Grani On Ice

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Grani On Ice"

Transkriptio

1 Grani On Ice

2 Grani On Ice TERVETULOA TURNAUKSEEN! Järjestämme Grani On Ice 05 turnauksen nyt jo kolmannen kerran, eli voidaan jo puhua pienimuotoisesta perinteestä. Vuosi on kymmenvuotiaan elämässä todella pitkä aika ja kehitys kiekkoilijana onkin ottanut jälleen harppauksia eteenpäin pelit ovat vauhdikkaampia ja muistuttavat yhä enemmän televisiosta nähtävää kiekkoa. Tosin sillä erolla, että junioripeleissä tilanteet vaihtelevat nopeammin ja pelit eivät ole koskaan tylsiä. Pelit myös kehittävät pelaajia. Pelitaitojen lisäksi erityisesti turnauksissa opetellaan jo oikeanlaista tankkausta, henkistä latautumista, paineensietoa ja myös pettymysten käsittelyä. Ja tietysti riemuitaan hyvistä suorituksista ja kannustetaan kaveria. Kaikki nämä taidot ovat todella tärkeitä myös kaukalon ulkopuolella, nyt ja myöhemmin elämässä. Siksi onkin hienoa olla juniorijääkiekkoilijan vanhempi ja myötäelää erityisesti sitä riemua ja onnellisuutta, mitä lapset kokevat pelatessaan. Voitot ja tappiot painuvat nopeasti unholaan, mutta yhdessäolon tunne ja pukukoppielämä säilyvät muistoina kauan. Tässä turnauksessa tätä tunteiden vuoristorataa on tarjolla 20 pelin verran kahdella eri tasolla ja kahtena päivänä. Nautitaan me vanhemmat näistä hetkistä, kannustetaan sekä omat että vieraat parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Tervetuloa turnaukseen! Janne Kalliola Joukkueenjohtaja, GrIFK 05 TURNAUKSEN JOHTO JA ENSIAPUVASTAAVA Turnauksen johto: Timo Vepsäläinen Janne Kalliola Johan Skjäl Sponsorointivastaava: Juha Hytti Ensiapuvastaava: Niko Salonen TURNAUKSEN TULOSPALVELU Skannaa viereinen QR-koodi älypuhelimellasi ja pääset suoraan turnauksen tulospalveluun. Pääset tulospalveluun myös syöttämällä osoitteen

3 OTTELUOHJELMA AIKA SARJA KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE LAUANTAI :10 A Oriveden Fortuna Blues LV 16:00 A Blues EKS White Järvenpään Haukat Black 16:45 Jäänajo 16:55 A GrIFK Gold Oriveden Fortuna 17:45 A Blues LV Blues EKS White 18:30 Jäänajo 18:40 A Järvenpään Haukat Black GrIFK Gold 19:30 AA GrIFK White Blues EKS Blue SUNNUNTAI :50 A Blues EKS White GrIFK Gold 08:40 A Järvenpään Haukat Black Oriveden Fortuna 09:25 Jäänajo 09:35 AA Pelicans 2000 GrIFK White 10:25 AA Blues EKS Blue Järvenpään Haukat Blue 11:10 Jäänajo 11:20 A GrIFK Gold Blues LV 12:10 AA Pelicans 2000 Kiekko-Vantaa 12:55 Jäänajo 13:05 Frisbee-kilpailu 13:20 A Oriveden Fortuna Blues EKS White 14:10 A Blues LV Järvenpään Haukat Black 14:55 Jäänajo 14:55 Palkintojen jako (A) kahviossa 15:05 AA Kiekko-Vantaa Järvenpään Haukat Blue 15:55 AA Blues EKS Blue Pelicans :40 Jäänajo 16:50 AA GrIFK White Kiekko-Vantaa 17:40 AA Järvenpään Haukat Blue Pelicans :25 Jäänajo 18:35 AA Kiekko-Vantaa Blues EKS Blue 19:25 AA Järvenpään Haukat Blue GrIFK White 20:10 Palkintojen jako (AA) jäällä

4 Grani On Ice Arvoisat Sanoma Taikaviitta -turnauksen joukkueet, katsojat ja tukijat: Grani Hockey Team 2005 kiittää kaikkia ystäviään tuesta ja osallistumisesta. Tsemppiä kaikille turnaukseen!

5 GrIFK Gold - A Kotipaita: VIHREÄ Vieraspaita: VALKOINEN 10 Theo Kajanus 17 Sebastian Heimburger 19 Roope Sauvonsaari 21 Rony Kalmari 25 Nooa Routasalo 28 Oliver Hytti 31 Santeri Turunen 39 Anton Laiho 43 Alexander Segersven 46 Eddie Fodstad 54 Miro Hänninen 60 Richard Toiviainen (mv) 64 Daniel Salonen 91 Oscar Viitalahti 93 Nadia Sancha GrIFK White - AA Kotipaita: VIHREÄ Vieraspaita: VALKOINEN 3 Fredrik Toiviainen 9 Lauri Lopperi 11 Marcus Liljequist 15 Kim Soini 16 Aapo Kalliola 22 Rasmus Repo 33 Okko Mäkitie 40 Nico Böckerman (mv) 50 Samuel Aaltonen 52 Christoffer Oikarinen 55 Tomas Mäkelä 67 Juuso Survonen 71 Christian Saarela 96 Ville Vepsäläinen

6 Grani On Ice TURNAUKSESSA TAPAHTUU Jäähallissa ja sen ulkopuolella on koko päivän jatkuvien jännittävien pelien lisäksi erilaista toimintaa kaikenikäisille. Nauttikaa ja viihtykää koko perheellä! HERKKUBUFFAT Pitkä turnauspäivä vaatii niin pelaajilta kuin myös kannatusjoukoilta voimia ja energiaa. Turnausbuffat ulkona ja hallissa tarjoilevat erilaisia suolaisia ja makeita herkkuja sekä sopivasti kylmiä ja kuumia juomia. Ulkobuffassa on tarjolla perinteisen kisamakkaran lisäksi mm. vohveleita, grilliribsejä ja erikoisherkkupalana saksalainen Sportmenü eli Bratwurst-Sauerkraut-Kartoffelsalat. Tässä herkullinen tapa tukea junnulätkää! ARPAJAISISSA HYVÄT PALKINNOT Hallissa myydään aina niin suosittuja turnausarpoja, joilla voi voittaa todella hienoja palkintoja. Kiitokset lukuisille tukijoillemme, jotka ovat lahjoittaneet arvontapalkintoja. Ja mikä parasta, jokainen arpa voittaa! FRISBEE-KILPAILU SUNNUNTAINA KELLO Sunnuntaipelien välipalana tasan kello heitetään hallin ylätasanteelta frisbeet kohti keskiympyrää ja lähimmäksi heittänyt voittaa. Kisa-frisbeet ovat myynnissä hallin buffassa. Heitettävää on tarjolla rajoitetusti, joten osta oma kisavälineesi ajoissa! LÄMÄRITUTKA Hallin edessä on oiva mahdollisuus testata lämärinsä iskukykyä HockeyBase Espoon lämäritutkapisteessä. Paras alle 12-v juniori palkitaan huippuhienolla LEIJONA Suomileijona rannekellolla. Aikuiset ja teinit kisaavat KUNNIASTA.

7 Blues EKS White - A Kotipaita: SININEN Vieraspaita: VALKOINEN 1 Santeri Niemenmaa (mv) 5 Tiittus Luoto 7 Antti Vähä-Vahe 8 Verneri Palomaa 18 Markus Viertola 23 Aron Roos 30 Joonas Järvensivu (mv) 32 Victor Lietz 38 Aleksi Lindström 39 Urho Alanen 45 Elias Suomalainen Blues EKS Blue - AA Kotipaita: SININEN Vieraspaita: VALKOINEN 1 Julius Turtiainen (mv) 2 Jussi Happonen 3 Joona Heinonen 11 Pauli Hytönen 17 Miika Närhilä 28 Jesse Pursiainen 29 Julius Jaatinen 31 Tomas Westerberg 34 Kaapo Tulonen 41 Eino Valtonen 43 Noel Kimpimäki 44 Mikael Bergström 46 Anttoni Kilpeläinen

8 Grani On Ice Nikomed Kirkkonummi Kauniaisten Kello ja Kulta p. (09)

9 Blues LV - A Kotipaita: SININEN Vieraspaita: VALKOINEN 2 Viljo Ukkonen (mv) 7 Julius Taivassalo 8 Veeti Saari 9 Luukas Pesonen 14 Leo Lampinen 25 Ben Tschaplin 34 Santeri Sulasma 36 Otto Syrjäläinen 37 Henri Kemppainen 46 Gabriel Chen 49 Vertti Lifländer 59 Leevi Kajander Kiekko-Vantaa - AA Kotipaita: SININEN Vieraspaita: VALKOINEN 9 Santtu Antila (mv) 10 Max Chan 17 Miko Laakso 50 Veeti Kotilainen 53 Niklas Lyytikäinen 54 Casper Mustonen 55 Onni Niemi 59 Nooa Ryhänen 63 Joel Tirkkonen 64 Otso Toriseva 65 Tommi Huuhtanen

10 Grani On Ice Grani

11 Järvenpään Haukat Black - A Kotipaita: MUSTA Vieraspaita: VALKOINEN 2 Nico Söderholm 4 Kasper Kellokumpu (mv) 5 Valtteri Tilus 7 Sani Sirén 15 Aleksi Ikonen 20 Onni Lehtovaara 26 Toni Mälkki (mv) 38 Markus Erikkilä 41 Jimi Tiainen 71 Juuso Kosai 78 Ivan Smirnov 86 Veikka Kuisma 87 Joona Hentilä 88 Veeti Koskinen Järvenpään Haukat Blue- AA Kotipaita: MUSTA Vieraspaita: VALKOINEN 3 Jani Vasama (mv) 6 Kasper Koivisto 9 Elmo Oikarinen 19 Fabian Rantanen 21 Olavi Mikkola 22 Aleksi Niemi 22 Ohto Lampén 25 Veikka Tiensuu 29 Leo Sivusalo 31 Emil Nyyssönen 40 Tuukka Eerola (mv) 43 Ville Jäkälä 48 Alex Riihimäki

12 Grani On Ice

13 Oriveden Fortuna - A Kotipaita: MUSTA Vieraspaita: KELTAINEN 2 Veeti Rantakallio 3 Elias Salkolahti 6 Ossi Leskelä 8 Lauri Svenn 10 Aleksi Salomaa 17 Santeri Rytsy 18 Kerttu Lehmus 30 Ida Heimo (mv) 32 Lauri Naarlainen 52 Lauri Käpyaho 64 Eero Itkonen 66 Tommi Karttimi 71 Tero Karppanen (mv) Pelicans AA Kotipaita: MUSTA Vieraspaita: KELTAINEN 5 Emmi Kortesaari 8 Niklas Saarelma 14 Ville Tiensuu 20 Kristian Lahti 22 Juuso Helosaari 25 Lauri Teppola 27 Miro Peltonen 30 Lucas Havo (mv) 33 Veeti Tonteri 44 Jan Arbelius 51 Eliel Lehtinen 67 Leevi Sinivirta 88 Rasmus Kumpulainen

14 Grani On Ice TURNAUSSÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan nuoremman E-ikäluokan sääntöjä seuraavin poikkeuksin ja muistutuksin: Pelit pelataan pitkällä kentällä, ts. koko kaukalon alalla. Pelaajamäärä 5+1 vs Kaikkia pelaajia on peluutettava tasapuolisesti. Törkeitä tai toistuvia rikkeitä tehnyt pelaaja poistetaan ottelusta. Tuomari voi pienemmissä ja tahattomissa rikkeissä myös vain huomauttaa pelaajaa. Toistuvista pienistä rikkeistä tuomitaan normaalisti. Mikäli joukkueet päätyvät lohkossa tasapisteisiin sijoituksen ratkaisee 1) keskinäinen ottelu 2) koko turnauksen maaliero 3) koko turnauksen tehdyt maalit 4) arpa PELIAIKA Peliaika on 2 15 minuuttia tehokasta aikaa. Turnauksen johdolla on oikeus perustelluista syistä muuttaa peliaikaa. Peliryhmien tulee olla vaihtoaitiossa pelivalmiudessa viisi minuuttia ennen pelin aloitusaikaa. Mikäli peliryhmä ei ole jäällä peliohjelmaan merkittynä pelin alkamisajankohtana valmiina aloittamaan peliä, tuomitaan peliryhmä aloittamaan peli 3-0 tappioasemasta. Viirinvaihto suoritetaan pelin jälkeen jäällä. OTTELUT Turnauksessa on kaksi eri tasoista sarjaa (AA ja A), joissa molemmissa kaikki joukkueet pelaavat toisiaan vastaan. Jokainen joukkue pelaa neljä ottelua.

15 PELIPASSIT JA VAKUUTUKSET Osallistuvat peliryhmät vastaavat siitä, että jokaisella pelaajalla ja toimihenkilöllä on voimassaoleva pelipassi ja sitä vastaava vakuutus. Turnauksen järjestäjät eivät vastaa osallistuvien peliryhmien mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. VASTALAUSEET Turnauksen mahdolliset vastalauseet käsittelee turnauksen jury turnauksen johtaja, tuomaritoiminnan esimies ja turnauksen lääkäri. Vastalause on laadittava kirjallisesti ja esitettävä kymmenen minuutin kuluessa ottelun päättymisestä. Vastalausemaksu on 100 euroa, joka palautetaan, mikäli vastalause hyväksytään. Mikäli jury ei pysty ratkaisemaan vastalausetta toimitetaan vastalause ja juryn lausunto SJL eteläisen alueen aluepäällikölle. RIKKEET JA RANGAISTUKSET Kun pelaaja tekee rikkeen, vihelletään peli poikki ja tuomitaan jäähy. Jos joku pelaaja tekee pelin aikana toistuvasti rikkeitä tai syyllistyy törkeään rikkeeseen, tulee tuomarin poistaa pelaaja ottelun loppuajaksi. MUUTOKSET Järjestäjillä on oikeus muuttaa turnaussääntöjä ennen turnauksen alkamista. Mahdolliset muuttuneet säännöt julkaistaan turnauksen internet-sivulla: TURNAUKSEN TULOSPALVELU Skannaa viereinen QR-koodi älypuhelimellasi ja pääset suoraan turnauksen tulospalveluun. Pääset tulospalveluun myös syöttämällä osoitteen

16 6,90 9,90 KYPÄRÄTEMPPU u Saatavana R-kioskeista ja Lehtipisteistä. 9,90 Disney

Grani On Ice 26.4.2015. www.granionice05.com

Grani On Ice 26.4.2015. www.granionice05.com Grani On Ice 26.4.2015 www.granionice05.com Grani On Ice TERVETULOA TURNAUKSEEN! Järjestämme Grani On Ice 05 turnausta nyt toista kertaa. Edellisen turnauksen jälkeen on tapahtunut paljon ja lapset ovat

Lisätiedot

Grani On Ice 27.4.2014. www.granionice05.com

Grani On Ice 27.4.2014. www.granionice05.com Grani On Ice 27.4.2014 www.granionice05.com Grani On Ice TERVETULOA TURNAUKSEEN! Juniorijääkiekkoilijan vanhempana on mukava olla. Lajin harrastamisen tiimoilta tutustuu uusiin ihmisiin, myötäelää pelien

Lisätiedot

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen !

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen ! Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen 6.12.2016! Osallistuvat joukkueet: Viikingit Canadiens Viikingit Maple Leafs Blues EPS Blues Juniors LV Blues 07 EVU Hunters HJK GranIFK PaiHa Turnaussäännöt

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu HPK Jokerit Jukurit JYP Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.4.20 9:45 Kilpahalli AA Jukurit JYP 4 - LT 2.4.20 0:50 Kilpahalli AA Jokerit HPK 4-2 LT.4.20

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet EVU Blue HJK Jukurit Kala Thunder KooKoo AA K-Reipas AA OKK Viikingit White Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro vm Aika aikka Lohko Joukkue A Joukkue B 4..4 8:5 Kenttä D HJK EVU Blue 4 - LT 4

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä

Pistetilanteet, kausi 2013, luokka P16 Junior Grand Prix Finland  Pisteet yhteensä Pisteet yhteensä Tuukkanen Aleksi 520 60 580 Kaukovalta Patrick 440 135 575 Stenfors Marcus 460 115 575 Kulta Oskari 340 170 510 Ahti Valtteri 260 30 290 Antonen Eero 180 85 265 Happonen Henri 210 50 260

Lisätiedot

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella 2012-2013 TULOSSA: SIMATURNAUS PIISPALASSA 3-5.5.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: A- TASON TURNAUS KISAKALLIOSSA 27.4.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: TULOSSA: HARKKAPELI AA/AAA- taso:

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

Manno Laakson muistopainit

Manno Laakson muistopainit Tytöt 27 kg Tytöt 27 kg N 1. Runde Alondra Pereda (Janakkalan Paini-Ilves- Mari Kuisma (Hyvinkään Painiklubi) 4,0 : 0,0 4 : 0 00:14 SS 4; N 1. Runde Nea Turpeinen (Karkkilan Urheilijat) - Janna Hakala

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI Aktia- Kultakiekko Turnaus 2015 21.-23.8.2015 MYYRMÄEN JÄÄHALLI 1 Sisällys Turnauspäällikön terveiset... 3 Joukkueet... 4 Turnaus AAA+... 4 Jokerit Red... 5 Jokerit Yellow... 5 HIFK Red... 6 HIFK White...

Lisätiedot

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 TURNAUSINFO 1. Turnauspaikka Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 01800 KLAUKKALA Puh. 040 317 4940 Klaukkalan jäähallissa on kaksi kaukaloa, Kilpahalli (KH) ja Harjoitushalli

Lisätiedot

E2 Lohko 1A Lohko 1B

E2 Lohko 1A Lohko 1B E1 AAA Blues Juniors Ry 05 BJR Blue 1 Blues Juniors Ry 05 BJR Blue 2 Blues Juniors Ry 05 LV BJR Blue 1 EPS 05 Red EPS 05 White EVU 05 Red GrIFK 05 Green HAKI 05 Blue Haukat 05 valkoinen HIFK 05 White HIFK

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

HC Nokia E04 Kevätturnaus AA/AAA 29.3.2015

HC Nokia E04 Kevätturnaus AA/AAA 29.3.2015 HC Nokia E04 Kevätturnaus AA/AAA 29.3.2015 TURNAUSSÄÄNNÖT Tervetuloa HC Nokian F04 järjestämään kevätturnaukseen Turnaus pelataan SJL:n voimassaolevilla kilpailu- ja juniorisäännöillä (E-juniorit) http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/kilpailusaannot.

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus YKKÖSPALKINTO -turnaus 9.4.2016 MIKKELI Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus Päivitetty 15.1.2016. Muutokset mahdollisia. Ajankohta ja paikka Sunnuntai 9.4.2016. Mikkelin jäähalli ja

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

OSG CUP Kansainvälinen harjoitusturnaus Paimiossa

OSG CUP Kansainvälinen harjoitusturnaus Paimiossa Kansainvälinen harjoitusturnaus Paimiossa 25.08.2012 OSG - CUP 2012 Tervetuloa Paimion Haka Hockey F01 junioreiden järjestämään kansainväliseen jääkiekkoturnaukseen Paimioon 25.8.2012! Paimion Haka hockey

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti.

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti. 28 kg Pulkkinen Tatu Holm Aapo Yli-Savola Mico Juhola Valtteri Rintamäki Hugo Tuuri Joona Lamminen Felix Mustonen Jesse Harju Lenni Elkin Vadim Mäntylä Elmeri Pentinmäki Tuomas Vettenranta Nestori Tarkkio

Lisätiedot

Voitelukeskus Cup 2013 G06. Turnausjoukkueet. Blues EKS Sininen. Blues EKS Valkoinen. BluesMK1. BluesMK2. HC Nokia. Jokerit Blue.

Voitelukeskus Cup 2013 G06. Turnausjoukkueet. Blues EKS Sininen. Blues EKS Valkoinen. BluesMK1. BluesMK2. HC Nokia. Jokerit Blue. Voitelukeskus Cup G6 Blues EKS Sininen Blues EKS Valkoinen BluesMK BluesMK HC Nokia Jokerit Blue Jokerit White Jokerit Yellow LoKV Keltainen LoKV Sininen Pingviinit Tappara Hyrrät Tappara Ropellit Tappara

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00

Porvoon Hunters F03 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-turnaus 2013 07.04.2013 Porvoo Klo 09:00-20:00 Kevät-Turnaus 2003 Kevät-turnaus järjestetään kuudelle A-tasoiselle joukkueelle. Turnauksen hinta on 400 /joukkue ja halukkaille järjestämme ruokailun

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun, Lempoisten ja Sääksjärven liikuntahalleilla la-su 24.-25.3.2018 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Naiset nelinpeli Miehet 60 kaksinpeli Pojat

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

JPK STARS 07 TURNAUS

JPK STARS 07 TURNAUS JPK STARS 07 TURNAUS 2.4.2016 ALAJÄRVI HEI JA TERVETULOA ALAJÄRVELLE Tervetuloa järjestyksessä kolmanteen JPK Stars - turnaukseen. Alajärven jäähalli on ollut pystyssä vuodesta 2013 ja hallissa on ehtinyt

Lisätiedot

TURNAUS , VANTAA, TIKKURILA

TURNAUS , VANTAA, TIKKURILA TERVETULOA KIEKKO-VANTAAN 06 IKÄLUOKAN AUTOKESKUS TURNAUKSEEN 25.-26.3.2016. Kaksipäiväinen turnaus pelataan Tikkurilan Trio Areenalla ja harjoitushallissa. Turnauksessa on mukana 24 joukkuetta. Turnaus

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

KESPORT Nappulakisat

KESPORT Nappulakisat KESPORT Nappulakisat 12.5.2018 T3 Juoksu 20m 1 Mette Riihimäki 6,6 2 Pihla Jänkälä 6,7 3 Noora Piirainen 7,0 4 Viivi Lehmusvaara 7,1 5 Nelli Uusitalo 7,4 6 Saima Laiho 7,6 7 Linnea Friberg 8,2 8 Aada Jalonen

Lisätiedot

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan 19.4.2015 MIKKELI F06 -turnaus 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan Päivitetty 12.4.2014. Muutokset mahdollisia. Ajankohta

Lisätiedot

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 TURNAUSINFO 1. TURNAUSPAIKKA Hyvinkään jäähalli Vaiveronkatu 70 05880 HYVINKÄÄ Puhelin: jäähallin vahtimestarit, 040 534 9495 Puhelin: turnauspäällikkö Tom Östlund,

Lisätiedot

KOO-VEE 80-vuotisjuhlaturnaus E99. Turnausjoukkueet

KOO-VEE 80-vuotisjuhlaturnaus E99. Turnausjoukkueet EKS 99 FoPS 99 HC Espoo 99 Ilves 99 KOO-VEE 99 Tappara 99 TPS 99 Uplakers 99 Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.8.9 8: Sentteri E KOO-VEE 99 Ilves 99

Lisätiedot

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2)

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2) Rantalakeusturnaus 18. - 20.01 2013: Joukkueet sarjoittain ja lohkojako F1-03 F2-04 1 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 1 Raahen jääkiekkoklubi (RJK) 2 Kiekko-Oulu 2 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 3 Tornion IHC

Lisätiedot

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ

VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ VIROLAHDEN ALAKOULUJEN YLEISURHEILU- MESTARUUSKILPAILUT 11.9.2017 VIROJOEN URHEILUKENTÄLLÄ TYTÖT 8 VUOTTA 60 M 60 M 1 Sonja Lahti Virojoki 11,0 1 Samu Piispa Klamila 11,2 2 Pauliina Lehtinen Virojoki 11,2

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

D1 D2 Lohkojaot ja pelaamistavat Syksy 2016

D1 D2 Lohkojaot ja pelaamistavat Syksy 2016 D1 D2 Lohkojaot ja pelaamistavat Syksy 2016 D1 AAA Ylempi BLUES JR 03 BJR Blue 1 BLUES JR 03 BJR Blue 2 BLUES JR 03 BJR LV Blue 1 EPS 03 Red EVU 03 Red HIFK 03 Red HIFK 03 White Jokerit 03 Red Jokerit

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana

Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana TURNAUSINFO Ajankohta 3. 4.9.2011 Pelit pelataan molempina päivinä klo 8.30 20.00 välisenä aikana Turnauksen kentät Kumpulanlaakson tekonurmi (kentät 1 ja 2) Kumpulanlaakson luonnonnurmi (kentät 3 ja 4)

Lisätiedot

Hippokisat 2016 tulokset pojat. P3 40m

Hippokisat 2016 tulokset pojat. P3 40m Hippokisat 2016 tulokset pojat P3 40m 1. Edel Rosenberg 12.22 2. Noel Niskanen 12.60 3. Eemeli Narvia 12.78 4. Felix Tuhkanen 12.95 5. Niilo Rämö 13.00 6. Lauri Hankala 13.18 7. Mahti Pohjankoski 13.37

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint

Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint Tervetuloa Pirkkolaan! Uusi kiekkokausi lähtee vauhdilla käyntiin Karhu-Kissojen jo perinteeksi muodostuneessa turnauksessa. Uusi kausi tuo tullessaan myös uusia kujeita

Lisätiedot

Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus Joukkueiden infopaketti

Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus Joukkueiden infopaketti Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus 20.4.2014 Joukkueiden infopaketti Sisällysluettelo 1. Turnauksen saatesanat 2. Turnauksen säännöt 3. Turnaukseen saapuminen, turnaustoimisto ja tulospalvelu 4. Hallijärjestelyt

Lisätiedot

Meido-kan ry. Junnu-Cup I/2007 11.2.2007. Sarja: PE-51,5. Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A

Meido-kan ry. Junnu-Cup I/2007 11.2.2007. Sarja: PE-51,5. Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A 11.2.2007 Sarja: PE-51,5 Tuplapooli 6 osallistujaa RYHMÄ A Nro Kilpailija Paino 1 2 3 Voitot Pisteet Sija 1 Kosti Kalke 6k Akagi, Järvenpää 46,9 0 7 1 7 2 2 Ville Tuupanen 5k Judo-kan 47,6 10 7 2 17 1

Lisätiedot

YHDISTETYN LOPPUTULOKSET. KLL SM 2010 Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v

YHDISTETYN LOPPUTULOKSET. KLL SM 2010 Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v YHDISTETYN LOPPUTULOKSET KLL SM 2010 Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v VuokattiSport nuoriso-cup Yhdistetty Sarjat Yli 16-v Alle 16-v Alle 14-v Alle 12-v Alle 10-vuotiaat sarjalla

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016

SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 SISULISÄIKÄSTEN PM-MITALISTIT 2016 Sarja Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä T11 Ella Noora Haapalehto 5 3 1 9 P15 Tomy Nurmesniemi 5 1 0 6 T09 Iina Niemelä 4 4 4 12 P13 Manu Mäenpää 3 5 3 11 T09 Niia

Lisätiedot

POP-turnaus Järvenpää 27.12.2014. Voita ipad! Haukat F2005 järjestää:

POP-turnaus Järvenpää 27.12.2014. Voita ipad! Haukat F2005 järjestää: Voita ipad! Haukat F2005 järjestää: POP-turnaus Järvenpää 27.12.2014 Järvenpään jäähalli ja -harjoitushalli klo 8.15 19.15 Seutulantie 14, 04410 Järvenpää 24 peliryhmää Kahvio Arpajaiset Autorata Grilli

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90 OTTELUOHJELMA Joukkueet: ELSA MASU Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS To 1.6. 1730 1 MASU 10-6 To 1.6. 1830 1 ELSA 3-6 To 1.6. 1930 1 6-8 Ti 6.6. 1730 1 4-12 Ti 6.6. 1830 1 MASU 5-9 Ti 6.6.

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT

M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 SÄÄNNÖT M U - J a l k a p a l l o 1 2. s y y s k u u t a 2 0 1 1 1 0 : 1 3 : 4 5 TURNAUSTIETOA TURNAUSTIETOA Peliaika ja säännöt:

Lisätiedot

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset HaHe 96/97 A:n maalimerkinnät A:n rangaistukset 7 C Jokela Patrik 1 12.13 50 88 29 5 93 35.06 40.00 13 Rehu Santtu 1 2 21.45 50-16 Vähärautio Karri 3 25.46 50 13 Sarja FatPipe B 18 Kankaanpää Markus 22

Lisätiedot

GRANI ON ICE -turnaus A/AA ja AAA 26.4.2014 Kauniaisten jäähalli

GRANI ON ICE -turnaus A/AA ja AAA 26.4.2014 Kauniaisten jäähalli GRANI ON ICE -turnaus A/AA ja AAA 26.4.2014 Kauniaisten jäähalli Blues Leppävaara GrIFK Hunters PiTa Pelicans 2000 Red Wings Espoo Kauniainen Porvoo Helsinki Hollola Helsinki Hyvät Grani on Ice-turnaukseen

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Pistetilanteet, kausi 2016, luokka P10 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä

Pistetilanteet, kausi 2016, luokka P10 Junior Grand Prix Finland  Pisteet yhteensä Pisteet yhteensä Alopaeus Felix 520 140 660 Stenlund Leo 420 135 555 Vainikka Markus 360 55 415 Martikainen Otso 260 75 335 Kiiski Lenni 240 75 315 Kandolin Matti 220 75 295 Salo Aku 185 80 265 Torkki

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

BMX Racing Cup #1 Helsinki

BMX Racing Cup #1 Helsinki End of Report BMX Racing Cup #1 Helsinki BMX EVENT MANAGER, Report Created 12.May.2018 16:26:49 FULL RESULTS Total Entries = 78 Total Riders = 76 Miehet Cruiser (5 Riders) 75 286 321 330 Club Jere Santala

Lisätiedot

RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013

RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013 RAUTJÄRVEN KOULULAISTEN (1-6 LK) YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT 13.9.2013 1 TULOKSET Tytöt 1. lk 40 m 1. Pihla Peippo, Kivijärvi 7,78 2. Tuike Vento, Kivijärvi 8,21 3. Veera Hallikainen, Kivijärvi 8,31

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja LUUMÄKI FLOORBALL TEAM RY LUUMÄKI C1-POJAT LUFT-STU KRISTIAN RÄSÄNEN NST LAPPEENRANTA

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Miehet mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Miehet 25 m VU ( uimakoulut ) Miehet 50 m VU 1 18,18

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Let`s go girl`s and boy`s, let`s play hockey!!

Let`s go girl`s and boy`s, let`s play hockey!! 16-17.9.2016 08. - 09.09.2018 Tanhuvaara Tanhuvaara 2 TERVETULOA SYKSYISEEN SAVONLINNAAN! Tällä kertaa Pikkupässi-turnaus on tuonut yhteen toisilleen tuttuja Joukkueita Itä-Suomesta. Vaikka olemmekin jo

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA

HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA HYVINKÄÄN JÄÄ-AHMAT SYYSTURNAUS 2010 OTTELUOHJELMA Ahmat D98 - AA Hyvinkää punainen valkoinen 10 Junnu Heikkinen 32 Joonas Honka 12 Elmo Karukannas 18 Julius Kauhala MV 13 Arto Meriläinen 7 Jere Neste

Lisätiedot

1 (10) Seurakisat, , Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset. T5, 150m. P5, 150m

1 (10) Seurakisat, , Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset. T5, 150m. P5, 150m Seurakisat, 12.6.2019, Kalevan yleisurheilukenttä, Kerava Tulokset 1 (10) T5, 150m 1 Pennanen Isla 0:00:38,9 2 Mäkelä Kerttu 0:00:39,3 3 Soikkeli Isa 0:00:41,5 4 Vuorinen Sohvi 0:00:46,3 5 Ahlqvist Pinja

Lisätiedot

Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena

Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena Ilves-Tappara lopputurnaus pelataan SPORTIA-10 turnauksena Yhteistyössä mukana PÄIVITETTY 21.3.2014 TURNAUSPÄIVÄT 5-6.4.2014 Paikka Hakametsän jäähallit 2 ja 3 Yleistä Turnaukseen osallistuu 44 joukkuetta.

Lisätiedot

Ilves 01 Osuuspankki-turnaus. Turnausjoukkueet. HIFK Red. HIFK White. Ilves Montreal. Ilves Toronto. Jokerit Blue. Jokerit White. Jukurit JYP.

Ilves 01 Osuuspankki-turnaus. Turnausjoukkueet. HIFK Red. HIFK White. Ilves Montreal. Ilves Toronto. Jokerit Blue. Jokerit White. Jukurit JYP. Ilves Osuuspankki-turnaus HIFK Red HIFK White Ilves Montreal Ilves Toronto Jokerit Blue Jokerit White Jukurit JY KooKoo Kärpät Musta Kärpät Valkoinen Lukko SHL Tappara Safiirit Tappara Timantit Ässät Turnausjoukkueet

Lisätiedot

POP-turnaus Järvenpää 27.12.2014. Voita ipad! Haukat F2005 järjestää:

POP-turnaus Järvenpää 27.12.2014. Voita ipad! Haukat F2005 järjestää: Voita ipad! Haukat F2005 järjestää: POP-turnaus Järvenpää 27.12.2014 Järvenpään jäähalli ja -harjoitushalli klo 8.15 19.15 Seutulantie 14, 04410 Järvenpää 24 peliryhmää Kahvio Arpajaiset Autorata Grilli

Lisätiedot

Voitelukeskus Cup 2010 E99 AAA. Turnausjoukkueet

Voitelukeskus Cup 2010 E99 AAA. Turnausjoukkueet FoPS Ilves Musta Ilves Valkoinen Jokipojat KalPa KKP Valkoinen K-Vantaa Sport Tappara Apassit Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B 9

Lisätiedot

MLL / PAKILA Kesäkisat 2014

MLL / PAKILA Kesäkisat 2014 Pituushyppy Tytöt 2002-2003 1 Lehikoinen Iiris 2,6 50m Juoksu Tytöt 2002-2003 1 Lehikoinen Iiris 9,37 Pituushyppy Pojat 2002-2003 1 Räsylä Riki 2,81 2 Virrantuomi Veeti 2,68 3 Aho Anssi 2,25 4 Nygren Oscar

Lisätiedot

PM-taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Pohjanmaan piiri. Pojat C15

PM-taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Pohjanmaan piiri. Pojat C15 Pojat C15 Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujottelu Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppuaika SPL o/m v/m Merkki 1. Mattias Wilhelmsson FF Jaro 28,0-21 7,0-5 33,6 23,5 25,1-15 10,1 45 44-17,8 51,4

Lisätiedot

KESPORT Nappulakisat , Kalannin urheilukentällä

KESPORT Nappulakisat , Kalannin urheilukentällä KESPORT Nappulakisat 4.6.2017, Kalannin urheilukentällä Tytöt 3V JUOKSU 20m 1) Elmiira Kangasniemi 8,0 2) Janelle Sura 8,1 3) Vilja Virtanen 8,3 4) Veera Lehmusvaara 8,5 5) Noora Piirainen 9,4 6) Ella

Lisätiedot

SARJA SEURA SARJA SEURA 6-9V POJAT KATA 5-7V POJAT PYYKKIPOIKAOTTELU

SARJA SEURA SARJA SEURA 6-9V POJAT KATA 5-7V POJAT PYYKKIPOIKAOTTELU 6-9V POJAT KATA 5-7V POJAT PYYKKIPOIKAOTTELU 1. Johannes Nyholm Gijomonkai karate club Sipoo 1. Jesse Aalto Tapanilan Erän karatejaos 2. Christian Virkkula Lohjan kamppailukeskus 2. Teo Pekkanen Tapanilan

Lisätiedot

HJK-02. Kevätturnaus

HJK-02. Kevätturnaus HJK-02 Kevätturnaus 2010 1 2 HJK-02 toivottaa kaikki turnaukseen osallistuvat pelaajat, joukkueen toimihenkilöt, perheet ja ystävät tervetulleiksi HJK-02 Kevätturnaukseen 2010. Turnauksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

PKO juoksuliigan tulokset

PKO juoksuliigan tulokset T6 1 44 Eevi Jormanainen T6 2:23.3-2 36 Mette Fincke T6 2:25.8 +0:02.5 3 42 Taisia Volkova T6 2:28.6 +0:05.3 4 33 Amanda Figueiredo T6 2:41.1 +0:17.8 5 46 Anni Kiiski T6 2:42.8 +0:19.5 6 40 Sanni Piitulainen

Lisätiedot

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi)

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) 1. Jami Torjama Karkkilan Urheilijat 2. Joona Talvitie Vaasan Toverit 3. Joni Toppinen Ylä-Tikkurilan Kipinä 4. Jimi Haapaniemi

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

HIPPO-Olympialaiset Otanlahti TULOKSET

HIPPO-Olympialaiset Otanlahti TULOKSET HIPPO-Olympialaiset 2012 Otanlahti 5.9.2012 TULOKSET P5 2007 40 m 1. Hugo Tuisku 8,80 2. Matti Lundell 9,21 3. Juho Lundell 9,30 4. Joona Villa 9,45 5. Heikki Marttila 9,46 6. Tomas Heinonen 9,65 7. Konsta

Lisätiedot

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.)

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) 24-25.5.2014 TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) OSOITE: Väinämöisen kenttä, Väinämöisenkatu 4-6 00100 Helsinki LAUANTAI 24.5 peliaika 1x25 min kilpasarja (K) haastesarja (HA) harrastesarja (H)

Lisätiedot