Palveluyhdistys Kaseva ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palveluyhdistys Kaseva ry"

Transkriptio

1 Palveluyhdistys Kaseva ry

2 TOIMINTAA ITSENÄISEMMÄN ELÄMÄN PUOLESTA Kolme kauaskatseista henkilöä on allekirjoittanut Palveluyhdistys Kaseva ry:n perustamisasiakirjan. Yhdistyksen tarkoitukseksi oli jo tuolloin kirjattu yhä edelleen voimassa oleva toiminta-ajatuksemme vammaisten ja pitkäaikaissairaiden itsenäistymisen edistämisestä ja omatoimisen elämän saavuttamisesta yhteiskunnan jäsenenä. Yhdistyksen toiminta alkoi pienimuotoisella kehitysvammaisten asumispalvelulla Kehrän ja Vanhan Pirran yksiköissä. Vuonna 1998 toiminta laajeni, kun uusi Asumispalveluyksikkö Pirta valmistui. Vuonna 2006 valmistuneen laajennusosan myötä Pirtaan kuuluu nykyisin 26 ryhmäkoti- ja kahdeksan palveluasuntoa. Keväällä 2013 aloitti toimintansa kolme eri rakennusta käsittävä Asuntoryhmä Sukkula lähellä Kaarinan keskustaa ja Monitoimikeskus Tikliä. Sukkulassa on kaikkiaan 16 asuntoa. Tämä päivänä yhdistyksellä on siis 50 erilaisiin elämäntilanteisiin sopivaa asuntoa, joissa asuvien palveluista huolehtii ammattitaitoinen henkilökunta. Tasan neljä vuotta perustamisasiakirjan allekirjoituksen jälkeen Kaarinan keskustassa avasi ovensa Avoin kohtaamispaikka Kiesi, minkä toiminnassa korostetaan ihmisten omien voimavarojen vahvistamista. Kahden toimintavuosikymmenen aikana yhdistys on läpivienyt Raha-automaattiyhdistyksen tuella useita kehittämisprojekteja, kuten Omista voimavaroista aktiiviseen arkeen, Tandem, Reppu, Poiju, MT-navigaatori ja nyt meneillään oleva Vastoinkäymiset voimavaraksi. Yhteistyö Kaarinan kaupungin eri hallintokuntien ja viranhaltijoiden kanssa on aina ollut ja on tiivistä. Lisäksi yhdistys on verkostoitunut monien toimintaamme lähellä olevien yhteistyötahojen kanssa. Palveluyhdistys Kaseva ry Tietäjänkatu 2, Littoinen puh KAARINANTIE VIPUSENKATU PÄIVÄKOTI MUURIKINKATU TIETÄJÄNKATU VANHA LITTOISTENTIE

3 PALVELULUPAUKSEMME Yhdistyksen toiminta-ajatus kiteyttää koko laaja-alaisen toimintamme perustarkoituksen samoin kuin tulevaisuuskuvamme. Toiminta-ajatus Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden itsenäistymisen edistäminen ja omatoimisen elämän saavuttaminen yhteiskunnan jäsenenä. Tulevaisuuskuva Kaseva on monipuolisen asumisen ja kuntouttavien palveluiden monialaosaaja. Kaiken toiminnan perustana ovat luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhdessä sopimat arvot, jotka näkyvät kaikessa toiminnassamme. Nämä arvot ovat: v yksilöllisyyden ja erilaisuuden kunnioittaminen v turvallisuus v yhteisöllisyys v avoimuus Toiminnan piirissä olevia asiakkaita ja asukkaita kohdellaan yksilöllisesti. Erilaisuus sen kaikissa muodoissa koetaan toimintaa rikastuttavana tekijänä. Asukkaiden ja asiakkaiden itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan. Toimitilamme ovat esteettömät ja turvalliset. Henkilökunta on ammattitaitoista ja päivittää aktiivisesti tietojaan ja taitojaan. Yhteisöllisyys eri toiminnoissa on kantava voima ja kasvattaa kaikkien mukana olevien sosiaalista pääomaa sekä osallisuutta yhteiskunnan toimintoihin. Kaikki toimintamme on avointa niin yhdistyksen sisällä kuin yhteistyötahoihin ja julkisuuteenkin nähden.

4 ASUMISPALVELUYKSIKKÖ PIRTA Asumispalveluyksikkö Pirta tarjoaa erilaisia asumispalveluja kehitysvammaisille. Pirrassa on kolme ryhmäkotia, jotka tarjoavat kodin ympärivuorokautista apua, tukea ja ohjausta tarvitseville. Ryhmäkodeissa on yhteensä 24 vakituiseen asumiseen tarkoitettua asuntoa. Jokaisella asukkaalla on mahdollisuus omaan yksityisyyteen ja rauhaan omassa asunnossaan. Päivisin asukkaat käyvät työ- tai päivätoiminnassa Kaarinan kaupungin ylläpitämässä Monitoimikeskus Tiklissä. Tilapäishoitoon on asumisyksikössä varattu kaksi paikkaa. Lasten tilapäishoitoa järjestetään ryhmähoitona 18 viikonloppuna vuodessa. Asumisyksikön yhteydessä sijaitsevat myös kahdeksan palveluasuntoa, jotka mahdollistavat asumisen itsenäisemmin. Palveluasuntojen asukkaille tarjotaan tarpeenmukaista ohjausta ja tukea. Pirran toiminta perustuu Kasevan yhdessä sovittuihin arvoihin, jotka näkyvät kaikessa toiminnassa. Asumisen tavoitteena on jokaiselle asukkaalle hyvä ja turvallinen elämä. Yhteistyötä tavoitteen saavuttamiseksi tehdään tiiviisti omaisten ja toimintakeskuksen henkilökunnan kanssa. Kuva: A1 Media Oy Asumisyksikkö Pirta Tietäjänkatu 2, Littoinen puh KAARINANTIE VIPUSENKATU PÄIVÄKOTI MUURIKINKATU TIETÄJÄNKATU VANHA LITTOISTENTIE

5 ASUNTORYHMÄ SUKKULA Asuntoryhmä Sukkula tarjoaa eri tavoin vammaisille nuorille ohjattua ja tuettua asumista. Sukkulassa on 7-paikkainen ryhmäkoti ja yhdeksän tukiasuntoa. Ryhmäkodin yhteydessä ovat myös yhteinen olohuone, sauna ja pyykkitupa. Tavoitteena on, että jokainen nuori voisi toteuttaa ja rakentaa itselleen sopivaa arkea omassa kodissaan. Henkilökunnan tehtävä on tukea ja ohjata nuoria heidän yksilöllisistä tarpeista ja taidoista lähtien. Sukkulan toiminnan perustana on normaali arki jossa painotetaan aikuisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Ryhmäkodissa asuvat saavat ohjattua asumispalvelua. Nuoria kannustetaan ja ohjataan löytämään omat vahvuudet ja erityispiirteet. Näitä tukemalla nuori vahvistaa omaa minuuttaan ja rakentaa itselleen mielekkään oman näköisen elämän. Tuetuissa asunnoissa asukkaat ottavat jo hieman enemmän vastuuta oman elämänsä hallinnasta ja huolehtivat useista arjen askareista itsenäisesti parhaaksi katsomallaan tavalla. Henkilökunta tukee asukkaita silloin, kun asukas kokee tukea tai neuvoa tarvitsevansa. Henkilökunnan antama tuki on kuuntelemista, keskusteluja, yhdessä asioiden pohtimista ja kannustamista. Sukkulalaiset kokevat tärkeäksi turvallisuuden ja yhteisöllisyyden yhteisessä pihapiirissä. Kuvat: Pia Helin Asuntoryhmä Sukkula Hemmilänkatu 1, Kaarina puh LOIMITIE PARAISTENTIE KÄRÄJÄTUOMARINKATU KAARINAN- TEATTERI VIIPURINTIE HEMMILÄNKATU MÄKILÄNKATU UUDENMAANTIE FORMAALINTIE KAARINANTIE SAARISTOTIE

6 AVOIN KOHTAAMISPAIKKA KIESI Kiesi on Kaarinan keskustassa toimiva avoin kohtaamispaikka. Kiesin toiminta koostuu kävijöiden ideoimista ja toivomista ryhmistä, retkistä ja tapahtumista. Toimintoja järjestävät kävijät ja ohjaajat yhteistyössä. Ohjaajat toimivat kävijöiden tukena ryhmätoimintoja järjestettäessä. Ohjaajat ovat aina paikalla Kiesin aukioloaikoina. Kävijät voivat viettää Kiesissä aikaansa vapaamuotoisesti eikä ryhmiin ole osallistumisvelvoitetta - toki ryhmiin osallistumiseen kannustetaan. Kiesissä voi lukea lehtiä ja kirjoja, käyttää maksutta internetiä, ompelukonetta tai kirkasvalolamppua, pelata pelejä, nauttia edullisista kahvilatuotteista ja lounastaa sekä tietenkin keskustella muiden kävijöiden ja henkilökunnan kanssa. Kiesin toiminnassa korostuvat vertaistuki, tasa-arvoisuus ja yhteisöllisyys. Käyttäjäkunta koostuu pääosin työkyvyttömyyseläkkeellä olevista ihmisistä. Tarkemmat tiedot toiminnasta luettavissa Kaarina-lehdestä tai kotisivulta. UUDENMAANTIE Avoin kohtaamispaikka Kiesi Kiesikatu 8, Kaarina puh LAUTAKUNNANKATU PARAISTENTIE KUSKINKATU PYHÄN KATARIINAN TIE KIESIKATU

7 KAARINAN VAPAAEHTOIS- TOIMINNAN KESKUS PALETTI Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman Vastoinkäymiset voimavaraksi projektin (v ) kehittämistyön tuloksena on syntynyt Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletti, mikä tarjoaa monipuolista, laadukasta ja uudenlaista vapaaehtoistoimintaa. Vapaaehtoistoiminnan keskuksen suunnittelu- ja kehittämistyö on toteutettu vahvasti yhteistyössä kaarinalaisten toimijoiden kanssa. Paletin toimitilat toimivat myös kansalaisten, yhdistysten ja muiden toimijoiden kohtaamis- ja kokoustamispaikkana. Paletissa voit olla mukana vapaaehtoistoiminnassa keikkaluontoisena tai sitoutuneena pidempään ja säännölliseen toimintaan. Vapaaehtoistoiminta räätälöidään vapaaehtoisten toiveiden mukaisesti. Aikaa hyvään tarkoitukseen voi antaa vaikka tunnin vuodessa tai vaihtoehtoisesti tunnin viikossa. Vapaaehtoisemme tarjoavat apua monenlaisiin ja erikestoisiin tilanteisiin. Ota rohkeasti yhteyttä! Räätälöimme myös työkokeilu- sekä työssä oppimis- ja harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille ja toiminnasta kiinnostuneille. Kuva: Terhi Hytönen Kaarinan Vapaaehtoistoiminnan keskus Paletti Oskarinaukio 5, Kaarina puh HOVIRINNANTIE PUNTARIKATU UUDENMAANTIE LAUTAKUNNANKATU OSKARIN- AUKIO PYHÄN KATARIINAN TIE PARAISTENTIE

8 Kiesissä saa olla oma itsensä Oli hyvä päätös muuttaa Sukkulaan Auttaa sopeutumaan Suomeen. Suomeen muuttanut vapaaehtoinen Itsenäistyminen on alkanut Pirrassa on parempi asua kuin kotona, kun on isot käytävät ja paljon tilaa ja pääsee itse liikkumaan sähköpyörätuolilla Kiesi on kuin toinen koti Anna aikaasi lahjaksi, saat monin verroin takaisin Mukavia kavereita Saa palkkiota tunnetasolla. Lukiolaisvapaaehtoinen

Kasevan visiolause vuoteen 2018 on: Kaseva monipuolisen asumisen ja kuntouttavien palvelujen monialaosaaja.

Kasevan visiolause vuoteen 2018 on: Kaseva monipuolisen asumisen ja kuntouttavien palvelujen monialaosaaja. Palveluyhdistys Kaseva ry:n KASEVA-STRATEGIA 2014 2018 Perustehtävä, visio, arvot ja toiminnan peruselementit Perustehtävä Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on vammaisten ja pitkäaikaissairaiden itsenäistymisen

Lisätiedot

Mukana ihmisten arjessa

Mukana ihmisten arjessa Mukana ihmisten arjessa LÄHIÖKESKUS HÄMEENLINNA Lähiökeskusten toiminnan mahdollistaa Kotilähiö ry:n, jonka jäsenet muodostavat alueella toimivien virkamiesten, yhdistysten ja asukkaiden edustajien yhteistyöverkoston.

Lisätiedot

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut

Oikea koti. Aspan asumisratkaisut Oikea koti Aspan asumisratkaisut Näin Aspan asumisratkaisut syntyivät Asumispalvelusäätiö Aspan perustamiseen vaikutti laajalti järjestöjen välillä käyty keskustelu siitä, mihin suuntaan vammaisten ihmisten

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Maalaus Päivi Eronen, 2014 Valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN 2015-2020

Maalaus Päivi Eronen, 2014 Valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN 2015-2020 Maalaus Päivi Eronen, 2014 Valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN Strateginen suunnitelma 2015-2020 Hilja Mustonen SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminta-ajatus 2. Arvot 3. Menestysidea 4. Päämäärät 1. TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja

Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa. Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Asumista Varsinais-Suomessa, KTO:ssa Marika Metsähonkala Palvelu- ja kehittämisjohtaja Valtioneuvosto teki 2010 ja toisen 2012 periaatepäätöksen kehitysvammaisten asunto-ohjelmaksi, jonka tavoitteena on

Lisätiedot

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville

Eedi Asumispalvelut Oy. Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville Eedi Asumispalvelut Oy Uudenlaisia ryhmäkoteja asumisessaan erityistukea tarvitseville ESPOON DIAKONIASÄÄTIÖ Yksityinen sosiaalialan palveluntarjoaja Palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä

Lisätiedot

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU

Ota yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista

Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista Palveluasuminen Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista Setlementti Ukonhattu ry Ukonhattu on perustettu vuonna 1995 ja se toimii yhtenä Suomen Setlementtiliiton jäsenyhdistyksenä.

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.

Lisätiedot

Asumisen uudet muodot

Asumisen uudet muodot Asumisen uudet muodot Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Riitta Hakoma 8.6. 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote-Imatra: työyksiköt kartalla 2015 = avopalvelut = toiminnalliset palvelut

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen

Tehostettu palveluasuminen Tehostettu palveluasuminen Miten asutaan? Tehostetussa palveluasumisessa asiakkaat asuvat omissa kodeissaan työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistilan välittömässä läheisyydessä. Asiakkaan kotona tapahtuvassa

Lisätiedot

Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet

Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet Eskoon vammaispalvelujen palvelutuotteet Härmän kuntokeskus, 27.05.2015 Marjut Mäki-Torkko, vammaispalvelujen johtaja Laitosasuminen Laitososastoja on kuusi: Kuntokaari, Kuusikoto, Kotopihlaja, Neliapila,

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa

Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Sosiaalihuollon valvonta ja valtakunnalliset valvontaohjelmat Valvirassa Elina Uusitalo,ylitarkastaja Valvira 2.3.2011 Elina Uusitalo 1 Sosiaalihuolto Valvirassa Sosiaalihuollona valvonta ja ohjaus osaksi

Lisätiedot

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Killon päiväkoti Tällä paikalla on avattu Killon lastenseimi toukokuussa 1950 Killon uusi päiväkoti valmistui vuoden 2004 alusta Päiväkoti vihittiin käyttöön

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos

ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos ANTTOLAN RYHMÄKOTI HANKE 2015 Toimintamalliluonnos SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. OMAAN TOIMINTAAN TILAT... 3 3. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA RAKENNE... 4 4. OMAVALVONTAVELVOITE... 5 5. TURVALLISUUS JA TAPATURMIEN

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Kehitysvammapalvelut

Kehitysvammapalvelut Kehitysvammapalvelut Ahokoti Harjukoti Kotikartano Nevakoti Niittykumpu Norola: Toukola ja Jukola Ritoniitty Ritorinne Ohjattu asuminen Aittokoti Peltola Norola: Onnela Tuettu asuminen Ryhmäkotien yhteydessä

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. 23.6.2011 M.Paavola

Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös. 23.6.2011 M.Paavola Sosiaalipalvelut Vuoden 2010 toimintakertomus ja tilinpäätös Sosiaalipalvelut sairaanhoitopiirin toimialueena 2 toimintavuotta Tyytyväisyyttä mm. koulutustarjonnan ja työhyvinvointia edistävän toiminnan

Lisätiedot

Linja K2 sisältää kutsuohjattua liikennettä erilliselle kartalle rajatulla alueella.

Linja K2 sisältää kutsuohjattua liikennettä erilliselle kartalle rajatulla alueella. 1 (14) Kohde 1/2014 Linjan K2 (Lemunniemi Kaarinan keskusta Kuusisto) reitti: A KUUSISTO (Rantamäentien/Kuuslahdentien risteys) Vuolahdentie Saaristotie Kuusistonkaari Emponkaari - Urheilutie Vanhatie

Lisätiedot

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018

LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2016-2018 LAUSUNTO ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 216-218 Lausuntopyyntö Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä on perussopimuksensa 13 :n mukaan pyytänyt jäsenkuntien esityksiä

Lisätiedot

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Asuntojen hankinta Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 17.1.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Asuntojen hankinnasta Näkökulmia: Kunnat asumisen järjestäjinä: asumisyksiköt,

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.

Kehas-ohjelman toteutustilanne. Ympäristöministeriön katsaus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto. Kehas-ohjelman toteutustilanne Ympäristöministeriön katsaus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Vammaisten ihmisten elämistä ja asumista koskevia periaatteita ja linjauksia

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010, 2009 Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 2. UKONHATTU ON YLEISHYÖDYLLINEN YHDISTYS jakautuu 3 osatavoitteeseen

Lisätiedot

TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet:

TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet: MÄNNISTÖKOTI MÄNNISTÖNKATU 10, 85800 HAAPAJÄRVI puh. 044 4456 435 -> Männistökodin tavoitteena on tarjota yksilöllistä, kodinomaista ja turvallista asumista kehitysvammaisille asukkaille. TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010 ASPA-konserni perustettu 1995 13 perustajajärjestöä ASPA-säätiö Fyysiset asumisratkaisut Rakennuttaminen Asumisen palvelujen kehittäminen Tieto- ja osaamiskeskus

Lisätiedot

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava

Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä. ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Verkostoitumisen mahdollisuudet pienlapsiperheen elämässä ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava Sosiaaliset verkostot ja vertaistuki q Sosiaaliset verkostot tukevat pienlapsiperheen hyvinvointia q Vertaistuen

Lisätiedot

Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka

Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen tarpeet Sari Valjakka Miljoona esteetöntä asuntoa vuoteen 2030-seminaari 20.3.2014 Tavoitteet ja toteutus Selvittää neurologisesti pitkäaikaissairaiden

Lisätiedot

Kuntouttavan palveluasumisen valtakunnallisten kehittämissuositusten. Pohjanmaa-hankkeen toimintaalueella

Kuntouttavan palveluasumisen valtakunnallisten kehittämissuositusten. Pohjanmaa-hankkeen toimintaalueella Kuntouttavan palveluasumisen valtakunnallisten kehittämissuositusten toteutuminen Pohjanmaa-hankkeen toimintaalueella Esa Nordling PsT,kehittämisp mispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaali-

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

Hoitokoti Sateenkaari

Hoitokoti Sateenkaari Hoitokoti Sateenkaari Järvi-Pohjanmaan perusturva ALAJÄRVI Hoitokoti Sateenkaari sijaitsee Alajärvellä ja on Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen (Alajärvi, Soini ja Vimpeli) perusturvalautakunnan alainen

Lisätiedot

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut Päihdepalvelut Kuntouttavat asumispalvelut KUNTOUTTAVAT ASUMISPALVELUT Kuntouttavat asumispalvelut tuottavat asumispalveluja täysi-ikäisille asunnottomille vantaalaisille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT

KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT 5.6.2013 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN SUUNNITELMA/ INVESTOINNIT JOHDANTO Valtioneuvosto teki 21.1.2010 periaatepäätöksen ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke. KIOM, HDO ja Aspal

Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke. KIOM, HDO ja Aspal Helsingin Diakonissalaitos Sanervakodin yhteisöasumisen hanke KIOM, HDO ja Aspal Heli Alkila 25.05.2016 Istutuksia Vapaaehtoiset Omaiset Läheiset Aikapankki: minä autan leipomisessa ja sinä matonpesussa

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Luostarinkatu NAANTALI (linja-autoasema)

Luostarinkatu NAANTALI (linja-autoasema) Liite 2 1 (7) Linjanumerot ja -reitit seudullisessa liikenteessä 6 NAANTALI RAISIO TURKU, KAUPPATORI LIETO NAANTALI (linja-autoasema) Tuulensuunkatu Aurinkotie Raisiontie Satakunnantie Aninkaistensilta

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio Helsingin Diakonissalaitos Heli Alkila Pohdittavaksi kuinka

Lisätiedot

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa

Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Omaisyhteistyö tukena muutostilanteissa Salo 5.11. 2015 Erityisen mainiot perheet- teemailta Omaisena edelleen ry, TK 1 Valtakunnallisen yhdistyksen tavoitteena tukea niitä omaisia ja läheisiä, joiden

Lisätiedot

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen. MYLLÄRIN PAJA Myllärin Paja Myllärin paja tarjoaa laadukasta, monipuolista ja kuntoutuksellista ryhmämuotoista päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille erityishuoltolain tai vammaispalvelulain

Lisätiedot

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Peltolammin päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS Peltolammin päiväkodissa vaalitaan myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa lapsen on turvallista kasvaa ja kehittyä yhdessä vertaisryhmän

Lisätiedot

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE

ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE ARJEN KESKIÖSSÄ HANKE - uudenlaista asuntosuunnittelua ja asumisratkaisuja PAAVO suppea ohjausryhmä 11.11.2013 Saara Nyyssölä, ARA ARA Jarmo Lindén 15.2.2011 ARAn rahoittama kehittämishanke Arjen keskiössä

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli. Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1. Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tuettua asumista Tupalassa Tupalantie 1 50170 Mikkeli Mielen aske Kuntatoimijoiden seminaari 29.1.2015 Niina Helminen Anri Tanninen Yleistä Tupalasta Kiinteistöt omistaa

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

Pisteet laadusta. Kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden lyhytaikaishoidon hankinta HEL 2012-002674

Pisteet laadusta. Kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden lyhytaikaishoidon hankinta HEL 2012-002674 1 Kehitysvammaisten ja vammaisten henkilöiden lyhytaikaishoidon hankinta HEL 2012-002674 Pisteet laadusta tuottaja hlöstön koulutus hlöstön rakenne toimitilat lisäpalvelut ja oheistoiminnot YHTEENSÄ Attendo

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Vanhusten palvelutalot

Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Vanhusten palvelutalot Asunnot tarkoitettu päivittäin kotihoitoa tarvitseville Vantaan kaupungin palvelutalot on tarkoitettu ikäihmisille, jotka eivät pärjää kotonaan runsaankaan

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN

valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN valokuva Hilja Mustonen KIRSIKODIN Strateginen suunnitelma 2013 2018 valokuva Hilja Mustonen SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminta-ajatus 2. Arvot 3. Menestysidea 4. Päämäärät 1. TOIMINTA-AJATUS Aito elämä yksilönä

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti.

Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti tarjoaa laadukasta yksilö- ja perhekuntoutusta valtakunnallisesti. Kankaanpään A-koti sijaitsee maaseudulla Karvianjoen rannalla seitsemän kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Lisätiedot

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto

Yhteistyökokous 12.12.2011. Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Yhteistyökokous 12.12.2011 Pirjo Poikonen Kehittämiskonsultti Helsingin kaupunki Sosiaalivirasto Kuntatoimijan mahdollisuudet edistää yksilöllisen asumisen kehittämistä ja laitosten purkua Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas. Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta 9.10.2013 Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry www.kotikunnas.fi Turun lähimmäispalveluyhdistys ry Kotikunnas Yhdistys on perustettu

Lisätiedot

Viidakkokujan tuetun asumisen

Viidakkokujan tuetun asumisen Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö 20.5.2011 Viidakkokujan tuetun asumisen yksikkö Vantaalaisille mielenterveyskuntoutujille - Huhtikuussa 2010 avattu ensimmäinen Vantaan oma asumisyksikkö mielenterveyskuntoutujille

Lisätiedot

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille

Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaaliviraston palvelut autismin kirjon asiakkaille Sosiaalityöntekijä Ulla Åkerfelt Helsingin sosiaalivirasto Vammaisten sosiaalityö 26.1.2010 www.hel.fi Sosiaalityö ja palveluohjaus Sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

ESPOON VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2014

ESPOON VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2014 ESPOON VAMMAISPALVELUJEN YKSITYISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN ASUMISPALVELUJEN VALVONTARAPORTTI VUODELTA 2014 Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaispalvelut Sisällys 1 Yleistä kunnallisesta

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta

Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminta Jaettua iloa! Vapaaehtoisena toimit tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin, ilman ammattityön vaatimuksia. Vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisten työtä vaan täydentää

Lisätiedot

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin Yhteistyösuunnitelma n ja Jämsän kaupungin välillä Aspa -säätiö (ent. Asumispalvelusäätiö ASPA) on vuonna 1995 perustettu säätiö, jonka tehtävä yleishyödyllisenä toimijana on edistää vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Asumispalvelukysely Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin

Asumispalvelukysely Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin Asumispalvelukysely Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin Kyselyn tarkoitus Kerätä tietoa maakuntien tämänhetkisestä tilanteesta, tulevaisuuden asumisen tarpeista ja suunnitelmista

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

MONA hankkeen tutustumismatka München ja Wien 27. 29.4.2011

MONA hankkeen tutustumismatka München ja Wien 27. 29.4.2011 MONA hankkeen tutustumismatka München ja Wien 27. 29.4.2011 Tutustumiskohteet Münchenissä A Palvelutalo Wohnen im Viertel B Monen sukupolven talo C Palvelutalo Wohnen im Viertel GEWOFAG Wohnen im Viertel

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Asunto ensin periaate Helsingin Diakonissalaitoksella. Verkostotapaaminen Marraskuu 2011

Asunto ensin periaate Helsingin Diakonissalaitoksella. Verkostotapaaminen Marraskuu 2011 Asunto ensin periaate Helsingin Diakonissalaitoksella Verkostotapaaminen Marraskuu 2011 Asumispalvelut lyhyesti Tällä hetkellä 7 asumisyksikköä, joissa 366 asukasta Vuonna 2012 uusi yksikkö Espooseen 474

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö

KRIISIPALVELUT. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö KRIISIPALVELUT Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö Theresa Sinkkonen 28.3.2012 KESKI-SUOMEN VAMMAISPALVELUSÄÄTIÖN KRIISIPALVELU Kriisipalvelu on tarkoitettu henkilölle, joka tarvitsee välitöntä ympärivuorokautisesti

Lisätiedot

Korjausrakentamisen liiketoimintamallit

Korjausrakentamisen liiketoimintamallit Korjausrakentamisen liiketoimintamallit Tulevaisuuden senioriasuminen Loppuseminaari "Senioreiden hyvinvointi ja asumispalvelut" 30.3.2006 Taideteollinen korkeakoulu Markku Riihimäki VTT:n osaprojekti

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa

Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä - yhteisöllisyydestä Voimaa Terveydenhuoltoneuvos Annikki Lämsä Terveyspointin toiminnan perusta Oulunsalon kunnan hyvinvointi ja terveyden edistämisstrategiat Seurakunnan

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö

Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tomi Kallio & Markku Salo, MTKL/Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö Tampereen A-kilta ry:n 22 asunnon asumisyksikkö pitkäaikaisasunnottomille päihde- tai/ja mielenterveysongelmaisille henkilöille

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot