Kokemuksia auton ostosta saksasta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokemuksia auton ostosta saksasta"

Transkriptio

1 Kokemuksia auton ostosta saksasta Saksa on monien mahdollisuuksien maa! Tämä pätee myös autokauppaan. Täällä kun noita autoja riittää pilvin pimein niin löytyy myöskin monenlaista kauppamiestä. On kaikennäköistä, pienessä aitauksessa olevaa autokauppaa ja sitten taas uusia isoja autoliikkeitä, jotka tosin myyvät vain uusia tai muutaman vuoden vanhoja autoja. Ennen lähtöä saksaan tein pientä selvitystä että millainen auto sieltä kannnattaisi tuoda takaisin. Tähän tietysti vaikuttaa sekin seikka että rahaa ei ole hirveästi käytettävissä. Oma budjetti liikkui välillä Saksassa tällä rahalla saa n. 10-vuotta vanhan auton ja tietenkään ei voi puhua mitenkään erityisen hyvin varustellusta mallista, mutta onhan niissä kuitenkin paremmat varustelut kuin suomen malleissa yleisesti. Johtuen japani-autojen korkeista hinnoista, kävi selväksi että niitä ei kannattaisi ostaa, eli otin katseet kohti saksan omaa tuotantoa. Bmw:n e36 koriahan suomi on jo täynnä joten sitä ei kannata tuoda ja taas e46-koriset on taas liian kalliita. Vw:t täällä on melkein samoissa hinnoissa kuin suomessa joten ne voi unohtaa. Mb taas ei kiinnosta yhtään, joten päädyin Audiin. Tätä puoltaa myös se seikka että täällä se on itselle sopivassa hintaluokassa ja varusteluiltaan riittävä. Auton etsintä alkoi 4.4 eräänä pilvisenä tiistai-aamuna. Ensin aamuherätys kello 7 aikaan, josta sitten buchbinderille vuokraamaan autoa. Olin jo edellisenä päivänä katsonut netistä muutaman audi a4 ja audi a3, joita sitten lähdettäisiin katsomaan. Kuva 1 Buschbinderin panda

2 Ensiksi mentiin rödermarktiin, joka sijaitsee 20km päässä aschaffenburgista. Täällä oli yksi audi a3. Auto vaikutti ihan kohtalaiselta, joskin kilometrilukemat oli eri, mitä mobilessa sanottiin. Mobilessa luki 150tkm kun taas auton mittari näytti 164tkm! No, tämä seikka sinänsä ei kauppaa olisi kaatanut koska auto muuten vaikutti siltä että kilometrit saattaisivat pitää paikkansa. Mutta seikka mihin homma kaatui, oli että paikan omistaja vaikutti, kumma kyllä, haluttomalta tekemään tosissaan kauppaa, eikä kaverilla tuntunut olevan oikein aikaakaan. Tästä hyvänä osoituksena se että kun aikamme siinä tinkasimme, loppui hemmolta ilmeisesti aika ja hinta nousi 5600 takaisin Alkuperäinen hinta oli Tämä seikka lopetti kyllä kaupankäynnin siihen ja osaltaan vaikutti myös se että rahaa oli mukana vain Seuraavaksi sitten lähdettiin katsomaan erästä audi a4. Tällä autolla oli mobilen mukaan ajettu 110tkm ja huoltokirja oli täydellinen ja kaikki huollot audin tekemiä. Auto oli stierstadissa joka sijaitsi n. 20 km frankfurtista pohjoiseen. Oli aika lähellä että tämä auto olisi jäänyt näkemättä sillä läppärin akku alkoi uhkaavasti loppua. Meillähän ei käytössä ollut kunnon karttaa vaan ainoa apuväline oli route 66, jonka asensin läppikseen ennen lähtöä. Täytyi siis luottaa travellerin vaistoon ja päästiinhän sitä sitten perille. Aikaa tosin meni normaalisti tunnin kestävällä matkalla, ainakin 3 tuntia ;) Stierstadt on aika pieni kylä, mutta tämä autoliike kyllä teki ihan hyvän vaikutuksen ja mikäpä parasta, automyyjä puhui hyvää englantia! Samaa ei voi sanoa edellisen paikan omistajasta joka ehkä ymmärsi sanan tai kaksi ;) Kuva 2 Autoliike bodenheimer

3 Heti kävi ilmi että auto ei ollut liikkeessä juuri sillä hetkellä vaan se oli viety vähän matkan päähän myllytykseen. Mutta automyyjä lähti kyllä auliisti mukaan esittelemään autoa, joten hyppäsimme taas vuokra-pandaan ja ajoimme muutaman kilometrin pajalle. Kun olimme aikamme autoa kiertäneet ja kaikki lokerot tutkineet, ei voinut muuta todeta kuin että auto vaikutti juuri sellaiselta kuin pitikin. Audi oli ollut kahdella omistajalla, ensiksi vanhalla papalla ja sitten vähän yli 30-kymppisellä klopilla. Mutta mitään merkkejä ei löytynyt että autolla olisi ajettu esim. se 300tkm. Toki eihän sitä ikinä tiedä. Olisihan sitä tietysti voinut soittaa edellisille omistajillekkin ja kysellä, mutta kun on vähän tuota kielimuuria ;) Seuraavaksi tein pienen koeajon. Pienen sen takia että myyjä ei huomannut ottaa siirtokilpiä mukaan, joten kävin pyörähtämässä vaan yhden korttelin ympäri. Olisihan se ollut parempi mennä oikein maantielle ja tehdä kunnon testi mutta näin tällä kertaa. Ei silti, auto toimi ja käyttäytyi moitteettomasti. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisi täytynyt tulla vaikka seuraavana päivänä takaisin tekemään parempi koeajo, mutta tässäkin täytyi pitää mielessä se seikka että meidän täytyy kohta lähteä saksan maalta ja edessä on vielä paljon muitakin asioita ja reissuja, joten nyt oli tehtävä kompromissi ratkaisu ja toivottava vaan että se ei osoittaudu kalliiksi. Sitten ei muuta kuin aloitimme tinkimisen. Myyjä tiputti hinnan aika pian joka tietysti on normaali tinkivara. Tästä ei hinta enää paljon liikahtanut, mutta lupasi myyjä sentään myllytyksen ja talvirenkaat kaupan päälle. Lopullinen hinta tosin oli 4400, mikä oli pieni yllätys. Puhuin ilmeisesti sen verran epäselvästi että myyjä kuuli väärin tingatessa, mutta ei se haittaa koska se meni noin päin! Juuri kun sain lyötyä kättä päälle myyjän kanssa, soi myyjän puhelin ja joku muukin kyseli samaista audia. Eli johtopäätös: Hyvät autot menee nopeasti! Nopeat elävät, hitaat eivät ;) Auto ei muuten kerinnyt olemaan liikkeessä kuin 4pv.

4 Seuraavaksi puuttuikin byrokratia peliin. Automyyjä höpötti koko ajan keltaisista kilvistä mutta itse halusin totta kai punaiset kilvet jotta vakuutusta riittää koko loppuajalle. Keltaisten kilpien vakuutushan on vain 5 pv ja niillä saa ajaa ainoastaan saksan rajojen sisäpuolella. Noh, ei siinä sen kummemmin keritty ihmettelemään miksi myyjä niin hehkutti keltaisten kilpien puolesta vaan tehtiin kauppakirja ja annoin 1000e käsirahan. Tämän jälkeen myyjä antoi ohjeet mistä löytäisimme lähimmän rekisteriviraston, joka olisi avoinna, koska stierstadin oma konttori on avoinna VAIN 9-11! Lähdimme siis kauppakirja mukana kohti offenbachia, joka on Frankfurtin esikaupunki-alue. Täällä oleva burgerburo olisi auki 10-18, joten sinne kerkeäisimme kyllä. Kuva 3 Burgerburo offenbachissa

5 Saksassahan on se käytäntö että autoa ostettaessa, ensiksi otetaan vakuutus. Sitten mennään burgerburooseen, jossa antavat numeron joka rekisterikilpeen tulee. Tämän jälkeen mennään kilpipajaan jossa sitten tehdään kilvet. Kuva 4 kilpipaja offenbachissa Tämä siis koskee ainoastaan keltaisia kilpiä, joten niiden kohdalla prosessi on helpompi. Siis ainakin täällä. Mutta jos sitä vertaa suomen siirtokilpien hankintaan tai kustannuksiin, ollaan täällä vielä pahasti kivikaudella. Se mitä eräs saksalainen tutor sanoi täkäläisen systeemin vanhakantaisuudesta, pitää täysin paikkansa. Mutta takaisin aiheeseen, löysimme vihdoin, pienen etsinnän jälkeen, tämän burgerburon ja marssimme heti ensin sen vieressä olevaan kilpiliikkeeseen. Täällä sitten selvisi että punaisia kilpiä maastavientiin ei myönnetä jostain kumman syystä kuin välisenä aikana! Että se siitä, kello kun tällöin oli jo 16. Ja meillä ei myöskään ollut rekisteröinnissä tarvittavaa, alkuperäistä farzeugsbriefiä. Otin pari puhelua myyjälle joka sanoi heti samat asiat mutta nyt se vasta selvisi meillekkin ;) Tähän sopii eräs legendaarinen kommentti: Ei voi tietää kun ei ole ennen ollut.

6 Kuva 5 Keltaiset siirtokilvet Ei auttanut muuta kuin niellä pettymys ja ottaa vaan nuo keltaiset kilvet ja maksaa 5pv:stä reilut 80e. Sitten ei muuta kuin takaisin aschaffenburgiin ja seuraavana päivänä haimme auton pois.

7 Kuva 6 Audi myllytettynä Kieltämättä hiukan mietitytti se seikka että rekisteriote jäi myyjälle, koska ilman sitä autolla ei tee yhtään mitään. Mutta paikka mistä auton ostin oli kyllä sen näköinen että en usko heidän perustavan liiketoimintaa tuollaiseen toimintaan. Syy siihen miksi otetta ei saanut heti oli se että liike kuulemma säilyttää kaikkia lappuja pankin turvasäilössä josta ne sitten lähetetään liikkeeseen kun auto on myyty, tässä tosin kestää muutama päivä. Eikä silti, tehtiinhän kaupan yhteydessä sitovat kauppakirjat ja kerran meitä oli muutama paikalla, niin todistajiakin löytyy, jos tiukka paikka olisi tullut.

8 Kuva 7 Farzeugbrief

9 Seuraavaksi sitten oli vielä edessä punaisten kilpien haku ja auton rekisteristä poisto. Tätä varten ajoimme auton keskustaan, rathausin viereen. Täällä sijaitsi myös muutama kilpipaja joissa jo kävimme tekemässä hintavertailua aikaisemmin. Tästä halvimmasta paikasta otin vakuutuksen joka maksoi kilven kanssa n.130e. Kilpipajasta sain vakuutustodistuksen jonka kanssa menimme kfzzulasnungiin, jossa annoin virkailijalle oman passin, vakuutustodistuksen sekä farzeugbriefin. Kuva 8 Rekisteröintivirasto Tämän jälkeen koitti pieni 5min odotus jonka jälkeen virkailija antoi lapun jossa luki numero punaisille siirtokilville. Tämän kanssa sitten marssimme takaisin kilpipajaan, jossa kilpimestari teki parissa minuutissa uudet kilvet. Ja ei muuta kuin taas takaisin virastoon ja koska saksankieli ei vielä kovin hyvin ole hallussa niin tuli sitten jonotettua toimistossa turhaan jonkun aikaa kunnes virkailija huomasi että meillä on punaiset kilvet ja kehotti meitä laittamaan ne autoon paikalle ja ajamaan auto viraston lähelle. Kilvet laitettuamme, menimme virastoon maksamaan ne, sekä myös paperityöstä koituneet kustannukset.

10 Tämän jälkeen virkailija heitti takin päälle ja tuli katsomaan auton runkonumeron. Todettuaan että se oli ok, laittoi virkailija hyväksymistarrat kilpiin. Pieni muistutus tuli tosin siitä kun takakilpi oli takaikkunalla eikä rekisterikilven oikealla paikalla. Saksalaiset poliisit ei kuulemma tykkää siitä, mutta jo 1200km ajettuamme ei poliisisedät ainakaan vielä kertaakaan ole meitä pysäyttänyt tämän takia. Kuva 9 Virkailija tarkastamassa runkonumeroa

11 Kuva 10 Kilpi väärässä paikassako?

12 Kuva 11 Punaiset siirtokilvet Yhteenvetona voi todeta että autokauppa itsessään ei poikkea mitenkään suuresti suomesta. Täällä pätee samat lainalaisuudet, eli hyvää ja halpaa on vaikea löytää. Siinäkin mielessä että pohjois- ja keskisaksa on jo aika hyvin koluttu tyhjäksi hyvistä autoista. Täällä etelä-saksassa on vielä hieman paremmin tarjontaa mutta kohtahan tämäkin pajatso on tyhjätty. Eli jos harkitset auton ostoa saksasta, kannattaa siihen varata riittävästi aikaa koska täällä saattaa byrokratin hoitamiseen mennä hyvinkin paljon aikaa. Ja myöskin kannattaa ottaa sellainen kaveri mukaan joka tuntee käytännön täällä.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Lämmittely Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat? Mikä Trafi on? Miksi olet käynyt Trafissa? Missä asioissa se palvelee? Menetkö fyysisesti vai netissä? Mikä on Ajovarma? Mitä

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!

Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

3s-ge venttiilien koneistus

3s-ge venttiilien koneistus 3s-ge venttiilien koneistus Tässä olisi tarkoitus selventää hieman perusteita niille, ketkä eivät ole ikinä tehneet kannen venttiilien koneistusta. Venttiilien pintojen hiontaanhan on myös paljon helpompi

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km.

-Me kuljimme taksilla työpaikkaamme ja se maksoi joka kerta noin 3-4 meidän työmatka oli noin 2-3km. Matkaraportti (Espanja 28.9-26.10) Sirelyn Kuldmets Hotelli-, ravintola- ja catering-ala Restaurante Casa Solla Avda. Sineiro, 7, 36005 San de Poio Pontevedra www.restaurantesolla.com Vastasiko työpaikka

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

T: Joo, mutta Itella antoi ohjeet kimppulappuihin. SAA: Mistä te sen tiedätte? T: Olen istunut Itellan kanssa samassa pöydässä ja käynyt läpi

T: Joo, mutta Itella antoi ohjeet kimppulappuihin. SAA: Mistä te sen tiedätte? T: Olen istunut Itellan kanssa samassa pöydässä ja käynyt läpi Todistajana kuultuna Birgit Leiponen on muun ohella kertonut, että vuonna 2004 hän toimi Riihimäen kirjapainossa tuotannon esimiehenä ja myös myyntipäällikkönä ja tunsi Savenmaa Ky:n mainosjakelun. Todistaja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Puhelimen käyttö ennen ja nyt Mikä oli sinun ensimmäinen puhelimesi? Entä

Lisätiedot

TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa

TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa Koulullamme järjestettiin tapahtuma, jonka olivat järjestäneet WinNovan keskustan alueen terveydenhoitajat ja kuraattorit, mutta paikalla oli myös paljon terveyteen

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014

Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Seminaari kv-valtionavustusten hakijoille OPH 5.9.2014 Miltä koulujen kansainvälistämisen tulevaisuus näyttää? - Näkymiä yleisestä kehityksestä ja kv-valtionavun hakuun lähetetyistä hankekuvauksista. Opetusneuvos

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Auto Virosta. Opas turvalliseen autontuontiin Lyhyt tutustumispaketti

Auto Virosta. Opas turvalliseen autontuontiin Lyhyt tutustumispaketti Auto Virosta Opas turvalliseen autontuontiin Lyhyt tutustumispaketti Autovirosta.fi 2016 0 Sisällysluettelo 1 Esipuhe /Yleistä... 1 2 Auton etsintä... 2 2.1 Kanavat... 2 2.1.1 Leasing... 2 2.2 Kannattavuusarviointi...

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Työharjoittelu Edinburghissa

Työharjoittelu Edinburghissa Työharjoittelu Edinburghissa 11.4.2016 6.5.2016 Skotlannin matkani alkoi mukavasti lomaviikolla, koska olin varannut matkaan viisi viikkoa joista työharjoittelu tulisi kestämään neljä viikkoa. Lomaviikon

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

BIARRIZ

BIARRIZ BIARRIZ 10.-11.10.2016 AIRBNB EI OLE MEITÄ VARTEN Tässä kirjoituksessa valotan hieman ensikokemuksiamme suositusta majoitusmuodosta Airbnb:stä Siitä ei tullut tämän kokemuksen perusteella ole eläkeläisten

Lisätiedot

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!

Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat

Lisätiedot

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden Kymppitonni Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden ideoimassa ohjelmassa Kymppitonni. Vastaamalla oikein muutamaan tyhmään kysymykseen voi rikastua useita tuhansia markkoja. Kyllä rahantulo

Lisätiedot

Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta

Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta Osaava ostaja, Keskustellaan kuluttajuudesta Viimeisin ostamani asia haaveet ja tarpeet hintavertailu rahat tuotetietous muuta Minä mainonnan keskellä 1 Ryhmätyö Näin ostopäätöksiini yritettiin vaikuttaa

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat

Sunnuntaina startattiin rannasta klo 1400 aikoihin. Päällikkö keksi suunnata kohti Mjösundetin siltaa, matkalla rigattiin valmiiksi maailman parhaat Andörja 27.07.08 Matkalle lähdettiin Turusta perjantaina klo 1800. Alku sujui hankalasti koska Villen kalsarit jäi Mietoisiin. Ajomatkaa kertyi kaiken kaikkiaan noin 1500 kilometriä. Perillä oltiin joskus

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Kirsi Alastalo Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto

Kirsi Alastalo Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto MENOPELIBINGO Tässä tiedostossa ovat: ohjeet arvottavat menopelien nimet pelimerkit kuvan peittämistä varten 6 erilaista bingoalustaa bingopalkintovitsejä. Lisää bingoalustoja on toisessa tiedostossa.

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

1.2 Yhtälön avulla ratkaistavat probleemat

1.2 Yhtälön avulla ratkaistavat probleemat 1.2 Yhtälön avulla ratkaistavat probleemat Kun matemaattista probleemaa lähdetään ratkaisemaan yhtälöä hyväksi käyttäen, tilanne on vaikeampi kuin ratkaistaessa yhtälöä mekaanisesti. Nyt on näet itse laadittava

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt

AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-03 USB-käyttöinen syvyysanturi 5op 13.9.2011-29.11.2011 Johan Backlund Ohjaaja: Johan Grönholm Johdanto Projektin tavoitteena oli suunnitella

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Aktiivinen omistaja 18.5.2011 KEURUU. Sakari Oikarinen Toimitusjohtaja Confidentum Oy

Aktiivinen omistaja 18.5.2011 KEURUU. Sakari Oikarinen Toimitusjohtaja Confidentum Oy Aktiivinen omistaja 18.5.2011 KEURUU Sakari Oikarinen Toimitusjohtaja Confidentum Oy 050 4000 523 Sakari Oikarinen 1. Työskentelen perheyritysten sukupolvenvaihdosten asiantuntijana yleensä konfliktitilanteiden

Lisätiedot

Vapaaottelu, Las Vegas

Vapaaottelu, Las Vegas Arman Alizad räätäli 4 Räätäli Koska en ollut pyrkinyt minnekään muualle, mulla ei ollutkaan yhtäkkiä mitään tekemistä, ei mitään turvaverkkoa, olin vain ja nautin kesästä. Syksyn alkaessa mä juttelin

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Päiväys/Datum/Date 17.2.2010 Ohje / Auto-, rahoitus- ja vakuutusalan rekisteröintitehtävien suorittajat Dnro/Dnr/Ind.no. Viite/Referens/Ref TRAFI/3034/03.04.03.01/2010 Sisältöalue: Ajoneuvojen rekisteröinti

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Vakuutustiedot REKIssä

Vakuutustiedot REKIssä Vakuutustiedot REKIssä Vakuutusalan prosessi-info 29.3.2006 Hanna Hakanen Vakuutus REKIssä Voimassaoleva liikennevakuutus todennetaan rekisteröinnin yhteydessä kolmella vaihtoehtoisella tavalla automaattinen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

HYALin sihteröinti-ilta 20.3

HYALin sihteröinti-ilta 20.3 HYALin sihteröinti-ilta 20.3 1 INTERAKTIIVINEN BYROKRATIA-ALOITU S Eli mitä sihteerin siis pitäisi teidän mielestä muistaa? Miettikää parin kanssa n. 5 minuuttia ja kirjatkaa ainakin muutama kohta ylös!

Lisätiedot