TAKK YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAKK YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015"

Transkriptio

1 TAKK YMPÄRISTÖRAPORTTI 2015 Sisällysluettelo 1. Kestävää kehitystä TAKKissa strategiasta käytännön toteutukseen TAKKin tahtotila ympäristöasioissa korkealla Energiansäästö ja ympäristöasiat osaksi jokapäiväistä toimintaa TAKKin vuoden 2015 ympäristötapahtumat TAKKin vuoden 2015 ympäristöohjelman toteuma ja visio Ympäristöryhmän toiminta vuonna Tunnusluvut... 7 Sivu 1 / 9

2 1. Kestävää kehitystä TAKKissa strategiasta käytännön toteutukseen Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäisen kerran YK:n Brundtlandin komissiossa Gro Harlem Brundtland 1987 kiteytti asian näin: "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa." Tuolloin alkanut prosessi on kehittynyt eri puolilla maailmaa ja muotoutunut vähitellen monipuoliseksi ja yhä kattavammaksi kestävän kehityksen politiikaksi. Peruselementit ovat ekologinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys. Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksessa kestävä kehitys perustuu strategiaan. Noudatamme kestävän kehityksen periaatteita. Ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökulmien lisäksi se tarkoittaa toiminnassamme pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja säästäväisyyttä. TAKKissa on tehty jo useiden vuosien ajan systemaattista kehittämistyötä energiansäästö- ja ympäristöasioissa. Tämän raportin loppupuolella on havainnolliset tunnusluvut TAKKin energiankulutuksesta, veden kulutuksesta ja jätemääristä. Kestävä kehitys ei ole kuitenkaan pelkästään jätteiden lajittelua. Oppilaitoksen arjessa opiskelijoiden ja henkilöstön osallisuus ja yhteistyö ovat keskeisiä koulutustoiminnassa ja kehittämisessä. Kestävän kehityksen työn tulee olla pitkäjänteistä ja tähdätä jatkuvaan parantamiseen. Tavoittelemme yhä järjestelmällisempää kestävän kehityksen näkökulmaa. Maria-Liisa Liisa Korolainen, Hallintojohtaja 2. TAKKin tahtotila ympäristöasioissa korkealla TAKKin ympäristöasioiden kehittymistä seuraa valtava määrä asiantuntijoita opiskelijaa arvioi päivittäin onnistumistamme jätehuollossa, kiinteistöpalvelut seuraavat jatkuvasti energian- ja vedenkulutustamme, taloushallinto seuraa materiaaleihin käyttämiämme euroja ja valtakunnalliset toimijat tarvitsevat tietoja kestävän kehityksen toiminnastamme, minkä osana ympäristöasiat ovat. Yksi vuoden 2015 TAKKin ympäristötoiminnan tason tarkistus tapahtui, kun KARVIn (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) kuuden hengen auditointiryhmä kävi arvioimassa toimintaamme. KARVIn auditointiraportissa TAKKin vahvuudeksi luettiin ympäristöasioiden hallinta seuraavin sanoin: TAKK on kehittänyt toimintakulttuuriaan kestävän kehityksen vaatimusten suuntaisesti. Ympäristöryhmä vastaa kestävän kehityksen edistämisestä ja se laatii vuosittain ympäristöohjelman, jonka avulla eri yksiköiden ja toimintojen menettelytapoja myös yhdensuuntaistetaan. Myös turvallisuutta koskevat laadunohjauksen ja -varmistuksen menettelyt on luotu ja toiminnan systemaattisuus varmistettu. Sivu 2 / 9

3 Auditoijien arvioinnin mukaan TAKKissa asiat ovat siis ympäristönäkökulmasta kunnossa. Muut edellä mainitut asiantuntija-arvioijat voisivat kyllä antaa toisenlaisen arvion, sillä muun muassa jätehuoltoa, kemikaali- ja materiaalihallintaa sekä henkilökunnan ympäristöosaamista TAKKissa halutaan edelleen kehittää niin ympäristöryhmän kuin henkilökunnankin voimin. On hienoa että valtakunnallisesti olemme hyvällä tasolla ympäristöasioidemme hallinnassa, mutta TAKKilaiset itse haluavat olla vieläkin parempia. Tämän johdosta ympäristöasioidemme kehitystyö ei todellakaan ole vielä saavuttanut päätepistettään. Petra Lattunen, Ympäristöasiantuntija 3. Energiansäästö ja ympäristöasiat osaksi jokapäiväistä toimintaa Energian säästämiseen kohdistuu tulevaisuudessa yhä enemmän vaateita niin yhteiskunnan kuin talousseurannan puolelta. Uudet kiristyvät vaateet yrityksille energiakäytön hallinnalle ja toiminnan jatkuvalle kehittämiselle aiheuttavat sen, että ympäristöasiat on otettava paremmin huomioon toiminnan suunnittelussa ja laatutoiminnassa. Ympäristö- ja energia-asiat ovat osa laadunhallintaa. Raportointi viranomaisille tulee näiltäkin osin lisääntymään. Energiahallinnan osalta yritykset voivat valita pakollisten energiakatselmusten tai omaehtoisen valvonnan ja siihen liittyvän laatujärjestelmän välillä. TAKKin osalta lainsäädännön muutoksiin voidaan parhaiten vastata laatimalla kansallisen ETJ+-ohjeistuksen mukainen sertifioimaton laatujärjestelmä. Energiatehokkuusjärjestelmän (ETJ+) ajatuksena on, että yrityksen energiapolitiikasta tulee jatkuvaa ja koko ajan kehittyvä prosessi, mikä on kiinteä osa yrityksen ydin toimintaa. Kiinteistöpalveluiden toimintasuunnitelmissa asia on ollut jo pitkään huomioituna ja energiahallinnalla on jo muutaman vuoden perinteet. Ympäristöryhmästä tullaan varmaan muodostamaan ja kehittämään energiahallintaryhmä jonka tehtävänä on suunnitella ja seurata toimintaa sekä jakaa tietoisuutta ja hyviä toimintamalleja eri yksiköihin. Tekniikan kehittyminen tällä hetkellä näyttää siltä, että sähkön kulutusta pystytään uudella tekniikalla aika tehokkaasti alentamaan myös tulevaisuudessa. Hyötysuhteiden nosto toisaalta aiheuttaa sen, että hukkalämpöä syntyy vähemmän ja se aiheuttaa lämmitysenergian lisätarvetta. Tuntuu siltä, että lämmöntuotannossa kannattaisi selvittää oman tuotannon mahdollisuudet ainakin maalämmön osalta. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että myös ympäristö- ja energia-asioiden tiimoilla on mielenkiintoisia asioita tulevaisuudessa tulemassa ja parhaan hyödyn muutoksista saa olemalla mukana kehityksessä. Raimo Keskinen, Kiinteistöpäällikkö Sivu 3 / 9

4 4. TAKKin vuoden 2015 ympäristötapahtumat Teema Ajankohta Ympäristöryhmän kokoukset ja Ympäristöryhmä kokoontui kiinteistöpäällikön kokoon kutsumana Earth Hour TAKK osallistui maailmanlaajuiseen ilmastokampanjaan Earth Houriin KARVIn auditointi KARVIn (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) auditointi ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien tilasta Suomessa. Kilometrikisa TAKKilaiset polkivat yhteensä kilometriä, säästivät pyöräilyllä bensaa litraa ja ehkäisivät hiilidioksidipäästöjä kilogramman edestä Energiatehokkuusjärjestelmän käyttöönotto TAKKille laadittiin energia- ja ympäristöohjelma, mikä vastaa myös energiatehokkuuslain vaatimuksiin energiatehokkuusjärjestelmästä. Earth Hour ja TAKK TAKK osallistui WWF:n Earth Hour -tapahtumaan Earth Hour on maailman suurin ilmastotapahtuma, joka oli nyt suurempi kuin koskaan ennen. Mukana taistelussa ilmastonmuutosta vastaan oli ennätykselliset 172 maata, ja valot sammuivat yli 1400 ikonisesta maamerkistä sekä lähes 40 Unescon maailmanperintökohteesta. Suomessa Earth Houria vietettiin maailman suurimman kynttiläillallisen merkeissä, jolla tuotiin esiin ruuantuotannon ilmastovaikutuksia. ( TAKK osallistui Earth Houriin sammuttamalla Tampereen valtatien ja Nirvan toimipisteiden valot, turvallisuusseikat huomioiden, lauantaina klo Kannustimme myös henkilökuntaamme ja opiskelijoitamme tekemään samoin. Kerroimme osallistumisesta earthhour.fi-sivuston lisäksi mm. nettisivuillamme, omissa sosiaalisen median kanavissamme, Avack-infoissa ja sisäisesti intrassa sekä opiskelijoille Moodlessa. Tapahtumajulisteita levitettiin molempiin toimipisteisiin. Viestinnässä tuotiin esiin myös TAKKin pidemmän tähtäimen työtä ilmaston eteen: kerroimme, että energiatehokkuussopimuksen puitteissa olemme sitoutuneet energiankulutuksen vähentämiseen. Marjo Nieminen, Viestinnän suunnittelija Sivu 4 / 9

5 5. TAKKin vuoden 2015 ympäristöohjelman toteuma ja visio TAKKin Energiatehokkuus- ja ympäristöohjelman laadinnan yhteydessä TAKKille laadittiin myös virallinen ympäristöpolitiikka. Ympäristöpolitiikka myötäilee TAKKin vuosien strategian toiminta-ajatusta. TAKKin vuosien toiminta-ajatus TAKK edistää kestävällä tavalla työ- ja elinkeinoelämän menestymistä koulutus- ja kehittämispalveluilla. Perustehtävänämme on toimia ammatillisen osaamisen kehittäjänä ja huolehtia, että työ- ja elinkeinoelämällä on ammattitaitoista työvoimaa. TAKKin asiakkaita ovat yritykset, yhteisöt ja opiskelijat. TAKK toimii alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Noudatamme kestävän kehityksen periaatteita. Ympäristö-, terveys- ja turvallisuusnäkökulmien lisäksi se tarkoittaa toiminnassamme pitkäjänteisyyttä, suunnitelmallisuutta ja säästäväisyyttä. TAKKin ympäristöpolitiikka TAKK on sitoutunut vähentämään järjestelmällisesti energiankulutustaan ja haitallisia ympäristövaikutuksiaan niin koulutustoiminnassa kuin koulutusympäristöjen ylläpidossa. Ympäristötoiminta tukee TAKKin strategisten tavoitteiden toteutumista. Ympäristöturvallisuuteen liittyvät asiat toteutetaan turvallisuusjohtamisen prosessissa. Sivu 5 / 9

6 6. Ympäristöryhmän toiminta vuonna 2015 TAKKin ympäristöryhmä uudistui vuoden 2015 lopulla, kun TAKK laati yhdistetyn Energiatehokkuusja ympäristöohjelman. Energiatehokkuusohjelman (Energiatehokkuuslain 1429/2014 mukainen) laadinnan yhteydessä päätettiin myös uudistaa ympäristöryhmää siten, että ympäristöryhmä sisältää myös energiatehokkuusjärjestelmän vaatimuksien mukaisen miehityksen. Uusi kokoonpano tiivistää entisestään TAKKin hallinnon, opetustoiminnan ja kiinteistöpalveluiden yhteistyötä, sillä ympäristöryhmässä on edustettuna nyt hyvin kaikki kolme tahoa. TAKKin energiatehokkuus- ja ympäristöryhmä vuoden 2015 lopusta lähtien (vasemmalta lukien): Sari Korhonen (sovellusasiantuntija), Marko Keto (huoltomies), Mika Javanainen (varastonhoitaja), Mervi Rajamäki (kouluttaja), Maria-Liisa Korolainen (hallintojohtaja), Raimo Keskinen (kiinteistöpäällikkö), Ari Hemminki (kouluttaja) ja Petra Lattunen (koulutussuunnittelija, ympäristöasiantuntija). Kuvasta puuttuu Asko Lehtinen (virastomestari). Energia- ja ympäristöryhmä kokoontuu täydellä kokoonpanollaan noin neljä kertaa vuodessa, mutta ryhmän jäsenet pitävät pienemmällä kokoonpanolla palavereita aina tarpeen tullen. Sivu 6 / 9

7 7. Tunnusluvut TAKKin ympäristöraportoinnin tunnusluvut on alla esitetty graafisessa muodossa. Tunnuslukuina ovat TAKKin energiankulutus, veden kulutus sekä jätemäärät. Sivu 7 / 9

8 TAKKin kokonaisjätemäärä oli vuonna tonnia. Jätemäärä kasvoi edellisvuoteen nähden noin 70 tonnilla. Jätemäärän kasvu selittyy lähinnä yksittäisellä pilaantuneiden maiden tapauksella, missä koulutusalan toiminnasta johtuen muodostui yli kiloa pilaantunutta maata. Kiloissa mitattuna TAKKin suurimmat jätejakeet ovat pysyneet viiden viimeisen vuoden aikana samana. Suurin jätejae on betonijäte, mikä muodostuu rakennusalan koulutustoiminnasta. Toiseksi suurin jätejae on edelleen kaatopaikkajäte, minkä määrää pyritään kuitenkin vuosittain pienentämään muun muassa lajittelun tehostamisella. Kolmanneksi suurin jätejae on metallijäte, mikä muodostuu metallialan koulutustoiminnasta. Vuoden 2015 aikana tapahtui merkittävä edistysaskel TAKKin jätteiden lajittelussa. Ensimmäistä kertaa vuoden 2012 jätehuoltouudistuksen jälkeen energiajätteen määrä oli suurempi kuin kaatopaikkajätteen. Tämä on osoitus TAKKilaisten lajitteluinnostuksen kasvusta. Kaikki TAKKin jäte toimitetaan edelleen asianmukaisesti hyödynnettäväksi ja jatkokäsiteltäväksi. Sivu 8 / 9

9 Sivu 9 / 9

TAKK YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016

TAKK YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 TAKK YMPÄRISTÖRAPORTTI 2016 Sisällysluettelo 1. Toiminnan tehostaminen on ympäristöteko... 2 3. Kestävä kehitys toiminnan suunnittelun lähtökohtana... 2 4. TAKKin vuoden 2016 ympäristötapahtumat... 3 5.

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

Kestävä kehitys autoalalla

Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys autoalalla Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. YK Brundtlandin komissio 1987 2 Kestävän

Lisätiedot

VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014

VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014 VAO Ympäristöohjelma SAKUstars Vaasa 1.-3.4 2014 1. Tausta 1.1 Kestävä kehitys Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat

Lisätiedot

Viestinnän arjessa vastuullisesti

Viestinnän arjessa vastuullisesti Viestinnän arjessa vastuullisesti Järjestelmällistä työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi 24.8.2010 Mika Ruuskanen Pohjoismaisen Green Edita -ympäristöohjelman johtaja Edita Oyj 1 Viestinnän arjessa

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassi pk-yrityksille, julkisille toimijoille ja yleisötapahtumille suunnattu kevennetty ympäristöjärjestelmä sen avulla voidaan

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA. Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara 11.02.2014 1 1. Helsingin kaupungin Staran energiansäästösuunnitelma... 3 2. Stara energiankuluttajana... 4 2.1 Toimipisteet...

Lisätiedot

Energiatehokkuuteen liittyvän kansallisen lainsäädännön tilannetta

Energiatehokkuuteen liittyvän kansallisen lainsäädännön tilannetta Energiatehokkuuteen liittyvän kansallisen lainsäädännön tilannetta SPiCE 3 -seminaari 14.1.2014 10.1.2014 1 Ehdotus uudeksi ympäristönsuojelulaiksi Hallituksen esitys uudeksi ympäristönsuojelulaiksi (YSL)

Lisätiedot

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on Foundation

Lisätiedot

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa

Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa Energiatehokkuus Kouvolan kaupungin toiminnassa ympäristöasiantuntija Anna-Riikka Karhunen Kouvolan kaupunki Ympäristöystävällistä energiaa -seminaari, Kotka 6.6.2014 2 Kouvolan kaupunkistrategia 2014-2020

Lisätiedot

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010

HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN. 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 HELSINGIN PERUSKOULUJEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JÄTEKUSTANNUKSIIN 4V-hanke Susanna Saloranta 3.6.2010 AIHE JA ESITELMÄN RAKENNE Tutkimuskysymys: syntyykö kuntatasolla euromääräisiä

Lisätiedot

RESCA päätösseminaari 18.3.2014. Suurten kaupunkien uusiutuvat energiaratkaisut ja pilotit

RESCA päätösseminaari 18.3.2014. Suurten kaupunkien uusiutuvat energiaratkaisut ja pilotit ä ä Tuula Salminen 17.3.2014 Tampereen Särkänniemi Oy Suomen suurimpia vapaa-ajanviettokeskuksia - omistaja Tampereen kaupunki Kävijämäärä n. 650.000 asiakasta/a Liikevaihto n. 20-22 milj Henkilöstö vakituisia

Lisätiedot

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä

Ympäristö ja terveys. Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä Ympäristö ja terveys Kymenlaakson sairaanhoitopiirissä 13.11.2009 Eija Enberg 2 13.11.2009 Eija Enberg 3 Ympäristötyön ohjaus Työ aloitettu 1998, ISO 14001 pohjana Ympäristökäsikirja Ympäristötyöryhmä

Lisätiedot

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki)

A. Kestävyys. Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella (ekologinen jalanjälki) A. Kestävyys Kestävyydessä ydinkysymyksenä ekologia ja se että käytettävissä olevat [luonnon]varat riittäisivät Ihmiskunta tarvitsisi tällä hetkellä suunnilleen 1,5 maapalloa nykyisenkaltaisella kulutuksella

Lisätiedot

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos

Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos Kymenlaakson energia- ja ilmastostrategiatyö alustava strategialuonnos www.ekokymenlaakso.fi Pia Outinen 1 1 Tavoite ja tarkoitus Tehtävä Kymenlaaksolle Strategia sisältää Kymenlaakson vision, toiminnalliset

Lisätiedot

Arktisen kestävän matkailun edistäminen

Arktisen kestävän matkailun edistäminen Arktisen kestävän matkailun edistäminen Matkailu 4.0: Ympärivuotisuutta tuotetarjontaa ja palvelurakenteita kehittämällä Suomesta yksi kestävän matkailun kärkimaista 600.000 vuosille 2018-2019 Kestävyyden

Lisätiedot

Ekotukitoiminta. Postiosoite: PL 683, 20101 Turku Käyntiosoite: Linnankatu 55 L, 2. krs., 20100 Turku. 11.10.2012 Jukka Leino 1

Ekotukitoiminta. Postiosoite: PL 683, 20101 Turku Käyntiosoite: Linnankatu 55 L, 2. krs., 20100 Turku. 11.10.2012 Jukka Leino 1 Ekotukitoiminta 11.10.2012 Jukka Leino 1 Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy käsittää kolme toimialaa: Ruokapalvelut Siivouspalvelut Kiinteistönhoitopalvelut Ruokapalvelu tuottaa ruokapalveluita pääosin

Lisätiedot

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa

Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Päätösten ennakkovaikutusten arviointi EVA: Ratamoverkko-pilotti Ympäristövaikutukset Ratamopalveluverkon vaihtoehdoissa Ve0: Nykytilanne Ve1: Ratamopalveluverkko 2012 Ve2: Ratamopalveluverkko 2015 1.

Lisätiedot

Työkalu WWF:n Green Office -vuosiraportointia varten (pohjatietoja indikaattoreista)

Työkalu WWF:n Green Office -vuosiraportointia varten (pohjatietoja indikaattoreista) Olennaisena osana Green Office -ympäristöjärjestelmää on vuosittain keväisin suoritettava vuosiraportointi. Raportointia varten jokaisen organisaation on valittava vähintään kolme kulutustaan kuvaava muuttujaa,

Lisätiedot

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013

Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Kymenlaakson ilmasto- ja energiayhteistyö 18.9.2013 Taustaa Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Kymenlaakson maakuntaohjelma Kuntien tavoitteet, strategiat, alueellisen yhteistyön tarve ja kuntaliiton

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET

ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET ENERGIATEHOKKUUS- SOPIMUKSET 2017 2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma 8.5.2017 Sirpa Leino, Energiateollisuus ry Energia-ala lähtenyt heti vakuuttavasti mukaan Energia-alan sopimuksen kattavuus erittäin

Lisätiedot

Tavoitteet ja toimenpiteet

Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet vuodelle 2013 Spondan kiinteistöjen ympäristökuormitus Suomessa: Sähkön, lämmön, jäähdytyksen ja veden vertailukelpoinen laskee Suomen kiinteistöissä Mittarointistrategian

Lisätiedot

Kiinteistön käyttäjien rooli energiansäästössä. Susan Tönnes, HSY Seututieto

Kiinteistön käyttäjien rooli energiansäästössä. Susan Tönnes, HSY Seututieto Kiinteistön käyttäjien rooli energiansäästössä, HSY Seututieto Esityksen sisältö HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä Julia 2030 hanke lyhyesti Ekotukihenkilötoiminta avain käyttäjätottumusten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja sen laadinta. KETS-yhdyshenkilöpäivät Okariina Rauta

Toimintasuunnitelma ja sen laadinta. KETS-yhdyshenkilöpäivät Okariina Rauta Toimintasuunnitelma ja sen laadinta KETS-yhdyshenkilöpäivät 8. 9.11.2017 Okariina Rauta Esityksen sisältö: Osio 1: Toimintasuunnitelman läpikäynti Osio 2: Yhteiskeskustelu - tarpeet, toiveet, näkemykset

Lisätiedot

TS-tuki / TAKK. Lahti Marjo Nieminen & Henna-Riikka Ahvenjärvi

TS-tuki / TAKK. Lahti Marjo Nieminen & Henna-Riikka Ahvenjärvi TS-tuki / TAKK Lahti 14.11.2013 Marjo Nieminen & Henna-Riikka Ahvenjärvi 14.11.2013 TAKK / Nieminen & Ahvenjärvi 2 Tavoitteet ja kehittämiskohteet Ohjaus- ja tukipalveluiden kehittäminen menetelmällisesti

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2016

Abloy oy ympäristökatsaus 2016 Abloy oy ympäristökatsaus 2016 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Yhteistyötä laadun vuoksi

Yhteistyötä laadun vuoksi Yhteistyötä laadun vuoksi laatutoimijoiden tapaaminen 13.9.2012, Laurea-amk Kehitysinsinööri rja Sinkko / tekniikan ja liikenteen toimiala Laatu ja kestävä kehitys? Sisältö Järjestäjän esille nostamat

Lisätiedot

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K)

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) kysely 1.-10.2.2012 Suomen yleisille kirjastoille ekologisen kestävyyden tilasta Leila Sonkkanen Suunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto grafiikka Jouni Juntumaa Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8)

Tiivistetty hankekuvaus osahanke. Partnerin laadunhallinnan hyvät käytänteet. Osahankkeen kehittämistavoite ja tulokset 1 (8) 1 (8) Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Juhaninkuja 1 21200 Raisio Raision aikuiskoulutuskeskus Timali aloittaa laadunhallintajärjestelmän systemaattista rakentamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ JA SEN SERTIFIOINTI Petri Leimu TAO, Turun Ammattiopisto

YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ JA SEN SERTIFIOINTI Petri Leimu TAO, Turun Ammattiopisto YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄ JA SEN SERTIFIOINTI 12.12.2012 Petri Leimu TAO, Turun Ammattiopisto TAO:n tilanne Laatujohtamisjärjestelmä käytössä vuodesta 1982(mappi) Sertifioitu ISO 9001 vuonna 1998 Ympäristöjohtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Resurssiviisaus Kuopion strategiassa. Kokoeko

Resurssiviisaus Kuopion strategiassa. Kokoeko Resurssiviisaus Kuopion strategiassa Kokoeko 12.2.2019 Kuopion strategia vuoteen 2030 Missio Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän kasvun ja hyvän elämän. Toimintatapa Lupa tehdä toisin Avoimesti.

Lisätiedot

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi

Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassilla kestävä suunta - ympäristövastuullisuus kilpailueduksi Ekokompassi PK-yrityksille, julkisille toimijoille ja yleisötapahtumille suunnattu kevennetty ympäristöjärjestelmä sen avulla voidaan

Lisätiedot

Abloy oy ympäristökatsaus 2017

Abloy oy ympäristökatsaus 2017 Abloy oy ympäristökatsaus 2017 PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset PERIAATTEET Paras laatu = pitkä käyttöikä = pienimmät ympäristövaikutukset Ympäristömyötäinen tuotanto

Lisätiedot

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus

Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Maantiekuljetukset, logistiikka ja ympäristöhallinta -seminaari 17.5.2006 Helsingin messukeskus Suomen liikenteen energiansäästöpolitiikan viitekehykset ovat: hallituksen energia- ja ilmastoselonteko,

Lisätiedot

Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari 8.5.2012. Pertti Koski

Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari 8.5.2012. Pertti Koski Kunnat edelläkävijöinä energiatehokkuudessa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari Pertti Koski Kunnat edelläkävijöinä ja tiennäyttäjinä energiatehokkuudessa Energiapalveludirektiivi edellyttää kunnilta

Lisätiedot

Ympäristöohjelman toteuma 2015

Ympäristöohjelman toteuma 2015 Ympäristöohjelman toteuma 215 Tärkeimmät seurantatiedot SYKEn hiilijalanjälki Virkamatkustaminen Kiinteistöjen energiankulutus ja jätteiden määrä Paperinkulutus ja julkaisut Hankinnat, kiinteistöjen ympäristö-

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus TTS:N ORGANISAATIO TIIMIT KOULUTUSPÄÄLLIKÖT ESKO NOUSIAINEN rehtori/koulutusjohtaja TUKIPALVELUT HALLINTOPALVELUT (Talous

Lisätiedot

Green Office ympäristöjärjestelmä

Green Office ympäristöjärjestelmä Green Office ympäristöjärjestelmä Suunnittelu, toteutus ja seuranta Ympäristökoordinaattori Veli-Heikki Vänttinen Yliopistopalveluiden laatuvastaavien kokous 23.5.2012 Mikä on Green Office? WWF:n kehittämä

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki

Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012. Johanna Karimäki Mitä on kestävä kehitys? 22.3.2012 Johanna Karimäki Kestävä kehitys Sosiaalinen -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, terveys -yhteisö, kulttuuri Ekologinen -luonnonvarat, luonto, biologinen monimuotoisuus -ilmastonmuutos

Lisätiedot

18.12.2013 ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA

18.12.2013 ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA ENERGIANSÄÄSTÖSUUNNITELMA 2013 2014 1 Sisällysluettelo 1. Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitoksen energiansäästösuunnitelma... 3 1.1 Energiansäästösuunnitelman laadinnan lähtökohdat...

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

VUODEN 2014 ULKOISEEN

VUODEN 2014 ULKOISEEN VUODEN 2014 ULKOISEEN AUDITOINTIIN VALMISTAUTUMINEN Koulutusneuvosto 9.2.2012 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 Ulkoinen auditointi Edellinen auditointi 2008. Toteuttaja Korkeakoulujen arviointineuvosto

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Kriteeristön esittely

Kriteeristön esittely Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin aikataulu ja käytännön järjestelyt Kriteeristön esittely Sari Mikkola Koulutuskeskus Salpaus Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi 2015 Lähtökohta Itsearviointi

Lisätiedot

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009

0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Vastaanottaja: Opetushallitus HAKEMUS Hakaniemenranta 6 OPPIMISYMPÄRISTÖJEN 0530 Helsinki KEHITTÄMISEEN VUONNA 2009 Hakijana toimivan koulutuksen järjestäjän/ylläpitäjän tiedot Koulutuksen järjestäjän

Lisätiedot

Kestävä metsätalous mitä se on ja onko sitä?

Kestävä metsätalous mitä se on ja onko sitä? UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA Kestävä metsätalous mitä se on ja onko sitä? Jyrki Kangas Metsäbiotalouden professori, Itä-Suomen yliopisto Johdatus otsikon kysymykseen Biotalous kasvaa ja monipuolistuu

Lisätiedot

SUOMALAISET YRITYKSET

SUOMALAISET YRITYKSET SUOMALAISET YRITYKSET Suomalaiset yritykset tehostavat aktiivisesti energiankäyttöään. Vapaaehtoisissa energiatehokkuussopimuksissa on mukana yli 600 yritystä ja niiden noin 5000 toimipaikkaa. Yritysten

Lisätiedot

Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun

Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Marianne Matinlassi Kestävän kehityksen määrittelyä

Lisätiedot

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström

Turvemaat - haaste hallinnolle. Ilmajoki Marja-Liisa Tapio-Biström Turvemaat - haaste hallinnolle Ilmajoki 21.11.2017 Marja-Liisa Tapio-Biström 1 Sisältö Ilmastopolitiikka - Suomi osana kokonaisuutta Turvemaiden merkitys osana ilmastopolitiikkaa Toimenpiteitä - ratkaisuja

Lisätiedot

OULU KASVAA KESTÄVÄSTI

OULU KASVAA KESTÄVÄSTI Oulun kaupungin ympäristöpolitiikka OULU KASVAA KESTÄVÄSTI Hyväksytty kaupunginhallituksessa 9.8.2010 399 2 Oulu kasvaa kestävästi Sisältö Johdanto... 3 Oulun kaupungin ympäristöjohtaminen... 4 Oulun kaupungin

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

MATERIAALITEHOKKUUS JA JÄTTEET

MATERIAALITEHOKKUUS JA JÄTTEET MATERIAALITEHOKKUUS JA JÄTTEET Materiaalitehokkuus ja jätteenhallinta kattavat eläinraaka-aineen kaikkien osien hyödyntämisen, pakkausmateriaalien käytön pienentämisen sekä tuotantohävikin ja ruokajätteen

Lisätiedot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot

Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Ympäristöohjelma ja ajoneuvot Tiina Viitanen Kehitys-ympäristöpäällikkö Itella Posti Oy 1 Esityksen sisältö Yritysvastuu Itella:ssa Postinjakelun vaiheet CO2- päästökehitys Itellan ympäristöohjelma Ajotapa

Lisätiedot

Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Energy Efficiency System (EES)

Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Energy Efficiency System (EES) Energiatehokkuusjärjestelmä (ETJ) Energy Efficiency System (EES) 4.12.2007 / Versio 1 Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen energiavaltaisen teollisuuden ja energian tuotannon toimenpideohjelmien

Lisätiedot

EkoKymenlaakso - ekotehokkuus lisääntyy yhteistyössä. 10.5.2012, Lahti Pia Outinen

EkoKymenlaakso - ekotehokkuus lisääntyy yhteistyössä. 10.5.2012, Lahti Pia Outinen EkoKymenlaakso - ekotehokkuus lisääntyy yhteistyössä, Lahti Pia Outinen Taustaa Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Energiatehokkuus ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, uusiutuvat energiat ja

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Energiatehokkuustyö kampuksilla. Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy

Energiatehokkuustyö kampuksilla. Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy Energiatehokkuustyö kampuksilla Juha Viholainen, Granlund Consulting Oy Energia- ja kestävyystavoitteet muokkaavat toimintaympäristöä 2 Kestävän kehityksen visio Energian rooli on merkittävä kestävän kehityksen

Lisätiedot

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus

Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Green Officeaamukahvitilaisuus 22.10.2014 Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Senaatti-kiinteistöt ja yhteiskuntavastuullisuus Senaatin vihreä työkalupakki

Lisätiedot

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN

1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN 1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa

Lisätiedot

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools - ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA 23.1.2014 1 (7) HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO. Energiansäästön toimintasuunnitelma

ENERGIANSÄÄSTÖN TOIMINTASUUNNITELMA 23.1.2014 1 (7) HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO. Energiansäästön toimintasuunnitelma 1 (7) Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto 2 (7) Sisältö 1 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston energiansäästösuunnitelma... 2 1.1 Sosiaali- ja terveysviraston energiankulutus...

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOINEN AUDITOINTI. Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö ULKOINEN AUDITOINTI Laatuvastaavat ja muu yliopistoyhteisö 12.5.2014 pirjo.halonen@jyu.fi 050 428 5315 13. 15.1.2015 13.5.2014 Pirjo Halonen 2 TOTEUTTAJAORGANISAATIO Kansallinen koulutuksen arviointikeskus

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia Satakuntaa Ympäristötutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015

Kohti hiilineutraalia Satakuntaa Ympäristötutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015 Satahima Kohti hiilineutraalia Satakuntaa Ympäristötutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015 Esa Merivalli Hanke lyhyesti Kuntien ja pk-yritysten hiilineutraalien toimintojen ja palveluiden

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimukset Energiantuotannon toimenpideohjelma

Energiatehokkuussopimukset Energiantuotannon toimenpideohjelma Energiatehokkuussopimukset 2017-2025 Energiantuotannon toimenpideohjelma VUOSIRAPORTOINTI Uuden kauden ensimmäinen raportointi Ensimmäinen raportointi tapahtuu vuoden 2018 alussa vuoden 2017 tietoja koskien

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit

Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD (Energy Performance of Buildings Directive), edellyttää, että

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010

OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma. Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 OAJ:n kestävän kehityksen ohjelma Lauri Kurvonen Helsinki 10.2.2010 Sisällys Lähtökohdat Ohjelman rakenne Ohjelman laadinta ja käyttöönotto 2 Kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta Ekologinen kestävyys

Lisätiedot

Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012

Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012 Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012 Kestävä kehitys - Hyvä ympäristö ja hyvä elämä - seminaari 29.8.2012 Sari Kemppainen, HSY:n jätehuolto 30.8.2012 HSY Helsingin

Lisätiedot

Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa. Kurkistus kehityshankkeeseen

Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa. Kurkistus kehityshankkeeseen Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa Kurkistus kehityshankkeeseen 12.5.2017 Heidi Huvila, Helsinki heidi.huvila@hel.fi Heidi Huvila 15.12.2016 1 Heidi Huvila

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA. Marika Nyyssönen Milla Heiskanen

AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA. Marika Nyyssönen Milla Heiskanen AJANKOHTAISTA YMPÄRISTÖASIOISTA Marika Nyyssönen Milla Heiskanen Esimerkkejä ympäristötyöstä vuodelta 2018 Ympäristöohjelma ja Ekokompassi -sertifikaatti Jätehuollon teemavuosi Ympäristötiimi Tehokasta

Lisätiedot

Opiskelijan palveluksessa

Opiskelijan palveluksessa 1 Opiskelijan palveluksessa Ylioppilaskunnan yritystoimintaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta hoitaa liiketoimintaansa HYY Yhtymän kautta. 2 Yhtymän tehtävänä on: - tuottaa voittoa omistajalleen jotta

Lisätiedot

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen

Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille. Jouni Punnonen Energiatehokkuussopimuksella lisää kilpailukykyä keskisuurille yrityksille Jouni Punnonen ENERGIATEHOKKUUSSOPIMUKSET OVAT ERINOMAINEN KEINO EDISTÄÄ ELINKEINOELÄMÄN ENERGIATEHOKKUUTTA 2 Teollisuuden energiansäästösopimus

Lisätiedot

Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti

Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti Sidosryhmät koulutusohjelmia kehittämässä yhteenvetoa korkeakoulujen laatujärjestelmien auditoinneista arviointiasiantuntija Touko Apajalahti PEDA-forum, 16.8.2017 Tausta Auditoinnin tarkastelussa laadunhallinta:

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA

LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA LAATU JA YMPÄRISTÖVASTUU JUUSTOPORTILLA Juustoportti on kasvanut pienestä maatilajuustolasta lähes sadan hengen meijeri-kahvila-ruoka-alan yritykseksi. Juustoportin yritystoiminta keskittyy viiteen toimipisteeseen.

Lisätiedot

Itsearvioinnin toteutus pilotoinnissa

Itsearvioinnin toteutus pilotoinnissa Itsearvioinnin toteutus pilotoinnissa Valmisteluvaihe ja tausta Tiedotus Osallistaminen Pilotointiprosessin toteutus Itsearviointi-istunnot Tietojen koonti ja syöttö Mitä maksoi? Hyödyt: Organisaatiolle

Lisätiedot

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta LARK5-seminaari 22.9.2016 Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta Perho Liiketalousopisto Oy:n tavoite Perho Liiketalousopisto

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa

Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Kestävät hankinnat ja tekstiilivuokraus 1 Lindström lyhyesti Vuonna 1848 perustettu perheyritys (Roihan suku) Liikevaihto 228 M (2007); 2200 hlö Tarjoaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄ RAKENTAMAAN

YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄ RAKENTAMAAN YMPÄRISTÖJÄRJESTELMÄÄ RAKENTAMAAN YLENNYS -hanke Niina Rossi Kestävä kehitys yritysten ja tapahtumien näkökulmasta Yritysvastuu yhteiskuntavastuu, vastuullisuus, vastuullinen yritystoiminta, eettinen liiketoiminta

Lisätiedot

Esityslista Kestävä kehitys

Esityslista Kestävä kehitys Esityslista Kestävä kehitys Tasa-arvo, Integraatio ja Moninaisuus Ympäristö Saamen kielen käyttö Yhteenveto Miksi täma tuntuu niin vanhanaikaiselta? Kestävä kehitys Kehitys, joka huolehtii meidän tarpeistamme

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet

YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle. OSA 1: Perusteet YMPÄRISTÖNHUOLTO Puhdistustapalvelualalle OSA 1: Perusteet Sisältö 1. Osa: Perusteet Ympäristöongelmat ja ympäristönsuojelu Kestävä kehitys Ympäristöhuolto osana puhdistuspalvelualaa 2. Osa: Jätehuolto

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö

Energiatehokkuustoimikunnan mietintö ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.6.2009 Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energian loppukulutus vuosina 1990 2006 sekä perusurassa

Lisätiedot

OPPILAITOSTEN YMPÄRISTÖSERTIFIOINTI

OPPILAITOSTEN YMPÄRISTÖSERTIFIOINTI OPPILAITOSTEN YMPÄRISTÖSERTIFIOINTI Oppilaitosten ympäristöa voivat hakea kaikki oppilaitokset, jotka pyrkivät parantamaan ympäristöasioiden hoitoa omissa johtamis-, opetus- ja ylläpitotoiminnoissaan.

Lisätiedot

Energiatehokkuusjärjestelmä:2014 (ETJ + ) Energy Efficiency System:2014 (EES + )

Energiatehokkuusjärjestelmä:2014 (ETJ + ) Energy Efficiency System:2014 (EES + ) Energiatehokkuusjärjestelmä:2014 (ETJ + ) Energy Efficiency System:2014 (EES + ) Päivitetty 24.3.2015 Energiatehokkuusjärjestelmä:2014 (ETJ + ) Energy Efficiency System:2014 (EES + ) Copyright Motiva Oy,

Lisätiedot

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010

Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 2010 Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelman tuloksia vuodelta 21 Liittymistilanne Vuoden 21 loppuun mennessä energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelmaan oli liittynyt yhteensä 38 yritystä, jotka

Lisätiedot

LUT 2016 ENERGIA. Energiankulutuksen vähentäminen

LUT 2016 ENERGIA. Energiankulutuksen vähentäminen 1 YMPÄRISTÖOHJELMA @ LUT 2016 ENERGIA Energiankulutuksen vähentäminen 1) Sähköenergian kokonaiskulutuksen/opiskelija-fte vähentäminen 5% vuoden 2015 tasosta vuoteen 2018 loppuun mennessä - toimenpiteet:

Lisätiedot

Pirkanmaan aikuisohjauksen strategia

Pirkanmaan aikuisohjauksen strategia Pirkanmaan aikuisohjauksen strategia 2011-2014 Luonnos 9.2.2011 Ohjauksen asiantuntijaryhmä (strategiatyö) Ilola Hanna, lehtori, TAMK/TAOKK Järvenpää Maija, opinto-ohjaaja, TAO Keskinen Anita, psykologian

Lisätiedot