Tilinpäätös Toimintakertomus vuodelta 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätös Toimintakertomus vuodelta 2007"

Transkriptio

1 Tilinpäätös Toimintakertomus vuodelta 2007

2 2 Vuosikatsaus 2007 Kulunut vuosi 2007 oli Napapiirin Veden toinen toimintavuosi kunnallisena liikelaitoksena laitosten yhdistymisen jälkeen uudella organisaatiolla. Laitoksen toiminta ja asiakaspalvelu toimii jo hyvällä rutiinilla. Kulunut vuosi oli poikkeuksellisen runsassateinen. Vesisateiden seurauksena pienillä lähdevedenottamoilla veden laadussa oli ongelmia, mutta kuluttajille näistä ei aiheutunut terveysriskiä. Kaupungin keskustaajama alueiden vedensaannin turvaamiseksi käynnistettiin lisävedenhankintatyö, joka tehdään valtion vesihuoltotyönä ja jonka toteuttaa Lapin ympäristökeskus. Vesihuoltotoiminnan liikevaihto kasvoi 6,7 prosenttia 10,81 milj. euroon. Henkilöstökulut olivat yhteensä 2,28 milj. euroa, ollen 13,6 % edellisvuotta suurempi. Palvelujen ostoon käytettiin 1,47 milj. euroa ja aineisiin ja tarvikkeisiin 1,44 milj. euroa, yhteensä 2,27 milj. euroa, joka ylittää lähes seitsemän prosenttia vuoden 2006 kulut. Suunnitelman mukaiset poistot 2,96 milj. euroa, kasvua 8 %, liiketoiminnan muut kulut 0,21 milj. euroa, ollen 10,4 % alle budjetin. Rahoitustuotot ja kulut olivat 2,64 milj. euroa, sisältäen kaupungille maksetun peruspääoman koron 2,058 milj. euroa ja kaupungilta olevan lainan koron 0,36 milj. euroa. Muille maksetut korkokulut kasvoivat 41 % ollen 0,25 milj. euroa. Poistoeroa kirjattiin toimintavuodelle yht euroa. Vesihuoltolaitoksen tulos osoittaa ylijäämää euroa. Veden myyntimäärä säilyi ennallaan, samalla katkesi useita vuosia jatkunut veden myynnin pieneneminen. Jäteveden laskutus kasvoi 3,7 %, noin kuutiometriä, suurin tekijä tähän oli, kun toiminta alueella olevia rakennuksia liitettiin viemäriverkostoon. Laitoksen henkilöstölle toimintavuosi oli rasittava, sillä useat pitkät sairauslomat sekä omana työnä tehty muutama investointikohde kuormitti tekijöitä, vaikka määräaikaisia palkattiinkin. Henkilökunnan koulutukseen laitoksella kiinnitettiin erityistä huomiota kaikissa ammattiryhmissä. Vuoden 2007 alkupuolella käynnistettiin laitosmiesten ja verkostopuolen asentajien oppisopimuskoulutus, joka tähtää noin 5 10 vuoden ammattikokemuksen omaavilla vuoden kestävällä koulutuksella ammattitutkintoon ja nuoremmat ammattiin koulutettavat osallistuvat kaksi vuotta kestävään oppisopimuskoulutukseen. Henkilöstön osaamisen taso on noussut reilun vuoden aikana huomattavasti, laitosten yhdistämisen jälkeen. Laitoksen toimitusjohtaja valitsi henkilöstöstä vuoden laitoksen palvelija / kehittyjä / toimijan. Valinta oli vaikea ja titteli jaettiin niin, että sen sai etumies Juha Ollikainen ja puhdistamonhoitaja Jukka Mäkiö. Investointien määrä oli bruttoarvoltaan talousarvion suurusluokkaa ja oli toistaiseksi poikkeuksellisen korkealla tasolla. Investointeihin käytettiin yhteensä 4,78 milj. euroa, kun varauduttiin 4,87 milj. euroon. Avustuksia hankkeisiin saimme euroa, kun arvio oli euroa. Laitokselta myytiin tasearvolla kaupungille Mäntyvaaran kaatopaikan biokaasun talteenottojärjestelmä, jonka arvo oli euroa. Tämä pienensi vastaavalla summalla nettoinvestointeja. Nettoinvestoinnit olivat yhteensä 4,44 milj. euroa, kun varauduttiin 4,85 milj. euroon. Suurin investointikohde oli verkostorakentaminen ja suunnittelu 3,25 milj. euroa, lisäksi merkittäviä kohteita oli vedenkäsittelylaitokset, kaukovalvontajärjestelmän uusiminen ja puhdistamoille tehdyt työt. Kiitos laitoksen palvelutoiminnasta ja tuloksesta kuuluu Napapiirin Veden koko henkilöstölle, joka sai ison haasteen vastattavaksi, mutta suoriutui siitä erittäin hyvin. Paavo Pulkkinen Toimitusjohtaja

3 3 Napapiirin Veden hallinto ja henkilöstö Napapiirin Veden organisaatiokaavio Tekninen johtokunta Osaston johtaja Jouko Törmänen Napapiirin Vesi Paavo Pulkkinen Hallinto ja talous Teija Vähätalo Kehittäminen Jouko Vaara Vesilaitos Jouni Räisänen Viemärilaitos Risto Markuksela Verkostot Ari Jarkko Henkilöstömäärät (htv): (tilanne 1.1.) TP2006 TA2007 TP2007 vakinaiset määräaik yhteensä vakinaiset määräaik. yht. Napapiirin Vesi 41,7 8,3 50,0 52,0 47,6 10,1 57,7 Henkilöstökulujakauma yksiköittäin (1000 ): Tp 2006 Ta 2007 Tp Verkostot Viemärilaitos Vesilaitos Hallinto Napapiirin vesi

4 4 Napapiirin Veden tunnuslukuja (vuosi 2006 suluissa): uusia liittyjiä 234 kpl (284 kpl) myyty vesimäärä m 3 ( m 3 ) laskutettu jätevesimäärä m 3 ( m 3 ) rakennettu uutta vesijohtoa m (7 346 m) rakennettu uutta jätevesiviemäriä m (6 736 m) rakennettu uutta hulevesiviemäriä m (6 416 m) Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Vesihuoltolaitos huolehtii perus, korjaus ja kehittämisinvestoinneista toimintaalueillaan sekä puhtaan talousveden hankinnasta ja käsittelystä, jätevesien johtamisesta ja puhdistamisesta sekä hulevesien johtamisesta. Napapiirin Veden tavoitteena on kunnallisena liikelaitoksena jakaa asiakkailleen moitteetonta ja turvallista talousvettä ja huolehtia jäteveden johtamisesta ja puhdistamisesta ympäristölupien vaatimusten mukaisesti. Riskeinä vesihuoltolaitoksen toiminnassa ovat poikkeusolot kuten tulva, myrsky tai tulipalo, jotka saattavat aiheuttaa vesilähteen pilaantumisen tai pitkäaikainen sähkökatkos keskeyttää pumppaukset, lisäksi vedenotto joudutaan keskeyttämään, jos pitkäaikainen kuivuus laskee pohjaveden pinnat liian alas, lisäksi riskinä on mahdollinen veden alkaloinnissa käytettävän natriumlipeän aiheuttama yliannostus. Taloustavoitteena on tulouttaa kaupungille vuoden 2006 tasoa vastaava tuotto. Laitoksen toiminnan tulee olla liiketaloudellisesti niin kannattavaa, että kaupungille maksettavan peruspääoman koron maksamiseen ei tarvita ulkopuolista rahoitusta. Toteutuminen Kaupunginvaltuusto päätti kesäkuun kokouksessaan, ettei vesihuoltoliiketoimintaa toistaiseksi yhtiöitetä. Napapiirin Veden toiminta alueella talousveden laatua seurattiin valvontatutkimusohjelman mukaisesti, tutkimustulosten ja asiakaspalautteiden perusteella veden laatu pystyttiin säilyttämään toimintavuoden aikana hyvänä. Kolmella pienellä vedenottamolla tulvavedestä aiheutui veden laatuun makuhaittaa, joka aiheutui humuksesta. Jätevedenpuhdistamoiden toiminta ylitti ympäristölupaviranomaisten antamat puhdistustulosten minimivaatimukset. Kuluneen vuoden aikana vesihuoltolaitos maksoi kaupungille peruspääomasta korkoa talousarvion mukaisesti niin, ettei maksamiseen tarvittu ulkopuolista rahoitusta. Talousarvion mukainen tulostavoite saavutettiin sekä annetut velvoitteet hoidettiin. Kun tuloslaskelmassa huomioidaan poistoeron muutos, laskelma näyttää euron ylijäämää.

5 Napapiirin Veden liikevaihdon jakauma (1000 ) 5 Tp 2006 Ta 2007 Tp 2007 Napapiirin vesi Verkostot Viemärilaitos Vesilaitos Napapiirin Veden toimintamenot (1000 ) Tp 2006 Ta 2007 Tp 2007 Verkostot Viemärilaitos Vesilaitos Hallinto

6 Napapiirin Veden toimintamenojen rakenne (1000 ) 6 Tp 2006 Ta 2007 Tp 2007 Liiketoiminnan muut kulut Suunnitelman mukaiset poistot Henkilöstökulut yhteensä Palveluiden ostot Ostot tilikauden aikana Napapiirin Veden investoinnit 2007 ARVIO TOTEUTUMA TOT INVESTOINNIT % Hankinnat ,17 Myynnit Valtionosuudet Netto ,66 Laitoksella investoinneista huomattava osa käytettiin verkostojen uudisrakentamiseen n. 2,6 milj.euroa ja saneerauksiin 0,2 milj. euroa. Veden saannin ja laadun turvaamiseksi kylien Narkaus Kivitaipale Välijoki alueelle valmistui näiden kylien välinen yhdysvesijohto Aitamaan vedenottamolta. Aitamaan vedenottamon valmistuminen siirtyi vuoden 2008 puolelle. Tähän hankkeeseen käytettiin yhteensä 0,5 milj. euroa ja siihen saatiin valtiolta avustusta 20 prosenttia. Jokkavaaran kalkkikivialkalointilaitoksen rakentamiseen käytettiin 0,4 milj. euroa, samalla laitos pystyy käsittelemään osan Kampsavaaran suunnasta tulevan veden. Verkostojen kartoitustyöhän ja yleissuunnitelmiin käytettiin 0,2 milj. euroa. Investoinnit irtaimistoon ja ohjelmistoihin olivat 0,1 milj. euroa. Kaukovalvontajärjestelmää uusittiin 0,2 milj. eurolla. Jäteveden puhdistamoiden ja pumppaamoiden investointeihin käytettiin 0,2 milj. euroa. Mäntyvaaran kaatopaikan biokaasun talteenottojärjestelmä siirtyi kaupungille ja vuodenvaihteessa 07/08 Rovaniemen Energia Oy:lle, tämän arvo oli 0,2 milj. euroa. Talousarviossa investointimenot olivat yhteensä milj. euroa ja tulot avustuksina euroa, netto milj. euroa. Toteutuma oli milj. euroa, avustukset näihin investointeihin yht euroa ja kaasun talteenottojärjestelmän siirtyminen kaupungille hintaan euroa, netto milj. euroa.

7 7 INVESTOINTIEN TOTEUTUMA 2007 NAPAPIIRIN VESI TA 2007 TA Muutettu Toteutunut Ero Tot muutos TA % (työohjelma) Irtaimisto ja erilliset hankinnat menot ,3 netto ,3 Vedenhankinta ja käsittely menot netto , ,3 Vesilaitoksen muut työt menot ,5 netto ,5 Lisävedenhankinta menot ,0 netto ,0 Jätevedenpuhdistamot menot netto , ,6 Viemärilaitoksen muut työt menot ,6 netto ,6 Kunnalllistekniikan rak.työt menot ,7 tulot ,3 netto ,0 Kunnallistekniikan suunnittelu menot ,0 netto ,0 Kompostointilaitos menot netto Kaatopaikkakaasun talteenottojärjestelmä menot tulot/myynti netto Investoinnit yhteensä menot ,2 tulot ,3 netto ,7

8 8 Napapiirin Veden talousarvion toteutuma 2007 Tilinpäätös 2006 Talousarvio 2007 Tilinpäätös 2007 Ero Ta tot Käyttö % Liikevaihto , , , ,81 100,82 Liiketoiminnan muut tuotot , , , ,02 241,81 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet, tavarat Ostot tilikauden aikana , , , ,67 109,84 Palveluden ostot , , , ,98 92,97 Materiaalit ja palvelut yhteensä , , , ,69 100,73 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , , , ,60 111,95 Eläkekulut , , , ,59 101,97 Muut henkilöstösivukukut , , , ,99 92,24 Henkilöstökulut yhteensä , , , ,20 108,85 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot , , , ,17 98,35 Poistot ja arvonalentumiset , , , ,17 98,35 Liiketoiminnan muut kulut , , , ,47 89,65 Liikeylijäämä +/alijäämä , , , ,42 99,65 Rahoitustuotot j kulut Korkotuotot , , , ,36 172,30 Muut rahoitustuotot 9 491, , , ,43 128,59 Kunnalle maksetut korkokulut , , , ,50 105,35 Muille maksetut korkokulut , , , ,37 138,88 Korvaus peruspääomasta , , ,00 100,00 Muut rahoituskulut 132,80 700,00 175,02 524,98 25,00 Rahoitustuotot ja kulut , , , ,10 102,81 Ylijäämä ennen satunnaisia eriä 2 196, , , ,52 460,71 Satunnaiset tuoto ja kulut Ylijäämä ( Aalijäämä) ennen varauksia 2 196, , , ,52 460,71 Poistoeron lisäys ( ) tai (+) vähennys , , ,60 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , ,08 233,18

9 Tuloslaskelma, Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilöstösivukulut Eläkekulut Muut henkilöstösivukulut Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Liiketoiminnan muut kulut Liikeylijäämä / alijäämä Rahoitustuotot ja kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Kunnalle maksetut korkokulut Muille maksetut korkokulut Korvaus peruspääomasta Muut rahoituskulut Yli /alijäämä ennen varauksia Poistoeron lisäys ( ) tai vähennys (+) Tilikauden ylijäämä

10 Tase, Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat PYSYVÄT VASTAAVAT VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto omaisuus Aineet ja tarvikkeet Saamiset Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset Rahat ja pankkisaamiset Vastaavaa yhteensä Vastattavaa OMA PÄÄOMA Peruspääoma Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden ylijäämä POISTERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET Poistoero VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoitus ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Muut velat Lyhytaikainen Lainat rahoitus ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Ostovelat Muut velat Siirtovelat Vastattavaa yhteensä

11 11 Rahoituslaskelma, 1000 Liikelaitoksen varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta Tulorahoitus Liikeylijäämä ( alijäämä) Poistot ja arvonalentumiset Rahoitustuotot ja kulut Muut tulorahoituksen korjauserät Investoinnit Käyttöomaisuusinvestoinnit Rahoitusosuudet investointimenoihin 99 0 Käyttöomaisuuden myyntitulot Varsinaisen toiminnan ja investointien nettokassavirta Rahoitustoiminnan kassavirta Lainakannan muutokset Muilta saatujen p a lainojen lisäys Kunnalta saatujen p a lainojen vähennys Muilta saatujen p a lainojen vähennys Muut maksuvalmiuden muutokset Vaihto omaisuuden muutos Lyh.aik. saamisten muutos muilta Korott. p a ja l a velkojen muutos Rahoitustoiminnan nettokassavirta Kassavarojen muutos Kassavarat Kassavarat

12 12 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Liikevaihto toimialoittain Hallinto ,86 Vesilaitos ,48 Viemärilaitos ,43 Verkostot , ,81 Liiketoiminnan muut tuotot Matalapalkkatuki 1 954,91 Muiden rakennusten vuokrat ,86 Koneiden ja laitteiden vuokrat 1 681,88 Käyttöomaisuuden myyntivoitot ,00 Muut tuotot , ,88 Henkilöstökulut Palkat ,79 Eläkevakuutusmaksut ,59 Muut henkilöstökulut , ,36 Suunnitelman mukaiset poistot Aineettomat oikeudet ,97 Tietokoneohjelmat ,25 Muut pitkävaikutteiset menot ,58 Rakennukset ,02 Kiinteät rakenteet ja laitteet ,93 Koneet ja kalusto , ,83 Käyttöomaisuuden muutokset AINEETTOMAT OIKEUDET Hankintameno tilikauden alussa ,22 Lisäykset tilikauden aikana ,22 Vähennykset tilikauden aikana Hankintameno tilikauden lopussa ,44 Kertyneet sumu poistot tilik. alussa ,35 Tilikauden sumu poistot ,22 Taseen menojäännös tilik. lopussa ,87 MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT Hankintameno tilikauden alussa ,26 Lisäykset tilikauden aikana ,59 Vähennykset tilikauden aikana Hankintameno tilikauden lopussa ,85 Kertyneet sumu poistot tilik. alussa ,77 Tilikauden sumu poistot ,58 Taseen menojäännös tilik. lopussa ,50 AINEELLISET HYÖDYKKEET MAA JA VESIALUEET Hankintameno tilikauden alussa ,83 Lisäykset tilikauden aikana 0,00 Taseen menojäännös tilik. lopussa ,83 RAKENNUKSET JA RAKENTEET

13 Hankintameno tilikauden alussa ,96 Lisäykset tilikauden aikana 0,00 Vähennykset tilikauden aikana Hankintameno tilikauden lopussa ,96 Kertyneet sumu poistot tilik. alussa ,71 Tilikauden sumu poistot ,02 Taseen menojäännös tilik. lopussa ,23 13 KIINTEÄT RAKENTEET JA LAITTEET Hankintameno tilikauden alussa ,26 Lisäykset tilikauden aikana ,56 Vähennykset tilikauden aikana ,14 Avustukset Hankintameno tilikauden lopussa ,68 Kertyneet sumu poistot tilik. alussa ,68 Tilikauden sumu poistot ,93 Taseen menojäännös tilik. lopussa ,07 KONEET JA KALUSTO Hankintameno tilikauden alussa ,24 Lisäykset tilikauden aikana ,37 Hankintameno tilikauden lopussa ,61 Kertyneet sumu poistot tilik. alussa ,60 Tilikauden sumu poistot ,08 Taseen menojäännös tilik. lopussa ,93 ENNAKKOMAKSUT JA KESKENERÄISET HANKINNAT Arvo ,95 Lisäykset ,78 Avustukset Vähennykset ,00 Arvo ,73 VAIHTO JA RAHOITUSOMAISUUS Muu vaihto omaisuus VALMIIT VESI JA VIEMÄRILIITTYMÄT Arvo ,76 Lisäykset Vähennykset ,96 Arvo ,80 POISTOERO JA VAP.EHT.VAR. Kertynyt poistoero Jätehuoltolaitos ,67 Vähennykset ,60 Kertynyt poistoero ,07

14 14 TILINPÄÄTÖKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN Rovaniemellä ROVANIEMEN KAUPUNGIN TEKNINEN JOHTOKUNTA Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ Rovaniemellä Tilintarkastaja

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL KUOPIO  TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 0,00 0,00 0,00 0,00 Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 661 352,05 9 211

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a

KUUMA-johtokunta / LIITE 5a KUUMA-johtokunta 13.3.2019 5 / LIITE 5a TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2018 1.1. - 31.12.2017 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 171 410,01 123 903,54 Saamiset 171 410,01 123

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 12a

KUUMA-johtokunta Liite 12a KUUMA-johtokunta 14.2.2018 12 Liite 12a TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2017 1.1. - 31.12.2016 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 123 903,54 472 254,43 Saamiset 123 903,54 472

Lisätiedot

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE

LIITTYJÄT 0,93 % VOLYYMIT m 3 /a TASE-ENNUSTE MAKSUT alv 0 % 2,0 % 2012 TULOSLASKELMAENNUSTE Askolan vesihuoltolaitos LIITTYJÄT,93 % Väkiluku as 4 988 Vesijohdon liittymis-% % 65 % Vesijohtoon liittyneet as 3 242 Viemärin liittymis-% % 34 % Viemäriin liittyneet as 1 696 VOLYYMIT m 3 /a Veden pumppaus

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 11a

KUUMA-johtokunta Liite 11a KUUMA-johtokunta 8.3.2015 11 Liite 11a TASEKIRJA 31.12.2016 1 KUUMA -liikelaitos TASE 1.1. - 31.12.2016 1.1. - 31.12.2015 VASTAAVAA VAIHTUVAT VASTAAVAT 472 254,43 205 625,88 Saamiset 472 254,43 205 625,88

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010

UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki. Talouden toteutuminen 1-11/2010 UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS Port of Uusikaupunki Talouden toteutuminen 1-11/ Uudenkaupungin Sataman johtokunta 30.12. UUDENKAUPUNGIN SATAMA LIIKELAITOS TULOSLASKELMA 1-11/ 1-11/2009 Arvio 1-11/ Poikkeama

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Tampereen Veden talous

Tampereen Veden talous 3.3 Tampereen Veden tase VASTAAVAA 31.12.2015 31.12.2014 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Rakennukset 8 205 474,19 8 661 352,05 Kiinteät rakenteet ja laitteet 103 247 712,04 99 123 603,03 Koneet

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011

UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2011 UUDENKAUPUNGIN JÄTEHUOLTO LIIKELAITOS Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / Uudenkaupungin Jätehuollon johtokunta 24.5. Tuloslaskelma 1-4/ 1-4/2010 Arvio 1-4/ Poikkeama Käytön % Toteutuma arvio Liikevaihto

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016

6/26/2017. xxx. Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 6/26/2017 Tuloslaskelma (1 000 euroa) TP 2016 Muutettu TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 TS 2021 Liikevaihto 0 0 0 0 0 0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 0 0

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017

LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI OSAVUOSIKATSAUS I / 2017 LOIMAAN VESI LOIMAAN VEDEN OSAVUOSIKATSAUS 1 YLEISTÄ Loimaan veden johtosäännössä mainitaan kaupunginvaltuuston ja kuntalain liikelaitokselle määrittämät oikeudet

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Taloussuunnitelma 2019 SISÄLLYS

Taloussuunnitelma 2019 SISÄLLYS Taloussuunnitelma SISÄLLYS 1. UUDENKAUPUNGIN VESI... 1 1.1. Tuloslaskelma... 3 1.2. Veden käyttömaksut ja myyntituotot... 4 1.3. Rahoituslaskelma... 5 1.4. Käyttötalous... 6 1.5. Investoinnit... 8 1.6.

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

JOROISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS JOROISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TILINPÄÄTÖS 2013 Vesihuoltolaitos Tilinpäätös 2013 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA V. 2013 Yleistä Vesihuoltolaitos käsittää vesi- ja viemärilaitosten toiminnan kirkonkylässä

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot