HE 26/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 LISÄTALOUSARVIOKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 26/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 LISÄTALOUSARVIOKSI"

Transkriptio

1 HE 26/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 LISÄTALOUSARVIOKSI

2

3 Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen liitetyn ehdotuksen lisätalousarvioksi vuodelle Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2010 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

4

5 YLEISPERUSTELUT Y 5 YLEISPERUSTELUT Eduskunnalle annetaan hallituksen esitys vuoden 2010 lisätalousarvioksi. Globaalin rahoitusjärjestelmän vakava kriisiytyminen on saatu laajamittaisilla monikansallisilla raha- ja finanssipolitiikan toimenpiteillä torjuttua, ja tilanne rahoitusmarkkinoilla on vakiintumassa. Talouskriisin seurauksena maailmankauppa supistui viime vuonna tuntuvasti, samoin maailman kokonaistuotanto. Vuoden 2009 jälkipuoliskolla alkanut maailman tuotannon verkkainen elpyminen on jatkunut ja useimmat indikaattorit viittaavat kehityksen jatkuvan myönteisenä. Taantuman pohjan ohittaminen näkyy myös öljyn ja muiden tuotantotarvikkeiden maailmanmarkkinahinnoissa, jotka ovat kääntyneet uudelleen nousuun. Osa kysynnän kasvusta on kuitenkin aiheutunut kriisin aikana tyhjilleen päässeiden varastojen täydennyksistä, eikä siten ole pysyvää. Elvytystoimien vaikutus on lisäksi yhä poikkeuksellisen korkealla tasolla. Kehittyvät taloudet ovat olleet alkaneen elpymisen eturintamassa. Kehittyneiden talouksien ongelmat taas näyttävät vakavammilta; erityisesti koska elvytystoimista joudutaan asteittain irtaantumaan eikä talouskasvun vahvuudesta vielä ole varmuutta. Julkisen talouden alijäämät ovat taantuman ja elvytystoimien takia kasvaneet jyrkästi, mikä rajoittaa tulevan talouspolitiikan liikkumavaraa. Suomen talouden syöksy vuoden 2008 lopulla ja vuoden 2009 alkupuoliskolla oli erittäin nopea ja jyrkkä; kokonaistuotanto painui noin kolmen vuoden takaiselle tasolle. Kokonaistuotannon lasku päättyi kesällä 2009, mutta kasvun käynnistyminen on vielä hauraalla pohjalla, sillä tuotannon taso ei ole kesän jälkeen lisääntynyt. Ennusteen mukaan nykyisen suhdannekierron pohja on kuitenkin saavutettu ja Suomen talous lähtee maltilliseen nousuun. Vuonna 2009 kokonaistuotanto supistui 7,8 % ja talouden ennustetaan kasvavan noin prosentin tänä vuonna investointien edelleen supistuessa. Jyrkän tasopudotuksen jälkeisen taloudellisen toimeliaisuuden ennakoidaan siis olevan vaimeaa. Työttömyysaste on noussut talouskriisin seurauksena. Työvoiman kysynnän ennustetaan edelleen heikkenevän tänä vuonna ja työttömyysasteen nousevan keskimäärin noin 10 ¼ prosenttiin. Maaliskuussa ilmestyneessä selvityksessä Nuoret työmarkkinoilla - miten nuorten työllistymistä tulisi edistää todetaan, että kriisi on heikentänyt nuorten työmarkkina-asemaa suhteessa muuhun työikäiseen väestöön ja nuorisotyöttömyys on lisääntynyt huolestuttavasti. Nuorten eli vuotiaiden työttömyysasteen odotetaan nousevan 24 prosenttiin tänä vuonna. Pahin vaihe nuorisotyöttömyyden suhteen ennakoidaan osuvan kevääseen, jonka vuoksi nuorten työmarkkinatilanteeseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota nyt. Talouden näkymät

6 Y 6 YLEISPERUSTELUT Tuloarviot Meriteollisuuden suhdanne- ja työllisyystilannetta pohtinut työryhmä on todennut alan tilanteen heikentyneen nopeasti. Lisätalousarvioesitykseen sisältyvillä toimenpiteillä pyritään turvaamaan Suomessa henkilöä työllistävän telakkateollisuuden selviämismahdollisuuksia meneillään olevan suhdannetilanteen yli sekä torjumaan telakka-alan työttömyyttä. Lisätalousarvioesityksessä korotetaan varsinaisten tulojen arviota nettomääräisesti 891 milj. eurolla, josta suurin osa aiheutuu korkeammasta arvonlisäverotuoton arviosta. Arvonlisäveron tuottoennustetta nostetaan 773 milj. eurolla toteutuneiden kertymätietojen ja uusien kokonaistaloudellisten ennusteiden vuoksi. Arviota valtiolle takaisinmaksettavista lainoista korotetaan 90 milj. eurolla johtuen Senaatti-kiinteistöjen ennenaikaisesta valtionlainojen lyhennyksestä. Veikkaus Oy:n jakamattomien voittovarojen tuloutusta ehdotetaan nostettavaksi 30 milj. eurolla osana nuorisotyöttömyyden torjuntatoimia. Tasapaino ja valtionvelka Varsinaisten tulojen 891 milj. euron nousu ja määrärahojen 79 milj. euron lisäykset huomioon ottaen vuoden 2010 nettolainanottoa ehdotetaan vähennettäväksi 812 milj. eurolla. Valtion nettolainanotto on siten tänä vuonna 12,3 mrd. Sen seurauksena valtionvelan määräksi vuoden 2010 lopussa arvioidaan 77 mrd. euroa, mikä on n. 44 % suhteessa bruttokansantuotteeseen. Budjettitalouden tuloarviot, määrärahat ja tasapaino, milj. euroa 2009 Hyväksytty 2008 talousarvio Tilinpäätös (TA+LTA:t) 2010 Hyväksytty talousarvio 2010 Hallituksen esitys 2010 Yhteensä Määrärahat yhteensä (pl. valtionvelan vähentäminen) Valtionvelan korot (pääluokka 36) Valtionvelan vähentäminen (pääluokka 37) Nettokuoletukset Velanhallinta Tuloarviot yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) Verotulot Muut tulot Kumulatiivisen ylijäämän käyttö Nettolainanotto ja velanhallinta (mom ) Nettolainanotto Siirto valtionvarastosta valtion ydinjätehuoltorahastoon Velanhallinta

7 YLEISPERUSTELUT Y 7 Vuoden 2010 kehystasoa tarkistetaan talousarvion rakenteessa tapahtuneita muutoksia vastaavasti. Tarkistusten jälkeen menokehys vuodelle 2010 on milj. Lisätalousarvioesityksen 79 milj. euron nettomääräisistä määrärahalisäyksistä kehykseen luettavia menoja on 48 milj. Vuoden 2010 kehykseen kuuluvien määrärahojen taso nousee lisätalousarvioesityksen myötä yhteensä milj. euroon. Jakamaton varaus myöhemmin vuoden aikana ilmeneville määrärahatarpeille on 241 milj. Vaalikauden kehys Kehyksen rakennemuutokset, milj. euroa Momentti Asia Työvoimakoulutuksen lisäys vähentää työttömyysturvamenoja ( ) eli kyseessä on menojen siirto kehykseen kuuluvalle momentille kehyksen ulkopuolelta 3,73 3, Suhdanneluonteisten korjausavustusten vuoden milj. euron valtuus määrärahavaikutuksineen siirretään Valtion asuntorahaston vastuulle. -31,0-19, Suhdanneluonteisten korjausavustusten maksatukseen oli budjetoitu 37 milj. euroa vuodelle Avustuksia maksettiin 17 milj. euroa budjetoitua vähemmän, mikä uudelleenbudjetoidaan vuodelle ,0 Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien rahoitukseen ehdotetaan 32 milj. euron määrärahan ja 9 milj. euron valtuuden lisäystä erityisesti nuorisotyöttömyyden torjumiseen. Toimenpiteissä olevien määrän lisäys on keskimäärin henkilöä. Vastavalmistuneiden nuorten työllistämiseksi ehdotetaan otettavaksi käyttöön kuluvan vuoden loppuun saakka ulottuvaksi määräajaksi yrityksille kohdistettu palkkatukeen pohjautuva rekrytointiseteli. Oppisopimuskoulutukseen liittyvään palkkatukeen ehdotetaan lisäystä. Lisäksi ehdotetaan nuorille suunnattujen neuvonta- ja ohjauspalvelujen lisäämistä kohdentamalla palkkatukea työvoimaneuvojien palkkaamiseen. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenomäärärahoihin ehdotetaan lisäystä ammatinvalintapsykologien palkkaamiseen. Nuorille suunnattavaa valmentavaa työvoimakoulutusta ehdotetaan lisättäväksi. Tutkintotavoitteista (ml. osatutkinnot) työvoimakoulutusta sekä täydennys-, sertifiointi-, pätevöitymis- ja muuntokoulutusta sekä vastavalmistuneiden jatko- ja täydennyskoulutusta ehdotetaan lisättäväksi. Nuorten työllistämistä työpajoilla ehdotetaan lisättäväksi. Nuorten yrittäjyyden lisäämiseksi starttirahaan ehdotetaan lisäystä. Veikkaus Oy:n jakamattomia voittovaroja tuloutetaan 30 milj. euroa nuorten työllisyysmahdollisuuksien edistämiseksi tieteen, taiteen, liikunnan ja nuorisotyön aloilla. Voittovararahoitusta kohdennetaan mm. aineistojen turvaamistyöhön ja digitoimiseen, audiovisuaalisen ja muun kulttuurin ja luovien alojen tehtäviin sekä liikunnan perustutkinnon suorittaneiden työllistämiseen. Arvion mukaan voittovararahoituksella edistetään kaikkiaan n nuoren työllistymismahdollisuuksia. Rahoitus on painotettu ns. jako- Työllisyys- ja koulutuspoliittiset toimenpiteet

8 Y 8 YLEISPERUSTELUT Telakkateollisuus Korjausrakentaminen suhdelain sallimissa rajoissa nuorisotyöhön. Yleistä budjettirahoitusta lisätään 3 milj. eurolla etsivään nuorisotyöhön. Ammatilliseen peruskoulutukseen osoitetaan lisäystä 4,4 milj. euroa, mikä on tarkoitus käyttää ammattistarttikoulutuksen järjestäjien opiskelijamäärän lisäämiseen opiskelijalla. Rahoitus suunnataan nuorille erityisesti perusopetusvaiheen jälkeiseen ammatilliseen koulutukseen ohjaavaan ja valmistavaan koulutukseen. Vapaan sivistystyön oppilaitoksille osoitetaan lisäystä yhteensä 1,35 milj. euroa siten, että euroa käytetään kansanopistojen opiskelijaviikkojen lisäämiseen. Tällä voidaan järjestää 300 peruskoulun päättäneelle vailla jatkokoulutuspaikkaa olevalle nuorelle koulutusta. Lisäksi lisätään euroa vastaaviin opintoseteliavustuksiin. Oppisopimuskoulutukseen lisätään 3,3 milj. euroa, jonka avulla oppisopimusopiskelijoiden määrää peruskoulutuksessa voidaan nostaa opiskelijalla ja ammatillisessa lisäkoulutuksessa 250 opiskelijalla. 4H-toiminnan valtionapuun ehdotetaan 0,5 milj. euron kertaluonteista lisäystä nuorten työnhakuvalmiuksien parantamisen tukemiseen. Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin esitetään ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonaloilta yhteensä 1,5 milj. euroa käytettäväksi nuorten työllistämiseen luonnonhoitohankkeissa ja luontokeskusten asiakaspalvelutehtävissä. Osa palkkakuluista maksetaan palkkatuella. Määrärahalla arvioidaan työllistettävän yhteensä yli 100 nuorta eri puolilla Suomea, yhteensä noin 50 henkilötyövuoden verran. Laivanrakennuksen innovaatiotukeen ehdotetaan 10 milj. euron valtuuden lisäystä. Lisätalousarviossa ehdotetaan kertaluonteista 500 milj. euron lainavaltuutta käytettäväksi alusluottojen jälleenrahoitukseen. Näillä toimilla pyritään turvaamaan Suomessa henkilöä työllistävän telakkateollisuuden selviämismahdollisuuksia meneillään olevan suhdannetilanteen yli sekä torjumaan telakkaalan työttömyyttä. Varustamot voivat hakea kahteen uudisalusinvestointiin yhteensä enintään 15 milj. euron ympäristötukea. Kahden yhteysalusreitin liikennepalvelujen ostamisia ehdotetaan aikaistettavaksi enintään 42,6 milj. euron sopimusvaltuudella ja lisäksi näihin ostoihin ehdotetaan liitettäväksi öljyntorjuntapalvelujen ostamisia enintään 4,0 milj. euron sopimusvaltuudella. Rajavartiolaitokselle ehdotetaan lisätilausvaltuutta 10 partioveneen hankintaan. Rakennusalan elvytystoimena käyttöönotettu suhdanneluonteinen korjausavustus osoittautui ennakoitua suositummaksi ja avustushakemuksia tuli yhteensä 2,5 mrd. euron hankkeisiin. Lisätalousarvioon ehdotetaan 125 milj. euron avustusvaltuutta aiemman 50 milj. euron valtuuden sijaan. Ehdotettavat avustukset maksetaan Valtion asuntorahastosta.

9 YLEISPERUSTELUT Y 9 Tekesin riskiehtoisiin T&K -lainoihin ehdotetaan yhteensä 3 milj. euron määrärahojen ja 5 milj. euron myöntämisvaltuuden lisäystä erityisesti T&K -toiminnan tulosten muuntamiseen mm. kansainvälisille markkinoille kaupallistettaviksi tuotteiksi. Ehdotuksen työllisyysvaikutuksen arvioidaan olevan noin 175 henkilötyövuotta yrityksissä syntyvinä työpaikkoina. Uudentyyppistä Protomo-toimintamallia ehdotetaan laajennettavaksi uusille paikkakunnille. Toimintamallin tavoitteena on yhdistää tuotekehityksen ammattilaisia innovaatiotiimeiksi, jotka kehittävät tuotteiden ja palvelujen prototyyppejä yritysten, tutkimuslaitosten tai yksityisten innovaattoreiden ideoiden pohjalta. Puolustusministeriön pääluokkaan lisätään 5,5 milj. euroa Afganistan-operaation kriisinhallintajoukkojen tarpeisiin. Ulkoasiainhallinnon kriisinhallintamäärärahojen sisällä tehdään 5,2 milj. euron uudelleenkohdennus Afganistan-operaation vuoksi. Työvoimapoliittisen koulutuksen opiskelijapäivien lisäys lisää määrärahan tarvetta valtionosuudessa työttömien koulutusetuuksiin noin 6,8 milj. eurolla sekä työmarkkinatuen menoihin noin 0,4 milj. eurolla ja vähentää samalla valtionosuutta työttömyyskassoille 3,7 milj. eurolla. Senaatti-kiinteistöjen investointivaltuutta esitetään korotettavaksi 40 milj. eurolla vuonna 2009 aloitettujen työllisyysperusteisten elvytyshankkeiden toteutuksen siirtyessä vuoden 2010 puolelle. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan Eräitä muita muutoksia Eduskunnan vuodelle 2010 hyväksymät määrärahat ja nyt ehdotettavat määrärahojen muutokset pääluokittain, euroa Pääluokka Hyväksytty talousarvio Hallituksen esitys Yhteensä 21. Eduskunta Tasavallan presidentti Valtioneuvoston kanslia Ulkoasiainministeriön hallinnonala Oikeusministeriön hallinnonala Sisäasiainministeriön hallinnonala Puolustusministeriön hallinnonala Valtiovarainministeriön hallinnonala Opetusministeriön hallinnonala Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Ympäristöministeriön hallinnonala Valtionvelan korot Yhteensä

10 Y 10 YLEISPERUSTELUT Eduskunnan vuodelle 2010 hyväksymät tuloarviot ja nyt ehdotettavat tuloarvioiden muutokset osastoittain, euroa Osasto Hyväksytty talousarvio Hallituksen esitys Yhteensä 11. Verot ja veronluonteiset tulot Sekalaiset tulot Korkotulot, osakkeiden myyntitulot ja voiton tuloutukset Lainat (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) Yhteensä (pl. nettolainanotto ja velanhallinta) Nettolainanotto ja velanhallinta Yhteensä

11 Vuoden 2010 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT i Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut i Arvonlisävero, lisäystä i Osasto SEKALAISET TULOT i Opetusministeriön hallinnonala i Valtion osuus veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista, lisäystä i

12 12 Osasto KORKOTULOT, OSAKKEIDEN MYYNTITULOT JA VOI- TON TULOUTUKSET i Korkotulot i Korot valtion lainoista liikelaitoksille, vähennystä i Osasto LAINAT i Valtiolle takaisin maksettavat lainat i Takaisinmaksut valtion lainoista liikelaitoksille, lisäystä i Valtion nettolainanotto ja velanhallinta i Nettolainanotto ja velanhallinta, vähennystä i Tuloarvioiden kokonaismäärä:

13 13 MÄÄRÄRAHAT Pääluokka ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA i Kriisinhallinta i Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha), vähennystä i Pääluokka SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA i Rajavartiolaitos i Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 3 v), lisäystä i Maahanmuutto i Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen (siirtomääräraha 2 v), lisäystä i Pääluokka PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA i Puolustuspolitiikka ja hallinto i Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha), lisäystä i Sotilaallinen kriisinhallinta i Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä i

14 14 Pääluokka VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA i Palvelut valtioyhteisölle i Senaatti-kiinteistöt i... - Pääluokka OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA i Ammatillinen koulutus i Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä i Aikuiskoulutus i Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha), lisäystä i Valtionosuus ja -avustus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha), lisäystä i Korkeakouluopetus ja tutkimus i Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha), lisäystä i Taide ja kulttuuri i Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha), lisäystä i Liikuntatoimi i Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha), lisäystä i Nuorisotyö i Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha), lisäystä i Nuorten työpajatoiminta, ehkäisevä huumetyö sekä tunnustuspalkinnot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä i

15 15 Pääluokka MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLIN- NONALA i Maaseudun kehittäminen i Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha), lisäystä i Pääluokka LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA i Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut i Alusinvestointien ympäristötuki i Yhteysaluspalvelujen ostosopimukset (siirtomääräraha 3 v) i... - Pääluokka TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA i Hallinto i Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä i Innovaatiopolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen i Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), vähennystä i Innovaatiokeskittymien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v), lisäystä i Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha), lisäystä i Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka i Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v), lisäystä i Laivanrakennuksen innovaatiotuki i Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha), lisäystä i Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitukseen kotimaisille alustoimituksille i...

16 16 Pääluokka Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka i Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v), lisäystä i Pääluokka SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLIN- NONALA i Työttömyysturva i Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha), vähennystä i Työmarkkinatuki (arviomääräraha), lisäystä i Valtionosuus työttömien koulutusetuuksista (arviomääräraha), lisäystä i Pääluokka YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA i Ympäristön- ja luonnonsuojelu i Ympäristövahinkojen torjunta (arviomääräraha) i Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v), lisäystä i Yhdyskunnat, rakentaminen ja asuminen i Suhdanneluonteiset avustukset asunto-osake- ja vuokrataloyhtiöiden korjauksiin (arviomääräraha), vähennystä i Siirto valtion asuntorahastoon i... Määrärahojen kokonaismäärä:

17 17 TULOARVIOT Osasto 11 VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 01. Arvonlisävero Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä Selvitysosa: Tuloarvion kasvusta 130 milj. euroa aiheutuu vuoden 2009 ennustettua paremmasta kertymästä ja 643 milj. euroa vuoden 2010 kotitalouksien kulutuksen kasvuennusteen noususta. Kotitalouksien kulutusmenojen arvon kehitystä koskevat arviot ovat muuttuneet seuraavasti: % % TAE, elokuu ,4 0,7 maaliskuu , lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös

18 18 Osasto 12 SEKALAISET TULOT 29. Opetusministeriön hallinnonala 88. Valtion osuus veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä Selvitysosa: Lisäys aiheutuu Veikkaus Oy:n jakamattomien voittovarojen tuloutuksesta lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös

19 19 Osasto 13 KORKOTULOT, OSAKKEIDEN MYYNTITULOT JA VOITON TULOUTUKSET 01. Korkotulot 04. Korot valtion lainoista liikelaitoksille Momentilta vähennetään Selvitysosa: Vähennys aiheutuu Senaatti-kiinteistöjen suorittamasta valtionlainojen ennenaikaisesta lyhennyksestä lisätalousarvio talousarvio talousarvio tilinpäätös

20 20 Osasto 15 LAINAT 01. Valtiolle takaisin maksettavat lainat 02. Takaisinmaksut valtion lainoista liikelaitoksille Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä Selvitysosa: Lisäys aiheutuu siitä, että Senaatti-kiinteistöt suorittaa valtionlainojen ennenaikaista lyhennystä sen johdosta, että sille on kertynyt rahoitussuunnitelmasta poikkeava, ennenaikainen kauppahintasaatavan suoritus Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy:n maksettua yliopistokiinteistöjärjestelyssä yhtiön vastattavaksi tulleen kauppahinnan 248,4 milj. euroa Senaatti-kiinteistöille kokonaan maksuaikataulusta poiketen jo lisätalousarvio talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtion nettolainanotto ja velanhallinta 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Momentille merkitään vähennystä Selvitysosa: Nimellisarvoisen nettolainanottoon merkitään vähennystä euroa, jolloin nimellisarvoisen nettolainanoton määrä on euroa vuonna Velanhallinnan erät mukaan lukien nettotulojen määrä on Tulot ja menot (milj. euroa) Tulot Nimellisarvoinen nettolainanotto (netto) Menot Emissiotappiot (netto) -40 Pääomatappiot (netto) -10 Nettotulot euroa vuonna lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio

21 21 MÄÄRÄRAHAT Pääluokka 24 ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 20. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha) Momentilta vähennetään Muutokset käyttösuunnitelmaan (euroa) 10. Kriisinhallinta Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti: Alkuperäinen käyttösuunnitelma Lisätalousarvio, muutos +/- Muutettu käyttösuunnitelma 01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio) Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) Yhteiset menot Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) YKSOS:n menot (UNMIS-operaatio), Sudan SKJA:n menot (ISAF-operaatio), Afganistan

22 Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin ja muihin kriisinhallintamenoihin Atalanta-operaation menot EUTM/Somalian koulutusoperaation menot Tshadin ja Keski-Afrikan tasavallan kriisinhallintaoperaation menot Yhteensä Selvitysosa: Käyttösuunnitelmakohdan 01. lisätarve euroa aiheutuu kustannusten tarkentumisesta. Suomi on lisäämässä joukkojaan Afganistanissa 195 sotilaaseen. Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluperusteena oli 130 sotilaan vahvuinen joukko. Tässä lisätalousarvioesityksessä on lähdetty siitä, että vahventuminen tapahtuisi elokuussa Edellä olevan johdosta käyttösuunnitelmakohtaan 08. lisätään joukkojen vahventumisesta aiheutuviin palkkauskustannuksiin Suomi osallistuu EU:n Somalian koulutusoperaatioon. Tämän johdosta momentille lisätään uusi käyttösuunnitelmakohta 11. EUTM/Somalian koulutusoperaation menot, jolle kohdentuu menoja Käyttösuunnitelmakohtien 01., 08. ja 11. lisätarpeet katetaan käyttösuunnitelmakohdasta 09. Lisäksi käyttösuunnitelmakohdasta 09. vähennetään euroa siirtona momentille lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio 2009 talousarvio tilinpäätös

23 23 Pääluokka 26 SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 20. Rajavartiolaitos 70. Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä Valtuus 1) Momentin perusteluja täydennetään siten, että Rajavartiolaitos oikeutetaan tekemään sopimuksia 10 partioveneen hankinnasta. Hankinta ajoittuu vuosille ja sen kokonaiskustannusarvio on Hankinnasta saa aiheutua valtiolle menoja vuonna 2010 enintään euroa, vuonna 2011 enintään euroa ja vuonna 2012 enintään ) Lisäksi momentin perusteluja täydennetään siten, että vuoden 2009 toisessa lisätalousarviossa myönnetty ulkovartiolaivan tilausvaltuus uusitaan. Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu 10 partioveneen hankinnan vuoden 2010 osuuden rahoittamisesta. Partiovenehankinta on jatkoa vuoden 2008 talousarviossa myönnettyyn tilausvaltuuteen, joka oikeutti 21 partioveneen hankintaan. Talousarviossa myönnetty rahoitus riitti kuitenkin vain 13 partioveneen hankintaan. Uuden tilausvaltuuden perusteella hankittavat 10 partiovenettä täydentävät partioveneiden määrän vastaamaan asetettua 23 partioveneen tavoitetilaa. Partiovenehankintaa on tarkoitus rahoittaa myös 3 milj. eurolla Euroopan unionin ulkorajarahastosta haettavalla rahoituksella. Ulkovartiolaivan hankintaan tarkoitettu tilausvaltuus uusitaan kokonaisuudessaan. Ulkovartiolaivan hankintasuunnittelu on aloitettu vuonna 2009, mutta laivaa koskevaa hankintasopimusta ei ole tehty ja siten valtuutta ei ole lainkaan käytetty varainhoitovuoden 2009 aikana. Rajavartiolaitos oikeutetaan tekemään sopimuksia ulkovartiolaivan hankintaan siten, että valtiolle aiheutuu menoja vuoden 2013 loppuun mennessä enintään Hankinta ajoittuu vuosille Ulkovartiolaivan hankinnasta saa aiheutua menoja vuoden 2010 jälkeen

24 Momentin perustelujen muutosten johdosta valtuustaulukko muuttuu seuraavaksi: Valtuuden käyttöön liittyvistä sitoumuksista ja sopimuksista aiheutuvat valtion menot (1 000 euroa) Yhteensä vuodesta lähtien 1-moottoriset helikopterit Partiovenehankinnat Ulkovartiolaivahankinta Valtuudet yhteensä lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio 2009 talousarvio tilinpäätös Maahanmuutto 03. Maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu Osallisena Suomessa -kokeilun käynnistämisestä. Kokeilussa kehitetään vuosina maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukselle uusi malli lisätalousarvio talousarvio

25 25 Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu momentille myönnetystä lisämäärärahasta lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä Lisäys käyttösuunnitelmaan (euroa) 30. Sotilaallinen kriisinhallinta Lisäksi momentin käyttösuunnitelmaa muutetaan seuraavasti: Alkuperäinen käyttösuunnitelma Lisäys Muutettu käyttösuunnitelma 01. Suomen Kosovon kriisinhallintajoukon menot (KFOR-operaatio) Suomen Bosnia-Hertsegovinan kriisinhallintajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) Sotilastarkkailijatoiminnan menot SKJA:n menot (ISAF-operaatio), Afganistan YKSOS:n menot (UNMIS-operaatio), Sudan Liberian kriisinhallintaoperaation menot (UNMIL-operaatio)

26 Kriisinhallintaoperaatioiden yhteiset menot Kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelma EU:n taisteluosastojen koulutusajan palkkaus-, muutto- ja asumismenot sekä siirtokorvaukset EUTM/Somalian koulutusoperaation menot Tshadin ja Keski-Afrikan tasavallan kriisinhallintaoperaation menot Atalanta-operaation menot Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin kriisinhallintaoperaatioihin sekä muihin kriisinhallintamenoihin Yhteensä Selvitysosa: Suomi on lisäämässä joukkojaan Afganistanissa 195 sotilaaseen. Vahvuuden nostamisen vuoksi on välittömästi ryhdyttävä mm. panssaroitujen ajoneuvojen sekä suoja- ja linnoitusmateriaalin hankintoihin, jotta tarvittava kalusto ja infrastruktuuri olisi käyttövalmiina joukkojen saapuessa operaatioalueelle. Edellä mainituista välttämättömistä kalusto- ja materiaalihankinnoista aiheutuu momentille 5,5 milj. euron lisämäärärahatarve. Lisäksi momentilta siirretään euroa EUTM/Somalian koulutusoperaation menoja varten lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio 2009 I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös

27 27 Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 20. Palvelut valtioyhteisölle 88. Senaatti-kiinteistöt 2. Investoinnit Momentin perusteluja muutetaan siten, että Senaatti-kiinteistöjen investoinneista saa aiheutua menoja vuonna 2010 enintään 310 milj. 3. Lainanotto Momentin perusteluja muutetaan siten, että Senaatti-kiinteistöt oikeutetaan ottamaan vuoden 2010 aikana toimintansa rahoittamiseksi lainaa nettomääräisesti enintään 230 milj. Selvitysosa: Investointivaltuuden lisäys 40 milj. eurolla aiheutuu pääasiassa vuoden 2009 aikana aloitettujen työllisyysperusteisten elvytyshankkeiden menojen siirtymisestä vuodelle 2010, jolloin vuoden 2009 investointivaltuudesta jäi käyttämättä noin 50 milj. Lainanottovaltuutta voidaan pienentää 100 milj. eurolla aiemmasta 330 milj. eurosta. Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy on maksanut yliopistokiinteistöjärjestelyssä yhtiön vastattavaksi tulleen kauppahinnan 248,4 milj. euroa Senaatti-kiinteistöille alkuperäisestä rahoitussuunnitelmasta poiketen kokonaan jo Tästä Senaatti-kiinteistöt osoittaa 100 milj. euroa vuoden 2010 rahoitustarpeensa kattamiseen ja 40 milj. euroa nyt korotettavan investointivaltuuden kattamiseen. Lisäksi Senaatti-kiinteistöt lyhentää ennenaikaisesti valtionlainojaan 90 milj. eurolla, joka on otettu huomioon momentilla Loppuosa voidaan ottaa tarvittaessa huomioon liikelaitoksen tuloutuksesta päätettäessä. Vuoden 2010 vuokraustoiminnan tulostavoitteeksi ilman myyntivoittoja ja -tappioita on tarkoitus asettaa 81 milj. euroa, mikä eräiden kiinteistönpitokustannusten laskun ja vajaakäyttöasteen suhteellisen suotuisan kehityksen johdosta ylittää talousarviossa ennakoidun noin 64 milj. Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa lisätalousarvio 2010 talousarvio 2009 I lisätalousarvio 2009 talousarvio 2008 tilinpäätös

28 28 Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 20. Ammatillinen koulutus 30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämääräraha käytetään ammattistarttikoulutuksen järjestäjien opiskelijamäärän lisäämiseen opiskelijalla lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Aikuiskoulutus 30. Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahasta saa käyttää enintään euroa vapaasta sivistystyöstä annetun lain 14 :n mukaisiin opintoseteliavustuksiin, laatu- ja kehittämisavustuksiin, ylimääräisiin avustuksiin ja rakenteellisen kehittämisohjelman tukemiseen sekä laatupalkintoihin. Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että opiskelijaviikkojen enimmäismäärä kansanopistoissa on Selvitysosa: Lisämäärärahasta euroa on tarkoitus käyttää kansanopistojen opiskelijaviikkojen lisäämiseen koulutuksen järjestämiseksi 300 peruskoulun päättäneelle vailla jatkokoulutuspaikkaa olevalle ja euroa mainitun kohderyhmän opintoseteliavustuksiin lisätalousarvio talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionosuus ja -avustus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärä ammatillisessa lisäkoulutuksessa vuonna 2010 on Selvitysosa: Lisämäärärahasta euroa on tarkoitus käyttää opiskeli-

29 japaikkojen lisäämiseen peruskoulutuksessa ja euroa opiskelijapaikkojen lisäämiseen ammatillisessa lisäkoulutuksessa lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Korkeakouluopetus ja tutkimus 53. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Veikkausvoittovaroja kohdennetaan erityisesti nuorten työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin arkistotoimessa, Kansalliskirjastossa, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa ja Luonnontieteellisessä keskusmuseossa. Toimenpiteillä tuetaan samalla keskeisten aineistojen turvaamista ja saattamista sähköiseen muotoon lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Taide ja kulttuuri 52. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Veikkausvoittovaroja kohdennetaan kulttuuri- ja taidealojen nuorten työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Lisämäärärahan arvioitu käyttö Nuorten elokuvantekijöiden ja muiden audiovisuaalisella alalla toimivien nuorten ammattilaisten työllistämiseen Kulttuurin ja luovien alojen nuorten toimijoiden työllistämiseen Nuorten taiteilijoiden työllistämiseen koulujen taidekasvatustoimintaan sekä alueellisten ns. välityspisteiden toiminnan käynnistämiseen Luovan työn tekijöiden ja kulttuuri- ja taidealan nuorten ammattilaisten työllistämiseen välittäjäorganisaatioiden kautta Nuorten taiteilijoiden ja kulttuurija sosiaalialan ammattilaisten työllistäminen kulttuurin hyvinvointipalvelujen kehittämiseen Nuorten työllistäminen taiteen ja kulttuurin alan toimijoihin ja järjestöihin Nuorten työllistämis- ja kouluttamishanke historialliseen laivanrakennukseen Nuoria työllistävät kulttuuriaineistojen digitointia sekä verkkosaatavuutta ja säilyttämistä koskevat hankkeet Yhteensä lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös

30 Liikuntatoimi 50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Veikkausvoittovaroja kohdennetaan nuorten työllistämiseen liikunnan alalla. Lisämäärärahan arvioitu käyttö 2010 lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Nuorten työllistäminen Your Move -hankkeessa Liikunnan perustutkinnon suorittaneiden työllistämiseen sekä perustutkintoa suorittavien kesäharjoitteluun liikuntasektorilla Nuoren työllistäminen eri ikäryhmien liikunnan kehittämiseen seuroissa (seuratuki -projektin pohjalta) Yhteensä Nuorisotyö 50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Veikkausvoittovaroja kohdennetaan nuorten työllisyyttä edistäviin hankkeisiin ja toimenpiteisiin. Lisämäärärahan arvioitu käyttö Nuorten työllisyyttä edistävät hankkeet lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Nuorten työpajatoiminta, ehkäisevä huumetyö sekä tunnustuspalkinnot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu toimenpiteistä nuorten työllistämisen ja aktivoinnin parantamiseksi. Lisämääräraha on tarkoitettu etsivän nuorisotyön vahvistamiseen lisätalousarvio talousarvio talousarvio tilinpäätös

31 31 Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 55. Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämääräraha on kertaluonteinen ja on tarkoitus käyttää nuorten työnhakuvalmiuksien parantamisen tukemiseen. 4H-järjestö kouluttaa ja työllistää vuosittain tuhansia nuoria ja tutustuttaa heitä samalla yrityksiin ja ammatteihin. Vuosittain paikallisten 4H-yhdistysten palveluksessa on markkinaehtoisesti yli nuorta. Järjestössä on nuorisojäseniä yli lisätalousarvio talousarvio talousarvio tilinpäätös

32 32 Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 30. Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut 46. Alusinvestointien ympäristötuki Momentille ei myönnetä määrärahaa. Valtuus. Vuonna 2010 saa tehdä sitoumuksia varustamoiden uudisalusinvestointien ympäristötukien myöntämisestä enintään eurolla siten, että valtuudesta saa aiheutua menoja aikaisintaan vuonna Selvitysosa: Tuki koskisi vain uudisrakennuksia. Tuesta on laadittava erillinen tukiohjelma. Tarkoitus on antaa valtionavustuslain nojalla valtioneuvoston asetus varustamolle maksettavasta ympäristötuesta. Tuen myöntämiselle asetettavat ehdot ja aikataulu määritellään asetuksessa. Tuki maksettaisiin vuonna Tukiprosentin suuruus riippuu varustamon koosta. Suurelle yritykselle tuki voisi olla enintään 35 % alushankkeeseen sisältyvien lisäinvestointien määrästä. Lähtökohtana on, että tuen suuruus olisi alusta kohden enintään 7,5 milj. Tuki olisi kertaluonteinen ja käytössä vuonna lisätalousarvio 66. Yhteysaluspalvelujen ostosopimukset (siirtomääräraha 3 v) Momentille ei myönnetä määrärahaa. Valtuus. Vuonna 2010 saadaan tehdä 10- vuotisia kokonaispalvelusopimuksia saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostamisesta enintään euron kokonaiskustannusten määrästä. Selvitysosa: Valtuudella turvataan Kotka Pyhtään ja Hiittisten reittien yhteysalusliikennepalvelujen ostaminen kokonaispalveluina, joissa palveluntuottajat vastaavat Kotka Pyhtään ja Hiittisten reiteillä liikennöivien alusten hankinnasta ja ylläpidosta. Alusten tulee täyttää tiukat ympäristövaatimukset ja soveltua myös öljyntorjuntapalveluihin. Yhteysalusliikennepalvelut on tarkoitus kilpailuttaa vuoden 2010 aikana, jolloin alusten suunnittelu ja rakentaminen ajoittuisivat vuosille Sopimuksen mukainen kokonaispalvelu koskisi vuosia Yhteysalusliikennöintipalveluista arvioidaan aiheutuvan menoja noin euroa vuodessa vuosina Erikseen on tarkoitus tehdä enintään euron määräiset öljyntorjuntapalvelusopimukset, joista aiheutuvat menot katetaan momentin määrärahalla lisätalousarvio

33 33 Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että määrärahaa saa käyttää myös: 1) enintään euroa pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin sekä yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalveluiden ostamiseen. Selvitysosa: Lisämääräraha on kertaluonteinen ja tarkoitettu kohdennettavaksi ensisijaisesti telakkateollisuuden tarpeisiin lisätalousarvio talousarvio Innovaatiopolitiikka ja yritysten kansainvälistyminen 01. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään Selvitysosa: Vähennys aiheutuu siirrosta momentille lisätalousarvio talousarvio talousarvio tilinpäätös Innovaatiokeskittymien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämääräraha on siirtoa momentilta ja on tarkoitus käyttää työttömien ja vastavalmistuneiden työllistymistä tukevaan toimintaan, esimerkiksi Protomo-toimintamallin kansalliseen levittämiseen, rahoitusmallien ja työkalujen kehittämiseen sekä innovaatiotiimien perustamiseen lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Valtuus. Lisäksi momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2010 uusia lainoja saa myöntää enintään eurolla.

34 Selvitysosa: Määrärahan lisäys ja myöntämisvaltuuden kertaluonteinen euron lisäys on tarkoitus käyttää riskiehtoisten lainojen myöntämiseen erityisesti markkinalähtöisiin hankkeisiin, joissa kehittämistoimintaan osoitettava julkinen rahoitus parantaa yritysten edellytyksiä panostaa riittävästi tulosten nopeaan kansainväliseen kaupallistamiseen. Valtuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja euroa vuonna 2010 ja euroa vuonna lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio 2009 I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka 01. Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämääräraha on kertaluonteinen ja tarkoitettu nuorten neuvontapalvelujen vahvistamiseen lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Laivanrakennuksen innovaatiotuki Valtuus. Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2010 saa tehdä sitoumuksia laivanrakennuksen innovaatioihin myönnettävistä valtion avustuksista annetun asetuksen (592/2008) mukaisiin innovaatiotukiin yhteensä enintään eurolla siten, että valtuudesta saa aiheutua menoja aikaisintaan vuonna Lisäksi momentin määrärahalaji poistetaan. Selvitysosa: Valtuuden lisäys euroa liittyy laivanrakennusteollisuuden vaikeaan suhdannetilanteeseen. Myöntämisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan aiheutuvan menoja yhteensä euroa vuonna 2012 ja euroa vuonna Momentille ei edellä olevan johdosta ehdoteta lisämäärärahaa lisätalousarvio 2010 talousarvio 2008 tilinpäätös Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään lisäystä Valtuus. Momentin perusteluja muutetaan siten, että vuonna 2010 saa julkisten työvoimapalvelujen ja niitä täydentävien palvelujen hankinnasta aiheutua valtiolle Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintoja lukuun ottamatta menoja vuoden 2010 jälkeen enintään Selvitysosa: Lisämääräraha suunnataan erityisesti nuorisotyöttömyyden kasvun vähentämiseen yhdessä momentin euron lisämäärärahan kanssa. Tämän momentin ja momentin yhteensä euron lisämäärärahasta arvioidaan käytettävän työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintaan yhteensä euroa, josta euroa ammatilliseen koulutukseen ja euroa valmentavaan koulutukseen. Koulutuksen hankintavolyymin lisäys on yhteensä noin opiskelijatyöpäivää. Palkkatuettuun työllistämiseen arvioidaan

35 käytettävän yhteensä euroa, josta euroa palkkatukeen yksityiselle sektorille, euroa kunnille ja kuntayhtymille sekä valtiolle euroa, jolla arvioidaan työllistettävän noin 115 nuorta luonnonhoitohankkeissa sekä luontokeskusten asiakaspalvelutehtävissä ja lisättävän noin 40 henkilöä nuorten neuvontapalveluihin. Starttirahaan arvioidaan käytettävän euroa ja julkisten työvoimapalvelujen erityistoimiin Toimenpiteissä olevien määrän lisäys on henkilöä keskimäärin. Myöntämisvaltuuden lisäys eurolla aiheutuu työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintaan käytettävän määrärahan lisäyksestä. Myöntämisvaltuuden lisäyksestä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja euroa vuonna 2011 ja euroa vuonna lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitukseen kotimaisille alustoimituksille Momentille ei myönnetä määrärahaa. Valtuus Valtio voi myöntää lainoja Suomen Vientiluotto Oy:lle kotimaisten alustoimitusten jälleenrahoitustoimintaan ja edellä mainittujen alustoimitusten mukaiseen rahoitustoimintaan yhteensä enintään eurolla. Lainoista enintään euroa voidaan myöntää pääomalainoina. Valtuutta saa käyttää: 1) Suomen Vientiluotto Oy:n kotimaisten alustoimitusten rahoitustoimintaan sekä 2) Valtiokonttorille rahoitustoimintaa varten myönnetyistä lainoista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittaviin toimenpiteisiin. Selvitysosa: Kotimaisten alustoimitusten jälleenrahoituksessa Suomen Vientiluotto Oy jälleenrahoittaa koti- ja ulkomaisen luotto- tai rahoituslaitoksen kotimaisiin alustoimituksiin järjestämiä ostajaluottoja. Jälleenrahoitukseen ja muuhun rahoitukseen tarvittavat varat myönnetään lainoina Suomen Vientiluotto Oy:lle. Lainaehtojen valmistelussa otetaan huomioon rahoitusmarkkinoiden kehitys, kilpailevien vientiluottolaitosten noudattama politiikka sekä EU:n valtiontukisäännökset. Lainan maksatus tapahtuu samassa aikataulussa kuin Suomen Vientiluotto Oy:n myöntämä jälleenrahoitus. Tarkoituksena on, että Suomen Vientiluotto Oy:n rahoitusosuuden enimmäismäärä on 100 % ostajaluoton määrästä. Lisäksi edellytetään, että jälleenrahoitettavan ostajaluoton pankki täyttää riittävät vakavaraisuutta ja taloudellista toimintakykyä koskevat vaatimukset. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Kotimaisten alustoimitusten rahoituksen saatavuus on turvattu. Valtuuden käytöstä arvioidaan valtiolle aiheutuvan menoja euroa vuonna 2012 ja euroa vuonna lisätalousarvio

36 Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 63. Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu Kainuun hallintokokeilualueelle suunnattavista työvoimapoliittisista toimenpiteistä viitaten momentin selvitysosaan lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös

37 37 Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 20. Työttömyysturva 50. Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha) Momentilta vähennetään Selvitysosa: Vähennys aiheutuu työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankinnan lisäyksestä lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Työmarkkinatuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu työvoimakoulutuksen opiskelijatyöpäivien lisäyksestä lisätalousarvio talousarvio II lisätalousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionosuus työttömien koulutusetuuksista (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä Selvitysosa: Lisämäärärahan tarve aiheutuu työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ajalta maksettavien päivärahojen lisäyksestä, koulutusajalta maksettavasta ylläpitokorvauksesta ja aktivointilisästä lisätalousarvio talousarvio I lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös

SISÄLLYS. N:o 335. Vuoden 2010 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2010 lisätalousarvion: TULOARVIOT

SISÄLLYS. N:o 335. Vuoden 2010 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2010 lisätalousarvion: TULOARVIOT SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2010 N:o 335 SISÄLLYS N:o Sivu 335 Vuoden2010lisätalousarvio... 1297 N:o 335 Vuoden 2010 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

YLEISPERUSTELUT. Talousarvioesitys 2010

YLEISPERUSTELUT. Talousarvioesitys 2010 YLEISPERUSTELUT Eduskunnalle annetaan hallituksen vuoden lisäksi. Talouden näkymät Globaalin rahoitusjärjestelmän vakava kriisiytyminen on saatu laajamittaisilla monikansallisilla raha- ja finanssipolitiikan

Lisätiedot

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 208/2013 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2013 VIIDENNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 127/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 NELJÄNNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 270/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 11/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Vuoden 2009 lisätalousarvio

Vuoden 2009 lisätalousarvio Vuoden 2009 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -2 620 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -1 620 000 000 01. Tulovero, vähennystä -1 620

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2017 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011. Vuoden 2011 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta 2011 203/2011 Vuoden 2011 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 78/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 78/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 244/2006 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 244/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2006 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 208/2006 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 324/2018 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 324/2018 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2019 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 323/2018 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 130/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 57/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 171/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 171/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 233/2014 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 233/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2014 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 207/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

III lisätalousarvioesitys 2012

III lisätalousarvioesitys 2012 III lisätalousarvioesitys 2012 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -660 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -220 000 000 02. Yhteisövero, vähennystä -220 000

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä oheen

Lisätiedot

III lisätalousarvioesitys 2014

III lisätalousarvioesitys 2014 III lisätalousarvioesitys 2014 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 317 200 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 254 500 000 01. Ansio- ja pääomatuloverot, lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 900 000 euroa.

Lisätiedot

HE 19/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 19/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 19/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

HE 128/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 59/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 128/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 59/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 128/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 TALOUSARVIOESITYKSEN (HE 59/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 01. Nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille merkitään nettotuloa 4 467 821 000 euroa. Tuloina otetaan huomioon uusien valtionlainojen nimellisarvot, emissiovoitot,

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 163/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 300 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

HE 70/2010 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 70/2010 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 70/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2010 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 62/2010 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta /2013. Vuoden 2013 III lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta /2013. Vuoden 2013 III lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2013 709/2013 Vuoden 2013 III lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2013 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HE 23/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 23/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 23/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 996. Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2005 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o 996 SISÄLLYS N:o Sivu 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio... 4585 N:o 996 Vuoden 2005 kolmas lisätalousarvio Eduskunta

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja.

S e l v i t y s o s a : Tulot ovat valtion talousarviosta annetun lain (423/1988) mukaisia tuloja. 03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) S e l v i t y s o s a : Valtion velanhoidon strategisena tavoitteena on velasta aiheutuvien kustannusten minimointi

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 156/2007 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 156/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 NELJÄNNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 131/2007 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 367/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 362/2014 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan,

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Talousvaliokunta 11.10.2018 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

HE 332/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 332/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 332/2010 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015 Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 6 000 000 01. Tulon ja varallisuuden

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 02. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 559 000 euroa. Momentin

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON

Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON EI JULKINEN kunnes VM antaa oman ehdotuksensa. JulkL (621/1999) 6.1 :n 4 k Innovaatiorahoituskeskus Tekesin EHDOTUS VUODEN 2017 I LISÄTALOUSARVIOON 32.20.06 Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto

Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32. Eduskunta, valtiovarainvaliokunta Budjettineuvos Eero Murto Vuoden 2016 talousarvioesitys; JTS:n pääkohdat TEM, pääluokka 32 Eduskunta, valtiovarainvaliokunta 13.10.2015 Budjettineuvos Eero Murto TEM TAE 2016 politiikkalohkoittain (1 000 ) Kotouttaminen; 143 655

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 165. Vuoden 2009 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2009 lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 165. Vuoden 2009 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2009 lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2009 N:o 165 SISÄLLYS N:o Sivu 165 Vuoden2009lisätalousarvio... 469 N:o 165 Vuoden 2009 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10. Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Ylijohtaja Tuija Oivo TEM, työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

IV lisätalousarvioesitys 2013

IV lisätalousarvioesitys 2013 IV lisätalousarvioesitys 2013 euroa TULOARVIOT 12. SEKALAISET TULOT 47 990 000 24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala -1 853 000 99. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tulot, vähennystä -1 853 000 25.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 645/2012. Vuoden 2012 III lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 645/2012. Vuoden 2012 III lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 645/2012 Vuoden 2012 III lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta /2011 Vuoden 2011 kolmas lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta /2011 Vuoden 2011 kolmas lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 1183/2011 Vuoden 2011 kolmas lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT

Lisätiedot

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget Valtion budjetti Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi 14.10.2016 Ennakkobriiffi, Hack the Budget Budjettiosasto Sisältö Valtion budjetti Mikä on valtion budjetti? Avoin data ja budjettikirja Budjetin

Lisätiedot

Syksyn 2015 perustietokysely

Syksyn 2015 perustietokysely Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät Syksyn 2015 perustietokysely 3.9.2015 Tampere, 11.9.2015 Oulu, 16.9.2015 Helsinki Antti Markkanen, kouluneuvos Lea Juhola, erityisasiantuntija

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. Julkaistu Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2014 969/2014

SÄÄDÖSKOKOELMA. Julkaistu Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2014 969/2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2014 969/2014 EK40/2014 HE207/2014 HE233/2014 VaVM29/2014 2 969/2014 27. Puolustusministeriön hallinnonala 1 000 000 99. Puolustusministeriön

Lisätiedot

HE 9/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 9/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 9/2015 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä

Lisätiedot

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta.

S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin perusteluihin tulokertymä supistuu menojen vähenemisen johdosta. Osasto 12 SEKALAISET TULOT 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentilta vähennetään 19 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Viitaten momentin

Lisätiedot

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2018 Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 1 Finnveran päätehtävät 2 Finnvera on valtion 100 % omistama

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

HE 362/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 362/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 362/2014 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2015 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi hyväksyä

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 143 000 euroa. S e l v i t y s

Lisätiedot

715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio N:o 715. Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio

715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio N:o 715. Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2007 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio.......................................................... 3427

Lisätiedot

Vuoden 2009 II lisätalousarvio

Vuoden 2009 II lisätalousarvio Vuoden 2009 II lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -3 226 700 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -2 256 000 000 01. Tulovero, vähennystä -2

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 56 000 euroa. Valtuudet

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitys II Budjettipäällikkö Hannu Mäkinen Valtiovarainvaliokunta

Lisätalousarvioesitys II Budjettipäällikkö Hannu Mäkinen Valtiovarainvaliokunta Lisätalousarvioesitys II 2018 Budjettipäällikkö Hannu Mäkinen Valtiovarainvaliokunta 6.11.2018 Menot, LTAE II 2018 Osaaminen ja koulutus, yhteensä 40 milj. euroa Työttömille suunnattuun lyhytkestoiseen

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 12.5.2017 Taloudellinen katsaus, kevät 2017 28.04.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot