LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/2013 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/2013 1"

Transkriptio

1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus AIKA klo 13:00-16:20 PAIKKA Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 122 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta Maakuntajohtajan ja vastuualuejohtajien katsaukset Maakunta- ja EU-rahahakemukset Maakuntajohtajan tekemät rahoituspäätökset Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan valmisteluaineisto 10 nähtäville 128 Lapin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 sekä taloussuunnitelma Kannanotto Kemijoki Oy:n ulkoistamissuunnitelmaan Kannanotto Metsähallituslakiin Lausunto Kilpisjärven kansallispuistoselvityksestä Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi alueiden kehittämisestä ja 17 rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta 133 Lausunto Kestävää kasvua ja työtä Suomen 18 rakennerahasto-ohjelman luonnokseen 134 Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman 19 valmistelutilanne Itä- ja Pohjois-Suomessa 135 Hankehakemus: Matka- ja palveluketjut Lappiin matkustavalle aasialaiselle Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma / Lappi - vahva arktinen asiantuntija 23 -projekti 137 YT-neuvottelut EU-rahoitusohjelmissa toimivien henkilöiden työsuhteiden jatkaminen Taloussihteerin valinta Kolarctic ENPI CBC ohjelmaan Lappi-Murmansk -työryhmän jäsenten nimeäminen Kevään 2014 kokousaikataulu Tiedoksi merkittävät asiat Lapland - The North of Finland imagomarkkinointihankkeen jatkoaika ja 33 -rahoitus 144 Ehdotus rajajokikomission jäseniksi toimikaudeksi

2 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lohi Markus 13:00-16:20 Puheenjohtaja Keinänen Juhani 13:00-15:00 Varapuheenjohtaja Airaksinen Maarit 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Halonen Hilkka 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Harju Markku 13:00-16:00 Hallituksen jäsen Kantola Susanna 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Keränen Pertti 13:00-16:00 Hallituksen jäsen Mäntylä Hanna 13:00-16:00 Hallituksen jäsen Nordberg Esa 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Niemelä Juha 13:00-16:20 Hallituksen varaj. Ollikkala Jouni 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Pelttari Pekka 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Virtanen Veikko 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Willig Reeta 13:00-16:20 Hallituksen jäsen Parviainen Eugen 13:00-16:20 Valtuuston pj. Rundgren Simo 13:00-16:20 Valtuuston 1. vpj. Morottaja Anna 13:00-16:20 Saamel.käräj. edustaja POISSA Moisanen Sari Hallituksen jäsen Ojala Arto Hallituksen jäsen Kemppainen Ulla-Maija Valtuuston 2. vpj. MUU Riipi Mika 13:00-16:20 Maakuntajohtaja Ekdahl Päivi 13:00-16:20 Kehittämisjohtaja Holster Raimo 13:00-16:20 Kv-johtaja Hyry Maiju 13:00-16:20 Yhteysjohtaja Lönnström Riitta 13:00-16:20 Suunnittelujohtaja Muurinen Anne 13:00-16:20 Hallintojohtaja Soudunsaari Martti 13:00-16:20 Pelastusjohtaja ALLEKIRJOITUKSET Markus Lohi Puheenjohtaja Anne Muurinen Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Jouni Ollikkala Pekka Pelttari PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Lapin liiton virasto, Hallitus katu 20 B, Rovaniemi

3 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus LLHall 122 Kuntalain 58 :n 2. momentin mukaan kuntayhtymän muun toimielimen kuin valtuuston kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Kutsu tähän kokoukseen on postitettu Hallitus toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Hallitus totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Pöytäkirjantarkastajien valinta LLHall 123 Hallituksen pöytäkirjan tulee tarkastaa kaksi kokoukseen osallistunutta hallituksen jäsentä. Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Jouni Ollikkala ja Pekka Pelttari. Hallitus valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Hallitus valitsi pöytäkirjantarkistajiksi Jouni Ollikkalan ja Pekka Pelttarin.

5 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Maakuntajohtajan ja vastuualuejohtajien katsaukset LLHall 124 Hallitus kuulee maakuntajohtajan ja vastuualuejohtajien katsaukset ajankohtaisista asioista ja lii ton kes kei ses tä toi min nasta edellisen hallituksen kokouksen jälkeen. Hallituksen puheenjohtaja: Hallitus merkitsee maakuntajohtajan ja tulosaluejohtajien katsaukset tiedoksi. Maakuntajohtaja Mika Riipi: - Maakuntien liittojen asema tulevan ohjelmakauden alueiden kehittämiskokonaisuudessa suunnitelma neljästä rr-liitosta - Kansallinen lentoliikennestrategia ja mahdollinen koko Itä-Pohjois-Suomea koskeva yhteishanke saavutettavuuden ja operaattoriyhteyksien parantamiseksi - Katsaus kuntarakenne- ja soteuudistuksesta Lapin mallin valmistelun eteneminen Kehittämisjohtaja Päivi Ekdahl/Aluekehitys: Käynnissä olevien ohjelmien toteutus; Kemijärven ratainvestointihankkeeseen valmisteltu EAKR-rahoituksen siirtoa Lapin liitosta ELY-L:n valtuuteen ( ) Kolarctic ENPI CBC- ohjelmassa valmistellaan Borisoglebskin rajanylityspaikan toteuttamisen rahoitussopimusta, hanke on suuruudeltaan 26,5 M Uusien ohjelmien valmistelu; Lausunnot Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelmasta sekä laista alueiden kehittämisestä ja rakennerahastojen hallinnoimisesta ja laista alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta valmisteltu ja toimitettu Työ- ja Elinkeinoministeriöön. Itä- ja Pohjois-Suomen rakennerahastorahoituksen maakunnittaisen jaon neuvotteluihin valmisteltu taustalaskelmia maakuntajohtajan käyttöön, jakoesityspäätös tehty Pohjois-Suomen neuvottelukunnan kokouksessa Rakennerahasto-ohjelman alueellinen toimenpideohjelman valmistelu on käynnissä, määräpäivä TEMille toimittamisessa Maakuntaohjelman valmistelu käynnistynyt työpajoissa. Interreg Pohjoinen ohjelma on kuulemiskierroksella, lausunto valmistellaan mennessä. Ohjelman valmisteluun on osallistuttu aktiivisesti. Kolarctic ENI ohjelman valmistelu käynnissä, toinen ohjelmointikomitean kokous Moskovassa Kokouksessa mm. keskustellaan ohjelmalle valittavista teemoista, päätetään ohjelma-alueen rajauksista, keskustellaan ohjelma-asiakirjan rakenteesta, keskustellaan alustavasti suurten investointihankkeiden toteuttamisesta sekä hyväksytään ympäristövaikutusten arvioinnin työohjelma. Muut asiat; Laajakaistakoordinaattori aloittanut Järjestöstrategian työpajat käynnistetty Ennakoinnin koordinaatiotyöryhmän opintomatka Bilbaoon toteutettiin lokakuun alussa. Kv-johtaja Raimo Holster/Kansainvälinen toiminta: EU Arctic Impact Assessment Consultation Barentsin aluekomitean kokous Barentasin alueneuvoston ja aluekomitean, sekä Euro-Arktisen neuvoston kokous Tromssassa ulkoministeri Erkki Tuomiojan tapaaminen Ulkoministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston ja Eurooppa-tiedotuksen tap.

6 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus venäläisen toimittajaryhmän vierailu Brysselin EU toimiston työvaliokunta uuden Interreg Pohjoinen ohjelman ohry Barentsin koordinaatiohankkeen ohry Yhteysjohtaja Maiju Hyry/Kunta- ja sidosryhmäsuhteet: Kemijoen tulvaryhmä kokoontui Rovaniemen tulvasuojelun tavoitteista äänestettiin. Päätökseksi tuli asuinrakennusten suojaaminen erittäin harvinaiselta tulvalta. - Valtioneuvosto viettää 150-vuotisjuhlavuotta tämän vuoden syksystä ensi vuoden kevääseen. Maakunnat olivat pääsihteeri Tiitisen vieraana ideoimassa kunkin alueen osallistumista juhlaan. Lapissa maakuntapäivän teema suunnitellaan valtioneuvoston juhlavuoteen liittyväksi. - Poronhoitoalueen suurpetoneuvottelukunnan ensimmäinen kokous oli Siinä käsiteltiin poronhoitoalueen suurpetotilannetta ja metsästyslainsäädäntöä. Syksyn kokouksissa tullaan käsittelemään mm. suurpetovahinkoja ja korvaamista, petovahinkojen seurauksia, ahmakannan hoitosuunnitelmaa sekä haaskakuvausta - Lapin liiton delegaatio (Lohi, Riipi, Hyry, Lotvonen, Rautajoki) tapasi pääministeri Kataisen ja ministeri Urpilaisen erityisavustajan Ville Kopran Keskustelujen tavoitteena oli nopeuttaa malminetsinnän lupaprosesseja ja selkiyttää eri hallinnonalojen toimintaa kaivostoiminnan edistämiseksi. - FEM-konferenssi toteutettiin Levillä Osallistujia oli ennätykselliset 1100 henkeä. - Ensimmäinen Lapin kyläneuvostojen Pyöreän Pöydän tapaaminen järjestettiin Levillä ja Parasta elämää Lapissa! työpajat Saariselällä ja Kemijärvellä Lappi-brändi-hankkeessa on valmistunut mediapankki, jossa on mm. kuvapankki, seminaarisetti roll-upeineen sekä helppo ilmoitustaulutoiminto. - Ensimmäinen Lapin ja Norrbottenin Baltic Sea Salmon Committeen kokous järjestettiin MMM:n lohityöryhmä sai valmiiksi kansallisen lohistrategian. Lapin liiton hallituksen asettama työryhmä suhtautui ensimmäisessä käsittelyssä strategiaan erittäin kriittisesti Lapin liitto järjestää uutta Metsähallituslakia käsittelevän tilaisuuden Rovaniemellä. Seminaarissa tarkastellaan metsätalouden yhtiöittämiseen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia klo järjestetään LAPLAND-ABOVE ORDINARY SUMMIT- niminen tapahtumaan Tiedekeskus Pilkkeessä. Summit on business-tapahtuma, jonka tavoitteena on lanseerata hankkeen tuottamia ilmaisia yhteiskäyttöaineistoja, -työkaluja Suunnittelujohtaja Riitta Lönnström/Alueidenkäyttö ja ympäristö Maakuntakaavoituksen neuvottelupäivät Kotkassa Maankäyttö- ja rakennuslain toimivuusarvioinnin työpaja Helsingissä Metsäkeskuksen alueneuvottelukunnan kokous Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan ohjausryhmän kokous Ranualla Karsikon vaihemaakuntakaavan ohjausryhmän kokous Simossa Rovajärven kehittämistyöryhmän kokous Sodankylässä Lapin liikennejärjestelmätyöryhmän kokous Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaava, sidosryhmätapaamiset: liikenne ja logistiikka , energiatoimijat , pelastus ja turvallisuus , maaseutuelinkeinot , kulttuuritoimijat , luonnonsuojeluyhdistykset 6.11., luonnonsuojeluviranomaiset 8.11., matkailu , metsätalous , kylät Kulttuuriympäristön yhteistoimintatyöryhmän kokous Pohjoismainen Tieliikennetyöryhmä Helsingissä Lapin rakennusperinne ry:n hallitus Tervolassa Lentoliikennestrategia, työpaja Helsingissä Maankäyttö- ja rakennuslakipäivät Pyhätunturilla

7 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus YKR käyttäjäpäivät Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva (ALLI) seminaari Oulussa Pelastusjohtaja Martti Soudunsaari/Pelastuslaitos: Talousraportti ajalta ; toimintatuotot 75,8 % ja toimintakulut 75,6%. Operatiiviset pelastustoimen tehtävät; ennuste 4200 tehtävää vuositasolla, ensivastetehtäviä + 45 (ed. v. verrattuna), kokonaistehtävämäärä erheelliset automaattihälytykset -95 edellisvuodesta Rovaniemen hallinto-oikeus; hylännyt kaksi Erhe-maksuista tehtyä valitusta pelastuslaitoksen laskutusprosessi ja maksuperuste on siten koeponnistettu. Loka-, marraskuun aikana; työpaikkakokoukset vakinaisissa palokunnissa, vapaaehtoisten palokuntien kokoukset (4) seutukunnilla. VPK-neuvottelukunnan ja kuntien neuvottelukunnan kokoukset. Kuntien neuvottelukunta otti kantaa leikkauslistaan seuraavasti; tilojen tarveselvitys, vapaapalokunnilta ei leikata, henkilöstömenoista leikataan, juustohöylä ei suositeltava! Kemin paloasema; rakennusurakka valmistunut ja aikataulussa luovutettu tilaajalle kalustaminen käynnissä ja muutto viikolla 47. Investoinnit 2013: sammutusauto (Roi) ja säiliöauto (Kemijärvi) luovutettu tilaajalle Miehistö-/ensivasteauto (Ylitornio) varusteltavana. Muut investoinnit suunnitelman mukaan. Lapin sairaanhoitopiiri; valmistellaan sopimusta varaensihoitopalvelun tuottamisesta Ranuan ja Posion alueella (samansisältöinen sopimus kuin aiemmin kuntien kanssa). Palvelun tuottamiseen ei käytetä kuntien pelastustoimen maksuosuuksia vaan tuottojen pitää kattaa palvelusta aiheutuneet menot. Kuntaliitto ja Suomen pelastusjohtajat ylimääräinen kokous ja kannanotto sisäasiainministeriön esitykseen pelastuslaitosten rakenneuudistukseen; pelastuslaitosten määrän vähentämisessä huomioidaan kuntarakenteen ja sote-uudistukset, alue- ja rakenneuudistuksen lisäksi pelastustoimen suunnitteluohjeen nykyaikaistamisella on keskeinen merkitys tavoitellun 13 milj. euron vuotuisen säästön saavuttamisessa. Pelastuslaitokset edellyttävät enemmän joustavuutta nykyisiin ohjeistuksiin, joilla on keskeinen merkitys voimavarojen kohdentamisessa ja tuottavuuden lisäämisessä. rakenneuudistuksen säästön kohdentaminen tarkoittaisi Lapin osalta noin euroa. pelastustoimen valtakunnalliset ICT-hankkeet vuodesta 2015 alkaen lisäävät menoja n euroa (tämän hetkisten arvioiden mukaan). Hallitus merkitsi tiedoksi maakuntajohtajan ja tulosaluejohtajien katsaukset, sekä kokouksessa jaetun Lapin pelastuslaitoksen katsauksen.

8 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Maakunta- ja EU-rahahakemukset LLHall 125 Hallitukselle tuodaan tiedoksi edellisen kokouksen jälkeen jätetyt maakuntaraha- ja EU-ra hahakemukset. Hallitus merkitsee tiedoksi luettelon rakennerahasto-ohjelmiin (Pohjois-Suomen EAKR- ja Manner-Suomen ESR-ohjelmiin) (liite 1) saapuneista maakunta- ja EU-rahahakemuksista. Hallitus merkitsi tiedoksi luettelon rakennerahasto-ohjelmiin (Pohjois-Suomen EAKR- ja Manner-Suomen ESR-ohjelmiin) (liite 1) saapuneista maakunta- ja EU-rahahakemuksista. Liitteet 1 Saapuneet rahoitushakemukset

9 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Maakuntajohtajan tekemät rahoituspäätökset LLHall 126 Hallintojohtaja: Hallitus päätti (asia 69), että hallitus käsitte lee ja tekee hankkeiden rahoituspäätökset, kun maakunnan kehittämisraha ylittää euroa (kansal li set hankkeet), kun liiton hallinnoima valtion rahoitusosuus ylit tää eu roa (kan sallinen vastinrahoi tus, rakennerahas to -ohjelmien (Poh jois-suomen EAKR- ja Manner-Suo men ESR -ohjel mat) ja In terreg IV A Pohjoi nen -ohjelman mukaiset hank keet) ja kun Lapin liiton rahoitettavaksi esitetty han ke edellyttää EU-ra hoi tus osuuden suuruuden takia MYR:n kä sittelyä. Muiden hankkeiden osalta hallitus delegoi rahoi tuspäätökset maa kun ta johtajalle. Maakunta johtajan tekemät sekä myönteiset että kiel tei set rahoi tus päätökset tuo daan tie doksi hallitukselle kussakin ko kouk sessa. Hallituksen puheenjohtaja: Hallitus merkitsee tiedoksi maakuntajohtajan päätökset: Hyväksytyt projektit: - Hanke: Metallialan oppimisympäristöjen kehittäminen, hakija: Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntatyhtymä Lappia, Ammattiopisto Lappia, kok.kust , josta EAKR:n ja valtion osuus Hanke: Rikastustekniikan koulutuskeskus II, hakija: Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, kok.kust , josta EAKR:n ja valtion osuus Hanke: Lohisaaliin kiintiöintiin perustuvan kalastuksensäätelyjärjestelmän selvitys Tornionjoella ja Tenojoella, hakija: Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), kok.kust , josta MKR:n osuus Hanke: Poronhoidon tarkastelu maankäyttöhankkeissa - PoroYVA-oppaan jalkauttaminen, hakija: Paliskuntain yhdistys, kok.kust , josta MKR:n osuus Hallitus merkitsi tiedoksi maakuntajohtajan päätökset: Hyväksytyt projektit: - Hanke: Metallialan oppimisympäristöjen kehittäminen, hakija: Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntatyhtymä Lappia, Ammattiopisto Lappia, kok.kust , josta EAKR:n ja valtion osuus Hanke: Rikastustekniikan koulutuskeskus II, hakija: Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, kok.kust , josta EAKR:n ja valtion osuus Hanke: Lohisaaliin kiintiöintiin perustuvan kalastuksensäätelyjärjestelmän selvitys Tornionjoella ja Tenojoella, hakija: Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), kok.kust , josta MKR:n osuus Hanke: Poronhoidon tarkastelu maankäyttöhankkeissa - PoroYVA-oppaan jalkauttaminen, hakija: Paliskuntain yhdistys, kok.kust , josta MKR:n osuus

10 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan valmisteluaineisto nähtäville LLHall 127 Suunnittelujohtaja: Lapin liiton hallitus on päättänyt Suhangon kaivosalueen vaihemaakuntakaavan laatimisesta. Suhangon vaihemaakuntakaava koskee Suhangon kaivoshankkeen vaatimia muutoksia maakuntakaavoihin Ranuan, Tervolan ja Rovaniemen kuntien alueella. Maakuntakaava laaditaan vaihekaavana eli kaavassa käsitellään lähtökohtaisesti vain Suhangon kaivoshankkeeseen liittyvät asiat. Maakuntakaava kumoaa Länsi-Lapin maakuntakaavan, Rovaniemen maakuntakaavan ja Rovaniemen vaihemaakuntakaavan niiltä osin kuin uudessa kaavassa muutoksia osoitetaan. Vaihemaakuntakaavaluonnoksessa on osoitettu Suhangon kaivostoiminnan aloittamisen edellyttämät kaivosalueen aluevaraukset (EK), maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M), kaivoksen tarvitseman voimajohdon ohjeellinen/vaihtoehtoinen linjaus sekä yhdystietasoinen merkittävästi parannettava tieyhteys. Suhangon kaivoshankkeeseen liittyviä kaivoksen ja voimajohtoyhteyden teknisiä suunnitel mia sekä YVA-lain mukaisia ympäristövaikutusten arviointeja käytetään hyväksi maakuntakaavoituksessa. Kaivoksen ja voimajohdon ympäristövaikutusten arviointiselostus on aikataulutettu samanaikaisesti nähtäville kuin maakuntakaavaluonnos. YVA-menettelyn ja maakuntakaavaluonnoksen yleisötilaisuudet pidetään yhtä aikaa. YVA:n esittelyillat ovat: Portimo ti 3.12., Tervola ke ja Narkaus ti ja tilaisuudet alkavat klo Lapin liiton hallitus hyväksyi ja päätti asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville sekä kuuluttaa vaihemaakuntakaavan vireille Kaavaa koskeva aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin (muistio liite 2). Ohjausryhmä hyväksyi Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaava-aineiston kommenttien jälkeen tuotavaksi hallitukseen valmisteluvaiheen kuulemista varten (muistio liite 3). Kaavaluonnoksen esittelee hallitukselle operatiivinen johtaja Pasi Rajala Pöyry Environment Oy:stä. Hallitus hyväksyy Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan valmisteluaineiston liitteet 4-5 asetettavaksi nähtäville ja lähetettäväksi lausunnoille Tämä pykälä käsiteltiin pykälän 125 jälkeen. Hallitus hyväksyi Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan valmisteluaineiston liitteet 4-5 asetettavaksi nähtäville ja lähetettäväksi lausunnoille Liitteet 2 Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavan 1. viranomaisneuvottelun muistio 3 Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaava 2. ohjausryhmän kokouksen muistio 4 Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavakarttaluonnos ja kaavayhdistelmä 5 Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavaluonnoksen selostus

11 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lapin liiton hallitus Lapin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 sekä taloussuunnitelma LLHall Vt. hallintojohtaja: Kuntalain 65 :n 1 momentin mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnal le seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hy väk syttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukaudeksi). Ta lous arviokausi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Kuntayhtymästä on soveltuvin osin voimassa, mitä kunnasta säädetään. Lapin liiton perussopimuksen 26 :n mukaan taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille on varattava tilaisuus esityksen tekemiseen Lapin liiton toiminnan kehittämiseksi. Seuraavan kalenterivuoden alustava talousarvio ja -suunnitelma on toimitettava jäsenkunnille mennessä sekä hyväksytty talousarvio ja -suunni telma vuoden loppuun mennessä. Tilikauden aikana hyväksyttävien talousarviomuutosten on perustuttava määrärahojen, tulo erien sekä tavoitteiden osalta toiminnan tai palvelujen käytön taikka talouden yleisten perusteiden tilikau den ai kana jo tapahtuneisiin tai arvioitaviin muutoksiin. Muutokset talousarvioon on hyväksyttävä ta lousar viovuoden aikana. Liiton hallintosäännön 29 :n mukaan valtuusto hyväksyy talousarviossa hallitukselle, tarkas tuslau takunnalle ja pelastuslautakunnalle tehtäväkohtaiset ja hankekohtaiset toimintatavoitteet, mää rärahat ja tuloarviot. Lapin liiton vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadin taohjeessa on määritelty talousarvion ja suunnitelman rakenne, laatimisaikataulu, ohjeet määrärahojen ja tuloerien laskennasta, sisäiset ja laskennalliset erät, sekä menojen ja tulojen laskenta. Pelastuslautakunta on hyväksynyt pelastuslaitoksen talousarvion 2014 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Lapin liiton toimintasuunnitelman 2014 linjaukset tuodaan hallituksen kokoukseen Hallitus päättää hyväksyä Lapin liiton vuoden 2014 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeet (liite 2), sekä merkitsee tiedoksi Lapin pelastuslaitok sen ta lous arvion 2014 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet (liite 3). Hallituksen raamiesitys Lapin liiton budjettiin sekä Lapin pelastuslaitoksen budjettiin jäsenkuntien mak su osuuksien kasvuksi vuodelle 2014 on -0,1 %. Lapin liitto valmistelee eri vaihtoehtoja hallituksen kokoukseen ja Lapin pe las tus laitos oman esi tyk sensä pelastuslautakunnan ko kouk seen. LLHall 128 Lapin liitto on tehnyt budjettiesityksen käyttäen raamina hallituksen määrittämää jäsenkuntien maksuosuuden vähenemistä -0,1 % vuodelle 2014.

12 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lapin liiton hallitus Lapin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 sekä taloussuunnitelma liitteenä 6. Kuntien maksuosuustaulukko Lapin liiton osalta liitteenä 7. Lapin pelastuslaitoksen taloussuunnitelma- ja talousarvioesi tys ovat liitteenä 8. Lapin liiton ja Lapin pelastuslaitoksen yhteinen talousarvio vuodelle 2014 on liitteenä 9. Hallitus päättää - esittää valtuustolle hyväksyttäväksi liitteiden 5, 7 ja 8 mukaiset Lapin liiton ja pelastuslai toksen toimintasuunnitelmat ja talousarviot vuodelle 2014 sekä taloussuunnitelmat vuo sille esittää valtuuston vahvistettavaksi liitteen 6 mukaisia kuntien maksuosuuksia vuodelle esittää maksuosuuksien ennakot perittäviksi kunnilta neljässä erässä; 15.1, 15.4, ja sekä, - esittää maksun viivästyessä perittäväksi korkolain 4 3 momentin mukaista viivästyskorkoa. Hallitus päätti - esittää valtuustolle hyväksyttäväksi liitteiden 5, 7 ja 8 mukaiset Lapin liiton ja pelastuslai toksen toimintasuunnitelmat ja talousarviot vuodelle 2014 sekä taloussuunnitelmat vuo sille esittää valtuuston vahvistettavaksi liitteen 6 mukaisia kuntien maksuosuuksia vuodelle esittää maksuosuuksien ennakot perittäviksi kunnilta neljässä erässä; 15.1, 15.4, ja sekä, - esittää maksun viivästyessä perittäväksi korkolain 4 3 momentin mukaista viivästyskorkoa. - valtuuttaa toimistoa tekemään ns. teknisiä korjauksia toimintasuunnitelmaan 2014, talousarvioon 2014 ja taloussuunnitelmaan Liitteet 6 Lapin liiton toimintasuunnitelma 2014 ja talousarvio 2014 sekä taloussuunnitelma Jäsenkuntien lopulliset maksuosuudet TAE 2014 ja TS Lapin liiton ja Lapin pelastuslaitoksen talousarvio 2014

13 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Kannanotto Kemijoki Oy:n ulkoistamissuunnitelmaan LLHall 129 Syyskuussa 2013 Kemijoki Oy:n hallitus julkisti aloittavansa selvitystyön uudesta toimintamallista, jonka tavoitteena on ulkoistaa merkittävä määrä nykyisistä toiminnoista palvelutoimittajille. Uuden toimintamallin myötä Kemijoki Oy on muuttumassa vesivoimantuottajasta tilaaja- ja asiantuntijaorganisaatioksi. Kemijoki Oy:n vakinaisen henkilöstön määrä on nyt 184 henkilöä. Kun yhtiö siirtyy uuteen toimintamalliin, merkitsee se noin 100 työntekijän siirtymistä sopimuskumppanien palvelukseen ja lisäksi toteutetaan henkilön vähennys irtisanomisten ja luonnollisen poistuman kautta. Yhtiön palvelukseen jäisi noin 25 henkilöä. Hallitus hyväksyy liitteenä 10 olevan kannanoton. Hallitus hyväksyi liitteenä 10 olevan kannanoton. Liitteet 10 Kannanotto Kemijoki Oy:n ulkoistamissuunnitelmaan

14 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Kannanotto Metsähallituslakiin LLHall 130 Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttamassa Metsähallitusta koskevan lainsäädännön uudistusta hallitusohjelman ja valtioneuvoston hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmän linjausten pohjalta. Lainvalmistelun tavoitteena on perustaa nykyisen liikelaitos Metsähallituksen toimintatavoilla toimiva erityisliikelaitos, jonka sisällä mahdollistuvat nykyiset hyväksi havaitut toimintatavat. Lakiluonnoksen mukaan valtion kiinteistöomaisuus säilyy edelleen suorassa valtion omistuksessa ja liikelaitoksen hallinnassa kuten tähänkin asti. Kiinteistöomaisuutta ei siirretä metsätaloutta harjoittavalle yhtiölle. Luontopalvelut toimii tulosyksikkönä osana laitosta YM:n ja MMM:n suorassa tulosohjauksessa. Luontopalvelut hoitaa luonnonsuojelualueita ja muita sen hallintaan osoitettuja erityisalueita, kuten pääosaa yleisistä vesialueista, niihin liittyviä julkisia palvelutehtäviä ja julkisia hallintotehtäviä. Julkiset hallintotehtävät rahoitetaan valtion budjetin kautta (vastaa nykyistä käytäntöä). Markkinoilla kilpailutilanteessa toimivat liiketoiminnat yhtiöitetään valtion periaatelinjausten mukaisesti. Liiketoiminnan siirtäminen tytäryhtiöön varmistaa kilpailuneutraliteetin suhteessa muihin toimijoihin, yhtenäisen verokohtelun ja toiminnan paremman läpinäkyvyyden myös omistajan suuntaan. Metsätalousyhtiö hoitaisi metsien hoitotyöt, puunkorjuun, puun myynnin ja puutoimitukset sekä paikallisen yhteistyön alueilla. Metsätalousyhtiön toiminnasta säädettäisiin metsähallituslaissa, ja se olisi sataprosenttisesti erityisliikelaitoksen omistuksessa oleva tytäryhtiö, kiinteä osa liikelaitoskonsernia. Itse yhtiö perustetaan omalla lailla, joka varmistaa toiminnan jatkuvuuden. Perustettavalle metsätalousyhtiölle annetaan metsähallituslaissa yksinoikeus metsätalousliike-toiminnan harjoittamiseen valtion liiketoimintaan tarkoitetulla maalla ja samalla säädetään sille velvollisuus toteuttaa toiminnassaan kaikkia Metsähallitukselle säädettäviä yhteiskunnallisia velvoitteita. Liikelaitoskonserni vastaisi yhteiskunnallisten velvoitteiden toteutuksesta myös tytäryhtiöissä. Tärkeimmät yhteiskunnalliset velvoitteet liittyvät biologisen monimuotoisuuden suojeluun ja matkailun kannalta tärkeän virkistyskäytön huomioon ottamiseen. Pohjois-Suomessa ovat lisäksi tärkeitä saamelaisten kulttuurin harjoittamisen edellytysten turvaaminen ja poronhoidon velvoitteitten täyttäminen. Metsähallitus-konsernin toimintayksiköt (kuten Metsätalous Oy, Luontopalvelut, nyk. Laatu maa) vastaisivat nykyiseen tapaan käyttöönsä osoitettujen alueiden hallinnasta, maanvuokra- ja käyttöoikeussopimuksista ja käyttäisivät niihin liittyen omistajan puhevaltaa. Merkitykseltään suuremmat omistajapuhevaltaa edellyttävät asiat, kuten valtion omistaman maan myynnit tai merkittävät vuokrausta koskevat asiat sekä kaavoitus hoidettaisiin emoliikelaitokseen perustettavassa maankäyttöyksikössä. Luonnonvarojen käytön suunnittelu toteutettaisiin edelleen alueellisesti nykyisellä tavalla. Metsähallituksen nykyinen metsätalouden henkilöstö siirtyy uuden osakeyhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Metsähallituksen tasaiset hakkuut takaavat tasaisen työllisyyden liikelaitoksen työntekijöille ja lähes kaikista hakkuista ja kuljetuksista vastaaville urakoitsijoille myös jatkossa.

15 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Hallitus hyväksyy liitteenä 11 olevan kannanoton. Hallitus ottaa kantaa asiaan myöhemmin järjestettävän kuulemistilaisuuden jälkeen. Liitteet 11 Kannanotto Metsähallituslakiin

16 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lausunto Kilpisjärven kansallispuistoselvityksestä LLHall 131 Metsähallitus pyytää Lapin liiton lausuntoa Käsivarren kansallispuiston perustamisedellytyksistä koskevasta selvityksestä (liite 12). Metsähallituksen luontopalvelut on ympäristöministeriön pyynnöstä laatinut selvityksen kansallispuiston perustamisedellytyksistä Käsivarteen Enontekiölle. Sen mukaan keskeiset edellytykset luontoarvojen osalta kansallispuiston perustamiseksi Käsivarren alueella täyttyvät, mutta puiston toteuttamiseksi Metsähallitus esittää vaihtoehtoisia rajauksia. Esityksen mukaan laajempi vaihtoehto (noin hehtaaria) käsittäisi luonto- ja maisema-arvoiltaan arvokkaimmat osat eli Saanan ympäristöineen ja varsinaisen suurtunturialueen Saarijärveltä ja Porojärveltä pohjoiseen. Laajempi rajaus turvaisi alueen maisemaja luontoarvot, mutta nykyisen kaltaisen matkailun jatkuminen edellyttäisi poikkeuksia kansallispuistoissa yleisesti voimassa oleviin säännöksiin. Ristiriitaisten toiveiden yhteensovittamiseksi Metsähallitus esittää puiston perustamislakiin säädöksiä, jotka antaisivat tavanomaista laajempia oikeuksia puiston käyttäjille. Jos näihin poikkeuksia salliviin säännöksiin ei olla valmiita, esittää metsähallitus toisena, huomattavasti pienempänä vaihtoehtona Kilpisjärven alueelle Saanan kansallispuistoa (noin 7500 ha). Alue on luonnon ja maisema-arvoiltaan kansallispuistotasoa, mutta alueella on ennestään vain kaksi pientä suojelualuetta. Hallitus hyväksyy liitteenä 13 olevan lausunnon. Hallitus hyväksyi liitteenä 13 olevan lausunnon. Liitteet 12 Metsähallituksen selvitys Käsivarren kansallispuistosta 13 Lausunto Kilpisjärven kansallispuistoselvityksestä

17 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta LLHall 132 Kehittämisjohtaja: Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Lapin liitolta lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta. Lausunnon antoaikataulu on ollut erittäin kireä, mistä johtuen lausunto on käsitelty Lapin liiton hallituksen työvaliokunnassa ja toimitettu TEM:iin Lakiesityksissä on päivitetty mm. maakuntien liiton ja MYRien asemaa ja tehtäviä tulevaa rakennerahastokautta ajatellen. Työnjako liiton hallituksen ja MYR:n välillä ja toisaalta MYR:n aseman vahvistaminen päättävänä ja koordinoivana tahona on nostettu lausunnossa esille. Rahoituslaissa on esitetty toimintaa keskittävinä avauksina rakennerahastotehtävien keskittäminen toimivaltaisille ELY:ille (taustalla päätös keskittää rakennerahastotoiminta 4 ELY:lle) ja maakunnan liitojen maksujen toimeenpanon siirtäminen ELY-keskuksille. Näihin molempiin keskittämistavoitteisiin on lausunnoissa otettu kielteinen kanta. Lausunto on liitteenä 14. Hallitus merkitsee lausunnon tiedoksi. Hallitus merkitsi lausunnon tiedoksi. Liitteet 14 Lausunto: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista sekä alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta

18 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lausunto Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman luonnokseen LLHall 133 Kehittämisjohtaja: Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa rakennerahasto-ohjelman luonnoksesta. Lausunnon antoaikataulu on ollut erittäin kireä, mistä johtuen lausunto on käsitelty Lapin liiton hallituksen työvaliokunnassa ja toimitettu TEM:iin Lausunnossa on esitetty muun muassa, että Itä- ja Pohjois-Suomen erityisolot tulisi nostaa näkyvämmin esille ja että valtakunnallisten teemojen tulee tukea alueellisia tavoitteita. Ohjelman rakenne on vaikeaselkoinen eikä sitä ole tehty riittävästi alueiden tarpeita huomioiden. Osa päätöksistä on tehty kuulematta lainkaan alueita. Lapin liitto pitää tärkeänä, että maakuntien rahoituskehyksistä tehdään sitovia ja että ohjelma käynnistyy ripeästi. Lausunto on liitteenä 15. Merkitään lausunto tiedoksi. Hallitus merkitsi lausunnon tiedoksi. Liitteet 15 Lausunto "Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahastoo-ohjelman" luonnos

19 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman valmistelutilanne Itäja Pohjois-Suomessa LLHall 134 Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut yhdessä alueellisten tahojen sekä muiden ministeriöiden kanssa Suomen rakennerahasto-ohjelmaa kaudelle Tulevalla rakennerahastokaudella koko Manner-Suomen alueella toteutetaan yhteistä ohjelmaa, joka käsittää sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että sosiaalirahaston (ESR) toimenpiteet. Ohjelmaa toteutetaan seuraavien toimintalinjojen kautta (suluissa rahoitusosuus): TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky (EAKR 41 %) TL 2 Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR 54 %) TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR 47 %) TL 4 Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen (ESR 33 %) TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (ESR 20 %) TL 6 Tekninen tuki (EAKR 5 %) Vain Itä- ja Pohjois-Suomessa tukikelpoisia olevat liikenneinfrastruktuurit on sisällytetty osaksi TL 1:stä. Itä- ja Pohjois-Suomen alueellinen suunnitelma päivitetään loppuvuoden aikana, ja sen rooli suhteessa Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelmaan määritellään myöhemmin. Alueellisessa suunnitelmassa nostetaan esiin Itä- ja Pohjois-Suomen alueen ja ohjelmatoteutuksen erityispiirteitä. Rahoitus Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi EU-rakennerahastokauden toteuttamista Suomessa. Suomen rakennerahasto-ohjelman EU-rahoitus tulevalla ohjelmakaudella on 1,327 mrd.. Tästä summasta Pohjois- ja Itä-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityismääräraha on 305,3 milj.. Rahoituksen jakautumisesta Suomen sisällä Itä- ja Pohjois-Suomen sekä Etelä- ja Länsi-Suomen kesken päätettiin alueiden esityksen pohjalta. Tulevalla kaudella Itä- ja Pohjois-Suomi saa alueellisesta rahoituksesta noin 772,5 milj. (n. 71 prosenttia) ja Etelä- ja Länsi-Suomi noin 316,6 milj. (n. 29 prosenttia). Ahvenanmaan osuus on noin 5 milj. (n. 0,5 prosenttia). Valtakunnallisiin teemoihin käytetään noin 171 miljoonaa euroa. Loput rahoituksesta käytetään tekniseen tukeen (n. 38,9 milj. ) sekä vähävaraisten avustukseen (n. 23 milj. ). Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien välisestä rahoituksenjaosta on neuvoteltu maakuntajohtajien kesken. Maakuntien välinen EU-rahoituksen jakoesitys on seuraava: Maakuntien välinen suhteellinen rahoituksen jako ohjelma-kaudella , % Maakuntien välinen EU-rahoituksen jako ohjelmakaudella , (ei sis teknistä tukea) Etelä-Savo 13,1 % Pohjois-Savo 19,3 % Pohjois-Karjala 14,2 % Kainuu 7,3 % Keski-Pohjanmaa 4,4 %

20 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Pohjois-Pohjanmaa 24,2 % Lappi 17,5 % Yhteensä 100 % Pohjois-Suomi 53,4 % Itä-Suomi 46,6 % Pohjois-Suomen luvuissa on Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja Lapin EU-rahoituksen summat. Itä-Suomen luvuissa on Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan EU-rahoituksen summat. EU-rahoituksen lisäksi maakuntiin kohdistuu 75 % valtionrahoitusta. Kuntarahoituksen tarve on 25 %. Rahoituksen laskennassa on sovellettu EU-komission kehittyneiden alueiden jakokriteerejä. Kriteerit pohjautuvat väestön määrään, BKT:een, työttömien määrään, työllisyysasteeseen, koulutustasoon, koulutuksen keskeyttäneiden määrään sekä harvaan asutukseen. Laskennassa on lisäksi kompensoitu korkeita tukitason pudotuksia verrattuna kuluvaan ohjelmakauteen. EAKR- ja ESR-rahoituksen suhteelliset osuudet maakuntien rahoituksesta on kaikissa maakunnissa sama. EAKR:n osuus Itä- ja Pohjois-Suomessa on 68,2 % ja ESR:n osuus 31,8 %. Harvaan asuttujen alueiden erityistuki (NSPA) on kokonaisuudessaan EAKR-rahoitusta. EAKR-asetuksen mukaisen, ns. kuutoskaupunkien kaupunkikehittämisen Oulun rahoitusosuus sisältyy Pohjois-Pohjanmaan rahoituskehykseen. Työ- ja elinkeinoministeriön valmisteluissa on ollut esillä, että maakunnille osoitettaisiin indikatiiviset minimikehykset, ja 5 % rahoituskehyksestä olisi ns. liikkuvaa kehystä, joka voitaisiin kohdistaa maakuntien jakoesityksestä poikkeavalla tavalla. Maakuntien tekemä rahoituksenjakoesitys on maakuntakohtainen minimikehysesitys. Se tarkoittaa sitä, että TEM:n valmistelemaa liikkuvaa kehystä ei tule ottaa käyttöön. Rakennerahastohallinnon keventämisen ja yksinkertaistamistavoitteen vuoksi rahastojen hallintoon ei tule kehittää uusia, hallintoa monimutkaistavia mekanismeja. Rakennerahastojen kehysratkaisussa tulee varmistaa se, että maakunnissa on käytettävissä pitkäjänteiset ja ennakoitavat aluekehittämisen resurssit. Hyväksytään maakuntien välinen rahoituksenjako (liite 16) esitykseksi Työ- ja elinkeinoministeriölle. Hallitus hyväksyi maakuntien välisen rahoituksenjaon (liite 16) esitykseksi Työ- ja elinkeino ministeriölle. Liitteet 16 Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman valmistelutilanne Itä- ja Pohjois-Suomessa

21 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Hankehakemus: Matka- ja palveluketjut Lappiin matkustavalle aasialaiselle LLHall 135 Kotimaan lentojen kannattavuuden ja tarjonnan parantaminen Helsingin ja Lapin välillä on ollut haastavaa jo vuosien ajan. Nykyisillä asiakasryhmillä Finnair ja Finavia eivät näe suuria kasvumahdollisuuksia myöskään tulevaisuudessa. Lentojen kannattavuuden ongelmaa pohditaan myös Liikenne- ja viestintäministeriön lentoliikennestrategiatyössä, jonka puitteissa mietitään kotimaan lentoasemaverkoston supistamista. Lapland Airports konseptin lentoasemista lakkautusuhan alla on erityisesti Kemi-Tornion lentoasema ja Ivalon, Enontekiön, Kittilän ja Kuusamon lentoasemia uhkaa liikenteen muuttuminen sesonkiluonteiseksi. Supistamisen pääargumentteina käytetään Finavian lentoasemien verkostoalijäämää sekä kotimaan lentojen pieniä matkustajavirtoja. Finnairin olemassaolo perustuu onnistuneeseen Aasiaan strategiaan, jonka kulmakivenä toimii Helsinki-Vantaan lentoasema Keski-Euroopan ja Kaukoidän lentojen kulkureitillä. Helsinki-Vantaa toimii vaihtomatkustuskenttänä, jolle saapuu 1,6 miljoonaa aasialaista matkustajaa vuosittain. Kuitenkin vain n. 1% saapuvista aasialaisista jää Suomeen ja sitäkin pienempi osuus matkustaa Lappiin. Jo tällä pintaraapaisulla Ivalon ja Rovaniemen lentoliikenne on kasvanut aasialaisten ansiosta; vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla nämä olivat ainoat Suomessa kasvaneet lentoasemat. Vuonna 2012 Lappiin matkustaneiden japanilaisten määrä kasvoi 56%. Lapin liikennejärjestelmätyöryhmän järjestämän Lapin liikennefoorumin ( ) tärkein tulos oli: Lapin lentoliikenteen kannattavuutta voitaisiin parantaa aasialaisten matkustusvirtojen avulla. Sama viesti annettiin sekä Finnairin, Finavian että Liikenne- ja viestintäministeriön lentoliikennestrategiatyöryhmän suunnalta. Matka- ja palveluketjut Lappiin matkustavalle aasialaiselle hankkeen päätavoitteena on kääntää osa Helsinki-Vantaalle tulevasta matkustajavirrasta pohjoiseen. Hankkeessa tutkitaan Lappiin suuntautuvien aasialaisten matkailijoiden matka- ja palveluketjujen nykytilanne, pullonkaulat ja tulevaisuuden kehittämismahdollisuudet. Matkaketjujen eri osaset tunnistetaan yhteistyössä eri aloja edustavien asiantuntijoiden avulla, palvelumuotoilun ja asiakkaan näkökulmasta. Hankkeen pitkän tähtäimen tavoitteena on aasialaisen matkailijoiden avulla parantaa haastavien kotimaan lentojen kannattavuutta ja turvata Lapin lentoliikenteen tulevaisuus. Hanke on myös jatkoa imagomarkkinointihankkeelle ja se tukee Matkailun edistämiskeskuksen tavoitteita uusien Aasian markkinoiden osalta. Perinteisesti Lapin matkailu on perustunut ryhmämatkailuun ja ulkomaalaisten matkanjärjestäjien järjestämiin palveluketjuihin. Yksilömatkailun määrä on kuitenkin viime vuosina kasvanut selkeästi ja erityisesti paljon matkustavat ja rahaa käyttävät turistit matkustavat itsenäisesti. Aasiasta tulevat matkailijat tulevat Suomeen juurikin reittilennoilla ja enenevissä määrin matkustavat yksilöinä tai pieninä ryhminä. Nykyisen matka- ja palveluketjuista saatavan tiedon valossa Lapin valitseminen yksilömatkailijan matkakohteeksi on kuitenkin suoranainen ihme. Myös itse matkaketjujen sujuvuudessa on selkeitä haasteita. Hankekumppaneiksi ovat lähteneet Lapin matkailualueet, matkailu- ja palveluyrittäjiä, liikennöintifirmoja ja lentoyhtiöitä, Liikenteen tutkimuskeskus Verne, Matkailun edistämiskeskus MEK ja ITS Finland älyliikenteen asiantuntijat. Hanke ehdotetaan toteutettavaksi EAKR-hankerahalla ja hallinnoinnista vastaa Lapin liitto. Hankkeen kokonaiskustannukset tulevat olemaan , jolloin vaadittava Lapin liiton omarahoitusosuus on Hankkeeseen kilpailutetaan asiantuntijoita mm. matkaketjujen, liikenteen, älyliikenteen ja palvelumuotoilun aloilta. Hankkeen arvioitu kesto on

22 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Hallitus päättää hakea rahoitusta esiselvitykseen matka- ja palveluketjut Lappiin matkustavalle aasialaiselle -hankkeelle ja hyväksyy Lapin liiton omarahoitusosuudeksi (liite 17). Hallitus hakee rahoitusta esiselvitykseen matka- ja palveluketjut Lappiin matkustavalle aasialaiselle -hankkeelle ja hyväksyi Lapin liiton omarahoitusosuudeksi (liite 17). Liitteet 17 Hankehakemus: Matka- ja palveluketjut Lappiin matkustavalle aasialaiselle

23 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lapin liiton hallitus Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma / Lappi - vahva arktinen asiantuntija -projekti LLHall Yhteysjohtaja: Lapin liitto käynnisti EAKR-rahoitteisen Lappi vahva arktinen asian tuntija hank keen, jossa tehtävänä on laatia syyskuun 2013 loppuun mennessä Lapin arktisen erikoistumisen oh jelma. Ohjelma sisältää Lapin arktisen toiminnan ja älykkään erikoistumisen tavoitteet ja toimenpiteet sekä näkemyksen osallistumi sesta kansallisiin ja kansainvälisiin ohjelmiin. Lapin arktisen erikoistumi sen ohjelma tukee lappilaisia toi mijoita niiden hakiessa rahoitusta EU:n suorista rahoitusohjelmista. Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma pitää sisällään seuraavat osa-alueet: 1. Lappi Euroopan Unionin arktisin alue 2. Lapin arktisen erikoistumisen visio ja strategia 3. Lapin arktisen ohjelman toteutus ja rahoitus 4. Ohjelman seuranta ja raportointi Luonnos Lapin arktisen erikoistumisen ohjelmasta on liitteenä 6. Lappi vahva arktinen asiantuntija hankkeen projektipäälliköt esittelevät Lapin arkti sen eri koistu misen ohjelman luonnoksen. : Hallitus antaa omat kommenttinsa Lapin arktisen erikoistu mi sen ohjelmaan ja päättää lähettää ohjel man lau sun to kier rok sel le. Lausun not pyyde tään mennessä. Maarit Airaksisen poistuttua kokouksesta pykälän 82 jälkeen toiseksi pöy tä kirjan tarkistajak si kokouk sen loppuun valittiin Mark ku Harju. Hallitus päätti lä hettää ohjel man lau sun to kier rok sel le. Lausun not pyyde tään mennessä. Hanna Mäntylä poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen. LLHall 136 Lapin arktisen erikoistumisen ohjelmaan saatiin määräaikaan mennessä 29 lausuntoa, jotka on huomioitu mahdollisimman kattavasti ohjelmassa. Ohjelma pitää sisällään seuraavat osa-alueet: 1. Lappi Euroopan Unionin arktisin alue 2. Lapin arktisen erikoistumisen visio ja strategia 3. Lapin arktisen ohjelman toteutus ja resurssit 4. Ohjelman seuranta ja arviointi Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma on liitteenä 18. Hallitus hyväksyy Lapin arktisen erikoistumisen ohjelman.

24 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lapin liiton hallitus Hallitus hyväksyi Lapin arktisen erikoistumisen ohjelman. Liitteet 18 Lapin arktisen erikoistumisen ohjelma / Lappi - vahva arktinen asiantuntija -projekti

25 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lapin liiton hallitus YT-neuvottelut LLHall Hallituksen antama raamiesitys Lapin liiton budjettiin sekä Lapin pelastuslaitok sen bud jettiin jä sen kun tien mak su osuuksien kasvuksi vuodelle 2014 on -0,1 %. Lapin liitto on valmistel lut kaksi eri vaihtoehtoa; ns. karsittu budjetti nykyisillä toiminnoilla se kä toimin nal lisia/ra ken teellisia muu tok sia sisältävä budjetti (Lapin liiton esitykset liitteenä 4 ja 5 sekä pe las tuslaitoksen esitykset liitteenä 6 ja 7). : Hallitus keskustelee esitetyistä vaihtoehdoista. Pykälä 115 käsiteltiin pykälän 120 jälkeen. Hallitus päätti, että budjettivalmistelua jatketaan seuraavilla periaatteilla: Pelastuslaitos: Kehystaso = pelastusjohtajan esittämällä 2. vaihto ehdon periaatteella täs men nettynä edelleen, ettei vpk:n toimintaroolia maakun nassa heikennetä ja että toi mitilat tarkas tellaan edelleen koko laajuudessaan Virasto: Kehystaso ensi vuodelle -0,1 kaikki seuraavaksi todetut rakenteelliset toimenpiteet toteutetaan, mutta mahdolliset henkilöstövaikutukset haetaan eläköitymisen tai luonnollisen poistuman kautta = hallitus päättää aloittaa YT-menettelyt Vuonna 2014 toteutettavat rakenteelliset toimenpiteet: Uudet hankkeet vain erityisperustein Barents-keskuksen rahoittamisesta luovutaan Sisäiset täytöt vapautuvissa tehtävissä pl. tiedottaja Yhdistetään talous- ja palkkahallinnon palvelut pelastuslaitoksen kanssa Ulkoistetaan IT-palvelut Luovutaan nykymuotoisesta infosta ja neuvonnasta Lisätään tiedottajaresurssi Uudistetaan perusorganisaatio vuoden 2014 aikana tukemaan tavoiteltua roo lia seuraavan organisaatiokaavion mukaisesti (liite 12) Loppukehys raamiin pääsemiseksi haetaan höyläperiaatteella Sari Moisanen teki esityksen tiedottajaresurssin lisäämisen poistami sesta. Eh dotusta ei kannatettu ja Moisanen jätti tämän asian osalta eriävän mielipi teen. LLHall 137 YT-neuvottelut ovat käynnistyneet hallituksen päätöksen mukaisesti. Neuvottelut on pidetty 14.10, 25.10, ja Neuvottelujen muistiot liitteenä Hallitus merkitsee asian tiedoksi.

26 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus Lapin liiton hallitus Hallitus merkitsi asian tiedoksi. Liitteet 19 Muistio / Lapin liiton ja Lapin pelastuslaitoksen yt-neuvottelut Muistio / Lapin liiton ja Lapin pelastuslaitoksen yt-neuvottelut 21 Pöytäkirja / Lapin liiton ja Lapin pelastuslaitoksen yt-neuvottelut Muistio / Lapin liiton ja Lapin pelastuslaitoksen yt-neuvottelut 2013

27 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/ Lapin liiton hallitus EU-rahoitusohjelmissa toimivien henkilöiden työsuhteiden jatkaminen LLHall 138 Lapin liitto toimii Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien (Pohjois-Suomen EAKR-ohjelma) välittävänä viranomaisena vastaten ohjelman alueellisesta toimeenpanosta ja Lapin liiton rahoittamien hankkeiden maksatusten toimeenpanosta. Interreg IVA Pohjoinen ohjelman toteutuksessa Lapin liitto vastaa Suomen ohjelma-alueen ohjelmakoordinaatiosta, Suomen kansallisen rahoituksen osalta hankevalmistelusta, valvonnasta sekä maksatuksista. Kolarctic ENPI CBC ohjelmassa Lapin liitolla on hallintoviranomaisen tehtävä, jonka puitteissa Lapin liitto vastaa Euroopan Komissiolle sekä kaikille ohjelmaan osallistuville maille (Suomi, Ruotsi, Norja ja Venäjä) koko ohjelman toteutuksesta ja maksatusten toimeenpanosta. Ohjelmien hallinnossa toimivien Interreg IV A koordinaattori Anna-Mari Auniolan, aluekehitys asiantuntijoiden Minna Hietasen, Satu Kantolan, Olli Pohjosen ja Samu Rötkösen työsuhteet päättyvät On tarkoituksenmukaista, että heidän työsuhteitaan jatketaan saakka ja palkkaus hoidetaan ohjelman teknisestä tuesta nykyisin ehdoin. Rakennerahasto-ohjelman ja Interreg IV A Pohjoinen - ohjelman maksatustarkastajina toimivien Hilkka Kurvisen, Erja Liskon, Anu Moilasen ja Pirjo Mäenalasen työsuhteet päättyvät On tarkoituksenmukaista, että heidän työsuhteitaan jatketaan saakka ja palkkaus hoidetaan ohjelman teknisestä tuesta nykyisin ehdoin. Va. aluekehityssihteeri Anne Kenttäkummun työsuhde ja assistentti Pirita Jokikaarteen työsuhde päättyvät Aluekehityssihteerin tehtävän osalta Anne Kenttäkummun työsuhdetta jatketaan saakka, koska varsinainen aluekehityssihteeri Juha Kutuniva palaa tehtäväänsä alkaen. Anne Kenttäkummun työsuhde jatketaan ajalle saakka jaettuna tehtävänä Kolarctic ENI-ohjelmavalmistelun ja rakennerahasto-ohjelman välillä. Tarkempi tehtäväkuvaus tullaan valmistelemaan marraskuun 2013 aikana. Aluekehityssihteeri Juha Kutunivan työsuhde jatketaan ajalle Assistentti Pirita Jokikaarteen työsuhde jatketaan saakka. Näiden tehtävien palkkaus maksetaan ohjelmien teknisestä tuesta nykyisin ehdoin. Kolarctic ENPI CBC ohjelman hallintoyksikössä toimivien ohjelmapäällikkö Katja Sukuvaaran, erikoissuunnittelija Marjaana Lahdenrannan, sekä suunnittelijoiden Hilkka Hakalan ja Renata Musifullinan työsuhteet päättyvät On tarkoituksenmukaista, että heidän työsuhteitaan jatketaan saakka ja palkkaus hoidetaan ohjelman teknisestä tuesta nykyisin ehdoin. Ohjelman talousyksikössä toimivan talouspäällikkö Katri Niska-Honkosen määräaikainen virkasuhde ja taloussihteeri Svetlana Peltoperän työsuhde päättyvät On tarkoituksenmukaista, että talouspäällikkö Katri Niska-Honkosen määräaikainen virka ja taloussihteeri Svetlana Peltoperän työsuhde jatketaan saakka. Hallitus päättää jatkaa Anna-Mari Auniolan, Minna Hietasen, Satu Kantolan, Olli Pohjosen ja Samu Rötkösen työsuhteita ohjelmien hallinnossa saakka nykyisin palkkaehdoin. Hallitus päättää jatkaa Hilkka Kurvisen, Erja Liskon, Anu Moilasen ja Pirjo Mäenalasen työsuhteita kansallisten rahoitusohjelmien ja Interreg IV A Pohjoinen ohjelman

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/2013 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 Lapin liiton hallitus 18.11.2013 AIKA 18.11.2013 klo 13:00-16:20 PAIKKA Lapin liitto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 122 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Lapin liiton työvaliokunta 18.09.2017 AIKA 18.09.2017 klo 08:00-09:30 PAIKKA Lapin liiton toimisto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1 LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2017 1 KOKOUSKUTSU 13.9.2017 Työvaliokunnan jäsenille Lapin liiton työvaliokunnan kokous Lapin liiton työvaliokunnan kokous 1/2017 pidetään maanantaina 18.9.2017 klo 08:00 Lapin

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen ylijohtaja Juha Ojala Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallitus pähkinänkuoressa: Metsähallitus toimii tällä hetkellä valtion

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ Sähköinen kirjallinen päätöksentekomenettely sähköpostitse välisenä aikana

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ Sähköinen kirjallinen päätöksentekomenettely sähköpostitse välisenä aikana LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Lapin liiton hallitus 21.09.2017 AIKA 21.-23.09.2017 PAIKKA Sähköinen kirjallinen päätöksentekomenettely sähköpostitse 21.-23.9.2017 välisenä aikana KÄSITELLYT ASIAT Liitteet

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2014 1

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2014 1 LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 1/2014 1 KOKOUSKUTSU 7.1.2014 ille ja varajäsenille Valtuuston puheenjohtajille Lapin liiton hallituksen kokous HUOM! Paikka Lapin liiton hallituksen kokous 1/2014 pidetään maanantaina

Lisätiedot

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Pelastuslautakunta käsittelee kokouksessaan pelastuslaitoksen talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Lapin liiton hallitus 62 28.08.2017 Lapin liiton hallitus 95 30.10.2017 Lapin liiton valtuusto 18 27.11.2017 Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 ja taloussuunnitelma 2019-2020 LLHall 28.08.2017 62

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto

Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen. Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituksen toimintamallin ja lainsäädännön uudistaminen Maa- ja metsätalousministeriö luonnonvaraosasto Metsähallituslain valmistelun taustaa: Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttamassa Metsähallitusta

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Metsähallituksen uudelleenorganisointi

Metsähallituksen uudelleenorganisointi Metsähallituksen uudelleenorganisointi Keskustelutilaisuus Metsähallitusta koskevasta lainsäädäntöuudistuksesta. Eduskunnan kansalaisinfo 8.10.2015 Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (11) Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (11) Aika 10.11.2015 klo 16:00-18:10 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki Läsnä Kant Esa Keski-Pohjanmaa Mustasaari Erkki

Lisätiedot

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry

Alestalo Riitta jäsen, Iitin Yrittäjät ry. Poissa Saarikko Sami varapuheenjohtaja, Iitin Yrittäjät ry Iitin kunta Pöytäkirja 2/2014 1 Iitti-tiimi 17.02.2014 Aika Maanantai 17.02.2014 klo 16:00-16:40 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Salonen Jarkko Alestalo Riitta Haara Teuvo Lumppio

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 5/2013 1

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 5/2013 1 LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 5/2013 1 KOKOUSKUTSU 12.7.2013 ille ja varajäsenille Valtuuston puheenjohtajille Lapin liiton hallituksen kokous Lapin liiton hallituksen kokous 5/2013 pidetään keskiviikkona 07.08.2013

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU

EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN VALMISTELU EU:N TULEVAN RR- OHJELMAKAUDEN 2014-2020 VALMISTELU Mervi Nikander/ohjelmapäällikkö Lapin liitto Rahoituksesta Euroopan komission rahoituskehysehdotus pienentää saatavaa rahoitusta Taisto Saari / Stora

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 8.2.2018 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Lainsäädännöt uudistuvat, Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 26.3.2014

Lainsäädännöt uudistuvat, Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 26.3.2014 Lainsäädännöt uudistuvat, Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 26.3.2014 1 Metsälainsäädännön kokonaisuudistus Metsälain uudistus voimaan 1.1.2014 Metsänhoitoyhdistyslaki

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/ Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/ Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Lapin liiton hallitus 13.01.2014 AIKA 13.01.2014 klo 11:20-12:25 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelutilanne Rakennerahastojen alueellinen jako 2014-2020 Hanketoimintaan käytettävissä olevan rahoitus EU-rahoitus 2014-20 Itä- ja Pohjois-Suomi, perusrahoitus 476,3

Lisätiedot

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 6/2013 1

LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 6/2013 1 LAPIN LIITTO ESITYSLISTA 6/2013 1 KOKOUSKUTSU 27.8.2013 ille ja varajäsenille Valtuuston puheenjohtajille Lapin liiton hallituksen kokous Lapin liiton hallituksen kokous 6/2013 pidetään maanantaina 02.09.2013

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Maakuntavaltuusto 20 12.12.2016 Talousarvion

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus

POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/ (14) Keisanen Päivi. Timisjärvi Katarina Jäsen. Kurvinen Anne-Maaria ELY-keskus POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (14) MYR:in sihteeristö Aika 03.10.2017 klo 09:00-10:10 Paikka Siikasali, Sepänkatu 20, Oulu Läsnä Rämet Jussi Puheenjohtaja Laukkanen Heikki sihteeri Ilola

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille

Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton talous- ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuosille Maakuntahallitus 137 16.06.2015 Maakuntahallitus 174 19.10.2015 Maakuntavaltuusto 20 23.11.2015 Maakuntahallitus 31 21.03.2016 Maakuntahallitus 127 24.10.2016 Talousarvion muutos vuodelle 2016/Maakuntaliiton

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys ja alueosasto 10.3.2016 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2016 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM

Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitusta koskeva lainsäädäntöuudistus Maaseutuoikeuden seuran kevätseminaari 27.4.2016 hallitusneuvos Vilppu Talvitie, MMM Metsähallitus Metsähallitus hallinnoi ja hoitaa valtion omistamaa maa-

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa

Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa Kunnanhallitus ASIALISTA KOKOUSTIEDOT KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Aika Maanantai 20.6.2016 klo 12.00-12,35 Paikka Savukosken kunnanvirasto 108 109 110 Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun TIEDOTE 23.4.2012 Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun Etelä-Savon maakuntahallitus päätti maanantaina 23. huhtikuuta palauttaa viraston

Lisätiedot

SUHANGON KAIVOSHANKKEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA VALMISTELUAINEISTO YLEISÖTILAISUUS

SUHANGON KAIVOSHANKKEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA VALMISTELUAINEISTO YLEISÖTILAISUUS SUHANGON KAIVOSHANKKEEN VAIHEMAAKUNTAKAAVA VALMISTELUAINEISTO YLEISÖTILAISUUS VAIHEMAAKUNTAKAAVAN TARKOITUS Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä Suhangon kaivoshankkeen vaihemaakuntakaavassa

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt METSÄHALLITUKSEN LIIKETOIMINNAN PALVELU- JA MUUT TOIMINTATAVOITTEET SEKÄ TULOS- JA TULOUTUSTAVOITE AJANJAKSOLLE 1.1. 31.3.2016 Metsähallituksesta annetun lain (1378/2004) mukaan Metsähallituksen tehtävänä

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

MRL-PÄIVÄT , OLOS

MRL-PÄIVÄT , OLOS MRL-PÄIVÄT 7.9.2016, OLOS MAAKUNTAUUDISTUS LAPPI SOPIMUS MERIALUESUUNNITTELU POHJOIS-SUOMEN LIIKENNE- JA LOGISTIIKKASTRATEGIA MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Riitta Lönnström suunnittelujohtaja LAPIN LIITTO Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/ Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2017 45 Tarkastuslautakunta 14.11.2017 Aika 14.11.2017 klo 10:00-12:25 Paikka Tampereen palvelualan ammattiopisto, neuvotteluhuone A132, Koulukatu 18, Tampere Käsitellyt

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/ Ravintola Ostrobotnia, Snellman -kabinetti, os. Museokatu 10, Helsinki

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/ Ravintola Ostrobotnia, Snellman -kabinetti, os. Museokatu 10, Helsinki KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2011 1 Pohjois-Suomen neuvottelukunta 14.06.2011 AIKA 14.06.2011 Klo 16:08-18:22 PAIKKA Ravintola Ostrobotnia, Snellman -kabinetti, os. Museokatu 10, Helsinki

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

Metsähallituksen uusi toimintamalli

Metsähallituksen uusi toimintamalli Metsähallituksen uusi toimintamalli 17.2.2011 Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Liikelaitos METSÄHALLITUS -KONSERNI nykyisellään PÄÄJOHTAJA Metsähallituksen yhteiset konserniyksiköt

Lisätiedot

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen

Business as (un)usual rahoittajan näkökulma Ilmi Tikkanen Business as (un)usual rahoittajan näkökulma 13.8.2013 Ilmi Tikkanen EU hankkeiden vaikuttavuudesta Havaintoja EU:n ohjelmakaudelta 2007 2013 Tuleva EU:n ohjelmakausi 2014 2020 (valmistelu) Etelä-Suomen

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (10) Omistajaohjausjaosto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 16:45-18:50 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (14) Hotelli SantaClaus, Korkalonkatu 29, Rovaniemi

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ (14) Hotelli SantaClaus, Korkalonkatu 29, Rovaniemi POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (14) Aika 10.02.2014 klo 13:00-16:29 Paikka Hotelli SantaClaus, Korkalonkatu 29, Rovaniemi Läsnä Jukkola Janne Keski-Pohjanmaa Poissa Kant Esa Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö HE 9/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 lisätalousarvioksi, kuuleminen eduskunnan valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa 24.2.2016 Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Etelä-Savon maakuntaliitto, Y -tunnus 0215839-7

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Kainuun liitto, Y -tunnus 2496992-4 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 11.3.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Kokoushuone Pihlaja, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, Kuopio

Kokoushuone Pihlaja, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, Kuopio Pöytäkirja Numero 1/2019 1 (5) Tarkastuslautakunta Aika 15.3.2019 klo 9.00-12.00 Paikka Kokoushuone Pihlaja, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat (x) Ruotsalainen Olavi, pj. ( ) Hynninen Erkki,

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020

Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Rakennerahastojen ohjelmakausi 2014 2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitus ja toimintalinjat 28.5.2013/ 4.6.2013 Rakennerahastojen rahoitus Suomessa (vuoden 2011 hinnoin) 2014-2020 2007-2013

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

40 Talousarvion toteutuminen Talousarvion kehys Yhtymähallituksen kokoukset syksyllä 2017

40 Talousarvion toteutuminen Talousarvion kehys Yhtymähallituksen kokoukset syksyllä 2017 KOKOUSKUTSU 8 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 15.9.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 21.9.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, aulaluokka, 1. krs (Suoratie 1) 40

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Yhtymähallitus 21.9.2017 1 AIKA Torstai 21.9.2017 klo 17.00-17.54 PAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1 PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Katri Kujanpää, puheenjohtaja Pasi Koski, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot