Nurmijärven Veden asiak aslehti VEDEN ÄÄNI. biokaasusta. Vesihuoltoa vuodesta 1958

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nurmijärven Veden asiak aslehti 1 2012 VEDEN ÄÄNI. biokaasusta. Vesihuoltoa vuodesta 1958"

Transkriptio

1 Nurmijärven Veden asiak aslehti VEDEN ÄÄNI Puhdistamon biokaasusta kaukolämpöä nurmijärven vesi on kasvanut kunnan myötä Talousveden lähteenä on pohjavesi Vesihuoltoa vuodesta 1958

2 palvelua kellon ympäri nurmijärven vesi palvelee Nurmijärven Vesi on kunnallinen liikelaitos, jonka tehtävänä on vastata toiminta-alueensa vesihuollosta. palvelemme mahdollisimman hyvin niin yksityisiä kuntalaisia kuin alueen kaikkia yrityksiä. Hyvä lukija. Kädessäsi on Nurmijärven Veden ensimmäinen asiakaslehti. Asiakkaidemme lisäksi lehti on jaettu kaikkiin Nurmijärven talouksiin. Usein siteerattu sanonta on: Vesi on elämän ja yhdyskunnan perusedellytys. Uskallan sanoa, että Nurmijärven kehitys pienestä maalaiskunnasta pääkaupunkiseudun erääksi merkittävimmistä kunnista ja vaikuttajista ei olisi ollut mahdollista ilman toimivaa vesihuoltojärjestelmää. Vesipalvelut eroavat monista muista kuntapalveluista. Vesi on tarjolla kodeissa ja työpaikoilla ja käytetty vesi poistuu käyttöpaikasta. Palvelu toimii yötä päivää. Palvelua häiritsevät tilanteet kuten esimerkiksi vesijohtojen putkirikot pyritään korjaamaan mahdollisimman pian ja tiedottamaan niistä aktiivisesti. Asiakaslehtemme tarjoaa perustietoa Nurmijärven Vedestä, esittelee palvelun tekijöitä, vesinaisia ja vesimiehiä, kertoo menneisyydestä ja nykypäivästä sekä ajankohtaisista asioistamme. Otamme mielellämme vastaan niin myönteistä kuin kielteistäkin palautetta lehdestämme ja sen sisällöstä sekä Nurmijärven Veden toiminnasta muutenkin. Palautteen voi antaa sähköpostilla osoitteeseen Ilkka Ojansivu vesilaitoksen johtaja PS. Kirkonkylässä tapahtui veden laadun häiriötilanne, joka kesti noin viikon ajan. Tilanteesta ei valitettavasti ollut mahdollista tehdä lehteen kattavaa selvitystä lehden painoaikataulun johdosta. Suppea selvitys vesilaitoksen suorittamista toimenpiteistä löytyy tämän lehden sivulla 11. Kustantaja/Julkaisija Nurmijärven Vesi Päätoimittaja Ilkka Ojansivu Toimituskunta Arto Kiviluoma ja Ilkka Ojansivu Tuotanto TK mediatalo Oy, Hämeenkatu 14, 3. krs Riihimäki, p , Toimituspäällikkö Timo Kivioja Toimittajat Tom Kalima Valokuvat Saara Vuorjoki, Mikko Käkelä, istockphoto, Nurmijärven museo Painopaikka Edita Prima, Helsinki Painosmäärä kpl Anna palautetta Kannen kuvassa Kari Knuutinen huoltaa Kiljavan vedenottamon UV-laitetta. sisältö 4 5 paikallista pohjavettä Nurmijärven talousvesi on omista lähteistä peräisin olevaa pohjavettä, jota tutkitaan säännöllisesti. 6 7 Vettä jo vuodesta 1958 Nurmijärven Veden toiminta juontuu vuoteen 1958, jolloin Kirkonkylään ryhdyttiin rakentamaan vedenottamoa. 8 9 ekologinen puhdistamo Nurmijärven Veden jätevedenpuhdistamo toimii syvällä kallioluolassa ja ottaa talteen biokaasuja. 10 vaivatta verkossa Nurmijärven Vesi palvelee monin tavoin. Erityisesti Kulutus-Webin suosio on kasvussa, sillä siellä voi asioida milloin vain. 11 jos vettä ei tule Vesikatkokset ovat onneksi harvinaisia, ja syy voi löytyä myös omasta kiinteistöstä. Asiakaspalvelu Toimistossa työskentelevät Päivi Laakso (vas.) ja Susanne Juslin-Aitoniemi. He vastaavat toimiston puheluihin ja huolehtivat laskutuksiin sekä sopimuksiin liittyvistä asioista, kuten omistajanvaihdoksista sekä uusien vesisopimusten tekemisestä. Toimistolla työskentelee myös LVI-teknikko Arto Kiviluoma, joka palvelee teknisessä asiakaspalvelussa ja tarkastaa KVV-suunnitelmat ja laitteiden asennukset. ylläpito ja asennukset Ammattimiehet lähdössä varikolta työkohteisiinsa. Kuvassa Tapani Luostari (vas.), Jukka Ylänkö, Pekka Pylkkänen, Petri Rinnevuori, Heikki Mikkola, Simo Aarniola, Kari Knuutinen, Tony Suhonen. Kuvasta puuttuuvat Saku Boisman, Jari Ilola, Jukka Lintula, Ari Perkaus, Eero Salonen ja Mika Kettunen. Johtoryhmä Johtoryhmä tarkastuskäynnillä Nummenpään vedenottamolla. Kuvassa putkimestari Pekka Pylkkänen (vas.), laitospäällikkö Samuli Niemi, johtaja Ilkka Ojansivu, verkostoinsinööri Suvi Börman, käyttöpäällikkö Kimmo Rintamäki ja LVI-teknikko Arto Kiviluoma. Kuvasta puuttuu työntekijöiden edustaja Petri Rinnevuori. 2 VEDEN ÄÄNI VEDEN ÄÄNI 3

3 Paikallista pohjavettä Hanasta tuleva talousvesi on meille itsestäänselvyys. Sitä riittää, mutta mistä se oikein tulee? Nurmijärven talousvesi on hyvänlaatuista pohjavettä, jota nostetaan useista paikallisista pohjavesiesiintymistä. Pohjavesi on osa luonnossa tapahtuvaa veden kiertokulkua. Esiintymät syntyvät, kun sadevedet ja lumien sulamisvedet virtaavat jokiin ja järviin. faktat» Pohjavedet ovat puhtaita, ellei ihminen pilaa niitä omalla toiminnallaan, esimerkiksi kaatamalla öljyä maastoon. pohjavedet ovat puhtaita Matkallaan osa vesistä imeytyy maakerrosten läpi ja varastoituu sora- ja hiekkakerroksiin. Virratessaan maakerrosten läpi ne puhdistuvat samalla, kun niihin liukenee maakerroksissa olevia mineraaleja. Pohjavedet ovat puhtaita, ellei ihminen pilaa niitä omalla toiminnallaan esimerkiksi kaatamalla maastoon öljyjä, maaleja tai sinne kuulumattomia kemikaaleja tai jätteitä. Luontaisesti hapan sadevesi neutraloituu osittain, kun se virtaa mm. kalkkia, magnesiumia ja rautaa sisältävien maakerrosten läpi. Koska Nurmijärven pohjavedet ovat hyvälaatuisia, niihin ei tarvitse käyttää kemikaaleja, vain kevyt käsittely riittää. Esimerkiksi kloorausta ei tarvita, mutta siihen on varauduttu, mikäli verkostoveden laatu jostain syystä heikkenisi. ILMASTAMALLA HAPPAMUUS POIS Neljällä vedenottamolla veden happamuutta vähennetään poistamalla siitä hiilidioksidia ilmastamalla. Yhdellä vedenottamolla ilmastus ei riitä, joten happamuus poistetaan luonnon omaa menetelmää mukaillen, eli annetaan veden virrata kalkkikerroksen läpi. Kahdella vedenottamolla rautaa poistetaan maaperän sorakerroksissa tapahtuvalla hapetuksella. Veden pumppaus on hajautettu kymmeneen pohjavedenottamoon eri puolilla kuntaa. Verkostovesi ph Kovuus Määrittely Kalsium Magnesium Fluoridi Kirkonkylä 7,5 6,5 dh o keskikova 27,8 mg/l 8,3 mg/l 0,51 mg/l Klaukkala 7,8 6,5 dh o keskikova 26,4 mg/l 9,7 mg/l 0,55 mg/l Rajamäki, Röykkä 8,5 2,5 dh o hyvin pehmeä 13,5 mg/l 2,2 mg/l 0,93 mg/l Nukari 7,8 5,3 dh o pehmeä 19 mg/l 7,4 mg/l 0,56 mg/l Raja-arvo 6,5 9,5 ei raja-arvoa ei raja arvoa ei raja-arvoa 1,5 mg/l Kirkonkylään vesi tulee Kirkonkylän ympäristön vedenottamoista sekä Nukarin suunnalta. Klaukkalan ympäristössä on kaksi vedenottamoa, joiden lisäksi vettä johdetaan Kirkonkylän suunnasta. Rajamäki ja Röykkä saavat veden Kiljavan harjualueiden vedenottamoilta. Vesijohtoverkosto yhdistää Kirkonkylän, Klaukkalan ja Rajamäen taajamat toisiinsa, jolloin vettä on mahdollista johtaa tarpeen mukaan eri tavoilla. Myös joidenkin vedenottamoiden tai sähkönsyötön häiriötilanteiden aikana vedenjohtamisen suuntia voidaan valita tilanteen mukaan. Vedellä on luonnossa jatkuva kiertokulku. Vesistöistä ja maaperästä haihtunut vesi palautuu takaisin sateena. Osa sataneesta vedestä valuu maanpintaa pitkin vesistöihin ja osa imeytyy maaperään. Osa sataa suoraan vesialtaisiin, meriin ja järviin. Tästä kiertokulusta saadaan vettä myös Nurmijärvelle. tutkittua vettä omasta hanasta Veden juominen on muodikasta, minkä vuoksi kaupan pullovesistä on tullut varsin suosittuja. Harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, että omasta hanasta voi yhden pullon hinnalla täyttää saman pullon taatusti tuoreella ja tutkitusti turvallisella vedellä jopa tuhat kertaa. Esimerkiksi niin kutsuttu pesäkeluku on talousvedessä yleensä lähellä nollaa, kun veden laatua koskevien määräysten täyttymistä tarkkaillaan jatkuvasti ympäristölautakunnan hyväksymän valvontaohjelmaan mukaisesti. Vesilaitosten hoitajat ottavat säännöllisesti näytteitä vedenottamoilta sekä eri puolilta verkostoa ja toimittavat ne analysoitavaksi vesilaboratorioon. Näytteitä tutkiva laboratorio on puolueeton. Tällä hetkellä analyysit tehdään Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen laboratoriossa. pullovesissä raja-arvo on 100. Molemmat vedet ovat terveellisiä, mutta ainakin tuoreudellaan ja raikkaudellaan Nurmijärven hanavesi vie voiton, sillä se vielä eilen oli maan alla luonnon omassa pohjavesialtaassa. Talousveden laatua säätelevät Euroopan Unionin direktiiviin perustuvat sosiaali- ja terveysministeriön määräykset. Nurmijärven vesi täyttää kaikki nämä määräykset. Vedestä lähes 200 näytettä Tulokset lähetetään Nurmijärven Veden lisäksi valvovalle viranomaiselle sekä tiedoksi ympäristölautakunnalle. Vuoden aikana vesinäytteitä analysoidaan noin 190 kappaletta. Ominaista Kirkonkylän ja Klaukkalan vedelle on se, että maaperästä on pohjaveteen liuennut mm. kalkkia, magnesiumia ja fluoria. Määrät ovat kuitenkin ohjearvoihin nähden pieniä. Kalkki on tärkeä, koska se antaa suojaa metalliputkistojen syöpymistä vastaan. ei lisäaineita pesukoneisiin nurmijärven Vedeltä kysytään usein talousveden soveltuvuudesta astianpesukoneisiin tai pyykinpesukoneisiin ja tarvitaanko koneiden ohjekirjoissa mainittuja lisäaineita. Ohjeet ovat pääsääntöisesti suunnattu ulkomaille. Nurmijärvellä ei lisäaineita tarvita, kuten ei Suomessa yleensäkään. Runsas kalkki saattaa sen sijaan aiheuttaa saostumia vesikalusteisiin ja lämmittimiin. Sen poistoon voi käyttää sitruunahappoa tai etikkaa. Sitruunahappoa saa jauheena mm. apteekeista. 4 VEDEN ÄÄNI VEDEN ÄÄNI 5

4 vedenottamosta liikelaitokseksi Vesihuoltotoiminta alkoi Nurmijärven kunnassa 1958, jolloin Kirkonkylässä ryhdyttiin rakentamaan vedenottamoa sekä vesijohtoja ja viemäreitä kylän keskustaan. Nurmijärven Vesitorni on valmistunut vuonna Tulevaisuudessa se täyttyy myös Päijänne-tunnelista saatavalla vedellä. Tuohon aikaan asukkaita oli vajaat Nyt, reilut 60 vuotta myöhemmin on rikkoutunut asukkaan raja ja toiminnasta vastaa kunnalliseksi liikelaitokseksi muuttunut Nurmijärven Vesi. Pitkään vesihuoltoa hoidettiin erillisinä järjestelminä kunnan eri alueilla, sillä vasta 1990-luvun alussa taajamien verkostot yhdistyivät. Rajamäen ja Klaukkalan välinen verkosto valmistui vasta vuonna Nurmijärven vesi on ollut kunnallinen liikelaitos vuodesta 2008 lähtien. Kunnallisen liikelaitoksen toiminnan tulee perustua liiketoimintaan ja sitä on hoidetava liiketaloudellisin periaattein. Nurmijärven Veden Silloin valmistui myös Klaukkalan jätevedenpuhdistamo, mikä mahdollisti jätevesien puhdistamisen keskitetysti. Jo 1970-luvun alussa kunta turvasi veden saannin liittymällä Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:öön varmistaakseen veden saannin Päijänne-tunnelista. Tarkoituksena on rakentaa tekopohjavesilaitos, joka käyttää raakavetenä Päijänne-tunnelista saatavaa vettä. kunnallinen liikelaitos osalta tämä merkitsee sitä, että toiminta rahoitetaan maksutuloilla ja investoinnit tulorahoituksella, ei siis verotuloilla. Päinvastoin, Nurmijärven Vesi tulouttaa kunnan kassaan vuosittain 6 % peruspääomasta. ENiten pelkäsin veden loppua Rakennusmestari Hannu Korpi-Halkola tuli kunnan palvelukseen vuonna Nyt hän on jo eläkkeellä ja muistelee työuraansa. Ensimmäisiä vesitöitäni oli Klaukkalan ja Lepsämän välisen vesijohtolinjan suunnitteleminen ja rakentaminen Vuonna 1973 aukesi varsinainen vesihuoltoteknikon virka, jota hain ja myös sain. Sen jälkeen työni liittyivät pelkästään vesihuoltoon. Rakennettiin vesitorneja, vedenottamoita ja puhdistamoita. Organisaatio oli tosi pieni, sillä lähinnä se käsitti lisäkseni vain kunnaninsinöörin, Korpi-Halkola kertoo luvulle tultaessa kunnan vesipuoli oli kasvanut kunnan mukana ja alkoi olla jo melko iso. Myös vesihuolto kehittyi vauhdilla. Alussa esimerkiksi vedenottamot olivat lähinnä pieniä rengaskaivoja ja kaikki toiminnot hoidettiin käsin ja ongelmista kerrottiin lankapuhelimella. Sitten hälytykset tulivat nk. piippariin, myöhemmin suureen kannettavaan autoradiopuhelimeen ja lopulta kännykkään. Nyt kaikkea voidaan hoitaa maastosta kannettavalla tietokoneella. Pääsääntöisesti kaikki meni hyvin. Eniten pelkäsin, että isot siirtolinjat menevät rikki, vesitornit tyhjenevät ja vesi yksinkertaisesti loppuu. Nämä kauhukuvat eivät onneksi toteutuneet, Korpi-Halkola toteaa hymyssä suin. Rakennusmestari Hannu Korpi-Halkola työskenteli Nurmijärven Veden palveluksessa kahteen otteeseen Ensimmäinen vedenot- Kunnan ensimmäiset jäte- Vuonna 1970 liitytään Röykän harjualueelle tulee Vuonna 1990 ensimmäi- Vuonna 2006 Klaukka- Vuonna 2012 uusi Noin vuonna 2020 tamo rakennetaan vuonna vedenpuhdistamot rakennetaan Pääkaupunkiseudun Veteen. uusi vedenottamo ja Nukarin nen kaukovalvontajärjestelmä lan keskuspuhdistamo otetaan kaukovalvonta- ja automaatio- Kirkonkylän ja Klaukkalan välille 1958 Pekkolaan, Kirkonkylän Kirkonkylään ja Rajamäelle kaivo korvataan vedenottamolla. käyttöön. käyttöön. järjestelmä käyttöön. rakennetaan siirtoviemäri, mikä keskustaan. Samalla aloitetaan vuosina VUosina Kirkon- mahdollistaa jätevesien johta- vesijohtojen ja viemäreiden kylään, Klaukkalaan ja Rajamä- Vuonna 1983 Rajamäen Vuonna 1992 rakennetaan Vuonna 2009 vesihuolto- Noin vuonna 2015 ote- misen Klaukkalan puhdistamolle rakentaminen. Seuraavina elle rakennetaan vesitornit. jätevedenpuhdistamo laajen- yhteys Kirkonkylän ja Klaukka- laitos muuttuu liikelaitokseksi taan käyttöön Päijännetunnelin sekä Kirkonkylän puhdistamon tulevat Rajamäki ja Klaukkala. netaan. lan vesijohtoihin. nimeltään Nurmijärven Vesi. vesivaraus ja rakennetaan teko- lakkauttamisen ja muuttamisen Vuonna 1977 valmistuu pohjavesilaitos Teilinummelle. pumppaamoksi. Kirkonkylän uusi jätevedenpuh- Vuonna 1985 Klaukkalan Vuonna 1999 rakennetaan distamo kauemmaksi asutuk- puhdistamo peruskorjataan Teilinummen vedenottamo ja sesta. ja laajennetaan. vesijohto sieltä Kirkonkylään. 6 VEDEN ÄÄNI VEDEN ÄÄNI 7

5 ekologinen puhdistamo Klaukkalassa sijaitseva jäteveden puhdistuslaitos otettiin käyttöön vuonna Samalla valmistui Rajamäeltä tuleva siirtolinja. Klaukkalan puhdistamon suunnittelussa panostettiin laadun lisäksi ekologisuuteen. Voidaankin hyvin todeta, että ympäristö voitti, koska vanhoja puhdistamoita suljettiin, purkupaikkoja voitiin vähentää, puhdistustuloksia parantaa ja ottaa talteen prosessissa syntyvä metaani, eli biokaasu. Tärkeä osa puhdistamon ekologisuutta on biokaasujen hyväksikäyttö energiana. Jätevesien puhdistamisessa syntyy suuri määrä kiintoainetta eli lietettä, kun se prosessin alkupäässä poistetaan jätevedestä. Lietettä ei voi sellaisenaan käyttää, vaan se on ensin käsiteltävä ja kompostoitava. Klaukkalassa liete mädätetään. Tässä prosessissa siitä vapautuu metaania. Se otetaan talteen, minkä jälkeen liete lingotaan ja puristetaan tiiviiksi ennen kuljettamista Metsä-Tuomelan jäteasemalle kompostoitavaksi. Kolmilinjaisessa aktiivilietelaitoksessa pystytään tehokkaasti poistamaan orgaaninen aines sekä fosfori ja typpi. Puhdistustulokset ovat hyvät ja viranomaiset tarkastavat prosessin kerran kuukaudessa. Puhdistettu jätevesi johdetaan läheiseen Luhtajokeen ja sitä kautta edelleen Vantaaseen. Puhdistamon aiheuttama kuormitus on äärimmäisen vähäinen. sivutuotteena biokaasua Monissa jätevedenpuhdistamoissa jätevedestä erotetusta kiintoaineesta eli lietteestä syntyvä biokaasu ohjautuu taivaalle, mutta Klaukkalassa se otetaan talteen ja johdetaan tn Vantaanjoen fosforikuormitus mereen Nurmijärven puhdistamon osuus lähellä sijaitsevalle Nurmijärven Sähkö Oy:lle. Energia käytetään lähistöllä olevien talojen kaukolämpönä. Biokaasun talteenottoa varten Klaukkalan vedenpuhdistamolla on bioreaktori ja 150 m 3 kaasukello, johon mädättämön prosessista vapautuva kaasu tn Vantaanjoen typpikuormitus mereen Nurmijärven puhdistamon osuus ohjautuu. Laitos tuottaa kaikkiaan noin normikuutiota metaania, joka riittää kattamaan noin 250 asunnon kaukolämmön tarpeen. Puhdistusprosessin loppupäästä otetun veden kirkkaus vastaa lähes normaalia kraanavettä. «Puhdistustulokset ovat hyvät ja viranomaiset tarkastavat prosessin kerran kuukaudessa. jätevesi puhdistuu luolassa maan alla sijaitseva jätevedenpuhdistamo on edelleen Suomen moderneimpia. Puhdistamon sijoittaminen maan alle on ehdottomasti tätä päivää. Sillä voidaan muun muassa pienentää ympäristöhaittoja kuten hajuja ja saavuttaa myös käytön kannalta suuria etuja, sanoo laitospäällikkö Samuli Niemi, joka on ollut hankkeessa mukana alusta pitäen. Louhintatyöt nostivat tietenkin investointikustannuksia, mutta vastaavasti käyttökustannukset ovat alhaisemmat, Samuli Niemi kertoo. Tämä johtuu siitä, että tasainen lämpö alentaa kuluja ja parantaa myös puhdistustulosta. Auringon UV-säteily ei ole hyvä puhdistusprosessille. Se kasvattaa mm. rihmastoja ja vaikeuttaa hajujen hallintaa. Hajut poistuvat taivaalle 20 metristä piippua pitkin. Kallion sisään sijoitetun puhdistamon etuna ovat mm. olosuhteiden tasalaatuisuus ja hajuhaittojen ehkäisy.» Luolassa oleva puhdistamo on miellyttävämpi työskentelyympäristö kuin taivasalla olevat avopuhdistamot. Näiden tekijöiden lisäksi suuri merkitys on myös olosuhteilla. Luolassa oleva puhdistamo on huomattavasti miellyttävämpi työskentelyympäristö kuin taivasalla olevat avoputsarit, Samuli Niemi sanoo. Nykyaikainen puhdistamo Mitoitettu asukkaalle Käsittelee n m 3 jätevesiä/vrk Insta-automaatio-ohjaus Kallioluolien pituus yhteensä n 1 km Kalliota louhittiin n kiintokuutiota, joka voitiin käyttää rakentamiseen. Biokaasua hyödynnetään kaukolämmön tuotannossa Ympäristölle haitallisesta fosforista prosessissa poistuu vähintään 95 % faktat 8 VEDEN ÄÄNI VEDEN ÄÄNI 9

6 kulutus-webin suosio kasvaa vikailmoitus uudistuu Kulutus-Web mahdollistaa vesimittarin lukeman ilmoittamisen Internetissä. häiriötilanteissa voi nyt tehdä suoraan ilmoituksen nurmijärven veden VIKAILMOITUSNUMEROON. TOIMI NÄIN: MUISTA Kulutus-Webin käyttö on helppoa. Palvelu löytyy Nurmijärven Veden verkkosivulla olevasta linkistä. Palvelu on saavuttanut suuren suosion. Jo noin puolet asiakkaista asioi Internetin välityksellä. Vesimittarin lukeman voi edelleen ilmoittaa myös perinteiseen tapaan. Kulutus-Web tuo käyttäjälle kuitenkin useita etuja. Asiointi on mahdollista mihin vuorokauden aikaan tahansa ja laskutusjakson voi itse määrätä vaikkapa kahden kuukauden pituiseksi, jolloin suuret tasauslaskut jäävät pois. Kulutus-Web mahdollistaa myös oman kulutuksen paremman seuraamisen. Jos esimerkiksi omakotiasukkaalla ilmaantuu yhtäkkiä yllättävän suuri kulutusluku, syy voi olla pahimmassa tapauksessa putken vuotaminen. Tällainen on hyvä saada ajoissa kuriin. Kulutus-Webin käyttö on helppoa. Palvelu löytyy Nurmijärven Veden verkkosivulla olevasta linkistä. Ohjelmaan kirjautuminen tapahtuu kirjoittamalla kulutuspisteen numero ja vesimittarin numero niille varatuille paikoille. Vesimittarilukeman lisäksi palvelussa voi ilmoittaa myös asiakastietojen muutokset. Nurmijärven Vesi on organisoinut alkaen järjestelmän häriötilanteiden varalle. Uusi järjestelmä on entistä tehokkaampi. Häiriötilanteissa asiakkaita palvelee nyt vain yksi numero. Aikaisemmin soitettiin virkaaikana kunnan keskukseen ja virka-ajan ulkopuolella pelastuslaitoksen numeroon. Vikailmoituksiin vastaa nyt Vakka-Suomen Puhelin, jonka kanssa Nurmijärven Vesi on tehnyt palvelusopimuksen. Vikailmoitutusumero on aina sama kaikkina vuorokaudenaikoina. Asiakkaan antamat tiedot välittyvät nopeasti varallaolijalle, jolla vikailmoitusnumero on nyt sen jälkeen on paras mahdollinen työrauha toimia vikailmoituksen edellyttämällä tavalla. Jos ilmoitukset ohjautuisivat suoraan varallaolijalle, suuren häiriön sattuessa hänen ajastaan menisi suurin osa puhelimeen vastaamiseen. Nyt hän pystyy keskittymään täysillä omaan työhönsä. Häiriötilanteiden aikana seuraa tiedotuksia osoitteessa: 1. Tarkista ensin vedentulo kiinteistön kaikista vesipisteistä. 2. Kysy myös naapurilta, tuleeko heillä vettä. 3. Kysy myös huoltoyhtiöstä ja varmista, onko vesikatkoksesta ilmoitettu. 4. Mikäli mahdollista, varmista kunnan www-sivulta, onko siellä ilmoitettu asiasta. 5. Ilmoita häiriönumeroon , kun olet varmistanut ongelman. 6. Jos kyse on omien laitteiden ongelmasta, ota yhteys putkiliikkeeseen tai taloyhtiön huoltoliikkeeseen. uusi valvontajärjestelmä mitä tapahtui ? valvontajärjestelmän käytettävyys ja luotettavuus parani, kun siirryttiin uuteen automaatiojärjestelmään. Nurmijärven Vesi on siirtynyt yhtenäiseen automaatiojärjestelmään. Sekä puhtaan Siirtyminen yhtenäiseen valvontajärjestelmään helpottaa käytettävyyttä ja tuo säästöjä. veden että jätevesien toimintoja hallitaan nyt saman Insta Automation Oy:n toimittaman Insta-järjestelmän avulla. Aikaisemmin käytössä on ollut kolme eri järjestelmää. Siirtyminen yhteen järjestelmään helpottaa huomattavasti käytettävyyttä ja tuo suuria säästöjä. Instan järjestelmä toimii radiotaajuuksilla. Vedenottamoiden ja muiden tuotantolaitosten radiomodeemit hoitavat langatonta tietoliikenneyhteyttä valvomon palvelemille ja henkilöstö voi seurata toimintatilannetta reaaliaikaisesti kannettavilla mobiilityösasemilla, laitospäällikkö Samuli Niemi kertoo.» Koko tuotantojärjestelmää voidaan ohjata missä tahansa kannettavan tietokoneen avulla. Järjestelmän avulla koko Nurmijärven Veden tuotantojärjestelmää, vedenottamoita, pumppaamoita, puhdistamoita sekä verkostoa voidaan hallita ja ohjata valvomoiden lisäksi kannettavilla tietokoneilla mistä tahansa maastosta 24/7-periaattella. Yhteen automaatioon siirtyminen oli kolmen vuoden projekti, jonka kustannukset olivat n euroa. Nurmijärven Kirkonkylän alueelle annettiin veden keittokehotus. TIlanne sai alkunsa, kun normaalissa laaduntarkkailussa käyttövedessä havaittiin bakteereita. Terveystarkastaja määräsi veden keittokehotuksen sekä kloorauksen aloitettavaksi, ja vesilaitos aloitti välittömästi omat varotoimensa. Näin toiminta eteni: Tieto bakteerista 1 välitettiin toimialan johtajalle, joka kutsui välittömästi koolle toimintaryhmän. Vesilaitos käynnisti 2 kloorin syötön vesijohtoverkostoon Teilinummen vedenottamolla. Kirkonkylän vesijohtoverkosto erotettiin 3 kunnan muista vesijohdoista ja Klaukkalan lisävesi pumpattiin Rajamäestä bakteerin leviämisen estämiseksi. 4 Kirkonkylän vesitorni poistettiin käytöstä. Veden pumppauksessa 5 siirryttiin paineohjaukseen. Kino-Juhan pihalle 6 järjestettiin vesisäiliö kuntalaisten käyttöön. Vesitorni tyhjennettiin, 7 puhdistettiin ja kloorattiin. Bakteerikanta todettiin 8 hävitetyksi ja vesitorni puhtaaksi. Vesitorni otettiin takaisin 9 käyttöön ja Kirkonkylän verkosto yhdistettiin takaisin muuhun verkostoon. 10 Häiriötilanteen toimenpiteet purettiin ja palattiin normaalitilaan. Vesi on turvallista ja juomakelpoista, tosin vedessä maistuu vielä jonkin aikaa kloorin maku. 10 VEDEN ÄÄNI VEDEN ÄÄNI 11

7 julkinen tiedote jokaiseen kotiin NURMIJÄRVEN VESI Nurmijärven Vesi on kunnallinen liikelaitos, joka vastaa yli asukkaan vesihuollosta toiminta-alueellaan. Laitoksen rahoitus perustuu yksinomaan palveluista perittäviin maksuihin, toimintaa ei siis tueta verovaroin. Vesilaitoksen toimintaa säätelevät kunnan päätöksentekoelimet, vesihuoltolaki sekä yleiset toimintaehdot. Viisijäseniseen johtokuntaan kuuluvat: puheenjohtaja Marjukka Bruun-Vartia (vj. Marika Launonen), varapuheenjohtaja Elina Viitala (vj. Heidi Juhola), Sami Kastikainen (vj. Pirjo Liisa Torkki), Markku Oksa (vj. Pekka Suomalainen), Juhani Viljakainen (vj. Tapio Sivula), kunnanhallituksen edustaja Kirsti Handolin (vj. Kaisu Paulanto). YHTEYSTIEDOT Postiosoite Nurmijärven Vesi PL Nurmijärvi KäyntiosoitTEeT Vesilaskutus, asennustarkastus, laitoksen johto, verkoston suunnittelu Kunnanvirasto Keskustie 2b Nurmijärvi Käyttö ja kunnossapitotoiminta, liitostyöt, mittariasennus Kunnan keskusvarikko Varastotie Nurmijärvi Puhelin Keskus (09) (keskus) ASIAKASPALVELU Päivi Laakso asiakaspalvelusihteeri Puh. (09) paivi.laakso@nurmijarvi.fi Susanne Juslin-Aitoniemi asiakaspalvelusihteeri Puh. (09) susanne.juslin-aitoniemi@nurmijarvi.fi Arto Kiviluoma KVV-tarkastukset Puh arto.kiviluoma@nurmijarvi.fi VEDEN LAATUUN LIITTYVÄT KYSYMYKSET Kimmo Rintamäki käyttöpäällikkö Puh kimmo.rintamaki@nurmijarvi.fi Faksi Kunnanvirasto (09) Keskusvarikko (09) TONTTILIITYMÄT JA ASENNUKSET Pekka Pylkkänen putkimestari Puh Vikailmoitukset

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015

Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa 19.3.2015 Alueellinen Vesihuoltopäivä Kouvolassa Kouvolan Vesi Oy laadukasta vesihuoltoa Kouvolassa 77 vuotta Vesihuoltolaitos toimittaa asiakkailleen korkealaatuista terveydellisten vaatimusten mukaista puhdasta

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017

JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 JOHTOKUNNAN PEREHDYTTÄMINEN JÄRVENPÄÄN VESI 2017 MUISTITIKUN KANSIOSISÄLTÖ TIETOPAKETTI JÄRVENPÄÄN VEDESTÄ JA SEN TOIMINNASTA YLEISTÄ Järvenpään kaupungin vesiliikelaitoksen käyttämä nimi on Järvenpään

Lisätiedot

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI

PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI PAAVOLAN VESI OY Kyyräntie 33 92400 RUUKKI OHJEITA UUDELLE LIITTYJÄLLE 2015 Paavolan Vesi Oy vastaa vesihuollosta eli talousveden toimittamisesta ja jäteveden poisjohtamisesta Siikajoen kunnan alueella.

Lisätiedot

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011

KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 KÖYLIÖN KUNNAN VESILAITOKSEN VALVONTATUTKIMUSOHJELMA VUOSILLE 2007-2011 1. YLEISTÄ Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen, 461/2000 talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista, mukaan kunnan

Lisätiedot

METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1

METROPOLI JA VESI toimitusjohtaja Raimo Inkinen 17.3.2011 1 METROPOLI JA VESI 1 Helsingin seudun toimintaympäristö 14 kuntaa, ylikunnalliset organisaatiot 1.3 miljoonaa asukasta Liikenne ja ympäristöpalvelut kaupunkiseudulla: HSY 4 kaupunkia,vesi- ja jätehuolto,

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kemijärven lämpö ja vesi Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kaukolämpö tuotetaan paikallisesti kotimaisilla polttoaineilla. Kattavat palvelut asiantuntemuksella Kemijärven lämpö ja vesi Oy aloitti toimintansa

Lisätiedot

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja

Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätehuolto Ei ole olemassa jätteitä, on vain helposti ja hieman hankalammin uudelleen käytettäviä materiaaleja Jätteiden käyttötapoja: Kierrätettävät materiaalit (pullot, paperi ja metalli kiertävät jo

Lisätiedot

Vuorelan vesiepidemia 2012. Sirpa Hakkarainen Terveystarkastaja Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut

Vuorelan vesiepidemia 2012. Sirpa Hakkarainen Terveystarkastaja Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut Vuorelan vesiepidemia 2012 Sirpa Hakkarainen Terveystarkastaja Siilinjärven ympäristöterveyspalvelut Epidemiaepäily Tavanomaista enemmän vatsatautiin sairastuneiden yhteydenottoja Vuorelan terveysasemalle

Lisätiedot

Johtokunta Nurmijärven Vesi. Investointiohjelma Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi

Johtokunta Nurmijärven Vesi. Investointiohjelma Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi Johtokunta 14.6.2017 29 Liite nro 2 Nurmijärven Vesi Investointiohjelma 2018-2022 Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi Nurmijärven Vesi RAKENTAMISOHJELMAN PERIAATTEET VUOSILLE 2018-2022 Nurmijärven Veden

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.

Vesikolmio Oy. Yleisesittely 27.10.2014. www.vesikolmio.fi. Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11. Vesikolmio Oy Toimitusjohtaja Risto Bergbacka POHJOIS SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. 20.11.2014 OULU Yleisesittely Vesikolmio Oy on Kalajokilaaksossa toimiva tukkuvesilaitos. Osakkaina ovat Kalajoen, Ylivieskan,

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år. Risto Saarinen

Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år. Risto Saarinen Porvoon vesi johdossa 100 vuotta Borgå vatten i ledning i 100 år Risto Saarinen 1900-luvun alku Laajat epidemiat uhkasivat terveyttä Puutalokaupungin tulipalojen torjuminen oli vaikeaa Asiaa oli pohjustettu

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

Jäteveden- ja lieteenkäsittelyn tekniikat, riskienhallinta ja toteutukset

Jäteveden- ja lieteenkäsittelyn tekniikat, riskienhallinta ja toteutukset Jäteveden- ja lieteenkäsittelyn tekniikat, riskienhallinta ja toteutukset Lappeenrannan jätevesien käsittelyn YVA Hanhijärven asukastilaisuus 25.5.2015 Suunnittelupäällikkö Kristian Sahlstedt UUDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ FCG Planeko Oy VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN PÄIVITYS TIIVISTELMÄ 0536-C9049 25.11.2008 FCG Planeko Oy Tiivistelmä I SISÄLLYSLUETTELO 1 KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Vesihuollon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN

KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN KUIVAKÄYMÄLÄT KÄYTTÖÖN DT -TEKNOLOGIA TEKEE TULOAAN Raini Kiukas Käymäläseura Huussi ry DT keskus Kuivakäymälä kopli@kopli.fi HUOMIOITA NYKYTILANTEESTA MAAILMAN TÄRKEIN LUONNONVARA ON MAKEA VESI MEIDÄN

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät.

Vesihuoltolaitos toimii resurssit huomioon ottaen erittäin hyvin, ja valmius kehittää toimintaa taloudellisempaan ja toimintavarmempaan ovat hyvät. Ot sikko 3 Toiminta 2016 Vesihuoltolaitoksen henkilöstö 2016: 1 Vesihuoltomestari sekä 2,75 vesi- ja viemärilaitoksen hoitajaa. Yksi ympäristötekniikanopiskelija sijaisti vuosilomia 2kk. Ulkopuolisia urakoitsijoita

Lisätiedot

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014

ENERGIAA JÄTEVESISTÄ. Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 ENERGIAA JÄTEVESISTÄ Maailman käymäläpäivän seminaari - Ongelmasta resurssiksi - 19.11.2014 Watrec Oy palvelutarjonta Ratkaisut 1) Viranomaisprosessit 2) Selvitysprosessit 3) Asiantuntijaarvioinnit Asiantuntijapalvelut

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Miten sammutusveden jakelu/toimittaminen otetaan huomioon vesijohtoverkoston suunnittelussa - Ei vastausta

Miten sammutusveden jakelu/toimittaminen otetaan huomioon vesijohtoverkoston suunnittelussa - Ei vastausta Sammutusvesisuunnitelman liitetiedot SASTAMALA YHTEYSTIEDOT Vesihuollosta vastaava organisaatio, yhteystietoineen Sastamalan Vesi liikelaitos Jorma Tuomisto p. 050 517 0957 jorma.tuomisto@sastamala.fi

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö Uuden Jyväskylän Energiayhtiö 1 2 Johdanto Jyväskylän Energia yhtiöt on uuden Jyväskylän johtava, osaava ja palveleva energiayritys sekä haluttu työnantaja. Sen tavoitteena on kehittää alan osaamista ja

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen hillitseminen

Ilmastonmuutoksen hillitseminen Ilmastonmuutoksen hillitseminen Jyri Seppälä SYKE MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2011, Säätytalo, Helsinki Lähtökohtia Ilmastonmuutos etenee - vuosi 2010 oli toisiksi lämpimin vuoden 1880 jälkeen Kehittyneillä

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015

JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015 JÄRVI-SAIMAAN PALVELUT OY:N JA RANTASALMEN KUNNAN VÄLINEN SOPIMUS VESI- JA VIEMÄRILAITOSTEN YLLÄPIDOSTA VUONNA 2015 1. SOPIJAOSAPUOLET: Tilaaja: Rantasalmen kunta / vesi- ja viemärilaitos Y-tunnus 0166507-1

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

OULUN VESI laadukasta vesihuoltoa Oulussa vuodesta 1902 19.11.2014. Oulun Veden esittely. Pohjois Suomen vesihuoltopäivät Oulussa 19. 20.11.

OULUN VESI laadukasta vesihuoltoa Oulussa vuodesta 1902 19.11.2014. Oulun Veden esittely. Pohjois Suomen vesihuoltopäivät Oulussa 19. 20.11. Pohjois Suomen vesihuoltopäivät Oulussa 19. 20.11.2014 Oulun Veden esittely Jouni Lähdemäki OULUN VESI laadukasta vesihuoltoa Oulussa vuodesta 1902 kunnallinen liikelaitos viiden kunnan kuntaliitoksessa

Lisätiedot

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6

Päivitetty LIITE 4 Sivu 1/6 VUOSINA 2008-2015 TOTEUTETTAVAT KEHITTÄMISHANKKEET Vuorijärven vedenottamon 1.1 - vedenlaatuongelmat - vedenkäsittelylaitoksen - hyvälaatuinen talousvesi - 400 000 2008-2009 vesilaitos mangaanin- ja raudanpoisto-

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

Vedenhankintaratkaisut ja kaivot

Vedenhankintaratkaisut ja kaivot Vedenhankintaratkaisut ja kaivot Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutus Helsinki 5.5.2014 Vesihuoltolaitoksen verkostoon liittyminen, vesiosuuskunta tai oma kaivo

Lisätiedot

Johtokunta Päivitetty Nurmijärven Vesi. Investointiohjelma Nurmijärven Vesi

Johtokunta Päivitetty Nurmijärven Vesi. Investointiohjelma Nurmijärven Vesi Johtokunta 16.6.2015 Päivitetty 13.1.2016 Nurmijärven Vesi Investointiohjelma 2016-2020 Nurmijärven kunta Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi Nurmijärven Vesi RAKENTAMISOHJELMAN PERIAATTEET VUOSILLE 2016-2020

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä.

CleanuX-järjestelmään on myös mahdollista liittää kemia, jolloin puhdistusjärjestelmä kykenee poistamaan tehokkaasti myös fosforin jätevedestä. Asennusohje CleanuX Simple on järjestelmä jolla voit muuttaa olemassa olevat sakokaivosi toimimaan täysiverisen puhdistamon tavoin toimivaksi ja puhdistamaan jätevetesi toimivaksi todetulla tavalla. Puhdistus

Lisätiedot

Paikallislehtien kautta jaetaan seuraavaa tietoa: uutisointi käynnissä olevista ja valmistuneista hankkeista, jotka herättävät yleistä kiinnostusta

Paikallislehtien kautta jaetaan seuraavaa tietoa: uutisointi käynnissä olevista ja valmistuneista hankkeista, jotka herättävät yleistä kiinnostusta 1 (5) Nurmijärven Vesi Tiedotussuunnitelma 2014 Laadittu: 7.2.2014 Päivitetään: tammikuu 2015 1. Yleistieto Vesilaitoksen yleistietoa jaetaan seuraavien kanavien kautta: www-sivut paikallislehdet: Nurmijärven

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle

Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013: Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Tommi Fred, osastonjohtaja 1 Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030

Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030 Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.

Lisätiedot

Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut Kuinka erinomainen juomavesi syntyy? Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 3 Pääkaupunkiseudun raikkaan veden salaisuus on maailman pisin kalliotunneli. Raakavesi virtaa pääkaupunkiseudulle yli 120 kilometriä

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY Laboratorio TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 3.8.2017 17-2767 #1 1 (6) Vihdin kunta / Vihdin Vesi Saarikko Santeri vesilaitoksen johtaja PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro

Lisätiedot

JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN

JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN JÄTEVEDENPUHDISTAMOJEN EDELLÄKÄVIJÄ METSÄ-SAIRILAAN 1 PUHTAAMPI SAIMAA SYDÄMEN ASIANA Mikkelin Metsä-Sairilan alueelle kallion sisään rakennetaan uusi jätevedenpuhdistamo. Puhdistamon rakentaminen on osa

Lisätiedot

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström /

Kevään tonttihaun yleisötilaisuus Anders Öström / Kevään tonttihaun yleisötilaisuus 8.3.2017 Anders Öström / anders.ostrom@turunvesihuolto.fi Turun Vesihuolto Oy Vesiliikelaitos yhtiöitettiin 1.1.2017 Turun Vesihuolto vastaa vesihuollosta Turussa. Turun

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (5) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219962 (4774J/VALVLIYL), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

Vesijohtok Nurmijärven Vesi-liikelaitos talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vesijohtok Nurmijärven Vesi-liikelaitos talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Vesijohtok 14.12.2016 Nurmijärven Vesi-liikelaitos talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 Tuloslaskelma TP 2015 TA+muutokset 2016 TA 2017 2018 2019 Liikevaihto 6 882 682 7 256 765 7 456 140

Lisätiedot

Vesitornien vaikutus talousveden laatuun

Vesitornien vaikutus talousveden laatuun Vesitornien vaikutus talousveden laatuun Anna Pursiainen Roosa Saarinen Anna-Maria Hokajärvi Jenni Ikonen Tarja Pitkänen Ilkka Miettinen 24.1.2018 Vesitornien veden laatu / A. Pursiainen 1 Vesitornit rakenne

Lisätiedot

Järvenpääläisen vesiopas

Järvenpääläisen vesiopas Järvenpääläisen vesiopas Talousvesi Vesijohtovesi hankitaan Järvenpäähän Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymältä (tsvesi.fi) ja jätevedet johdetaan puhdistettavaksi yhteistoiminnassa Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Viikoilla työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta.

Viikoilla työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta. 23.10.2017 VIIKOT 43-48 (23.10.-3.12.2017): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt jatkuvat viikkojen 43-48 aikana työvaiheilla, joihin ei liityy ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden

Lisätiedot

13 Luottamushenkilön oikeus erota luottamustoimesta Tampereen Vesi Liikelaitoksen toimitusjohtajan päätöspöytäkirjat

13 Luottamushenkilön oikeus erota luottamustoimesta Tampereen Vesi Liikelaitoksen toimitusjohtajan päätöspöytäkirjat Tampere Pöytäkirja 2/2016 1 (9) Aika 20.10.2016, klo 15:30-18:54 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastus 13 Luottamushenkilön

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

Viikolla 42 työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta.

Viikolla 42 työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta. 16.10.2017 VIIKKOTIEDOTE VIIKKO 42 (16.10.-22.10.2017): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt jatkuvat viikolla 42 työvaiheilla, joihin ei liityy ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden

Lisätiedot

Jätevedet Elintavat vaikuttavat laatuun

Jätevedet Elintavat vaikuttavat laatuun Jätevedet Elintavat vaikuttavat laatuun Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä HSY Jätevedenpuhdistus/HSY vesihuollon toimiala Jätevedenpuhdistus HSY:ssä 2 Jätevedenpuhd istus/hsy Jätevettä syntyy

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA

ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA

Lisätiedot

Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet. Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto

Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet. Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto Jätevesilietteistä multaa ravinteiden kierrätyksen mahdollisuudet Mikko Wäänänen, HSY Vesihuolto 25.11.2014 Teollisuusjätevesien tarkkailu ja neuvonta Jätevedenpuhdistusosasto Jätevedenpuhdistus Lietteiden

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017

Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/ /2017 Liikelaitos Salon Vesi, Ehdotus vuoden 2018 talousarvioksi 1321/02.02.00.01/2017 Liikelaitos Salon Veden toimintastrategia 2018-2021 Liikelaitos Salon Vesi toimittaa asiakkailleen hyvälaatuista puhdasta

Lisätiedot

Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla. Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013

Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla. Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013 Mädätys HSY:n jätevedenpuhdistamoilla Mädätyksen rakenne- ja laitetekniikka seminaari 15.10.2013 HSY - Helsingin seudun ympäristöpalvelut kuntayhtymä HSY tuottaa jäte- ja vesihuoltopalveluita yli miljoonalle

Lisätiedot

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle - Lannankäsittelytekniikat nyt ja tulevaisuudessa- Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy 6/30/2009 4/15/2009 12/10/2010

Lisätiedot

Suomalaisen vesilaitostoiminnan vahvuudet ja heikkoudet

Suomalaisen vesilaitostoiminnan vahvuudet ja heikkoudet Suomalaisen vesilaitostoiminnan vahvuudet ja heikkoudet Timo Heinonen Hallituksen puheenjohtaja, Vesilaitosyhdistys Toimitusjohtaja, HS-Vesi 16.12.2011 1 Timo Heinonen, HS-Vesi, VVY Esityksen sisältö Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Henkilöstön koulutussuunnitelma 2018

Henkilöstön koulutussuunnitelma 2018 1 (10) Henkilöstön koulutussuunnitelma 2018 Järvenpään Vesi 5.9.2017 Järvenpään Vesi Seutulantie 12, PL 41, 04401 Järvenpää Vaihde (09) 27 191 www.jarvenpaa.fi/vesihuolto Y-tunnus 0125641-4 vesihuoltolaskutus@jarvenpaa.fi

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

Nummimäen vesiosuuskunta varautumissuunnitelma

Nummimäen vesiosuuskunta varautumissuunnitelma Nummimäen vesiosuuskunta varautumissuunnitelma 30.12.2016 Versionhallinta: Muutospäivä: Muutos: Muutoksen tekijä: Laatimiseen osallistuneet yhteistyötahot: Hanna Nieminen, hankekoordinaattori, Nurmijärven

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

Kaikki alkaa puhtaasta vedestä Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Kaikki alkaa puhtaasta vedestä Helsingin seudun ympäristöpalvelut Kaikki alkaa puhtaasta vedestä Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 3 On lottovoitto juoda suomalaista. Maapallon vedestä yli 97 prosenttia on suolapitoista. Ja kun kolmesta prosentista vähennetään lumen

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

LOIMAAN VESI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

LOIMAAN VESI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Liite 1 / 7.12.2016 LOIMAAN VESI KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Loimaan Vesi -liikelaitoksen johtokunnan 7.12.2016 (58. ) hyväksymä LOIMAAN VESI TALOUSARVIO 2017 1 LOIMAAN VEDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

Lisätiedot

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014

Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Muukko - Ilottulan vesihuoltohanke 27.3.2014 Taustaa Pohjaveden puolesta kansalaisaloite (2007) LrV esitys Lpr KH:lle toiminta-alueista 30.3.2010 Lpr Seudun Ympäristötoimen selvitys alueen vesihuollosta

Lisätiedot

Vesiturvallisuus Suomessa. Ilkka Miettinen

Vesiturvallisuus Suomessa. Ilkka Miettinen Vesiturvallisuus Suomessa Ilkka Miettinen 29.9.2015 Ilkka Miettinen 1 Kyllä Suomessa vettä riittää Kuivuus maailmanlaajuinen ongelma Suomi Runsaat vesivarat: pinta- (235 km 3 ) ja pohjavedet (6 milj. m

Lisätiedot

Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2008-2010. Maastotöiden tuloksia Projektikoordinaattori Susanna Pakula 25.2.

Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2008-2010. Maastotöiden tuloksia Projektikoordinaattori Susanna Pakula 25.2. Karjalan kylien sanitaation kehittäminen 2008-2010 Maastotöiden tuloksia Projektikoordinaattori Susanna Pakula 25.2.2010 Petroskoi Vuoden 2008 tulokset Selvitettiin kiinteistöjen vedenhankintaa, käymälöiden

Lisätiedot

Johtokunta , liite nro 1. Nurmijärven Vesi. Rakentamisohjelma Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi

Johtokunta , liite nro 1. Nurmijärven Vesi. Rakentamisohjelma Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi Johtokunta 24.1.2018 1, liite nro 1 Nurmijärven Vesi Rakentamisohjelma 2018-2022 Nurmijärven kunta Nurmijärven Vesi Nurmijärven Vesi Nurmijärven Veden rakentamisohjelman periaatteet vuosille 2018 2022

Lisätiedot

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma

Pudasjärven kaupunki. Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pudasjärven kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma 12.10.2015 Vesihuollon termejä Vesihuolto; vesihuollolla tarkoitetaan veden johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä

Lisätiedot

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi TESTAUSSELOSTE 17-11019 1 (6) Talousvesi #1 13.6.2017 Pyhärannan Kunta Tekninen osasto Talousvedet Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Tilausnro 292426 (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut 1.6.2017, näytteet otettu

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Nrj Vesi jk 6.9.2017 36 Liite nro 2 Talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Nurmijärven Vesi-liikelaitos 0 Tuloslaskelma TP 2016 TA+muutokset 2017 1 TA 2018 2019 2020 Liikevaihto 7 427 111

Lisätiedot

Vantaanjoen veden laatu ja kuormitus toimenpiteet hyvän tilan saavuttamiseksi. Kirsti Lahti toiminnanjohtaja

Vantaanjoen veden laatu ja kuormitus toimenpiteet hyvän tilan saavuttamiseksi. Kirsti Lahti toiminnanjohtaja Vantaanjoen veden laatu ja kuormitus toimenpiteet hyvän tilan saavuttamiseksi Kirsti Lahti toiminnanjohtaja Kirsti Lahti KUVES 40 vuotta Heureka 26.5.2016 1 Vantaanjoen vesistön eri osien soveltuvuus talousveden

Lisätiedot

Tässä asiakirjassa määritellään Jyväskylän Energia Oy:n vesiliiketoiminnalle luovutettavien vesijohtojen puhdistus ja desinfiointi.

Tässä asiakirjassa määritellään Jyväskylän Energia Oy:n vesiliiketoiminnalle luovutettavien vesijohtojen puhdistus ja desinfiointi. Vastuuhenkilö: Jukka Tyrväinen pvm: 17.9.2008 Sivu 1/9 1. Asiakirjasta Tässä asiakirjassa määritellään Jyväskylän Energia Oy:n vesiliiketoiminnalle luovutettavien vesijohtojen puhdistus ja desinfiointi.

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Vesihuollon häiriötilanne ja siihen varautuminen

Vesihuollon häiriötilanne ja siihen varautuminen Vesihuollon häiriötilanne ja siihen varautuminen SuoVe hanke 2017 Vesa Arvonen Esityksen sisältö Vesihuollon häiriötilanne Varautuminen vesihuollon häiriötilanteisiin Vesihuollon häiriötilanne Vesihuollon

Lisätiedot

Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely

Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely Talousveden laatu ja pohjaveden käsittely Aino Pelto-Huikko Tutkija, DI 5.6.2014 Kankaanpää Vesivälitteiset epidemiat 69 vesiepidemiaa vuosina 1998 2010 Suurin osa (pienillä) pohjavesilaitoksilla (25)

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Vuoden vaihteen jälkeen työt jatkuvat Virtasalmenkadun läheisyydessä.

Vuoden vaihteen jälkeen työt jatkuvat Virtasalmenkadun läheisyydessä. 4.12.2017 VIIKOT 49-52/2017 ja 1/2018 (4.12.2017-7.1.2018): Päävesijohto Itkonniemi Kelloniemi saneeraustyöt jatkuvat työvaiheilla, joihin ei liityy ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset. Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö

Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset. Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvesiasetuksen ja talousveden radioaktiivisuuden valvonnan muutokset Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Talousvesiasetuksen (461/2000) muutos Ministerille allekirjoitettavaksi toukokuun

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 1 KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 Tekninen lautakunta 13.12.2017 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 13.12.2017 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 5/ (9) Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 5/ (9) Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 5/2018 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:30 Paikka Kuopion Veden toimitila, Haapaniementie 30, NH Roihu Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Eero

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/ (8)

Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/ (8) Kuopion Vesi Liikelaitos Pöytäkirja 9/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 16:00-16:30 Paikka Itkonniemen vesilaitos, Itkonniemenkatu 81 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Antti Tapaninaho,

Lisätiedot