valtakunnallisella tasolla Käsi- ja taide teollisuusliitto Taito ry (keskusliitto, Helsinki), aluetasolla käsi- ja taideteollisuusyhdistykset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "valtakunnallisella tasolla Käsi- ja taide teollisuusliitto Taito ry (keskusliitto, Helsinki), aluetasolla käsi- ja taideteollisuusyhdistykset"

Transkriptio

1

2 TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION Strategia Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin strategia: Taito elää Visio Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin visio on käsityö elämässä, tuotteissa ja palveluissa niin, että käsija taideteollisuusjärjestö on yleisesti tunnettu ja alueellisesti vaikuttava toimija, joka lisää käsityön merkitystä - näkyvänä osana suomalaista kulttuuria, hyvinvointia ja kansainvälistä yhteistyötä - uudistuvana taitona ja elinikäisenä oppimisena taito- ja taidekasvatuksessa - elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä elinkeinona - toiminnan, palveluiden ja tuotteiden näkyvyytenä, saatavuutena ja kannattavuutena Toiminta-ajatus Pirkanmaalaisen käsityön edistäminen elinkeinona, kulttuurina ja taitona. Arvot luovuus, taito ja yrittäjyys - käsityö rakentuu luovuudelle ja kansalliselle kulttuurille - käsityöllä luodaan ympäristön esteettisyyttä ja kestävää kehitystä - käsityön tekeminen edellyttää ja kehittää taitoa - käsityöyrittäjyys työllistää ja tuo käsityön kuluttajille Kihniö*... Perustettu Vuonna Organisaatio Käsi- ja taideteollisuusjärjestö on valtakunnallinen kaksikielinen palvelujärjestö Taito Group, jonka muodostavat valtakunnallisella tasolla Käsi- ja taide teollisuusliitto Taito ry (keskusliitto, Helsinki), aluetasolla käsi- ja taideteollisuusyhdistykset (21) sekä niiden omat käsi- ja taideteollisuuskeskukset ja myymälät sekä paikallistasolla toimivat käsityökeskukset (120). Tulosalueet 1. Käsityön taiteen perusopetus 2. Käsityötaidot - työpajatoiminta - kurssitoiminta ja koulutus - aikuisten taiteen perusopetus 3. Käsityökulttuuri 4. Elinkeinotoiminta Virrat Kuru* Ylöjärvi Nokia* Pirkkala Vesilahti Ruovesi* Tampere Lempäälä MÄNTTÄ-Vilppula AKAA* Juupajoki* Orivesi Kangasala Pälkäne* * = sivutoimialue... SISÄLTÖ Toiminnanjohtajan katsaus... 1 Asiakasmäärät... 2 Toiminnan rahoitus ja avustusten käyttö Käsityön taiteen perus- opetuksen tulosalue Näpsä-käsityökoulu... 4 Kuntien panostukset käsityökoulutoimintaan Käsityötaidot Käsityökulttuuri Elinkeinotoiminta Käsityökeskusten kurssit ja työpajat Käsityökeskusten näyttelyt ja tapahtumat Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta, näyttelyt Tuloslaskelma Tase Taito Pirkanmaa ry Pirkanmaan Kotityö Oy Henkilöstökoulutus Käsityökeskustoimikunnat Toimipisteet... 29

3 taito pirkanmaa 1 TAITO PIRKANMAA RY Toiminnanjohtajan katsaus Vuosi 2010 oli Taito Pirkanmaa ry:n 98. ja Näpsä-käsityökoulun 20. toimintavuosi. Yhdistyksen omistama, valtakunnalliseen Taito Shop -ketjuun 10 vuotta kuulunut Pirkanmaan Kotityö Oy on harjoittanut käsityön tukku- ja vähittäismyyntiä 55 vuotta. Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin toiminnan lähtökohdat vuosille on kirjattu Taito elää -strategiaan, joka haastaa yhdistykset viestinnän, kumppanuuksien ja palvelutuotteiden kehittämiseen. Käsityö nähdään kulttuurina, joka on pohjana järjestön kaikissa palveluissa. Taidon kehittäminen on järjestön ydintyötä. Toiminnallinen tekeminen parasta neuvontaa Taito Pirkanmaa ry ylläpitää ja kehittää kestäviä käsityötaitoja. Harrastajat hakevat käden taidoista mielihyvää ja yhdessä tekemisen iloa. Huolet unohtuvat ja paineet lientyvät käsityön äärellä. Käsitöiden tekeminen ryhmässä on ollut yksi tärkeimmistä yhteisöllisistä ajanvietteistä kautta aikojen. Taito Pirkanmaa on sitoutunut kestäviin ekotekoihin; se vahvistaa asiakkaiden käsityöosaamista, edistää järkevää materiaalin käyttöä sekä suunnittelee ja tekee aikaa ja käyttöä kestäviä tuotteita. Myös Suomen brändityöryhmän syksyllä julkaisemassa raportissa kehotetaan toimimaan samansuuntaisesti; jaa kädentaitoja, tee kestäviä ja korjattavia tuotteita ja osta kotimaista kulttuuria. Taito Pirkanmaan ensimmäinen käsityökeskus perustettiin Tampereelle vuonna Vuonna 2010 yhdistyksen 11 käsityökeskuksen ja 13 käsityökoulun tehtävä käsityötaidon edistäjänä onnistui hyvin. Toimipisteissä kävijöitä oli yli Toimialueemme 24 kunnasta 11:ssä on 17 toimipistettä. Henkilöstön koulutuksella, sisältöjen monipuolistamisella ja tuotesuunnittelulla pystyttiin kehittämään neuvonta- ja osaamisverkostoa. Käsityön taiteen perusopetusta 20 vuotta Vuonna 1990 perustettu Näpsä-käsityökoulu on Taito Pirkanmaan suuri ylpeydenaihe. Näpsä järjesti 16 toimipisteessä eri puolilla Pirkanmaata laajan oppimäärän mukaista käsityön taiteen perusopetusta yli 900 oppilaalle iältään 4-vuotiaista aikuisiin. Näpsä-käsityökoulu on vuodesta 2000 toiminut opetusministeriön päätöksellä virallisena taiteen perusopetuksen oppilaitoksena. Se on myös onnistunut hyvin säilyttämään asemansa jatkuvan kehittämisen ja taloudellisen panostuksen ansiosta. Pirkanmaan Kotityö 55 vuotta Sadat, tuhannet asiakkaat ovat nauttineet vuosikymmeniä Pirkanmaan Kotityön lankojen värimaailmasta, eturivin tekstiilitaiteilijoiden suunnittelemista malleista ja itse tehdyistä kestävistä tuotteista. Vuosikymmenien suosion saavuttaneita materiaaleja ovat olleet esimerkiksi poppana sekä ohut ja paksu Pirkka-neulelanka luvun neulebuumin pani alulle ohut Pirkka-lanka, joka innoitti tekstiilitaiteilijat luomaan laajoja neulemallistoja asiakkaiden tarpeisiin. Pirkka-lanka, sadoittain lehdissä julkaistut neuleohjeet ja valmiit käsineulekoneilla valmistetut neuleet mahdollistivat monille käsityöyrityksille, neulojille ja vähittäismyyjille elinkeinon ja hyvät ansiot. Taito Shop 10 vuotta Taito Shop ketju oli vuonna 2010 toiminut 10 vuotta. Juhlavuoden teemana oli suomalaisten käsityöyritysten esiin nostaminen, koska asiakkaita kiinnostavat tekijät tuotteiden takana. Lähituotanto ja käsityö ovat myös tämän hetken vahvoja trendejä. Pirkanmaan Kotityön Taito Shopissa käy vuosittain yli kävijää. Verkkokauppa on avannut Pirkanmaan Kotityön omille langoille, työvälineille ja valmiille tuotteille maailmanlaajuiset markkinat ja se on kasvanut tänä vuonna 23 % edellisvuoteen verrattuna. Verkkosivut ja -kauppa mahdollistavat helpon ja edullisen tavan markkinoida. Vuonna 2010 Pirkanmaan Kotityö liittyi myös Facebookiin. Kulttuuriteko Vuoden 2010 kulttuuriteko oli Picu-ryijyn julkistaminen. Pirkanmaan Kotityö halusi vaalia Dora Jungin kunniakasta työtä tekstiilitaiteen hyväksi nostamalla esille ennen julkaisemattoman Picu-ryijyn ja ottamalla sen tuotantoonsa. Vuonna 2010 Kotiliesi julkaisi artikkelin tekstiilitaiteilija Dora Jungista, jolloin myös Picu-ryijy sai julkisen ensiesittelyn. Haasteita Vuoden 2010 haasteita ovat olleet uuden Mänttä-Vilppulan käsityökeskuksen remontti ja Pirkanmaan Kotityön värjäämön toiminta. Vilppulan käsityökeskus muuttaa vuoden 2011 alkupuolella Mäntän keskustaan Itätori 4:n kiinteistöön, jonne on remontoitu tiloja Näpsä-käsityökoululle, käsityöneuvonta- ja kurssitoimintaan sekä myymälälle. Uutena toimintona kehitetään näyttely- ja käsityöelinkeinotoimintaa, esimerkiksi käsityöläisten kesätoritapahtumaa. Haastetta työhön ovat tuoneet peruskorjaukseen ja sen projektirahoitukseen liittyneet viranomaismääräykset. Pirkanmaan Kotityö perusti lankavärjäämön vuonna Se varmisti lankatuotannon jatkuvuuden tilanteessa, jossa värjäämöpalveluita oli huonosti saatavilla. Pirkanmaan Kotityön lankavärjäämön toiminta on ollut koko sen toiminnan ajan haasteellista, erityisesti viime vuosina, kun kangaspuilla kudonta ja kooltaan suurten käsitöiden tekeminen on vähentynyt ja kun käsityön tekijät pystyvät helposti tilaamaan kaikki maailmassa valmistetut langat verkkokaupasta. Vuosi vuodelta voimistuu ajatus, että talouden, designin ja tekstiilikulttuurin tasapainon etsiminen pienessä mittakaavassa on ongelmallista. Työtä lähes sadalle Taito Pirkanmaa ja Pirkanmaan Kotityö työllistivät vakituisia ja osa-aikaisia työntekijöitä yli 80, työllistettyinä oli kahdeksan henkilöä ja työssäoppijoita 33 henkilöä eri oppilaitoksista. Taito Pirkanmaan vuosi 2010 oli toiminnallisesti onnistunut ja talous kunnossa. Tunnettuutta on vahvistettu mm. näkymisellä tiedotusvälineissä ja netissä. Taito Pirkanmaan ja Pirkanmaan Kotityön näyttelyistä ja tapahtumista tehtiin kymmeniä lehtijuttuja ja omia mallejamme julkaistiin käsityö- ja aikakauslehdissä sata kappaletta. Vuodesta 1993 julkaistu, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä asiakaslehti ( painos kpl ) ja vuodesta 1999 lähtien toimineet omat nettisivut ovat pitäneet osaltaan asiakasmäärät ennallaan. Käsityötä on tehty 15 vuoden ajan näkyväksi myös maamme suurimmilla Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella. Juhlajärjestelyjä Tätä kirjoittaessani meillä on tasan vuosi aikaa 100-vuotisjuhliin. Keväällä 2012 uudet tuotesarjat, näyttelyjärjestelyt, 100- vuotishistoriikki ja juhlahumu tuovat arkirutiineihin lisämakua. Juhlatiimi on aloittanut järjestelyt ja tuotekehitystyön vuonna Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi vuonna 2010 Taito Pirkanmaa ry:lle 100-vuotisjuhlavuoden tuotteiden valmistamiseen ja näyttelyn järjestämiseen Verkarannassa euroa. Kiitän lämpimästi asiakkaita, näpsäläisiä, opetus- ja kulttuuriministeriötä, kuntia, yhteistyökumppaneitamme, hallitusta, johtokuntaa ja henkilöstöämme tuloksellisesta yhteistyöstä. VIRVE PAJUNEN toiminnanjohtaja

4 2 taito pirkanmaa Taito Pirkanmaa ry:n asiakasmäärät Taitokulttuurin työpajat asiakastyöpäivinä Taitokulttuurin ja käsityöelinkeinon koulutus asikastyöpäivinä Toimipiste Kangasala Lempäälä Mänttä-Vilppula Orivesi Pirkkala Vesilahti Virrat Ylöjärvi ) YHT Hervanta Peltokatu, pajat Tesoma Verkaranta, taitopaja ) YHT Kaikki yht Toimipiste Kangasala Lempäälä Mänttä-Vilppula Orivesi Pirkkala Vesilahti Virrat Ylöjärvi ) YHT Hervanta Peltokatu, pajat Tesoma Verkaranta, taitopaja ) YHT Kaikki yht Taitokulttuurin ja käsityöelinkeinon näyttelyt ja tapahtumat asiakasmäärä Näpsä-käsityökoulun asiakastyöpäivät Toimipiste Kangasala Lempäälä Mänttä-Vilppula Orivesi Pirkkala Vesilahti Virrat Ylöjärvi ) YHT Hervanta Peltokatu, pajat Tesoma Verkaranta ) YHT Messut Kaikki yht Toimipiste Kangasala Lempäälä Mänttä-Vilppula Orivesi Pirkkala Vesilahti Virrat Ylöjärvi Akaa *) Nokia *) ) YHT Hervanta Peltokatu, pajat Tesoma ) YHT Kaikki yht *) Akaassa ja Nokialla vain käsityökoulutoimintaa

5 taito pirkanmaa 3 Taito Pirkanmaa ry Toiminnan rahoitus ja avustusten käyttö 2010 Taito Pirkanmaa ry:n toiminta katettiin varsinaisen toiminnan tuotoilla, valtion ja kuntien yleisavustuksilla ja kohdeavustuksilla, projektitoiminnan määrärahoilla sekä työllisyysperusteisilla palkkatuilla ja varainhankinnalla. Yhdistyksen tuloslaskelma jaetaan varsinaiseen toimintaan ja varainhankintaan. Varsinainen toiminta on yleishyödyllistä toimintaa, joka rahoitetaan neuvonta- ja koulutustuotoilla, materiaalimyynnillä sekä avustuksilla. Valtion ja kuntien yleis- ja kohdeavustukset käytetään varsinaisen toiminnan valtionapuun oikeuttaviin menoihin. Projektiavustukset käytetään projektitoiminnan hyväksyttyihin menoihin. Varainhankinnassa esitetään liiketoiminnan tuotot ja kulut sekä muu varainhankinta. Talouden seuranta tapahtuu kustannuspaikoittain varsinaisessa toiminnassa, liiketoiminnassa ja projektitoiminnassa. Taito Pirkanmaan vuosi 2010 oli toiminnallisesti onnistunut ja talous kunnossa. Taito Pirkanmaan kokonaisrahoituksesta 53 % karttui oman toiminnan tuotoista eli neuvonta- ja koulutustoiminnan tuotoista sekä tuote- ja materiaalimyynnistä saaduista tuloista. Omarahoitusosuus pysyi edellisvuoden tasolla. Henkilöstökulujen osuus kustannuksista oli 62 %. Toimikauden tulos oli 4 982,33 ylijäämäinen. Taseen loppusumma oli ,48. Avustusten avulla yhdistys voi toteuttaa toiminta-ajatustaan eli edistää käsityötä elinkeinona, kulttuurina ja taitona. Asiakasmäärät yhteensä Toimipiste Kangasala Lempäälä Mänttä-Vilppula Orivesi Pirkkala Vesilahti Vilppula Virrat Ylöjärvi Akaa *) Nokia *) ) YHT Hervanta Peltokatu, pajat Tesoma Verkaranta ) YHT Messut Kaikki yht *) Akaassa ja Nokialla vain käsityökoulutoimintaa Yhdistyksen saama Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n kautta kanavoitu varsinainen valtionapu ja toimialueen kuntien maksamat toiminta-avustukset sekä OPH:n maksamat taiteen perusopetuksen avustukset pysyivät edellisen vuoden tasolla. OK-opintokeskuksen ja KSL-opintokeskuksen osuus kurssituloista kasvoi edellisestä vuodesta, hyväksyttyjen tuntien osuus kasvoi 10 %. Avustus on käytetty aikuisten omaehtoisen Aiku-Näpsä koulutuksen ja pitkäkestoisten ( t) kurssien sekä henkilökunnan ammatillisen koulutuksen rahoitukseen. Taito Pirkanmaan Mänttä-Vilppulan uuden käsityökeskuksen remontti- ja kehitystoimet olivat investointina vaikuttavin osa vuoden 2010 toiminnassa. Hankkeen projektirahoitus on vielä tilinpäätöksen teon aikaan epävarma. Investointikuluista on kirjattu 50 % projektin omarahoitusosuudeksi vuodelle Varsinaisen toiminnan rahoittamiseksi yhdistys on harjoittanut liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa varainhankintaa sekä kerännyt jäsenmaksuja. Nämä tuottivat toimintavuonna 19 % toiminnan kokonaisrahoituksesta. Toiminnan rahoitus % Kokonaisrahoitus (1000 ) Työllisyyspoliittinen rahoitus 1 % Projektirahoitus 1 % Kuntien rahoitus 17 % Valtion rahoitus 28 % Taitokulttuuriin kanavoidut kuntien myöntämät avustukset Omatoiminen rahoitus 53 % Kangasala eur Lempäälä eur Mänttä-Vilppula eur Orivesi Pirkkala eur Tampere eur toimintaa neljässä toimipaikassa Vesilahti eur Virrat eur Ylöjärvi eur Lisäksi kunnat antavat toimitilat veloituksetta käyttöön. Poikkeuksena Virtain ja Tampereen avustukset, joilla katetaan myös vuokramenot. Virroilla katetaan 100 m²:n toimipisteen vuokramenot. Tampereella katetaan neljän toimipisteen vuokramenot, yhteensä 2760 m 2. Orivesi antaa vain toimitilat veloituksetta käyttöön.

6 4 taito pirkanmaa 1. Käsityön taiteen perusopetuksen tulosalue 2010 Vuonna 2010 tuli täyteen 20 vuotta käsityön taiteen perusopetustoimintaa. Syksyllä 1990 aloittaneen Näpsä-käsityökoulun juhlavuotta väritti Näpsän Ekologinen kädenjälki -teema ja -hanke. Loppukeväästä julkaistiin taidekasvattajille tarkoitettu Ekologinen kädenjälki -materiaali sekä sähköisessä että painetussa muodossa. Materiaali esiteltiin toukokuussa valtakunnallisessa seminaarissa Mediakoulun tiloissa sekä näyttelyssä Lasten kulttuurikeskus Rullassa. Ekologinen kädenjälki -työryhmässä vaikuttivat kaksi toimintavuotta Titta Eräniitty, Minna Nio, Marja-Leena Seilo ja Miisu Toukomaa. Aineiston kokosi Marja-Liisa Peltola. Kevätlukukaudella pohdittiin ympäristöä ja laatua määrän sijaan Lasten Pirkkasia vietettiin helmikuussa Pirkanmaalla. Avoimien ovien viikon aikana Näpsä-käsityökoulukunnissa yleisö oli tervetullut seuraamaan tunteja, aistimaan tunnelmaa tai kokeilemaan itse käsityöharrastusta matalalla kynnyksellä. Näpsän näyttelyvuoden avasi huopatöiden Uhanalaiset -näyttely Käsi- ja Kierrätyspuu Rullassa. taideteollisuuskeskus Verkarannassa Näyttelykeväänä oppilaat pohtivat, millaisia tekoja jokainen meistä pystyy tekemään luonnon ja vihreämmän ympäristön hyväksi. Mitä kauemmin samaa tuotetta käyttää korvaamatta sitä uudella vastaavalla, sitä enemmän luonto kiittää. Tuotteen pitkää käyttöä voi edistää tekemällä siitä kestävän, ajattoman ja helppokäyttöisen. Käsintehtyihin tuotteisiin, joko itse tehtyihin tai lahjaksi saatuihin, liittyy usein tunneside, joka auttaa arvostamaan ja käyttämään niitä kauemmin kuin massatuotannon esineitä. Esteettisen ja korkeatasoisen tuotteen valmistus edellyttää hyvää suunnittelua, teknistä taitoa sekä kykyä valita käyttötarkoituksen mukaiset materiaalit. Kokemus opettaa välttämään turhaa kulutusta. Opimme myös hankkimaan kerralla oikeanlaisia materiaaleja ja tuotteita sekä vaatimaan määrän sijasta laatua. Ekologisia kädenjälkiä Pienimmät Näpsän oppilaat tutustuivat oman pihapiirin puihin ja valmistivat muun muassa lehtiä yhteiseen puuhun. Lapset kokeilivat myös siemenien idättämistä. Osa siemenistä kasvoi itse tehdyissä saviruukuissa, joista tehtiin niin komeita, että niitä on kasvien kasvaessa mukava katsella vielä monta vuotta. Maailma on pullollaan käsityömateriaaleja, joita on ainakin jo kertaalleen käytetty. Niiden tuottamiseen ei tarvitse enää käyttää luonnon raaka-aineita tai energiaa. Vähän isommat lapset miettivätkin osallisuuttaan ekosysteemissä. Esimerkiksi farkkuja käytämme lähes päivittäin. Pitkän valmistusprosessin vaativat farkut, vaatteena aikansa eläneet, jatkoivat elinkaartaan ikivanhalla kankaankudontatekniikalla toteutetuissa teoksissa sekä käyttäjänsä näköisissä kasseissa. Opinnoissaan pidemmälle ehtineet suunnittelivat ja toteuttivat fantasiatuoleja. Suunnittelun lähtökohtana olivat elokuvien ja kirjojen fantasiahahmot ja niiden maailma sekä valmis puutuoli. Tuolia muokattiin oman ideoinnin ja työsuunnitelman mukaan. Tuoleihin tehtiin lisärakenteita ja niitä koristemaalattiin, verhoilukankaita värjättiin ja kuvioitiin. Suunnittelu- ja valmistusprosessia dokumentoitiin kuvaamalla, kirjoittamalla ja lopulta laadittiin mainos itsearviointia unohtamatta. Jos fantasiahahmon tuoli ei miellytä ikuisesti, sen voi aina korjata, kunnostaa, tuunata, purkaa tai hävittää ympäristöä saastuttamatta. Ekologinen kädenjälki, taitoa iloa muotoa -näyttelyssä Lasten kulttuurikeskus Rullassa kävijät pääsivät harjoittamaan ekologisia kädentaitojaan mm. hoitamalla näyttelyn kasveja kasvihuoneessa. KÄSSÄÄKS SÄÄ -aikuisten näyttelylle alun perin ideoitu nimi sai alleen keväällä lukioikäiset käsityöntekijät niin näpsäläiset, ammattikoululaiset kuin lukiolaisetkin. Kolmen oppilaitoksen näyttely Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa esitteli pirkanmaalaisten opiskelijoiden käsillä tekemisen osaamista. Pääosassa olivat nuoret, jotka kuluneen lukuvuoden aikana tekivät joko taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötyön, ammattiopiston opinnäytetyön, lukiodiplomin tai joidenkin edellä mainittujen yhdistelmän. Lisäksi näyttelyssä oli aikuisten taiteen perusopetuksen ja syventävien opintojen opiskelijoiden lukuvuo-

7 taito pirkanmaa 5 Kuntien avustukset ja koulutustuotot Näpsä-käsityökoululle vuonna Akaa Kangasala eur eur Lempäälä eur eur Mänttä -Vilppula eur eur ostopalvelusopimus, Autere-opisto Nokia eur eur Orivesi eur eur ostopalvelusopimus, Oriveden kansalaisopisto Pirkkala eur eur Tampere eur eur avustus kohdennettu Peltokadun, Hervannan ja Tesoman opetustilojen vuokriin Vesilahti eur eur Virrat eur eur ostopalvelusopimus, Virtain kaupunki Ylöjärvi eur eur Näpsä-käsityökoulu käsityön taiteen perusopetus Lapsille ja nuorille oppilaita ryhmiä opetustunteja paikkakunta paikkakunta Tampere / Tampere Akaa Akaa Kangasala Kangasala Lempäälä Lempäälä Nokia / 8 5 / Nokia Orivesi / Orivesi Pirkkala Pirkkala Vesilahti Vesilahti Vilppula / Vilppula Virrat Virrat Ylöjärvi / Ylöjärvi yhteensä / / yhteensä Aikuisille oppilaita ryhmiä opetustunteja paikkakunta paikkakunta Tampere , Tampere Kangasala Kangasala Lempäälä Lempäälä Pirkkala Pirkkala Vesilahti Vesilahti Vilppula Vilppula Virrat Virrat yhteensä , yhteensä Aikuisten toimintaan on kanavoitu OK-opintokeskuksen rahoitusta ja KSL-opintokeskuksen rahoitusta

8 6 taito pirkanmaa Aura Koiviston Näpsän syventävien opintojen päättötyö ja lukiodiplomityö. Vesilahden Näpsän oppilaat alarivissä vasemmalta Ilmari Marttila, Teemu Vilppola, Teemu Havulinna ja Johanna Mäkelä. Takarivissä vasemmalta Susanna Mäkelä, Jenni Sorva, Sanni Havulinna ja Johanna Hoppu sekä opettaja Eeva Nytorp. Kuvasta puuttuu oppilas Joni Himanen. den aikana valmistuneita käsitöitä. Näyttelyssä olivat yhteistyökumppaneina Taito Pirkanmaa ry:n Näpsä-käsityökoulu, Tampereen Ammattiopisto ja Kaarilan lukio. Keväällä valmistui neljä syventävien opintojen päättötyötä, joista kaksi arvioitiin myös lukiodiplomityönä. Lisäksi kaksi Näpsän oppilasta teki lukiodiplomin. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin päättötyöseminaari, jossa tekijät esittelivät yleisölle oman teoksensa ja kertoivat suunnittelu- ja valmistusprosessistaan sekä portfoliostaan. Päättötyön tekivät Aura Koivisto, Aura Länsisalmi, Maiju Peltola ja Terhi Tanner. Näpsäkäsityökoulun käsityön taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistuksen sai kolme oppilasta. Myös Vesilahdella juhlittiin näyttävästi portfolion ja perusopintojen päättötyön saajia. Tulevan lukuvuoden lukiodiplomi-/päättötyökurssista pidettiin opiskelijoille suunnattu informaatiotilaisuus Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa Tampereella Syksyn 2010 teemana metsä Metsä oli Näpsän 21. lukuvuoden teemana. Opetuksen suunnittelun pohjana oli museokeskus Vapriikin Karhu-näyttely. Kaikille ikäryhmille toteutettiin näyttelyn ideoimia opetuskokonaisuuksia, ja useat oppilasryhmät kävivät museossa tutustumassa näyttelyyn. Varhaisiän opetusohjelmassa teema näyttäytyi satujen ja leikin kautta. Oppimistehtävien myötä tutustuttiin moniin eri käsityömateriaaleihin ja -tekniikoihin sekä harjoiteltiin yhdessä tekemisen tapoja. Kolme karhua -satu johdatteli valmistamaan omalle pehmonallelle sängyn puusta ja paperimassasta, värjäämään lakanat patjan päälle ja huovuttamaan tyynyn ja peiton villasta. Lisäksi omalle nallelle muotoiltiin savesta keraamiset puurokupit ja lusikat. Metsän merkityksiä pohdittiin 8 11-vuotiaiden kanssa. Tavoitteena oli oppia ymmärtämään metsää monelta kannalta, omaa suhdetta metsään, metsiin liittyvää historiaa ja perinteitä. Oppimistehtävissä tutustuttiin metsän eläimiin, Vesilahden syventävien opintojen ryhmän oppilaat Ilmari Marttila ja Mikael Saukko sekä työvaiheessa oleva keinutuolin kunnostus. Oppilas Anniina Nuutero ja aurinkovärjäystekniikalla kuvioidulla kankaalla laminoitu tuoli ja tarjotin. kasveihin ja tarustoihin valmistamalla mm. kirjailtuja ja huovutettuja nalleja, reppuja metsäretkille, kasviprässejä ja kasviaihein kuvioituja tekstiilejä. Yli 12-vuotiaiden opetusohjelman sisällöissä tavoitteena oli suunnittelun kehittäminen, tiedon kerääminen ja jakaminen omalle ryhmälle, havainnointi ja kotitehtävien tekeminen. Lisäksi tehtävissä töissä panostettiin kestävään kehitykseen sekä

9 taito pirkanmaa 7 omasta työstä vastuun ottamiseen. Oppimistehtävät teemoittuivat karhuun myyttisenä sekä luonnollisena hahmona, karhujen sukuun, karhuun uhanalaisena eläimenä sekä metsään. Syksyllä käsityön taiteen perusopetuksen päättötyöryhmässä aloitti 7 näpsän syventäviä opintoja suorittavaa oppilasta. Näistä 3 lähti tekemään päättötyötä, 4 käsityön lukiodiplomia ja päättötyötä. Yksi näpsäläinen aloitti lukiodiplomin teon. Matkan varrella leikistä luopui kaksi oppilasta. Moodleoppimisympäristön käyttöä jatkettiin työskentelyprosessin näkyväksi saattamiseksi sekä arvioinnin työvälineenä. Syksyllä 2010 Vesilahdella aloitti uusi syventävien opintojen oppilasryhmä. Tähän asti syventäviä opintoja omana ryhmänään on voinut opiskella vain Peltokadun toimipisteessä Tampereella. JOY jokaisen oma ympäristö Näpsä-käsityökoulu oli mukana JOY-vuodessa mm. viettäen Euroopan rakennusperintöpäivää lauantaina kahdeksalla paikkakunnalla Pirkanmaalla. Taito-käsityökoulujen yhteinen nimi JOY-tapahtumille oli Käsillä kävellen. Kangasalla käveltiin käsillä kiinnitellen neule- ja huopagraffiteja keskustan alueella. Lempäälässä JOY-päivä oli näpsäläisten projektipäivä. Nokian näpsäläiset tutustuivat Tehdassaaren kulttuuriympäristöön ja tehtaiden historiaan opastetulla kävelykierroksella. Lisäksi työpajassa valmistettiin koruja ja pienesineitä kierrätyskumista. Orivedellä bongattiin keskustan vanha kirkkotapuli, luontopolku Onninpolku ja Auvisen talo. Pirkkalassa tutustuttiin perinteiseen maaseuturakentamiseen ja uuteen kuntakeskukseen. Tampereen Hervannan ja Peltokadun oppilaat osallistuvat päivään kävelemällä opettajien laatiman kaupunkisuunnistuksen yhdessä perheensä kanssa. Tampereen Tesomalla paneuduttiin alueen tärkeisiin kohteisiin ja päädyttiin lopulta muotoilemaan pienoispatsas kierrätysmateriaaleista. Vesilahden oppilaat tutustuivat Mirjami ja Hannu Päivärinnan opastuksella Vesilahden kirkko-, siunauskappeli- ja tapulirakennuksiin sekä joihinkin mielenkiintoisiin muistokivityyppeihin. Vilppulassa ja Ylöjärvellä harrastettiin bongausta ja etsittiin rasteja. Aikuisten käsityön taiteen perusopetus AIKU Aikuisten käsityön taiteen perusopetuksen eli AIKUn tavoitteena oli antaa aikuisten opetusta 7 kunnassa 1300 tuntia yhteensä 120 aikuiselle. Vuoden 2010 aikana opetusta järjestettiinkin 7 kunnassa jopa 1676 tuntia keväällä 119:lle ja syksyllä 128 oppilaalle. Aikuisten käsityön taiteen perusopetusta räätälöidään jatkuvasti asiakkaiden toiveiden, yhteiskunnan muun kehityksen ja toiminnan sekä opetussuunnitelman leikkauspinnassa. Keväisin toteutettava toiminnan arviointi kertoi, että toiminnan on edelleen rakennuttava pidempikestoisista omaa suunnittelua sisältävistä kokonaisuuksista, lyhyistä käsityöpajoista sekä muusta omaa käsityön tekemistä sivuavasta toiminnasta. Kevätlukukaudella järjestettiin kuudennen kerran valinnaispajatarjotin. Valinnaispajatarjotin antaa mahdollisuuden valita paja, joka vastaa henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita käsityön Aikuisten lasipajasta. moninaisella kentällä. Erityisempien pajojen toteuttaminen edellyttää usein opettajan erityisosaamisen lisäksi erityistiloja ja -välineitä. Pajoista toteutui 15. OK-opintotoiminnan keskusliitto ja KSL tukevat aikuisten käsityön taiteen perusopetusta. Opiskeluympäristö Mirva Juntunen ja Marja-Leena Seilo tuottivat Oppimisympäristö-tekstin Taito ry:n Taitocampuksen käsityökoulujen opettajan käsikirjaan. Koulutuksen arvioinnista Laki taiteen perusopetuksesta velvoittaa koulutuksen järjestäjää arvioimaan järjestämäänsä toimintaa. Tampereen kaupunki keräsi kaikilta taiteen perusopetuksen toimijoilta tietoa lukuvuodesta Näpsä-käsityökoulun rehtori toimi taiteen perusopetuksen ohjausryhmässä. Taiteen perusopetusliitto TPO ry käynnisti syksyllä 2009 opetusministeriön rahoituksella taiteen perusopetuksen oppilaitosten laadun arviointi- ja kehittämishankkeen, joka on nimeltään Virvatuli. Käsityötä edustavat tässä kolmivuotisessa hankkeessa Kirsti Kesälä-Lundahl sekä Marja-Leena Seilo. Opetusministeriön laatimassa Koulutuksen arviointisuunnitelmassa vuosille (OPM:n julkaisuja 2008:38) on taiteen perusopetuksen pedagogiikan ja opetussuunnitelman perusteiden toimivuuden arviointi ajoitettu vuosille Koulutuksen arviointineuvosto sai organisoitavaksi arvioinnin opetusministeriölle. Arviointineuvosto nimitti arviointiasiantuntijaryhmän keväällä Käsityötä ryhmässä edustaa Marja-Leena Seilo. Taito Pirkanmaa kehittää Kolmivuotinen oppimisympäristöhanke Lukioikäisten käsityö saatettiin loppuun syksyllä Yhteistyö Kaarilan lukion kanssa on vakiintunut ja elää uusia vaiheita Tampereen lukiouudistusten myötä. Syksystä 2007 lähtien Näpsän syventävien opintojen kursseja on rakennettu käsityön lukiokurssin ehdot täyttäviksi. Tavoitteena on laajentaa käsityön kurssimahdollisuuksia lukiolaisille sekä tukea käsityön lukiodip-

10 8 taito pirkanmaa lomeiden valmistumista. Lukioikäisten käsityöhankkeessa toimivat Jaana Marttila, Marja Mäkelä, Marja-Leena Seilo ja Miisu Toukomaa. Värit-verkkokurssi oli opetushallituksen tukema pilottihanke, joka ajoittui lukuvuodelle Ensimmäinen verkkokurssi starttasi Taito Groupin Taitocampuksessa ja se oli suunnattu ensisijaisesti Näpsä-käsityökoulun oppilaille. Syyslukukaudella kurssi toteutettiin toisen kerran Osallistujia oli sekä Näpsä-käsityökoulusta että koulun ulkopuolelta. Verkkokurssin laajuus oli 40 tuntia eli 1,5 opintopistettä. Kurssilla luotiin edellytyksiä ymmärtää monimateriaalista käsityötä värien näkökulmasta sekä kehittää omaa väri-ilmaisua. Kurssilla tehtiin väritehtäviä itsenäisesti verkossa tapahtuvan ohjauksen avulla. Syksyllä 2010 käynnistyi uusi Villa Pohjolassa hanke. Hankkeen tavoitteena on tuottaa villaoppimateriaalia käsityökouluopettajien työhön. Työ aloitetaan tutkimalla villamateriaalia eri-ikäisten oppilaiden työskentelyssä moninaisin tekniikoin. Yhteistyökumppaneina villahankkeessa ovat Helmi-käsityökoulu Taito Uudeltamaalta sekä Näppi-käsityökoulu Etelä- Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:stä. Pajoja lapsille Koululais- ja päiväkotiryhmien keramiikka-, kankaanpainantaja huovutustyöpajoja järjestettiin yhtensä 52 kpl. Näpsän Kesä käsillä-kesäkursseista toteutui nelipäiväinen Chillailee kivat kuteet kesäksi -ompelukurssi. Syksyllä uutena toimintamuotona aloittivat Näpsä-käsityökoulun kaikille avoimet lauantaityöpajat ja perhepäivät. Jokaiselle lauantaille oli suunniteltu mukavaa tekemistä kädentaitojen parissa. Kerran kuussa työpajatarjonta suunnattiin perheille ns. perhepäivänä. Perhepäivään voi lähteä isoisän kanssa, ydinperheen voimin tai kaapata mukaan ystäviä. Toimintaa tukivat Tampereen kaupungin lisäksi, Taito Group ry ja KSL. Yhteistyö Teatteri 2000:n kanssa jatkui. Näpsäläiset perheineen kävivät Alladin ja taikalamppu näytöksessä, ja näytelmään liittyviä työpajoja järjestettiin kolmelle koululaisryhmälle. Nuoret festareille ja taidekaareen Nuorille suunnattu Tampereen nuorisotyön ja yhteistyökumppaneiden yhteisesti järjestämä ChillHouse-talvilomafestivaali veti kolmen päivän aikana, , Tampere-taloon yhteensä 5000 nuorta. Näpsä osallistui tapahtumaan toiminnallisella pajalla, jonka teemana oli Romusta Koru. Toisen kerran järjestetty tapahtuma oli suunnattu vuotiaille. Taidekaari on Tampereen kaupungin kulttuurikasvatushanke 5 16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Taidekaari tutustuttaa koululaiset monipuolisesti eri taiteenlajeihin luokka-asteittain vaihtuvan taiteenlajin myötä. Taidekaari toteuttaa Tampereen kaupungin valtakunnallista Taikalampputehtävää. Näpsä-käsityökoulu on vakiinnuttanut paikkansa pajojen tuottajana Sara paperimassaeläimen kanssa. ja on asiantuntijana mukana myös taidekaaren opetussuunnitelmaliitteen kehittämisessä. Keskitetyn erityisopetuksen yhdeksänsille luokille suunniteltiin ja toteutettiin Maan povesta -kokonaisuus. Kevään 8 käsityötyöpajassa käsiteltiin kulttuuriympäristöteemaa. 49 oppilasta valmisti sallittuja graffiteja T-paitoihin, jotka asetettiin näytteille Näpsän kevätnäyttelyn yhteyteen Verkarantaan. Syksyllä keskitetyn erityisopetuksen 3. luokat osallistuivat Sanan Siivellä -kokonaisuuteen. Kokonaisuuden käsityöpajaosuudessa muotoiltiin keraamisia palatsin osia 81 oppilaan voimin. Loppuvuodesta palatsit asetettiin näytteille Lasten kulttuurikeskus Rullaan. Taiteen perusopetus arviointi Näpsä-käsityökoulussa käsityön taiteen perusopetuksen laajaa oppimäärää järjestettiin keväällä 745 ja syksyllä 768 lapselle ja nuorelle 9316 asiakastyöpäivää. Tavoitteena oli 740 lapselle ja nuorelle 8800 asiakastyöpäivää. Varhaisiän käsityökasvatusta järjestettiin kahdessa kunnassa 326 opetustuntia kevätlukukaudella 38:lle ja syyslukukaudella 42 oppilaalle. Perusopetusta järjestettiin 11 kunnassa 5696 oppituntia keväällä 669:lle ja syksyllä 680 oppilaalle. Syventävää opetusta järjestettiin neljässä syventävässä ryhmässä Tampereella 480 tuntia kevätkaudella 38:lle ja syyslukukaudella 46 oppilaalle. Lisäksi perusopetusryhmissä opiskeli syventäviä opintoja 19 oppilasta Akaassa, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa, Vesilahdella, Ylöjärvellä, Orivedellä, Mänttä-Vilppulassa sekä Virroilla. Syventäviä opintoja opiskeli 12 aikuista.

11 taito pirkanmaa 9 2. Käsityötaidot Taito tuottaja -koulutus Taito Group -järjestön 2,5-vuotinen koulutus käsityöneuvonnan alueelta saatiin päätökseen. 17 käsityöneuvojaa suoritti Taito tuottaja -valmennuksen, joka toteutettiin yhteistyössä Suomen yrittäjäopiston kanssa. Taito Pirkanmaa ry:n henkilökunnasta koulutukseen osallistui neuvontapäällikkö Eija Pettersson. Taito tuottajat vastaavat yhdistyksissään käsityöneuvonnan kehittämisestä ja osallistuvat ryhmänä jatkossa myös valtakunnallisten mallistojen ja kampanjoiden suunnitteluun. Käsityöneuvonnan kehittämisestä järjestössä yhdessä Taitopalvelupäällikön kanssa vastaavat ryhmän valitsemat kolme henkilöä. He yhdessä muodostavat Taitotuottaja-tiimin: Riitta Eeronheimo (Satakunta), Elina Helminen (Varsinais-Suomi) ja Eija Pettersson (Pirkanmaa) sekä Taito-palvelupäällikkö Marjo Vainio (Uusimaa). Tiimin työskentely rahoitetaan järjestön yhteisestä valtionavustuksesta hankerahoituksella. Ensimmäinen kehityskohde on Eläköön matto! -hanke, joka antaa asiakkaille mattojen kudontaan liittyvää erityisosaamista parin vuoden ajan. Suunnittelutyö aloitettiin vuoden 2010 puolella. Tekstiiliopettajat jaksavat innostua vielä illallakin Kaksikymmentä tekstiiliopettajaa vietti kevätkaudella kerran kuukaudessa illan kädentaitojen parissa Verkarannassa. Taitavissa käsissä syntyi kierrätyskoruja autonrenkaista, punontaa rottingista, metallilangalla snuurattuja pääsiäismunia ja keväisiä kokeiluja puutarhaan betonista. Illat kuluivat rattoisasti, opittiin uutta, kerrattiin vanhaa ja vaihdettiin kuulumisia. Yhteinen tekeminen tutussa porukassa ja samalla alalla työskentelevien kanssa tuo uusia virikkeitä ja intoa päivän työhön. Tekemisen iloa 2010 Taito Pirkanmaa ry suunnitteli ja järjesti Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n myöntämän kuudennen TEKEMISEN ILOA mallistokampanjan. Vuosien ajan mallistokampanjoiden tavoitteena on ollut järjestön Taito-palvelujen laadun, kannattavuuden ja tunnettavuuden edistäminen. Vuoden 2010 Tekemisen iloa -mallistossa hyödynnettiin vuoden 2009 mallistoon syntyneitä tuotteita ja suunniteltiin yksi uusi malli käsi- ja taideteollisuusyhdistysten käyttöön eurolla. Yhdistykset saivat käyttöönsä malliston työohjeet ja kuvat. Taito Pirkanmaa ry teki malliston ykköskappaleet. Taitocampuksen verkkomapissa oli aineisto myös kahteen A3- ja A4-kokoiseen julisteeseen. Myös kolme edellisvuonna julkaistua tuotetta uudistettiin; Oras-shaali vihreä nä, Loiste-kranssi vihreänä pöytäkoristeeksi, Krookus-liina kukkakuviolla ja Kevät-kranssi pääsiäiskoristeilla. Tekstiilitaiteilija Sirkka Könönen suunnitteli yhden uuden tuotteen; Daalia-tyynyn, jonka malli kirjotaan villalangalla huovutettuun villakangaspohjaan. Kädentaitoja-kurssit työttömille Daalia-tyyny Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa jatkuivat kädentaitojen kurssit työttömille jo toista vuotta. Kurssikokonaisuudet on järjestetty yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa. Kohderyhmänä olivat kädentaidoista kiinnostuneet työttömät, joille kurssi oli maksuton. Vuonna 2010 kursseja pidettiin kaksi. Syksyllä 2009 alkanut kurssi jatkui vielä 2010 alkutalven. Kurssien kestot olivat 104 tuntia ja 40 tuntia. Oppilaita kaikilla kursseilla oli Tavoitteena oli osallistujien hyvinvoinnin, työkyvyn ja -vireyden ylläpitäminen ja kohentaminen kädentaitojen kautta. Koulutukseen sisältyi erilaisia kädentaidon pajoja, sisustustuotteiden valmistusta sekä kankaankudonnan työpaja. Kädentaitojen avulla opeteltiin pitkäjänteisyyttä, ryhmässä toimimista ja parannettiin työelämävalmiuksia.

12 10 taito pirkanmaa Sisustusvinkkejä käsityökeskuksissa Kevään aikana Taito Pirkanmaa järjesti asiakkailleen käsityökeskuspaikkakunnilla 14 sisustusiltaa, joissa kerrottiin uusimmista sisustustrendeistä. T.i.l.a.-ohjelman toimittaja Hanna Sumari oli koonnut sisustuskuvasarjan. Sisustus illoissa asiakkaat näkivät kansainvälistä kuvamateriaalia, trendivärikarttoja vuosille sekä Pirkanmaan Kotityön sisustustuotekuvia. Ekologinen kädenjälki Sukupolvien helminauha. Näpsä-käsityökoulun juhlavuoden teema oli Ekologinen kädenjälki. Se näkyi opetusohjelman lisäksi toukokuussa julkaistussa Ekologinen kädenjälki -julkaisussa, kevätnäyttelyssä ja valtakunnallisessa seminaarissa. Teemaa valmisteltiin kaksi vuotta opetushallituksen hankerahoituksen turvin. Käsityöllä edistetään kestävää kehitystä vahvistamalla osaamista ja järkevää materiaalin käyttöä sekä valmistamalla tuotteita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Käsin tehtyyn tuotteeseen liittyy usein myös tunneside, joka auttaa arvostamaan ja käyttämään tuotetta kauemmin. Laadukkaiden tuotteiden valmistus edellyttää hyvää suunnittelua, teknistä taitoa sekä kykyä valita käyttötarkoitukseen sopivat materiaalit. Näitä taitoja käsityön tekijä oppii tekemällä ja vain tekemällä. Tuotteiden valmistamisen, käyttämisen ja hävittämisen pitää olla turvallista niin tekijälle, käyttäjälle kuin luonnollekin. Luonnonvarojen käyttöä voi vähentää siirtymällä ympäristöä vähän rasittaviin raaka-aineisiin ja energialähteisiin, käyttämällä uusiomateriaaleja sekä vähentämällä kuljetuksia. Tuote on kestävämpi, kun sen korjattavuutta, uudelleenkäytettävyyttä ja monikäyttöisyyttä parannetaan. Käsityökouluissa ja käsityökeskuksissa tarjotaan palveluita, joissa asiakkaat voivat tehdä käsitöitä ja tuotteita lainattavilla ja vuokrattavilla työvälineillä. Kotiin kannetun muovin kierrätyskurssi Lapsi oppii jo pienenä erottamaan kullan hopeasta ja teräksen kivestä. Puut opitaan myös varhain; havupuu vai lehtipuu. Villapaita on villaa, t-paita puuvillaa ja fleece tekokuitua. Kotiin kannetaan ennätysmäärä muovia, joka on meille vain muovia. Taito Pirkanmaa järjesti käsi- ja taideteollisuusjärjestön henkilöstölle kolmipäiväisen muovin kierrätyskurssin syksyllä. Koulutuksessa sai yleistietoa muovista; sen historiasta, raaka-aineista, nimistöstä, muovilajeista ja muovien tunnistamisesta. Lisäksi kokeiltiin muovituotteiden valmistusmenetelmiä; lämpömuovausta, liitostekniikoita, pintakäsittelyjä ja mekaanisia muokkausmenetelmiä. Opettajina toimivat muovialan lehtori Timo Malen, DI Eeva Sutela ja suunnittelija Rose Savovaara. Eeva Sutela kirjoittaa ensimmäistä harrastajille ja kierrättäjille tarkoitettua kirjaa, jossa on tietoa kotiin kannetuista muoveista ja käsityövinkkejä kierrätysmuovituotteisiin. Tarpeellisten uusiomuovituotteiden tuotekehitystä tulisi vauhdittaa yhteistyössä järjestön käsityökoulujen ja käsityökeskusten kanssa esim. palkkaamalla muotoilija. Käsityötaidot arviointi Kädentaitojen työpajojen asiakasmäärä käsityökeskuksissa oli Tavoitteesta (11 700) jäätiin 1 %. Työpajojen asiakasmäärät kasvoivat maakunnan käsityökeskuksissa, mutta Tampereella jäätiin tavoitteesta. Työpajojen asiakasmäärä muodostuu 2/3 perinteisestä kudonnan neuvonnasta ja 1/3 muista työpajapäivistä. Käsityötaitojen neuvonnan kehittäminen on koko järjestön kasvava haaste. On kehitettävä uusia palvelumuotoja ja toimintatapoja. Kuluvana vuonna päättynyt Taito tuottaja -koulutus luo uusia mahdollisuuksia löytää uusia keinoja käsityöneuvonnan kehittämiseen. Käsityötaitokoulutuksen, joka sisältää lyhyt ja pitkäkestoiset kurssit sekä aikuisten taiteen perusopetuksen, asiakastyöpäivätavoite oli Kurssitoiminta jatkoi kasvuaan. Vuoden 2010 tulokseksi kirjattiin 4610 asiakastyöpäivää. Kasvua edellisvuoteen oli lähes 24 %. Suuri osa kasvusta saavutettiin aikuisten taiteen perusopetuksen tuntimäärän lisäyksellä. Oman lisänsä lukuun tuotti myös työttömille järjestetyt kolme Kädentaidon kurssia. Kurssit järjestettiin OKopintokeskuksen opintosetelirahoituksella. Kurssitoiminnan kehittämiseen tuo haastetta kurssien lyhytkestoisuus. Noin puolet kursseista (70/140 kpl) on alle 10 tunnin mittaisia. Kehittämistä on niin kurssitoiminnan sisällöissä kuin painopisteen siirtämisessä pitkäkestoisempiin kursseihin.

13 taito pirkanmaa 11 Oriveden uusi riisi- posliinikulho. 3. Käsityökulttuuri Oriveden käsityökeskukseen myyntiin riisiposliinia Joulukuussa Oriveden käsityökeskukseen tuli myyntiin käsityökeskuksen uusi tuote: riisiposliinikulho. Kuvioaihe on Auvisen yläkerran makuuhuoneen kaakeliuunista. Kulho on käyttökeramiikkaa, mikroaaltouunin ja astiapesukoneen kestävää. Kulhon on suunnitellut ja valmistanut keraamikko Eeva Jokinen. Vesilahden käsityökeskukselle uusi ryijy Vesilahden käsityökeskuksen ryijymalliston uusin ryijy, Pellossa piilossa oli ensiesittelyssä Narvan markkinoilla Ryijyn on suunnitellut tekstiilitaiteilija Jukka Vesterinen muuttuvan vesilahtelaisen kulttuurimaiseman muistolle. Ennen niin kauniit viljavainiot, jotka kätkivät laineisiinsa myös ihastuttavat ruiskaunokit, peittyvät tänään uusien pientaloalueiden alle mutta muisto elää pellossa piilossa. Vesilahden kunnan sivuilla avattiin helmikuussa 2010 Vesilahden ryijygalleria, jossa pääsee tutustumaan Vesilahden perinne- ja designryijyihin. Kangasalan käsityökeskuksessa 30-vuotisjuhlahumua Kulunut vuosi oli Kangasalan käsityökeskuksessa työntäyteistä juhlaa: jo keväällä käsityökeskuksen hoitaja Taina Keskinen sai Vuoden Kädentaitaja -nimityksen Kangasalan Kädentaitajat ry:ltä. Juhlavuoden kunniaksi julkistettiin mm. Tulikukka-ryijymalli, jonka Taina Keskinen on suunnitellut Kangasalan kunnan nimikkokasvin innoittamana. Ryijyn voi toteuttaa tarvikepaketin aineksista. Juhlavuosi näkyi vuoden mittaan muuallakin kuin käsityökeskuksessa. Toimintaa esiteltiin matonkuteiden leikkuunäytöksin Kulttuuritorilla pääkirjastossa, Kotiseutumuseon perinnekäsityöpäivässä ja Kesäpäivä Kangasalla -tapahtumassa Taina Keskinen ja Tulikukka-ryijy. Mobiliassa. Lokakuussa oli pääkirjastossa näyttely, jossa saatiin esille poimintoja käsityökeskuksen eri toiminta-alueista: käsityökulttuurista, taiteen perusopetuksesta ja elinkeinotoiminnasta. Lämminhenkistä juhlaa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa vietettiin Trubaduuri Aimo Kokkolan juontamassa juhlassa tuli esille toiminnan laaja-alaisuus ja professori Marja-Liisa Manka korosti juhlapuheessaan käsityön merkitystä ihmisen kokonaisvaltaisessa kehityksessä. Juhlan päätteeksi nautittiin Pähkinäkallion toimintakeskuksen tuottamasta valloittavasta kierrätysmuotinäytöksestä. Uusia vastuunkantajia Virtain käsityökeskukselle Virtain käsityökeskuksen vetäjä vaihtui keväällä. Liki 16 vuotta vastaavana neuvojana työskennellyt Hannele Lähde-Setälä siirtyi vastaaviin tehtäviin Oriveden käsityökeskukseen Tuula Ruissalon jäätyä eläkkeelle. Vastaavana neuvojana Virroilla aloitti käsi- ja taideteollisuusopettaja, muotoilija AMK Arja Tiitola. Hän on kotoisin Pälkäneeltä ja toiminut yli 20 vuotta opettajana Nivalan ammattiopistossa. Hervannan käsityökeskus Syksyllä myös Hervannan käsityökeskuksen pitkäaikainen vastaava neuvoja kotiteollisuusopettaja Raija Niemi jäi eläkkeelle. Hervannan uudeksi vastaavaksi neuvojaksi valittiin käsi- ja taideteollisuusopettaja Satu Poutiainen. Hän on aiemmin työskennellyt kymmenen vuotta kansalaisopiston opettajana Riihimäellä ja taiteen perusopetuksessa Käsityökoulu Leijassa. Pirkanmaan kulttuurirahastolta apuraha Taito Pirkanmaa ry sai Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastosta euroa 100-vuotisjuhlansa toteuttamiseen vuonna Apurahaa voi käyttää juhlatuotteiston ja näyttelyn suunnitteluun. Juhlatuotteiksi valmistutetaan erityisesti tuotteita, joihin käsityöllä ja alueellisella kulttuurilla saadaan lisäarvoa. Suunnittelijoina käytetään ammattimuotoilijoita. Västäräkki (Pirkanmaan maakuntalintu) on perusaiheena tuoteperheelle, johon suunnitellaan mm. uniikkitekstiilejä, painokangasta ja pienesineistöä. Juhlanäyttely rakennetaan Käsija taideteollisuuskeskus Verkarantaan ja se on auki kesäkuusta elokuuhun vuonna Näyttelyssä on esillä uutta käsi- ja taideteollisuutta, uniikkitekstiilejä ja Västäräkki-tuoteperhe sekä Näpsä-käsityökoulun oppilastöitä.

14 12 taito pirkanmaa Sakset siveltimenä Med saksen som pensel, Karen Bit Vejle, Trondheim Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannassa järjestettiin tanskalais-norjalaisen Karen Bit Vejlen paperileikkaustaiteen näyttely Sakset siveltimenä. Pohjoismaita syksystä 2008 kiertänyt näyttely sai Tampereella hyvän vastaanoton. Näyttelyyn kävi tutustumassa 4000 henkilöä. Yhteiskoulun käsityönopettaja Anna-Leena Virtanen (vasemmalla) sekä käsityökeskuksen henkilökunta Liisa Huppunen, Tuula Ruissalo, Maija Vehmas ja yhteiskoulun käsityönopettaja Ulla Eronen. Paperileikkuutyöpajassa maalataan saksilla. Karen Bit Vejle on omalla alallaan harvinainen taiteilija. Hän on luonut oman tyylin ja tekniikan 30 vuoden aikana. Hänen ilmaisutapansa psaligraphia kirjaimellisesti tarkoittaa taidetta, jossa piirretään tai maalataan saksilla. Jokaisella työllä on oma tarinansa. Karen pystyy saksillaan kuvamaan pienimpiäkin yksityiskohtia. Verkarannassa oli esillä noin 40 teosta, joista suurin oli kooltaan 1 m x 5 m. Näyttelyä täydensi taiteilijan myyntituotteista koottu joulumyymälä. Näyttelyn yhteydessä pidettiin myös paperileikkuutyöpajoja, joista neljä Karen piti itse. Suomalaista design- ja taidelasia Verkarannassa Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan vuoden 2010 kesänäyttely esitteli uutta kotimaista lasimuotoilua. Suomalaista design- ja taidelasia -myyntinäyttely koostui alan tunnetuista tekijöistä sekä uuden polven lasimuotoilijoista. Näyttelyyn osallistuivat Anu Penttinen, Ilse ja Yrsa Lindqvist, Pyry-Jukka Sariola, Renata Jakowleff, Satu Siimes, Vesa Varrela, Heikki Ulvi, Kari Alakoski, Pirjo Kivimäki-Krouvila, Reima Maaronen, Taru Syrjänen, Ritva-Liisa Pohjalainen ja Panu Turunen. Näyttelyn tuotti Verkarantaan tamperelainen muotoilutoimisto Scandinavian Interior. Useimmat näyttelyn uniikkiteoksista olivat myytävinä ja ne sai mukaansa suoraan näyttelystä. Näyttelyssä oli esillä sekä moderneja arvoteoksia että edullisempia lasituotteita. Näyttelyyn tutustui kesän aikana kävijää. Oriveden käsityökeskus juhli pyöreitä vuosia Oriveden käsityökeskus vietti 40-vuotissyntymäpäiviään käsityökeskuksen tiloissa Auvisella. Juhlanäyttelyssä Ryijyjä vuosien varrelta oli esillä Pirkanmaan Kotityön kansanomainen ryijymallisto. Juhlavuoden kunniaksi myös Näpsä-käsityökoulun oppilaat tekivät itse suunnittelemiaan ryijyjä ommellen. Varsinaisena juhlapäivänä käsityökeskuksessa kävi 80 vierasta. Käsityökulttuuri arviointi Käsityökeskusten näyttelyiden ja tapahtumien kävijämäärä oli Käsityökulttuurin tulosalueelle kuuluu kävijää, joista (tavoite ) oli näyttelyvieraita ja kävi erilaisissa käsityökeskusten järjestämissä kulttuuritapahtumissa. Näyttelyiden ja tapahtumien kävijämäärä oli nousussa maakunnan käsityökeskuksissa, mutta hienoisessa laskussa Tampereella. Näyttely- ja tapahtumakävijöiden jako käsityökulttuurin ja-elinkeinon tulosalueille aiheuttaa vuosittain suuria vaikeuksia tavoiteasetannalle. Vuonna 2010 painopiste oli enemmän käsityöelinkeinotavoitteisten näyttelyiden puolella, jossa olikin saavutettu kasvua. Käsi- ja taideteollisuusnäyttelyiden sekä kiinnostavien kulttuuritapahtumien tuottaminen tuo haastetta tulevaisuuteen. Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkarannan kävijämäärä jatkaa tasaista kasvua. Vuonna 2010 saavutettiin kävijää (2009: ). Mielenkiintoisten näyttelyiden saaminen ja niiden tuottaminen on jokavuotinen haaste. Näyttelyn oheistapahtumat ovat käsityökulttuurin kehittämiskohteena Verkarannassa. Uutiskynnys ylitettiin TV:ssä Hämeen alueuutisissa Suomalaista Design- ja taidelasia sekä Karen Bit Vejlen paperileikkuutaidenäyttelyssä. Verkarannan Joulutyöpajoista haettiin joulun tunnelmaa Suomi Express -ohjelmassa.

15 taito pirkanmaa Elinkeinotoiminta Taito Shop-ketju 10 vuotta kädentaitotuotteiden markkinoijana Käsi- ja taideteollisuusyhdistysten omistama Taito Shop -myymäläketju täyttää 10 vuotta. Ketju on kasvanut koko maan kattavaksi 26 myymälän verkostoksi. Pirkanmaan Kotityö Oy on yksi ketjuun alusta asti kuulunut yritys. Pirkanmaan Kotityö Oy on Taito Pirkanmaa ry:n omistama yritys, joka kehittää, tuottaa ja myy käsityömateriaaleja kotimaahan ja vientiin sekä markkinoi käsi- ja taideteollisuusalan yrittäjien tuotteita Taito Shop myymälässään. Pirkanmaan Kotityön lankojen myynninedistämistyötä Saksassa ovat tehneet ansiokkaasti jo usean vuoden ajan rouvat Ulla Jodat ja Anna Warsow, jotka esittelivät tuotteita Pirkanmaan Kotityön osastolla helmikuussa 2011 pidetyillä Herfordin messuilla. Kysyntä kasvaa lähellä tehdyt ja persoonalliset tuotteet kiinnostavat Yhä useammat haluavat itselleen ja sisustukseen kestäviä käsityömateriaaleja ja tuotteita kertakäyttöisten sijaan. Arvossa ovat myös kestävät vaatteet. Suomalainen käsityö kiinnostaa siksikin, että se on tehty lähellä ja myymälöissä tunnetaan tuotteita valmistavat yrittäjät. Tuotteet ovat loppuun asti mietittyjä, viimeisteltyjä ja niissä on persoonallinen ilme. Viime vuosina korujen, pukeutumistuotteiden ja kierrätysmateriaaleista valmistettujen tuotteiden myynti on kasvanut ja asiakaskunta on nuorentunut. Pirkanmaan Kotityö on 55 vuoden ajan ollut suomalaisen käsityön suunnannäyttäjä. Se on luonut käsi- ja taideteollisuuteen väreihin perustuvan suomalaisen tyylin, ja tuonut käsityönharrastajien ulottuville monet uusvanhat materiaalit, kuten poppanakuteen ja paperinarun. Pirkanmaan Kotityö Oy:n tuotekehityksen tuloksena ovat syntyneet myös omat merkkituotteet Pirkka-neule- ja sisustuslangat sekä tekstiilitaiteilijoiden yritykselle suunnittelemat valmiit tuotteet: neuleet, karvalankamatot ja seinätekstiilit, kuten ryijyt. Yrityksellä on 18 omaa käsityömateriaalia 600 eri värisävyssä. Langat värjätään omassa, vuonna 1988 perustetussa värjäämössä. Kotimaisuus valttia myymälässä Taito Shopin myynnissä korostui selkeästi kotimaisten tuotteiden lisääntynyt kysyntä, painottuen vaatetukseen ja sen oheistuotteisiin, koruihin ja huiveihin. Kotimaisten tuotteiden saatavuuskin parani selvästi. Myydyimpiä tuotteita vuonna 2010 olivat: Mariedal Designin neuleasusteet; huivit, tuubit ja pipot, Taitoisan Laku-huopakorut, Kas Designin käsineet, painetut tiskirätit ja Lapuan kankureiden taskuhuopa. Myymälässä vietettiin sukkaviikkoja tammikuuta, jolloin sukkataituri Kyllikki Mitronen oli näyttämässä hyvän sukanneulonnan saloja. Koko vuotta voitiin kutsua sukkien tekemisvuodeksi. Ryijyviikot olivat helmikuuta ja Linum-sisustuspäivät huhtikuuta. Tukkuun uusia tuotteita ja materiaaleja Pirkanmaan Kotityö halusi vaalia Dora Jungin kunniakasta työtä tekstiilitaiteen hyväksi nostamalla ennen julkaisemattoman Picu-ryijyn (vuodelta 1935) esille. Dora Jungin perillisten myötävaikutuksella Pirkanmaan Kotityö sai ottaa ryijyn tuotantoonsa. Vuonna 2010 Kotiliesi julkaisi artikkelin tekstiilitaiteilija Dora Jungista, jolloin myös Picu-ryijy sai julkisen ensiesittelyn. Lehdessä oli myynnissä myös ommellen-tarvikepaketti, joka saavutti siellä erittäin hyvän menestyksen. Ryijytarvikepaketteja myytiin hyvin. Metsäretki. Pirkanmaan Kotityö Oy 55 vuotta käsityömateriaalien tuotekehittäjänä Pirkanmaan Kotityön suunnittelija Minna Ahonen suunnitteli Martoille kaksi neliosaista ryijysarjaa. Ryijytarvikepaketit on tarkoitettu aloittelijoille. Nimeltään sarjat ovat Sukupolvien helminauha ja Metsäretki.

16 14 taito pirkanmaa Pirkanmaalapaset. Uutena materiaalina valikoimiin tuli Metallipaperi-lanka. Normaalin Paperi-langan päälle on kierretty löysästi ohut teräslanka, jolloin siitä voidaan valmistaa tuotteita joihin halutaan esim. taivutella muotoja. Lanka soveltuu niin punontaan, askarteluun, virkkaukseen, kudontaan kuin neulontaankin. Messutunnelmia Käsityö kiinnostaa edelleen, siitä hyvänä esimerkkinä ovat Suomen Kädentaidot -messut. Marraskuussa 2010 pidetyillä 15. messuilla oli kävijöitä lähes ennätykselliset ja näytteilleasettajia 603. Pirkanmaan Kotityön osasto kiinnosti jälleen kerran kävijöitä erittäin paljon ja näin saavutettiinkin toiseksi paras myynti kautta aikojen. Suomen Kädentaidot Uutuustuote kilpailun voittajatuotteeksi valittiin Tuija Rajamäen lasinen himmeli. Messuilla järjestettiin toista kertaa käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijoille suunnattu Vuoden Artesaani -kilpailu. Voittajaksi valittiin espoolainen Untamo Sallinen taidokkailla pienoismalleillaan. Pirkanmaan Kotityö, Suuri Käsityö -lehti ja Tampereen Messut järjestivät yhteistyössä tyynykirjontakilpailun. Voittajaksi valittiin maalauksellinen tyyny, valmistaja Maria Viita. Toiseksi tuli Elina Leminen, joka oli tyynyssään yhdistellyt ennakkoluulottomasti materiaaleja. Kolmanneksi tuli Karita Toivosen herkän kaunis tyyny. Nuorelle Hennariikka Harramolle annettiin kunniamaininta hauskasta ja iloa tuottavasta tyynyn toteutuksesta. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 55 kaunista tyynyä. Ohjekuvastoihin shaali Suosittujen ohjekuvastojen sarjaan tuli uusimpana mukaan Shaalikuvasto. Aiemmat sarjan kuvastot ovat Paperilanka ja Sukka. Lisäksi Paperilanka-kuvastosta tehtiin myös saksankielinen versio. Pirkanmaan Kotityö Facebookiin Pirkanmaan Kotityön oman verkkokaupan liikevaihdon kasvu oli 23 %. Elokuussa 2010 Pirkanmaan Kotityö liittyi myös Facebookiin. Vuoden lopussa Facebook-sivujamme seurasi 121 henkilöä. Näkyvyyttä lehdissä Lehdissä julkaistiin vuonna 2010 Pirkanmaan Kotityön malleja 99 kpl. Useimmat lehdet julkaisevat lehdissä olleet mallit lisäksi myös nettisivuillaan. Pirkanmaan Kotityön tuotteita oli esillä useissa kiertävissä näyttelyissä ympäri Suomea. Taito Pirkanmaa ry toteutti Pirkanmaan Kotityön materiaaleista Tekemisen iloa 2010 malliston, jossa oli viisi tuotetta; yksi uusi tuote ja loput edellisvuoden uudistettuja tuotteita. Korumuotoilija Mia Manner oli Pirkanmaan ehdokas Taito-palkinnon saajaksi 2010 Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry jakaa joka toinen vuosi valtakunnallisen Taito-palkinnon, joka on käsityöalan merkittävin yrittäjyyden tunnustuspalkinto. Palkinnon tarkoituksena on tuoda julkisuuteen menestyviä käsityöyrittäjiä. Näin kannustetaan yrittäjiä positiivisilla menestystarinoilla ja vahvistetaan yleistä käsityön laatukäsitystä. Vuonna 2010 Taito-palkinnon suuruus oli 6000 euroa ja sen lahjoitti Tapiola-ryhmä. Alueelliset käsi- ja taideteollisuusyhdistykset tekivät vuoden 2010 Taito-palkinnon saajaksi 14 ehdotusta. Taito Pirkanmaa ry esitti valtakunnallisen Taito-palkinnon saajaksi tamperelaista korumuotoilija Mia Mannerta, jolle myönnettiin Vuoden 2010 alueellinen Taito-käsityöyrittäjätunnustus. Tamperelainen Mia Manner valmistaa yksilöllisiä koruja, joiden muotokielessä hän käyttää puhtaita graafisia linjoja yhdistäen ne yllätyksellisiin yksityiskohtiin. Korut valmistetaan käsityönä jalometalleista ja -kivistä. Käsityöelinkeino arviointi Käsi- ja taideteollisuusalan elinkeinoharjoittajien toimintaedellytyksiä vahvistettiin euron ostoilla ja muuttuvilla palkoilla. Edellisen vuoden ostot olivat euroa. Materiaaliostot ja niihin vaikuttavat muuttuvat palkat olivat lisäksi euroa edellisenä vuonna euroa. Ostot yhteensä olivat euroa tavoitteena ja lamavuodesta johtuen laskua edelliseen vuoteen euroa. Käsityöelinkeinokoulutuksen asiakastyöpäiviä toteutui 60, tavoite oli 20. Myyntinäyttelyihin ja messuihin osallistuneiden yritysten määrä oli tavoitteena yritystä. Vuoden 2010 näyttely- ja messukävijöiden määrässä ( ) oli hieman nousua edellisvuonna kävijöitä oli Taito Pirkanmaa käynnisti Suomen Kädentaidot -messut 15 vuotta sitten ja toimii edelleen messujen toimeksiantajana. Vuonna 2010 messuilla vieraili yli kävijää ja 600 käsityöyritystä myi tuotteitaan.

17 taito pirkanmaa 15 Käsityökeskusten kurssit ja työpajat 2010 Kangasalan käsityökeskus Kurssit Taitopaja Seniori-Näpsä *) Hopeasavikorut Hopeasavikorut, Kangasalan martat Snuuratut pääsiäismunat, Kangasalan martat Aiku-Näpsä **) Huopasaippuat ja -kukat, Kirkkoharjun koulu 5.5. Naruruusut, Kangasalan 1. apteekki Huopasaippuat ja -kukat, Kirkkoharjun koulu Betonista puutarhaan Kudontakurssi lapsille Keppihevostelua Aiku-Näpsä 9.9. Lentävän maton huovutus, Pähkinäkallion tk Taito-Pirpanat Taito Pirkot **) Hopeasavikorut **) Huovutus, Lions Kuussalo Kynttilänkasto, Liuksialan koulu Kynttiläkurssi Joulupajat **) Työpajat Nauhakudonta, 2 pv Huopasydän, 2 pv Toivomus torstai, 4 pv Matonkuteiden leikkuu, 33 pv Hopeasaven poltto, 3 pv Lasten löytöretkipajat, 2 pv 8.9. Heijastinpaja 9.9. Lentävämatto JOY-paja Sukkasillaan-työpaja Kuusenkoristeet Kynttilänkasto Muut työpajapäivät, 3 pv Lempäälän käsityökeskus Kurssit AIKU-Näpsä **) Seniori-Näpsä *) Ikebana -japanilainen kukkien asettelu Pääsiäisasetelma Juhla-asetelma Kesäkäsityöleiri I ***) Kesäkäsityöleiri II ***) Ikebanaa luonnonkukista AIKU-Näpsä *) Taito Pirkot **) Joulun koristeet **) Lasten syyskäsityöleiri ***) Kynttilän kasto, Lempäälän Nuoret Martat Kynttilän kasto Jouluasetelma I, II Työpajat Lastusten koulun iltapäiväpajat, 10 pv Hapsuvarjostin, 2 pv Kulttuurirappuset, Lempäälän kunta, Lasimosaiikkipaja, 17 pv Paperilaivoja, Lempäälän kunta Origamipaja, Museokeskus Vapriikki, 2 pv Kynttilänkasto, 4 pv Joulutähti-ovikoriste Muut työpajapäivät, 27 pv Mänttä-Vilppulan käsityökeskus Kurssit Hapsuvalaisin Koukussa käsitöihin Aiku-Näpsä, Autere opisto **) Hopeakorut Timanttisydännauha Valaisin paperimassasta

18 16 taito pirkanmaa Kehysryijy, Väärinmajan kyläyhdistys 8.4. Ruusu-kranssi 6.5. Rose-pitsit Lasten kesäkäsityöleiri ***) Poppananliinan suunnittelu ja kudonnan kokeilu, 3 pv, Vilppulan Yhteiskoulu 7.9. Sydänvalaisimet, Mäntän sydänyhdistys Aiku-Näpsä, Autere opisto *) Taito Pirkot **) Uusia tuulia sisustukseen **) Kulttuuriympäristömme Hohde-pöytäkoru Joulupajat **) Työpajat Valaisinpaja, 8 pv Varjostin, 17 pv Kehysryijy, 37 pv Tiffany-lasi, 3 pv Kirjonta, 29 pv Ruusupaja, 4 pv Ompelupaja, 11 pv Paperipaja, 10 pv Kranssipaja, 31 pv Ryijy, 3 pv Valopallo, 6 pv Hohde-pöytäkoru, 2 pv Muut työpajapäivät, 4 pv Oriveden käsityökeskus Kurssit Miniryijy ommellen 9.2. Sydänheijastin, Veteraaniopettajat 9.2. Kehysryijy Lasten kesäkurssi, punottu rottinkikassi, alunen huovasta ja kaakelista sekä värjätty ja painettu t-paita Taito Pirkot **) Lasten syyslomakurssi Donitsiheijastin, LC-Isomakkara Kierrekuusi, juhlahetki-kaitaliina Joulupajat: dippaus ja kranssit **) Kristallisydän, Karpin koulu Työpajat Koulujen kudontapajat, 37 pv Toiminnalliset synttärit, 2 pv Koulun kudontapaja, 6 pv Luonnonmateriaali, 2 pv Lasten kynttilä- ja joulupajat, 3 pv Muut työpajapäivät, 15 pv Pirkkalan käsityökeskus Kurssit Kirjonta *) Aiku-Näpsä **) Aiku-Näpsä *) Kirjonta *) Joulupajat **) Työpajat Virkkauspaja 4.2. Kankaanpainoilta lapsi-vanhempi Kansanomaiset nauhat Rukit käyttöön Betonista-batiikkiin, 4 pv Helmityöt, 3 pv Aikuisten puu- ja lasipajasta Neuleita Paperimassavarjostin Joulukoristeita Vesilahden käsityökeskus Kurssit Aiku-Näpsä **) Koululaisten kudonta Joulupajat: sammalnalle, dippaus ja kynttilä **) Kynttilä Aiku-Näpsä Työpajat Käsityökahvila, eri teemoja 7 pv Virtain käsityökeskus Kurssit Seniori-Näpsä *) Aiku-Näpsä **) Kristalli-rautalankasydän Hohde-pöytäkoru Langan mikrovärjäys Aiku-Näpsä **) Taito Pirkot **) Kuvansiirto Tuuli-varjostin ja metallilankasydän

19 taito pirkanmaa 17 Työpajat Kehysryijy, 3 pv Ryijy ommellen, 2 pv Pääsiäiskynttilät Neulekranssi Laiturimatto Varjostin, 3 pv Mehiläisvaha- ja puurokynttilät Ylöjärven käsityökeskus Kurssit Lasimosaiikki, Työväen Sivistysliitto Valoryijy, Ylöjärven Veneilijät naisjaosto Kynttilänkasto, Lions ladyt Työpajat Lasinpuhallus, 2 pv Kädentaidonpajat, 16 kpl Kehys- ja valoryijy, 4 pv Neulekranssi, 3 pv Muut työpajapäivät, 16 pv Hervannan käsityökeskus Kurssit Aiku-Näpsä **) Aiku-Näpsä *) Työpajat Savipaja, 2 pv Muut työpajapäivät, 14 pv Tesoman käsityökeskus Kurssit Aiku-Näpsä kevät **) Hohde-pöytäkoru ja kehysryijy 8.4. Rosé-kukat metallilangasta Kirjansidonta Metallilankakorut, Pirkanmaan oppisopimuskeskus Lasten käsityöleiri ***) Aiku-Näpsä *) Rautalankalinnut Joulupajat **) Valoa pimeneviin iltoihin Työpajat 6.6. Huovutuspaja Joulukorttipaja Metallilankaenkelit 2 Muut työpajapäivät, 25 pv Näpsä-käsityökoulu Kurssit Aikuisten taiteen perusopetus, maa, tia, ti2a, kea **) Huovutuksen uudet ideat **) Tekstiilivärjäyksen perusteet **) Frivolite Ompelu Nukke Aikuisten taiteen perusopetus, maa, tia, ti2a, kea *) Väripajat **) Virtaa käsityön ja kuvaamataiteen opetukseen: keramiikka ja rottinki, Educode Työpajat Omaishoitajien keramiikkaa, 8 pv *) Keramiikkaa päiväkoti- ja koululaisryhmille, 28 pv Kankaankuviointipaja, 4 pv Nallen kädentaitopaja, Museokeskus Vapriikki Maan povesta, Taidekaari, 10 pv Antiikkinallepaja opettajille 5.5. Tritonet Oy:n tyky keramiikkapaja Värjäystekniikoiden mahdollisuudet, lauantaipaja, 2 pv Palatsit, Taidekaari, 8 pv Huovutuspaja Alladin mattopaja, 2 pv Perhepäivä, kynttilät ja tonttulakit Verkarannan taitopaja Kurssit Perinnepuku **) Kädentaitoja - kurssi työttömille I, opintosetelikoulutus **) Kädentaitoja - kurssi työttömille II, opintosetelikoulutus **) Taito Pirkot Aiku-Näpsä ToA **) Iloista irroittelua ja tekemisen iloa tekstiiliopettajille **) Sisustusillat Huovutuskurssi, Elina Saari *) lasten ja nuorten hiihtolomaviikko Trullien ilta Kasvivärjäys kurssin infoilta Lasten ja nuorten kesäleiriviikko ***) Kasvivärjäys Aiku-Näpsä ToA *) Aiku-Näpsä KeAa *) Kädentaitoja - kurssi työttömille III, opintosetelikoulutus **) Taito Pirkot Pirtanauhat/lautanauhat Kankaankudonnan perusteet **) Perinnepuku **) Narukurssi, Peurankallion palvelutalo Tallukas **) Joulupajat **) Pläkkipeltiä ja joulukoristeita **) Joulupajat Joululahjavalvojaiset **) Työpajat Toiminnalliset synttärit, 25 pv Toivepajat, 5 pv Polttarit, 2 pv Kauden avaus, 2 pv Räsymatonkuteiden leikkuu, kiikkalainen, 2 pv 3.6. Nokian perhepäivä, kierrätystyöpajat, Hotelli Rosendahl Silkkihuivipaja, tyky Tammerfest, festarikukkapaja Kuusipaja, Tammerkosken Soroptimistit Sukkapaja, Kyllikki Mitronen Paperinleikkuupajat, Karen Bit Veijle, 5 pv Paperinleikkuupajat, 2 pv Koululaisten paperinleikkuupajat, 5 pv Koskikeskuksen Joulupajat: himmelit, joulukortit ja ruusut, 2 pv Muut työpajapäivät, 21 pv *) Kurssi järjestetty Kansan Sivistystyön Liiton tuella **) Kurssi järjestetty OK-opintokeskuksen tuella ***) Käsityöleirit on järjestetty Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tuella

20 18 taito pirkanmaa Käsityökeskusten näyttelyt ja tapahtumat 2010 Kangasalan käsityökeskus Näyttelyt Kädenjälkiä Näpsä-käsityökoulun näyttely Lepokodin Kesäpuodin myyntinäyttely Pieni Taidepolku Käsillä 30 vuotta, Kangasalan pääkirjastolla Kyllinpäivän markkinat Lepokodilla Sydänpuu, Kangasalan pääkirjastolla Tapahtumat Kevään avaus Kulttuurityöryhmän kokous Kangasalan Kädentaitajat ry:n hallituksen kokous 2 kpl Näpsä-käsityökoulun avoimet ovet Esittely Pikkolan 7.lk oppilaille 1.3. Kangasalan Kädentaitajat ry tilintarkastuskokous Taidon vaihtopäivät Kulttuuritori Käsityöperinnepäivä Käsityökeskustoimikunnan kokous, 2 kpl Kesäpäivä Kangasalla, Mobiliassa 5.7. Pienen Taidepolun avajaiset Asiakasretki Billnäsiin ja Fiskarsiin Esittely Pikkolan 7.lk oppilaille Käsillä 30 vuotta -näyttelyn esittely Käsityökeskuksen 30-vuotisjuhla Kangasalan Kädentaitajat ry:n syyskokous Lempäälän käsityökeskus Näyttelyt Iso karhu ja revontulet, Heli Pukki ja Öljypuu OY Kevään korvalla -kuul(t)okuvia, Minna Pättäri Käsitöitä vuosikymmenien varrelta, Eeva Mantila Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Radan varren Kesä -kokoomanäyttely Syksyn mallisto, Pirkanmaan Kotityö Oy Elämän virtaa, Lempäälän kunta ja Tampereen Taidemuseo Ryijy, Pirkanmaan Kotityö Oy Kansallispuku 125-vuotta, Lempäälän Kalevalaiset Radan varren Joulu -kokoomanäyttely Tapahtumat Yksityistilaisuus, 6 kpl 4.2. Sisustusilta Kevään avaus Lempäälän kuntastrategian esittelytilaisuus Kirjakahvila: Lempäälä-opisto 2.3. Toiminnan esittelyä, Lempäälän Reserviupseerikerho 7.3. Näyttelyn avajaiset Kokous, 2 kpl Messutapahtuma, Lions Ladyt Sääksjärvi Näyttelyn avajaiset Taidon päivä Taidesuunnistus, Eeva Mantila 4.5. Lempääläisiä merkkipuita -kirjan julkistamistilaisuus, Lempäälän Ympäristönsuojeluyhdistys, Antero Korhonen Näpsän kevätjuhla ja näyttelyn avajaiset 1.9. Taitokauden avaus JOY -ympäristösuunnistus Vettä ja virtaa -tapahtuma, Lempäälän kunnan kulttuuripalvelut Kyläneuvoston suunnitteluilta Käsityöyrittäjäilta, Lempäälän Nuoret-Martat Ryijyluento, Minna Polus, Lempäälä-Opisto Sukkapäivä Ryijyluento, Minna Polus, Lempäälä-Opisto Tarinateatterikurssi, Lempäälä-Opisto Wanhan aseman Joululahjapäivien suunnitteluilta Lasten museosunnuntai, Museokeskus Vapriikki Kansallispuku -näyttelyn avajaiset Cosplay teemapäivä, Museokeskus Vapriikki Kuljun koulun Joulumyyjäiset, Kuljun koulun vanhempainyhdistys Wanhan aseman Joululahjapäivät Mänttä-Vilppulan käsityökeskus Näyttelyt Kirjontanäyttely, Pirkanmaan Kotityö Oy Paperinarunäyttely, Pirkanmaan Kotityö Oy Sisustusilta Poppananäyttely, Pirkanmaan Kotityö Oy Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Taito kauden tuotteiden näyttely, Pirkanmaan Kotityö Oy Lumme kukkii, Lapuan kankurit ja Vilppulan käsityökeskus Myssyt ja huivit, Pirkanmaan Kotityö Oy Helmivirkkaus-tekstiilit, Pirkanmaan Kotityö Oy Sirkka Könösen neuleet ja neulepaketit, Pirkanmaan Kotityö Oy Metsä, Näpsä-käsityökoulun näyttely Rakkaat ryijymme, Suomen Käsityön Ystävät, Helmi Vuorelma Oy, Pirkanmaan Kotityö Oy Tapahtumat Näpsä-käsityökoulun avoimet ovet 4.2. Käsityökeskus toimikunnan kokous 8.2. Kevään malliston esittely Taito-viikko Asiakasretki Laukon kartano Taito-kauden avaus Suomen Käden taidot messumatka Suomalaisen ryijyn tarina, 3 kpl Oriveden käsityökeskus Näyttelyt Helmivirkkaustyöt, Pirkanmaan Kotiyö Oy Matot vuosien varrelta, Pirkanmaan Kotiyö Oy Kirjontatyöt, Pirkanmaan Kotiyö Oy v juhlanäyttely, Ryijyjä vuosien varrelta Keramiikka ja maalaus, Oriveden kansalaisopisto Näpsä kevätnäyttely Valokuvia, Oriveden kansalaisopisto Omilla Jäljillä, maalauksia, Oriveden opisto Tilkkutyöt, Oriveden kansalaisopisto Tekstiilejä vanhoista mainoksista ja valokuvista, Ateljee Auli-Kristiina Paperinarutyöt, Pirkanmaan Kotiyö Oy Sukat ja lapaset, Pirkanmaan Kotiyö Oy Huivit ja myssyt, Pirkanmaan Kotiyö Oy Risuenkelin lämmöllä jouluun, Marja Färlin

TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION

TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION 2011 2011 TAITO PIRKANMAA RY PIRKANMAA CRAFTS ASSOCIATION Strategia 2011 2013 Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin strategia: Kulttuuri elää käsityössä. Visio Taito Pirkanmaa ry on kaikille avoin,

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA

TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 1901/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) 30 Asianro 1901/00.01.02.00/2016 Taiteen perusopetuksen käsityön laajan oppimäärän opetuksen aloittaminen Kuopiossa, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n hakemus kasvun

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus

Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv opetussuunnitelma-uudistus Taiteen perusopetus Tampereella - vuosikertomus lv 2016-2017 -opetussuunnitelma-uudistus 2017-2018 Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous 12.10.2017 Kuvat: Sara Hildén -akatemia 1 26.9.2017 Taiteen perusopetus

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus

Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus Kunnanhallitus 10 20.01.2014 Kunnanhallitus 71 31.03.2014 Taito Ylä-Savo ry:n toiminta-avustushakemus 13/02.05.01/2014 Kunnanhallitus 20.01.2014 10 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Avustushakemus:

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Toiminnanjohtajan. katsaus 2012. Vuosi 2012 oli Taito Pirkanmaa ry:n 100. ja Näpsä-käsityökoulun VUOSIKERTOMUS 2012 - SISÄLTÖ

Toiminnanjohtajan. katsaus 2012. Vuosi 2012 oli Taito Pirkanmaa ry:n 100. ja Näpsä-käsityökoulun VUOSIKERTOMUS 2012 - SISÄLTÖ 2012 V U O S I K E R T O M U S 1 T A I T O P I R K A N M A A R Y P I R K A N M A A C R A F T S A S S O C I A T I O N Strategia 2011 2013 Käsi- ja taideteollisuusjärjestö Taito Groupin strategia: Kulttuuri

Lisätiedot

PIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS RY LAPIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS RY. www.taitolappi.fi

PIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS RY LAPIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS RY. www.taitolappi.fi PIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS RY VUOSIKERTOMUS LAPIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS RY www.taitolappi.fi 2 LAPIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS RY SISÄLTÖ. JOHDANTO 2. TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT 3. TULOSALUEET 3.

Lisätiedot

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä 2 0 1 3 H A K U N I L A N K Ä S I T Y Ö K E S K U S Hohtoruusu ja valoryijy 5.9. klo 18-19.30 ja 5.10. klo 11-12.30,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry. Kankaankudonnan metrimääriä ja hittituotteita menneiltä vuosilta

Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry. Kankaankudonnan metrimääriä ja hittituotteita menneiltä vuosilta Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry Kankaankudonnan metrimääriä ja hittituotteita menneiltä vuosilta Kankaankudonta on ollut yhdistyksen tukijalka jo vuosikymmenet. Työpajatoiminta (entinen kankaankudonta)

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella

Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Taiteen perusopetuksen vuosikertomus Tampereella Annika Anttila: Refuge Kuvat: Sara Hildén -akatemia Tampereen balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff Mitä kysyttiin? 1. Oppilasmäärät 2. Henkilöstömäärät

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S

V U O S I K E R T O M U S 2014 1 PIN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS RY V U O S I K E R T O M U S TAITO LAPPI RY www.taitolappi.fi 2 TAITO LAPPI RY SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 2. TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT 3. TULOSALUEET 3.1 Tulosalue 1. TAITOKULTTUURI

Lisätiedot

Kevät 2011. Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti

Kevät 2011. Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Port Payé Finlande 110242 Itella Oyj ECONOMY Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2011 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Tampere:

Lisätiedot

MAAKUNNASTA JA KAUPUNGISTA

MAAKUNNASTA JA KAUPUNGISTA Yhteisnäyttelyssä on mukana viisi kädentaitajaa eri puolilta maakuntaa. Muiden Taitajien tierna -hankkeeseen osallistuneiden käsi- ja taideteollisuusyrittäjien töihin voi tutustua näyttelytilan kuvaesityksen

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus Tilaisuuden avaus Mikko Hartikainen Minna Muukkonen Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto 15.11.2010 Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Esiopetuksen ja

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013. Käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013. Käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013 Käsi- ja taideteollisuusmessut Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Taitoa, tunnetta, iloa Suomen Kädentaidot 15. 17.11.2013 askartelu ateljeeompelu emalointi entisöinti

Lisätiedot

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kevät 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Kevät 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta 2 Port Payé Finlande 110242 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2010 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S

V U O S I K E R T O M U S 2 0 1 5 V U O S I K E R T O M U S TAITO YLÄ-SAVO RY TAITO YLÄ-SAVO RY Savonkatu 19 74100 Iisalmi puh. 050 428 8210 www.taitoylasavo.fi toiminnanjohtaja Eija Rasanen eija.rasanen@taitoylasavo.fi talouspäällikkö

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% KYSELY KÄSITYÖN VERKKOPALVELUISTA Yhteenvetoraportti N=1062 Julkaistu: 2.12.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen nainen / tyttö 1038 97,74% 2. mies / poika 24 2,26% Kuulun ikäryhmään alle 13-vuotiaat

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998, 1 sekä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Poimi pala kulttuuria!

Poimi pala kulttuuria! TAMPERE JA PIRKANMAA HAKEVAT EUROOPAN KULTTUURIPÄÄKAUPUNGIKSI 2026 Poimi pala kulttuuria! TAMPERE TAMPERE 17 palaa Pirkanmaalta, yksi yhteinen ydin Kulttuuri on ilmaisua, älyä, tunnetta, yhteyttä toisiin

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016

EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012

Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Kaikki menevät Kiinaan! Kiinan kielen ja kulttuurin opetus 7.3.2012 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Esityksen kulku Mistä kaikki alkoi Mitä lukioiden Kiina- verkostossa saatiin aikaan Kiinan tarve

Lisätiedot

Uusi e-oppimateriaali lukiodiplomin tueksi

Uusi e-oppimateriaali lukiodiplomin tueksi Uusi e-oppimateriaali lukiodiplomin tueksi B5. Oppimateriaalit ja verkko-oppimisympäristöt Mikko Hartikainen 7.12.2011 Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2011 7.-8.12.2011 Helsinki, Helsingin Messukeskus,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO UNELMISTA INNOSTUMISTA, BLOGGAAJIA JA UUSIA YRITYKSIÄ Vuosi 2016 alkoi varsin vilkkaasti oppisopimuskoulutuksen osalta uusia oppisopimuksia aloitettiin ensimmäisen

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI

Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI Joustavasti verkossa Opiskelijan info verkko-opiskelusta 1. eriveria, mikä se on? 2. Mitä on verkko-opiskelu? 3. Miksi verkko-opiskelua? 4. Mistä opinnot löytyvät? 5. Mitä opintoja? 6. Miten verkossa opiskellaan?

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Liitteenä nro 2 on Taito Lappi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018.

Liitteessä nro 1 on kuvattu sopimuksen sisältö ja sen vaikuttavuus. Liitteenä nro 2 on Taito Lappi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018. Vapaa-ajan palvelut Ostopalvelusopimus 2018 Taito Lappi ry SOPIMUSOSAPUOLET Taito Lappi ry Vastuuhenkilö: Toiminnanjohtaja Päivi Kuvaja Vapaa-ajanlautakunta Vastuuhenkilö: Vapaa-ajanlautakunnan esittelijä

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 19.3.2015 CRnet/TPohjola 1 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka 1 (13) Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö Visamäentie 35 A, 1. krs 13100 HÄMEENLINNA Raportti apurahan käytöstä

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

Aikuisten museo 15.12.2009

Aikuisten museo 15.12.2009 Aikuisten museo 15.12.2009 Museot ammatti-identiteettien vahvistajina Mestariduunaritoiminta Elina Eerola Projektisuunnittelija Työväenmuseo Werstas Tavoitteet Vahvistaa ammattiin opiskelevien ja aikuisväestön

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Kv-strategian synty, JOENSUU. Esa Räty, lukion rehtori, kv-koordinaattori, Joensuun kaupunki

Kv-strategian synty, JOENSUU. Esa Räty, lukion rehtori, kv-koordinaattori, Joensuun kaupunki Kv-strategian synty, JOENSUU Esa Räty, lukion rehtori, kv-koordinaattori, Joensuun kaupunki Asukkaita noin 74 000, ydinkaupunki ja laaja maaseutu, Venäjän raja. Voidaan puhua seudusta Koulutustoimeen perustettiin

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015

VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Näpsä-käsityökoulu AIKUISTEN KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUS VALINNAISPAJAT KEVÄÄLLE 2015 Paikka ja aika Pajan aihe ja sisältö päivä varmistuu myöhemmin mahd. pe - la ma 17.15-20.15 Tik-Tak Rakennetaan oma

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

Mikä on Kultahanke? Hankkeen osarahoittajia ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Opetusministeriö.

Mikä on Kultahanke? Hankkeen osarahoittajia ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Opetusministeriö. Mikä on Kultahanke? Kultahanke on valtakunnallinen, kolmevuotinen hanke, jonka keskeisenä tavoitteena on edistää käsi- ja taideteollisuusalan osaajien yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamista vahvistamalla

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti:

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS. Yhteystiedot. Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh Sähköposti: Yhteystiedot KÄSITYÖKOULU TAITIS Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen, puh. 044 371 3662 Porin

Lisätiedot

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS

KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS KÄSITYÖKOULU TAITIS OPPILAAN JA VANHEMPIEN OPAS Yhteystiedot Suunnittelijaopettaja Sari Halonen Puh. 044 701 5488 Sähköposti: sari.halonen@pori.fi Tuntiopettajat Anne Siltanen, puh. 040 588 1824 Emma Koskinen,

Lisätiedot

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta

Finlande 110242. Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti. Syksy 2010. Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja Verkaranta 2 Port Payé Finlande 110242 Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Syksy 2010 Käsityökeskukset: K angasala, Lempäälä, Orivesi, Pirk k ala, Vesilahti, Vilppula, Virrat, Ylöjärvi, Tampere: Hervanta, Tesoma ja

Lisätiedot

Kevät 2009. Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi

Kevät 2009. Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi 2 Port Payé Finlande 110242 Pirkanmaan käsi- ja taideteollisuus ry:n asiakaslehti Kevät 2009 Käsityökeskukset: Kangasala, Lempäälä, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Vilppula, Virrat ja Ylöjärvi Kevät

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

ENSIVAIKUTELMA LEHTIJUTTUJEN KAUTTA. Otsikot: 1) persoona, 2) villapaita ja 3) kansainvälinen maine

ENSIVAIKUTELMA LEHTIJUTTUJEN KAUTTA. Otsikot: 1) persoona, 2) villapaita ja 3) kansainvälinen maine Johdatus Käsityötieteeseen Käsityöyrittäjyys 3/3 tapaustutkimus tekstiilitaiteilija ja taiteilija-yrittäjä Sirkka Könösestä, hänen tuotteistaan ja tuotekehitys- ja tuotantoprosessistaan haastattelut, lehdistöaineisto,

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Huhtikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Käsityön lukiodiplomi. Uudistunut käsityön lukiodiplomi 30.10.2009 Heljä Järnefelt ja Jaana Marttila

Käsityön lukiodiplomi. Uudistunut käsityön lukiodiplomi 30.10.2009 Heljä Järnefelt ja Jaana Marttila Käsityön lukiodiplomi Uudistunut käsityön lukiodiplomi 30.10.2009 Heljä Järnefelt ja Jaana Marttila Uudistustyön lähtökohtia Lukiodiplomeja suoritettu vuodesta 1995 Aika muuttuu lukio muuttuu Miten lukiodiplomi

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomen 100 vuotta. Suomi nyt. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Alhaalta ylöspäin Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi. Sisältö, tekijät ja budjetti. Avoin haku verkossa:

Lisätiedot