8/2009 Lounais-Suomen Partiopiiri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "8/2009 Lounais-Suomen Partiopiiri"

Transkriptio

1 8/2009 Lounais-Suomen Partiopiiri

2 Kaiken takana on äiti Tuomari Nurmio laulaa Ramonasta, mutta kyse ei taida kuitenkaan olla näistä daameista. Rauman Partiotyttöjen äitikerho Ramonat auttaa lippukuntaa muun muassa rahankeruussa ja letunpaistossa, antaa vinkkejä muille vanhempainkerhoille ja puuhastelee ihan omaksikin ilokseen. Lue kahden Ramonan henkilöhaastattelu sivuilta 6 8. Savanni on ässis Partiolainen safarilla Kari Grandin, Sir David Attenborough n, seeprojen ja kikajuju-tulikärpästen kanssa; tämän täytyy olla joku kv-juttu tai yhteistyöprojekti. Ei Savanni olikin tämänvuotinen ässis, vanha vj-jatkokurssi, nykyinen ryhmänohjaajakoulutuksen jatkokurssi. Jännittäviä tapahtumia ja itsensä ylittämistä sivuilla Nykypäivän tulevaisuudennäkymiä menneestä Mikä on partion tila vuonna 2010? Teltat ovat ilmastoituja, partiolaiset eivät jaksa kävellä kahta kilometriä pidempiä lenkkejä, ajokorttikin kuuluu kolmannen luokan suorituksiin. Todellisuus ei ehkä ole ihan tällainen, mutta näin ajateltiin tulevaisuuden partioinnista vuonna Lue lisää visioita sivuilta Repostelu Kenen joukoissa sinä seisot? Mitä merkkejä hihassasi kannat? Onko todella olemassa yksi yhtenäinen Lounais-Suomen Partiopiiri vai omituisia kuppikuntia, joissa haikaillaan vanhojen aikojen ja vanhojen piirien perään? Asiaa repostellaan sivulla 29. Kansi Raision KilliNallien ja Vahdon Korvenkävijöiden Linnanhenki-syysyöretkellä Maskun Linnavuoressa seikkailtiin ritareiden ja linnaneitojen jalanjäljillä. Hienoinkin seikkailijalinnanneito voi päivällä rakentaa kilpiä, kesyttää villihevosia ja voittaa ritareita turnajaisissa. Kuva: Essi Saarinen, Raision KilliNallit Repolainen 8/2009 (9.) Lounais-Suomen Partiopiirin jäsen lehti ISSN Päätoimittaja Maija-Liisa Laukkanen Toimitussihteeri ja taittaja Olli Raimo Toimitus Liisa Arfman Petri Hakosalo Jaana Ketola Ville Laasonen Sari Mantere Saara Paatero Laura Rantanen Tuuli Seppälä Anna Tenkanen Minna Toriseva Niko Vähäsarja Painettu Forssan Kirjapainossa Toimituksen yhteystiedot Repolainen Lounais-Suomen Partiopiiri ry Läntinen Pitkäkatu Turku puh

3 Tuntea vastuunsa ja tart tua toimeen Repolainen Kirjoittaja on partio piirin toimitus jaoston jäsen. Jaana Ketola, Euran Peurat Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ensimmäinen toimintavuosi alkaa olla paketissa. Vuoteen on mahtunut paljon hienoja partiotapahtumia. Voimme olla ylpeitä, että olemme saaneet aikaan Suomen suurimman partiopiirin lukuisine tapahtumineen. Tämän suuren muutoksen keskellä pitää muistaa huolehtia myös omasta hyvinvoinnista. Viime Repolaisessa kirjoitettiin ulkopuolisena olemisesta. Se on tuttu tunne monelle aktiiviselle partiolaiselle, myös minulle. Monta vuotta tunsin olevani matkustajana oman elämäni junassa, kunnes ymmärsin, ettei näin voi jatkua. Uuden vuoden lupauksena viime vuoden vaihteessa hyppäsin veturinkuljettajan paikalle, ja tämä on ollut paras vuosi pitkään aikaan. Sopivasti partiotapahtumia, partion ulkopuolisten ystävien tapaamista ja ihan vain kotona oloa. Levänneenä ja onnellisena siitä tunteesta, että elämän juna on taas omassa hallinnassani, odotan tulevaa partion juhlavuotta, uusia kiinnostavia partiopestejä ja pilkkeenä silmäkulmassa siintää Kilke. Me partiolaiset toteutamme partioihannetta tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen joskus vähän liiankin vastuuntuntoisesti, unohtaen oman hyvinvointimme ja jaksamisemme. Unohdamme sen, että jos ei huolehdi itsestään, ei myöskään voi huolehtia muista. Partion ei pitäisi olla pelkkiä velvollisuuksien hoitamista, vaan siitä tulisi jokaisen saada myös iloa itselleen. Iloa partiosta, sen olin jo melkein unohtanut. Partiokollega sanoi minulle vuosi sitten tähän aikaan, että nyt, Jaana, sinun on aika tehdä partiossa sellaisia juttuja, joista itse eniten pidät. Vain sillä tavoin voit löytää partioilon uudelleen. Tätä ohjetta olen noudattanut, ja näin todella kävi. Partioilo löytyi jälleen, ja voi kuinka ihanalta se tuntuukaan. Joulu on mielestäni vuoden kohokohta. Silloin saa viettää kiireetöntä aikaa perheen kanssa, miettiä mitä vuodesta on jäänyt kokemusten reppuun ja kääntää katseen kohti uutta vuotta ja uusia seikkailuja. Toivotankin Sinulle oikein rauhallista joulua. Muista levätä ja ladata akkuja ensi vuoden partioseikkailuja varten. Moot torit huoltoon Kirjoittaja on uusi piirihallituksen jäsen. Päivi Kares, Jokilaakson Ravut Piirissämme on erilaisia lippukuntia yhtä monta kuin yksittäisiä lippukuntia on olemassa. Kaikissa niissä on samat keskeiset tekijät, mutta kaikissa myös omat erityispiirteensä. Jotta partiotoiminta on mahdollista kaikkialla Suomessa ja jopa koko maailmassa, on lippukuntien avuksi kehitetty melkoinen koneisto. Uskon vahvasti, että ainakin Lounais-Suomessa partiokoneisto käy vain ja ainoastaan lippukuntiaan varten. Taannoin havaittiin, että koneisto voisi käydä tehokkaamminkin, ja nyt lisätehot onkin asennettu paikoilleen. Kone on lähtenyt hyvin käyntiin ja muistaa vahvasti määränpäänsä: lippukunnat. Lippukunnissa on puolestaan omat koneistonsa, joiden tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Tosin nämä koneistot eroavat kokoonpanoiltaan melkoisesti toisistaan. Ainutlaatuista on kuitenkin se, että osia voidaan siirtää koneistoista toisiin vaivatta, sillä niissä on sama polttoaine, partioaate. Aina tarvitaan kuitenkin moottori, joka käynnistää ja ylläpitää koneistoa. Lippukuntien moottoreina ovat lippukunnanjohtajat. Moottori ei kuitenkaan voi yksinään saada liikettä aikaiseksi, vaan se tarvitsee muut osat avukseen. Jos muita osia on vajavaisesti tai ne ovat vaurioituneita ja moottori ylikuumentuu, on vaarana ajoneuvon pysähtyminen. Pidetään siis liikettä yllä ja muistetaan pitää moottoreista hyvää huolta. Piirimme koneisto tarjoaakin ainutlaatuisen moottorihuollon Partiomyllyssä Kysy lisätietoja valtuutetulta merkkikorjaamolta, partiotoimistosta, tai huoltajalta, alueohjaajaltasi. 3

4 Reportit Avaustempauksessa partio tulee kylään Teksti: Tea Jormanainen Kuva: Kaisa Sirkiä Avaustempaus omalla paikkakunnalla avaa suomalaisen partion upean juhlavuoden. Avaustempauksessa pystytetään partioleiri toimintarasteineen lippukunnan tai alueen parhaalle ja näkyvimmälle paikalle. Tempaus järjestetään samana ystävänpäivän viikonloppuna koko maassa. Ideana on siis lukuisat samantyyppiset, mutta kuitenkin omaperäiset tempaukset joka puolella Suomea. Lippukunnat päättävät tavoitteensa, ja toteuttavat omannäköisensä ja -kokoisensa tempauksen. Samalla lippukunnat voivat tuoda esiin myös omaa historiaansa ja perinteitään. Tempausviikonloppu kokoaa koko lippukunnan mukaan suunnitteluun ja puuhailuun ennen tempausta ja sen aikana. Varpaita ei palele, kun tekemistä riittää: seikkailuradat, telttasauna ja rakovalkea pitävät jäsenet lämpiminä. Myös kaverit ja sukulaiset voi pyytää mukaan ystävänpäivän viettoon hauskalla tavalla. Mainontaan kannattaakin panostaa, jotta tempaus tavoittaa tutut ja tuntemattomat. Lippukunnille postitetusta Avaustempaus-vihosta löytyy ideoita tempauksen järjestelyyn. Sen löytää osoitteesta Salolaiset leiritulilla jo 60 vuoden ajan Teksti: Kristiina Uotila-Mäkinen, Salon Leiriveikot Otetaanpa satoja hehtaareita varsinais-suomalaista peruskallioista, metsäistä ja soistakin maaperää, yhteinen ajatus mettässä meuhaamisen ja pärjäämisen mahtavuudesta, koloja, laavuja, kämppiä, erä- ja leirikeskuksia, telttoja, kamiinoita, kompasseja ja kisamieltä, merikelpo purjepaatti ja radioamatöörivehkeet, myötämielinen ja reilu seurakunta, koko joukko pontevia poikia, näppäriä nuoriamiehiä, innostuneita aikuisia ja muutama kullanarvoinen Käpykin. Tätä ja reilusti enemmän on tämän päivän 60-vuotias Salon Leiriveikot. Sunnuntaina vietettiin seurakuntapastori Antti Lukkarisen 60 vuotta sitten perustaman partiolippukunta Salon Leiriveikkojen juhlapäivää. Päivä aloitettiin messuamalla juhlajumalanpalveluksessa partiolaispapin muistuttaessa kipinämikon valvomisvastuusta ja taisipa tietää pappikin, mistä tuona aamuna saarnasi. Itse juhlassa julkistettiin heti alkuunsa uunituore Leirilauluja-cd, Leiriveikko- ja Leirisiskoyhteistyön uusin ylpeyden aihe, ja pian nuoret sekä vanhemmatkin partsakaverukset pääsivät läiskimään toisiaan olalle ja 4 Sandy se on meidän suosikki! Leirisiskot ja Leiriveikot julkistamassa yhteistä levyään Leirilauluja. Kuva: Tuomas Määttä. hämmästelemään, miten partiounivormutkin kutistuvat, tunnetun hyvästä laadustaan huolimatta, erityisesti vyötärön kohdalta tai hihan suista. Lopulta juhlaväki pääsi seuraamaan elävää partiohistoriaa, kun Leiriveikkojen seikkailijat pyöräilivät vuosikymmenten halki vartiopöytäkirjoja tuuletellen. Mieleen jäivät myös uusien sudareitten juhlavat lupaukset, jotka olivat kuin lupaus tulevista vuosikymmenistä.

5 Yhteistyössä on voimaa Teksti: Anna Alanen, Raision KilliNallit Kuvat: Essi Saarinen, Raision KilliNallit Suunnitellessamme Raision KilliNallien syysyöretkeä olimme pienen pulman keskellä. Miten motivoisimme kiireisen partiosyksyn keskellä suuren joukon tyttöjä retkeilemään ja vieläpä niin, että kaikki ikäkaudet olisivat edustettuina? Vastaus löytyi Vahdon korvenkävijöistä. Reilan lämminhenkinen yhteisasuminen oli tehnyt kaikkiin niin syvän vaikutuksen, että Pyhäinpäiväviikonloppuna Maskun Linnavuoressa retkeili 137 innokasta raisiolaista ja vahtolaista partiolaista linnanneitojen ja ritareiden hengessä. Ihan näin suurta osaanottoa emme olleet osanneet odottaa, mutta täydellisesti onnistunut viikonloppuretki todisti sen, että yhteistyössä on voimaa. Missä se kettu luuraa? Repolaisen lukijakilpailu Ketunhäntä kainalossa on taas kisattu. Kilpailussa etsitään jollakin lehden sivulla kuvassa pilkottavaa ketunhäntää ja vastataan tarkasti esitettyyn kysymykseen. Seitsemännen lehden ketunhännän löysi Aaro Punkari Kankaanpään Korpiveikoista. Paljon onnea voittajalle! Ketunhäntähän löytyi Islannista, sivulta 14. Tämän Repolaisen lukijakilpailun ohjeen voit lukea ilmoitussivuilta lehden loppuosasta. Partiotoimiston joulu Porin ja Turun partiotoimistot palvelevat vuodenvaihteessa seuraavasti: joululoma, toimistot ovat suljettuina toimistoväki on partiotoimihenkilöpäivillä eli toimistot ovat suljettuina. Muina aikoina toimistot ovat auki normaalisti. Katso toimiston yhteystiedot ilmoitusosasta lehden loppupuolella. Reportoi uutisista ja tapahtumista Reportit on ajankohtaisten tai alueellisten pikkuraporttien palsta. Lähetä omat partiouutisesi osoitteeseen 5

6 6

7 Ramonoille äitikerhotoiminta on elämäntapa Repolainen Teksti: Laura Rantanen, Rauman Partiotytöt Kuvat: Laura Rantanen ja Ramonoiden kotialbumit Partio ei ole ainoastaan lasten ja nuorten harrastus, vaan välillä siitä innostuvat myös heidän vanhempansa jopa niin paljon, että nämä haluavat jatkaa, vaikka lasten partiotaival katkeaisikin. Rauman Partiotyttöjen äitikerho Ramonat sai alkunsa 1980-luvun lopulla, kun idean äiti Mervi Uusitalo muutti takaisin paikkakunnalle. Naapurilippukunnalla Myskypojilla oli jo silloin äitikerhotoimintaa Leeflikoissa, ja Uusitalo keksi, että myös tyttöjen äideille täytyy saada oma kerho, kertovat Merja Sundman ja Pirkko-Liisa Keskiväli. Ramonoiden perustamiskokous järjestettiin syyskuun lopulla vuonna 1988, ja siihen osallistui 12 toiminnasta kiinnostunutta. Ramononoiden jäsenmäärä on koko sen historian aikana pysytellyt kymmenen paikkeilla. Osa alkuperäisjäsenistä on edelleen mukana toiminnassa, ja uusia on tullut ja mennyt vuosien varrella. Toimintamme on koko ajan ollut erittäin vireää, kertovat Keskiväli ja Sundman. Ramonat-äitikerho on toiminut lippukunnan tukena esimerkiksi hankkimalla varoja erilaisilla tempauksilla ja auttamalla lippukunnan tapahtumissa. Tänä syksynä äidit ovat rientäneet avuksi muun muassa paistamaan lettuja syysleirille. Joulukuussa on vuorossa vielä lippukunnan joulujuhlan tarjoiluista huolehtiminen. Kivitonttuja ja kuumia kiviä Saimme toimintamme alkuaikoina ajatuksen siitä, että tytöille täytyy saada uusi, suurempi purjevene, ja sitä varten piti tietenkin kerätä rahaa. Heti ensimmäisenä toimintavuonnamme aloimmekin järjestää Hyvän mielen toria, jossa myimme esimerkiksi kuumia kiviä ja glögiä sekä pilttipurkeista tehtyjä lyhtyjä. Merja Sundman ja Pirkko-Liisa Keskiväli eivät malta lopettaa harrastustaan vaikka heidän lapsensa ovat jo aikuisia. Ramonoiden toiminta alkaa joka vuosi syys seilauksen merkeissä. Ahkera rahankeruu tuotti tulosta, ja vaikka venettä varten jouduttiin ottamaan velkaakin, Lady Olaven kastajaisia juhlittiin kesällä Sama vene toimii edelleen Rauman Partiotyttöjen aluksena. Ramonat järjestivät suosittuja toritapahtumiaan monen vuoden ajan, mutta vähitellen ne jäivät pois kuvioista. Joulutapahtumia alkoi olla yhä enemmän, ja järjesteleminen oli liian työlästä tapahtumasta saatavaan tuottoon nähden. Lähes kymmenen viime vuoden ajan olemme sen sijaan osallistuneet yhteismyyjäisiin. 7

8 Äitikerho juhli 20-vuotista taivaltaan purjehduksen merkeissä Rauman saaristossa syksyllä Teemme aina syksyisin esimerkiksi havutöitä, leivonnaisia, kynttilöitä, pannunalusia tai joulukoristeita, joita myymme siellä. Reppuarpajaiset jo perinne Myyjäisten lisäksi tärkeäksi varainhankinnan muodoksi ovat muodostuneet vuosittaiset reppuarpajaiset, joita äitikerho on organisoinut jo 20 kertaa. Reppuarpalistoja saavat myytäväkseen sekä äitikerholaiset itse että lippukunnan jäsenet venekuntaikäisistä ylöspäin. Tänä syksynä arpoja oli myynnissä kolmisen tuhatta. Arpajaisten nimi juontaa juurensa lippukunnan huivimerkistä, jossa on repun kuva. Myös palkinnot ovat eri aiheiden mukaisesti täytettyjä reppuja; pääpalkintona on rinkka tarvikkeineen. Eikä äitikerhotoiminnassa ole kyse pelkästä muiden auttamisesta ja tukemisesta. Yksi siihen olennaisesti kuuluvista osista on myös kerholaisten oma virkistystoiminta. Esimerkiksi Ramonat aloittavat 8 joka syksy toimintakautensa syysseilauksen merkeissä, onhan kyse meripartiolippukunnan äitikerhosta. Lisäksi äidit ovat vuosien varrella järjestäneet itselleen muun muassa ulkoilupäiviä, saunailtoja ja teatterikäyntejä. Ei malta lopettaa Ramonoiden nykyjäsenistä suurin osa on sellaisia, joiden omien tytärten partioura katkesi, kun nämä muuttivat opiskelemaan toiselle paikkakunnalle kirjoitettuaan ylioppilaiksi. Minkä takia äidit sitten jaksavat jatkaa harrastustaan vuodesta toiseen, vaikka omat lapset eivät enää ole mukana lippukunnan toiminnassa? Monta kertaa olen ajatellut lopettavani, mutta äitikerhotoiminnasta on muodostunut jo elämäntapa. Suurin osa meistä on ollut toiminnassa mukana niin kauan, että olemme ystävystyneet. Yhdessä tekeminen pitää mukana, pohtii Merja Sundman. Nyt kun en ole enää töissä, minulla on paljon aikaa. Eikä tämä toiminta rasita paljoa, on hauskaa askarrella myyjäisiin ja juoda kahvia, sanoo puolestaan Pirkko-Liisa Keskiväli. Toiminta käyntiin lehti-ilmoituksella Ramonoilla on myös vinkkejä niille lippukunnille, joille äiti- tai isäkerhoa ei vielä ole, mutta jotka olisivat kiinnostuneita perustamaan sellaisen. Kannattaa laittaa esimerkiksi lippukunnan kokoontumistilan seinille ja lehtiin ilmoituksia, ja mainostaa perustettavaa kerhoa esimerkiksi sudenpentujen laumailloissa. Minäkin löysin tieni Ramonoihin lehti-ilmoituksen perusteella, Sundman muistelee. Mekin kyllä joka syksy etsimme uusia jäseniä, mutta harvemmin heitä tulee. Viime syksynä saimme yhden uuden äidin joukkoomme, Ramonat naurahtavat.

9 Tuukka tarjoilee hernekeittoa tuleville partiolaisille. Tuukka ja Herkku neuvovat Eevalle ja pojille, miten ötökkäimuri tehdään. Elli ripustaa lippukuntien toimintaa esitteleviä kuvia esille. Tempaukset houkuttelivat mukaan partioon Teksti ja kuvat: Mari Rannikko, Kaarinan Sädetytöt ja Elina Kivilä, Kaarinan Sädetytöt C.O. Malmin koulun pihalle kohoaa puolijoukkueteltta. Soppatykki höyryää ja julisteita kiinnitetään esille. Partiolaisia pyörii ympäriinsä. Onko koulun pihalle nousemassa uusi partiolaisten retkeilypaikka? No ei sentään. Kyseessä oli jo toinen Kaarinan Sädetyttöjen ja Kaarinan Ristiritareiden järjestämä Tule partioon! -tapahtuma. Molemmat tapahtumat järjestettiin syyskuussa. Tarkoituksena oli esitellä partiota kaikille halukkaille ja antaa mahdollisuus kokeilla eri ikäkausien aktiviteetteja paikan päällä. Yhtenä vetonaulana oli kunnon hernekeitto. Höyryävän soppatykin äärellä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja kysymyksiä. Pihalle pystytetyn puolijoukkueteltan ympärille oli ripustettu valokuvanäyttely KST:n ja KRR:n menneistä tapahtumista ja toiminnasta. Varsinkin lapsista oli jännittävää käydä kurkistamassa myös teltan sisälle. Sudenpentuikäisille riitti puuhaa myös oman ikäkautensa pisteellä, jossa askarreltiin ötökkäimurit. Niiden avulla voi lähteä ötökkäsafarille. Lasten askarrellessa saivat aikuiset tilaisuuden kysellä lisää harrastuksesta paikalla olevilta johtajilta. Heillä oli myös aikaa tutustua omiin mahdollisuuksiinsa partiotoiminnassa. Vaeltajien lähistölle piilottamia lodjuja oli mukava käydä metsästämässä. Halukkaat saivat vihjelapun avulla lähteä tutkimusmatkalle ja lodjujen löytäjät saivat käteensä leiman merkiksi löydöstään. Innostusta riitti kokeilemaan aktiviteettejä myös yli ikäkausirajojen. Ihmiset olivat kiinnostuneita, ja kävi ilmi, että vastaavia tapahtumia voisi olla useamminkin. Vaikka paikalla piipahti myös muutama satunnainen ohikulkija, on markkinointi silti hyvä aloittaa tarpeeksi ajoissa. Kävijöiden mukaan harrastuksesta olisi mukava saada enemmänkin infoa esimerkiksi koulujen välityksellä. 9

10 Savanni lumosi matkaajat Teksti ja kuvat: Verna Kyllijoki, Kaarinan Sädetytöt Ryhmänohjaajajatkokoulutus häh? Kuulostaako vanha vj-/vkj-jatkokurssi tutummalta? Nyt se on ässis. Samoajajaosto halusi jatkaa hyviä perinteitä ja luoda uutta näin syntyi ässis. Aineksia ässikseen otettiin vj-jatkiksista ja samoajaohjelmasta. Tämän syksyn Savanni-ässikselle osallistui 22 rohkeaa samoajaa. Savannilla opittiin ryhmän johtamista, tutustuttiin muihin ja otettiin haltuun samoaja- ja tarpojaohjelma. Vuonna 2008 perustettu S.-jaosto eli Ässät halusi jatkaa hyväksi koetun tapahtuman, vj-jatkiksen, järjestämistä. Ässiksen suunnittelu lähti liikkeelle perusteista: nimen oli alettava s-kirjaimella. Teemaksi ja nimeksi valittiinkin Savanni, mutta: Mitä ajatuksia herää savannista?. Safarikypärän ja leijonan lisäksi ruohikkopalo ja salametsästys muistuivat mieleen. Villeimmät ideat käytettiin ja suurena apuna suunnittelussa olivat vj-jatkispaketti ja samoajaohjelma. Ensimmäisellä osalla oltiin vainoharhaisia Ensimmäisellä osalla Tammiossa, Uudessakaupungissa startattiin koko viikonlopun kestänyt Murhaaja soittaa pasuunaa -leikki. Jokaisen tuli varoa alati uhkaavia kirjepommeja, sukanmätkäisyjä, juomansuolaamisia ja tulitikkuaskeja. Osa kuoli aiemmin toisten jäädessä saalistamaan uusia uhreja. Leikin varjopuolena oli jatkuva vainoharhaisuuden tunne missään ei voinut olla yksin. Sunnuntaina paljastui, ketkä olivat jäljelle jääneet murhaajat. Viikonloppu oli tiivis paketti. Jokainen oppi lauantain aikana vähintään jalussolmun ja kuusi erilaista tapaa opettaa se. Lisäksi vartiot saivat maalata ja muotoilla itselleen kilven sekä veistellä hienot helmikorut pajusta. Safarihenkisessä iltaohjelmassa viihtyivät Kari Grandin kanssa seeprat ja alkuasukkaatkin. Yhdessä metsästettiin leijonaa ja maisteltiin Savanni-juomaa. Myöhemmin luvassa oli vielä partioaatteellinen polku teemalla Miksi menemme lauantai-iltana kello 22 ulos sateeseen kiertämään rasteja? Koska olemme partiolaisia. Illan lopuksi tapasimme hologrammi-b-p:n, joka välitti viimeisen tervehdyksensä: Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit. Jatkot metsässä Toisella osalla mentiin metsään Leijankämpän hiljaisuuteen lukuun ottamatta susien ulvontaa. Paikka oli mitä parhain pimeäleikkeihin ja kamiinatelttamajoitukseen. Täydellisesti pystytetty teltta takasi autuaan unen. Kello 3.30 megafoni herätti ässiskansan ja lähetti yösafarille. Jaffa-mainoksen tekijät olivat kierrelleet ympäri metsiä etsien Sir David Attenborough ta. Matkalle he olivat ripotelleet Jaffa-pulloja ja tehtäviä. Metsästä oli löydettävä kikajuju-tulikärpäsiä ja oman vartion kilpi. Maalissa vartioita odotti itse Ensimmäisellä Ässiksellä yhdessä kokeneiden jatkiskouluttajien kanssa. Savannin iltaohjelmat inspiroivat naamioitumaan. 10

11 GPS-suunnistus oli osa samoajaohjelmaa ässiksellä. Metsä oli kylvetty täyteen jaffaa ja mystisiä kikajuju-tulikärpäsiä. Sir Attenborough lihapiirakoiden ja yösaunan kera. Unta ja loistavaa brunssia tarvittiin tuleviin koitoksiin. Vartiot harjoittelivat ryhmäytymisleikkejä köysillä. Piti ylittää sähköaitaa ja muodostaa neliötä sokkona ryhmässä. Ryhmäytymisopit olivat tarpeen, kun samoajat saivat koulutettavikseen riiviökouluttajat. Kouluttajat pistivät kurssilaiset koville ja kokemuksia puitiin yhdessä vaahtokarkkinuotion äärellä. Uusia ja vieraita tarpojakäsitteitä selvennettiin ja esiteltiin hyödyllistä materiaalia, kuten Reppu-kirjaa. Ässiksellä palattiin tulevaisuuteen ja mietittiin oman partiopolun jatkoa. Apuna pohdinnoissa olivat elävän kirjaston kirjat eli kouluttajat, jotka esittelivät omat partiopolkunsa. Ennen samoajaikää kaikilla on ollut lähes samanlainen partiopolku ja halusimme osoittaa, että samaa harrastusta voi harrastaa monin erin tavoin. Iltaohjelmassa oli tarpojien pausseja, suoria vinkkejä illan päätöksiksi ja hauskoja afrikkalaisten lasten tarinoita. Sunnuntaina ratkottiin ongelmia, joita samoaja voi partiossa kohdata. Sokerina pohjalla oli Simppa-merkkien, jonka saa vain ässikseltä, jako. Lopuksi vaihdettiin yhteystiedot verkostoitumista varten. Käteen jäi ideoita ja kavereita Palautteen mukaan tapahtuma oli onnistunut. Jenna Ruusunen Nousiaisten Henrikin Lippukunnasta mainitsee Savannin parhaaksi puoleksi sen, että koko ajan tehtiin jotain eikä vain istuttu. Jenna ja Noora Hiekkarannan, RajakivenKiertäjät, mielestä ohjelma oli ikäkaudelle sopivaa, sillä Savannilla tehtiin juttuja, joita omien tarpojien kanssa voi tehdä, esimerkiksi ryhmäytymisleikkejä. Nooraa erilaiset ideat inspiroivat ja Jenna sai tietää, miten muualla partioidaan ja että muillakin on samanlaisia ongelmia. Tytöt suosittelisivat ässistä toisille samoajille. Täällä on samanhenkistä porukkaa, Noora sanoo. Seuraavaa ässistä on odotettava ensi syksyyn. Sitä ennen S.-jaosto tarjoaa Puskaässän, ohjelmatapahtuman samoajille. Puskaässässä aukeavat metsävarustepaketin aktiviteetit. Luvassa on väkevää menoa reippaassa seurassa Samoajat ovat ässiä partiossa Samoajien kolmivuotinen ohjelma koostuu 26 taskusta, joista kustakin suoritetaan vuoden aikana yksi aktiviteetti. Osa tehtävistä tulee lippukunnan muun toiminnan yhteydessä, kuten ohjelman tai muonituksen suunnittelu lippukunnan retkille ja leireille. Toiset aktiviteetit vaativat pidempää suunnittelua ja toteutusta, kuten valmistautuminen maratonille. Samoajaryhmä valitsee toimintasuunnitelmaansa kiinnostavimmat aktiviteetit luotsin avustuksella. Luotsi on aikuinen, joka ohjaa ja tukee samoajan partio-ohjelmaa. Samoajat muodostavat lippukunnissa samoajavartioita, joita he itse vuorollaan vetävät vartionjohtajana. Samoajat johtavat myös tarpojavartiota tarpojaluotsin avulla. Ohjelmaan kuuluu vähintään puolen vuoden vartionjohtajuus, mutta pidempäänkin se on mahdollista lippukunnan perinteiden ja samoajan oman kiinnostuksen mukaan. Johtamista opetellaan samoajaikäkauden alussa ryhmänohjaajakoulutuksessa (ROK), jonka oma lippukunta tai alue järjestää. Ässis on jatkoa samoajien ROK:lle ja tapahtumaan voi osallistua toisena tai kolmantena samoajavuotenaan. 11

12 Partiolainen! Nyt rytinällä Kilkkeelle! Kilkkeen ilmoittautuminen on käynnissä. Palauta paperinen ilmoittautumis lomake lippukuntasi Kilke-kontaktille mennessä. Lomakkeen löydät Partio-lehden 5/09 välistä tai tuhdisti ilmoittautumistietoutta sisältäviltä Kilkkeen nettisivuilta osoitteesta Nettisivuilta löydät tietoa myös avoinna olevista pesteistä: Onhan teidän lippukuntanne Kilke-kontakti merkitty Polkuun? Piirissä Kilke-asioissa auttaa ohjelmasihteeri Riikka Hosiosto, p MITÄ ENEMMÄN MEITÄ, SITÄ PÄHEEMPI KILKE! Ja se on totuus! 12

13 Revontulien synty Teksti: pohjoissuomalainen kansantarina, Tuuli Seppälä, Luvian Loukke Kuva: Tuuli Seppälä, Luvian Loukke Kauan sitten kaukana pohjoisessa eläimet kokoontuivat vuotuiseen kokoukseen, jossa ne sitten yksissä tuumin päättivät eläinkunnan asioista. Jokaisella lajilla oli edustajansa. Paikalle saapuivat niin karhu, poro kuin jäniskin, kaikki sulassa sovussa. Myös viekas kettu repolainen oli kutsuttu, mutta kuinka ollakaan oli se unohtanut koko neuvoston. Ilta oli jo pimentynyt ja tähdet loistivat mustalla taivaalla, kun se muisti menonsa ja säntäsi matkaan. Tavallisesti repolainen olisi kulkenut pidempää ja helppokulkuisempaa reittiä, mutta kiire kun oli, se päätti oikaista tunturin yli. Reitti oli raskaampi mutta nopeampi. Alkumatkan kettu juoksi hienoksi suittu häntänsä pystyssä, mutta jonkun aikaa lumessa hyppelehdittyään sitä alkoi väsyttää. Mitä kauemmin se juoksi, sitä alemmas sen komea, punainen häntä laski, kunnes se osui lumeen. Kettu juoksi niin lujaa, että lumi pöllysi sen hännän alla ja iski kipinöitä, jotka nousivat taivaalle värillisenä tulena. Kun repolainen vihdoin pääsi eläintenneuvoston kokouspaikalle, muut eläimet eivät vielä olleet aloittaneet kokousta, sillä ne katselivat kummastellen taivaalle syntynyttä valoilmiötä. Tanssivat kipinät vaihtoivat väriä ja loimusivat valaisten taivaankannen. Pohjantulien loimussa repolainen huomasi kauhukseen, että sen hännänpää oli menettänyt värinsä laahatessaan maata. Siitä lähtien on ketulla ollut valkoinen hännänpää. Jos käy tuuri, niin pimeinä talvi-iltoina mekin voimme nähdä taivaalla ketun nostattamat kipinät, revontulet. 13

14 Tea-tarpojan juhlavuosi Teksti: Elina Eskola Kuvat: Annu Martelius Vuonna 2010 suomalainen partio täyttää 100 vuotta. Tea-tarpoja seikkailee muiden partiolaisten tavoin lähellä ja kaukana, kertoo partiosta kavereilleen ja pitää tietysti älyttömän hauskaa! Tean lippukunnan Avaustempauksessa kävi paljon partiosta kiinnostuneista. Tammikuu On uudenvuodenpäivän aamu, avaan silmäni ja tajuan: tästä päivästä se alkaa! Nimittäin suomalaisen partion 100-vuotispippalot! Alan heti kuumeisesti miettiä, keitä kaikkia ei partiolaisia kavereitani voisin kutsua mukaan lippukuntamme järjestämään Avaustempaukseen helmikuussa. Helmikuu Palaan koulusta kotiin ja eteisessä odottaa uusi Partiolehti. Lehden välistä löytyy ystävänpäiväkortti. Voisin lähettää kortin vaikka pianonsoittokaverilleni Millalle ja pyytää samalla mukaan Avaustempaukseen. Vihdoinkin koittaa se ystävänpäiväviikonloppu ja meidän lippukunnan oma tempaus. Me vastataan kaverini Annan kanssa makkaranpaistopisteestä. Ilta kuluu tosi nopeasti. Lisäilemme nuotioon puita ja rupattelemme ihmisten kanssa. Ja tuolta näyttää tulevan Millakin! Maaliskuu Partiokevät on puolivälissä ja kevätaurinko alkaa lämmittää mukavasti. Partioviikkoonkin on enää suunnilleen kuukausi aikaa. Ompelin eilen illalla Woomal-merkin kiinni partiopaitaani. Me saatiin ne viime viikolla, koska ollaan tehty Woomal-aktiviteetteja parissa kokouksessa. On kiva tietää, miten toisella puolella maapalloa asutaan ja eletään. Ja lisäksi johtaja kertoi, että merkeistä saatavat rahat menevät senegalilaisten hyväksi. Tea marssi partioparaatissa ylpeänä harrastuksestaan. Toukokuu Huhtikuu Rummut pärisevät ja kadut ovat täynnä partiolaisia. Jälleen on partioviikon ja partioparaatin aika! Perjantaina meidän lippukunnassa vietettiin yrjönpäiväjuhlaa. Siellä esiteltiin myös sellaista kirjaa, joka kertoo suomalaisen partion 100-vuotiaasta historiasta. Kuvia oli aika paljon, mutta muuten se on kai tarkoitettu vähän vanhemmille. Ehkä luen sen sitten johtajana. Koulua on enää pari viikkoa jäljellä ja sitten alkaa kauan odotettu kesäloma! Kävimme viime viikonloppuna serkuillamme kylässä. Sain sieltä lainaan sellaisen pieneen tilaan menevän makuupussin suurleiri-kilkettä varten. Ihanaa, ettei tarvitse raahata sitä omaa jättimakuupussia mukaan. Enoni kertoi sellaisesta Miilu-leiristä, jossa se oli ollut vartionjohtajana. Miilukin oli koonnut yhteen kuulemma tuhansia partiolaisia. 14

15 Tean pikkusisko lähti innokkaasti lippukunnan omalle Välke-leirille. Kesäkuu Pikkusiskoni haluaa lainata kaikkia leiritavaroitani tulevaksi viikonlopuksi. Se aloitti sudenpennuissa viime syksynä ja on nyt lähdössä ensimmäiselle kesäleirilleen, Välkkeelle. Se on meidän lippukunnan oma leiri sudareille ja seikkailijoille. Vähän harmittaa, etten pääse mukaan, mutta onneksi Kilkkeeseenkin on enää kuukausi aikaa. Meidän lippukunnalla on muuten vielä ensi viikolla sellainen tapaaminen, jossa kerrotaan kaikkea tärkeää Kilkkeestä ja painetaan meidän savulle omat paidat. Heinäkuu Vihdoinkin on se aamu, kun lähdemme Kilkkeelle! Meidän vartiosta lähtee kaikki viisi tyttöä ja molemmat vartionjohtajat. Toivottavasti ehditään varaamaan bussista takapenkki. Minulla on ihan hirveästi tavaraa ja kauheasti eväitäkin. En ole koskaan ollut näin pitkällä leirillä, joten piti varautua kunnolla. Vaikka täällä leirillä on kuulemma kioskeja ja kahviloitakin, aika siistiä! Eniten odotan kuitenkin haikkia ja vesiohjelmia. On hauskaa päästä touhuamaan kaikkea yhdessä oman vartion kanssa! Heippa äiti, iskä ja pikkusisko, vierailupäivänä nähdään! Elokuu Niin se Kilke meni ja koulukin alkaa jo viikon päästä. Leirillä oli kyllä ihan sikahauskaa ja kauheasti ihmisiä. Sain paljon myös uusia kavereita. Me alettiin kirjeenvaihtoonkin yhden toisella puolella Suomea asuvan poikavartion kanssa, se on aika jännää. Parin viikon päästä alkaa taas viikoittaiset kokoukset. Meidän vj:t kertoi jo Kilkkeellä, että me tehdään tänä syksynä Luovuus-tarppo. Sen huipentuma on joulujuhlassa, jossa me esitetään näytelmä. Syyskuu Meidän luokalla on huomenna sellainen erityispäivä, nimittäin partiolaisten koulukampanja. Ope oli lukenut siitä jostain lehdestä. Meidän luokalla on muitakin partiolaisia kun minä, mutta se on kuulemma vaan hyvä, niin voidaan olla apuna. Me tehdään kai jotain partiomaisia juttuja ja tarkoitus olisi, että saadaan lisää porukkaa mukaan partioon. Meidän lippukuntaan mahtuisi ainakin! Lokakuu Mun pikkusisko on ihan täpinöissään. Se oli koko eilisen päivän sellaisessa Kaiku-tapahtumassa, jossa oli tosi paljon muitakin sudareita ja seikkailijoita. Se puhuu jostain partioplaneetasta ja Ro-Botti-tyypistä. Kuulostaa hauskalta! Marraskuu Kuvitelkaa, olen myynyt jo 15 adventtikalenteria ja vielä on pari viikkoa aikaa. Me aiotaan mennä mun vartiokaverin kanssa myymään niitä vielä tällä viikolla lähikaupan eteen. Meidän lippukunnanjohtajakin kävi meidän kokouksessa tällä viikolla. Se halusi tietää, että mitä kaikkea me ollaan suunniteltu joulujuhlaan. Muutenkin se oli aika innoissaan, kun se on lähdössä viikonlopuksi Tampereelle. Sinne kokoontuu kuulemma satoja lippukunnanjohtajia ympäri Suomen. Joulukuu Iik! Se meidän lippukunnan joulujuhla on tänään illalla. Jänskättää aika paljon, että miten se meidän esitys menee. Toivottavasti hyvin. Joulujuhlaan päättyy myös tää partiovuosi. Mutta onneksi saa avata vielä monta luukkua adventtikalenterista. Ja jouluaattona on kiva nähdä, mitä mummo sanoo, kun ostin sille joululahjaksi taimia Senegaliin. 15

16 Toinen tulevaisuus Teksti: Maikki Laukkanen, Raision KilliNallit Kuvitus: Tuuli Seppälä, Luvian Louke Tulevaisuutta on hauska ennustaa. Jokainen osaa varmaan suunnilleen sanoa, miltä partiotoiminta näyttää ensi vuonna. Mutta mitä vuoden 2010 partioinnista on ajateltu lähes viisikymmentä vuotta sitten? Iikka Alaranta on kirjoittanut Suomen Tyttö -lehden vuoden 1962 numeroon 1 2 oman näkemyksensä siitä, mitä partiointi tulee olemaan vuonna Alarannan juttu on esitelty seuraavasti: Rohkea ja uusia näköaloja tulevaisuuteen aukova kuvitelma, joka on sovitettu vuorokeskusteluksi Tasangon Talvikkien 40-vuotisjuhlaan. Itse olen joskus 1980-luvulla ajatellut, että 2000-luvulla elämän täytyy olla jo todella helppoa, koneistettua ja yksinkertaista; autot lentävät, kaiken saa nappia painamalla. Onko myös 1962 ajateltu samalla tavalla? Katsotaan millaisen kuvan kaksi keskenään jutustelevaa, velttoa, tulevaisuuteen sijoitettua tyttöä maalaavat vuoden 2010 partioinnista. Mahtaako mikään vanhoista ajatuksista osua kohdalleen? Kovinkaan positiivista kuvaa Alarannan juttu ei partion tulevaisuuden tilasta välitä. Vaatteet on mun aatteet Tytöt ovat sonnustautuneet vallan kummallisiin partioasuihin. Toisella on räikeät housut ja turnyyri (viktoriaanisen ajan lopulla käytetty alushameen osa tai kehikko, joka tukee ja antaa ryhtiä naisen hameen takaosalle) ja toisella taas aivan lyhyt hame. Tytöt päivittelevät sitä, että aiemmin samaa partiopukua pidettiin monta vuotta. Heidän pukujensa muoti muuttuu joka viikko, joten toisen tytön neljä viikkoa vanha asu on auttamattomasti poissa muodista. 16 Tytöt ovat ilmeisen tottuneita vaatteiden nopeaan vaihtuvuuteen ja helppoon hoitoon sitä ei tarvita ollenkaan. Toinen tyttö kertoo katsoneensa isoäidin äidin partiokirjasta vanhan partiopuvun kuvaa, ja siinä oli 24 nappia ja napinläpeä. He eivät ymmärrä, kuinka joku on joskus voinut ommella nappeja tai taitomerkkejä paitaansa. Hehän voivat säteilykiinnittää merkit asuunsa. Lisäksi heidän mielestään on kammottava ajatus, että pieneksi käyneet partiovaatteet laitettiin aiemmin kiertoon, ja vaatteet oli nimikoitava, etteivät ne sekoittuisi. Tyttöjen mielestä moinen uusiokäyttö on ällöttävän epähygieenistä, koska heidän ei tarvitse pestä tai korjata vaatteitaan. Hehän vain hakevat uudet käytettyjen tilalle! Partioasuja todella uudistettiin viimeksi pari vuotta sitten ja joidenkin mielestä muutos oli turhan radikaali. Partiohameen helma ainakin on lyhentynyt vuosi vuodelta, mutta merkit täytyy edelleen ommella, kestävän kehityksen nimissä partiovaatteita voi käyttää monta kertaa ja ehkä sen rikkinäisen sukankin voi hätätilassa parsia jos ei muuten niin leirillä. Mikähän mahtaa olla tilanne taas neljänkymmenen vuoden päästä? Ehkä tästä tyttöjen visiosta onkin luonnon säästämiseksi käännytty aivan toiseen suuntaan. Partioasu ja muutkin vaatteet on mahdollisesti valmistettu jostain hankalasta kierrätysmateriaalista, vaikkapa muovista. Ne eivät hajoa, edes sahaamalla, ja puhdistavat itse itseään. Kun partioasun vuosimallia 2050 käyttöikä vaatteena lähenee loppuaan, voi siitä toivottavasti tehdä vielä jotain muuta, esimerkiksi kevytpeitteen tai hammasharjapussin. Lokoisaa leirielämää, stressaavia suorituksia Tytöt lojuvat laiskasti patjalla ja toinen valittaa, että partiossa maksetaan liian vähän päivärahaa. Toinen on sitä mieltä, että päiväraha riittää hyvin, koska leiri on kuitenkin ilmainen. Onneksi partiossa ei kuitenkaan vielä ole siirrytty palkanmaksuun. Toivottavasti ei koskaan siirrytäkään, Baden-Powell varmaan pyörähtäisi haudassaan, jos joku tällaista ehdottaisi. Oikeassa partiomaailmassa myös partio-ohjelmaa on uudistettu, tätä ei kuitenkaan 1960-luvulla ole osattu aavistella. Tytöt keskustelevat luokkasuorituksista. Toinen on ollut jo neljä vuotta partiossa, mutta ei ole vielä jaksanut ryhtyä suorittamaan kolmatta luokkaa, johtajat ovat simppumaisia ja suorittaminen on kauhean vaivalloista. Eikä tämä tyttö oikein tiedä edes, mitä III luokan suorittamiseen kuuluu. Toinen tyttö kertoo hänelle, että on muun muassa osattava ajaa autoa ja tunnettava partiolaki, mutta nämä opitaan jo koulussa, joten ei tarvitse nähdä vaivaa. Kolmatta luokkaa suoritettaessa tarvitsee myös valmistaa ruokaa kolmenlaisista säilykkeistä. Suorit-

17 tamista suunnitteleva tyttö ei haluaisi kokata, koska se on niin tylsää. Heidän keittiössään on niin jäykät hellan nappulat, ettei hän jaksa edes niitä kääntää. Toinen tyttö on ihmeissään, koska heidän keittiönsä on niin uudenaikainen, että ruoka valmistuu itsestään heti kun äiti menee keittiön ovelle. Jäykkien nappuloiden keittiössä on tiskipöytäkin, mutta sitä käytetään vain askarteluun, käytetyt astiat kun menevät suoraan jätemyllyyn. Tämän päivän näkökulmasta kuulostaa ihanan yksinkertaiselta, mutta ei juurikaan ekologiselta. Nykyään valmisruuat ovat yleisiä ja keittiöt automatisoituvat hurjaa vauhtia. Toivottavasti partiolaiset kuitenkin jaksavat edelleen harjoitella trangian käyttöä, ettei tulevaisuuden toivoista tule vallan uusavuttomia. Tytöt odottelevat jo neljän päivän leirin loppua. He eivät jaksaisi osallistua kahden kilometrin kävelyyn, ovathan muinaiset 10 kilometrin vaellukset liikarasittaneet isoäidit hengiltä ja leiritkin kestivät 10 päivää. Onneksi heillä on ilmastoiduissa teltoissaan vesijohdot, radiopuhelimet ja televisiot, joista leirinjohto lähettää toisinaan ohjelmaa. Teltan pohja on vielä vuorattu kovalevyillä ja neljännesmetrin vaahtomuovilla. Tällaisessa teltassa on hyvä näiden tyttöjen, jotka ovat meikkaamisenkin aloittaneet jo viisivuotiaina, leireillä. Suuri kiitos Opi Koskelalle arkistolöydöstä ja juttuvinkistä. Ja kaikille Repolaisen lukijoille haluan esittää toivomuksen: kirjoittakaapa juttu vuoden 2050 partioinnista ja lähettäkää se Repolaiseen. Voimme taas 40 vuoden päästä tarkastella, kuinka partiomaailman meno on muuttunut. 17

18 18

19 19

20 Karimoiden ja sinermoiden talviriehaan osallistui mukavasti myös aikuisia. Susi-vartio aikuisille Teksti ja kuvat: Suvi Routasalo, Karimo Tuntuu, että perinteisesti aikuiset ja erityisesti lasten vanhemmat ovat partiossa niin sanottuja nakkikoneita, jotka kuskaavat partiolaisia retkille ja joutuvat lippukunnan puutalkoisiin. Raumalla vanhempien roolia partiossa katsottiin hieman erilaisesta näkökulmasta. Suomalaisen partioliikkeen strategia 2015:ssä on todettu, että lasten ja nuorten terveyteen liittyvät oireet ovat lisääntyneet. Näitä ovat muun muassa yksinäisyys, kiusaaminen ja aikuisten kiinnostuksen puute. Näin ollen tarvitaan yhteistyötä ja vanhempien resursseja, jotta lasten ja nuorten hyvinvointia pystyttäisiin parantamaan. Lippukunnassamme, Karimossa, ajatellaankin, että partio voisi olla koko perheen yhteinen harrastus. Vanhempien rekrytointi Päätimme järjestää viime talvena Talviriehan, jonka tarkoituksena oli tuoda lippukuntamme ja veljeslippukuntamme partiolaiset yhteen viettämään mukavaa päivää, ja samalla esitellä partiota vanhemmille. Päivään kuului mäenlaskua ja makkaranpaistoa. Tämän lisäksi tapahtumassa oli partioaiheisia rasteja, joihin vanhemmat saivat tutustua keskenään tai yhdessä lastensa kanssa. Rastien vastuuhenkilöt olivat samoajia ja apunaan heillä oli tarpojia. Tilaisuudessa kerättiin kiinnostuneiden vanhempien yhteystiedot ja pian pidettiin ensimmäinen partiokokous. Kevään aikana pidettiin useampi kokous, joissa keskusteltiin partioaatteesta, partion symboleista ja oiottiin joitain stereotypioita. Helpottavaa oli tietysti se, että mukaan tulleet vanhemmat olivat jo tutustuneet partioon lastensa kautta, joten terminologiassa ei tarvinnut lähteä aivan alusta. Kevään lopussa ensimmäiset vanhemmat antoivat partiolupauksensa. Koko perheen harrastus Reila 09 -leirillä olivat mukana yhden perheen vanhemmat. Heidän molemmat lapsensa olivat leirillä, joten perheen äiti totesikin leirin olleen perheen yhteinen loma. Se oli loma siitä huolimatta, että lapset tekivät eri asioita kuin vanhemmat. Vanhemmat saivat käsityksen partioleirielämästä. Uskon, että varsinkin perheen äidin läsnäolo teltassa 20

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT Laadittu uuden ikäkausijaon perusteella ja partiopuku-uudistuksen mukaisesti Laadittu lokakuussa 2011/Liisa Tulosmaa huomioi hankintoja tehdessäsi mahdolliset hintamuutokset

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Alkkari Elokuu 2005 Sisällysluettelo: Hyvä muistaa ja tietää 2 Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10 Hyvä muistaa ja tietää Askelvihkotilaukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten

Klapasvaatteiden tilaus Virallinen partiopaita sinistä Sudenpentujen Hinta 25 Seikkailijoiden, tarpojien, samoajien, vaeltajien ja aikuisten Aika päivittää partiovaatetus kuntoon! Siispä tässä ohjeet virallisten partiopaitojen hankkimiseen kaikille ikäkausille. Lisäksi nyt on mahdollisuus tilata tyylikkäitä lippukunnan logolla varustettuja

Lisätiedot

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Tornipääskyt ry Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Luottissanomat Lokakuu 2014

Luottissanomat Lokakuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Lokakuu 2014 Olethan mukana piirin syyskokouksessa Raumalla 2.11.2014! On tärkeää, että juuri Sinä olet paikalla. Syyskokouksessa saat ajankohtaista tietoa piiristä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan Sudenpennun puvut ja merkit Sudenpentu kantaa lippukuntahuivia ja on pukeutunut sudenpentupaitaan, jossa on sudenpää-

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille HELMI 2015 Kohti talvileiriä Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille Koulutuksen sisältö Ohjelma leirillä Ohjelma pääpiirteittäin Elämää talvileirillä Kuinka teltassa toimitaan? Miten syödään? Pukeutuminen

Lisätiedot

Risupesä 2/2014. Partioparaati su 4.5. Pyhän Yrjön Funk Jamit ke 14.5. klo 18.30 20. Koko perheen voimin kesäteatteriin!

Risupesä 2/2014. Partioparaati su 4.5. Pyhän Yrjön Funk Jamit ke 14.5. klo 18.30 20. Koko perheen voimin kesäteatteriin! Risupesä 2/2014 Tärkeimpiä tulevia tapahtumia ovat partioparaati ja Pyhän Yrjön Funk Jamit. Nappaa tästä Risupesästä talteen loppukevään tärkeät päivämäärät! Partioparaati su 4.5. Partiomarssi lähestyy

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA 1/5 19.8.2015 KUILUN KULKIJAT RY Pihatie 24 71820 PÖLJÄ «Sukunimi» «Etunimet» «Katuosoite» «Postinumero» «Postipaikka» Olemme koonneet tähän kirjeeseen Kulukijoiden syksyn ohjelmaa. Toimintaa on tarjolla

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat Järvi-Suomen Partiolaiset ry LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat MUISTATHAN Ajankohtaiset asiat ANSIOMERKIT haetaan neljä kertaa vuodessa: 15.1. Yrjönpäivänä jaettavat merkit 15.4. Kesäleireillä

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien neljättätoista toimintavuotta leimaavat lukuisat tapahtumat. Vuosi 2007 on partioliikkeen 100-vuotis juhlavuosi ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot