Toimintakertomus vuodelta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus vuodelta 2012"

Transkriptio

1 1/5/ /9:44 Toimintakertomus vuodelta 2012 Yleistä Vuosi 2012 oli yhdistyksemme 27. toimintavuosi. Taina Kangas aloitti puheenjohtajana toisen kolmivuotiskauden. Kalevalaisten Naisten Liiton teema vuodelle 2012 oli MUODON MIELI AJAN KIELI. Vuosi oli hyvin kiireinen. Järjestimme useita yleisötapahtumia ja osallistuimme Kalevalaisten Naisten Liiton hallituksen jäsenten kanssa tammikuusta lähtien lokakuussa pidettyihin Kalevalaisten kekrimarkkinoiden ja -tapahtumien suunnitteluun ja järjestelyyn. Vuoden teemamme toteutui markkinoiden käsityöpajoissa. Kokoukset Kevään vuosikokous pidettiin Karjala-pirtillä, Saaristenkatu 22. Kokoukseen osallistui 10 jäsentä. Hallitus Vuoden 2012 hallituksen jäsenet: Kangas, Taina Tiirikkala, Marjatta Päivinen, Maritta Pietilä, Leena Kangas, Sinikka Karjalainen, Marjatta Kesäläinen, Marjatta Kopra, Riitta Niinimäki, Pirjo-Liisa Rintala, Sinikka puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa. Toiminnantarkastajat Toiminnantarkastajia ovat olleet Eila Mäensivu ja Maija Jaakkola ja varalla Elsa Silpala.

2 2/5/ /9:44 Toiminta Jäsenillat keväällä 2012 Helmikuu klo pidettiin vuosikokous Karjala-Pirtillä, Saaristenkatu 22. Kokoukseen osallistui 10 jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset kokousasiat. Riitta Kopra luki otteita kirjasta Hymy lapselle. Kokouksessa pidettiin arpajaiset ja myytiin tuotteita sekä nautittiin kahvitarjoilusta. Maaliskuu To Suomen UN Women Hämeenlinnan paikallistoimikunta järjesti Naistenpäivän tilaisuuden, johon osallistui myös yhdistyksemme jäseniä. Ma klo oli Runoilta Cafe Hoffi, Palokunnankatu 9. Jäseniltamme teema oli - Tämän runon haluaisin lukea. Naisten lempirunojen iltaan saapui 14 osallistujaa. Muutama ei-jäsen oli huomannut tapahtuman. Osallistujilla oli runoja, joita he esittivät ja kertoivat, miten runo oli vaikuttanut häneen ja miten runo puhuttelee häntä juuri tänä keväänä (kooste runoista luettavissa (www.hmlkalevalaiset.com). Päätimme järjestää jatkossa uuden runoillan. Huhtikuu La klo vietettiin yleisötilaisuus Oi niitä aikoja Wetterhoffin Wanhassa kutomossa (Palokunnankatu 9). Tilaisuudessa Elsa Silpala kertoi Wetterhoffin tekstiilikokoelmista ja hämäläisten tekstiilien tutkimuksestaan. Helena Raussi-Tihula kertoi entisajan kotien tekstiiliperinteestä 45 innostuneelle osallistujalle. Tapahtumassa oli lisäksi tuotemyyntiä sekä arpajaiset. Toukokuu La klo tehtiin puutarharetki Kantolan siirtolapuutarhaan, Lautatarhankatu 9, 14 jäsenen voimin. Riitta Kopran johdolla tutustuttiin ainutlaatuiseen suomalaiseen helmeen, Kantolan siirtolapuutarhaan. Kesäkuu, heinäkuu ja elokuu Kesäaika on jäsenten oman toiminnan aika. Hämeessä on paljon tarjolla erilaisia kulttuuritapahtumia.

3 3/5/ /9:44 Jäsenillat syksyllä 2012 Syyskuu La 1.9. tehtiin retki Visavuoreen. Retkelle osallistui 11 henkilöä, joista jäseniä oli 7. Aluksi Visavuorella ihmeteltiin ja ihasteltiin Karin piirustuksia yhä edelleen niin nykyaikaisia ja ajankohtaisia. Tutkittiin Venny Soldan-Brofeldtin näyttelyn maalauksia. Rakennusten opastus oli mielenkiintoinen ja laadukas. Lokakuu Ma klo vietettiin kirjallisuusilta Tykistömuseolla. Aiheena oli Ellen Svinhufvud presidentin rouva naisten asialla ja luennoitsijana tohtori Maritta Pohis. Kuusi yhdistyksemme jäsentä osallistui tapahtumaan. Illan järjestäjinä olivat Suomalaisen Naisliiton Hämeenlinnan osasto, Hämeenlinnan Liike- ja Virkanaiset ja Hämeenlinnan Lotta-perinneyhdistys. Pe 26. la vietettiin Kalevalaisten Naisten Liiton kalevalaista kekrijuhlaa ja syysseminaaria Hämeenlinnassa. Hämeen Linnassa vietettiin perjantai-iltana kekrijuhlaa, johon osallistui 87 vierasta. Maukkaan keskiaikaisen ruokamenun aterian lomassa saimme myös nauttia hengen kulttuurista; musiikista Set`Akat lauluryhmän tunnelmoimana, tarinoista, muinaispuvuista ja pitojen ruokalajeista. Lauantaisessa seminaaripäivässä (75 osallistujaa) tapahtui monenlaista mielenkiintoista. Aamuiseen seminaariin saapui Sari Kaasisen kantelemusiikin säestyksellä Fredrika Wetterhoff (Henna-Maija Alitalo) kannat kopisten kertomaan elämästään, ajatuksistaan ja käsityökoulun perustamiseen liittyvistä hankaluuksista Hämeenlinnassa ( ). Larin Parasken palkinnon saaja Ilona Korhonen (laulaja, säveltäjä, tutkija, opettaja, musiikin tohtori ja äiti) esiintyi kuin runonlaulaja Larin Paraske. Kekrimarkkinat ja käsityöpajat Hämeenlinnan Seudun Kalevalaisten Naisten organisoimiin käsityöpajoihin sekä kekrimarkkina -tapahtumaan osallistuttiin sankoin joukoin. Ihmisiä kiinnostivat räsyvirkkaus-, konekirjonta-, perinteiset nauhat-, joulukorttien kirjonta-, kirjansivuista koristekukkia- ja vanerimaalaustyöpajat. Puheenjohtajamme Taina Kankaan pitämällä kansallispukuklinikalla esitettiin kysymyksiä kansallispuvuista, niiden käytöstä, kunnostamisesta ja valmistuksesta. Kekrimarkkinoilla myyntipisteissä myytiin mm. Kyyrölän saven perinneastioita ja kukkopillejä, Sauson nahkakäsineitä, kierrätysmateriaalista valmistettuja laukkuja, kortteja, perinteisiä tekstiilejä, frivolité -koruja, neuleita, sukkia ja lapasia, kalevala-neuleita, vanerisia koriste-esineitä, Liiton ja Kalevala Korun

4 4/5/ /9:44 tuotteita sekä yhdistyksemme uunituoretta ruokavihkosta. Yhdistyksemme vuokrasi messupöydän 10 euron hintaan 20 vuokraajalle. Kalevalainen kekri soi, maistui, tuntui, tarjosi parastaan ja sai ihmiset viihtymään. Marraskuu La klo vietettiin Hämeenlinnan kaupungin pääkirjaston musiikkisalissa Kirsti Mäkisen kirjallisuusiltapäivä aiheena Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita. Paikalle oli saapunut 18 kuulijaa. Kirjallisuusiltapäivän tunnelma oli taianomainen. Salin valot sammutettiin ja kohdelampun valokeilassa Kirsti kertoi lumoavasti tarinoita vedenhaltioista, metsänväestä, vainajista ja valekuolleista, pirusta ja rikoksista, jotka aina tulevat ilmi sekä noidista ja tietäjistä. Hän rinnasti tarinoita nykyaikaan ja tarkasteli tarinoitten esiintymistä kirjallisuudessa. Pirjo-Liisa Niinimäen lukemat näytteet vahvistivat konkreettisesti mielemme kuvia. Joulukuu La klo Hämeenlinnan kaupunginteatterissa eläydyimme Perheistä parhain -asennekomediaesitykseen, joka tarkasteli tätä päivää kahden perheen kautta. Teatterilippuja myytiin 30 kpl. Esityksen jälkeen siirryimme 24 osallistujan voimin Isoon Huvilaan viettämään yhteistä pikkujoulukahvihetkeä suolaisen ja makean nautittavan kera. Yhteistyö Yhdistyksemme jäsenet osallistuivat paikkakunnan ja seudun kulttuuritilaisuuksiin sekä eri yhdistysten tapahtumiin. Puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat Laukaassa pidettyyn Kalevalaisten Naisten Liiton vuosikokoukseen. Tammikuusta lähtien olimme mukana suunnittelemassa, organisoimassa ja toteuttamassa yhdessä Kalevalaisten Naisten Liiton henkilöitten kanssa lokakuussa pidettyä kalevalaista kekriä. Olemme kirjoittaneet artikkeleita Pirta-lehteen. Puheenjohtaja on osallistunut Liiton järjestämiin puheenjohtajapajoihin. Uudet web-sivut on toteutettu yhdessä Liiton web-toiminnasta vastaavan henkilön kanssa. Hallituksen kokoustilana käytimme Wetterhoffin kiinteistössä olevaa Cafe Hoffia. Tiedotus Yhdistyksemme toiminnasta ja tapahtumista sekä aikatauluista ilmoitettiin kevään ja syksyn jäsenkirjeellä. Jokaisesta tapahtumasta on tiedotettu erikseen myös Hämeen Sanomien sunnuntainumeron seuratoimintapalstalla, s-postitse ja

5 5/5/ /9:44 tekstiviesteinä. Yhdistyksen web-sivut uusittiin syksyllä. Tapahtumista tiedottaminen toimi tehokkaammin ja täsmällisemmin. Yleisötapahtumista käynnistettiin tehostettu mainoskampanja, johon kuuluivat julkisiin paikkoihin laitettavat seinämainokset, artikkelit ja pienet buffit paikallislehdissä ja erilaisissa menovinkkilistoissa sekä radio Jannen ohjelmissa. Lisäksi toiminnastamme on kerrottu useiden lehtien artikkeleissa. Talous Yhdistyksen talous perustuu jäsenmaksuihin. Jäsenmaksun hinta vuoden 2012 aikan oli 20 euroa. Osan tuloista saimme arpajaisten, yhdistyksemme kortin, ruokavihkosten, tuote- sekä Kirsti Mäkisen kirjan Kruunupäinen käärme - myynnistä. Lisäksi saimme tuloja kerkimarkkinoiden myyntipöytävuokrista. Jäsenistö Yhdistyksestämme on parin kolmen viime vuoden aikana eronnut useita vanhempia jäseniä, niin tänäkin vuonna. Heidän tilalle olemme kuitenkin onnistuneet saamaan uusia jäseniä. Yhdistyksestämme erosi 9 jäsentä ja liittyi 9 uutta jäsentä. Vuoden päättyessä yhdistyksessä oli 73 jäsentä. Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry Hallitus

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa.

Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 1/5 Liite 2 17.2.2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Yleistä Vuosi 2015 oli Cotes ry:n 62. toimintavuosi. Hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. 2. Hallinto 2.1. Luottamus- ja toimihenkilöt

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakertomus vuodelta 2013 1 (5) Toimintakertomus vuodelta 2013 Imatran Seudun on perustettu 14.10.1955. Yhdistyksemme täytti 14.10.2013 58 vuotta. Jäsenistö: Yhdistyksessämme oli vuoden 2013 lopussa 87 jäsentä. Uusia jäseniä saimme

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Suomalais-brittiläisten yhdistysten keskusjärjestö ry Federation of Finnish-British Societies Johtokunnan kokous 17.5.2012 Skype-kokous Annalantie 1 33880 Lempäälä Läsnä: Lempäälässä Tarja Teitto-Tuckett,

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Herättäjä-Yhdistys Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Hyväksytty päätoimikunnassa 11.12.2010 Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 Herättäjä-Yhdistyksen ja sen paikallisosastojen toimintaa säätelevät

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2.

Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Jäsenkirje 1/2016 Kansainvälinen epilepsiapäivä 8.2. Teemana, Epilepsia on muutakin kuin kohtauksia. Toimittajat jäsenillassa 01.02. Julkaisut Uudenkaupungin ja Laitilan sanomissa ti 9.2. Tällä tavoin

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016

VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 VÄESTÖKATSAUS lokakuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 949 Muutos 10 kk -761 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku lokakuun lopussa oli 173 949. Kymmenen kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 4.1 Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 4.2 Tiedotus 4.3 Yhteistyökumppanit

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset

Laukaan Kalevalaiset Naiset Laukaan Kalevalaiset Naiset Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistys Vuosikokous 18.2. klo 18:00 Ravintola Rosanne Vuosikokoukseen kokoonnuimme tänä vuonna Ravintola Rosannen kabinettiin. Tarjolla rukiisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2011

Toimintakertomus vuodelta 2011 Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 2010 - / FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 19.8. Tammikuu 5.1. S koulutus S koulutus Kukkasidonta ja Anne Friman Kaire Uueni-Martikainen 7.1. Yrkesakademin i Yrkesakademin i Yrittäjyys

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 8.3. Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

Yhdistystiedote 2/2016

Yhdistystiedote 2/2016 Yhdistystiedote 2/2016 Tärkeimmät: Jäsenjärjestöavustuksen raportointi 31.3. mennessä Uutta henkilökuntaa toimistolle Liiton kevätkokous järjestetään 9.4.2016 Iiris-keskuksessa Tässä yhdistystiedotteessa

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975. oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun

10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975. oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun 10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975 oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun ollessa 54.Kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani 2BMV,varapuheenjohtajana jatkaa Onni 2ET, sihteerina

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014. Kari Pessi

Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014. Kari Pessi Valtorin hallituksen vuosisuunnitelma 2014 Kari Pessi Hallituksen kokouksien asialista 04-06/2014 Huhtikuu: 11.4. 2014 klo 10.00-14.00 Järjestäytyminen TAE2015 Työjärjestys luonnos Toimitusjohtajan valintamenettely

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Stadin tarhaajien ensimmäiseen toimintavuoteen on sisältynyt paljon toiminnan suunnittelua ja oman toimintaympäristön etsintää. Uusia avauksia erilaisten toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 22.10.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 22.10.2007 1(5) Aika 26.9.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen, taloudenhoitaja Olli

Lisätiedot

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001

ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Tiedustelut Pirjo Ylöstalo, puh. 020 434 1390 14.2.2002 s-posti pirjo.ylostalo@kela.memonet.fi ASUMISEN TUET KELASTA JOULUKUUSSA 2001 Joulu- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. joulukuusta 2001 2001 kuusta,%

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki

PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki PrePETS 2016 Kauniainen Mäntsälä - Helsinki KLUBISIHTEERIN AVAINTEHTÄVÄT PrePETS 2016 10.2. 16.2. - 18.2.2016 Tiedosta tehtäväsi ja vastuusi Keskity olennaiseen Pidä klubisi pyörimässä TITLE 2 Klubisihteerin

Lisätiedot

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä. VEROTILITYKSET VUONNA 2016 Kunnanhallitus 15.2.2016 ( 20): Tammikuun verotulotilitys oli kaikkiaan 4,9 % parempi kuin vuonna 2015. Kunnallisveron osalta tilitys oli 3,7 % ja yhteisöverotulon osalta 24,0

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89.

Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. 1 SUOMALAISEN NAISLIITON ALATORNION OSASTO R.Y. VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Vuosi 2014 oli Alatornion osaston 107. toimintavuosi. Jäseniä oli vuoden lopussa 89. Osaston toiminta oli aktiivista

Lisätiedot

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2015

Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2015 Houhajärvi ry VUOSIKERTOMUS 2015 Houhajärvi 2015 yhdistyksen kuudestoista toimintavuosi Vedenkorkeus (Liite 1) Vuosi 2015 oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin pato oli toiminnassa. Uusi pato näyttää

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

17.8.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015

17.8.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015 Aika: Maanantai 17.8.2015 Kello 16:53-20:31 Paikka: Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot