Tutkimusohjelmamuistio (Kaupunkitutkimus)

Transkriptio

1 Tutkimusohjelmamuistio (Kaupunkitutkimus) ESIPUHE Tiedeyhteisö ja useat eri ministeriöt ovat 1990-luvun puolivälistä lähtien ilmaisseet kiinnostuksensa kaupunkitutkimuksen järjestämiseksi laajemman tutkimusohjelman puitteissa. Ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunta päätti kokouksessaan asettaa kaupunki/yhdyskuntapoliittista tutkimusta valmistelevan työryhmän. Työryhmä laati muistion Ehdotus kaupunkitutkimusohjelmaksi, jonka pohjalta Suomen Akatemian hallitus päätti kokouksessaan kaupunkitutkimusohjelman aloittamisesta vuonna Kaupunkitutkimusohjelman tarkoituksena on koordinoida monitieteistä kaupunkitutkimusta tavoitteenaan tulkita ja ymmärtää kaupungistumisen kansallisia ja kansainvälisiä prosesseja, kaupunkimuutoksen tuomia ongelmia sekä Euroopassa tapahtuvaa kaupunkien verkostoituvaa kehitystä oman kaupunkipolitiikan luomiseksi. Tutkimusohjelmaan osallistuvat Akatemian ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunta, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta sekä luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta. Tämän lisäksi kahdeksan ministeriötä ja Suomen Kuntaliitto osallistuvat ohjelman suunnitteluun, toteuttamiseen ja rahoitukseen. Akatemian hallitus asetti kokouksessaan ohjelmaryhmän valmistelemaan kaupunkitutkimusohjelmaa. Ohjelmaryhmän puheenjohtajaksi nimettiin apulaisprofessori Terttu Pakarinen (YL-toimikunta) ja varapuheenjohtajaksi professori Marjatta Hietala (KY-toimikunta). Ohjelmaryhmän muiksi jäseniksi tulivat kaupunkitutkimuspäällikkö Kauko Aronen (Suomen Kuntaliitto), tutkimusjohtaja Timo Filpus (työministeriö), erikoistutkija Ilpo Kokko (opetusministeriö), tutkimusjohtaja Pekka Korvenmaa (KY-toimikunta), kehittämispäällikkö Ilppo Niemi (ympäristöministeriö), apulaisprofessori Riitta Smeds (LT-toimikunta), ylitarkastaja Heli Saijets (sisäasiainministeriö), tutkimuspäällikkö Jouko Torasvirta (kauppa- ja teollisuusministeriö), maaseutuneuvos Eero Uusitalo (maa- ja metsätalousministeriö), neuvotteleva virkamies Raisa Valli (liikenneministeriö), apulaisosastopäällikkö Reijo Väärälä (sosiaali- ja terveysministeriö) sekä professori Pentti Yli- Jokipii (YL-toimikunta). Ryhmän työskentelyyn osallistuvat Suomen Akatemiasta ylitarkastaja Tiina Forsman sekä tiedesihteerit Risto Andberg ja Tuula Pitkänen. Ohjelman koordinaattori on dosentti Harri Andersson Turun yliopistosta. 1. TAUSTA Koko maailmassa on tapahtumassa nopea alue- ja väestörakenteen muutos, joka näkyy voimakkaana kaupungistumisena. Muutosten syyt vaihtelevat maasta toiseen, mutta perustavat ongelmat ovat yhteiset. Yhteiskuntien alueellinen ja hallinnollinen rakenne muuttuu väistämättä. Perinteisissä teollisuusmaissa, joissa jälkiteollinen rakennemuutos on jo pitkään ollut käynnissä, kansallisvaltion rajoissa tapahtuva säätely muuttuu alueiden ja kaupunkien väliseksi avoimeksi kilpailuksi. Valtioiden sisäisen kaupunkijärjestelmän hierarkiat murtuvat ja kaupungit verkottuvat keskenään kansainväliseen kenttään uudenlaisten kilpailuehtojen vallitessa. Kaupungit avautuvat uudella tavalla myös maailmanlaajuisten muuttoliikkeiden vaikutuksesta. Käsitykset kaupungista, kaupunkielämästä ja näiden taustalla olevista toimijoista ovat muuttumassa. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana, 1980-luvun puolivälistä lähtien länsimaissa on

2 keskusteltu muutosten vyörystä, joka on koskettanut yhteiskuntaelämää sen monilla sektoreilla. Tätä muutosta on haluttu luonnehtia siirtymisenä teollisesta (modernista) jälkiteolliseen (postmoderniin) aikakauteen. Kaupunkitutkimuksessa nämä sosiaalisten, kulttuuristen ja spatiaalisten muutosten yhteensattumat on yleisesti kytketty käsitteeseen postmoderni kaupunki. Modernia ja postmodernia kaupunkia koskevista ristiriitaisista käsityksistä huolimatta on mahdollista tehdä erilaisia tulkintoja kaupunkirakentamisen uudesta logiikasta, jota säätelevät erilaiset, kaupungin olemusta muuttavat tuottamisen ja kuluttamisen trendit. Tuottamisen trendit liittyvät taloudelliseen muutokseen, jonka taustalla ovat kaupunkien kansainvälistymiskehityksen haasteet, yritysten uudenlaiset sijaintipäätökset, ammattirakenteen muutokset, taloudellinen polarisoituminen sekä osittainen informaalisuuden kasvu. Kaupunkirakentamisessa tämä on näkynyt kasvavana yhdentymisenä kehitysyhtiöiden, rakennusyhtiöiden, kiinteistösijoittajien ja arkkitehtuurin käytäntöjen välillä. Samalla julkisen ja yksityisen sektorin väliset sopimukset ovat lisääntyneet ja nopeuttaneet kaupunkimaan kehittämistä. Tuottamisen uusiin trendeihin kuuluvat myös jatkuva erilaistuminen ja siihen liittyvä paikkojen markkinointi, joka näkyy mm. erityisalueiden syntymisenä kaupunkeihin. Kuluttamisen trendit liittyvät puolestaan sosiokulttuuriseen muutokseen. Sen taustalla ovat demografisten ja elämäntyylien muutosten lisäksi paikan ja markkinoiden uudelleenarviointi. Suomi kohtaa länsieurooppalaisia maita myöhemmin "uuden kaupungistumisaallon". Tämä merkitsee Suomen kytkeytymistä Euroopan kaupunkiverkkoon tavalla, joka edellyttää menestymisen kannalta perusteltua ja tietoista kaupunkipolitiikkaa. Kaupunkijärjestelmä ja sen muutoksen ymmärtäminen on ratkaisevaa yhteiskunnan kaikinpuolisen selviytymisen kannalta. Kaupungit synnyttävät uusia innovaatioita ja resursseja. Uutta kaupunkipolitiikkaa voidaan kehittää vain, jos kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät ymmärretään. 2. KAUPUNKITUTKIMUKSEN LUONNE Kaupunkitutkimus on monen eri tieteenalan kiinnostuksen kohteena. Kaupunkitutkimus käsittää eri oppiaineita humanistisista, teknisistä ja yhteiskuntatieteistä. Monialaisuudesta johtuen kaupunki voi tutkimuskohteena määrittyä monella tavalla. Eräitä keskeisiä ongelma-alueita 1990-luvun kaupunkitutkimuksessa ovat olleet kaupunki "alueena" (levittäytyminen, sisäinen rakenne, kaupunkiympäristö), taloudelliset kysymykset (kaupunkitalouden tulevaisuus ja verkostoituminen), sosiaaliset ongelmat (työttömyys, segregaatio, syrjäytyminen, lähiö, turvattomuus), yleinen kaupunkikehitys (kaupungistumisprosessi) sekä kaupunkien uudistuminen ja uuden identiteetin etsintä. Monialaisuus on merkinnyt myös kaupunkitutkimuksen hajanaisuutta. Kaupunkitutkimuksen hajanaisuus on tutkimuksen näkökulmasta lähinnä suomalainen ilmiö. Muualla "Urban Studies" on selkeämmin hahmottuva tutkimusalue, jolla on omat tutkimuskeskuksensa ja julkaisufooruminsa. Suomessa "Urban Studies" -tyyppinen tutkimus jakautuu useiden eri yliopistojen ja korkeakoulujen tiedelaitoksille, joilla saattaa olla hyvinkin pitkät perinteet alan perustutkimuksessa. Kaupunkitutkimuksen teemoja on enenevässä määrin tullut esille myös korkeakoulujen yhteydessä ja niistä irrallaan toimivissa tutkimuslaitoksissa, joissa painotus on puolestaan ollut kaupunkeihin kohdistuvassa soveltavassa tutkimuksessa. Kaupunkitutkimukseen suuntautuvia näkökulmia on nähtävissä myös eri ministeriöiden viimeaikaisissa strategisissa suunnitelmissa ja työryhmissä (kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä ja yhdyskuntatutkimuksen yhteistyöryhmä), joissa on mm. käsitelty kaupunkikehityksen ongelmia, tutkimuksen nykyistä tilaa ja tarvittavia kehittämistoimia.

3 Tutkimusohjelmiin liittyen kaupunkitutkimusta on Suomen Akatemiassa tuettu "Yhdyskuntien tuleva kehitys" -tutkimusohjelmassa, joka toteutettiin vuosina Ohjelma ajoittui vaiheeseen, jolloin jälkiteollinen yhdyskuntien uudelleenrakenteistuminen oli alkanut. Sen jälkeen uusien ongelmien kenttä on kasvanut räjähdysmäisesti. "Yhdyskuntien tuleva kehitys" -ohjelmasta saatiin myönteisiä kokemuksia perus-, soveltavan ja sektoritutkimuksen yhteistyöstä sekä vuoropuhelusta tutkimuksen, hallinnon ja päätöksenteon välillä. Yhdyskuntatutkimuksellisia osioita on sisältynyt myös laajaan "Kestävän kehityksen -tutkimusohjelmaan" sekä "Ekologisen rakentamisen" -tutkimusohjelmaan. Näissä ohjelmissa on koordinointi ollut kuitenkin varsin väljää, eikä niissä ole ollut kaupunkitutkimusta yhdistäviä teoreettisia ytimiä. Kaupunkitutkimuksen nykyisen luonteen kannalta korostuu itse tutkimuksen kansainvälistyminen. Euroopan kehityskulut uusine kaupunkijärjestelmineen synnyttävät uusia tutkimustilauksia, joihin suomalainenkin kaupunkitutkimus on jo vastannut. Eräillä kaupunkitutkimuksen aloilla eurooppalaisella (ja myös mannerten välisellä) verkostumisella on hyvinkin pitkät perinteet, toiset ovat vasta luomassa yhteyksiä. Tutkimuksen kansainvälistymiseen on liittynyt olennaisesti vertailevan tutkimuksen tarve, jonka merkitystä korostetaan sekä maiden välisissä tutkijaryhmissä että valtioiden välisessä kanssakäymisessä. 3. TUTKIMUSOHJELMAN TAVOITE Tutkimusohjelman tavoitteena on tuottaa tietoa meneillään olevista kaupunkikehityksen muutoksista, jotka liittyvät kaupunkien kansainvälistymiseen, uuteen kaupunkipolitiikkaan ja hallintatapoihin, uuteen kaupunkitalouteen, kaupunkielämään sekä kaupunkien alue- ja ympäristökehitykseen. Tutkimusohjelma pyrkii lisäksi muutoksen analyysissa ennakoimaan kaupunkien tulevaa kehitystä ja luomaan näkökulmia, joita tarvitaan yhdyskuntien suunnittelussa ja niitä koskevassa päätöksenteossa sekä erilaisten ratkaisumallien valinnassa. Keskeistä on nähdä kaupunki yhteiskunnallisten muutosten kohteena tai niiden vaikuttajana, mikä edellyttää tutkimukselta "kaupungin itsensä" problematisointia ja yhteyttä kaupunkiteoreettiseen tutkimusperinteeseen. Kaupunki on ilmiönä monialainen, mikä merkitsee useiden eri tieteenalojen ja tutkimusintressien mahdollisuutta tehdä kaupunkitutkimusta. Tutkimusohjelma korostaakin monitieteisen lähestymistavan tärkeyttä. Erityistä mielenkiintoa on hankkeilla tai konsortioilla, jotka pyrkivät muodostamaan tietystä kaupunkiongelmasta kokonaiskuvan joko pitkällä tai lyhyellä aikavälillä ja tuottamaan siitä tuloksia monialaisen tutkimuksen kautta. Tutkimusohjelmaan voidaan sisällyttää hankkeita, jotka käsittelevät kriittisesti kaupunkikehityksen ongelmia, joiden tutkimusaiheilla on yhteyksiä kehityksessä esille nouseviin kaupunkipolitiikan kysymyksiin ja jotka suuntautuvat tulevaisuuden kaupunkiongelmiin. Kaupunkitutkimusohjelmaan valittavien hankkeiden tulee olla tutkimusasetelmiltaan sellaisia, että ne tuottavat alan perustutkimustietoa ja luovat mahdollisuuksia tutkijakoulutukseen. Tutkimusohjelma pyrkii tukemaan hankkeisiin sisällytetyn, väitöskirjoihin tähtäävän tutkijakoulutuksen lisäksi "post doc" -koulutusta, minkä kautta on mahdollista suunnata tohtorikoulusta elinkeinoelämän ja hallinnon tarvitsemille aloille. Hankkeet voivat myös hyödyttää päätöksentekoa esittämällä sovellettavaa tietoa tai ehdotuksia käytännön kaupunkiongelmien ratkaisemiseksi. Tätä tavoitetta palvelee ehkä parhaiten tutkimusaiheiden käsittely monialaisesti ja eri tieteenalojen näkökulmista. Tiettyä kokonaisuutta tai teemaa eri näkökulmista tarkasteleva tutkimus voi olla sekä kysymyksenasetteluiltaan että menetelmällisesti innovatiivista ja tuoda tutkimukseen jo sen alkuvaiheessa mahdollisuuden saada uuteen kaupunkipolitiikkaan sovellettavaa

4 tietoa. Hankkeille on myös eduksi, jos niiden tutkimusaihe on kansainvälisesti kiinnostava tai jos sillä on yhteyksiä kansainväliseen kaupunkitutkimukseen. Kaupunkitutkimusohjelma on kohdennettu allaoleviin teema-alueisiin, joita voidaan lähestyä eri tieteenalojen näkökulmista. Teemojen valinnassa on kiinnitetty huomiota kaupunkitutkimuksen perinteeseen, erilaisten lähestymistapojen mahdollisuuksiin, eri aikavälillä tapahtuneisiin kaupungin muutosilmiöihin sekä kaupunkikehityksen ajankohtaisiin ongelmiin. Teema-alueista kolme ensiksi mainittua painottaa enemmän kaupunkijärjestelmän, alueen ja kaupunkitilan näkökulmaa, kolme viimeksi mainittua puolestaan kaupunkikehityksen taustalla olevia toimijoita. Teema-alueet eivät ole toisiaan poissulkevia ja niitä voidaan tutkimushankkeissa käsitellä myös vuorovaikutteisesti. Kunkin teema-alueen kohdalla esitetyt kysymykset kuvaavat teemoihin sisältyviä ongelmanasetteluja ja ovat luonteeltaan viitteellisiä. 4. TUTKIMUSOHJELMAN TEEMA-ALUEET 4.1. Kaupunkien ja kaupunkijärjestelmän kansainvälistyminen Kaupungit ja niiden muodostamat kaupunkiseudut ovat integraation ja globalisoitumisen myötä avoimessa vuorovaikutuksessa ja kilpailussa kansainvälisillä markkinoilla. Kaupunkien ja kaupunkijärjestelmän kansainvälistymisen ja niiden toimintaympäristöissä tapahtuneiden muutosten vuoksi myös kansallinen kaupunkijärjestelmä ja sen kehitysdynamiikka muuttuvat. Samalla kaupunkien välinen kansallinen ja ylikansallinen kilpailu saa uusia muotoja. Millainen merkitys Suomen pienistä ja keskisuurista kaupungeista koostuvalla kaupunkijärjestelmällä ja sen taustalla olevan tuotantorakenteen asettamilla reunaehdoilla on eurooppalaisessa alue- ja rakennepolitiikassa? Miten todellisia kaupunkiverkot ovat muuttuvassa kaupunkijärjestelmässä ja millaisia kaupunkiverkkoja Suomessa ja Suomen lähialueilla (Itämeren alue) on syntymässä? Kilpailua voidaan pitää kaupunkikehityksen jatkuvana muutosvoimana. Kilpailu ei liity ainoastaan yksittäisiin kaupunkeihin, vaan myös mahdollisiin kaupunkiverkkoihin. Mitkä tekijät vaikuttavat absoluuttisten etujen hankkimiseen kaupunkien välisessä kilpailussa ja miten kaupunkien uudet kansainväliset kilpailuasetelmat muotoutuvat tulevaisuudessa? Mitä esteitä suomalaisten kaupunkien verkostoitumiselle on olemassa? Millaiset toimijat ovat olleet vaikuttamassa pitkällä aikavälillä kaupunkijärjestelmän muotoutumisessa? 4.2. Kaupunkien alueellisuus ja vuorovaikutus ympäristönsä kanssa Kaupunkien aluekehitystä voidaan tarkastella yksittäisen kaupungin kasvuna ja rakenteellisina muutoksina seudullisessa ja välittömässä ympäristössään. Kaupungin vuorovaikutus ympäristönsä kanssa saa jatkuvasti uusia muotoja. Vuorovaikutus kytkee kaupunkia ympäröivän maaseudun kaupunkiin monien erilaisten toimintojen kautta ja luo uusia käsityksiä kaupunkimaisuudesta (kuten "kaupungin maaseutu"), samoin se eriyttää maaseutua ("kaupungin läheinen maaseutu"). Yhtenä vuorovaikutuksen muotona on 1980-luvun lopulta lähtien nähty seutuistumiskehitys, jossa kaupungit ovat menettäneet kasvupotentiaaliaan ympäröiville maaseutualueille. Tämä on erityisesti näkynyt kaupunkien väestökehityksessä: ihmiset ovat muuttaneet kaupunkien ulkopuolisille maaseutualueille säilyttäen kuitenkin yhteyksiä kaupunkiin työpaikkojen, koulutuksen ja erilaisten palvelujen käytön välityksellä. Viime vuosina kaupunkien ja niiden ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa on ollut uudelleen nähtävissä keskushakuisuutta. Kaupungin ja maaseudun välinen vuorovaikutus ei rajoitu ainoastaan niiden keskinäisiin muuttovirtoihin ja työssäkäyntiin. Keskeisiä vuorovaikutuksen muotoja voivat myös olla yritysten

5 verkostoituminen ali- ja osahankintatoimintoina, suoramarkkinointi, työmarkkinoiden osaaikaistuminen ja lohkoistuminen, tietoyhteiskunnan mahdollistama etätyö ja koulutus sekä seudullisten palvelujen järjestäminen. Miten nämä ja muut mahdolliset vuorovaikutuksen muodot kehittyvät tulevaisuudessa ja miten niitä voidaan tarkastella yhteisinä kaupunki- ja maaseutupoliittisina ohjelmina ja kehittämishankkeina? Kaupungin kasvu välittömässä ympäristössään ja siihen liittyvä kaupunkirakenteen muutos ovat olleet jatkuvasti esillä yhdyskuntasuunnitteluun liittyvissä keskusteluissa. Käsitykset tiiviistä ja harvasta kaupungista on yhdistetty "ekologiseen yhdyskuntarakenteeseen" ja yleisemmin kestävän kehityksen teemoihin. Yhteiskuntatieteellisesti painottuneessa kaupunkitutkimuksessa on puhuttu myös "ekologisesta modernisaatiosta", jonka yhtenä lähtökohtana on ollut löytää tasapaino kaupunkikehityksen materiaalisten ja ympäristöarvojen välille. Millaisia yhdyskuntarakenteellisia muutoksia tulevassa kaupunkikehityksessä on nähtävissä? Mitkä tekijät ja toiminnot hallitsevat näitä muutoksia ja miten ne ovat yhdistettävissä hyvään kaupunkiympäristöön? 4.3. Kaupunkitilan uusi käyttö Nykyisessä kaupunkikehityksessä on taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia muutostrendejä, joilla kaikilla on uudenlaisia vaikutuksia kaupunkitilaan sen erilaisissa merkityksissä. Muutoksen selityksiä on etsitty maailmanlaajuisesta integraatiosta, jossa kaupungit on pakotettu löytämään uusi ja kilpailukykyinen rooli entisen, modernissa yhteiskuntakehityksessä tuotetun roolin tilalle. Kaupunkien ilme ja imago muuttuvat voimakkaasti liittyen mm. kaupunkikeskustojen taantuvaan kehitykseen ja palvelukuolemiin, kaupunkisaneeraukseen ja kaupunkiuudistuksen erilaisiin hankkeisiin, kaupungin reunoille syntyviin uusiin kaupunkitoimintoihin sekä liikenne- ja liikkumisympäristöihin. Kaupunkitiloja otetaan haltuun uusin tavoin ja paikoille annetaan uusia merkityksiä. Uusista kaupunkitiloista tyypillisiä ovat kulutusalueet, jotka perustuvat kauppakeskusten rakentamiseen joko kaupunkien keskustoihin tai selvästi niiden ulkopuolelle. Lähtökohtana on ollut ajatus kuluttamisen muutoksesta vanhasta massayhteiskunnasta "yksilöllisempään" suuntaan. Toisen ryhmän muodostavat "teknotilat", joiden taustalla on kaupunkiyhdyskunnan pyrkimys muuttaa "vanhaa" teollista olemustaan korkean teknologian ja joustavien tuotantokäytäntöjen vaatimusten mukaisesti. Uuden kehityksen kaupunkitilat voivat liittyä myös kansainvälistymiseen, informaatioyhteiskuntaan, matkailuun ja urheiluun sekä erilaisiin kulttuurimuutosta ilmentäviin tekijöihin. Kaupunkitilojen uusi käyttö osoittaa myös niiden taustalla olevien toimijoiden joukon kasvua ja erilaistumista. Osa toimijoista on vaikuttanut kaupunkiin pitkällä aikavälillä ja etsinyt vain uusia muotoja yhteiskuntakehityksen eri vaiheissa. Osalla toimijoista on puolestaan voinut olla varsin lyhytaikainen vaikutus kaupunkimuutoksen taustalla. Mitkä ovat kaupunkitilan uuden käytön vaikutukset kaupunkirakentamiseen ja kaupunkikuvaan? Miten historiallinen ydinkeskusta ja vanhat kulttuuriympäristöt sopeutuvat kaupunkitilan uuteen käyttöön? Millaisia kehittämisohjelmia ja toimijoita on uuden kaupunkitilan tuottamisen taustalla ja miten voidaan hallitusti suhteuttaa toisiinsa kaupunkitilaan uusia merkityksiä tuottavat prosessit ja paineet fyysisen ympäristön ohjausjärjestelmien muuttamiseksi? Mikä on julkisen ja yksityisen suhde uusien kaupunkitilojen tuottamisessa ja kuluttamisessa? 4.4. Kaupunkielämän uhkatekijät ja mahdollisuudet

6 Kaupunkien merkitys ihmisten asuin- ja elinympäristönä kasvaa jatkuvasti. Samalla kasvavat hyvää kaupunkielämää uhkaavat ongelmat ja häiriöt. Näitä kysymyksiä on nostettu esille mm. sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen aikaansaamiseksi kaupungeissa. Teollisen yhteiskunnan muovaama väestöprofiili ja kaupunkiväestön koostumus ovat muuttuneet monimuotoisemmaksi ja samalla sosiaalisesti eriytyneemmäksi. Tämä merkitsee arkielämän uudenlaista organisoitumista ja muutoksia perinteisissä kaupunkitoiminnoissa. Sosiaalisten ongelmien alueelliset kasautumat ovat siirtymässä haja-asutusalueilta kaupunkeihin, mikä merkitsee polarisoitumiskehityksen jatkumista kaupungin sisäisessä rakenteessa. Perinteiset sosiaalisen rakenteen ongelmat, kuten segregaatio ja syrjäytyminen kytkeytyvät uudella tavalla kaupunkikehitykseen ja tuottavat erilaisia ilmenemistapoja kaupunkitilassa. Kaupungeissa kasvanut työttömyys, sen pitkittyminen ja sitä seuraava syrjäytyminen ovat uudella tavalla keskittyneet kaupunkeihin ja vaikuttaneet niissä hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Turvattomuuden lisääntymistä on selitetty myös kaupungin infrastruktuuriin liittyvänä ilmiönä. Monet kaupunkielämää uhkaavista tekijöistä on liitetty lähiöiden kehitykseen. Missä määrin erilaiset sosiaaliset ongelmat ovat keskittymässä kaupunkeihin, miten ne liittyvät kaupunkimuutokseen ja mitä niiden ehkäisemiseksi tai hoitamiseksi on mahdollista kaupunkikehityksen osana tehdä? Miten kaupunkielämän uhkatekijät ovat osa erilaisten kaupunkiyhdyskuntien tulevaa kehitystä? Mitä paikallisuus kaupungeissa merkitsee sosiaalisena ja toiminnallisena käsitteenä ja miten se on uhattuna? Miten erilaiset kaupunkialueet säilyttävät, menettävät tai luovat vetovoimaisuutta asuinpaikkoina? Millaisia kaupunkielämän uusia muotoja on nähtävissä? Miten etniset kulttuurimuutokset näkyvät suomalaisissa kaupungeissa, mitä ongelmia ne tuottavat ja mikä on niissä piilevä kehityspotentiaali? Miten kaupunkielämän erilaiset muutokset näkyvät pitkän aikavälin kehityksessä? 4.5. Kaupungit innovatiivisina toimintaympäristöinä Kaupungit ovat olennaisia globalisoituvalle taloudelle. Niitä tarvitaan, koska niillä on tietorakenne ja kyky sekä synnyttää että levittää keskustelua taloudellisesta 'ilmastosta' ja liike-elämän strategioista. Kaupunkien avaintoiminnot (ja avaintoimijat) keräävät informaatiota, vakiinnuttavat ja ylläpitävät kasvukoalitioita sekä seuraavat erilaisia sopimuksia. Tuottamalla spesialisoitunutta tietoa, jolla esimerkiksi hallitaan informaation ja teknologian uusia käyttömuotoja, kaupungeilla on kyky edistää innovaatioita ja toimia myös innovaatioiden lähteinä. Tulevan kaupunkikehityksen arvioinnissa on tärkeää tietää, mitkä tekijät ovat välttämättömiä tai riittäviä turvaamaan kaupungin innovaatiojärjestelmän dynaamisuus. On tärkeä myös tutkia kulttuuristen tekijöiden, kommunikaation ja liikkuvuuden merkitystä ja ajallista ulottuvuutta innovaatioympäristöjen muodostumisessa. Kaupungeissa on rakentumassa uusi, teollisuuden jälkeinen elinkeinoperusta. Yhteisöt rakentuvat uudelleen, infrastruktuuria rakennetaan uusille palveluille ja julkinen sektori saa uusia merkityksiä. Kulttuuripolitiikasta on 1980-luvun alusta lähtien tullut entistä merkittävämpi taloudellisen ja ympäristöön kohdistuvan kaupunkiuudistuksen osatekijä useissa kaupungeissa. Taloudellisessa muutoksessa monien kaupunkien päätöksentekijät ovat nähneet kulttuuritoiminnot arvokkaaksi työkaluksi erilaistettaessa teollisuuden jälkeistä paikallista taloudellista perustaa. Kaupunkipolitiikassa 1980-luvulla alkaneet strategiat ovat korostaneet paitsi poliittista konsensusta ja julkis-yksityisen kumppanuuden merkitystä, myös kulttuuriprojektien merkitystä kaupungin imagon edistämisessä ja kulttuurin yhteyttä taloudelliseen kehitykseen. Mikä on erilaisten palvelujen merkitys rakennettaessa positiivisia kaupunki-imagoja, kehitettäessä turismiin liittyvää

7 teollisuutta, houkuteltaessa kaupunkiin ulkopuolisia investointeja ja lujitettaessa kaupunkien kilpailuasemaa? Tarjoaako kulttuuriteollisuus pitkäkestoisen kasvuimpulssin kaupunkien elinkeinoelämälle? Miten kaupunkikulttuurin omaehtoisuus ja siihen liittyvät alakulttuurit näkyvät suomalaisissa kaupungeissa ja miten ne voivat toimia innovatiivisina ympäristöinä? 4.6. Uusi kaupunkitalous ja kehityksen ohjaus Kaupunkien ja kaupunkiseutujen hallinnoinnille ja kehityksen ohjaamiselle asettuu uudessa avoimen kilpailun tilanteessa uusia haasteita. Kaupunkiseudut ovat integraation ja globalisoitumisen myötä avoimessa vuorovaikutuksessa ja kilpailussa kansainvälisillä markkinoilla, mikä supistaa julkisen talouden mahdollisuuksia vaikuttaa kehitykseen. Väestörakenteen, sosiaalisten ja elinkeinorakenteen muutosten hallinta edellyttää uusia paikallishallinnon strategioita. Yhdyskuntien suunnittelu saa (mm. ympäristökysymyksiin liittyen) uusia painotuksia ja päätöksenteon mekanismit ja merkitykset muuttuvat. Tarve erillisen kaupunkipolitiikan harjoittamiseen on käynyt eurooppalaiseen tapaan ilmeiseksi myös Suomessa. Tähän on vaikuttanut kilpailun lisääntymisen lisäksi talouselämän kansainvälistyminen, palvelu- ja tietoyhteiskunnan voimakas kasvu sekä taloudellisen integraation aiheuttama tuotantopanosten liikkuvuuden kasvu. Tämä korostaa kaupunkien merkitystä taloudellisen kehityksen kasvualustoina. Uuden kaupunkipolitiikan yleisiksi tavoitteiksi tulevat kansalaisten materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistäminen ympäristöä kunnioittavalla tavalla. Taloudellisen tehokkuuden, sosiaalisen koheesion ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat nousemassa suomalaisessa kaupunkipolitiikassa aiemmin korostettujen hyvinvointivaltion oikeudenmukaisuustavoitteiden rinnalle. Miten suomalainen kaupunkipolitiikka voi parhaiten toimia kasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn edistäjänä? Miten voidaan parhaiten yhdistää uusia hallintamenetelmiä ja säätelyn muotoja? Millaisia vaikutuskanavia ja riippuvuussuhteita uudessa kaupunkipolitiikassa syntyy, mitä ne ovat laadullisesti ja määrällisesti ja miten ne vaikuttavat kaupungin tulevaan olemukseen? Miten erilaiset infrastruktuuriratkaisut toimivat uuden kaupunkipolitiikan välineenä ja miten ne palvelevat kaupungistumisen hyötyjä ja kestävän kehityksen tavoitteita? Mikä on julkisen ja yksityisen suhde uudessa kaupunkipolitiikassa? 5. TUTKIMUSOHJELMAN TOTEUTTAMINEN Kaupunkitutkimusohjelma on kolmivuotinen ajoittuen vuosille Ohjelma on Suomen Akatemian koordinoima ja sen toteuttavat Suomen Akatemia (kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta, luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta sekä ympäristön ja luonnonvarojen tutkimuksen toimikunta), kahdeksan ministeriötä (kauppa- ja teollisuusministeriö, liikenneministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, opetusministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö ja ympäristöministeriö) sekä Suomen Kuntaliitto. Ohjelma on suunniteltu kansainvälisesti arvioitavaksi vuoden 2001 aikana. Hakumenettely on kaksivaiheinen, jolloin hakuprosessin ensimmäisessä vaiheessa tutkimusryhmiltä tai konsortioilta pyydetään Suomeen Akatemiaan lähetettävät alustavat tutkimussuunnitelmat (aiesuunnitelmat) viimeistään mennessä. Näiden aiesuunnitelmien perusteella Akatemian nimeämä kaikkien rahoittajatahojen edustajista koostuva ohjelmaryhmä tekee esityksen niistä hankkeista, joista pyydetään yksityiskohtaiset tutkimussuunnitelmat mennessä. Päätöksen jatkoon pääsevistä hankkeista tekee ohjelmajaosto, joka koostuu ohjelmaryhmään kuuluvista Suomen Akatemian tieteellisten toimikuntien jäsenistä. Lopullisia rahoituspäätöksiä tehtäessä hakemusten ansiona pidetään korkeatasoisen tieteellisen sisällön ja tutkimusohjelman tavoitteiden täyttymisen lisäksi mm. tutkimusryhmän monipuolisuutta ja tieteellisyyttä, hyviä

8 kansainvälisiä yhteyksiä sekä tulosten sovelluskelpoisuutta. Ensimmäisessä hakuvaiheessa kaupunkitutkimusohjelmaan osoitetut aiesuunnitelmat toimitetaan Suomen Akatemian kirjaamoon klo mennessä. Aiesuunnitelma voidaan kirjoittaa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Aiesuunnitelman maksimipituus on 5 sivua ja se toimitetaan 20 kappaleena (originaali ja 19 kopiota). Aiesuunnitelman liitteeksi tulee tutkimuksen vastuuhenkilön ansio- ja julkaisuluettelo (vain originaali yhtenä kappaleena). Aiesuunnitelma on vapaamuotoinen kuitenkin siten, että suunnitelman ensimmäiseltä sivulta tulee ilmetä seuraavat seikat: - tutkimusohjelman nimi - tutkimuksen vastuuhenkilö (sukunimi, etunimi, syntymäaika) - vastuuorganisaatio (yliopisto, laitos) - yhteystiedot (osoite, puhelin, faksi, sähköposti) - mihin ohjelman teema-alueeseen (-alueisiin) hakemus kuuluu - tutkimusaihe (suomen tai ruotsin sekä englannin kielellä) - tutkimuksen aikataulu - haettava rahoitus vuosittain eriteltynä - mikäli hakemus kuuluu konsortioon, on mainittava konsortioon kuuluvat muut hakemukset (tutkimusaihe, vastuuhenkilö, yhteystiedot) Tutkimussuunnitelmasta tulee ilmetä tutkimuksen tavoitteet, sisältö, tärkeimmät menetelmät, mahdolliset yhteydet muuhun tutkimukseen sekä saatava hyöty ja merkitys kaupunkitutkimuksen kannalta hankkeen yhteydessä tapahtuva tutkijankoulutus Toisessa hakuvaiheessa pyydetään jatkoon päässeistä aiesuunnitelmista yksityiskohtaiset hakemukset mennessä. Niille tutkimusryhmille tai konsortioille, joilta tullaan aiesuunnitelman perusteella pyytämään varsinaiset hakemukset, lähetetään tarkemmat ohjeet toisesta hakuvaiheesta. Toiseen hakuvaiheeseen hyväksytyt hankkeet tekevät varsinaiset hakemuksensa Suomen Akatemialle. Varsinainen hakemus laaditaan englanniksi Akatemian hakulomakkeelle. Hakemukset lähetetään arvioitavaksi kansainvälisille asiantuntijoille. Päätökset tehdään siten, että tutkimushankkeet voivat alkaa aikaisintaan Ohjelmaa koskeviin tiedusteluihin vastaavat ohjelman koordinaattori dosentti Harri Andersson (puhelin , faksi , sähköposti harri.andersson@utu.fi) sekä Suomen Akatemian hallintovirastossa tiedesihteeri Risto Andberg (puhelin , sähköposti risto.andberg@aka.fi), ylitarkastaja Tiina Forsman (puhelin , sähköposti tiina.forsman@aka.fi) ja tiedesihteeri Tuula Pitkänen (puhelin , sähköposti tuula.pitkanen@aka.fi). Tämän ohjelmamuistion saa Suomen Akatemian kirjaamosta, postiosoite PL 99, Helsinki, katuosoite Vilhonvuorenkatu 6, puhelin , faksi , sähköposti keskus@aka.fi. Muistio on myös nähtävissä Suomen Akatemian www-sivuilla osoitteessa