PÖYTÄKIRJA /2005

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÖYTÄKIRJA /2005"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA /2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri Ritva Aalto Eero Kärki Tuomas Sunnari Veera Snellman Henna Tolvanen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kaikkonen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin muutoksitta (liite 1). 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirja 07/05 muutoksin. 5. Ilmoitusasiat Vastaanotettiin ulkoasiainvastaava Kärjeltä kortti Islannista. Kiitettiin Kärkeä kortista. Vastaanotettiin ulkoasiainvastaava Kärjeltä tuliaiset Islannista. Kiitettiin tuliaisista. Todettiin, että sekä Paragraaffi- että oikeusapuvaliokuntaillanvietto sujuivat mukavasti. 1

2 Sihteeri Lemmetty totesi, että spex-bileet olivat erittäin onnistuneet. Todettiin, että taloudenhoitaja Aalto, puheenjohtaja Kaikkonen ja opintovastaava Solonen osallistuivat Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan vuosijuhlaan ja siellä oli mukavaa. Todettiin, että haalaribileet olivat hauskat. Siirryttiin kohtaan 9: ulkoasiat. 9. Ulkoasiat Toivotettiin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Partanen tervetulleeksi kokoukseen. Ulkoasiainvastaa Kärki kertoi vierailustaan Islannissa. Kärki totesi kv-toiminnan olevan hyvällä mallilla. Kärki kertoi, että vuoden 2006 int.sek.möte järjestetään Turussa. Keskusteltiin Pykälän kv-viikosta. Kärki jakoi kaikille kv-viikon alustavan ohjelman. Keskusteltiin ohjelmasta. Päätettiin, että viikolle otettavien pohjoismaisten vieraiden määrä on enintään 25 henkilöä. Päätettiin, että ilmoittautumisten viimeinen vastaanottopäivä on torstaina. Ulkoasiainvastaava Kärki kertoi, että Lex ry:n kv-viikolle ovat koko viikoksi lähdössä Annukka Manninen ja Eeva Kiviniemi, osaksi viikkoa Heidi Vänskä ja Eero Kärki. Päätettiin tarjota Koneinsinöörikillan 2.4. järjestettävän vuosijuhlan kutsua valiokunnille. Vastaanotettiin kutsu järjestettävään Lex ry:n vuosijuhlaan. Todettiin, että cocktail-tilaisuus alkaa ennen juhlaa kello Päätettiin korvata jokaiselta vuosijuhlaan osallistuvalta hallituksen jäseneltä puolet illalliskortista, matkalipuista sekä sillislipusta. Todettiin, että LKS:n vuosijuhlaan on osallistumassa koko hallitus. Päätettiin korvata puolet jokaisen sillikselle osallistuvan hallituksen jäsenen sillislipusta. Todettiin, että Ville Komulainen osallistuu Eteläpohjalaisen osakunnan vuosijuhlaan Pykälä ry:n edustajana. Vallan kolmijako -sitzit, joille osallistuvat Kannunvalajat, Pykälä sekä kadetit, järjestetään Pykälän Sörnäisten tiloissa. Päätettiin, että ulkoasiainvaliokunta huolehtii järjestelyistä. Päätettiin, että yleisvaliokunta huolehtii järjestettävien Lakimiesliiton opiskelijaseminaarin sitzien järjestelyistä. Kiitettiin UAV:n puheenjohtaja Partasta kokouksessa käynnistä. Kokoustauko alkoi kello

3 Kokousta jatkettiin kello Vuosijuhla Keskusteltiin vuosijuhlan kutsuista, musiikista sekä vuosijuhlapuhujista. Päätettiin, että bussikuljetukset Vanhalta ylioppilastalolta Sörnäisiin lähtevät kello ja Talous Päätettiin valmennuskurssiopettajista vastaavan kurssipäällikkö Slåenin esityksen mukaisesti. Valittiin pienryhmäkurssien valmennuskurssiopettajiksi Kimmo Heikkinen, Jerry Hultin, Toni Malminen, Martta October, Oskari Rovamo, Jari Alasmäki, Sanna Syrjälä ja Arto Haapea sekä Tua Harno pienryhmäkurssien lukutekniikan opettajaksi ja Mikael Nuotto vastaustekniikan opettajaksi. Valittiin teoria- ja vastaustekniikkakursseille opettajiksi Toni Malminen, Ilkka Lahti, Jerry Hultin ja Sakari Halonen (liite 2 ). Käsiteltiin kulttuuriavustushakemus Helsingin Kaupungin orkesterin konserttiin Konserttiin oli ilmoittautunut yhdeksän osallistujaa. Lippujen opiskelijahinta on 5 /kappale. Myönnettiin kulttuuriavustusta hakemuksen mukaiset 1 lippua kohden. Käsiteltiin kulttuuriavustushakemus Kent-yhtyeen järjestettävään konserttiin. Konserttiin oli ilmoittautunut 14 osallistujaa Pykälästä, lipun hinta on 39 kappaleelta. Kulttuuriavustusta oli haettu 4 lippua kohden, myönnettiin 2 lippua kohden. Vastaanotettiin yhdistyksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta Tilinpäätös ja toimintakertomus käsitellään ja vahvistetaan yhdistyksen kevätkokouksessa. Taloudenhoitaja Aalto kertoi, että toiminta-avustushakemus oli jätetty HYY:lle. Käsiteltiin tilankäyttöanomuksia. Myönnettiin Anne Slåenille tilankäyttöoikeus 7. ja 9.6. kello 9-19 valmennuskurssien simuloitua pääsykoetta varten (liite3). Myönnettiin Anne Slåenille tilankäyttöoikeus kello valmennuskurssiopettajien tapaamista varten (liite 4). Myönnettiin Paulus Hidénille tilavuokraoikeus 2.4. saunailtaa varten kello alkaen. Päätettiin tilavuokran suuruudeksi 150, lisäksi vekseli (liite 5). 8. Opintoasiat Vapaapaikka Lakimiesliiton seminaariin Kansainväliset riitaprosessit myönnettiin Heidi Lindqvistille. 3

4 Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi, että tutkintovaatimukset tulevat opintotoimikunnan käsittelyyn 4.3. perjantaina. Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi OVK:n kokouksessa Studia Iuridicasta käydystä keskustelusta. Tapahtuma järjestetään oletettavasti viikolla Tiedotus Todettiin, että kokouskutsu yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen oli ilmestynyt Ylioppilas-lehdessä. Käytiin läpi seuraavaan Ylioppilas-lehden numeroon järjestöpalstalle tuleva informaatio. Päätettiin ilmoittaa kevätkokouksesta, Kertun kepittäjäisistä, -viikkoilmoittautumisten ajankohdasta, vuosijuhlalippujen myyntipäivästä sekä UAV:n viini-illasta. Keskusteltiin toimiston printtereistä ja Sörnäisten huoneistoon tulevista kannettavista tietokoneista. Tiedotusvastaava Sunnari kertoi, että Marko Hausalalta oli tilattu laitteet internetyhteyden Sörnäisten huoneistoon saamista varten. 11. Yleisasiat Keskusteltiin Pykälä-viikon ohjelmasta. Keskusteltiin Sillis-bändistä. Todettiin, että Seiväsmatkat järjestetään , lähtö aamulla Helsingistä, paluu seuraavana aamuna siten, että yö vietetään laivalla. Paikkoja on 50 lähtijälle, mainostus pykala-info sähköpostilistalla. Yleisvastaava Snellman esitteli peilitarjouksia. Päätettiin hankkia peilit, joissa on turvakalvot. Hyväksyttiin Tuhat Ikkunaa Oy:n tarjous 415,90 + alv. Päätettiin tilata samasta yrityksestä myös dj-koppiin tuleva pleksilasi. Keskusteltiin kaiuttimien surinasta. Keskusteltiin kaapin hankkimisesta spexin roolivaatteille. Keskusteltiin hallituksen huoneeseen hankittavista tuoleista. Todettiin, että kylmävetolaatikosto on hoidettava pois vanhoista Lauttasaaren tiloista. Päätettiin tiedustella, josko laatikostoja korjaava yritys olisi kiinnostunut toimittamaan laitteen pois. Kiitettiin Avainaitta Oy:tä ilmaisista lukon osista. Kokoustauko alkoi kello

5 Kokousta jatkettiin kello Muut esille tulevat asiat Taloudenhoitaja Aalto kertoi, että mikäli yhdistyksen purjehdustapahtuma halutaan järjestää syksyllä, on ainoa mahdollinen viikonloppu viikolla 34, juuri ennen syyslukukauden alkamista. Päätettiin vahvistaa varaus kyseiselle viikonlopulle. Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi ansiomerkkitoimikunnan kokouksesta. Vahvistettiin merkinsaajat ja Vuoden Pykäläteko palkinnon saaja. Puheenjohtaja Kaikkonen kertoi Lakimiesliiton opiskelijaseminaarin työryhmän järjestetystä kokouksesta. Seminaarin ajankohta on ja teema rikosoikeus. Keskusteltiin kesällä Islannissa järjestettävästä kv-jalkapallotapahtuma Culpa Cupista. Keskusteltiin pidettävän dekaanin illallisen järjestelyistä. Langetettiin myöhästymissakot yleisvastaava Snellmanille, ulkoasiainvastaava Kärjelle, tiedotusvastaava Sunnarille sekä sihteeri Lemmetylle ja lisäksi matkapuhelinhäiriösakko ulkoasiainvastaava Kärjelle. 13. Seuraava kokous Seuraava kokous pidetään sunnuntaina kello yhdistyksen kerhotiloissa Sörnäisten rantatie 33:ssa. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kaikkonen päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Emilia Kaikkonen hallituksen puheenjohtaja Elina Lemmetty sihteeri 5

PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai 6.3.2005. Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33

PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai 6.3.2005. Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 6.3.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 14.11.2005 38/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista.

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista. PÖYTÄKIRJA 9.5.2005 19/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /05

PÖYTÄKIRJA /05 PÖYTÄKIRJA 10.4.2005 14/05 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 10.4.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2005

PÖYTÄKIRJA /2005 PÖYTÄKIRJA 7.11.2005 37/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera

Lisätiedot

Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi.

Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi. PÖYTÄKIRJA 11.4.2006 21/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.4. Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi Vänskä

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.3.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.2.2005 08/2005

PÖYTÄKIRJA 21.2.2005 08/2005 PÖYTÄKIRJA 21.2.2005 08/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.2.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Ritva Aalto Tuomas Sunnari,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.00. Valittiin kokouksen sihteeriksi yleisvastaava Ahola.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.00. Valittiin kokouksen sihteeriksi yleisvastaava Ahola. PÖYTÄKIRJA 09.02.2004 07/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.2.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Laura Oksama Harri Ikonen Minttu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011

PÖYTÄKIRJA 14.3.2011 10/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 11.10.2004 36/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Dittmar & Indrenius Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura Oksama Harri Ikonen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.47. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.47. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 3.3.2004 11/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PÖYTÄKIRJA 10.3.2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 10.3.2013 Paikka: Tallikuja 2 D 42 00330 Helsinki Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.34. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.34. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 30.3.2004 15/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 30.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.2.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 17.10.2005 34/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 18.10.2004 37/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Todettiin, että käytiin vierailulla Hannes Snellmanilla. Vierailu oli onnistunut ja miellyttävä.

Todettiin, että käytiin vierailulla Hannes Snellmanilla. Vierailu oli onnistunut ja miellyttävä. PÖYTÄKIRJA 31.1.2005 05/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 31.1.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.16. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.16. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 29.11.2004 43/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.11.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013

PÖYTÄKIRJA 11.2.2013 7/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Britta

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Todettiin Kertun kepittäjäisten onnistuneen hyvin. Kiitettiin valiokuntalaisia työpanoksesta.

Todettiin Kertun kepittäjäisten onnistuneen hyvin. Kiitettiin valiokuntalaisia työpanoksesta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 18.3.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

Lisättiin esityslistaan kohdaksi 6 valmennuskurssipäälliköiden kuuleminen ja kohdaksi 14 vaalipaneeli (liite 1).

Lisättiin esityslistaan kohdaksi 6 valmennuskurssipäälliköiden kuuleminen ja kohdaksi 14 vaalipaneeli (liite 1). PÖYTÄKIRJA 21.11.2005 39/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta. Pöytäkirja 19.2.2012 8/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012 Aika: Sunnuntai 19.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 5 A, 5. krs Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri)

Lisätiedot

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta. Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.10.2009 klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 17.5.2012 Paikka: Unioninkatu 45 G 88 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Riku Saarinen Outi

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 06/2015. Aika: 31.1.2015 klo 13.00. Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 31.1.2015 klo 13.00 Paikka: Porthaninkatu 4 c 48 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Panu Paajanen, varapuheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

Pykälä ry:n hallitus on viettänyt kesäseminaaria Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen kanssa. Kiitettiin seminaarin järjestäjiä.

Pykälä ry:n hallitus on viettänyt kesäseminaaria Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen kanssa. Kiitettiin seminaarin järjestäjiä. PÖYTÄKIRJA 23.8.2006 34/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 23.8.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Risto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello18.23. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello18.23. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 19.01.2004 03/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.01.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.2.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 16.2.2015 klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta. PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.1.2007 5/2007

PÖYTÄKIRJA 22.1.2007 5/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N

PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.11.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla. PÖYTÄKIRJA 23.10.2006 45/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.10.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot