Arvoisa seuraväki! 4/2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arvoisa seuraväki! 4/2010"

Transkriptio

1 4/2010 Arvoisa seuraväki! Seuratoiminnan kehittämishanke lähestyy, oletko valmis? TULe Urheiluseuraan Liikkumaan -hankkeeseen kutsutaan mukaan seuroja, jotka ovat kiinnostuneet toimintansa kehittämisestä. Hanke toteutetaan yhdessä Kymenlaakson, Suur-Helsingin ja Uudenmaan piirien kanssa. Meille on varattu 9 paikkaa, jotka täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset piiritoimistoon. Katso lisää järjestetään hankkeeseen tutustumisristeily, jolle kutsutaan kaikkia seuroja. Ilmoittautumiset piiritoimistoon. Katso lisää on TUL:n nuoriso- ja urheiluvaliokunnan hanke, jonka tavoitteena on saada nuoria mukaan seurojen päätöksentekoon, lisätä kiinnostusta järjestötoimintaan, lisätä nuorten osallistumista ja osallisuutta sekä saada nuoret jäämään seuroihin ohjaajiksi/valmentajiksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä SAK:n kanssa. Katso lisää Järjestä alueturnaus TUL:n Valiokuntien ja jaostojen asettaminen vuosille Hallitus pyytää piireiltä esityksiä valiokuntiin ja jaostoihin asetettavista henkilöistä. Esitettäessä henkilöitä hallitus pyytää piirejä käyttämään mm. seuraavia kriteereitä: sitoutuminen työskentelyyn, asiantuntemus ja laaja-alaisuus (mm. lajiryhmien osalta) sekä nuorten toimijoiden aktivoiminen liiton toimintaan. Hallitus edellyttää piirien ehdotuksilta, että molemmat sukupuolet tulevat esityksissä huomioitua liiton tasa-arvoperiaatteiden mukaisesti. Olkaapas hyvät ja tehkää esityksiä! Esitysten tulee olla piiritoimistossa viimeistään TUL:n Etelä-Suomen Aluekisoja ja -turnauksia on vuoden kuluessa järjestetty vähän. Syksyn aikana on vielä mahdollista rynnistää tälläkin rintamalla vaikkapa koripallon, jalkapallon, hiihdon, sulkapallon, pöytätenniksen, karaten ja lentopallon parissa. Piiri tukee alueturnausten järjestämistä. Mikäli seurasi on kiinnostunut turnauksen järjestämisestä, ota yhteyttä piiritoimistoon. Syksyn Kuntoviikot CSIT:n kisoista menestystä TUL menestyi loistavasti CSIT:n Maailman kisoissa Tallinnassa. Joukkueen urheilijat saivat yhteensä 56 mitalia. Katso lisää: NUORET PÄÄTTÄJÄT Kun järjestätte kuntoviikoille tapahtumia, ilmoittakaa siitä piiritoimistoon. Samoin myös muista tapahtumista, kilpailuista, juhlatapahtumista jne. Laitamme ne piirin tapahtumakalenteriin. Katso Lisää: tul.fi/fi/syksyn+kuntoviikot/

2 Liikunta- ja luontoihmiset Siikarantaan! - Kunnon päivä 4.9. Perinteinen Siikajärven ympärijuoksu juostaan 7 ja 15 kilometrin matkoilla Siikajärven vaativassa maastossa Kirkkonummella lauantaina 4.9. Samalla kisataan niin aymaastojuoksumestaruudesta kuin Rakennusliitonkin mestaruudesta (miesten ja naisten sarjoissa) samoilla matkoilla. Lasten juoksut starttaavat klo 10 ja Siikajärven ympärijuoksu klo Katso lisää Mikä nimeksi uudelle kampanjalle? Syksyn Kuntoviikot uudistuu ensi vuonna yhden kuukauden kuntokampanjaksi, joka tarjoaa monipuolista liikuntaa kaiken ikäisille. Ole mukana ideoimassa uudelle tuotteelle nimeä. Nimiehdotukset mennessä: sari.virta@tul.fi. Osallistujien kesken arvotaan mökkiviikonloppu Kisakeskuksessa sekä TUL-tuotepaketteja. Esteetön lähiliikunta tuo tasa-arvoa Diacor, Palkintotukku, KU Viikkolehti, Stadium Oy Kyriiri Oy, Woimapaino Oy, Matka-Prima Oma kalenteri seuralle SeKe tarjoaa taas seuroille varainhankintamahdollisuutta Sporttikalenteri 2011 myynnillä. Katso lisää Seurakirje sähköisesti Seuratiedote ilmestyy säännöllisesti joka toinen kuukausi netissä. Välitä tämä kirje seurasi sähköpostirekisterissä oleville ja pyydä heitä tilaamaan oma nettilehti piirin sivuilta. Tilaa nettilehti Mukavaa ja energistä syksyä itse kullekin! TUL:n tasa-arvovaliokunta järjestää klo Lähiliikuntaa esteettömästi seminaarin Helsingin Messukeskuksessa. Katso lisää: nid/257/ngid/1 Järjestyksenvalvonta -kurssit. Ilmoittautumiset piiritoimistoon. JV -peruskurssi 32h, Helsinki JV -kertauskurssi 8h, Helsinki , klo 17:30-21:30 (ti) , klo 17:30-21:30 (ti) , klo 17:30-21:30 (ke) , klo 17:30-21:30 (ke) , klo 17:30-21:30 (to) , klo 17:30-21:30 (ti) , klo 17:30-21:30 (ke) , klo 17:30-21:30 (to) Osallistu TUL JOY Games -tapahtumaan Joensuussa Katso lisää Oheisena yhteistyökumppaniemme linkit. Linkistä löytyy tarjous/tiedote. Piirin internetsivuilla on linkki yhteistyökumppanien kotisivuille. Mukana olevat yritykset tukevat Piirin toimintaa, joten rohkenen toivoa positiivista suhtautumista heidän tiedotteisiinsa: TUL:n Suur-Helsingin piiri Kauppakartanonkatu 7 A Helsinki Toiminnanjohtaja Hannu Ahonen Puh Fax (09) hannu.ahone@tul.fi JK. Mikäli koette seurassanne, että Teillä on tarvetta koulutukseen ja/tai kehitysideoita, kritiikkiä tai palautetta mitä hyvänsä, ottakaa yhteyttä piiritoimistoon

3

4

5 Tiedote NUORET PÄÄTTÄJÄT NUORISTA VAIKUTTAJIA NUORET PÄÄTTÄJÄT on TUL:n nuoriso- ja urheiluvaliokunnan hanke, jonka tavoitteena on saada nuoria mukaan seurojen päätöksentekoon, lisätä kiinnostusta järjestötoimintaan, lisätä nuorten osallistumista ja osallisuutta sekä saada nuoret jäämään seuroihin ohjaajiksi/valmentajiksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä SAK:n kanssa. Haemme mukaan vuotiaita nuoria, joilla on kiinnostusta ja innokkuutta päätöksentekoon ja järjestötoimintaan. Jokaisesta piiristä valitsemme yhden tai kaksi innokasta. Hanke aloitetaan kun vähintään kymmenen nuorta on mukana. Hanke kestää vuoden ja on jaettu neljään viikonloppuun, joissa jokaisessa käsitellään eri teemoja. Koulutuksen sisällön nuoret rakentavat itse. Hankkeen aikataulu: Vaikutanko vai jäänkö väliin? Helsinki Toiminta urheiluseurassa Kisakeskus, Raasepori Liikunnasta hyvinvointia Retkeilykeskus Konttainen, Kuusamo Nuoret päättäjät Syyskuu 2011 Opintomatka Wien, Itävalta Pyrimme kustantamaan majoitukset, ruokailut ja opetuksen (riippuu osallistujamäärästä). Toivomme seuroilta ja/tai piiriltä panostusta matkakuluihin sekä opintomatkan kustannuksiin. Summa määräytyy osallistujamäärän mukaan. Ilmoittautumisaikaa on asti. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Nuorisopäällikkö Marjo Lehtinen Puh Sähköposti: marjo.lehtinen(at)tul.fi

6 SAK:n mestaruus ratkaistaan niin ekilpailussakin. dollisuus kokeilla niin golfia, saapin. esä u- le) ja purintieltä käännytään Siikajärventielle mmalle Naruportintielle (Siikaranta 2 opasteet Siikarantaan. a. Noustaan Turun moottoritielta liitkolan liikenneympyrästä Bembölen lle Turuntielle ja Helsingin suuntaan). ventielle (Siikajärvi), jolta käännytään aranta 2 km). Vanhalta Turun tieltä löyaaraan, josta lähtee Siikarantaan/ Siika- Siikajärven ympärijuoksu lauantaina Kunnon päivä Siikarannassa Maastojuoksumestaruuksista kisataan useissa sarjoissa, ratkotaan myös ay-maastojuoksumestarin ja Rakennusliiton maastojuoksumestarin arvo. Saappaanheiton (vauhditon) SAK:n mestaruus ratkaistaan niin naisten, miesten kuin joukkuekilpailussakin. Siikarannan alueella on mahdollisuus kokeilla niin golfia, saappaanheittoa kuin petankkiakin. Miten Siikarantaan pääsee Ajo-ohje Helsingistä päin tullessa. Noustaan Turun moottoritieltä liittymästä (Nupuri, Ämmässuo) Nupurintielle (ns. vanhalle Turuntielle) ja jatketaan Veikkolan suuntaan. Nupurintieltä käännytään Siikajärventielle (Siikajärvi), jolta käännytään vasemmalle Naruportintielle (Siikaranta 2 km). Vanhalta Turun tieltä löytyy opasteet Siikarantaan. Ajo-ohje Turusta päin tullessa. Noustaan Turun moottoritielta liittymästä (Veikkola) jatketaan Veikkolan liikenneympyrästä Bembölen suuntaan Nupurintielle (ns. vanhalle Turuntielle ja Helsingin suuntaan). Nupurintieltä käännytään Siikajärventielle (Siikajärvi), jolta käännytään vasemmalle Naruportintielle (Siikaranta 2 km). Vanhalta Turun tieltä löytyy opasteet Siikarantaan. Bussilla tai junalla tullaan Leppävaaraan, josta lähtee Siikarantaan/ Siikajärvelle bussi numero 28T. Sii ymp lau

7 Liikunnan liike, kulttuurin liike, kulttuuriliikunta, liikuntakulttuuri... Joensuu Avajaiset Liikuntaseminaari - mikä meitä liikuttaa? Kulttuurin päivä Teatteria työpaikoille Ikäihmisten päivä - veteraanien kulttuurikisat: tanssi, laulu, lausunta, puheet, ohjelmat TUL taidetapahtuma - kuva, sana, ääni, liike - Pääjuhla Konservatoriolla TUL:n Karjalan piiri * * Urheilukilpailut - TUL mestaruus lentopallonuoret D, C - TUL mestaruus show- ja discotanssi - TUL mestaruus maastojuoksut - uinti, pöytätennis, painonnosto, pyöräily, hiihto, osa näytöslajeina. ym. - liikuntaleiri

8 Maanantaina Kulttuuriviikon avaus Ma Kulttuuriviikon avaus klo Paikka: Urheilutalo Avauspuheenvuoro: Olavi Pennanen (TUL-puheenjohtaja) TSL:n Joensuun seudun opintojärjestön tervehdyssanat: Tuulikki Jouskari, puheenjohtaja Musiikkia Joensuun kaupungin tervehdys: Kaupungin edustaja Liikuntaa Ti Mikä Sinua liikuttaa? Seminaari? klo 18-20, Paikka: Kirjaston Muikkusali Ke Liikettä läskille kulttuuri kalloon! Tietokuntorata klo 10:00-15:00 Ravintola Astorian ranta - musiikkiopisto - Joensuun kanava/kuunari Elina kaupungintalo pakkahuone - Ev.lut.kirkko/kirkkopuisto Jokiasema laulurinne Areena - uimahalli (kysymyksiä paikkojen historiaan liittyen, Pakkahuoneella: ihmettele kierrätyspaperista tehtyjä koruja Caring Hands (Tarja Eiserbeck) tai kristallisuolatuotteita (Sirpa Kurki), Uimahalli: Ennen uimaan menoa, käy Aloevera luonnontuote-esittelyssä (Taina Niskanen): toimikunta hoitaa (Veijo S mukana) 10 Kulttuuriviikon avaus iikon avaus lo i Pennanen (TUL-puheenjohtaja) ntojärjestön tervehdyssanat: htaja dys: Kaupungin edustaja liikuttaa? Seminaari? Muikkusali skille kulttuuri kalloon! 15:00 usiikkiopisto - Joensuun kanava/kuunari kahuone - Ev.lut.kirkko/kirkkopuisto reena - uimahalli oriaan liittyen, Pakkahuoneella: ihmettele ruja Caring Hands (Tarja Eiserbeck) tai Kurki), enoa, käy Aloevera luonnontuote-esittelyssä ta hoitaa (Veijo S mukana) Klo Ruokaa kulttuurin nälkään Paikka. Lieksa ja Timitranlinna varmistettava, ehkä järjestetään retki Lieksaan. Ohjelma: To Teatteria Työpaikoilla Klo 12:00 (TSL) Lehmon Monitoimitalo: kaupunginteatteri Reijolan kirjastao: Vääräpyörä Uimaharjun tehtaat: Teatteri Satama To klo 18:00-19:30 Kirjallisuustapahtuma kaupungin kirjaston Mui Pe Ikäihmisten ilot Kulttuurikilpail Paikka. Sepänsali kello alkaen. Tarvittaes Työväentalon salilla yms. Finaalit kello 17 alka La Urheilutapahtumia klo Paikat: eri urheilusalit ympäri kaupunkia: Eri u Päätapahtumia: TUL mk Show- ja diskotanssik alkaen. Lentopalloturnaus TUL mk. D,C, Ranta ym. Klo 17:00 19:00 Päätösjuhla Urheilupäivien palkintojen jakoa Esiintyjät: Finaalit pääsarjoista, Päätöspuhe, Harmonikkakerho? Wärtsilän musiikkikoulun lapset ½ tuntia. Klo Ruokaa kulttuurin nälkään, huvia kaikelle kansalle Paikka. Lieksa ja Timitranlinna varmistettava, haluaako Lieksa tehdä, ehkä järjestetään retki Lieksaan. Su Urheilukilpailut jatkuvat mm. maastojuoksun TUL mk Ohjelma: To Teatteria Työpaikoilla Klo 12:00 (TSL) Lehmon Monitoimitalo: kaupunginteatteri Reijolan kirjastao: Vääräpyörä Uimaharjun tehtaat: Teatteri Satama To klo 18:00-19:30 Kirjallisuustapahtuma kaupungin kirjaston Muikkusalissa Pe Ikäihmisten ilot Kulttuurikilpailu veteraaneille Paikka. Sepänsali kello alkaen. Tarvittaessa alkukarsintoja Työväentalon salilla yms. Finaalit kello 17 alkaen. La Urheilutapahtumia klo Paikat: eri urheilusalit ympäri kaupunkia: Eri urheilutapahtumia. Päätapahtumia: TUL mk Show- ja diskotanssikisat, Konservatorio kello 9 alkaen. Lentopalloturnaus TUL mk. D,C, Rantakylän salit klo 10 alkaen. ym. Klo 17:00 19:00 Päätösjuhla Urheilupäivien palkintojen jakoa Esiintyjät: Finaalit pääsarjoista, Päätöspuhe, Harmonikkakerho? Wärtsilän musiikkikoulun lapset ½ tuntia. Su Urheilukilpailut jatkuvat mm. maastojuoksun TUL mk

9 Veteraanien kulttuurikilpailu Joensuussa perjantaina Paikka ja aika: Sepänsali (Rupla), kello 15.30, Finaalit yleisötilaisuutena kello alkaen. Tarvittaessa järjestetään alkukarsintoja, mutta niistä tiedotetaan ilmoittautumisten päätyttyä. Varataan oikeus muuttaa aikataulua, jos ilmoittautumisten määrä ylittää runsaasti ennakoidun. Lajit: 1. Tanssit: a) Ryhmätanssit, b) tanhut, c) senioritanssit 2. Laulu: a) yksinlaulu, b)lauluryhmät 3. Lausunta yksin tai ryhmässä 4. Puheet 5. Ohjelmaryhmät: Sketsit, ohjelmakokonaisuudet, pienoisnäytelmät yms. Yhteensä 8 (kahdeksan eri lajia). Tuomaristolle annetaan valtuus jakaa laji 5, jos on välttämätöntä. Sarja: vain yli 50 vuotiaiden sarja. Ryhmässä saa ¼ alittaa mainitun iän. Kilpailu käydään TUL:n mestaruuskilpailuna ja avoimena veteraanikilpailuna. TUL:n mestaruuskilpailuun osallistujat edustavat TUL:n jäsenseuraa tai TUL:n yhteisöjäsentä. TUL:n mestaruuskilpailuun osallistujat osallistuvat samalla myös avoimeen kilpailuun. Samoja henkilöitä voi toisessa ryhmässä osallistua TUL:n mestaruuskilpailuun ja toisessa avoimeen. Esiintymislava käytössä, tarvittaessa enemmän tilaa permannolla. PALKINNOT: TUL:n mestaruuskilpailusta jaetaan TUL:n mestaruusmitalit ja avoimesta kilpailusta Joensuun Kulttuurikilpailun mitalit, mikäli joukkue ei ole mukana TUL:n mestaruuskilpailussa ja sijoittuu kolmen parhaan joukkoon. Kaikille osallistujille jaetaan kunniakirjat ja tuomareiden arviointi suorituksesta. Kilpailussa noudatetaan TUL:n veteraanijaoston määrittelemää sääntöä Osanottomaksu: yksilölajit 20 euroa, parit 30,- ja ryhmät 30 euroa + 5/euroa kultakin ryhmän jäseneltä. Suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä Karjalan piirin tilille Nordea Ilmoittautuminen: TUL:n Karjalan piirin toimistoon mennessä. Ilmoittautuminen joko erillisellä lomakkeella tai vastaavin tiedoin, jossa tulee ilmetä: kilpailun laji, nimi, seura (jos edustaa seuraa tai yhdistystä), syntymäaika ja yhteystieto. Ryhmistä kyseen ollen annetaan ryhmän nimi ja ryhmään kuuluvien määrä. Ilmoittautumiseen laitetaan myös kilpailukappaleen nimi ja alkuperäisen tekstin ja musiikin tekijöiden nimet. Musiikin toimittamisesta ennakkoon järjestäjille annetaan ohjeet heti ilmoittautumisten jälkeen. TUL:n Karjalan piiri, Kauppakatu 32, JOENSUU, sähköposti: karjala@netti.fi, puh TERVETULOA!

10 Sporttikalenteri 2011 Mainio keino varainhankintaan seuroille, joukkueille, koululuokille jne. Myyntipalkkio 50 % Parasta ennen / bäst före Millainen kalenteri? Kalenteri on A4-kokoinen (avattuna A3), 28-sivuinen korkeatasoista painotyötä oleva seinäkalenteri. Sen aukeamalla on yksi kuukausi ja upea nelivärinen liikunta-aiheinen valokuva. Myyntihinta 6 euroa. Kokemus on osoittanut sporttikalenterin toimineen hyvänä varainhankinnan välineenä myös yksittäisillä joukkueilla ja koululuokilla. Kaksi tapaa tienata Tilaa vähintään 200 kalenteria. Saat kalenterin alareunassa olevaan mainososaan (läppään) oman logon muistuttamaan teistä koko vuoden. Voitte myös hankkia lisätuloja myymällä tälle 295*30 mm alueelle mainostilaa yhteistyökumppaneille, jolloin saatte tuottoja myös näistä mainoksista. Tämä osuus kalenterista painetaan vain mustalla värillä. Tilaa vähintään 500 kalenteria. Todella aktiivinen järjestö tilaa yli 500 kalenteria ja saa niihin ylläolevan mainostilan lisäksi omat kannet (etu- ja takakansi). Kannet (myös läppäosa) painetaan neljällä värillä. Laske mitä järjestösi voi tienata! Aktiivinen seura: läpän mainostuotot kalenterin myyntituotot yhteensä 200 kalenteria jää seuralle Superseura: kannen mainostuotot läpän mainostuotot kalenterin myyntituotot yhteensä 500 kalenteria jää seuralle 1000 euroa (5 x 200 euroa) 1200 euroa ( 200 x 6 euroa) 2200 euroa -600 euroa (200 x 3 euroa) 1600 euroa 1000 euroa (10 x 100 euroa) 1000 euroa (5 x 200 euroa) 3000 euroa ( 500 x 6 euroa) 5000 euroa euroa (500 x 3 euroa) 3500 euroa Mainososan ja kannen taittaminen kuuluu hintaan. Kalenteria voi tilata myös pienempiä määriä, mutta silloin siihen ei ole mahdollisuutta saada omaa mainostilaa. Tilaukset Kysy lisää tai tilaa Sporttikalenteri puh / Virkkunen - heikki.virkkunen@udepa.fi Tilaukset viimeistään Kalenterit postitetaan tilaajalle viikolla 43. Jokainen vähintään 300 kalenteria tilittänyt kutsutaan myöhemmin syksyllä risteilylle. Myymättä jääneitä kalentereita ei voi palauttaa. Kalenterin toimittaa SeKe eli Seurakehittäjät ry. Se on valtakunnallinen seurakehittäjien, -valmentajien ja -puheenjohtajien yhdistys.

11

12

13 29871 Arviolta näin monta seurajäsentä harrastaa ja urheilee Stadium:in yhteistyöseuroissa Suomessa viikoittain. Ajatelkaa kuinka paljon sitoutumista tämä vaatii pelaajilta, vastuuhenkilöiltä, vanhemmilta ja vapaaehtoisilta. Luku joka todistaa kuinka iso ja tärkeä osa elämäämme urheilu on ja kuinka paljon iloa tämä tuo mukanaan. Juuri tätä iloa haluamme tukea ja kasvattaa, tarjoamalla parhaimpia hintoja, parasta palvelua ja eniten bonusta tänä vuonna jaamme bonuksina yli 1,4 miljoonaa euroa jäsenseuroillemme. Tämän olette ansainneet Så många officiella samarbetsföreningar jobbar Stadium med idag. Tänk er hur mycket engagemang som krävs av alla spelare, ledare, eldsjälar och engagerade föräldrar för att driva dessa föreningar, varje dag, alla veckor, hela året. En siffra som visar hur stor och viktig del idrotten är för oss alla och all den glädje den skapar. En glädje vi vill uppmuntra och stödja. I form av de tydligaste priserna, bästa service och mest bonus. - i år betalar vi ut miljontals kronor till våra medlemsföreningar. Det är ni värda.

14 HAITTAAKO URHEILUVAMMA HARRASTUSTOIMINTAA? Urheilija ei tervettä päivää näe, sanotaan. Rohkenemme olla eri mieltä. Haaverin sattuessa Diacorin urheilulääketieteelliset palvelut auttavat sinut kuntoon pikavauhtia ja pääset nopeasti rakkaan harrastuksesi pariin. Lue lisää: Varaa aika! ALPPIKATU HERTTONIEMI ISO OMENA ITÄKESKUS KESKUSTA KIRKKONUMMI LEPPÄVAARA PASILA PITÄJÄNMÄKI RUOHOLAHTI TAPIOLA TIKKURILA DIACOR SAIRAALA Diacorin omistaa Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö.

15

16 PALKITSEMISEN ERIKOISLIIKE Teollisuuskatu 21, Vallila Helsinki Puh Liike avoinna ma-pe

17 Kauttamme kausijulkaisut avaimet käteen -periaatteella. Autamme sinua suunnittelussa, toteutuksessa, ilmoitusaineiston vastaanotossa, käsittelyssä, ja postituksessa. Nopeasti, tehokkaasti ja vaivatta. Saako olla sopiva tarjous? Ota yhteyttä ja anna meidän näyttää, mihin painoammattilaiset pystyvät kokemuksella ja ammattitaidolla. Terveisin, p Ps. kysy myös tarjousta seuran omasta kalenterista tai muistilehtiöstä. Läkkisepäntie Helsinki p

Arvoisa seuraväki! 3/2010. Järjestä alueturnaus

Arvoisa seuraväki! 3/2010. Järjestä alueturnaus 3/2010 Arvoisa seuraväki! Seuratiedote siirtyi nettiin Piirin seurakirje on siirtynyt sähköiseen mediaan. Jatkossa se ilmestyy nettilehtenä jonka voi kuka tahansa tilata sähköpostiinsa. Niille seuroille

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

2.-3.11.2013 Porissa Ilmoittautumiset ja varaukset 30.9.2013 mennessä www.veteraanikilpailu.fi

2.-3.11.2013 Porissa Ilmoittautumiset ja varaukset 30.9.2013 mennessä www.veteraanikilpailu.fi 2.-3.11.2013 Porissa Ilmoittautumiset ja varaukset 30.9.2013 mennessä www.veteraanikilpailu.fi Toinen valtakunnallinen veteraanien kulttuurikilpailu järjestetään 2.-3.11.2013 Porissa. Kuvassa Tallukat,

Lisätiedot

Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat. Tulevaa toimintaa: Piirin toiminnasta nettisivuilla: http://hameenpiiri.tul.

Piirin jäsenseurat Piirihallituksen jäsenet Jaostojen puheenjohtajat. Tulevaa toimintaa: Piirin toiminnasta nettisivuilla: http://hameenpiiri.tul. TUL Häme Seuratiedote 2/ 11 20.6.2011 Tässä tiedotteessa : Liikkeelle syyskuussa askeltaen haaste seuroille Askelkisaan. Piirihallitus 2011-2013 Ehdotuksia jaostojen jäseniksi TUL:n Liikkeelle - kampanja

Lisätiedot

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu

PIIRIKIRJE 2015 toukokuu puh. 0500 316 904 e mail: www.tul lappi.fi PIIRIKIRJE 2015 toukokuu SISÄLTÖ: piiriorganisaatio esitykset piirijaostoihin esitykset piirin toimintaryhmiin kuvaukset jaostojen ja toimintaryhmien tehtävistä

Lisätiedot

www.tul.fi, www.tul-karjala.org, www.joygames.fi

www.tul.fi, www.tul-karjala.org, www.joygames.fi TAPAHTUMAVIIKKO 25.10.-31.10. Ma 25.10.2010 klo 15.30 Viikon avaus. Paikka: Joensuun Urheilutalo. Avauspuheenvuoro: Olavi Pennanen (TUL-piirin pj.),tsl:n Joensuun seudun opintojärjestön tervehdyssanat:

Lisätiedot

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan.

TUL:n nuorisovaliokunta kiittää ja kumartaa järjestäjille hienosti järjestetyistä kisoista ja tapahtumasta kokonaisuudessaan. 09.02.2017 TUL joygames oli menestys Kemissä järjestettiin TUL:n Lapin piirin ja sen jäsenseurojen toimesta helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna TUL joygames tapahtuma. Osallistujia oli ryhmätanssissa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016

TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n TUL:n Kymenlaakson piiri ry TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Piirikokous 13.04.2016 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2016 Yleistä TUL:n liittokokous keväällä 2013 hyväksyi liiton

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2011 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä lähes 300 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

TUL JOY GAMES TALVITAPAHTUMA

TUL JOY GAMES TALVITAPAHTUMA TUL JOY GAMES TALVITAPAHTUMA VANTAALLA JA HELSINGISSÄ 6. - 8.2.2009 Ohjelma ja kilpailukutsut 1(2) TUL JOY GAMES -TALVITAPAHTUMA VANTAALLA JA HELSINGISSÄ 6. - 8.2.2009 Tapahtuman laji- ja oheisohjelma

Lisätiedot

SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU

SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU SUOMEN MONIPUOLISIN URHEILUSEUROJEN PALVELU Ådalens Idrottsförening jopox.fi Tom Hedman Agenda Lyhyt katsaus Jopox-kokonaisuuteen ÅIF Tavoitteita tulevalle kaudelle Koko seuran tilanne raporttien kautta

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005

SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 31.8.2005 SEURATIEDOTE / ELOKUU 2005 SEUROJEN YHTEYSTIEDOT PELISÄÄNNÖT LISENSSIT RINGETTELIITON ALAISET TURNAUKSET KAUDELLA 2005-2006 HAE TUKEA LASTEN JA NUORTEN RINGETTEEN LIITON UUDET HENKILÖT HYVÄÄ

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE AJANKOHTA 28.12.2015 3.1.2016 1. Naisten finaalipeli perjantaina 2. Naisten finaalipeli lauantaina 3. Naisten finaalipeli (tarvittaessa)

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

Veteraanien kulttuurikilpailu

Veteraanien kulttuurikilpailu Veteraanien kulttuurikilpailu 31.10.-1.11.2015 Oulussa Tuu nääki Ouluun - Tervetuloa! Tervetuloa Veteraanien kulttuurikilpailuun Ouluun! Tässä info-kirjeessä kerromme tarkemmin tapahtumasta, aikatauluista

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016

Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Ohjeistus Silja Line Seurakisojen järjestämiseen vuonna 2016 Sisältö 1 Seurakisa lyhyesti... 3 2 Seurakisan periaatteet... 3 3 Vinkkejä toteutukseen... 3 4 Valtakunnallinen Seurakisat - ketju... 5 5 Tukimateriaali...

Lisätiedot

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Yliopistonkatu 31, 20100 TURKU www.tulturku.com * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * TUL mukka 5 / 2014 * * * * * * * * * *

Lisätiedot

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu

2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry 2008 CSIT:n painin mestaruuskilpailut Kilpailu- ja leirikutsu Saapumispäivä 27.6.2008 Poistumispäivä 1.7.2008 Lääkärintarkastus 27.6. klo 16.00 20.00 Punnitus 27.6.

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA 3.3.2019 YLEISTÄ Ensimmäinen Saimaan maakuntaviesti ja harraste-haasteviesti hiihdetään sunnuntaina 3.3.2019

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan!

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! LePa P03 varusteet Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! Parasta seurallesi Me Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2013 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 350 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013

Jalkapallojaoston tiedote 6/2013 Tampereen Kisatoverit Jalkapallojaosto, Roope Nutikka 2013 1 SISÄLTÖ 1) Taito-, kyky- ja maalivahtikoulu 3 2) Jalitsu-hallin talkoot 3 3) Jalkapallojaoston kehityspalaveri 4 4) E-valmentajakurssi 5 5)

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23-27.7.2012 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.1.2019 LÄHTIEN UINTI JA UIMAHYPYT Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin tekee toiminnanjohtaja

Lisätiedot

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018

Alueiden seurakehittäjät. Elokuu 2018 Alueiden seurakehittäjät Elokuu 2018 Tähtiseuratoiminnan eteneminen syksyllä 2019 Laatutekijät valmistuvat elokuun loppuun mennessä Seurakehittäjien päivät 10.-11.9. Helsinki Auditointikäsikirjan esittely

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

www.lakeudenkisat.fi 1 kuva Kalev albumista

www.lakeudenkisat.fi 1 kuva Kalev albumista www.lakeudenkisat.fi 1 kuva Kalev albumista Petankkiposti 1/2014 www.lakeudenkisat.fi 2 TUL PETANKKIJAOSTO PETANKKIPOSTI 1 / 2014 Snellmaninkatu 12 53100 Lappeenranta p. 0400 655 221.3.2014 Sposti kalevi.viskari@tul.fi

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT

KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT KISALIITE KESÄN 2011 JUNNUKISAT Liitteeseen on koottu tärkeimpiä 9-15-vuotiaiden kilpailuja Helsingin seudulla. Seura maksaa osallistumisen valtaosaan allaolevista kisoista (poislukien Peugeot Junior GP

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018

KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 KILPAILUOHJE VETERAANIEN SM-HIIHDOT 2018 2.-4.2.2018 Alavieskan Lumikurussa (osoite: Lumikuruntie 155, 85200 Alavieska) OHJELMA JA AIKATAULU 1. Kilpailupäivä pe 2.2.2018 12:00 Kisakanslia avautuu 15:00

Lisätiedot

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa

Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut Hämeenlinnassa Koululiikuntaliiton yleisurheilumestaruuskilpailut 15. 16.9.2018 Hämeenlinnassa Kilpailukutsu Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus on kaikilla peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten koulujen vakituisilla

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE!

ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI ROLLO UINNIT TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! ROLLOT 2012 PORI SEURATIEDOTE 1 / 2012 ROLLO LEIRI 8. 13.6.2012 ROLLO UINNIT 8. 10.6.2012 TOIMITETAAN SEURAN ROLLO YHTEYSHENKILÖLLE! PUS PoPy Suomen Uimaliitto KU PTU 2 Rollo leirin yhteystiedot: Minna

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003

SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 SEURATIEDOTE TAMMIKUU/2003 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 12.-13.4. VANTAALLA - KUTSU LADY-TURNAUKSEEN -KUTSU F-TYTTÖJEN NUORI SUOMI -TURNAUKSEEN KOULUTAPAHTUMAT MAAJOUKKUEEN VALMENTAJA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään! SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville

Lisätiedot

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2017 Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA

TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA TUL:n VETERAANIPÄIVÄT 25.-26.5.2015 VARKAUDESSA KYLPYLÄHOTELLI KUNTORANTA PELIT KESKUSKENTÄLLÄ Ilmoittautumiset 27.4. 2015 mennessä Tervetuloa TUL Veteraanipäiville kauniiseen, ystävälliseen ja rehelliseen

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot* Vantaa

Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti Maastot*  Vantaa Pvm: Kilpailu: Sarjat ja lajit: Paikka: Viim. ilm.: Kuinka ilm.: ti 25.04. Maastot* www.vhs.fi to 27.04. Tarmon kevätottelut P15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu T15: 60m, pituus, kuula, 5-ottelu P13: 60m,

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 27.-31.7.2015 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella Torstai 5.6. Bocciaturnaus Seinäjoen Monitoimihallissa, os. Pullerintie 4 Perjantai 6.6. 12.00 Veteraanien petankin TUL:n mestaruuskilpailu, Seinäjoen

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä

Lisätiedot

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella

Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella Yhressä hyvä tuloo! - neljä aktiivista päivää Seinäjoella Torstai 5.6. Bocciaturnaus Seinäjoen Monitoimihallissa, os. Pullerintie 4 Perjantai 6.6. 12.00 Veteraanien petankin TUL:n mestaruuskilpailu, Seinäjoen

Lisätiedot

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA

MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA MP-TAITO, JUNIORI JA NUORISO TRIAL- LEIRI RAASEPORIN KISAKESKUKSESSA 23.-27.7.2018 MPT moottorikerho järjestää trial- urheiluleirin lajin juniori ja nuoriso harrastajille Raaseporissa, Kisakeskuksen urheiluopistolla.

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut 10.-17.7.2016 Vantaa Ilmoittautumislomake

Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut 10.-17.7.2016 Vantaa Ilmoittautumislomake Henkilötiedot Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien E-kilpailut Sukunimi: Etunimi: ies ainen Syntymäaika: / / (pp/kk/vv) Pyörätuolin käyttäjä: Kyllä Ei Tarvitsen apua liikkumiseen: Kyllä Ei Ruoka-aineallergiat/ruokavalio:

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN

KILPAILUKÄYTÄNTEET LÄHTIEN 1.8.2015 JOENSUUN UIMASEURA RY KILPAILUKÄYTÄNTEET 1.8.2015 LÄHTIEN Uinti ja Uimahypyt Joka kauden alussa valmentajat tekevät kilpailukalenterin uintiin ja uimahyppyihin. Uinnin kilpailuiden alustavan budjetin

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 9.11.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Jöns Budde sali 1.8.2012

Jöns Budde sali 1.8.2012 Jöns Budde sali 1.8.2012 1-vaihe 1.8.2012 klo 18 VG:läisyys seura, resurssit, visiot ( Lasse Sihvo) Nuori Suomi ( Eeva Sunnari) Valmennuksellinen yhteistyö ja laatutekijät (Aki Mykkänen ja Jouni Nurkkala)

Lisätiedot

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1.

Kilpailut päätetään sunnuntaina heti kun tulokset on saatu laskettua, noin klo 17:00-18:00. Palkintojen jako tapahtuu kentällä 1. TERVETULOA PAIMIOON! Olet ilmoittautunut Paimiossa 03.-06.08.2016 pidettäviin Palveluskoirien SM-kisoihin. Kokeesta vastaava tuomari on Harri Laajajärvi ja toisena ylituomarina toimii Mika Laaksonen. Kilpailukeskus

Lisätiedot

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI

TUL:n Läntisen alueen KOULUTUSKALENTERI KOULUTUSKALENTERI 2017 TUL:n Pohjanmaan piiri TUL:n TUL:n TUL:n kouluttajat Pirjo Ailanto pailanto@saunalahti.fi seura- ja järjestö-, valmentaja-, Irja Appelroth irja.appelroth@gmail.com seura- ja järjestö-,

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot