Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen noin 2 % kansantuotteen kasvusta riippuen. Viestinnän kasvu on taloudellisen notkahduksen aiheuttamasta kasvun hidastumisesta huolimatta nopeampaa. Viestinnän kasvuksi lähivuosina arvioidaan noin 6 % vuodessa. Hallinnonalalla korostuu viestintä- ja liikenneyhteyksien merkitys elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansalaisten hyvinvoinnin edistämiskeinona sekä eri alueiden ja väestöryhmien tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaajana. Liikennepolitiikan lähtökohtana on kestävän kehityksen periaate. Hallitusohjelman mukaisesti edistetään tietoyhteiskunnan kehitystä. Viestintäverkkojen ja -palvelujen tehokkuutta ja verkkoliiketoimintaa sekä liikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja tehokkuutta edistetään. Toimenpiteillä vaikutetaan myönteisesti elinkeinoelämän kilpailukykyyn, talouden ja työllisyyden kasvuun, alueellisesti tasapainoiseen kehitykseen ja ympäristön tilaan. Suomi säilyttää asemansa tietoyhteiskuntakehityksen eturivissä maailmassa. Tietoyhteiskuntapolitiikan valmistelu on poikkihallinnollista ja edellyttää laajaa yhteistyötä ja kansallista koordinaatiota. Liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on varmistaa viestintäverkkojen ja -palvelujen avoimuus ja kansainvälinen yhteentoimivuus, edistää nopeiden tiedonsiirtoyhteyksien kaupallista tarjontaa ja kysyntää sekä turvata kilpailun avulla viestintäverkkojen ja -palvelujen korkea laatu ja edulliset hinnat. Tietoyhteiskuntapalvelujen tarjonnan sääntelyssä ja sen täytäntöönpanossa pyritään ratkaisuihin, jotka eivät perusteettomasti suosi tai haittaa yhdenkään kilpailevan teknologian tarjontaa tai kysyntää. Viestinnän ja tietojärjestelmien käyttäjien tietoturvaa edistetään luomalla maahan ajanmukainen tietoturvahallinto. Laadultaan hyvät, alueellisesti tasa-arvoiset ja käyttäjälle edulliset postipalvelut varmistetaan. Verkkoliiketoimintaa edistettäessä otetaan huomioon tehokkaiden postipalvelujen keskeinen merkitys sähköisen kaupankäynnin kannalta. Postipalvelulaki saatetaan voimaan ja alan liberalisointia jatketaan. Erityisesti huolehditaan postitoiminnan yleispalvelun saatavuudesta kaikkialla maassa. Suomalaisen tuotannon kilpailukyvyn varmistamiseksi tarvittavat kuljetukset tulee hoitaa mahdollisimman vähäisellä liikenteellä ja mahdollisimman pienin yhteiskuntataloudellisin kustannuksin. Tätä toteutetaan kehittämällä logistisia järjestelmiä mm. tietotekniikan hyväksikäyttöä lisäämällä sekä edistämällä vähän liikennettä synnyttävän alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitystä. Myös muuta liikenteen telematiikkaa kehitetään ja kuljetusmuotojen yhteistyötä lisätään. Tavoitteena on luoda sellainen toimintaympäristö, jossa yritykset voivat kestävällä tavalla kehittää toimintaansa uuden talouden muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Logistisia kustannuksia alennetaan kohti kilpailijamaiden tasoa. Venäjän liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta pyritään edelleen parantamaan yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa. Suomen kautta kulkevien kuljetusten kilpailukyky pyritään turvaamaan löytämällä kahdenvälisellä ja kansainvälisellä tasolla ratkaisuja kuljetuksia haittaaviin ongelmiin. Kotimaisen kuljetuselinkeinon kilpailukykyä varmistavia toimia jatketaan. Suomen kauppalaivaston kilpailukykyä pyritään turvaamaan ja suomalaisen tonniston osuus Suomen kansainvälisissä merikuljetuksissa säilyttämään ottaen huomioon mm. EY:n vahvistamat merenkulun valtiontuen suuntaviivat. Joukkoliikenteen palveluja turvataan. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja soveltuvuutta eri käyttäjäryhmille edistetään kehittämällä julkisen liikenteen laatua ja esteettömyyttä, matkakeskuksia, informaatiota, kuljetusten yhdistelyä ja uusia palvelutasoltaan parempia palveluja sekä vaikuttamalla lippujen hintatasoon. Valmistaudutaan rautatieliikenteen asteittaiseen ja hallittuun kilpailun avaamiseen EU:n lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Lentoliikenteen ja merenkulun turvallisuusjärjestelyjä laittomien tekojen ehkäisemiseksi kehitetään kansainvälisessä yhteistyössä. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Liikenneverkkoa ylläpidetään ja kehitetään koko maassa siten, että verkon päivittäinen liikennöitävyys turvataan. Tieverkon kunnon heikkeneminen pysäytetään, rataverkon kunnon palauttamista jatketaan ja meriväylät pidetään kunnossa. Liikenneverkon arvo, joka on noin 19 mrd. euroa, pidetään sellaisena, että yhteiskunnan ja käyttäjän kustannukset ovat mahdollisimman pienet. Verkon kehittämisellä edistetään turvallisia ja sujuvia yhteyksiä sekä elinkeinoelämän kuljetusten toimintavarmuutta. Kehittämistoimenpiteissä otetaan huomioon yhteiskunnallisen kehityksen edellyttämät muutostarpeet. Valtioneuvoston periaatepäätöstä tieliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi toteutetaan. Tieliikenteen turvallisuustavoitteena on supistaa liikenteessä kuolleiden määrä nykyisestä noin 400 henkilöstä alle 250 henkilöön vuoteen 2010 mennessä. Rautatieliikenteessä on tavoitteena nostaa turvallisuus Euroopan maiden huipputasolle lähivuosina. Radanpidossa tämä edellyttää mm. kulunvalvontalaitteiston rakentamista meneillään olevan ohjelman mukaisesti sekä tasoristeysten vähentämistä. Merenkulun turvallisuutta parannetaan mm. kansainvälisellä yhteistyöllä ja kehittämällä liikenteen ohjaus- ja valvontajärjestelmiä kuten Itämeren suojeluohjelmassa on esitetty. Kiireellisenä tavoitteena on ottaa käyttöön lukien Suomenlahden meriliikenteen ohjausjärjestelmä. Lentoliikenteessä tavoitteena on, ettei ammattimaisessa liikenteessä tapahdu lainkaan onnettomuuksia. Liikenteen ympäristöohjelman toimenpiteitä toteuttamalla luodaan edellytyksiä ekologisesti kestävälle, mahdollisimman vähän luonnonvaroja käyttävälle liikenteelle. Liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä toteutetaan kansallisen ilmastostrategian mukaisesti. Tavoitteena on, että hiilidioksidipäästöt vuonna 2010 ovat enintään samat kuin vuonna Tavoitteen saavuttamiseksi kiinteytetään edelleen eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä. Ympäristö- ja terveysvaikutusten ottaminen huomioon saatetaan yhä kiinteämmäksi osaksi liikennejärjestelmän ja yksittäisten hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista. Hallintoa ja hallinnonalan organisaatiorakenteita sekä tehtäviä kehitetään muuttuvien olosuhteiden ja tehtävien painopisteiden muutosten edellyttämällä tavalla. Tämä edellyttää myös osaamisen muutoksia ja laajentamista. Hallinnonalan virastojen ja laitosten asiakastyytyväisyyttä sekä henkilöstön tyytyväisyyttä seurataan. Kansainvälisessä toiminnassa pyritään huolehtimaan kansallisten etujen turvaamisesta liikenteessä ja viestinnässä sekä edistämään suomalaisten tuotteiden ja palvelujen vientiä varsinkin viestintäalalla. Yhteistoiminnan kohdemaita ovat EU:n jäsenmaiden ja Venäjän lisäksi Kiina, Japani sekä Pohjois-Amerikka. Tutkimus- ja kehittämistoiminta painottuu hallinnonalan tutkimus- ja kehittämisstrategian mukaisesti pitkäjänteisiin ohjelmiin, tutkimustoiminnan laadun parantamiseen ja tulosten käyttöönoton varmistamiseen. Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa osaltaan yhtiöittensä ja liikelaitostensa kautta kilpailukykyisten liikenne- ja viestintäpalveluiden tuottamisesta elinkeinoelämälle, yhteiskunnalle ja kansalaisille sekä yhtiöitten ja liikelaitosten kannattavasta toiminnasta. Sääntelijänä valtio kohtelee kaikkia yrityksiä tasapuolisesti. Yhtiöltä ja liikelaitoksilta edellytetään kannattavuutta niin, että ne pystyvät investoimaan strategiseen kasvuun, säilyttämään rahoitusrakenteensa terveenä ja täyttämään tulos- ja voitonjakotavoitteet. Tavoitteena on pitkäjänteinen, tasaisesti kasvava osinkokehitys. Pitkävaikutteisilta yhteiskunnallisilta infrastruktuuriliikelaitoksilta edellytetään tulosta, joka on 3 % koko omalle pääomalle. Tuloutusta ja osinkoa määritettäessä otetaan huomioon valtioneuvoston valtion omistajapolitiikkaa koskeva periaatepäätös. Liikelaitosten voitontuloutuksen lähtökohtana on vähintään 35 %:n osuus voitosta. Omistajapolitiikan tavoitteissa noudatetaan hyvälle hallintotavalle asetettavia vaatimuksia. Hallinnonala osallistuu EU:n osittain rahoittamiin tutkimus-, kehittämis- ja liikennehankkeisiin. Trans European Network eli TEN-hankkeisiin arvioidaan saatavan EU:n varoja noin 18,5 milj. euroa. Aluekehitysrahaston tavoiteohjelmiin sekä yhteisöaloitteisiin arvioidaan saatavan EU:n varoja momentilta ,7 milj. euroa, mitä vastaavaa kansallista rahoitusosuutta varten on osoitettu momenteille , ja yhteensä 7,25 milj. euroa. Hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja 1 638,0 milj. euroa. Tienpitoon ehdotetaan määrärahoja yhteensä 743,6 milj. euroa. Uutena hankkeena aloitetaan Nuijamaan raja-aseman tieyhteydet. Merenkulkulaitoksen menoihin ehdotetaan nettomäärärahaa yhteensä 24,2 milj. euroa ja merenkulkuelinkeinon tukemiseen 69,1 milj. euroa. Radanpitoon ehdotetaan nettomäärärahaa yhteensä 394,3 milj. euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Joukkoliikenteen palvelujen ostoon ja tukemiseen käytetään yhteensä 78,8 milj. euroa. Sanomalehdistön tukemiseen myönnetään edelleen 12,6 milj. euroa. Vuosaaren sataman liikenneyhteyksien rakentamiseen ehdotetaan valtuutta 207,4 milj. euroa ja määrärahaa yhteensä 9 milj. euroa. Hallinnonalan menot luvuittain vuosina v tilinpäätös 1000 v varsinainen talousarvio 1000 v esitys 1000 Muutos % 01. Liikenne- ja viestintäministeriö Ajoneuvohallintokeskus Tiehallinto Tienpidon valtionavut Merenkulkulaitos Merenkulun ja muun vesiliikenteen edistäminen Ratahallintokeskus Ilmaliikenteen korvaukset ja valtionavut Joukkoliikenteen palvelujen ostot, korvaukset ja tuet Viestintävirasto Viestinnän korvaukset ja avustukset Ilmatieteen laitos Merentutkimuslaitos Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut menot Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä ) Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon euroa, mistä euroa aiheutuu vuonna 2002 käyttöön otettuun, uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisestä sekä euroa uusien toimitilojen vuokraamisesta vuonna Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon euroa siirtona momentille televiestintätilastovastuun siirron johdosta talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää tutkimus- ja kehittämismenoihin sekä palkkioihin. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden maksamiseen ja niihin liittyvien tarjousten tekemiseen. S e l v i t y s o s a : Tutkimus- ja kehittämistoiminta kohdistuu liikenteen kysyntään, infrastruktuuriin, tavara- ja henkilöliikenteeseen, liikenneturvallisuuteen, ympäristöhaittojen vähentämiseen, ajoneuvotekniikkaan, vaarallisten aineiden kuljetuksiin, viestintään ja tietoverkkoihin, 1) Vuoden 2001 alussa tiehallinto jaettiin liikelaitoksena toimivaan Tieliikelaitokseen ja valtion virastona toimivaan Tiehallintoon. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 liikenteen telematiikkaan, lähialueyhteistyöhön, omistajastrategiaan sekä hallinnon kehittämiseen. Määrärahasta euroa on valtion omaisuuden myynnistä vuosina saatavien tulojen käytöstä tehdystä valtioneuvoston periaatepäätöksestä aiheutuvaa menoa ja tarkoitettu nk. Digiroad-tietojärjestelmän kehittämistä varten talousarvio talousarvio tilinpäätös Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion kulutus- ja investointimenot on budjetoitu ilman arvonlisäveroa. Muille kuin erikseen verovelvollisille valtion virastoille ja laitoksille myönnetään määrärahat verottomin hinnoin. Määräraha on siirtoa momentilta (23) talousarvio Ajoneuvohallintokeskus S e l v i t y s o s a : Ajoneuvohallintokeskuksen keskeiset tehtävät ovat ajoneuvojen rekisteröinti, ajoneuvojen vuotuinen verotus, katsastustoiminnan valvonta, kuljettajatutkintojen järjestäminen, ajokorttien rekisteröinti sekä tieliikenteen tietopalvelu. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen ajoneuvolaiksi ja siihen liittyviksi säädöksiksi. Katsastustoiminnan maksuun sisällytetään nk. tienvarsikatsastuksesta aiheutuvat kustannukset. Tulojen lisäys on 0,8 milj. euroa. Ajoneuvohallintokeskuksen toimintojen volyymissa ei ole odotettavissa olennaisia muutoksia. Merkittävimpien toimintojen kuten rekisteröintisuoritteiden, kuljettajatutkintojen ja ajokorttien volyymin ennustetaan pysyvän vuoden 2002 tasolla. Ajoneuvohallintokeskuksen toiminnan perustana on tieliikenteen rekistereistä koostuva tieliikenteen tietojärjestelmä. Vuoden 2000 aikana aloitettu palvelujen kokonaisuudistushanke (PALKO) jatkuu. Kokonaisuudistus toteutetaan vuoden 2004 loppuun mennessä. Hankkeen kustannusarvio on 25,5 milj. euroa. Hankkeen vuosittaisia investointimenoja rahoitetaan toimintojen ylijäämillä. Vuonna 2003 ylijäämät ovat yhteensä 6,8 milj. euroa investointimenojen ollessa 6,6 milj. euroa. PALKO -hankkeen valmistuttua hinnoittelussa otetaan huomioon aiemmin suoritettu investoinnin rahoitus. Ajoneuvoverotustehtävän määrärahatarve nousee ajoneuvoverouudistuksen johdosta noin 7 milj. eurosta noin 9 milj. euroon. Verotustehtävän määräraha siirretään verohallinnolta Ajoneuvohallintokeskukselle. Liikenne- ja viestintäministeriö on alustavasti asettanut Ajoneuvohallintokeskukselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2003: Vaikuttavuustavoitteet Teknisten vikojen osuus riskitekijänä tai avaintapahtumana kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa on alle 25 %. Katsastustoimipaikkojen hylkäysprosentit eivät perusteettomasti poikkea enempää kuin -3 tai +7 prosenttiyksikköä koko maan keskiarvosta. Tavoitetason mukaiset hylkäysprosentit saavutetaan 75 prosentilla katsastustoimipaikoista. Uusien kuljettajien liikennemenestys indeksillä mitattuna on vähintään 101. Ajoneuvorekisterin muutostiedot on päivitetty alle viidessä päivässä. Rekisteröinnin yksikkökustannus on enintään 9,40 euroa. Ajoneuvojen vuotuisten verojen kanto voidaan toteuttaa verohallinnon vaatimusten mukaisesti. Verotusjärjestelmän kustannukset/lähetetty verolippu ovat enintään 1,50 euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Tietopalvelutoiminnan tulos on 1,75 milj. euroa. Toimintatapatavoitteet Rekisteritiedon sähköisen käytön suhteellinen osuus on vähintään 20 %. Jokaisella AKEn ydinprosessilla on vähintään yksi sähköisesti hoidettava lupa- ja lausuntoprosessin tuote. PALKO -hankkeessa pysytään arvioiduissa kustannuksissa ja aikatauluissa asetetut sisältötavoitteet saavuttaen. Asiakastavoitteet Asiakastyytyväisyys AKEn palveluihin mitattuna asteikolla 1 5 on keskimäärin vähintään 3,6. Hakemusasioiden käsittelyaika on keskimäärin enintään kahdeksan päivää. Henkilöstötavoitteet Henkilöstön työtyytyväisyys on vähintään 61. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (euroa): toteutuma ennakoitu arvio TUOTOT Julkisoikeudelliset suoritteet Rekisteröinti ja verotus -toimiala 2) Ajoneuvotekniikka -toimiala Kuljettaja -toimiala Liiketaloudelliset suoritteet Tuotot yhteensä KUSTANNUKSET Julkisoikeudelliset suoritteet Rekisteröinti ja verotus -toimiala 1) Ajoneuvotekniikka -toimiala Kuljettaja -toimiala Liiketaloudelliset suoritteet Kustannukset yhteensä YLIJÄÄMÄ (+) / ALIJÄÄMÄ (-) Julkisoikeudelliset suoritteet Rekisteröinti ja verotus -toimiala 1) Ajoneuvotekniikka -toimiala Kuljettaja -toimiala Liiketaloudelliset suoritteet Ylijäämä / alijäämä yhteensä KUSTANNUSVASTAAVUUS % Julkisoikeudelliset suoritteet Rekisteröinti ja verotus -toimiala 1) Ajoneuvotekniikka -toimiala Kuljettaja -toimiala ) Vertailutiedot vuosina ovat Ajoneuvotoimialan lukuja. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 Liiketaloudelliset suoritteet Kustannusvastaavuus % yhteensä Maksullisen toiminnan kehitystä kuvaava tunnuslukutaulukko toteutuma ennakoitu arvio Maksullisen toiminnan tuotot (t ) Maksullisen toiminnan erilliskustannukset (t ) Käyttöjäämä (t ) % tuotoista Osuus yhteiskustannuksista (t ) Ylijäämä (+) / Alijäämä (-) (t ) % tuotoista Tuotot %:a kokonaiskustannuksista yhteensä Investoinnit (t ) % tuotoista Hintojen muutos-% Volyymin muutos-% Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Momentin bruttomenot ja bruttotulot on aiemmin budjetoitu momentille (20). Tulot perustuvat valtion maksuperustelain nojalla annettuun liikenne- ja viestintäministeriön asetukseen Ajoneuvohallintokeskuksen maksuista (1260/2001). Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon Ajoneuvohallintokeskuksen verotustehtävien euron määrärahan siirto momentilta Lisäksi määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa ajoneuvoverouudistuksen johdosta. Tuloihin sisältyy arvio muualla kuin ETA-valtiossa rekisteröityjen ajoneuvojen massa- ja mittapoikkeuslupien tuotoista euroa. Menoihin sisältyy arvio raskaan kaluston kuljettajien ajo- ja lepoaikojen seurannassa käytettävien laitteiden uusimisesta aiheutuvina investointimenoina euroa. Toiminnasta arvioidaan kertyvän tuloja vasta vuonna Lisäksi menoihin sisältyy PALKO -investoinnin aiheuttamana menona 6,2 milj. euroa. Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot julkisoikeudelliset suoritteet muut suoritteet Muut tulot Nettomenot talousarvio Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto vastaa Suomen yleisistä teistä. Tiehallinto tarjoaa asiakkaillensa liikkumis- ja kuljetustarpeisiin sujuvia, turvallisia ja ympäristöystävällisiä tieyhteyksiä yhteistyössä liikenteen eri osapuolten kanssa. Tiehallinnon organisaatio muodostuu keskushallinnosta ja yhdeksästä tiepiiristä. Tienpito koostuu tiestön hoidosta, ylläpidosta, tieinvestoinneista ja suunnittelusta sekä liikenteen hallinnasta. Tiehallinto hankkii tienpidon tuotteet markkinoilla toimivilta palvelujen tuottajilta siten, että kilpailun avaamista laajennetaan suunitelmien mukaisesti. Kilpailu on kokonaan avattu vuonna Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Tiehallinto on vastuussa kilometrin pituisesta yleisestä tieverkosta, jonka arvo on noin 15 mrd. euroa. Tieliikenteen ajokustannukset tällä tieverkolla ovat noin 10 mrd. euroa vuodessa. Hallitusohjelman mukaan liikenneverkkojen kunto ja pääoma-arvo tulee säilyttää. Tieverkon kuntotila on kuitenkin heikentynyt etenkin alempiluokkaisella tieverkolla. Vuosina liikenteen arvioidaan lisääntyvän 2 3 % vuodessa. Vuoteen 2020 mennessä henkilöautoliikenteen ennustetaan kasvavan 25 % ja kuorma-autoliikenteen 30 %, mikä entisestään lisää tien rakenteiden ja päällysteiden kulumista sekä investointitarpeita. Toiminnan kehittämisellä ja kilpailun lisäämisellä on pystytty ja pystytään edelleen osittain vastaamaan tähän haasteeseen. Yleisistä teistä on päällystetty noin km. Päällystetyt tiet jaetaan eri kuntoluokkiin urien, tasaisuuden, vaurioiden ja kantavuuden perusteella. Huonokuntoisia ja uusimista vaativia päällystettyjä teitä on noin km (13 %). Vuodesta 1995 vuoteen 2001 päällystettyjen huonokuntoisten teiden määrä on lisääntynyt lähes 700 km. Lisäksi lähes km hyväkuntoisista teistä on heikentynyt tyydyttäväkuntoisiksi. Teiden päällysteitä on viime vuosina kyetty uusimaan noin km vuodessa (alle 5 % päällysteistä), kun taloudellisesti kestävä tienpito edellyttäisi päällysteiden uusimista vuoden välein eli kilometriä (8 9 %) vuosittain. Lisäksi huonokuntoisia päällystettyjä teitä on jouduttu palauttamaan sorapintaisiksi noin 100 km vuodessa. Sorateitä tieverkolla on noin km, joista lähes km on joka kevät alttiina kelirikolle. Liikennettä haittaavaa runkokelirikkoa esiintyy noin kilometrillä sorateistä. Tiestön käyttöä joudutaan rajoittamaan kelirikkoaikoina kilometrillä vuosittain, mikä on noin 14 % soratieverkosta. Tieverkolla on siltaa, joista on vuosina tulossa peruskorjausikään noin Painorajoitus on 210 huonokuntoisella sillalla. Siltoja on kyetty viime vuosina korjaamaan vuodessa (1,3 %), kun tarve olisi lähes kaksinkertainen. Perustienpidossa asetetaan etusijalle tiestön jokapäiväinen liikennöitävyys, tieverkon kunnosta huolehtiminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Nimettyjä käynnissä olevia tieverkon kehittämishankkeita toteutetaan vilkkaimmalla päätieverkolla ja kaupunkiseuduilla. Päivittäisen liikennöitävyyden takaavaan tiestön hoitoon varataan nykyisen palvelutason edellyttämä rahoitus. Perustienpidon määrärahasta arvioidaan käytettävän hoitoon vuonna 2003 noin 205 milj. euroa eli 34 %. Päätieverkon palvelutaso säilyy ennallaan. Alemman tieverkon palvelutasoa ei ole mahdollista parantaa tienkäyttäjiltä saadusta runsaasta asiakaspalautteesta huolimatta. Tieverkon käyttö ja taloudellinen ylläpito turvataan riittävin ylläpitotoimin ja korvausinvestoinnein siten, että kunnon heikkeneminen pysähtyy. Tiestön kunnon heikkenemisen pysäyttämiseksi ylläpito- ja korvausinvestointeihin käytettävää osuutta on lisätty vuonna 2002, jolloin noin 50 milj. euron lisämääräraha on käytetty lähes täysin ylläpito- ja korvausinvestointeihin. Ylläpito- ja korvausinvestointeihin arvioidaan käytettävän vuonna 2003 noin 196 milj. euroa eli 32 % perustienpidon määrärahasta. Kunnon hidas parantaminen edellyttäisi noin 40 milj. euron lisäystä vuosittain tai määrärahan voimakkaampaa kohdentamista ylläpito- ja korvausinvestointeihin. Hoito sekä ylläpito- ja korvausinvestoinnit ovat ensisijaisia rahankäyttökohteita. Jäljelle jäävällä osuudella voidaan tehdä laajennus- ja uusinvestointeja, joilla parannetaan yhteiskunnan muutosten edellyttämää tiestön palvelutasoa pienehköillä alueellisilla hankkeilla, parannetaan liikenneturvallisuutta sekä pidetään tiestön palvelutaso lisääntyneen liikenteen edellyttämällä kohtuullisella tasolla. Hankkeisiin arvioidaan käytettävän vuonna 2003 noin 90 milj. euroa, josta kuntien osuus on noin 15 milj. euroa. Osa rahasta on sidottu aiemmin aloitettuihin hankkeisiin sekä yhteisiin ohjelmiin. Uusiin alueellisiin hankkeisiin arvioidaan jäävän käytettäväksi noin 30 milj. euroa. Liikenneturvallisuuden koko 1990-luvun jatkunut hyvä kehitys on turvallisuustoimien priorisoinnista huolimatta pysähtynyt. Turvallisuutta pyritään parantamaan tulevaisuudessa pienehköjen liikenneympäristöä parantavien toimien lisäksi alentamalla nopeusrajoituksia ja lisäämällä automaattista nopeusvalvontaa aiempaa enemmän. Useat tärkeät pääteiden yhteysvälit vaatisivat nykyaikaistamista sekä liikenteen toimivuuden kannalta että erityisesti liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Useat alueelliset tärkeät elinkeinoelämän toivomat hankkeet jäävät toteuttamatta. Jotta tieliikenteen turvallisuutta pystyttäisiin parantamaan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti sekä toteuttamaan kiireellisimpiä elinkeinoelämän muutosten edellyttämiä ja aluetason tärkeinä pitämiä hankkeita, lisätarve Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 laajennus- ja uusinvestointeihin on noin 50 milj. euroa vuodessa tai määrärahan voimakkaampaa kohdentamista näihin hankkeisiin. Vuonna 2003 aloitetaan uutena kehittämisinvestointina Nuijamaan raja-aseman tieyhteydet. Lisäksi Tiehallinto koordinoi Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentamishanketta, jota varten Tiehallinnon käyttöön osoitetaan momentin määräraha. Aiempina vuosina aloitettuja kehittämisinvestointeja on budjetoitu momenteille ja 79. Liikenne- ja viestintäministeriö on alustavasti asettanut Tiehallinnolle seuraavat toiminnan vaikuttavuutta, yhteistyötä ja vuorovaikutusta sekä toiminnan taloudellisuutta ja tehokkuutta koskevat tulostavoitteet vuodelle 2003: Vaikuttavuus Hoidon ja ylläpidon palvelutaso säilyy nykytasolla. Tieverkon kunto säilyy nykyisellään. Huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrä on alle km (n. 13 %) tiepituudesta. Sorateiden runkokelirikon liikenteelle aiheuttamaa haittaa vähennetään 8 %. Tiehallinnon toimin vähennetään tienkäyttäjien riskiä joutua vakavaan liikenneonnettomuuteen toteuttamalla valtioneuvoston tieliikenteen turvallisuuden parantamista koskevan periaatepäätöksen mukaisesti vuotta 2003 koskevat toimet. Tienpidon toimenpiteiden laskennallinen henkilövahinko-onnettomuuksien vähenemä on 40. Tiehallinto osallistuu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa alueellisen liikenneturvallisuustyön kehittämiseen. Joukko- ja kevyen liikenteen toimivuutta parannetaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Tärkeimmät pohjavesialueet suojataan tehtyjen suunnitelmien mukaisesti ja pohjavesien ympäristövaikutuksia vähennetään pienentämällä suolan käyttöä. Vuonna 2003 toteutetaan 2 3 pohjavesien suojauskohdetta. Suolan käyttö on alle tonnia. Asiakaslähtöisyys Tienkäyttäjätyytyväisyystutkimuksella mitattava asiakastyytyväisyys on vähintään hyvällä tasolla. Tyytyväisyys hoidon tasoon ei heikkene. Tiehallinnon asiakassuhteiden hoito on systematisoitu vuonna 2002 valmistuvan asiakkuusstrategian mukaisesti. Toiminnan taloudellisuus ja tehokkuus Perustienpidon yksikkömenot ovat laajennus- ja uusinvestoinnit sekä suunnittelu poislukien nykyisellä palvelu- ja kuntotasolla euroa tiekilometriä kohti. Yksikkömenot voivat kasvaa vain palvelu- tai kuntotasoa parannettaessa. Tiehallinnon toimintamenot eivät reaalisesti lisäänny. Tiehallinnon prosessien toiminta on vakiintunut ja niiden suorituskykyä voidaan mitata. Tienpidon kilpailuttamisella ja Tiehallinnon uusien toimintatapojen avulla saavutetaan vuoden 2004 loppuun mennessä Tielaitosuudistuksen edellyttämä 50 milj. euron vuosisäästö. Tienpidon menojen ja tulojen erittely (milj. euroa): varsinainen tilinpäätös talousarvio esitys Perustienpito (21) 552,4 606,1 603,7 Tulot 21,3 14,3 15,0 Maksullisen toiminnan tulot 1,7 0,8 0,8 Muut tulot 3) 19,6 13,5 14,2 Menot 573,7 620,4 618,7 Hallinto 78,4 78,2 79,2 Hoito 206,2 205,2 205,0 Ylläpito ja korvausinvestoinnit 136,0 187,9 196,3 Laajennus- ja uusinvestoinnit 97,9 89,0 89,9 3) Sisältää ulkopuoliset maksuosuudet Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 Suunnittelu 25,5 27,0 25,0 Liikenteen hallinta 6,0 5,9 6,0 Palveluprojektit 4) 19,7 21,9 12,6 Sopeuttaminen 2,3 4,5 3,9 Maksullisen toiminnan menot 1,7 0,8 0,8 Kehittämisinvestoinnit (77, 78, 79, 87) 134,3 131,7 154,3 Tieverkon kehittäminen (77) 87,5 59,9 30,4 Eräät tiehankkeet (78) - 10,0 23,0 Tieverkon jälkirahoitus- ja kokonaisrahoitushankkeet (79) 26,9 38,3 77,4 Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (87) 19,9 23,5 23,5 LUVUN NETTOMENOT 686,7 737,8 758,0 21. Perustienpito (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää yleisten teiden perustienpidosta ja yleisiksi teiksi otettavien yksityisteiden kuntoonpanosta, maa-ainesalueiden hankinnoista sekä Tiehallinnon kiinteistönpidosta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää Tieliikelaitoksen henkilöstön sopeuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentin määrärahalla saa myös rahoittaa ns. lähialueyhteistyöhankkeita. Määrärahaa saa käyttää myös palvelusuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien vuokrien alentamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n aluekehitysrahastosta rahoitettavia tavoiteohjelmia toteuttavien hankkeiden kansallisten rahoitusosuuksien maksamiseen valtion osalta sekä pilottihankkeita ja yhteisöaloitteita toteuttavien hankkeiden kansallisten osuuksien maksamiseen valtion osalta. Määrärahasta on varattu euroa näiden hankkeiden kansallista rahoitusosuutta varten. Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU:n TEN-hankkeiden menoihin. S e l v i t y s o s a : Osa määrärahasta on alueiden kehittämiseen suunnattavaa rahoitusta. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä otettu huomioon yhteensä euroa henkilöstösiirtojen takia seuraavasti: euroa yhden henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa kahden henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa kahden henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa yhden henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa 33 henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa yhden henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa kahden henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa kymmenen henkilötyövuoden siirtona momentille , euroa yhden henkilötyövuoden siirtona momentille ja euroa seitsemän henkilötyövuoden siirtona momentille Lähialueyhteistyöhankkeisiin käytetään enintään euroa ja Tieliikelaitoksen henkilöstön sopeuttamisesta aiheutuviin menoihin varataan euroa. Vuosina käytetään henkilöstön sopeuttamiseen yhteensä enintään euroa talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Tieverkon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina momentin määrärahalla aloitettujen tieverkon laajennus- ja uusinvestointien toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto saa tehdä näitä hankkeita koskevia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle vuoden 2003 jälkeen menoja enintään 7,5 milj. euroa. S e l v i t y s o s a : Hanke-erittely: Kustannus- Käytetty Kustannukset Valmis arvio aiemmin v liikenteelle milj. milj. milj. 4) Tieliikelaitoksen henkilöstön työllistäminen tienpitoa tukevissa tehtävissä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 KESKENERÄISET TIEHANKKEET 1. UUSINVESTOINNIT Vt 1 Paimio Muurla (E 18) ,2 139,4 25,9 Vt 21 Kemi Tornio ,9 70,6 1,3 2. LAAJENNUSINVESTOINNIT Tasoristeysten poisto pääradoilta ,2 19,0 3,2 Keskeneräiset hankkeet yhteensä 265,3 229,0 30, talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Eräät tiehankkeet (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyn Lohja Lohjanharju -tien sopimusvaltuudesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan Hanke-erittely: solmimaan aikaisempina vuosina myönnetyn valtuuden mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty asianomaisena myöntämisvuonna. Määrärahaa saa käyttää myös Nuijamaan raja-aseman tieyhteyksien rakentamismenoihin. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan sopimus Nuijamaan rajanylityspaikan tiejärjestelyistä enintään 14,5 milj. euron kokonaiskustannusten määrästä. S e l v i t y s o s a : Momentin nimike on muutettu. Sopimus- Määrärahaa Määräraha Rahoitustarve valtuus käytetty v myöhemmin Valmis milj. milj. milj. milj. KESKENERÄISET TIEHANK- KEET E 18 Lohja Lohjanharju ,9 10,0 20,0 28,9 UUDET TIEHANKKEET Vt 13 Nuijamaan raja-aseman tieyhteys ,5-3,0 11,5 Tiehankkeet yhteensä 73,4 10,0 23,0 40,4 Hankkeista arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja vuonna 2004 noin 33,5 milj. euroa ja vuonna 2005 noin 6,9 milj. euroa. Uusien hankkeiden perusteluna esitetään seuraavaa: Nuijamaan raja-aseman tieyhteydet. Rajan ylittävä liikenne Nuijamaalla, Saimaan kanavan varressa, on kasvanut erittäin merkittäväksi. Vuonna 2001 rajan ylitti keskimäärin autoa/vrk, minkä ennustetaan kaksinkertaistuvan vuodessa. Ajoneuvojonot ovat usein kilometrien pituisia ja odotusajat varsin pitkiä. Nykyisen rajanylityspaikan laajentaminen kanavan ja Nuijamaan taajaman välisessä ahtaassa tilassa ei ole käytännössä mahdollista. Läpikulkuliikenteen sekä jonotuksesta aiheutuvan melun ja päästöjen haittoja on päinvastoin saatava lievennettyä taajamassa. Valtatie 13:n uusi linjaus on suunniteltu kulkevaksi Nuijamaan taajaman länsipuolelta. Suomen puolella rakennettava osuus on noin 0,7 km. Lisäksi Suomen puolelle rakennetaan uusi raja-asema, jonka kaista-, liikenteenohjaus- ja pysäköintijärjestelyt kuuluvat tiehankekokonaisuuteen. Venäjän puolella rakennettava osuus on noin 2,8 km, jonka rahoittaa Venäjä. Tieyhteyden lyhenemisen ja nopeutumisen perusteella laskettu H/K-suhde on 1,5. Hanke myötävaikuttaa merkittävästi myös rajamuodollisuuksien nopeutumiseen, mutta sen hyötyvaikutusta ei ole arvioitu rahassa. Huoltoliikenne Saimaan kanavan vuokra-alueelle nopeutuu. Ympäristöhaitat Nuijamaan taajamassa poistuvat. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 2003 talousarvio talousarvio Tieverkon jälkirahoitus- ja kokonaisrahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia Hanke-erittely: siltä osin kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty asianomaisena myöntämisvuonna. S e l v i t y s o s a : Seuraavassa taulukossa ovat hankkeet, joihin on myönnetty sopimusvaltuus aikaisempien vuosien talousarviossa. Hankkeet ovat keskeneräisiä ja osa niistä edellyttää lisämäärärahaa myöhempinä vuosina. Rahoituksen loppuosa eli euroa on tarkoitus rahoittaa seuraavasti: euroa vuonna 2004 ja euroa myöhemmin. Budjetoitu Sopimus- määrärahaa Määräraha Rahoitustarve Valmis valtuus aiemmin v myöhemmin liikenteelle milj. milj. milj. milj. KESKENERÄISET TIEHANKKEET Jälkirahoitushanke: Vt 4 Järvenpää Lahti 5) ,3 51,6 16,8 183,9 Kokonaisrahoitushankkeet: E 18 Kehä III Lentoasema Tikkurila ,5 25,2 18,5 16,8 Vt 6 Koskenkylä Kouvola ,8 16,8 25,2 6,8 Vt 4 Liminka Oulu ,8 30,8 - - Vt 9 Orivesi Muurame ,7 26,9 16,8 - Yhteensä 436,1 151,3 77,3 207, talousarvio talousarvio tilinpäätös Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää yleisistä teistä annetun lain (243/1954) ja asetuksen (487/1957) mukaisten maa-alueiden ja korvausten sekä kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös tietä varten tarvittavien alueiden hankkimiseen ja korvaamiseen ennen tiesuunnitelman vahvistamista talousarvio talousarvio tilinpäätös Tienpidon valtionavut 50. Valtionapu yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää yksityisistä teistä annetun lain (358/1962) ja asetuksen (1267/2000) mukaisten valtionapujen maksamiseen, yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahaa on tarkoitus käyttää hajaasutusalueiden teiden kunnossapidon ja parantamisen tukemiseen. Määrärahaa käytetään tasa-arvoisen liikkumisen turvaamiseen ja pysyvän asutuksen sekä perustuotantotoiminnan tarvitsemien teiden avustamiseen niiden merkityksen suhteessa. Valtionapuun oikeutettuja teitä on noin km, avustettavia kohteita on vuosittain noin 630 ja keskimääräinen avustus on euroa. Tuen enimmäisosuus voi 5) Sopimuskausi päättyy v Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 olla 75 % todellisista hyväksytyistä kustannuksista. Määräraha on mahdollistanut noin 60 prosentin mukaisen tuen kuntien tuen ollessa kyseisiin kohteisiin noin 20 %. Valtion tuki kohdistuu ensisijassa teiden parantamiseen sekä lauttoihin talousarvio talousarvio tilinpäätös Palvelu- ja muut toimintatavoitteet 26. Tieliikelaitos Tieliikelaitoksen tavoitteena on huolehtia toimialaansa kuuluvien palvelujen tarkoituksenmukaisesta tarjonnasta ja kehittämisestä liiketoiminnan edellytysten mukaisesti. Tieliikelaitos varmistaa tasapuolisen koko maan kattavan palvelutarjonnan yleisten teiden kunnossapidossa ja lossiliikenteen hoidossa. Tieliikelaitos kehittää tuotteita ja palveluita, jotka parantavat elinympäristön tilaa ja ovat ympäristöystävällisiä. 2. Investointien enimmäismäärä ja tärkeimmät kohteet Tieliikelaitoksen investoinneista saa aiheutua menoja vuonna 2003 enintään 30 milj. euroa. Lisäksi Tieliikelaitos saa tehdä vuonna 2003 investointeja koskevia sitoumuksia, joista saa aiheutua menoja seuraavina vuosina enintään 30 milj. euroa. Tärkeimmät investointikohteet ovat tuotantotoiminnassa tarvittavien maa-alueiden hankinnat, koneiden ja laitteiden korvaus- ja uusintainvestoinnit sekä toimintojen kehittämiseen liittyvät investoinnit. 3. Lainanotto Tieliikelaitos oikeutetaan ottamaan valtion liikelaitoksista annetun lain (627/1987) 8 :n 2 momentissa tarkoitettua lainaa enintään 30 milj. euroa. S e l v i t y s o s a : Ottaen huomioon eduskunnan hyväksyttäväksi esitetyt palvelu- ja muut toimintatavoitteet valtioneuvosto on talousarvioesityksen antamisen yhteydessä asettanut alustavasti Tieliikelaitoksen tulostavoitteeksi 6,5 milj. euroa ja tuloutustavoitteeksi 1,3 milj. euroa vuonna Tulos- ja tuloutustavoitteessa on otettu huomioon Tieliikelaitoksen siirtymäkauden toimintaan liittyvät erityiset ehdot ja toiminnan rajoitukset. Liikelaitoksen perustamisen yhteydessä määriteltiin, että siirtymäkauden aikana liikelaitoksen tuloutustavoite nostetaan asteittain markkinoiden avautumisen mukaisesti 10 prosenttiin peruspääomasta eli 1,7 miljoonaan euroon vuodessa. Tuloina valtion talousarvioon otetaan 1,9 milj. euroa Tieliikelaitoksen voiton tuloutuksena sekä valtion lainaehtoisen rahoituksen korkona. Voiton tuloutukseksi vuonna 2003 on rahoitussuunnitelmassa ennakoitu 0,9 milj. euroa vuoden 2002 voitosta ja lainan korkoina 1,0 milj. euroa. Valtioneuvoston tekemän päätöksen mukaan valtion lainaehtoisen rahoituksen korko on siirtymäkauden ajan alennettu ja kolmen ensimmäisen vuoden aikana lainasta maksetaan vain korkoa. Tulostavoitteen asettamisessa on otettu huomioon tienpidon hoidon kilpailuttamisen asteittainen lisääminen sekä tienpidon rakentamisen aukeaminen kokonaan kilpailulle. Näiden ennakoidaan alentavan Tieliikelaitoksen toiminnan liikevaihtoa lähes 90 milj. eurolla edellisen vuoden toteutumaan verrattuna. Toiminnan kustannuksia sopeutetaan alenevaan volyymiin Tieliikelaitoksen perustamisen yhteydessä hyväksyttyjä periaatteita noudattaen. Investointeihin on alustavan investointisuunnitelman mukaan tarkoitus käyttää 30 milj. euroa, joka rahoitetaan kokonaisuudessaan eduskunnalle esitettävin lainavaltuuksin rahalaitoksilta otettavilla luotoilla. Tulos- ja rahoitussuunnitelmaan perustuva alustava investointisuunnitelma vuodeksi 2003 milj. Tuotannolliset maa-alueiden, koneiden ja laitteiden hankinta 25 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Tietojärjestelmien ja muun käyttöomaisuuden hankinta Yhteensä 30 5 Tunnuslukutaulukko toteuma ennakoitu arvio Liikevaihto (milj. ) 552,1 506,2 462,0 muutos % -8,3-8,7 Käyttökate (milj. ) 41,6 24,7 26,6 käyttökate % liikevaihdosta 7,5 4,9 5,8 Voitto (milj. ) 24,3 8,0 6,5 voitto % liikevaihdosta 4,4 1,6 1,4 Sijoitetun pääoman tuotto % 17,5 5,8 6,6 Tuotto peruspääomalle, % 140,4 46,2 37,4 Tuotto koko pääomalle, % 29,6 11,0 8,3 Omavaraisuusaste % 40,4 37,1 40,5 Investoinnit % liikevaihdosta 2,1 4,9 3,2 Henkilöstön määrä Merenkulkulaitos S e l v i t y s o s a : Merenkulkulaitos vastaa valtion vastuulla olevien vesiväylien hoidosta ja kehittämisestä, merikartoituksesta sekä jäänmurto- ja luotsaustoiminnasta. Lisäksi Merenkulkulaitos vastaa saariston yhteysalusliikenteestä sekä alusturvallisuuteen kuuluvista viranomaistehtävistä. Ylläpidettävien kauppamerenkulun väylien pituus on km ja muiden väylien km. Talvikauden liikenne pyritään varmistamaan 23 talvisatamaan. Saimaan syväväylät pidetään auki myös talvikaudella. Liikenne- ja viestintäministeriö on alustavasti asettanut Merenkulkulaitokselle seuraavat tulostavoitteet vuodelle 2003: Tulostavoitteet: toteuma ennakoitu arvio PALVELUTASO Väylänpito Väylien kunto parannettavien kauppamerenkulun väylien määrä, km 50 Navi-kriteerit täyttävien väylien osuus % 6) kauppamerenkulun väylät n matalaväylät n Luotsaus Luotsauspalvelujen odotusaika, tuntia ei ole enint. 2 enint. 2 Talvimerenkulun avustaminen Jäänmurtopalvelujen odotusaika, tuntia alle 4 enint. 4 enint. 4 Ilman odotusta läpipäässeiden alusten osuus % 94, ) Navi tarkoittaa väylästöä koskevien tietojen kuntoonpanoa siten, että tiedot täyttävät uusien navigointijärjestelmien, numeerisen karttatuotannon ja muun numeerisen paikkatiedon vaatimukset. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 MERENKULUN TURVALLISUUS Suomen aluevesillä ja suomalaisille aluksille tapahtuneet onnettomuudet, enintään (neljän vuoden keskiarvo) TALOUDELLISUUS 7) Rannikon kauppamerenkulun palvelut Kustannukset /kuljetettu tonni 1,14 1,14 1,12 Väylien ylläpidon kustannukset keskimäärin /väyläkilometri Sisävesien kauppamerenkulun palvelut Kustannukset /kuljetettu tonni 6,6 6,8 8) 6,6 Väylien ylläpidon kustannukset keskimäärin /väyläkilometri Muun vesiliikenteen palvelut Väylien ylläpidon kustannukset keskimäärin /väyläkilometri Yhteysalusliikenne Kustannukset /matkustaja Kustannukset /vakituinen asukas Luotsaus Kustannukset /maili KUSTANNUSVASTAAVUUS Väylämaksu (sis. VTS) % Luotsausmaksu (ei sis. VTS) % rannikko Saimaa Liiketaloudellisin perustein hinnoitellut suoritteet % KEHITTÄMINEN Laitos jatkaa toimintojensa kehittämistä toteuttamalla organisaationsa sisäisen jaon tilaajaviranomaiseen ja tuotantoon sekä valmistelemalla esitykset varustamoliikelaitoksen ja luotsausliikelaitoksen perustamiseksi sekä yhteysalusliikenteen uudelleen organisoimiseksi. Suomenlahden ja siihen liittyvän kansainvälisen vesialueen liikenteen ohjaus- ja seurantapalvelu (VTMIS) valmistuu Suomen osalta vuoden 2003 aikana. Palvelu otetaan käyttöön yhteistyössä Venäjän ja Viron kanssa vuonna Liikenteen ja laitoksen suoritteiden määrän sekä vastaavan tulokertymän ennakoidaan kehittyvän seuraavasti: muutos % 2003 muutos % Väylämaksuilla katettava toiminta: Ulkomaan tavaraliikenne, milj. tonnia 84,5 86,2 2,0 87,9 2,0 Matkustajaliikenne, milj. matkustajaa 15,6 15,5-0,6 15,5 0,0 Väylämaksut, milj. 68,2 67,7-0,7 68,5 1,2 Luotsausmaksuilla katettava toiminta: Luotsausten määrä, kpl , ,8 7) Vuoden 2001 toteutumatietojen laskennallisena korkona on käytetty Valtiokonttorin ko. vuodelle ilmoittamaa korkoprosenttia 5,3 %. Vuoden 2002 tavoitteiden laskennallisena korkona on käytetty vuoden 2001 korkoa 5,3 % ja ennusteiden osalta Valtiokonttorin vuodelle 2002 ilmoittamaa korkoa 4,9 %. Vuoden 2003 tavoitteiden laskennallisena korkona on käytetty vuoden 2002 korkoa 4,9 %. 8) Ennuste Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Luotsatut mailit , ,1 Luotsaustulot, milj. 30,9 29,1-5,8 31,3 7,6 Merenkulkulaitoksen tuotot ja kustannukset tehtävittäin: Tuotot Toiminta-kustannukset Poistot 9) Lasken nalliset korot Kustannukset yhteensä Ylijäämä/ Alijäämä Kustannusvastaavuus % Meriväylät Väylämaksulla katettavat tehtävät yhteensä väylänpito jäänmurto Muut väylät Sisävesien väylät Luotsaus Yhteysalusliikenne Liiketoiminta josta monitoimimurtajat Alusturvallisuus Muut viranomaistehtävien kaltaiset tehtävät YHTEENSÄ Laskelman luvut eroavat menomomenttien loppusummista, koska investoinnit näkyvät siinä poistoajan puitteissa poistoina ja laskennallisina korkoina. Toimintakustannukset sisältävät palkkakustannuksia, aine- ja tarvikehankintoja, palvelujen ostoja, muita lyhytvaikutteisia juoksevia kustannuksia sekä sisäisiä kustannuksia. Väylämaksutulokertymässä on otettu huomioon transito -liikenteen väylämaksualennusten tuloja lisäävänä vaikutuksena 1,5 milj. euroa. Luotsausmaksutulokertymässä on otettu huomioon luotsausmaksutulojen korotuksen vaikutuksena 2,0 milj. euroa. Monitoimimurtajien kaupallisen toiminnan tulot on mitoitettu avovesikauden offshore -toiminnan mukaisesti. Hinnoittelussa on otettu huomioon toimintakustannusten lisäksi offshore-toiminnan vaatiman lisävarustuksen pääomakustannukset. Markkinatilanteen sekä talviolosuhteiden niin salliessa aluksia voidaan käyttää myös talvikaudella kaupalliseen toimintaan, jolloin tulot ja vastaavasti menot lisääntyvät nettobudjetoidulla toimintamenomomentilla. Tällöin kuitenkin varmistetaan korvaavan kapasiteetin saanti. Hinnoittelussa otetaan huomioon alusten kaikki kyseisen ajanjakson pääomakustannukset. Väylämaksulla katettaviin kustannuksiin sisällytetään korvaavasta kapasiteetin käytöstä aiheutuvat kustannukset. Monitoimimurtajat voivat toimia myös muualla kuin Pohjanmerellä. Merenkulkulaitoksen menojen ja tulojen erittely (milj. euroa): varsinainen tilinpäätös talousarvio esitys Toimintamenot, netto (21) 10,0 13,5 11,1 Tulot toiminnasta 122,9 114,3 118,8 Toimintamenot 132,9 127,8 127,9 9) Poistot on laskettu hankintahintaisista arvoista, jolloin käytetty korko on 4,9 %. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 Alusten hankinta (70) 20,0 10,3 9,0 Väyläverkon kehittäminen (77) 4,6 2,5 4,0 Maa- ja vesialueiden hankinta (87) 0,03 0,1 0,1 LUVUN NETTOMENOT 34,7 26,4 31,7 21. Toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n aluekehitysrahastosta rahoitettavia tavoiteohjelmia sekä yhteisöaloitteita toteuttavien hankkeiden kansallisten rahoitusosuuksien maksamiseen valtion osalta. Määrärahasta on varattu euroa näiden hankkeiden kansallista rahoitusosuutta varten. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n TENhankkeiden tutkimus- ja selvitysmenoihin. Määrärahaa saa käyttää myös palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien vuokrien alentamiseen. S e l v i t y s o s a : Toiminnan tuloja ovat väylämaksutulot, yhteysalusliikenteen tulot, luotsaustulot, maksullisen palvelutoiminnan tulot, monitoimimurtajien tulot, karttatuotannon tulot, merenkulun tarkastustoiminnan tulot, vuokratulot sekä Saimaan kanavan lupamaksut. Momentilta maksetaan myös Saimaan kanavan hoitokunnan menot. Rannikon jäänmurtotoiminnan menot on mitoitettu 650 toimintapäivän mukaisesti eli nk. leudon talven mukaan, jolloin jääpeitettä on Perämerellä sekä rannikkoseuduilla. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille meripelastuslain (1145/2001) 24 :n säädösmuutoksiin liittyen sekä euroa luotsausmaksujen korotuksen johdosta. Lisäksi määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa kahden henkilötyövuoden siirtona momentilta ja vähennyksenä vastaavan suuruinen tulojen lisäys. Määrärahan mitoituksessa ja väylymaksutulojen käytössä on otettu huomioon euroa väylien kunnostukseen ja euroa jäänmurtajien peruskorjauksiin. Menojen ja tulojen erittely: Bruttomenot Maksullisen toiminnan erillismenot Muut toimintamenot Bruttotulot Maksullisen toiminnan tulot julkisoikeudelliset suoritteet muut suoritteet Muut tulot Nettomenot talousarvio talousarvio lisätalousarvio tilinpäätös Alusten hankinta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. S e l v i t y s o s a : Vuosina 1993 ja 1994 hankittujen jäänmurtajien hankinta- ja rahoitusmenot ovat euroa ja niihin on aikaisemmin myönnetty euroa. Vuonna 2003 maksettavaksi tulevaa loppusuoritusta varten tarvitaan euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää kustannusarvioltaan merkittävien väylä- ja kanavaverkon laajennus- ja uusinvestointien ja laitehankintojen sekä niitä vastaavien myöhemmin toteutettavien hankkeiden suunnittelusta ja muista valmistelevista töistä aiheutuviin menoihin. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitettu käytettäväksi liikenteenohjaus- ja radionavigaatiojärjestelmähankintoihin talousarvio talousarvio tilinpäätös Maa- ja vesialueiden hankinta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää väylien ja muiden maa- ja vesirakennuskohteiden rakentamista varten tarpeellisten maa- ja vesialueiden hankintamenojen sekä vesilain (246/1961) mukaisten korvausten maksamiseen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

Talousarvioesitys Tiehallinto

Talousarvioesitys Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto vastaa Suomen yleisistä teistä. Tiehallinto tarjoaa asiakkaillensa liikkumis- ja kuljetustarpeisiin sujuvia, turvallisia ja ympäristöystävällisiä tieyhteyksiä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiehallinto

Talousarvioesitys Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto turvaa toimivat matka- ja kuljetusketjut ylläpitämällä ja kehittämällä tieverkon palvelutasoa, parantaa tieliikenteen turvallisuutta sekä vähentää ja

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 53 000 euroa. Selvitysosa:

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2003. Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2004. Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiehallinto

Asiakirjayhdistelmä Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto vastaa Suomen yleisistä teistä. Tiehallinto tarjoaa asiakkaillensa liikkumis- ja kuljetustarpeisiin sujuvia, turvallisia ja ympäristöystävällisiä tieyhteyksiä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2004. Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2002. Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2002. Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Osasto 12 SEKALAISET TULOT 31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 10. Liikenneviraston tulot Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 11 118 000 euroa. Selvitysosa: Tulot ovat EU:n suoran rakentamistuen

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Kansliapäällikkö Harri Pursiainen 1 Määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä LVM:n pääluokka valtion vuoden 2017 talousarvioesityksessä

Lisätiedot

63. (30.33) Metsähallitus

63. (30.33) Metsähallitus 1. Toimintaan liittyvät tasejärjestelyt 63. (30.33) Metsähallitus Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät eriytetään taloudellisesti liiketoiminnasta 1.1.2005 alkaen valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisia

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022 Liikennejaosto 17.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Väylänpidon painotukset Liikenneverkon päivittäisen liikennöitävyyden

Lisätiedot

20. (31.20, 41 ja 51) Liikenteen turvallisuus ja valvonta

20. (31.20, 41 ja 51) Liikenteen turvallisuus ja valvonta 20. (31.20, 41 ja 51) Liikenteen turvallisuus ja valvonta S e l v i t y s o s a : Tieliikenteen turvallisuus on parantunut hitaasti kymmenen viime vuoden aikana. Sitä ennen oli erittäin myönteinen kausi.

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 1 Määrärahat luvuittain LVM:n pääluokka valtion vuoden 2017 talousarvioesityksessä on noin

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus

Talousarvioesitys Metsähallitus Talousarvio 63. Metsähallitus 1. Peruspääoman muutokset Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 1,6 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 0,9 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta

Lisätiedot

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Versio 28.8.2006 2 Ylläpidon toimintaympäristö 2006 Tieverkko 78 168 km (65 % päällystetty) Liikennesuorite 34 Mrd ajokm/v Vuotuinen ylläpito 0,22

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 272 800 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) momentille budjetoitujen väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019 2022 Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2018-2022 1 600 000

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 609 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen

Lisätiedot

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI Tampere 13.10.2011 Markku Mylly Toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto ry. Esityksen sisältö. Suomen Satamaliitto ry. Satamaverkko Suomessa Merikuljetukset Suomen

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016 Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) mukaan Metsähallituksen tehtävänä

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

10. Säteilyturvakeskus

10. Säteilyturvakeskus 10. Säteilyturvakeskus S e l v i t y s o s a : Säteilyturvakeskuksen toiminta-ajatuksena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Toimintaympäristön

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2005 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 32. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille arvioidaan

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen

Talousarvioesitys 2016 ja JTS Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala. Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Talousarvioesitys 2016 ja JTS 2016-2019 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallitusohjelman toteuttaminen Hallitusohjelman keskeiset kirjaukset on kiteytetty

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan vähentää 2,2 milj. eurolla, johon sisältyy vähennyksenä 2,5 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto peruspääomasta julkisen

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisia

Lisätiedot

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman 3.10.2018 3.10.2018 Kari Wihlman Suuret ratahankkeet 14.5.2018 3 Globaalit megatrendit

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Ratahallintokeskus edistää liikenteen toimivuutta ylläpitämällä ja kehittämällä rataverkon palvelutasoa, parantaa rataliikenteen turvallisuutta sekä vähentää

Lisätiedot

Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna. Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala

Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna. Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala Laajasti vaikuttavaa yhteistyötä Liikennevirastossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Aamuankkuri 26.11.2018 Hallinnonala vuonna 2009 Virastot ja laitokset Ajoneuvohallintokeskus Ilmailuhallinto Ilmatieteen laitos Merenkulkulaitos

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

MIHIN VALTIOLLA ON VARAA INVESTOIDA

MIHIN VALTIOLLA ON VARAA INVESTOIDA Eteläisen Suomen Liikennefoorumi 15.3.2004 1 Matti Saarinen Kansanedustaja, liikennejaoston puheenjohtaja MIHIN VALTIOLLA ON VARAA INVESTOIDA 1. Liikennejaoston rooli ja budjettiprosessi 2. Hallitusohjelman

Lisätiedot

70. Viestintävirasto

70. Viestintävirasto 70. Viestintävirasto S e l v i t y s o s a : Viestintäviraston toiminnan tavoitteena ovat monipuoliset, toimivat ja turvalliset viestintäyhteydet kaikille Suomessa. Viraston vuoden painopisteitä ovat tietoturvallinen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 88. Senaatti-kiinteistöt Talousesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille ei myönnetä määrärahaa. 1. Palvelu- ja muut toimintatavoitteet Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön hallinnonalalla toimiva

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Liikennejaosto 4.10.2016 Toiminnanohjauspäällikkö Pekka Puurunen 3.10.2016 Pääosa ELY-keskuksen perustienpidon perusrahoituksesta

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Liikennehallinnon virastouudistus

Liikennehallinnon virastouudistus Menetelmäpäivä 28.1.2010 Liikennehallinnon virastouudistus - Katri Eskola, Liikennevirasto Liikennehallinnon virastouudistus 1.1.2010 toimintansa aloitti Liikennevirasto, johon yhdistyivät kaikki kuljetusmuodot:

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko 12.12.2014 Parlamentaarinen työryhmä ja sen tehtävät Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 28.2.2014 parlamentaarisen

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisia

Lisätiedot

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus 31.10.2014 2 3 Liikennejärjestelmän rahoitus vuonna 2015 noin 1,5 mrd., ostovoima heikkenee joka vuosi 3%, vuonna

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten? Liikenne ja maankäyttö 8.10.2019 Kati Hyvärinen Kestävän liikkumisen asiantuntija TAUSTAA

Lisätiedot

Hankesuunnittelupäivä 2016

Hankesuunnittelupäivä 2016 Hankesuunnittelupäivä 2016 Ylijohtaja Rami Metsäpelto 25.10.2016 Maakuntauudistus ja Elyt Liikennevirasto ja Liikenneverkkoyhtiö Liikennekaari Rautatieliikenteen kilpailu Suomen ja Venäjän välinen rautatieliikenne

Lisätiedot

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

XL Siltatekniikan päivät

XL Siltatekniikan päivät XL Siltatekniikan päivät Minna Torkkeli 25.1.2017 Liikenneverkko huomenna 20.1.2017 2 Mitä on korjausvelka? Valtion omistamat maantiet, radat ja vesiväylät Korjausvelka muodostuu huonokuntoisen, korjaustarpeessa

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot