Taso 1: Vartiona otamme yhteyttä ulkomaalaisiin partiolaisiin sähköpostilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taso 1: Vartiona otamme yhteyttä ulkomaalaisiin partiolaisiin sähköpostilla"

Transkriptio

1 Taso 1: Vartiona otamme yhteyttä ulkomaalaisiin partiolaisiin sähköpostilla Tavoite: Tarpoja tutustuu ulkomaalaiseen partiolaiseen sähköpostin avulla. Tarpoja oppii vieraasta kulttuurista ja toisen maan partiotoiminnasta. Tarpoja saa luotua kontakteja ulkomaille esimerkiksi tulevaa jamboreeta tai Roverway:ta varten. Vartionjohtajan ohje: Jos haluatte ottaa yhteyttä johonkin partiolaiseen sähköpostilla, suunnitelkaa etukäteen, mitä haluatte kertoa omasta kulttuuristanne ja omasta partiotoiminnastanne. Harjoitelkaa partiosanastoa esimerkiksi valmistamalla vartion kanssa muistipeli, jossa on partiosanastoa englanniksi ja suomeksi ja pelatkaa sitä. Sen jälkeen voitte esimerkiksi ensin kirjoittaa suomeksi kirjettä ja joko itse tai luotsin avulla kääntää tekstin englanniksi. Etsikään yhdessä ulkomaalaisen sähköpostiosoite. Joku lippukunnassanne voi tuntea esimerkiksi jamboreen kautta jonkin ulkomaalaisen partiolaisen, johon voitte ottaa yhteyttä.

2 Taso 2: Keskustelen ulkomaalaisen partiolaisen kanssa netissä Tavoite: Tarpoja tutustuu ulkomaalaisiin partiolaisiin ja saa luotua kontakteja esimerkiksi seuraavaa jamboreeta tai Roverway:ta varten. Samalla tarpoja tutustuu vieraaseen kulttuuriin ja toisen maan partiotoimintaan. Tarpoja oppii myös kommunikoimaan reaaliaikaisesti englannin kielellä eikä takerru kielioppiin tai muihin virheisiin tärkeinä on saada viesti perille. Vartionjohtajan ohje: Chattailkää ulkomaalaisten partiolaisten kanssa. Kannattaa mennä osoitteeseen: Se on kansainvälinen partiolaisten chattailysivusto, jota on helppo käyttää. Teidän täytyy vain keksiä itsellenne nickname ja voitte keskustella kaikkien niiden partiolaisten kanssa, joita chatissa on sillä hetkellä. Teidän ei siis tarvitse etukäteen tuntea ketään ulkomaalaista partiolaista. Voitte harjoitella partiosanastoa esimerkiksi valmistamalla vartion kanssa muistipelin, jossa on partiosanastoa englanniksi ja suomeksi ja pelatkaa sitä. Myös osoitteessa voi chattailla partiolaisten kanssa. Nämä nettisivut ovat suomenkieliset, mutta vaativat sisäänkirjautumisen, ennen kuin pääsee chattailemään. Muita keskustelukanavia ovat: IRC, AIM, MSN ja Skype.

3 Taso 3: Kysymyksiä ja vastauksia Tavoite: Tarpoja oppii hyödyntämään luomiaan kontakteja netissä. Vartionjohtajan ohje: Vartionjohtaja antaa jokaiselle tarpojalle jonkin kysymyksen, johon heidän tulee selvittää vastaus internetin välityksellä ulkomaalaisilta partiolaisilta. Kysymysten kannattaa olla sellaisia, joihin saa vastauksen niiltä ulkomaalaisilta partiolaisilta, joihin on tason 1 tai 2 aikana tutustunut. Kysymykset voivat koskea esimerkiksi vieraan kulttuurin tai partiotoiminnan tapoja. Tämän tason voi myös yhdistää tasoon 1 tai 2.

4 Taso 4: Osallistun JOTI- tai JOTA-tapahtumaan Tavoite: Tarpoja tutustuu ulkomaalaisiin partiolaisiin ja oppii, millainen tapahtuma JOTI tai JOTA on. Vartionjohtajan ohje: JOTI on Jamboree On The Internet ja JOTA Jamboree On The Air. JOTI ja JOTA järjestetään joka vuosi lokakuun kolmas viikonloppu. JOTI-tapahtumaan osallistutaan internetissä, esimerkiksi ositteessa tai JOTA-tapahtumaan osallistutaan radioamatöörilaitteiden avulla. Lisätietoja JOTA:sta löytyy ositteesta Tietoa radioamatööreistä löytyy osoitteesta Samoilta sivuilta voit löytää radioamatöörien yhteystietoja (Radioamatöörikerhot > Valitse kerho > Löydät kerhon yhteystiedot), jotta voit pyytää apua JOTA:an osallistumiseen. Tapahtumien tarkoituksena on tutustua muihin partiolaisiin ja keskustella heidän kanssaan. JOTI:n ja JOTA:n kannattaa osallistua retkellä, koska tapahtumat järjestetään aina viikonloppuna.

5 Aktiviteetti: Partiomaailma Taso 1: Tutustumme partiohistoriaan Tavoite: Tarpoja oppii tuntemaan partion historiaa. Tarpoja tietää keskeisiä asioita B-P:stä, osaa kertoa Pyhän Yrjön tarinan ja tuntee muuta keskeistä partiohistoriaa. Vartionjohtajan ohje: Tutustukaa partion historiaan. Liitteenä ovat Pyhän Yrjön tarina, B-P:n tarina ja muuta keskeistä tietoa yleisestä partiohistoriasta ja Suomen partiohistoriasta. Voitte tehdä Pyhän Yrjön tarinasta näytelmän joko ihan muuten vaan tai sitten lippukunnan Yrjönpäiväjuhlaan. B-P:n tarinaa ja muita partiohistorian asioita voi opetella vaikka lautapelin muodossa. Ennen peliä luetaan yhdessä B-P:n tarina. Lautapelin joissain ruuduissa on kysymyksiä B-P:n tarinasta, joissain ruuduissa on tietoiskuja muusta partiohistoriasta, jossain ruuduissa voi olla kevennyksinä hauskoja tehtäviä (esim. hypi hyppynarua 15 hyppyä, laita suuhun 5 marie-keksiä ja sano Merry merry christmas ). Liitteet: Pyhän Yrjön tarina B-P:n tarina Yleinen partiohistoria ja Suomen partiohistoria

6 Pyhän Yrjön eli partiolaisten suojelupyhimyksen legenda Erään kerran Pyhä Yrjö saapui järven rantaan, Selena-nimiseen kaupunkiin. Tuossa järvessä asui silloin suuri ja kauhe löhikäärme, joka tappoi paljon kansaa, eikä kukaan voinut sille mitään. Kaupungin asukkaiden oli määrä antaa lohikäärmeelle joka päivä kaksi lammasta ruuaksi. Kun lampaat alkoivat loppua, alettiin lohikäärmeelle antaa toisen lampaan sijaan yksi ihminen päivittäin. Tuo onneton ihminen arvottiin, ja arpajaisten säännöt oli tehty sangen ankariksi. Se, jolle arpa lankesi, ei saanut asettaa itselleen sijaista, vaan hänen täytyi itse olla uhri. Niinpä erään kerran arpa osui kuninkaan tyttärelle, kuninkaan ainoalle lapselle. Kuningas tuli hyvin murheelliseksi ja sanoi: Tarjoudun ostamaan tyttäreni vapaaksi kullalla ja hopealla sekä antamaan puolet valtakunnastani. Mutta kansa vihastui ja huusi: Kaikki meidän lapsemme olet antanut lohikäärmeelle tämän itse asettamasi lain perusteella. Siksi sinun tulee pitää se, tai poltamme sinun linnasi. Silloin kuningas sanoi: Pyydän kahdeksan päivää lykkäystä. Tähän kansa suostui. Kun kahdeksan päivää oli kulunut, tuli kansa kuninkaan luo ja pyysi häntä luovuttamaan tyttärensä lohikäärmeelle. Kuningas sanoi: Hyvä on. Pukekaa tytär parhaimpiinsa ja asettakaa kultakruunu hänen kutreilleen. Tämän tapahduttua kuningas puhui suruissaan: Rakas tyttäreni, olin suunnitellut saavani naittaa sinut kunniaa ja ylpeyttä tunti jollekin mahtavalle kuninkaalle, mutta nyt minun täytyy antaa sinut kauhean lohikäärmeen ruuaksi. Voi minua, että minun täytyy kokea tämä päivä. Ja niin tytär vietiin järvelle odottamaan, että lohikäärme tulisi ja söisi hänet suuhunsa. Mutta tytön seistessä yksin ja onnettomana paikalle ratsasti urhea ritari Pyhä Yrjö. Pyhä Yrjö sanoi: Arvon neito, mitä merkitsee, että seisot täällä yksin ja onnettomana? Prinsessa vastasi: Ratsasta pian pois jalo nuorukainen, jos haluat säilyttää henkesi! Pyhä Yrjö vastasi: En pakene, ennen kuin kerrot mitä pakenen. Prinsessa: Tuosta järvestä tulee kauhea lohikäärme, joka syö minut, niin kuin se on jo tehnyt monelle ihmiselle. Oi, ratsasta pois tiehesi, sinä ylpeä nuori mies! Minua ei auta, jos tähteni menetät henkesi. Pyhä Yrjö: Jalo neito, ällös pelkää. Autan sinua Herrani Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sillä aikaa, kun he näin puhuivat neidon epäillessä, ette nuorukainen kykenisi tuhoamaan lohikäärmettä, nousi lohikäärme järvestä, vihaisena ja kauhistuttavana. Kun prinsessa näki pedon, hän miltei pyörtyi silkasta kauhusta. Mutta Pyhä Yrjö teki ristinmerkin ja ratsasti kohti lohikäärmettä, ja iski miekkansa sen kaulan läpi. Sitten hän lausui prinsessalle: Tule nyt Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja sido vuosi lohikäärmeen kaulan ympärille. Neito teki työtä käskettyä ja kuljetti lohikäärmeen perässään kaupunkiin kuin kesyn koiran. Kun kansa näki lohikäärmeen tulevan, se pötki pakoon. Silloin Pyhä Yrjö huusi ja pyysi heitä pysähtymään sanoen: Älkää pelätkö, Jumalan avulla ei mitään pahaa tule teille tapahtumaan! Meidän Herramme on lähettänyt minut tänne, jotta voisin pelastaa teidät lohikäärmeeltä, mikäli haluatte usko häneen ja antaa kastaa itsenne. Niin kuningas ja kaikki kansa antoivat kastaa itsensä ja tulivat kristityiksi. Kuningas tarjosi Pyhälle Yrjölle kultaa, hopeaa sekä arvokkaita aarteita, mutta hän ei halunnut ottaa niitä vastaan vaan antoi ne köyhille.

7 B-P:n tarina Robert Baden-Powell syntyi Lontoossa Hän oli monilapsisen perheen kuudes poika. Hänen isänsä kuoli B-P:n ollessa vain 3-vuotias. Isän kuoleman jälkeen perhe eli taloudellisesti niukkaa elämää. B-P opiskeli ensin kotona, mutta jatkoi myöhemmin opiskelujaan sisäoppilaitoksessa. Hän oli aina innokas oppimaan uusia taitoja, mutta hän ei kuitenkaan menestynyt koulussa. B-P oli kiinnostuneempi tiedustelusta ja puutöistä kuin varsinaisesta koulunkäynnistä. Lomillaan hän teki tutkimusretkiä veljiensä kanssa ja nämä retket opettivatkin hänelle paljon hyödyllisiä taitoja. Koulun jälkeen B-P haki armeijaan ja vuonna 1876 hän lähtikin Intiaan, jossa hän erikoistui tiedusteluun, kartanpiirtämiseen ja vakoiluun. B-P edistyi opinnoissaan niin nopeasti, että pian hän sai aloittaa muiden sotilaiden kouluttamisen vastaaviin tehtäviin. Tällöin B-P alkoi kehittää partion menetelmiä. Myöhemmin B-P työskenteli Balkanilla, Etelä-Afrikassa ja Maltalla. Hän palasi Afrikkaan 1899 auttaakseen Mafekingin puolustuksessa. Puolustuksen aikana B-P huomasi poikien olevan luotettavia, urheita sekä nokkelia. Tämä teki häneen suuren vaikutuksen. B-P palasi kotiin Englantiin 1903 ja huomasi partiokäytäntöjensä tulleen kuuluisiksi ja suosituiksi kasvatusmenetelmiksi. Hän kirjoitti Partiopojan kirjan ja järjesti ensimmäisen partioleirin Brownsea Islandilla Pojat perustivat itsenäisesti partioryhmiä käsikirjan avulla. Partioliike levisi kulovalkean tavoin ympäri maailmaa B-P jäi eläkkeelle armeijasta ja alkoi keskittyä partiotoimintaan täysin. Hän matkusti ympäri maailmaa levittämässä liikkeen toimintaa B-P meni naimisiin Lady Olaven kanssa, josta tulikin partiotyttöjen johtaja. Myöhemmin B-P sai aatelisarvon ja hänet nimettiin Lord Baden-Powell Gilwell:ksi B-P palasi terveytensä heikennyttyä takasin Afrikkaan, joka oli hänelle niin tärkeä paikka maailman partiolaisten johtaja Baden-Powell kuoli 83-vuotiaana ja hänet haudattiin Nyer:in, Kenia-vuoren lähelle. Hänen rinnalleen haudattiin 1977 Lady Olave, joka oli jatkanut miehensä kuoltua partioliikkeen edistämistä.

8 1907 Partio perustetaan B-P:n toimesta 1907 Ensimmäinen partioleiri Brownsea Islandissa Yleinen partiohistoria 1908 Ensimmäinen partio-opas Scouting for boys, jonka B-P kirjoitti 1910 Partio on levinnyt jo useisiin muihin maihin Englannin lisäksi, kuten Argentiinaan, Chileen, Ranskaan, Ruotsiin, Saksaan ja Venäjälle 1910-luku 1910 Partio tuli Suomeen Suomen partiohistoria 1910 Ensimmäiset partiolippukunnat perustetaan Suomessa 1910 Perustettiin Suomessa pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut lippukunta Toimen Pojat (Kurt Stenius perusti) Senaatti kielsi Suomessa partiotoiminnan, koska sitä pidettiin sotilaallisena ja vallankumouksellisena aktiviteettina. Siitä huolimatta partiotoiminta jatkui julkisuudelta salassa, niin sanotusti maan alla. Osa lippukunnista naamioi toimintansa muuksi nuorisotoiminnaksi. Partiotoiminta oli kiellettyä Ennen kuin nimike partio vakiintui, mietittiin järjestön nimeksi mm.: poiskotit, scoutit, ritaripojat, sissipojat, vakoojapojat ja -tytöt sekä toimen pojat ja tytöt Tapahtui suomalaisen partioliikkeen toinen nousukausi. Venäjän Maaliskuun vallankumouksen jälkeen partiolippukuntia alettiin jälleen perustaa runsaasti ja suhtautuminen partioon vapautui Perustettiin Suomen Partioliitto - Finlands Scoutförbund, jonka yhteydessä toimivat aikaisemmin perustetut liitot (eli kielellisesti suomalainen, ruotsalainen ja kaksikielinen vapaapartioryhmä). Liiton presidentiksi valittiin Verneri Louhivuori. Tällöin syntyivät myös liiton väliaikaiset säännöt, lupaus, partiolaki, yhteinen merkkivaatimusjärjestelmä, partiopuku, tervehdykset ja merkit Suomen itsenäistyttyä ( ) partiosta tuli varsin suosittu harrastus, sillä sitä pidettiin isänmaallisena. Kun suomalaiset tarttuivat aseisiinsa vuonna 1918 sisällissodan merkeissä, oli partioliike virallisesti puolueeton Sisällissodan jälkeen liittojen (eli kielellisesti suomalainen, ruotsalainen ja kaksikielinen vapaapartioryhmä) välillä oli syntynyt erimielisyyksiä toimintamalleista. Koska ryhmittymät eivät päässeet yhteisymmärrykseen, päättivät he lopettaa yhteisen liiton ja ryhmittymät jatkoivat 1920-luvun alussa omina liittoinaan. Yhteinen liitto jäi vielä toimimaan, mutta sen tehtävä muuttui ja sen harteille jäivät vain kaikista suurimmat asiat, jotka koskettivat kaikkia liittoja.

9 Suomen Partioliitto jakaantui kolmeen liittoon: suomenkieliseen (Suomen Partioliitto, SPL), ruotsinkieliseen (Finlands Svenska Scoutförbund, FSSF) ja kaksikieliseen (Suomen Vapaa Partioryhmä Finlands Fria Scoutbrigad, SVPR-FFSB). Nämä kolme uutta liittoa muodostivat Suomen Partioliitto - Finlands scoutförbund (SPL - FSF), joka toimi yhteistyöelimenä luku Partiolaisten määrä oli vähentynyt Suomen talvisodan ja jatkosodan aikana luvun alussa partiolaisten jäsenmäärä oli pohjalukemissa. Vasta 1925 vuoden jälkeen jäsenmäärä lähti todella nousuun luvun alussa partioliitto muutettiin englantilaismalliseksi eli pojille ja tytöille tuli omat järjestönsä. Tässä vaiheessa Suomeen tuli 8 eri partiojärjestöä/-liittoa. Suomalaisilla partiopojilla oli yhteistyötä myös saksalaisen Hitler Jugend -järjestön kanssa, jonka toiminta oli pohjautunut partiotoiminnalle luku Poikasudenpentuja alettiin kutsumaan kolkka-nimityksellä ja tyttösudenpentuja tonttu-nimityksellä. Partion jäsenmäärä kasvoi jyrkästi (lähes kolminkertaistui) ja lippukuntien määrä kaksinkertaistui Suomen talvisodan aikana ( ) partiolaiset täyttivät sekä rintamalla että kotiseudun tehtävissä partiolupauksen mukaisen velvollisuutensa isänmaata kohtaan. Talvisodassa kaatui kaikkiaan noin 150 aktiivista partiolaista luku 1941 pojat yhdistivät kaikki liittonsa ja perustivat järjestön nimeltä Suomen Partiopoikajärjestö (SPJ). Tytöt seurasivat poikien perässä ja perustivat 1943 Suomen Partiotyttöjärjestön (SPTJ). Näin 8:sta eri liitosta muodostui 2 eri liittoa. Toinen maailmansota ( ) katkaisi partiotoiminnan nousukauden. Kasvu jatkui kuitenkin pian sodan päättymisen jälkeen luku 1950-luku oli partion nousukautta ja aktiivista piiritoimintaa.

10 1960-luku Partio kohtasi uuden haasteen 1960-luvun lopulla: partio ei ollut enää nuorten mieleen ja jäsenmäärän kasvu pysähtyi. Partioliike sai osakseen kritiikkiä, koska se ei pystynyt vastaamaan kehittyneen yhteiskunnan haasteisiin. Niinpä Suomen Partiopoikajärjestö aloitti vuonna 1968 ohjelmauudistuksen. Myös tyttöjen ja poikien erillistä partiotoimintaa kritisoitiin luku 1972 Perustettiin Suomen partiolaiset, johon liittyivät sekä tytöt että pojat. Partio-ohjelma uudistettiin 1970-luvun alussa tytöille ja pojille yhtenäiseksi. Lähteet: Osmo Vesikansa: Suomen partioliike Kari Rissa: Partio 75 vuotta

11 Aktiviteetti: Partiomaailma Taso 2: Partio Suomessa Tavoite: Tarpoja oppii tuntemaan Suomen partioliikkeen keskeiset vaiheet ja oman lippukuntansa historiaa. Vartionjohtajan ohje: Tutustukaa siihen, miten partioliike tuli Suomeen ja millaisia keskeisiä vaiheita Suomen partioliikkeellä on ollut. Vartionjohtaja on voinut esimerkiksi tehdä Suomen partiohistoriasta palapelin, jossa jokaisessa palassa on yksi keskeinen historiankäänne. Kun palasista kootaan palapeli, muodostavat palaset suomalaisen partiohistorian polun siten, että vasemmassa yläkulmassa on tietoa partioliikkeen saapumisesta Suomeen ja oikeassa alakulmassa tietoa tämän päivän partiosta. Tarpojat oppivat historian käänteistä ja aikajärjestyksestä kootessaan palapeliä. Lippukunnallamme on oma kronikka, joka kertoo Mikaelin Sinikellojen perustamisesta ja historiasta. Kronikka löytyy toimiston hyllyltä. Tutustukaa kronikkaan ja poimikaa sieltä keskeisiä historiallisia käänteitä. Voitte esimerkiksi tehdä kolon seinälle julisteen MSK:n historiasta. Liiteet: Yleinen partiohistoria ja Suomen partiohistoria (löytyy Tason 1 kohdalta)

12 Aktiviteetti: Partiomaailma Taso 3: Partiohenkilöt Tavoite: Tarpoja oppii tuntemaan tärkeimmät kansainväliset ja suomalaiset partiohenkilöt. Tehtävä: Tutustukaa seuraaviin merkittäviin partiohenkilöihin: Robert Baden-Powell, Olave Baden- Powell, Agnes Baden-Powell, Anni Collan, Verneri Louhivuori, Alfons Åkerman, Kurt Stenius, C.G.E. Mannerheim, Helvi Sipilä, Aulis Leino. Käykää läpi, miksi nämä henkilöt ovat merkittäviä partioliikkeen kannalta. Voitte esimerkiksi pelata muistipeliä, jossa parin muodostaa henkilön nimi ja lyhyt kuvaus siitä, miten hän on keskeinen partiohenkilö. Liitteet: B-P:n tarina (löytyy Tason 1 kohdalta) Merkittävät partiohenkilöt

13 Merkittävät partiohenkilöt Keskeistä ei ole opetella henkilöiden syntymä- tai kuolinaikoja ulkoa, vaan osata sijoittaa henkilöt oikealle vuosikymmenelle. Näin tarpoja oppii sen, missä järjestyksessä ja millä aikakaudella nämä henkilöt ovat vaikuttaneet partiohistoriaamme. Kansainvälisesti merkittävät partiohenkilöt: Robert Baden-Powell Tunnetaan myös nimillä BP tai B-P Syntynyt Lontoossa Engalnnissa Kuollut Keniassa Brittiläinen sotilas ja partioliikkeen perustaja Tyttöjen partiotoiminnan perustajan Agnes Baden-Powellin isoveli Ks. lisäksi liite B-P:n tarina Agnes Baden-Powell Syntynyt 1858, kuollut 1945 Tyttöjen partiotoiminnan perustaja B-P:n nuorempi sisar Olave Baden-Powell Syntynyt , kuollut 1977 Tyttöjen partiotoiminnan ylijohtaja B-P:n vaimo Suomalaiset merkittävät partiohenkilöt: Verneri Louhivuori Syntynyt 1886, kuollut 1980 Lempinimeltään Louhisusi Hän lienee ollut ensimmäisiä partiosta kiinnostuneita suomalaisia ja hänen myöhemmät ansionsa ovat nostaneet hänet Suomen partioliikkeen isäksi Louhivuorta on kutsuttu jopa "Suomen Baden-Powelliksi" Toiminut useissa pitkäaikaisissa puheenjohtajantehtävissä partioliikkeen kattojärjestöissä (esim. Suomalaisen partiopoikaliiton pj) Hänen mukaansa on nimetty ansiomerkki Louhisuden solki, joka voidaan luovuttaa vähintään vuoden vartionjohtajan tehtävissä toimineelle henkilölle

14 Anni Collan Syntynyt 1876, kuollut 1962 Suomalaisen naisurheilun ja partiotyttötoiminnan uranuurtaja Toiminut mm. Suomen partiotyttöliiton puheenjohtajana Anni Collanin mukaan on nimetty ansiomerkki Collanin-solki, joka voidaan luovuttaa vähintään 3 vuotta sudenpentujohtajan tehtävissä toimineelle henkilölle Alfons Åkerman Syntynyt 1876, kuollut 1954 Lempinimeltään myös Brigadis Suomenruotsalaisen partioinnin keulahahmo Kurt Stenius Syntynyt 1889, kuollut 1913 Kurt Stenius näki jo ennen partioliikkeen Suomeen tuloa tärkeäksi tarjota pojille reipasta toimintaa Steniuksen ja Alexander Boldtin johdolla perustettiin syksyllä 1910 partiolippukunta Toimen Pojat Unga Fribyggare. Toimen Pojat on pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut lippukunta Suomessa. Helvi Sipilä Syntynyt 1915, kuollut 2009 Aktiivinen partiotoiminnan jäsen, toiminut mm. Suomen partiotyttöjärjestön ylijohtajana ja WAGGGS:n puheenjohtajana Toiminut aktiivisesti myös politiikassa Nimetty kunniapartiolaiseksi 2002 Aulis "Aku" Leino Syntynyt 1911, kuollut 1996 Suomen Partiomuseon perustajia Suomalaisen partioliikkeen suurleirien ruokailujen kehittäjä Perusti maamme laajimman yksityisen kenttämuonituskaluston, jota hän lainasi partiolaisille maksutta ja partion ulkopuolisille tahoille vuokrasi ja jonka hän myöhemmin lahjoitti partiolaisille Aku Leinon nimi on edelleen nähtävillä kaikilla SP:n ja myös monilla partiopiirien suurleireillä keittiöastiaston kyljessä C.G.E. Mannerheim Syntynyt 1867, kuollut 1951 Suomen presidentti, Suomen marsalkka ja yksi itsenäisen Suomen historian keskeisistä henkilöistä Arvosti partiolaisten ritarillisuuden ja uhrautuvaisuuden ihanteita Suomen ensimmäinen kunniapartiolainen Hänen perusti Mannerhim-soljet (I ja II-luokan), jotka voidaan antaa vuotiaalle partiolaiselle, joka on sisäistänyt partioideologian ja partion arvot

15 Aktiviteetti: Partiomaailma Taso 4: Kansainvälinen partiointi Tavoite: Tarpoja oppii tuntemaan WOSM:n ja WAGGGS:n toiminnan pintapuolisesti. Vartionjohtajan ohje: Vartio selvittää, mitä WOSM (maailman partiopoikajärjestö) ja WAGGGS (partiotyttöjen maailmanjärjestö) ovat. Voitte esimerkiksi jakaa vartion kahtia ja toinen puoli etsii tietoa WOSM:sta ja toinen WAGGGS:ta. Ryhmät tekevät julisteen ja lyhyen esityksen omasta maailmanjärjestöstään ja opettavat sen jälkeen julisteen avulla toiselle ryhmälle omat tietonsa. Liitteet: WOSM WAGGGS

16 WOSM Partioliikkeen maailmanjärjestö (World Organization of the Scout Movement) eli WOSM on vanhin ja suurin partiolaisten maailmanjärjestö. Partiotoiminnan tehtävä WOSM:n mukaan: "Partiotoiminnan tehtävänä on edistää nuorten kasvatusta partiolupaukseen ja -lakiin perustuvan arvojärjestelmän avulla, ja rakentaa parempaa maailmaa, jossa ihmiset toteuttavat itseään ja toimivat yhteiskuntaa edistävästi." WOSM:n perusperiaatteet: WOSM on vapaaehtoinen, puoluepoliittisesti sitoutumaton, nuorille suunnattu kasvatusjärjestö, joka on avoinna kaikille kansallisuuteen, rotuun tai uskontoon katsomatta partiotoiminnan tavoitteiden, periaatteiden ja menetelmien mukaisesti. Maailmanjärjestön perusperiaatteisiin kuuluu kunnioitus Jumalaa, ihmiskuntaa ja itseään kohtaan (duty to God, duty to others, duty to self ). Nämä perusperiaatteet näkyvät sekä alkuperäisessä partiolupauksessa että -laissa. Toteuttaakseen tehtäväänsä partioliike käyttää partiomenetelmää, joka koostuu eri ikäryhmille suunnatusta ohjelmasta. Ohjelmat perustuvat partiolupaukseen ja -lakiin, tekemällä oppimiseen, pienryhmätoimintaan ja toimintaan luonnossa. Jäsenyys: WOSM:n jäsenjärjestöjä on lähes jokaisessa maassa ja WOSM:n täysvaltaisia jäseniä on 161:ssa maassa. Maailmassa on kuusi itsenäistä maata joissa ei ole WOSM:n hyväksymää toimintaa. Jäsenmäärä on yhteensä yli 28 miljoonaa. Näistä noin 9 miljoonaa on tyttöjä/naisia. WOSM oli alun perin partiopoikien järjestö, mutta 1970-luvulta lähtien WOSM:n jäsenjärjestöt ovat avanneet ovensa tytöille ja naisille ja muuttuneet yhteiskasvatusjärjestöksi. Maailmanjärjestö jakautuu kuuteen maantieteelliseen alueeseen (region), jotka ovat: Afrikan alue, Arabian alue, Aasian ja Tyynenmeren alue, Euraasian alue, Euroopan alue, Amerikan alue. Jokaisella alueella on oma komiteansa ja paikallinen toimistonsa. Maailmanjärjestön jäseneksi hyväksytään vain yksi kansallinen järjestö (National Scout Organization) maata kohti. Kansallinen järjestö voi olla ns. federaatio (Federation) ja koostua monesta eri yhdistyksestä (Scout Association). Suomen Partiolaiset on WOSM:n jäsen, mutta partiopiirit (esim. L-SP) eivät voi olla erikseen WOSM:n jäseniä. WOSM:n viralliset kielet ovat englanti ja ranska.

17 WAGGGS eli World Association of Girl Guides and Girl Scouts WAGGGS:n tehtävä: Auttaa tyttöjä ja nuoria naisia käyttämään kaikki mahdollisuutensa kehittyäkseen vastuullisiksi maailman kansalaisiksi." WAGGGS:n perusperiaatteet: WAGGGS on vapaaehtoisuuteen perustuva kasvatusjärjestö, joka on avoin kaikille uskontoon, rotuun, kansallisuuteen tai muuhun seikkaan katsomatta, mutta ei kuitenkaan pojille tai miehille. WAGGGS:n perusperiaatteet ovat ilmaistuna alkuperäisessä partiolupauksessa ja -laissa. Jäsenyys: Maailmanliitossa 144 jäsenjärjestöä ja kokonaisjäsenmäärä on noin 10 miljoonaa, joista parikymmentätuhatta on poikia/ miehiä. Jäsenjärjestöjä on kahdenlaisia: alokasmaita (34 kpl) ja täysivaltaisia jäsenmaita (110 kpl). Alokasmailla on mahdollisuus pyrkiä täysivaltaisiksi jäseniksi. Maantieteellisesti jäsenjärjestöt toimivat viidellä alueella: Läntisen pallonpuoliskon alue, Aasian ja Tyynenmeren alue, Euroopan alue, Afrikan alue, Arabian alue. Jokaisella alueella on oma komiteansa ja paikallinen toimistonsa. Vain yksi järjestö maata kohti hyväksytään Maailmanliiton jäseneksi. Tämä kansallinen järjestö (National Member Organization) voi koostua monesta eri yhdistyksestä (Association). Suomen Partiolaiset (SP) on WAGGGS:n jäsen. WAGGGS:n viralliset kielet ovat englanti, ranska ja espanja.

18 Aktiviteetti: Vieraat kulttuurit Taso 1: Tutustumme vieraan kulttuurin ruokaperinteeseen Tavoite: Tarpoja oppii kokeilemaan ja maistamaan ennakkoluulottomasti vieraan kulttuurin ruokia ja makuja. Vartionjohtajan ohje: Valmistakaa jotain vieraaseen kulttuuriin kuuluvaa ruokaa, jota ei yleensä syödä Suomessa. Ruokaa valmistamalla tarpoja oppii yleisesti ruuanlaitosta, mutta saa kokeilla myös uusia ruuanlaittotekniikoita (esim. ruuan valmistaminen avotulella tai riisin paistaminen). Voitte tutustua erilaisiin yksittäisiin vieraisiin makuihin ja raaka-aineisiin esimerkiksi maku-kimin avulla. Reseptejä löytää runsaasti internetistä. Harvinaisia raaka-aineita saa joko isommista supermarketeista tai tiettyyn ruokakulttuuriin erikoistuneista kaupoista. Esimerkiksi Turun keskustassa on useita itämaiseen ruokaan erikoistuneita kauppoja. Sen lisäksi Turussa on Maailmankauppa (Eerikinkatu 5), josta saa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa valmistettuja Reilun kaupan tuotteita (www. maailmankaupat.fi).

19 Aktiviteetti: Vieraat kulttuurit Taso 2: Tutustumme vieraaseen kulttuuriin haastattelemalla vieraan kulttuurin edustajaa Tavoite: Tarpoja tutustuu henkilökohtaisesti johonkin vieraan kulttuurin edustajaan ja hänen kulttuuriinsa. Tarpoja osaa kohdata vieraan kulttuurin edustajan ennakkoluulottomasti. Vartionjohtajan ohje: Kutsukaa kokoukseenne joku eri kulttuurin edustaja kertomaan omasta kulttuuristaan. Vieras voi olla vaihto-oppilas, muusta maasta Suomeen muuttanut henkilö tai suomalainen, joka on asunut pitkään muussa maassa. Vierasta pyydetään kertomaan kulttuuristaan. Valmistautukaa vierailuun keksimällä sopivia haastattelukysymyksiä ja puheenaiheita. Voitte tutustua myös esimerkiksi saamelaiseen, ruotsinsuomalaiseen, romanien tai suomenjuutalaisten kulttuuriin. Esimerkkikysymyksiä: Millaisia omia juhlia ja niihin liittyviä perinteitä esiteltävässä kulttuurissa on? Millainen ruokakulttuuri vieraalla on? Millaisia tapoja ja perinteitä ruokailuun liittyy, mitä tyypillisiä raaka-aineita kulttuurissa käytetään? Onko jokin ruoka-aine kielletty, ja jos on, miksi? Millainen on nuorten ja lasten asema kulttuurissa? Entä naisten asema? Mitä vieras on oudoksunut suomalaisessa kulttuurissa? Mitä vieras haluaisi siirtää omasta kulttuuristaan suomalaiseen kulttuuriin?

20 Aktiviteetti: Vieraat kulttuurit Taso 3: Osallistumme vartioiltaan, jossa tutustutaan vieraaseen kulttuuriin eläytyen Tavoite: Tarpoja tutustuu vieraaseen kulttuuriin erilaisin tavoin. Vartionjohtajan ohje: Järjestäkää kokous tai retki, jossa tutustutte johonkin vieraaseen kulttuuriin mahdollisimman monipuolisesti. Tutustukaa esimerkiksi kulttuuriin ruokaan, musiikkiin, leikkeihin, pukeutumiseen, juhliin ja tavalliseen arkipäivään. Musiikkia löytää Turun musiikkikirjastosta, leikkejä internetistä tai leikkikirjoista, tietoa ruuasta, pukeutumisesta, juhlista ja tavallisesta arkipäivästä löytää helposti internetistä, esim. wikipediasta. Esimerkki Brasilia-aiheisesta kokouksesta: Valmistetaan ruokaa esimerkiksi bataatista, maniokista, ananaksesta tai papaijasta. Musiikki voi olla paitsi sambaa tai muuta tunnettua latinalais-amerikkalaista, myös Brasilian alkuperäiskansojen musiikkia, tai voitte tutustua capoeiraan ja siinä käytettävään musiikkiin ja soittimiin. Esimerkki brasilialaisesta leikistä: Paperipussiviesti (lähde: Olli Aulio, Suuri leikkikirja). Perinteinen viestijuoksukilpailu joukkueittain, jossa kukin juoksee vuorollaan sovitun matkan, minkä jälkeen on puhallettava paperipussi täyteen ilmaa ja rikottava pussi, ennen kuin seuraava joukkueen juoksija voi lähteä matkaan.

21 Aktiviteetti: Vieraat kulttuurit Taso 4: Järjestämme koloillan, jossa tutustutaan vieraaseen kulttuuriin eläytyen Tavoite: Tarpoja oppii itse etsimään tietoa vieraasta kulttuurista ja tutustuu siihen. Tarpojat pitävät aiheesta kokouksen sudenpennuille tai seikkailijoille. Vartionjohtajan ohje: Valitkaa jokin teitä kiinnostava kulttuuri ja tutustukaa siihen. Voitte esimerkiksi suunnitella ja valmistaa seikkailijoille kokouksen, jossa tutustutaan kyseiseen kulttuuriin. Käyttäkää edellinen oma kokouksenne tulevan kokouksen valmisteluun. Yrittäkää tutustua kulttuuriin mahdollisimman monipuolisesti, esimerkiksi kulttuurin musiikkiin, ruokaan, pukeutumiseen, leikkeihin, juhliin ja tavalliseen arkipäivään. Näin opitte itse kulttuurista ja opetatte siitä myös nuoremmille.

PARTIOHISTORIA LYHYESTI

PARTIOHISTORIA LYHYESTI PARTIOHISTORIA LYHYESTI Partioliikkeen perustaminen Partion rantautuminen Suomeen Partioliikkeen organisoituminen Partiotavoista Robert Baden-Powell perusti partioliikkeen vuonna 1907 Iso-Britanniassa.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

2. Partioliikkeen perusti Robert Baden- Powell Iso-Britanniassa vuonna Kyseisenä kesänä keräännyttiin siis Brownsean saarelle ensimmäiselle

2. Partioliikkeen perusti Robert Baden- Powell Iso-Britanniassa vuonna Kyseisenä kesänä keräännyttiin siis Brownsean saarelle ensimmäiselle 1. Alussa olivat saari, pojat ja johtaja. Saari oli asuttu ja sen kamaralla sijaitsi vehmasta metsää, niittyjä, vanha kartano sekä kaksi järveä. Johtaja liikkui saarella, pysähdellen, katsellen, tarkkaillen

Lisätiedot

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa Tervetuloa partioon! - koulutuskokonaisuus Koulutuksen sisältö Tätä on partio Partioliikkeen historia Termit, päämäärä, arvopohja ja perusperiaatteet Organisaatiot Kasvatustavoitteet Partiomenetelmä Materiaalit

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja jäsenkokouksessa 15.11.2008 1/6 Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja jäsenkokouksessa 15.11.2008 2/6 peruskirja Johdanto...2 Partion päämäärä ja arvopohja...2 Arvopohja...2 Partioliikkeen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA 22.9.2019 SPH hyväksynyt (partioneuvoston keskustelun pohjalta) LUONNOS SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA 1 Johdanto Tässä peruskirjassa linjataan periaatteet, jotka määrittelevät partioliikkeen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS

TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS KOULUTUKSEN SISÄLTÖ TÄTÄ ON PARTIO Partioliikkeen historia Termit, päämäärä, arvopohjaja perusperiaatteet Organisaatiot Kasvatustavoitteet Partiomenetelmä Materiaalit

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet

Skype-käytännöt Mannerheim-soljet Skype-käytännöt MARSKI- INFO Mannerheim-soljet Ikärajat Ansiomerkkiryhmä II luokan MS-solki 25.10.2017 Verkkokoulutus Mikko Jylhä / Perttu Willman I luokan MS-solki Hakeminen Historiaa C. G. Mannerheim

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumala pitää Joosefista huolen

Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä 7.10.2018 TERVETULOA. Keitä olemme ja mistä tulemme? Mitä tänään tapahtuu? Päivän aikataulu 11:45 Koulutussetti 1 Lippukunta, Piiri ja Järjestö / Suvi Kasvatustavoitteet

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

Ihmisen toivottomuuden alku

Ihmisen toivottomuuden alku Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu. lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Finnjamboree Kasvutusjohtaja Finnjamboree 2016 Kasvutusjohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Meidän media toimitustiimin lehti eli vihermaan kolttoset!

Meidän media toimitustiimin lehti eli vihermaan kolttoset! Meidän media toimitustiimin lehti eli vihermaan kolttoset! Sisällysluettelo Toimitustiimi 4H:n esittely Haastattelussa Ampun 4H yhdistyksen toiminnanjohtaja Haastattelussa Ampun 4H yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60. Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot