Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen"

Transkriptio

1 Tiedotustilaisuus Kainuun soten talousarvioesityksestä Kuntayhtymän hallituksen esitys Maire Ahopelto / Eija Tolonen-Manninen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Ahopelto, Tolonen-Manninen

2 Vuoden 2014 toteutuma ja ennuste 2014 Alkuperäinen 2014 talousarvio oli -4,4 milj. euroa alijäämäinen. Vuoden 2014 käyttösuunnitelmassa korjattiin vuoden 2014 talousarviota huomioiden 2013 tilinpäätöksen hyvä tulos. Käyttösuunnitelman loppusumma on n. 3,7 milj. euroa ylijäämäinen Syyskuun toteumaennusteen mukaan ylijäämää muodostuisi 2,4 milj., mutta ennusteeseen on jouduttu tekemään 1,5 milj. euron kuluvaraus ennakoimattomaan potilasvahinkovakuutusmaksun korotukseen. Näin kuluvan vuoden tilikauden tulos, ilman liitelaitosta, näyttää jäävän syyskuun ennusteen mukaan 0,9 milj. euroa ylijäämäiseksi.

3 Vuosi 2015 Kuntayhtymän toiminta-ajatuksena on perussopimuksen mukaan edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja toteuttaa väestön tarvitsemien palveluiden yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta

4 Strategiakartta (kaksi valtuustokautta) kuntayhtymän hallitus , ohjaa tavoitteiden asetantaa

5 Talous- ja toimintasuunnittelu 2015 Kukin tulosalue johtaa kuntayhtymätason strategisista päämääristä tulosaluekohtaiset päämäärät ja tavoitteet. Lisäksi toimintaa ohjaa lainsäädäntö ja siinä tapahtuvat uudistukset, muutoksia tulossa 2015 mm: Sosiaalihuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Lastensuojelulaki Kuntouttava työtoiminta

6 Ta valmistelu TUOTOT Kuntien antama maksuosuus on sama kuin tänä vuonna 268,499 milj. euroa, kasvu 0 % Toimintatuotoissa on kasvua ainoastaan maksutuotoista saatavat 0,2 % 2014 ennusteeseen (n. 0,7 milj. euroa) hallitus käsitteli talousarvioesitystä ja hallitus esittää talousarvion yhtymävaltuuston hyväksyttäväksi 4 milj. euroa alijäämäisenä (tarkka luku euroa) KULUT toimintakulut ovat hallituksen esityksen mukaan 320,554 milj. euroa Toimintakuluissa kasvua 1,5 % v ennusteeseen Lainsäädäntöön, sopimuskorotuksiin tai muihin sopimuksiin perustuvien pakollisten toimintakulujen lisäyksien vuonna 2015 arvioidaan olevan n. 8,1 milj. euroa (2,5 % toimintakuluista). Pakollisten toimintakulujen lisäyksen tulosalueet ovat karsineet muusta omasta toiminnasta, sillä toimintakulujen nousu ennusteesta 2014 on n. 4,7 milj. euroa

7 Ta esityksen tunnusluvut Ilman liikelaitosta Liikelaitos mukaan lukien Toimintatuotot kasvu 14 Enn. 0,2 % 0,5 % -kasvu KS 14 0,3 % 0,5% (toimintatuotoissa kuntien maksuosuuden kasvu 0 %) Toimintakulut kasvu 14 Enn. 1,5 % 1,7 % -kasvu KS 14 2,5 % 2,7 % (toimintakuluissa lainsäädännöstä johtuvia menojen lisäyksiä n. 8,1 milj, 2,5% toimintakuluista) Investoinnit

8 TA 2015 Tuloslaskelma (ilman liikelaitoksia)

9 Lainsäädäntöön, sopimuskorotuksiin tai muihin sopimuksiin perustuvat toimintakulujen lisäykset 2015 vakinaisten palkkojen sopimuskorotukset (ei sis. henkilöstölisäyksiä) 1,8 Päiv.asetuksen aiheuttamat muutokset (henk.+työaika) 2,1 ensihoito, työaikamuutokset 1,0 kuntouttava työtoiminta (siirto kunnilta) 0,6 Koulupsykologipalvelut (Sote järjestää kunnille) 0,3 Tietohall. (uusien sähköisten järj. ylläpito, lisenssit, vuokrat) 0,8 Potilasvakuutusmaksun korotus 1,5 Yhteensä 8,1 milj euroa

10 Mitä uutta 2015? Päiv.asetuksen täytäntöönpano (henk.lisäykset, työaikamuutokset) Hoitotakuun toteuttamista edelleen oman toiminnan lisäyksellä ja ostopalveluja vähentämällä (mm. leikotoiminnan lisäys, Salmilan lastensuojeluyksikön kautta lastensuojelun oman toiminnan lisäys) kuntouttava työtoiminta (siirtyy kunnilta Kainuun soten tehtäväksi) Koulupsykologipalvelut (Sote järjestää kunnille) Tietohallinnon sähköiset järjestelmät. Käyttöön otettujen järjestelmien vakiinnuttaminen ja laajentaminen, mm. Kanta-arkisto, Oma-sote, Itse ilmoittautuminen, Mobiili-kotihoito jne. Uusi sairaala hanke allianssi suunnitteluvaiheessa. Uusi sairaala hankkeeseen liittyvien toiminnallisten prosessien kehittäminen jatkuu. Sote- uudistuksen valmistelu

11 Toimintaympäristö- ja lakimuutokset - useita lainsäädäntömuutoksia (mm. sos.huoltolaki, oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja vanhuspalvelulaki), joista aiheutuviin tehtäviin ei kaikkiin ole pystytty varaamaan erikseen määrärahaa. - muutokset toteutettava sisäisin tehtäväjärjestelyin ja muutoin toimintaa kehittämällä Lakimuutokset (voimaan) STM:n asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä ( ) STM:n suositus synnynnäisten aineenvaihduntasairauksien seulonnan laajentamisesta ( ) Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ( ) Asiantuntija-avusteinen huoltoriitojen sovittelu ( ) Uusi sosiaalihuoltolaki ( ja ) Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta ( ) Perhehoitolaki (voimaan xx.2015) Toimintaympäristön muutokset Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen ( alkaen) Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät lakkaavat ( ?) Kehitysvammaisten henkilöiden asumisohjelma, KEHAS ( ) Pelastuslaki ( ) ja poistumisturvallisuus Sosiaalisen luototuksen käynnistäminen ( alkaen) Pitkäaikaistyöttömien eläkeselvittelyn vahvistaminen (alkamisajankohta ei tiedossa) Toimeentulotuen perusosan maksatuksen siirto Kelalle ( alkaen)

12 Vakinaiset vakanssimuutokset 2015 Vakinaisia vakanssimuutoksia esitetään 43 kpl, joista osa on jo määräaikaisia tällä hetkellä Suurin osa uusista lainsäädäntövelvoitteista aiheutuvia Päivystysasetuksen vaatimukset (lääkäreitä ja hoitajia lisää, siirtyminen varallaolosta vuorotyöhön) Koulupsykologipalvelut, 6 psykologia Kuntouttava työtoiminta, 11ohjaajaa + 1 esimies Hoitotakuun toteuttaminen Osasta ostopalveluista siirrytään omaan toimintaan. Osa lakisääteisistä tehtävien lisäyksistä hoidetaan sisäisin tehtäväjärjestelyin

13 INVESTOINTIOSA (kuntayhtymä ja liikelaitokset) RAAMI TP-2011 TP-2012 TP-2013 TS-2014 TS-2015 TS-2016 TS-2017 TS-2018 Koneet ja kalusto Koneet ja kalusto, Keskitetyt yht. palvelut Koneet ja kalusto, Sote Käyttöomaisuuden myynnit -1 Yhteisten tietojärjestelmien hankinta, Keskitetyt yhpa Tietojärjestelmät, Sote Muut koneet ja kalusto, Keskitetyt, yhpa 336 Muut koneet ja kalusto, Sote Radiologian laitteiden päivitys 0 Rakennukset Uusi Laajennus/korvaava Kainuun Työterveysliikelaitos Sijoitukset Kuntayhtymäosakkeet 423 Irtaimiston myynti -269 YHTEENSÄ Rakennukset / Uusi - KAKS:n uusi tieliittymä Kainuun Uusi Sairaala Sirkunkujan asunnot Vammaispalvelujen asumisyksiköt/ryhmäkodit KAKS:n kiinteistöliittymien uusiminen Rakennukset / Laajennus/korvaava - KAKS:n sähkökeskusten uusiminen Sisäilmaongelmien korjaukset ym Entisen apteekin muutostyöt (siirrot, iho- ja syöpäpkl) Entisen keskusvaraston muutostyöt Salmilan laajennus Leiko-toiminnan kehittäminen KAKS:n potilastornin paloilmoitinjärjestelmä 80 - Hammaspolin lisätilat 30 - Osaston 12 muutostyöt KAKS:n paloilmoitinjärjestelmän uusiminen Vanhan päivystyspoliklinikan korjaus- ja muutostyöt

14 Kuntien maksuosuuden kehitys Kuntien maksuosuus 2014, t, josta ennusteen mukaan palautuu kunnille 0,9 milj. TP:ssä Lisäksi palautetaan kunnille 3,4 milj. euroa vuoden 2013 ylijäämää. - Kuntien maksuosuus 2015, , kasvu 0 % vuodesta 2014 Kuntien maksuosuuden kehitys vuosina Muutos euroina v Muutos euroina v Muutos euroina v Muutos euroina v Muutos euroina v Muutos euroina v Muutos euroina v v v Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Yhteensä %-nousu 4,0 5,2 12,3 5,4 4,0 2,9 4,3 1,9 Muutos euroina

15 Sairaanhoitopiirien talousarviot 2015, kuntamaksujen kasvu ( tilanne) Sairaanhoitopiiri Kuntamaksujen kasvu % 1 Kanta-Häme 5,0 2 Keski-Pohjanmaa 2,2 3 Hus 1,9 4 Lappi 1,9 5 6 Pohjois-Pohjanmaa Eksote 7 Satakunta 1,3 8 Länsi-Pohja 1,0 9 Pohjois-Savo 1, Pirkanmaa Pohjois-Karjala 12 Kainuu 0,0 13 Itä-Savo -2,2 1,9 1,5 1,0 0,9

16 Ta 2015 aikataulu Sote hallitus: ensimmäinen käsittely, jossa eurot toinen käsittely, eurot ja BSC:t Ta esitys 2015, Ta kirja Yhtymävaltuusto

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 Väestö 31.12.2014 405.635 kasvu ed. v. 0,52% Talousjohtaja Jarkko Raatikainen Sairaanhoitopiirin talouden tavoitteet Talouden

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne 21.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 est Est 2016 LTK 2017 (ilman esh) Myyntituotot 1 526 837 1 347 234 1 347 234 1 388 029

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI

VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI Kainuun maakunta -kuntayhtymä (15.5.2007) VAIHTOEHTOJA TALOUDEN TASAPAINOTTAMISEKSI 1. TAUSTAA 1.1. Maakunnan talouden tila Maakunnan vuosi 2005 Toimintatuotot kasvoivat vuoteen 2004 verrattuna 0,7 % eli

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 1 Kuntainfo 17.9.2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 JA TALOUSARVIO 2015 SEKÄ INVESTOINTISUUNNITELMA 2015 2020 Sairaanhoitopiirin johtaja Ahti Pisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa Hallitus 213 02.12.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa 2015-2016 H 213 (Valmistelijat: tk-sairaaloiden ja vastaanottojen vastuualuepäällikkö Arja Horto,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja

Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset. Tilinpäätös Jarkko Raatikainen Talousjohtaja Käyttösuunnitelman valmistelu 2019 ja talousarvion muutokset Tilinpäätös 2018 Jarkko Raatikainen Talousjohtaja 18.3.2019 Vuoden 2019 talousarvio hyväksyttiin valtuustossa 10.12.2018 Käyttösuunnitelmassa

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010 8.3.2011. Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Tilinpäätös 2010 8.3.2011. Kainuun maakunta -kuntayhtymä Tilinpäätös 2010 8.3.2011 Kainuun maakunta -kuntayhtymä 1 Toiminta 2 Aluetalouden kehitys/ kärkialojen liikevaihdon ja työpaikkojen kehitys Kainuussa 3 Kainuun tilanne pähkinänkuoressa - viimevuosien takaiskut

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Hallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma / /2016 EKSTPHAL 189

Hallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma / /2016 EKSTPHAL 189 Hallitus 189 09.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 298/02.02.00.00/2016 EKSTPHAL 189 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvion.

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Oy Hallitus Tulosalueet. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän johtaja Tilintarkastaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren Työterveys

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari

Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari Perusturvan ja terveydenhuollon lautakunnan seminaari 22.8.2017 1 Perusturva / kate 2018 TP 2016 TA+TAMU 2017 Ennuste 1-8/2017 TA/enn Raami 2018 + 1 % Esitys 2018 Raami/Esitys M M M M M M M Vanhus- ja

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Muutostyön tekeminen kunnassa

Muutostyön tekeminen kunnassa Muutostyön tekeminen kunnassa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 26.-27.3.2014 / Hakusessa päivät, Rovaniemi Kainuun keittämisosio Kainuun maakunta ja kunnat

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2018 talousarvioksi - Kuntatalous ja maakuntauudistuksen valmistelu 28.9.2017

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien vuosi 2014

Sairaanhoitopiirien vuosi 2014 Sairaanhoitopiirien vuosi 2014 Yhteenvetoa tilinpäätösten tuloslaskelmien keskeisistä alustavista toteumatiedoista, tilanne maaliskuun alkupuolella 2015 mukana myös sairaanhoitopiiripohjaisten monitoimialakuntayhtymien

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN APisto 2

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN APisto 2 1.3.2017 APisto 1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 JA TALOUSARVIO 2017 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 1.3.2017 APisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuun

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Ylitysennuste johtuu seuraavista tulosaluekohtaisista ennusteista perusteluineen (ylitysennuste +/alitusennuste -):

Ylitysennuste johtuu seuraavista tulosaluekohtaisista ennusteista perusteluineen (ylitysennuste +/alitusennuste -): Johdon kuukausiraportti 1-10/2018 Hyvinvointitoimiala Käyttötalous Tuloslaskelma Tot. 2018 1-10 Tot.% KS+muut. 2018 TP 2018 Ennuste Tot. 2017 1-10 TP 2017 Toimintatuotot 51 502 756 348 % 14 783 585 75

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Tilinpäätös Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Tilinpäätös Kainuun maakunta -kuntayhtymä Tilinpäätös 2009 17.3.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymä 1 Talous 2005-2009 Menojen kasvua pystytty leikkaamaan 2005 2009 : ka. 4,8 % (vrt. 6 7 %) Hyöty n. 60-100 milj. euroa Menojen kasvu alle kuntien

Lisätiedot

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset.

Kuntayhtymän valtuusto. Kuntayhtymän hallitus. Kuntayhtymän johtaja. Sairaanhoidon. Diagnostiikkapalvelut. Hoidolliset. Kainuun sote 2019 Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Hallitus et NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Sisäinen tarkastus Johtoryhmä Kainuunmeren

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia)

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA (ilman liikelaitoksia) 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2008 (ilman liikelaitoksia) Maakunnan talousarvio 2008 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 13.12.2007 135. Sosiaali- ja terveystoimialan osalta on hyväksyttyä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / STO / Terveyspalveluryhmä Lainsäädännön vaiheittainen eteneminen 2010

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 20.3.2014

Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 20.3.2014 Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 20.3.2014 Esa Ahonen, hallintoylilääkäri, vs sote-kuntayhtymän johtaja Kainuun sote/kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto Lähitulevaisuuden haasteet ja ajankohtaiset

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö

VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN. Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö VALTUUSTOSEMINAARI POHJAKSI PANEELIKESKUSTELUUN Sinikka Bots, ylilääkäri Perusterveydenhuollon yksikkö SOTE JA MAKU TAVOITTEET + Terveys ja hyvinvointi + Yhdenvertaisuus Terveyserot VÄLINEET Digitalisaatiolla

Lisätiedot

Palvelusopimusneuvottelut kevät Valtakunnallisten palkankorotusten vaikutus maksuosuuksiin vuoden 2018 talousarvion toteutuminen -

Palvelusopimusneuvottelut kevät Valtakunnallisten palkankorotusten vaikutus maksuosuuksiin vuoden 2018 talousarvion toteutuminen - Palvelusopimusneuvottelut kevät 2018 - Valtakunnallisten palkankorotusten vaikutus maksuosuuksiin 2018 - vuoden 2018 talousarvion toteutuminen - vuoden 2019 talousarvion näkymät TA2018 ja palkkaratkaisun

Lisätiedot

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TALOUSARVIO Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TALOUSARVIO 2014 Valtuustoseminaari 26.11.2013 Talousjohtaja Elisa Kusmin Talousarvion 2014 valmistelu Yhtymähallituksen talousarvion laadintaohjeet 24.4.2013 99 Kuntien lausunnot pyydettiin 31.8.2013

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja Vuosien 2018-2020 taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja 26.2.2019 11.3.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin taloudellinen tilanne 2013

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin taloudellinen tilanne 2013 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin taloudellinen tilanne 2013 O-P Lehtonen sairaanhoitopiirin johtaja Fakta: Sairaanhoitopiiri tarvitsee aiempaa enemmän vuosikatetta Milj. 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Kuntaneuvottelut syksy 2014

Kuntaneuvottelut syksy 2014 Kuntaneuvottelut syksy 2014 10.11.2014 klo 09.00-12.00 Loimaan alueen kunnat Loimaa, Oripää, Lieto, Koski Tl, Marttila, Tarvasjoki, Pöytyä, Aura, Punkalaidun 10.11.2014 klo 13.00-16.00 Uudenkaupungin alueen

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto/PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille toteutettiin

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja 10.4.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98 633 1 051 1,1 % Hoitojaksot 44 039 43

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia Sote alueen valmistelevakokous 12.8.2014 Kainuun kokemuksia 2005 2013 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2013 Ivalo 625 km Kainuu 79975

Lisätiedot

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous

Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014. Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Peruspalveluohjelma ja TME 2015 budjettiriihen tulemat Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Reijo Vuorento apulaisjohtaja, kuntatalous Budjetin menolinjauksia Vaalikauden sopeutustoimet yht. (veronkiristykset

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 2/2016 1 (5) Tunnusluvut Tukipalveluyksikön tunnusluvut TOT 2/2016 TA 2/2016 TOT 2/2015 Poikkeama-% TOT/ TA Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm - Laskutusosuudella painotettu volyymimuutos

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa

Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Omasote kenen oma? Sähköinen hyvinvointi- ja asiointipalvelu asiakkaan tukena 11.5.2017 Pohjois-Suomen hoitotiedepäivät Kajaanissa Kristiina Taskinen erikoissuunnittelija, FM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot