusohjeita työnhakuun - Kaiken perusta on oma aktiivisuutesi. Kyse on Sinun työnhaustasi,

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012) Jyväskylän yliopistosta vuonna 27 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 212) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 47 valmistuneista) 1 Sukupuoli

Lisätiedot

Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille

Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille Sijoittumisseuranta 2015 1(22) Sijoittumisseurantakysely vuonna 2014 valmistuneille Sijoittumisseuranta 2015 2(22) Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Kysymyksiä opinnoista... 4 3 Työmarkkinatilanne... 7 4 Työllistymisvaikeudet...

Lisätiedot

Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen

Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen Miten tulkita työpaikkailmoituksia Työhakemuksen tekeminen kevätlukukausi 2013 työelämäasiantuntija Annamari Rovamo Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut annamari.rovamo@jyu.fi, p. 050 376 1198 Mitä työnantaja

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2352 Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viisi vuotta valmistumisen

Lisätiedot

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Uraseuranta. Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseuranta Vuonna 2005 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Taustatietoja kysely tehtiin kaikille vuonna 2005 loppututkinnon suorittaneille eli farmaseuteille, lastentarhaopettajille, maistereille sekä

Lisätiedot

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg

Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Työnantajien palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2014 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään harjoitteluun.

Lisätiedot

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä

CV-OPAS. Ansioluettelon lyhyt oppimäärä CV-OPAS Ansioluettelon lyhyt oppimäärä Millainen on hyvä CV? Ansioluettelo, Curriculum Vitae eli CV, on työnhaun tärkein ja käytetyin asiakirja ja se kannattaa tehdä ajatuksella. Hyvä CV on looginen ja

Lisätiedot

KORKEAKOULUSTA TYÖELÄMÄÄN. Kaisa Karhu Suunnittelija, opiskelu- ja uraohjaus Oulun yliopisto

KORKEAKOULUSTA TYÖELÄMÄÄN. Kaisa Karhu Suunnittelija, opiskelu- ja uraohjaus Oulun yliopisto KRKEAKULUSTA TYÖELÄMÄÄN Kaisa Karhu Suunnittelija, opiskelu- ja uraohjaus ulun yliopisto Alustuksen aiheet Minkälainen on tulevaisuuden työelämä? Mihin meidän pitää oppilaita/ opiskelijoita valmistaa?

Lisätiedot

n=213, vastausprosentti 35 n=299, vastausprosentti 45 Työmarkkinatilanne 4 % 3 % 1 % 12 % Työssä Työtön Muu

n=213, vastausprosentti 35 n=299, vastausprosentti 45 Työmarkkinatilanne 4 % 3 % 1 % 12 % Työssä Työtön Muu OIKEUSTIEDE (OTM) Vuosi valmistumisen jälkeen Viisi vuotta valmistumisen jälkeen Vuosina 2009 2013 valmistuneet Vuosina 2001 2005, 2007, 2009 valmistuneet n=213, vastausprosentti 35 n=299, vastausprosentti

Lisätiedot