Vahvaa osaamista jo 18 vuotta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vahvaa osaamista jo 18 vuotta"

Transkriptio

1 LAUANTAI Gynekologi Aila Miettisen vastaanotto Leppävirralla p ja Pieksämäellä p Sanasa kokonen kaupunkilehti Nro 31 / 2015 TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! VAIN 29,- KUOMAN LENKKAREITA AAMUTOSSUJA TANSSIKENKIÄ TARRALENKKAREITA VAIN TIISTAINA klo Outlet- ja tehtaanmyymälöiden KESÄTORI Tarjoamme VAKITUISEN tai KESÄTYÖPAIKAN Varkauden keskustassa 1500 :n varmalla pohjapalkalla + provisiolla Olemme kuopiolainen 20 vuotta toiminut yhtiö, jolla on myyntikonttori Varkaudessa. Työn opittuasi sinulla on halutessasi mahdollisuus siirtyä työskentelemään Kuopion tai Vantaan toimistolle. Soita heti: Kirsi Suutarinen Tuotteita rajoitetusti. Paljon tuotteita vähintään -40 % VARKAUS -KONSERNI Hakemistopalveluita jo 20 vuoden ajan Vahvaa osaamista jo 18 vuotta Laadukkaan Korona Keittiön ja vähintään viiden AEG/Electrolux kodinkoneen ostajalle ASTIANPESUKONE KAUPAN PÄÄLLE! Kysy lisää myyjiltämme Mittaus- ja suunnittelupalvelu veloituksetta. Asennus takuutyönä. Teollisuustie 11, LEPPÄVIRTA p * Palvelemme ma-pe * Palvelumaksu/puhelu 0,0835. Puhelut kiinteästä verkosta/min. 0,0702. Puhelut matkapuhelinverkosta/min 0,1717. liukuovet ja - kaapistot Luotettavasti alan ammattilaiselta Kiirehdi, kesän viimeiset toimitukset myydään nyt!

2 2 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 Terveyskeskus tiedottaa/ hoitotarvikejakelu alkaen Diabeteksen hoitotarvikejakelu siirtyy sairaalan, Savontie 55, ensimmäiseen kerrokseen (potilastoimiston viereinen luukku). Avoinna tiistaisin klo ja torstaisin klo Etukäteistilauksia ei tehdä. Kesäteatterin taikaa Teksti: Anne Laine, kuva: Nimettömät Sosiaali- ja terveyskeskus VARKAUDEN KAUPUNGIN KESÄAUKIOLOJAT Kaupungintalo Varkauden kaupunki keskittää vuosilomat ajalle Virastot ja laitokset ovat mahdollisuuksien mukaan suljettuina kyseisen ajan. Kaupungintalon ovet ovat auki klo ajalla Rakennusvalvontatoimisto palvelee yhtenäisloman aikana rajoitetusti ajanvarauksella. Lupapäätöksiä ei tehdä heinäkuussa. Kangaslammin yhteispalvelupiste on avoinna normaalisti. Sosiaali- ja terveyskeskus Sairaalan erikoislääkäripoliklinikka on suljettu Sairaalan potilastoimisto on suljettu Palveluohjausyksikkö Pasuuna on suljettu Päivätoiminta (myös Kangaslammilla) on suljettu Lasten ja Nuorten keskus Nikula on suljettu Varkauden terveysasemalla vastaanottotoiminta toimii supistettuna ajalla Tänä aikana hoidetaan kiireelliset ja hoidon kannalta välttämättömät asiat. Kangaslammin terveysasema on suljettuna ajalla Varkauden sosiaalityö toimii päivystysluontoisesti kaupungintalon yhtenäisloman aikana. Päivystys arkisin puhelimitse klo toimeentulotukiasioissa puh ja ja lastensuojeluasioissa puh Kaupunginhallitus Perusturvalautakunta AJAMME VIIKOITTAIN: MIKKELI-PIEKSÄMÄKI-VARKAUS Televisiot - Digiboxit - DVD:t - Hifilaitteet - Autosoittimet - Pelikonsolit - Pienkoneet - yms. Maahantuojien takuuhuollot Porrassalmenkatu 1, Mikkeli HUOLTONEUVONTA Vuoden Yrittäjä 2011 Yrittäjä Ulla-Mari Lajunen Puh Markkinointi Tarja Korhonen Puh Pirnankatu 1 A Varkaus Puh Fax Toimitus Anne Laine, Jonna Juvonen, Tiina Kontro-Heiskanen Puh Sivunvalmistus Ilpo Rönkkö Puh Vas. Määttä (Jyri Puustinen), Lehto (Juha Kaunismäki) ja Rahikainen (Jonne Taskinen) seisovat kovennettua. Edessä alikersantti Hietanen (Jari Voutilainen) Nimettömät ja Tuntematon sotilas Tänä kesänä Teatteriryhmä Nimettömät tuottaa yhden suomalaisen kirjallisuuden kuuluisimmista merkkiteoksista eli Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Samalla tehdään myös historiaa, sillä Riitta Pasanen on Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen naisohjaaja. Teatteriryhmä Nimettömät ry Teatteriryhmä Nimettömät ry ( Nimettömät ) on vuonna 1993 perustettu teatteriryhmä, jonka toimintaajatuksena on tarjota kynnyksetön ilmaisukanava ja esiintymismahdollisuus kaikille kaupunkilaisille sekä elämyksiä, yhteistä tekemistä ja kokemista teatteritaiteen ystäville. Väinö Linna kuvasi vuonna 1954 julkaistussa sotaromaanissaan konekiväärikomppanian kokemuksia jatkosodassa. Tuntematon sotilas on ajankohtainen huuto rauhan puolesta. Se on mahtava kuvaus eräästä historiamme vaiheesta. Se on usean erilaisen ihmisen, pienen kansakunnan, selviytymistarina. Ennen valintaa näyttelijät esittivät pieniä pätkiä näytelmästä eri rooleissa. Juha Kaunismäki sai alikersantti Lehdon roolin ohjaaja Riitta Pasasen valitsemana. Kuluvana vuonna on kulunut 22 vuotta Nimettömien perustamisesta. Nimettömät on ollut kautta historiansa kaikille avoin ryhmä, jonka toiminnan kautta lukematon määrä kaupunkilaisia on tutustunut teatterin tekemiseen ja saanut mahdollisuuden kehittää omaa ilmaisuaan yhdessä toisten kanssa. Osa ryhmän jäsenistöön kuuluneista on löytänyt näyttelijäntyön kokemuksista suunnan elämälleen ja pohjan elinkeinolleen. Nimettömien riveihin kuuluneiden näyttelijänsuorituksia on saatu ihailla myös television mediaareenalla. Nimettömien tuotannoissa on viime vuosina ollut mukana noin henkeä, ja niitä on käynyt katsomassa kesäisin noin 1000 ihmistä. Nimettömissä on mukana kaikkien ikäryhmien edustajia eläkeläisistä lapsiin. Viime vuosina pääosa tuotannoissa mukana olevista on ollut vuotiaita varkautelaisia. Lehto on julma ja kova mies, joka inhoaa kaikenlaista heikkoutta ja pehmoilua. Olen ollut tyytyväinen Pasasen valinnasta ja kyllä minä Lehdon roolia salaa toivoinkin, Kaunismäki sanoo. Hauskaa on ollut tehdä tätä näytelmää. Vaikka en itsestäni kovinkaan paljon Lehdon luonteenpiirteitä löydäkään, helppo ne piirteet oli löytää lavalla. Meidän tiimissä on hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä persoonia. Tuntemattomassa sotilaassa on paljon miehiä mukana, toisin kuin yleisesti ottaen harrastajateattereissa, Kaunismäki kertoo. Kaunismäki on harrastanut aktiivisesti näyttelemistä jo neljä vuotta. Hänen viimeisimmät näytelmänsä ovat Suomen hevonen ja Nuoruustango. Tämä harrastus on mukavaa vastapainoa arjen elämälle. Pääsee kaikesta muusta irti, kun voi heittäytyä toisen rooliin. Taipaleen kanava miljöönä on näytelmään todella hyvä paikka. Alueella on kumpareita ja metsää, joita pystyy näytelmässä hyödyntämään. Kannattaa tulla katsomaan ja kuuntelemaan hienoa näytelmää. Musiikki tuo vielä lisätunnelmaa Varkauden soittokunnan ja kuoron voimin, Kaunismäki kuvailee. Kuva: Nimettömät aliisan seikkailut ihmeiden maassa kesällä Nimettömät on kahden 2009 saakka Mekaanisen toimintavuosikymmenensä Musiikin Museon puistossa. aikana esiintynyt eri paikoissa ympäri kaupunkia: Teh- esiintyi jälleen Taipaleen Kesällä 2014 Nimettömät taan koululla, Esa Pakarisen kanavamuseon pihapiirissä. museossa, Kuntorannassa, Taipaleen kanavalla, Itsenäisyyden puistossa ja vuodesta Tommi Taskinen

3 Lauantai 13. kesäkuuta Lentävää iloa vai turhakkeita? Teksti ja kuvat: Tiina Kontro-Heiskanen Heittäminen kuuluu kesään. Pallo lentää potkuista ja mailan avulla, tikat osuvat tauluun. Kesä kesältä värikkäät muoviuutuudet tulevat markkinoille. Jotkut uutuudet voivat saada ajatuksetkin lentoon herättämillään mielikuvilla. Osa ennakkoajatuksista toteutuu, osa vesittyy. Joku antaa hetken ilon toisen heittovälineen toimiessa ensi kesänäkin. Leikillisen lapsiraadin hyppysiin pääsi viisi heittolelua. Äänestäneiden lasten ikähaitari oli 7 14 vuotta. Raadissa olivat mukana Kerttu, Vertti, Minttu, Helmi ja Vilho. Supermaisia nimiä ja erilaisia kokemuksia Sky Rouncer on donitsimainen muovirinkula, joka kuvissa pomppaa ja kimpoaa tehokkaasti. Käytännössä; Tiettyyn kulmaan osuessaan rengas voi sivuttain pompata, mutta myös olla pomppaamatta tai se kellahtelee maassa. Lasten arvostelu; 41 pistettä. Vaikea saada pomppaamaan, vierii helpommin. Phlat Ball on ufomaisen mallinen heittoväline, jonka ominaisuuksi annetaan ymmärtää se, että se heitetään kiekkona ja ilmalennon aikana se napsahtaa pallon malliseksi. Käytännössä; Heittovälinettä on hankala napsauttaa yhteen, useimmiten se aukeaa palloksi jo ennen heittoa tai heti heitettäessä. Lasten arvostelu; 26 pistettä. Poksahtaa ennen heittoa. Hyper Disc on materiaaliltaan foliomainen ja ympärysmitaltaan reilunkokoinen. Kuvista saa oletuksen ufomaisena leijailevasta kiekosta. Käytännössä; Pienellä tekstillä mainitaan, että leijumista saadaan aikaan, jos kiekon täyttää heliumilla. Venttiiliaukkoon on hankala saada pumpattua ilmaa. Mukana on myös pilli, jolla voisi puhaltaa ilmaa kiekon sisään. Tämä todetaan testitilanteessa mahdottomaksi. Pakkauksessa kerrotaan, että mahdolliset reiät voi paikata paikkausteipillä ja ilmaa voi lisätä kiekon sisälle ilman ehtyessä. Yritettäessä saada venttiiliaukon reikää toimimaan folioon tulee reikä ja teipille on käyttöä. Lasten arvostelu; 31 pistettä. Ei pitele ilmaa, helposti rikkoutuva. Bubble Ball on kuvissa soma ja kuultava iso pallo, joka muistuttaa valtavaa purkkapalloa tai saippuakuplaa. Käytännössä; Palloa ei uskalleta pumpata täyteen, koska materiaali on hieman paksumpaa kuin ilmapallo ja sen kestävyys mietityttää. Sisätiloissa pompoteltu pallo on houkuttava ja jännän Iso foliokiekko. tuntuinen, nopeasti pallon tahmeahko pinta nuhjaantuu ja lasten heitellessä tapahtuu kenties kohtalokas virhe, tapahtuuko kiinniotto liian läheltä venttiiliä, koska sauma repeää ja pallo lussahtaa. Toista palloa varjellaan ja se hurmaa kuten edeltäjänsä, parin tunnin kuluttua pallo alkaa kuitenkin pienentyä. Lasten arvostelu; 48 pistettä. Pomppii, kivan tuntuinen, vesi-ilmapallomainen, likaantuu helposti. Pikku Mosku ei antanut sanallisesti pisteitä, mutta muljuileva pehmeä pallo oli hänen suosikkinsa. Pomppaava saippuakuplamainen pallo Palloksi napsahtava kiekko. Pomppaava tai vierivä muovirinkula. Muovinen frisbeekiekko on mitoitukseltaan ja olemukseltaan edeltäjiensä kaltainen, tukevan ja kestävän oloinen. Frisbeegolfia varten siihen on ladattu joitakin heitto-ominaisuuksia muotoilun ja painon avulla, lisäksi se on kuvioitu. Lasten arvostelu; 48 pistettä. Voi heittää frisbeetä, voi heittää pitkälle, se on nopea ja kestävä laadultaan. Muovinen frisbeekiekko.

4 4 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 Punkkeja puolet vuodesta Teksti ja kuva: Tiina Kontro-Heiskanen Punkki on kooltaan pieni, mutta mitoitukseltaan iso pelote. Uutisoinnit ja ihmisten kokemukset punkkitartunnasta levittävät tietoa ja kokemuksia. Punkin reviiri ja pureman oireet ovat epämääräiset. Kuuluisa maalaisjärki ei anna suojaa punkin levittämältä virukselta tai bakteerilta. Käytännön neuvoina ovat luonnossa liikuttaessa paljaan ihon peittäminen ja ihoalueen tarkistukset Puutiaisaivotulehdus Puutiaisaivotulehdus eli TBE on punkin levittämä tauti, johon ei ole parantavaa hoitoa. Viruksen matka voi kulkeutua pikkujyrsijästä punkkiin ja siitä edelleen seuraavaan eläimeen tai ihmiseen, jota punkki puree. Ahvenanmaalaisten yli 3-vuotiaiden rokotukset on aloitettu vuonna Alueella pidempiä aikoja oleskeleville on suositeltu rokotussuojaa, joka annetaan kolmevaiheisena. Tehosterokotukset ovat kolmen tai viiden vuoden välein. Raskaana olevat rokotetaan vain, jos tautiriski on erityisen suuri. Turun saariston, Lappeenrannan ja Kokkolan lisäksi tartuntoja on todettu muualla Suomessa, myös Kuopion ja Varkauden seudulla. Riskialueita ei voida enää määritellä tarkasti, punkit viihtyvät veden äärellä niin rannikolla kuin järvi-suomessakin. TBE:n esiintyvyys on vuosittain ollut muutama kymmenen tapausta, kuolleisuusriskiä pidetään pienenä. Kolmannes sairastuneista voi kuitenkin saada pysyviä keskushermosto-oireita. Punkin pureman ja mahdollisten oireiden välillä voi kulua jopa kuukausi. Kuumetta ja pahoinvointia kestää muutama päivä prosenttia sairastuneista saa varsinaisen aivotulehduksen, jossa tauti kehittyy päänsäryksi ja neurologisiksi oireiksi, kuten tajunnanhäiriöiöiksi tai krampeiksi. Pitkähihaisella ja -lahkeisella vaatetuksella kannattaa suojautua liikuttaessa TBE:n esiintymisalueilla. Vaaleaa vaatetusta suositellaan myös. Päivittäinen punkkitarkastus on hyvä tehdä. Lapsilla erityisesti ylävartalo, korvantaustat ja päänahka kannattaa tarkastaa. Punkki voi käytännössä löytyä päästä varpaisiin. Borrelioosi Lymen tauti eli borrelioosi on toinen punkin levittämä sairaus. Borrelioosin aiheuttaa punkin levittämä bakteeri, sairaus on huomattavasti yleisempi kuin puutiaisaivotulehdus. Rokotetta borrelioosia vastaan ei ole, mutta sitä voidaan hoitaa antibiooteilla. Borrelioosiin ei kehity vastustussuojaa, vaan se voi tarttua useita kertoja. Taudin esiintymistiheys on suurin Etelä-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana borrelioosi on lisääntynyt tartuntoina ja alueellisesti. Lääkehoito määritellään sen mukaan, missä vaiheessa tartunta huomataan. Sairauden alkuvaiheessa antibioottikuuri kestää pari viikkoa Myöhempien komplikaatioiden Lähes huomaamaton punkki liikkuu hitaanlaisesti, mutta tarttuu salamana kiinni etujaloillaan. hoidossa käytetään pidempiä antibioottikuureja. Oireettomaan puutiaisen puremaan ei tarvita antibioottihoitoa. Raskaana olevien lääkehoitoa harkitaan. Alueella, jossa tartuntariski on suuri ja puutiainen on ollut kiinnittyneenä ihoon yli vuorokauden, voidaan ennaltaehkäisynä käyttää doksisykliinin kertaannosta. Borrelioosin itämisaika vaihtelee muutamasta päivästä kuukauteen. Puolet tartunnan saaneista saa hiljalleen leviävää punoittavaa ihottumaa. Ensimmäinen oire voi olla punoitusta tai sinertävää kasvannaista esimerkiksi korvannipukassa. Sairauden alkuvaihe saattaa olla täysin oireeton tai ilmetä vilustumisen kaltaisina oireina. Hoitamattoman borrelioosin komplikaatioina tiedetään ihomuutokset, hermosto-, nivel- tai sydänoireet. Tämän hetken tietämyksen mukaan Borrelia-bakteeri ei tartu koti- tai lemmikkieläimestä ihmiseen tai ihmiseltä ihmiselle, vaan tarttumiseen tarvitaan verikontakti tautia levittävän punkin kanssa. Suojautuminen on lisääntynyt Farmaseutti Teija Autio on huomannut ihmisten kiinnostuksen ja valistuneisuuden punkkiasioissa lisääntyneen huomattavasti. Huhtikuulta lähtien on ollut punkkeja, niitä on huomattu erityisesti elukoissa, kissoissa ja koirissa. On puhuttu, että punkkeja olisi joillakin alueilla valtavasti. Lemmikeille kysytään punkkipantoja ja karkotteita. Asiakkaan kanssa selvitellään, mikä toimii parhaiten. Jos koira ui paljon, panta ei ole hyvä vaihtoehto tai se on otettava uinnin ajaksi pois, Autio kertoo. Punkinpoistovälineitä kysytään, joita ovat pihdit ja punkkilassot, joilla vedetään tai köytetään punkki iholta irti. Rokotetta puutiasiaivotulehdusta vastaan ostetaan myös. Farmaseutti korostaa punkkitarkastuksen merkityksiä, joillakin hyttyskarkoitteilla ajatellaan olevan myös punkeilta suojaavaa vaikutusta. Ihmiset tuntuvat olevan perillä punkin pureman oireista, rengasmaista ihottumaa osataan seurata ja hakeutua lääkäriin. Jos huomaat punkin puraisseen Poista punkki ihosta mahdollisimman pian kapeakärkisillä pinseteillä. Tartu punkin puruosiin niin läheltä kuin mahdollista ja vedä suoraan ihosta poispäin samalla käyttäen ruuvaavaa liikettä. Älä purista punkkia tai peitä sitä rasvalla. Tukehtuessaan punkki voi oksentaa ja Borrelioosi-bakteeri siirtyä ihoon. Älä raaputa tai muutenkaan yritä vahingoittaa ihoon kiinnittynyttä punkkia. Purista haavakohta desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla. Jos et saa poistetuksi punkkia kokonaisena, odota muutama päivä, jolloin punkin jäänteet on helppo poistaa pinseteillä tai neulalla. Tarkkaile punkin puremakohtaa. Jos ihoon kehittyy viikkojen kuluessa punoittava alue tai jos sinulle tulee kuumetta, päänsärkyä tai muita oireita, ota yhteys lääkäriin. Punkki Punkki eli puutiainen on hämähäkkieläimiin kuuluva niveljalkainen, aikuisena 3-4 millimetrin kokoinen. Punkin elinikä on 2-4 vuotta. Verta imeneenä aikuinen punkki voi kasvaa herneen kokoiseksi harmahtavaksi pallukaksi. Punkki viihtyy metsäisillä ja kosteilla alueilla, joilla on tiheä aluskasvillisuus. Elääkseen punkki tarvitsee yhden veriaterian vuodessa. Puutiainen ei osaa lentää eikä hypätä. Aluskasvillisuuden seasta se tarttuu etujaloillaan uhrinsa karvaan. Puhutaan punkin puremasta, todellisuudessa punkit lävistävät ihon pistimellään. Punkkikausi kestää Suomessa huhtikuusta marraskuuhun. Lähteet; Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin yliopisto, punkki. net, punkkiklinikka.fi, Suomen Reumaliiton punkki- ja borrelioosisivusto puutarhassasi? Perustitko uuden perennapenkin? Rakensitko omaperäisen suihkulähteen? Onko pihakivi sammaloitunut puutarhasi katseenvangitsijaksi? Mitä kasvihuoneessa tapahtuu? Onko pihasi pyhitetty perinnekukille, vai kokeiletko jotakin eksoottista? Onnistuiko nurmikon istutus vai onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella? Nappaa kuva puutarhastasi ja lähetä se meille. Kerro myös siitä, mitä kuva esittää, onko kyseessä odotettu onnistuminen vai hassu kömmähdys, tai mitä puutarhanhoito merkitsee juuri sinulle. Julkaisemme lukijoiden lähettämiä puutarhakuvia Sinun Savon sivulla pitkin kesää, ja elokuussa arvomme KESÄKILPAILU! Kuvaa puutarhaasi, voita kirjapalkinto! Valkovuokot kukkivat, tulppaanit nousevat ja kesän mittaan puutarha puhkeaa täyteen loistoonsa. Miten kesä etenee sinun kaikkien kuvan lähettäneiden kesken puutarha-aiheisia kirjapalkintoja. Lähetä kuva, kuvateksti ja yhteystietosi joko sähköpostilla tai postitse Sinun Savo-kaupunkilehti /Puutarhakuva Pirnankatu 1 A VARKAUS Jos tarvitset postitse lähettämäsi kuvan takaisin, liitä mukaan postimerkki tai nouda kuva toimituksestamme. Tämän numeron kuvat lähetti Onni Hänninen Naarajärveltä 1. Kuva tulee Naarajärveltä, sattui kamera olemaan mukavasti mukana ja niinpä näppäsin digikameraan kuvan. Mehiläinen etsii laskeutumispaikkaa, on nimittäin mettä takatassut aivan täynnä. Viileyttä on ollut, toivotaan juhannukselta jo lämpimämpää, marjojen kuten mustikan kukinnan runsaus antaisi odottaa hyvää, erittäin runsasta satoa. Toivotaan uutteria terveitä selkiä metsään! 2. Olisikohan kimalaiset samalla asialla, meinaa meden hankinta mielessä? 3. Kyllä tulee vesi kielelle, kunhan ajatteleekin, mikä herkku odottaa poimijaa muutaman viikon päästä!

5 Lauantai 13. kesäkuuta RUOKA- ja JUOMASIVUT Teksti ja kuvat: Sirpa Ollikainen Pistäydytäänpä Pirnan ruoka-asioihin tutustumassa Varkauden neljäs ystävyyskaupunki on Pirna (1961). Se on kaupunki silloisessa DDR:ssä, eli Itä-Saksassa. Ennen 2. maailmansotaa DDR oli osa Saksaa. Etsiskelin DDR:n aikaisia keittokirjoja. Sain vinkkiä yhdestä, jota en saanut käsiini kaukolainanakaan. Netistä löysin kuitenkin muutamia reseptejä, jotka olivat juuri etsimästäni kirjasta. Käytin sitten niitä. Piirakka on kuitenkin englantilaisesta keittokirjasta. Itä-Saksassa oli saksalainen ruokaperinne, jota poliittisen tilanteen muuttuessa asukkaat joutuivat muokkaamaan raaka-aineiden saannin mukaiseksi. Kun sitten kanssakäyminen neuvostoliittolaisten kanssa lisääntyi, siirtyi sieltä myös sikäläisiä ruokareseptejä itä-saksalaisille. Ne tietysti mukautuivat saksalaiseen makuun sopiviksi. Samoin uusia reseptejä tuli Varsovan liiton (1955) maista yhteyksien lisääntyessä. Puolasta, entisestä naapurimaasta, oli jo aiemminkin omaksuttu ruokavaikutteita. Kalaseljanka (DDR:n tapaan) Kalakeitto on meille tuttu ruoka, usein yksinkertaisena joskus muunnoksina. Itärajan takaa seljankakin on tullut meille. Tässä itä-saksalainen muunnos. 400 g pakasteseitä 3 sipulia 5 rkl ketsuppia 1 l kalalientä 1½ suolakurkkua 2 rkl sitruunan mehua 1 rkl kapriksia 1 tl persiljaa 1 tl tilliä ½ tl mustapippurirouhetta 2 valkosipulin kynttä 300 g keittojuureksia 1 tl timjamia 2 sellerin vartta 2 laakerinlehteä öljyä smetanaa Valmista kalaliemi. Lisää siihen keittojuurekset, kuutioitu sei ja yksi lohkottu sipuli. Anna kiehua hiljalleen. Kuullota öljyssä pilkotut kaksi sipulia ja lisää ne kattilaan. Lisää myös ketsuppi, persilja, tilli, mustapippuri, murskattu valkosipuli, timjami, pätkitty selleri ja laakerinlehdet. Anna kiehua pienellä lämmöllä, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää kuutioitu suolakurkku, kaprikset ja sitruunan mehu. Kuumenna kiehuvaksi. Lautaselle jokainen voi laittaa smetanaa makunsa mukaan. Maistuu tumman leivän kera! Risottoa paprikakanan kera (DDR:n tapaan) 500 g broilerisuikaleita öljyä 300 g keittojuureksia 1,25 dl kanalientä 1,25 dl maitoa/kermaa/ ruokakermaa 2 tl paprikajauhetta suolaa 250 g risottoriisiä 50 g voita / ½ dl ölyä ½-1 sipuli 1 rkl vehnäjauhoja 7½ dl kasvislientä juustoraastetta öljyä Kuullota kattilassa öljyssä broilerisuikaleet. Lisää kanaliemi ja keittojuurekset. Keitä pienellä lämmöllä n. 20 minuuttia, niin että kanasuikaleet ja juurekset ovat kypsiä. Sekoita maitoon/kermaan/ ruokakermaan paprika ja vehnäjauhot. Lisää seos kattilaan. Jätä hiljalleen porisemaan kasaan, jotta kastike on sopivan sakeaa. Sulata kattilassa voi. Jos käytät öljyä, niin anna sen lämmetä. Kuullota rasvassa hienonnettu sipuli ja riisit. Lisää kasvisliemi. Keitä riisit pehmeiksi. Lisää broilerikastike riisin päälle tai tarjoile erikseen riisit Kalaseljanka smetanan ja ruisleivän kera. Risottoa paprikakanan kera. ja kanakastike. Lautaselle annoksen päälle ripotellaan juustoraastetta maun mukaan. Tomattisalaatti täydentää oivasti annosta. Luumuiset muruviipaleet, Pflaumensstreusel (Plum Streusel Slices) Saksissa, kaakkois-saksassa, eteläisessä Itä-Saksassa, kakut ja jälkiruoat usein viimeistellään voista, sokerista ja jauhoista nypityllä muruseoksella, streuselilla. Tässä reseptissä on luumuja käytetty täytteenä, mutta herkullinen vaihtoehto ovat tuoreet aprikoosit, suomalaisittain vaikkapa omenet. Ainekset: 225 g kivettömiä, pilkottuja luumuja 1 rkl sitruunan mehua 50 g / n. 1 dl sokeria 115 g pehmeää voita 50 g / n. 1 dl hienoa sokeria 1 munankeltuainen 150 g / n. 2 dl vehnäjauhoja 2-3 rkl maitoa/kermaa (tarvittaessa) Päällyste, Streusel: 150 g / n. 2 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 75 g kylmää voita 50 g / n.1 dl hienoa fariinisokeria 50 g / n. 1½ dl hasselpähkinärouhetta Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Voitele ja jauhota vuoka (helpompi on käyttää irtopohjavuokaa, joka on vuorattu leivinpaperilla), n. 20 x 20 x 8 cm. Laita pilkotut luumut ja sitruunan mehu kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä 5 minuuttia koko ajan sekoittaen, kunnes luumut ovat pehmeitä. Lisää sokeri ja sekoita, kunnes se on sulanut. Anna kiehua hiljalleen, kunnes seos on sakeaa. Vie jäähtymään. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi ja kevyeksi seokseksi. Riko ja sekoita haarukalla Luumuiset muruviipaleet ja vaniljakastike. munankeltuainen ja kääntele se siivilöityjen jauhojen, joukkoon. Nostele mukaan voi-sokeri-seos ja sekoita pehmeäksi taikinaksi. Jos taikina on liian kuivaa, lisää maito/ kerma. Kaada taikina vuokaan. Paista 15 minuuttia. Ota pois uunista, ja lusikoi jäähtyneet luumut paistoksen päälle. Valmista päällyste, streusel. Lisää leivinjauhe jauhoihin ja siivilöi ne kulhoon. Lisää voi. Nypi, kunnes seos on murumaista. Sekoita fariinisokeri ja pähkinärouhe joukkoon. Sirottele päällyste luumujen päälle. Paista vielä uunissa 30 minuuttia, tai kunnes päällyste on saanut väriä. Jäähdytä. Leikkaa palasiksi vasta aivan kylmänä. Tarjottaessa voisi lisukkeena olla esim. vaniljakastiketta. Aurinkoista ja kesän makuista Juhannusaikaa toivotellen Sirpa Ollikainen Lähteet: Netti; Ute Scheffler. Alles Soljanka oder wie? Das ultimative DDR-Kochbuch Leipzig 2000 Lesley Chamberlain. food of Eastern Europe. Lorenz Books. London 1999 Pirna Eteläisessä Kaakkois-Saksassa 1945 Berliini jaettiin itä- ja länsiosaan 1949 Deutsce Demokratische Rebublik DDR, Saksan demokraattinen tasavalta, Itä-Saksa Pääkaupunki: Itä-Berliini, nykyisin Berliini Pääkieli: saksa Pääuskonto: ei tunnustuksellisia, nykyisin ev.-lut. ja katolisuus Rahayksikkö: Deutsche Mark, DM (= 100 Pfennig), nykyisin Euro, Eur (= 100 senttiä) Elinkeinoja: teollisuus, maa- ja metsätalous, kalastus 1961 rakennettiin Berliinin muuri ja raja sulkeutui 1989 muuri murtui ja raja avautui 1990 Saksat yhdistyivät asukkaita Pirnassa Varkauden ystävyyskaupunki ?? Varkaudessa Pirnankatu Laivalinnankadun jatkeena, Sandvikeninkadun ja Petroskoinkadun välissä.

6 6 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 RUOKA- ja JUOMASIVUT Teksti ja kuva: Anne Laine Villit vinkit juhannuspöytään Villivihannesten keruu eli hortoilu on luonnossa villinä kasvavien syötävien kasvien keräämistä, kokkaamista, säilömistä ja syömistä. Tiistaina 16. kesäkuuta Savon ammatti- ja aikuisopiston opetuskeittiössä Varkaudessa vietetään te tapäivää villivihanneksista ja niiden käytöstä ruuanvalmistuksessa. Kurssilla kerron, mitä sekä tällä hetkellä, että pitkin kesää luonnosta löytyy ja mitä kasvinosia kerätään ja miten niitä käytetään. Lisäksi kerron oikeat keruupaikat ja ohjeistan pakkaamista, kuljetusta ja säilytystä, kouluttajana toimiva yrtti-, marja- sekä sienineuvoja ja keruutuotetarkastaja Toini Kumpulainen kertoo. Te tapäivässä käydään läpi kaikki syötävät villivihannekset ja niiden tunnistaminen. Ohjaan juhlamenun tekemisessä, jonka olen laatinut. Kokeilemme menua keittiössä ja lopuksi pidämme makuraadin kurssilaisten kesken eli maistellaan, mitä on saatu aikaan, Kumpulainen täsmentää. Hortoilusta kokonaisvaltainen hyvä olo Horta on kreikkaa ja tarkoittaa kaikkea villiä, kasviperäistä syötävää. Se on pohjalla myös hortonomi-sanassa. Villivihannekset maistuvat herkulliselta ja niiden keräämisestä ja syömisestä nauttii, se on samalla hyötyliikuntaa, josta tulee hyvä olo, Kumpulainen sanoo. Otetaan esimerkiksi voikukan nuput. Ne kiehautetaan vedessä, valutetaan ja laitetaan vaikkapa munakkaan sekaan. Käenkaalista voi tehdä raikasta jogurttijuomaa. Juo- maan tulee käenkaalia, jogurttia, jäitä, hitunen sokeria ja vettä. Ainekset sekoitetaan tehosekoittimessa jonka jälkeen juoma on valmis nautittavaksi. Friteeratut nokkoset pystyy kypsentämään öljyssä ihan kuten munkit, mutta niitä uppopaistetaan korkeintaan minuutin ajan. Sen jälkeen nokkoset nostetaan talouspaperin päälle lautaselle valumaan ja suolataan ne kevyesti, Kumpulainen ohjeistaa. Nokkosen tulee olla yhtä vihreä öljystä pois otettaessa, kuin mitä se oli sinne laitettaessa. Jos nokkonen ruskistuu friteerauksen aikana, öljy on liian kuumaa. Villikasvit sisältävät runsaasti vitamiineja, antioksidantteja ja hivenaineita. Esimerkiksi nokkosissa on paljon vitamiineja, rautaa ja hivenaineita. Koivunlehdestä saa c-vitamiinia ja voikukassa on muun muassa rautaa enemmän kuin pinaatissa, Kumpulainen kertoo. Hyvinvointia elintarvikkeista -hanke Hyvinvointia elintarvikkeista -hankkeen ensimmäinen tapahtuma on Villit vinkit juhannuspöytään. Kolmivuotisessa hankkeessa kehitetään elintarvikealan kasvuyrityksissä hyvinvointia tukevia elintarvikkeita, joilla on potentiaalia myös Nokkosissa on paljon vitamiineja, rautaa ja hivenaineita. Voikukan kiehautettuja nuppuja voi käyttää vaikkapa munakkaan seassa. kansainvälisille markkinoille. Kehitystyössä paneudutaan erityisesti tuotekehitysprosessin hiomiseen ja tuotantoprosessissa kerättävän tiedon maksimaaliseen hyödyntämiseen sekä elintarvike-, terveys- ja ravitsemusosaamisen tuomiseen osaksi tuotekehitystä. Kärkiyritysten keskinäistä yhteistyötä ja toinen toisiltaan oppimista tuetaan. Hankkeen toinen kohdejoukko on jo toimivat elintarvikeyritykset sekä uutta yritystoimintaa suunnittelevat henkilöt tai omia tuotteitansa jatkojalostavat maatilat. Tavoitteena on, että Pohjois-Savoon kasvaa uusia sekä innovatiivisia että alkutuotannosta ponnistavia elintarvikeyrityksiä ja että kasvuprosessissa pidemmällä olevat tukevat aloittavia yrityksiä. Hanke tulee kokoamaan seutukunnittain yhteen aloittavia ja pieniä elintarvikeyrityksiä ja tukemaan heitä sekä yritystoiminnan alussa että muutostilanteissa. Hanke toteutetaan maakunnallisesti siten, että hankkeen hallinnoinnista vastaa Kehitysyhtiö Savogrow Oy ja Savonia-ammattikorkeakoulu Oy. Navitas Kehitys Oy ovat osatoteuttajia. Savogrow vastaa hankkeen koordinoinnista ja sillä on päävastuu tuotekehityksestä ja tuotetietoprosessin kehittämisestä. Savonia-ammattikorkeakoulu tuottaa tuoteanalytiikkaa ja kuluttajatutkimuksia sekä tuo osaamisensa kautta tukea kansainväliseen markkinointiin. Navitas järjestää koemarkkinointitilaisuuksia sekä tukee pienempiä yrityksiä tuotekehityksessä huomioiden alueelliset vähittäiskauppa- ja ravintolasektorin asiakkaat. Hankkeen toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä hankkeen yhteisten päämäärien eteen, tavoitteena edistää elintarvikealan yritysten kehitystä sekä tuottaa markkinoille uusia hyvinvointia tukevia elintarvikkeita. Juhannuksena nautitaan kesän ensimmäisestä sadosta Juhannusta juhlitaan keskikesän juhlana. Luonto on silloin vehreimmillään, ihmiset ovat lomatunnelmissa ja kesän ensimmäistä satoakin on mahdollisuus maistella. Juhannuksen ruokailu on ennen kaikkea rentoa yhdessä oloa. Juhannusta on juhlittu maassamme kautta aikain. Juhannusyötä valvottiin aikoinaan pakanajumala Ukon kunniaksi. Kirkko yritti kitkeä pakanallisia juhlatapoja omistamalla kesäkuun 24. päivän Johannes Kastajalle. Tästä huolimatta juhannuksen viettoon liittyy edelleen ei-kristillisiä perinteitä, kuten taiat ja ennustukset. Monilla taioilla etsitään rakkautta tai rikkautta tai ennustetaan maanviljelykselle tärkeää säätä. Juopottelu kuului jo aikanaan Ukon juhlaan, sillä sen uskottiin auttavan kylvön ja viljan kasvun onnistumisessa. Juhannuspöydät notkuvat alkukesän antimista Uudet perunat ovat monesti juhannuksen herkkua, ja lämpimien säiden ansiosta saa ehkä maistella jo ensimmäisiä mansikoitakin. Uusien perunoiden kanssa maistuu silli ja uusi sipuli. Grillattava ruoka kuuluu kesään ja siten myös juhannukseen. Ritilällä kypsyvät makkarat, lihat, broilerit, kalat ja kasvikset. Raparperi kuuluu alkukesän herkkuihin ja siitä tehdään juhannukseksi leivonnaisia ja mehua. Juhannusmenu valmistuu vaivatta Kaupungista kesämökille matkaava keskikesän juhlija pakkaa kylmälaukkuunsa mieluiten olutta, makkaraa ja muuta grillattavaa sekä puolivalmiita eineksiä. Ja mikäs siinä, juhannuksen pelkistettyyn mökkielämään sopiikin mainiosti vaivatta valmistuva kenttämuona. Jotkut taas haluavat tarjota perheelleen tai vierailleen useampia ruokalajeja. Lähde: Ruokatieto Uusien perunoiden kanssa maistuu silli ja uusi sipuli. Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Antti Hallakorpi

7 Lauantai 13. kesäkuuta Sinun Savolaiset ovat juhannuslomalla Toimistomme on suljettu, töihin palaamme ma Kuva: Anne Laine Iloista Juhannusta! P.S. Sinun Savo ilmestyy vielä ennen juhannusta keskiviikkona 17. kesäkuuta! torstaina BeAtWaVe Dj ToTtI 10 /hlö lauantaina OsMoS CoSmOs MiKaEl KoNtTiNeN Dj ToTtI 19 /hlö K-18 TaRtU MiKkIiN ohjelmasta tuttu! MaJoItU juhannuksena huvilassa tai upouudessa elämyshotellissa! OsTa lippusi ja majoitus verkkokaupasta lippupaketit: to-la 35 /hlö pe-la 31 /hlö perjantaina SaMi HiNtSaNeN & ThE OrIeNtAl ExPeRiEnCe MaRkO KaRvOnEn & MeRcEdEs BeAtWaVe Dj ToTtI 19 /hlö RAVINTOLA PIIKATYTTÖ AVOINNA PÄIVITTÄIN ALKAEN Piian pitopöytä 18,70 /hlö klo Á la carte alkaen klo HOTELLI RAVINTOLAT KYLPYLÄ HYVINVOINTIPALVELUT JÄÄHALLI HIIHTOARENA MONITOIMIAREENA URHEILUALUE YLEISURHEILUKENTTÄ AINUTLAATUINEN LOMA, LEIRITYS JA TURNAUSPAIKKA Kesätarjous Kesähuoneet alkaen Rob Kingsley 92 /vrk/kahden hengen huoneessa (huoneita saatavilla rajoitetusti) ELVIS KUNINKAAN LAULUT KLO 19- (ovet klo 18) VESILEPPIS AREENA, LEPPÄVIRTA ROB KINGSLEY (UK) & AAMUVUORI ALL STARS + JOUSIORKESTERI TAHDISTIN Lippujen hinnat alkaen 29,50 Liput saatavilla keilahallilta tai * KESÄAUKIOLOAJAT: Ma to Pe la Su Vokkolantie 1, LEPPÄVIRTA Puh Su keilatarjous: 15 /ratavuokra

8 8 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 Lisää autoja AUDI A3 2.0 TDi SB Attraction DPF ml. 113 tkm, 1-om., at-ilmastointi ym AUDI A4 2.0 TDi Sedan -08 ml. 346 tkm, täyd. huoltokirja, xenonvalot, at-ilmastointi Audi A5 2.7 Coupé V6 TDi DPF Multitronic -08 ml. 240 tkm, atilmastointi, 2 x renk.+alut BMW 118 D A E87 HB 5-ov. -08 ml. 115 tkm, täyd. merkkil. huoltokirja, ilmastointi, 2 x renkaat BMW 218i T A Active Tourer -14 ml. 12 tkm, at-ilmastointi, navigaattori BMW 520 D A F10-11 ml. 111 tkm, at-ilmastointi, 2 x renkaat + alut BMW 630 i Coupe 2 d SMG Individual -05 ml. 90 tkm, täyd. huoltokirja, at-ilmastointi Ford Kuga 2.0 TDCi 140 4WD Titanium -11 ml. 51 tkm, täyd. merkkiliikkeen huoltokirja Honda CR-V 1.6 diesel -14 ml. 6 tkm, tehdastakuu, at-ilmastointi, 2 x alut ym Honda CR-V 2.0 Elegance 4x4-15 ml. 3 tkm, at-ilmastointi, 2 x renkaat + alut Honda CR-V 2.0i ES 4WD 5d A -06 ml. 121 tkm,täyd. huoltokirja, at-ilmastointi Jeep Compass 2.4 Limited A 4WD -08 ml. 129 tkm, 1-om., ilmastointi, 2 x renkaat + alut MB C 180 BE A CGI Facelift -11 ml. 62 tkm, pysäköintitutka, 2 x renkaat, ajotietokone MB C ml. 17 tkm, 1-omistaja, at-ilmastointi, alut ym MB C 180 Kompressor 4d A -04 ml. 55 tkm, täyd. merkkil. huoltokirja, at-ilmastoint, alut MB C 200 K Elegance AT -07 ml. 79 tkm täyd. huoltokirja, kaksoisxenonit ym MC C 220 Blue Tec A -14 ml. 28 tkm, at-ilmast., pys.avustin, per. tutka, alut MB CLK 200 Avantgarde Coupe 2d A Komp -05 ml. 77 tkm, 1-om. at-ilmastointi ym MB E 200 CDi BE A Avantgarde -13 ml. 31 tkm, 1-omistaja, at-ilmastointi ym MB E 280 CDi AT -07 ml. 137 tkm, täyd. merkkil. huoltokirja, nahkaverh., pys.tutka MB SLK 350 Roadster -05 ml. 97 tkm, täyd. merkkil. huoltokirja, ilmast., alut ym Mitsubishi ASX 1.8 DID 2ED Invite -11 ml. 145 tkm, 1-omistaja, atilmastointi ym Mitsubishi Outlander 2.2 DI-D Intense A 4WD -15 ml. 1 tkm, esittelyauto, at-ilmastointi Nissan Qashqai dci DPF Tekna 4WD Comfort -10 ml. 126 tkm, 1-om., at-ilmastointi Porsche Cayman 2.7 Coupe Tiptronic -08 ml. 124 tkm, 2-omist., at-ilmast., webasto Seat Altea XL 2.0 TDi Copa Plus -12 ml. 163 tkm, 1-omist., at-ilmastointi Skoda Octavia 1.8 TSi Elegance DSG -10 ml. 127 tkm, at-ilmast., 2 x renk. + alut Skoda Superb 1.8 TSi Comfort -11 ml. 105 tkm, 1-om., huippusiisti, atilmastointi ym Toyota Land Cruiser 3.0 D4D Luxury 5 h A -07, ml. 85 tkm, at-ilmastointi ym Toyota RAV Valvematic -11 ml. 110 tkm, 1-om., täyd. merkkil. huoltokirja, hinta sis. alv Toyota RAV D-4D -12 ml. 115 tkm, 1-om., täyd. merkkil. huoltok., webasto ym VW Beetle 1.6 3d -07 ml. 78 tkm, ilmastointi, 2 x renkaat, alut VW CC 1.4 TSi MultiFuel 118 kw DBG -12 ml. 121 tkm, 1-om., xenonit, at-ilmastointi ym VW Jetta Comfortline 1.6 TDi BlueM DSG -13 ml. 46 tkm, 1-om., atilmastointi ym VW Jetta High 2.0 TDi ml. 168 tkm, 1-om., täyd. merkkil. h-kirja, ilmastointi, hinta sis. alv VW Tiguan 1.4 TSi Sport -12 ml. 96 tkm, 1-om., täyd. merkkil. h- kirja, xenonit, hinta sis. alv Audi A4 Avant 2.0 TDi DPF Business MultiTronic -11 ml. 126 tkm, 1-omistaja BMW 316i Turbo F31 Touring -13 ml. 31 tkm, 1-om., täyd. merkkil. huoltokirja Ford Tourneo Courier 1.0 EcoBoost 100 Titanium -14 ml. 7 tkm, atilmastointi ym MC C 200 T CDI Business STW A -08 ml. 322 tkm, at-ilmastointi, 2 x renkaat + alut Skoda Octavia 1.8 TSi Elegance DSG -10 ml. 91 tkm, at-ilmastointi, 2 x renkaat + alut Toyota Verso 2.0 D-4D 7-heng. -09 ml. 106 tkm, huoltokirja, at-ilmast., alut, 2 x renkaat Volvo V70 D3 Summum Business A -11 ml. 97 tkm, at-ilmast., 2 x renkaat + alut VW Passat 2.0 TDi 103 BlueMot Comfort -11 ml. 98 tkm, 1-omist., 2 x renkaat + alut VW Passat 2.0 TDi 103 BlueMot Highline -11 ml. 64 tkm, 1-omistaja, at-ilmastointi Mitsubishi L-200 Double Cab 2.5 Di-D Magnum 2 p -14 ml. 3 tkm, atilmast. ym. hinta sis. alv Toyota Hiace 2.5 D-4D ml. 29 tkm, 1-omist., ilmast., 2 x renk. ym. hinta sis. alv VW Transporter 2.0 TDi -10 ml. 102 tkm, 1-om., täyd. merkkil. h-kirja, ilmast., hinta sis. alv Varkaus, Käpykankaantie 6 Puh Pieksämäki, Kaaritie 6 C Puh

9 Lauantai 13. kesäkuuta AINA OIKEA NELIVETO Suzuki SX4 S-Cross 1.6 VVT 4WD GL+ 5MT -14 aj. 100 km Ford Kuga 2.0 TDCi 140 Titanium -13 aj. 85 tkm Hyundai i40 Wagon 1.6 GDi 6 MT ISG Comfort -13 aj km M-B C 200 CDi BE Avantgarde T -11 aj. 94 tkm Volvo V T4 Aut -12 aj. 127 tkm Kia Ceed farmari (AC) 4-ov cm 3 A -12 aj. 17 tkm VW Transporter 2.0 TDi 75 kw pitkä -11 aj. 117 tkm Volvo V D Classic Wagon -12 aj. 92 tkm Nissan Qashqai WD Acenta -11 aj. 102 tkm BMW ia E61 Touring -06 aj. 161 tkm Mitsubishi ASX 1.6i Invite 2 WD -11 aj. 63 tkm Suzuki Swift 1.2 VVT GL 5-ov. 4WD -13 aj 5500 km Täysin uusi Suzuki Vitara, aina täydellisesti varusteltuna. Näyttävä, etenemiskykyinen vai turvallinen neliveto? Kaikki. Valitse aina oikea neliveto. Se huolehtii pidosta automaattisesti, mutta halutessasi saat lisää suorituskykyä ja ajonautintoa valitsemalla haluamasi AllGrip-nelivetoasetuksen: Auto, Sport, Snow tai Lock. Täysin uusi Suzuki Vitara haastaa kaikki nelivetoiset perheautot ja kaupunkimaasturit huikealla vakiovarustelulla, kunnon maavaralla (18,5 cm) ja luokkansa tilavimmilla sisätiloilla. Vakiovarusteina mm. Suzuki Smart Audio 7 kosketusnäytöllä, peruutuskamera sekä ajomukavuutta ja turvallisuutta lisäävä mukautuva vakionopeudensäädin. Suomen säätä et voi valita. Suzukin voit. VITARA 1,6 VVT 4WD GL+ 5MT, autoveroton hinta ,39 + arvioitu autovero 4 634,61 + tk 600 = kokonaishinta ,00. CO g/km, yhdistetty kulutus 5,6 l/100km. VITARA 1,6 VVT 4WD GLX 5MT, autoveroton hinta ,98 + arvioitu autovero 5 263,02 + tk 600 = kokonaishinta ,00. CO g/km, yhdistetty kulutus 5,6 l/100km. Kuvien autot erikoisvarustein. Takuu 3 v tai km. LÄNSIVÄYLÄN Ryytimaankatu VARKAUS Yrjö Soininen puh Jari Koistinen lomalla AUTOMARKKINOINTI OY Fiat-Hymer 230 Ducato 2.8 TD CS aj. 118 tkm MB CDi 3.55T-Kasten -03 aj. 110 tkm Ford Fiesta 1.25i 5-ov. -09 aj. 89 tkm Hyundai i30 1.4i Classic Wagon -10 aj. 29 tkm VW Touran 1.9 TDi 77 kw Trendline -08 aj. 239 tkm Hyundai i20 1.2i Classic 5-ov. -11 aj. 99 tkm VW Golf 2.0T FSi GTi 5-ov. -06 aj. 170 tkm Mitsubishi L200 4WD 2.5TD Club Cab 4x4-03 aj. 204 tkm Nissan Primera 1.6i Traveller -05 aj. 166 tkm Nissan Note 1.4i 5-ov. -11 aj. 50 tkm Suzuki SX4 1.6 X-Over 4WD -07 aj. 109 tkm Renault Laguna V Confort -05 aj. 173 tkm Soutuvene Suomi 420 Soutuvene Suomi 470 Soutuvene PBS 495 (sis. airot) Lahnakoski järviairot /pr Venetela K Tech sivurullilla Perämoottori Honda BF 2,3 Schu 4-t Perämoottori Yamaha F 2,5 AMHS 4-t ,90 19, Yamaha skootteri Neos YN50E 3 KPL ERÄ 1320 OUTLANDER 500 DPS T3 Yksipaikkainen n Outlander 500 DPS T3 on monipuolinen traktorimönkijä työkäyttöön ja vapaa-aikaan. Honda GENERAATTORIT - EDISTYKSELLISTÄ TEKNIIKKAA HONDA EU20i AUTOSHAMPOO VAHALLA 500 ml 3,35 KYPÄRÄT alk. 50 /kpl Ruohonleikkuri Honda HRS Ruohonleikkuri MC M M Ajoleikkuri M T Ruohonleikkurin terät ja hihnat laajasta valikoimasta! PUUT ja PENSAAT -30% Oregon LAIPPA + 2 ketjua.325/1.5/56.325/1.3/56 3/8 1.3/52 35,90 Käsityök. 22, Varkaus. P Ma-pe , saakka la MALINEN

10 10 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 Kuva: Sinun Savo Juhannuskalluppi 1. Vaikuttavatko säät siihen miten vietät juhannustasi? 2. Juhannustaiat ovat osa juhannuksen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Kerro mitä taikoja sinä olet tehnyt tai mikä taika tulee mieleen? 3. Juhannuksen paras herkku? 4. Kuuluuko juhannukseesi jokin juhannusperinne? Leena Leväinen, Varkaus 1. Jonkin verran. Hyvällä säällä käyn katsomassa kokkoa, mutta muuten olen kotosalla. 2. Olen tehnyt kukkataikoja. Eli käynyt niityllä pyörähtelemässä ja kerännyt seitsemän kukkaa ja laittanut ne tyynyn alle. Tulevan puolison voi nähdä sinä yönä unessa. 3. Ohrarieska 4. Paljon luonnonkukkia isossa maljakossa tuo minulle juhannustunnelman. Jaana Matilainen Varkaus Taru, mummotettava Minttu ja Meri 1. Minun juhannukseen ei, koska olen töissä. Työvuorojen välissä käyn kyllä mökillä, missä perheeni viettää juhannuksen. 2. Tiedän kukkataian, jossa kerätään tietty määrä kukkia. 3. Ohrarieska ja grillieväät, kuten grillattu broileri ja sen kanssa hyvä salaatti. 4. Koivut sekä savusauna. Saija Hirn, Varkaus 1. Kyllä vaikuttaa. Mökillä olisi tarkoitus viettää juhannus, mutta jos on huono sää, siellä tulee vain käytyä. 2. En tiedä. 3. Rosvopaisti tehdään mökillä sukulaisten kanssa. 4. Juhannussauna. Juhannusviikolla tarvitaan verenluovuttajia AJANKOHTAISTA ASIAA Puutarhat avaavat porttinsa yleisölle Juhannusviikolla verenluovutus on mahdollista maanantaista torstaihin. Juhannusaattona, perjantaina veripalvelutoimistot ovat kiinni. Ellet ehdi tällä viikolla, olet tervetullut heti ensi maanantaina. Veripalvelu toivoo, että verta luovutettaisiin tasaisesti joka arkipäivä vuodenajasta riippumatta. Juhlapyhäviikoilla päivittäinen veren tarve on suurempi kuin muilla viikoilla. Verta voi luovuttaa maanantaista torstaihin 10 veripalvelutoimistossa sekä verenluovutustilaisuuksissa ympäri Suomea. Juhannusaattona ei ole verenluovutusta. Vaikka veren käyttö hieman yleensä vähenee kesäkuukausina, potilaat tarvitsevat silti verivalmisteita joka päivä, oli sitten arki tai pyhä. Siksi on tärkeää muistaa luovuttaa verta myös keskikesällä, juhan- nuspyhien jälkeenkin. Suunniteltujen leikkauksien lisäksi verta tarvitaan akuutteihin leikkauksiin, syöpäpotilaille sekä synnytysten yhteydessä esimerkiksi keskosvauvoille. On myös kroonisia sairauksia, joiden hoito vaatii säännöllisiä verensiirtoja. Verenluovuttajan kannattaa seurata oman veriryhmänsä tilannetta Veripalvelun verkkosivuilta tai mobiilisovelluksesta, ja tulla ainakin silloin, kun kutsutaan. Näin hänen arvokas lahjansa auttaa potilaita parhaiten. Luovuttajia kutsutaan tekstiviestein veriryhmän tarpeen mukaan. Kuka voi luovuttaa? Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät lääkkeinä estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt henkilö voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61 ja naiset 91 vuorokauden välein. Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä virallisella henkilötodistuksella. Soveltuvuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa etukäteen osoitteessa tai soittamalla ilmaiseen luovuttajainfoon (arkisin klo 8 17). Soveltuvuus arvioidaan ennen jokaista luovutuskertaa. Verenluovutustilaisuus torstaina 18. kesäkuuta kello Warkaus-sali, Kauppatori 6, Varkaus. Valtakunnallinen avointen puutarhojen teemapäivä järjestetään Suomessa jo neljättä kertaa. Sunnuntaina 28. kesäkuuta sadat puutarhat ympäri maan toivottavat yleisön tervetulleeksi avaamalla porttinsa päivän ajaksi. Tapahtumasta on tullut suosittu perinne jota osataan odottaa. Tänä vuonna teemapäivä tarjoaa taas uusia ja ainutlaatuisia kokemuksia salaisista puutarhoista keskikesän kukkaloistossa. Avoimiin puutarhoihin tehtiin viime vuonna runsaat vierailua ja palaute niin kävijöiltä kuin myös isäntäväeltä oli erittäin myönteistä. Valitse kohteesi etukäteen Verkkopalvelu avoimetpuutarhat.fi toimii Avoimet puutarhat -tapahtuman ja puutarhamatkailun tukena. Sivuilla voi tutustua ennakkoon tapahtumassa mukana oleviin vierailukohteisiin, joita on jo yli 400. Jokaisella pihalla on puutarhaprofiili, johon kuuluu lyhyt esittelyteksti, kuvagalleria, yhteystiedot sekä tiedot palveluista ja aukioloajoista. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu paljon uusia kohteita sekä kiinnostavia tuttuja, aiemmin mukana olleita puutarhoja. Mukana on viehättäviä kotipuutarhoja ja kesämökkien pihoja, viimeisteltyjä palkintopihoja sekä julkisia puistoja ja myös kasvikokoelmia ja kauppapuutarhoja. Siirtolapuutarhat viljelypalstoineen ovat myös mukana tapahtumassa. Avoimet puutarhat -teemapäivä sekä verkkopalvelu avoimetpuutarhat.fi edistävät suomalaista puutarhaharrastusta, -kulttuuria ja -matkailua. Avoimet puutarhat tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden, Svenska Trädgårdsförbundetin ja Suomen Omakotiliiton kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt ovat osallistuneet tapahtuman rahoittamiseen. Lähde ja kuva:

11 Lauantai 13. kesäkuuta Luo kesän juhliin aivan uusia makumaailmoja ja tunnelmaa vaihtamalla perinteiset voileipäkakut trendikkäästi grilliherkkuihin. Grillaus sopii loistavasti kesän hienoimpiin juhliin. Grillaaminen tuo juhliin sopivan rentoa tunnelmaa sekä houkuttelevat tuoksut ja maut. Grillaaminen voi olla jopa yksi juhlien ohjelmanumero, jossa grillimestari pääsee näyttämään taitojaan, toteaa HKScan Finland Oy:n markkinointijohtaja Mikko Järvinen. Grillaa kokonaisia lihoja ja komponentteja salaatteihin Grillissä voi valmistaa jo etukäteen monet kesäjuhlien tarjottavat. Osa juhlaherkuista valmistuu juhlien aikana ja tarjoillaan suoraan grillistä, opastaa HKScan Finland Oy:n tuotekehityskokki Sami Lamminaho: Tee juhlapöytään muutama valmis salaattipohja ja grillaa siihen liha- tai kasviskomponentit, joista jokainen voi valita mieleisensä. Salaattipohjaksi sopii esimerkiksi viher- tai pastasalaatti. Grillaa kokonaisia lihoja. Esimerkiksi broilereita voi hyvin grillata kokonaisina, vaikka useamman kerrallaan. Porsaan tai naudan sisä- ja ulkofileet kypsyvät myös grillissä kokonaisena tai paloina. Tarjoile juhlavasti viipaleina, niin saat samalla vanhan ajan paistipöytätunnelmaa. Kasvikset on helpointa KIRJA- ARVOSTELU Anne Laine Tässäpä mahtava kirja kaikille grillaamisen ja grilliruokien ystäville. Heille, jotka eivät pelkää savua ja tulta eivätkä makuja ja mausteita. Olen siitäkin samaa mieltä kirjan kanssa, että grillaaminen tuo lihan ja kasvisten luontaiset maut parhaiten esiin. Kirjassa perehdytään erilaisten liha-, kala- ja kasvisruokien valmistukseen jälkiruokiakaan unhohtumatta. Kirjan alussa esitellään erilaisia grillejä ja savustimia, joita markkinoilla on runsain määrin tarjolla. Miedon tai voimakkaasti savuavan puun valinta oman maun mukaan on myös tärkeää. Aivan ensimmäiseksi kunnon grilli ja sen käytön hallinta ovat hyvän grilliruoan RUOKA- ja JUOMASIVUT Vaihda juhlien voileipäkakut grillifileeseen Grillattu Entrecôtepihvi. grillata kokonaisina. Pilko kasvikset grillaamisen jälkeen sopiviksi suupaloiksi. Raparperipiirakkaa grilliin Grilliin voi laittaa hyvin myös makeita tarjottavia. Laita valmiiksi paistetun raparperipiirakan paloja grilliin. Saat niihin rapean pohjan ja raparperiin herkullisen paahteisen maun, ehdottaa Lamminaho. Street food -meininkiä yöpalaksi Ilta- ja yöpalaksi sopivat pienet sormisyötävät. Vallalla olevat ruokatrendit näkyvät selvästi myös juhlatarjoiluissa. Pienet luul- liset grillattavat ja muut naposteltavat ovat street food -meininkiä parhaimmillaan, toteaa Mikko Järvinen. Laita tuotteet kuumaan grilliin Sami Lamminaho antaa vielä juhlagrillaukseen hyvät ja tarpeelliset ohjeet, jotka kannattaa pitää mielessä myös arkigrillauksessa: nen ruuanlaittoa. Kuumenna grilli kuumaksi, anna jäähtyä hetki ja puhdista grillinpuhdistusvälineillä. Puhdas grilli ei käryä ja mahdollistaa terveellisemmän ruuanvalmistuksen. dollisimman pitkälle: Kerää kaikki tarvittavat raaka-aineet ja grillausvälineet valmiiksi. Ota grillattavat lihat jääkaapista huoneenlämpöön minuuttia ennen grillaamista. Nosta lihat paketista suoraan grilliin, mausteita tai marinadeja ei ole tarpeen pyyhkiä pois lihojen pinnalta. tää ennen grillaamista. Laita grillattavat tuotteet kuumaan grilliin. Kun grillin ritilät ovat kuumia, eivät tuotteet tartu niihin kiinni. syötävää ruokaa, esimerkiksi ribsejä tai flatbonea, laita esille kosteuspyyhkeitä käsien puhdistamista varten. Lähde ja kuva: HKScan Finland Oy Savua & Tulta Leiskuvat grilliherkut onnistumisen edellytys. Kirjassa neuvotaan muun muassa oikea sytyttämistekniikka ja pihtien suvereeni käyttö. Kun grillin ja välineiden käyttö on hallussa, tutustutaan erilaisiin marinadeihin, niiden käyttöön ja valmistuksiin. Reseptejä löytyy olutmarinadista aina eksoottisempiin versioihin. Sitten onkin aika sytyttää tuli ja ryhtyä grillaamaan. Kirjan reseptit on suunniteltu ruoanlaiton helppoutta ajatellen, mutta mauista ei ole tingitty. On hyvä valita aina tuoreinta ja laadukkainta lihaa mitä löytyy. Vielä parempi ratkaisu on tehdä tuttavuutta lihakauppiaan kanssa ja kysyä häneltä suosituksia sen perusteella, mitä milloinkin on tarjolla. Kirjan kuviin on saatu vangittua ruokien ṉ tuoreus ja mehukkuus niin, että väkisinkin tulee vesi kielelle. Sytytä grilli, avaa kylmä kl olut ja anna palaa! Gummerus kustannus Kesän makuja Kirjan lopusta löytyy vielä reseptejä booleihin, shotteihin ja kesäisiin drinkkeihin. Mansikkabasilikajuoma 1 l mansikoita 2,5 dl vettä 0,75 dl sokeria 1 sitruunan mehu ja raastettu kuori 0,75 dl hienonnettua basilikaa Perkaa ja puolita mansikat tai käytä vastaavasti pakastemansikoita. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi juomaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Tarjoa mansikka-basikikajuoma virkistävänä tervetulo- ja kesäjuomana. Ahven-kasvisvokki 400 g ahvenfileitä 2-4 perunaa 1-2 rkl rypsiöljyä 1 sipuli 1-2 valkosipulin kynttä 2 porkkanaa 200 g parsakaalia 200 g sieniä esim. herkkusieniä 2 rkl soijakastiketta 1 rkl sitruunamehua 1 tl sokeria mustapippuria ripaus chilijauhetta Nypi ahvenfileistä ruodot pois ja leikkaa fileet suikaleiksi. Puhdista kasvikset ja leikkaa kuoritut perunat, sipuli, valkosipuli ja porkkana tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Leikkaa parsakaali nupuiksi ja sienet ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna öljy vokkipannulla tai suuressa paistinpannussa ja lisää perunasuikaleet. Kypsennä perunasuikaleita noin viisi minuuttia ja lisää sipuli, valkosipuli ja loput kasvikset. Kypsennä sekoitellen muutama minuutti ja tarkista, että peruna on kypsää. Siirrä kasvikset pannun reunalle, lisää tarvittaessa öljyä ja kypsennä varovasti ahvensuikaleita pari minuuttia. Sekoita kasvikset ahvensuikaleiden joukkoon. Yhdistä soijakastike, sitruunamehu ja mausteet keskenään. Kaada mausteseos vokkipannulle ja sekoita varovasti. Tarjoa ahven-kasvisvokki heti. Marinoidut varhaisperunat, savukalaa ja piparjuurikastiketta noin 600 g varhaisperunoita Marinadiin 1 rkl sitruunamehua puolikkaan sitruunan raastettu kuori 1 rkl punaviinietikkaa 5 rkl kylmäpuristettua öljyä suolaa mustapippuria 2 rkl kapriksia Piparjuurikastikkeeseen 2 dl ranskankermaa 1 rkl sitruunamehua 1-2 rkl tuoretta piparjuurta raastettuna suolaa pippuria ripaus sokeria Lisäksi noin 400 g savustettua lahnaa, siikaa, lohta, kirjolohta tai esim. ruijanpallasta tuoretta tilliä Keitä puhtaat varhaisperunat suolalla maustetussa vedessä ja valuta. Voit puolittaa kookkaimmat. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja sekoita marinadi lämpimiin, vastakeitettyihin perunoihin. Jätä perunat maustumaan huoneenlämpöön muun valmistelun ajaksi. Mausta ranskankerma sitruunamehulla ja piparjuuriraasteella sekä suolalla, pippurilla ja sokeriripauksella. Tarjoa marinoidut varhaisperunat haaleina, savukala ja piparjuurikastike erikseen tai asettele ainekset isolle tarjoiluvadille. Rapea raparperipaistos 500 g raparperia 0,5 dl sokeria 2 tl kanelia Muruseokseen 75 g margariinia 1 dl fariinisokeria 2 dl kaurahiutaleita 0,5 dl hasselpähkinärouhetta Viipaloi raparperi paksuhkoiksi viipaleiksi. Lado laakeaan, voideltuun vuokaan ja ripottele pinnalle sokeria ja kanelia. Sulata margariini ja lisää muut aineet. Sekoita tasaiseksi. Levitä muruseos raparperien päälle ja kypsennä uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkista, että raparperit ovat kypsiä. Tarjoa raparperipaistos vaniljajäätelön kanssa. Ohjeet: Kotimaiset Kasvikset ry Kuva: Kotimaiset Kasvikset ry / Teppo Johansson

12 12 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 Oikeanlainen ja hyvin huollettu perämoottori tuo turvallisuutta veneilyyn Teksti: Jonna Juvonen Perämoottorin asiallinen huoltaminen on veneilyturvallisuuden keskeisempiä avainasioita. Perushuoltotoimenpiteet pystyy jokainen käyttäjä tekemään itse. Esimerkiksi moottorin pettämisestä aiheutuneita kivikkoon ajautumisia tapahtuu paljon joka kesä. Pitämällä moottorin kunnossa ja polttoainejärjestelmän puhtaana, jokainen voi itse tähän vaikuttaa. Perämoottorin huolto kannattaa tehdä jo syksyllä. Perävetolaitteen öljyt on tarkastettava, sekä nykyisiin nelitahtimoottoreihin kannattaa vaihtaa moottoriöljy, ettei se jää koneeseen talveksi. Polttoainejärjestelmä tyhjennetään tai sinne laitetaan polttoainetta joka säilyy. On huomioitava, että nykyisin huoltoasemilta saatava polttoaine ei välttämättä säily talven yli. Se saattaa aiheuttaa keväällä kaasuttimeen tukoksia, mikä aiheuttaa käyntihäiriöitä, huomauttaa Trafin veneilyosaston Veneet ja rekisterit-yksikön ylitarkastaja Juhani Pappila. Myös tulpat kannattaa tarkastaa, etteivät ne ole karstottuneet, sekä katsottava että suodattimet ja letkut ovat ehjät ja siistit. Nämä asiat jokainen käyttäjä voi tehdä itse. Nykyisin perämoottorit alkavat olla niin täynnä elektroniikkaa, että vaativammat huollot on syytä tehdä liikkeissä, joissa moottorit tarkastetaan myös elektroniikan osalta, Pappila lisää. Erityyppisten moottoreiden huolto Kaksitahtisissa moottoreissa itsessään ei ole öljyä, jota pitäisi vaihtaa, vaan öljy tulee polttoaineen mukana. Moottorin öljynvaihtoa ei siis tarvitse, mutta vetolaitteen öljynvaihto pitää huolehtia aina. Sähkökäyttöiset perämoottorit eivät juuri huoltoa tarvitse. Tietenkin on syytä huolehtia, ettei liittimissä ole hapettumia, sillä se huonontaa kontaktia akun ja moottorin välillä, eikä virta kulje niin kuin pitäisi. Akku kannattaa ladata talveksi täyteen tai viedä sisätiloihin. Vajaaksi jäänyt akku saattaa talvella jäätyä tai haljeta. Sama koskee myös muita veneiden akkuja, ei vain sähköperämoottoreiden akkuja. Nestekaasulla toimivat perämoottorit ovat melko uusia markkinoilla. Periaatteessa kyseessä on samanlainen moottori kuin bensiinikäyttöisetkin, polttoaineena vain käytetään nestekaasua. Kaasutin on näissä erilainen kuin normaaleissa moottoreissa, Pappila sanoo. Nelitahtimoottorit ovat käytössä suosituimpia. Kaksitahtimoottoreitakin toki vielä on mutta se on kätevää kun ei tarvitse puljata kaikkien öljyjen kanssa. Yleisimpiä ongelmia moottoreiden kanssa ovat kaasutinongelmat. Jos kaasuttimessa on epäpuhtauksia tai tukoksia, moottori sammuu kuin seinään, koska se ei saa polttoainetta. Jos on kannettava tankki, se olisi hyvä puhdistaa ja tyhjentää roskista, etteivät ne pääse tukkimaan letkuja. Toinen yleinen ongelma on sähköviat. Moottoreissa on nykyään paljon elektroniikkaa ja vaikka niiden tulisi kestää kosteutta hyvin, elektroniikan suuri määrä on aina riski. Moottoreita on aina syytä tarkistuttaa valmistajan ohjeiden mukaisesti. Polttoaineen valinta ja kulutus Kaasutinongelmat koskevat sekä kaksi-, että nelitahtimoottoreita. On syytä ottaa huomioon, että vanhemmat moottorit eivät välttämättä toimi etanolia sisältävällä 95-bensiinillä, sillä niitä ei ole suunniteltu etanolikomponenttia varten. Moottorin ohjekirjasta voi tarkastaa mitä besiiniä moottorissa tulisi käyttää. Jos ohjekirjaa ei ole tallessa kannattaa varmuuden vuoksi vanhemmissa käyttää 98-bensiiniä. Karkeasti arvioiden yli kymmenen vuotta vanhoissa moottoreissa on hyvä varmuuden vuoksi käyttää 98-bensiiniä, Pappila toteaa. Vanhemmat kaksitahtimoottorit kuluttavat huomattavasti enemmän polttoainetta nelitahtisiin verrattuna, mutta tämäkin ero on tasoittunut polttoaineen suihkutusjärjestelmien myötä. Ohjausjärjestelmät ovat Kuva: Sinun Savon arkisto Asiallisesti huollettulla perämoottorilla matkanteko on huoletonta. nykyisin niin hyviä, ettei polttoaineen kulutuksissa suuria eroja ole. Oikeanlaiset huoltotoimenpiteet vaikuttavat polttoaineen kulutukseen ja sitä myötä myös päästöihin, mikä on myös asia, joka täytyy ottaa huomioon. Perämoottorin on täytettävä päästövaatimukset, Pappila muistuttaa. Moottorissa täytyy olla CE-merkki ja mukana ohje- kirja, jossa kerrotaan kuinka moottoria tulee huoltaa, jotta sen polttoaineen kulutus ja päästöt pysyvät sallituissa rajoissa. Moottorin ostamisessa oltava tarkkana Moottoria ostaessa ensimmäisenä on katsottava, millaisen moottorin veneen valmistaja on ilmoittanut sopivaksi kyseiselle veneelle. Tämä tieto löytyy joko CE-kilvestä tai valmistajan käsikirjasta. Veneen valmistaja on ilmoittanut suosituksensa moottoriksi ja maininnut myös moottorin maksimitehon. Lähtökohta on se, että moottori ei saa olla isompi, kuin mitä veneenvalmistaja on ilmoittanut. Kun teholuokka on selvillä, moottorin hankinta on omista mieltymyksistä kiinni, Pappila sanoo. Kaksitahtimoottorit ovat perinteisesti kevyempiä kuin nelitahtimoottorit, eli jos paino on ongelma, silloin kaksitahtimoottori on oikea vaihtoehto. Nelitahtimoottoritkin ovat nykyisin keventyneet, mutta painoeroa on silti vielä huomattavasti. Vesikulkuneuvojen rekisteröinti siirtyi viime syksynä Trafille. Rekisteröinnin yhteydessä katsotaan, että moottori on veneeseen sopiva. Ylisuuria moottoreita ei saa rekisteriin. Liian pieni ja tehoton moottori puolestaan aiheuttaa sen, ettei venettä pysty hallitsemaan kunnolla ja esimerkiksi tuuli voi lähteä viemään venettä. Usein veneen valmistajan ohjekirjoissa moottorin suositusteho on mainittu olevan joltakin tietyltä väliltä, mutta pakkoa alarajan merkitsemiseen ei ole. Moottoriostoksilla kannattaa luottaa moottorin myyjän ammattitaitoon. He osaavat kyllä auttaa jos itse on epävarma, Pappila toteaa. Johan On Markkinat -palveluhakemisto

13 Lauantai 13. kesäkuuta Talkoot ovat perinteinen tapa auttaa Teksti: Jonna Juvonen Talkootyöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään ilmaiseksi ja vapaa-ehtoisesti, eikä siinä vaadita erityistä henkilökohtaista osaamista. Sitä voi tehdä kuka tahansa ja missä tahansa, eikä se kuulu verotuksen tai työsuojelulain piiriin. Kuitenkin talkoita järjestäessä tulee muistaa ottaa huomioon työturvallisuuteen vaikuttavat tekijät, vaikkei niille lain määräämää velvoitetta olekaan. Talkootyön määritelmän raja menee siinä, tarvitaanko siinä tiettyä ammattitaitoa, vai voiko sitä tehdä kuka tahansa. Esimerkiksi omakotitalon rakennuksessa kuka tahansa voi olla apuna kantamassa lautoja, mutta sähkö- ja putkitöitä ei voi tehdä talkootyönä, sillä näissä tarvitaan erityistä ammattitaitoa. Jos mukana on rahaa tai muuta vastiketta, työ on veronalaista. Tällöin työstä ei voida puhua talkootyönä, vaan se on työtä korvausta vastaan. Vaihtotyön ja naapuriavun kanssa oltava tarkkana Talkootyön piirissä on myös ongelmatapauksia, kuten vaihtotyö. Tämä tarkoittaa ammattitaitoa vaativan työn tekemistä toiselle henkilölle, joka puolestaan tekee omalla ammattitaidollaan työn toiselle. Tässä mukana ovat sekä henkilökohtaisen osaamisen edellytys työlle, että vastike työstä. Näin ollen molem- mille työsuorituksille on määriteltävä sopiva korvauksen taso ja se kuuluu verotuksen alaisuuteen. Vaihtotyöhön kuuluu kuitenkin myös niin sanottu naapuriapu. Tämä on satunnaista ja vastikkeetonta työtä henkilöiden välillä ja se on sallittua. Esimerkiksi naapurit voivat sopia keskenään, että toinen käy kastelemassa kukat tai kolaamassa lumet pihalta sillävälin, kun toinen on lomalla, kertoo ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta. Myöskään naapuriapuun eivät kuulu henkilökohtaista osaamista vaativat työt, kuten esimerkiksi sähkö-, rakennus-, putki-, terveydenhuolto- tai lakityöt. Seurojen ja yhdistysten hyväksi tehtävä talkootyö Lähtökohtaisesti seurojen varojenkeruutalkoot ovat verotonta työtä, mutta nämä asiat eivät aina ole aivan selkeitä, Manninen toteaa. Yhdistyksen hyväksi saa tehdä työtä, mutta sen täytyy olla talkootyötä jotta se olisi verovapaata. Jos toimii palkallisena yhdistyksen hyväksi, palkkaa verotetaan henkilökohtaisena ansiotulona. Tässä tulee rajanveto, eikä se ole aina täysin selkeä. Aina ei voida täysin varmasti sanoa, kummalleko puolelle työ menee, mutta usein on havaittavissa tiettyjä tunnusmerkkejä, jotka viittaavat jompaankumpaan suuntaan. Talkootyötä on työ, johon ei tarvita mitään erityistä henkilökohtaista osaamista ja sitä tehdään tilapäisesti. Jos tehdään tiettyä ammattitaitoa ja henkilökohtaista osaamista vaativaa työtä, mukana on työnjohto ja valvonta, tai työ ei liity yhdistyksen omaan toimintaan millään lailla ja on pitkäkestoista jatkuvaa toimintaa, voidaan ajatella työn olevan muuta kuin talkootyötä, Manninen listaa. Verovalvonta seuraa ja valvoo yhdistysten sekä eri alojen toimintaa ja työtä. Verohallintoon voi myös kuka tahansa tehdä ilmoituksen, jos epäilee jonkinlaista veronkiertoa. Talkootyö on ilmaista työtä ja sitä saa tehdä. Terve järki yleensä sanoo, mikä on talkootyötä ja mikä ei. Jos omat hälytyskellot alkavat soida ja herää kysymys, onko tämä varmasti talkootyötä, on verottajakin todennäköisesti kiinnostunut asiasta, Manninen toteaa. Naapurin kukkien kastelu tämän ollessa lomalla on esimerkki naapuriavusta. Työsuojelumääräykset eivät koske talkootyötä Talkootyöhön ei sovelleta mitään työsuojelumääräyksiä. Lait astuvat voimaan siinä tapauksessa, kun työstä on tehty jonkinlainen sopimus. Yleisin on allekirjoitettu FreeDigitalPhotos.net/BJWOK työsopimus, mutta sopimuksia voi olla myös erilaisia. Kaikissa sopimuksissa, joissa työstä maksetaan mitä tahansa vastiketta, sovelletaan työsuojelulakia, muistuttaa Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastaja Sampo Pelkonen. Hän on nähnyt tapauksia, joissa esimerkiksi ystävät ovat sopineet keskenään vastikkeesta, mutta työn päätyttyä sopimus on rikottu, eikä työntekijä ole saanut korvausta. On tapauksia, joissa työntekijä on lähtenyt oikeusteitse vaatimaan työstään sovittua korvausta. Oikeus on voinut todeta kyseessä olevan sitovan työsopimuksen, vaikka sitä ei ole kirjallisesti tehty, Pelkonen kertoo. Työturvallisuus otettava huomioon Vaikka työturvallisuuslait eivät koske talkootyötä, on talkoiden järjestäjän syytä ottaa turvallisuusasiat huomioon. Vakuutusyhtiöillä on olemassa talkoovakuutuksia, mutta on hyvä muistaa, että vakuutus ei poista turvallisuusriskejä. Työn järjestäjän on ennemminkin syytä kiinnittää huomiota asioihin, joilla tapaturmat voidaan estää. Työturvamääräyksistä saa ohjeita työturvallisuuteen, vaikka ne eivät tulisikaan velvoitteeksi työlle. Niistä näkee, kuinka työ voidaan järjestää turvalliseksi, Pelkonen vinkkaa. Talkoot ovat vanha hyvä perinteinen tapa, mutta täytyy olla tarkkana siinä, onko se puhtaasti vastikkeetonta auttamista. Jos jotain on palkkioksi luvattu, eikä sopimuksista pidetä kiinni, se on helposti työsuhteeksi tulkittava. Jos talkootyötä tehdään puhtaasti auttamismielessä, se on hyvä asia, Pelkonen summaa. Valoisat yöt - valvotut yöt? Teksti ja kuva: Anne Laine Valo voi vaikuttaa terveyteemme myönteisesti tai haitallisesti. Kun huone on valoisa ja ilma hikinen, voi unen saanti olla haasteellista. Valoherkkyydestä kärsivät ihmiset nukkuvat usein paremmin talvella ja kyseessä onkin kaamosunettomuuden käänteinen ilmiö. Pahimmillaan unettomuudella voi olla kohtalokkaat seuraukset. Väsymykseen selvästi liittyviä, vakavia liikenneonnettomuuksia on paljon enemmän kesäkauden alussa ja kesällä kuin muina vuodenaikoina, kertoo unilääketieteen erikoislääkäri Markku Partinen Helsingin Uniklinikalta. Moni kärsii kesällä uniongelmista Ihmiset kärsivät selvästi unettomuudesta kesäkuukausina. Silloin ihmisillä on Unen kannalta paras on viileähkö, pimeä huone, jossa lämpötila on astetta. erityistä taipumusta valoherkkyyteen, mikä taas vaikuttaa yöuneen, Partinen sanoo. Laajempien tutkimusten perusteella yleinen ongelma kesällä on pitkään valvominen valoisuuden seurauksena ja sitä kautta myös pitkään nukkuminen. Tästä seuraa viivästynyt unijakso. Nukkumaanmenon hetkellä silmiin osuva valo voi sammuttaa väsyttävän melatoniinin erityksen ja haitata nukahtamista. Kesäkuumuus valoakin rasittavampaa Valoakin enemmän voi unen saantia hankaloittaa kuumuus ja erilaiset tuulettimet ja pimennysverhot ovatkin hyvä hankinta. Makuuhuone ei saisi olla liian kuuma tai valoisa. Unen kannalta paras on viileähkö huone, jossa lämpötila on astetta. Eräs potilaani kertoi menneensä ulos terassille nukkumaan vilttien kera, kun oli liian kuuma yö, Partinen muistelee. Oikeilla ruokatottumuksilla ja petivaatteilla parempi uni Hiilihydraattipitoinen ateria ennen nukkumaan menoa voi helpottaa nukahtamista. Raskasta ruokaa ei kannata syödä myöhään, tällöin uni jää huonoksi. Kahvia suositellaan nautittavaksi vain aamulla. Illalla on hyvä nauttia kevyt iltapala kuten esimerkiksi yrttiteetä, mysliä ja voileipää, sanoo Partinen. Petivaatteiden tulisi olla hengittäviä ja luonnonkuituisia. Käsien ja varsinkin jalkojen lämpimänä pitämisellä on ollut positiivisia vaikutuksia unensaantiin, Partinen kertoo. Valo pitää meidät rytmissä Valoisat illat saavat toisilla rytmin sekaisin. Sisäisen kellon kannalta aamun valo on tehokkainta, sillä se aikaistaa rytmiä. Kirkasvaloa ei saisi ottaa illalla, sillä tällöin se tarjoaa elimistölle väärän signaalin ja myöhentää nukkumaanmenoa. Luontainen väsymys saattaa tulla vasta myöhemmin illalla, mikä vaikeuttaa nukahtamista. Yöuni voi myös olla huonompaa ja katkonaista. Etenkin jos mieliala on matalalla, saattaa esiintyä aamuyön valvomista, Partonen kertoo. Lomalta töihin palaaville ihmisille Partinen ei suosittele aloittamaan unen rytmittämistä työaikoihin ennen loman loppua. Loma-aikana kannattaa nauttia kesäilloista ja kesäöistä jos vaan voi ja aamulla nukkua hyvällä omallatunnolla pidempään, eiköhän se ole vaan hyvästä. Töiden alkaessa voi väsyttää, mutta muutamassa päivässä varmasti palautuu normaaliin rytmiin, Partinen suosittelee. Jatkuva ja säännöllinen unettomuus on usein merkki ajankohtaisesta elämään liittyvästä stressistä tai työuupumuksesta. Vähänkin pitkittyneemmän ja kiusallisemman unettomuuden jatkuessa ja elleivät itsehoitokeinot tai luonnontuotteet korjaa unettomuutta, kannattaa kääntyä lääkärin tai psykoterapeutin puoleen. Lääkkeellisiä menetelmiä unensaantiin ei suositella. Uni on välttämätön elementti hengissä pysymisen kannalta nesteen ja ruoan lisäksi, Partinen muistuttaa. Nukkuessa solut jakautuvat, energiaa varastoituu sekä kuona-aineet poistuvat elimistöstä. Valolla on myönteisiäkin vaikutuksia Keväällä päivät pitenevät ja silmiin tuleva valo auttaa elimistöä käymään paremmin 24 tunnin tahdissa. Sisäisen kellon päästessä valon osalta normaaliin vuorokausirytmiin toisilla mieli kohenee ja unirytmi paranee. Kevät lisää myös ihmisten sosiaalista aktiivisuutta. Muutokset tapahtuvat jopa hormonitasolla, sillä keho tuottaa testosteronia ja serotoniinia eniten juuri kevään ja kesän aikana. Auringon valo vaikuttaa meihin myös terveyden kannalta. Auringon UV-säteily nimittäin käynnistää iholla D-vitamiinin tuotannon. Kehomme tarvitsee D-vitamiinia useissa aineenvaihdunnallisissa toiminnoissa.

14 14 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 Nissan Almera Aj. 201 tkm, kats. 05/15. Huoltokirja, 2 x renkaat. Hyvä. Puh JOHAN ON MARKKINAT - palveluhakemisto Myydään/vuokrataan parvekkeellinen kt-kaksio 57 m 2 Savontiellä. Siisti huoneisto, läpi talon. Puh Mummon mökki, vanha kesämökki, rakennusten kunnolla ei väliä. Puh Täällä kiva nainen etsii sitä oikeaa loppuelämän kumppania n v. kunnollisesta, rehellisestä, tupakoimattomasta miehestä. Jolle luonto ja liikunta on arkipäivää. Vast. tl toim. nimim. Jo Juhannus yhdessä? Ford Mondeo 1.8TDCi /kk Audi A6 2.0TDi /kk OK! Toyota Yaris 1.4D /kk Citroen C3 1.6i Aut /kk VW Touran 1.6i /kk OK! Opel Tigra 1.8i AVO! /k LandR Freeland D /k RAHOITUS 100% ELI JOPA ILMAN KÄSIRAHAA! Katso myös muut automme- Käpykankaantie 8, Varkaus Poikkea ostoksille ja kahville! SIIKAMÄEN kyläkauppa kahvila Avoinna joka päivä TERVETULOA! Varkaudentie 980, Siikamäki Cambridge ei ole pelkkää laihdutusta. Se on monelle avain uuteen elämään. Nyt meiltä myös paljon toivotut ja KOIRANRUOAT Tervetuloa ostoksille monipuolisten valikoimien erikoisliikkeeseen! Kauppakatu 62, Varkaus. Puh Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-14 Vaihdetaan kesäpaikka kuivalla maalla lähellä Savonlinnaa + 60 m 2 kerrostalo-osake, (ei hissiä) oktaloon. Puh Lahjoitetaan leipää maanantaisin klo Adventtikirkolla, Linjurik. 7. Oma kassi mukaan. Tervetuloa! A V O I N N A M A - P E p ja Tervetuloa asioimaan Kauppakadulle! Voit tukea Varkaudessa tehtävää lähimmäistyötä myös lahjoittamalla myyntikelpoisia huonekaluja, astioita, polkupyöriä, ym. ym. HUONEKALUT NOUDAMME ILMAISEKSI. ViaDia-tori Varkaus, Kauppakatu 24. Jalkaterapeutti (AMK) Karoliina Laitinen Kauppakatu 59, Varkaus Puh Koiratrimmaamo Kamu Trimmaukset kaikille roduille, myös pesut. - Lemmikkikeskus Varkaus Mira Leskinen Cambridge valmentaja Repokankaantie 18 B 7, Varkaus Iiris Teittinen puh Koiratrimmaamo Kamu nyt myös Facebookissa! PALVELEMME MONIPUOLISESTI KAIKISSA HIUSASIOISSA! mm. ripsien pidennykset Laaja mallisto peruukkeja (myös maksusitoumuksella) KÄPYKANKAAN HIUS-PISTE Käpykankaan palvelukeskus Puh Soita ja kysy lisää! Kauppakatu Varkaus Avoinna: ma-pe 10-17, la Asiointiapu - Lääkehuolto - Pesuapu - Sиvousapu Soita ja sy lisää monipuolisista palveluista e. Marjo, Sirpa, Viikon ajatus Hautakivien Erikoisliike Hautakivet Kaiverrukset Kultaukset Entisöinnit Liikkeessämme esillä hautakivimallisto. Soita ja sovi esittelyaika Ahlströminkatu Varkaus Tutustu palvelupaketteihimme osoitteessa tai tule käymään paikan päällä! Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden kirjoituksia, runoja, mielipiteitä ja kannanottoja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat tekstit. Lähetä kirjoituksesi sähköpostitse: tai osoitteeseen: Sinun Savo, Pirnankatu 1 A, Varkaus. Lähde Kävin lähdevettä juomassa, se lähde on siellä metsän huomassa. Pohjassa kuplii ja kirkasta on, veden maku on aivan verraton! Siitä pieni puro lähtee suolle päin, sen hitaasti mutkitellen etenevän näin. Suurella ilolla pullon vedellä täytin, varmaankin Kuninkaalta silloin näytin? Keijo Toivanen Voisimmeko ajatella avaavamme sydämemme, kaikki me? Niin, voisitko ajatella tekeväsi tämän, tämän karun työn, ja avaat sydämesi rakkaudelle, välittämiselle, myötätunnolle, enemmän kuin koskaan? Ikään kuin virtaat sitä, rakkautta puhtaimmillaan. Kun tämän teet, tämän työn, tunnet sen itsessäsi, tiedät missä olet, mitä kasvuhaasteita sinulla vielä on tallusteltavana, olet tietoisempi itsestäsi, maailmasta. Voisitko ajatella tekeväsi tämän, tämän palveluksen maailmalle, avata silmäsi, sydämesi sepposen selälleen? Voi hyvin, käytä sydäntäsi, jos vain uskallat. Petri Huitti

15 Lauantai 13. kesäkuuta Joka viikko neljän kunnan alueella! Kysy lisää p HINAUS TIMO LEVÄINEN Puh LÄMPÖMESTARIT Ari Koistinen Öljypoltinhuollot, -korjaukset, -testaukset, -asennukset. Putkityöt, mm. pintaan asennukset. Kattilahuoneremontit. Puh PIHAPUIDEN KAADOT, KANNONJYRSINTÄ JA RAIVAUSSAHATYÖT. Kotitalousvähennys.Vakuutukset on. Puh Kiinteistöhuolto tehtävissä toimii SAVON YKKÖSHUOLTO KY Varkauden AUTOMAALAAMO OY Varaosapiste Tokinpysäkki 3, Varkaus Mika Gustafsson puh vuoden kokemuksella Parketti- ja mattoasennus Väisänen Oy NOPEA PALVELU HUOM! Tallenna numero puhelimeesi! Ajamme useammalla autolla! 24 h Kaikkien hinauspalvelua käyttäneiden kesken arvomme yhdelle asiakkaallemme vuoden lopussa 500 :n arvosta polttoainetta! Parkettien sävytykset pintalakattuna TARJOAMAMME MME PALVELUT: PARKETIT MATTOTYÖT HUONEISTOREMONTIT LATTIOIDEN TASOITUKSET -pumppaamalla Betonilattioiden TIMANTTIHIONNAT ja OIKAISUT KIRVESMIESTYÖT Helppokäyttöiset telattavat parkettilakat meiltä suoraan varastosta! Puh LVI-asennus/ KVV-valvonta Veikko Eronen puh Kuljetuspalvelua yli 50 vuotta Rakennus ja Atk MONONEN Rakennus- ja korjaustyöt ammattitaidolla lattiasta kattoon 20 v. kokemuksella -Uudisrakentaminen -Rakennussaneeraukset -Kattoremontit -Sauna-ja pesuhuoneremontit -Peltikattojen maalaukset -Ulkomaalaukset Pienkonehuolto K. Itkonen Puh Relanderinkatu 84 C VARKAUS Kevät on remontin aikaa! Onko ullakolla tarpeeksi villaa? Puhallusvillat kaikkiin tarpeisiin asennettuna LUOTETTAVAA SIIVOUSAPUA PAIKALLISESTA YRITYKSESTÄ KOTITALOUKSILLE JA YRITYKSILLE. SÄHKÖ-MÖYSERÖ OY Lampolahdenkatu 2-4, Pieksämäki puh. (015) Avoinna: ma-to 10-16, pe 10-15, la sulj. Martti Kuosmanen Ota yhteyttä ja sovi aika maksuttomaan arviokäyntiin! Minna Asikainen p Joroisten kunnostettuihin koskiin tuhansia taimenen poikasia Joroisten Muurin- Sauna- ja Venäjänkoskien kalataloudellinen kunnostustyö on valmistunut. Kunnostustyöt aloitettiin helmikuussa ja saatiin päätökseen maaliskuussa, vähäisiä muutostöitä ja maisemointeja alueella tehdään vielä tulvakauden jälkeen. Nyt kunnostetuille koskialueille istutetaan tuhansia järvitaimenen vastakuoriutuneita poikasia sekä 1- ja 2-vuotiaita poikasia. Kalanpoikaset saapuivat koskille torstaina 11. kesäkuuta. Taimenkannan palauttamiseen osallistui myös Luonnonvarakeskus Enonkoskelta ja Haukiveden vetouistelijat, Linnasaaren trolling cup Kunnostuksessa sorastettiin ja kivettiin järvitaimenen lisääntymis- ja poikasalueiksi Muurin- ja Saunakoski sekä Venäjänkoski. Liunan voimalaitoksen sivuhaaraa ei tässä yhteydessä kunnostettu vaan se on ajankohtainen vasta mahdollisen kalatien rakentamisen yhteydessä. Hankkeen rakennuttaja oli Etelä- Savon ELY-keskus ja pääurakoitsijana toimi Varkauden Tehokaivu Oy, kalataloudellisena asiantuntijana Suomen vesistöpalvelu osuuskunta. Hankkeen kokonaiskustannus oli noin euroa ja sen rahoitti Pohjois-Savon ELY-keskuksen ELYkalatalouspalvelut Järvi-Suomi ja Liunan voimalaitoksen kalatalousmaksuvarat. Melontamahdollisuuk- Käsinpesut Vahaukset Sisäpuhdistukset SAIMIN AUTOCENTER Hasinmäentie Varkaus puh KYSY KULJETUSTA! Savontie 42, VARKAUS Puh. (017) , Avoinna: Ma-pe 9-16 sien säilyttämiseksi kunnostus toteutettiin niin, että koskiin jätettiin melonnan mahdollistava melontaväylä. Kunnostuksen aikana ja sen jälkeen on tehty vedenkorkeuden tarkistusmittauksia eri virtaamatilanteissa ja purkautumiskäyrät ovat säilyneet ennallaan. Lähde: Pohjois-Savon ELY-keskus

16 16 Lauantai 13. kesäkuuta 2015 SAUNAKIULU FRISBEET Taloudellisesti Talouskulmasta! Kesäsaunaan... II-kerroksessa! VESIKAUHAT 3 LÖYLYTUOKSUT TIKKATAULU 3 UIMAPATJA PIHAUIMA-ALTAAT REILUSTI RELLUNKULMASTA! Handai HALKOMA- KONEET UIMARENGAS HIEKKALELU- SETTI PYYHKEET Handai MOOTTORI- SAHAT alk. FOLIOVUOAT KASVISPANNU KARAHVI CAPRI-setit alk. Grilliherkkuihin... Vaateosastolta juhannukseksi... TALOUSKULMAA Relanderinkatu 57, VARKAUS Puh , AVOINNA: MA-PE 9-18, LA 9-14 Tuotteet voit myös maksaa osamaksulla, tilatessasi verkon kautta KOTTIKÄRRYT MAKKARA- TIKKU MUURINPOHJA- PANNU KAKKUKUPU TARJOUS Naisten FARKKU- LIIVIT 3 alk. OKSA- SILPPURI SASLIK- TIKUT VIHANNES- HÖYRYSTIN HYÖNTEIS- SUOJA Miesten CAPRIT 3 Muista katsoa 399 alk. alk. OKSA- SILPPURI Handai KLAPISIRKKELIT alk. HALKAISUKIRVES Relanderinkatu 56, VARKAUS. Puh , Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-14

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Vaellus- ja karisiika

Vaellus- ja karisiika Vaellus- ja karisiika P erämerellä esiintyy kaksi eri siikamuotoa, virtavesiin kudulle nouseva vaellussiika sekä paikallisempia kantoja muodostava merikutuinen siika eli karisiika. Siikamuodot eroavat

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

FINGER FOOD eli sampivartaat

FINGER FOOD eli sampivartaat Kalaryssäys reseptit 2008 Sampiruokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. ranskalainen Clos des Amandiers Pinot Gris 2004, saksalainen Kendermanns Pinot Noir sekä italialainen Chardonnay dei Sassi Cavi. FINGER

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Keittiömestari kalalla

Keittiömestari kalalla Keittiömestari kalalla Jukka Kyllösen kalaruokareseptejä Kuha Lehtipinaatilla ja vihanneksilla täytetty kuhakääryle, kevätsipulikastiketta 600 g kuhafileetä n. 150 g kpl 100 g porkkanaa suikaloituna 50

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Kevät 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Kevät 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Mansikkasangria raikastaa kevätpäivän. KEVÄT SAAPUU KEITTIÖÖN Pinaattiletut 5 Kermainen kevätsipulikeitto 7 Kevätpuuro

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Lihattomat reseptit vk 2

Lihattomat reseptit vk 2 Lihattomat reseptit vk 2 Parsakaali savutofupiirakka... 2 Hummus... 3 Minestronekeitto... 4 Linssimureke... 5 Sienipasta... 6 Chili sin carne... 7 Punajuurisosekeitto... 8 Kullankeltainen hernekeitto...

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12)

Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) Pohjoismainen kouluruokaviikko (viikko 12) SUOMI Jauhelihakeitto 10 hengelle 800 g jauhelihaa suolaa 2,5 l lihalientä 2 laakerinlehteä 10 maustepippuria 0,2 kg porkkanoita 0,2 kg purjoa 0,2 kg selleriä

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä!

Talvi 2016. Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat. Reseptit. Ota mukaan, Ole hyvä! Talvi 2016 Reseptit Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat Ota mukaan, Ole hyvä! Nautitaan pakkasista hyvän ruoan äärellä! TEHDÄÄN TALVESTA HELPPO JA HERKULLINEN Broilerpasta 5 Kermainen lohikeitto

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi

Reseptejä. Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola. www.prokala.fi Reseptejä Kalaruokahetkiin... Reseptit Michael Björklund ja Markku Luola www.prokala.fi Valkoinen on punaista Resepti: Michael Björklund Oliivi-tuorejuustogratinoitua lipeäkalaa Tomaatti-äyriäiskastiketta

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.

Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia. Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset. Kekrin ajan ruokia ja leivonnaisia Marja Niskanen Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset p. 0400 905 782 marja.niskanen@maajakotitalousnaiset.fi Monestihan sitä syyvään kolomenlaesta kalloo, Kekrinajan

Lisätiedot

Paistettukala Valmistusohje

Paistettukala Valmistusohje V u o s i k a l e n t e r i 2016 Kalamiehen pihvit 500g fileoitua haukea, kuhaa tai muuta kalaa 1 prk ranskankermaa 3/4 dl korppujauhoja 1 sipuli 1 rkl voita 2 munaa ½ tl suolaa 1 rkl sitruunamehua ripaus

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren

Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren Polsk mat Helsingfors arbis 18.10.2010 Päivi Erola och Karin Lindgren 1. Kirkas punajuuriliemi Barszcz czerwony 2. Sienitäytteiset korvanyytit Uszka z grzybami 3. Suolaheinäkeitto Zupa szczawiowa 4. Kuhaa

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

Ja sitten grillataan!

Ja sitten grillataan! Toukokuu 2015 Ja sitten grillataan! Miten syntyy täydellinen grillauskastike Coca-Cola-siirapista? Sen paljastaa Sinebrychoffin Beer Ambassador Anikó Lehtinen. Kokeile myös muita Anikón reseptejä. Grilliruoan

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

Hunajareseptejä ammattikeittiöille

Hunajareseptejä ammattikeittiöille a, reseptejä ammattikeittiöille Sisältö Esipuhe 3 Täytetyt Guacamole-tomaatit 4 inen sieni-sitruunaspagetti 1 lohi 5 broileri uunissa 6 iset wok-vihannekset 7 Gulassi 8 -perunapaistos 1 Rapea hunajaleipä

Lisätiedot

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT

UUNILAHNA (suutari/säynävä) SUUTARIPIHVIT UUNILAHNA (suutari/säynävä) Kalaa noin 1,5-2,5kg voita suolaa n. 4 tl valkopippuria 2dl kermaa perunaa porkkanaa sipulia tai purjoa tilliä Perkaa ja suomusta kala tai osta jo käsiteltynä. Laita uuni lämpenemään

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma Perjantaina 6.11.2015 klo 10:00 14:00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Huittinen Maistiaisten reseptit: Juuressosekeitto lehtikaalipestolla G Pinaatti-perunasuurimorieskat

Lisätiedot

ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1. Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta

ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1. Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 1 Heinz International Recipe Collection...Herkullisia ja nopeita reseptejä kaikkialta maailmasta ATW Menu folder FI.qxd 09/03/06 12:37 Side 2 TASTE THE WORLD...

Lisätiedot

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa

Huevos rancheros 2 annosta. 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa Huevos rancheros 2 annosta 1 prk (285/170g eli noin 2 dl) keitettyjä mustapapuja 1 pieni sipuli 1 pieni valkosipulinkynsi tilkka öljyä suolaa 1 avokado hieman limetin mehua suolaa 2 tuoretta kananmunaa

Lisätiedot

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Liharuuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Liharuuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Burgundin lihapata Grillipihvit Hirven tai naudan paisti Jauhelihakeitto Kalkkuna Kanakasvis-wok Wieninleike Burgundin lihapata Väinö Niskanen/Amiedu

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

MAINIOT MARINOINTI- VINKIT

MAINIOT MARINOINTI- VINKIT MAINIOT MARINOINTI- VINKIT OBH Nordica Food Sealer Säilyttää elintarvikkeet tuoreina jopa viisi kertaa pidempään Tyhjiöpakkaamisessa elintarvikkeet säilötään ilmattomaan tilaan eli vakuumiin. Käytännössä

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalaruokakerho-ohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on tutustua kalankäsittelyyn sekä kalaruokien valmistamiseen tekemällä itse 2-4 kalaruokaa alusta loppuun. Ensimmäisellä kerhokerralla

Lisätiedot

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010

Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 Metsä Tissue Reseptejä Talvi 2009-2010 1. Ruoanlaittopaperissa kypsennetty ratatouillesalaatti ja valkosipuli-mantelidippi 2. Ruoanlaittopaperilla haudutettu perunagulassi ruisleipälastujen kera 2 punaista

Lisätiedot

HELPPO Hirvipata ( 4:lle )

HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) HELPPO Hirvipata ( 4:lle ) Aika: 1 1/2-2 tuntia 600 g luutonta Hirvenlihaa, esim ulkopaistia. 2 rkl voita, margariinia tai öljyä 2-3 sipulia 1 tl suolaa ripaus paprikaa tai valkopippuria 1 tl timjamia

Lisätiedot

Tulisilla hiilillä! Täytetyt broilerin koivet vaativat miedompaa lämpöä ja enemmän aikaa, mutta ovat huokeita ja herkullisia.

Tulisilla hiilillä! Täytetyt broilerin koivet vaativat miedompaa lämpöä ja enemmän aikaa, mutta ovat huokeita ja herkullisia. Tulisilla hiilillä! Grillaaminen kertoo kokista paljon. Pinnalta musta, sisältä raaka liha ja palaneet makkarat johtuvat usein kärsimättömyydestä. Avainsanat parempaan lopputulokseen ovat kärsivällisyys

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille Haavissa KEITTOPÄIVÄÄN TAI PÄÄRUUAKSI Kalamurekevuoka Persikka-porkkanakastike 2,0 kg Seiti-lohikuutio, pakaste 0,9 kg Perunasoseaines, pakaste

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.

Lisätiedot

Ryssäystiimin kalanyytit

Ryssäystiimin kalanyytit Kalaryssäys reseptit 2006 Ryssäystiimin kalanyytit Lohta Tilliä Ruohosipulia Suolaa Sipulia Paprikaa Herkkusieniä Foliota ja leivinpaperia Mausta lohisuikaleet suolalla, ruohosipulilla, tillillä. Suikaloi

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

PRETZELIT. L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön PRETZELIT Aidot saksalaiset pretzelit Pretzelit ovat perinteisiä suolaisia leivonnaisia, joita on valmistettu ssa vuosisatojen ajan. Ne ovat edullisia ja helposti mukaan otettavia välipaloja, jotka sopivat

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i

moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i Kalaherkkuja moneen makuun k i r j o l o h i s i i k a s a i m a a n n i e r i ä s a m p i kirjolohi kirjolohi-lehikäinen 6 kirjolohiviipaletta (yht. 350 g) 200 g voitaikinaa 100 g piparjuurituorejuustoa

Lisätiedot

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy

Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Kotimainen huipputerveellinen Camelinaöljy Camelinaöljy on aito ja ekologisesti viljelty suomalainen luonnontuote, joka on omaisuuksiltaan ja laadultaan ainutlaatuinen ja jonka valmistamisessa on otettu

Lisätiedot

NELJÄN VUODENAJAN SAVUSTUSRESEPTIT

NELJÄN VUODENAJAN SAVUSTUSRESEPTIT NELJÄN VUODENAJAN SAVUSTUSRESEPTIT Keväällä Savustettuja häränlihavartaita ja chilivoikastiketta 800 g häränulkofileetä 8 luumutomaattia 4 pieniä punasipuleita 1 kesäkurpitsa 1 rkl öljyä mustapippuria

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

1800 kcal ruokavalio

1800 kcal ruokavalio 1800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi Meksikolainen keittiö houkuttelee lähtemään tutkimusmatkalle. Mitä eroa fajitalla ja burritolla oikeastaan on? Miten valmistetaan quesadilla, ja ennen kaikkea, miten se lausutaan? Tämän reseptikokoelman

Lisätiedot

1 800 kcal ruokavalio

1 800 kcal ruokavalio 1 800 kcal ruokavalio Ruokavaliosuositukset: Energiasisältö: 1 800 kcal Proteiinipitoisuus: n. 20 % päivittäisestä energiansaannista, eli 81 90 g Rasvapitoisuus: n. 30 % päivittäisestä energiansaannista,

Lisätiedot

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita Makupasta reseptejä Broileri-Pestopasta 4-6:lle 2 rkl öljyä n. 400 g broilerin fileesuikaleita 1 punasipuli 4 valkosipulinkynttä 6 dl vettä 2-3 rkl vihreää tai rucola-pestokastiketta n. 5 dl Myllyn Paras

Lisätiedot

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa

goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa goes VÄLIPALA Monipuoliset eväät tarjoaa Krista Gross Kroppa ja mieli pysyvät virkeänä, kun syö monipuolisesti ja säännöllisesti. Ihan tavallista kotiruokaa, terveellisiä välipaloja ja tarpeeksi nestettä

Lisätiedot

Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA

Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA Naudan-, poronja karitsanlihatalo MERI-LAPIN KARITSA Meri-Lapin Karitsa on pohjoinen karitsanlihatuotevalikoima, jonka liha tuotetaan Pohjois-Suomen lammastiloilla. Maultaan mieto, murea ja vähärasvainen

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

Kalaryssäys reseptit 2007

Kalaryssäys reseptit 2007 Kalaryssäys reseptit 2007 Kuharuokien kanssa sopivia viinejä ovat mm. itävaltalainen Gobelsburger Riesling, uusiseelantilainen Sileni Cellar Selection Pinot Gris ja ranskalainen La Sancive Muscadet Se`vre

Lisätiedot

Testivoitot - Škoda Octavia

Testivoitot - Škoda Octavia Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän

Lisätiedot