POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO"

Transkriptio

1 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010

2 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 SISÄLTÖ Sahaus, kuivaus ja höyläys... 3 Puutuotteiden välitys, myynti, muu palvelutoiminta Puusepäntuotteet Puurakentaminen Puulevyteollisuus Muut puutuotteet Pohjois-Karjalan puutuotealan yritysluettelo 2010 on laadittu Joensuun Tiedepuisto Oy:n ja Pohjois-Karjalan Aikuisopiston yhteistyönä alkuvuoden 2010 aikana. Tiedot pohjautuvat Puuteli-hankkeen aikanaan tekemään yritysluetteloon. Tiedot on täydennetty yrityksille tehtyjen puhelinhaastattelujen avulla. Luetteloon on pyritty saamaan mukaan mahdollisimman kattavasti kaikki maakunnan puutuotealan yritykset sahauksesta jatkojalostukseen. Joitakin yrityksistä ei kaikesta huolimatta tavoitettu, joten puutteitakin luettelossa saattaa olla. Yhteensä yrityksiä on luettelossa 175 kappaletta. Osassa yrityksiä tehtiin myös tarkempi kehitystarvekartoitus. Haastattelut ja kartoitukset tehtiin Joensuun Tiedepuisto Oy:n hallinnoiman TUKEA-hankkeen, Osaamiskeskusohjelmaan kuuluvan Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelman ja Aikuisopiston yhteistyönä. Mukana luettelon toteutuksessa on ollut myös Joensuun Tiedepuisto Oy:n hallinnoima KOUPA-hanke. Luetteloa koskeviin kysymyksiin vastaavat: Joensuun Tiedepuisto, kehityspäällikkö Harri Välimäki, harri.valimaki@carelian.fi Pohjois-Karjalan Aikuisopisto, yritysasiamies Ilpo Tuononen, ilpo.tuononen@pkky.fi Lisätietoja muista kehittämis- ja kouluspalveluistamme: Joensuun Tiedepuisto: Pohjois-Karjalan Aikuisopisto 2

3 TOIMIALA: Sahaus, kuivaus ja höyläys Aihiotuote Ollilainen Oy Sahaus ja sahauksen jatkojalosteet Teollisuustie 4 Ensio Ollilainen, p NURMES ensio.ollilainen@rakennuspalvelu.inet.fi p. (013) f. (013) Enon Höyläämö Ky Saha- ja höylätavaran myynti, puutavaran kuivaus- Ahvenisentie 1415 ja höyläystyön myynti ja alihankinta, AHVENINEN Pohjamaalatut laudat p. (013) Hannu Lappalainen, p f. (013) hannu.lappalainen@enonhoylaamo.inet.fi Harjun Timber Oy Järeän kuusen sahaus, kuivaus, sahatavaran myynti Kajaanintie 671 A1 Jouko Nevalainen, p VALTIMO f. (013) Havurinne Tauno Piensahaus Kankaanrannantie 7 Tauno Havurinne, p KITEE Hukkalan saha P. Nevalainen Sirkkelisahaus, puutavaran ja jalosteiden myynti Liuhakarintie 14 Metsäkoneurakointi, talojen rakennus ja remontointi POLVIJÄRVI Pentti Nevalainen, p Huttunen Petri Puutavaran rahtisahaus, sahatavaran myynti, pakkaus Salonkyläntie 1604 laatikoiden teko, höyläyspalvelut ja höylätavaran myynti JUUKA Petri Huttunen, p Höyläpuu Hannu Kuivalainen Ky Piensahaus (kiinteä saha), kuivaus, höyläys, hirsiraken- Huuhmarisvaarantie 58 taminen (höylähirsi) TOKRAJÄRVI Tauno Kuivalainen, p Hannu Kuivalainen, p Höyläämö Suomipuu Oy Puutavaran höyläys, purun paalaus ja myynti Kevätniemi Hannu Pursiainen, p LIEKSA hannu.pursiainen@suomipuu.inet.fi p. (013) f. (013)

4 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Iivari Mononen Oy Valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa Rantakatu 25 C tarvittavia korkean turvallisuustason ja pitkän JOENSUU kestoiän vaatimia lahonsuojattuja puutuotteita sekä p kuluttajille tarkoitettuja kestopuutuotteita f Ari Mononen, p sales@iivarimononen.fi ari.mononen@iivarimononen.fi Janne Monni, p janne.monni@iivarimononen.fi Immonen Jyri Piensahaus Kyyrönniementie 20 Jyri Immonen, p HEINONIEMI Joensuun Höyläyspalvelu Oy Höyläys ja maalauspalvelu Matarantie 3 Juha Lappalainen, p JOENSUU juha_lappalainen@joenhoyla.fi f. (013) Joensuun Puukeidas Oy Puu- ja rakennustarvikkeet Kuopiontie 97 B Hanna Huttunen, p OUTOKUMPU hanna.huttunen@puukeidas.fi f etunimi.sukunimi@puukeidas.fi Kaivospuu Oy Koivun sahaus- ja kuivauspalvelut Puumestarintie 20 Jari Suomalainen, p HAMMASLAHTI jari.suomalainen@kaivospuu.fi p. (013) Börje Vartiainen, p f. (013) borje.vartiainen@kaivospuu.fi Kannusmäki Jouko Piensahaus (siirrettävä kenttäsirkkeli) Lahnalammentie 109 Jouko Kannusmäki, p TIKKALA p. (013) Karjalan Puu Oy Koivupuuaihiot, lattiapäällysaihiot, koivusahatavara Kiteentie 475 Reino Harinen, p RÄÄKKYLÄ Tero Harinen, p p. (013) f. (013) karjalanpuu@kolumbus.fi 4

5 Karjalan Sahaus ja Höyläys- Sahaus, höyläys palvelu Ky Koivusalontie 221 A Jouko Hirvonen, p RÄÄKKYLÄ Kastinen Keijo Piensahaus ja höyläys Hömötintie 117 Keijo Kastinen, p TUUPOVAARA keijo.kastinen@wiksu.fi Keikas Oy Piensahaus, höyläys, puutavaran myynti Hömötintie 117 Keijo Kastinen, p TUUPOVAARA keijo.kastinen@wiksu.fi p. (013) f. (013) Keski-Karjalan Puu Ay Piensahaus, höyläys, hirsirakentaminen, Kangasvaarantie 380 myynti: saha- ja höylätavara TOHMAJÄRVI Terho Liimatainen, p Kinnunen Urho Piensahaus, puutavaran kuivaus ja höyläys Lietteentie 3 Urho Kinnunen, p ROMPPALA Kiteen Höyläämö Ay Höylä- ja sahatavaran sekä vanerien ja kestopuun myynti Taipaleentie 14 Puutavaran höyläys, kuivaus, halkaisu KITEE Aimo Helminen, p p. (013) f. (013) Kiteen Kenttähöyläämö Oy Kiinteä, käyntiosoitteessa toimiva höyläyspalvelu: Tasapääntie 15 B paneelit, lattiapontit sekä höylähirret PUHOS Veikko Nikunen, p Koneurakointi Kaltiainen Matti Piensahaus, koneurakointi Mäntypellontie 3 A Matti Kaltiainen, p ILOMANTSI matti.kaltiainen@pp.inet.fi Kontiolahden Höyläämö Ky Piensahaus ja höyläys, saha- ja höylätavaran myynti, Höyläämöntie 7 kuivaus, höylähirsiä KONTIOLAHTI AS. Jouko Kukkonen, p p. (013) f. (013)

6 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Kuiri Tuomo Tmi Piensahaus, höyläys, em. tavaroiden myynti Koivukummuntie 26 Tuomo Kuiri, p HAMMASLAHTI p. (013) f. (013) Kukkonen Reino Piensahaus Lössänvaarantie 175 Reino Kukkonen. p. p POLVELA p. (013) Kuokkanen Kari Rahtisahaus, piensahaus, sahatavaran myynti Nurmeksentie 222 B Kari Kuokkanen, p VALTIMO Laatokan Lankku Oy Kuivaus, höyläys, määrämittakatkonta, halkaisu, Pilkantie 69 puutavaran myynti TARNALA Pekka Paakkinen, p f. (05) pekka.paakkinen@laatokanlankku.fi Laurikaisen Rahtisahaus Piensahaus (siirrettävä sirkkelisaha), rakennustyöt Mäenvaarantie 29 C Hannu Laurikainen, p JUURIKKA p. (013) Lavikainen Esa Piensahaus, osto: tyvimänty, myynti: sahatavara, Juttusuontie 6 puusepän erikoissahatavara OUTOKUMPU Esa Lavikainen, p p. (013) Lehtinen Seppo Piensahaus ja höyläys, saha- /höylätavaran myynti Huhuksentie 57 Seppo Lehtinen, p HUHUS Leppänen Pentti Sahatavara, pyöröhirsitalot, trukkilavat Pihlajaluodontie 2 Pentti Leppänen, p RUVASLAHTI Lieksan Saha Oy Sahaus, kuivaus, höyläys, lavat, kestopuuta, pohja- ja Kerantie pintamaalatut vuorilaudat LIEKSA Kimmo Kurki tai Armas Kurki, p p. (013) kimmo.kurki@gmail.com f. (013)

7 Liperin Höyläämö Ky Höyläys, höylätavaran myynti, myös maalattuna Heinävedentie 146 (maalauslinja), osto: sahatavara LIPERI Asko Pulkkinen, p f. (013) Tomi Pulkkinen, p Maatilayhtymä Junninen Piensahaus, hankintapalvelu, sahatavaran myynti, Ari ja Esa kuivaus ja höyläys Pöytälahdentie 78 b Ari Junninen, p KAATAMO Esa Junninen, p Matti Louhelainen Piensahaus Petrovaarantie 536 Matti Louhelainen, p KAJOO matti.louhelainen@hotmail.com Mononen Jorma Piensahaus Suuriontie 118 Jorma Mononen, p LIPERI p. (013) Nevalainen Teuvo Piensahaus, höyläys (siirrettävä), harvennushakkuut, Ukonniementie 3 kaivinkonetyöt, soranajo (oma monttu) POLVIJÄRVI Teuvo Nevalainen, p p. (013) teuvo.nevalainen@luukku.com f. (013) Outokummun Puu Oy Aihiot, höylätavara Hammaslahti Peltotie 10 Aleksei Pokhodov, p HAMMASLAHTI aleksei.pokhodov@outokummunpuu.fi f. (013) Outokummun Puu Oy Rahtikuivaus, sahatavaran välitys Outokumpu Kuopiontie 97 C Aleksei Pokhodov, p KUUSJÄRVI aleksei.pokhodov@outokummunpuu.fi p. (013) f. (013)

8 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Oy Lunawood Ltd Lämpöpuun valmistus ja myynti Hammaslahden tehdas Kaivoksentie 22 Martti Kauhanen, p HAMMASLAHTI p. (017) f. (017) Paksupuu Unto Heinonen Piensahaus (vannesaha), ylijäreä puu, puusepäntyöt Kallenvaarantie 67 tilauksesta esim. ovet, myynti: leveä lankku, lauta, hirsi TOHMAJÄRVI Unto Heinonen, p Palon Saha Oy Piensahaus vuokrasahauksena Rahavaarantie 510 B Kimmo Haaranen, p KIIHTELYSVAARA Pappinen Esko Piensahaus, höyläys, kuivaus, kaivupalvelut Teerivaarantie 12 Esko Pappinen, p POLVIJÄRVI Pennanen Arto Piensahaus, sahatavaran myynti Sorsala 3 C Arto Pennanen, p HEINÄVAARA p. (013) Penttilän Puu Oy Kuivaus, höyläys, sahaus, halkaisu, katkaisu, Pamilonkatu 22 A pohjamaalaus, foliointi JOENSUU Ilpo Asikainen, p p. (013) ilpo.asikainen@penttilaoy.inet.fi f. (013) Putkuri Kauko Piensahaus, kenttäsahaus Siirtolantie 10 Kauko Putkuri, p KITEE Puu- ja tekstiilivalmiste Puiset kuormalavat, sahaus, kuivaus, höyläys, höylä- Hannu Kettunen hirsihuvilat, saha- ja höylätavaran myynti, polttopuun Leinosenmäentie 7 myynti, puusepän puun myynti, lisäksi muun alan NIITTYLAHTI tuotteina urheilutekstiilit, brodeeraus, mainospainatus p. (013) Hannu Kettunen, p hannu.kettunen@puu-ja-tekstiili.inet.fi 8

9 Puupalvelu V. Nykyri Ky Puutavaran jatkojalostus ja kauppa, rakennus- Vanhanjoentie tarvikkeet, pienrakentaminen JUUKA Veikko Nykyri, p Rissanen Seppo Tmi Piensahaus, ylisuurten tukkien sahaus Raatihuoneenkatu 4 Seppo Rissanen, p NURMES Romppanen Lauri Tmi Saha kuivaus 2 kamaria, höyläys Hauhiinvaarantie 158 Lauri Romppanen, p JUUKA p. (013) f. (013) Rääkkylän Saha Oy Sahaus, kuivaus, höyläys, saha- ja höylätavaran myynti Oravisalontie 136 Liimatut ikkuna- ja ovikarmiaihiot teollisuudelle RÄÄKKYLÄ Esko Pakarinen, p p. (013) e.pakarinen@saha.inet.fi f. (013) Saha-Höyläämö Pieviläinen Tmi Sahaus, kuivaus, höyläys, saha- ja höylätavaran myynti, Takavaarantie 15 sahatukin kuorinta ENO Jari Pieviläinen, p Sahatorni Ky Sahaus, kuivaus, höyläys, myynti: saha- ja höylätavara, Joensuuntie 863 hirsituotteet, talopaketit TIKKALA Veikko Torni, p p. (013) hannu@sahatorni.fi f. (013) Sahaus ja Kuivaus Pennanen Piensahaus, kuivaus, sahatavaran myynti, Kokonsalontie 341 osto: oksaton mäntytukki NIEMINEN Kristian Pennanen, p f. (013) sjak.pennanen@pp.inet.fi Sahaus S ja T Littunen Ay Piensahaus, höyläys, kuivaus Kousanalavantie 13 Timo Littunen, p. p KESÄLAHTI sahaus.littunen@co.inet.fi 9

10 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Sahausurakointi Ilkka Ihanus Tmi Piensahaus, höyläys, kuivaus, puutavaran myynti, Tuupovaarantie 46 rahtityöt, ylipaksujen puiden sahaus, pylvässorvi KOVERO Ilkka Ihanus, p Smolander Timo Piensahaus (kiinteä saha), osto: tukkipuu Polvijärventie 60 puutavaran paikallismyynti, kestopuu OUTOKUMPU Timo Smolander, p Stora Enso Timber Oy Ltd Kuusisahatavara, myynti: Puumerkki Oy Kiteen saha Teollisuustie 27 Martti Nieminen. p PUHOS p Kirsi Tuulipuro, p f Stora Enso Timber Mäntysahatavara, komponentit Uimaharjun saha PL 1 Pekka Piironen, p UIMAHARJU pekka.piironen@storaenso.fi p f etunimi.sukunimi@storaenso.fi Tanninen Tuomo Piensahaus ja höylä, pyöröterien jännitys, Lohivaarantie 1 työkaluhiomakone UIMAHARJU Tuomo Tanninen, p p. (013) Tervaniemen Puu Oy Piensahaus, kuivaus, höyläys, saha- ja höylätavaran Puiroontie 44 myynti, höylätyt tuotteet NURMES Pekka Saarelainen, p p r.saarelainen@webinfo.fi TH-konepalvelu Sahaus, höyläys, ym. puutuotteet, saha- ja höylä- Lohivaarantie 351 tavaran myynti UIMAHARJU Tuomas Heikura, p

11 Tiainen Esko Puutavaran kuivaus ja siirrettävä höylä: paneelit, listat, Metsäkoskentie 25 A höylähirret, puutavarakauppa KITEENLAHTI Esko Tiainen, p p Tmi Arto Heinonen Piensahaus, sahatavaran myynti, osto: tyvimänty Satulantie 422 Arto Heinonen, p HAMMASLAHTI Tmi Sahaus Kortelainen Kenttäsirkkeli, rahtisahausta, erikoissahatavara Kohtavaarantie 82 (esim. aihiot ikkunateollisuuteen), mänty, kuusi KOHTAVAARA Kari Kortelainen, p p. (013) kari.kortelainen@pp.inet.fi Toivanen Antti Piensahaus ja höyläys, metsäkuljetus, kaivuripalvelut Kontuvaarantie 73 Antti Toivanen, p KYLÄNLAHTI Tuononen Seppo Tmi Halkovajat, ulkorakennukset, aitat ja pihakalusteet yms. Sorveuksentie 407 Seppo Tuononen, p JUUKA seppot56@luukku.com Vapo Timber Oy Sahatavara Nurmeksen Saha Kauppatori 1 2.krs. Pasi Meriläinen, p NURMES pasi.merilainen@vapo.fi p Vapo Timber Oy Saha- ja höylätavara, raaka-aine kuusi Kevätniemen saha Kevätniemi Sakari Makkonen, p LIEKSA sakari.makkonen@vapo.fi p f Varis Ismo Piensahaus, höyläys, höylähirrestä pienrakennuksia Nauvunkankaantie 17 (alle 20 m 2 ), kukkalaatikot, grillikatokset AHONKYLÄ Ismo Varis, p ismo.varis@pp1.inet.fi 11

12 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Vattulainen Asko Rahtisahaus Tuopanvaarantie 120 Asko Vattulainen, p AHMOVAARA Willman Eero Tmi Sirkkelisahaus, myynti/rahti sekä puun jatkojalostus - Matovaarantie 40 toiminta RUMO Eero Willman, p eero.willman@pp.inet.fi TOIMIALA: Puutuotteiden välitys, myynti, muu palvelutoiminta EMC Oy Eero Mononen Puutoimialan konsultointi Kultasirkunkuja 10 Eero Mononen, p JOENSUU eeromononen@hotmail.com Finn-Pylväs Oy Sähkö- ja puhelinpylväiden valmistus, osto ja myynti Kauppatie 26 B Pauli Mononen, p ILOMANTSI Tommi Mononen, p p. (013) f. (013) finn-pylvas@co.inet.fi Höljäkkä Oy Kyllästetyt ja kyllästämättömät pylväät, ratapölkyt yms. Rantakatu 25 C kuivaus, kuorimakone, osto: raakapylväitä JOENSUU Ari Mononen, p p ari.mononen@iivarimononen.fi f Ilvolankoski Oy Tekniikan tutkimus ja kehitys Haapaniemenkatu 16 B 283 Matti Kukkonen, p HELSINKI matti.kukkonen@ilvolankoski.fi Juuan Puu Oy Puutavaran myynti ja jatkojalostus Joensuuntie 311 Janne Räsänen, p JUUKA psl-janne.rasanen@hotmail.com 12

13 Kaduko Oy Puutavarakauppa, pyören puun tuonti, Tehdastie 258 suurmetsäteollisuus TOHMAJÄRVI Raimo Dufva, p p. (013) f. (013) Karber Tmi Agentuuritoiminta, huonekalujen valmistus, alihankinta- Järvikummuntie 15 työt, puuraaka-aineen välitys SUHMURA Leo Honkanen, p p. (013) f. (013) Karjalan Koivu Ky Höylätavaran myynti ja höyläys Varpasalontie 286 Pekka Hirvonen, p ORAVISALO Kar-Wood Oy Puun osto ja myynti, höyläys ja hirsirakentaminen Hongikkomäentie 3 Petri Karjalainen, p KESÄLAHTI f. (013) kar-wood@suursaimaa.com Nurmeksen Rakennuspalvelu Ky Puutavara- ja rakennustarvikekauppa sekä kotimaiset Puuasema lehtipuut, puutavaran sahaus Teollisuustie 4 Ensio Ollilainen, p NURMES ensio.ollilainen@rakennuspalvelu.inet.fi p. (013) f. (013) Palavaneri Ky Vaneri- ym. levytavaran myynti ja sahauspalvelut Salpakankaankatu 36 Oma valmistus esim. porrassuojat, kiilat, elementti JOENSUU asennuspalat ja tukijalanaluslevyt p. (013) Ari Pirinen, p f. (013) info@palavaneri.fi Pintakäsittely ja Maalaus Pintakäsittely ja maalaus (puu/muovi/metalli) Pesonen Tmi Muovilaaksontie 10 Heikki Pesonen, p HEINÄVAARA 13

14 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Suunnittelutoimisto Planwork Ky Puusepän teollisuuden tuotannonsuunnittelu ja Petäjäkankaantie 23 logistiikka (materiaalivirrat) SALOKYLÄ Jorma Juvonen, p Timpot Oy Puutavaran myynti Yhdystie 2 Timo Tanskanen, p POLVIJÄRVI remonttitimppa@tel .fi p. (013) f. (013) TOIMIALA: Puusepäntuotteet Anaika Components Oy Ltd Ympärihöylätyt massiivi- ja liimapuupalkit Kevätniemi Markku Maukonen, p LIEKSA markku.maukonen@anaika.com p Jorma Tuhkanen, p f jorma.tuhkanen@anaika.com AK-Lastu Kolehmainen Ari Tmi Ikkunat- ja ovet Haarajärventie 179 Ari Kolehmainen, p TOHMAJÄRVI ak-lastu@luukku.com Artepari Puusepänliike Ay Kokopuiset mittatilaustuotteet Lylykoskentie 7 halli 7 Antti Timonen, p JOENSUU timonen@artepari.fi Aseman verstas Tilauspuusepäntyöt Asemantie 49 Lasse Kuurila, p KONTIOLAHTI lasse.kuurila@asemanverstas.fi Ninka Reittu-Kuurila, p ninka.reittu-kuurila@asemanverstas.fi Asennus Kakkonen Keittiökalusteet, puuportaat, tilauspuusepäntyöt, Sörkäntie 73 pienimuotoiset rakennus- ja saneeraustyöt TOHMAJÄRVI Jari Kakkonen p

15 Ecolam Oy Laminaattityötasot, laminaattiovet Vasarakankaantie 10 Erkki Nevalainen, p POLVIJÄRVI p f Erikoispuunmyynti Parkkinen Oy Saunan lauteiden ja lauteiden osien valmistus ja Suurjoentie 30 myynti ja saunan listojen ja paneelien myynti LIPERI Kauko Parkkinen, p Petri Parkkinen, p Erikoispuusepänliike Erikoiskalusteet, huonekalujen prototyypit, Seppo Auvinen mallipuusepän palvelut Savikontie 18 Seppo Auvinen, p KITEE Finndecofi Oy Liukuovet ja kiintokalusteet Paavontie 2 B Jari Laukkanen, p PYHÄSELKÄ f. (013) myynti@finndeco.fi H. Mittaporras Ky Päätuote mittatilausportaat tilauksesta, lisäksi sorvi- Solantie 74 A tuotteet, tolpat, huonekalujen ja jakkaroiden jalat yms POLVIJÄRVI Heimo Mutanen, p p. (013) hkmutanen@gmail.com f. (013) H.S.Monituuma Oy Kopiosorvausta, esim. kaidetolpat Sirkkajoentie 1 Hannu Sallinen, p KITEE h.s.monituuma@hotmail.com p. (013) Heiskanen Matti Pienesineet: katajasta lusikat, voiveitset yms. Keskuskatu 6 As. 7 pienesineet, kaikki kotimaiset puulajit KONTIOLAHTI Matti Heiskanen, p p. (013)

16 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Honka-Soppi Kosonen Pentti Omakotitalojen rakennus ja saneraaus, ovet, ikkunat, Ylätie 18 portaat, sorvatut pienesineet KOVERO Pentti Kosonen, p Hyvärpuu Oy Ilmalämpöpumpun suojakatosten valmistus ja muu Kaarnalammentie 14 sopimusvalmistus VIINIJÄRVI Ismo Hyvärinen, p Joensuun Puukaluste Oy Erikoiskalusteet (koulut, päiväkodit jne.), myös Pajatie 1 yksityisten tilausten mukaan REIJOLA Teuvo Kontturi, p f teuvo.kontturi@jpk.fi info@jpk.fi Juuan avovankilaosasto Hirsityöt, puuhuonekalut, höyläys Vepsänjoentie 2 Alpo Turunen, p JUUKA p f juuka.vhl@om.fi Kalustepinnoite Ky Keittiö- ja kiintokalusteet, mm. sängyn päädyt, Reino Korhonen valmistus Teollisuustie 7 Reino Korhonen, p KONTIOLAHTI reino.korhonen@kalustepinnoite.com p f. (013) Kamppuri Oy Ikkunatehdas Ikkunoiden ja ovien valmistus ja myynti Teollisuustie 2 Sauli Kamppuri, p RÄÄKKYLÄ p. (013) f. (013) info@kamppuri.fi 16

17 Karelia-Ikkuna Oy Puualumiinisten parvekeovien ja ikkunoiden valmistus Puumestarintie 31 ja myynti sekä muut ikkunatyöt, puuikkunat, HAMMASLAHTI asennus- ja mittauspalvelut p. (013) Kauko Ahtonen, p f. (013) Karelia-Upofloor Oy Lautaparketin valmistus ja myynti, kuivaus, höyläys, Asemantie 2 osto: koivulankku ja mäntylankku TUUPOVAARA Olli Pesonen, p p olli.pesonen@kareliaupofloor.com f Tiitta Tuhkanen, p tiitta.tuhkanen@kareliaupofloor.com Karinka Oy Keittiökalusteet ja erikoisovet Joensuuntie 57 A Timo Salmi, p LIEKSA f. (013) Kidex Oy Julkikaluste- ja keittiökalustekomponentit Savikontie 25 Mika Kärnä, p KITEE mika.karna@kidex.fi p Pauli Lyyluoma, p f pauli.lyyluoma@kidex.fi kidex-sales@kidex.fi Kiilax Oy Rakennuskiilojen valmistus Salpakankaankatu 36 Ari Pirinen, p JOENSUU ari.pirinen@palavaneri.fi p. (013) f. (013) Kiteen Huonekalutehdas Oy Huonekalut koivusta Kiteentie 89 Raakel Tiihonen, p KITEE raakel.tiihonen@kiteenhuonekalutehdas.fi p. (013) f. (013)

18 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Kiteen Malliveistämö Oy Valimoteollisuuden valumallit, erikoispuusepäntyöt Leinonvaarantie 41 A Erkki Mämmi, p PUHOS f. (013) Kivara Oy Portaat Portaat ja kokopuukalusteet, 3 D kaarevia puutyöstöjä Jokirannantie 41 alihankintana JOENSUU Reijo Kivilahti, p p. (013) reijo.kivilahti@kivara.fi f. (013) kivara@kivara.fi Koistinen Kantele Oy Konserttikanteleet Louhelantie 37 Hannu Koistinen, p RÄÄKKYLÄ p shop@koistinenkantele.com Kontiopuu Oy Levypohjaiset keittiökalusteet, komerot Yli-Ruunolantie 10 Pentti Martikainen, p KONTIOLAHTI pentti.martikainen@kontiopuu.fi f. (013) KS Pihakaluste Ky Pihavarastot ja ulkokalusteet Savotantie 9 Kauko Sivonen, p ILOMANTSI kauko.sivonen@kspihakaluste.fi f. (013) Lavapaja Korhonen Oy Puiset pakkaustarvikkeet ja laatikot, puutavaran välitys, Hevoskummuntie 2 pelletti KOVERO Ismo Korhonen, p p. (013) f. (013) Liperin Ikkuna Ky Ikkunat, ovet, osto: mäntysahatavara, höylätavara, Ylämyllyntie 91 puuikkunat, puukehysovet YLÄMYLLY Timo Makkonen, p p f. (013) liperinikkuna@hotmail.com 18

19 Myhkylä Oy Keittiö- ja julkisten tilojen kalusteet, puusepäntuotteet, Jyrinharjuntie 3 mm. ulko-ovet, portaat OUTOKUMPU Mikko Hartikainen, p p. (013) mikko.hartikainen@talotiikeri.fi f. (013) Myller Vesa Tmi Erikoismittaiset ovet, keittiö ym. kalusteet, portaikot, Sorsala 6 kaiteet, pirtin kalustot, ravintolakalusteet HEINÄVAARA Vesa Myller, p p. (013) vesa.myller@hotmail.com f. (013) Okun Puutuote Oy Vientikuljetuspakkaukset (suurin tuoteryhmä), kaira- Viuruniementie 1 sydänlaatikot, huvimajat, leikkimökit, aitat OUTOKUMPU Kari Juvonen, p p. (013) f. (013) okunpuutuote@opaasi.fi Ovesta Oy Sisäovien (laitosovet) valmistus ja myynti Sorsala 9 Auvo Ahlholm, p. (013) HEINÄVAARA auvo.ahlholm@ovesta.fi p. (013) f. (013) myynti@ovesta.fi Pakkaustoiminta Puupakkausten ja puusepäntuotteiden valmistus Raimo Matikainen Niittytie 16 Raimo Matikainen, p TOHMAJÄRVI Parrenmäen Puu Tmi Puu- ja levytuotteiden valmistus ja myynti Parrenmäentie 12 B Timo Mustonen, p LIPERI Penan Leipäpuu Ky Erikoisovet, erikoisikkunat, portaikot, metsäkuljetukset Korpiseläntie 149 Pentti Keinänen, p LUUTALAHTI 19

20 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Pentti Voutilainen Tmi Keinut, hirsipöytäryhmät, aidat, hirsityöt ja puutuote- Reunalantie 1 alihankinta esim. kukkalaatikkoaihiot UIMAHARJU Pentti Voutilainen, p p. (013) f. (013) Pielisen Puutaikurit Oy Tilauspuusepäntuotteet Yrittäjäntie 15 Leo Timoskainen, p LIEKSA f. (013) info@kalusteovet.fi Pitkänmäen Puusepänliike Oy Keittiökalusteet, julkiskalusteet, tilaustyöt Pitkämäkimäentie 4 Pekka Mustonen, p NURMES p. (013) PS. Kakkonen Oy Huonekalut, levykalusteet Karhutie 2 Saku Puhakainen, p KITEE saku.puhakainen@ps2.fi P f. (013) PSL Pirinen Oy Julkiskalusteet, keittiökalusteet, huonekalut, Metsäläntie 85 erikoiskalusteet, hirsirakentaminen (höylä/vuolu/kelo), KAJOO kuivaus, höyläys, julkisten tilojen rakentaminen f. (013) Hannu Pirinen, p etunimi.sukunimi@pslpirinen.fi hannu.pirinen@pslpirinen.fi Puujukka Mittatilauksena massiivipuiset puusepäntuotteet, YLÄMYLLY kalusteasennukset puujukka@kolumbus.fi Jukka Joki, p jukka.joki@puujukka.fi Puukangas Puusepät Oy Puusepän- ja huonekaluteollisuuden alihankintatuotteet, Kalliojärventie 11 erityistilojen kaluste- ja sisustuselementit KARHUNPÄÄ Vesa Nuutinen, p p. (013) f. (013) puukangas.puusepat@pp.inet.fi 20

21 Puu-Koitere Oy Taulujen kehyslistat ja kehystystarvikkeet Asematie 4 Raili Salomäki, p ILOMANTSI raili.salomaki@puukoitere.inet.fi p f. (013) puukoitere@pp.inet.fi Puupietari Oy Sormijatkaminen, liimapuuaihiot, kuivaus, höyläys, Kylänlahti 9 osto: sahatavara VAIVIO Martti Pietarinen, p f. (013) martti.pietarinen@puupietarioy.inet.fi PuuPrisma Oy Mäntyliimalevy, höylätyt mäntykomponentit Salmelantie 11 Pasi Puputti, p KESÄLAHTI pasi.puputti@puuprisma.inet.fi p. (013) f. (013) Puuretki Oy / Erikoiskalusteet yrityksille ja muut puusepäntuotteet Joen Erikoiskaluste Oy Ukkolantie 11 Sami Maho, p JOENSUU sami.maho@joenerikoiskaluste.fi p. (013) f. (013) Puusepänliike Janne Räsänen Portaiden, ikkunoiden, ovien ja kiintokalusteiden Joensuuntie 311 valmistus, myynti ja asennus JUUKA Janne Räsänen, p psl-janne.rasanen@hotmail.com Puusepänliike Lea Savinainen Ovet, ikkunat, keittiökalusteet, pöydät jne., kuivaus Satularinteentie 28 Veikko Savinainen, p TUUPOVAARA Puusepänliike OSWOOD Huonekalut, portaat massiivipuusta (toimistokalusteet) Karhutie 2 apteekkien kalustus KITEE Osmo Homanen, p oswood@suomi24.fi 21

22 POHJOIS-KARJALAN PUUTUOTEALAN YRITYSLUETTELO 2010 Puusepänliike P. Okkonen Huonekalujen tilaustyöt Alavantie 75 Perttu Okkonen, p NURMES Puusepänliike Pinocchio Tmi Puusepäntuotteet (huonekalut, kalusteet), luonnon- Jerontie 107 mukaiset pintakäsittelyaineet KONTIOLAHTI Andrea Dal Maso, p p. (013) f. (013) Puusepänliike Puunestorit Oy Ikkunat, ovet ja portaat Harjutie 8 Martti Koistinen, p SOTKUMA p. (013) f. (013) Puusepänliike Risto Piironen Keittiökalusteet, myös massiivipuusta, kuivaus, Mujejärventie 3 myynti: tuppeensahattu koivu ja mänty NURMES Risto Piironen, p p. (013) risto.piironen@oyk.fi f. (013) Puusepäntuote Jorma Juka Puusepäntuotteet, osto: sahatavara, höylätavara Ristinpohjantie 40 B Jorma Juka, p VIINIJÄRVI Puusepänverstas M. Kettunen Puusepäntuotteet Tervavaarantie 212 Matti Kettunen, p VÄRTSILÄ Puutyö Raimark R. Rantinen Puusepäntuotteet tilauksesta Rekkatie 11 Raimo Rantinen, p JOENSUU puutyo.raimark@tel .fi Puutyöliike Pauli Koljonen Tmi Ikkunat, ovet, erikoispuusepäntyöt Palontie 765 Pauli Koljonen, p KIIHTELYSVAARA 22

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

RHY:n kilpailu - Tuloskooste RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/12 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 121501 Siun soten sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 627 647 641 646 (512) 13262 (1593) (609) 781 633 (605) 655 629 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 (614) 643 628 (621) (597) (585) (605) (581) (574) 2. Härkönen Heikki

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 781 633 605 655 629 13146 (1653) 715 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 (597) (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 769 684 627 630 (580) 13117 (1623)

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Härkönen Heikki PoRa 641 769 684 627 630 13151 (1626) (580) 658 647 649 644 633 687 679 713 685 628 (578) (578) 682 645 629 (607) 614 607 (549) 2. Jäntti Raimo Atrium 609 781 633 605 655 13150

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 633 605 655 629 715 12962 (1662) 677 653 643 666 655 663 723 685 652 614 643 628 621 597 (585) 605 (581) (574) 2. Härkönen Heikki PoRa 684 627 630 580 658 12928 (1623) 647

Lisätiedot

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli

Joensuun Keilailuliitto Joensuun Keilahalli Sivu 1 1. Jäntti Raimo Atrium 677 653 643 666 655 11465 (1533) 663 723 685 652 614 643 628 621 597 585 605 581 574 2. Härkönen Heikki PoRa 647 649 644 633 687 11454 (1458) 679 713 685 628 578 578 682 645

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011 sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri pilkkicup 2011

Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri pilkkicup 2011 Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri pilkkicup 2011 Miehet I II III IV V 1-5 1-5 4-parasta sijoitus tulos g P tulos g P tulos g P tulos g P tulos g P yhteistulos pisteet kilpailua 2011 1. Voutilainen

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan vapaa-ajan kalastajanpiirin pilkkimestaruuskilpailut ja piiri-cup III. pidettiin 4.3. Liperin Kirkkolahdella.

Pohjois-Karjalan vapaa-ajan kalastajanpiirin pilkkimestaruuskilpailut ja piiri-cup III. pidettiin 4.3. Liperin Kirkkolahdella. Pohjois-Karjalan vapaa-ajan kalastajanpiirin pilkkimestaruuskilpailut ja piiri-cup III pidettiin 4.3. Liperin Kirkkolahdella. Miehet: 1. Korhonen Martti JO-93, 5840g 2. Matikainen Heikki PKUK, 5370g 3.

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet: SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed)

Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Cup final results Kalakukko SRA 2017 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoCup 1/17 Siilinjärvi 2. KalakukkoSRA 3/2017 Rautalampi Open results #. Name Points DIV CAT CLS REG SRA 1 Jorma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg

Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg Voimakiekko 2018 Voimakiekko Naiset 1,9kg 1 Teija Aho PuPo 26,80 16.6.2018 Leppävirta 2 Pirjo Saukkonen LepU 23,99 28.5.2018 Leppävirta 3 Riia Toivanen JuKu 23,40 10.6.2018 Juankoski 4 Asta Kankaala LepU

Lisätiedot

YHTEYS- PUH FAX GSM SÄHKÖPOSTI JA WWW HENKILÖ Kansanen Antti 040-559 0205 tiedustelut[at]japset.net TUOTTEET, PALVELUT HÖYLÄÄMÖT OSOITE

YHTEYS- PUH FAX GSM SÄHKÖPOSTI JA WWW HENKILÖ Kansanen Antti 040-559 0205 tiedustelut[at]japset.net TUOTTEET, PALVELUT HÖYLÄÄMÖT OSOITE HÖYLÄÄMÖT JAPSET OY KUHMON AA-PUU OY KUHMON PUUPALVELU OY PUUKATTI OY Yhteensä 4 yritystä Höyläystoiminta Tuohustie 3 87700 KAJAANI Höylätavara, Puusepänkatu 15 sormijatkaminen, pintakäsittely Piharakentamisen

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42

XXVII SANDELS-JOTOS Ammunta :37:42 1 18.5.214 12:37:42 Sijoitus Kilpailija Ammunnan pisteet Joukkue Seura 1 Rönkä Saku Martti Valtteri FIN Team Aitoa Menoa 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 Hynynen Timo Ensio FIN Erektio Mittarit 1 1 1 1 1 1 1 1 1

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI

ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI ESITYS LIITTOVALTUUSTON / TYÖTTÖMYYSKASSAN VALTUUSTON JÄSENIKSI / 1. Teemu Honkanen Tuomo Heinonen os. 390 os. 390 2. Helmut Jurgensson Martin Adorf maa- ja vesirakennusalan työntekijä 3. Esko Karhu Matti

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

EKL:n pilkkimestaruuskilpailut Rantasalmi Tulokset / Joukkuekilpailu / Miehet

EKL:n pilkkimestaruuskilpailut Rantasalmi Tulokset / Joukkuekilpailu / Miehet EKL:n pilkkimestaruuskilpailut 14.3.2018 Rantasalmi Tulokset / Joukkuekilpailu / Miehet Miehet alle 70 1 KELLARPELLON ELÄKKEENSAAJAT RY 3 4,636 ARMAS NYKÄNEN 0,054 MARKKU HOLOPAINEN 4,312 REIJO KINNARI

Lisätiedot

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä, Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin

Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin Luottamushenkilöt valtuuston valitsemat 2013-2016 Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin Kunnanvaltuusto Halonen Kaisa Haapasalmentie 939,82335 Rasivaara * 040-586 0205 Hirvonen Tuure Varpasalontie

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

Melvin Jones Fellow't 107-K

Melvin Jones Fellow't 107-K Melvin Jones Fellow't 107-K NIMI KLUBI AHONEN Juhani AHONEN Seppo ANTTONEN Aimo AROLA Seppo ASIKAINEN Aarne AUTERE Seppo BERGQVIST ESKO BRANDT Ilpo HAAVISTO Seppo HAKULINEN Tuomo HALLIKAINEN Lauri HALLIKAINEN

Lisätiedot

M - Lähtölista. Ilomantsi,

M - Lähtölista. Ilomantsi, Hirvenjuoksun SM-kilpailut 2019 kävelysarjat Ilomantsi, 03.08.2019 M - Lähtölista Nro Kilpailija Piiri Lähtöaika 171 Holopainen Esko PS 01:24:00 (13:24:00) 172 Lahti Heikki KS 01:24:30 (13:24:30) 173 Happonen

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot

TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

ERÄ 1 KLO RATA 4 PAIKKA ARVO SNIMI ENIMI YHD 1 Kapt Eskelinen Ari Joensuun Reserviupseerit ry 2 Kapt Kauppinen Matti Joensuun

ERÄ 1 KLO RATA 4 PAIKKA ARVO SNIMI ENIMI YHD 1 Kapt Eskelinen Ari Joensuun Reserviupseerit ry 2 Kapt Kauppinen Matti Joensuun ERÄ 1 KLO 8.45-10.30 RATA 4 1 Kapt Eskelinen Ari Joensuun Reserviupseerit ry 2 Kapt Kauppinen Matti Joensuun Reserviupseerit ry 3 Vänrikki Päivinen Atro Juhani Joensuun Reserviupseerit ry 4 Kapt Tolonen

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

Pärnän Kunkku

Pärnän Kunkku Pärnän Kunkku 30.3.2019 Vapaa 15 - M Kunto 1 102 Kari Nevalainen Kontiolahden Urheilijat 15 M Kunto 52:17.8-2 101 Jan Böhm 15 M Kunto 53:31.6 +1:13.8 3 103 Pertti Korhonen 15 M Kunto 55:32.7 +3:14.9 4

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009

Pielisen Osuuspankki Edustajiston vaali 2009 Sivu: 1 P1 Lieksan vaalipiiri Lähetetty: 7469 Äänestys%: 36,1 Hyväksytty: 2612 Hyväksytty%: 96,8 Hylätty: 85 Hylätty%: 3,2 Valitaan: 20 Varoja puuttuu: 3 L1 Ehdokaslista A : 378 %: 14,5 ja: 3 ja%: 15,0

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Pm-hirvenjuoksu, avoin Pm-hirvenjuoksu, avoin Nilsiä, 06.07.2019 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Tero 104

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot