Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos Vantaan kaupungin 26. kaupunginosa, Petikko Osa korttelia Alueen sijainti Alue sijaitsee osoitteessa Petikontie 6 Petikon yritysalueella. Sijaintikartta 1

2 2 TIIVISTELMÄ 3 LÄHTÖKOHDAT Petikontie 6:ssa sijaitsevan tontin omistaja Kiinteistö Oy Petikon Palvelutalo on hakenut asemakaavan muutosta liikerakennuksen laajentamiseksi. Samalla mahdollistetaan vähittäiskaupan suuryksikön sekä paljon tilaa vaativan erikoiskaupan sijoittuminen. Myös toimistotilaa sallitaan, mutta ei päivittäistavaran kauppaa. Muutos koskee vain tonttia Alue on yleiskaavassa kaupallisten palvelujen aluetta (KM), mikä sallii kaavamuutoksella haettavaa toimintaa. Voimassaolevassa asemakaavassa alue on liikerakennusten korttelialuetta (KL), mikä ei salli vähittäiskaupan suuryksikköä. Yleiskaavan yhteydessä on laadittu kaupallisten vaikutusten arviointi. Kaavamuutoksessa kortteli muutetaan vähittäiskaupan suuryksiköiden korttelialueeksi (KM), jolla ei kuitenkaan sallita päivittäistavarakauppaa. Lisäksi rakennusoikeus kasvaa noin puolella 4800 k-m²:stä 7267 k-m²:iin. Rakennuksen laajennus tulee pienen metsikön paikalle ja myös kalliota louhitaan tontilta. Uusi rakennustehokkuus on e = 0.65, mikä vastaa lähikortteleiden rakennustehokkuutta. Kaavamääräyksistä poistetaan myös kohta, jonka mukaan tontin läpi olisi järjestettävä yleinen jalankulkuyhteys Petikontien ja Bölenraitin välille. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Kaavamuutosalue sijaitsee Petikon yritysalueella ja kaikilla naapurikiinteistöillä on joko liikerakennus tai varasto- tai teollisuustoimintaa. Rakennettu ympäristö Tontilla on vuonna 1985 valmistunut liikerakennus (4670 k-m²). Tonttia rajaa katualue kolmelta suunnalta, itäpuolen naapurissa on liikerakennus. Lähikortteleiden rakennustehokkuus vaihtelee välillä e=0.50 ja e=0.80 ja suurin sallittu kerrosluku on II tai III. Naapuritontit ovat kuitenkin pienempiä, joten myös rakennusoikeudet ovat pienempiä Luonnonympäristö Tontin pohjoispuolella on Tiililammenpuisto, muita viheralueita ei lähialueella ole. Tontilla oleva metsikkö on kooltaan noin 1500m², mutta siitä kaksi kolmasosaa on alueen osalla, joka on nykyisessä asemakaavassa pysäköintialuetta. Metsikön puusto on kuitenkin ensimmäisessä asemakaavassa määritelty tontin osaksi, jolla on kaupunkikuvallisesti arvokkaita puita. Voimassaolevassa asemakaavassa tällaista määritelmää ei ole. Liikenne Tontin pohjoispuolella on Bölenraitti-niminen katu, joka on suurimmalta osaltaan jalankulku -ja pyöräilykatua. Katu on osa Suurta rantatietä eli Turusta Viipuriin johtanutta maantietä, minkä vuoksi sillä on suojelumerkintä st-3. Kaavamuutos ei kuitenkaan koske katualuetta. Länsipuolen Tiilenpolttajankuja on päättyvä katu. Eteläpuolen katu Petikontie on alueen pääkatu, jonka liikennemäärä oli tällä kohdalla noin 8500 ajon/vrk vuonna Tekninen huolto Kaavamuutosalue kuuluu teknisen huollon verkostojen piiriin. 2

3 Bölenraitin alla kulkee maakaasujohto, jonka varoetäisyydeksi Gasum Oy on ilmoittanut neljä metriä eli sitä lähemmäksi johdon keskilinjaa ei saa rakentaa. Ympäristöhäiriöt Alue sijaitsee Ilmailulaitoksen verhokäyrän mukaisella lentomeluvyöhykkeellä m3, jossa melutaso L den on db. Tiemelu vuoden 2005 mallinnuksen mukaan on osalla tonttia tasolla db ja ennusteessa vuodelle 2030 osin myös tasoa db. Maanomistus Kaavamuutosalueen omistaa muutoksen hakija Kiinteistö Oy Petikon Palvelutalo. Ilmakuva. 3.2 Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Tarkistetut tavoitteet (valtioneuvosto ) ovat tulleet voimaan Alueidenkäyttötavoitteina on mm., että alueidenkäytön suunnittelussa asuin-, työpaikka- tai palvelutoimintojen alueita ei sijoiteta irralleen olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta. Hanke on valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukainen. Maakuntakaava Ympäristöministeriön vahvistamassa maakuntakaavassa alue on taajamatoimintojen aluetta. Alue kuuluu kehäkaupungin kehittämisvyöhykkeeseen. Lisäksi Petikko-Variston alueelle on merkitty merkitykseltään seudullinen vähittäiskaupan suuryksikkö. Hanke on maakuntakaavan mukainen. 3

4 Yleiskaava Alue on merkitty kaupallisten palvelujen alueeksi KM, jonne saa sijoittaa vähittäiskaupan suuryksiköitä sekä paljon tilaa vaativan erikoistavaran kauppoja, tuotanto-, varastoja toimistotiloja. Alueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakaupan myymälätiloja sisältäviä vähittäiskaupan suuryksiköitä tai myymäläkeskittymiä. Yleiskaavassa on esitetty Ilmailulaitoksen verhokäyrän mukaiset lentomeluvyöhykkeet. Ensimmäinen asemakaava Alueen ensimmäinen asemakaava on (SM ). 4

5 Voimassa oleva asemakaava Voimassa olevassa asemakaavassa nro (YM ) alue on liikerakennusten korttelialuetta KL. 3 metriä kaava-alueen ulkopuolella oleva viiva Liikerakennusten korttelialue Suurin sallittu korkeusluku Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä Auton säilytyspaikan rakennusala, jossa roomalainen numero osoittaa autotasojen suurimman sallitun määrän. Istutettava alueen osa Liittymäkielto Rakennusjärjestys Vantaan rakennusjärjestys, Kv Tonttijako- ja rekisteri Kaavamuutosalue on merkitty kiinteistörekisteriin tonttina Pohjakartta Pohjakartta täyttää kaavoitusmittausasetuksen 1284 / 1999 vaatimukset. 5

6 Rakennuskiellot Ei ole. 4. ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Tontin omistaja Kiinteistö Oy Petikon Palvelutalo on hakenut kaavamuutosta Muutoksella haetaan mahdollisuutta liikerakennuksen laajennukseen sekä käyttötarkoituksen laajentamista nykyisestä liiketontista vähittäiskaupan suuryksikön sekä paljon tilaa vaativan erikoistavarakaupan korttelialueeksi. Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osalliset Hakija Kaava-alueen maanomistajat sekä viereisten ja vastapäisten alueiden omistajat, vuokralaiset ja asukkaat (naapurit) Kaupunginosan tai lähialueen asukkaat, yritykset, työntekijät, asukas- ym. yhdistykset Kaupungin viranomaiset, Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos Uudenmaan ELY-keskus Elisa Oyj, Vantaan Energia Oy, Gasum Oy, Museovirasto Kunnan jäsenet ja ne, jotka katsovat olevansa osallisia. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin ja postitettiin maanomistajille ja viranomaisille Vireille tulosta ilmoitettiin Vantaan Sanomissa Mielipiteet ja niiden huomioon ottaminen Mielipiteitä pyydettiin mennessä. Mielipiteitä tuli Vantaan Energian, kaupunginmuseon, Pelastuslaitoksen ja Gasum Oy:n lisäksi yhdeltä naapurilta. 1) Vantaan Energia Oy Kaavamuutosalueella sijaitsevat Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n muuntamo sekä keski- ja pienjänniteverkko sekä kaukolämpöputkia. Mikäli näitä johtoja, putkea ja muuntajaa pitää siirtää, niin siirtokustannuksien osalta toimitaan Vantaan kaupungin ja Vantaan Energia Oy:n laaditun yhteistyösopimuksen mukaisesti. 2) Kaupunginmuseo, arkkitehti Jaana Moberg Alueen pohjoispuolella kulkee Bölenraitti, joka on osa historiallista Suurta Rantatietä, joka on rakennuskulttuurikohde ja kuuluu suojeluluokkaan A. Tie on myös voimassaolevassa asemakaavassa merkitty suojeltavaksi merkinnällä st-3. Tien nykyinen luonne ja linjaus on säilytettävä. Alueen rakentamis- ja hoitosuunnitelmista on hankittava paikallisen museoviranomaisen lausunto. - Asemakaavan muutos ei koske Bölenraittia. 3) Keski-Uudenmaan Pelastuslaitos Pelastusviranomaiset pyytävät huomioimaan jatkosuunnittelussa seuraa vat seikat: Laajennuksen rakentamisalue tulisi sijaita vähintään 4 metrin päässä koillispuolella sijaitsevan kiinteistön rajasta ja vähintään 8 metrin päässä naapurikiinteistön rakennuksesta. Mikäli laajennusrakennus halutaan sijoittaa kiinteistön rajan tuntumaan, on huomioitava palomuurin rakentamisen mahdollistaminen. Vaihtoehtoisesti palomuurien rakentamisvelvollisuus voidaan korvata riittävällä palo-osastoinnilla. Tällöin on kaavaan selkeästi kirjattava, millä ehdoilla palomuuri voidaan jättää raken- 6

7 tamatta. Laajennusrakennus saatetaan varustaa automaattisella sammutuslaitteistolla. Kiinteistölle tulevan kunnallistekniikan suunnittelussa tulee huomioida mahdollisen automaattisen sammutuslaitteiston tarvitsema riittävä vesimäärä. Esitetyn laajennusosan lounais-/pohjoispuolelle on tällä hetkellä osoitettu kevyenliikenteenväylä ja laajennusosa on ilmeisesti sijoittumassa lähelle koillisrajaa. Lähtökohtaisesti suuret rakennukset tulisi tavoittaa pelastuslaitoksen raskailla ajoneuvoilla vähintään rakennuksen kolmelta sivulta, joko kiinteistön puolella tai lähituntumassa olevilta raskaille ajoneuvoille soveltuvilta ajoväyliltä. - Kaavamuutoksen hakija on tietoinen kannanotosta ja suunnitelmat tehdään yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa. Tekniset ratkaisut ratkaistaan rakennuslupavaiheessa. Kaavassa rakentaminen sallitaan kahden metrin päähän itäpuolisen naapuritontin rajasta. 4) Gasum Oy Bölenraitin alla kulkeva maakaasuputki on 4 barin PEH200-putki, jonka suositeltu suojaetäisyys asetuksen 551/2009 mukaan on neljä metriä ja ehdoton minimi kaksi metriä. Suunnitelmista tulee neuvotella Gasum Oy:n kanssa. - Kaavamuutoksen hakija on tietoinen Gasum Oy:n antamista suojaetäisyyksistä ja toimii jatkosuunnittelussa niiden mukaisesti. Alustavassa suunnitelmassa laajennusosa on lähimmillään noin 3,3 metrin päässä kaasujohdosta. 5) Sislin Oy / RTV-Yhtymä Oy Kaavamuutosalueen eteläpuolinen naapuri on huolissaan lisääntyvän liikenteen aiheuttamista ongelmista Petikontiellä. Petikontie 6:n tonttiliittymän vastakkaisella puolella on Klinkkerinkaari, jolta ajetaan RTVyhtmän ja Tarjoustalon tonteille. Tämä risteys on jo nykyisellään ajoittain ruuhkautunut, minkä vuoksi naapuri toivoo, että he voisivat olla mukana liikennejärjestelyjä mietittäessä. - Petikko-Variston liikennettä on selvitetty vuonna 2004 sekä yleiskaavan laatimisen yhteydessä 2007, jolloin on katsottu, että Petikkoon voidaan sijoittaa vähittäiskaupan suuryksiköitä. Katualueiden yksityiskohtaiset liikennejärjestelyt ratkaistaan katusuunnitelmassa. Asemakaavamuutoksen suunnittelu Kaavoituksesta vastaa aluearkkitehti Timo Kallaluoto. Asemakaavamuutoksen laati kaavoitusinsinööri Mikko Järvi. Kaavakartan piirsi suunnitteluavustaja Kimmo Kangas. Asemakaavamuutoksen tavoitteet Kaavamuutoksen tavoitteena on sallia tontilla yleiskaavan mukainen vähittäiskaupan suuryksikkö, joka ei kuitenkaan sisällä päivittäistavarakauppaa. Vertailu valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin Asemakaavamuutos ei ole ristiriidassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Vertailu maakuntakaavaan Kaavamuutos on maakuntakaavan mukainen. Vertailu yleiskaavaan Alue on voimassa olevassa yleiskaavassa kaupallisten palvelujen aluetta (KM). Yleiskaava sallii muutoksella haettavaa toimintaa. 7

8 Vertailu voimassa olevaan asemakaavaan Kaavamuutos sallii vähittäiskaupan suuryksikön ja erikoistavarakaupan laajenemisen tontilla. Rakennusoikeus kasvaa 4800 k-m²:stä 7267 k-m²:iin (+ 51 %). 5. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS Kaavamuutoksessa kortteli muutetaan vähittäiskaupan suuryksiköiden korttelialueeksi (KM), jolla ei kuitenkaan sallita päivittäistavarakauppaa. Lisäksi rakennusoikeus kasvaa noin puolella 4800 k-m²:stä 7267 k-m²:iin. Rakennuksen laajennus tulee pienen metsikön paikalle ja myös kalliota louhitaan tontilta. Uusi rakennustehokkuus on e = 0.65, mikä vastaa lähikortteleiden rakennustehokkuutta. Kaavamääräyksistä poistetaan myös kohta, jonka mukaan tontin läpi olisi järjestettävä yleinen jalankulkuyhteys Petikontien ja Bölenraitin välille. Pysäköinti sijoittuu osittain laajennusosan alle, mikä merkitään asemakaavaan mapmerkinnällä. Kaavamuutoksen vaikutukset Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Tontin rakennusoikeus kasvaa noin puolitoistakertaiseksi, mikä tiivistää kaupunkirakennetta. Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Tontilla oleva metsikkö poistuu. Kaupalliset ja liikenteelliset vaikutukset Vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumisen kaupalliset ja liikenteelliset vaikutukset on tutkittu yleiskaavan laatimisen yhteydessä. Ympäristön häiriötekijät Toimisto- ja vastaavien hiljaisten työtilojen ääneneristävyydeksi määrätään 32 db(a). 6. ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaava voidaan toteuttaa heti, kun kaava on saanut lainvoiman. Vantaa VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto aluearkkitehti Mikko Järvi kaavoitusinsinööri 8

9 9

10 10

11 11

12 12

13 13

14 14

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.4.2010 päivättyä, 23.8.2010 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002053. 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Selostusta on tarkistettu

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Selostusta on tarkistettu Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.8.2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002038. Selostusta on tarkistettu 30.11.2009 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Katualueen liittäminen tonttiin Kaivokselassa

Katualueen liittäminen tonttiin Kaivokselassa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Mikko Järvi Katualueen liittäminen tonttiin Kaivokselassa Näkymä puistosta Helsingin puolelta. Timo Kallaluoto 28.6.2014. Asemakaavan muutoksen sekä

Lisätiedot

SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro

SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä, tarkistettua asemakaavakarttaa nro VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu SILLITIE 3 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 21.1.2013 päivättyä, 15.4.2013 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002185 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa

Lisätiedot

Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa

Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa Kaupunkisuunnittelu Mikko Järvi 25 Myllymäki Korttelit 25063 ja 25070 sekä Vehkalantien katualuetta Asemakaavan osittainen kumoaminen Vehkalassa Asemakaavan kumoamisen selostus, joka koskee 25.11.2013

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 HUOLTOASEMATONTIT KLINKKERIKAARELLE ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002348 Kaavamuutosalue sijaitsee Petikossa Petikontien ja Klinkkerikaaren rajaamassa korttelissa

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto Vantaa Kaupunkisuunnittelu Timo Kallaluoto Autopaikkatontin laajennus Kivikirveenkujalla TKa 3.7.2012 Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002170 / II 1.

Lisätiedot

Sähkötie 1, asemakaavan muutos

Sähkötie 1, asemakaavan muutos Sähkötie 1, asemakaavan muutos Työ nro 002255 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.3.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS VASARAKATU 23 JA 25 KAAVATUNNUS 15:088 KAAVAN PÄIVÄYS 28.10.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 31.12.2010 15:088

Lisätiedot

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella

JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA

Asemakaavan muutos nro , Korennontie, Nikinmäki VANTAA Asemakaavan muutos nro 002134, Korennontie, Nikinmäki VANTAA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.5.2016 muutos: liitetty Mehiläisentien katualuetta asemakaavamuutokseen

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 337 Kaavaselostus, ehdotus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 11.12.2012

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu

Vantaa Kaupunkisuunnittelu Vantaa Kaupunkisuunnittelu Varaston laajennus / Tiilitie 4 Viistoilmakuva v. 2011. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28.10.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002154 1. Perus- ja tunnistetiedot

Lisätiedot

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako

Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen

Lisätiedot

Tammiston irtaimistovarastopalvelut

Tammiston irtaimistovarastopalvelut Tammiston irtaimistovarastopalvelut Asemakaavamuutos nro 002215 osoitteessa Sähkötie 12 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.10.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Vantaa Kaupunkisuunnittelu. Valkotien katumuutos. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Vantaa Kaupunkisuunnittelu. Valkotien katumuutos. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaa Kaupunkisuunnittelu Valkotien katumuutos Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 7.12.2010 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002122 Ortoilmakuva vuodelta 2009. Kaupunkisuunnittelulautakunta 7.12.2010

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6

MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIA, LAMMASSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskien Ylikylän 417 tilaa Lammassaari 41:6 KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12010 19.09.2010 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Tunnistetiedot MERIKARVIA,

Lisätiedot

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194.

Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Hotelli Flamingon laajennus, asemakaavan muutos nro 002194. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 4.11.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001993 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta on hakenut Vantaan kaupungin

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, kortteli 615

Asemakaavan muutos, kortteli 615 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206.

LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. LAMMINPÄÄ-2029-9, KIVILEVONTIE 9, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN, KARTTA NRO 8206. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 14. päivänä toukokuuta 2007 päivättyä ja 11.06.2007 tarkistettua asemakaavakarttaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 17.4.2008 Kaavamuutoksen hakija Vantaan seurakuntayhtymä on 4.12.2007

Lisätiedot

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240

Niittyvillankuja 2. Asemakaavamuutos nro 002240 Niittyvillankuja 2 Asemakaavamuutos nro 002240 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 1.4.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

Tontin laajennus, Tiilenpolttajankuja 4

Tontin laajennus, Tiilenpolttajankuja 4 Vantaa Kaupunkisuunnittelu Tontin laajennus, Tiilenpolttajankuja 4 Asemakaavan muutoksen selostus, sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 25.2.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002155 1.

Lisätiedot

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4

Lisätiedot

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet

Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Kaupunkisuunnittelu 1/5 Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 2.9.2011 Kehä III:n ja Hämeenlinnanväylän tiealueet Asemakaava

Lisätiedot

Kortteli 52125, asemakaavan muutos

Kortteli 52125, asemakaavan muutos Kortteli 52125, asemakaavan muutos Työ nro 002260 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 17.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri,

Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen, kaavoitusinsinööri, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 30. KAUPUNGINOSA JUMALNIEMI OSA KORTTELIA 6 SEKÄ LÄHIVIRKISTYSALUETTA, KAAVA NRO 0616 VALMISTELIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu / Marja Nevalainen,

Lisätiedot

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos

Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Rautatiealueen laajennus, asemakaavan muutos Työ nro 002247 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 13.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013

Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI Uuden golf-clubin asemakaava, kortteli 294 asia: 188/2013 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT.. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 25.8.2014 P195-P19523

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

Virtakujalle kerrostalo

Virtakujalle kerrostalo Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 27.4.2016 Ilmoitamme kaavan vireille tulosta Voitte osallistua kaavoitukseen Virtakujalle kerrostalo Asemakaavamuutos 002305, Myyrmäki / Virtakuja Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla

Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 11.2.2009 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavaa muutetaan Timmermalminkujalla Asemakaavamuutos

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..

ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ

Lisätiedot

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS BG Liikekiinteistöt Oy, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 51. kaupunginosan korttelin 5003 tonttia 5 koskeva asemakaavan muutos HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS

Lisätiedot

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU 31 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 954 URPOLANKATU 22 - SELÄNNEKATU

Lisätiedot

TERÄSTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS

TERÄSTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12097/10.02.01/2016 Asemakaavan muutos koskee Kaupunginosan 52, Koria korttelia 624 sekä puisto- ja katualuetta Selostus liittyy 2.9.2016 päivättyyn kaavakarttaan. Asemakaavan nro 52/005 TERÄSTIE ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Uusi kerrostalo Mantelipolulle

Uusi kerrostalo Mantelipolulle VANTAAN KAUPUNKI Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 12.4.2010 Ilmoitamme kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Uusi kerrostalo Mantelipolulle Asemakaavamuutos nro 002091,

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS

ASEMAKAAVAN SELOSTUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10. JA 25. KAUPUNGINOSIEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS SEKÄ 10. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 44 TONTTIEN 6 JA 7 SEKÄ VIRKISTYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS (KELJO, CITYMARKET)

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.9.2017 VIPUPUISTO ASEMAKAAVAMUUTOS NRO 002359, HÄMEVAARA ESPOO ESBO Kaava-alueen sijainti. MITÄ SUUNNITELLAAN? Vantaan kaupunki / kiinteistöt ja asuminen

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS

JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista

Lisätiedot

Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro

Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro Aerola-B, asuinalue, asemakaavan muutos nro 002191. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ii, 6.10.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.5.2017 SÄHKÖTIE 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002344 Kaavamuutosalue sijaitsee Tammiston kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu kortteli 50001/13 sekä katualuetta.

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.5.2016 MISTELINSIEMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002047 Kaavamuutosalue sijaitsee Ruskeasannan kaupunginosassa ja on osa Tulppaanipuisto-nimistä lähivirkistysaluetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 15.6.2016 UNIKKOTIE 11 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002312 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan keskustassa, Tikkuraitin varrella. Suunniteltavana alueena on Unikkotie 11:n

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28.2.2011 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002109 1 Perus- ja tunnistetiedot Kaupunginosa 81, Korso Asemakaavan muutos: Korttelin 81384 tontti

Lisätiedot

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b

Asemakaavamuutos nro , jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro Uusitie 15 ja 12 b Asemakaavamuutos nro 002211, jonka yhteydessä tehdään myös asemakaavamuutos nro 001536 Uusitie 15 ja 12 b Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.12.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö-

Lisätiedot

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro

Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro Mistelinsiemen, asemakaavan muutos nro 002047 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 20.8.2015 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli

Lisätiedot

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen

Martinlaakson asemanseudun täydentäminen VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu / NKo 20.10.2006 Ilmoitus kaavoituksen vireille tulosta Teillä on mahdollisuus osallistua kaavoitukseen Asemakaavan muutos nro 001936, Martinlaakso Osallistumis- ja

Lisätiedot

Sähkötie 3-7, Tammisto. Asemakaavan muutos nro 002171

Sähkötie 3-7, Tammisto. Asemakaavan muutos nro 002171 Sähkötie 3-7, Tammisto Asemakaavan muutos nro 002171 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.03.2015 Arvoisa vastaanottaja, Suunnittelualue Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro Havukoski

Asemakaavan muutos nro Havukoski Asemakaavan muutos nro 001994 Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan muutosta ovat hakeneet Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka.

Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ OSOITE Asemakaavan muutos Jumalniemen kauppakeskus, Ahlströmintie, Kotka. PROJ.NRO 0614 ALOITE TAI HAKIJA Kotkan kaupunkisuunnittelu SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148.

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148. Vantaan kaupunki Maankäyttö, ympäristö ja rakentaminen Kaupunkisuunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijaon muutos, joka koskee 30.9.2013 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002148. 1 PERUS-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.3.2017 MARMORIKUJA 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002208 Tontin omistaja hakee asemakaavan muutosta osoitteessa Marmorikuja 6. Asemakaavaa on esitetty muutettavaksi niin,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.1.2018 VIHERTIE 44-46 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002337 Kaavamuutosalue sijaitsee ja Louhelantien ja Vihertien kulmassa. Toimistotalolle haetaan asemakaavamuutosta,

Lisätiedot

KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue

KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit

Lisätiedot

Silvastintie 2. Asemakaavan muutos nro

Silvastintie 2. Asemakaavan muutos nro Silvastintie 2 Asemakaavan muutos nro 002177 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 09.09.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva

Lisätiedot

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi A-2716 Asemakaavan muutos 30.5.2017 Kurenojantie (Villähde) Lahti.fi Selostus A-2716 2 (9) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 30.päivänä kesäkuuta 2017 päivättyä asemakaavakarttaa nro A-2716 (Kurenojantie)

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS

HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)

Lisätiedot