Ehdotus Lohjan lähidemokratia ohjelmasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus Lohjan lähidemokratia ohjelmasta"

Transkriptio

1 Yhteenveto kaudesta Lohjan kaupunki (kaupunkikeskusta) ja Lohjan kunta (osakeskukset: Virkkala, Kirkniemi ja Lohjansaari, Aseman seutu, Immula, Perttilä ja Muijala sekä Pulli, Karstu, Paloniemi, Routio) yhdistyivät vuonna Sammatti liittyi Lohjaan vuonna 2007, Karjalohja ja Nummi-Pusula liittyivät vuonna Tästä jako nykyisiin alueisiin: Kaupunkikeskusta, Etelälohja, Valtaväylät, Karstu - Paloniemi - Routio, Sammatti, Karjalohja, Nummi ja Pusula. Lohjan lähidemokratiamalli otettiin käyttöön viimeisimmän yhdistymisen yhteydessä vuonna Lähidemokratiaorganisaatio ja sen kaikki toteuttajat (kunta, Läntistä Lähidemokratiaa-hanke, alueiden johtokunta, aluetoimikunnat, vaikuttajaraadit, yhteisöt, kuntalaiset) ovat edistäneet avointa hallintoa ja osallistumista. Edellä mainittujen tahojen toiminnassa on edistetty: - Tietoa ja neuvontaa vapaaehtoistyötä organisoiville kansalaisille ja järjestöille helposti löydettäväksi - Toimintamallien luomista harvaanasuttujen alueiden asukkaiden osallistumisen edistämiseksi - Demokratiaan ja osallisuuteen liittyvien tietovarantojen avaamista Mallilla on saatu asukkaiden mielipiteitä ja näkökantoja esiin. Aluetoimikuntia, vaikuttajaraateja ja kuntalaisia on kuultu. Asukkaiden näkemysten ymmärtäminen, hyväksyminen ja huomioon ottaminen kaipaa vielä parannusta. Osa kuntalaisista pitää lähidemokratiamallia epäonnistuneena, koska mm. kouluja ollaan edelleen sulkemassa eikä kaikkia mielipiteitä ole huomioitu. Kuuntelemisen tulisi päteä molempiin suuntiin myös kuntalaisten tulisi kuunnella valtuutettuja ja virkamiehiä, sillä vuorovaikutus on kaksisuuntaista ja hyvällä vuorovaikutuksella saavutetaan luottamus, joka on kumppanuuden edellytys. Lähidemokratiamallissa edustuksellinen demokratia on kunnallishallinnon pääsääntö, mutta sitä täydentämään luotiin lähidemokratiamalli, joilla vedetään yhteisvastuuseen toimijoita, jotka eivät kunnan organisaatioon kuulu. Lähidemokratian käytön hyödyntäminen on uusi asia ja sen käytön oppiminen vie aikaa. Kysymys ei ole kuitenkaan ulkoistamisesta, yksityistämisestä puhumattakaan, vaan yhteistyön rakentamisesta kunnallishallinnon ja kansalaistoiminnan välille aloilla, jotka ovat molemmille yhteisiä. Ehdotus Lohjan lähidemokratia ohjelmasta Valtuuston kiertokokoukset Lohjan valtuusto kokoontuu vuoden aikana 2 kertaa eri puolilla Lohjaa muualla kuin kaupungintalon valtuustosalissa. Kuntalaiset voivat tulla kuuntelemaan valtuuston kokouksia, kuten valtuustosalissa kokoonnuttaessa muutenkin.

2 Alueiden johtokunta Alueiden johtokunta on Lohjan kaupungin organisaatioon kuuluva toimielin ja toimikausi on valtuustokausi. Lohjan kaupunginhallituksen kokouksessa vahvistettiin johtokunnan kokoonpanoksi kaksi edustajaa kustakin aluetoimikunnasta ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen; kaupungin edustajina yksi kustakin valtuustoryhmästä ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen sekä kaupunginjohtaja ja kokouksessa käsitelyssä olevasta asiasta vastaava(t) toimialajohtaja(t) tai heitä edustava asiantunteva viranhaltija. Alueiden johtokunnan sihteerinä ja esittelijänä toimii lähidemokratiasta kaupungissa vastaava henkilö, aluekoordinaattori. Jokainen aluetoimikunta valitsee järjestäytymiskokouksessaan alueiden johtokunnan edustajansa. Johtokuntaan voidaan valita aluetoimikuntien esityksestä myös henkilö, jonka kotipaikka ei ole Lohja, mutta jolla on kesäasunto Lohjalla ko. alueella. Aluetoimikunnat eivät voi valita johtokunnan edustajakseen valtuutettua tai lautakuntien jäsentä. Aluetoimikunnat valitsevat edustajansa johtokuntaan mennessä. Alueiden johtokunnan jäsenet ovat Kuntalain 5. luvun tarkoittamia luottamushenkilöitä. Alueiden johtokunnan pöytäkirjat käsitellään omina päätöspykälinään kaupunginhallituksen kokouksissa. Alueiden johtokunta tekee esityksiä suoraan sekä lautakunnille että kaupunginhallitukselle. Kaupungin viranhaltijoille, valtuutetuille sekä alueiden johtokunnan kokouksen jäsenille maksetaan osallistumisesta hallintosäännön mukaan. Alueiden johtokunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa, kerran keväällä ja kerran syksyllä niin, että siinä voidaan ottaa kantaa mm. talousarvion valmisteluun aluetoimikunnissa valmisteltujen esitysten pohjalta. Kokouksia on pidetty tähän asti vuosittain neljä (mm. palveluverkon käsittely). Alueiden johtokunta ottaa kantaa siihen, mitkä ovat Lohjan alueella tärkeimpiä kehittämishankkeita ja miten niitä vietäisiin kaupungissa jatkovalmisteluun ja päätöksentekoon lautakuntiin ja siitä eteenpäin. Alueiden johtokunta nimeää pyydettäessä oman edustajansa erilaisten suunnitelmien ja hankkeiden ohjausryhmiin tai vastaaviin. Alueiden johtokunta päättää sille osoitettujen avustusmäärärahojen käytöstä. Alueiden johtokunta käsittelee aluetoimikunnalta saamansa asiat ja pyytää tarvittaessa aluetoimikunnalta lisätietoja. Aluefoorumit Valtuuston kiertokokousten yhteydessä, kokouksia ennen tai niiden jälkeen järjestetään

3 aluefoorumi, johon kaikki kuntalaiset ovat tervetulleita keskustelemaan valtuuston jäsenten kanssa ajankohtaisista asioista. Vaihtoehtoisesti aluefoorumi voidaan järjestää niin, että kuntalaisille tarjotaan mahdollisuus etäosallistumiseen, esim valtuusto kokoontuu valtuustosalissa, kuten tavallisesti, mutta tekniikka on järjestetty niin, että kuntalaiset kokoontuvat esimerkiksi valittuun koulun saliin, jossa he voivat interaktiivisesti osallistua keskusteluun. Vaikuttajaraadit Palvelujen käyttäjäryhmien kuulemista varten perustetaan vaikuttajaraateja (lapsiperheiden, nuorten, erityisryhmien, ikäihmisten ja yrittäjien tms.), joihin kootaan Lohjan alueelta kyseisten palvelujen käyttäjäryhmien edustajia sekä kyseisestä toiminnasta vastaavia viranhaltijoita. Raadeissa tuodaan esille kehittämisehdotuksia palveluihin liittyen ja vaihdetaan tietoa ja kokemuksia asukkaiden, yrittäjien ja viranhaltijoiden välillä. Aluetoimikunnat voivat esittää raatien perustamista alueiden johtokunnalle. Oman alansa virkamiehen tulisi osallistua vaikuttajaraatiin. Aluetoimikunnat Lohjan alueella toimii 8 aluetoimikuntaa: Etelä-Lohja, Karjalohja, Karstu-Paloniemi-Routio, Kaupunkikeskusta, Nummi, Pusula, Sammatti ja Valtaväylät. Jäsenten valinnat aluetoimikuntiin Johtokunta järjestelee uusien aluetoimikuntien valinnan niin, että aluetoimikunnat on valittu mennessä. Aluetoimikuntien toimikausi on valtuustokausi. Aluetoimikunnat eivät ole kuntalain tarkoittamia kunnan toimielimiä, eivätkä aluetoimikuntien jäsenet ole kuntalain 5. luvun tarkoittamia luottamushenkilöitä. Ehdotus käytännöstä: Aluetoimikuntien edellisen kauden puheenjohtaja(t) avaa(vat) uuden kauden ja aluetoimikuntaan valitaan jäsenet esim. kylän tai ns. toimialueen yhdistyksistä ja muista niihin rinnastettavista toimivista yhteisöistä tai alueen vakituisista ja/tai kesäasukkaista. Aluetoimikuntien jäsenmäärä henkilöä ja varajäsenet. Aluetoimikunnat valitsevat itse, ovatko kokoukset avoimia vai suljettuja. Pääsääntöisesti kokoukset ovat olleet kaudella avoimia. Aluetoimikuntien perustoimintaan kaupungin taholta suunnataan alueiden toimintasuunnitelmien mukaisesti käyttövaroja mm. tilavuokriin, kahvitukseen ja

4 monistuskuluihin (v euroa/aluetoimikunta). Kaupungin omistamissa kiinteistöissä ei tilavuokraa peritä. Kumppanuuden luominen Aluetoimikunnat toivovat olevansa muutakin kuin lausujia ja kannanottajia. Todellinen kumppanuus syntyy luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä. Kumppanuus vaatii oman prosessin syntyäkseen ja kehittyäkseen ja kumppanuudessa on tärkeä tiedostaa se, että päämäärän (tavoitteen) tulee olla kumppanuuden osapuolilla sama. Toimintaa tulisi koordinoida niin, että yhteiset tavoitteet saavutetaan. Kumppaneiden resurssit täydentävät toisiaan, vuorovaikutus perustuu vastavuoroisuuteen ja luottamukseen. Kumppanuus synnyttää lisäarvoa kaikille osapuolille. Lohjan ja sen alueiden kehittämisen eduksi olisi perustaa hanke yhteistyössä Lohjan kylät ry:n kanssa. Lohjan kylät ry hallinnoisi ja koordinoisi hanketta, kaupunki ja aluetoimikunnat toimisivat kuntalaisten osallistamiseksi. Lohjan kylät ry:llä on hyvät resurssit ja kokemus perustaa hanke tukemaan uudenlaisen kumppanuuden kehittämistä ja koordinointia. Lähidemokratian kehitystyöryhmä Lähidemokratian kehittymisen ja elinvoiman takaamiseksi kehitystyöryhmä kokoontuu tarvittaessa kahdesti vuodessa tekemään yhteenvetoa kuluneesta toimintakaudesta. Kehitystyöryhmän jäsenet ovat kaupungin lähidemokratiasta vastava aluekoordinaattori, toimialajohtajien osoittama(t) viranhaltija(t) sekä luottamushenkilöiden edustaja(t), esimerkiksi valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Aluetoimikuntia edustavat jäsenet (2) ovat alueiden johtokunnan valitsemia, esimerkiksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Tavoitteena kehitystyöryhmällä on näkyvät tulokset kuntalaistyytyväisyydessä tai kuntalaisten osallistumisen lisääntymisessä. Mittarina voidaan käyttää osallistujien määrän kasvaminen aluetoimikunnan toiminnassa, toteutuskelpoisten aloitteiden määrän kasvu tai Lohjan vetovoimaisuuden myönteinen kehitys kuntavertailussa vuoteen 2025 mennessä. Kauden puolessavälissä ja kauden päättyessä tehdään yhteenveto kauden onnistumisista ja kehityskohteista. Viestintä ja tiedottaminen Lohjan valtuuston, alueiden johtokunnan ja aluefoorumin kokoukset välitetään suorana Lohjan Netti-tv:n kautta (lohja.fi/nettitv), aluetoimikunnilla on yhteisen www-sivun ( lisäksi omat sivut ja facebook-sivu. Lisäksi kokoukset ja tapahtumat ilmoitetaan paikallislehdessä.

5 Alueiden johtokunnan esityslistat ja kokouspöytäkirjat löytyvät Lohjan kotisivuilta (kaupunki, päätöksenteko).

Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi

Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi Kaupunginhallitus 273 11.09.2017 Alueiden johtokunta 18 20.09.2017 Alueiden johtokunnan kokoonpanon vahvistaminen toimikaudeksi 2017-2019 KH 11.09.2017 273 Alueiden johtokunta toimii Lohjan lähidemokratian

Lisätiedot

Heljävaara Tapio Jäsen. Paakkunainen Lotta Jäsen. Sarakivi Antero Jäsen

Heljävaara Tapio Jäsen. Paakkunainen Lotta Jäsen. Sarakivi Antero Jäsen PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Alueiden johtokunta 26.04.2017 AIKA 26.04.2017 klo 15:00 PAIKKA Monkolan valtuustosali OSALLISTUJAT LÄSNÄ Eskola Mika Puheenjohtaja Hanhimäki Heikki Heino Kalevi Heljävaara Tapio Härmä

Lisätiedot

Tämä on jatkokokous pidetylle Alueiden johtokunnan kokoukselle. Asia Otsikko Sivu

Tämä on jatkokokous pidetylle Alueiden johtokunnan kokoukselle. Asia Otsikko Sivu ESITYSLISTA 3/2017 1 Tämä on jatkokokous 20.9.2017 pidetylle Alueiden johtokunnan kokoukselle. AIKA 27.09.2017 klo 16:15 PAIKKA Monkolan valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Heljävaara Tapio Jäsen. Sarakivi Antero Jäsen. Kuurto Annmarie Valtuustoryhmän edustaja

Heljävaara Tapio Jäsen. Sarakivi Antero Jäsen. Kuurto Annmarie Valtuustoryhmän edustaja PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Alueiden johtokunta 11.05.2016 AIKA 11.05.2016 klo 15:00-16:58 PAIKKA Valtuustosali, Monkola OSALLISTUJAT LÄSNÄ Eskola Mika Puheenjohtaja Paakkunainen Lotta Varapuheenjohtaja Hanhimäki

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Alueiden johtokunta AIKA klo 15:00-16:30. Ojaniittutalon ruokasali, Ojaniitunkatu 3, Lohja

PÖYTÄKIRJA 3/ Alueiden johtokunta AIKA klo 15:00-16:30. Ojaniittutalon ruokasali, Ojaniitunkatu 3, Lohja PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Alueiden johtokunta 14.09.2016 AIKA 14.09.2016 klo 15:00-16:30 PAIKKA Ojaniittutalon ruokasali, Ojaniitunkatu 3, 08150 Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Eskola Mika puheenjohtaja Paakkunainen

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.

Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2. Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS

YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS YHTEISTYÖ JA KUMPPANUUS -MITEN ME SEN TEEMME? ELINVOIMAA KUNTIIN -TIINA PELKONEN - 4.12.2017 TULEVAISUUDEN KUNNAN ROOLI Miten näitä vahvistetaan käytännössä? Mihin ollaan menossa? Kuka auttaa navigoimaan?

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa. Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta Muurla Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Erityisasiantuntija/MANE kansalaistoiminnan verkosto Tauno Linkoranta 19.4. Muurla Puheenvuoron keskeiset asiat Isoja muutoksia, hurjia haasteita Tulevaisuuden kunta perustuu

Lisätiedot

Nuorisoneuvoston toimintaohje

Nuorisoneuvoston toimintaohje 1 (5) Nuorisoneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Nuorisoneuvoston tarkoitus... 3 2 Nuorisoneuvoston kokoonpano... 3 3 Nuorisoneuvoston tehtävät... 3 4 Nuorisoneuvoston toimikausi ja ikäraja...virhe.

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Hanhimäki Heikki Jäsen. Jääskeläinen Liisa Jäsen. Mäkitalo Tuomo Jäsen Perkiömäki Reijo Jäsen

Hanhimäki Heikki Jäsen. Jääskeläinen Liisa Jäsen. Mäkitalo Tuomo Jäsen Perkiömäki Reijo Jäsen PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Alueiden johtokunta 27.09.2017 AIKA Jatkokokous 27.09.2017 klo 16:15-18:20 PAIKKA Monkolan valtuustosali OSALLISTUJAT LÄSNÄ Elo Stina-Maaret Eskola Mika Friberg Raimo Hanhimäki Heikki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 274 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003135 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet 1 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet Yhtymävaltuuston hyväksymä 15.6.2017 28 Muutokset huomioitu 13.6.2019 saakka. 1. Yleiset määräykset Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen

Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen Kaupunginhallitus 5 08.01.2018 Aloitteiden käsittelyprosessin uudistaminen 924/00.01.01/2017 KH 08.01.2018 5 Aloiteoikeus Kansalaisvaikuttaminen tarkoittaa halua ja kykyä vaikuttaa itseään koskeviin ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö

Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Liite 1 asukltk 17.5.2017 25 1 (2) Ylöjärven kaupunki Lapsi- ja nuorisoneuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven lapsi- ja nuorisoneuvosto

Lisätiedot

Kuru neuvoston toimintasääntö

Kuru neuvoston toimintasääntö 1 (2) Ylöjärven kaupunki Kuru neuvoston toimintasääntö Ylöjärven kaupungin asukaslautakunta 17.5.2017 1 Toiminnan tarkoitus Ylöjärven Kuru-neuvosto on kaupungin ja Kurun kaupunginosan asukkaiden yhteistyöelin.

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (12) Kuntakehitysjaosto Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2017 1 (12) Aika 19.09.2017, klo 17:29-20:23 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kajanus (5. krs) Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 20 V 7.6.2017, Kasvatus- ja koulutuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002999 T 00 00 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Järjestöedustajan kokemuksia

Järjestöedustajan kokemuksia Järjestöedustajan kokemuksia Raadeista yleistä Raatilaisen näkökulma Toteutusesimerkkejä Keskeistä raatien toiminnassa Sipilän hallitusohjelma: Tavoitteena vahvistaa kokemusasiantuntemuksen käyttöä ja

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Yhdistyvän Raahen kaupunginvaltuusto 14.11.2012 7. Voimaantulo 1.1.2013. Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan 1.

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Kuntayhtymän yhtymävaltuusto Esityslista N:o 1 25.1.2019 Asialuettelo: 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 NIMENHUUTO JA ÄÄNIVALLAN TOTEAMINEN 3 3 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Liite nro 1

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 27/2013 1 (1) 315 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien yhdistymisselvityksen toteuttamisen periaatteet ja toteutamistapa Kehittämisjohtaja Heikki Helve

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (5) 596 V 7.6.2017, Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

PÖYTÄKIRJA 1/ JUUPAJOEN KUNTA JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VAALIN TOTEAMINEN... 3 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 4 3 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ESITYSLISTAN TOIMITTAMINEN, PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA, PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.

Ristiinan aluejohtokunta Liite Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8. Ristiinan aluejohtokunta 14.9.2016 Liite 1 71 Alustava esitys aluejohtokunnista Hallintorakenneuudistuksen ohjausryhmän kokous 22.8.2016 Aluejohtokuntien määrä ja rakenne Mikkelissä on 4 aluejohtokuntaa

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/2017 80 Kokousaika 13.11.2017 kello 18.00 18.18 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 258 n vaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002995 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa toimikaudekseen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus

Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus Paikallisdemokratia / Lähidemokratia / Kumppanuus Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo hanke, keskusteluilta 19.10.2017 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Alueellinen lähidemokratia

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 33 09.05.2017 Tarkastuslautakunta 38 16.05.2017 Tarkastuslautakunta 54 21.08.2017 Tarkastuslautakunta 61 14.09.2017 Puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kolehmaisen sidonnaisuusilmoitus Tarkltk

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 260 Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 657 Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002978 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA 16.1.2017 klo 17.00 18.31 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kannisto Arttu (ja merkintä siitä, kuka Tynkkynen Alina toimii puheenjohtajana) Silenko Robert Mauriala

Lisätiedot

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto ) Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 19.6.2017 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 2 Yhtymäkokous KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Liite 4 ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN TALOUSARVIO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2017 1 (5) 656 Työterveysliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002989 T 00 00 02 Päätös päätti valita kahden vuoden toimikaudeksi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintaohje

Vammaisneuvoston toimintaohje 1 (5) Vammaisneuvoston toimintaohje 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tarkoitus 3 2 Kokoonpano ja neuvoston nimeäminen... 3 3 Kokousasiat... 3 4 Tehtävät 4 5 Voimaantulo...5 3 (5) 1 Tarkoitus Vammaisneuvosto on

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh 16.02.2017 Sivu 1 / 1 694/2017 00.00.01.00 30 Peruskoulujen ja lukioiden johtokunnat toimikaudella 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh. 050 395 2160 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN SALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Nuorisovaltuusto Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (14) Aika 31.10.2017, klo 17:00 Paikka Kirkkonummen kunnantalo (Ervastintie 2), Kirkkonummisali Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.1.2014 klo 17.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Savolainen Eetu (ja merkintä siitä, kuka Viljanen Topi toimii puheenjohtajana) Eskola Linda Säilä

Lisätiedot