k u u l u m i s i a Kiipulan ammattiopiston K e s ä k u u Taitaja-kisoista kultaa! s. 3 Wilma otetaan käyttöön s. 7

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "k u u l u m i s i a Kiipulan ammattiopiston K e s ä k u u 2 0 1 1 Taitaja-kisoista kultaa! s. 3 Wilma otetaan käyttöön s. 7"

Transkriptio

1 Kiipulan ammattiopiston k u u l u m i s i a K e s ä k u u Taitaja-kisoista kultaa! s. 3 Wilma otetaan käyttöön s. 7 Virvelinrannasta arjen taitoja s

2 Kiipulan arvot näkyvät arjessa Päättyvä lukuvuosi on ollut uusien opetus- ja toteutussuunnitelmien sisäänajon aikaa. Opetussuunnitelmia on tarkoitus vielä koulun päättymisen jälkeen yhdessä arvioida ja tehdä arvioinnin perusteella tarkistuksia ensi lukuvuoteen. Opetusta ja opetussuunnitelmia on käyty auditoimassa myös ulkopuolisen vertaisarviointiryhmän toimesta. Tässä arvioinnissa toimintamme opiskelijoiden kanssa todettiin erinomaiseksi. Parannettavaa sen sijaan löydettiin opetuksen suunnittelussa ja seurannassa. Opetussuunnitelman ja sen toteutuksen keskeisinä lähtökohtina ovat olleet Kiipulan arvot, jotka henkilökunta yhdessä sanoitti pari vuotta sitten: aikaansaavuus, rohkeus, kumppanuus, kohtuullisuus ja ihmisyys. Ne ovat niitä periaatteita, joita päivittäisessä toiminnassamme pyrimme toteuttamaan. Itse sain arvoihin uutta näkökulmaa, kun katselin työssä ahkeroivan opiskelijamme t-paidan selkään kirjoitettuja arvojamme. Kuinka hyvin nuo viisi sopivatkaan myös opiskelijan henkilökohtaisiksi tavoitteiksi tai osaamiseksi, joita työnantaja voisi työntekijää palkatessaan arvostaa. Opiskelijan näkökulmasta arvot voisi sanoittaa vaikka seuraavasti: Aikaansaavuus Saan aikaan itselleni ja muille merkityksellisiä tuloksia. Toimintani on luotettavaa, osaavaa ja laadukasta. Kehitän itseäni jatkuvasti. Olen valmis antamaan hyödyllisen panokseni omassa yhteisössäni. Rohkeus Katson tulevaisuuteen, haluan oppia ja uudistua, mutta uskallan olla myös keskeneräinen. Olen rohkeasti oma itseni. Uusien asioiden tekeminen ja kehittyminen vaatii uskallusta ja sinnikkyyttä. Kumppanuus Teen työtä yhdessä muiden kanssa yhdistäen oman osaamiseni muiden osaamiseen. Rakennan ja vahvistan kumppanuuksiani. Yhteistyössä saavutan tavoitteita ja kehityn. Kohtuullisuus Ymmärrän kohtuullisuuden merkityksen. Minulla on itseni kokoiset tavoitteet. Keskityn kehittymisen mahdollisuuksiini ja iloitsen onnistumisista mahdollisiin vaikeuksiin takertumatta. Ihmisyys Arvostan itseäni ja muita. Välitän lähimmäisistäni. Olen suvaitsevainen ja ymmärrän rajojen merkityksen. Näen ihmisten erilaisuuden ja erilaiset näkemykset vahvuutena. Uskon vahvasti, että myös nyt opintonsa Kiipulassa päättävät opiskelijat löytävät paikkansa yhteiskunnassa ainakin, jos heillä on edellä kuvaamaani osaamista. Tulevaisuuden näkymät työmarkkinoiden suhteen ovatkin paremmat kuin aikoihin. Joillain aloilla, erityisesti erilaisissa palveluissa, on jo pulaa tekijöistä. Keskusteluihin ovat vahvasti nousseet myös osatyökykyisten työllistämisen kysymykset. Uudelta hallitukselta jäämmekin odottamaan konkreettisia toimia tämän suhteen. Työurien pidentämisestä käydään koko ajan keskustelua ja yksi tärkeä tavoite siinä on, että nuoret pääsisivät mahdollisimman pian sekä koulutukseen että koulutuksesta työelämään. Kädessänne on lukuvuoden viimeinen Kiipulan kuulumiset. Myös sen jutuissa näkyvät mielestäni hyvin edellä mainittujen arvojemme mukainen toiminta. Tämän lehden myötä haluan lähettää kiitokset ja tervehdyksen niin kotijoukoille kuin muille yhteistyökumppaneillemme, joiden panosta opiskelijan polun eri vaiheissa erityisesti arvostamme. Toivotan myös oikein hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille opiskelijoillemme ja lämpimät onnittelut opintonsa loppuun suorittaneille. Erityinen kiitos kaikille Kiipulan työntekijöille, joilla on ollut työntäyteinen vuosi eri toimipaikoissamme. Markku Aunola rehtori Kiipulan ammattiopiston kuulumiset kertoo 2-4 kertaa vuodessa ammattiopiston ajankohtaisista asioista. Sisältöä julkaisuun tuottavat niin opiskelijat kuin henkilökuntakin. Kesäkuun 2011 numero jaetaan erityisopetuksen opiskelijoille kevätlukukauden päättäjäispäivänä. Julkaisu on luettavissa myös aikuiskoulutuksen asiakastiloissa kaikissa Kiipulan toimipaikoissa ja ladattavissa Kiipulan ammattiopiston www-sivuilta. Jakelu: kpl Taitto: Minna Leino Painopaikka: Esa Print Oy 2

3 Taitavat taitajat kilpailivat Kuopiossa Kiipulaan mitalisatoa ja upeita sijoituksia! Joka kevät järjestetään ammattitaidon Suomen mestaruuskilpailut eli Taitajakilpailut. Näissä kilpailuissa ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden on mahdollista mitata osaamistaan toistensa kanssa. Tänä vuonna Taitaja-kilpailut pidettiin Kuopiossa Liki 400 nuorta 41 eri alalta kilpaili oman lajinsa suomenmestaruudesta. Kiipulasta oli mukana kahdeksan opiskelijaa. Taitajissa erityisopiskelijat kisaavat TaitajaPLUS lajeissa, joita tänä vuonna olivat kiinteistönhoito, puhdistuspalvelu sekä cateringkokki. Kiipulasta oli edustus kaikkiin näihin lajeihin. Lisäksi osallistuttiin havaintoesityksiin kukkasidonnan ja Abilympicisin lajialueilla. Kiipulalaisten kilpailu-urakka alkoi kiinteistönhoidon lajilla, jossa Juha Nisula saavutti upeasti pronssia. Seuraavana päivänä yleisön eteen astuivat Kalle Gröhn ja Inka Jäntti, jotka kilpailivat cateringkokki-lajis- sa ja toimivat työparina. Sijoitus oli hienosti neljäs! Viimeisenä kilpailupäivänä Iiris Rasi ja Niina Kiretti osallistuivat puhdistuspalvelulajiin. Tässä lajissa tytöt ikään kuin kilpailivat toisiaan vastaan, mutta kilpailualueen ulkopuolella sitä ei saattanut havaita. Tytöt loihtivat osastollaan mitä hienoimpia kukkakimppuja ja asetelmia. Yleisö kävi ihastelemassa töitä useasti ja tämä oli hyvää harjoitusta tuleviin kisakoitoksiin. Syksyllä kukkasidonnan lajissa kisataan myös Etelä-Koreassa Soulissa Abilympics kilpailussa. Koko Kiipulan joukkue tsemppasi hienosti toisiaan ja jokaista kannustettiin alusta loppuun saakka. Toisinaan kannustajien kilpailujännitys vaikutti välillä olevan kovempi kuin itse kilpailijoiden! Ensi vuonna Taitajakilpailut järjestetään Jyväskylässä Toivottavasti myös silloin Kiipulasta osallistuu tarmokkaita ja alastaan innostuneita kilpailijoita! Juha Nisula Menestys puhdistuspalvelussa oli huikeaa: Iiris nappasi kultaa ja Niina sijoittui neljänneksi. Ilmeisesti kokemus teki Iiriksestä mestarin, sillä hän oli jo vuosi sitten kilpailemassa. Iiriksen työote oli rento ja rauhallinen niillä eväillä siis päästiin voittoon! International Abilympics- ja kukkasidonnan lajialueilla havaintoesityksiin osallistuivat Jenna Sipponen, Krista Oksman ja Mirjam Karhu. 3 Taitajakilpailun kotisivut ja kaikki tulokset löytyvät osoitteesta: Kisatunnelmia voi tutkailla myös Kiipulan kotisivuilta videoklippien muodossa. Kultamitalisti

4 Kuulumisia Vantaalta Kiipulan Vantaan toimipaikan kevät on ollut reippaan touhukas kaikkine kursseineen, opiskelijoineen ja vierailijoineen. Vantaalla opiskelee tällä hetkellä kymmenen kiinteistöpalvelujen perustutkinto- ja kymmenen puutarhatalouden perustutkinto-opiskelijaa. Perustutkinto-opiskelijoiden kevätlukukausi päättyy kesäkuun lopussa ja loppulukukausi kuluu pääsääntöisesti työssäoppien. Sekä kiinteistöhoidon- että puutarhatalouden koulutusohjelmasta valmistuu keväällä yksi opiskelija. Kevät on ollut vauhdikasta aikaa myös ammatillisen kuntoutuksen kursseilla, joita Kiipulassa järjestetään Vantaan lisäksi muissakin kaupunkitoimipaikoissamme; Espoossa, Lahdessa, Riihimäellä, Hämeenlinnassa ja Tampereella. Kurssit ovat Kelan kustantamaa ammatillista kuntoutusta. Vantaalla on kevään aikana toteutettu niin aikuisten pitkä- kuin lyhytkestoisia kuntoutuskursseja samoin kuin nuorille suunnattuja, puolen vuoden mittaisia kuntoutuskursseja. Ryhmäjaksoon kuuluu lähiopetusta ja asiantuntijaluentoja sekä yksilöllistä ohjausta. Jokaiseen kurs- siin kuuluu työharjoittelua, joka toteutetaan räätälöidysti kunkin kurssilaisen tavoitteet ja tilanne huomioiden Kiipulan ulkopuolisissa työpaikoissa. Työharjoittelujaksolla kurssilainen saa perehdytyksen työpaikkaohjaajan toimesta ja henkilökohtaista ohjausta kurssinsa omaohjaajalta. Kurssilaiset ovat ammatillisen kuntoutuksen avulla löytäneet itselleen soveltuvan uuden ammatin, saaneet tarvittavaa työkokemusta, löytäneet uutta sisältöä elämäänsä ja tavanneet paljon uusia ihmisiä ja luoneet uusia verkostoja! Kuntoutuskurssit jatkuvat kesänkin aikana, joten toimitilat pysyvät virkeänä myös loma-aikana. Lue alta kurssilaisen terveiset Lähdin mukaan ammatilliselle kuntoutuskurssille pelon ja jännityksen sekaisin tuntein. Jotain uutta oli edessä enkä ollut varma, pystynkö tarvittaviin muutoksiin, onko minusta tähän? Meitä kokoontuikin sitten kymmenkunta uutta ja innokasta kurssilaista ja hyvä yhteishenki lähti heti ensimmäisestä päivästä kantamaan siivillään - melkein liiankin nopeasti - kohti kurssin päätöstä. Ryhmässä käsitellyt aiheet vaihtelivat työpaikan rooleista ja ihmissuhteista ravitsemukseen ja atk-opetukseen ja tehtiinpä välissä luokkaretki sinne Turenginkin Kiipulaan! Oma ohjaaja oli hyvin tukena, kuin opo ja koulukuraattori samassa persoonassa. Työharjoittelupaikan sain ahkeran haun tuloksena ja taas olin kohtaamassa jotain uutta! Ryhmän ja kouluttajien tuki ja kannustus auttoivat ja kun työtehtävätkin lähtivät sujumaan alun haasteiden jälkeen hienosti, tuli päätösvaihe vastaan vauhdilla, olisin mieluusti jatkanut kurssilla pidempäänkin. Jälkikäteen tätä aikaa katsellen on ihan uskomatonta, miten paljon asioita tapahtui lyhyessä ajassa. Nyt on hyvä lähteä turvallisin mielin jatkamaan matkaa tietäen, että selvisin tästäkin. Minä pystyn muuttumaan! Uusi ura on edessäni! Kiipulaa jää ikävä, onneksi meillä on vielä seurantapäiviä jäljellä. Tulee olemaan hauska kuulla, miten muilla ryhmäläisillä on asiat jatkaneet kurssin jälkeen kulkuaan! Kiitokset ja terveiset koko Kiipulan väelle! t. nimim. S-marketissa tavataan 4

5 Ammatillisen kuntoutuksen kurssien lisäksi Vantaalla opiskelevat myös työvoimakoulutuksen ammatillisen suunnittelun koulutuksen opiskelijat. Tällä hetkellä käynnissä oleva koulutus päättyy juuri ennen juhannusta ja uusi, alle 30-vuotiaiden ryhmä aloittaa urakkansa elokuun puolivälissä. Koulu- ja kurssimuotoisten toimintojen lisäksi Vantaan toimipaikassa on paljon yksilöllisten palvelujen asiakkaita. Heitä palvellaan niin tukihenkilöpalvelun, työhönvalmennuksen kuin Kelan kuntoutustarveselvityksen, kuntoutustutkimuksen ja työkokeilunkin merkeissä. Touhua siis riittää ja asiakkaita sekä opiskelijoita myös. Monet erilaiset koulutukset, kurssit ja asiakkuudet näkyvät Vantaan toiminnassa. Jokainen asiakas ja opiskelija kun on meidän kaikkien asiakas. Vantaan tiimi 5

6 Co-building A Good Guidance kansainvälistä hyvän ohjauksen kehittämistä Vajaan kahden vuoden ajan projektiryhmämme on työskennellyt ohjaukseen liittyvien ongelmien ja mahdollisuuksien kanssa kansainvälisessä Co-Building A Good Guidance hankkeessa. Olemme saaneet tutustua oppilaitoksiin, ohjauskäsityksiin ja menetelmiin Ranskassa, Puolassa, Turkissa, Kreikassa ja Romaniassa. Ja tietenkin isännöineet onnistuneen seminaarin Suomessa paukkupakkasien aikaan tammikuussa 2010! Projekti huipentuu päätösseminaariin Italiassa toukokuussa 2011, jonne pääsee myös kaksi opiskelijaa mukaan. Projektin aikana olemme joutuneet miettimään omaa ohjauskäsitystämme monelta kannalta ja huomanneet sen poikkeavan muista aika tavalla. Keskustelut sekä oman projektiryhmän kesken että ulkomaisten kumppanien kanssa ovat olleet hedelmällisiä. Meillä Kiipulassa opiskelijoiden ohjaus on hyvin kokonaisvaltaista ja käsittää niin vapaa-ajan, asumisen, elämänhallinnan ja omasta terveydestä huolehtimisenkin. Muut puhuivat eri kieltä ja ymmärsivät ohjaukseksi lähinnä urasuunnittelun ja ammatinvalinnanohjauksen, mitkä toki ovat olennaisia asioita nekin. Suomen seminaarissa saimme upeasti näyttää omia oppimisympäristöjämme, joissa ohjausta toteutamme eri tavoin. Projektiin on kuulunut opiskelijoille järjestettävä kilpailu, johon osallistuivat 2. vuoden perustutkintoopiskelijat Kiipulan toimipaikasta sekä logistiikan ryhmä Hämeenlinnan Kantolasta. Kilpailun nimi oli Steps to my future. Omia tulevaisuuden askeliaan opiskelijat pohdiskelivat ja havainnollistivat todella hienojen PowerPoint esitysten kautta. Työt valmistuivat tänä keväänä. Jokainen työ ansaitsisi kunniamaininnan! Erityisesti projektiryhmäläisistä koostuva raati arvosti raikasta, omakohtaista pohdintaa, mitä töistä löytyi. Ehdotammekin, että tämän kaltaisen työn tekeminen otettaisiin Kiipulassa pysyväksi toimintatavaksi. Ohjauksesta puheen ollen, huomasimme myös varsin selvästi, miten merkittävää vaiheittainen, selkeä ohjeistus tämän työn tekemisessä oli ja miten olennaista on se, millä tavoin opiskelijoita motivoidaan työhön. Steps to my future kilpailun voitti liiketalouden opiskelija Matti Jokiniemi, joka pääsi viemään työnsä myös kansainvälisille estradeille. Onnea Matille! Kaikille kilpailuun osallistuneille lupaamme hyvät kahvit sitten, kun väki on palannut kevään työssäoppimisjaksoilta eli heti alkusyksystä. Marjo Saunamäki 6

7 Kiipulan ammattiopisto ottaa käyttöönsä Wilman Kiipulan ammattiopistossa otetaan käyttöön Wilma. Wilma on opiskelijahallinto-ohjelman Primuksen nettiliittymä. Primus-opiskelijahallinto-ohjelmaan tallennetaan ja sieltä tulostetaan opiskelijan opintoihin liittyviä tietoja (opintokortit, todistukset, muut hallinnolliset asiakirjat). Jatkossa tietoja ylläpidetään ja niitä täydennetään Wilma-nettiliittymän välityksellä. Wilmassa kirjataan opiskelijan opintosuoritukset ja laaditaan opiskelijan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma ja henkilökohtainen opetussuunnitelma. Viestien lähettäminen ja ajankohtaisista asioista tiedottaminen onnistuvat myös Wilmassa. Wilmassa voidaan toteuttaa erilaisia kyselyitä ja siten se mahdollistaa palautteen pyytämisen, jotta oppilaitoksen toimintaa voidaan kehittää eteenpäin. Opiskelijalle Wilma mahdollistaa oman opiskelusuunnitelman laatimisen, sillä siellä opiskelija voi tehdä mm. valinnaisten opintojen valinnat. Hän myös näkee omat opintosuorituksensa Wilmassa. Wilman käyttöönotto on pitkällinen prosessi, koska ohjelmassa on paljon toimintoja, ja niiden käyttämisen opettelu vie oman aikansa. Erityisopetuksen henkilökunta tutustuu parhaillaan ohjelmaan ja sen toimintoihin. Ensi lukuvuoden aikana myös opiskelijat ja huoltajat pääsevät käyttämään ohjelmaa. Wilman käyttöönotto tuo uusia asioita meille kaikille; henkilökunnalle, opiskelijoille ja huoltajille. On tärkeätä, että kaikki käyttäjät saavat riittävästi ohjausta ja tukea Wilman käytössä. Uuden tuleminen ei tarkoita myöskään sitä, että unohdamme olemassa olevat hyvät käytänteet. Edelleenkin aktiivinen yhteydenpito koulun ja huoltajien välillä puhelimitse on varmasti nopein ja helpoin tapa toimia. Wilman viesti-toiminto tuo kuitenkin turvallisuutta yhteydenpitoon siinä tapauksessa, että opiskelija, huoltajat ja henkilökunta käyvät keskustelua opintojen järjestämiseen liittyvistä asioista sähköpostin välityksellä. Wilmassa viestit kulkevat turvallisesti ohjelman sisällä ja se on tällaisessa tapauksessa parempi keskusteluväline. Marja Mylly Primus-hanke 7

8 Asumispalvelujen asiakastyytyväisyyskysely Maaliskuussa 2011 asumispalvelujen kehittämistyöryhmä toimitti laajan kyselyn liittyen omaan toimintaansa ja sen kehittämiseen. Kysely lähetettiin opiskelijoille, koulutuksen henkilökunnalle, ohjaajille asuntolaan sekä otoksena opiskelijoiden lähihenkilöille. Kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan toimintaa kymmenen väittämän kautta, jotka liittyivät asumis-ja vapaa-ajan toimintaan ja käytössä oleviin menetelmiin. Kaiken kaikkiaan tuloksista voidaan sanoa, että ne olivat erinomaisia. Kaikkein tyytyväisimpiä toimintaan olivat opiskelijat sekä heidän lähihenkilönsä ja kriittisimpiä olivat itse työntekijät eli ohjaajat asuntolassa. Esimiehenä ajattelen, että kriittisyys omasta työstä kertoo myös siitä, että sitä ollaan edelleen valmiita kehittämään paremmaksi. Yhtenä johtopäätöksenä tästä kyselystä voidaan todeta, että työ jota asumis-ja vapaa-aika palveluissa tehdään, on hyvää ja se näyttää hyvältä. Tarkkaavainen lukija voi tässä vaiheessa miettiä, mistä se hyvä koostuu. Asumis-ja vapaa-aikapalveluissa hyvä koostuu tässä kyselyssä asumispalvelujen antamasta tuesta ja toiminnasta, itsenäistymistaitojen ohjauksesta sekä käytetyistä menetelmistä ja opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksista toimintaan. Asumispalvelujen kehittämistyöryhmä ei teettänyt kyselyä vaan kyselyn vuoksi, vaan kyselyllä oli tärkeä tarkoitus selvittää nykytilannetta ja sen pohjalta työstää kehittämiskohteita tulevaisuutta ajatellen. Kyselyn yhtenä tuloksena oli Perttulan ja Kiipulan asumispalvelujen yhteinen aamupäivä, jonka kuluessa tuloksia tarkasteltiin ja mietittiin yhdessä keinoja, miten hyvästä työstä ja toiminnasta saisi vieläkin laadukkaampaa. Tähän laatutyöhön kuuluu olennaisena osana itsenäistymistaitojen ohjaus ja yhtenäistäminen sekä yhteisiä koulutuksia, joissa saadaan systemaattisesti kehitettyä koko työryhmän ohjauksellisia keinoja, harjoitella dokumentointia läpinäkyvyyden saavuttamiseksi ja mahdollistaa toimivat palautteen antamisen mekanismit on mahdollistettava niin, että palautetta saataessa se osataan mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää. Kyselyn tuloksien pohjalta voin kuitenkin hyvillä mielin todeta, että asumis- ja vapaa-aikapalvelujen henkilökunta on työssään päämäärätietoista ja työhönsä sitoutunutta mikä näkyy palveluiden käyttäjille laadukkaana toimintana. Kehittämistyöryhmän puolesta työryhmänjohtaja Joni Hinkkala 8

9 Työelämäosallisuuden lisääminen on yhteinen asia Työmarkkinoiden perusongelma on ollut Suomessa jo vuosia se, että liian monet työntekijät siirtyvät pysyvästi työelämästä pois terveysongelmien vuoksi ja liian harvat osatyökykyiset ihmiset ovat työelämässä mukana. Asiantuntijatyöryhmä luovutti työllistymisen kehittämiseen tarkoitetun raportin peruspalveluministeri Paula Risikolle, työministeri Anni Sinnemäelle ja Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväiselle 6. huhtikuuta (Pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisesta työvoimavarojen turvaamiseen. Julkaistu TEM raportteja -sarjassa 13/2011 ja löytyy osoitteesta Raportin keskeinen sanoma on, että vaikeasti työllistyvien näkökulmasta nykyinen palvelujärjestelmä on pirstaleinen ja vaikeasti ymmärrettävä. Se on lisäksi resurssoitu heikosti ja siitä puuttuu keskitetty vastuu, mikä mahdollistaa asiakkaan pallottelun luukulta toiselle. Nykyisen järjestelmän sijaan pitäisi luoda uusi moniammatillinen palvelumalli, joka tuottaisi työvoima-, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kuntoutuspalvelut ja jossa asiakkuus ja vastuu olisi aina jollakin viranomaisella alusta loppuun asti. Ja asiakkaan olisi myös tiedettävä tämä. Nyt ministeriötasolla sanottiin ääneen se, minkä lukuisat työllisyystilannetta parantamaan perustetut projektit ovat tienneet vuosikausia: nykyisillä massatoimenpiteillä ei kyetä työllisyysongelmaa ratkaisemaan, vaan tarvitaan yksilöllisesti tuettuja työllistymispolkuja. Tämä johtuu siitä, että vaikeasti työllistyvät ihmiset eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, vaan joukko hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, joiden syyt työttömyyteen vaihtelevat. Lisäksi on luovuttava ajatuksesta, että ihminen on joko töissä tai ilman työtä. Sen sijaan on keskityttävä olemassa olevaan työkykyyn. On parempi tehdä vähän kuin ei ollenkaan. Työkyvyttömyyden arvioinnista on siirryttävä työkykyisyyden arviointiin. KoutsiHäme-projekti on keskittynyt mallintamaan työhönvalmennusta työvoimapoliittisissa koulu-tuksissa. Työhönvalmentajat ovat työelämän asiantuntijoita, jotka kykenevät tukemaan yksittäisiä ihmisiä heidän työhönpaluussaan. Tämän tuen tulee jatkua koulutuksen yli työelämään. Tukea tarvitsevat edelleen myös työelämässä olevat, jotta työssä olisi mahdollista pysyä ja menestyä. Henkilökohtainen, läheltä tukeminen on kustannustehokkain tapa saada osatyökykyisiä ihmisiä työllistymään. Suomessa tarvitaan nyt työhönvalmentajia, oppimisvalmentajia, lähitutoreita mitä nimitystä tukihenkilöstä nyt halutaankaan käyttää. Kysymys kuuluukin ainoastaan, miksi työhönvalmennusta ei osata tai haluta käyttää? Kuntien yksiköissä ja TE-toimistoissa olisi tällä hetkellä erittäin suuri tarve osaaville työhönvalmentajille. Työhönvalmennus ei rajoitu pelkästään yksilön tukemiseen, vaan se auttaa myös työyhteisöä. Muutosta on tapahduttava nimittäin myös työyhteisössä, kun se ottaa osatyökykyisen ihmisen vastaan. Työnantajayhteistyötä tulee tehdä konkreettisesti, vastavuoroisesti ja kaikkien osapuolten tarpeita kuunnellen. Tavoitteena on löytää tekijälle työ ja työlle tekijä. Tulevaisuuden menestyviä työnantajia tulevat olemaan ne, jotka osaavat nyt tukea työhön palaavia ihmisiä. KoutsiHäme-projektissa kehitetään työhönvalmennusta, tuettua oppisopimukoulutusta ja työvaltaista koulutusta yhteistyössä TE-toimistojen, yritysten ja verkostokumppanien (Kiipulasäätiö, Hyria koulutus Oy, Faktia Koulutus Oy ja VATESsäätiö) kanssa. Projektin toiminta-aika on Toiminta-alue on pääasiassa Hämeen seutu (Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki, Hyvinkää ja Forssa). KoutsiHäme on Hämeen Ely-keskuksen osarahoittama valtakunnallinen ESR-projekti osiosta 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Projektipäällikkö Jukka Kemppi Aikuiskoulutus KoutsiHäme-projekti 9

10 Taide-tyvan kuulumisia Turku, Reykjavik, internet, Venäjän televisio monenlaisissa paikoissa ovat Kiipulan ammattiopiston Perttulan toimipaikan taide-tyvan opiskelijat ja heidän taiteensa ollut esillä kuluneena lukuvuonna. Turussa oli esillä Taidekeskus Kettukin kanssa yhteistyössä näyttely Olemme uhanalaisia Kynnys Galleriassa Näyttely oli osa Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Mukana oli teoksia jokaiselta seitsemältä taide-tyvan opiskelijalta. Opiskelijat tekivät myös matkan Turkuun näyttelyn avajaisiin. -taideviikoille. Nykyisistä Kiipulan opiskelijoista mukana oli teoksia Elina Niemelältä, Katia Mammonelta, Oskari Rautiolta, Robert Leitonasilta, Vili Ohra-aholta ja Sami Virtaselta. Taide-tyvan opiskelija Vili Ohra-aho on Kehitysvammaliiton tilauksesta kuvittanut sarjakuvin Kaveripiirinettiyhteisön toiminta- ja käytösohjeet (kaveripiiri.fi). Jyry Siren: kuva muistipelistä Islannissa vuonna 2010 tapahtunut Eyjafjalla-tulivuoren purkaus oli aiheena Tuhkaa ja tulikiveä -näyttelyssä, joka matkusti tänä vuonna Reykjavikiin List án landamæra Robert Leitonas: Tulivuori Talvella taide-tyvalaiset pääsivät esiintymään Venäjän ykköstelevision aamuohjelmassa. Venäläisen outsidertaiteen asiantuntijaryhmä kävi Pohjoismaiden kiertomatkallaan tutustumassa Taidekeskus Kettukiin ja samalla myös Perttulan taidekoulutukseen. Kevätnäyttelynä Perttulan museossa oli esillä Jyry Sirenin piirroksia ja maalauksia. Jaana isomäki Vili Ohra-aho: osa Kaveripiirin säännöt -sarjakuvista 10

11 Papunetin kuvataidekilpailussa voittoja Kiipulaan ja Perttulaan Papunetin valtakunnallisessa kuvataidekilpailussa ensipalkinnon saivat Carita Stenhammar teoksellaan Majakkasaari (oikealla) ja Kitri Lindroos (alla) sarjakuva-sarjassa. Kolmaskin palkinto tuli Kiipulaan Oskari Rautio sai palkinnon sarjakuvasarjassa. Kuvataidekilpailun taideopetusta saaneiden henkilöiden sarjan voitti Carita Stenhammar työllään Majakkasaari. Lisäksi sarjassa palkittiin Lyyli Ahola työstään Riekko ja Jack Heiskanen (Lieksan Taidetoimintakeskus) työstään Lumityötä, ihanaa. Sarjakuvasarjan voitti Kitri Lindroos nimettömällä työllään. Lisäksi sarjassa palkittiin Oskari Rautio (Strukturoitu AVA, Kiipula) työstään Voimallisin ja Tarmo Riittinen työstään Zombie < VS. Papunet järjesti jo yhdeksättä kertaa kuvataidekilpailun kaikille puhe- ja kehitysvammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille. Kilpailussa oli tänä vuonna kolme sarjaa: taideopetusta saaneiden henkilöiden sarja, harrastajien sarja sekä sarjakuvasarja. Kilpailun aihe ja tekotapa olivat edellisten vuosien tapaan vapaat. Kuvataidekilpailuun lähettiin yhteensä 273 eri tekniikoin toteutettua maalausta ja piirustusta. Kilpailun raatina toimivat valokuvaaja Pekka Elomaa ja Papunetin edustajat. Palkinnot voittajille sekä kunniakirjat kaikille osallistujille toimitetaan perille toukokuun aikana. Kilpailun töistä kootaan kiertävä näyttely. Näyttelypaikoista on jo varmistunut Kaisaniemen metroasema, Harjun nuorisotalo ja Malmin kirjasto Helsingissä. Töitä on esillä myös Kehitysvammaliitossa sekä Papunetin verkkogalleriassa. 11

12 Kouvolan toimipaikan vaiheita Toiminta alkoi Kuusankoskella 1995 Perttulan erityisammattikoulun järjestämänä, silloisen Kymenlaakson erityishuoltopiirin tiloissa, Kuusaan kuntoutuskeskuksessa. Opiskelijoita oli silloin 8 ja henkilökunta oli yhtä kuin opettaja Liisa Arola ja ohjaaja Marjo Peltola. Toimittiin tilassa, jossa oli yksi iso luokkahuone, erillinen toimistohuone ja yksi WC, niin henkilökunnan ja opiskelijoidenkin käyttöön. Ruokailtiin kuntoutuskeskuksen henkilökunnan ruokasalissa. Työharjoittelupaikat opiskelijoille löytyivät helposti kuntoutuskeskuksen päivä- ja työtoiminnoista, keittiöltä ja osastoilta. Toiminnalle oli tarvetta, koska erityiskoulusta valmistuville oppilaille ei ollut mitään jatkokoulutusta tarjolla Kouvolan seudulla ja Kymenlaaksossa. Mäntypuiston koulu, opiskelijoiden vanhemmat ja Kymenlaakson erityishuoltopiiri, nykyinen Carea, olivat aktiivisia toiminnan alkuun saattamisessa. Kahden vuoden jälkeen saatiin neljä lisäpaikkaa opiskelijoille ja henkilökuntaa yhden ohjaajan verran. Kun tilantarve kasvoi, Perttula vuokrasi uudet isommat tilat Kuusaan Kehitykseltä, Pohjoistie 2:sta, jossa toiminta jatkui vuoden 2010 loppuun saakka. Tämä tarkoitti sitä, että linja-autoilla kulkevilla opiskelijoilla liikenneyhteydet helpottuivat. Nukketeatterilaiset tauolla. Dramaattisia hetkiä koettiin , kun samassa rakennuksessa toiminut Kymiset (nykyinen Parik-säätiö) paloi maan tasalle. Myös toimipaikan tilat joutuivat remonttiin ja koko porukka evakkoon, takaisin Kuusaan kuntoutuskeskuksen tiloihin. Seuraavana syksynä päästiin taas takaisin uudestaan remontoituihin tiloihin, nyt ilman naapurin työkeskusta. Vuonna 2003 toiminta laajentui, perustettiin vaikeimmin vammaisten opiskeluryhmä. Opiskelijoita oli yhteensä 16 ja henkilökuntaa: opettaja, kouluttaja, 3 ohjaajaa, opetusavustaja. Koko Pohjoistie 2:n tilat saatiin koulutusyksikön käyttöön (n. 630 m²), Kuusaan kehitys remontoi lisätilat. Syksyllä 2009 toiminta jälleen laajeni: perustettiin autismi- ja aspergernuorille oma opetusryhmä. Toimintaa jatkettiin entisissä tiloissa, mutta tarve uusiin tiloihin oli ilmeinen. Opiskelijapaikkoja oli 20. Kuluneen lukuvuoden aikana alettiin tositoimin etsiä parempia tiloja. Tanskalaisen firman, Nordic Real Estate Partnersin omistamat, Nordea-pankin käytössä olleet tilat tulivat vuokrattaviksi ja monien vaiheiden, suunnittelun ja palaverien jälkeen päädyttiin remontoimaan yhdessä kiinteistön omistajan kanssa nykyiset tilat. Remontti valmistui juuri ja juuri vuoden 2010 loppuun mennessä. Muutimme keskelle loppuviimeistelyjä ja pölyä. Tavaraa oli kerääntynyt 15 vuoden aikana todella paljon, muuttolaatikoita ja rullakoita tilattiin muutaman kerran lisää. Tavaroita pakattiin viikkoja opiskelijoiden kanssa ja muutamana päivänä henkilökunnan kesken. Muuttofirma siirsi laatikot ja kalusteet uuteen toimipaikkaan. Kiipula osti myös Nordealta jääneitä kalusteita toimipaikan käyttöön. Tarvittiin runsaasti mielikuvitusta ja pohdintaa, miten saisimme kaikki kalusteet toimivak- Sympaattinen possuressu Sympaattinen possuressu Jakomäen Eemeli Eemelin äiti ja Pöperö-Maija 12

13 si ja esteettiseksi kokonaisuudeksi. Aikaa siihen meni useita viikkoja niin, että kaikki saatiin paikalleen ja mietintä jatkuu vieläkin, miten kaikki löytävät tarvittavat opetusmateriaalit, välineet ym. Tilat ovat valoisat, tilavat myös pyörätuolilla liikkuville opiskelijoille. Avoimia ovia pidettiin maaliskuun 17. päivä. Osanottajia oli runsaat 200 henkilöä. Tilaisuus poiki paljon yhteistyötarjouksia mm. Kouvolan seudun ammattiopisto (KSAO) kanssa. Yhteistyökuvioita on hyvä viritellä eri tahoille, koska toimipaikan sijainti ihan Kuusankosken keskustassa on loistava. Asioimisen opettelu kaupoissa, kirjastossa ym. ja opiskelijoiden koulumatkat myös helpottuivat uuden sijainnin myötä. Opiskelijoita on tällä hetkellä 21, TYVA-ryhmiä kolme, Kiipulan palkkalistoilla on 10 henkilöä, lisäksi yksi henkilökohtainen avustaja. Kiitokset Kiipulasäätiölle panostuksesta Kouvolan toimipaikkaan! Liisa Arola Kuvia ja tunnelmia Kouvolan toimipaikan avajaisista

14 Virvelinrannassa opiskellaan Kiipulan ammattiopisto käynnisti koulutustoiminnan tämän vuoden tammikuussa Virvelinrannan palvelukeskuksessa Hämeenlinnassa. Virvelinrannassa aloitti Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus, TYVA. Opetusta annetaan viiden opiskelijan pienryhmässä. Jokaiselle opiskelijalle on laadittu henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma ja sitä täydennetään opintojen edetessä. Opetusmenetelmät ovat melko toiminnallisia. Harjoittelemme mm. arkielämän askareita: pukeutumista, hygienian hoitoa, pieniä siivousja keittiötehtäviä sekä asioimista. Kuluneen kevään aikana olemme keskiviikkoisin valmistaneet ruokaa ja tehneet leivonnaisia yhdessä Kiipulan ammattiopiston lähihoitajaopiskelijoiden kanssa. Keittiöllä olemme valmistaneet lounaan ja lisäksi leiponeet monenlaisia herkkuja päiväkahville. Kokkailu yhdessä toisen ryhmän kanssa on ollut mukavaa ja antoisaa. Liikunta- ja toimintakykyä olemme pyrkineet ylläpitämään muun muassa hyödyntämällä liikuntasalin monipuolista välineistöä. Pakkasten hellitettyä otettaan olemme myös ulkoilleet lähes päivittäin. Tarkkailemme luontoa ja olemme seuranneet kevään edistymistä. Yritämme kehittää myös opiskelijoiden viestintää, vuorovaikutusta ja itsetuntemusta. Olemme tehneet retkiä lähiympäristöön ja tutustuneet mahdollisuuksien mukaan erilaisiin taide- ja kulttuurielämyksiin. Kävimme huhtikuussa teatterissa ja nautimme esityksestä kovasti. Olimme myös vaateostoksilla ja shoppailun päätteeksi herkuttelimme jäätelöllä. Olemme nauttineet päiväkahveja ulkona. Eri opintojen välillä ei ole selkeitä rajoja, vaan taitoja opitaan eri- laisissa tilanteissa ja monenlaisia tehtäviä tehden. Koulutuksessa pyritään huomioimaan jokaisen opiskelijan erilaisuus ja opiskelua painotetaan opiskelijakohtaisesti. Virvelinrannassa olemme osallistuneet ja olleet järjestämässä mm. ystävänpäiväjuhlia. Välillä olemme discoilleet yhdessä päivätoiminnan väen kanssa ja laskiaisena vietimme ulkoilupäivää mäkeä laskien ja makkaraa paistaen. Elämyksiä olemme hankkineet myös käymällä perjantaisin aistitilassa rentoutumassa ja kuuntelemassa musiikkia. Virvelinrannan uudet tilat antavat hienot puitteet monenlaiseen toimintaan ja sijainti Vanajan rannalla on upea. Virvelinrannan TYVA-tiimi 14

15 toiminnallisesti arjen taitoja Aistitila 15

16 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle Tekemällä oppii (ESR) -projekti Vangin polku vankeudesta vapauteen on yleensä haasteellinen. Syrjäytymisen riski vapautumisen jälkeen on vahvasti läsnä. Työelämäyhteys on katkennut ja paluu arkeen voi olla vaikeaa. Ammattitaidon puute on suurimpia vapautuvien vankien yhteiskuntaan integroitumisen ja työllistymisen esteitä. Vankien hakeutumista koulutukseen voidaan edistää ammattitaitoisella ja oikein ajoitetulla ohjauksella jo vankeusaikana. Elokuussa 2010 käynnistyi Hämeenlinnan seudulla Kiipulasäätiön hallinnoima ja Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama Tekemällä oppii -projekti. Projektin aikana luodaan yhteistyöverkosto ohjaamaan ja tukemaan vankeja opinnoissa ja työllistymisessä. Verkoston toiminnan tavoitteena on parantaa vankien mahdollisuuksia opiskella jo vankeusaikana ja tukea opiskelun jatkumista tai työllistymistä vapautumisen jälkeen. Vankien kanssa työskentelevien henkilöiden ohjaus- ja koulutusosaamista kehitetään ja luodaan apuvälineitä ohjaustyöhön. Projektin aikana kehitetään opinnollistamisen ja osaamisen arvioinnin työkalu, jonka avulla opinnollistetaan vankien työtoimintaa eli verrataan työtehtäviä ammattitukintojen sisältöihin ja selvitetään mitä voidaan oppia työtä tekemällä. Projektin toteuttavat hankekumppaneina Kiipulan ammattiopisto ja Koulutuskeskus Tavastia yhteistyössä Vanajan vankilan, Metsähallituksen ja Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Projektin kuulumisia Tekemällä oppii -projekti järjesti marraskuun 2010 lopussa kohderyhmilleen ensimmäisen Yhteistyöpäivän. Päivän aikana tutustuttiin vankien kanssa työskentelevien henkilöiden kesken ja aloiteltiin yhteistyöverkoston toiminnan suunnittelua. Vuonna 2011 yhteistyöverkoston toiminnan kehittämistä jatkettiin toisen Yhteistyöpäivän merkeissä verkostovalmennuksella toukokuun alussa. Vankeja ohjaaville henkilöille järjestettiin Työpaikkaohjaajakoulutus helmikuun 2011 alussa ja huhtikuun alussa Vanki-infopäivä, joka keskittyi vankeusaikaiseen opiskeluun. Vanki-infopäivän aikana pohdittiin käytännön asioihin 16

17 liittyviä kysymyksiä mm. vankeusaikaista toimintaa, kuten opiskelua määrittelevän Rangaistusajan suunnitelman ja turvallisuuden näkökulmista. Lisäksi kuultiin vankityönjohtajan ja kouluttajan kokemuksia vankien kanssa työskentelystä sekä lopuksi vangin kokemuksia opiskelusta vankeusaikana. Keskustelussa nousi keskeiseksi vangin tietojen luovuttamisen kysymykset sekä vankeuden vaikutukset käytännössä esim. harjoittelun toteuttamiseen. Samanaikaisesti muun toiminnan kanssa kehitetään opinnollistamisen työkalua vankityöpisteillä. Tavoitteena on saada kiinteistöpalvelu-, rakennus- ja siivousalan työtehtävät kartoitettua siten, että syksyllä päästään käytännössä testaamaan kuinka paljon vankien työtoiminnassa voi oppia opetussuunnitelmien sisällöistä. Myös työtoiminnassa opitun arviointiin kehitetään työvälineitä. Syksyllä järjestetään lisää koulutusta vankeja ohjaaville henkilöille. Tiedossa on mm. lisää työpaikkaohjaajakoulutusta ja Oppimis-infopäivä oppimisvaikeuksien huomioimiseen vankien ohjaamisessa sekä kolmas Yhteistyöpäivä verkoston toiminnan kehittämiseksi. Tervetuloa mukaan kehittämään vankien opiskelumahdollisuuksia ja lisäämään omaa osaamista vankien kanssa työskentelyyn. Lisätietoja ajankohtaisista ja menneistä tapahtumista sekä projektityöntekijöiden yhteystiedot löytyvät projektin internetsivuilta Kirsi Ek, projektipäällikkö Opiskelijainfossa on ajankohtaista asiaa!! Joko olet klikannut Kiipulan omaan opiskelijainfoon? Opiskelijoille tarkoitettu oma nettisivusto julkaistiin helmikuun alussa Kiipulan kotisivujen yhteyteen. Käy kurkkaamassa: Opiskelijainfosta löydät asiaa ja opastusta niin opiskeluun kuin vapaa-aikaankin. Sivustolta löytyy kaikki tärkeä tieto mitä tarvitset opiskelijan polulla samat asiat on koottu myös syksyisin jaettavaan opiskelijan oppaaseen. Tavoitteena on, että opiskelijainfoa voidaan laajentaa myös Kiipulan kaikkien toimipaikkojen tiedotuskanavaksi. Nyt tiedotteiden asiat koskevat pääasiassa Kiipulan ja Perttulan toimipaikkojen tapahtumia. Ole myös itse aktiivinen ja kerro mitä haluaisit Opiskelijainfosta lukea. Pistä postia osoitteeseen: Syyslukukausi Kiipulan ammattiopiston erityisopetuksessa syyslukukausi joululoma

18 Läpi harmaan kiven Toivo on unelmien kehto Kiipulan Kova-koulutus tarjoaa vangeille koulutusta, jossa taideterapeuttisin menetelmin käsitellään tunteita ja tunnetiloja. Visuaalisuuden kurssin vetäjänä vankilassa on toiminut Sirpa Hiukkamäki. Kurssilaiset järjestivät vankilassa taidenäyttelyn joulukuussa 2010, jossa esillä oli laaja tunteiden kirjo. Kurssilla opiskellut Ida kertoo, että visuaalisuuden kurssi on toiminut henkireikänä vankilan arjessa: se on auttanut jaksamaan päivästä toiseen. Koulutuksen aikana käytiin läpi tunteita vihasta iloon, surusta toivoon. Ida kertoo huomanneensa, että kurssin aikana oma itsetunto on vahvistunut. Usko itseensä on palautunut vähitellen ja on huomannut, että pärjää omana itsenä. Hän kertoo, että tunteiden käsittelyn kautta on oivaltanut asioita ja se on ollut hyvin palkitsevaa. Ida kokee olevansa etuoikeutettu päästessään opiskelemaan vankilassa. Häneltä kiitosta saavat niin opettajat kuin koko ryhmä. Jada puolestaan kertoo, että kurssi on ollut antoisa. Alussa hänen mukaansa ei oikein jaksanut keskittyä ja ryhmässä toimiminen tuotti vaikeuksia, mutta ryhmänä kaikista karikoista on selvitty. Ryhmässä on voimaa! Heidi kertoo, että visuaalisuuden kurssi taidenäyttelyineen kaikkineen on avannut silmiä monin tavoin. Kurssilla on tullut töiden ohessa käsiteltyä keskinäisiä suhteita. Ryhmä on sosiaalisesti hyvin erilainen, opiskelu on ollut haastavaa ja konfliktejakin kurssilla on syntynyt, mutta kaikista on selvitty, ryhmänä. Motivaatio on ollut korkealla opiskelutahdon lopulta löydyttyä ja kurssin lopulla fiilis on haikea: olisi tämä voinut vielä jatkuakin. Trixielle kurssi on ollut kasvuprosessia, itseensä tutustumista ja henkisten asioiden tutkiskelua. Hän kertoo uuden oppimisen olevan aina hyvästä ja kurssilla on luovuuden kautta käsitelty hyvin tunteita. Miten esimerkiksi ilmaistaan tunteita kuvallisin keinoin; miten sinä piirtäisit ilon? Kouluttaja Kimmo Karkialle kurssi oli ensimmäinen laatuaan vastuuopettajana. Hänen mukaansa kyseessä oli hyvin erityinen ryhmä. Ryhmässä oli hyvin kouluttautuneita, työelämässä olleita naisia, jotka olivat valveutuneita ja hyvin tavoitekeskeisiä jo kurssille tullessaan. Kurssilla on opiskeltu taideaineiden lisäksi mm. kieliä (ruotsi, englanti, venäjä), matematiikkaa ja tietotekniikkaa. Kimmon mukaan hienointa kurssilla on ollut se, että naiset hankalasta tilanteestaan huolimatta ovat löytäneet itsestään ja ryhmästä uusia voimavaroja, energiaa ja mikä tärkeintä uskon myönteiseen tulevaisuuteen toivon. Kurssilla kouluttajakin joutuu käymään läpi samoja asioita läpi mitä opiskelijakin. Hyvin, hyvin opettavaista. Ihmeitä tapahtuu omallakin kohdalla, toteaa Karkia. Miesvangeille on harvemmin tarjolla visuaalisuuteen tai luovuuteen kannustavia kursseja. Useimmiten se on punttisali, minne miesvankeja patistetaan eikä luovuudelle anneta sijaa. Luovuus kuitenkin on antanut monelle miesvangille sanoja asioille, mikä puolestaan on helpottanut yhteydenpitoa läheisiin. Luovuus, visuaalisuus, musiikki ne tulisi olla mukana kaikissa koulutuksissa ja vangeille tulisi tarjota tapoja ilmaista itseään niiden avulla, sillä kaikille asioille ei muurien sisällä välttämättä löydy sanallista ilmaisua, toteaa Sirpa Hiukkamaäki, jolla oli myös Kovan kurssin aikaan mahdollisuus ensimmäisen kerran toteuttaa voimauttavan valokuvan ja taideterapeuttisen työskentelyn Kovan taiteilijat 18

19 kurssi miesvankien kanssa. Naisten kanssa tehdyistä töistä oli pidetty näyttelyjä ja kerätty muilta vangeilta palautetta niistä. Miehet kyselivät, miksei heille ole järjestetty vastaavaa. Usein saattoi nähdä miesten seisovan niin pitkään joidenkin kuvien äärellä, että joku niissä kosketti, selittää Hiukkamäki sitä, miksi pyyntö pitää kurssi miehille tuntui luontevalta. Hiukkamäki sanoo kurssista saamansa palautteen olleen liikuttavan hyvää. Miehet arvostivat suoruutta ja sitä, ettei heihin suhtauduttu ennakkoluuloisesti. Hiukkamäki toivoo, että Kiipulan ammattiopisto saisi jatkossa olla mukana hankkeessa, jonka tarkoitus on tuoda enemmän valokuvaterapeuttista toimintaa mukaan vankilaan. (Lainaus Asennetta-lehdestä 1/2011) Vankilan puolelta Kiipulan järjestämiin Kova-koulutuksiin on oltu tyytyväisiä. Koulutuksen sisältö vastaa hyvin koulutustarpeita ja kurssit ovat järkeviä ja mielekkäitä. Vankilan opinto-ohjaaja Merja Toivonen kiittelee erityisesti opettajia: Opettajat ovat olleet osaavia ja motivoituneita ja heillä on tarpeeksi pelisilmää ja huumoria pärjätäkseen erilaisessa opetusympäristössä. Vankilassa opettajan asenne ratkaisee paljon. Vangit ovat hyvin herkkiä huomaamaan, jos asenne ei ole kunnossa. Minna Leino Hoiva-avan vuosi Olemme viettäneet hyvin hauskoja hetkiä hoiva-avan vuoden aikana. Hauskoja hetkiä ovat olleet, kun harjoittelimme syöttämään toisiamme, pesemään hampaita ja yksi hauskimmista hetkistämme on aina ollut matikantunnit. Hyviä hetkiä on myös ollut, kun koko hoiva-ava suoritti ensiapukurssin ja kaikki saivat suoritettua ensiapukortin. Oltiin myös eduskuntatalolla käymässä ja käytiin Hämeenlinnan teatterissa katsomassa Ilmari Jauhiaisen Teräksinen takavyö. Hoiva-ava järjesti sotelaisille koulun liikuntasalissa toimintailtapäivän, kaikkien mielestä toiminta oli mukavaa. Olemme olleet keilailemassa Hämeenlinnan keilahallissa. Ollaan myös käyty minigolffaamassa Hämeenlinnan keskustassa. Hoiva-avan opiskelijat ovat olleet kaksi kertaa työelämäänvalmentautumisjaksoilla vuoden aikana, syksyllä ja keväällä. Periaatteena on olla työelämässä oppimassa vanhusten, lasten tai kehitysvammaisten kanssa. Meidän opettajana toimii Anne Vuorinen, ohjaajana Marjo Palo sekä ohjaajana asuntolassa Niina Mölsä. Opettajamme ja ohjaajat ovat mukavia. Ohjaajamme on pitänyt meidän luokalle iltaisin kaikenlaista vapaa-ajantoimintaa, kuten elokuvailtoja, karaokenlaulamista, makkaranpaistoa, tyttöjensaunavuorot ja uimista. Ryhmän yhteishenki on hyvä, kaikki tulee toimeen muitten ihmisten kanssa. Luokassa toimii hyvin ryhmätyön teot. VOITTAJAFIILIS! Hyvää kesää kaikille! Terveisin Hoiva-avalaiset Retkillä ollaan käyty paljon, oltiin Kampissa ja saatiin omaa aikaa. Ollaan oltu retkellä Katismajalla, jossa tehtiin kanakeittoa, paistettiin makkaraa, uitiin ja saunottiin. Oltiin myös Kiipulassa hieronnassa. Ollaan oltu Espoossa Arlassa, Keskuspuistossa tutustumassa sekä Aitoossa ja Järvenpäässä. 19

20 Matkustan ympäri Eurooppaa, laukussa leipää ja piimää vaan yksin ei tarvitse ollakaan kun uuden ystävän saan! Kiipulan ammattiopisto oli mukana kaksivuotisessa Comenius-projektissa nimeltä School and professional orientation: a necessity for all. Hankkeessa lisättiin opiskelijoiden Eurooppa-tietoutta ja kulttuurien tuntemusta. Samalla edistettiin yhteistyötä osallistuvien maiden välillä. Projektin keskeinen teema oli ammatillinen kasvu sekä kansainvälistyminen. Osallistuvat maat olivat Suomi, Saksa, Ranska, Kreikka, Italia, Espanja ja Romania. Hankkeen etenemisestä on tarinoitu jo aikaisemmissakin Kuulumisten numeroissa, ja tällä kertaa on loppuyhteenvedon vuoro. Projektin aikana työstettiin materiaaleja, joiden avulla opiskelijat ovat voineet tutustua eri maiden kulttuureihin. On tehty sanakirjaa, kalentereita, esittelyjä eri maiden ammateista ja koulutusvaihtoehdoista, tutustuttu eri maiden kulttuureihin sanaristikoiden ja palapelien avulla. Kiipulan edustajat kävivät tekemässä kansainvälistä yhteistyötä Kreikassa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa. Projektin opintomatkoilla oli mukana yksitoista opiskelijaa. Matkojen annista etenkin jäi mieleen erilaiset ruokailutavat ja ruoka, aikakäsitys ja erilaiset tavat käydä koulua ja opiskella. Ylipäätään positiivisin kokemus lienee se, että vaikka kukaan ei puhunut täydellistä ranskaa, saksaa tai englantia, tultiin silti toimeen ja kaikki asiointi esim. kaupungilla onnistui sujuvasti. Suomalaisen jähmeyden vähän pehmennyttyä saatiin myös uusia ystäviä kreikkalaisista, ranskalaisista ja saksalaisista nuorista! Jokaisen tapaamisen aikana järjestettiin European Lunch, jossa tarjoiltiin joka maan kulinaristisia erikoisuuksia. Me kiipulalaiset tietysti veimme eurooppalaiseen ruokapöytään tarjolle mm. mämmiä, ruisleipää, karjalanpiirakoita, puolukkaa, salmiakkia ja mustaa makkaraa! Yllättäen suomalaiset herkut näyttivät aika erikoisilta ja pelkistetyiltä muiden maiden ruokatarjonnan rinnalla Loppuhuipentuma Kiipulassa Projektin päätösseminaari pidettiin Kiipulan toimipaikassa maaliskuun alkupuolella. Kiipulan tontilla oli tuolloin melkoista kansainvälistä kuhinaa; seminaariin osallistui viitisenkymmentä henkilöä. Puolet osallistujista oli opiskelijoita ja puolet opettajia. Eurooppalaisille vieraille pyrittiin tarjoamaan myös perisuomalaisia elämyksiä, joten vieraat kiikutettiin ensimmäisenä HPK:n lätkämatsiin. Lisäksi vieraat tutustuivat suomalaiseen talviurheiluun, saunaan, suomalaiseen ruokaan ja suomalaiseen muotoiluun. Suomalaista kulttuuria tehtiin tutuksi myös opintomatkoilla Hämeen Linnaan, kulttuuripääkaupunkiin Turkuun ja Helsinkiin. Osallistuminen kansainväliseen projektiin loi uusia yhteistyösuhteita ympäri Eurooppaa, kehitti osallistujien kielitaitoa ja vahvisti itsetuntemusta sekä itsetuntoa. Matkalla maailmalle oppii aina jotakin uutta ja tuliaisina on roppakaupalla muistoja ja kommelluksia, joihin on kiva palata vuosienkin päästä. Projektin viimeinen näkyvä tempaus Kiipulassa oli järjestetty Comenius-tapahtuma. Tilaisuus oli osa eurooppalaista Comenius-viikkoa, jota vietettiin ympäri Eurooppaa Comenius-terveisin Piia Kokko-Parikka yhteyspäällikkö, kansainvälisten asioiden koordinaattori ps. projektin nettisivuihin voi tutustua osoitteessa blogspot.com/ 20

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

TERVETULOA YHTEISTYÖPÄIVÄ 30.11.2010

TERVETULOA YHTEISTYÖPÄIVÄ 30.11.2010 TERVETULOA YHTEISTYÖPÄIVÄ 30.11.2010 Kirsi Ek 8.30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.00 Tervetuloa. Tekemällä oppii -projektin toiminta ja käytännön asiat, projektipäällikkö Kirsi Ek, Kiipulasäätiö 9.30 Näkökulmia

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla

Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten opintojen suorittaminen työpajalla Ammatillisten oppilaitosten ja työpajojen välinen yhteistyön toimintamalli Hämeenlinnan seudulla Tämä julkaisu on toteutettu osana Yty-hankkeen toimintaa.

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä

Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Aila Ylihärsilä Kansainvälisyys kuuluu kaikille oppia kotona ja maailmalla Kokemuksia Comeniushankkeessa mukana olosta 20.2.2013 Aila Ylihärsilä Preventing dropping out: steps to success towards the European benchmarks

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa

Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa Erilaisten oppijoiden polut ja tukitoimet aikuisena ammatillisessa koulutuksessa 30.8.2017 Kirsi Ek Projektipäällikkö, Noheva ESR Kiipulan ammattiopisto 2 Noheva ESR Noheva hanke pohjautuu PIAAC-tutkimukselle.

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin

Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)

Lisätiedot

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014 Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle 1.8.2010-31.12.2013 MIKSI? Vankien ammattitaidon puutteet Rangaistusajan työtoiminnan hyödyntäminen Koulutustarpeiden tunnistaminen ja opintojen ohjaus

Lisätiedot

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen

Monet polut Työelämään hanke (ESR) Tukea kotoutumiseen Monet polut Työelämään hanke (ESR) 1.11.2016-31.12.2018 Tukea kotoutumiseen Monet polut työelämään -hanke 1.11.2016-31.12.2018 (ESR) Tukea kotoutumiseen Kootut toimintamallit Tekijät: Peltonen Mirja, Rintala

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo

Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan urasuuntapalvelut Janakkala Hämeenlinna Riihimäki Tampere Lahti Vantaa Espoo Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus PL 13, 14201 Turenki puh. (03) 685 21, www.kiipula.fi 1 Urasuuntapalvelut mitä

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

Toiminta-aika 1.5.2009-31.12.2012

Toiminta-aika 1.5.2009-31.12.2012 Toiminta-aika 1.5.2009-31.12.2012 Kehittämiskohteemme 1: Työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa kehitettävä uusi osallistujavalinnan malli (työvoimapoliittinen koulutus) 2: Tehostettu työnhakuklubi (koulutuksen

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Erityinen tuki-webinaari

Erityinen tuki-webinaari Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän

Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuusseminaari 30.11.2017 Helsinki Työhönvalmentaja etsii työlleen tekijän Yhdenvertaisuus työelämässä 30.11.2017 Anne Korhonen Mitä mielikuvia tai ajatuksia tulee mieleen sanasta työhönvalmentaja?

Lisätiedot

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa Kaisa Rontu Moni tuntee kotoutumiskoulutuksen, mutta kuinka moni tietää, miten turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksissa opiskelevat? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011

TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011 TaitajaPLUS Oulussa 2010 Kuopiossa 2011 TaitajaMästare 2010 Oulu Ideasta syntyy kädenjälki TaitajaPLUS (MästarePLUS) lajiperhe mukana ensimmäisen kerran Taitaja kisoissa Aiemmin kansallisia kisoja Abilympics

Lisätiedot

Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle 1.8.2010-31.12.2013. Kirsi Ek projektipäällikkö

Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle 1.8.2010-31.12.2013. Kirsi Ek projektipäällikkö Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle 1.8.2010-31.12.2013 9.00 Aamukahvit 9.25 Tervetuloa Vanajan vankilalle 9.40 Johtamis- ja ohjaus menetelmiä vankityössä 10.35 Tauko 10.45 Viestinnän merkitys

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta 14.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus

Ammatillinen erityisopetus Ammatillinen erityisopetus Hakuaika syksyllä 2017 alkavaan koulutukseen on 15.3. 5.4.2017! Tutustu koulutuksiimme tarkemmin kotisivuillamme www.kiipula.fi! Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntotusta erityistä

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN

AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN AMMATTISTARTTITYÖ OPETTAJAN SILMIN PROGRADU-TUTKIELMA Kysely tehty lukuvuonna 2009-2010 Vastauksia tuli 34 kappaletta, kysely lähetettiin 124 henkilölle Menossa siinä vaiheessa kokeiluvaiheen viimeinen

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010

Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 Rahoittajat: Euroopan sosiaalirahasto Etelä-Suomen lääninhallitus Kouvolan Seudun Ammattiopisto 2008-2010 2010 Alkukartoitus Tatu hankkeen tulosten hyödyntäminen Nuorisotutkimusten tuloksia: Työllistyminen

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut

Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut Kokemuksia työhönvalmennuksesta: kenelle, miten ja millaisin tuloksin? Leena Toivonen Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus Urasuuntapalvelut 1 Mitä työhönvalmennus on? 1990-luvun puolivälistä lähtien

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE

TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE TYÖKALUJA HYVINVOINTITYÖHÖN TOISELLE ASTEELLE Valtakunnalliset LAPE-päivät 30.-31.8.2018 Erikoistutkija Miia Sainio Turun yliopisto 2 OPINTOKAMU TOIMENPIDEOHJELMA OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI TOISELLA

Lisätiedot

Kiipulan. ammattiopisto 2016. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin

Kiipulan. ammattiopisto 2016. Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Kiipulan ammattiopisto 2016 Työvaltaisesti itsensä kokoiseen ammattiin Mikä Kiipula? Kiipulan ammattiopisto on valtakunnallinen ammatillinen erityisoppilaitos. Se järjestää koulutusta ja kuntoutusta erityistä

Lisätiedot

Mosaiikki - alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontaprojekti 1.10.2008 28.2.2011

Mosaiikki - alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontaprojekti 1.10.2008 28.2.2011 Mosaiikki - alle viisi vuotta Suomessa asuneiden maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontaprojekti 1.10.2008 28.2.2011 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Alueen maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäiseminen

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle Väyliä Työelämään Tietoa työnantajalle Sisällysluettelo Diili 4-5 Hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikoulutettuja alle 29-vuotiaita työnhakijoita työllistymään hyödyntäen työvoimahallinnon palveluita

Lisätiedot

OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU

OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU #ohjatentyöhön OHJAAVA TYÖHÖNVALMENNUSPALVELU Toteutus, tulokset ja tuotokset Tiina Myllymäki Projektivastaava / työhönvalmentaja 3kk -Ohjaava työhönvalmennuspalvelu -projekti Päätösseminaari 30.3.2017,

Lisätiedot

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017

Lisätiedot

TALOUSALUEPARLAMENTTI

TALOUSALUEPARLAMENTTI TALOUSALUEPARLAMENTTI NÄKEMYKSIÄ NUORTEN TYÖLLISYYSTILANTEESEEN JA TARJOLLA OLEVIIN PALVELUIHIN HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN SEUDULLA 18.8.2010 Viljo Venäläinen Nuoret työttömänä, yleisimmät ammatit Riihimäen

Lisätiedot

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei!

SAATEKIRJE KYSYMYKSET. Taustakysymykset. Hei! SAATEKIRJE Hei! Olemme TAOK:in ammatillisen opettajakoulutuksen opiskelijoita ja teemme koulutukseemme liittyvän kehittämistyön yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopisto, Tredun aikuiskoulutuksen ja

Lisätiedot

Päiväharjun koulu. Elämäntaitojen yksikkö. Jyväskylän kaupungin eritysopetuksen kehittämishanke

Päiväharjun koulu. Elämäntaitojen yksikkö. Jyväskylän kaupungin eritysopetuksen kehittämishanke Päiväharjun koulu Elämäntaitojen yksikkö Jyväskylän kaupungin eritysopetuksen kehittämishanke Tarkoituksena tukea nuorta ja hänen perhettään tulevaisuutta koskevissa valinnoissa ja valmentaa nuorta mahdollisimman

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.

Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille. Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12. Muistisairaiden keskusteluryhmä lähti kuntosalille Erityisliikunnanohjaaja Hilkka Leskinen-Nikander Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy 3.12.2013 Muistisairaiden vertaisryhmä Silmu Kanta-Hämeen muistiyhdistyksen

Lisätiedot

Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus. Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi

Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus. Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi Vertaistuutorointi Lapin ammattiopisto, aikuiskoulutus Yksin opintonsa aloittavan vertaistuutorointi VÄYLÄ -hanke 17.1.2012 2 (15) Sisältö 1. Vertaistuutori aikuiskoulutuksessa... 3 2. Miksi tarvitaan

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015

Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Kansainvälinen rekrytointi yritysesimerkki Kokkeja Filippiineiltä MAMU-Ennakointikamari 23.4.2015 Satu Vennala Henkilöstöresurssipäällikkö Ravintolatoimiala HOK-Elanto Liiketoiminta Oy Kokkeja Filippiineiltä,

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely

Lisätiedot

Kokemuksia OIVAohjaajakoulutuksesta

Kokemuksia OIVAohjaajakoulutuksesta Kokemuksia OIVAohjaajakoulutuksesta 2011-2012 Esitys Kehitysvammaliiton Tikoteekin OIVALLA vuorovaikutukseen hankkeen loppuseminaarissa 9.10.2012 Irja Skogström, OIVA-ohjaaja Pohjois-Karjalan sairaanhoito-

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti

Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Koulutuksella Palkkatyöhön-projekti Ilmiöitä, merkityksiä, kokemuksia Työttömyys tänään-seminaari 22.10.10 Heidi Kaartinen Projektipäällikkö Asumispalvelusäätiö ASPA People are all different. When you

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot