Toimivaltadelegointi Alle euron maanhankintapäätökset tekee tekninen johtaja. Muut maanhankintapäätökset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimivaltadelegointi Alle 40 000 euron maanhankintapäätökset tekee tekninen johtaja. Muut maanhankintapäätökset"

Transkriptio

1 80 5 INVESTOINTIOSA Investointien perustelut MAA- JA VESIALUEET Hankitaan raakamaata ja kaavoitettua maata siten, että kaupunkirakenne tiivistyy ja valmiin kunnallistekniikan käyttöaste kasvaa. Myydään valmiita tontteja rakentajille ja vuokralaisille. Myydään sellaista muuta maaomaisuutta, jota ei tarvita kaupungin perustehtävän toteuttamiseen. Kun kaupunkirakenne tiivistyy, saavutetaan pitkäaikaisia kestävän kehityksen mukaisia säästöjä. Kun myydään vuokrattuja tontteja, vuokratulot käyttötaloudessa pienenevät. Investointi ei edellytä uusien työpaikkojen luontia. Toimivaltadelegointi Alle euron maanhankintapäätökset tekee tekninen johtaja. Muut maanhankintapäätökset tekee kaupunginhallitus. RAKENNUKSET (peruskorjaus ja uudisrakentaminen) Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa. Sivistystoimiala Päiväkodit Hetteenmäen päiväkoti Leikkivälineet ovat huonokuntoisia ja piha-alue on huonosti valvottavissa perusparannetaan piha-alueiden, euroa. Montessori-leikkikoulu (Laitilan päiväkoti) Katto on uusittu maalaamattomana maalataan vesikatto, euroa. Lohtajan päiväkoti 2008 peruskorjaussuunnittelu, euroa peruskorjaus, euroa peruskorjaus, euroa. Vanamon päiväkoti 2010 kunnostetaan leikkipiha, euroa. Nakertajan päiväkoti 2009 liikennejärjestelyt, euroa. Mäntylän päiväkoti 2010 liikennejärjestelyt, euroa.

2 Peruskoulut 81 Kätönlahden koulu Kätönlahden koulu on yksi kaupungin suurimmista koulurakennuksista, jonka peruskorjaus on toiminnallisista syistä jaettava usealle vuodelle. Työsuojeluviranomaiset ovat antaneet useita huomautuksia koulun huoneilman heikosta laadusta peruskorjattiin perusopetustiloja, hallintotilat, opettajien työtilat ja opettajain huone 1,6 milj. mk uusittiin pääosa ilmastoinnista peruskorjattiin fysiikka/kemian ja maantieto/biologian opetustilat ja kolme perusopetustilaa rakennettiin oppilaiden jättöpaikka ja perusparannettiin piha-alueita tehtiin luokkatilojen muutoksia ja piha-alueiden perusparannuksia, valmistauduttiin siirtotiloihin ja Kuurna-osan purkamiseen aloitetaan päiväkodin ja teknisen työtilojen peruskorjaus, euroa jatketaan tilojen ja alueiden korjauksia, euroa saatetaan loppuun tilojen ja alueiden korjaukset euroa. Hauholan koulu 2008 aloitetaan suunnittelu koulun kattoremontin ja jättöpaikan rakentamiseksi, euroa uusitaan todella huonokuntoinen vesikatto ja parannetaan piha-alueiden turvallisuutta, euroa. Pietari Brahe/Lehtikankaan koulu 2008 aloitetaan koulun kattoremontin suunnittelu, euroa uusitaan vesikatto, euroa. Pietari Brahe/Soidinsuon koulu 2009 muutetaan luokkatiloja tilojen käytön tehostamiseksi, euroa. Teppanan koulu Keskusta-alueen koulujen tulevaa käyttöä ei ole vielä lopullisesti ratkaistu uusitaan vesikatto ja tehdään ulkomaalaus, euroa. Nakertajan koulu Lämpölinjat ovat huonossa kunnossa, ja vesi seisoo putkikanaalissa maalataan vesikatto ja korjataan liikuntasalin yläpohja, euroa uusitaan lämpölinjat, euroa. Väinölän koulu 2011 maalataan vesikatto ja ulkoseinät, euroa. Kalevan koulu 2009 maalataan ulkoseinät ja uusitaan ovet, euroa. Paltaniemen koulu Koulu on museokoulu, ja sen vesikatto on erittäin huonokuntoinen uusitaan vesikatto ja rakennetaan ilmanvaihto yhteen luokkaan, euroa. Lohtajan koulu 2010 liikennejärjestelyt, euroa. Lyseo 2009 uusitaan ovien lukitukset, euroa peruskorjataan piha-alue, euroa.

3 Ympäristötekninen toimiala 82 Vesiliikuntakeskus Vesiliikuntakeskuksen kaava Kaukametsän alueelle ei ole saanut lainvoimaa. Hankkeen aloittaminen on mahdollista aikaisintaan vuonna Hankkeelle on myönnetty valtion avustusta euroa vuonna Hankkeen kokonaiskustannusarvio on euroa varattiin suunnitteluun ja aloitukseen euroa suunnitteluun ja tutkimuksiin käytetään noin euroa aloitetaan rakennustyöt, euroa jatketaan rakennustöitä, euroa saatetaan työt loppuun, euroa. Otanmäen urheilutalo Urheilutalo muodostaa yhdessä maauimalan kanssa Otanmäen ainoan liikuntapaikkakokonaisuuden. Urheilutalon korjauksen pääasiallisena perusteena on se, että talo on Otanmäen koulun ainoa liikuntatila. Koko Vuolijoen alueen perusopetus keskittyy Otanmäkeen kuntaliitossopimuksen mukaisesti, mikäli oppilasmäärät kehittyvät arvioidusti. Urheilutalon peruskorjauksen kokonaiskustannusarvio vuosille on euroa. Hanke on läänin liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa, ja siihen on mahdollista saada valtionavustusta noin euroa. Avustusta ei myönnetty vuonna 2008, vaan päätös siirtyi vuoteen suunnittelu, euroa 2009 peruskorjaus, euroa 2010 peruskorjaus, euroa. Raatihuone 2008 korjataan vesikatto, euroa ulkomaalaus, euroa. Kaupungintalo 2009 parannetaan energiataloutta, euroa energiatalouden parantaminen jatkuu, euroa. Vienankatu kunnostetaan piha-alueet ja liittymä sekä kellarin työtilojen ilmanvaihto, euroa. Konevarikko 2009 uusitaan ulko-ovet, vaihe 1, euroa. Varastokatu uusitaan vesikatto, euroa. Liikennepuisto Lasten liikennepuisto on toiminut 30 vuotta alkuperäisessä kunnossa olevin puittein. Puiston perusparannushankkeen toteutuksen ehtona on valtion avustus, euroa uusitaan huoltorakennus, euroa. Haukilammen kämppä Kämppäkartano-hankkeen kansallinen tai EU-rahoitus selvitetään aloitetaan suunnittelu kämpän peruskorjauksen ja ympäristön ehostamiseksi, euroa.

4 83 Kainuun maakunta -kuntayhtymä Vuolikoto 2010 peruskorjataan terveyskeskuksen keittiö, euroa. Timperintie peruskorjataan keittiö, euroa. Variskankaan toimintakeskus 2009 uusitaan ikkunat, euroa. Pääterveysasema 2010 rakennetaan ilmanvaihdon jäähdytys, euroa. Työterveysasema 2009 uusitaan rikkoontunut ajoramppi ja vesikatto, euroa. Sosiaalipalvelukeskus, Osmonkatu rakennetaan ilmanvaihdon jäähdytys, euroa. Ryhmäkoti, Kätönkuja maalataan vesikatto maalaus ja uusitaan ilmanvaihto, euroa. Toppilan hoitokoti Osa rakennuksen kantavista yläpohjan puupalkeista ja ikkunoiden välitolpista on painekyllästetty nykyisin kielletyllä kreosoottiöljyllä. Ne on vaihdettava työsuojeluviranomaisten määräyksestä korjattiin yläpohjan rakenteita, euroa korjattiin solujen ja käytävän yläpohjan rakenteita, euroa korjattiin solujen yläpohjan rakenteita, euroa korjataan loput solujen yläpohjat euroa. Kajaanin lukio, Vuorikatu 2 Ammattikorkeakoulun kaupan ja hallinnon yksikkö siirtyi Vimpelinlaakson kampusalueelle syksyllä 2002 ja Kainuun ammattiopiston vastaavat linjat siirtyivät syksyllä 2006 Vimpelinlaakson kehittämisliikelaitoksen omistamiin tiloihin tiloja peruskorjattiin lukion käyttöön, euroa peruskorjaus jatkui, euroa, siirrettiin euroa peruskorjaus jatkui edelleen Ratakadun puoleisen osan opetustiloissa kerroksissa, euroa, siirrettiin euroa tehtiin liikuntasalin ja C-osan ilmanvaihtokonehuone, euroa tehtiin toimistotilojen peruskorjaustöitä, euroa uusitaan ikkunat, euroa peruskorjataan keittiö, euroa. Seppälän oppilaitos Johtajan asuntorakennus on suojeltu. Työpaja ei sovellu opetuskäyttöön ilman korjausta uusittiin johtajan asuntorakennuksen vesikatto, euroa maalataan johtajan asuntorakennuksen ulkoseinät, euroa, ja korjataan työpajan yläpohjan opetuskäyttöön, euroa. Lönnrotinkatu ulkomaalaus, euroa. Liikelaitokset Kajaanin Mamselli Tähkä/pääterveysasema keittiö 2009 astianpesukoneen ja linjaston uusiminen, euroa.

5 84 Muut rakennushankkeet 2009 Ensisijaisesti pihojen pinta- ja pohjavesien hallintaan liittyvät peruskorjaustyöt, euroa. Korjataan sisäilmatyöryhmän osoittamat kiireelliset home- ja vesikattovauriot sekä muut ennalta-arvaamattomat kosteusvauriot, euroa. Laajennetaan rakennusautomaatiota, euroa. Korjataan määräaikaistarkastuksissa havaittujen sähkölaitteiden puutteita, euroa Tehdään käyttötarkoituksen muutoksia, euroa. Uusitaan Kajaanin Mamselli liikelaitoksen vuokraamien keittiöiden keittiölaitteita, joista tilapalvelu vastaa, euroa. Keittiölaitteet ovat aiemmin kuuluneet sivistystoimialan investointeihin. KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Investointien ensisijaisia kohdealueita tulevina vuosina ovat Kajaanin Veden kanssa yhdessä toteutettavien vesihuoltoon ja katuun kohdistuvien saneeraus- ja uudisrakentamishankkeiden lisäksi kävelykeskusta-alueen jatkorakentaminen sekä erilaiset liikenneturvallisuutta parantavat hankkeet. Määrärahoja tullaan osoittamaan myös siltojen korjausrakentamiseen ja kevyen liikenteen alikulkukäytävien rakentamiseen. Määräraha on vuoden 2008 tasolla ja keskeisinä perusteina kunnallistekniikan peruskorjauksen tehostaminen sekä riittävän tonttitarjonnan varmistaminen. Kunnallistekniikan suunnittelu ja tutkimus Määräraha käytetään sellaisten kaupungin omien hankkeiden suunnitteluun sekä tutkimuksiin, joille ei ole olemassa vielä hankekohtaista rahoitusta. 2009, euroa, sisältyy Pöllyrinteen alueen kunnallistekniikan suunnittelu , euroa vuodessa. Kunnallistekniikan rakentaminen 2009, euroa. Merkittävimmät hankkeet: Parannetaan liikenneturvallisuutta, euroa. Päällystetään vanhojen katuja tai lisätään asfalttikulutuskerroksia, euroa. Kunnallistekniset yhteistyökohteet Kajaanin Veden kanssa, euroa, joista suurimmat hankkeet (kustannusarvio sisältää katurakentamisen): rakennetaan asemanseudun kunnallistekniikka, euroa. peruskorjataan Väinämöisenkadun vesihuolto ja katu Koulukatu Vienankatuvälillä, euroa. Työ käynnistetään, mikäli viereisen tontin rakentaminen käynnistyy. saneerataan Ylä-Lehtikankaan katuja ja vesihuoltoa, euroa. saneerataan Purolan katuja ja vesihuoltoa, euroa. rakennetaan Kätönlahden uusien kaava-alueiden I III vesihuoltoa ja katuja, euroa. Karhitien katu ja vesihuolto, uudisrakennuskohde euroa. Pelkän kadun sekä muun kunnallistekniikan rakentaminen, euroa. Suurimmat hankkeet: perusparannetaan Linnantaustietä, euroa. saneerataan Kehräämöntietä, euroa. kunnostetaan puistoja, euroa. kunnostetaan liikennevaloja, euroa. kunnostetaan Kainuunkadun tukimuuria, euroa.

6 , euroa. Rakennetaan Pöllyrinteen alueen kunnallistekniikka, euroa. Kajaanin kaupungin ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n välinen vaihtokirja vuodelta 1993 edellyttää, että kaupunki huolehtii kunnallistekniikan rakentamisesta kortteleille 62, 67 ja 68. Kaupunki suunnittelee alueen kunnallistekniikan 2009, mutta käynnistää kunnallistekniikan rakentamisen vain mikäli em. kortteleista on myyty tontteja ja rakentaminen niille käynnistyy. Mikäli alueen rakentaminen joudutaan käynnistämään suunniteltua aiemmin, hankkeelle on varattava tarvittava määräraha lisätalousarviossa. 2011, euroa. Urheilu- ja ulkoilualueet sekä satamat 2009, euroa. Parannetaan Vimpelin urheilukeskusta vuoden 2010 Kalevan kisoja varten, euroa. Rakennetaan Lehtikankaan lähiliikunta-alue, euroa. Rakennetaan Vuolijoen valaistu kuntopolku, euroa yksi lähiliikunta-alue, euroa yksi lähiliikunta-alue, kunnostetaan Vimpelin tenniskenttiä ja uusitaan ympärysaita, euroa. Sillat 2009, euroa, mm. peruskorjataan Lamminsalmen Tehdaskadun silta, euroa korjataan Kehräämöntien alikulku ja Koivukosken silta, euroa korjataan Kaupunginlammen alikulku Mainuantiellä, Viitasen alikulku (RHK), Kyynäspääniemen silta ja Koivukosken silta, euroa. Kaupunkikeskustan kehittäminen Suunnittelu Ympäristötekninen toimiala suuntaa työtään alueen liikennejärjestelmä-, paikoitus-, katu-, puisto- ja valaistussuunnitteluun sekä kaavoitukseen. Rakentaminen 2010 Kauppakatu saneerataan välillä Kirkkokatu Koivukoskenkatu ja Kirkkokatu sopeutetaan siihen, euroa. Saneerausta jatketaan vuosittain Kauppakadulla ja torilla sekä ydinkeskustan muilla kaduilla rahoituksen mukaan. Kajaaninjoen kulttuuriympäristöä hoidetaan: puiston kunnostus vaiheittain, maiseman avaaminen, Tervakanavan peruskorjaus ym. määrärahojen puitteissa euroa euroa euroa. Kaupunkikeskustan kehittämisprojekti Tavoite on edistää yhteistyöllä yritysten ja kiinteistönomistajien kehittämisinvestointeja. Projektirahoituksen alustava kustannusarvio vuosille on euroa. Rahoitusta haetaan maakunta kuntayhtymältä ja yrityksiltä. Hankkeelle asetetaan vuorovaikutusta varten luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista sekä yrityksistä ja kiinteistönomistajista muodostuva yhteistyöryhmä. Petäisenniskan kehittämisprojekti 2009 rakennetaan Taitokatu, euroa, Taitoraitti, euroa ja Pajakatu Onnelantie Timperintie välillä, euroa, yhteensä euroa.

7 Vuolijoki Otanmäki peruskorjataan Laturintie, euroa peruskorjataan Kaivosmittaajantie ja Kelotie, euroa peruskorjataan Jokiniityntie, euroa. IRTAIN OMAISUUS Sivistystoimiala Varhaiskasvatus 2009 Kätönlahden päiväkodin ensikertainen kalusto, euroa. Perusopetus 2009 oppilaskalusteet ja -välineet, tietokoneet ja dataprojektorit, euroa kuten edellä, euroa kuten edellä, euroa. Kajaanin Kaupunginkirjasto 2009 pääkirjaston asiakaspalvelutilojen ja lainaustoimintojen uudelleenjärjestely, palautusautomaatti, euroa kuten edellä, euroa. Kaukametsä 2009 opetuskalusteet ja välineet, tietokoneet, dataprojektorit, euroa 2010 kuten edellä, euroa kuten edellä, euroa. Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö Yksikön talousresurssi on kiristynyt vuodesta toiseen. Mahdollisuus toteuttaa annettu tulos edellyttää työskentelyä edistyksellisellä mittauskalustolla. Yksikön strategiseksi tavoitteeksi on asetettu GNSS-satelliittipaikantimen kuuluminen jokaisen mittausparin vakiovarustukseen vuoteen 2010 mennessä ja maastotyöasemien uusiminen tarvittavilta osin. Mittaajat liikkuvat mittaustehtävissään kaupungin omilla pakettiautoilla. Valittu tapa on taloudellisesti edullisin. Autot ovat varusteltu erikoisautoiksi kenttämittaustyöskentelyyn. Nyt hankittava auto tarvitaan vetoautoksi vuonna 2007 hankitulle kairavaunulle. Yksikön kuuden mittausryhmän käytössä on kaksi nykyaikaista robottitakymetriä. Muilta osin on käytössä ns. edellisen sukupolven maastotyöasemat (takymetri + maastotallennin). Hankinnat tukevat yksikön strategiaa satelliittipaikantimia ja pakettiauto, euroa satelliittipaikantimia ja robottitakymetri, euroa robottitakymetri, euroa.

8 Kunnallistekniikka 87 Vuosina toteutetun kunnallistekniikka-tulosalueen oman toiminnan kehittämisprojektin yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi asetettiin oman henkilöstön ja kalustoresurssien määrän mitoittaminen vastaamaan ympärivuotista, päivittäistä omana palvelutuotantona tehtävän työn tarvetta. Tavoite edellyttää myös oman, yli-ikäisen konekaluston uusimista. Konevarikko 2009 kuorma-auto ja pyöräkuormaaja, euroa kuorma-auto ja pyöräkuormaaja, euroa kuorma-auto ja pyöräkuormaaja tai pyöräalustainen kaivinkone euroa. Puistot ja liikunta-alueet 2011 yksi ajoleikkuri, euroa. Kainuun pelastuslaitos Nykyisellä puomitikasautolla (hankittu 1989) ei pystytä pelastamaan korkealta kaikissa kohteissa, joten se korvataan uudella. Pelastusajoneuvojen (sammutusautojen) hankinnoilla korvataan vanhentunutta kalustoa. Niiden sijoituspaikka ratkeaa hankinnan suunnittelun yhteydessä. Väestöhälyttimien hankintaa jatketaan suunnitelman mukaisesti. Hälyttimillä korvataan vanhoja sopimattomia hälyttimiä. Paineilmalaitteiden hankinnalla korvataan poistuvaa ja vanhentunutta kalustoa, ja yhtenäistetään kalusto. Jälkivahinkojen torjuntakontilla parannetaan Kainuun jälkivahinkojentorjuntavalmiutta. Pelastustyökalusarjalla korvataan vanhentunutta, osin 1990-luvulta peräisin olevaa kalustoa. Öljyntorjuntaveneen hankinnalla parannetaan Oulujärven öljyntorjuntavalmiutta. Nykyinen vene KV1 siirretään Nuasjärvelle. Öljyntorjuntakonttiin sijoitetaan nykyisin vaihtolavalla oleva öljyntorjuntakalusto. 2009, euroa, valtionavustus euroa. Puomitikasauto, euroa. Hankinnan edellytyksenä on euron valtionavustuksen saaminen. Kaksi väestöhälytintä, euroa. Hankinnan edellytyksenä on valtionavustuksen tai palosuojelurahaston avustuksen saaminen. 2010, euroa, valtionavustus euroa. Pelastusajoneuvo (sammutusauto), euroa. Hankinnan edellytyksenä on euron valtionavustuksen saaminen. Kolme väestöhälytintä, euroa. Hankinnan edellytyksenä on valtionavustuksen tai palosuojelurahaston avustuksen saaminen. Paineilmalaitteita, euroa. Jälkivahinkojen torjuntakontti (JVT), euroa. Pelastustyökalusarja, euroa. 2011, euroa, valtionavustus euroa. Pelastusajoneuvo (sammutusauto), euroa. Hankinnan edellytyksenä on euron valtionavustuksen saaminen. Öljyntorjuntavene, euroa. Hankinnan edellytyksenä on öljynsuojelurahaston euroa avustuksen saaminen. Pelastustyökalusarja, euroa. Öljyntorjuntakontti, euroa. Hankinnan edellytyksenä on öljynsuojelurahaston euron avustus.

9 INVESTOINNIT Sitovuustaso on toimielintaso (maa- ja vesialueet, talonrakennus ja kiinteät rakenteet ja laitteet omina sitovuustasoina Määrärahat 1000 euroina investointiraja euroa. Hankeryhmä/hanke TP 2007 TA 2008 HK 2009 TA 2009 TS 2010 TS 2011 MAA- JA VESIALUEET Tulot Menot Nettomenot RAKENNUKSET (peruskorjaus ja uudisrakentaminen) SIVISTYSTOIMIALA Päiväkodit Hetteenmäen päiväkoti Huuhkajavaaran päiväkoti -60 Menninkäisen päiväkoti -91 Tapiolan päiväkoti Montessori-päiväkoti (ent.laitilan päiväkoti) Lohtajan päiväkoti Nakertajan päiväkoti Mäntylän päiväkoti -30 Vanamon päiväkoti -40 Peruskoulut Keskuskoulu Kätönlahden koulu Hauholan koulu Pietari Brahe/Lehtikankaan koulu Pietari Brahe/Soidinsuon koulu Teppanan koulu Nakertajan koulu Väinölän koulu -40 Kalevan koulu Paltaniemen koulu Lohtajan koulu Kajaanin lyseo Kulttuurilaitokset Kaukametsän sali -30 Kainuun Museo Kaupunginteatteri -170 Sissilinna valtionavut 16 YMP.TEKNINEN TOIMIALA Uimahalli -8 Vesiliikuntakeskus valtionavut Liikuntapuisto valtionavut 50 Jäähalli valtionavut Otanmäen urheilutalo valtionavut Kajaanihalli Tennishalli Raatihuone Kaupungintalo Vienankatu 5 ja Konevarikko Mittaustoimisto, varastokatu Haukilammen kämppä

10 89 Hankeryhmä/hanke TP 2007 TA 2008 HK 2009 TA 2009 TS 2010 TS 2011 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ Talous- ja hallintorak. Satamakatu Pääterveysasema Työterveysasema Sosiaalipalvelukeskus, Osmonkatu 3-40 Vuolijoki terveysasema -250 Variskankaan toimintakeskus Ryhmäkoti,Kätönkuja Toppilan hoitokoti Kajaanin lukio, Vuorikatu Timperintie Seppälän oppilaitos Seppälän johtajan asunto Brahenkatu 3, käsityökeskus -40 Lönnrotinkatu Auralan huolto- ja navettarakennus -7 Eino Leino talo -9 LIIKELAITOKSET JA MUUT Mamselli keittiö Lounatuuli -200 Mamselli PääTA, Tähkä MUUT RAKENNUSHANKKEET Pihatyöt ja pintavesitekniikka Home- ja vesikattokorjaukset Kiinteistöjen energiatal.parantaminen Käyttötarkoituksen muutokset Keittiölaitteiden uusiminen Rakennusautomaatio Rakennusten myynti 124 TULOT Valtionavut Myynnit 124 RAKENNUKSET YHTEENSÄ Tulot Menot Nettomenot KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Suunnittelu ja tutkimus myyntituotot 21 Kunnallistekniikan rakentaminen valtionavut 866 Urheilu- ja ulk.alueet, satamat valtionavut Sillat valtionavut Parempi kaupunkikeskusta Kajaaninjoen kulttuuriympäristö Petäisenniskan kehittämisprojekti myyntituotot -2 Otanmäki - Vuolijoki TULOT Valtionavut KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET YHTEENSÄ Tulot Menot Nettomenot YMPÄRISTÖTEKNINEN LAUTAKUNTA YHTEENSÄ Tulot Menot Nettomenot

11 90 Hankeryhmä/hanke TP 2007 TA 2008 HK 2009 TA 2009 TS 2010 TS 2011 KAUPUNGINHALLITUS Kaupunginhallitus -14 Keskushallinto SIVISTYSTOIMIALA Varhaiskasvatus Perusopetus valtionavut Mamselli -49 Kaukametsä Kirjasto valtionavut 104 Teatteri -20 YMP.TEKNINEN TOIMIALA Maankäyttö Kunnallistekniikka Tilapalvelu Aluepelastuslaitos valtionavut TULOT Valtionavut IRTAIN OMAISUUS YHTEENSÄ Tulot Menot Nettomenot KÄYTTÖOMAISUUSARVOPAPERIT OSAKKEET JA OSUUDET Hankinnat Kajaanin Elokuvakeskus Oy -500 Kajaanin Teknologiakeskus Oy -137 Finnvera Oy -15 Myynnit Kajaanin Tulliterminaali Oy 39 KAUPUNGINHALLITUS Tulot Menot Nettomenot INVESTOINNIT Tulot Menot Nettomenot

Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa.

Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa. 5 INVESTOINTIOSA 5.1.2 RAKENNUKSET (peruskorjaus ja uudisrakentaminen) Kaupungin painopistealue peruskorjauksissa on tulevina vuosina peruskouluissa ja päiväkodeissa. 5.1.2.1 Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Lisätiedot

Hetteenmäen päiväkoti 2007 rakennetaan rattaiden säilytysvarasto ja katos (30 000 euroa).

Hetteenmäen päiväkoti 2007 rakennetaan rattaiden säilytysvarasto ja katos (30 000 euroa). 89 5 INVESTOINTIOSA Investointien perustelut MAA- JA VESIALUEET Hankitaan raakamaata ja kaavoitettua maata siten, että kaupunkirakenne tiivistyy ja valmiin kunnallistekniikan käyttöaste kasvaa. Myydään

Lisätiedot

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA

TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA TA 2018 MUUTOKSET, TULOSLASKELMAOSA, INVESTOINTIOSA JA RAHOITUSOSA Määrärahojen ja tuloarvioiden muutokset 2018 talousarvioon TA 2018 TA muutos 2018 Muutettu TA 2018 Selitys KÄYTTÖTALOUSOSA Konsernihallinnon

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki 80 20.12.2004

Kajaanin kaupunki 80 20.12.2004 Kajaanin kaupunki 80 20.12.2004 7. INVESTOINTIOSA 2003-2009 * Vuodet 2003-2004 ovat ko. vuoden rahassa ja vuodet 2005-2009 2005-rahassa. * Perustamishankkeiden valtionosuus-% on 49 % / 2005-2009. * Sitovuustaso

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki 105 4.2.2003

Kajaanin kaupunki 105 4.2.2003 Kajaanin kaupunki 105 4.2.2003 7. INVESTOINTIOSA 2001-2007 * Vuodet 2001-2002 ovat ko. vuoden rahassa ja vuodet 2003-2007 2003-rahassa. * Perustamishankkeiden valtionosuus-% on 50 % / 2003-2007. * Sitovuustaso

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

Kajaanin kaupungin palvelukysely: Kajaanin kaupungin palvelukysely: alustavia tuloksia 5. 30.9.2013 707 vastasi (2 % yli 14 vuotiaista kajaanilaisista) 609 avoimen linkin kautta ja 97 paperikyselyllä llä 16.10.2013 Vastaajat 500 450 400

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. INVESTOINNIT 2017 TEKNINEN TOIMI Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot +27 +20 +20 Netto +7 0 0 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin.

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. Investoinnit KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot -20 +27 0 +11-20 +27 Netto +7 +11 +7 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden

Lisätiedot

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno

Kiinteä omaisuus Tulot Menot Nettomeno Kiinteä omaisuus Tulot 10 000 10 000 10 000 10 000 Menot 15 000 15 000 15 000 15 000 Nettomeno -5 000-5 000-5 000-5 000 Irtain omaisuus Menot 0 62 000 30 000 30 000 Nettomeno 0-62 000-30 000-30 000 Talonrakennus

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,

1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto , TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200 INVESTOINNIT 115 13. INVESTOINNIT Menot Inv:n Luvut 1000 eurona laatu Kohteen nimi 2014 2015 2016 2017 1 Keskusvirasto/Teollisuuskylän osakepääoma 0 100 0 0 1 Keskusvirasto/Terveysasema osakepääoma 0 0

Lisätiedot

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0

1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Rahoitusosuudet 0,00 0 0 0 0 Käyttöomaisuuden myynti 0,00 0 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 TP TA TA TS TS 2014 2_2015 2016 2017 2018 1000 Arvopaperit Menot -22 401,13-3 150 0 0 0 Netto -22 401,13-3 150 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -1 876 780,01-500 000-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria 2010 2016, Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 Talousarvio 2017 Tilakeskus vastaa Kajaanin kaupungin kautta aikojen suurimman investoinnin, Lehtikankaan monitoimikeskuksen,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimi

Tekninen ja ympäristötoimi Tekninen ja ympäristötoimi 1 Teknisen ja ympäristötoimen tarina Varmistamme hyvän kaupunkiympäristön ja asumisen. Kehitämme kaupunkikeskusten vahvuuksia ja kilpailukykyä. Tehostamme joukkoliikennettä.

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset

4340 Toimisto- pankki- ja asiantuntijapalvelut , Rakennusten rakentamis- ja kunnossapitopalvelut , , Servicehuset Kalenteri 2012 Kululaji Kaikki kululajit Kuukausi Kaikki Rakenne Kaikki Arvot Riviotsikot Budjetti 2012 TP 2012 C1 LOVIISAN KAUPUNKI -11 557 000,00-3 515 136,08 C80 INVESTOINTIOSA -11 557 000,00-3 515

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS NETTO

KÄYTTÖTALOUS NETTO Jyväskylän kaupungin tilinpäätös 2004 TP 2003 TP 2004 Muutos Veroprosentti 18,50 % 18,50 % 0,00 % Asukasluku 82 409 83 582 1173 Verotulot, milj. euroa 218,4 220,3 1,9 Vuosikate, milj. euroa 5,7 5,1-0,6

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000

900005 Muiden kiinteistöjen korjaukset 2014 2015 2016 yhteensä MENOT -48 000-48 000 TULOT 0 NETTO -48 000 0 0-48 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2014-2016 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Varikon varastokatos MENOT -81 000-81 000 NETTO 0 0-81 000-81 000 Rakennetaan lisää varastotilaa kunnan omaan käyttöön (ns. 120 neliön

Lisätiedot

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94

TA-Muutos Muut osakkeet ja osuudet (tili 1210) Investointimenot , ,94 Investoinnit netto 0 0 0, , ,94 TP Poikkeama 009050 Kiint.Oy Honkauran pääomitus (tili 1010) Investointimenot -100 000-100 000,00 100 000,00 Investoinnit netto -100 000 0-100 000,00 0,00 100 000,00 00091100 Aineettomat hyödykkeet Investointimenot

Lisätiedot

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0 INVESTOINTISUUNNITELMA 2015-2018 6.11.2014 sisältää kaikki esitykset - kunnanjohtaja värikoodeill a merkinnyt ne, mihin esittää muutoksia Investointiraja 8.000 euroa (arvonlisäveroton). Sitovuustaso valtuustoon

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto

TA 2018 Talousar- Yhteensä viomuutos Tulot Menot Netto Kiinteistöjen myynnit Tulot 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Menot 0 0 0 Netto 3 285 000-1 285 000 2 000 000 Kiinteistöomaisuuden myyntitulot, toteutuneita kauppoja 5. UUDISRAKENTAMINEN Nilsiän terveys- ja

Lisätiedot

Yhteensä Asuinrakennukset *Opintie 7, keittiön uusiminen Tuotannon tehostaminen Korvausinvestointi Oma arvio

Yhteensä Asuinrakennukset *Opintie 7, keittiön uusiminen Tuotannon tehostaminen Korvausinvestointi Oma arvio Joroisten kunta INVESTOINTIESITYKSET TA 2017, TS 2018-2019 Kunnan johto Joonas Hänninen Aineettomat oikeudet Muut aineettomat oikeudet Tytäryhteisöjen lainaösuudet As Oy Pikalle ja Tuomaalanhovi 30 000

Lisätiedot

lk lk Yhteensä

lk lk Yhteensä OPPILASENNUSTEET KOULUITTAIN Pohjaksi otettu 30.1.2019 oppilasmäärät. Sen jälkeen lisätty kaikki koulut mukana vuosittain uudet oppilaat väestörekisteristä 31.12.2018 tilanteen mukaisena. 1. luokkalaisten

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI INVESTOINTIOHJELMA TA PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI INVESTOINTIOHJELMA TA PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI INVESTOINTIOHJELMA TA 2016-2018 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Kokonais- TP 2013 TP 2014 TA 2015 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Rak.koht. Muut HALLINTOTOIMINTA 900120 Osakkeiden/osuuksien osto

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM 17.5.2011 1(6) Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit

Lisätiedot

Investointiohjelman hankekortit vuosille

Investointiohjelman hankekortit vuosille 1 Investointiohjelman hankekortit vuosille 2020-2024 Terveyspalvelut (kokonaisbudjetti ja rakennusaika) Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C 4.510.000, aloitus: 2021 käyttötalousvaikutus: +12.000 /v Hankkeen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut 14.2.2013 KAJAANIN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET JA OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN 1.8.2013 ALKAEN Hyväksytty Kajaanin sivistyslautakunnan kokouksessa

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI KOULUVERKKOSUUNNITELMA. Mikko Saari. Martti Niemi

KAJAANIN KAUPUNKI KOULUVERKKOSUUNNITELMA. Mikko Saari. Martti Niemi KAJAANIN KAUPUNKI KOULUVERKKOSUUNNITELMA Mikko Saari Martti Niemi Päivitetty 14.2.2013 1 TIIVISTELMÄ Kajaanin edellinen kouluverkkosuunnitelma tehtiin v. 2010. Suunnitelman jälkeen Kajaanista lakkautettiin

Lisätiedot

INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla.

INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla. INVESTOINTIOSA Investointiosan määrärahat ja tuloarviot sitovat hallintokuntia valtuustoon nähden nettona hanketasolla. INVESTOINTIOHJELMA 2017-2019 Aloitus- Kokonais- Määrärahojen käyttö Rahoitus- vuosi

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 KUNTAYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015, taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 ETELÄ-SAVON KAMPUSKIINTEISTÖT KUNTAYHTYMÄ (aik. Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä) Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78

KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS 83/10.03/2013. Tekninen lautakunta 27.11.2013 78 Tekninen lautakunta 78 27.11.2013 Kunnanhallitus 5 10.01.2014 Tekninen lautakunta 10 15.01.2014 Kunnanhallitus 27 27.01.2014 Tekninen lautakunta 46 21.05.2014 KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALON PERUSKORJAUS

Lisätiedot

INVESTOINTIOSA Kust.arvio

INVESTOINTIOSA Kust.arvio TALONRAKENNUS Sosiaali- ja terveyspalvelut Ulvilan sairaalan hoitajakutsujärjestelmän uusiminen 60 000 60 000 Ulvilan Sote-keskuksen suunnittelu 100 000 100 000 Sivistyspalvelut Vanhakylän koulun peruskorjaus,

Lisätiedot

INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2010

INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2010 203 INVESTOINTIOSA 204 INVESTOINNIT YHTEENSÄ 2003-2010 1 000 euroa TP TA + M TA Taloussuunnitelma MENOT 2004 2005 Maa- ja vesialueet 861 797 700,0 700 700 700 700 Talonrakennus 0 50 0,0 0 0 0 0 Yhdyskuntarakentaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita

TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita 1(9) TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2017 Rakennukset 8349 Tähkätaskun päiväkoti Kulut 0-70 000-69 364-636 99,1 Netto 0-70 000-69 364-636 99,1 100 % 8378 Kurun päiväkoti Kulut -50

Lisätiedot

Helsingin kaupungintalo, galleria

Helsingin kaupungintalo, galleria Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen:

Lappeenrannan kaupungin salkutusjärjestelmä on seuraavanlainen: Tekninen lautakunta 382 12.11.2014 Puiteohjelman 2015-2028 päivitys 1283/02.02.00.00/2013 TEKLA 382 Valmistelija/lisätiedot Tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen puh. 0400 659 338 ilpo.koponen@lappeenranta.fi

Lisätiedot

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS

KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS 2.2.2015 Sivu 1/4 JA Tilaaja: PL 11 20101 Turku Hanke: Katedralskolan, peruskorjaus Osoite: Itäinen Rantakatu 2 / Vanha Suurtori 1, 20100 Turku KATEDRALSKOLAN, PERUSKORJAUS Suurtorin rakennuksiin kuuluvan

Lisätiedot

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 Palvelutuotantolautakunta 90 19.12.2017 Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018 375/02.02.00/2017 PATU 19.12.2017 90 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 15.11.2017 152 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Kajaanin kaupunkikeskusta -hanke

Kajaanin kaupunkikeskusta -hanke Kajaanin kaupunkikeskusta -hanke Hankesuunnitelma 30.11.2009 Hankkeen tausta ja perustelut Kajaanin kaupunki käynnistää uudestaan kaupunkikeskustan kehittämisen. Edellinen laaja kehittämiskokonaisuus toteutettiin

Lisätiedot

Aiempi käyttö: ed. vuodet yht.

Aiempi käyttö: ed. vuodet yht. Kaupungintalo joko vuosi- tai kokonaismr VUOSIMÄÄRÄRAHA KOKONAISMÄÄRÄRAHA 288 000 hyväksytty muutos hyväksytty TA2014 TA2017 Hankeen ajoitus taloussuunnitelmaan 2016-2018 2018-2019 kuvaus Kaupungintalon

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS

TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS 1 TALOUSARVIO 2014; KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS Hallintokunnan Kaup.johtajan Tehtäväalue Tilinpäätös Talousarvio esitys esitys Muutos Muutos% 2012 2013 2014 2014 2013/2014 2013/2014 Vaalit Tulot 40 592 0

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000 D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen

Lisätiedot

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000

900137 Teollisuuskiinteistöt 2015 2016 2017 yhteensä MENOT -20 000-81 000-101 000 TULOT 0 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 INVESTOINTIOSA VUOSILLE 2015-2017 RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT 900137 Teollisuuskiinteistöt MENOT -20 000-81 000-101 000 NETTO -20 000-81 000 0-101 000 Teollisuusalueiden kehittäminen vuodelle 2015. Rakennetaan

Lisätiedot

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 158 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 39 17.05.2017 GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 345/58/2017

Lisätiedot

Palvelujen ja osaamisen alihankinta. Nopea teknologinen kehitys ja kansainvälistyminen 26-1 870 000

Palvelujen ja osaamisen alihankinta. Nopea teknologinen kehitys ja kansainvälistyminen 26-1 870 000 1 9 TYTÄRYHTIÖT Kajaanin Teknologiakeskus Oy Osakeyhtiö Palvelun perustelut: - lakisääteisyys - viranomaistehtävät - hyöty tai arvo kuntalaisille Palvelujen tuottamistapa Hyöty tai arvo: Toiminnan tarkoituksena

Lisätiedot

Palveluohjelma 2013 2016

Palveluohjelma 2013 2016 Palveluohjelma 2013 2016 Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 16.10.2013 Kehityspäällikkö Tuula Romppanen Palvelujen järjestämisvelvollisuus Mitä palveluja järjestetään ja missä laajuudessa? Nykytilan

Lisätiedot

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20.

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20. HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla

Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Talousarvion seurantaraportti sitoumuksilla Tietojen viimeinen päivitys (MultiProvider) 20.02.2018 05:51:36 19001902YMP YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Myyntituotot 2.741.930,00 2.229.855,54-512.074,46 Maksutuotot

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

Paavo Kamunen INVESTOINTIRAHOJEN KÄYTTÖ KAJAANIN PERUSKOULU- JA PÄIVÄKOTIKIINTEISTÖISSÄ

Paavo Kamunen INVESTOINTIRAHOJEN KÄYTTÖ KAJAANIN PERUSKOULU- JA PÄIVÄKOTIKIINTEISTÖISSÄ Paavo Kamunen INVESTOINTIRAHOJEN KÄYTTÖ KAJAANIN PERUSKOULU- JA PÄIVÄKOTIKIINTEISTÖISSÄ Insinöörityö Kajaanin ammattikorkeakoulu Tekniikan ja liikenteen ala Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusohjelma

Lisätiedot

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2

Wise Group Finland Oy. Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Wise Group Finland Oy Käpylän peruskoulu Untamontie 2 Untamontie 2 1. Tutkimuksen laajuus ja tutkimusmenetelmät 2. Koonti merkittävimmistä havainnoista ja rakenneosittain 3. Koonti toimenpide-ehdotuksista

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI Aineiston nimi

KAJAANIN KAUPUNKI Aineiston nimi KAJAANIN KAUPUNKI Aineiston nimi 3xShakespeare maakunnassa-projekti Ammatillisen ja aikuiskoulutuksen johtokunta Ammattientarkastaja Ammattioppilaslautakunta Asuntolautakunta/ -toimisto Asuntomessut 2001-projekti

Lisätiedot

1. Palvelurakenteiden ja elinkeinostrategian uudistaminen tavoitteena kaupungin elinvoimaisuuden säilyttäminen

1. Palvelurakenteiden ja elinkeinostrategian uudistaminen tavoitteena kaupungin elinvoimaisuuden säilyttäminen Talouden tasapainottamisen onnistumisen edellytykset 1. Palvelurakenteiden ja elinkeinostrategian uudistaminen tavoitteena kaupungin elinvoimaisuuden säilyttäminen 2. Henkilöstön eläköitymisen optimaalinen

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Talousarviomuutokset vuodelle 2014 Miehikkälän kunnanhallitus 157 10.11.2014 Miehikkälän kunnanvaltuusto 29 17.11.2014 Talousarviomuutokset vuodelle 2014 87/04.041/2013 Khall 10.11.2014 157 Hallintosäännön 11 :n mukaan talousarvioon tehtävät

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020

YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria , Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 YMPÄRISTÖTEKNINEN TOIMIALA Taloushistoria 2010 2016, Talousarvio 2017 ja tulevaisuus 2020 Talousarvio 2017 Tilakeskus vastaa Kajaanin kaupungin kautta aikojen suurimman investoinnin, Lehtikankaan monitoimikeskuksen,

Lisätiedot

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys

Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014. Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Joroisten kunta TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Käyttötalousosa Menot Tulot Netto Selitys Keskushallinto Palkanlaskentapalvelut Tuotemäärä jää arvioidusta 3550 palkkatapahtumaa, totetuma-arvio 3272, alkuperäinen

Lisätiedot

YHTEENSÄ INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2016 2017 2018 2016-2018 numero arvio, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0

YHTEENSÄ INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2016 2017 2018 2016-2018 numero arvio, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2016-2017 - 2018 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 142 000 1. Väyryläntien, Aimontien rakentaminen, n. 150 m 8376 244 000 0 208 000 36 000 244 000 -

Lisätiedot

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut

TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ. Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut TOIMIVA INFRA JA YMPÄRISTÖ Kaupunkiympäristötoimialan keskeiset palvelut YDINTOIMINNOT KAUPUNKIRAKENNE Yhdyskuntasuunnittelu Maankäyttö Yhdyskuntatekniikka VESIHUOLTO Veden myynti 4,22 milj. m3 / v Vesijohtoverkoston

Lisätiedot

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2

MYYNTIESITE MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 MYYNTIESITE 7.4.2017 MAHDOLLISUUKSIEN KIINTEISTÖ HYVÄLLÄ SIJAINNILLA - PUINNINTIE 2 Yleistä Kiinteistö Oy Porin Ammattiopiston hallitus on päättänyt laittaa myyntiin Puinnintie 2 osoitteessa sijaitsevan

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

INVESTOINNIT

INVESTOINNIT INVESTOINNIT 2019-2021 KUNNANHALLITUS 155 000 Netto 0 0 0 0 0 0 Kiinteistöselvityksen jatkaminen 80 000 80 000 Muut pitkävaikutteiset menot 2-5 v. Kiinteistöselvitys poistetaan 20 vuodessa, koska selvitys

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0

Hankkeen INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- kustannus- 2013 TOT muutos Inv. 2013 numero arvio, alv 0, alv 0 25.9.2013, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA v. 2013/ määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET 6301 KADUT 120 000 43 226 5 000 125 000 1. Teollisuusalueen tiestön peruskorjaus 8366 977 870 90 000 18 238

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Perusopetus LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Vastuuhenkilö: Onni Heikkinen ja Seppo Vilén 1 000 euroa HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2018 Liikenneväylät Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2018 TA-% Selite 9017 Ihantie (Teivon alue, Hiitti) Rakennettiin tie valmiiksi Kulut

Lisätiedot

30 PÄIVÄN KAUPUNKIKORTTI Hinta 43. mahdollisia. KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: 30 PÄIVÄN NUORISOKORTTI Hinta 37

30 PÄIVÄN KAUPUNKIKORTTI Hinta 43. mahdollisia. KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: 30 PÄIVÄN NUORISOKORTTI Hinta 37 MATKALPUT JA HNNAT: Taksamuutokset mahdollisia KERTAMAKSU määräytyy matkan pituuden mukaan seuraavasti: Matkan pituus km 9 Aikuinen,,0,0,0 5, 5,0 Kertamaksu Lapsi - v. 1,0 1,0 1,90,,0,90 Varusmiehet varusmieskortilla,.

Lisätiedot

Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke

Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke 1 (2) 23.8.2011 Soinlahden teollisuusalueen kehittäminen - Synergiapuisto -hanke Hanke tiivistetysti Hanke sisältää Soinlahden teollisuusalueen suunnittelun ja liikennejärjestelyjen toteutuksen sekä puu-

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 15:24:02 090000 Maa-ja vesialueet OMA RAKENTAMINEN -3.500,00 3.500,00-100,0 MUUT -1.642,80-3.500,00 3.500,00-100,0-1.642,80 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00-374,00-100,0

Lisätiedot

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1 Korjausrakentamisen energiaselvityslomake, toimenpide- tai rakennuslupaa varten koskevat asiakirjat, perustuu asetukseen YM 4/13 (TIEDOT TÄYTETÄÄN TYHÄÄN KENTTÄÄN) RAKENNUTTAJA RAKENNUSPAIKAN OSOITE KIINTEISTÖTUNNUS

Lisätiedot

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.6.2014 194 hyväksynyt talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman 2016-2018 laadintaohjeen.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.6.2014 194 hyväksynyt talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman 2016-2018 laadintaohjeen. Tekninen lautakunta 99 23.09.2014 Teknisen lautakunnan tilausehdotus vuodelle 2015 76/02.02.00/2011 TEKLA 99 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.6.2014 194 hyväksynyt talousarvion 2015 ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2015 2015 muutos 2015 01-03 % 2014

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2015 2015 muutos 2015 01-03 % 2014 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 11:38:19 090000 Maa-ja vesialueet KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00 374,00 NETTO 0 0 0 374,00 090001 Kirkonkylän vesilinjat OMA RAKENTAMINEN -6.000-6.000-6.000,00-6.000-6.000-6.000,00

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Teknisen palvelukeskuksen toteuma

Teknisen palvelukeskuksen toteuma Teknisen palvelukeskuksen toteuma 2016 25.1.2017 Menot Tulot ULKOISET toteuma Erotus toteuma Erotus Hallinto- ja maankäyttö 830 340,00 707 010,00 123 330,00 Hallinto- ja maankäyttö 151 060,00 126 504,00

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Investointihankkeet TA2015, TS2015-17 Esitys tekniselle lautakunnalle 29.9.2014 TALO-hankkeet

Tekninen lautakunta Investointihankkeet TA2015, TS2015-17 Esitys tekniselle lautakunnalle 29.9.2014 TALO-hankkeet Investointihankkeet TA2015, TS2015-17 Esitys tekniselle lautakunnalle 29.9.2014 TALO-hankkeet Tilapalvelut-tulosyksikön hallinnoimat hankkeet 1000 e Kustannuspaikka Kohde TAE 2015 2016 2017 2018 2019 8003

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) Kiinteistölautakunta Tila/8 09.01.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2014 1 (5) 8 Lasten päiväkoti Tilhen peruskorjauksen rakennus- ja talotekniikkaurakoiden työt sekä urakoitsijoiden valinta HEL 2013-016405 T 02 08 03 00 Kiinteistökartta

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta Nro Nro 10 7.12.2017 61 Kokousaika Torstaina 7.12.2017 klo 17.00-18.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset varajäsenet:

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3. Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Stadin ammattiopisto Taucher-Talo Nilsiänkatu 3 Ikkunoiden ja ulko-ovien korjaukset Hanke 8010146 27.11.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus

Lisätiedot

TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015

TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015 TILAHALLINTO Liite Patu 7 / 26.02.2015 KORJAUSOHJELMA 2015 Kustannukset ylläpitoluokittain Uusi korjausohjelma Vanha korjausohjelma A1 1 606 500 1 475 000 A2 338 500 429 000 B 175 000 233 000 C 23 000

Lisätiedot

8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420

8000 KAUPUNGINHALLITUS yhteensä -3 401-1 395-640 -480-420 -1 377-1 500-640 -480-420 LIITE 1 8000 KAUPUNGINHALLITUS 1000 Palvelinten vaihto, taloustoimisto Menot -65-30 -105 1006 Palvelinten vaihto, henkilöstötoimisto Menot -60-60 1150 Taloushallinnon tietojärjestelmä Menot -1 200-800

Lisätiedot

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000 Vuoden 2013 katurakennusohjelma; liitteet Dno TEKE: 117 /662/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen, puh. 044 7032121, kirjoittaa 4.1.2013: Vuoden 2013 talousarviossa

Lisätiedot

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016

Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle 2016 1 KIRJE SMDno-2015 1766 23.10.2015 Aluehallintovirastot Pelastuslaitokset Ahvenanmaan maakunnan hallitus Pelastuslaitosten, kuntien ja sopimuspalokuntien erityisavustukset rakennushankkeisiin vuodelle

Lisätiedot

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä

EUR Kustannus- Ed. vuosien Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Alitus-/ Käyttö Tot. yhteensä INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2013 008110 Inv/Kiinteä omaisuus 7010 INVESTOINTIMENOT -550.000-550.000-539 258,53-10 741,47 98,0 7020 INVESTOINTITULOT 490.000 490.000 181 292,87 308 707,13 37,0 7030

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot