SILMISSÄNI MENNYT Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöprojekti ikäihmisille teemana keholliset muistot

Transkriptio

1 SILMISSÄNI MENNYT Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöprojekti ikäihmisille teemana keholliset muistot

2 SILMISSÄNI MENNYT Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyöprojekti ikäihmisille teemana keholliset muistot Tämä projekti on saanut tukea Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnalta Silmissäni mennyt -projekti toteutettiin syksyllä Tässä raportissa kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia projektin osallistujien hakemuksista ja kirjallisesta palautteesta.

3 Helsingin Kaupunginteatterissa käynnistettiin syksyllä 2007 gin vanhuspalveluohjelmassa vuosille PROJEKTIN nostetaan esille mm. linjaukset 1) Toimintakyvyn ylläpitäminen ja kaksivuotinen yleisötyön kehittämisprojekti. Projektin tavoitteena on TAUSTAA vahvistaminen sekä 2) Kotona asumisen vakinaistaa, säännönmukaistaa ja laajentaa teatterin yleisötyöhön liittyvää rusteella Helsingissä on kehitetty Ikäih- tukeminen. Vanhuspalveluohjelman pe- toimintaa. Tavoitteena on ottaa toiminnan suunnittelussa huomioon erilaiset yleisöryhmät sekä rakentaa verkos- ikääntyneiden toimintakyvyn, terveyden ja hyvinvoinnin misten hyvinvointikeskus -hanke, jonka tavoitteena on toja eri yhteistyötahojen kanssa. Helsingin Kaupunginteatterin pyrkimyksenä on palvella koko kaupunkimme sen ehkäisy mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sil- ylläpito ja edistäminen sekä yksinäisyyden ja syrjäytymi- väestöä. Teatteri on viimeisen kuuden vuoden ajan tehnyt laajaa taidekasvatustyötä kouluissa ja päiväkodeissa. nallisesti näihin haasteisiin. missäni mennyt -projektissa päädyttiin tarttumaan toimin- Yleisötyön kehittämisprojektin myötä toiminta on saatu Tutkimukset vanhustenhoidon kentällä ovat osoittaneet, että taiteella on todellista merkitystä ikäihmisten kattamaan laajemmin myös muita yleisöryhmiä lasten ja nuorten ohella. Silmissäni mennyt -projektin keskiössä olivat ikäihmiset. na Arts in Hospital hanketta on Suomessa tehty väitös- psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistämisessä. Osa- Silmissäni mennyt -projektia ryhdyttiin suunnittelemaan kirjatutkimus taidetoiminnan integroimisesta hoitolaitosten arkeen ja todettu taidetoiminnan mm. edistävän keväällä Suunnittelun lähtökohtina olivat ikääntymisen aiheuttamista haasteista niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla käyty keskustelu sekä tanssin ja keholkyä ja elämänlaatua (Hanna-Liisa Liikanen 2003). Lii- yhteisöllisyyttä, elämänhallintaa, terveyttä, toimintakylisen ilmaisun käyttö työskentelymuotona. Teemallisesti kasen mukaan taide ja kulttuuritoiminta voi lisätä ihmisten kapasiteettia löytämällä uusia resursseja ja uuden- suunnittelua ohjasi Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ensi-iltansa saanut Missä kuljimme kerran -näytelmä. Näytelmä pohjautuu Kjell Wessi. Voimaantuminen voi tapahtua osallistumalla kulttuulaisia keinoja hyödyntää niitä hyvinvoinnin lisäämisektön samannimiseen, vuonna 2006 Finlandia -palkinnon ritoimintaan, jolle asetetaan sosiaalisia tavoitteita. Kulttuuritoiminnan erästä soveltavaa muotoa kutsutaan so- saaneeseen romaaniin. Romaanin pohjalta näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Kari Heiskanen. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin vuosina 1905 tä mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan taiteesta ja siokulttuuriseksi innostamiseksi. Sen tavoitteena on, et Näytelmä on erään sukupolven tarina, jonka yhtenä teemana on kokemusten, muistojen ja ajan vaikutus muuten. Taide on kaikkien oikeus. kulttuuritoiminasta, joko tekemällä itse tai osallistumalla ihmiseen. Tämä teema nousi punaiseksi langaksi suunniteltaessa projektin teemallista sisältöä. tetun geriatrisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämis- Vanhustyön keskusliiton vuosina toteu- Ikäihmisistä käytävässä keskustelussa puhutaan paljon hoitolaitosten arjesta ja hoitohenkilökunnan riittäransi yksinäisyydestä kärsivien ikäihmisten psyykkistä hyhankkeen mukaan psykososiaalinen ryhmäkuntoutus pamättömyydestä. Ikäihmisistä suurin osa kuitenkin elää vinvointia, muistitoimintoja ja terveyttä sekä vähensi sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä sekä aktivoi yksinäisyy- ja asuu kotonaan ja osa heistä toimii itse itseään huonokuntoisempien vanhusten hoitajina. Helsingin kaupundestä kärsiviä ikäihmisiä sosiaalisesti.

4 Projektin lähtökohdaksi määriteltiin osallistujien omaelämänkerrallisuus. Silmissäni mennyt -projektin teemana olivat keholliset muistot ja muistojen ruumiillistaminen. Tavoitteena oli löytää jokaisen osallistujan henkilökohtaiset muistot ja mielikuvat lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Projektissa pyrittiin rakentamaan heti alusta asti osallistujien kesken luottamuksellinen ilmapiiri, jossa jokaisella voisi löytyä rohkeus ilmaista itseään fyysisesti. Samalla tavoitteena oli motivoida osallistujia liikkumiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen projektin ulkopuolella. PROJEKTIN TAVOITTEET Keskeisiksi päämääriksi määriteltiin osallistujien itsetunnon paraneminen ja yksinäisyyden kokemuksen väheneminen. Tavoitteena oli löytää osallistujiksi sellaisia ikäihmisiä, jotka voisivat erityisesti hyötyä elämäntilanteensa kannalta ohjatusta ryhmätoiminnasta, jossa työskennellään liikkeen ja taiteen avulla. Helsingin Kaupunginteatterin tavoitteena oli projektin myötä rakentaa pysyviä yhteistyöverkostoja eri vanhuspalvelukentän toimijoiden kanssa. SUUNNITTELUSTA TOTEUTUKSEEN Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta myönsi projektiin euroa apurahan kokouksessaan Tämä avustus mahdollisti projektin toteuttamisen. Aluksi suunniteltiin tiiviimpää työskentelyä yhden 20 henkilön ryhmän kanssa, mutta keskusteltuamme Helsingin kaupungin kulttuuritoimen ja sosiaalitoimen edustajan kanssa päädyttiin ottamaan mukaan kaksi 16 hengen ryhmää, jotka kokoontuisivat kummatkin kaksi kertaa viikossa. Kummankin ryhmän kanssa päätettiin työskennellä kaksi kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan 12 viikon ajan. Projektin lopuksi pidettäisiin demonstratiiviset esitykset siitä, mitä syksyn aikana oli tehty. Esiintyminen olisi vapaaehtoista osallistujille. Projektissa haluttiin kuitenkin painottua työskentelyn prosessiin ja ryhmätyöskentelyn toimivuuteen. Esitys ei ollut varsinainen päämäärä. Osallistujien tarkkaa ikää ei haluttu määritellä, sillä katsottiin, että ikä ei korreloi suoraan ihmisen elämäntilanteeseen, kuntoon eikä siihen, kuinka vanhaksi kukin itsensä tuntee. Projektin suunnittelusta vastasivat tanssitaiteilija Hanna Brotherus ja Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvonen. Projektin musiikillisesta suunnittelusta ja esityksen musiikista vastasi säveltäjä Antti Ikonen. Hanna Brotherus vastasi työpajojen sisällöllisestä suunnittelusta ja ohjaamisesta sekä esityksen koreografiasta. Ohjaajan assistenttina toimi Katja Kaulanen, joka valmistuu keväällä 2009 teatteri-ilmaisunohjaajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Projektin tuottajana, käytännön asioista vastaavana sekä työpajoissa tarvittaessa ohjaajan assistenttina toimi Mirja Neuvonen.

5 Projektin selkeänä tavoitteena oli kotona asumisen tukeminen ja yksinäisyyden kokemuksen vähentäminen. Koimme haasteeksi sen, miten löytää juuri sellaisia henkilöitä, joita projektin sisältö erityisesti hyödyttäisi. Meitä arvelutti myös, kuinka ennakkoluuloisesti ihmiset suhtautuisivat nykytanssiin ja keholliseen työskentelyyn. Päädyimme siihen, että järjestäisimme esittelytyöpajoja, joihin kaikki projektista kiinnostuneet olisivat tervetulleita kokeilemaan itse työskentelyä sekä kuulemaan projektista. Otimme yhteyttä projektin merkeissä Helsingin kaupungin sosiaalitoimeen, sosiaali- ja lähityön päällikkö Tarja Kivekkääseen sekä Vanhustyön keskusliittoon. Mirja Neuvonen vieraili Helsingin vanhuspalvelukeskusten johtajien kokouksessa kesäkuussa kertomassa projektista ja keskustelemassa siitä, miten voisimme parhaiten palvella ikäihmisiä ja löytää erityisesti juuri tästä projektista hyötyviä osallistujia. Elokuulle sovittiin ajat esittelytyöpajoille seitsemään palvelukeskukseen. Sovittiin myös, että kaikkiin palvelukeskuksiin toimitetaan työtekijöille jaettavaksi informaatio projektista, jolloin työntekijät osaisivat suoraan suositella projektia asiakkailleen ja kehottaa heitä tulemaan esittelytyöpajaan. Esitteet ja tiedotteet lähetettiin palvelukeskuksiin juhannusta edeltävällä viikolla. Esittelytyöpajat Hanna Brotherus ja Mirja Neuvonen kiersivät pitämässä 90 minuutin mittaiset esittelytyöpajat palvelukeskuksissa seuraavasti: Munkkiniemen palvelukeskus ti Palvelukeskus Saunabaari ke Kampin palvelukeskus to Kinaporin palvelukeskus pe Kustaankartanon palvelukeskus ti Kontulan palvelukeskus to Riistavuoren palvelukeskus pe OSALLISTUJIEN REKRYTOINTI ja kokeilemaan, mistä on kyse. Hakemuksen projektiin jätti 84 ihmistä. Joukossa oli monen ikäisiä, kuntoisia ja kokoisia ikäihmisiä. Monella ei ollut aikaisempaa kokemusta nykytanssista, mutta useat harrastivat liikuntaa ainakin jollakin tavalla.useassa palvelutalossa työntekijät iloitsivat erityisesti siitä, että paikalla oli myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät kuuluneet heidän vakituisiin asiakkaisiinsa ja olivat mahdollisesti jopa ensimmäistä kertaa palvelutalossa. Osallistujien valinta Osallistujien valinta hakijoiden joukosta osoittautui vaikeaksi. Olisimme mielellämme ottaneet kaikki halukkaat mukaan, mutta paikkoja oli vain 32. Mukaan päätettiinkin ottaa muutama enemmän kuin alun perin oli kaavailtu, sillä ajattelimme, että vanhojen ihmisten ollessa kyseessä, olisi mahdollista, että joku joutuisi peruuttamaan tai keskeyttämään osallistumisensa. Mukaan otettiin lopulta 36 osallistujaa, 18 molempiin ryhmiin. Osa hakijoista valittiin hakemuksen perusteella. Hakemukset vaihtelivat kovin. Osa hakijoista oli kertonut itsestään ja elämästään hyvin avoimesti, joidenkin kohdalla tuntui, että he yrittivät saada itsensä kuulostamaan mahdollisimman aktiiviselta. Jotkut hakemukset taas olivat hyvin niukkoja. Osa valinnoista oli selkeitä. Esiintymiskammo ja sen voittaminen, välivaihe sairauden hoidossa. Koetan löytää aktiviteetteja eläkkeelle jäätyäni, ei ole helppoa. Asun yksin. Aviomieheni on dementiakodissa. Toivoisin uutta sisältöä elämääni. Olen leski. Olisi tärkeä päästä kotoa ja saada uutta ajateltavaa. Toimin 83 vuotiaan mieheni omaishoitajana. Toivon saavani vaihtelua arkeeni. Olen kaksi vuotta sitten sairastanut vakavan sairauden ja nyt toipunut siitä. Työpajoissa kerrottiin ensin projektista, sen sisällöstä ja kulusta. Sen jälkeen tanssittiin ja liikuttiin itse noin tunnin ajan. Tehtävien tarkoitus oli antaa osallistujille mahdollisuus kokeilla, miltä työskentelytapa tuntui. Tämän jälkeen halukkaat saivat täyttää vielä hakemuksen projektiin osallistumiseksi. Mukaan haluaville korostettiin sitä, että täytyy olla mahdollisuus ja halu sitoutua projektiin myös aikataulullisesti, koska kyse on pitkäjänteisestä työskentelystä, ja läsnäolo on tärkeää koko ryhmän kannalta. Esittelytyöpajojen suosio yllätti täysin. Esittelytyöpajoihin osallistui kaiken kaikkiaan 157 ihmistä, jotka pääsivät kokeilemaan Silmissäni mennyt -projektin työtapaa. Osa työpajan osallistujista sanoi heti tullessaan, että eivät voi mukaan projektiin kuitenkaan tulla, koska aikataulut eivät sovi, mutta halusivat tulla kuitenkin katsomaan Joitakin hakijoita jouduttiin karsimaan mm. sen perusteella, että he tiesivät jo valmiiksi, että aikataulut eivät sopineet ja tiesivät joutuvansa olevansa poissa monta kertaa. Loput hakijat päätettiin arpoa. Suurin osa mukaan valituista oli yksin asuvia. Osallistujien ikähaitari oli vuotta. Mukaan valittiin 10 miestä ja 26 naista. Valituille soitettiin ja kerrottiin valinnasta. Kaikille hakijoille lähetettiin myös kirje myönteisestä tai kielteisestä valinnasta. Ensimmäisen kolmen viikon aikana kolme osallistujaa keskeytti projektin, heistä kaksi terveydellisistä syistä ja yksi siksi, että projektin työskentelytapa ei kuitenkaan vastannut hänen odotuksiaan. Muut 33 jatkoivat koko syksyn ja osallistuivat harjoituksiin ja esityksiin sataprosenttisella panostuksella.

6 Käytännössä projekti jakautui kolmeen vaiheeseen. Syys- ja lokakuun kestäneeseen työpajavaiheeseen, esityksen harjoitusvaiheeseen marraskuussa sekä itse esitysvaiheeseen marraskuun lopussa ja joulukuussa. KÄYTÄNNÖN TYÖSKENTELY Työpajat Työpajatyöskentely tapahtui kahdessa ryhmässä. Aamuryhmä kokoontui tanssikeskus Footlightin tanssisalissa osoitteessa Mannerheimintie 6 tiistaisin ja perjantaisin klo ja iltapäiväryhmä klo Ryhmäytyminen tapahtui yli odotusten. Jo ensimmäisen kahden työpajan jälkeen tuntui kuin ryhmät olisivat olleet koossa paljon pitempään. Osallistujat olivat heti hyvin sitoutuneita, motivoituneita ja avoimia. Ryhmät olivat kuitenkin erilaisia. Toinen ryhmä oli kova puhumaan ja työpajojen päätteeksi olisi keskusteltavaa ja sanottavaa riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Toinen ryhmä taas liikkui isommin heti alusta alkaen.tärkeimpinä työskentelytapoina olivat tanssi ja liike. Sen ohella myös laulettiin ja tehtiin muita ääntä ja musiikkia hyödyntäviä harjoituksia. Jokaiselle osallistujalle jaettiin myös päiväkirja ja omia muistoja ja kokemuksia työstettiin myös kirjallisesti. Esitykset Studio Elsassa oli alun perin suunniteltu vain kokoamaan yhteen syksyn mittainen työskentely, eivätkä olleet suinkaan työskentelyn varsinainen päämäärä. Työpajavaiheen aikana alkoi kasvaa myös ajatus esityksestä suurempana kuin alun perin oli ajateltu. Osallistujien sitoutuminen, avoimuus ja suoruus sekä ryhmän hieno yhteishenki vaikuttivat tähän. Kaikki olivat halukkaita olemaan mukana myös itse esityksessä ja moni suorastaan odotti, milloin esitystä ryhdyttäisiin harjoittelemaan. Työpajavaiheen aikana kaikki osallistujat pääsivät myös katsomaan Missä kuljimme kerran -näytelmän Helsingin Kaupunginteatteriin. Työpajavaiheesta osallistujat kirjoittivat seuraavasti: Oli otettava itseään niskasta kiinni. Sisäistettävä rohkeasti liikehdintää oma-aloitteisesti, kun vuosia oli oppinut apinoimaan ohjaajan antamia ohjeita. Erilaiset matkimiset opettivat kaikkia vapautumaan ja näyttämään omia oivalluksia liikkeiksi. Liikunnallisia kertomuksia. Yhteisöllisen tunnelman nopea syntyminen hämmästytti. Alku oli hankalaa, koska koin olevani aivan surkea ja kömpelö muihin verrattuna. Koin olevani liian nuori ja nolotti, koska en kyennyt siihen, mitä itselleni asetin. Siinä löysin itsestäni sellaista uutta, jota en luullut itsessäni lainkaan olevan. Sain kehoni elämään ja sieluni sykkimään uudella lailla. Tunnemuistin hakeminen oli haasteellista ja keskittymistä vaativaa. Lämmittelyharjoitukset vapauttivat jännityksestä. Aivan innolla odotin seuraavaa harjoitusta. Työpajavaihe oli hämmentävä, koska en tarkkaan ollut selvillä, mitä tulisi tapahtumaan; koska jalkani oli kipeä ja liikkuminen kankeaa; koska en tuntenut ketään.

7 Esityksen harjoitteluvaihe Hanna Brotherus ryhtyi kokoamaan esitystä lokakuussa ikäihmisten muistojen, tehtyjen harjoitusten ja niissä syntyneen liikemateriaalin pohjalta. Antti Ikosen musiikki syntyi käsi kädessä koreografian kanssa. Varsinaisia esitykseen tähtääviä harjoituskertoja alettiin pitää lokakuun lopussa, jolloin osassa harjoituksissa luovuttiin kahdesta ryhmästä ja kaikki 33 osallistujaa harjoittelivat yhdessä. Lähes koko harjoitusvaihe pidettiin edelleen tanssikeskus Footlightin tiloissa. Marraskuussa tiistai- ja perjantaikokoontumisten lisäksi pidettiin kaksi ylimääräistä harjoitusta Kaupunginteatterin suuressa harjoitussalissa. Varsinaiselle näyttämölle Studio Elsaan päästiin ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen ensi-iltaa, jolloin ryhmä myös esiintyi yleisötyön tiedotustilaisuudessa. Harjoitteluvaiheessa kahdesta erillisestä ryhmästä hitsautui yksi tiivis ryhmä, jolle kasvoi mahtava yhteishenki. Harjoitteluvaiheessa haastetta aiheutti ryhmän koko. Välillä oli pakko harjoitella kohtauksia, joissa vain osa osallistujista oli mukana ja toiset joutuivat odottamaan, joka tuntui monesta turhauttavalta. Jo ennen harjoitusvaiheen alkua keskusteltiin yhdessä siitä, mitä haasteita harjoitteluvaihe toisi mukanaan, kuten kohtausten toistamista ja odottelua. Aikatauluja pyrittiin suunnittelemaan siten, että vain osan ryhmää työllistäviä kohtauksia harjoiteltiin osin yhteisharjoituksen alussa tai lopussa ja lisäksi Hanna Brotherus piti pienille ryhmille erillisiä omia harjoituksia. Silti ajoittaiselta odottelulta ei voinut välttyä. Joitakin selvästi myös epäilytti se, pystyisivätkö kaikki vanhat ihmiset tekemään kaikkia tarvittavia liikkeitä. Hanna Brotheruksella ja muilla ohjaajilla oli kuitenkin vankka usko siihen, että ikä ei ole tässä projektissa rajoite vaan mahdollisuus. Esityksen musiikin valmistuttua jokaiselle osallistujalle kopioitiin CD-levy, jota sai kuunnella kotona. Projektin osallistuja Kari Saaren-Seppälä kehitti harjoitusvaiheessa oman tanssinotaatiotavan ja teki koko ryhmälle teokseen tanssinuotit, joita päivitti koko ajan teoksen muodon hahmottumisen myötä. Marraskuun 6. päivänä oli Kaupunginteatterin puvuston tiloissa esiintymisasujen sovituspäivä. Ennalta valituista vaatteista löytyi jokaiselle sopiva esiintymisasu viiden hengen sovitustiimin avulla. Esityksen harjoitteluvaihetta kommentoitiin seuraavalla tavalla: Kehomuistini oli aluksi aivan hukassa, mutta loppua kohti parani. Pidin erikoisen paljon. Minusta on hauskaa tehdä kohtauksia uudelleen ja eri tavoin, etsiä ja löytää kokeilla! Oli helpompaa pienessä ryhmässä. Pää pyörällä, kun kaikki paikalla. Tarkka ajoitus musiikin mukaan vaikeaa, en ehtinyt tarpeeksi nauhaa kuunnella. Vapautumaan pikkuhiljaa oman kehon kuuntelemiseen ja hyväksymään omat vajavaisuudet kehon hallinnan suhteen. Joskus työlästä, mutta mielenkiinnolla seurasin, miten kaikki saatiin kuntoon. Pidin liikaa kiinni annetuista ohjeista, jotka aina muuttuivat. Vasta kun tajusin, että näin kokeilemalla oli tarkoitus vähitellen luoda yksi kokonaisuus, vapauduin vähän. Kun musiikki tuli mukaan, kaikki helpottui. Liikunta ei enää yhtä tehokasta. Välillä joutui odottelemaan, kun muut harjoittelivat. Oikein mukavia sessioita kokonaisuutena. Yhteishenki kehittyi. Oli kiva päästä kiinni itse asiaan. Kiinnostus alkoi kasvaa harjoittelun edetessä. Mitähän kivaa tästä tuleekaan? Oli käsittämätöntä nähdä, miten pienistä detaljeista syntyi kokonaisuus käsittämätöntä. Opin ymmärtämään koreografin työtä. Olin välillä eksyksissä, ennen kuin kohtaukset selvisivät. Olisiko syytä zekata paremmin mitä kukin osaa ja mihin on edellytyksiä. Esitykset Silmissäni mennyt tanssiteos esitettiin yhteensä viisi kertaa Helsingin Kaupunginteatterin Studio Elsassa. Lisäksi ensi-iltaa edeltävänä iltana oli kenraaliharjoitus, johon oli kutsuttuna yleisöä. Kolme ensimmäistä esitystä pidettiin to klo 15 sekä pe klo 13 ja 18. Kaikki näytökset olivat loppuunmyytyjä. Joulukuussa järjestettiinkin vielä kaksi lisäesitystä klo 18 ja klo 15. Molemmissa esityksissä oli myös runsaasti yleisöä. Kaiken kaikkiaan teoksen näki 1258 katsojaa. Esityksissä oli kutsuttuna yleisönä mm. vanhuspalvelualan työntekijöitä, vanhustyön ja toimintaterapian opiskelijoita sekä helsinkiläisiä koululaisia. Perjantain jälkimmäisen esityksen jälkeen järjestettiin avoin keskustelutilaisuus, jossa tekijät kertoivat kokemuksiaan projektista sekä teoksen synnystä. Paikalla kuuntelemassa sekä esittämässä kysymyksiä oli noin 200 henkilöä, eli suurin osa katsojista. Silmissäni mennyt tanssiteoksen koreografia oli Hanna Brotheruksen ja musiikin oli säveltänyt Antti Ikonen. Puvustuksesta vastasivat projektin vetäjät yhdessä Helsingin Kaupunginteatterin puvuston Sirkku Isomäen ja Teija Monolan kanssa. Esiintymisasut olivat Kaupunginteatterin pukuvarastosta. Valoista vastasivat Vesa Ellilä ja Miika Storm Helsingin Kaupunginteatterista. Nautin jännityksestä, siitä, että adrenaliini suorastaan kohisee sisälläni. Mahtava tunne, kun yleisö otti meidät kiinnostuneesti positiivisesti vastaan. Tuttujen ja tuntemattomien kyynelehtien esittämät kiitokset. Ammatti-ihmisten sekä median kiinnostuneet onnittelut. ME ONNISTUIMME. Emme pettäneet ohjaajiamme. Jännittäviä kokemuksia. Meni kuin humussa. Nopeasti hyvä olo jälkeenpäin. Kokemus oli valtava, pystyin täysin eläytymään sekä vapautumaan itselleni asettamista vaatimuksista. Myös tunteet saivat vallan. Kipeät asiat tuntuivat voitelulta. Voi miksi niitä(esityksiä) oli vain kolme? Aloin vasta päästä vauhtiin. Kun oli harjoiteltu, piti vain keskittyä. Ei erityistä esiintymisjännitystä kuin vain ennen esitystä. Yleisö unohtui keskittyessä omiin tunnetiloihin, kuitenkin aisti vuorovaikutusta. Kehollakin voi ilmaista sanoitta.

8 Täysi paneutuminen esitykseen vaati henkisiä voimavaroja. Pystyin mielestäni ylittämään itseni. Esityksissä olin aluksi jännittynyt, mutta neuvot: älä katso yleisöä, älä vilkuile ympärillesi, elä, älä näyttele, auttoivat keskittymään ja pahin jännitys häipyi. Olikin hauskaa olla mukana. Oli suorastaan huumaavaa, kun huomasin yleisön seuraavan esitystä hiirenhiljaa ja selvästi kiinnostuneena. Mieli kohentui ja tein niin hyvin kuin pystyin. Eläydyin esitykseen ja siihen omaan osaani. Tai oikeastaan elin osani. Ei pelottanut, valtava yhteenkuuluvaisuus keskenämme. Katsojat ikään kuin ulkopuolella. Silmissäni mennyt noteerattiin mediassa monella tapaa: Helsingin Sanomat ja Kotiliesi tekivät projektista laajan artikkelin ja myös useat muut sanoma- ja aikakauslehdet, kuten Kirkko ja Kaupunki, Kansan uutiset ja Sport, kirjoittivat projektista. YLE TV1 (Saimi ja Jalmari), YLE TV2 (Ajankohtainen kakkonen) sekä MTV3 (Huomenta Suomi) esittelivät projektia ja sen tekijöitä sekä esiintyjiä. Tämä on tietysti jo sinänsä ilahduttavaa ja SILMISSÄNI MENNYT JA MEDIA osallistujille tärkeä osoitus siitä, että heidän sitoutumisensa ja tekemänsä työ on huomioitu, mutta myös tärkeää julkisuutta Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyölle ja sen tukijoille. Helsingin Sanomat ja Ajankohtainen kakkonen nostivat Silmissäni mennyt -esityksen myös vuoden vaihteessa vuoden 2008 merkittävien kulttuuritapahtumien joukkoon. OSALLISTUJIEN KOKEMUKSIA Kaikille osallistujille jaettiin projektin alussa vihko, johon he saivat matkan varrella kirjoittaa muistojaan ja kokemuksiaan. Kaikki kirjoittivat myös projektin lopuksi Hanna Brotherukselle kirjeen otsikolla Mitä minulle on tapahtunut. Varsinaisen projektin päätteeksi, ennen lisäesityksiä, pidettiin myös kolmen tunnin palautetyöpaja, jossa kaikki saivat kertoa kokemuksistaan projektin aikana. Kävimme myös yhdessä katsomassa Helsinki Dance Companyn tanssiteoksen Softandhard, jota esitettiin myös Studio Elsassa, samalla näyttämöllä kuin Silmissäni mennyt. Jokaiselle osallistujalle jaettiin palautelomake täytettäväksi. 28 osallistujaa palautti lomakkeen. Oheiset lainaukset ovat osallistujien palautelomakkeista sekä palautekirjoituksista. Osallistujilta kysyttiin, mistä he olivat saaneet tietää projektista. Noin puolet oli kuullut projektista palvelutalossa, joko suoraan työntekijältä, toisilta asiakkailta tai ilmoituksesta seinällä. Osa osallistujista oli lukenut projektista Helsingin Sanomista tai muusta lehdestä tai vaihtoehtoisesti kuullut asiasta radiosta. Jotkut osasivat hakeutua esittelytilaisuuksia kuultuaan projektista tuttavaltaan. Syitä projektiin mukaan hakeutumiselle oli erilaisia.

9 Suuri osa osallistujista kertoi hakeutuneensa mukaan mielenkiinnosta tai uteliaisuudesta. Moni myös mainitsi kiinnostuksen liikuntaan tai ajatuksen, että pitäisi harrastaa liikuntaa. Kaksi kertoi erityisesti kiinnostuneensa ajatuksesta, että pääsisi seuraamaan, kuinka tanssiteos syntyy. Toisia taas kiinnosti mahdollisuus löytää elämäänsä uutta sisältöä. Info-tilaisuudessa projekti tuntui mielenkiintoiselta ja tarpeelliselta kehon ja mielen kannalta. Halu kokea jotain uutta ja erilaista. Minua kiinnosti kokea produktion rakentuminen nollapisteestä esitykseen asti. Oli hyvän tuntuista päästä hoitotilanteesta hetkeksi ulos ja harrastaa jotain ihan itselleenkin. Lähdin täyttämään kalenterini tyhjää tilaa ja samalla etsimään itseäni. Kun kysyttiin, millaisia odotuksia osallistujilla oli projektin suhteen etukäteen, monet kertoivat lähteneensä mukaan avoimin mielin, ilman mitään erityisiä odotuksia. Muutama kertoi toivoneensa löytävänsä seuraa ja uusia ystäviä, muutama saavansa liikuntaa. Jotkut mainitsivat, että odottivat löytävänsä itsestään jotakin uutta. Yksi osallistuja oli odottanut, että tanssi olisi paritanssia. Jotkut olivat suhtautuneet epäilevästi siihen, miten suuresta ikäihmisten joukosta voisi saada aikaan jotakin näyttämölle kelpaavaa. Odotin saavani vaihtelua yksitoikkoiseen omaishoitajan arkipäivääni. Halusin löytää itsestäni jotakin uutta. Toisaalta vähän skeptisiä, (mahtaako sekalaisesta mummo & vaari tarinoista saada ehjän kokonaisuuden) toisaalta juuri siksi uteliaan kiinnostavia. Osallistujilta kysyttiin myös, oliko heillä aikaisempaa kokemusta tanssista. Monet olivat joko käyneet katsomassa tanssiesityksiä tai harrastaneet itse tanssia jossakin muodossa, tavallisimmin paritanssia. Nykytanssi oli kuitenkin useimmille vieras tanssimuoto. Joukossa oli myös muutama osallistuja, joilla ei ollut minkäänlaista aikaisempaa kosketusta tanssiin katsojana tai itse tanssin harrastajana. Ei varsinaista tanssikokemusta esityksiä kyllä olin nähnyt. Olen käynyt katsomassa Kansallisbaletin klassisia teoksia. Tämä nykytanssi on jäänyt vähemmälle. TV-tasolle. Ei mitään kokemusta nykytanssista, olen kuvitellut sen olevan jatkuvaa kiemurtelua yms. Olen aina pitänyt tanssimisesta. Olen osallistunut erilaisille, lähinnä työväenopiston järjestämille tanssikursseille, kuten hula-, rivi-, latino- ja itämäinen tanssi. Tanssiesityksistä olen käynyt katsomassa klassista balettia ja jotain kilpatanssia. Kun kysyttiin, mitä projekti on sinulle antanut, lähes kaikki osallistujat mainitsivat erikseen ihanat ihmiset, uudet ystävät tai vahvan ryhmähengen ja yhteisöllisyyden, joka porukan kesken syntyi. Moni mainitsi myös itseluottamuksen tai itsetuntemuksen kasvun. Ymmärrys tanssista ja taiteellisesta prosessista sai myös paljon huomiota.

10 Uuden kokemuksen, uusia ystäviä, itsevarmuutta ja elämäniloa. Löysin itseni uudestaan. Löysin uusia ulottuvuuksia itsestäni. Kadotin ujouteni. Olen saanut hyvää fyysistä liikuntaa. Sekä mielen iloa ja uusia ihania ystäviä. Ihanaa ystävyyttä. Tunneskaala on lisääntynyt valtavasti. Esim aivan oikeasti kyyneleet ovat tulleet silmiin, myös ilo on suorastaan pursunnut ulos. Käsityksen siitä, mitä moderni tanssi voi olla. Mukava tavata muita senioreita. Osallistujat kokivat oppineensa projektin aikana toisaalta omaan fyysiseen tai henkiseen olemukseen tai ilmaisuun liittyviä asioita. Toisaalta monet kokivat oppineensa ymmärtämään tanssia tai taiteellista työskentelyä. Useat osallistujat mainitsivat saaneensa rohkeutta. Ehkä rohkeutta, avasi joitain tunnelukkoja lapsuuteen. Opin käytännön kautta ymmärtämään, mitä on kehollinen ilmaisu. Liikkumiseni on monipuolistunut, rohkeuteni lisääntynyt ja mahdollisuus oman kehon kautta tunteiden ilmaisuun kehittynyt. Tällä iällä ei ole juuri mitään menetettävää, mutta paljon uutta ja ihmeellistä koettavaa, jos uskaltaa mennä mukaan omana itsenään. Ei tarvitse esittää mitään. Sodan tunteista, joita en itse kokenut, mutta nyt ymmärrän paremmin vanhempieni ja koko Suomen kansan puhumattomuuden ja tunneköyhyyden ja suorittamisen syyn. Panemalla itsensä täysillä likoon uusiin asioihin löytää vastauksia aivan väistämättä. Että tanssiesitys voi olla monenlaista tällaistakin! Oppinut näkemään, miten teatteriesitys etenee ideoinnista ja harjoituksista ensi-iltaan ja esityksiin. Kun kysyttiin, mitä olisit tehnyt toisin ja mitä parantaisit tulevissa projekteissa, noin puolet vastaajista ei olisi muuttanut projektissa mitään. Parannusehdotuksia tuli niin ohjaajille kuin vastaajille itselleenkin. Muutama mainitsi, että olisi itse voinut olla vielä aktiivisempi ja rohkeampi. Muutama koki rasittavaksi esityksen harjoitusvaiheessa sen, että välillä täytyi odottaa, kun joku pienempi ryhmä harjoitteli omaa kohtaustaan. Yksi osallistuja olisi toivonut lisää näytöksiä, joita vastauksen kirjoittamisen jälkeen tulikin vielä kaksi. Yrittäisin olla rohkeampi, heittäytyä täysillä mukaan, olla ajattelematta, että enhän minä voi Olisin antanut itselleni jonkun oman osan. Harjoittelisin niin, että kenenkään ei tarvitse seistä tyhjän panttina, kun pienempi ryhmä harjoittelee. Osallistujia pyydettiin myös pohtimaan, miten projekti oli vaikuttanut heidän fyysiseen minäkuvaansa. Pari vastaajista ilmoitti, ettei projektilla ollut vaikutusta. Muut kertoivat erilaisista kokemuksista. Moni koki kuntonsa parantuneen tai huomasi iästään huolimatta pystyvänsä vielä vaikka mihin. Toiset taas kokivat, että projektin myötä he huomasivat, että todellakin ikää ja sen myötä fyysisiä rajoitteita oli kertynyt. Joku taas päätti projektin kokemuksen myötä hyväksyä vanhuuden ja sen näkymisen kehossa. Jo pitkään olen tietoisesti piilottanut vanhan ihmisen nivelrikkoisia käsiäni, enkä ole käynyt uimassakaan hihattomana. Onko minun tästedes uskottava, että vanhuus saa näkyä roikkuvine käsivarsien nahkoineen yms? Olin vanhempi kuin luulin. Eleet ja liikkeet paljastaa helposti paljon. Fyysinen kuntoni on parantunut jonkin verran parempaan suuntaan. Korjattavaa on paljon, sillä fyysinen kuntoni oli todella huono. Positiivisesti. Minä olen sittenkin jotain, enkä pelkkä sosiaaliturvatunnus byrokratian rattaissa. Tuotti kyllä sen, että voihan mahdotonkin olla mahdollista jopa fyysisesti. Rohkaisi, kannusti. Ei tässä aina vanhuus vaivaa. Aihe joka on ollut mielessäni koko elämäni. Oli helppo löytää tunne juuri lapsuuteeni ja minun omaan sotaan. Se oli vaikea aika. Huomasin kykeneväni sellaiseen, mistä olin jo mielessäni luopunut. Olen hämmästynyt siitä, mihin kaikkeen kroppani taipui vielä tässä iässä. Tämä auttoi lisäämään ja jatkamaan liikuntaharrastuksia jatkossa. En ole nuori enää. Olen lihonut viimeisten vuosien aikana. Täytyy saada läskit pois. On hyvä olla juuri MINÄ tässä ja nyt. SAAN OLLA MI- NÄ, olen ihan ok. Olen huomannut realistiset rajani. Projektin ohjaajat saivat vuolasta kiitosta ja erityisesti pantiin merkille ohjaajien hyvin toiminut keskinäinen yhteistyö. Erityiskiitokset sai Hanna Brotherus. Yksi vastaaja suhtautui epäilevästi tämäntyyppiseen lähestymistapaan suhteessa tanssiin. Parhaimmat kiitokseni! Oli elämys saada olla mukana. Saitte ihmeellisesti meidät ikääntyneet liikkeelle innostumaan. Tämä on vapauttanut minut monista vaikeiden asioiden käsittelystä ja kuinka helppoa on tanssin kautta ilmaista itseään ja tunteitaan loukkaamatta ketään. En olisi ikinä uskonut millaisen uuden alun tämä on saanut elämääni ja että teidän ansiosta on aikaa annettava myös itselleen. Kunpa teidänlaisianne olisi lisää, niin ei maamme senioriikäisillä olisi sitä hätää, mistä saa lukea melkein päivittäin lehdestä. Hannalle kiitos ihanasta ohjaustyöstä. Hän on niin lämmin ja ihana ihminen. Samoin Katja ja Mirja. Hyvä kolmikko. Uskon heidän saavan paljon hyvää taidetta aikaan. Toivon heille kaikille hyvää. Toivoisin, että voisitte vastakin toimia yhdessä kolmikkona. Työnne oli joustavaa ja kitkatonta ja tuotti loistavan tuloksen. Kiitos. Tämä oli minulle suuri juttu. Tämä produktio oli hyvissä käsissä. Se oli tiimityöskentelyä sen parhaimmassa muodossa.

11 Vastaajat saivat myös vapaasti kommentoida syksyn projektia ja kokemuksiaan sen aikana. Kommentit vahvistivat uskoa siihen, että tällaisella työskentelyllä on todellista merkitystä ihmisille ja heidän hyvinvoinnilleen ja että kokemuksen vaikutus kantaa myös eteenpäin, eikä jää vain projektin aikaiseksi. Olen hyvin kriittinen itseni suhteen, mutta tämä projekti on auttanut minut hallitsemaan itseäni paremmin. Olen löytänyt uudelleen rakkaat harrastukseni. Tämän upean kokemuksen tulen muistamaan aina. Se kantakoon minua edelleen mahdollisten eteen tulevien vaikeuksienkin yli. Toivottavasti tulee jatkoa. Haluan olla mukana. Jos pyydetään. Tämä on ihanaa ja mahtavaa. Tämä on ollut ihana ja ainutlaatuinen syksy. Sen ovat kuulleet myös lähimmäisemme ja ystävämme. Positiivinen palaute on laajalle levinnyt. Sydämellinen kiitos. Hannalle, Mirjalle, Katjalle ja Kaupunginteatterille. Lisää tällaisia projekteja, vaikka minä en olisi mukana. Olette avanneet oven ikäihmisille. Tällaista ei ole ennen keksitty. Toivottavasti tämä saa jatkoa. Tämä on ollut elämys, kohokohta, joka ei koskaan unohdu. Työskentelyn arvon tajusin vasta projektin päättyessä. Olin niin innoissani tuntien sisällöstä ja hetkistä, että muistelukset aluksi unohtuivat. Pikku hiljaa minulle on avautunut ymmärrys, ettei elämän tarkoitus ole elää vain eteenpäin unohtaen taakse jäänyt. Jokainen elämän hetki on ollut muodostamassa nykyistä minuuttani. Kun muistan menneet, saan tuntuman siihen, mitä kaikkea elämässäni onkaan tapahtunut, ja siten olen valmiimpi lopulliseen luopumiseen. Tällaista täytyisi saada lisää yhä useammille ikäihmisille! ps. Tammikuussa: Olen joutunut uusiin haasteisiin ja huomaan tulleeni rohkeammaksi esiintymään. Projekti oli valtavan tärkeä ja antoisa myös meille projektin vetäjille. Ikäihmisten viisaus ja armelias asenne itseään ja muita kohtaan teki vaikutuksen. Jo heti ensimmäisestä viikosta alkaen työskentelyilmapiiri oli intensiivinen ja avoin ja työpajoihin oli aina ilo mennä. Ihmiset olivat hyvin sitoutuneita ja poissaoloja oli kaiken kaikkiaan hyvin vähän. PROJEKTIN VETÄJIEN KOKEMUKSIA Ohjaajaryhmän keskinäinen yhteistyö toimi erittäin hyvin ja yhdessä oli ilo tehdä töitä. Hanna Brotherus kantoi vastuun työpajojen sisällöistä, mutta Katja Kaulanen ja Mirja Neuvonen osallistuivat myös aktiivisesti työpajoihin ja Antti Ikonen työsti musiikkia rinnan koreografian synnyn kanssa. Erityiskiitoksen voisi antaa myös Kaupunginteatterin puvuston työntekijöille Sirkku Isomäelle ja Teija Mono-

12 lalle, jotka olivat korvaamattomia taitureita puvustuksen toteutuksessa ja osasivat ottaa yksilöllisesti vastaan jokaisen ikääntyneen tanssitaiteilijan. Projektin päävetäjä Hanna Brotherus kirjoitti seuraavasti omista kokemuksistaan: Harjoitusperiodin alkupuolella pääsimme kiinni muistoihin kirjoittamalla ja liikeimprovisaation kautta, ja samalla osallistujien keskuudesta nousi myös vahvoja kollektiivisia muistoja ja sukupolvikokemuksia. Senioreiden muistoissa lapsuus ja nuoruus korostuivat tärkeimpinä ja emotionaalisesti voimakkaimpina elämänvaiheina keski-ikää ja ammatillista uraa ei juuri muisteltu. Kollektiivisista muistoista sota-aika nousi merkittävimmäksi, sekä omakohtaisesti että vanhempien välityksellä koettuna. Projektin tavoitteiksi oli asetettu rohkaista osallistujia ilmaisemaan itseään ja aktivoida heitä sosiaaliseen kanssakäymiseen myös projektin ulkopuolella. Osallistujien itsetunnon paraneminen ja yksinäisyyden kokemuksen väheneminen olivat niin ikään Silmissäni mennyt projektin keskeisiä päämääriä. Osallistujilta saadun palautteen perusteella näissä tavoitteissa onnistuttiin erinomaisesti. Silmissäni mennyt -yleisötyöprojektin kolmen kuukauden mittainen työskentely ja harjoittelu huipentuivat esityksiin Helsingin Kaupunginteatterin studio Elsassa marraskuun lopussa. Oli ilahduttavaa ja koskettavaa nähdä kuinka vahvasti projektissa mukana olleet olivat sitoutuneet viimeistellyn, ammattimaiseen laatuun tähtäävän näyttämöteoksen harjoitteluun ja esittämiseen, vaikka juuri kellään ei ollut sellaisesta aikaisempaa kokemusta. Esitykset Studio Elsassa olivat alunperin vain projektin ajallinen päätepiste, eivätkä suinkaan työskentelyn tärkein päämäärä, mutta esitysten lähestyessä niihin tuntui kiteytyvän sekä muistoista työstetty materiaali että osallistujien kesken kehittynyt mahtava yhteishenki. Lievä huoleni iäkkäiden esiintyjien voimavaroista osoittautui onneksi aiheettomaksi seniorit jaksoivat säteillä lavalla kahdessakin esityksessä saman päivän aikana. Varmasti loppuunmyytyjen katsomojen vahva myötäeläminen ja raikuvat aplodit auttoivat asiaa. Silmissäni mennyt on opettanut myös minulle paljon ihmisen elämänkaaresta ja auttanut ymmärtämään ja arvostamaan vanhempia sukupolvia ja heidän elämänviisauttaan.

13 LOPUKSI Silmissäni mennyt oli palautteiden perusteella osallistujille ja myös vetäjille hyvin merkityksellinen kokemus, jonka kruunasi taiteellisesti mielenkiintoinen lopputulos, esitys, jota saatiin esittää täysille katsomoille. Osallistujille, joista monella ei ollut aiempaa esiintymiskokemusta, oli erityinen kokemus päästä esiintymään oikealle näyttämölle, oikeisiin teatterin olosuhteisiin. Kaupunginteatterille projekti osoitti, että tällaiselle yleisötyölle on tarvetta. Projektille asetetut tavoitteet saavutettiin melko hyvin. Jokainen osallistuja varmasti pääsi sukeltamaan omiin henkilökohtaisiin muistoihinsa, joillekin kokemus oli suorastaan parantava, vaikka mistään terapiatoiminnasta ei ollutkaan kyse. Projektin keskeisiksi päämääriksi määritelty osallistujien itsetunnon paraneminen ja yksinäisyyden kokemuksen väheneminen toteutuivat useimpien kohdalla, kuten palautteista saattoi lukea. Vaikeaksi osoittautui sen sijaan se, miten löytää mukaan osallistumaan nimenomaan itsensä yksinäiseksi kokevia ikäihmisiä. Nyt siinä onnistuttiin osittain, mutta samalla huomattiin, että yksinäisyyden määritteleminen on vaikeaa, samoin kuin yksinäisyyden myöntäminen. Miten saada liikkeelle juuri ne, jotka eivät jo käy palvelukeskuksissa tai erilaisissa harrastuspiireissä, mutta jotka kaipaisivat kuitenkin aktiviteetteja ja sisältöä elämäänsä? Uusia ystävyyssuhteita Silmissäni mennyt -projekti sai aikaan. Monet kertoivat käyneensä yhdessä esimerkiksi kahvilla tai teatterissa. Ryhmän sopimat kuukausittaiset tapaamiset Kampin palvelukeskuksessa ovat myös alkaneet. Ensimmäisellä kerralla paikalla oli suurin osa osallistujista, joten liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä projektin ulkopuolella on tapahtunut myös varsinaisen projektin päätyttyä. Se, ettei hakijoille asetettu selkeää ikärajaa, osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Kokemuksemme mukaan ainakin tässä tapauksessa osoittautui, että ikä ei ole senioreiden elämässä määräävä tekijä suhteessa fyysiseen kuntoon ja muuhun elämäntilanteeseen. Kaupunginteatteri on projektin myötä myös saanut yhteistyökumppaneita sosiaaliviraston, palvelukeskusten, Vanhustyön keskusliiton ja vanhustyön kouluttajien taholta. Seuraava projekti ikäihmisten kanssa, tällä kertaa vanhainkodeissa yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa, on jo käynnistynyt. Silmissäni mennyt projekti kosketti suoraan 33 projektiin osallistunutta sekä 124:ä muuta esittelytyöpajoihin osallistunutta ikäihmistä. Lisäksi projektissa syntyneen esityksen näki kaiken kaikkiaan 1258 katsojaa. Silmissäni mennyt -projektin suosio jo osallistujien hakuvaiheessa ja myöhemmin median kiinnostuksen kohteena yllätti meidät kaikki. Tämän, osallistujien palautteiden sekä oman kokemuksen perusteella voisi sanoa, että tällaiselle toiminnalle on valtava kiinnostus ja kysyntä. Haasteena toiminnan järjestäjille on löytää mukaan myös sellaisia osallistujia, jotka kokevat itsensä yksinäiseksi, mutta jotka eivät ehkä osaa itse lähteä toimintaa etsimään. Erityiskiitos Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle tämän tärkeän projektin taloudellisesta tukemisesta. Tämä projekti oli suuri lahja ainakin minulle. Kehon kieli on todellakin olemassa. Jossakin vaiheessa itkin kotona sydämeni pohjasta, jota en ole osannut pitkiin aikoihin. Kasvamiset ja kuihtumiset sekä romahtamiset olivat kuin osa elämää, josta on selvinnyt kaikesta huolimatta. Ei sodan jälkeisessä lapsuudessa oltu edes kuultu terapia sanaa. Mentiin vain aika puhumattomina toivossa paremmasta tulevaisuudesta. Siksi kai tämä kehon kieli avasi varmaan enemmän kuin sanat. Oli mielenkiintoista elää esityksen valmistumisprosessi, nykytanssi musiikkeineen oli aivan uusi alue. Se oli hienoa meitä ikäihmisiä kohtaan, ettemme ole pelkkä rasite. Yhteistyötä ikäpolvien välillä olisi antoisaa kehittää, varsinkin kun meitä vanhoja on kohta liiaksi asti. Äitini dementian kokeneena usein pelkään vanhenemista. Tällainen positiivinen yhdessä tekeminen auttaa pitämään ihmisarvoa ja elämää mielekkäänä. Helsingissä Mirja Neuvonen yleisötyövastaava