KSS Energia -konserni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KSS Energia -konserni"

Transkriptio

1 KSS Energia -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 Hallitus: Raimo Laine, pj Sinikka Rouvari, vpj Kalevi Korjala Sari Lankinen Aimo Rautiainen Tiina Solio Anssi Tähtinen Toimitusjohtaja: Kyösti Jääskeläinen Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Vuosi 2016 on ollut rakn lämmitystarpeeltaan 6 prosenttia normaalivuotta lämpimämpi. Vuoteen 2015 verrattuna tämä vuosi on ollut kuitenkin 11 prosenttia kylmempi. Tammikuussa saavutettiin Suomessa uusi sähkön kulutuksen ennätys. Tuntikeskiteho nousi megawattiin. Kouvolan seudulla sähkön kulutuksen huipputeho nousi 150 megawattiin ja kaukolämmön kulutuksen huippu 170 megawattiin. KSS Energian toimialueella käytettiin sähköä tammi-elokuun aikana 428 GWh, kun vuonna 2015 vastaava määrä oli 411 GWh. Uudisrakentamisessa on edelleen hiljaista. Uusia sähkö- lämpö- ja kaasuliittymiä rakennettiin ainoastaan 42 (62). Sähköenergiaa myytiin alkuvuonna 858 (867) GWh. Myynti laski 1,1 prosenttia. Omilla tuotantolaitoksilla ja tuotantoosuuksilla tuotettiin sähköä 373 (343) GWh ja lämpöä 279 (269) GWh. Sähkön hankinnasta 43 prosenttia ja lämmön hankinnasta 95 prosenttia katettiin omalla tuotannolla. Kaukolämpöä myytiin 294 (282) GWh ja maakaasua 123 (116) GWh. Sähkön, kaukolämmön ja kaasun toimitusvarmuudet ovat pysyneet erinomaisina. Sähkönjakelun keskimääräinen keskeytysaika oli 19 minuuttia. Kaukolämmön toimitusten vastaava keskeytysaika oli 29 minuuttia. KSS Energian tarjoamien urakointipalvelujen kysyntä on pysynyt edellisvuoden tasolla. Energiakonsernin ulkopuolelle tuotettiin palveluja 28 (27) prosenttia liikevaihdosta. KSS Energia -konsernin liikevaihto laski 3,2 prosenttia, mutta liikevoitto parani 5,4 prosenttia edellisvuodesta. Sähkön alhainen markkinahinta painoi tuotantoliiketoiminnan tulosta alaspäin. Investointeihin käytettiin alkuvuonna 8,2 (4,8) miljoonaa euroa. Vuoden 2016 liikevaihdoksi taan 109,2 miljoonaa euroa ja liikevoitoksi 9,4 miljoonaa euroa. Tulos on likimain tavoitteen mukainen. Konsernin, emoyhtiön ja tytäryhtiöiden tulokset : (milj. e.) VS 2016 Tot Liikevaihto Tot VS 2016 Tot.2015 Liikevoitto Tot KSS Energia -konserni 107,3 73,2 70,9-3,2 109,2 10,1 5,7 6,0 5,4 9,4 KSS Energia Oy 66,0 48,8 45,2-7,3 68,2 3,1 2,7 2,4-12,0 3,4 KSS Lämpö Oy 37,9 23,1 23,0-0,3 36,8 6,5 3,7 3,7 1,6 5,9 KSS Verkko Oy 16,1 9,5 10,5 11,3 16,2 2,8 1,1 1,6 40,5 2,5 KSS Rakennus Oy 9,3 4,5 4,0-12,2 8,2 1,4 0,2-0,1-151,5 1,2

2 Yhtiön tunnusluvut KSS Energia oy (konserni) Tavoitteet Mittari TA 2016 Tot Sijoitetun pääoman tuotto Sijoitetun pääoman tuotto () 11,0 7,1 2 Omavaraisuusaste Omavaraisuusaste () 33,0 30,2 3 Osinkoa tilikaudelta vähintään Osinko (M ) 5,0 5,0 (maksu seur. keväänä 2017). 4 Energian toimitusvarmuus: Keskimääräinen toimitusaika - sähkön osalta Keskeytysaika (h/asiakas) 0,70 0,32 - lämmön osalta 0,70 0,48 5 Uusiutuvien energialähteiden osuus omasta - sähköntuotannosta - lämmön tuotannosta Uusiutuvien energialähteiden osuus omasta tuotannosta () ,5 61, e TP 2015 VS 2016 Tot Tot Liikevaihto , , Liikevoitto (-tappio) , , Tilikauden tulos , , Pysyvät vastaavat , , Vaihtuvat vastaavat , , Oma pääoma , , Vähemmistöosuus , ,3 801 Pakolliset varaukset , ,0 155 Vieras pääoma , , Investoinnit (netto) , , Tunnusluvut Liikevoitto 8,0 9,4 17,5 7,8 8,5 9,0 8,6 Sijoitetun pääoman tuottoaste 11,8 11,6-1,7 7,8 7,1-9,0 10,7 Oman päoman tuottoaste 11,8 11,7-0,8 16,6 8,0 51,8 11,0 Omavaraisuusaste 34,2 35,1 2,6 30,4 30,2-0,7 33,1 Maksuvalmius 2,2 2,1-4,5 1,8 1,4-22,2 1,6 Henkilöstö, keskimäärin , ,9 117

3 Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja: Martti Husu Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Yhtiö raportoi toiminnan toteumatiedot suhteessa tavoitteisiin, jotka on määritelty Kouvolan kaupungin ja Kouvola Innovation Oy:n välisessä sopimuksessa elinkeinopalvelujen ja elinkeinojen kehittämisen toteuttamisesta vuonna 2016 sekä kaupungin konserniyhtiön vuositavoitteina. Raportointi toteutetaan kolme kertaa vuodessa kaupungin osavuosikatsauksen aikataulun mukaisesti. Vuositavoitteena on saada palvelujen piiriin yritysasiakasta. Edelleen tavoitteena on, että palvelujen avulla Kouvolan seudulle perustetaan tai sijoittuu vähintään 150 yritystä. Lisäksi jokaiselle painopistealueelle on määritelty kärkihanke vuositavoitteineen. Kouvola Innovation Oy osallistuu yritysten toimintamahdollisuuksia ja fyysistä toimintaympäristöä koskevaan kaupunkikonsernin sisäiseen yhteistyöhön ja kaupungin strategisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen. Kouvolan seudun elinkeino- ja yritystoiminnassa on tapahtumassa selkeä positiivinen muutos. Elinkeinoelämän tilannetta kuvaavat merkittävät, viimeaikaiset yksityiset investoinnit, joista voidaan mainita mm. metsäyhtiö UPM:n 98 m investointi Kymin tehtaaseen, perhemeijeri Kaslinkin miljoonainvestointi kastiketuotannon kapasiteettiin, autoliike Auto-Sunin uudet toimitilat, vanteita ja renkaita myyvän Vannetukun yli 9000 m2 toimitilainvestointi ja Tykkimäen vapaa-aikakeskuksen päätös rakentaa yli 2000 m2 sisäaktiviteettipuisto. Myös uusien yritysten perustamisaktiivisuus on pysynyt poikkeuksellisen vahvana. Kouvolan seudulle perustettiin tarkastelujaksolla uusia yrityksiä 240, joista Kouvolaan 224 ja Iittiin 16. Näistä Kinnon palvelua ennen yrityksen perustamista käytti 104 asiakasta (43 ). Yritysten määrän nettolisäys on edelleen suuri, mutta vertailtavuus aiempiin vuosiin on vaikeaa Patentti- ja rekisterihallituksen kertaluonteisesti tekemän, yritysten ja yhdistysten rekisteritietojen puhdistamisen takia. Kouvola Innovation Oy:n painopistealueilla on niin ikään panostettu rytmin muuttumiseen. Kiertotalouden ympärille on muodostunut noin 40 kouvolalaisen ja iittiläisen yrityksen ryhmä, joka etsii teollisia symbiooseja. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, joissa yhden yrityksen ylijäämästä tulee toisen yrityksen raaka-ainetta. Digitaalisuus tulee alalle mm. älypakkausten muodossa, ja tästä ryhmästä niitä kehittämässä on mukana kymmenkunta paikallista yritystä. Logistiikka on jo menestyksekäs toimiala Kouvolassa noin 200 paikallisen yrityksen ja lähes 2000 työpaikan voimin. Nyt Euroopan komissio on esittänyt 1,7 miljoonan euron rahoitusta Kouvolan rautatie- ja maantieterminaalin kehittämiseen. Kouvola RRT -hankkeessa kehitetään logistiikka-alueen intermodaalisuutta ja kaikille yhdenvertaisesti palveluja tarjoavaa intermodaaliterminaalia. EU:n rahoitus kohdistuu hankkeen selvityksiin ja suunnitteluun kohdistuviin kustannuksiin. Kouvolan logistiikkakeskittymä sijoittui Saksan logistiikkakeskusten liiton arvioinnissa pohjoismaiden ykköseksi ja pääsi Euroopan parhaimpien joukkoon yli kolmestasadasta vertaillusta keskuksesta. Uudet Aasian ja Euroopan väliset kulje-

4 tuskäytävät tarjoavat uusia mahdollisuuksia hyödyntää erinomaista logistista sijaintiamme. SmartLog-hankkeessa kehitämme puolestaan tavaroiden internetin käytännön sovellusta pk-firmojen käyttöön. Kouvolan ja Iitin matkailuyritykset ovat olleet innolla mukana yhteismarkkinoinnissa. Yrittäjien osaamisen kehittämiseen on panostettu vahvasti digi-/some-maailman muutoksessa, joka on matkailualalla nousemassa merkittävimmäksi markkinointikanavaksi ja mahdollisuudeksi palvella uusia asiakasryhmiä. Kokous- ja tapahtumamatkailun kehittämisessä nähdään merkittävää potentiaalia, joka on vielä suurelta osin hyödyntämättä. Alkuvuoden aikana on kehitetty myös yhtiön omia asiakaspalveluprosesseja. Työlle asetetut tavoitteet ovat palvelukokonaisuuden selkeyttäminen, korkean palvelutason varmistaminen sekä asiakaspalautteeseen perustuva palvelutulosten jatkuva mittaaminen. Palveluprosessit ja tulosten mittarointi otetaan vaiheittain käyttöön loppuvuoden aikana. Kaupungin talousarvion mukaiset konserniyhtiön vuositavoitteet 2016 Tavoitteet Mittari Tavoite 2016 Toteutunut / Yritysasiakkaiden määrän kasvu Palveluita käyttäneiden tai henkilökohtaisesti kontaktoitujen määrä (kpl). Lähde: Kinnon Yrinet -asiakastieto-tietojärjestelmä Seudulle perustettujen tai sijoittuneiden yritysten lukumäärän lisääminen, joista Kinnon palveluja käyttänyt 3 Toiminnan kehittämisen mahdollistava taloudellinen tulos Perustettujen ja sijoittuneiden yritysten määrä (kpl) Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus Tilikauden tulos Lähde: Tilinpäätös 4 Toimivat prosessit Keskeisten prosessien kuvaus Toteutunut ± te Kesken

5 Kouvola Innovation Oy -konsernin talous Kouvola Innovation Oy konsernin talous on kunnossa ja mahdollistaa lisäpanostuksia esimerkiksi yritysten toimitilaratkaisuihin. TP 2015 VS 2016 Tot Tot Liikevaihto , , Liikevoitto (-tappio) , ,3 Tilikauden tulos , ,8 0 Pysyvät vastaavat ,2 Vaihtuvat vastaavat ,8 Oma pääoma ,5 Vähemmistöosuudet 159 Poistoero ,1 Vieras pääoma ,3 Investoinnit (netto) Tunnusluvut Liikevoitto 5,3 5,2 8,1 969,9 Sijoitetun pääoman tuottoaste 1,9 1,0 2,8 1263,6 Oman päoman tuottoaste 1,6 1,8 3,1 541,8 Omavaraisuusaste 59,3 58,8 60,7 3,2 Henkilöstö, keskimäärin ,4 Kaakkois-Suomen Tieto Oy Kaupungin omistusosuus: 99,9 Hallitus: Kari Taskinen, pj Kikko Askola-Mauno Pulla Peltola Jouni Hemilä Tuure Ainikkamäki Tiina Kirvesniemi Leena Inkilä Toimitusjohtaja: Mika Lyytikäinen Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Toiminta KS-Tieto on hakenut asemia käynnistyneessä maakuntauudistuksessa tavoitteenaan olla pääasiallinen ICTpalvelutuottaja uudelle maakuntahallinnolle ja sen SOTE-toiminnoille sekä alueen kaupungeille ja kunnille. Yhtiö toivoo tiivistä omistajien tukea tavoitteen saavuttamiseksi. Toimintaympäristö on tällä hetkellä kuitenkin haastava. Yhtiö on neuvotellut tiiviisti Haminan kaupungin tietohallinnon kanssa kaupungin saattamiseksi KS-Tiedon palvelujen piiriin osana suurempaa Kymenlaakson kokonaisuutta. Kotkan kaupunki painosti Haminan kuitenkin jatkamaan omistamansa liikelaitoksen ICT Kymin palvelujen käyttöä. Liikelaitos aiotaan myös yhtiöittää pikaisesti vaikka maakuntauudistus ei tue usean alueellisen ICT-toimijan laajoja toimintamahdollisuuksia.

6 Talous Yhtiön talous on en mukaisessa tilassa. Osavuosikatsauksen liikevoittoa pienentävät kevään ja kesän aikana toteutetut uudet palvelualustat, joihin liittyvien palvelujen laskutus on käynnistynyt elo-syyskuun aikana. Tämä korjaa tilannetta loppuvuoden osalta. Yhtiö on maksanut myös suurempia ennakkoverotilityksiä kuin mitä ennakoitu liiketoiminnan tulos edellyttäisi. Tavoitteet Mittari TA 2016 Toteutuma Vertailukelpoisten tuotteiden ja palveluiden hinta verrattuna vastaaviin toimijoihin Hinta Hinta ( ) KS-Tieto Oy /vertailuyritysten keskiarvo - Virtuaalipalvelimen kk-hinta KST: 250e/kk vertailu: 385,40 e/kk - Operointi-/projekti-/johtotyö /t KST: 60/80/100 e/h vertailuhinta: 82,2/122/155,6 e/h 2 Eri omistajien osuus toiminnasta 3 Palvelujen tuotteistaminen ja hinnoittelu - Puhelinvaihdepalvelu /puh -osuus, Kouvola -osuus, Muut Tuotteet ja hinnat Valmis Käynnissä olevan puhepalvelu muutosprojektin takia laskelmaa ei voi tehdä 88 12

7 1000 e TP 2015 VS 2016 Tot Tot Liikevaihto , , Liikevoitto (-tappio) , ,6 Tilikauden tulos ennen tp-siirtoja , ,6 Tilikauden tulos , ,4 70 Pysyvät vastaavat 464 0, ,4 Vaihtuvat vastaavat , ,9 Oma pääoma , ,9 Vieras pääoma , ,2 Investoinnit (netto) 0,0 Tunnusluvut Liikevoitto Sijoitetun pääoman tuottoaste Oman päoman tuottoaste Omavaraisuusaste Maksuvalmius Henkilöstö, keskimäärin ,0 Kouvolan Asunnot Oy Kaupungin omistusosuus: 100 Hallitus: Markku Mikkola, pj Petri Kuutti, vpj Piia Kyrö Ilkka Mäkijärvi Leila Lehtola Pertti Paloranta Tiina Hämäläinen Toimitusjohtaja: Auvo Viiru Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Kulunut katsantokausi on edennyt jokseenkin budjetoidusti. Käyttöasteen lievälle jälkeenjääneisyydelle löytyy selittäviä tekijöitä menossa olevista peruskorjauksista ja alueen muuttotappiosta. Osa selittyy myös normaalilla kausivaihtelulla, mutta alueellisiin kysyntäeroihin on panostettava käytettävissä olevin keinoin. Muihin liiketoimintaympäristön muutoksiin yhtiö reagoi välittömästi omilla toimenpiteillä. Yhtiö käynnisti heinäkuussa ns. Elimäkikoti projektin Elimäen kirkonkylällä. Kyseessä on erityisryhmien kohde, joka toteutetaan ARA:n erityisryhmien investointiavustuksen myötävaikutuksella. Hankkeen kokonaiskustannusarvio arvonlisäveroineen on liki 6,5 miljoonaa euroa. Korjauskustannukset ovat vertailujaksoon nousseet, mikä on ollut tietoinen toimenpide. Kulut ovat aiheutuneet pääasiallisesti elinkaaren päässä olevien kerrostalojen purkamisista, millä vastaavasti pystytään tasaamaan eri asuinalueiden kysyntää ja tarjontaa optimitasolle. Näiden peruskorjaus ja purkutoimenpiteiden vaikutus tulee näkymään positiivisena kehityksenä pidemmällä aikajänteellä. Yhtiö on ylittänyt kuluvalla tilikaudella alhaisten käyttöasteen ja elinkaaren lopussa olevien kiinteistöjen luopumistavoitteen. Yhtiön on purkanut katsantokauteen loppuun mennessä kaksi (2) kiinteistöä.

8 Näköpiirissä ei ole seikkoja, jotka aiheuttaisivat merkittäviä poikkeamia kuluvan tilikauden budjetoituun tulokseen tai muuhun operatiiviseen toimintaan. Tavoitteet Mittari 2016 Tot Käyttöaste vähintään Käyttöaste () 94,0 92,6 2 Tulos Tilikauden tulos +/ t (poistoja ei ole kirjattu) 3 Luottotappiot liikevaihdosta enintään Luottotappioiden osuus liikevaihdosta () 1,0 (ei kirjattu 2016) 4 Saamiset vuokratuotoista liikevaihdosta enintään 5 Alhaisten käyttöasteen rakennuksista luopuminen Vuokrasaamisten osuus liikevaihdosta () 3,0 2,4 TP en liikevaihdosta Lukumäärä (kpl) 1 purettu kaksi kiinteistöä Kuovintie 3 (Ksnk) 1000 e TP 2015 VS 2016 Tot Tot Liikevaihto , Liikevoitto (-tappio) , Tilikauden tulos ennen tp-siirtoja Tilikauden tulos Pysyvät vastaavat ,1 Vaihtuvat vastaavat ,6 Oma pääoma ,8 Poistoero ,6 Vap.ehtoiset varaukset ,9 Vieras pääoma ,8 Investoinnit (netto) Tunnusluvut Liikevoitto 16,9 37,8 40,0 5,8 Sijoitetun pääoman tuottoaste 3,3 4,6 4,9 Oman pääoman tuottoaste - 23,0 24,8 Omavaraisuusaste 18,1 20,8 21,6 3,8 Maksuvalmius, Quick ratio, arava 0,8 2,4 3,6 50,0 Henkilöstö, keskimäärin ,0

9 Kouvolan Vesi Oy Kaupungin omistusosuus: 100 Hallitus: Kimmo Jokiranta, puh.joht. Elina Helmanen Kari Hänninen Jouko Kaipinen Marjo Lakka Antti Mäkelä Heta Vilen Toimitusjohtaja Timo Kyntäjä Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Kouvolan Vesi Oy on aloittanut toimintansa Yhtiön vuosi on mennyt pääosin suunnitelmien mukaisesti. 3 milj. euron saneeraus- ja investointilaina nostettiin elokuussa. Kouvolan Vedellä on käynnissä TA mukaisten investointien sekä verkosto- ja asiakashallintajärjestelmäohjelmien muutostyöt käynnissä. Asiakashallintajärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön alkaen. Kouvolan Vesi Oy:n hallitus on tarkentanut vuoden 2016 käyttötalouden talousarviota syyskuun kokouksessa, tulos on edelleen positiivinen. Koko yhtiön kirjanpitojärjestelmään mukainen yhteenlaskettu liikevaihto tammi-elokuussa oli 8,24 milj. euroa (toteuma 50,2 ), jossa vesi- ja jäteveden osuus oli 7,39 milj. euroa (89,7 ). Vesi- ja jätevesilaskutusrytmiä muutettiin vuoden alusta kahden kuukauden välein tapahtuvaksi. Materiaali ja palvelut olivat yhteensä 2,34 milj. euroa (toteuma 39,2 ), josta aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osuus oli 1,26 milj. euroa (toteuma 59,6 ) ja ulkopuolisten palveluiden osuus 1,08 milj. euroa (toteuma 28,1 ). Materiaalit ja palvelut olivat 16,7 pienemmät verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Kulujen pienentyminen selittyy osin biolaitostoiminnan puolelta, koska edellisenä vuonna toimintaa hoidettiin ostopalveluilla. Yhtiön yhteenlasketut henkilöstökulut olivat 2,32 milj. euroa (toteuma 63,8 ). Henkilöstökulut olivat 13,4 suuremmat verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Henkilöstökulujen kasvu tulee suurelta osin biolaitostoiminnan puolelta, jossa ei edellisenä vuonna ollut omaa henkilökuntaa, vaan toimintaa hoidettiin ostopalveluin. Poistot olivat 2,48 milj. euroa (toteuma 64,4 ). Poistot ovat suurin piirtein vastaavalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. Liiketoiminnan muut kulut olivat 1,22 milj. euroa (toteuma 63,7 ). Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kulut olivat 20,9 suuremmat. Liiketoiminnan muista kuluista suurimmat euromääräiset erät olivat konsultointipalvelut, kone- ja kalustovuokrat sekä toimitilavuokrat. Rahoitustuotot ja kulut olivat -0,34 milj. euroa (toteuma 34,2 ). Tammi- elokuun tilikauden tulos oli -0,38 milj. euroa tappiollinen. Vuoden 2016 talousarviossa on arvioitu koko vuoden tulokseksi 0,15 milj. euroa. Yhtiön hallitus päätti syyskuun kokouksessa vuoden 2016 talousarviomuutoksista käyttötalouden puolelle. ten mukaan yhtiön tulos tulee heikkenemään hieman aiemmin esitetystä. Kouvolan Vesi Oy:n henkilöstön kokonaismäärä oli 63 henkilöä, joista 53 kokoaikaista vakituista, 2 vakituista 50 (osa-aika eläke) ja 8 määräaikaista. Vesihuoltotoiminta Veden ja jäteveden käyttö- ja perusmaksujen sekä liittymismaksujen hintojen korotukset astuivat voimaan alkaen. Vuoden 2016 alusta otettiin käyttöön myös huleveden sekä sprinklerin liittymismaksut. Vesihuoltotoiminnan liikevaihto tammi- elokuussa oli 7,81 milj. euroa (tot. 52,8 ), josta vesi- ja jätevesilaskutuksen osuus oli 7,39 milj. euroa. Loput liikevaihdosta ovat liittymis- ja työlaskuja.

10 Vesihuoltotoiminnan suurimmat erät olivat henkilöstökulut ja poistot. Henkilöstökulut olivat 2,18 milj. euroa (toteuma 63,8 ). Henkilöstökulut olivat 6,5 suuremmat kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Materiaalit ja palvelut olivat yhteensä 1,68 milj. euroa (toteuma 40,0 ), josta aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osuus oli 1,04 milj. euroa (toteuma 61,4 ) ja ulkopuolisten palveluiden osuus 0,64 milj. euroa (toteuma 25,7 ). Materiaalit ja palvelut olivat tammi- elokuussa 12,3 pienemmät edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Poistot olivat vesihuoltotoiminnan puolella yhteensä 2,16 milj. euroa (toteuma 62,9 ). Liiketoiminnan muut kulut olivat 1,05 milj. euroa (toteuma 66,8 ), joka on 17,4 enemmän verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Liiketoiminnan muista kuluista suurimmat kustannuserät olivat konsultointipalvelut, kone- ja kalustovuokrat sekä toimitilavuokrat. Tammi- elokuun tilikauden tulos oli 0,50 milj. euroa positiivinen. Biolaitostoiminta Tammi- elokuun liikevaihto oli 0,43 milj. euroa (toteuma 26,4 ). Liikevaihdon arvioidaan toteutuvan koko vuoden osalta alle suunnitellun. Biolaitostoiminnan puolella suurimat kustannuserät olivat ulkopuoliset palvelut ja poistot. Materiaalit ja palvelut olivat yhteensä 0,65 milj. euroa (toteuma 37,2 ), josta aineet ja tarvikkeet olivat 0,22 milj. euroa (toteuma 52,2 ) ja ulkopuolisten palvelut 0,44 milj. euroa (toteuma 32,6 ). Materiaalit ja palvelut yhteensä olivat pienemmät 26,3 edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kustannusten pienentyminen ko. ryhmässä johtuu suurelta osin siitä, että biolaitosta ei enää hoideta ostopalveluin, vaan käyttö hoidetaan oman henkilökunnan voimin. Biolaitoksen henkilöstökulut olivat 0,14 milj. euroa (toteuma 63,6 ). Poistot olivat yhteensä 0,32 milj. euroa (toteuma 76,2 ). Liiketoiminnan muut kulut olivat 0,16 milj. euroa (49,1 ). Liiketoiminnan muista kuluista suurimmat kustannuserät olivat konsultointipalvelut ja toimitilavuokrat. Tammi- elokuun tilikauden tulos oli 0,88 milj. euroa tappiollinen. Talousarviossa biolaitoksen koko tilikauden tulokseksi arvioitiin muodostuvan -1,12 milj. euroa tappiolliseksi. Investoinnit Tammi- elokuun toteutuneet investoinnit olivat 2,80 milj. euroa. Investoinnit koostuivat vesihuoltotoiminnan investoinneista. Suurimmat yksittäinen investointi oli Markankylän alue (0,50 milj. eur). Alkuperäisessä talousarviossa investointien (netto) euromääräksi arvioitiin 6,27 milj. euroa. Yhtiön hallitus päätti investointiohjelman muutoksista kokouksessaan, jossa investointien (netto) euromääräksi arvioitiin 4,07 milj. euroa. Tavoitteet Mittari TA 2016 Tot Kilpailukykyinen veden hinta verrattuna vastaaviin toimijoihin e/m3 max 3,95 3,85 2 Liikevoitto ja poistot yht. liikevaihdosta > 25 29,7 3 Omavaraisuusaste 55 52,9 4 Omistajatuloutus (sis. haittakorvaukset, lainojen korot, takausprovisiot ja osingot) Me 1,51 0,33

11 1000 e TP 2015 VS 2016 Tot Tot Liikevaihto , , Liikevoitto (-tappio) , , Tilikauden tulos , ,7 2 Pysyvät vastaavat ,3 Vaihtuvat vastaavat ,9 Oma pääoma ,7 Pakolliset varaukset Vieras pääoma ,5 Investoinnit (netto) , , Tunnusluvut Liikevoitto 12,3 7,0-24,2 29,7-222,9 6,2 Sijoitetun pääoman tuottoaste 2,3-1,0 0,0-96,9 Oman päoman tuottoaste 1,5-5,1-0,8 84,0 Omavaraisuusaste 52,6 58,0 52,9-8,8 Maksuvalmius Henkilöstö, keskimäärin ,6 63 Kouvolan Rautatie- ja aikuiskoulutus Oy Kaupungin omistusosuus: 100 Hallitus: Tapio Karvonen, pj Juha Frantsi Pekka Korpivaara Päivi Kossila Johanna Söderlund Toimitusjohtaja: Timo Tiainen Toiminnan ja talouden olennaiset asiat sekä merkittävät poikkeamat Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy:n (KRAO) toiminta on alkanut Kouvolan Kasarminmäellä uusissa tiloissa lukien. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Timo Tiainen. Yhtiön rautatiealan koulutustoiminnan rahoitus perustuu asiakkaille myytävään koulutukseen maksullisena palvelutoimintana sekä Liikenne- ja viestintäministeriöltä anottavaan valtionavustukseen. LVM on myöntänyt KRAOlle tälle vuodelle valtionavustusta euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan ammatillisen koulutuksen 2018 voimaan tulevaa rahoitus- ja rakenneuudistusta. On mahdollista, että rautatiealan koulutuksen rahoitus liikenneturvallisuustehtävien osalta tulee siirtymään OKM:n alle. Linjaus asiaan saataneen tämän vuoden aikana. Merkittävin osa KRAOn koulutuksista perustuu KRAO Oy:n ja VR:n välisiin sopimuksiin, joista kuljettajakoulutus on muodostanut yleensä noin puolet. Johtuen VR Yhtymän syksyllä 2015 käynnistyneistä sopeutuksista ei VR ole tilannut tälle vuodelle junaliikenteen kuljettajakoulutuksia. Keväällä toteutettiin ainoastaan yksi kuljettajakoulutusryhmä. Tällä hetkellä kuitenkin neuvotellaan uuden kuljettajakurssin käynnistymisestä loppusyksystä. Kouluttavien määriä on tasapainottanut metrorata-alueen ratatyöturvallisuuskoulutus.

12 Vuoden 2016 talousarvio laadittiin alijäämäiseksi, mutta tällä hetkellä liikevaihdon arvioidaan toteutuvan ennakoitua suurempana ja myös tuloksen olevan lievästi positiivinen. Henkilöstömenoissa saataneen myös jonkin verran säästöjä. Tämän hetken toteutumaa vinouttaa kuitenkin vielä se, että ulkopuolelta ostettavissa palveluissa menot eivät ole ajan tasalla. Yhtiön hallitus päätti maaliskuussa tilata jo vanhentuneiden, VR:ltä peräisin olevien 12 simulaattorin tilalle kuusi sähköveturiajopöytää sekä niihin liittyvät ohjaustoiminnot ja ohjaajapöydän sisältävän simulaatiojärjestelmän kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneeltä Transurb:ltä. Järjestelmähankinnan hinta on ,74 ja käyttöön otettavissa simulaattorit ovat syksyllä Investointi toteutetaan ilman lainarahoitusta. Yhtiö varmistaa uusilla simulaattoreilla koulutuksen laatunsa ja kilpailukykynsä myös lähivuosina todennäköisesti avautuvilla rautatiemarkkinoilla. KRAO on kuluvana vuonna ollut aktiivisesti mukana Liikenneviraston vuonna 2017 lopulla valmistuvassa Kouvolan ratateknisessä oppimisympäristöhankkeessa (ROK) tavoitteenaan saada vahva rooli koulutusyksikön toiminnassa. Liikennevirasto keskeytti toukokuussa aloittamansa ROKin toiminnan pyörittämistä ja kehittämistä koskevan tarjouskilpailun ja aloittanee sen uudelleen tänä syksynä. KRAO toimii useiden koulutustuotteiden osalta kilpailluilla markkinoilla, jossa samoja tuotteita myyvät yksityiset koulutuksen tarjoajat. Tämän vuoksi yhtiön hallitus päätti toukokuussa käynnistää Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy:n laatujärjestelmän ISO 9001 sertifiointiprosessin. Sertifikaatilla voidaan osoittaa, että tuotteet, johtamisjärjestelmät ja työntekijöiden osaaminen vastaavat kansainvälisiä, kansallisia tai paikallisia vaatimuksia. Sertifikaatti on myös kolmannen osapuolen antama pätevä todiste, joka osoittaa yrityksen ponnistelevan laadun, turvallisuuden, kestävän kehityksen tai toiminta- ja toimitusvarmuuden puolesta. Prosessin 1. vaihe toteutettiin elokuussa ja tavoitteena on sertifikaatin myöntäminen seuraavan vaiheen jälkeen tammikuussa Tavoitteet Mittari TA 2016 Tot Koulutusalan monipuolinen tarjonta Koulutusmoduulien määrä Toiminnan kehittämisen Liiketoimintatulos, Me 0,5 0,2 mahdollistava taloudellinen tulos 3 Merkittävä rooli kouluttajana Osuus koulutuksista 50 Kesken Liikenneviraston ratateknisessä oppimisympäristössä 4 Fasiliteettien ja toimintaympäristön Tilaus simulaattoreista toteutettu Toteutettu Toteutunut kehittäminen 5 Muiden uusien tuotteiden tuotteistus ja myynti -asiantuntijapalvelut Myydyt asiantuntijapalvelut / päivä 20 Kesken

13 1000 e TP 2015 VS 2016 Tot Tot Liikevaihto Liikevoitto (-tappio) Tilikauden tulos ennen tp-siirtoja Tilikauden tulos Pysyvät vastaavat Vaihtuvat vastaavat Oma pääoma Vieras pääoma Investoinnit (netto) Tunnusluvut Liikevoitto Sijoitetun pääoman tuottoaste Oman päoman tuottoaste Omavaraisuusaste Maksuvalmius Henkilöstö, keskimäärin

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä

Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015. 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Konserniyhteisöjen tavoitteet 2015 2.5 Tavoitteiden asettaminen konsernijohdolle ja kaupungin edustajille tytäryhteisöissä Valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä

Lisätiedot

Kouvola Innovation Oy -konserni

Kouvola Innovation Oy -konserni Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Tieto Oy

Kaakkois-Suomen Tieto Oy Kaakkois-Suomen Tieto Oy Omistusosuus 99 % Perustettu 2010 Toiminnan kuvaus: Yhtiö palvelee kuntia, kuntayhtymiä ja kuntaomisteisia osakeyhtiöitä ja muita julkishallinnon organisaatioita sekä niiden sidosryhmiä.

Lisätiedot

Kouvola Innovation Oy -konserni

Kouvola Innovation Oy -konserni Kouvola Innovation Oy -konserni Kaupungin omistusosuus: 100 % Hallitus: Anssi Paasivirta, pj Pirjo Hedman Susanna Kurvinen Jukka Pennanen Jaakko Pesu Risto Simola Leena Riekkola Toimitusjohtaja Martti

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI. KONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2016

KOUVOLAN KAUPUNKI. KONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2016 KOUVOLAN KAUPUNKI KONSERNIN TOIMINTA JA TALOUS Tilinpäätös 2016 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä Kouvolan kaupunki Kouvolan kaupungin konserniin kuului vuoden 2016 lopussa 30

Lisätiedot

Yhteenveto yhtiöiden talouden tunnusluvuista. Kaakkois-Suomen Tieto Oy

Yhteenveto yhtiöiden talouden tunnusluvuista. Kaakkois-Suomen Tieto Oy Yhteenveto yhtiöiden talouden tunnusluvuista (1000 e) Liikevaihto Liikevoitto Liikevoitto-% TPE 2017 TA 2018 Muutos TPE 2017 TA 2018 Muutos TPE 2017 TA 2018 Kouvola Innovation Oy 7000 6574-6 % 30-128 -527

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2018 Kymenlaakson Sähkö -konsernin sähkön myynti oli katsauskaudella 734 miljoonaa kilowattituntia ja jakelualueella käytettiin sähköä 883 miljoonaa kilowattituntia. Myynti kasvoi

Lisätiedot

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla.

Konsernin rahoitusasema ja vakavaraisuus ovat hyvällä tasolla. TIEDOTE 1 (5) 23.8.2004 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä HPO-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2004 HPO-yhtymän liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 27.312.662 euroa. Liikevaihto kasvoi 6,1 % edellisen

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2015 HKLjk 10.11.2015 Osavuosikatsaus 1 (9) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.9.2015 Toimintaympäristö ja toiminta Kuluneen neljänneksen aikana

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta

1.1 Tulos ja tase. Oy Yritys Ab Syyskuu Tilikauden alusta 1.1 Tulos ja tase KUMULATIIVINEN MYYNTI Current Ratio koko yritys 12 1 8 6 4 2 215 KUM TOT. 115 KUM TOT. 415 KUM TOT. 315 KUM TOT. 715 KUM TOT. 615 KUM TOT. 515 KUM TOT. 915 KUM TOT. 815 KUM TOT. 1,77

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 HKLjk 18.8.2011 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: 1.1. 30.6.2011 Toimintaympäristö ja toiminta Metron automatisoinnista ja

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä

Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä Kaukolämmön tuotanto Suomessa ja Saarijärvellä 1 Lämmityksen markkinaosuudet Asuin- ja palvelurakennukset Lämpöpumppu: sisältää myös lämpöpumppujen käyttämän sähkön Sähkö: sisältää myös sähkökiukaat ja

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS konserniyhtiöt

OSAVUOSIKATSAUS konserniyhtiöt KOUVOLAN KAUPUNKI TOIMINNAN JA TALOUDEN OSAVUOSIKATSAUS konserniyhtiöt Tammi-Elokuu 2014 Koonti Kouvolan kaupunki/konsernipalvelut Konsernirakenne Kouvolan konserni muodostuu kolmesta kokonaisuudesta:

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO

Oletus. Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO Oletus 1, 8, 6, 4, 2,, Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Kuluva vuosi - LIIKEVAIHTO Edellinen vuosi - LIIKEVAIHTO 913 KUM TOT. 912 KUM TOT. Ero ed. vuoteen 1212 KUM TOT. Ennuste ed. vuoden

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 HKLjk 2.5.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2007 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 24.715.671 euroa (vuonna 2006 vastaavalla

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Metroliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 HKLjk 5.5.2015 Osavuosikatsaus 1 (10) Yhteisön nimi: HKL-Metroliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Toimintaympäristössä ei ole havaittu erityisiä

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna. EVOX RIFA GROUP OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.11.2001, klo 10:00 EVOX RIFA GROUP OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2001 Vuoden 2001 kolmen ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa (61,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.4.2018 Kymenlaakso Sähkö -konsernin sähkön myynti kasvoi katsauskaudella 4,2 prosenttia ja jakelualueella käytettiin sähköä 575 miljoonaa kilowattituntia, mikä on 6,3 prosenttia

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI. TOIMINNAN JA TALOUDEN OSAVUOSIKATSAUS konserniyhtiöt Tammi-elokuu 2015

KOUVOLAN KAUPUNKI. TOIMINNAN JA TALOUDEN OSAVUOSIKATSAUS konserniyhtiöt Tammi-elokuu 2015 KOUVOLAN KAUPUNKI TOIMINNAN JA TALOUDEN OSAVUOSIKATSAUS konserniyhtiöt Tammi-elokuu 2015 Konsernirakenne Kouvolan konserni muodostuu kolmesta kokonaisuudesta: - peruskunta, johon kuuluvat kaupungin ydintoiminnot

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 HKLjk 22.8.2013 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS

HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS HKL-Raitioliikenne OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 HKLjk 23.8.2012 Osavuosikatsaus 1 (11) Yhteisön nimi: HKL-Raitioliikenne Ajalta: Toimintaympäristö ja toiminta Liikenteen toteutuminen: tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet

Oy Yritys Ab (TALGRAF ESITTELY) TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet Oy Yritys Ab 1.1.2009-31.12.2013 TP 5 Tilinpäätös - 5 vuotta - Tuloslaskelma ja tase - katteet 7000 7000 6000 6000 5000 5000 4000 4000 3000 3000 2000 2000 1000 1000 1209 KUM TOT. 1210 KUM TOT. 1211 KUM

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2016 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2016 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan tärkeimmät painopistealueet on määritelty kaupungin kanssa solmitussa

Lisätiedot

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009 Etteplan Oyj Liiketoimintakatsaus 2009 Sisältö Taloudellinen kehitys Toimintaympäristö Yhtiön kehitys Taloudelliset tunnusluvut Näkymät 2010 Taloudellinen kehitys* Milj. euroa 2009 2008 Muutos Liikevaihto

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012. Heikki Vauhkonen 24.04.2012 Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2012 24.04.2012 Osavuosikatsaus 1-3/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto oli 10,7 Me (12,6 Me 1-3/2011). Konsernin liiketulos oli -1,4 (-1,5 Me). Osakekohtainen tulos oli

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Katsauskausi 1-4/2017

Katsauskausi 1-4/2017 Katsauskausi lyhyesti Sivu 1 / 18 Katsauskausi 1-4/2017 Katsauskausi lyhyesti Suomen talous palaamassa kasvu-uralle Sähkön myynti ja kulutus laskivat lauhassa talvisäässä, talven kulutushuippu 7.1.2017

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4

Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 Kaupunginvaltuusto 25.5.20015 Liite 1 56 Puhdistamohankeen rahoituksen lähtökohta 2008 ja kehitys 1/4 - Puhdistamohankkeen rahoituksesta on sovittu seuraavaa 2009. Veden käyttömaksuja korotetaan etukäteen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI

YLIVIESKAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI YLIVIESKAN KAUPUNGIN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2017 1. YLIVIESKAN TEKNOLOGIAKYLÄ YTEK OY:N TOIMINNALLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN Ylivieskan Teknologiakylä YTEK Oy on Ylivieskan

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus Q3 2010 Exel Composites Oyj Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Heinä-syyskuu 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto 18,7 (15,9) M, kasvua 17,3 % Jatkuvien

Lisätiedot

Kemi-Konserni. Konserniraportointi 1/ 2016

Kemi-Konserni. Konserniraportointi 1/ 2016 Kemi-Konserni Konserniraportointi 1/ 2016 TEOLLISUUSKYLÄ OY LIIKEVAIHTO 1 601 200,00 520 660,93 32,52 0,00 0,00 Liiketoiminnan muut tuotot 100 000,00 21 346,10 21,35 0,00 0,00 Materiaalit ja palvelut 0,00

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day ohjelma

Atria Capital Markets Day ohjelma Atria Capital Markets Day 2018 Atria Oyj Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Capital Markets Day ohjelma 10.00 10.30 Tervetuloa / toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Atrian Terveen Kasvun Strategia 2020

Lisätiedot

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja

Alma Median tulos Q Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Alma Median tulos Q3 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Avainkohdat

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot