Laihian Kotanevan luontoselvitys

Transkriptio

1 Laihian Kotanevan luontoselvitys Tutkimusraportti 85

2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO AINEISTO JA MENETELMÄT Linnustoselvitys Kasvillisuusselvitys TUTKIMUSALUE TULOKSET Linnusto Kasvillisuus ja luontotyypit TULOSTEN TARKASTELU Luontotyypit...14 Luonnonsuojelulain mukaiset luontotyypit...14 Vesilain mukaiset luontotyypit...15 Metsälain mukaiset luontotyypit...15 Uhanalaiset luontotyypit Lajisto...16 Luontodirektiivin tiukkaa suojelua vaativat lajit...16 Erityisesti suojeltavat lajit...16 Rauhoitetut lajit...16 Uhanalaiset lajit...16 Silmälläpidettävät ja alueellisesti uhanalaiset lajit...16 Suomen vastuulajit Maisema ja alueen virkistyskäyttö YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET VIITTEET LIITTEET

3 1 JOHDANTO Luonto-osuuskunta Aapa suoritti kesällä 2010 EPV Bioturve Oy:n toimeksiannosta Laihian Kotanevan luontoselvityksen. FM Olli-Pekka Siira vastasi kasvillisuus- ja luontotyyppikartoituksesta sekä raportin toimittamisesta. FM Juha Repo vastasi linnustoselvityksestä ja sen raportoinnista. 2 AINEISTO JA MENETELMÄT Luontoselvityksessä noudatettiin ympäristöministeriön asettaman yhteistyöryhmän (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2009) ja Turveteollisuusliiton (Sopo ym. 2002) ohjeistusta. Maastohavaintojen lisäksi selvitettiin mahdollisten uhanalaisten ja erityistä suojelua vaativien lajien esiintyminen ympäristöhallinnon uhanalaisten lajien rekisteristä (UHEX). Tietokantahaku tilattiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta (Kyröläinen, 2010). Inventointialueen maastossa havaitun lajiston uhanalaisuus (linnut, putkilokasvit, sammalet) tarkistettiin ympäristöhallinnon tietokannasta (OIVA-palvelut, 2010). Raportissa esitetyt valokuvat on kuvattu Kotanevan tutkimusalueella Kuvat on ottanut O-P. Siira LINNUSTOSELVITYS Kotanevan 121 hehtaarin tutkimusalueen linnustoselvitys tehtiin koealamenetelmällä (Koskimies 1994, Turveteollisuusliitto 2002). Koealalla havainnoidaan siten, että mikään kohta koealalla ei jää yli 100 metrin etäisyydelle havainnoijasta. Runsaspuustoisissa osissa koealaa kulkureittejä tihennetään, ettei havaintovälimatka ylitä 50 metriä. Laskenta aloitettiin klo 3.50 ja lopetettiin klo Havainnoinnin aikana aurinko paistoi selkeältä taivaalta eikä tuullut. Ilman lämpötila oli C. 121 hehtaarin laajuisen koealan rajat noudattivat turvetuotantoalueen varauksen rajoja (liite 1.) Aineistosta laskettiin Asannin ym. (2003) esittämällä menetelmällä lajin suojeluarvoon perustuva pisteytys, jonka avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä alueen linnustollisesta arvosta ja verrata sitä muihin alueisiin. Pisteytyksessä huomioidaan lajin uusiutumiskyvyttömyys ts. luonnossa lisääntyvän kannan sukupolvenväli, lajin lisääntyvän kannan koko Suomessa sekä lajin uhanalaisuus Suomessa, Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. Havaitut parimäärät muunnetaan pisteiden laskennassa kertoimiksi korottamalle ne potenssiin 0,7. Samalla pienennetään yhdyskuntien vaikutusta lopputulokseen. Lajin suojelupistemäärä saadaan kertomalla edellä muunnettu parimääräkerroin lajikohtaisella suojeluarvolla. Elinympäristön suojeluarvo saadaan laskemalla alueen lajien suojeluarvot yhteen. 3

4 2.2. KASVILLISUUSSELVITYS Kasvillisuuden päätyyppien rajaukset arvioitiin karttojen ja ilmakuvien perusteella. Alueen maastokartat ja ilmakuvat hankittiin Maanmittauslaitoksen Ammattilaisen karttapaikka- internetpalvelusta. Maastokäynnin avulla selvitettiin alueen kasvilajisto, jonka perusteella määritettiin luontotyypit. Kaikilla karttatyöskentelyn perusteella arvioiduilla kasvillisuustyyppien alueilla käytiin maastossa. Maastohavainnot kirjattiin ylös ja taulukoitiin. Havaintopaikoista otettiin edustavat sammalnäytteet. Yhdestä paikasta otettiin myös turvenäyte. Sammallajiston lajinmääritykset tarkistettiin laboratorio-oloissa. Apuna käytettiin stereomikroskooppia ja tavallista läpivalaisumikroskooppia. Kasvilajiston ja luontotyyppien määrityksessä viiteaineistona käytettiin seuraavia hakuteoksia: Eurola ym. 1992; Eurola ym. 1994; Hämet-Ahti ym. 1987; Kalliola 1973; Laine ja Vasander 2005; Laine ym. 2009; Paasio 1950; Mossberg ja Stenberg TUTKIMUSALUE Kotaneva sijaitsee Laihian kunnassa Etelä-Pohjanmaalla, noin 9 km Laihian keskustasta lounaaseen. Alue sijaitsee keskiboreaalisella Pohjanmaan metsäkasvillisuusvyöhykkeellä ja Pohjanmaan rannikon viettokeitaiden suokasvillisuusvyöhykkeellä. Kotaneva on reunaosistaan sekä pohjoispäädyltään metsäojitettua suoaluetta. Pääosa suoalueesta on kuitenkin luonnontilaista keidassuota, jonka ekologiaan ojituksilla ei ole ollut suurtakaan vaikutusta. Kotanevan ympäristössä Laihialla ei ole Natura-alueita. Kuvassa 1 on esitetty suojelualueet. Lähin luonnonsuojelualue on Vaasan noin 15 km päässä sijaitseva Södra Stadsfjäden Söderfjärden Öjen Natura-alue (FI ) (Ympäristöhallinto 2010). GTK:n tutkimuksen mukaan (Toivonen 1997) suon pinnan korkeus merenpinnasta on m ja pinta viettää loivasti luoteeseen. Suolta lähtee laskuojia pohjoiseen kohti Tyllijokea, joka johtaa Pohjanlahteen. Kaakkoisreunasta on ojayhteys Riitanevan kautta Päkinluomaan ja edelleen Laihianjokeen. Toivosen mukaan Kotanevan pohjoisosassa on luonnontilainen tupasvillarämealue, joka muuttuu kaakkoa ja suon keskustaa kohti rahkarämeen kautta rahkanevaksi ja lyhytkorsinevaksi. Eteläosassa rahkaneva ja rahkaräme ovat vallitsevia suotyyppejä. Turvekerrostuman keskimaatuneisuus on 4,6. Suon pohja on tasainen. Yleisimmät pohjamaalajit ovat hiesu ja savi. 4

5 Kotaneva Kuva 1. Kotanevan sijainti Laihialla sekä suojelualueet. Kartan ruutuväli on 10 km. (lähde: ympäristöhallinnon OIVA-paikkatietopalvelu, ). 4 TULOKSET 4.1 LINNUSTO 121 ha:n koealan kokonaisparimäärä oli 104, joka yhtä neliökilometriä kohti suhteutettuna 86,0 on paria/km 2 (liite 2). Metsälajien osuus parimäärästä oli 81 %. Koealoilla, joiden reunat rajoittuvat metsäalueisiin kuten Kotanevan laskennassa, metsälajien runsausosuus lajiston kokonaistiheydestä on usein suuri. Runsaimmat metsälajit olivat yhtä runsaat peippo ja pajulintu. Molempia havaittiin n. 20 paria. Metsäkirvisiä havaittiin 10 paria, ja se oli kolmanneksi runsain laji. Punarintoja oli 7 5

6 paria. Edellisiin verrattuna harvinainen laji oli tiltaltti, joka lauloi koealan pohjoisrajalla kuusimetsässä. Suolajeja havaittiin yhteensä 5 paria. Sinisuohaukan pesä löytyi koealan pohjoisosasta rämeeltä, kun naarasemo lähti pesältä lentoon (liite 4). Kapustarinnan reviiri oli alueen eteläosan avosuolla. Niittykirvisiä havaittiin yksi pari. Kurkipari äänteli Kotanevan lähiympäristössä. Melko varmasti samat 2 kurjen yksilöä havaittiin myös koealan länsireunalla. Kahdesta pensastaskuparista toinen havaittiin lauluäänestään peltoaukealta ja toinen avosuon reunalta Kotanevalla. Laji pesii yleisesti myös soilla. Kotanevan pohjoispuolella on peltoja, minkä vuoksi koealalaskennassa havaittiin myös peltolajeja. Peltolajeista myös soilla esiintyviä lajeja olivat töyhtöhyyppä ja kuovi, mutta Kotanevan pesimälajistoon ne eivät kuuluneet. Havainto töyhtöhyypästä oli suon yllä peltoaukealle päin kierrellyt 2 yksilön parvi. Myös kuovi havaittiin peltoympäristön suunnasta. Tuulihaukka lensi Kotanevan yli ja saalistuslennolle tyypillisesti myös lekutteli jonkin aikaa. 4.2 KASVILLISUUS JA LUONTOTYYPIT Nevat Kotaneva on viettokeidassuo, joka koostuu kolmesta erillisestä ombrotrofisesta keitaasta, joiden välissä on merkkejä minerotrofisesta pintavirtauksesta. Päävirtaussuunta on todennäköisesti kaakosta luoteeseen. Tutkimusalueen luoteisosa on ojitettua rämettä. Ojitusalue ulottuu pohjoisimman keitaan reunaosiin. Suotyypit ja näytealakuvausten havaintopaikat on merkitty kasvillisuuskarttaan (liite 5). Nevaksi määritellään tässä puuton avosuo. Pääosa luontoselvitysalueen ojittamattomasta osasta koostuu nevatyypeistä. Oligotrofinen lyhytkorsineva ollkn Kotanevan keskellä kulkee välipintainen, minerotrofinen juotti. Siellä tavataan tupasvillaa (Eriophorum vaginatum), suokukkaa (Andromeda polifolia), variksenmarjaa (Empetrum nigrum), kihokkia (Drosera rotundifolia), karpaloa (Vaccinium oxycoccos) ja suomuurainta (Rubus chamaemorus). Minerotrofia paljastuu sammaliston lajiston perusteella. Siellä tavataan esimerkiksi sararahkasammalta (Sphagnum fallax). Sararahkasammal on aapasoiden ja luhtien laji. Mätäspinta on heikosti kehittynyttä. Toisinaan tavataan kohoamilla rusko- ja punarahkasammalta (Sphagnum fuscum, Sphagnum magellanicum) sekä myös seinäsammalta (Pleurozium schreberi). Turvetta on täällä yli 200 cm. Minerotrofiset osat keidasoilla ovat yleensä ombrotrofisia osia ohutturpeisempia. 6

7 Kuva 2. Näkymä Kotanevan keskeltä. Kuva 3. Minerotrofista lyhytkorsinevaa. Ombrotrofinen lyhytkorsineva omlkn Kairauspaikassa K turvepaksuus on 220 cm. Turveprofiilissa on pinnalla 150 cm rahkaturvetta, jonka jälkeen turvetyyppi muuttuu tiiviimmäksi, saravaltaiseksi turpeeksi. Pohjamaaperä on pehmeää, harmaata savea sisältävää hienoaineksista silttiä Pintaturpeen happamuus on ph 3,75. Taulukko 1. Peittävyysanalyysi ja suotyyppimääritys. Peittävyydet on määritetty prosentuaalisina osuuksina yhden neliömetrin näytealalta. + tarkoittaa, että laji esiintyy näytealalla, mutta sen peittävyys on alle 1 %. Peittävyysanalyysit tehtiin kahdelta korkeudelta a) kenttäkerros noin 50 cm korkeudelta ja b) pohjakerros tupeen pinnasta 0-tasolta. a) kenttäkerros b) pohjakerros Tieteelinen nimi suomalainen nimi mätäspinta välipinta Andromeda polifolia suokukka 5 1 Betula nana vaivaiskoivu 5 Empetrum nigrum variksenmarja 50 5 Eriophorum vaginatum tupasvilla 2 20 Drosera rotundifolia pyöreälehtikihokki 1 + Rubus chamaemorus suomuurain 10 3 Vaccinium microcarpum pikkukarpalo 1 1 Tieteelinen nimi suomalainen nimi mätäspinta välipinta Sphagnum angustifolium rämerahkasammal Sphagnum fallax sararahkasammal + Sphagnum fuscum ruskorahkasammal 70 Sphagnum magellanicum punarahkasammal 5 Aulacomnium palustre suonihuopasammal 10 + Kyseessä on mätäs-välipintaisen keidassuon keitaan reunaosa. Mätäspinnalla on rahkarämeen lajistoa ja välipinnalla lyhytkorsinevan lajistoa. 7

8 Keitaan keskustaan on muodostunut vaihtelevaa, melko heikosti kehittynyttä, kermikulju-topografiaa. Mätäspinta on lähes puutonta. Puuston kasvu voimistuu vasta nevaosan laitamilla. Rahkamättäillä tavataan edellä kuvattua ombrotrofista kasvillisuutta. Paikoin tavataan pieniä kasvittomia ruoppakuljuja. Toisinaan esiintyy erikoisia rahkanäivesammalen (Mylia anomala) vallitsemia silmäkkeitä, seuranaan paikoin kuirisammalia (Straminergon stramineum). Välipinnalla tavataan silmäke-, siroja vajorahkasammalta (Sphagnum balticum, Sphagnum flexuosum, Sphagnum majus). Keitaan reunaosissa tavataan myös aapa- (Sphagnum lindbergii) ja satunnaisesti rimpirahkasammalta (Sphagnum annulatum). Kuva 4. Ombrotrofista lyhytkorsinevaa. Kuva 5. Suonsilmäke. Ombrotrofinen rahkaneva omran Kotanevan eteläpäässä on kaksi ombrotrofista keidasta. Mätäspinta on vallitseva. Kasvillisuus on edellä kuvatun omlkn mätäspinnan kasvillisuuden kaltaista (vrt. taulukko 1). Ombrotrofista kasvillisuutta ovat: suokukka, tupasvilla, variksenmarja, pikkukarpalo ja kihokki. Sammalistossa ombrotrofisia lajeja ovat ruskorahkasammal, seuranaan rahkanäive-, nevaruoppa- ja silmäkerihmasammal (Mylia anomala, Cladopodiella fluitans, Gymnocolea inflata). Myös hentorahkasammal (Sphagnum tenellum) tunnistettiin näytteestä. Suonsilmäkkeissä tavataan silmäkerahkasammalta. Mätäspintainen puuton keidassuon keskusta, jossa vallitsee ruskorahkasammal, määritetään tässä rahkanevaksi. 8

9 EPV Bioturve Oy Laihian Kotanevan luontoselvitys Kuva 6. Välipintainen neva omlkn. Kuva7. Mätäspintainen neva omran VaRaR omran Alueen pohjoisosassa on vastaavanlainen keidassuomuodostuma kuin eteläpäädyn kaksi keidasta. Turvetta on muodostuman keskellä yli 200 cm. Reunaosistaan alue on puustoista rahkarämettä. Puusto harvenee alueen keskustaa kohti, jossa on avointa nevaa, jonka puusto koostuu yksinomaan harvoista männynkänkkyröistä, korkeudeltaan alle 1 m. Alueella tavataan tyypillistä rahkarämeen ja rahkanevan lajistoa: variksenmarja, kanerva (Calluna vulgaris), suomuurain eli valokki, pikkukarpalo (Vaccinium microcarpum) ja tupasvilla. Sammalistossa on tunnusomaisesti ruskorahkasammalta sekä paikoin välipinnalla räme- ja punarahkasammalta (Sphagnum angustifolium, Sphagnum magellanicum). Kuva 8. Kotanevan pohjoisosan rahkaräme Kuva 9. ja rahkanevakasvillisuutta Rämeet ja rämemuuttumat Rämeeksi määritetään tässä mäntyvaltainen mätäspintainen puustoinen suo. Aluskasvillisuudeltaan rahkaräme ei poikkea paljonkaan edellä kuvatusta rahkanevasta. Kotanevan pohjoisosassa keidassuon keskellä on ilmeisesti ojakaivanto. Uoma lähtee keskeltä suota ja sillä on suorat linjat. Se ei vaikuta luonnonpurolta. Uomassa tavataan minerotrofista lajistoa kuten hapra-, sara- ja aaparahkasammalta (Sphagnum riparium, Sphagnum fallax, Sphagnum lindbergii) sekä isokarpaloa. 9

10 EPV Bioturve Oy Laihian Kotanevan luontoselvitys Pohjoisen keitaan reunaosista, tutkimusalueen keskeltä, otettiin turveprofiilinäyte. Kairauspisteen lähettyviltä määritettiin suotyyppi lajistoanalyysin perusteella. Kuva 10. Suomuuttuma, josta on poistettu pintaturvetta. Kuva 11. Kaivanto keskellä keidassuota. Kotanevan pohjoisosassa vaaleana näkyvät palstat ovat suomuuttumaa. Ilmeisesti sieltä on nostettu joskus turvetta. Alue on uudelleen soistunut. Turvetta on jäljellä noin cm paksuudelta. Ojien penkereillä havaitaan voimakasta puuston kasvua. Maaperässä turpeen alla on hienoainesta, savea ja silttiä. Alueen kasvilajistoa: tupasvilla, suopursu (Ledum palustre), variksenmarja. Puusto on mäntyä (Pinus sylvestris) ja koivua (Betula pubescens). Sammalisto on sekalaista koostuen räme- ja nevalajeista: puna-, hento- ja rämerahkasammalia. Paikoin myös aaparahkasammalta sekä nevasirppisammalta (Warnstorfia fluitans). Mättäikössä tavataan seinäsammalta ja rämekarhunsammalta (Polytrichum strictum). Alkuperäistä suotyyppiä ei voida tämän perusteella määrittää johtuen perusteellisista muutoksista ja ekologisesta palautumisvaiheesta, joka näkyy lajiston epämääräisyytenä. Todennäköisesti alue on ollut keidassuon laitaosan minerotrofinen rämesoistuma. Kuva 12. Rahkarämeen puustoa. Kuva 13. Rahkarämeen aluskasvillisuutta. 10

11 Variksenmarjarahkaräme VaRaR Riitasaaren eteläpuolella on rahkarämettä. Alueelta tehtiin lajistoanalyysi, jonka perusteella tehtiin tarkka suotyyppimääritys. Taulukko 2. Peittävyysanalyysi ja suotyyppimääritys. Peittävyydet on määritetty prosentuaalisina osuuksina yhden neliömetrin näytealalta. + tarkoittaa, että laji esiintyy näytealalla, mutta sen peittävyys on alle 1%. Peittävyysanalyysit tehtiin kahdelta korkeudelta a) kenttäkerros noin 50 cm korkeudelta ja b) pohjakerros tupeen pinnasta 0-tasolta. Kenttäkerros, peittävyys % Tieteelinen nimi suomalainen nimi mätäspinta välipinta Andromeda polifolia suokukka 8 + Betula nana vaivaiskoivu 5 2 Empetrum nigrum variksenmarja 50 3 Eriophorum vaginatum tupasvilla 3 10 Drosera rotundifolia pyöreälehtikihokki 1 + Rubus chamaemorus valokki 10 5 Vaccinium microcarpum pikkukarpalo 1 2 Pinus sylvestris mänty + Pohjakerros, peittävyys %. Tieteelinen nimi suomalainen nimi mätäspinta välipinta Mylia anomala rahkanäivesammal 1 Pleurozium schreberi seinäsammal 2 Polytrichum strictum rämekarhunsammal 5 5 Sphagnum angustifolium rämerahkasammal 7 45 Sphagnum fuscum ruskorahkasammal Cladina rangiferina harmaaporonjäkälä 5 Puusto on mäntyä, jonka latvuskorkeudet ovat alle 5 m. Suotyypiksi saadaan lajistoanalyysin perusteella määritettyä variksenmarjarahkaräme (VaRaR). Suotyyppi on tunnusomaista ombrotrofisten keidassoiden reunaosille. Tässä tarkastelussa voidaan käyttää keidassuon termejä: kermit (suon kuivat mätäspinnat) ja kuljut (suon märät rimpipinnat ja kosteat välipinnat). Tupasvillaräme TR Tutkimusalueen itäosissa Riitasaaren reunassa on tupasvillarämettä, joka muuttuu isovarpurämeeksi, kun kuljetaan kohti Kotanevan keskustaa. Puusto harvenee ja lopulta mäntyä kasvaa enää vain mättäillä, latvuskorkeudeltaan alle 5 m. Riitasaaren reunassa on tuore ojakaivanto, jonka lähettyvillä räme on muuttunut turvekankaaksi. Ojituksilla on vaikutusta puuston kasvuun. Rämettä voidaan pitää muuttumana. Kenttäkerroksessa tavataan rämevarpuja: suopursu, juolukka, vaivaiskoivu. Täällä tavataan tyypillisiä 11

12 suoruohoja, kuten tupasvilla ja suomuurain (paikallisella murteella valokki). Kankaan laidassa tavataan myös puolukkaa ja variksenmarjaa sekä poronjäkäliä. Keitaan reunaosassa tavataan rahkarämettä. Rahkamättäiden lajistoa ovat rusko-, rämeja punarahkasammalet sekä variksenmarja, suopursu, vaivaiskoivu, suokukka, tupasvilla, suomuurain, juolukka. Puusto on alle 10 m korkuista mäntyä. Alueen kaakkoisreuna on metsäojitettua rämettä. Havaintopaikassa on turvetta cm ja pinnalla isoja kiviä. Moreenikankaan reuna on muuttunut turvekankaaksi. Männyn kasvu on alle 15, tavataan myös hieskoivua. Sammalistossa rämerahkasammalta ja seinäsammalta. Metsäojassa kasvaa suovehkaa. Kuva 14. Kotanevan eteläpäädyn lohkareita. Kuva 15. Metsäojassa vehkaa (Calla palustris). Suon keskellä kulkee koko suon halki puuton, kapea lyhykorsinevajuotti. Minerotrofisen juotin kummallakin puolella on keidas, jonka kermit ovat rahkarämettä ja kuljut ombrotrofista lyhykorsinevaa. Kuva 16. Rahkamättäillä kasvaa suomuuraimia.. Kuva eli valokkeja (Rubus chamaemorus). Puskalansaaressa on korkeaa kuusikkoa. Alueen edustalla on kolmen suotyypin solmukohta: rahkarämme muuttuu rahkanevaksi ja edelleen lyhytkorsinevaksi. Puskalansaaren pohjoispuolella on tupasvillarämettä. Tutkimusalueen luoteiskulma on 12

13 pääasiassa isovarpurämeen muuttumaa. Paikoin suo on muuttunut turvekankaaksi ojitusten välittömällä vaikutusalueella. Tupasvillarämeen lajistoa ovat nimikkolajin lisäksi suokukka ja vaivaiskoivu. Sammalistossa tavataan räme-, rusko-, puna-, hento- ja sararahkasammalia. Isovarpurämemuuttuma IR-mu Isovarpurämeen muuttumassa tavataan aluskasvillisuudessa vaivaiskoivua, suopursua, juolukkaa, tupasvillaa. Puusto on mäntyä. Sammalistossa rämerahkasammalen lisäksi tavataan myös seinäsammalta, joka rämealueella ilmaisee suon muuttumisen. Kuva 18. Tupasvillarämettä. Kuva 19. Puskalansaaren edustan rämettä. Kuva 20. Turvekangasta, riidenliekoja (Lycopodiun annotinum). Kuva 21. Isovarpurämeen muuttumaa. Tien veressä ojien penkereillä kasvaa koivua (Betula pubescens), harmaaleppää (Alnus incana) ja raitaa (Salix caprea), latvuskorkeudeltaan yli 10 m. Pengerretyllä traktoritiellä kasvaa nokkosta (Urtica dioica), mesiangervoa (Filipendula ulmaria), vadelmaa (Rubus idaeus), metsäalvejuurta (Dryopteris carthusiana), maarianheinää (Hierocloë hirta) ja timoteitä (Phleum pratense). Alue on pengerryksien ja ojitusten muuttamaa suhteellisen ravinteista turvepohjaista metsää, joka on luokiteltavissa turvekankaaksi. 13

14 Kangasmetsä Käärmesaari Tutkimusalueen sisällä länsireunassa on Käärmesaaren moreenimuodostuma. Sen pinnalla on suuria lohkareita. Luontotyyppi on puolukkatyypin kuivahkoa kangasmetsää (Vaccinium-tyyppi, VT). Kangasmetsän lajistoa ovat puolukka (Vaccinium vitis-idaea), oravanmarja (Maianthemum bifolium), vanamo (Linnaea borealis), metsälauha (Deschampsia flexuosa), metsätähti (Trientalis europaea). Sammalistossa esiintyy tyypillistä metsälajistoa, kuten seinä- ja kerrossammalta (Pleurozium schreberi, Hyalocomium splendens) sekä kynsisammalia (Dicranum sp.) ja poronjäkäliä (Cladonia sp.). Käärmesaaren lähettyvillä on rahkarämettä, jossa on tuoreita ojituksia. Kuva 22. Käärmesaaren lohkareita. Kuva 23. Käärmesaaren edustan nevaa. 5 TULOSTEN TARKASTELU 5.1 LUONTOTYYPIT Luonnonsuojelulain mukaiset luontotyypit Luonnonsuojelulaki (N:o 1096, 29) kieltää tiettyjen luonnontilaisten tai luonnontilaiseen verrattavien alueiden muuttamisen siten, että luontotyyppien ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Kyseisistä luontotyypeistä voidaan tavata suolla, metsäsaarekkeissa tai suota ympyröivissä metsissä seuraavia: - luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt - tervaleppäkorvet - avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät Kotanevalla ei havaittu luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppejä. 14

15 Vesilain mukaiset luontotyypit Vesilain (1 luku 15 ja 17 ) mukaisia suojeltavia luontotyyppejä ovat lähteet, pienet lammet ja järvet (enintään 1 ha) sekä luonnontilaiset norot. Kotanevalla ei havaittu vesilain mukaisia luontotyyppejä. Metsälain mukaiset luontotyypit Metsälain (N:o 1093, 10) mukaisesti metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Lain kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joita voidaan tavata suolla, ovat lähteet, purot, norot, metsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, vähäpuustoiset suot sekä pienien lampien välittömät lähiympäristöt. Kotanevalla on luonnontilaista rahkarämettä tutkimusalueen itäisessä reunassa. Siellä on myös kangasmetsäsaarekkeita ojittamattomalla suoalueella. Mikäli nämä alueet ovat metsätalouden piirissä, näitä voitaneen pitää metsälain mukaisina erityisen tärkeinä elinympäristöinä. Uhanalaiset luontotyypit Taulukko 3. Kotanevan tunnistetut luontotyypit sekä luontotyyppien uhanalaisuus Raunion ym. (2008) mukaan. Tunnistettu luontotyyppi Vastaava luontotyyppi uhanalaistarkastelussa Etelä-Suomi Koko maa Suoyhdistymä Keidassuo Viettokeitaat VU VU Suotyyppi ollkn Minerotrofiset lyhytkorsinevat VU LC omlkn Ombrotrofiset lyhytkorsinevat NT LC omran Rahkarämeet LC LC VaRaR Rahkarämeet LC LC TR Tupasvillarämeet NT LC IR Isovarpurämeet NT LC VT Kuivahkot kankaat NT NT Uhanalaisuusluokat, IUCN-luokitus: RE = Hävinneet (Regionally Extinct) 15

16 EW = Luonnosta hävinneet (Extinct in the Wild) CR = Äärimmäisen uhanalaiset (Critically Endangered) EN = Erittäin uhanalaiset (Endangered) VU = Vaarantuneet (Vulnerable) NT = Silmälläpidettävät (Near Threatened) LC = Elinvoimaiset (Least Concern) DD = Puutteellisesti tunnetut (Data Deficient) NE = Arvioimatta jätetyt (Not Evaluated) 5.2 LAJISTO Luontodirektiivin tiukkaa suojelua vaativat lajit Luontodirektiivin (EU, 1992) liite IV sisältää ns. tiukkaa suojelua vaativat eläin- ja kasvilajit. Erityisesti suojeltavat lajit Rauhoitetut lajit Uhanalaiset lajit Luonnonsuojeluasetuksella (Lsa 22, liite 4) erityisesti suojeltavaksi säädetty uhanalainen laji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Luonnonsuojelulain (42 ) ja luonnonsuojeluasetuksen (20 ) nojalla rauhoitetut kasvilajit. Luonnonsuojeluasetuksen liitteenä on luettelo uhanalaisista lajeista (Lsa, 1997). Uhanalaisuusarviointi perustuu Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisuusluokitukseen (ks. Rassi ym. 2001). Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit. Silmälläpidettävät ja alueellisesti uhanalaiset lajit Suomen vastuulajit Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) luokituksen mukaan silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia (Rassi ym. 2001). Ne ovat lajeja, joiden tarkkailu on aiheellista kannan kehityksen tai koon perusteella. Monet silmälläpidettävät lajit ovat kuitenkin alueellisesti uhanalaisia (RT). Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä (Rassi ym. 2001) laati luettelon lajeista, joiden säilyttämisessä Suomella on merkittävä kansainvälinen vastuu. (- ks. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, 2009). Maastossa havaittujen lajien uhanalaisuus tarkistettiin ympäristöhallinnon OIVApalvelusta. Maastohavaintojen lisäksi selvitettiin ennakkotietona mahdollisten uhanalaisten ja erityistä suojelua vaativien lajien esiintyminen ympäristöhallinnon uhanalaisten lajien rekisteristä. Hertta-tietokannan uhanalaisista lajeista Laihian Kotanevalta ei ole Hertta- 16

17 tietokannassa havaintoja uhanalaisista lajeista. Alueelta ei ole pesimätietoja myöskään maakotkasta tai muuttohaukasta. Kotanevan koillispuoliselta Riitasaaren kankaalta on havaintoja liito-oravasta (Kyröläinen, 2010). 5.3 MAISEMA JA ALUEEN VIRKISTYSKÄYTTÖ Kotaneva sijaitsee maatalousvaltaisen alueen keskellä. Ympäristön maisema on tyypillistä eteläpohjalaista maanviljelyaluetta. Kotaneva rajoittuu Tyllijoen tielle. Sen reunaosan ojitettu räme näkyy tielle. Rämeen takana aukeava neva sen sijaan ei näy ympäröiville maanteille. Kotanevan keidassuo on suhteellisen harvinainen suurimmaksi osaksi luonnontilaisena säilynyt suo Laihian alueella. Kotanevan eteläosan ojitetulla rämeellä tavattiin suomuurainta. Paikalliset ihmiset keräävät valokeita, kuten tätä suomarjaa Laihialla paikallisella murteella nimitetään. Sato vaikutti vaatimattomalta kesällä 2010 eikä alueella näkynyt poimimisen merkkejä. Hyvänä marjavuonna tälläkin saattaa kuitenkin olla paikallista merkitystä. Tutkimusalueen pohjoisosan keskellä on vanha käytöstä poistettu teerten ruokintapaikka. Alueella on ollut jonkun verran riistanhoidollista merkitystä ja kenties merkitystä myös metsästysalueena. 6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Laihian Kotanevan luontoselvityksessä inventoitiin pesimälinnusto sekä kasvillisuus ja luontotyypit. Kotaneva edustaa varsin tyypillistä viettokeidasta. Valtakunnallisesti ja alueellisesti sen luonnonsuojelullinen merkitys lienee vähäinen, mutta alueellisesti muodostuma saattaa olla merkittävä maatalousalueella luonnontilaisuutensa ja harvinaislaatuisuutensa takia. Tutkimusalueen pohjoisosa oli muuttumatilassa, mutta pääosa tutkimusalueesta oli käytännöllisesti katsoen luonnontilaista neva tai nevaräme-aluetta. Maaperässä turpeen alla havaittiin hienoainesta, savea ja silttiä. Rannikkoseudulla tämän tyyppisen maaperän käsittelyssä on syytä huomioida happamoitumisriski. Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys tehtiin maastokäynnin perusteella. Apuna käytettiin kartta- ja ilmakuva-aineistoa. Maastotutkimuksissa alueella havaittiin kuusi luonnontilaista luontotyyppiä. Havaitut suotyypit ovat valtakunnallisesti arvioituna elinvoimaisia. Suoyhdistymätyyppi, viettokeidas, sen sijaan on sekä valtakunnallisesti että alueellisesti arvioituna vaarantunut. Kasvillisuuselvityksessä havaittiin yksi Suomen vastuusammallaji: rimpirahkasammal (Sphagnum annulatum). Rimpirahkasammalta havaittiin Kotanevan kaakkoiskulmalla keidassuon reunalla. Kotanevalla yhdessä näytepaikassa havaittu kuljurahkasammal (Sphagnum cuspidatum) on ympäristöhallinnon seurattavien lajien listalla. Sen kanta Pohjanmaan alueella on kuitenkin elinvoimainen. Kotanevan linnustoselvitys tehtiin koealamenetelmällä. Lajimäärä oli 30, josta lähiympäristön pelto- ja metsälajeja oli 25. Suolajien runsausosuus lajiston 104 parin 17

18 kokonaismäärästä oli vain 4 %. Väisäsen ym. (1998) luokituksen varsinaiset suolajit olivat sinisuohaukka, kurki ja niittykirvinen. Soilla esiintyvät lajeja olivat myös kapustarinta ja pensastasku. Tuulihaukka on peltoympäristöissä pesivä petolintulaji, ja Kotaneva on sen saalistusympäristöä. Laji on Suomen uhanalaisuusluokituksessa silmälläpidettävä (NT) laji. Muut silmälläpidettävät lajit (NT) olivat sinisuohaukka, teeri, käki ja pensastasku. Tiltaltti on Suomessa vaarantunut laji (VU). Euroopan Unionin direktiivilajit (EU) olivat tuulihaukka, sinisuohaukka, teeri, kurki ja kapustarinta. Eteläboreaalisen Pohjanmaan rannikkovyöhykkeen alueellisesti uhanalaiset (AL) lajit olivat tuulihaukka, sinisuohaukka, taivaanvuohi, kuovi ja käki. Maakunnallisesti Kotanevan merkitys on melko tavanomainen. Vaikka koealalaskennan lajisto olikin monipuolinen, ei Kotanevan suolajisto ollut runsaslukuinen. Lajiston suojelupistearvosta, 30,6, suolajien sinisuohaukan ja kurjen osuus oli 32 %. Myös metsälaji käki, josta tehdyt reviiriäänihavainnot tulkittiin 4 pariksi, nosti suojelupistearvoa 17 %:lla. Kotanevan tutkimusalueella ei havaittu luonnonsuojeluasetuksessa mainittuja uhanalaisia, rauhoitettuja tai erityisesti suojeltavia lajeja. Maastotutkimuksissa ei tullut ilmi luontodirektiivin tiukkaa suojelua vaativien lajien uusia esiintymiä. VIITTEET Asanti, T., Gustafsson, E., Hongell, H, Hottola, P., Mikkola-Roos, M., Osara, M., Ylimaunu, J. ja Yrjölä, R. 2003: Kosteikkojen linnuston suojeluarvo. Suomen ympäristökeskus. 53 s. EU, 1992: Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta. Luettu Eurola, S., Bendiksen, K. ja Rönkä, A., 1992: Suokasviopas. Oulanka Reports 11, Oulanka Biological Station, University of Oulu. Oulun yliopisto, Monistus- ja kuvakeskus, Oulu s. Eurola, S., Huttunen, A. ja Kukko-oja, K., 1994: Suokasvillisuusopas. Oulanka Reports 13, Oulanka Biological Station, University of Oulu. Oulun yliopisto, Monistus- ja kuvakeskus, Oulu s. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila, P. ja Vuokko, S., 1986: Retkeilykasvio. Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, Helsinki Kalliola, R., 1973: Suomen kasvimaantiede. WSOY Koskimies, P. 1994: Linnuston seuranta ympäristöhallinnon hankkeissa. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja sarja B. 83 s Kyröläinen, M : Tiedonanto. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus; ympäristö ja luonnonvarat vastuualue. 18

19 Laine, J., Vasander, H., 2005: Suotyypit ja niiden tunnistaminen. Metsäkirjat Metsäkustannus Oy. Karisto. Hämeenlinna s. Laine, J., Harju, P., Timonen, T., Laine, A., Tuittila, E.-S., Minkkinen, K. & Vasander, H. 2009: The Intricate Beauty of Sphagnum Mosses a Finnish Guide to Identification. University of Helsinki Department of Forest Ecology Publications 39: Luonnonsuojeluasetus /160 onnonsuojeluasetus. Luettu Luonnonsuojelulaki / onnonsuojelulaki. Luettu Maanmittauslaitos 2010: Ammattilaisen karttapaikan kartta-aineistoa Metsälaki. a&search%5bpika%5d=mets%c3%a4laki Mossberg, B., Stenberg, L., 2005: Suuri Pohjolan kasvio. Tammi Nuutinen, J., Yli-Pirilä, P. Hytönen, K. ja Kärtevä, J. 2007: Turvetuotannon pöly- ja melupäästöt sekä vaikutukset lähialueen ilmanlaatuun. Symo Oy, Kuopio OIVA-palvelut, 2010: OIVA - ympäristö- ja paikkatietopalvelu. Paasio, I., 1950: Pieni jäkälä- ja sammalkirja. Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki PohjoisPohjanmaan ympäristökeskus 2009: Turvetuotantoalueen lupahakemuksen luontoselvitykset. Työryhmän muistio luettu Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (toim.), 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki s. Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) Suomen luontotyyppien uhanalaisuus.suomen ympäristökeskus, Helsinki. Suomen ympäristö 8/2008. Osat 1 ja 2. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (toim.), 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki s. 19

20 Sopo, R., Tuomanen, S., Selin, P., Väyrynen, T., Rinttilä, R., Marja-aho, J., Mäkikorttila, P., Peronius, P., Suutari, E., 2002: Turvetuotannon ympäristövaikutusten arviointi - Ohjeita turvetuotannon luonto- ja naapuruussuhdevaikutusten arvioimiseksi. Turveteollisuusliitto ry, Jyväskylä Suomen ympäristökeskus 2005: Vastuulajit, linnut Suomen ympäristökeskus 2007: Lintudirektiivin I-liitteen lajit Suomessa. Toivonen, T. 1997: Laihialla tutkitut suot ja niiden turvevarat. Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 304. Vesilaki. &search%5bpika%5d=vesilaki Väisänen, R., Lammi, E. ja Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto. Otavan kirjapaino, Keuruu. 567 s. Ympäristöhallinto 2010: Luettu LIITTEET LIITE 1: Kotanevan linnustoselvityksen koeala LIITE 2: Kotanevan koealalaskennan lajiston havaitut parimäärät LIITE 3: Kotanevan koealalaskennassa havaitut linnut ja parimäärät. LIITE 4: Sinisuohaukan pesän sijainti LIITE 5: Kasvillisuuskartta LIITE 6: Ekologiset vyöhykkeet LIITE 7: Putkilokasvit LIITE 8: Sammalet ja jäkälät 20