Välähdyksiä lähetyskentältä: Tuhkaa ja kiviä
|
|
- Mauno Majanlahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Välähdyksiä lähetyskentältä: Tuhkaa ja kiviä Onnellista uutta vuotta ja siunattua paastonaikaa teille kaikille! En tiedä sinusta, mutta täällä asiat ovat edistyneet valon nopeudella. Elämä voi olla välillä sellaista. Juoksemista, jotta saisi asiat tehdyksi, ja sitten yhtäkkiä todellisuus sivaltaa vasten kasvoja: PAM! Se voi olla onnettomuus, sairaus, kuolema perheessä tai ihmissuhdeongelma. Vastoinkäyminen iskee synnin tai synnin vaikutusten vuoksi. Saatamme olla tehneet syntiä naapuria, ystävää tai aviopuolisoa kohtaan, ja myös sairastuminen on synnin seuraus. En sano, että sairastut tai kuolet jonkin tietyn asian vuoksi, jonka olet tehnyt, vaan siksi mitä me olemme. Olemme syntisiä. Synnyimme sairauden kanssa, jota kutsutaan perisynniksi. Sen vuoksi me kukin kuolemme jonakin päivänä. Siksi tuhkakeskiviikko on niin siunattu ja hyödyllinen osa kirkkovuotta. Se muistuttaa meitä tärkeästä todellisuudesta: Sinä olet maa, ja maaksi pitää sinun jällensä tuleman (1. Moos. 3:19 Biblia). Saatat nyt kysyä: Miksi se on niin hyödyllistä ja siunattua? Siinä on kysymys suunnilleen samasta kuin jos menisin lääkärille ja hän kertoisi minulla olevan syöpä. KUINKA tämä voisi olla hyvä asia? Kuinka? Rakas veljeni ja sisareni Kristuksessa: ei lääkäri antanut sinulle syöpää niin kuin ei pastorikaan antanut sinulle syntiä. Mutta lääkäri auttaa sinua ja hän on sinulle siunaukseksi, koska jos et koskaan kohtaa tätä todellisuutta, et koskaan saa hoitoa, lääkettä jota tarvitset parantuaksesi! Samalla tavoin me kaikki kuolemme, ja joudumme jopa heitetyiksi pahempiin tuskiin ja kärsimyksiin kuin pahimmassa syövässä, ELLEMME saa hoitoa perisyntiin. Ellei meitä pestä puhtaaksi synnistä, kuolemanrangaistus pysyy. Sinä olet maa, ja maaksi pitää sinun jällensä tuleman. Siksi me kappelissamme kunkin potilaan tuhkalla merkitsemisen jälkeen tunnustimme syntimme, sairautemme, ja kuljimme kastealtaalle pesemään pois tuhkat. Kirous oli meidän
2 päällämme, mutta kirous on maksettu. Kristus kuoli puolestasi ja kaikki, jotka on kastettu, ovat pukeneet päälleen Kristuksen! Katso Gal. 3:27, ja samalla koko 3. luku. Kun sinut kastettiin, panit päällesi ristiinnaulitun Kristuksen osoituksesi siitä, että sinun syntiesi rangaistus on maksettu. Panit samalla päällesi myös ylösnousseen Kristuksen, koska sinulla nyt on ikuinen elämä Hänessä. Kiitos Jumalalle siitä! Tuhkakeskiviikko aloittaa paastonajan, mutta se vie meidät jo päämäärään, pitkäperjantain täyttymykseen ja pääsiäissunnuntain ylösnousemustoivoon! Tätä tekevät Luterilaiset Afrikassa. Kouluttamassa Afrikan kristittyjä uskon opettajiksi, tämän sanoman. Koulutamme sielun lääkäreitä jotta ihmiset tunnistavat syntinsä ja tekevät parannuksen (lain saarnaaminen) ja ovat anteeksiannettuja, kastettuja ja ruokittuja Elävällä Sanalla (evankeliumin saarnaaminen ja hoitaminen). Niin kuin monet tiedätte, olemme jo vuosia rukoilleet, että voisimme ostaa oman tontin ja käynnistää koulutuskeskuksen. Olen vuosia matkustanut noin 20:ssä Afrikan maassa järjestämässä koulutusseminaareja piispojen ja kirkon johtajien kutsusta. Heidän pastorinsa tarvitsevat parempaa koulutusta ja parempia välineitä työhönsä. Luterilainen perintösäätiö antaa meille vuosittain avustusta luterilaisten kirjojen kääntämiseen paikallisille kielille. Luterilaiset Afrikassa -järjestö taas avustaa meitä koulutuksen järjestämisessä. Sama pyyntö toistuu kuitenkin jokaisen kurssin jälkeen: Pastori, kurssi oli upea. Emme ole koskaan aikaisemmin nähneet katekismusta (virsikirjaa, Tunnustuskirjoja, Hyvä uutinen -lehteä). Tulethan uudelleen kolme tai neljä kertaa vuodessa antamaan lisäkoulutusta? Meidän pastoreillamme ja seurakunnillamme ei ole riittäviä valmiuksia työhön. Se on yksinkertaista matematiikkaa. Kerropa 20 maata neljällä seminaarilla vuosittain niin vuoden viikot eivät riitä. Sen sijaan että minä matkustaisin kaikkiin näihin paikkoihin, on parempi tuoda heidät tänne Afrikan pääkaupunkiin, Nairobiin, ja antaa heille kahden - kolmen vuoden koulutus. Kesti noin kolme vuotta kerätä rahat maan ostamiseen, ja pystyimme ostamaan 15 eekkeriä (kuusi hehtaaria) maata Nairobin ulkopuolelta. Syy siihen että ostimme niinkin ison maakappaleen on se, että opiskelijat asuvat perheineen alueella ja sen lisäksi viljelevät maata ja hoitavat karjaa, jotta saamme vähennettyä opiskelijoiden ja heidän perheittensä ruokakuluja. Rakennustyö on käynnissä ja liitän tähän uutiskirjeeseen monta kuvaa, jotta näette mitä taloudellinen tukenne saa aikaan. Kiitos, kiitos!!! Samanaikaisesti olemme yhä kiireisiä käännös- ja julkaisutyössä. Saarnaamisen, opettamisen ja rakentamisen lomassa olemme julkaisseet SEITSEMÄN (7) kirjaa koulutuksen tueksi. Tänä vuonna painettuja kirjoja ovat olleet: Iso katekismus suahiliksi, Lutherin Vähä katekismus anuakiksi, suurimman osan Suurin tarina -kirjaa suahiliksi, Waltherin Jumalan kyllä ja Jumalan ei -kirjan ranskaksi, Lutherin Vähän katekismuksen suahiliksi, Lutherin kirjan Saksan kansan kristilliselle aatelille kristillisen säädyn parantamisesta suahiliksi sekä Lutherin Vähän katekismuksen jiengiksi (dingaksi). Huomaat kuinka on pitänyt kiirettä!
3 Olen pyytänyt monia rukoilemaan apua ja Jumalan on vastannut noihin rukouksiin. Kaksi perhettä on päättänyt muuttaa tänä vuonna Keniaan!!! Suuri kiitos Jumalalle tästä rukousvastauksesta. Molemmat kirjoittavat aikanaan itsestään esittelykirjeet, mutta kerron kuitenkin heistä, jotta voitte rukoilla heidän ja heidän muuttonsa puolesta, erityisesti koska molemmilla heillä on pieniä lapsia eikä muutto ole helppo. He tarvitsevat rukouksianne. Ensimmäinen on pastori Stephen van der Hoek. Stephen on Australian luterilaisen kirkon pastori. Hän otti minuun yhteyttä, koska oli kiinnostunut lähetystyöstä Afrikassa. Stephen toimii kaukana suurkaupungeista, Traralgonissa. Siellä oli kuitenkin suuri joukko sudanilaisia pakolaisia, jotka ilmestyivät hänen seurakuntaansa, koska halusivat tulla luterilaisiksi! Hän alkoi opiskella heidän kieltään, nueria, jotta voisi palvella heitä, ja voisi lukea evankeliumin heidän kielellään ennen saarnaa. Hän on myös lahjakas pianisti, ja niillä musikaalisuuden lahjoilla on paljon käyttöä täällä Afrikassa. Stepheniä on siunattu upealla ja lahjakkaalla laulavalla vaimolla, Mary-Annillä. Jumala on siunannut heidän avioliittoaan kuudella lapsella. He ovat Teresa, Esther, Miriam, Anna, John ja Martha, ja seitsemäs on tulossa! Kun he tulevat Keniaan he muuttavat suoraan lähetyskeskukseen. Siksi heidän tulonsa riippuu lähetyskodin rakennustyön valmistumisesta. Tämä säästää paljon vuokrakuluja! Heidän oletetaan saapuvan syksyllä Toinen lähetystyöntekijä, joka saapuu itse asiassa aikaisemmin, on arkkitehti Jason Stephens. Tapasin Jasonin Vapahtajamme (Our Savior) luterilaisessa kirkossa Houstonissa, Teksasissa viime marraskuussa. Hän oli niin innostunut ja halukas auttamaan lähetystyössä Afrikassa, että suostui siltä istumalta tulemaan kahta kuukautta myöhemmin tammikuussa katsomaan, kuinka voisi auttaa keskuksen suunnittelussa ja rakentamisessa. Hän näki heti hankkeen valtavuuden ja sen, kuinka se vei minut pois päätyöstäni saarnaajana, opettajana ja kääntäjänä. Jason pohdiskeli rukoillen asiaa, ja näki miten Jumala on toiminut hänen elämässään antamalla hänelle lahjoja, jotta hän voisi palvella kirkkoa tavalla, jolla on ikuista arvoa. Keskusteltuaan vaimonsa Dianan kanssa hän oli heti valmis tulemaan mukaan ja palvelemaan Jasonin kanssa! Diana on opettaja Vapahtajamme luterilaisessa koulussa. Rukoilemme, että nuo lahjat auttaisivat myös luterilaisessa peruskoulussa, jonka rakennamme uuteen lähetyskeskukseen. Jumala on siunannut heitä kolmella lapsella, jotka ovat Madeleine, Mitchell ja Maja. He matkustavat itse asiassa takaisin Mayn perheen kanssa kesän lopulla loman jälkeen. Jasonin tehtävänä on saada pastori Stephenin perheen koti, koulu ja kirkko valmiiksi suurella luterilaisella palvelualttiudella, laadulla ja tehokkuudella! Eikö niin, että rukouksia tarvitaan?
4 Rukoilethan kaikkien kolmen perheen puolesta (minun perheeni mukaan lukien). Eläminen vieraassa maassa voi olla kiinnostavaa, mutta kohtaamme myös monia haasteita. Jumala kyllä huolehtii meistä jokaisesta, mutta tämä ei tarkoita että tuntemattoman pelko ja huolet katoaisivat. Ne pysyvät ja ovat todellisia. Suurimmalta osaltaan ne johtuvat epäilyksistä ja heikosta uskosta. Kenelläkään meillä ei ole täydellistä uskoa eikä kukaan meistä luo sitä. Usko on Jumalan lahja. Rukoilemme, että meidän Taivaallinen Isämme tekisi päivittäin työtään meidän elämässämme, jotta huolet hälvenisivät, ja että Saatana häädettäisiin pois, jotta voimme työssämme keskittyä julistamaan ristiinnaulittua Kristusta kadotettujen pelastukseksi. Saatana ei halua lähetystyöntekijöiden tulevan. Hän ei halua pastoreita koulutettavan. Hän tekee kaikkensa pelotellakseen meitä. Mutta tiedätkö mitä? Jeesus ei koskaan petä! Tästä eteenpäin olen liittänyt kirjeeseeni useita kuvia, jotta näet meidän viimeaikaiset toimemme ja lähetyskeskuksen edistymisen. Aluksi sanottakoon, että pidämme tähtäyspisteen siinä, että meidän pääasiallinen tehtävämme on saarnata ja opettaa Jumalan sanaa. Rakennus on vain paikka sen toteuttamiseen, ja sen sijaan saatamme joskus kokoontua puun alla. Opettaminen jatkuu kaiken muun työn ohella. Tämä kuva on kurssista, jota opetin Bishoftussa Etiopiassa Ilmestyskirjasta. Puhuimme erilaisista näkemyksistä tuhatvuotisesta valtakunnasta sekä tniille, jotka kuulitte Lydian järkyttävän tarinan siitä, miten hänen miehensä teki itsemurhan yritettyään tuplata rahansa eräänä iltana uhkapelissä. Sen sijaan hän menetti kaikki rahansa, ja mikä vielä surullisempaa, menetti toivonsa ja tunsi suurta häpeää. Luterilaiset Afrikassa -järjestön ystävät eivät halunneet heidän lastensa menettävän toivoaan ja vaipuvan epätoivoon. He antoivat upeasti ja runsaasti. Lasten kaikki koulumaksut maksettiin, ja rahaa jäi heidän savimajansa kunnostamiseen ja sen ruohokaton korvaamiseen teräslevyillä. Kiitos LIA:n tukijoille!utkimme Hyvä uutinen - lehden pohjalta tämän tärkeän kirjan rakennetta ja päälinjoja. Niille, jotka kuulitte Lydian järkyttävän tarinan siitä, miten hänen miehensä teki itsemurhan yritettyään tuplata rahansa eräänä iltana uhkapelissä. Sen sijaan hän menetti kaikki rahansa, ja mikä vielä surullisempaa, menetti toivonsa ja tunsi suurta häpeää. Luterilaiset Afrikassa - järjestön ystävät eivät halunneet heidän lastensa menettävän toivoaan ja vaipuvan epätoivoon. He antoivat upeasti ja runsaasti. Lasten kaikki koulumaksut maksettiin, ja rahaa jäi heidän savimajansa kunnostamiseen ja sen ruohokaton korvaamiseen teräslevyillä. Kiitos LIA:n tukijoille! Ennen kuin kevätlukukausi alkoi joululoman jälkeen, Tristan ja minä otimme vastaan haasteen nousta Afrikan toiseksi korkeimmalle huipulle, Keniavuorelle. Vuorelle nousun jälkeen meille kerrottiin, että useimmiten koko retkikunta ei pääse huipulle saakka vuoristosairauden tai muiden vaikeuksien vuoksi, mutta meidän koko tiimimme onnistui saavuttamaan Lenanahuipun 4985 metrin korkeudessa.
5 Vaikka kappeliseurakuntamme on aika pieni, saarnaaminen johtaa usein ihmisiä pyytämään, että heidät yhdistettäisiin Jeesukseen Kristukseen Pyhässä Kasteessa. Tämä Eunike muutti Nairobiin yhden henkilökuntamme jäsenen luo, kun hänen äitinsä oli kuollut AIDS:iin. Lähetyskeskus Ensimmäinen vaihe oli koota rakennusmateriaalit. Osa alueesta on kivistä, mutta osa pehmeää ja hyvää laidunta. Emme halunneet rakentaa tasaiselle viljelykelpoiselle maalle, joten meidän piti siirtää ja kerätä kivet muilta alueilta. Se oli kovaa harjoitusta selälle, mutta kasvatti kyllä monia lihaksia. Aloitimme työn vapaaehtoisten pakolaisten kanssa. He olivat suureksi avuksi. He arvostivat sitä, että pääsivät pakolaisleiriltä, ja me olimme kiitollisia heidän avustaan. Perhetarpeiden vuoksi monien piti palata leiriin, mutta toivomme ja rukoilemme, että he ottavat evankeliumin mukaansa. Esteitä ja haasteita Toinen tärkeä tehtävä aluksi oli koko alueen aitaaminen. Tämä on edelleen pitkälti maasai-aluetta, ja heillä on täällä paljon karjaa: lehmiä, vuohia ja lampaita, jotka laiduntavat alueella. Ne eivät ole vaara meidän hengellemme, mutta Joskus poikani tulevat mukaan. Tässä jos aloitamme karjanpidon, ovat Matthew nauttii paikallista ugalia ja ne vaara meidän sadollemme! kaalia. Hän pitää niistä! Vaikka olemme aidanneet alueen pitää meidän panna piikkejä aitaan, sillä pelkkä aita ei pidä vuohia sen ulkopuolella. Tämä ei saata näyttää mukavimmalta paikalta nukkumiseen, mutta se on itse asiassa parempi kuin teltta, koska tontilla on yöllä hyvin tuulista ilman vyöryessä Ngong Hillsin kukkuloilta Kun olimme aidanneet alueen ja kasanneet riittävästi kiviä, piti meidän palkata pätevä urakoitsija. Jumalan kiitos me löysimme sellaisen! Hänen nimensä on Michael Kariuki ja hän on tehnyt suuren työn minun harakanvarpaitteni ja Jason Stephensin hienojen suunnitelmien parissa.
6 Alueella ei ole leijonia, mikä saattaa tuntua oudolta, koska niitä on joskus meidän lähistöllämme kaupungissa. Suurin uhka ovat skorpionit ja hyeenat. Minulla ei onneksi ole kuvaa hyeenasta, mutta olen löytänyt toistakymmentä skorpionia. Katso mihin astut! Olennainen tehtävä aluksi oli myös käymälän kaivaminen ja rakentaminen. Teimme sen suomalaiseen tyyliin. Miksi rakennamme kivestä? Koska jopa hyviltä lautatarhoilta ostettu puutavara ei ole tasalaatuista, ja sen on lähes aina vääntynyttä. Kestää niin kauan veistää tai höylätä puutavara oikeaan mittaansa että pitkällä tähtäimellä on yksinkertaisempaa ja halvempaa ostaa sementtiä ja rakentaa kivistä, varsinkin kun niitä on saatavana ilmaiseksi paikan päällä! Kirahvit jatkavat vierailujaan ja tutkivat lähetyskeskusta. He ovat tervetulleita mutta ujoja vieraita. Siihen ei koskaan kyllästy, kun kääntyy ympäri ja näkee kirahvin seisovan edessään! Se, ettei meillä ole kirkkorakennusta, ei tarkoita ettei meillä olisi ollut jumalanpalveluksia. Olemme varanneet ajan aloittaa joka päivän Jumalan sanalla. Tapaamme joskus puun alla ja joskus työpaikalla: Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä (Matt. 18:20 Biblia).
7 Tässä näet perustuksen laskemisen. Kivet on siirretty vasemmalle, maa on tasattu ja perusta kaivettu ympäriinsä. Perusta on laskettu. Seuraavaksi valetaan sementtilattia. Helppoa, eikö? Mikään ei ole niin helppoa kuin luulisi! Sementin tekemiseen tarvitaan vettä. Koska olemme puskassa, ei ole vesihanoja eikä -johtoja. Siksi tilaamme kuorma-autolasteittain vettä. Joskus ne jäävät jumiin, kun tiet ovat niin huonoja. Tänä päivänä he yrittivät neljä tuntia eivätkä saaneet kuorma-autoa irti. Vesi piti kaataa pois ja yrittää seuraavana päivänä uudelleen. Kerron tämän siksi, että ymmärtäisit haasteitamme. Tämä on ajalta, jolloin Jason Stephens saapui ja alkoi työskennellä urakoitsijan kanssa ja keskustella suunnitelmasta. Toinenkin vapaaehtoinen, Nathan Knaus, saapui. Hänestä oli paljon apua. Toivottavasti hän voi palata takaisin! Lopulta lattia saatiin valettua ja oli aika aloittaa seinien rakentaminen. Talon molemmissa päädyissä on edessä käymälä sekä suihku ja takana huone aurinkovoimaa kerääviä akkuja varten. Niiden välissä on seitsemän huonetta, joita aluksi ja väliaikaisesti käytetään hallituksen jäsenten majoittamiseen vuosikokouksen aikaan heti pääsiäisen jälkeen. Tästä talosta tulee aikanaan hallintorakennus. Me myös nukumme ja työskentelemme siinä rakentaessamme muita taloja. Koska sisäseinien pitää olla suorat, palkkaamme muurareita tasaamaan kivet suorakulmaisiksi ennen kuin panemme ne paikoilleen. Taas kovaa työtä!
8 VETTÄ!! Monet näistä kuvista on välitetty facebookin kautta, mutta kaikki te ette ole siellä. Hyvä teille! Viestissäni luki Maji ni Uhai, joka suahiliksi tarkoittaa Vesi on elämä. Raamatussa se viittaa kasteeseen, koska kasteessa me synnyimme uudesti ja meille annettiin hengellinen elämä. Myös maallinen vesi on elintärkeää. Ilman sitä me kuolemme. Kiitämme Jumalaa, että niin monet luterilaiset koulut ovat tukeneet tätä hanketta. Se on yhä meneillään, sillä meidän pitää asentaa pumppu, jotta saamme vettä maasta. Meillä on siitä iso lasku, mutta tämä on jokaisen pennin arvoista. Ehkä teidän koulunne tai pyhäkoulunne haluaisi auttaa! Sitä vettä tarvitaan juomiseen, pesemiseen, kasteluun, karjalle, ja myös jaettavaksi yhteisölle, jolta puuttuu vettä. Suunnitelmamme on asentaa aurinkoenergialla toimiva pumppausjärjestelmä, joka nostaa veden kaivosta suureen säiliöön (joka pitää rakentaa) tontin huipulle. Se täyttyy päivän aikana auringonpaisteella ja maan vetovoima jakaa veden kohteisiinsa. Tämä voisi olla myös hienoa aihe opiskeltavaksi luonnontieteen luokilla. Ei tarvitse käyttää sähköä ydinvoimaloista tai muista saastuttavista lähteistä. Voi käyttää aurinkoa (puhdasta energiaa) ja painovoimaa. Tämä on kuva koepumppauksesta. Se tuottaa noin litraa tunnissa!
9 Kun perusta oli laskettu ja väliseinät asetettu, oli aika täyttää aukot. Muotit asetetaan paikoilleen, jotta sisäseinät voidaan rapata tasaisiksi. Ulkoseiniin kivet jätetään näkymään, jotta rakennukset mukautuvat ympäristöön. Pidän todella tällaisesta mallista! Mitä seuraavaksi? Tontin kartta Muurarit tekevät loistavaa työtä. En ole varma siitä kuinka suuren kuvan voimme lähettää uutiskirjeessämme, mutta tämä julkaistaan pian nettisivuillamme. Näet siitä, että meillä on kokonaissuunnitelma emmekä vain hutiloi. Kirkko ja hallintorakennus tulevat korkeimmalle paikalle vesisäiliön kanssa. Näin painovoima jakaa veden koko tontille. Seuraavaksi rakennamme raamattuja peruskoulut, joihin tarvitaan myös kahvila ja kirjasto helpottamaan heidän työtään. Seuraavalla suurelle alueelle tulee tilat huolellisesti suunnitellulle maatilalle, josta saamme riittävästi satoa ja karjataloustuotteita opiskelijoiden ja heidän perheittensä ruokkimiseen. Maatilan jälkeen on toinen kivinen alue, jonne rakennamme majoitustilat opiskelijoille ja heidän perheilleen. Alueen jakaa joki, joka on osan vuodesta kuivillaan. Joen toiselle puolelle tulee kodit pysyvälle henkilökunnalle kuten lähetystyöntekijöille ja opettajille sekä vierastalo.
10 Monet yksityiskohdat vaativat vielä työstämistä. Meidän nerokas arkkitehtimme ahkeroi niiden parissa vaativan johtajan kanssa. Lähetä kommenttejasi ja ehdotuksiasi, jos siltä tuntuu! HEI HEI toistaiseksi! Suunnitelmamme on luoda lähetyskeskusprojektille LIA nettisivu, josta näet rakennushankkeen edistymisen. Olemme teknologisesti niin pitkällä, että suunnittelemme jopa sitä, että nettisivun linkin kautta voisi seurata aurinkokäyttöisen vesipumpun tehoa ja kulutusta. Siitä lisää myöhemmin. Herra siunatkoon sinua. Pidä meidät rukouksissasi! Kristuksessa Pastori James May RUKOUSAIHEITA Pehmeä laskeutuminen uusille lähetti- ja avustajaperheille (past. Stephen van der Hoek ja Jason Stephens). Johdatusta tulevan vuosikokouksen aikana. Varjelusta vammoilta ja onnettomuuksilta rakennustyöntekijöille. Turvallisuutta ja Pyhän Hengen johdatusta tuleviin opetusmatkoihin Kisiin (tri Simojoki ja past. Green), Bor Towniin Etelä-Sudaniin (past. May ja past. Heise), somalievankelistojen kouluttamiseen (tri Simojoki ja past. May) sekä Guineaan (past. May). Kyllä, olen lähdössä Guineaan toukokuun alussa. Tätä aluetta runteli äskettäin ebola. Useita ihmisiä, myös luterilaisia, kuoli. Maa on nyt päässyt ebolasta ja he tarvitsevat koulutettavaksi uusia pastoreita ja evankelistoja. Tämä on kriittinen tehtävä! Luterilaiset Afrikassa -järjestö on rekisteröity omaa tuottoa tavoittelemattomana organisaationa. Jos haluat tukea evankeliumin julistamista ja työntekijöiden valmistamista elonkorjuuseen, voit lähettää lahjoituksesi netissä: - tässä PayPal linkissä jokapäiväiseen lähetystyöhön - tässä PayPal linkissä lähetyskeskusprojektiin Rohkaisemme sinua antamaan meidän uutiskirjettämme perheellesi, ystävillesi, seurakunnille jne. Voit kopioida sitä ja jakaa sähköisessä muodossa. Kiitos! Tai lähetä tukesi: Lahjoitukset jokapäiväiseen lähetystyöhön: IBAN FI SWIFT OKOYFIHH Viitenumero: 1232 Saaja: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys r.y. Lahjoitukset lähetyskeskusprojektiin: IBAN FI SWIFT OKOYFIHH Viitenumero: 4420 Saaja: Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys r.y.
Like Tweet Pin +1 in. Välähdyksiä lähetyskentältä:tuhkaa ja kiviä
Like Tweet Pin +1 in Välähdyksiä lähetyskentältä:tuhkaa ja kiviä Onnellista uutta vuotta ja siunattua paastonaikaa teille kaikille! En tiedä sinusta, mutta täällä asiat ovat edistyneet valon nopeudella.
Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI
Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI www.lutheransinafrica.com toukokuu 2017 Kevään toimintaa Tervehdys kaikille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä! Helmi-, maalis-
Välähdyksiä lähetyskentältä: Uskollinen saarnaaminen ja opettaminen
Välähdyksiä lähetyskentältä: Uskollinen saarnaaminen ja opettaminen Jälleen yksi kesä on mennyt ja lasten on aika palata kouluun. Tämä tarkoittaa myös sitä, että palaamme opettamaan ja kouluttamaan pastoreita,
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE HELMIKUU, 2016
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE HELMIKUU, 2016 Uusi vuosi, koulu ja aikaiset aamut ovat hyvässä käynnissä. Tänään kuitenkin sairaspäivää viettävät Maggie, Tristan ja Matthew. Koulussa on valloillaan sitkeä kuumetauti,
Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE MARRASKUU, 2014!
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE MARRASKUU, 2014 Olin lokakuussa Etelä-Afrikassa. Kyllä, luit aivan oikein: minä olen ollut reissussa Jamesille ja minulle tarjoutui Suomesta matkanneen äitini ansiosta tilaisuus
Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo
Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna
1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light
JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
muslimiperheistä tulevien somaleiden kastetilaisuuksilla. Eräs luterilainen Somali, herra Gurhan, on luonut nettisivut, joilta löytyy luterilaisia
Lutherans in Africa May 2010 Newsletter Rev. James and Tiina, Maggie, Tristan, Sarai, Sofia and Jonas May Serving the Lord and the Lutherans throughout Africa proliturgy@yahoo.com www.lutheransinafrica.com
Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa
1972-2010 Runsas sielujen elonkorjuu islamilaisessa maassa,,ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu. (Mat 24:14)
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen
Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ
Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, MARRASKUU 2010
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, MARRASKUU 2010 Parahin tukijoukko, Tällä kertaa Jamesin kirjeen suomentaminen ei vienyt ihan yhtä kauan. Mutta, silti se on myöhässä... Nooh, näin pikkuhiljaa parantamalla saattaa
Välähdyksiä lähetyskentältä: Kamppailuja paastonaikana, mutta voitto...
1 / 11 4.4.2015 21:20 Like Tweet Pin Välähdyksiä lähetyskentältä: Kamppailuja paastonaikana, mutta voitto Jeesuksessa 2 / 11 4.4.2015 21:20 3 / 11 4.4.2015 21:20 Mahtaakohan sinustakin tuntua siltä, että
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE MAALISKUU, 2017
MAYN PERHEEN UUTISKIRJE MAALISKUU, 2017 Riemukasta vuotta 2017 jokaiselle! Tammikuu Mayn perheessä alkoi muutaman päivän lomamatkalla rannikolle, ennen kuin lasten sekä Jamesin intensiiviset koulupäivät
Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nehemia rakentaa muurin
Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Katekismus rukouksen apuvälineenä
Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,