Potilaiden parhaaksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Potilaiden parhaaksi"

Transkriptio

1 Medtronicin pohjoismainen uutislehti nro Potilaiden parhaaksi Mona Rydningen on valmis matkustamaan tuntikaupalla päästäkseen hoitamaan useampia inkontinenssipotilaita. SIVUT Esittelyssä Medtronicin uusi CRT-tuoteperhe SIVUT 5 7 Kansainvälisen symposiumin aiheena interventiotoimenpiteet SIVUT 8 9 Uusi tehokas menetelmä lasten vaikean skolioosin leikkaushoitoon SIVU 17 1

2 MILJÖMÄRKT E PÄÄKIRJOITUS RAUno Heikkinen Hospital Solutions sujuvaa yhteistyötä terveydenhuollon ja elinkeinoelämän välillä Terveydenhuoltojärjestelmä on suurten muutosten keskellä kaikissa Pohjoismaissa. Rakennemuutokset ovat välttämättömiä, jotta alati kasvavalle potilasmäärälle saadaan turvattua laadukas hoito. Esimerkiksi tanskalaisen Medicoindustrien-toimialajärjestön toimitusjohtaja Peter Huntley kertoi Medleyn haastattelussa, että Tanskassa ollaan korvaamassa useita pieniä paikallissairaaloita seitsemällä erikoistuneella suursairaalalla 6 8 vuoden kuluessa. Vuodepaikkojen määrä vähentyy 20 prosenttia, mikä puolestaan edellyttää telelääketieteen kansallisen strategian laatimista, jotta nykyistä useammat potilaat voivat saada hoitoa kotonaan. Medicoindustrienin asiantuntijaryhmät osallistuvat uusien sairaaloiden suunnitteluun esimerkiksi laitteistohankintojen ja terveystalouden näkökulmasta. Vastaavasti Ruotsissa Tukholman Karolinska Sjukhuset suunnittelee vuodepaikkojen vähentämistä tulevan perusparannuksen yhteydessä. Myös Karolinska Sjukhuset on valmis satsaamaan yhteistyöhön. Se on perustanut Innovationsplatsen-hankkeen, jossa peräänkuulutetaan terveydenhuollon ja yrityssektorin yhteistyötä parempien työprosessien ja mutkattomien hoitoketjujen kehittämiseksi. Medtronic vastaa ajan haasteisiin ja kasvavaan yhteistyön tarpeeseen tarjoamalla täysin uudenlaista yhteistyömallia sairaaloiden ja alan yritysten välille. Olemme kehittäneet yrityksen sisällä toimintamallin, joka kulkee nimellä Hospital Solutions. Malli perustuu vuosikausien kokemukseen sisäisten toimintojemme tehostamisesta, ja tarjoamme sen kartuttamaa asiantuntemustamme yhteistyön pohjaksi. Yhteistyöhön sisältyy sekä klinikoiden toimintaa koskevia analyyseja ja konsulttipalveluja että prosessien optimointia tietyillä tuote- ja hoitoalueilla. Lue lisää seuraavalta sivulta! Tällaisia suuria kysymyksiä pohditaan nyt terveydenhuollossa. Vastaukset eivät kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Tekniikan ja osaamisen hiominen on jatkossakin tärkeää sekä terveystalouden että hoidon laadun kannalta. Tässä Medleyn numerossa esittelemme uuden CRT-tuoteperheemme ja kaksi uutta tutkimusta sydämen vajaatoiminnan hoidosta. Tutkimuksissa käsitellään uuden Adaptive CRT -algoritmin tuloksia ja elektrodin paikan merkitystä tahdistinhoidossa. Mielenkiintoista luettavaa tarjoaa myös artikkeli lasten skolioosin uudesta kirurgisesta hoitomenetelmästä, joka vähentää leikkausten määrää ja antaa selän, rintakehän ja keuhkojen kasvaa ja kehittyä mahdollisimman luonnollisesti. SIVU 4 sivu 3 sivut 5 7 sivu 17 Olemme ryhtyneet kehittelemään malleja julkisen ja yksityisen sektorin innovaatioyhteistyöhön ja järkeviin hankintamenettelyihin. Toimitusjohtaja Peter Huntley, Medicoindustrien-toimialajärjestö, Tanska. Hyvää alkanutta vuotta 2013! Medley on Medtronicin asiakaslehti, joka on suunnattu lääkäreille, muille terveydenhuollon ammattilaisille, journalisteille ja terveydenhuollon mielipidevaikuttajille. Medleyn voi nyt tilata sähköpostitse. Lähettämällä viestin osoitteeseen voit tilata neljästi vuodessa ilmestyvän lehden pdf-muodossa, ilmoittaa osoitteenmuutoksesta tai peruuttaa tilauksesi. Kirjoita otsikoksi Medley-prenumeration ja lisää viestiin nimesi sekä sähköpostiosoitteesi. Medtronic AB:lla on julkaisulupa Medley-lehdelle, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vastaava toimittaja: Reidar Gårdebäck Toimituspäällikkö: Elenore Schmidt Valokuvat: Medtronic, Benjamin Suomela, Christian Evers Tekstit ja asettelu: Care of Haus Osoite: Medtronic AB, Box 1034, Kista, Sverige Puhelin: Faksi: Sähköposti: Verkkosivut: Medtronic AB. Medtronic on yksi Medtronic Inc:n rekisteröidyistä tavaramerkeistä. Muut Medleyssä mainitut tavaramerkit, tuotenimet ja hoitomuotojen nimet ovat Medtronicin tai omistajiensa omaisuutta. Joutsenmerkki Painotuote

3 HOSPITAL SOLUTIOns Hoidon jatkuvuus turvataan yhteistyöllä Medtronicin näkemyksen mukaan kehitys ei perustu pelkästään tekniikkaan, vaan kyse on kokonaiskuvasta ja arvon tuottamisesta ketjun jokaisessa lenkissä, taloudellisia kysymyksiä ja ihmisiä unohtamatta. Mette-Marie Harild, Medtronicin Vice President, North East Europe. Terveydenhuollossa puhaltavat nyt muutoksen tuulet. Rakennemuutoksia on tehtävä, jotta hoitoa voidaan tarjota alati kasvavalle potilasmäärälle kohtuullisin kustannuksin. Medtronic vastaa haasteeseen tarjoamalla täysin uudenlaista yhteistyömallia julkisten sairaaloiden ja yksityisen sektorin toimijoiden välille. Medtronicilla on vuosikausien kokemus omien toimintojensa tehostamisesta, ja nyt tarjoamme kokemustamme sairaaloille integroidun strategisen kumppanuuden muodossa, sanoo Mette-Marie Harild, Medtronicin Vice President, North East Europe. Tämän myötä Medtronic on laajentamassa rooliaan puhtaasta teknologian toimittajasta kattavampien kokonaisratkaisujen tarjoajaksi. Medtronicin näkemyksen mukaan kehitys ei perustu pelkästään tekniikkaan, vaan kyse on kokonaiskuvasta ja arvon tuottamisesta ketjun jokaisessa lenkissä, taloudellisia kysymyksiä ja ihmisiä unohtamatta. Uudistukset ja muutokset toteutetaan aina vuoropuhelussa sairaalan kanssa, eikä Medtronic väitä tietävänsä kaikkia vastauksia etukäteen. Olemme varmoja, että yhteistyö sairaaloiden kanssa auttaa kehittämään terveydenhuoltojärjestelmää rakenteellisesti toimivampaan suuntaan ja mahdollistaa kokonaiskuvan tarkastelun. Yhteinen tavoitteemme on saada enemmän terveyttä vastineeksi rahoille. Asiantuntemusta kolmella osa-alueella Tarjoamme asiantuntemusta ja ratkaisuja pääasiassa kolmella osa-alueella: tukea klinikoiden toimintaan, sekä konsultointipalveluja prosessien optimointiin sekä tietyille tuote- ja hoitoaloille, Harild sanoo. Yhteistyö vapauttaa sairaalan resursseja kasvua varten ja tukee innovatiivisten hoitomuotojen tarjontaa. Samalla sairaalan markkinaasema vahvistuu. Kyselyymme vastanneet sairaalat nostivat myös esiin tarpeen tehdä uusia laitehankintoja tai korvata vanhaksi käyneitä laitteita. Yhteistyö kumppanina voimme tällöin tarjota investointi pääomaa, jonka ansiosta sairaala voi laajentaa kapasiteettiaan tai saada käyttöönsä uusia hoitomuotoja. 3

4 Innovaatiot edellyttävät yhteistyötä Peter Huntley on ollut tanskalaisen Medicoindustrien-toimialajärjestön toimitusjohtajana nyt kahdeksan kuukautta. Hänen mukaansa toimialalla on runsaasti potentiaalia, mutta haasteena on saada asiantuntevat tahot tekemään yhteistyötä innovaatioille otollisen ympäristön luomiseksi. Terve kasvu edellyttää innovaatioiden toteuttamista ja julkisen terveydenhuoltosektorin houkuttelemista innovaatioyhteistyöhön. Nämä ovat tärkeitä painopistealueita toiminnassamme, sanoo Peter Huntley ja huomauttaa, että innovaatiokysymys on erityisen tärkeä puhuttaessa julkisista hankinnoista. Olemme ryhtyneet kehittelemään malleja julkisen ja yksityisen sektorin innovaatioyhteis - t yöhön ja järkeviin hankintamenettelyihin, joissa hinta ei ole ainoa ratkaiseva tekijä. Medicoindustrien pyrkii parantamaan innovaa - ti oyhteistyön edellytyksiä esimerkiksi tuomalla kliinisiä tutkimuksia paremmin esiin. Tavoitteena on myös julkisten tutkimus- ja kehitysrekisterien avaaminen sekä eettisen ohjeiston laatiminen hoitohenkilöstön ja yrityssektorin yhteistyölle. Euroopan komissio antoi hiljattain asetusehdotuksen lääkinnällisten laitteiden hyväksyntää koskevista säännöistä. Ehdotus on täysin linjassa niiden toiveiden kanssa, joita olemme esittäneet terveydenhuoltoviranomaisten sekä potilas- ja lääkärijärjestöjen kanssa käymiemme keskustelujen pohjalta. Rakennemuutos käynnissä Tanskassa on meneillään suuri terveydenhuollon rakennemuutos. Suunnitteilla on seitsemän uutta suursairaalaa, jotka valmistuessaan 6 8 vuoden kuluttua korvaavat monta pientä paikallissairaalaa. Kun kaikki on valmista, vuodepaikkoja on 20 prosenttia vähemmän kuin nykyään. Siksi onkin syytä laatia telelääketieteen kansallinen strategia, jotta nykyistä useammat potilaat voivat saada hoitoa kotonaan. Medicoindustrien-järjestöllä on 20 asiantuntijaryhmää, joista muutama osallistuu uusien sairaaloiden suunnitteluun. Telelääke tieteen lisäksi suunnittelussa keskitytään muun muassa sisu stukseen, laitteistoihin, jäljitettävyyteen ja terveystalouteen. Pidämme yllä vuoropuhelua viranomaisten kanssa. Tehtävämme on kiteytetysti toimia alan äänitorvena ja tarjota asiantuntemustamme eri tahoilta tulevien direktiivien ja asetusten puitteissa. Mielenkiintoinen tulevaisuus Oltuaan nyt kahdeksan kuukautta toimitusjohtajana Huntley näkee Tanskan lääketieteellisen teknologian toimialalla lukuisia vahvuuksia. Niitä ovat esimerkiksi tehokas tutkimussektori, innovaatioita suosiva julkinen sektori ja Medicoindustrien ahkerat pääomasijoittajat. Lisäksi Tanskalla on Ruotsin ohella kehittyneimpiin kuuluva lääketieteellisen teknologian sektori ja vankka lääketieteelliseen teknologiaan keskittynyt yliopistokoulutus. Haasteena on houkutella nämä toimijat yhteistyöhön, mutta uskon, että onnistumme siinä. Haasteita asettavat myös lehdistön paisuttelemat uhkakuvat, joita on esitetty viime aikoina lonkka- ja rintaimplanttien yhteydessä. Niitä ei kaivata lisää. Järjestön lehdistöstrategiaan kuuluu ensi sijassa julkaistujen virheellisten tietojen korjaaminen. Lisäksi haluamme jakaa tietoa toimialan olosuhteista ja edellytyksistä, ja mikä tärkeintä, kertoa hyviä esimerkkejä onnistumisista. E Tanskalainen toimialajärjestö yrityksille, jotka valmistavat tai myyvät lääkinnällisiä laitteita. Järjestöllä on 130 jäsenyritystä. Olemme ryhtyneet kehittelemään malleja julkisen ja yksityisen sektorin innovaatioyhteistyöhön ja järkeviin hankintamenettelyihin. Toimitusjohtaja Peter Huntley, Medicoindustrien-toimialajärjestö, Tanska. 4

5 Uuden Adaptive -crt-algoritmin ansiosta laite tekee mittauksia joka minuutti ja mukauttaa AV- ja VV-välejä jatkuvasti optimaalisiksi potilaalle. Per Christiansen, Medtronicin Clinical Research Manager, CRDM Nordic. KOHTI tehokkaampaa CRT-HOITOA Uudessa CRT-tuoteperheessä käytetään mukautuvaa tahdistusta Medtronic tuo markkinoille Viva XT:n, CRT-D-tahdistimen, jossa on uudenlainen tahdistusalgoritmi. Adaptive CRT (a-crt) -nimellä kulkeva algoritmi säätää laitteen asetuksia automaattisesti joka minuutti. Yksilöllinen ohjelmointi on aiemmin ollut harvojen tahdistinpotilaiden ulottuvilla, sillä siihen on perinteisesti tarvittu merkittäviä resursseja edellyttävää kaikukardiografiaa. CRT-hoidolla voidaan auttaa sydämen vajaatoimintapotilaiden joukosta vain niitä, joilla on me - kaaninen ja elektroninen epäsynkronia, eli oikea ja vasen kammio eivät supistu yhtä aikaa, sanoo Per Christiansen, Medtronicin Clinical Research Manager, CRDM Nordic. Potilaan on täytettävä tietyt kriteerit, jotta hän voi saada CRT-P- tai CRT-D-laitteen. Lähes 30 prosenttia CRT-hoitoa saavista potilaista ei kuitenkaan vastaa hoitoon. Siihen voi olla monia syitä, esimerkiksi stimulaatioasetusten määrittäminen yksilöllisesti, jolloin CRT-laite ei toimi optimaalisesti potilaan tarpeiden mukaan. a-crt säätää asetuksia ympäri vuorokauden Aiemmin kaikki CRT-potilaat tutkittiin yleensä ultraäänellä varhaisessa vaiheessa sen varmistamiseksi, että AV- ja VV-välit oli säädetty oikein. Nykyään näitä tutkimuksia tehdään harvoin, parhaassa tapauksessa vain potilaille, jotka eivät ole vastanneet hoitoon. Syynä on esimerkiksi ajanpuute. Lisäksi tutkimuksissa on käynyt ilmi, että on vaikeaa osoittaa parasta tapaa asetusten määrittämiseen. Ongelmana on myös se, että ultraäänitutkimus tehdään yleensä potilaan ollessa levossa, mutta asianmukaisen hoidon tarve on suurin rasituksessa. Uuden a-crt-algoritmin ansiosta laite tekee mittauksia joka minuutti ja mukauttaa AV- ja VV-välejä jatkuvasti optimaalisiksi potilaalle. Medtronic on osoittanut algoritmin toimivuuden vertaamalla Adaptive CRT -tutkimuksen tuloksia muiden CRT-tutkimusten tuloksiin. Vertailu osoittaa, että hoitoon vastanneiden potilaiden määrä on 12 prosenttia suurempi a-crt-potilaiden joukossa verrattuna muiden tutkimusten potilaisiin. Percent (%) Ventricular Pacing Percentage of Non responder Patients with These Findings Tahdistus oikean kammion spontaanin Adaptive CRT -tutkimuksen potilaiden saama VASEMMAn kammion tahdistus ja biventrikulaarinen tahdistus Oikean kammion tahdistuksen määrä vähentyi keskimäärin 44 %. AKTIVoitumisen mukaan Kun tavallisessa CRT-hoidossa tahdistetaan sekä oikeaa että vasenta kammiota, a-crt-hoidossa voidaan haluttaessa tahdistaa vasenta kammiota oikean kammion spontaanin aktivoitumisen mukaan, Christiansen sanoo lopuksi. Tämä vastaa kehon fysiologista toimintaa ja säästää lisäksi paristoa, kun laite antaa kahden impulssin sijaan vain yhden impulssin. Adaptive CRT -tutkimus osoitti, että pääasiassa vain vasemman kammion tahdistusta saaneiden poti laiden vointi oli keskimäärin parempi Percentage of Subjects vasemman KAMMIon TAhdistus biventrikulaar - inen tahdistus Lähde: Birnie, et al. Improved Clinical Outcomes with Synchronized Left- Ventricular Only Pacing By An Automated Cardiac Resynchronization Therapy Algorithm: Analysis of the Adaptive CRT Trial. Accepted for a presentation at AHA Syitä sydämen VAjaatoimintapotilaiden heikkoon hoitovasteeseen Suurimman ryhmän muodostavat potilaat, joiden AV-väli ei ole optimaalinen (vasemmassa reunassa) Suboptimal AV Timing Arrhythmia Anemia Suboptimal LV Lead Position < 90 % Biventricular Pacing Suboptimal Medical Therapy Persistent Machanical Dyssynchrony Underlying Narrow QRS Compliance Issues Lähde: Mullens W, et al. JACC. 2009;53: Primary RV Dysfunction 5

6 KOHTI tehokkaampaa CRT-HOITOA Uusi mukautuva CRT-algoritmi on yhtä te - h okas kuin optimointi kaikukardiografiassa Tutkimusten mukaan noin 30 prosenttia CRT-tahdistimen saaneista sydämen vajaatoimintapotilaista ei vastaa hoitoon. Vastetta voidaan parantaa optimoimalla CRT-laitteen asetukset kaikukardiografiassa, mutta menetelmä on aikaa vievä ja kallis. Medtronic on kehittänyt uudenlaisen Adaptive CRT (a-crt) -algoritmin, jonka ansiosta ICD-laite mukauttaa tahdistuksen automaattisesti potilaan sydämen toimintaan. Adaptive CRT Trial -tutkimus osoittaa, että algoritmin avulla tapahtuva automaattinen optimointi on yhtä tehokasta kuin kaikukardiografiassa tehtävä optimointi. Adaptive CRT Trial -tutkimuksen tulokset julkistettiin tänä vuonna European Society of Cardiologyn konferenssissa Münchenissä. Ne julkaistiin myös amerikkalaisessa Heart Rhythm -aikakauslehdessä 12. heinäkuuta. Tutkimukseen osallistui 94 keskusta muun muassa Yhdysvalloista, Kanadasta, Euroopasta, Hong Kongista ja Japanista. Professori Svein Faerestrand Haukelandin yliopistollisesta sairaalasta Bergenistä esitteli Münchenissä tutkimusta, jossa oli mukana myös hänen potilaitaan. Uusi a-crt-algoritmi mittaa sydämen sähkönjohtavuutta joka minuutti ja säätää AV-väliä jatkuvasti optimaaliseksi potilaalle, Faerestrand kertoo. Tutkimu k- seen osallistui yhteensä 522 potilasta, joille CRThoito oli aiheellista. Satunnaistettu kaksoissokkotutkimus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, saadaanko Medtronicin uudella automaattisesti mukautuvalla algoritmilla CRT-D-laitteessa vastaavia tuloksia kuin laitteen asetusten optimoinnilla, joka tehdään seurantakäynnillä kaikukardiografiassa. Ensisijaisina päätetapahtumina käytettiin kliinistä yhdistelmäpistemäärää* sekä uuden algoritmin ja kaikukardiografian tulosten vertailua sydämen pumppaustoiminnan optimoinnissa. Algoritmi perustuu aiempiin tutkimustuloksiin Tiedämme jo vanhastaan, että noin 30 prosenttia CRT-tahdistimen saaneista potilaista ei vastaa hoitoon. Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että näiden potilaiden hoitovastetta voidaan parantaa säätämällä CRT-tahdistimen asetuksia. Cleveland Clinic -instituutin tutkimuksessa keskityttiin 75 potilaaseen, jotka eivät olleet vastanneet hoitoon vähintään kuuden kuukauden kuluessa toimenpiteestä. Kävi ilmi, että CRT-laitteen vaikutus ei ollut riittävä noin 45 prosentilla näistä potilaista, koska tahdistimen AV-väliä ei ollut Tutkimuksen mukaan adaptiivinen CRT -algoritmi optimoi sydämen toimintaa yhtä luotettavasti kuin kaikukardiografiassa tehty optimointi. Lisäksi se vähentää oikean kammion tahdistusta, mikä auttaa pitkällä aikavälillä säilyttämään sydämen toimintakykyä. Svein Faerestrand 6

7 ohjelmoitu optimaalisesti. Eteisten ja kammioiden supistuminen saadaan tahdistettua parhaalla mahdollisella tavalla, kun aikaväli on optimaalinen. Cleveland Clinicin tutkijat havaitsivat myös, että hoitovaikutus edellyttää prosentin kammiotahdistusta. Pienemmillä prosenttilukemilla vaikutus jää auttamatta riittämättömäksi. Tutkimuspotilaista noin 25 prosenttia sai alle 90 prosenttia biventrikulaarista tahdistusta, mikä osoittautui syyksi CRT-hoidon heikolle vasteelle. Uuden algoritmin tavoitteena on lisätä hoitoon vastaavien potilaiden määrää optimoimalla AV-väliä jatkuvasti ja siten lisäämällä kammiotahdistuksen osuutta. Yhtä hyvä tulos vähäisemmällä oikean KAMMIon tahdistuksella Adaptive CRT Trial -tutkimuksessa kävi ilmi, että algoritmilla saatiin yhtä hyviä tuloksia kuin kaikukardiografiassa tehdyllä optimoinnilla yhden ja kuuden kuukauden jälkitarkastuksissa, Faerestrand sanoo. Algoritmin ansiosta oikean kammion tahdistus vähentyi 44 %. Oikean kammion tahdistus voi olla pitkällä aikavälillä yhteydessä oikean kammion toiminnan heikkenemiseen. KAIKUKARdiografia on VAATIVA toimenpide Kaikukardiografialla tutkitaan potilaan eteis-kammiotahdistusta ja optimoidaan CRT-laitteen asetuksia implantoinnin jälkeen, Faerestrand sanoo. Kyseessä on melko kattava ja vaativa toimenpide, joka edellyttää kaikukardiografian tekijältä vankkaa asiantuntemusta. Uudella algoritmilla varustettujen CRT-laitteiden myötä tämä toimenpide jää tarpeettomaksi. Tutkimuksen mukaan a-crt-algoritmi optimoi sydämen toimintaa yhtä luotettavasti kuin kaikukardiografiassa tehty optimointi. Lisäksi se vähentää oikean kammion tahdistusta, mikä auttaa pitkällä aikavälillä säilyttämään sydämen toimintakykyä. Termien selitykset Kliininen yhdistelmäpistemäärä muodostuu seuraavista tekijöistä: kuolema, vajaatoiminnan aiheuttama sairaalakäynti, toimintakykyluokitus (hengitysvaikeuksien aste) ja potilaan oma arviointi toimintakyvystään. KOHTI tehokkaampaa CRT-HOITOA Onko elektrodien sijainnilla merkitystä? Bergenissä sijaitsevan Haukelandin yliopistollisen sairaalan lääkäri Hans Morten Kristiansen on tutkinut oikean ja vasemman kammion elektrodien sijainnin merkitystä CRT-hoitoa saavilla potilailla. Kesäkuussa 2012 tohtoriksi väitelleen Kristiansenin väitöskirja osoittaa, että oikean kammion elektrodin sijainnilla ei ole suurta merkitystä, mutta vasemman kammion elektrodin sijainnilla on ratkaiseva merkitys sydämen toiminnan kohentumisen ja supistumisen synkronoinnin kannalta. Hans Morten Kristiansen tarkastelee CRT-hoitoa käsittelevässä väitöskirjassaan oikean ja vasemman kammion elektrodien sijaintia sydämessä ja sydämen tahdistushoidossa esiintyvää sähköistä viivettä. Aloitimme satunnaistamalla oikean kammion elektrodin sijainnin, Kristiansen kertoo. Elektrodi asetettiin joko sydämen kärkeen tai ylös väliseinän takaosaan. Teimme kaikille potilaille esitutkimuksen kaikukardiografialla, jossa käytimme apuna Speckle Tracking -tietokoneohjelmaa. Ohjelma analysoi ultraäänifilmin kuvien harmaasävyjä kuvasta toiseen, mikä mahdollistaa sydänlihaksen liikkeiden seuraamisen. Visualisoinnin avulla voimme analysoida sy - dämen eri osien supistumismallia sydämenlyönnin aikana. Vajaatoimintapotilailla, joilla epäsynkronia on sekä mekaanista että sähköistä, osa sydämestä supistuu aikaisemmin ja osa myöhemmin. Speckle Tracking -ohjelman ansiosta pystymme laatimaan kartan sydämen supistumisesta ja tarkistamaan, missä sydänlihas on aktivoitunut viimeksi. Tämä auttaa valitsemaan oikean sijoituspaikan vasemman kammion elektrodille. VASEMMAn kammion elektrodin sijainti ratkaisee Kristensen osoittaa väitöskirjassaan, että oikean kammion elektrodin vaikutus pysyy samana riippumatta siitä, asetetaanko elektrodi sydämen kärkeen vai väliseinään. Lisäksi hän toteaa, että toimenpiteen aikana mitattu pitkä johtumisaika oikean ja vasemman kammion elektrodien välillä tuottaa paremman hoitovasteen. Huomasimme myös, että sydämen toiminta parantuu huomattavasti enemmän ja sydämen Lääkäri Hans Morten Kristiansen, Haukelandin yliopistollinen sairaala, Bergen. supistuminen on synkronisempaa potilailla, joiden vasemman kammion elektrodi on asetettu oikeaan paikkaan preoperatiivisen tutkimuksen perusteella, Kristensen sanoo. Pystyimme siis osoittamaan, että hoitovaste on parempi potilailla, joiden vasemman kammion elektrodi asetetaan oikeaan paikkaan ultraäänitutkimuksen avulla ja joiden kammioelektrodien välillä on pitkä sähköinen viive. Seurattuamme 237:ää potilasta kahden vuoden ajan huomasimme, että oikean kammion elektrodin vaihtoehtoiset sijoituspaikat tuottivat edelleen täysin toisiaan vastaavia tuloksia. Sen perusteella voidaan todeta, että oikean kammion elektrodin sijainnilla ei ole merkitystä hoidon kannalta. 7

8 KanSAInVÄLInen symposiumi Edistyksellisiä interventiotoimenpiteitä Ylävasemmalta oikealle: Kardiologi Lars Söndergaard, Rigshospitalet, Kööpenhamina; sydänkirurgi Gry Dahle, Oslon yliopistollisen sairaalan sydäntiimi; kardiologi Georg Latsios, Ateenan yliopistollinen sairaala, ja Anders Jönsson, Södersjukhuset, Tukholma. Ryhmäkuvassa vasemmalta oikealle: Risto Jussila, Georg Latsios, Reidar Winter, Arshad Quadri, Paul Kao, Gry Dahle, Anders Jönsson, Michael Tuchek ja Magnus Settergren. 8

9 Tukholman Södersjukhuset-sairaalassa järjestettiin elokuussa symposiumi, joka kokosi asiantuntijoita Yhdysvalloista, Euroopasta ja Aasiasta keskustelemaan edistyksellisistä hoitostrategioista interventiotoimenpiteiden yhteydessä. Tässä artikkelissa kerromme esityksistä ja keskusteluista, joissa käsiteltiin Medtronicin TAVI-tekniikkaa eli aortta - läppäimplantin asettamista katetriteitse ja CoreValve-implantin asettamista potilaille, joilla on vaikeasti oireileva aorttastenoosi. Edistyksellisten interventiotoimenpiteiden strategioita käsittelevä symposiumi järjestettiin Tukholman Södersjukhuset-sairaalassa. Kaksipäiväisen tapahtuman ideanikkareita olivat Anders Jönsson ja Risto Jussila, jotka työskentelevät lääkäreinä Södersjukhuset-sairaalan angiolaboratoriossa. Medtronic toimi symposiumin pääsponsorina. Symposiumi oli jaettu neljään osioon, joiden aihepiirejä olivat Left Main PCI, Chronic Total Occlusion, TAVI (Transcatheter Aortic Valve Implantation) ja mitraaliläpän interventiotoimenpiteet. Seuraavassa on yhteenveto TAVI-toimenpiteitä käsitelleestä osiosta. Sydäntiimi avainasemassa Kardiologi Lars Söndergaard Kööpenhaminan Rigshospitalet-sairaalasta korosti erikoistuneen sydäntiimin merkitystä aorttaläppätoimenpiteissä. Söndergaardin mukaan onnistumisen kannalta on olennaista, että kardiologi ja sydänkirurgi valitsevat yhteistuumin potilaalle parhaiten sopivan vaihtoehdon. Jos vaikuttaa siltä, ettei konventionaalinen kirurgia sovellu potilaalle, heidän on syytä selvittää yhteistyössä, olisiko TAVI-toimenpide paras hoitostrategia. Söndergaard nosti myös esiin huolellisen potilasvalinnan yhtenä onnistuneen TAVI-hoidon kulmakivistä. Hän huomautti, että anatomisen soveltuvuuden lisäksi on tärkeää arvioida potilaan yleistilaa kokonaisuutena. Rigshospitalet-sairaalassa onkin toiminut vuoden 2012 alusta erikoistunut sairaanhoitaja (TAVI-hoitaja), jonka tehtäviin kuuluu potilaan kokonaistilanteen arviointi. Sydänkirurgi Gry Dahle työskentelee vastaavanlaisessa sydäntiimissä Oslon yliopistollisessa sairaalassa. Hän käsitteli luennollaan sisäänvientireitin valintaa potilaan tilan ja anatomisten piirteiden mukaan TAVI-implantoinnissa. Sisäänvientireitin valinta on Dahlen mukaan tärkeää, sillä onnistuessaan se voi pienentää verisuonikomplikaatioiden riskiä, tarjota paremman implantointikulman ja parantaa TAVI-toimenpiteen hallintaa asianmukaisesti valituilla potilailla. Tahdistimen tarve selviää väliaikaisella TAhdistimella Kardiologi Georg Latsios Ateenan yliopistollisesta sairaalasta huomautti esityksessään, että TAVIimplantointia seuraavien tahdistinimplantointien määrä ei välttämättä vastaa todellista tarvetta. Hänen mukaansa joissakin sairaaloissa on alhaisempi kynnys implantoida pysyvä tahdistin TAVItoimenpiteen jälkeen, vaikka se ei suinkaan aina ole tarpeen. Potilaan todellista tahdistimen tarvetta voidaan arvioida väliaikaisen tahdistimen avulla. Latsios esitteli myös muita hoitoteknisiä käytäntöjä, joiden ansiosta voidaan mahdollisesti vähentää tahdistimen tarvetta. PARAVAlvulaarinen vuoto on merkittävä riskitekijä TAVI-toimenpiteen jälkeisellä paravalvulaarisella vuodolla* (paravalvular leak, PVL) voi olla suuri merkitys potilaan hyvinvoinnille sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, kertoi Anders Jönsson Tukholman Södersjukhuset-sairaalasta. Jönsson korosti myös sitä, että CoreValve-läpällä voidaan saavuttaa hemodynaamisesti hyvä läpän toiminta ja että TAVI-tekniikka on lupaava menetelmä, joka tarjoaa vähemmän kajoavan vaihtoehdon konven - ti onaaliselle aorttaläppäkirurgialle. Aiempien tutkimusten mukaan 10 prosentilla potilaista esiintyy läppävuotoa TAVI-toimenpiteen jälkeen, Jönsson sanoo. Tuolloin olimme kuitenkin vasta harjoitteluvaiheessa. Nykyään meille on karttunut enemmän kokemusta toimenpiteestä, olemme edistyneet anatomian luokittelussa ja osaamme tehdä parempia potilasvalintoja. Tämän myötä saamme yhä parempia tuloksia. TAVItekniikka kehitettiin alun perin erittäin vaikeasti sairaille potilaille, joille konventionaalinen kirurgia ei soveltunut. Nykyään, kun kokemusta on jo kertynyt, on alettava suhtautua vakavasti tekniikan rajoituksiin, kuten paravalvulaariseen vuotoon. Tämä koskee erityisesti tekniikan käyttöä potilaille, joilla on pienempi riskiprofiili. Jönssonin mukaan paravalvulaarista vuotoa voidaan ehkäistä monin tavoin. Osaltaan tilannetta on parantanut se, että laitevalmistajat ovat Aiempien tutkimusten mukaan 10 prosentilla potilaista esiintyy läppävuotoa TAVI-toimenpiteen jälkeen. Tuolloin olimme kuitenkin vasta harjoitteluvaiheessa. Nykyään meille on karttunut enemmän kokemusta toimenpiteestä, olemme edistyneet anatomian luokit - t elussa ja osaamme tehdä parempia potilasvalintoja. Tämän myötä saamme yhä parempia tuloksia. Anders Jönsson, Södersjukhuset, Tukholma. E Osallistujan mielipiteitä Symposiumiin oli koottu erinomainen joukko puhujia, jotka olisivat voineet olla minkä tahansa suuren kansainvälisen tapaamisen puhujalistalta, sanoo kardiologi Richard Linder Danderydin sairaalasta. Useimmissa keskuksissa TAVItekniikassa käydään ensin läpi aloitteluvaihe, jossa vielä haetaan tekniikan ja potilasvalinnan käytäntöjä. Siksi Lars Söndergaardin laaja näkökulma potilasvalintoihin oli erityisen mielenkiintoista kuultavaa. kehittäneet läppäproteesi- ja katetritekniikkaa turvallisempaan suuntaan. Komplikaatioita voidaan välttää myös noudattamalla tarkkoja rutiineja ennen toimenpidettä ja sen aikana. Potilasvalinta on äärimmäisen tärkeää toimenpiteen onnistumisen kannalta. Jönsson suosittelee preoperatiivista tietokonetomografiaa vakiokäytännöksi aortan tyven morfologian ja koon arviointiin. Läpän koon valinta on avainasemassa paravalvulaarisen vuodon ehkäisyssä, samoin kuin läpän oikea asemointi. Jönsson kertoi myös läpän ulkopuolisen vuodon tutkimisesta ja vaikeusasteen arvioinnista. Hänen mukaansa merkityksettömän ja merkittävän vuodon väliin jää nykyään harmaa alue, jota kannattaisi tutkia tarkemmin. Merkittävän vuodon rajaa on syytä selventää ja tehdä mitattavaksi. Lopuksi Jönsson puhui toimenpidettä edeltävän vuodon hoitotekniikoista TAVI-toimenpiteen yhteydessä. Termien selitykset Transcatheter Aortic Valve Implantation, TAVI: Transkatetrinen CoreValve-aorttaläppä implantoidaan miniinvasiivisesti verisuonten kautta vietävän katetrin avulla. Paravalvulaarinen vuoto (PVL): Diastolen aikana tapahtuva verenvuoto läppäimplantin ja aortan tyven välistä vasempaan kammioon. 9

10 Lääkäreiden mielestä on antoisaa saada itse kokeilla insuliinipumppua. Näin he ymmärtävät paremmin, miten tämä käytännössä toimii. He kokevat myös saavansa tarvittavat tiedot voidakseen opettaa potilaita. Thea Snåre, Education Manager. Lääkäreiden diabeteskoulutus Thea Snåre, Medtronicin Education Manager, North East Europe, on sitä mieltä että lääkäritkin voisivat hyötyä käytännön kurssista Paradigm Veo Systemin eli Medtronicin CGM-valmiin insuliinipumpun käytössä. Siksi Suomen tiimi kehitti lääkäreille tarkoitetun diabeteskoulutuksen, johon sisältyy hands on-koulutusta. Medtronic piti ensimmäisen lääkäreille suunnatun diabeteskoulutuksen vuonna 2010 hyvin tuloksin. Siitä lähtien näitä koulutuksia on pyritty järjestämään aina neljännesvuosittain. Koulutus tapahtuu Medtronicin tiloissa Helsingissä. Kohderyhmänä ovat diabeteshoitoon perehtyneet lääkärit, joilta ei vaadita aiempaa kokemusta jatkuvasta glukoosi - monitoroinnista (CGM) mutta kylläkin osaamista ja kokemusta Paradigm-insuliinipumpun käytöstä. Olemme aiemminkin panostaneet melko paljon hands on-koulutuksiin, mutta silloin kohderyhmänä ovat olleet lähinnä hoitajat sekä lääkäri-/hoitajatiimit. Hoitajathan useimmiten opettavat potilaille ne tekniset asiat. Lääkäreille suunnatuilla kursseilla käsitellään yleensä syvemmin teoriaa ja enemmän kliinisiä tutkimuksia. Mielestämme oli kuitenkin tärkeää, että lääkärit perehtyisivät tekniseen puoleen ja saisivat kokeilla hoitoa käytännössä. Näin he oppivat ymmärtämään, mitä insuliinipumppuhoito merkitsee potilaan arjessa, Thea selittää. Insuliinipumpun omakohtainen käyttö Medtronic halusi luoda interaktiivisen kurssin ja on siksi rajoittanut osallistujamäärän kahteentoista lääkäriin. Koulutusohjelma sisältää sekä luentoja että käytännön harjoituksia, ja osallistujille annetaan paljon aikaa myös keskinäiseen keskusteluun. Koulutus on jaettu kahdelle päivälle. Ensimmäisenä iltapäivänä annetaan perustietoa muun muassa jatkuvasta glukoosimonitoroinnista ja Paradigm insuliinipumpusta. Sen jälkeen osallistujat ottavat käyttöön CGM valmiin pumpun. He asentavat itselleen ihon alle glukoosisensorin, joka liitetään 10

11 Helsingissä lokakuuta pidettyyn Medtronicin CGM workshopiin osallistuvat diabeteslääkärit saavat hands on-koulutusta MiniMed Paradigm Veo Systemin käytössä. Alakuvassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan apulaisylilääkäri Ewa Kosmala, lastentautien osastonylilääkäri Katja Korkatti ja lastentautien erikoislääkäri Jori Ahonen. langattomaan MiniLink lähettimeen. Sensori rekisteröi jatkuvasti glukoosiarvoja ja lähetin päivittää mittauslukemat insuliinipumppuun viiden minuutin välein. Osallistujilla on insuliinipumppu käytössä yön yli ja seuraavan päivän aluksi he keskustelevat siitä, miltä pumpun käyttö on tuntunut. Hands onkoulutuksen myötä osallistujat sisäistävät paremmin päivän aikana käsiteltävät tekniset asiat, kuten sensorien käsittelyn, kalibroinnit, trendit ja hälytykset. Päivään sisältyy myös tietojen analys ointiharjoituksia ja aktiivista keskustelua asetusten muutoksista. Lääkäreiden mielestä on antoisaa saada itse kokeilla insuliinipumppua. Näin he ymmärtävät paremmin, miten tämä käytännössä toimii. He kokevat myös saavansa tarvittavat tiedot voidakseen opettaa potilaita, Thea selittää. Hyvää palautetta Thea arvelee lääkäreille suunnattujen CGMkurssien olevan melko ainutlaatuista Suomessa. Yleensä hoitajat ja lääkärit koulutetaan yhdessä mutta Suomen Medtronic päätti pitää koulutukset erikseen. Miten lääkäreiden ja hoitajien koulutukset eroavat toisistaan? Lääkäreille tarkoitetuilla kursseilla emme käsittele teknisiä asioita yhtä yksityiskohtaisesti, vaan käymme lähinnä läpi insuliinipumpun tekniset Medtronicin kurssi eroaa muista lääkäreille suunnatuista kursseista siinä, että se sisältää myös käytäntöä ja antaa omakohtaista kokemusta glukoosimonitoroinnista. Keski-Pohjanmaan keskussairaala. säädöt. Panostamme myös enemmän tätä hoitomuotoa tukeviin kliinisiin tutkimuksiin ja tutkimustuloksiin. Mutta uskoisin, että juuri käytännön osuus on tässä kurssissa suosituin. Olemme saaneet osallistujilta paljon positiivista palautetta heti kurssin lopuksi ja myöhemminkin. Kun klinikat saavat uusia lääkäreitä diabetestiiminsä vahvi s- tukseksi, he ottavat usein meihin yhteyttä ja pyytävät, että uudetkin lääkärit saisivat käydä koulutuksemme. Tämä on minusta todiste siitä, että koulutuskonsepti toimii, Thea toteaa lopuksi. Lääkäreiden kokemuksia Keski-Pohjanmaan keskussairaalan lastentautien poliklinikalla työskentelevät apulaisylilääkäri Ewa Kosmala, lastentautien osastonylilääkäri Katja Korkatti ja lastentautien erikoislääkäri Jori Ahonen kävivät Medtronicin diabeteskoulutuksen vuonna Siinä vaiheessa heillä oli 4 5 vuoden kokemus insuliinipumppuhoidosta, mutta kaikilla ei ollut aiempaa kokemusta monitoroinnista. Tässä kooste heidän kommenteistaan: Medtronicin kurssi eroaa muista lääkäreille suunnatuista kursseista siinä, että se sisältää myös käytäntöä ja antaa omakohtaista kokemusta glukoosimonitoroinnista. Kurssin paras anti olikin juuri omakohtainen kokemus eli kanyylin/pumpun asennus ja käyttö. Toiveenamme Medtronicin tulevien kurssien kehittämiseksi on annosoppaan tarkempi läpikäynti ja sen liittäminen diabeteskoulutuksen kurssikokonaisuuteen. 11

12 Ainutlaatuinen liikuntaleiri tarjoaa diabetespotilaille eväitä kuntoiluun Tänä vuonna järjestettiin Euroopan ensimmäinen tyypin 1 diabetesta sairastaville aikuisille suunnattu liikuntaleiri. Tapahtumapaikkana oli Ruotsin Sunnessa sijaitseva Selma Spa -kylpylähotelli, jossa osallistujat saivat neljän päivän aikana ammattimaista opastusta sekä fyysiseen harjoitteluun että diabeteksen hoitoon kuntoilun yhteydessä. Jatkossa leirejä aiotaan järjestää neljästi vuodessa. Liikunnan merkitystä korostetaan usein yhteiskunnassa, mutta diabetesta sairastavia saatetaan kehottaa luopumaan aktiivisesta kuntoliikunnasta. Diabetes tuo toki kuntoliikuntaan omat haasteensa, mutta tarjolla on myös monenlaisia apuneuvoja. Diabeteslääkäri Johan Jendle, Karlstadin keskussairaala. 12

13 Leirin osallistujat ovat aktiivisia kuntoliikunnan harrastajia, jotka tähtäävät jollekin kestävyysurheilun klassikkomatkalle tai vastaavalle harjoitustasolle. He saivat runsaasti tietoa ja neuvoja oman suorituskykynsä parantamiseen. Neljän päivän aikana käsiteltiin muun muassa ravitsemusta, insuliiniannoksen säätämistä ja harjoitusmuotojen välisiä eroja. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus tutustua saatavilla oleviin apuvälineisiin, kuten jatkuvaan glukoosimonitorointiin, joka näyttää verensokerin muutokset reaaliajassa. Yksi osallistujista oli Jörgen Haggren, jonka tavo itteena on osallistua ensi vuonna Göteborgsvarvetpuolimaratonille ja Cykelvasan-pyöräilytapahtumaan. Hän kuului harvoihin leiriläisiin, joilla oli aiempaa kokemusta jatkuvasta glukoosimonitoroinnista. Kokeilin jatkuvaa glukoosimonitorointia viime keväänä kahden vaikean hypoglykemian jälkeen. Otin sen jatkuvaan käyttöön elokuussa, ja näen siinä pelkästään hyviä puolia. Haggren kertoo oppineensa leirin aikana paljon sekä leiritiimiltä, muilta osallistujilta että paikalla olleilta yritysten edustajilta. Uusi hanke Ajatuksen leirin järjestämisestä keksivät diabeteslääkärit Johan Jendle Karlstadin keskussairaalasta ja Peter Adolfsson Kuningatar Silvian lasten- ja nuortensairaalasta Göteborgista. Liikunta ja diabetes kuuluvat molempien kiinnostuksen kohteisiin, ja asiantuntemusta heillä on runsaasti. Tarve tällaiselle leirille on noussut usein esiin heidän kliinisessä työssään. Liikunnan merkitystä korostetaan usein yhteiskunnassa, mutta diabetesta sairastavia saatetaan kehottaa luopumaan aktiivisesta kuntoliikunnasta. Diabetes tuo toki kuntoliikuntaan omat haasteensa, mutta tarjolla on myös monenlaisia apuneuvoja, Jendle sanoo. Esimerkiksi Vätternrunda-pyöräilyn aikana keho kuluttaa viiden tavallisen päivän energiamäärän yhdessä vuorokaudessa. Se on melkoinen koettelemus kenelle tahansa, ja diabetesta sairastavan on erityisen tärkeää nauttia riittävästi hiilihydraatteja ja säädellä insuliiniannoksiaan. Jatkuvan glukoosimonitoroinnin avulla kuntoilija voi asettaa hälytysten raja-arvoja ja seurata glukoosiarvojen trendejä. Osallistujat ovat oppineet hyödyntämään toimintoja välttyäkseen kilpailun kes - k eyttämiseltä pieleen menneiden arvausten vuoksi. Asiantuntevia yhteistyökumppaneita Leirin yhteistyökumppaneihin kuuluvalla Selma Spa -kylpylähotellilla on aiempaa kokemusta harjoitusleireistä, joilla valmistaudutaan ruotsalaisiin klassikkokisoihin esimerkiksi pyöräilyssä, juoksussa, uinnissa ja maastohiihdossa. Täydennämme heidän osaamistaan lääketieteellisellä asiantuntemuksella diabeteksesta. Minun ja Peterin lisäksi mukana oli ravitsemusterapeutti Stig Mattsson ja kaksi diabeteshoitajaa. Saimme mukaan seitsemän lääkealan ja lääkinnällisen tekniikan yritystä, joista yhtenä oli Medtronic. Järjestelyistä vastasi Karlstadin diabetesyhdistys. Leiriin liittyy myös tutkimus. Pyysimme osallistujia täyttämään kyselylomakkeen, ja vertaamme heidän verensokeriarvojaan ennen leiriä ja sen jälkeen. Näin saamme käsityksen siitä, miten harjoittelu sujui ennen jatkuvaa glukoosimonitorointia ja sen käyttöönoton jälkeen, Jendle sanoo. Seuraavien kahden vuoden aikana aiomme järjestää leirin neljästi vuodessa. Jos kaikki sujuu hyvin, siitä saattaa tulla vuodesta toiseen toistuva tapahtuma. E POiMiNtOJA EVA Vikström ENT:n uusi TUTTAVUUS Eva Vikström on korva-, nenä- ja kurkkutautien hoitoalan uusi myyntivastaava Ruotsissa. Hän jakaa tehtävän Andreas Jorforsin kanssa. Eva on työskennellyt viimeiset 11 vuotta lääkinnällisen tekniikan yrityksessä, jossa hän toimi muun muassa neurokirurgian tuotepäällikkönä. Markkinointia ja myyntiä opiskelleella Evalla on myös 17 vuoden kokemus hoitoalalta tehohoidon perushoitajana. Eva kuuluu määrätietoiseen uimariperheeseen: hänellä on maajoukkuetausta ja taskussaan Ruotsin mestaruus, kaksi lapsista ui huipputasolla ja puoliso on valmentanut maajoukkuetta. 35 vuotta Medtronicilla Berit jää eläkkeelle Haluamme kiittää Berit Silsandia pitkästä urastaan Medtronicilla. Hän on työskennellyt Norjan tuotevastaavana DBS:n, lääkepumppujen ja selkäydinstimulaation hoitoaloilla. Tässä Berit muistelee joitakin uransa kohokohtia Medtronicilla: Jörgen Haggrenin mielestä leiri oli hyvä kokemus, joka tarjosi eväitä kestävyysharjoittelussa edistymiseen. Karlstadin diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Ulf André ja Johan Jendle. Sensori kalibroidaan päivittäin manuaalisen verensokerinäytteen avulla Selkäydinstimulaatio tuli Norjaan. Hoitomuodon vakiintuminen vei oman aikansa, mutta vuosien mittaan olen saanut ilolla seurata monien kipupotilaiden elämänlaadun parantumista Ensimmäinen Synchromed-pumppu implantoitiin MS-potilaalle Ensimmäiset DBS-/VIM-potilaat saivat implantit Oslossa ja Bergenissä Aloitimme hedelmällisen yhteistyön Rikshospitalet-sairaalan kanssa CP-lasten lääkepumppuhoidossa. Hoito oli suuri läpimurto, joka on sittemmin auttanut lukuisia lapsia. Menestyksen ansiosta ECMT-/ ITB-kursseja järjestettiin kahdesti vuodessa DBS/STN-hoidot käynnistettiin Rikshospitaletsairaalassa. Ensimmäinen DBS-potilas oli vaikeasta Parkinsonin taudista kärsivä konserttipianisti, joka pystyi toimenpiteen jälkeen taas soittamaan pianoa. On ollut antoisaa seurata läheltä hoitomuotojen kehittymistä alusta alkaen ja nähdä, miten hurjasti potilaiden elämänlaatu on parantunut, Berit sanoo. Monissa tapauksissa potilas on saanut uuden, terveemmän elämän. 13

14 Hoitomenetelmän parissa työskentely on kiehtovaa, koska onnistuessaan se muuttaa potilaan elämän täysin. Kirurgi Mona Rydningen, Pohjois-Norjan yliopistollinen sairaala. Neuromodulaatio Omistautunut lääkäri lyhentää hoitojonoja Tromssassa asuva Mona Rydningen ei hätkähdä neljän tunnin ajomatkaa Narvikiin. Siellä hän saa käyttöönsä paikallisen sairaalan leikkaussalit ja pystyy hoitamaan useampia potilaita kuin Tromssassa. Tromssan lantionpohjakeskuksessa tutkitaan ja hoidetaan ulosteenpidätysvaikeuksista ja lantionpohjan kiputiloista kärsiviä potilaita kaikkialta Norjasta. Meillä on erityisosaamista, ja mielestäni tutkimuksiin liittyvä osaaminen edellyttää myös hoitovalmiuksia, sanoo kirurgi Mona Rydningen Pohjois-Norjan yliopistollisesta sairaalasta. Rydningen työstää parhaillaan väitöskirjaa, jossa hän vertaa sakraalihermon neuromodulaatiota toiseen kirurgiseen menetelmään synnytysvaurion aiheuttamien ulosteenpidätysvaikeuksien hoidossa. Pienemmästä sairaalasta löytyi tilaa Vuoden 2011 organisaatiomuutosten yhteydessä Tromssan suuren sairaalan leikkaussalikapasiteettia pienennettiin, ja leikkausjonot venyivät venymistään. Samoihin aikoihin osastolla huomattiin, että Narvikin pienemmässä sairaalassa oli käyttämätöntä kapasiteettia, ja Rydningen sai luvan käyttää sairaalan leikkaussaleja. Nykyään Rydningen matkustaa Narvikiin neljän viikon välein aina kolmeksi päiväksi kerrallaan ja tekee toimenpiteen noin 16 potilaalle, jotka tulevat eri puolilta maata. Näin leikkauksen odotusaika on saatu lyhennettyä noin neljään kuukauteen. Ensimmäisenä päivänä potilailla on yhteinen koulutustilaisuus. He saavat tietoa sairaudestaan, tapaavat muita samoista ongelmista kärsiviä ja opettelevat puhumaan vaivastaan. Osa potilaista ei ole koskaan kertonut vaivastaan kenellekään, Rydningen sanoo. Sitten potilaille implantoidaan elektrodi, joka kytketään neljän viikon ajaksi testilaitteeseen. Mikäli kokeilu tuottaa tuloksia, eli noin 90 prosentissa tapauksista, potilaalle implantoidaan pysyvä neuromodulaattori. Vaivaan voi olla monenlaisia syitä, kuten hermovaurio, prolapsi, onnettomuus, MS-tauti, sidekudossairaus tai synnytysvaurio. Monilla potilailla oireet ovat jatkuneet kymmeniä vuosia. Syystä riippumatta hoidon onnistumista ei voi ennakoida, joten kokeilujakso on aina tarpeen. Antoisa työ Hoitomenetelmän parissa työskentely on kiehtovaa, koska onnistuessaan se muuttaa potilaan elämän täysin. Naisena minulle on erityisen antoisaa auttaa synnytysvaurioista kärsiviä naisia, ja olen sen vuoksi valmis pitkiinkin ajomatkoihin. Myös hoidon mahdollisten vaikutusten tutkiminen on motivoivaa, Rydningen sanoo. Aiemmin ainoa hoito ulosteinkontinenssiin oli peräaukon sulkijalihaksen leikkaus. Nyt, kun käytössä on hoito, joka tehoaa useimmissa tapauksissa, innoitusta ei tarvitse hakea kaukaa. Pitkään jatkunut vaiva Linda Marie Nordlille tuli synnytysvaurio jo 16 vuotta sitten. Vuosi sitten hänelle sattui lisäksi työtapaturma, joka vaurioitti muun muassa ulostamista ja virtsaamista sääteleviä hermoja. Kestän kyllä työkyvyttömyyden ja sen, että tarvitsen rollaattoria pystyssä pysymiseen. Siihen oli kuitenkin vaikeaa sopeutua, etten voinut mennä ulos, Linda sanoo. Ulostetta karkaili päivän aikana neljästä kuuteen kertaa, samoin kuin virtsaa. Vaippa ei usein riittänyt. Mielestäni inkontinenssista pitäisi pystyä 14

15 E POiMiNtOJA Archer jäykkä ohjainvaijeri erityisesti aortan toimenpiteisiin Tukevan ohjainvaijerin taipuisa kärki takaa parhaat tulokset. Saatavana pituudet 200 cm ja 260 cm Ainutlaatuinen 200 cm:n pituus soveltuu erinomaisesti EVAR-toimenpiteisiin. Linda Marie Nordli, potilas. puhumaan häpeilemättä, mutta on vaikea olla tuntematta häpeää, kun ulostetta karkaa vaikkapa keskellä kaupan käytävää. Viime vuoden aikana en ole käynyt pahemmin ulkona. Asiaa ei suinkaan helpottanut se, että Lindan elämään oli tullut uusi rakkaus juuri ongelmien alkaessa. Asiasta ei ollut helppo kertoa poikaystävälle. Suhde kuitenkin kesti! Nykyään asumme yhdessä, Linda kertoo iloisena. Hankinnat TAPETIlla syyskuun konferenssissa Hankinta-aiheinen konferenssi kokosi Uppsalaan 300 osallistujaa maakäräjäkunnista ja yrityssektorilta. Konferenssin järjestivät yhteistyössä Swedish Medtech -toimialajärjestö, maakäräjäkuntien hankintaverkosto, lääkinnällisen tekniikan verkosto ja Ruotsin materiaalikonsulenttien verkosto. Tavoitteena oli herättää keskustelua hankintaprosesseista ja luoda edellytykset paremmille ja tehokkaammille hankinnoille. Ruotsin kuntajärjestö (SKL) esitteli hankintalainsäädännön uusia tuulia, potilaat kertoivat, miten hankittu lääkinnällinen tekniikka on vaikuttanut heidän elämäänsä, ja työpajoissa keskityttiin muun muassa laitteistoihin. ValTAVA ero Lindalle implantoitiin testielektrodi pari viikkoa sitten, eikä ole epäilystäkään siitä, että hän saa pian pysyvän neuromodulaattorin. Sekä ulosteen että virtsan osalta tilanne on parantunut jo noin 60 prosenttia. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että olen tyytyväinen, jos karkailun määrä vähentyy 50 prosenttia. On tärkeää tiedottaa ihmisille, että apua on saatavilla. Lääkärit eivät saa vain tyytyä määräämään vaippoja. Toivon, että useammat potilaat saavat jatkossa tätä hoitoa. InterStim E InterStim-laitteella annettavassa sakraalihermon neuromodulaatiohoidossa hermon viereen sijoitettuun elektrodiin lähetetään heikkoja sähköimpulsseja, jotka auttavat palauttamaan suoliston, peräsuolen ja virtsarakon normaalin toiminnan. Järjestelmään kuuluu implantoitava neuromodulaattori, elektrodi, joka johtaa impulssit sakraalihermoon, sekä potilasohjain, jolla säädetään modulaatio asetuksia. VASTAUS lukijapalautteeseen Saimme Medleyn edellisen numeron ilmestyttyä eräältä lukijalta palautetta, että lehti haisi liian voimakkaasti. Teimme toimituksessa pienen hajutestin, joka osoitti, että kaikilla oli eri käsitys Medleyn hajusta. Otin yhteyttä painotaloon asian selvittämiseksi. Hajulle löytyi myönteinen selitys: painomusteessa on alettu ympäristösyistä käyttää uudenlaista liuotinta, joka haihtuu hitaammin kuin aiemmin käytetty, terveydelle ja ympäristölle haitallisempi aine. Tämän vuoksi lehti saattaa painotuoreena vielä haista liuottimelle. Jos haju tuntuu häiritsevän voimakkaalta, lehteä kannattaa tuulettaa jonkin aikaa ennen lukemista. Elenore Schmidt, toimituspäällikkö. 15

16 SUBQSTIM perifeeristä neuromodulaatiota käsittelevä tutkimus Ihonalaiset elektrodit saattavat lievittää kipua failed back surgery syndrome -potilailla SubQStim-monikeskustutkimuksen osallistujat ovat pääasiassa Euroopasta, mutta mukana on myös kolme keskusta Australiasta. Oslon yliopistollisen sairaalan kipuklinikka on tutkimuksen ainoa pohjoismainen keskus. Kipulääkäri Lars Janerås vastaa tutkimuksen suorittamisesta. SubQStim tarkoittaa ihonalaista stimulaatiota (subcutaneous stimulation). Tässä tapauksessa kipualueelle viedään elektrodeja noin senttimetrin syvyyteen ihonalaisen rasvakerroksen alle. Sähköstimulaatiosta huolehtii elektroninen pulssigeneraattori (IPG), joka myös implantoidaan ihon alle. Tutkimus on erityisen mielenkiintoinen potilaille, jotka kärsivät selkäleikkauksen jälkeen voimakkaasta kroonisesta kivusta, Lars Janerås sanoo. Tällä potilasryhmällä kipu on yleensä sekoitus alaraajojen hermokipua ja alaselkäkipua, jonka taustalla on erilaisia degeneratiivisia, tulehduksellisia tai leikkauksen jälkeisiä mekanismeja. Pääasiassa vaikean hermovaurion aiheuttamasta kivusta kärsiviä potilaita voidaan usein hoitaa onnistuneesti muun muassa kipulääkityksellä ja fysioterapialla. Jos kipu ei lievity riittävästi näillä keinoilla, voimme tarjota selkäydinstimulaatiota, jonka on aiemmissa tutkimuksissa osoitettu lievittävän tehokkaasti hermovaurion aiheuttamaa kipua. Nyt haluamme selvittää, voivatko ihonalaiset elektrodit lievittää kipua myös niillä potilailla, joille kehittyy vaikean, invalidisoivan selkäkivun lisäksi alaselkäkipua ja jotka eivät saa apua lääkityksestä eivätkä fysioterapiasta. Oikeiden potilaiden poimiminen on tärkeää Kyseessä on satunnaistettu ja kontrolloitu tutkimus, joka kestää neljä vuotta ja johon osallistuu noin 500 potilasta, Janerås kertoo. Sisäänottokriteereinä ovat muun muassa aiempi selkäleikkaus ja ortopedin tai neurokirurgin lausunto siitä, ettei potilas enää sovellu uusiin selkäleikkauksiin. Selkäkivun on oltava dominoivaa, ja alaraajakivun lievempää. Oikeiden potilaiden tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää. Tutkimukseen ehdolla olevat potilaat pitävät kipupäiväkirjaa vähintään viiden päivän ajan. Jatkoarviointiin valitaan näiden joukosta potilaat, joiden keskimääräinen selkäkipu on VASasteikolla 5 tai suurempi ja alaraajakipu VASasteikolla 3 tai pienempi. PARAS konventionaalinen hoito ja perifeerinen neuromodulaatio Potilaat satunnaistetaan kahteen ryhmään. Molemmat ryhmät saavat parasta mahdollista lääkinnällistä hoitoa, johon kuuluvat lääkehoito ja fysioterapia. Aktiivisen ryhmän potilaille implantoidaan lisäksi alaselän ihon alle kaksi 4- tai 8-napaista elektrodia. Potilaat kokeilevat järjestelmää 1 2 viikkoa käyttämällä kehon ulkopuolista, väliaikais- ta pulssigeneraattoria. Jos oireet lievittyvät, pulssigeneraattori implantoidaan ihon alle. Potilaan tilaa seurataan säännöllisesti erilaisten arviointiinstrumenttien avulla. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää nähdä, saammeko tästä menetelmästä vaihtoehtoisen hoitomuodon selkäleikkauksen jälkeisestä vaikeasta kroonisesta alaselkäkivusta kärsiville potilaille. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää nähdä, saammeko tästä menetelmästä vaihtoehtoisen hoitomuodon selkäleikkauksen jälkeisestä, vaikeasta kroonisesta alaselkäkivusta kärsiville potilaille. Lars Janerås. 16

17 Thomas Bruun, Regional Marketing Manager Spine Biologics NEE, yhdessä Josephinen kanssa. TYKS:in lastenklinikan osastonylilääkäri Ilkka Helenius. Shilla spine system varhaislapsuuden skolioosin hoitoon Vaikea varhaislapsuuden skolioosi oli aiemmin erittäin hankalasti hoidettava sairaus, joka hoitamattomana johti kuolemaan. Medtronicin kehittämä SHILLATM Growth Guidance System sai CE merkinnän toukokuussa Shilla-menetelmän avulla etenevä virheasento pyritään korjaamaan kirurgisesti samalla kun turvataan selän, rintaontelon ja keuhkojen mahdollisimman normaali kasvu. TYKS:in lastenklinikan osastonylilääkäri Ilkka Helenius tuntee menetelmän hyvin. Ilkka Helenius tutustui Shilla-menetelmään USA:ssa ja suoritti yhdessä ortopedian erikoislääkäri Timo Parkkilan kanssa ensimmäisenä Euroopassa Shillaleikkauksen custom made implantteja käyttäen tam mi kuussa Leikattavana oli tuolloin 2,5- vuotias poika, jolla oli 80-asteinen rintarangan skolioosi. Helenius on tähän mennessä leikannut Shilla-menetelmällä kahdeksan lasta ja on todennut menetelmän edut: Shilla on kaikkein tehokkain lapsuuden skolioosin leikkausmenetelmä, jolla vältytään monilta uusintalei kkauksilta. Ensimmäisestä leikkauksesta on nyt kulunut neljä vuotta, mikä on pitkä aika näin pienen lapsen elämässä. Muita menetelmiä käytettäessä olisi tähän mennessä tarvittu jo kahdeksan leikkausta, mutta Shilla-menetelmän avulla on säästytty monilta lisätoimenpiteiltä, koska tangot on tähän mennessä vaihdettu vain kertaalleen. Nyt voidaan todeta erinomainen virheasennon korjaantuminen ja kasvun jatkuminen, Helenius kertoo. Shilla kasvaa lapsen mukana Shilla-menetelmässä virheasento korjataan pedikkeliruuvien ja pitkittäistankojen avulla selkäpuolelta leikaten. Käyryyden huippualue luudutetaan ja käyryyden ylä- ja alapuolelle sekä huippualueen kohdalle asetetaan useita pedikkeliruuveja pitkittäistankojen kiinnitystä varten. Pedikkeliruuvien kiinnityslaitteet voivat liukua pitkittäistankoja pitkin, mikä mahdollistaa pituuskasvun. Shilla kasvaa lapsen mukana ja tangot vaihdetaan vasta kun lapsi on kasvanut niistä ulos. Shilla mahdollistaa pituuskasvun ilman että implantteja tarvitsee pidentää leikkauksilla puolivuosittain. Pitkittäistankojen vaihtojen määrä vaihtelee yksilökohtaisesti lapsen iästä ja kasvupotentiaalista riippuen, mutta leikkausten kokonaismäärä on Shilla-menetelmällä huomattavasti pienempi kuin aiemmilla leikkausmenetelmillä, Helenius selittää. Josephine-kampanja havainnollistaa Vaikeasta varhaislapsuuden skolioosista ja varsinkin sen hoidosta kertominen voi olla haasteellinen tehtävä. Miten tästä kerrotaan vanhemmille ja lapsille? Vanhemmille annetaan realistinen kuva, mutta aivan pienille lapsille ei pystytä kertomaan leikkauksesta. Leikattavien lasten ikä vaihtelee vuodesta kahdeksaan vuoteen. Alle kouluikäisille ei yleensä kerrota, mutta ikävälin yläpäässä lapset ymmärtävät, mistä on kyse ja heillä on paljon pelkoja. Asia pyritään tietysti selittämään heille, Helenius kertoo. Kaksi vuotta sitten Sylvie Lurot, Product Manager Europe & Canada, käynnisti projektin lasten skoliooseihin liittyvän informaatiomateriaalin kehittämiseksi. Medtronicin Thomas Bruunin mukaan kaivattiin kommunikointivälinettä skolioosin ja sen terapioiden havainnollistamiseksi lääketieteellisesti kouluttamattomille. Samalla haluttiin luoda lapsille tuttu tukihahmo. Ja tästä alkoi Josephine kirahvin tarina. Josephine auttaa lääkäreitä kommunikoimaan vanhempien ja lasten kanssa vaikeasta sairaudesta ja sen hoitovaihtoehdoista. Sen jälkeen on lääkärin asiana valita potilaalle sopivin hoitostrategia. Kampanja suunnataan Länsi Eurooppaan ja sen aloitusmaat ovat Suomi, Englanti ja Ranska. Muut maat seuraavat perässä ja materiaali julkaistaan tietysti paikallisilla kielillä, Thomas selittää. Ilkka Helenius pyydettiin varhaisessa vaiheessa mukaan kansainväliseen yhteistyöhön kehittämään Josephine-kampanjaa. Konkreettinen demonstraatioväline, kuten kirahvi ja sen kaula, antaa mahdollisuuden kertoa pienimmille lapsille ihmisen selkärangasta. Lastenosastolle sijoitetaan iso kirahvi-pehmolelu. Sen lisäksi lapset saavat oman pienen kirahvin, joka on heidän tukenaan toimenpiteiden aikana. Vanhemmille jaetaan vihkonen, joka kertoo varhaislapsuuden skolioosia sairastaneen Josephinekirahvin tarinan. Josephine-kampanjan avulla voidaan vähentää hoitoon liittyvää psyykkistä stressiä. Tämä on merkittävä edistysaskel ja hyvä kampanja Medtronicilta, Helenius toteaa lopuksi. Karolinskan ensimmäinen vuotuinen FESS-kurssi kesäkuuta, mukana professori Pär Stjärne. E Rekisteröinti ja info osoitteessa 17

18 Turbulenssi on mini - moitu Affinity Fusion -järjestelmässä esimerkiksi käyttämällä radiaalista virtausta, jossa veri kulkee laitteen läpi tasaisena virtauksena. Göran Elg, Medtronicin Product Manager. Oxygenaattori, joka täyttää käyttäjien toiveet Medtronicilla on ilo esitellä täysin uusi Affinity Fusion -oxygenaattori, jonka toimintaan ja muotoiluun on tehty lukuisia parannuksia käyttäjien toiveiden perusteella. Yli 500 perfuusiohoitajaa kaikkialta maailmasta osallistui prosessiin ja kertoi toiveitaan, jotka Medtronicin insinöörit ja teknikot toteuttivat. On mahtavaa päästä esittelemään tuotetta, jonka rakenne on täysin uudistettu ja jossa on erinomainen virtausdynamiikka. Lisäksi järjestelmän joustava kiinnitys parantaa perfuusiohoitajien ergonomiaa, sanoo Medtronicin Product Manager Göran Elg. Lukuisia etuja Oxygenaattorin tulisi vaikuttaa vereen mahdollisimman vähän, mutta laitteen on silti oltava tehokas ja hapetettava verta riittävästi. Veren turbulenssia pyritään välttämään, sillä turbulenssi voi aiheuttaa veritulppia tai vaurioittaa verisoluja. Turbulenssi on minimoitu Affinity Fusion -järjestelmässä esimerkiksi käyttämällä radiaalista virtausta, jossa veri kulkee laitteen läpi tasaisena virtauksena, Elg sanoo. Veri läpäisee erityisen muovikuitukalvon, joka poistaa hiilidioksidin ja lisää vereen happea. Suodattimen kokonaispinta-ala on yhteensä 2,5 neliömetriä. Samalla on kuitenkin sitä parempi, mitä vähemmän veri joutuu kosketuksiin vieraiden pintojen kanssa. Suunnittelussa on jatkuvasti tasapainoiltava tehokkuuden ja pienimmän mahdollisen verivaikutuksen välillä. Ongelma on ratkaistu minimoimalla veren läpikulkuaika järjestelmässä. On myös erittäin tärkeää pyrkiä eliminoimaan ilman pääsy järjestelmään. Uudessa oxygenaattorissa on sekä ns. bubble trap että integroitu valti mo - suodatin. Järjestelmän käyttö on vaivatonta, sillä se on suunniteltu helppokäyttöiseksi, ja kätevän pidikkeensä ansiosta se on helppo kiinnittää sydänkeuhkokoneeseen, Elg kertoo. oxygenaattori E Oxygenaattori on kertakäyttöinen tuote, joka kytketään sydän-keuhkokoneeseen hapettamaan laskimoverta ja poistamaan hiilidioksidia. Oxygenaattori toimii tavallaan potilaan keuhkoina ja huolehtii hapensaannista, kun sydän ja sen myötä myös keuhkot on erotettu verenkierrosta sydänleikkauksen aikana. Uusinta tekniikkaa Uutta oxygenaattoria kehiteltiin lähes neljä vuotta. Alkuvaiheessa järjestettiin kattava tutkimus, jossa kerättiin toiveita ja kehitysideoita 500 perfuusiohoitajalta eri puolilta maailmaa. Osallistujilta kysyttiin, mikä on tärkeää heille laitteen käyttäjinä. Medtronicin insinöörit ja teknikot ryhtyivät kehittämään laitetta näiden toiveiden perusteella. Työhön valittiin tietoisesti henkilöitä, joilla ei ollut aiempaa kokemusta oxygenaattoreista, mutta joilla sitä vastoin oli roppakaupalla uusimman tekniikan asiantuntemusta esimerkiksi virtausdynamiikan alalta. Tämän toivottiin houkuttelevan esiin uusia, luovia ratkaisuja. Ruotsissa käytetään sydän-keuhkokonetta vuosittain noin leikkauksessa. 18

19 Helppokäyttöinen järjestelmä näyttää veriarvot reaaliajassa Medtronic on saanut yksinoikeuden toimia brittiläisen Spectrum Medicalin tuotteiden jälleenmyyjänä. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa helppokäyttöinen järjestelmä, joka mittaa veren happisaturaatiota ja muita kriittisiä arvoja noninvasiivisesti sydän-keuhkokoneen käytön aikana. Spectrum Medicalin M-järjestelmä mittaa veriarvot käyttämällä infrapunavaloa, minkä ansiosta mittausta varten tarvitsee vain kiinnittää sensori veriletkun ulkopuolelle. Järjestelmä laskee algoritmien avulla sekä valtimo- että laskimoveren happisaturaation ja hemoglobiiniarvon. Victoria Jernryd työskentelee perfuusiohoitajana Skånen yliopistollisessa sairaalassa Lundissa, jossa järjestelmä on ollut käytössä jo vuosia. Järjestelmän käyttö on todella helppoa. Meidän ei tarvitse kytkeä mitään letkustoon, vaan riittää, kun kiinnitämme sensorit letkun ulkopuolelle. M2-perusmallia käytetään kaikissa rutiinitapauksissa thoraxkirurgian, anestesian ja tehohoidon klinikalla, jossa Jernryd työskentelee. Laskimoveren happisaturaatio on tärkeimpiä parametreja, joiden perusteella säätelemme perfuusiota, ja järjestelmä tarjoaa vaivattoman ratkaisun sen mittaamiseen. Olemme myös tehneet kontrollimittauksia ja huomanneet, että järjestelmän antamat arvot vastaavat erittäin hyvin perinteisellä verikaasuanalyysillä saatuja arvoja. Laskimoveren happisaturaatio on tärkeimpiä parametreja, joiden perusteella säätelemme perfuusiota, ja järjestelmä tarjoaa vaivattoman ratkaisun sen mittaamiseen. Olemme myös tehneet kontrollimittauksia ja huomanneet, että järjestelmän antamat arvot vastaavat erittäin hyvin perinteisellä verikaasuanalyysillä saatuja arvoja. Perfuusiohoitaja Victoria Jernryd, Skånen yliopistollinen sairaala, Lund. Kolme mallia Lundin klinikalla ovat käytössä järjestelmän kaikki kolme mallia: M2, M3 ja M4. Perusmallia M2 käytetään säännöllisesti. Monipuolisemmilla M3- ja M4-malleilla voidaan mitata lisäksi veren virtausta, FIO2-arvoa ja oxygenaattori poistamaa CO2:ta. Näiden perusteella saadaan laskettua esimerkiksi po2- ja pco2-arvot sekä lukuisia metabolisten toimintojen mittareita, jotka kertovat, ovatko potilaan ventilaatio ja verenkierto riittävät. Ne eivät kuulu vakiokalustoomme, mutta niistä on hyötyä esimerkiksi ECMO-hoidon yhteydessä. Järjestelmän yksinkertaisin malli on ollut käytössä klinikalla seitsemisen vuotta, ja monipuolisemmat laitteet on hankittu myöhemmin. M-järjestelmän suurimpia etuja on, että laite on hyvin helppokäyttöinen Jernryd kiteyttää lopuksi. Termien selitykset Sydän-keuhkokone: laite, joka huolehtii potilaan verenkierrosta ja hapensaannista sydänleikkauksen aikana sydämen ollessa pysäytettynä. Sydän-keuhkokone koostuu periaatteessa kahdesta osasta: oxygenaattorista, joka lisää vereen happea ja poistaa hiilidioksidia, ja pumpusta, joka huolehtii veren kierrättämisestä. ECMO-hoito: kehonulkoinen hapettaminen; menetelmä, jossa veri hapetetaan keinotekoisilla keuhkoilla. Hoitoa käytetään keuhkojen ja/tai sydämen tilapäisessä vajaatoiminnassa, kun hengityslaitehoito ei tehoa. Tavoitteena on keventää keuhkojen ja/tai sydämen kuormitusta ja antaa niiden parantua rauhassa. Spectrum Medicalin M2-perusmallia käytetään veriarvojen mittaamiseen kaikissa rutiinitapauksissa Skånen yliopistollisen sairaalan Lundin toimipisteen thoraxkirurgian, anestesian ja tehohoidon klinikalla. 19

20 If undeliverable, please return TO MailWorld Postbox Helsinki Norjalaisessa koulutushankkeessa Viedään neurokirurgian osaamista Malawiin Medtronicin Peggy Vollstad työskentelee neurokirurgian koulutushankkeen parissa Malawissa yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Hankkeessa on mukana myös neurokirurgian asiantuntija Haldor Slettebø Oslon Rikshospitalet-sairaalasta. Peggy Vollstad on Medtronicin Spinal-liiketoimintayksikön myyntivastaava Norjassa. Hänellä on myös runsaasti kokemusta neurokirurgiasta, sillä hän on työskennellyt neurokirurgian työtehtävissä (Neurosurgical Physician Assistant) kotimaassaan Yhdysvalloissa. Syyskuussa 2012 hän matkusti Malawiin yhdessä Oslon Rikshospitaletsairaalan neurokirurgian erikoislääkärin Haldor Slettebøn ja sairaalan kansainvälisestä terveysalan yhteistyöstä vastaavan Kristin Hanche-Olsenin kanssa. Vierailun tavoitteena oli kartoittaa resursseja ja tiloja neurokirurgian osastoa varten ja selvittää koulutus- ja vaihto-ohjelman mahdollisuuksia. Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys Malawi on yksi maailman vähiten kehittyneistä maista, Peggy Vollstad sanoo. Siellä on paljon esimerkiksi hydrokefaliasta tai hyvänlaatuisista kasvaimista kärsiviä lapsia, joiden vammautuminen tai jopa kuolema voitaisiin estää riittävän varhaisessa vaiheessa aloitetulla hoidolla. Monesti potilaat tulevat sairaalaan liian myöhään, tai he eivät yksinkertaisesti saa tarvitsemaansa apua. Voimme opettaa melko yksinkertaisia toimenpiteitä, joilla voi olla suuri merkitys useiden potilaiden elämälle. Aiomme käynnistää Malawissa neurokirurgian koulutushankkeen, jonka myötä paikalliset kirurgit, hoitajat ja leikkaussalihoitajat pääsevät perehtymään neurokirurgiaan. Lisäksi koulutamme sairaalateknikkoja. Suunnittelimme paikallisen sairaalan kanssa myös vaihto-ohjelman järjestämistä. Sairaala voisi esimerkiksi lähettää 3 4 kirurgia puolen vuoden koulutusjaksolle Norjaan, ja me puolestaan voisimme lähettää norjalaisia asiantuntijoita kouluttamaan tiimejä paikan päällä. Terveysministeriö toivottaa tervetulleeksi Malawissa viettämänsä viikon aikana norjalaistiimi tapasi maan suurimpiin kuuluvan Queen Elisabeth Central Hospital -sairaalan johdon lisäksi Malawin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan jäseniä ja maan terveysministeriön edustajia. Kaikki tapaamamme tahot tukevat hanketta ja ovat valmiita panostamaan siihen, Vollstad sanoo. Queen Elisabeth Central Hospital -sairaalan johtaja on valmis investoimaan nykyisen neurokirurgian osaston laajennushankkeeseen, jotta kaikki neurokirurgiset potilaat saataisiin saman katon alle. Nykyään esimerkiksi hydrokefaliapotilaat on siroteltu eri puolille sairaalaa, jolloin hoidosta on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa. Johtaja oli myös erittäin kiinnostunut neurokirurgian vaihto-ohjelman käynnistämisestä. Minulla oli onni syntyä rikkaaseen maahan. Siksi on tärkeää, että jaamme osaamistamme ja resurssejamme muillekin. Jos kaikki antavat jotain omastaan, oli se sitten kuinka pientä tahansa, voimme yhdessä vaikuttaa paljon monien ihmisten ja perheiden elämään. Malawissa viettämämme viikko oli vain pisara valtameressä, mutta toivottavasti se merkitsee parem man elämän alkua monille ihmisille. Kristin Hanche-Olsen, Haldor Slettebø, Peggy Vollstad ja Patrick Kamalo.

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008 Evidence Based Marketing 4/2008 Success Clinic on yritys, joka tukee ja tehostaa lääkeyritysten myyntiä ja markkinointia. Success Clinicin toteutti elokuussa kyselyn, jossa tutkittiin lääkealan muutoksia

Lisätiedot

Teknologia diabeteksen hoidossa

Teknologia diabeteksen hoidossa Teknologia diabeteksen hoidossa 22.5.2015 Miika Rautiainen @miikarautiainen Kuka? Työskentelen Diabetesliitossa digitaalisen viestinnän tuottajana Työnsarkana pääasiallisesti Yksi elämä hanke Ykköstyypin

Lisätiedot

INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ. Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015

INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ. Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015 INSULIINIPUMPPUHOITO KÄYTÄNNÖSSÄ Sh/Dh Niina Rantamäki SEKS/Sisätautien poliklinikka Mediwest 28.5.2015 LUENTORUNKO JATKUVA GLUKOOSISEURANTA INSULIINIPUMPPUHOIDON ALOITUS INSULIINIPUMPUN KÄYTTÖ INSULIINIANNOSTELU

Lisätiedot

PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI

PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI PUMPATTAVA VIRTSAPUTKEN KEINOSULKIJA AMS 800 -VIRTSAINKONTINENSSI-IMPLANTTI Virtsaamisen hallintajärjestelmä AMS 800 -virtsainkontinenssi implantti on virtsaamisen hallintajärjestelmä, jonka avulla voit

Lisätiedot

Paremman elämän puolesta

Paremman elämän puolesta Paremman elämän puolesta MSD toimii paremman elämän puolesta, suomalaisen potilaan parhaaksi. Meille on tärkeää, että jokainen lääkehoitoa tarvitseva saa juuri hänelle parhaiten sopivan hoidon. Me MSD:llä

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI

Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Äkillinen yleistilan lasku- toimintamalli HOIDON OHJAUS JA ARVIOINTI Mistä kyse? Kyse on ollut palveluiden piirissä olevien hoitoprosessin parantaminen toimintamallin avulla sekä terveydentilassa ja toimintakyvyssä

Lisätiedot

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala

Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäsairaudet Välilevytyrä Selkäydinkanavan ahtauma Nikamasiirtymä Välilevyrappeuma Tuumorit Muut L III - IV

Lisätiedot

Oma koti kullan kallis DIALYYSIHOITO KOTONA TIETOA POTILAALLE, JOLLA ON TODETTU MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA

Oma koti kullan kallis DIALYYSIHOITO KOTONA TIETOA POTILAALLE, JOLLA ON TODETTU MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA Oma koti kullan kallis DIALYYSIHOITO KOTONA TIETOA POTILAALLE, JOLLA ON TODETTU MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA Tieto lisää elämänlaatua Tämä esite on tarkoitettu kroonista munuaisen vajaatoimintaa sairastaville

Lisätiedot

Työnjaon merkitys fysioterapeutille

Työnjaon merkitys fysioterapeutille Työnjaon merkitys fysioterapeutille Tutkimus tutuksi tapaaminen 29.5.2015: Terveydenhuollon ammattien työnjaon johtamisen vaikutus työn mielekkyyteen ja tuottavuuteen Heli Kangas UEF // University of Eastern

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?

- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä VTT Johtava tutkija Jaakko Lähteenmäki Lehdistötilaisuus 8.12.2011 2 Pitkäaikaissairauden vaiheet ja kustannukset Ennakoiva terveydenhoito

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Firstbeat Hyvinvointianalyysi

Firstbeat Hyvinvointianalyysi Firstbeat Hyvinvointianalyysi FIRSTBEAT TECHNOLOGIESOY SYKETEKNOLOGIAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN JA SUORITUSKYVYN OPTIMOINTIIN Juuret fysiologisessa tutkimuksessa Perustettu Jyväskylässä vuonna 2002 Yli 15

Lisätiedot

terveysvalmennus Erja Oksman Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009

terveysvalmennus Erja Oksman Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009 TERVA Päijät-Hämeen terveysvalmennus Erja Oksman projektipäällikkö Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Finnwell -loppuseminaari 29.4.2009 Yhteistyöhankeen osapuolet Toteutus ja rahoitus: SITRA, TEKES,

Lisätiedot

Kokemuksia sähköisestä asioinnista leikkauspotilaan esitietojen huomioimisessa, hoidon suunnittelussa sekä saatujen terveyshyötyjen arvioinnissa

Kokemuksia sähköisestä asioinnista leikkauspotilaan esitietojen huomioimisessa, hoidon suunnittelussa sekä saatujen terveyshyötyjen arvioinnissa Päivi Valta Osastonylilääkäri, anestesia HYKS, Jorvin sairaala 19.05.2008 Kokemuksia sähköisestä asioinnista leikkauspotilaan esitietojen huomioimisessa, hoidon suunnittelussa sekä saatujen terveyshyötyjen

Lisätiedot

PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa. Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT

PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa. Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT 2 Alzheimerin taudin diagnostiikka Alzheimerin tauti on etenevä muistisairaus. Alzheimerin tauti

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus)

Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) 1 Turun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos THM, esh Marja Renholm Väitöstutkimus: Continuity of patient care in day surgery (Päiväkirurgisen potilaan hoidon jatkuvuus) LEKTIO 6.11.2015

Lisätiedot

Keksinnöstä liiketoiminnaksi ansaintamallin rakentaminen. 11.2.2010 Veijo Lesonen

Keksinnöstä liiketoiminnaksi ansaintamallin rakentaminen. 11.2.2010 Veijo Lesonen Keksinnöstä liiketoiminnaksi ansaintamallin rakentaminen 11.2.2010 Veijo Lesonen Mediracer Oy EMG Laboratoriot Oy (1987- ) Vahva substanssi kliinisen neurofysiologian (knf) erikoisalalta Potilailla pitkät

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa

Terveydenhuoltoorganisaatioiden. tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Eeva Heiro & Reetta Raitoharju Terveydenhuollon atk-päivät 2009 Terveydenhuoltoorganisaatioiden välinen tiedonsiirto toimintaympäristöjen vertailu Suomessa ja Yhdysvalloissa Tutkimuksen taustaa 2 Lääkitystiedon

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa

Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Vuonna 2015 n 5000 poliklinikkakäyntiä degeneratiivisten selkäsairauksien vuoksi Näistä viidennes

Lisätiedot

Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS

Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä. Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Suomen Lihastautirekisteri osana kansainvälistä yhteistyötä Jaana Lähdetie Erikoislääkäri, Suomen Lihastautirekisterin vastuuhenkilö TYKS Taustaa Miksi uudet tutkimustulokset lihastautien perimmäisistä

Lisätiedot

Tule tekemään parastasi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Tule tekemään parastasi. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Tule tekemään parastasi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2 ASTU SISÄÄN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI 3 Päivystysosasto Uudessa Y-talossa toimivat erikoissairaanhoidon ja terveyskeskuksen päivystykset.

Lisätiedot

Nivelrikkopotilaiden hoidon laatustandardit (SOC)

Nivelrikkopotilaiden hoidon laatustandardit (SOC) Nivelrikkopotilaiden hoidon laatustandardit (SOC) Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelrikko oireita, tulee päästä diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Käypä hoito - päivitys

Käypä hoito - päivitys LEIKKAUSTA EDELTÄVÄ ARVIOINTI Käypä hoito - päivitys Kirurgimeeting 26.4.2013 GKS Koulutuspäivät 19.9.2014 Kardiologi Pirjo Mustonen Kardiologi, LT Pirjo Mustonen, KSKS Endokardiittiprofylaksi Miten menettelen

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

ESTÄ AIVOINFARKTI YLEINEN JA YLEISTYVÄ ETEISVÄRINÄ. Tunne pulssisi

ESTÄ AIVOINFARKTI YLEINEN JA YLEISTYVÄ ETEISVÄRINÄ. Tunne pulssisi Ammattilaisille Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Eteisvärinä on iäkkäillä yleinen, vointia heikentävä ja terveyttä uhkaava rytmihäiriö, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Epäsäännöllinen syke on eteisvärinän

Lisätiedot

Anestesia ja leikkauksenjälkeinen kivunhoito

Anestesia ja leikkauksenjälkeinen kivunhoito Anestesia ja leikkauksenjälkeinen kivunhoito www.eksote.fi Olet tulossa leikkaukseen/toimenpiteeseen. Haluamme kertoa lyhyesti anestesiaan ja kivunhoitoon liittyvistä asioista. Kaikille potilaille asennetaan

Lisätiedot

Poikkeuksia em. rajoihin, jos

Poikkeuksia em. rajoihin, jos Harmaakaihin leikkaushoito Minna Sandberg-Lall, LT Silmätautiopin dosentti Silmäkirurgi Suomen Silmälääkäriyhdistyksen varapuheenjohtaja 1 Harmaakaihi Kehittyy useimmiten iän myötä ilman ulkoista syytä

Lisätiedot

Terveyteen liittyvä elämänlaatu terveydenhuollon arvioinneissa. Risto Roine LKT, dos. Arviointiylilääkäri HUS

Terveyteen liittyvä elämänlaatu terveydenhuollon arvioinneissa. Risto Roine LKT, dos. Arviointiylilääkäri HUS Terveyteen liittyvä elämänlaatu terveydenhuollon arvioinneissa Risto Roine LKT, dos. Arviointiylilääkäri HUS 2 Taustaa Terveydenhuollon mahdollisuudet vaikuttaa sairauksiin lisääntyneet, mutta samalla

Lisätiedot

TENS 2-kanavainen. Riippuen siitä, kuinka säädät laitteen ja ohjelman, voit käyttää laitetta seuraaviin tarkoituksiin:

TENS 2-kanavainen. Riippuen siitä, kuinka säädät laitteen ja ohjelman, voit käyttää laitetta seuraaviin tarkoituksiin: TENS 2-kanavainen Sähköstimulaatio on oikein käytettynä turvallinen hoitomenetelmä. Laite soveltuu erinomaisesti myös kotikäyttöön, sillä sen sähkövirran tehokkuus on alhainen. Stimulaattori on tyylikäs

Lisätiedot

TYKS:n uusi huippuosaamisstrategia ja Academic Medical Center

TYKS:n uusi huippuosaamisstrategia ja Academic Medical Center TYKS:n uusi huippuosaamisstrategia ja Academic Medical Center Päivi Rautava Tutkimusylilääkäri, VSSHP/Hallintokeskus/Tutkimuspalvelut Ehkäisevän terveydenhuollon professori Turun yliopisto paivi.rautava@tyks.fi

Lisätiedot

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille

TERVETULOA TOIMENPITEESEEN. Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille TERVETULOA TOIMENPITEESEEN Kirjallinen opas kita- ja nielurisaleikkaukseen tulevien lasten vanhemmille Hyvä vanhempi Tämä opas on tarkoitettu Sinulle, kun lapsesi on tulossa kita- tai nielurisaleikkaukseen.

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot

HIMSS European EMR Adoption Model. Ari Pätsi Terveydenhuollon ATK päivät Helsinki 15 16.05. 2012

HIMSS European EMR Adoption Model. Ari Pätsi Terveydenhuollon ATK päivät Helsinki 15 16.05. 2012 HIMSS European EMR Adoption Model Ari Pätsi Terveydenhuollon ATK päivät Helsinki 15 16.05. 2012 HIMSS Analytics Europe on myöntänyt 23.04.2012 Itä-Savon sairaanhoitopiirille EMR Adobtion Model -tason 6.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. kesäkuuta 2005 (13.06) (OR. en) 9803/05 SAN 99 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 9181/05 SAN 67 Asia: Neuvoston päätelmät

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN. Milla Talman & Niina Äyhö

RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN. Milla Talman & Niina Äyhö RINTASYÖVÄN VAIKUTUKSET NAISEN SEKSUAALISUUTEEN Milla Talman & Niina Äyhö SEKSUAALISUUS Ihmiset ymmärtävät seksuaalisuuden eri tavoilla. Seksuaalisuus koetaan myös erilailla eri-ikäisinä ja eri aikakausina

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa. Suomi-Ruotsi-malli?

Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa. Suomi-Ruotsi-malli? Kumpaan maahan diabeetikon olisi parempi syntyä? Suomeen vai Ruotsiin? Taustaa Suomi-Ruotsi-malli? Markku Saraheimo LT, Sisätautien erikoislääkäri, Diabetologi Apulaisylilääkäri / Herttoniemen sairaala

Lisätiedot

Tietoa ja inspiraatiota

Tietoa ja inspiraatiota Terveyspolitiikka Tietoa ja inspiraatiota Nykypäivänä arvostamme valinnan vapautta. Tämä ilmenee kaikkialla työelämässämme, vapaa-aikanamme ja koko elämäntyylissämme. Vapauteen valita liittyy luonnollisesti

Lisätiedot

Opas sädehoitoon tulevalle

Opas sädehoitoon tulevalle Opas sädehoitoon tulevalle Satakunnan keskussairaala Syöpätautien yksikkö / sädehoito 2014 Teksti ja kuvitus: Riitta Kaartinen Pekka Kilpinen Taru Koskinen Syöpätautien yksikkö / sädehoito Satakunnan keskussairaala

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö

Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan keskussairaala Syöpähoitoyksikkö www.eksote.fi Syöpähoitoyksikkö Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri eli Eksote yhdistää koko alueen erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon, vanhustenpalvelut

Lisätiedot

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa

Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan

Lisätiedot

MINULLA TODETTIIN TYYPIN 1 DIABETES

MINULLA TODETTIIN TYYPIN 1 DIABETES Dominika Parempaa diabeteksen hallintaa insuliinipumpulla vuodesta 2012 MINULLA TODETTIIN TYYPIN 1 DIABETES Tyypin 1 diabeteksen diagnoosi voi olla järkytys ja saattaa herättää monia kysymyksiä, kuten:

Lisätiedot

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa?

Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? Skolioosin kliiniset tutkimukset - Miten tutkin skolioosipotilaan kouluterveydenhuollossa, terveyskeskuksessa ja erikoissairaanhoidossa? EL Johanna Syvänen, TYKS 22.1.2015 Kouluterveydenhuolto Tavoite

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16

Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 Anna-Maija Koivusalo 26.4.16 X Kivuton sairaala Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin kymmenennen ja viimeisen kerran syksyllä 2015 viikolla 42. Idean kivun arvioinnin valtakunnallisesta

Lisätiedot

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin?

Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Viranomaisen näkökulma: Järkevän lääkehoidon hyvät käytännöt valtakunnalliseksi toiminnaksi. Miten tästä yhdessä eteenpäin? Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö 19.3.2015 Järkevän lääkehoidon toteutumisen

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi

AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi AMS 700 MS -sarjan Pumpattava penisproteesi Käyttöopas AMS 700 MS sarjan pumpattava penisproteesi 1 AMS 700 MS sarjan pumpattavan penisproteesin käyttö 2-3 Mitä toimenpiteen jälkeen on odotettavissa?..

Lisätiedot

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi

Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta. Virtsarakko.fi Tietoa ja vinkkejä yliaktiivisesta rakosta Virtsarakko.fi VES-100974-1 02.2011 Relevans.net 7000 Arviolta noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii virtsarakon ongelmista. 2 ASTELLAS PHARMA, Falcon

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti

KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI. Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 1 KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUJEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT OHJEET KÄYTÄNNÖN KUVAAMISEKSI Kehitysvammaliitto / Hyvät käytännöt -projekti 2 Tuotetaan käytännöstä tietoa yhdessä Käytännön kuvaamisen tarkoituksena on

Lisätiedot

40 vuotta potilaan parhaaksi

40 vuotta potilaan parhaaksi 40 vuotta potilaan parhaaksi TULE-potilaiden hoidon kehittäminen Hyvinkään sairaanhoitoalueella Liisamari Krüger Fysiatrian erikoislääkäri, LT Osastonylilääkäri HUS/Hyvinkään sairaala HS 10.11./ HS 11.11.

Lisätiedot

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kielelliset oikeudet kuuluvat yksilön perusoikeuksiin. Omakielinen sosiaali- ja terveydenhuolto on tärkeä osa ihmisen perusturvallisuutta kaikissa elämän vaiheissa.

Lisätiedot

Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon raja-aidat kaatuvat Miten hallita alueellinen potilastiedon välittäminen

Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon raja-aidat kaatuvat Miten hallita alueellinen potilastiedon välittäminen Yksityisen ja julkisen terveydenhuollon raja-aidat kaatuvat Miten hallita alueellinen potilastiedon välittäminen Kari J. Antila, LKT, dos. IT-kehitysjohtaja, Mehiläinen Oyj Stakesin ja Länsi-Suomen lääninhallituksen

Lisätiedot

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri

Positiivisten asioiden korostaminen. Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Positiivisten asioiden korostaminen Hilla Levo, dosentti, KNK-erikoislääkäri Krooninen sairaus - Pitkäaikainen sairaus = muuttunut terveydentila, mikä ei korjaannu yksinkertaisella kirurgisella toimenpiteellä

Lisätiedot

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Mistä Ultherapy -hoidossa on kysymys? Ultherapy kohdistaa fokusoitua ultraäänienergiaa siihen ihokerrokseen, jota tyypillisesti käsitellään

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 13.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2013 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Seulontaan liittyvän perinnöllisyysneuvonnan järjestäminen

Seulontaan liittyvän perinnöllisyysneuvonnan järjestäminen Seulontaan liittyvän perinnöllisyysneuvonnan järjestäminen Helsinki, THL 19.3.2009 Riitta Salonen-Kajander dosentti, ylilääkäri Perinnöllisyysklinikka Neuvonta ennen seulontaa Tärkeä mitä paremmin tieto

Lisätiedot

Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala

Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala Sh, Endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS, Kirurginen sairaala POTILAAN VALMISTAUTUMISEN TULEE ALKAA VIIMEISTÄÄN KUN LÄHETE TYKSIIN TEHDÄÄN Kaikki konservatiiviset keinot käytetty Potilaalle annetaan

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS

KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS A N E S T E S I A H O I TA JA N T Y Ö K E S K I SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS T YÖPISTEET v Leikkaussalit (3 leikkausosastoa) v Kiertohoitajuus v Heräämöt x 3 v Silmäyksikkö

Lisätiedot

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014 Mikä muuttui Diabeteskeskuksen myötä? Suvimarja Aranko, erikoislääkäri Espoon Diabeteskeskuksen vastuulääkäri Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista

Lisätiedot

Yliopiston Apteekki. Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset. Helsinki 27.10.2009

Yliopiston Apteekki. Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset. Helsinki 27.10.2009 Yliopiston Apteekki Lääkejätteiden palautus apteekkiin Asiakaskyselyn tulokset 27.10.2009 Sisältö 1. Tutkimuksen toteutus 2. Lääkejätteiden palautus Suomessa 3. Tulosten yhteenveto 4. Taustatiedot vastaajista

Lisätiedot

Usein kysyttyjä kysymyksiä nielurisaleikkauksista

Usein kysyttyjä kysymyksiä nielurisaleikkauksista Tietoa nielurisaleikkauksesta Tämän tiedotteen tarkoituksena on auttaa potilasta voimaan mahdollisimman hyvin ja palaamaan normaaliin ruokavalioon ja normaaleihin aktiviteetteihin mahdollisimman nopeasti

Lisätiedot

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n

SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n Tunne pulssisi ESTÄ AIVOINFARKTI Epäsäännöllinen syke voi johtua eteisvärinästä, jonka vakavin seuraus on aivoinfarkti. Eteisvärinän voi havaita itse pulssiaan tunnustelemalla.

Lisätiedot

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa

Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa Annukka Pukkila Terveyden edistämisen johtaminen sairaalassa - Työvälineitä hoitotyön johtajille Hankkeen tausta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallinnoiman Terveyttä ja hyvinvointia hoitotyön johtamisella

Lisätiedot

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema LIIKUNNASTA ON SYNTYNYT NEGATIIVINEN RIIPPUVAISUUS, JOHON LIITYY TERVEYDELLISIÄ, USEIN SOSIAALISIA JA MAHDOLLISESTI MYÖS

Lisätiedot

Anna, Tessin tytär Parempaa diabeteksen hallintaa insuliinipumpulla vuodesta 2008 LAPSELLANI ON TYYPIN 1 DIABETES

Anna, Tessin tytär Parempaa diabeteksen hallintaa insuliinipumpulla vuodesta 2008 LAPSELLANI ON TYYPIN 1 DIABETES Anna, Tessin tytär Parempaa diabeteksen hallintaa insuliinipumpulla vuodesta 2008 LAPSELLANI ON TYYPIN 1 DIABETES Monet vanhemmat, joiden lapsella diagnosoidaan tyypin 1 diabetes pohtivat seuraavia asioita:

Lisätiedot

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät

Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Suomen neuvottelu (taso 2) pöytäkirjamerkinnät Pidetty maanantaina 17.9.2007 Helsingissä Osallistujat: JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto Merja LAUNIS Urheilutyönantajat ry Esko RANTO Jalkapallon

Lisätiedot

Terveydenhuollon barometri 2009

Terveydenhuollon barometri 2009 Terveydenhuollon barometri 009 Sisältö Johdanto Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 4 Aineiston rakenne 5 Tutkimuksen rakenne 6 Tulokset Terveystyytyväisyyden eri näkökulmat 9 Omakohtaiset näkemykset

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA

TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA WWW.GNB-NORDIC.COM TUNNET MEIDÄT NIMELLÄ EXIDE MUTTA NYT OSASTOMME NIMI ON GNB GNB ON MAAILMAN SUURIMPIA AKKUVALMISTAJIA... TYÖNTEKIJÄMME TARJOAVAT PARASTA NEUVONTAA JA HUOLTOA ASIAKAS KErTOO: GNB:SSÄ

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän

Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän Julkaisuvapaa maanantaina 11.11.2013, klo. 09.00 Asiakkaat arvostavat vakuutusyhtiöitä entistä enemmän - EPSI Rating vakuutusyhtiöiden asiakastyytyväisyystutkimus 2013 EPSI Rating tutkii vuosittain asiakkaiden

Lisätiedot

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014

Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin

Lisätiedot

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 1 DT on kasvuyhtiö joka toimittaa ilmaisimia röntgenlaitteisiin DT toimittaa röntgenkuvantamisjärjestelmiä ja -ilmaisimia

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

SUUNTO COMFORT BELT Heart Rate Transmitter Belts

SUUNTO COMFORT BELT Heart Rate Transmitter Belts fi SUUNTO COMFORT BELT Heart Rate Transmitter Belts Käyttöopas 1 Suunto Comfort Belt -sykevyön esittely.............................................. 3 2 Suunto Comfort Belt -sykevyön käytön aloittaminen................................

Lisätiedot

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS

OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS OHJE 4/2005 20.12.2005 Dnro 1903/01/2005 TERVEYDENHUOLLON LAITTEESTA JA TARVIKKEESTA TEHTÄVÄ KÄYTTÄJÄN VAARATILANNEILMOITUS Valtuussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista 14 2 momentti

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Polven tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Polven tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Ähtärin sairaala Sairaalantie 4 E 63700 Ähtäri Puhelinvaihde 06 415 4939 Faksi 06 415 4351 Puhelin

Lisätiedot

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015

Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri 10.11.2015 Muistisairauksista Muistisairauksien lääkehoidon periaatteet Muistisairauden hoidon kokonaisuus Lääkkeettömät hoidot Etenevät muistisairaudet ovat

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

MITÄ VOIN TEHDÄ, JOTTA RASKAUTENI SUJUISI HYVIN TYYPIN 1 DIABETEKSESTA HUOLIMATTA?

MITÄ VOIN TEHDÄ, JOTTA RASKAUTENI SUJUISI HYVIN TYYPIN 1 DIABETEKSESTA HUOLIMATTA? Lydia Parempaa diabeteksen hallintaa insuliinipumpulla vuodesta 2011 MITÄ VOIN TEHDÄ, JOTTA RASKAUTENI SUJUISI HYVIN TYYPIN 1 DIABETEKSESTA HUOLIMATTA? Tyypin 1 diabetesta sairastavilla naisilla raskauden

Lisätiedot

Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa

Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa Olkapääoireisen potilaan hoito perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa Hoitoketjut Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä 30.1.2014 Hoitoketjun tavoite Päivystykselliset

Lisätiedot

EuropASI-ohjelman edut ja ominaisuudet

EuropASI-ohjelman edut ja ominaisuudet EuropASI-ohjelman edut ja ominaisuudet Edut paperiversioon nähden: Paperin poistuminen, koska tiedot kerätään sähköisesti. Kaikki instrumentit on sisällytetty ohjelmaan kokonaisuudessaan. Myös paperille

Lisätiedot

Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi

Potilaan päiväkirja. Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi Potilaan päiväkirja Avuksi maksa-arvojen ja käyntiaikojen seurantaan ensimmäisen hoitovuoden ajaksi POTILAAN TIEDOT Nimi: Osoite: Puh.: Erikoislääkäri: Erikoislääkärin puh.: Parkinsonhoitaja: Parkinsonhoitajan

Lisätiedot