Smail. Normit, säätönuppi ja fillari, Oras Tynkkysen kolme ilmaston- muutosasetta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Smail. Normit, säätönuppi ja fillari, Oras Tynkkysen kolme ilmaston- muutosasetta"

Transkriptio

1 Smail Kumppanuuden rakentaja Normit, säätönuppi ja fillari, Oras Tynkkysen kolme ilmaston- muutosasetta 12 Fortum ja Skanska, ympäristötehokkaammat yhdessä Äiti pärjää hyvin Kontulan ryhmäkodissa 8 20

2 Teksti: Tiina Ruulio Kuva: Jyrki Vesa Tärkeintä Tärkeintä on rakkaus ja aito välittäminen Kun golfaaja menettää fokuksen kohteeseensa, voi pallo mennä minne tahansa. Golfissa on tärkeää määritellä tarkasti se kohde, johon haluaa pallon menevän, kommittoitua siihen ja luottaa omaan tekemiseensä. Samaa voi soveltaa elämään yleensä. Aloitin golfin 80-luvun lopussa. Mieheni suoritti green cardin ollessaan ensimmäistä kertaa kentällä. Hänen työtoverinsa soittivat minulle saunasta ja sanoivat, että minun on parasta aloittaa golf tai muuten jään golfleskeksi. Menin seuraavana viikonloppuna Nordcenteriin kokeilemaan ja jäin heti kiinni tähän lajiin. Kun maila osuu palloon ja napsahtaa oikealla tavalla se on se. Poikamme Ville syntyi samana vuonna. Hän nukkui kuomuvaunuissa, ja minä löin palloja Nevas Golfin rangella. Välillä nostin vauvan pystyyn ja sanoin, että katso nyt, mitä äiti tekee. Ville ryhtyi pelaamaan kolmevuotiaana ja kilpailemaan viisi vuotta myöhemmin. Asuimme tuolloin Greenwichissa, Yhdysvalloissa. Ville on lahjakas pelaaja, jolla käden ja silmän koordinaatio toimii hyvin kuten isälläänkin. Hän opiskelee taloustieteitä University of Tulsassa Oklahomassa ja pelaa college-golfia. Seurasin Villen kilpailemista vuosia matkustamalla hänen kanssaan. Samalla minulla oli etuoikeus nähdä USA:n ja Euroopan parhaita junioripelaajia. Se oli kiehtovaa. Kun lapset olivat pieniä, meillä oli kotona sellainen työnjako, että minä nousin ensin viikonloppuaamuisin ja lähdin pelaamaan kotikaupunkimme kentälle. Aikavarausta takaysille ei tarvittu. Riitti, että oli paikalla riittävän aikaisin eli viideltä aamulta. Tulin kotiin puoli kymmeneltä, minkä jälkeen mieheni lähti pelaamaan. Kun lastenhoitaja järjestyi, pääsimme pelaamaan yhdessä. Golf on mentaalinen peli ja yksi kaikkein vaikeimmista lajeista. Se on kutakuinkin ainut laji, jossa voi taantua, vaikka lisää pelaamista. Golf pitää nöyränä ja opettaa myönteistä ajattelutapaa ja asennetta. Se on sosiaalinen peli, joka tuo ihmisiä yhteen. 2

3 Kuka? Helvi Väisänen, Skanskan asiakkuusjohtaja, ekonomi Tärkeintä työssä on oikea asenne, jota olen oppinut myös golfista. Asuin 15 vuoden jakson Yhdysvalloissa. Perustin asiakaskunnan kanadalaiselle Global Vision Internationalille Yhdysvaltain itärannikolle ja kehitin Match Point Median liiketoimintaa. Palasimme perheen kanssa Suomeen syksyllä Se ei ollut paluumuutto, vaan kokonaan uusi aloitus. Suomi oli muuttunut ja niin minäkin. Yhdysvalloissa vietetyt vuodet koulivat: minun oli mentävä jatkuvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, kokeiltava, mikä toimii, ja pysyttävä avoimella mielellä. Olen nyt ollut Suomessa ja Skanskalla 2,5 vuotta ja löytänyt paikkani. Tärkeintä elämässä on rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen. Kaikki muu tulee sen jälkeen. 3

4 Tässä ja nyt 8Kerrostalon parkkihallissa latautuva pieni vihreä auto on konkreettinen esimerkki Skanskan ja Fortumin yhteishankkeesta, jolla ne 8kehittävät tulevaisuuden kaupunkien energiaratkaisuja. Espoon Adjutantti on parasta A-energialuokkaa. 11 Ympäristön adjutantit 30 Asuntoministeri Jan Vapaavuori ennakoi puheessaan nusteollisuus RT:n 90-vuotislounaalla, että ilmasto- ja enerrakengiakysymysten merkitys kasvaa vielä enemmän ja nopeammin kuin nyt uskommekaan. Näin erityisesti rakennetussa ympäristössä, jonka osuus kokonaisenergiankulutuksesta on peräti 40 % ja jossa energian käyttöön pystytään helpoimmin ja tehokkaimmin vaikuttamaan. Nollaenergiatavoitteet toimivat rakennusalalla voimakkaina muutoksen ajureina. Ne edellyttävät entistä tiiviimpää yhteistyötä niin alan sisällä kuin yli toimialarajojenkin. Rakennuttajien, rakentajien, suunnittelijoiden ja tuotetoimittajien on yhdistettävä osaamisensa, mihin pyrkii myös hiljattain perustettu Green Building Council Finland. Skanska, Fortum ja ABB tarjoavat puolestaan esimerkin kehityshankkeesta, jossa rakentamisen asiantuntemus kohtaa teknologiatietämyksen (sivut 8 11). Adjutantin kerros- Kotipesä muuttajalle Antonio Jerkku Da Costa halusi rakentaa pesäpaikan muuttolinnuille, jotka kesän kynnyksellä palaavat Suomeen hänen omalta kotiseudultaan Keski-Afrikasta. Linnunpöntön rakentaminen oli hakijoille yksi testityö ensimmäiseen maahanmuuttajille suunnattuun rakennusalan oppisopimuskoulutukseen. 24 Elintärkeässä hoidossa kolme kertaa viikossa Helsingin Pitäjänmäelle valmistui Suomen ensimmäinen ulkoistettu hemodialyysiyksikkö, jossa HUSin valitsemat munuaispotilaat saavat elintärkeää hoitoa kolme kertaa viikossa. 4

5 12 keittiön Kansanedustaja Oras Tynkkyselle ilmastonmuutoksen ehkäiseminen on kokopäivätyötä. Hän tekee sitä polkupyörän satulassa, eduskunnan lehtereillä ja kotona pöydän ääressä. Ullevin stadionin vierestä löytyy Pohjoismaiden vihrein toimistotalo. Göteborgin uusi maamerkki on Pohjoismaiden 16 ensimmäisenä toimistotalona saanut korkeimman eli platinatason LEED-esisertifioinnin. Vuokralaisia huipputason ympäristötehokkuus houkuttaa ja koukuttaa. Merja Vuoripuro päätoimittaja talo tuottaa aurinkoenergiaa muun muassa sähköauton lataamiseen ja antaa asukkaille uusia keinoja energian, sähkön ja veden säästämiseen. Siirryn elokuussa tarkastelemaan ympäristökysymyksiä ja muita innostavia muutosvoimia koko toimialan näkökulmasta. Yhteistyöni kuitenkin jatkuu uudessa muodossa sekä Skanskan että teidän, Smailin lukijoiden kanssa. 20 Tärkeintä... 2 Pääkirjoitus... 4 Nostot... 6 Tulevaisuudenkuva Kuvatut Huomenna x väite Kansaedustaja Oras Tynkkysen kuvasi kanteen Susanna Kekkonen. Uusin tutkimus ja tekniikka sujuvoittavat muistisairaan arkea Päivi Tanskasen mieltä lämmittää hänen äitinsä Pirkko Rissasen viihtyminen ja pärjääminen Kontulan uuden vanhustenkeskuksen ryhmäkodissa. Keskuksen suunnittelua ja rakentamista on ohjannut tuorein tieto dementiapotilaiden hoidosta ja palveluista. Julkaisija: Skanska Oy, PL 114, Helsinki Päätoimittaja: viestintäpäällikkö Merja Vuoripuro, puhelin Toimitus ja ulkoasu: Viestintätoimisto Selander & Co. Oy puhelin Taitto: Juha Immonen Paino: Hämeen Kirjapaino Oy, 6/2010 Painos: kpl Paperi: MultiArt Silk 130g/m 2 Osoitteenmuutokset ja palaute: tai puhelin

6 Nostot Skanska perustajajäsenenä Suomen Green Building Councilissa Skanska on mukana perustajajäsenenä huhtikuussa perustetussa Green Building Council Finlandissa (FIGBC). Yhdistys kokoaa kestävän kehityksen osaamista Suomessa ja edustaa jäseniään aihepiiriin kuuluvissa asioissa kotimaassa ja kansainvälisesti. FIGBC:n tavoitteena on rakennetun ympäristön kestävän kehityksen käytäntöjen ja kiinteistöjen ympäristöluokitusten edistäminen. Energia- ja ympäristötehokkuuden huomioimisella voi olla merkittävää hyötyä suomalaisille rakennetun ympäristön omistajille, sijoittajille, käyttäjille, rakentajille ja suunnittelijoille. Yhdistys pyrkii myös liittämään alan suomalaiset toimijat osaksi kansainvälistä Green Building Council -verkostoa, välittämään tietoa ja osaamista aihepiiristä sekä aktivoimaan siitä käytävää keskustelua. Suomen Green Building Councililla on 29 perustajajäsentä, ja yli 30 organisaatiota on ilmoittanut halukkuudestaan liittyä yhdistyksen jäseneksi. Skanska Oy:n toimitusjohtaja Juha Hetemäki kuuluu yhdistyksen hallitukseen, joka yhdessä toimikuntien kanssa toteuttaa yhdistyksen tehtävää. Oppisopimuskoulutuksesta kiitettävä Helsingin oppisopimustoimisto palkitsi toukokuussa Skanska Talonrakennuksen esimerkillisenä oppisopimuskouluttajana. Kiitettävään kouluarvosanaan yltävää rakennusalan perustutkintokoulutustaan Skanska on järjestänyt vuodesta 2006 lähtien Helsingin lisäksi Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Mikkelissä. Nyt Skanska on aloittamassa ensimmäisen maahanmuuttajille suunnatun rakennusalan oppisopimuskoulutuksen. Lisää maahanmuuttajien oppisopimuskoulutuksesta, s. 30 Tupsulakit tulevaisuusopissa Skanska teki keväällä korkeakouluhistoriaa tuottamalla ensimmäisenä suomalaisyrityksenä oman, täyden opintojakson: Tulevaisuuden rakentajat -kurssin. Tampereen teknillisen yliopiston rakennustuotannon ja -talouden teekkarit saivat kurssista 24 opintopistettä. Skanskalaisten luennoitsijoiden aiheet ulottuivat rakentamisen megatrendeistä, johtamisesta ja ympäristöasioista tuotannon ohjaukseen, toimitusketjuihin ja tietomalleihin. Kurssin ohjaaja oli professori Teuvo Tolonen. Kuva: Ville-Valtteri Visuri Kuva: Skanska Bonustason turvallisuutta Porin ja Helsingin välisen valtatie 2:n parannusurakka luovutettiin viime vuonna tilaajalleen Tiehallinnolle turvallisesti: viimeisenä vuonna tapaturmataajuus oli nolla. Kaksivuotinen urakka oli liikennejärjestelyjen ja -ohjauksen kannalta hyvin haastava. Projekti koostui yhteensä 17 osakohteesta, ja useissa kohteissa tehtiin töitä samanaikaisesti vilkkaasti liikennöidyn valtatien varrella. Liikennejärjestelyt toimivat erinomaisesti, ja töiden aiheuttama haitta liikenteelle oli urakkatarjouksen sallimaa määrää vähäisempi. Näiden kahden tekijän ansiosta tilaaja maksoi Skanska Infralle merkittävän bonuksen. Skanska toteutti projektin kokonaishintaperusteisena suunnittele toteuta-urakkana. Opiskelijat haluavat Skanskalle Skanska on rakennusalan opiskelijoiden keskuudessa halutuin työnantaja toista vuotta peräkkäin. Myös muiden teknisen alan ja luonnontieteiden opiskelijoiden joukossa Skanskaa arvostetaan työnantajana merkittävästi edellisvuotta enemmän. Tulokset käyvät ilmi yritysten työnantajakuvaa korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa mittaavasta Universum Employer Branding tutkimuksesta. Janita Honkasen kuvasi Matti Matikainen 6

7 Havainnekuva: S.O.M.A. Oy Turvallisuuden malli Kuva: Rudus Rakennustyömaalla seisovan mallinuken ilme ei kerro mitään. Ympärillä olevat turvakaiteet ja -verkot sen sijaan puhuvat selvää kieltä: tällaiselta näyttää turvallinen työmaa. Mallinukke seisoo Espoon Ämmässuolla sijaitsevassa Rudus-turvapuistossa, jossa Skanska on mukana yhteistyökumppanina. Olemme pyrkineet luomaan mahdollisimman aidon kaltaisen rakennustyömaan, jota käytetään tapaturmattoman työmaan oppimisympäristönä, Skanskan turvallisuuspäällikkö Antti Leino kertoo. Oppijoina turvapuistossa ovat yhteistyökumppaneiden oman henkilöstön lisäksi muun muassa aliurakoitsijat. Puistossa on useita esimerkkejä rakennusalalla sattuneista tapaturmista. Oppilaille kuvaillaan onnettomuuden kulku ja erityisesti se, kuinka onnettomuus on vältettävissä. Muuttovalmis, virtuaalisesti Vuoden 2012 alussa valmistuvan Skanskan uuden Suomen-pääkonttorin suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään tietomallintamisen mahdollisuuksia hyvin laaja-alaisesti. Uusimpana sovelluksena Skanska otti käyttöön tilanhallintajärjestelmän, jolla sisustamisen lisäksi voidaan hallita kalusteiden ja käyttäjien tietoja. Oikeisiin mittoihin mallinnettujen kalusteiden sijoittelu sentilleen oikein mitoitettuun pohja-alaan antaa tarkan kuvan lopputuloksesta. Esimerkiksi väliseinien ja pilareiden vaikutus kalustukseen on helppo testata. Myös tilojen muutokset on helppo suunnitella järjestelmän avulla, Skanskan hallintopäällikkö Merja Vuorinen kuvailee ja lisää, että järjestelmästä saa myös kattavasti tilojen käyttöön liittyviä kustannustietoja. Virtuaalimallinnukseen erikoistuneen S.O.M.A. Oy:n Skanskalle ja sen asiakkaille kehittämä järjestelmä hyödyntää rakennuksen tietomallia, ja sen käyttöliittymä toimii sekä kaksi- että kolmiulotteisessa näkymässä. Havainnekuva: S.O.M.A. 7

8 Teknologiayrityksillä on arvokasta tietoa, jota tulee hyödyntää jo suunnitteluvaiheessa, jotta saamme aikaan ilmastonmuutoksen kannalta vaikuttavamman lopputuloksen. Pystymme huomioimaan pelkän rakennuksen energiankulutuksen sijasta koko energiantoimitusketjun. Roy Antink, Skanska Teksti: Virpi Hopeasaari Kuvat: Jyrki Vesa 8

9 Eri tulokulma, yhteinen suunta Kun yritysten toimialarajat ylitetään ennakkoluulottomasti, kestävän kehityksen haasteet voivat kääntyä ilmastonmuutosta ehkäiseviksi mahdollisuuksiksi. Tähän luottavat Skanska ja Fortum. Kuin tilauksesta aurinko alkaa loistaa Fortumin pääkonttorin pihalla Espoon Keilaniemessä. Aurinko tai tarkemmin aurinkoenergia on yksi yhteinen aihe, joka kiinnostaa pihalle kuvattavaksi saapuneita Fortumin Marie Fossumia ja Skans- kan Roy Antinkia. Fossum on Fortumin uusista liiketoiminta-alueista vastaava johtaja. Projektipäällikkö Antink kuuluu Skanska-konsernin ympäristötehokkaan rakentamisen työryhmään, ja hänellä on myös 10 vuoden kokemus energiateollisuuden projektikehityspalveluista. Aurinkoenergian käyttö kiinteistöjen sähköntuotannossa on ollut Fossumille ja Antinkille yhteinen puheenaihe erityisesti Skanskan ja Fortumin yhteisessä Sustainable Urban Living -kehityshankkeessa. Se tähtää kaupunkiasumiseen, jossa talojen nettoenergiankulutus on hyvin vähäistä tai jossa päästään jopa nollakulutukseen. Pyrkimyksenä on entistä tiukempien päästötavoitteiden saavuttaminen sekä uudenlaisten asumisen ja liikkumisen ratkaisujen kehittäminen. Paikallinen aurinko- ja tuulienergiantuotanto, sähköiset kulkuneuvot ja monet muut uudet teknologiset ratkaisut tekevät tuloaan markkinoille. Yhteistyössä rakentajan kanssa saamme rakentamisen asiantuntemuksen sekä tiedon siitä, mitä kuluttajat asumiseltaan haluavat. Marie Fossum, Fortum 9

10 Uskomme, että uusiutuvilla energiavaroilla on tärkeä rooli tulevaisuuden kaupunkiasumisessa. Kuva: Fortum Matala- ja nollaenergiaratkaisujen löytäminen tulevaisuuden kaupunkien energiamalleiksi on keskeinen tavoite, kun pyritään kohti kestävämpää asuinympäristöä, Roy Antink kiteyttää. Pilottien pihit sähköautot Skanskan ja Fortumin yhteistyön konkreettisena tavoitteena on kaupunkien yleisimpään asumismuotoon eli kerrostaloasumiseen sovellettava konsepti, jossa paikallisesti tuotettua uusiutuvaa energiaa hyödynnetään muun muassa sähköautojen lataamiseen. Yhteistyön ensimmäinen pilottikohde on Tukholman Kungsholmenilla sijaitseva Lindhagensterrassen-kerrostalo. Talon katolle asennetut aurinkopaneelit tuottavat sähköä noin kwh vuodessa. Aurinkosähköllä ladataan asukkaiden yhteisessä käytössä oleva sähköauto sekä valaistaan rappukäytävä, pesutupa ja muita talon yhteisiä tiloja. Kun osa talon vaatimasta sähköstä tuotetaan uusiutuvan aurinkoenergian avulla, talon ympäristövaikutukset ovat pienemmät kuin tavallisen vastaavan kerrostalon. Mitä vähemmän uusiutumatonta energiaa tarvitsee hyödyntää, sitä paremmin ilmastonmuutosta voidaan torjua, Antink painottaa. Suomessa vastaava pilottihanke As. Oy Espoon Adjutantti on käynnistymässä. Adjutantissa on menty Ruotsin projektia pidemmälle, sillä aurinkopaneeleja tulee olemaan enemmän ja rakennuksessa on käytetty myös muita energiatehokkuutta lisääviä ratkaisuja. (Katso seuraavan sivun artikkeli.) Sama suunta yhdistää Skanskan ja Fortumin strategioihin yhteiset kiinteistöjen energiatavoitteet istuvat luontevasti. Fortum tähtää hiilijalanjälkeä pienentäviin ja kestävää kehitystä edistäviin energiaratkaisuihin. Skanskan tavoitteena on olla ympäristötehokkuudessa johtava rakentaja ja projektikehittäjä. Skanska pyrkii jatkuvasti vähentämään rakentamisen ja rakennusten ympäristövaikutuksia. Ympäristötehokkuuden keskeisiä osa-alueita Skanskalle ovat energian käyttö, materiaalien valinta ja kierrätys sekä kestävä maankäyttö. Uskomme, että uusiutuvilla energiavaroilla on tärkeä rooli tulevaisuuden kaupunkiasumisessa. Paikallinen aurinko- ja tuulienergiantuotanto, sähköiset kulkuneuvot ja monet muut uudet teknologiset ratkaisut tekevät tuloaan markkinoille. Meille on tärkeää saada mahdollisimman paljon tietoa ja kokemusta näistä uusista mahdollisuuksista, Fortumin Marie Fossum kertoo. Skanska tuo yhteistyöhömme rakentamisen asiantuntemuksen sekä tiedon siitä, mitä kuluttajat asumiseltaan haluavat. Jotta voimme Fortumissa ymmärtää ja hyödyntää uusia kaupunkiasumiseen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia, tarvitsemme Skanskan edustamaa osaamista. Energiatehokkuuden eturintamassa myös maailmanlaajuisesti Skanska ja Fortum ovat kaksi niistä 61 kansainvälisestä yrityksestä, jotka ovat allekirjoittaneet* ) niin kutsutun EEB-julistuksen (Manifesto for Energy Efficiency in Buildings). Julistuksessa yrityksiä kannustetaan sitoutumaan jatkuviin ja konkreettisin toimiin rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi. EEB on World Business Council for Sustainable Development -organisaation tuella perustettu projekti, jossa on mukana erityisesti energia- ja teknologiayrityksiä sekä rakennusmateriaalien ja -laitteiden valmistajia. Skanska on joukon ainoa rakennusyritys. Suomalaisyrityksistä julistuksen on allekirjoittanut myös Metsäliitto-konserni. * ) mennessä EEB Manifesto: Teknologiaratkaisut projektin kärkeen Perinteisesti projektirakentamisen prosessi etenee tiukan hierarkisessa järjestyksessä. Esimerkiksi energiayhtiöiden erikoisosaaminen ehtii useimmiten mukaan vasta siinä vaiheessa, kun hankkeen laajuus ja organisaatio on jo lyöty lukkoon ja rakentaminenkin mahdollisesti aloitettu. Teknologiaratkaisujen muuttaminen tai lisääminen siinä vaiheessa on työlästä ja kallista. Teknologiayrityksillä on korvaamattoman arvokasta tietoa, joka pitää saada mukaan heti hankkeen alusta lähtien. Silloin rakentajalla on mahdollisuus valita käytettävät teknologiat ja materiaalit paremmin ja saada aikaan erityisesti ilmastonmuutoksen kannalta vaikuttavampi lopputulos. Kun teemme jo suunnitteluvaiheessa yhteistyötä Fortumin kanssa, pystymme huomioimaan pelkän rakennuksen energiankulutuksen sijasta koko energiantoimitusketjun, Roy Antink korostaa. Skanskan ja Fortumin yhteistyön kehittämiseksi Marie Fossum pitää hyvin tärkeänä pilottiprojektien tarkkaa evaluointia. Seuraava vaihe on kerätä mahdollisimman paljon tietoa siitä, miten asukkaat suhtautuvat omaan energiantuotantoon ja miten he hyödyntävät sähköauton ja seurantajärjestelmien kaltaisia teknologioita. Sen mukaan osaamme kehittää hankkeita edelleen. 10

11 Mäkkylään nousee aurinkoenerginen Adjutantti Skanska jatkaa Espoon Leppävaarassa kesällä 2007 aloittamaansa Mäkkylän uuden asuinalueen rakentamista. Seuraavaksi alkava kohde on As. Oy Espoon Adjutantti, jossa rakentamisen ja asumisen ympäristötehokkuus on otettu huomioon mahdollisimman kattavasti. Kohde on myös osa ympäristö- ja energia-alan strategisen huippuosaamisen keskittymän Cleen Oy:n teemaohjelmaa. Sen kehittämisteemoja ovat muun muassa hajautettu energiantuotanto ja älykkäät sähköverkot. Havainnekuva: Gullichsen Vormala Arkkitehdit Espoon Adjutantin energialuokka on A eli paras mahdollinen. Se tarkoittaa, että talossa on muun muassa lämmitysenergian ja kiinteistösähkön käyttöön liittyviä ratkaisuja, jotka vähentävät talon energiankulutusta ja tehostavat energian hyödyntämistä. Adjutantti tuottaa aurinkopaneeleilla kiinteistön käyttöön sähköä, jota käytetään muun muassa valaistukseen, ilmastointiin ja talon yhteisen sähköauton lataamiseen. Jos tuotetun aurinkoenergian määrä ylittää oman tarpeen, ylijäämä voidaan syöttää Fortumin kiinteään sähkönjakeluverkkoon. Talon asukkaat voivat käyttää sähköautoa omiin menoihinsa yhteisesti sovittavien periaatteiden mukaisesti. Taloon tulee neljä sähköauton latauspistettä. Auton hankinnalla Skanska ja Fortum haluavat kannustaa asukkaita myös omien sähköautojen hankkimiseen. Sähköauton vaatiman sähkön tuottaminen uusiutuvalla aurinkoenergialla on ympäristötehokas ratkaisu. Sähköauto myös käyttää energiaa tehokkaalla hyötysuhteella. Adjutantissa otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa asuinkerrostalossa asuntokohtainen järjestelmä, jossa asuntojen sähkölaitteet voidaan kytkeä yhtenäiseksi energiatehokkaaksi verkoksi. Verkko mukautuu käyttäjien haluamalla tavalla, jolloin pienetkin energiasäästökohteet on mahdollista hyödyntää nopeasti ja tarkasti. Verkkoa säädetään ABB:n väylätekniikalla. Kun asunnon laitteita ja talotekniikkaa kuten valaistusta ja lämmitystä säädetään ja ohjataan samalla järjestelmällä, on mahdollista päästä merkittäviin säästöihin. Talon kokonaisenergiankulutusta pyritään vähentämään myös varustamalla talo KONEen uudenlaisella hissillä, joka kuluttaa huomattavasti vähemmän energiaa kuin perinteiset hissit. Lisäksi alaspäin tulevan hissin jarrutusenergia saadaan hyödynnettyä ja siirrettyä takaisin sähköverkkoon. 11

12 Ilmastonmuutos yhdistää kolme Orasta Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen (32) elää ilmastonmuutosta. Se on aihe ja ilmiö, joka on hänelle läsnä joka päivä, kaikissa hänen kolmessa näkyvässä roolissaan. Kansanedustaja Oras Tynkkynen vastaa vihreiden eduskuntaryhmässä ilmasto- ja energiapolitiikasta ja on valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija. Kansanedustajana hän ottaa kantaa myös rakentamisen energiatehokkuuteen. Kansalainen Oras Tynkkynen pohtii arkipäivän ratkaisujensa ympäristövaikutuksia ja on erityisen kiinnostunut asumisensa energiankulutuksesta. Hän uskoo edistyksellisen mittaustekniikan pienentävän tuntuvasti asumisen energiakuormaa. Pyöräilijä Oras Tynkkynen on fillaroinut koko ikänsä, eikä hän edes omista ajokorttia. Nyt hänet on valittu Vuoden pyöräilijäksi. Hän on esimerkkinä kestävän liikkumiskulttuurin puolesta ja tehnyt ilmastopoliittisia tekoja, jotka edistävät pyöräilyä merkittävänä ja päästöttömänä tulevaisuuden liikennemuotona, palkitsijat perustelevat. 12

13 Teksti: Jussi Förbom ja Ari Selander Kuvat: Susanna Kekkonen Kansanedustaja Oras Tynkkysen mielestä energiatehokkuus on tärkein, kestävin ja halvin tapa vähentää päästöjä, ja se on otettava energiapolitiikan kärkitavoitteeksi. Suomessa on hänen mielestään paljon mahdollisuuksia tehostaa energiankäyttöä kaikilla sektoreilla, mutta erityisesti rakentamisessa. Enää ei riitä, että noudatetaan energiatehokkuusnormeja juuri rimaa hipoen. Ne tiukkenevat seuraavan kerran jo vuonna 2012 ja todennäköisesti jälleen joitakin vuosia myöhemmin. Fiksujen rakennusliikkeiden kannattaa varautua tähän ennalta ja alkaa rakentaa huipputehokkaita rakennuksia jo nyt, Tynkkynen kehottaa. Hän lisää, että rakennusalan on myös syytä kiireesti tuotteistaa energiatehokkuuden parantaminen korjausrakentamisessa. Rakentajien tulisi aktiivisesti tarjota peruskorjausasiakkaille huomattavasti tehokkaampaa energiankäyttöä. Rakentaminen ja asuminen tuottavat Suomen päästöistä noin kolmanneksen. Tynkkysen mukaan tämä on oivallettu rakennusalalla viimeksi kuluneiden kahden kolmen vuoden aikana melko hyvin. Vielä viisikin vuotta sitten rakennusliikkeet olivat haluttomia tekemään energiatehokkuuden eteen mitään, mitä ei väkisin velvoitettu. Sitten ilmastotietoisuus alkoi kasvaa, ja kaikille on käynyt yhä ilmeisemmäksi, että rakennusten energiankulutuksen normit kovenevat. Korjausrakentamiseen tiukka ohjaus Oras Tynkkynen uskoo normiohjauksen vaikuttavuuteen etenkin korjausrakentamisessa. Kyse ei ole siitä, etteikö energiakysymyksen huomioiminen korjausten yhteydessä olisi jo nyt monissa tapauksissa taloudellisesti houkuttelevaa, hän toteaa. Lyhyellä tähtäimellä se kuitenkin nostaa remontin hintaa, ja säästö syntyy vasta vuosikymmenien kuluessa. Ylimääräisiltä vaikuttavat kulut karsiutuvat herkästi taloyhtiöiden päätöksenteossa. Silloin normiohjaus on paras tapa vaikuttaa siihen, että energiaulottuvuus otetaan huomioon. Tynkkysen mielestä yhteiskunnalla ei ole mitään erityistä syytä sallia energiauudistusten laiminlyömistä ja tulevaisuuden korkeita energiakustannuksia. Siksi yhteiskunnan ei myöskään pidä katsoa sivusta, jos asiaa ei taloyhtiössä oivalleta oma-aloitteisesti. Korkeammat kustannukset eivät sitä paitsi koidu vain yksittäisen taloyhtiön maksettaviksi, vaan lankeavat korkeampina ilmastopäästöinä lopulta meille kaikille, hän muistuttaa. Vähemmän, enemmän, parempaa Oras Tynkkysen strategia kohti hiilineutraalia rakennuskantaa noudattaa Tanskassa kehitettyä kolmi- 13

14 porrasmallia: vähemmän, enemmän, parempaa. Tarvitsemme eri tyyppisiä ohjauskeinoja eri tarkoituksiin. Vähemmän tarkoittaa sitä, että pyrimme vaiheittain luopumaan kaikkein energiatehottomimmasta rakentamisesta. Normiohjauksella paljon kuluttavat ja kalliit tuulenpesät leikataan markkinoilta pois. Sana enemmän viittaa siihen, että on opittava rakentamaan selvästi normien minimivaatimuksia energiatehokkaampia rakennuksia. Ihmisiä pitää kannustaa valitsemaan energiatehokkaampia vaihtoehtoja. Pientalojen rakentajilla ja ostajilla pitää olla enemmän tietoa siitä, miten energiasta voidaan pihistää vielä enemmän kuin miniminormit edellyttävät, Tynkkynen painottaa. Parempia tuloksia saamme kehitys- ja tutkimustyön avulla. Varsinkin nolla- ja plusenergiarakentamisessa ollaan Suomessa vielä alkutekijöissä. Huipputehokkaisiin, seuraavan sukupolven ratkaisuihin tarvitaan tutkimusrahoitusta ja demonstraatiohankkeita rakennusliikkeiden, tutkimuslaitosten ja valtion kesken. Kansalainen Oras Tynkkysen mielestä jokainen voi vaikuttaa asumisensa energiankulutukseen ja päästöihin hyvin rationaalisella tavalla: mittaamalla. Suomessa jokaiseen kerrostalokotiin on aina lähetetty oma sähkölasku, mutta vedestä ja lämmöstä on yleensä maksettu kokonaissumma asukkaiden määrän mukaan. Näin ei ole muodostunut taloudellista kannustinta säästämiseen. Tämä on nurinkurinen tilanne, sillä jos samaa periaatetta sovellettaisiin sähköön, sitä pidettäisiin epäoikeudenmukaisena ja typeränä, Tynkkynen toteaa. Kuitenkin myös sähkön kulutuksen seuraaminen on nykyisessä mallissa vaikeaa. Ongelma on, etteivät asukkaat saa riittävän suoraa palautetta kulutuksestaan. Näin oli etenkin ennen, kun oli käytössä arviolaskutus, joka on aivan järjetön keksintö. Kaikille pitääkin voida tarjota tuntitason seurantaa sähkön kulumisesta, ja sen pitää olla helposti verkossa saatavilla. Tuntitason seurantakaan ei välttämättä riitä. Tynkkynen kertoo, että hänellä on kotonaan käytössä minuutin tarkkuudella toimiva kulutusmittari, joka mahdollistaa yksittäisten laitteiden kulutuksen erottamisen tosistaan selvästi. Se auttaa tunnistamaan, missä sähköä kuluu paljon ja missä vähemmän. Hän haluaisikin vapauttaa kuluttajat siitä, että heidän itse pitäisi seurata aktiivisesti kulutustaan. Tarvitsemme suoraa, automaattista palautetta omasta sähkönkäytöstämme. Sen voisi toteuttaa asunnon seinään kiinnitettävällä paneelilla, joka näyttää kulloisenkin sähkön-, veden- ja lämmönkulutuksen. Tynkkynen visioi, että paneeliin voisi kytkeä järjestelmän, jossa kulutuksesta laskutettaisiin aina sähkön todellisen markkinahinnan mukaan. Merkkivalot ilmoittaisivat, ettei pesukonetta kannata käynnistää juuri nyt, vaan kannattaa odottaa hinnan laskemista. Tämä mullistaisi nykyisen, kiinteään hintaan perustuvan laskutusjärjestelmän. Harvalla muulla konstilla kuin pyöräilyllä saadaa 14

15 Näin leikattaisiin kulutuspiikkejä, mikä olisi sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta järkevää. Kehityksen päätepisteessä Tynkkysen silmissä siintää älykäs talo, joka ohjaisi ja säätelisi kulutustaan itse tilanteen mukaan. Talo tietäisi, että huippukulutuksen hetkinä kannattaa pihistellä. Esimerkiksi juuri silloin kylmälaitteet eivät alkaisi viilentää, vaan odottaisivat hetken kulutuksen tasaantumista. Uskon automatiikkaan, sillä niin kauan, kun ihmisten pitää tehdä valintoja tietoisesti ja harkiten, kulutuksen ohjailu on haastavaa. Onhan ihmisillä elämässään niin paljon muutakin mietittävää. Raha on kuitenkin tehokas kannustaja. Kun voidaan osoittaa, että energiankäytön tehostaminen pienentää laskun loppusummaa, ihmiset ovat siihen valmiita. Ja onhan tämä houkutteleva paketti myös sikäli, että samalla kun säästää rahaa, voi myös tehdä oman osansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, Tynkkynen summaa. Pyöräilijä Oras Tynkkysen mielestä pyöräily on lupaava tapa vähentää liikenteen päästöjä. Tynkkysen mukaan rohkaisevat esimerkit joistakin suomalaiskaupungeista ja muualta Euroopasta osoittavat, että satsaamalla pyöräilyoloihin ja kannustamalla ihmisiä siirtymään pyörän käyttöön voidaan saada paljonkin muutoksia aikaan. Näin vähenevät päästöt, ruuhkat ja melu, ihmiset säästävät rahaa ja vielä terveydentilakin kohenee. Harvalla konstilla saadaan kerralla yhtä paljon yhteiskunnallisia hyötyjä! Tynkkynen ei ole periaatteellisista syistä halunnut hankkia ajokorttia, joten pyörä on ahkerassa käytössä. Kotona Tampereella hänellä on kolme käytettyä pyörää sekä vieraiden että varkauksien varalle. Synnyinkaupungissaan Jyväskylässä hänellä on yksi pyörä, jolla hän sukkuloi rautatieaseman ja vanhempiensa kotien väliä. Vuoden pyöräilijä on tullut tutuksi myös innokkaana taittopyörän käyttäjänä. Helsingissä minulla on taittopyörä, jota säilytän eduskunnassa työpöydän alla. Sillä kuljen asiointimatkoja lähinnä kuivan kelin aikaan. Helsingissä joukkoliikenne toimii niin hyvin, että huonolla säällä se vetää pitemmän korren. Käytän taittopyörää myös silloin, kun joukkoliikennepysäkiltä on pitkä matka kohteeseen. Esimerkiksi käydessäni luennoimassa Helsingin yliopiston biologisella asemalla Lammilla poljin pyörällä asemalle, kuljin junalla Lahteen, poljin asemalta bussipysäkille, matkustin bussilla Lammille ja lopuksi vielä poljin pysäkiltä pari kilometriä perille. Näin vältyin taksin käytöltä tai aikaa vieviltä kävelymatkoilta, Tynkkynen kuvailee taittopyöräilijän arkea. Vuoden pyöräilijän nimeää Suomi pyöräilee -yhteistyötoimikunta, jossa on mukana julkisia viranomaisia ja laitoksia, liikennealan järjestöjä ja yhdistyksiä, liikunta- ja terveysalan toimijoita sekä alan yrityksiä. n kerralla yhtä paljon yhteiskunnallisia hyötyjä! 15

16 Gårdassa syttyi platinanvihreä toimistovalo Göteborgin Gårdaan syksyksi valmistuva 16-kerroksinen maamerkki on Pohjoismaiden ensimmäisenä toimistotalona saanut korkeimman eli platinatason LEED-esisertifioinnin. Huipputason ympäristötehokkuus on vakuuttanut vuokralaiset, joille kaupungissa riittäisi tavanomaisia vaihtoehtoja liiankin kanssa. Teksti: Ari Selander / Skanska Kuvat: Skanska 16

17 Toimitilarakentamisen lähihistoria on Göteborgissa lähes samanlainen kuin saman kokoluokan Helsingissä. Talouden taantuma laski vanhojen toimitilojen vuokrausasteita, hintakilpailu kiristyi ja kiinteistöjen arvot laskivat vielä viime syksynäkin. Uusien toimistotalojen aloitukset ovat olleet poikkeuksia. Yksi näistä on ollut Skanskan kaksi vuotta sitten aloittama Gårda-projekti. Ensi syksynä valmistuva 16-kerroksien toimistotalo on ensimmäinen vaihe noin 50 miljoonan euron arvoista ja noin kerrosneliön suuruista hanketta. Paitsi kokoluokaltaan Skanskan Gårda-toimistotalo on poikkeuksellinen myös ympäristötehokkuudeltaan. Se on ensimmäinen konttoritalo Ruotsissa, jolle on myönnetty LEED-ympäristöluokituksen korkein, eli platinatason esisertifiointi. Samoihin aikoihin myös Skanskan toinen kohde, seuraavalla sivulla esitelty Bassängkajen Malmössä sai vastaavan esisertifioinnin. Panostukset talon ympäristötehokkuuteen ovat jo nyt osoittautuneet onnistuneiksi ratkaisuiksi myös kaupallisesti. Göteborgin vihreäksi maamerkiksi nouseva Gårda-talo on saanut kiitettävästi vuokralaisia hankalasta markkinatilanteesta huolimatta. Talo on tavallaan ollut luonnollinen valinta yrityksille, joilla on tiukat vaatimukset toiminnan ympäristötehokkuudesta ja jotka haluavat profiloitua korkealaatuisten toimitilojen kautta, Skanska-konsernin Green Business Officer Cecilia Fasth kertoo. Toki olemme samalla huolehtineet siitä, että tilat ovat hinnaltaan kilpailukykyisiä. Gårda-taloon ensimmäisinä muuttavien yritysten joukossa ovat muun muassa Ruotsin johtava työterveystalo Previa ja pääomasijoitusyhtiö Aros. Myös Skanskan omat Göteborgin toiminnot siirtyvät uuteen taloon. Paikallista energiaa vihreille vuokralaisille Gårda-talon ympäristötehokkuudessa ja LEEDsertifioinnissa korostuu talon energiatehokkuus. Talon energiankulutus on vähintään 25 prosenttia vähemmän kuin Ruotsin rakennuslaitoksen Boverketin energiamääräykset edellyttävät. Tämän ansiosta talo täyttää myös EU Green Building -vaatimukset. 17

18 Neljän tason ympäristötehokkuutta Kaupungin vihrein konttoritalo viestii uudesta Malmöstä Malmön Bassängkajen-rantakadulle nouseva konttoritalo on Skanskan toinen ruotsalainen rakennushanke, joka on saanut LEED-ympäristöluokituksen korkeimman eli platinatason esisertifioinnin. Talo valmistuu kesäksi Universitätsholmenin vanhojen teollisuusrakennusten ja historiallisten museo- ja korkeakoulurakennusten miljööhön nouseva uusi konttorirakennus viestii jo ulkoisella hahmollaan uudesta Malmöstä. Konepaja- ja autoteollisuuden taantuessa kaupunki hakee uutta nousua koulutuksesta, korkeasta teknologiasta ja palveluista. Uuden konttoritalon vuokralaiset ilmentävät tätä kehitystä. Ensimmäisenä tilat varasi Malmön korkeakoulu, jonka keskushallinto siirtyy kaupungin vihreimpään rakennukseen. Muista vuokralaisista suurimmat tilat on varannut immateriaalioikeuksiin erikoistunut Awapatents-konsulttiyritys. Uuden konttorirakennusprojektin ensimmäinen vaihe on kooltaan kerrosneliötä. Koko projektin laajuus on neliötä. LEED-ympäristöluokituksessa on neljä eri tasoa sen mukaan, kuinka paljon ympäristötehokkuuden hyväksi on projektin suunnittelussa ja rakentamisessa tehty. Tasot ovat: Platinum (platina), Gold (kulta), Silver (hopea) ja LEED-perustason sertifiointi. Luokituksessa rakennusprojektia arvioidaan kuuden alla olevan kriteerin perusteella. Kriteerien painoarvo on merkitty sulkeisiin. Kestävä maankäyttö: tavoitteena vähentää vaikutuksia lähiympäristöön ja pyrkiä eheyttämään kaupunkirakennetta (24 %). Vedenkäytön tehokkuus: tavoitteena vähentää puhtaan veden käyttöä ja tehostaa esimerkiksi sadeveden käyttöä (9 %). Energian käyttö: tavoitteena vähentää energian käyttöä laitevalintojen ja teknisten ratkaisujen kautta, kuten hyvällä eristyksellä ja hyödyntämällä päivänvaloa rakennuksen lämmittämisessä (31 %). Materiaalien valinta ja kierrätys: tavoitteena lisätä materiaalien kierrätystä ja uudelleenkäyttöä sekä uusiutuvien materiaalien käyttöä (13 %). Sisäilman laatu: tavoitteena parantaa rakennuksen sisäilman laatua sekä käyttäjien terveyttä (14 %). Innovaatiot suunnitteluprosessissa: tavoitteena kannustaa kehittämään ja ottamaan käyttöön uusia tekniikoita ja strategioita rakennusprosessissa (9 %). Gårda-talon hyvä energiatalous ja myös hyvä sisäilma perustuvat erityisesti edistyksellisiin ilmanvaihdon ja lämmön talteenoton teknologioihin. Talon ulkovaipan hyvää eristävyyttä parantavat erikoisikkunat, joihin on integroitu jäähdytystarvetta vähentävä auringonsuojaus. Talon lämmityksessä ja jäähdytyksessä käytetään kaukolämpöä ja -kylmää. Talon energialähteenä on merelliselle Göteborgille luonteva tuulivoima. Paikallista ympäristöajattelua edustaa myös talon ulkokatto, josta osa peitetään luonnonmateriaaleja hyödyntävällä Sedum-katolla. Rakentamisessa ja sisustamisessa on käytetty mahdollisimman vähäpäästöisiä materiaaleja, ja esimerkiksi kaikki käytetty puutavara on sertifioitua. Taloon muuttaville vuokralaisille Skanska tarjoaa energia- ja ympäristöneuvontaa osana Vihreä vuokralainen (Green Tenant) -ohjelmaa. Julkkisrakennusten viereen Göteborgin uusi maamerkki eheyttää ja tiivistää Gårdan kaupunginosaa merkittäväksi hallinnollisten ja kaupallisten toimintojen keskittymäksi. Gårda-talon lähinaapureina ovat tunnetut göteborgilaiset kohteet, Ullevin stadion ja Svenska Mässan -messukeskus. Myös Lisebergin huvipuisto ja Scandinavium-halli ovat kävelyetäisyydellä. Liikenteellisesti Gårdan sijainti on edullinen. E6- ja E20-valtatiet kulkevat lähietäisyydellä ja Landvetterin lentokenttä on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä. Talossa työskentelevät pääsevät hyvin työpaikalleen julkisilla liikennevälineillä. Ja jos oman auton käyttö on välttämätöntä, auto on mahdollista parkkeerata yhteen talon kellarikerroksessa sijaitsevista 150 parkkipaikasta. Energialähteenä on paikallisesti tuotettu tuulivoima. 18

19 Tulevaisuudenkuva Kuva: Jyrki Vesa Kyykkä on ekologinen laji Kyykkä on sympaattinen ja ekologinen laji. Siitä tulee heti mieleen kylän nuorten miesten ja naisten leppoinen yhdessäolo. Ei siis ihme, että Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy:n Jesse Anttila (oik.) ja Lassi Hackman ovat antaneet Helsingin Myllypuron uuden puisen kaupunkikylän voittajaehdotukselleen nimen Kyykän lyöjät. Kaupunkikuvallisesti suunnitelmassa on pyritty käyttämään ja viemään eteenpäin alueen viitesuunnittelussa pohjustettua modernia puukaupungin ilmettä. Rakennukset ovat puurakenteisia ja jämerällä 28 x 170 senttimetrin puutavaralla verhoiltuja. Rakennusrintaman ilme kaduille ja pihan puolelle on selkeästi noppamainen ja kodikas. Rakennukset on kytketty toisiinsa puisilla aita- ja porttirakenteilla. Tavoitteena on aikaansaada vanhojen puukaupunkiemme tunnelman mukainen tiivis, mutta moderni katumiljöö. Pihakadut on kivetty, ja niille voidaan sijoittaa istutuksia. Rakennusrintamien väliset puistopihat säilytetään asemakaavan edellyttämässä laajuudessa. Kummankin yhtiön ulko-oleskelu ja leikkialue voidaan sijoittaa puistosormen yhteyteen, suunnittelijat kuvailevat. Palkittu tulevaisuudenkuva Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT järjesti Myllypuron puisesta kaupunkikylästä suunnittele ja rakenna -kilpailun, jonka Skanska voitti. Skanskan ehdotus pohjasi alueen rakentamista vahvasti ohjaavaan, yksityiskohtaiseen asemakaavaan. Voittaneessa ehdotuksessa on hyödynnetty Skanska Xchange -pientalokonseptin ratkaisuja. Uusiin pientaloihin tulee yhtensä 86 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa. Alueelle nousee yhteensä 31 pari-, pienkerros- ja erillistaloa, yhteensä kerrosneliömetriä. Talojen arvioidaan olevan valmiina syksyllä

20 Teksti: Tiina Ruulio ja Ari Selander Kuvat: Jyrki Vesa ja LFC Group / Sanna Liimatainen Äiti muisti tämänkin! Päivi Tanskanen näyttää äidilleen Pirkko Rissaselle naistenlehden kuvan. Se herättää mukavia muistoja. He plaraavat lehteä äidin nykyisessä kodissa, Kontulan uuden vanhustenkeskuksen ryhmäkoti Kanervassa. Rissanen ja hänen tyttärensä pitävät 23 neliön asuntoa ja koko taloa ihanana. Sen suunnittelussa ja rakentamisessa on hyödynnetty uusin muistisairaiden hoitamiseen ja vanhuspalveluiden tuottamiseen liittyvä tieto. Pirkko Rissasen asunto on lämminhenkisen persoonallinen ja valoisa, ympärillä on tuttuja esineitä, osalla seinistä on 30-luvun tyylinen tapetti. Asuntoon kuuluu oma tilava wc ja suihku. Huone on rauhallinen ja ryhmäkodissa on seuraa. Tapasin täällä jopa vanhan luokkatoverini Kaisaniemen ala-asteelta, Rissanen kertoo. Äidille on myös tärkeää, että huoneessa on oma suihku, tytär Päivi Tanskanen lisää. Pirkko Rissasen on asunut suurimman osan elämästään omakotitalossa, itse asiassa aika lähellä nykyistä asuntoa. Eläminen vanhassa talossa kävi kuitenkin mahdottomaksi dementiasairauden kehittymisen myötä. Kotona oli rajoituksia liikaa, hän kertoo ja lisää, että siitä huolimatta muutto uuden vanhustenkeskuk- 20

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä.

-päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Helsinki aikoo vähentää CO 2 -päästöjään ainakin 20 % vuoteen 2020 mennessä. Jotta tavoitteet saavutetaan, tarvitaan uudenlaista yhteistyötä kaupungin, sen asukkaiden, kansalaisjärjestöjen sekä yritysten

Lisätiedot

Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma

Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma Matalaenergia ja passiivirakentaminen - taloteollisuuden näkökulma Pientaloteollisuus ry Tavoitteet, suunta ja mahdollisuudet Määritelmien selkeyttäminen ja määritelmiin sisältyvät haasteet Suunnittelun

Lisätiedot

Derby Business Park. Tarvonsalmenkatu 15-17 02600 Espoo

Derby Business Park. Tarvonsalmenkatu 15-17 02600 Espoo Derby Business Park Tarvonsalmenkatu 15-17 02600 Espoo 2 Laadukas ja tehokas toimitilakohde merellisessä ympäristössä Turunväylän varrella Derby lyhyesti Espoon ja Helsingin rajalla Turunväylän varrella

Lisätiedot

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Leena Manner Markkinointipäällikkö SRV 11.12.2013 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto, tuotanto ja logistiikka

Lisätiedot

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi

Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella. Pressi Ainutlaatuinen toimitilakohde Kehäradan varrella Pressi Jenita Kokkoniemi SRV 1.4.2014 Pressi Kaikki palat kohdallaan Uutta ajattelua toimitiloihin Toimisto ja tarpeen mukaisesti aputilat (huolto, showroom,

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti!

Skanskan väripaletti TM. Ympäristötehokkaasti! Skanskan väripaletti TM Ympäristötehokkaasti! { Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa projektiemme ja toimintamme ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Väripaletti (Skanska Color Palette

Lisätiedot

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN KILPAILUKYVYN SÄILYTTÄMISEKSI Osaksi kiinteistöä integroitava Realgreen- tuottaa sähköä aurinko- ja

Lisätiedot

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto

KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY. Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto KOTISAIRAANHOITO HARMONIA OY Kotimainen hyvinvointipalveluiden tuottajaverkosto Kotisairaanhoito Harmonia Oy Pienestä suureksi v.2001-2010 Tuotteet: Kotihoidon palvelut Kaikki palvelut samasta osoitteesta.

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies

Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies Saving Your Energy- Energiatehokkuus liiketoimintana Matti Rae Director, New Technologies 12.10.2011 Matti Rae, Elinkeinoelämän Ympäristöfoorumi 1 Ensto Group on kansainvälinen perheyritys Henkilöstöä

Lisätiedot

LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015

LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015 LÄMPÖPUMPPUPÄIVÄ HEUREKASSA 1.12.2015 Markku Seppälä, Lahtiset Yhtymä 1.12.2015 1 Lahtiset Yhtymä: Syntyi vuonna 1998 Lehtimiesten myynnin jälkeen takaisin-ostetuista omaisuuseristä, joista Urpo, Hymy

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA

AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA 17.11.2015 AJANKOHTAISTA ASUNTOSUUNNITTELUSTA SELVITYKSEN TULOKSIA ARA:N ERITYISRYHMÄ- KOHTEIDEN TILAMITOITUS SELVITYKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET Ramboll Management Consulting toteutti yhdessä Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia

UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ. 4.11.2014 Atte Kallio Projektinjohtaja Helsingin Energia UUSIUTUVA ENERGIA HELSINGIN ENERGIAN KEHITYSTYÖSSÄ 4.11.2014 Projektinjohtaja Helsingin Energia ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Smart City Kalasatamassa Aurinkovoimalan teknisiä näkökulmia Aurinkovoimalan tuotanto

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

Asiantuntemuksen näkökulma talonsuunnitteluhankkeissa. Projektipäivät 12.11.2013 Harri Tinkanen

Asiantuntemuksen näkökulma talonsuunnitteluhankkeissa. Projektipäivät 12.11.2013 Harri Tinkanen Asiantuntemuksen näkökulma talonsuunnitteluhankkeissa Projektipäivät 12.11.2013 Harri Tinkanen Wise Group Finland Oy Talonrakennuksen konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttaminen Toimialat RAP, RAK,

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä

Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä Aurinkosähkön hyödyntäminen ja kannattavuus taloyhtiössä Isännöitsijäseminaari 17.11.2015 Helsinki Energia-asiantuntija, tietokirjailija janne.kapylehto@gmail.com Aurinkosähkö Suomessa ei ole tulevaisuutta,

Lisätiedot

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat

SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO. Ympäristöasiat SUOMEN ULKOASIAINHALLINTO Ympäristöasiat Visio Ulkoasiainhallinto ottaa ympäristönäkökulmat huomioon kaikessa toiminnassaan tulevina vuosina. Missio Osana yhteiskuntavastuuta tavoitteemme on minimoida

Lisätiedot

27.5.2011. Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja

27.5.2011. Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja Ennustajako, minäkö?? Ensimmäinen ajatus nähdessäni tämän seminaarin aiheen oli, ai minäkö ennustaja? Arealtec Oy Kari Kumpulainen vain toimitusjohtaja 1 Sisältö 1. Arealtec Oy lyhyesti 2. Mitä huomenna,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) Ympäristölautakunta Ypst/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) Ympäristölautakunta Ypst/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (6) 284 Lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee aurinkosähkön edistämistä kaupungissamme HEL 2012-009032 T 00 00 03 Päätös Asia tulisi käsitellä kokouksessa 2.10.2012

Lisätiedot

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa

Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa Rakentamista koskevat linjaukset hallitusohjelmassa -Liikuntapaikkarakentamisen seminaari Säätytalo14.5.2012 Teppo Lehtinen Synergiaa vai törmäämisiä? Liikuntapolitiikan tavoitteet edistää liikuntaa, kilpa-

Lisätiedot

Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka

Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka Aviabulevardi I Asiantuntijan asemapaikka Kehärata Aviabulevardi Helsingin keskusta Aviapolis saavutettavuus junalla Kehärata aloittaa liikennöinnin heinäkuussa 2015 5 uutta asemaa ja 3 asemavarausta Yhdistää

Lisätiedot

AINEISTON RAKENNE (1/2) Low Carbon Finland 2050 -platform ja SUSER -hankkeet: kuluttajakysely, kevät 2014

AINEISTON RAKENNE (1/2) Low Carbon Finland 2050 -platform ja SUSER -hankkeet: kuluttajakysely, kevät 2014 AINEISTON RAKENNE (1/2) Low Carbon Finland 2050 -platform ja SUSER -hankkeet: kuluttajakysely, kevät 2014 tyisyrittäjä Ylempi korkeakoulut Muu korkeakoulut, % n(w)= 49% 492 51% 508 19% 194 24% 238 27%

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ

TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ TUTKIMME ENERGIAMERKINTÖJÄ Tavoite: Oppilaat tietävät, mistä saa tietoa laitteiden energiankulutuksesta ja he ovat tietoisia energiamerkinnän sisällöstä. Oppilaat ymmärtävät mitä etua on valita A-luokan

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015

Rakennusten elinkaarimittarit. Heli Kotilainen 22.5.2015 % Rakennusten elinkaarimittarit Heli Kotilainen 22.5.2015 Green Building Council FINLAND ympäristöluokitusjärjestelmät RAKENNUSTEN Elinkaarimittarit Kansainvälinen verkosto World GBC Kestävän rakennetun

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä Meren rannalle Keilaniemen sydämeen nousee uusi, kestävän kehityksen periaatteella toteutettava toimistokiinteistö. Keilaranta :n uudisrakennuksen suunnittelussa on

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy Rakennusten energiatehokkuus Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy 6.6.2011 2 Mitä on rakennusten energiatehokkuus Mitä saadaan (= hyvä talo) Energiatehokkuus = ----------------------------------------------

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1 Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet Harri Kemppi One1 Sisältö Energia-alan murros yrityksen perustana One1 Oy Case Lappeenranta Energiaratkaisut yhteistyössä kunta-asiakkaan

Lisätiedot

Hajautetun energiatuotannon edistäminen

Hajautetun energiatuotannon edistäminen Hajautetun energiatuotannon edistäminen TkT Juha Vanhanen Gaia Group Oy 29.2.2008 Esityksen sisältö 1. Hajautettu energiantuotanto Mitä on hajautettu energiantuotanto? Mahdollisuudet Haasteet 2. Hajautettu

Lisätiedot

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö

Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Uusiutuvan (lähi)energian säädösympäristö Erja Werdi, hallitussihteeri Ympäristöministeriö/RYMO/Elinympäristö Alueelliset energiaratkaisut -klinikan tulosseminaari, Design Factory 29.3.2012 Uusiutuvan

Lisätiedot

SWEGON HOME SOLUTIONS

SWEGON HOME SOLUTIONS ÄLYKÄSTÄ ILMANVAIHTOA IHMISILLE JA KODILLE TAKAA RAIKKKAAN JA TERVEELLISEN SISÄILMAN Ilmanlaadulla on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Se vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja terveyteemme. Huono

Lisätiedot

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1

Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka Koulutuspäällikkö, talotekniikka 14.2.2014 ASTA/ RT. P Harsia 1 Kohti nollaenergiarakentamista Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo uusia haasteita rakennusalalle Kehittyvä rakentaminen 2014 seminaari ASTA-messut Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka

Lisätiedot

Koti elää asukkaan elämänkaaren mukana

Koti elää asukkaan elämänkaaren mukana Koti elää asukkaan elämänkaaren mukana Kuinka muunneltavuus ja esteettömyys otetaan huomioon uusissa asunnoissa Pekka Helin, YIT 6.9.2012 YIT 1 Internal Asiakaslähtöistä asuntorakentamista Ajankäyttö Ympäristöystävällisyys

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä

Uutta tilaa yritysmaailman ytimessä EKOTEHOKAS TOIMIstoTALO KEILANIEMEssä www.keilaranta.fi Uusi, aidosti muunneltava toimistokokonaisuus Keilaranta :ssä sijaitsee lähimpänä Keilaniemen tulevaa metroasemaa. Viihtyisiä tiloja sekä pienille

Lisätiedot

Hämeenlinnan Engelinrannan alueen energiakaavan valmistelu. Julkinen tiivistelmä loppuraportista, 2.4.2013

Hämeenlinnan Engelinrannan alueen energiakaavan valmistelu. Julkinen tiivistelmä loppuraportista, 2.4.2013 Hämeenlinnan Engelinrannan alueen energiakaavan valmistelu Julkinen tiivistelmä loppuraportista, 2.4.2013 Tavoitteena löytää energiakaavan avaintekijät Työssä pyrittiin tunnistamaan alueen kokonaisenergiankulutuksen

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

SKAFTKÄRR. Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta. 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio

SKAFTKÄRR. Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta. 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio SKAFTKÄRR Kokemuksia Porvoon energiakaavoituksesta 18.3.2013 Maija-Riitta Kontio Porvoon Skaftkärr Pinta-ala 400 ha Asukasmäärä (tavoite): yli 6000 Pääasiassa pientaloja ENERGIAKAAVA = TYÖTAPA Voidaanko

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2012 1 (5) 331 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta aurinkosähkön edistämisestä HEL 2012-009032 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Pekka Hytönen, koordinaattori, infrastruktuuri. TUAS/OIH talovastaava

Energianhallinta Aallon kampuksilla 25.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Pekka Hytönen, koordinaattori, infrastruktuuri. TUAS/OIH talovastaava Energianhallinta Aallon kampuksilla Kommenttipuheenvuoro Pekka Hytönen, koordinaattori, infrastruktuuri. TUAS/OIH talovastaava Kaukolämmön kysynnänjoustopilotti TUAS -talossa on lokakuusta 2014 ollut menossa

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lisätiedot

KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa. Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008

KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa. Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008 KOKOEKO seminaari Ympäristönäkökohdat hankinnoissa Leena Piekkola Kuopion seudun hankintatoimi 29.10.2008 Miten julkiset hankinnat liittyvät ympäristöön? Viranomaiset ovat huomattava kuluttajaryhmä Euroopassa:

Lisätiedot

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP)

Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) Kestävän energiankäytön toimenpideohjelma (Sustainable energy action plan, SEAP) 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kestävän energiankäytön toimintasuunnitelma... 4 3. Johtopäätökset... 5 LIITE: Kestävän

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen on pakko ja mahdollisuus

Energiatehokas rakentaminen on pakko ja mahdollisuus Energiatehokas rakentaminen on pakko ja mahdollisuus Petteri Lautso Kestävän kehityksen johtaja, Ruukki Construction 1 Miksi rakentamisen pitäisi muuttua? 2 Viranomaiset ajavat energiatehokkampaa rakentamista

Lisätiedot

LAHDEN SEUDUN RAKENNUSVALVONTA

LAHDEN SEUDUN RAKENNUSVALVONTA LAHDEN SEUDUN RAKENNUSVALVONTA LAHDEN SEUDUN RAKENNUSVALVONTA KÄRKÖLÄ, LAHTI, NASTOLA Yhteneväinen ennakoitava lupakäsittely ja katselmusmenettely Yhteinen, kattava ohjeistus kotisivuilla ja paperimuodossa

Lisätiedot

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen

Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen Energiatehokkuuden ja sisäilmaston hallinta ja parantaminen TkT Risto Ruotsalainen, tiimipäällikkö Rakennusten energiatehokkuuden palvelut VTT Expert Services Oy Rakenna & Remontoi -messujen asiantuntijaseminaari

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöisiä kuntia. Oras Tynkkynen, Salo 5.10.2010

Kohti vähäpäästöisiä kuntia. Oras Tynkkynen, Salo 5.10.2010 Kohti vähäpäästöisiä kuntia Oras Tynkkynen, Salo 5.10.2010 1. Ilmastokriisi peruutettu? 2. Ilmastopolitiikan linjauksia tuleville vuosikymmenille 3. Tavoitteista toimeenpanoon: hallituksen ilmastonsuojelutoimia

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

KULTU-kokeiluhankkeet

KULTU-kokeiluhankkeet KULTU-kokeiluhankkeet Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman Vähemmästä viisaammin tavoitteena on vähentää niin kotien kuin julkisen sektorin ympäristöhaittoja ja kasvihuonekaasupäästöjä. Sen mukaan

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015 TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS SELLO LEED. 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija

KAUPPAKESKUS SELLO LEED. 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija KAUPPAKESKUS SELLO LEED 24.1.2011 Tuomas Suur-Uski, johtava asiantuntija KAUPPAKESKUS SELLON LEED-LUOKITUS Kauppakeskus Sellolle on myönnetty kultaisen tason LEED-sertifiointi Sello on ensimmäinen kauppakeskus

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l

A V I A T O W E R m o v e t o a n e w l e v e l AV IA move to a new level TOWER Uutta muotokieltä ja ekologista ajattelua edustava Avia Tower tarjoaa käyttäjilleen inspiroivan ja muunneltavan työympäristön. Avia Tower kohoaa Vantaalle Aviapoliksen liike-

Lisätiedot

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions

www.ces.ee Citysec Energy Solutions AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Citysec Energy Solutions Uusiutuvan energian ratkaisut Citysec Energy Solutions Tulevaisuus on jo tänään! AURINKOPANEELIT HYBRIDIRATKAISUT Sähkö ja lämmin vesi - yhdellä moduulilla INVERTTERIT TARVIKKEET LED-VALOT KATUVALOT Narva

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Suomen ensimmäiset Nollaenergiatalot 04.05.2012. tj. Veikko Simunaniemi. www.nollaenergia.fi

Suomen ensimmäiset Nollaenergiatalot 04.05.2012. tj. Veikko Simunaniemi. www.nollaenergia.fi 04.05.2012 Veikko Simunaniemi Suomen ensimmäiset Nollaenergiatalot Kehityshanke: Arava ja asuinkiinteistöjen energiatehokkuus Järvenpään Mestariasunnot Oy Kuopion Opiskelija-asunnot Oy tj. Veikko Simunaniemi

Lisätiedot

Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin?

Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Mitä jos ilmastonmuutosta ei torjuta tiukoin toimin? Ilmastonmuutos on jo pahentanut vesipulaa ja nälkää sekä lisännyt trooppisia tauteja. Maailman terveysjärjestön mukaan 150 000 ihmistä vuodessa kuolee

Lisätiedot

Energiaratkaisut suhteessa alueellisiin kestävyystavoitteisiin. Energiaseminaari 23.4.2015 Juha Viholainen

Energiaratkaisut suhteessa alueellisiin kestävyystavoitteisiin. Energiaseminaari 23.4.2015 Juha Viholainen Energiaratkaisut suhteessa alueellisiin kestävyystavoitteisiin Energiaseminaari 23.4.2015 Juha Viholainen Kestävyystavoitteet Kestävyystavoitteiden toteuttaminen edellyttää yhteiskunnan energiajärjestelmän

Lisätiedot

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden

Lisätiedot

ECO-järjestelmä: Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto kerrostalossa ja saneerauskohteissa 1 2008-11-24

ECO-järjestelmä: Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto kerrostalossa ja saneerauskohteissa 1 2008-11-24 ECO-järjestelmä: Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto kerrostalossa ja saneerauskohteissa 1 2008-11-24 ECO-järjestelmän taustaa: ECO järjestelmää lähdettiin kehittämään 2004, tarkoituksena saada pelkällä poistojärjestelmällä

Lisätiedot

kansi Enerventin perusilmeellä

kansi Enerventin perusilmeellä Enervent Superior ja Premium Ilmanvaihtolaitteet ilmalämpöpumpulla kansi Enerventin perusilmeellä Fresh, hot & cool Enervent Superior- ja Premium -sarjat Ilmanvaihto lämmitys jäähdytys Ensto Enerventin

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Ilmanvaihdon tarpeenmukaisuus ja järkevä käyttö. Timo Posa

Ilmanvaihdon tarpeenmukaisuus ja järkevä käyttö. Timo Posa Ilmanvaihdon tarpeenmukaisuus ja järkevä käyttö Timo Posa Energiatehokkuus ja CO 2 -päästövähennykset Energiatehokkuuden yleinen määritelmä : Sama tai parempi palvelutaso tai tuotantomäärä vähemmällä energiankulutuksella

Lisätiedot

Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen

Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen ILMANVAIHTOA LUONNON EHDOILLA VUODESTA 1983 KERROS- JA RIVITALOIHIN Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen Piccolo ON -mallit Pienessä asunnossa voi olla vaikeaa löytää sopivaa paikkaa

Lisätiedot

K-EASY /ASTE hankkeesta työkaluja taloyhtiön hallitukselle. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Projektipäällikkö Johanna Veikkolainen

K-EASY /ASTE hankkeesta työkaluja taloyhtiön hallitukselle. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Projektipäällikkö Johanna Veikkolainen K-EASY /ASTE hankkeesta työkaluja taloyhtiön hallitukselle Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Projektipäällikkö Johanna Veikkolainen Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Pohjoismaiden johtava Cleantech-teknologiakeskus

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ

HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ HONKASUON EKOTEHOKAS KAUPUNKIKYLÄ Puurakentamisen RoadShow 15.2.2012 Suvi Tyynilä Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Kuninkaantammi-projekti VANTAA KUNINKAANTAMMI 5 000 asukasta PITKÄKOSKI MYYRMÄKI

Lisätiedot

xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut

xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut Vakioratkaisut kiinteistöjen toimintojen ohjaukseen Tehokas energianhallinta Schneider KNX -vakioratkaisujen energiatehokkuuden

Lisätiedot

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Talotekniikka ja uudet Rakennusmääräykset Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Sisäilmastonhallinta MUKAVUUS ILMANVAIHTO ERISTÄVYYS TIIVEYS LÄMMITYS ENERGIA VIILENNYS KÄYTTÖVESI April 2009 Uponor 2 ULKOISET

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus, osa 1 -Taustaa tuleville eksperteille Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Keski-Suomen Energiatoimisto, kuluttajien energianeuvonta

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET. Antti Lakka 10.2.2015

ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET. Antti Lakka 10.2.2015 ENERGIATEHOKKAAN KORJAUSRAKENTAMISEN KOMPASTUSKIVET Antti Lakka 10.2.2015 KOUKKUNIEMEN VANHAINKOTI KOUKKUNIEMEN JUKOLA 2012 2013 KOUKKUNIEMEN IMPIVAARA 2012 2013 KOUKKUNIEMEN JUKOLA JA IMPIVAARA Asukaspaikkoja

Lisätiedot

Ympäristötehokas Skanskatalo. Pellervo Matilainen Skanska

Ympäristötehokas Skanskatalo. Pellervo Matilainen Skanska Ympäristötehokas Skanskatalo Pellervo Matilainen Skanska Moderni pääkonttori toimi lähtölaukauksena neljän ympäristö- ja kustannustehokkaan toimistotalon keskittymälle Kiint. Oy Kathy (1) Kiint. Oy Neptun

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö

Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset. Ympäristöministeriö Kehittyvät energiatehokkuus- vaatimukset Pekka Kalliomäki Ympäristöministeriö 1 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen

Lisätiedot

Hanskat tiskiin vai vasara käteen?

Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Hanskat tiskiin vai vasara käteen? Mitä suomalaiset ajattelevat kotiensa kunnossapidosta ja korjaamisesta Tiedotustilaisuus 12.4.2011 Tina Wessman, Qualitems Oy Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tarkoitus:

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Hyvän pientalon rakentamisen perusteita. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja

Hyvän pientalon rakentamisen perusteita. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja Hyvän pientalon rakentamisen perusteita Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta Kari Huusko Rakennustarkastaja Rakennusprojekti Oman talon rakentaminen on meille useimmille elämän ylivoimaisesti suurin ja tärkein

Lisätiedot