TOIMINTAOHJEET / LEIJONAT / VALKEAVUORI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAOHJEET / LEIJONAT / VALKEAVUORI"

Transkriptio

1 TOIMINTAOHJEET / LEIJONAT / VALKEAVUORI Valkeavuoressa pelataan kahdella tekonurmikentällä: A:lla ja B:llä. Pelaajat kuuluvat joko ikäluokkaan E10 tai E11. Meidän tehtävänämme on huolehtia noin 50 joukkueen palvelusta lauantain ja sunnuntain osalta. Tehkäämme se iloisesti ja toinen toistamme auttaen! SÄÄNTÖ NUMERO 1: Pidetään puhelimet viikonlopun ajan päällä, ladattuna ja äänillä niin, että saamme toinen toisemme kiinni tarvittaessa! SÄÄNTÖ NUMERO 2: Buffetti ja tulospalvelu on INFOPISTE! Meidän kaikkien velvollisuutena on neuvoa ja opastaa joukkueita sekä yleisöä kaikissa turnaukseen ja kenttään liittyvissä asioissa. Vastuussa oleville toimihenkilöliivit (tulee isojaosta) päälle! BUFFETISSA (tuodaan leipomukset tarjoiluastioissa, omat nimet kipoissa!) 1. paistetaan makkaraa 2. myydään vain hinnaston tuotteita + arpoja 3. keitetään kahvia 4. annetaan kassasta pelinohjaajille palkkiot + otetaan heiltä kuittaukset pöydällä sijaitsevaan vihkoon tai varsinaiseen pelinohjaajien kuittauslomakkeeseen. - 1 pelinohjaus = 7 euroa - 3 pelinohjausta = 25 euroa - 6 pelinohjausta = 50 euroa - tuuraajalle 20 euroa / peli - jokaiselle kuuluu ilmaiseksi makkara + juoma 5. buffett-tuotteiden vähentyessä/loppuessa soitto tai tekstiviesti Jurille( ): Juri kertoo, noudetaanko itse uutta joltain muulta kentältä vai toimittaako hän paikalle lisää. Tekstiviestinä voi laittaa esim. MAKKARAT LOPPUU / VALKEAVUORI. Omien leipomusten vähentyessä soitetaan seuraaville buffetvuorolaisille. 6. säilytetään turnauksen mitalit ja ensiapulaukku Huom! Sanna (Tuomaksen äiti) on lasten sairaanhoitaja ( ) 7. Jos olet sunnuntaina vuorossa palkintojenjaon aikana, osallistut myös siihen: KTS. OHJEET ALLA

2 KENTTÄVASTUUSSA ollaan liikkeellä ja autetaan tulospalvelua 1. neuvotaan ja opastetaan joukkueita aikataulujen, vessojen ja pukuhuoneiden suhteen: i. aikataulut löytyvät buffetkatoksesta sekä pukuhuoneiden ovista. ii. kotijoukkueet ohjataan pukuhuoneeseen numero 1 ja vierasjoukkueet pukuhuoneeseen 2. Pukuhuoneiden ovissa sekä buffetkatoksessa näkyy, mitkä joukkueet ovat koti- ja mitkä vierasjoukkueita. Joukkueita muistutetaan poistumaan pukuhuoneesta välittömästi varusteiden vaihdon jälkeen seuraavien joukkueiden tieltä. iii. huolehdi WC-tilojen siisteydestä ja paperin riittävyydestä iv. huolehdi pukuhuoneiden käytettävyydestä ja siisteydestä 2. huolehditaan, että pelinohjaajat ovat paikalla i. kirjataan ylös heidän poissaolonsa, viivästymisensä ja plussat sekä miinukset heidän työskentelystään. Kirjauslistat löytyvät buffetkatoksesta. ii. Mikäli joku pelinohjaaja puuttuu, yritetään edellistä pelinohjaajaa saada jatkamaan / seuraavaa tulemaan aikaisemmin / jotakin aikuista paikallaolijaa tuomaroimaan avuksi. 3. informoidaan tulospalvelua kentän tapahtumista (voit myös kuuluttaa) a. maalit (/ maalintekijät) b. puoliaikatulokset c. ottelun lopputulokset tulosvastaavalle 4. haetaan joukkueilta palkittava tsempparipelaajan nimi (joukkueen itsensä valitsema) 5. haetaan mitalisijoille yltäviltä joukkueilta palkittava MVP-pelaajan nimi (joukkueen itsensä valitsema) MVP= most valuable player lomake tsempparipelaajien ja MVP-pelaajien nimeämiseen Kultanummiturnauksen sivuilta: Se pitää saada kaikilta joukkueilta viimeistään viimeisen pelin aikana. Tyhjiä lomakkeita on hyvä tulostaa varoiksi. 6. jaetaan palkinnot KTS. kohta PALKINTOJENJAKO

3 TULOSPALVELUSSA tehdään hommia netin ja mikrofonin kanssa tiimikaverina edellä mainittu kenttävastaava 1. JOUKKUEIDEN ILMOITTAUTUMISESTA HUOLEHTIMINEN otetaan vastaan joukkueiden ilmoittautumiset ja heidän pelaajaluettelonsa (tyhjiä lomakkeita tulospalvelussa) HUOLEHDI! samalla annetaan heille Stadium-kupongit sekä Silja Line-kupongit n. 20 kpl / joukkue 2. OTTELUTULOKSIEN KIRJAAMINEN TÄRKEÄÄ!!! ottelun lopputulos kirjataan nettisivulla taso.palloliitto.fi/taso/jptulos.php kirjaamisen voi tehdä puhelimella, tabletilla, läppärillä, jne. otteluohjelmasta luetaan ottelun 5-numeroinen ottelunumero tulossivulle tulossivu tunnistaa ottelun, anna lopputulos ja paina "tallenna tulos" syötetty tulos kirjautuu suoraan turnauksen sarjataulukkoon OLE HUOLELLINEN! 3. PIDETÄÄN NÄKYVILLÄ NETTISIVULLA OLEVAA REAALIAIKAISTA PELI-/SARJATAULUKKOA Kultanummiturnauksen nettisivu: ltujalkapallo.fi/tapahtumat/kultanummiturnaus Tätä varten tulosvastaavan (tai jonkun buffetista) on kyettävä jakamaan esim. kännykkänsä nettiliittymä paikalla olevalle läppärille!!!!! Muussa tapauksessa joudumme pitämään esillä manuaalisesti paperille täytettävää tulosluetteloa ja sarjataulukkoa Vain oman kentän ikäryhmät näytetään eli o LAUANTAINA Valkeavuorella E10 ja E11 o SUNNUNTAINA vain E11 4. KUULUTETAAN - PELEIHIN LIITTYVIÄ ASIOITA:

4 i. Käytä mielikuvitusta, haastattele pelaajia, yleisöä = luo tunnelmaa ii. Ole korrekti ja kannustava kaikkia joukkueita ja pelaajia kohtaan! b. Ennen pelin alkua kuulutetaan pelaavat joukkueet, pelaajaluettelosta voi lukea myös pelaajat c. Pelin aikana voi kuuluttaa maalintekijöitä sekä puoliaikatuloksen i. Vältetään häiritsemästä pelirauhaa. ii. Taukojen aikana mainostetaan buffettia ja tulospalvelua d. Pelin jälkeen kuuluta ottelun tulos e. Sunnuntaina muistuta myös tsempparipelaajien ja MVP-pelaajien nimeämisestä lomakkeisiin! f. PALKINTOJENJAKO: i. Kuuluta mitalijoukkueet pelaajineen! - MUITA INFORMATIIVISIA ASIOITA: g. WC:t ja pukuhuoneet i. Joukkueet ja yleisö vaihtuvat kentällä kaiken aikaa, joten kuuluta riittävän usein 5. HUOLEHDITAAN PELINOHJAAJISTA YHDESSÄ KENTTÄVASTAAVAN KANSSA Paikalla on lista otteluista ja niiden pelinohjaajista puhelinnumeroineen. Varmista, että pelinohjaaja on paikalla. Tarvittaessa HANKI TUURAAJA!!!! Merkitse pelinohjaajan myöhästyminen/poissaolo, hyvä/huono onnistuminen listaan Pelinohjaajan työrupeaman päätteeksi maksa buffettikassasta pelinohjaajan palkkio 7 / ottelu, 25 / 3 ottelua, 50 / 6 ottelua (tuuraaja 20 / ottelu) pelinohjaajalle kuuluu ilmaiseksi kahvi /juoma ja makkara Ota kuittaus maksetusta palkkiosta edellä mainittuun listaan 6. OSALLISTUTAAN SU-PALKINTOJEN JAKOON KUULUTUKSIN! 7. OPASTETAAN SEURAAVAAN VUOROON TULIJA TEHTÄVIEN TASALLE SEURAAVALLA SIVULLA VIELÄ PALKINTOJENJAKO!

5 PALKINTOJENJAKO - Tähän tarvitaan lähes kaikki paikalla olevat toimihenkilöt - Sunnuntaina Valkeavuoressa pelataan ja palkitaan E11-ikäluokan sarjat LIIGA ja YKKÖNEN Jokaisen joukkueen viimeisen pelin jälkeen jaetaan 1 tsempparipelaajan palkinto / joukkue (joukkueen itsensä valitsema) Mitalisijoille yltäville joukkueille jaetaan (tässä järjestyksessä) 1 tsempparipelaajan palkinto / joukkue (joukkueen itsensä valitsema) 1 MVP-palkinto / joukkue (joukkueen itsensä valitsema) MVP= most valuable player turnausmitalit max. 20kpl / joukkue) Turnauksen oman sarjan voittajajoukkueelle TURNAUSPOKAALI 1 KPL LIIGAN VOITTAJALLE + 1 KPL YKKÖSEN VOITTAJALLE PALKINTOJEN JA MITALIEN JAKO SEURAAVIEN PELIEN JÄLKEEN. Kellonajat pelien aloitusaikoja, jolloin pitää alkaa valmistautua! klo 13:20 pelien jälkeen (ykkösen sijat 5-8): 4 joukkuetta palkintojen jakoon! tsempparipalkinnot jaetaan ensiksi 8.sijoittuneelle, sitten 7.,6.,5. klo 14:00 pelien jälkeen (liigan sijat 7-10): 4 joukkuetta palkintojen jakoon tsempparipalkinnot jaetaan ensiksi 10.sijoittuneelle, sitten klo 14:40 pelien jälkeen (ykkösen sijat 1-4): 4 joukkuetta palkintojen jakoon ensiksi palkitaan 4. sijoittunut joukkue tsempparipalkinnolla toiseksi palkitaan 3.sijoittunut joukkue tsempparipalkinnolla+mvp+turnausmitalit kolmanneksi palkitaan 2.sijoittunut joukkue tsempparipalkinnolla+mvp+turnausmitalit lopuksi palkitaan 1. sijoittunut joukkue tsempparipalkinto+ MVP+turnausmitalit+turnauspokaali klo 15:20 pelien jälkeen (liigan sijat 3-6): 4 joukkuetta palkintojen jakoon! ensiksi palkitaan muut, sitten 3. sijoittuneelle joukkueelle tsempparipalkinto+mvp+turnausmitalit klo 16:00 pelien jälkeen (liigan sijat 1-2): 2 joukkuetta palkintojen jakoon! ensiksi palkitaan 2. sijoittunut: tsemppari+mvp+turnausmitalit vikaksi palkitaan 1. sijoittunut: tsemppari+mvp+turnausmitalit+turnauspokaali

6 KATOSTEN PYSTYTYKSET JA TAVAROIDEN / TUOTTEIDEN JÄRJESTELYT KUULUVAT AAMUJEN YKKÖSVUOROLAISILLE. PURKUTYÖT JA SIIVOUKSET KUULUVAT ILTOJEN VIKOILLE VUOROLAISILLE. KAIKKIEN APU OTETAAN ILOLLA VASTAAN. YHTEISTYÖ RULES!!!! TUHANNET KIITOKSET JO ETUKÄTEEN KAIKILLE TURNAUSVASTUUSTA! JA TSEMPPIÄ LEIJONAPOJILLE PELEIHIN! KANNUSTETAAN LUJAA!

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

Hockeyliitto - Torneopal

Hockeyliitto - Torneopal Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-SUOMEN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

Hockeyliitto -Torneopal

Hockeyliitto -Torneopal Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-POHJANMAAN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Keski-Pohjanmaa

SUOMEN PALLOLIITTO KESKI-POHJANMAAN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Keski-Pohjanmaa OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Keski-Pohjanmaa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Keski-Pohjanmaan piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään LIVE otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

ResultCode-ohje. Henkilöiden lisääminen joukkueeseen

ResultCode-ohje. Henkilöiden lisääminen joukkueeseen ResultCode-ohje Henkilöiden lisääminen joukkueeseen 1. Kirjaudu ResultCodeen osoitteessa www.resultcode.fi (jalkapallo / SPL Turku). Kirjauduttuasi tarkista, että olet kirjautuneena (nimesi lukee yläpalkissa).

Lisätiedot

Tulospalvelun pikaohje

Tulospalvelun pikaohje Tulospalvelun pikaohje http://gameresultsonline.com Turnauksen kotisivut: http://www.gameresultsonline.com/jyki/kevatturnaus 2017/ Kirjaudu tulospalveluun saamillasi tunnuksilla, http://gameresultsonline.com/login

Lisätiedot

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. TOIMET ENNEN OTTELUA

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. TOIMET ENNEN OTTELUA OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 9.3.2018) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA

Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa- LIVE otteluseuranta Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

TOIMET ENNEN OTTELUA

TOIMET ENNEN OTTELUA OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 25.4.2016) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa ei lasketa sarjataulukoita. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 TURNAUSTIETOA TURNAUSTIETOA Peliaika ja säännöt:

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO TURUN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJAOHJE TASO

SUOMEN PALLOLIITTO TURUN PIIRI OTTELUPÖYTÄKIRJAOHJE TASO OTTELUPÖYTÄKIRJAOHJE TASO Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Turun piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

HELMI GRILLI CUP

HELMI GRILLI CUP HELMI GRILLI CUP 28.-29.5.2016 TURNAUSINFO Tervetuloa vuoden 2016 Helmi Grilli Cupiin! Turnaus on nimetty päätukijamme, kontulalaisen ruokaravintola Helmi Grillin mukaan. Turnaus pelataan jälleen Kontulan

Lisätiedot

Turnaustoimistot sijaitsevat EPS Klubitalon neuvotteluhuoneessa, Myntisyrjän hallissa ja Hansavalkaman kentän buffapisteellä.

Turnaustoimistot sijaitsevat EPS Klubitalon neuvotteluhuoneessa, Myntisyrjän hallissa ja Hansavalkaman kentän buffapisteellä. INFOPAKETTI TURNAUSTOIMISTO Turnaustoimistot sijaitsevat EPS Klubitalon neuvotteluhuoneessa, Myntisyrjän hallissa ja Hansavalkaman kentän buffapisteellä. TURNAUSVASTAAVAT Turnausvastaava Jari Kanth 040

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa.

Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live otteluseurantaa. OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 25.4.2016) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Kirjaudu ResultCodeen, valitse sarja jota pelaatte ja sarjataulukosta oma joukkueesi Valitse JOUKKUE valikon alta OTTELUT Valitse ottelu jonka tietoja haluat

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

TOIMET ENNEN OTTELUA. Kotijoukkue tekee otteluilmoituksen väh. 7 päivää ennen ottelua, vierasjoukkueelle ja erotuomaristolle.

TOIMET ENNEN OTTELUA. Kotijoukkue tekee otteluilmoituksen väh. 7 päivää ennen ottelua, vierasjoukkueelle ja erotuomaristolle. OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 25.4.2016) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä

Lisätiedot

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut

IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut IV ja V Divisioonien sekä Harrastesarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali kilpailun

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA

Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Kaakkois-Suomi (päivitetty 9.3.2018) Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Kaakkois-Suomen piirin niissä sarjoissa, joissa lasketaan sarjataulukot eikä otteluissa tehdä live

Lisätiedot

TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA

TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA TASO-OHJEET: OTTELUPÖYTÄKIRJA SPL Helsingin piiri Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Helsingin piirin sarjoissa. Otteluissa ei käytetä LIVE-otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä järjestelmässä jo etukäteen

Lisätiedot

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta) Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)

Lisätiedot

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana TURNAUSINFO Ajankohta 3. 4.9.2011 Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana Turnauksen kentät Kumpulanlaakson tekonurmi (kentät 1 ja 2) Kumpulanlaakson luonnonnurmi (kentät 3 ja 4)

Lisätiedot

TiTu / KIRJURI

TiTu / KIRJURI TiTu / KIRJURI 19.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi Suomen Jääkiekkoliitto 2 Lue SJL:n tulospalveluohjeet,

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-Turnaus 2003 Kevät-turnaus järjestetään kuudelle A-tasoiselle joukkueelle. Turnauksen hinta on 400 /joukkue ja halukkaille järjestämme ruokailun

Lisätiedot

XXX KULTANUMMITURNAUS 11.-13.4.2014 ILMOITTAUTUMISINFO

XXX KULTANUMMITURNAUS 11.-13.4.2014 ILMOITTAUTUMISINFO 11.11.2013 TURNAUSINFO XXX KULTANUMMITURNAUS 11.-13.4.2014 ILMOITTAUTUMISINFO Littoisten Työväen Urheilijat ry järjestää perinteisen Kultanummi-turnauksen jo 30. kerran. IKÄLUOKAT: G07 (2007 syntyneet)

Lisätiedot

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010

XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 Sarjat. Miehet (sarjataso 4-5) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso 4 harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012

Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 1 Kauden 2011 2011 ilmoitussarjat 01.01.2012 Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Sarja pelataan kaksinkertaisena runkosarjana. Runkosarjan 4 parasta etenevät A-ikäisten

Lisätiedot

Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015. Ohje erotuomareille

Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015. Ohje erotuomareille Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015 Ohje erotuomareille Uusi tulospalvelujärjestelmä Palloliitto siirtyy uuteen tulospalvelujärjestelmään. PalloVerkko poistuu käytöstä Järjestelmän nimi on Taso Käytössä

Lisätiedot

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue

Tulospalvelun käyttö. Ringette/Länsi-Suomen alue Tulospalvelun käyttö Ringette/Länsi-Suomen alue 1 Tulospalvelun käyttö E-, D- ja Harraste-sarjoissa Tulospalvelu https://ringette.torneopal.fi/ Joukkueenjohtajat lisäävät pelaajat joukkueeseen tulospalvelussa

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018

RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 1 RINGETEN NAISTEN YKKÖSSARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET 2018-2019 Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 Sarjaohjeet Ringeten naisten Ykkössarjassa pelaaville seuroille toimitetaan ottelun aikataulutus

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 TRAILERIKESKUS TURNAUS P

TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 TRAILERIKESKUS TURNAUS P TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 TRAILERIKESKUS TURNAUS P02 2.8.2014 Järjestäjä ja yhteystiedot... 2 Yleisiä sääntöjä... 2 Pelisäännöt... 2 Palkitsemiset... 3 Pukukopit... 3 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

Tulospalvelu liiton sarjoissa Ohje erotuomareille

Tulospalvelu liiton sarjoissa Ohje erotuomareille Tulospalvelu liiton sarjoissa 2015 Ohje erotuomareille Uusi tulospalvelujärjestelmä Palloliitto siirtyy uuteen tulospalvelujärjestelmään. PalloVerkko poistuu käytöstä Järjestelmän nimi on Taso Käytössä

Lisätiedot

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP

TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP TURNAUSINFO KELLOKOSKEN ALKU T00-02 RUUKKI GIRLS CUP 15.6.2013 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleistä... 3 Yleiset pelisäännöt... 3 Palkitsemiset... 4 Ohjaajista... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan palvelut...

Lisätiedot

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset &

NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset & NUORTEN KILPAILU- JÄRJESTELMÄ Muutokset 2018-2019 & 2019-2020 Kauden 2017-18 muutokset 16-vuotiaiden sarjat Keväällä 2018 16-vuotiaiden SM-sarjan 8 parasta joukkuetta saavat paikan tulevaan 17-vuotiaiden

Lisätiedot

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue).

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue). 1 RINGETEN B-NUORTEN SM-SARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET 2018-2019 Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 (joukkueiden määrä, sarjajärjestelmä ja pudotuspelit päivitetty vastaamaan sarjaan ilmoittautuneiden

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

Koripallon Live Score

Koripallon Live Score Koripallon Live Score Tässä ohjeessa neuvotaan TorneoPal Live Scoren käyttäminen koripalloturnauksissa. Kirjautuminen Kirjaudu järjestelmään osoitteessa https://extranet.torneopal.fi Järjestelmä kysyy

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta

MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

XXIX KULTANUMMI-TURNAUS 12.-14.4.2013 TURNAUSINFO -VAUHDISSA MUKANA HYUNDAI

XXIX KULTANUMMI-TURNAUS 12.-14.4.2013 TURNAUSINFO -VAUHDISSA MUKANA HYUNDAI 2.4.2013 TURNAUSINFO XXIX KULTANUMMI-TURNAUS 12.-14.4.2013 TURNAUSINFO -VAUHDISSA MUKANA HYUNDAI Littoisten Työväen Urheilijat ry järjestää perinteisen Kultanummi-turnauksen jo 29. kerran. IKÄLUOKAT: F08

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien

Lisätiedot

Käpylän Pallo Pingviini Cup. 16. - 18.8.2013 Helsinki

Käpylän Pallo Pingviini Cup. 16. - 18.8.2013 Helsinki Käpylän Pallo Pingviini Cup 16. - 18.8.2013 Helsinki Tervetuloa Pingviini Cupiin Kumpulaan! Pelit pelataan Kumpulan KäPa-keskuksessa www.kumpulanlaakso.fi Ken$äkar$a Pingviini Cup 2013 Kumpula Turnausinfo

Lisätiedot

Turnausinfo. Peto Cup C

Turnausinfo. Peto Cup C 2016 Turnausinfo Peto Cup C14 2016 TURNAUS INFO ORIMATTILAN PEDOT P02 Peto Cup C14 2016 Järjestäjä ja yhteystiedot... 3 Yleisiä sääntöjä... 3 Pelisäännöt... 4 Palkitsemiset... 4 Pukukopit... 4 Turnauspaikan

Lisätiedot

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL)

NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) NÄIN PELATAAN 2017 ETELÄ-LÄNSI -LIIGAT (ELL) Sarjojen järjestelyistä kaudella 2017 vastaa Tampereen piiri Kenttä- ja erotuomariasettelut tapahtuvat oman piirin kautta. Ikäluokat: Etelä-Länsi -liigat pelataan

Lisätiedot

Taso Ottelut: Joukkueen ottelutietojen hallinnointi

Taso Ottelut: Joukkueen ottelutietojen hallinnointi Taso Ottelut: Joukkueen ottelutietojen hallinnointi Joukkueen ottelut listalla näytetään joukkueen tulevat ottelut + pelatut ottelut aktiivisista kilpailuista tätä kautta hallinnoidaan myös yksittäisten

Lisätiedot

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA

OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ ENNEN OTTELUA JA OTTELUN AIKANA SUOMEN PALLOLIITTO TASO-tulospalveluohje 2018 / FUTSAL 10/2018 OHJEET TASO-TULOSPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN Palloliiton kauden 2018 futsalsarjojen tulospalveluissa käytetään Taso-järjestelmää. Ottelun

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

FC Kuusysi -03 pojat järjestävät:

FC Kuusysi -03 pojat järjestävät: FC Kuusysi -03 pojat järjestävät: YIT Chalets -turnauksen 9.-10.6.2012 Pajulahti Nastola KAIKKI VALMIINA Olette ilmoittautuneet FC Kuusysin F03 Poikien järjestämään YIT Chalets -turnaukseen, joka pelataan

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

FC Wild P07 Syysturnaus TURNAUSOPAS

FC Wild P07 Syysturnaus TURNAUSOPAS FC Wild P07 Syysturnaus 30.9.-1.10.2017 TURNAUSOPAS 1 Sisällysluettelo Pääkirjoitus 3 Yleiset ohjeet ja turnauksen Sponsorit 4 Turnaussäännöt 5-6 Pelisysteemi, aikatulut ja lohkojaot 8-10 Ajo-ohjeet 11

Lisätiedot

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta.

Kauden ilmoitussarjat Kauden ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Puh/Tel. 1 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjat 22.10.2010 Kauden 2010 2011 ilmoitussarjoihin on ilmoittautunut 144 joukkuetta. Kilpailumuodot A - nuoret: A-poikiin on ilmoittautunut 6 joukkuetta. Pelataan

Lisätiedot

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten

Lisätiedot

TURNAUSJÄRJESTÄJÄN MUISTILISTA

TURNAUSJÄRJESTÄJÄN MUISTILISTA TURNAUSJÄRJESTÄJÄN MUISTILISTA Turnauksen järjestäminen yhteistyötä parhaimmillaan. Joukkueen ja seuran vanhemmat tutustuvat samalla toisiinsa ja yhteishenki kasvaa. Yhdessä tekemällä onnistutaan parhaiten!

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Sivut 1-5 voi tehdä järjestelmässä jo etukäteen ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA

Sivut 1-5 voi tehdä järjestelmässä jo etukäteen ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMENPITEET ENNEN OTTELUA TASO-OHJEET: OTTELUPÖYTÄKIRJA SPL Uusimaa Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Uudenmaan piirin sarjoissa. Otteluissa ei käytetä LIVE-otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä järjestelmässä jo etukäteen ja sivusta

Lisätiedot

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012

NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 NAISTEN JA MIESTEN SUOMEN CUP 2012 Tässä kirjeessä on infoa Suomen Cupista 2012. Suomen Cupin finaalit pelataan 29.- 30.9. Cupiin voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka

Lisätiedot