Listening Post Taustaa. Maija-Leena Setälä, Leila Keski-Luopa, Pekka Tokola ja Timo Totro

Transkriptio

1 1 Maija-Leena Setälä, Leila Keski-Luopa, Pekka Tokola ja Timo Totro Listening Post 2014 Taustaa Organisation for Promoting Understanding of Society (OPUS) on kansainvälinen organisaatio, joka nimensä mukaisesti pyrkii lisäämään ymmärrystämme yhteiskunnassa tapahtuvista muutoksista. OPUS on kehittänyt metodeja, joilla on mahdollista tavoittaa globaaleja kehitystendenssejä ja luoda eräänlaisia läpileikkauksia yksilön ja yhteiskunnan keskeisistä ajankohtaisista ongelmista. Listening Post, kuuntelupaikka, on eräs yksilö- ja ryhmädynaamista tietoutta hyödyntävä metodinen ratkaisu, johon myös psykoanalyyttinen kuuntelu on antanut sisältöä. Listening Post menetelmä ei ole tyypillinen seminaari, koska sen työskentely perustuu assosiatiiviseen, intersubjektiiviseen ja kokonaisvaltaiseen kuunteluprosessiin, jonka avulla luodaan pienoiskuva suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja siihen vaikuttavista ajankohtaisista psykososiaalisista virtauksista. Kyseessä on tutkiva tapahtuma, jossa pyritään ymmärtämään yhteiskuntaa ja työelämää yksilön kokemusten kautta. Tapahtuman rakennetta olemme kuvanneet yksityiskohtaisemmin tämän lehden numerossa 1/2011. Listening Post toteutetaan saman viikon sisällä eri puolilla maailmaa, tänä vuonna jo 36:ssa maassa. Suomen tapahtuman järjestäjät Metanoia Instituutti ja Organisaatiodynamiikka FINOD ry ovat olleet mukana vuodesta 2005 lähtien joka vuosi. Alla oleva raportti on lähetetty kansainväliselle organisaatiolle, joka julkaisee yhteisen raportin ja eri maiden kansalliset raportit osoitteessa josta löytyy myös aikaisempien vuosien raportit. Psykoterapia lehdessä suomalaiset raportit ovat olleet vuodesta 2011 lähtien, vuoden ensimmäisessä numerossa. Osoitteesta fi löytyy raportteja pidemmältä ajalta. Niiden kautta löytyy historiallista perspektiiviä yhteiskunnassa tapahtuviin muutostrendeihin ja niiden heijastumiin yksilöiden elämään. Kokemusten jakaminen: Missä mennään? Miten me suomalaiset voimme? Eräs osallistuja totesi Listening Post seminaarin päätöskeskustelussa, että meistä syntyi työskentelyn aikana ryhmä. Ryhmässä syntyi sellaista jäsenten välistä vuorovaikutusta, joka kannatteli soljuvaa liikkumista ryhmään tuotujen ääripääilmiöiden välillä. Liikuttiin luovuttamisen ja luottamisen; jalat maassa maalaisjärjen ja ulkoistetun byrokratian heitteille jättämänä olemisen; paikallaan pyörivään oravanpyörään juuttumisen ja rinkka selässä maailman eri kolkilla kulkemisen; itsekkyyden ja kateuden tukahduttamissa ja ihminen tarvitsee toista ihmistä lajin selviytymisen maisemissa. Ryhmässä saatiin metaforisesti kiinni ja jaetuksi elämän pirullista kompleksisuutta, joka ei ole järjestettävissä toisiaan pois sulkeviin siiloihin. Vuoden 2014 Listening Post raportissa yritämmekin antaa tilaa ilmiöiden paralleelisuudelle, kerroksellisuudelle, ristikkäisyydelle ja sikinsokisuudelle, eri suuntiin liikkumiselle. Kaikki ei näin muodoin ole ilmaistavissa selkein sanoin. Molemmat hypoteesit sisältävät useita tulokulmia. Kaikkeen emme ryhmässä myöskään löytäneet sanoja. Niinpä jaoimme ja reflektoimme myös kuvametaforan kautta, josta sitten syntyi hypoteesi 1:n osa.

2 2 Pääteemojen etsiminen. Kokemuksen analyysi ja hypoteesit Teema 1. Yltiöyksilöllisyys ja uudenlainen ihmisten välisen yhteisöllisyys paikallaan pysyminen, lähteminen ja palaaminen Analyysi Ensimmäiseksi jaettiin masentaviksi kuvattuja kokemuksia siitä, kun on huomannut olevansa luovuttamassa maailmanparantamisesta. Kokemuksella ulkopuolisuudesta ja tietämättömyydestä, mihin voi vaikuttaa ja mihin ei. Pyörii vain oravanpyörässä, joka pysyy paikallaan eikä sieltä pääse pois. Mitä on kehitys ja mitä pitäisi edistää. Ammatillinen jännite toiveikkuuden ja sen välillä, että kokemustiedon yli kävellään. Osallistujat kertoivat matkoistaan maailman eri kolkissa ja Suomessa synnyinseuduillaan. Jaettiin sukujuurille paluun tuottamia mielihyvän tunteita, virtaava vesi on minun turvallinen mielenmaisemani. Jaettiin myös toisenlaisia kokemuksia liikkumisesta ja lähtemisestä. Ecuadorissa tajusin, miten eurooppalainen ajatus kehityksestä ja hyvinvoinnin turvaamisesta on itsekäs ja lisää epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä väkirikkaissa maissa. Pohjois-Karjalassa käydessäni tunsin suurta huolta siitä, miten ihmiset siellä tulevat toimeen, eriarvoisuus kasvaa. Sen huomaamista, että on luovuttamassa, ei pidetty pelkästään kielteisenä, vaan myös toiveikkaana, erilaiseen tulevaisuuteen uskaltautumisena. Pohdittiin, että uskallan luopua, koska luotan itseeni, siihen että löydän ja uskallan muuttaa elämääni. Eräs osallistuja kertoi lapsestaan, joka muuttaa Kanadasta Brysseliin ja tähtää perheensä kanssa avustustyöhön Afrikkaan. Toinen osallistuja kertoi pojastaan, joka meni töihin Kiinaan Pohjois-Korean rajalle ja alkoi harrastaa vanhoja miekkataistelulajeja. Minä äitinä jäin Suomeen ja minua pelottaa. Erään osallistujan 8- vuotias lapsenlapsi oli järjestänyt koulussaan keräyksen köyhien luokkakavereiden auttamiseksi. Kokemuksena Saimaan purjehdusretkeltä oli ihastusta syrjäseutujen ihmisten kyvystä verkostoitua, kukin tekee mitä osaa, kun valtio on keskittänyt palvelunsa pitkien matkojen päähän ja kunnat ulkoistaneet palvelunsa yksityisille yrityksille palvelun tarvitsijoiden ulottumattomiin. Kun matkailija kävi tiekirkossa ja olisi halunnut sytyttää kynttilän, ei turistioppaana ollut koululainen löytänyt kynttilää eikä tulitikkuja ja totesi: minua ei ole ohjeistettu näissä asioissa. Kokemuksen ihmisen koko olemuksen kohtaavasta yhteisöllisyydestä toi eräs osallistuja Thaimaan matkaltaan, jossa hän asui retriittityyppisessä toipumiskeskuksessa, johon kokoontui ammattilaisia ja vapaaehtoisia ympäri maailman. Jokainen siellä kokoontuva ryhmä otti tulijat vastaan taputuksin ja samoin hyvästeli lähtijän taputuksin. Yhteisön päämääränä on, että: kukaan ei tee tällä rahaa, mutta kaikki hyötyvät. Teema 2. Oravanpyörä, raha ja valta tilan antaminen uusille näkökulmille Analyysi Osallistuja näki unen, jossa hän myi huolella remontoimansa talon. Ja tyrmistyi, kun uudet omistajat saman tien häätivät hänet ulos. He halusivat muuttaa sisään heti, mene pois, meillä on

3 3 kiire, ei ole siirtymäaikoja. Terapeutti kertoi toisaalta syyllisyyden ja toisaalta omnipotenssin kokemuksistaan ja työpaineiden lisääntymisestä, kun avun tarpeessa olevat ovat alkaneet vedota terapeuttiin päästäkseen hoitoon, kun hoitoon hakeutuminen on ulkoistettu avuntarvitsijalle itselleen. Kysymys vallasta on samalla kysymys rahasta, joka arvottaa myös sisäistä maailmaa. Kolme konkurssia tehnyt yrittäjä kertoi olevansa tyytyväinen yrittäjyyteen. Hän kertoi päässeensä irti rahan vallan tuottamasta orjuutuksen ja pelon kokemuksesta. Kun luopui rahan vallasta, sai tilalle luottamuksen elämään, kyllä minä ja perheeni selviämme, kun teemme työtä emmekä rahaa. Puhuttiin turvallisuuden tunteen ja luottamuksen synnystä, pienistä iduista, joista saattaa nopeastikin kasvaa erilaisia, uusia tapoja kohdata ihmisiä ja paikallista elämäntapaa. Erään osallistujan kotikaupungissa suojatien ylittämisestä on tullut ystävällinen kävelijän ja autoilijan kohtaaminen. Autoilijat hiljentävät jo kaukaa, osoittavat kädenliikkeellä tietä ja tienylittäjä vilkuttaa kiitokseksi. On syntynyt paikallinen tapa, joka ei suinkaan päde kaikkialla. Eräs osallistuja kertoi silminnähden vieläkin vihaisena taannoisen suojatiekokemuksensa, jossa hän oli tulla citymaasturin yliajamaksi. Hän kertoi ensimmäisen reaktionsa olleen, kun selvisi auton tieltä pois, raivon: onko käden ulottuvilla mitään, millä voisin hakata autoa. Työelämä ajaa yli kiireeseen ja kilpailuun vedoten. Missä on ajatusten ja lupausten suojatie, kun niiden yli kävellään mennen tullen. Hypoteesi 1 Historian näkökulma. Moderni kulttuuri loi teollistuneen ja byrokraattisen yhteiskunnan. Teollisissa yhteisöissä työnantaja toimi kollektiivisena isänä, ammattiyhdistys äitinä. Tulevaisuus nähtiin nousuna ja kehityksenä. Postmoderni on tuonut epävarmuuden, perinteinen teollisuus on siirretty uuskolonialistisesti kehittyviin maihin, perinteiset instituutiot ovat rapautuneet. Holhoaminen on vaihtunut heitteillejättöön. Yhteiskunta ja kulttuuri korostavat yksilöllisyyttä ja pakottavat siihen. Normina on: tuota, ole tehokas, valitse pian (jo päiväkodissa), vastuu on yksin sinulla. Selviytymiskeinoiksi muotoutuu: ei ole ohjeistettu eli ulkoistaminen (myös eettisyyden ja kohtuuden osalta). Seurauksena ahneus ja itsekkyys. Vauhdissa ajetaan päälle ja jäädään alle, syrjäseuduilla ei päästä edes liikkumaan. Kuuluminen yhteisöön on yksilölle selviytymisen edellytys. Mihin liittyä, mihin luottaa? Liittyminen edellyttää luottamusta. Miten toteutuu tarve liittyä, jos ihmisen tärkein kyky on kilpailukyky? Psykodynaamisessa organisaatioajattelussa on sovellettu Melanie Kleinin esittämää ihmisen kehityspsykologista ajattelua. Sen mukaan varhaisen kehityksen, skitsoparanoidiseksi kutsutulle positiolle on ominaista vahva pyrkimys pysyä tasapainossa, erottaa hyvä pahasta. Muutosta vieroksutaan, mielellään torjutaan se, koetaan jopa vainon tunteita. Edellä tuli esille vetoa tämäntapaisen selviytymiskeinon käyttöön. Miten päästä eteenpäin, asioita jäsentävään depressiiviseen positioon? Kleinilla se perustui rakkauden, kiitollisuuden kokemuksen tuomaan luottamukseen. Bion puhui containerista, asioiden kypsyttelystä jonkun toisen kannattelemana. Edellä kuvatusta kokemuksellisesta maailmasta näyttävät kadonneen perinteiset kannattelijat. Selviytymiskeinoksi voi etsiä toipumiskeskusta Thaimaasta, tuoda idästä läntiseksi muovatun mindfufness-terapian, jossa ihminen taitaa itse pelastaa itsensä, myös toisten seurassa.

4 4 Tilanteen voisi nähdä myös kompleksisuusajattelun kuvaamana pirullisena ongelmana. Silloin jo itse ongelma on vaikea kuvata, ja samaan aikaan pitäisi jo etsiä ratkaisukeinoja. Mutta pyrkimyksenä ei olekaan saavuttaa entistä tasapainoa vaan sopeutua muutokseen. Kaaoksen reunalla oltaessa avautuu mahdollisuuksien ikkuna. Tällainen epävarmuus tarvitsee sekin kannattelua. Kompleksisuusajattelu tarjoaa vaihtoehdoksi pirstaleisuudelle kollektiivista älykkyyttä. Sitä kehkeytyy, kun ongelmaa käsittelevät ihmiset ymmärtävät sen sisällön ja merkityksen samalla tavalla, pirulliset ongelmat kun ovat monitulkintaisia ja vastauksia on monia. Kehkeytyminen edellyttää siten myös ihmisten vuorovaikutusta toistensa kanssa. Voisiko ajatella mutkia oikoen että LP-ryhmä edustaa juuri tällaista tulkintatyötä tekevää ja vaihtoehtoja reflektoivaa kollektiivista älykkyyttä? Ryhmä ja sen vuorovaikutus on työskentelyn kannattelija. Ryhmä on myös esimerkki itseorganisoitumisesta. Suunnittelun sijaan organisoitumista ruokkii vuorovaikutus ihmisten kesken. Katso kuva. Hypoteesi 2. Siivet ja juuret. Toinen selviytymiskeino voisi avautua juurilleen paluun metaforasta. Sillä on yhteisöllisen ulottuvuuden, sukujuurille paluun lisäksi myös ihmisen historiaan, biologiseen evoluutioon linkittyvä ulottuvuutensa. Onko tapahtumassa systeeminen muutos ihmisen kokonaisuuden ymmärtämisessä, perinteisen body-mind dikotomian ylittämisessä? Aivotutkimus on tässä merkittävässä roolissa. Ruumis reagoi, tietää ennen mieltä. Suojatiellä lähes yliajetuksi tullut tunnistaa ruumiinkielestä raivonsa ja vihansa. Ruumis ja tunteet reagoivat muihinkin kohtuuttomuuksiin, myös hyväänoloon. Meidän on aika siirtyä jäykästä konemetaforasta biologisesti sopeutuvan systeemin metaforaan, esimerkiksi aivoihin, eloperäiseen organisaatioon.

5 5 Oravanpyörä on pakkotahtisen liikkeen metafora. Usein sillä kuvataan omalakisena pidettyä talouselämää, rahan valtaa, siihen ei voi vaikuttaa. Toisaalta marsut juoksevat mielellään pyörässä, kaikki ihmiset eivät pääse siihen sisällekään. Toisaalta monet haluaisivat siitä pois. Vaikka juoksee kuinka kovaa tahansa, itse pyörä pysyy aina paikallaan; siinäkö turhautumisen syy? Mielenkiintoinen on myös fraktaalisuudeksi kutsuttu ilmiö: tietty erityispiirre toistuu systeemin eri tasoilla ja systeemien välillä. Näin voi ymmärtää kulttuurin suuren systeemin pirstaleisuuden toistuvan ihmisyksilön pienemmissä systeemeissä. Yksilöistä, työyhteisöistä ja organisaatioista tulee ahneen ja itsekkään numerotalouden näköisiä. Miten selvitä tästä suurten systeemien tuottamasta sisäisestä turbulenssista? Metaforisena hypoteesina voisi olla, että tarvitaan sekä juuret että siivet. Juuret pitävät jalat maassa eli realiteeteissa ja ihmisen ihmisenä tarvitsemissa perusasioissa. Tarvitaan myös siivet, kaukaa katsomista ja vieraaseen tutustumista, itselle uusia ja outoja näkökulmia, jolloin koko asetelma pääsee kääntymään ja asiat saavat mielessä uutta järjestystä.