Metsä- ja luontomatka Itävaltaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Metsä- ja luontomatka Itävaltaan 16.4. - 23.4. 2013"

Transkriptio

1 Metsä- ja luontomatka Itävaltaan Teemaltaan metsämatkat ovat viime aikoina alkaneet kiinnostaa, yksi oli risteily Pietariin, jolloin laivamatkalla oli hyvä kuunnella esitelmiä, tietoiskuja, keskusteluja ja syödä hyvin. Perillä sai osallistua muutaman tunnin pituiseen valinnaiseen retkeen. Kaksipäiväinen Itä-Suomen kiertomatka bussilla Varkaus - Lusto -risteily Saimaalla - Karjalan messut Joensuussa antoi myös hyviä eväitä suunnitella oman talouden metsäasioita. Tämä kolmas metsämatka olikin kokonaisen viikon mittainen ja suuntautui muille maille, hienoon kohteeseen: Slovenian kautta Itävaltaan. Matkan lähtöpaikka oli Rissalan lentoasema, joten kerrankin siilinjärveläisen oli helppoa lähteä matkaan. Ei tarvittu ylimääräisiä matkapäiviä, eikä yöpymistä lentokenttähotellissa. Kone lensi Sloveniaan, Ljubljanan lentokentälle, ja sieltä jatkoimme 300 km bussilla määränpäähämme Zell am Seehen, jossa majoituimme koko viikon hotelli Steinerwirtissä ihan keskellä kaupunkia. Päivittäin teimme retkiä ensisijaisesti luontokohteisiin ja yhden päivän retken teimme Salzburgiin, jossa itse kukin sai valita ohjelman mieltymyksensä mukaan. Alpit ovat niin satumaiset ja houkuttelevat. Ja minulla oli satumainen tuuri. Tässä on maisema, jota tuijotin joka päivä hotellin sängyssä lekotellen, ihan oma vuori! Onneksi monet päivät olivat niin aurinkoisia, että vuori näkyi koko ajan, mutta kahtena aamuna se oli niin sumun peitossa, ettei sen olemassaoloa tiennytkään. Oppaamme Annen mukaan tämä vuori on kolmetonninen, paljon oli myös kaksitonnisia ns. ruohovuoria, joissa kasvillisuutta on lakea myöten, ja niitä käytetään kesällä laidunmaina. Korkeilla, lumihuippuisilla vuorilla on laskettelurinteitä ja saimme tutustua Kaprunin lähellä olevaan Kitzsteinhornin jäätikköön ja pääsimme nousemaan ensin hisseillä, sitten jalan yli 2500 metrin korkeuteen. Näkymät olivat huikaisevat, oli tyyntä ja aurinko paistoi. Laskettelijat pääsivät suksineen sinne kolmen tonnin huipulle ja näkyivät rinteillä pieninä pisteinä alas kiitäessään. Zell am See on talviurheilupaikkana tunnettu kaupunki Salzburgin osavaltiossa. Kaupungissa kierrellessämme huomasimme, että kaksi laskettelurinnettä tulee ihan kaupungin sisälle. Siellä voi tosiaan ottaa sukset olalle ja saapastella jalan suoraan lähimpiin rinteisiin. Parin kilometrin päässä on vähän isompi, Schmittenhöhenrinne. Se oli juuri suljettu kevään tultua, mutta ryhmämme pääsi ajamaan rinteen kabiinihissillä ensimmäiselle asemalle, josta teimme tutustumispatikoinnin alueen metsäluontoon paikallisen metsänhoitajan johdolla. Välillä rämmimme lumisohjossa, sitten taas kuivempaa polkua pitkin. Minulla oli teleskooppikävelysauvat, jotka mahtuivat sopivasti matkalaukkuun. Aune-ystäväni sai toisen 1

2 sauvan, minä käytin toista ja tuumasin sen lenkin jälkeen, että nyt ovat sauvat maksaneet jo itsensä. Kävely oli paljon turvallisempaa kolmella jalalla! Ei ole helppoa metsien miehillä niissä maastoissa! Monet meistä saivat kipeät jalat äkkiseltään jyrkkiä rinteitä laskeutuessa. Jokaisen opastuksen lopuksi metsänhoitoyhdistyksen edustaja Pekka piti nätin kiitospuheen ja lahjoitti aivan erityisen hienon kellon, joka oli tehty erilaisista suomalaisista puumateriaaleista. Metsänhoitaja sai myös kirjan Suomen metsistä ja kutsun tulla kylään. Toisen kerran sauva oli turvanani jäätikkövaelluksella. Siellä korkeudessa voi yhtäkkiä iskeä korkean paikan kammo, lumi alkaa häikäistä ja hengitys salpautuu, jos kulkee liian nopeasti. Taapertaminen oli kuitenkin kaiken vaivan arvoinen! Oli meillä sään suhteen hyvä tuuri, suitsutti oppaamme Katja moneen kertaan. Alpit hymyilivät meille, houkuttelivat selvästikin tulemaan uudelleen! 2

3 Tutustumiskäynnit Egger-sahalla ja bioenergialaitoksella Loferissa olivat täyttä asiaa. Saha on pieni perheyritys, joka hankkii tarvittavan materiaalin lähitienoolta. Suurin osa on kuusta ja näiden puiden kohdalla arvuuteltiin kovasti vuosirenkaista puiden ikää. Kasvupaikasta tietenkin riippuu, miten nopeasti puu kasvaa. Nyt oli hiljainen kausi menossa, mutta jos tienoolla on joskus kova myrsky, saha joutuu toimimaan ylikierroksilla, eihän puita voi jättää rinteille tuhohyönteisten saaliiksi. Sahan sisätiloissa oli mielenkiintoista seurata, miten iso pölkky muuttui laudoiksi kertasahauksella, ja pinnat lähtivät omaan lokeroonsa. Ihmettelin, kun työntekijöillä ei ollut mitään kuulosuojaimia, vaikka melutaso oli todella kova. Bioenergialaitoksella osa asiasta meni yli hilseen. Se on pieni, siisti firma, josta lämpöä ja sähköä toimitetaan lähialueelle. Kaikki hyödynnetään, viedään tuhkatkin pesästä ja levitetään pelloille. Ryhmässämme oli innokkaita kyselijöitä, varsinkin miesväki. Ja onhan meillä Suomessa monenlaista energiantuotantoa, joten hyvä on tehdä vertailuja. Itävallassa ei käytetä lainkaan ydinenergiaa. Kuulema kansanäänestys lopetti heti ensimmäisen voimalan ennen kuin sitä edes oli alettu käyttää. Nyt se toimii aurinkovoimalana. Vuorilla riittää lunta ja vettä ja yllättävän paljon sitä metsääkin on erilaisiin käyttötarpeisiin. Alpit peittävät 62 prosenttia maan pinta-alasta. Tasaisempaa, mutta kukkulaista on Tonavan varsilla ja Wienin alueella, missä olen joskus matkaillut. Maaseudulla talot rakennetaan pääasiassa puusta perinteisen mallin mukaan. Minusta ne ovat todella kauniita. Lähes kaikissa taloissa on parvekkeet joka kerroksessa ja kesällä niiden reunoilla olevat kukkalaatikot ovat täynnä kukkia. Kenellä kauneimmat kukat, siitä tietenkin kilpaillaan. Lehmilläkin on omat kilpailunsa ja voittaja saa kukkaseppeleen! Jos on vaikea tehdä metsätöitä lähes käsitöinä jyrkillä rinteillä, niin pellotkin ovat kuin pystyyn nostettuja. Juuri nyt jollain pellolla kukkivat kevätesikot ja täytyy vain uskoa että 3

4 muutamia viikkoja myöhemmin siellä kukkivat alppitähti, katkerot, etelänarnikki, kanervat ja monet muut lajit. Sää laaksoissa voi olla hyvin vaihteleva. Nytkin kevätviikon aikana oli jo yksi hellepäivä, toinen suomalaisen lämmin. Kesällä tulee iltapäivisin usein kuurosateita, joten luonto saa kaikkea, mitä tarvitsee. Zell am Seetä lähin kansallispuisto on Hohe Tauernin kansallispuisto, jossa kohteemme oli kuuluisa Krimmlin vesiputous. Sanotaan, että se on Euroopan korkein, peräti 380 m. Tarkoituksemme oli tehdä vaellus ylös pitkin putouksen vartta, mutta juuri edellisenä päivänä polulle oli tullut sortuma, joten polku oli suljettu ja tyydyimme ihastelemaan putousta alhaalta. Vedellä on kuulema positiivisia terveysvaikutuksia, se oli kylmää ja kirkasta, jäätiköiden helmastahan se saa alkunsa. Ja totta kai se vaikuttaa alueen kasvillisuuden muokkautumiseen rikkaammaksi ja erilaiseksi kuin muualla. Putouksen juurelle menevän polun varrella oli vihreä taulu, jossa teksti: Järkevät ihmiset eivät likaa tietä eikä metsää ja kaikilta muilta se on kielletty. Hienosti sanottu! Paluumatkalla tutustuimme alueen luonnonrikkauksiin Hohe Tauernin kansallispuistokeskuksessa Mittersillissä. Siellä pystyi sadun, tieteen ja tekniikan tehokeinoin hahmottamaan paremmin alueen monimuotoisuutta. Eläimistö on tyypillisen keskieurooppalaista: jäniksiä, saksanhirviä, fasaaneita, kettuja, mäyriä. Vuoristoissa elää gemssi, metsämurmeli ja kotka. Murmeli on myös tehoaineena erityisessä murmelivoiteessa (Murmeltier Creme), joka on vanha, arvostettu kotikonsti ja parantaa lähes kaikki ihovaivat. Sitäpä toin purkillisen mukanani. Kokeilen, kunhan vaivoja ilmaantuu... Koska luontoretkemme jäi lyhyenlaiseksi, oppaamme keksi, että käydään tutustumassa Mittersillin linnaan, joka sijaitsee paljon ylempänä kuin muu kaupunki. Kiertelimme linnan sisäpihalla, kapusimme torniin nauttimaan huikeista näköaloista ja pääsimme myös linnan kirkkoon. Linna on todella romanttisen oloinen ja siellä voi myös kummitella. Siis sopiva majapaikka jännitystä hakeville turisteille! Hexenkeller (noitakellari) luki yhdessä ovessa... 4

5 Salzburg oli toiveretkikohteeni ja päätin, että junailen sinne vaikka yksin, jos bussiin vaadittavaa 25 matkalaista ei löydy. Bussi täyttyi ja 80 kilometrin matka taittui reilussa tunnissa. Oppaamme Katja ja Anne jakoivat jokaiselle kartan ja kertoivat matkan aikana mahdollisimman paljon Salzburgista, sillä kaupungissa heillä ei ollut lupa opastaa. Siellä viralliset oppaat pitävät kiinni omasta reviiristään. Saimme hyvät vihjeet ja suositukset lähtiessämme seikkailemaan Mozartaukiolta kaupungin kujille. Sinnehän autot eivät pääse ja paikallisetkin voivat vahingossa joutua roikkumaan tolppapoliisin päällä. Maasta nousevat tolpat estävät tosiaan tehokkaasti asiaan kuulumattomat ajoneuvot. Päivän sää oli pilvipoutainen, mikä helpotti tarpomista paikasta toiseen. Heti kohta kuulimme rumpujen pärinää ja ohi marssi soittava kulkue hienoissa esiintymisasuissaan. Eräs kulkueen mies iski silmää kun otin kuvaa. Jatkossakin oli helppo hymyillä. Pienellä torilla soitteli pieni orkesteri polvihousuissaan ja osa katsojista innostui tanssahtelemaan musiikin tahtiin. Tunnelma oli korkealla. "Salzburgin vanha kaupunki on barokin mestariteos. Sen kirkot, torit ja suihkulähteet rakennettiin pääosin ja 1600-luvulla. Salzburgin vanha kaupunki on myös valittu UNESCOn maailmanperintökohteeksi." Nämä faktat tietäen yritimme Aunen kanssa ahmia kaupunkia niin paljon kuin ehdimme: keskiaikainen tuomiokirkko Dom ja Pyhän Blasiuksen kirkko, Hohensalzburgin linna Festungsbergin kukkulalla, jonne ajeltiin kabiinihissillä, talojen alla puikkelehtivat kujaset viehättävine putiikkeineen, lounas "ulkona" infrapunalamppujen lämmössä, markkinatori herkkuineen ja maistiaisineen, kirjakauppa, erikoinen pääsiäis- ja joulukoristekauppa ja Mozartin kuulia ym turistitavaroita myyvät kaupat. Kauppojen kyltit olivat mainioita, jopa Mc Donalds oli joutunut alistumaan perinteiseen kylttimalliin hehkuvan keltaisen sijasta. Mitkä ovat sitten niitä AITOJA ja alkuperäisiä Mozartin kuulia? Niitä on punaisia ja sinisiä - ja eri hintaisia. Aune arveli, että ne kalleimmat olisivat ihan oikeita... Mutta makeaa suklaata, olipa hinta mikä tahansa! 5

6 Jos kävely kujilla rasittaa, niin aina voi napata hevoskyydin. Dom zu Salzburg on pyhitetty Pyhälle Rupertille ja Pyhälle Virgilille Kirkko on rakennettu jo 700- luvulla, palanut ja korjattu1600-luvulla ja sen kupoli tuhoutui pahasti lentopommituksessa Vasta 1959 siellä voitiin pitää taas jumalanpalveluksia. Kirkossa on viidet urut ja yhdet niistä olivat Mozartin käytössä. Jokaisessa sivukappelissa on pari rippituolia - liekö missään muussa kirkossa niin monta? Hohensalzburgin linnasta näkee koko kaupungin, jonka Salzach-joki jakaa kahteen osaan. Papageno, Mozartin Taikahuilun iloinen vesseli on yhtä veikeä myös patsaana, mutta itse mestari Mozart patsastelee omalla aukiollaan hyvin vaikuttavana ja mahtipontisena. 6

7 Zell am See on n asukkaan kaupunki Zeller-järven rannalla. Vuoretkohan loihtivat järven veden ihan turkoosiksi? Parhaan paikan rannalla on napannut Grand Hotell, rautatie pujottelee myös miltei huomaamatta rantaa pitkin. Elisabethin puisto muistuttaa keisarinna Sissistä, joka aikoinaan vieraili usein kaupungissa. Pyhän Hippolyten kirkko on keskiajalta ja sen freskot, ikkunamaalaukset, hautakivet, kuvat ja patsaat antavat varsin arvokkaan leiman. Kirkon vieressä on lähes huomaamaton Mariankappeli, eräänlainen hauta- ja sielunkappeli. Sen ulkoseinillä on arvohenkilöiden muistotauluja ja sisällä alttaritauluna on Ährenkleid- Madonna (Vehnä-rouva), jolta seudun maanviljelijät anoivat hyvää satoa. Lisäksi kappelissa on lasivitriini, jossa on Maria ja lapsi mahtavissa juhlavaatteissa, molemmilla kruunu päässä. Kuvaa kannettiin aikaisemmin lokakuun juhlakulkueessa ja Mariaa nimitettiin Lokakuun rouvaksi (Oktoberfrau). Kuten jo aiemmin mainitsin, Aunella ja minulla oli upeat näköalat hotellihuoneen ikkunoista. Kadun toisella puolella komeili raatitalo, vähän kauempana ammattikoulu, jonka takana lähin rinne, sitten perinteisiä kolmikerroksisia taloja, alakerrat liiketiloja, ylempänä rinteillä omakotitaloja ja ihmettelimme koko ajan, mistä niihin taloihin menee tie. Vain parin talon päässä hotellista oli kaupungin pikkuinen tori, jonka keskellä soma pieni suihkulähde. Kun torilla oli maalaismarkkinat, siellä oli vain muutama myyntikoju, lähinnä kukkien ja yrttien taimia, leivonnaisia ja lihatuotteita. Innokkaimmat patikoijat kiersivät järven, josta kertyi 12 km. Ja totta kai erään suomalaisen julkkiksen talokin löytyi. Järven toisella puolella asuu Keke Rosberg! Katsoimme lepotauolla televisiosta formuloita, Nico lähti paalupaikalta, mutta eipä se johto kestänyt paria kierrosta enempää. Kerran huomasimme kaupungintalon vieressä seisovan bussin, josta selkeästi huomasi, että kuljettajalla on kahvipaussi menneillään. 7

8 Kaupungilla tuli käveltyä moneen kertaan ja aina löytyi uusia kauniita paikkoja. Opastauluja löytyi kiitettävästi. Kirkon ulkopuolella oleva magnoliapuu availi hitaasti kukkasiaan. Lähinnä lämmintä kirkon seinää olevat kukkaset alkoivat juuri aueta, kun olimme lähdössä. Usvaisena kevään aamupäivänä Zeller-järvi oli aivan hiljainen ja uneksiva. Tuulenvire herätti järven pinnan ja aurinko lämmitti rannalla istuskelevia onkijoita. Joutsenet uiskentelivat lähemmäs herkkupalojen toivossa. Järven rantapuistoista löytyi monenlaisia patsaita ja onnen pensas kukki keltaisena monen talon pihalla. Ihastuin erityisesti sireenin tyyppiseen vaaleanpunakukkaiseen pensaaseen. Ja hotelleista hurmaavin on varmaan tämä Romantik hotell kunhan kukkalaatikot ovat loistossaan. 8

9 Hotelli Steinerwirt osoitteessa Dreifaltigkeitsgasse 2 oli minusta oikein sopiva majapaikka. *** Huoneemme oli vanhalla puolella, siinä oli puulattia, jossa puun syyt tuntuivat mukavalta paljaaseen jalkaan. Untuvapeitto vaan oli kovin kuuma, hikosin joka yö ja jouduin kiskomaan yövaatteet päältäni. Joka aamu ja ilta ruokailusta huolehti sama iloinen tarjoilijatyttö. Hän tuli töihin puoli kuudelta aamulla ja hoiteli myös päivällisen, joka alkoi yleensä Ihmettelin hänen jaksamistaan ja tyttö kertoi, että hänelläpä on vapaat iltapäivät. Sunnuntaina hän pukeutui kauniiseen itävaltalaiseen dirndl-pukuun, josta hän kertoi, että tämä puku on tyypillinen Pintzgaun alueella. Miehillä ei ole vastaavaa. Heillä polvinahkahousut voivat olla käytössä perinteisissä juhlissa ja esiintymisasuina. Steinerwirt on kuuluisa paikallisesta, itävaltalaisesta keittiöstään. Päivälliseen kuului aina kolme ruokalajia, ensin alkukeitto, pääruoaksi jo aamupalalla valittiin liharuoka, kalaruoka tai kasvisruoka ja jälkiruoka oli kuin koru lautasella. Lähtö kotiin oli klo 5 tiistaiaamuna, joten edellisenä iltana saimme päivällisen jälkeen isot eväspaketit, jotka korvasivat aamupalan: hedelmiä, keksejä, täytetyt sämpylät ja vesipullo. Niillä pärjättiin hyvin kolmen tunnin matka Ljubljanan lentokentälle. Osa matkasta kului unessa ja Katja-opas antoi meidän nuokkua rauhassa. Palautelappu toki piti täyttää ja hän kyseli vielä lentokoneessakin, ovatko kaikki nyt muistaneet täyttää tämän velvollisuuden. 9

10 Lähtöpäivällinen oli tavallisesta poikkeava. Katja vihjaisi, että nyt saattekin auttaa ruoanlaitossa. Mitähän se olisi? Perunan kuorintaa tai kalojen perkausta, leikittelimme mielessämme. Mutta meillepä tuotiinkin pöytiin fonduepadat, joissa jo kuumaa lientä pitivät koko ajan kuumana alla olevat lämpökynttilät. Salaattiastioita kiersi pöydässä useampiakin ja lopulta tulivat lihavadit, joissa oli kolmen sorttisia lihapaloja, jotka saimme itse paistaa fonduepadassa. Ja sitten oli puheiden ja kiitosten aika. Kuvaaja-Pekka oli jo aikaisemmin huolehtinut siitä, että jokainen saimme osallistua Katjan lahjaan ja ryhmästä valittiin Pekan avustajaksi Päivi, joka keräsi murmelikorttiin kaikkien ryhmäläisten nimet ja kiitteli hyvää opastamme. Katja oli aikaisemmin asunut Itävallassa 8 vuotta, joten hänelle maa oli kuin toinen kotimaa. Hän osasi ennakoida ja neuvoa kaiken ja kaikkia. Viikon aikana ehti muutama matkalainen täyttää vuosia ja senkin Katja huomioi, syntymäpäiväsankari sai pienen lahjan ja hänelle laulettiin. Kuvassa onniteltavana on Leena, joka täytti vuosia matkapäivänä. Ihme oli tapahtunut kotikonnuilla! Viikon aikana lumet olivat sulaneet kovin vähiksi. Minun vuoreni, Imbachhorn, 2470 m korkea, jäi sinne, lumisena ja kauniina. Toivottavasti sen lumet säilyvät ilmaston lämpenemisestä huolimatta. Kiitos Aunelle, että houkuttelit minut tälle matkalle. 10

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Taustaa Mont Blancin maraton Marathon du Mont-Blanc juostiin 27.6.2010 jo 8. kerran. 23 km pituinen samalla lyhennetyllä reitillä juostava Cross du Mont Blanc juostiin

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013

Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Kevätkauden viikko-ohjelma Lapland Hotels Äkäshotelli ja Lapland Hotels Ylläskaltio 6.1-16.4.2013 Ennakkoilmoittautuminen aktiviteetteihin viimeistään edellisenä päivänä klo 12.00 mennessä Lapland Hotel

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä

18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä 18-21.4.2014 Eräkärryvaellus Repovedellä Lähdin Hämeenlinnasta kohti Repoveden kansallispuistoa. Hain toisen kärryn mukaan raksalta. Hain kaverini matkan varrelta josta jatkoimme yhtä matkaa kohti Repovettä.

Lisätiedot

ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt

ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt OHJELMALLINEN KIERTOMATKA ROMANTTINEN ITÄVALTA Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt Tiesitkö, että Mozart sai yhden etunimistään Wolfgangsee -järven mukaan? Tai

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput!

SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! SAARISELKÄ TALVI SAFARIT 2015-2016 Tule sellaisena kuin olet, me huolehdimme loput! 1. KELKKASAFARI TUNTURIIN (14:00-16:00) päivittäin (paitsi su) Tällä vauhdikkaalla safarilla kiertelemme Saariselän lähiympäristössä

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto

Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retki nro 1. Reykjavík - pääkaupungin kiertoajelu Opastettu kierros Reykjavikissa. Retken pituus n. 2,5

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)

TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua)

Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua) Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua) Sunnuntai - maanantai Sähköjohtoja riittää, vaikka sähkökatkoja onkin usein. Kathmandun maisemia kattoterassilta. Unelmien puutarhassa, joka oli ennen

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa:

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa: SANONTOJA, SANANLASKUJA JA PUHEKIELTÄ HARJOITUS 1 joutua jonkun hampaisiin olla koira haudattuna kärpäsestä tulee härkänen niellä purematta kaivaa maata toisen alta panna jauhot suuhun ei ole mailla eikä

Lisätiedot

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka Alle kouluikäisellä lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta Rantakaisla on Tikkurilan kupeessa Hiekkaharjussa toimiva yksityinen päiväkoti.

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty

Piristyspartio. Viikko 2. Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Piristyspartio Viikko 2 Maanantai 8.6.2015 Uutiskynnys ylitetty Maanantaiaamuna tulimme töihin levänneinä ja innokkaina. Huomasimme viikonlopun aikana, että meidän blogi oli päässyt Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015

TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 TEKNINEN OPAS: BIKE WEEKEND MARATHON 25.7.2015 KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto on avoinna Lahden Urheilukeskuksen piha- alueella lauantaina klo 8 alkaen. Puhelin kilpailutoimistoon: 0405687059 / Juho

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

SolarMagic M70 kesämökissä. Mökki sijaitsee Närpiön lähellä.

SolarMagic M70 kesämökissä. Mökki sijaitsee Närpiön lähellä. SolarMagic M70 kesämökissä. Mökki sijaitsee Närpiön lähellä. Mökissä on yksi kerros jonka yläpuolella on avoin tila katteen alla. Kuvan vasemmalla puolella näkyy avoin terassi, sen yläpuolella olevaa kattoa

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot