Ympäristöministeri Satu Hassi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöministeri Satu Hassi"

Transkriptio

1 Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehdyn Rotterdamin yleissopimuksen hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta sekä ehdotuksesta neuvoston asetukseksi vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista (Rotterdamin sopimus vaarallisista kemikaaleista ja torjunta-aineista) Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission 24 päivänä tammikuuta 2002 tekemät ehdotukset neuvoston päätökseksi kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjuntaaineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehdyn Rotterdamin yleissopimuksen hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta ja asetukseksi vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista sekä ehdotuksista laadittu muistio. Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2002 Ympäristöministeri Satu Hassi Neuvotteleva virkamies Pirkko Kivelä-Ikonen

2 2 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies Pirkko Kivelä-Ikonen KOMISSION EHDOTUKSET NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI KANSAINVÄLISEN KAUPAN KOHTEINA OLEVIA TIETTYJÄ VAARALLISIA KEMIKAALEJA JA TORJUNTA-AINEITA KOSKEVAN ILMOITETUN ENNAKKOSUOSTUMUKSEN MENETTELYSTÄ TEHDYN ROTTERDAMIN YLEISSOPIMUKSEN HYVÄKSYMISESTÄ EUROOPAN YHTEISÖN PUOLESTA SEKÄ NEUVOSTON ASETUKSEKSI VAARALLISTEN KEMIKAALIEN VIENNISTÄ JA TUONNISTA 1. Yleistä Vuonna 1998 tehtiin kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelyn (Prior Informed Consent, PIC) soveltamista koskeva Rotterdamin yleissopimus. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot allekirjoittivat sen 11 päivänä syyskuuta Yleissopimus tulee voimaan 90. päivänä siitä, kun viideskymmenes yleissopimuksen ratifiointia, hyväksymistä tai virallista vahvistamista taikka siihen liittymistä koskeva asiakirja on talletettu. Yleissopimuksen oli 26 päivänä helmikuuta 2002 allekirjoittanut 73 valtiota ja ratifioinut 18 valtiota, joista kolme on Euroopan unionin jäsenvaltiota (Saksa, Kreikka ja Alankomaat). Ehdotettavan päätöksen tarkoituksena on yleissopimuksen hyväksyminen yhteisön puolesta. Samanaikaisesti tämän ehdotuksen kanssa tehdään ehdotus neuvoston asetukseksi, jonka tarkoituksena on panna yleissopimuksen määräykset täytäntöön yhteisössä. 2. Ehdotuksen pääasiallinen sisältö 2.1. Neuvoston päätös Euroopan yhteisöjen komission 24 päivänä tammikuuta 2002 tekemässä ehdotuksessa (KOM(2001)802) esitetään, että neuvosto hyväksyisi yhteisön puolesta 11 päivänä syyskuuta 1998 allekirjoitetun Rotterdamin yleissopimuksen kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevasta ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä. Komissio ehdottaa, että neuvosto tekisi asiassa päätöksen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 133 artiklan yhdessä 300 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen ja 300 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan nojalla Rotterdamin sopimus Yleissopimuksen tarkoituksena on kannustaa sopimuspuolia jakamaan vastuuta ja tekemään yhteistyötä vaarallisten kemikaalien kansainvälisessä kaupassa ihmisten terveyden ja ympäristön suojelemiseksi ja ympäristön kannalta järkevän käytön edistämiseksi. Yleissopimus perustuu pääasiassa kansainvälisen kaupan kohteina olevia kemikaaleja koskevien tietojen vaihtoa koskevien Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristöohjelman (UNEP) Lontoon

3 3 suuntaviivojen vapaaehtoisesti noudatettaviin määräyksiin sekä torjunta-aineiden jakelua ja käyttöä koskeviin Yhdistyneiden Kansakuntien Elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) kansainvälisiin menettelysääntöihin. Näissä asiakirjoissa annettiin suositukset kemikaalien vientiä koskevasta ennakolta ilmoitetusta suostumusmenettelystä eli PIC -menettelystä, jota tällä hetkellä sovelletaan vapaaehtoisesti yli 160 maassa. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat osallistuneet näihin järjestelyihin, ja se on tehnyt vapaaehtoisesta menettelystä oikeudellisesti sitovan neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2455/92. Yleissopimus avattiin allekirjoittamista varten syyskuussa ministerikokouksessa. Tällöin 1998 vahvistettiin myös päätöslauselma, jonka mukaan aiemmat sisällytetään vapaaehtoiset väliaikaisiin menettelyt järjestelyihin, jolloin yleissopimuksen määräyksiä voidaan soveltaa vapaaehtoisesti jo ennen kuin se tulee voimaan. Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot osallistuvat siirtymäkauden järjestelyyn. Yleissopimus koskee torjunta-aineita ja teollisuuskemikaaleja (sellaisinaan taikka seoksina tai valmisteina), jotka on kielletty tai joiden käyttöä on ankarasti säännelty terveys- tai ympäristösyistä suoraan sovellettavilla kansallisilla lainsäädäntötoimilla. Lisäksi kehitysmaat ja siirtymätalouden maat voivat ehdottaa, että sopimusta vaarallisiin sovelletaan sellaisiin torjunta-aineisin, erittäin jotka aiheuttavat näiden maiden olosuhteissa ongelmia. Tietyt erityisryhmät, kuten radioaktiiviset aineet, jätteet, lääkkeet, elintarvikkeet ja elintarvikkeiden lisäaineet on jätetty soveltamisalan ulkopuolelle. Yleissopimusta ei myöskään sovelleta kemikaaleihin, joita käytetään pieninä määrinä tutkimus- tai analyysitarkoituksiin tai yksityishenkilön henkilökohtaiseen käyttöön. Yleissopimuksen pääperiaate on, että sopimuksen liitteeseen III kuuluvan kielletyn tai ankarasti säännellyn kemikaalin taikka erittäin vaarallisen torjunta-aineen vienti on mahdollista vain ainetta maahan tuovan sopimuspuolen ennakolta ilmoitetun suostumuksen perusteella. Yleissopimuksessa vahvistetaan menettely, jonka avulla tuojamaat antavat virallisesti luvan tietyn kemikaalin maahantuontiin ja ilmoittavat sitä koskevista päätöksistään. Menettelyn avulla on tarkoitus varmistaa, että viejämaat noudattavat näitä päätöksiä. PIC -menettelyyn kuuluu tällä hetkellä 31 kemikaalia. Yleissopimuksessa määrätään, millä edellytyksillä liitteeseen III hyväksytään kemikaaleja. Sopimusta ei sovelleta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tapahtuvaan kaupankäyntiin. Sopimuspuolten on ilmoitettava sihteeristölle kaikki suoraan sovellettavat sääntelytoimet, soveltamisalaan joilla kuuluva yleissopimuksen kemikaali on kielletty tai joilla sen käyttöä on ankarasti säännelty. Sen jälkeen kun vähintään kaksi sopimuspuolta, jotka kuuluvat vähintään kahteen eri yleissopimuksen sopimuspuolten kokouksessa määriteltyyn maantieteelliseen alueeseen, on jättänyt ilmoitukset sihteeristölle, osapuolikokouksen alaisuuteen kuuluva kemikaalien arviointikomitea arvioi tiedot. Mikäli sopimuksen mukaiset edellytykset täyttyvät, komitea laatii päätöksenteko-ohjeet ja sopimuspuolten kokoukselle suosittelee kemikaalin sisällyttämistä PIC -menettelyyn. Sopimuspuolten kokous päättää tämän jälkeen, sisällytetäänkö kemikaali PIC - menettelyyn. Päätöksenteko-ohjeet lähetetään tiedoksi kaikille sopimuspuolille, jotta ne voivat tehdä päätöksen siitä, sallivatko vai kieltävätkö ne tuonnin tai sallivatko ne tuonnin tietyin edellytyksin. Sihteeristö tiedottaa puolivuosittain kaikille sopimuspuolille saaduista vastineista. Niiden sopimuspuolten, joista viedään kyseisiä kemikaaleja, velvollisuus on varmistaa, että niiden vientiyritykset noudattavat tuontipäätöksiä. Sopimuspuolten on lisäksi vaihdettava tietoja mahdollisesti vaarallisista tuonti- ja vientikemikaaleista. Sopimuspuolen, joka aikoo viedä alueellaan kiellettyä tai ankarasti säänneltyä kemikaalia, on ilmoitettava tuojasopimuspuolelle tuonnista ennen ensimmäistä toimitusta ja vuosittain sen jälkeen (ns. vienti-ilmoitusmenettely) siihen

4 4 asti kunnes kemikaali otetaan PIC - menettelyyn ja tuojasopimuspuoli on toimittanut tuontivastineen kemikaalille ja se on jaettu kaikille sopimuspuolille. Viejäsopimuspuolen on lisäksi vaadittava, että PIC -menettelyyn kuuluvien kemikaalien viennissä sovelletaan merkintöjä koskevia vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ihmisten terveyteen ja/tai ympäristöön kohdistuvista vaaroista on saatavilla riittävästi tietoja. Se voi myös asettaa samanlaisia vaatimuksia muiden kotimaassa kiellettyjen tai ankarasti säänneltyjen kemikaalien vientiin. Yleissopimuksessa on määräyksiä myös asiantuntija-avusta, jota sopimuspuolten on annettava toisilleen. Sopimuspuolten, joiden kemikaalien sääntelyä koskevat ohjelmat ovat edistyneemmällä tasolla, olisi annettava teknistä asiantuntija-apua, mukaan lukien koulutusta, erityisesti kehitysmaille, jotta ne voivat kehittää infrastruktuuriaan ja valmiuksiaan kemikaalien hallinnoimiseksi Neuvoston asetus Ehdotettavalla neuvoston asetuksella (KOM (2001) 803) pantaisiin täytäntöön yleissopimus ja asetus (ETY) korvattaisiin neuvoston N:o 2455/92, joka kumottaisiin. Koska voimassa olevassa asetuksessa jo sovelletaan monia yleissopimuksen periaatteita pakollisina, ei nykyisiin järjestelyihin tarvita merkittäviä muutoksia. Tietyt muutokset ovat kuitenkin tarpeen yleissopimuksen tiukempien säännösten huomioon ottamiseksi. Tämä koskee esimerkiksi sitä, milloin ja kuinka usein vienti-ilmoitukset on tehtävä, sekä vaadittavien tietojen tasoa. Ehdotettavassa uudessa neuvoston asetuksessa on myös oltava säännökset, jotka koskevat asiantuntija-avun velvollisuuksien antamista mukaisesti, niiden joita yleissopimuksessa asetetaan niille sopimuspuolille, joilla on muita kehittyneemmät kemikaalien sääntely- ja hallinnointiohjelmat. Ehdotettavassa asetuksessa säädettäisiin yleissopimuksen mukaisten väliaikaisjärjestelyjen pakollisesta täytäntöönpanosta siihen asti, kun yleissopimus tulee voimaan. Asetuksessa säädettäisiin myös mahdollisuudesta soveltaa edelleen joitakin näistä järjestelyistä muihin kuin yleissopimuksen sopimuspuoliin sen jälkeen kun yleissopimus tulee voimaan. Ehdotettu uusi neuvoston asetus menee lisäksi joiltain osin pitemmälle kuin yleissopimus. Komissio katsoo, että tietyt voimassaolevan asetuksen säännökset on säilytettävä tai niitä on tiukennettava, jotta varmistettaisiin se, ettei tuojamaiden nykyisten säännösten mukainen ympäristön ja terveyden suojelun taso heikkene. Yleissopimuksen 15 artiklan 4 kohta antaa sopimuspuolille oikeuden toteuttaa tiukempia toimia kuin ne, joita yleissopimuksen säännökset edellyttävät, mikäli kyseiset toimet ovat yleissopimuksen periaatteiden ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisia. Komission ehdottama tiukempi lähestymistapa koskee erityisesti niiden määräysten soveltamisalaa, jotka vaikuttavat kahdenvälisesti kolmansille maille toimitettaviin Euroopan yhteisön vientiilmoituksiin. Komissio pitää tärkeänä, että edelleenkin olisi olemassa erityinen luokka vaarallisille kemikaaleille, joiden käyttö kulutustuotteina on kielletty tai ankarasti säännelty. Tämä koskisi yksittäisten kemikaalien lisäksi myös näitä kemikaaleja sisältäviä valmisteita, jos niissä olisi oltava yhteisön säännösten mukaiset, kemikaalin vaarallisuuteen perustuvat pakkausmerkinnät. Lisäksi vienti-ilmoitukset vaadittaisiin esineiltä, jotka sisältävät sellaista reagoimattomassa muodossa olevaa kemikaalia, joka voisi aiheuttaa riskin käytössä tai jätteenä käsiteltäessä Komission mukaan on myös tarpeen edellyttää viejän hankkivan luvan tuontimaalta ennen kemikaalien vientiä. Tällöin vältyttäisiin tilanteelta, jossa tuojamaat vastaanottavat viejämaassa kiellettyjä tai ankarasti säänneltyjä kemikaaleja, koska eivät ole vielä reagoineet vienti-ilmoitukseen tai eivät ole antaneet kansainvälisen PIC -järjestelmän mukaista vastinetta. Lisäksi komission näkemyksen mukaan olisi kiellettävä kokonaan sellaisten kemikaalien ja esineiden vienti, joiden käyttö on yhteisössä kielletty ympäristö- tai

5 5 terveysperustein. Komission käsityksen mukaan kaikki tällaiset tuotteet eivät välttämättä kuulu asetuksessa säädettyjen vienti-ilmoitusmenettelyn tai ennakkosuostumusmenettelyn soveltamisalaan. Komission pitää asianmukaisena, että kiellettyjen tai ankarasti säänneltyjen kemikaalien vienti-ilmoituksia sekä kaikkien vaarallisten vientikemikaalien pakkauksia ja merkintöjä koskevia nykyisiä määräyksiä sovelletaan yhteisöstä vietäviin kemikaaleihin riippumatta siitä, ovatko tuontimaat yleissopimuksen sopimuspuolia. Samoin olisi tarpeen, että yhteisö ulottaisi yleissopimuksen tietojenvaihtoa ja teknistä apua koskevat säännökset koskemaan kaikkia maita. Tällainen lähestymistapa vahvistaisi yhteisön sitoutumisen asianmukaisen valvonnan kemikaalien varmistamiseen kaupassa ja vaarallisten käytössä maailmanlaajuisesti. Sitoumuksen perustana on periaate, että ihmisten terveyttä ja ympäristöä on suojeltava sekä yhteisön sisäettä ulkopuolella. Komission yleissopimuksen näkemyksen tärkeimmät mukaan määräykset koskevat vaarallisten kemikaalien kansainvälisen kaupan sääntöjä ja menettelyjä. Sen mukaisesti komissio ehdottaa, että asetus perustuu perustamissopimuksen 133 (yhteinen kauppapolitiikka). artiklaan Tämän seurauksena Euroopan unionin jäsenvaltiot eivät olisi sopimuspuolia. 3. Ehdotusten lainsäädännölliset, taloudelliset ja muut vaikutukset Ratifioimalla Rotterdamin sopimuksen ja antamalla asetuksen sen toimeenpanosta yhteisö hyväksyy sopimuksen määräykset ja myötävaikuttaa sen voimaantuloon Lainsäädännölliset vaikutukset Asetus edellyttäisi voimaantullessaan muutoksia kemikaalilain (744/1989) 42 :ään. (Kemikaalin luovuttaminen maasta vietäväksi) Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksilla ei ilmeisesti ole Suomessa merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Lopullinen arvio toimeenpanosta aiheutuvista taloudellisista vaikutuksista voidaan kuitenkin tehdä sen jälkeen kun asetuksen soveltamisalasta on päästy ratkaisuun Hallinnolliset ja organisatoriset vaikutukset Ehdotuksilla ei ilmeisesti ole Suomessa merkittäviä hallinnollisia ja organisatorisia vaikutuksia. Lopullinen arvio toimeenpanosta aiheutuvista hallinnollisista ja organisatorista vaikutuksista voidaan kuitenkin tehdä sen jälkeen kun asetuksen soveltamisalasta on päästy ratkaisuun. 4. Ehdotusten käsittelyvaiheet EY:n toimielimissä Komissio antoi ehdotukset 24 tammikuuta Ehdotusten käsittely on aloitettu 18 päivänä helmikuuta 2002 neuvoston työryhmässä. 5. Valtioneuvoston kanta 5.1. Neuvoston päätös Valtioneuvosto kannattaa sitä, että Euroopan yhteisö ratifioi Rotterdamin sopimuksen. Koska sopimuksen pääasiallinen tai määräävä tavoite on ympäristön ja terveyden suojelu, valtioneuvosto katsoo, että päätöksen oikeusperustana tulee kuitenkin käyttää Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 175 artiklan kohtaa 1 (ympäristö) yhdessä 300 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisen virkkeen (määräenemmistö) ja 300 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan (Euroopan parlamentin kuuleminen) kanssa. Valtioneuvoston kanta perustuu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen lausun-toon (2/00) Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen Cartagenan pöytäkirjan hyväksymisestä tehdyn

6 6 päätöksen oikeusperustasta. Päätökseen tulee lisäksi liittää yhteisön toimivaltajulistus, jossa määritellään yhteisön toimivalta yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa Neuvoston asetus lisäksi joitakin muutostarpeita asetusehdotukseen erityisesti niiltä osin kuin säädetään yksityiskohtaisesti komission ja jäsenvaltioiden tehtävistä Rotterdamin sopimuksen toimeenpanossa (muun muassa artiklat 5, Valtioneuvosto pääosin tukee komission ehdotusta asetukseksi vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista. Koska asetuksen pääasiallinen tai määräävä tavoite on ympäristön ja terveydensuojelu, valtioneuvoston katsoo vastaavasti kuin edellä esitetyn päätöksen osalta, että oikeusperustana tulee käyttää Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 175 artiklan 1 kohtaa. Kumottavaksi ehdotetussa asetuksessa (2455/92/ETY) oikeusperustana käytettiin perustamissopimuksen 130 s artiklaa (ympäristö). Oikeusperustan vaihtamisesta seuraa

7 7 10, 20). Lisäksi on vielä syytä harkita, kuinka laajasti on tarpeen poiketa Rotterdamin sopimuksen soveltamisalasta. Valtioneuvoston kannan muodostus asetuksen yksityiskohtiin on kuitenkin vielä kesken.

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta VÄLIAIKAINEN 2002/0030(CNS) 25. kesäkuuta 2002 * MIETINTÖLUONNOS Ehdotus neuvoston päätökseksi kansainvälisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevan ilmoitetun ennakkosuostumuksen menettelystä tehdyn Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista. (komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista. (komission esittämä) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 24.1.2002 KOM(2001) 803 lopullinen 2002/0026 (ACC) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista (komission esittämä) PERUSTELUT 1. Johdanto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta Puheenjohtaja Caroline F. Jackson Puheenjohtaja Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta BRYSSEL

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 15.10.2014 L 297/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 1078/2014, annettu 7 päivänä elokuuta 2014, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) 26.1.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 26/11 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 73/2013, annettu 25 päivänä tammikuuta 2013, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Vaaralliset kemikaalit 1 Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Taustaa Vaarallisten kemikaalien kansainvälistä kauppaa säädellään kahdella kansainvälisellä sopimuksella: Rotterdamin sopimuksella ja

Lisätiedot

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam

Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi pysyvistä orgaanisista yhdisteistä sekä neuvoston päätöksiksi pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan Tukholman

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti

Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Vaaralliset kemikaalit 1 Vaarallisten kemikaalien vienti ja tuonti Taustaa Vaarallisten kemikaalien kansainvälistä kauppaa säädellään kahdella kansainvälisellä sopimuksella: Rotterdamin sopimuksella ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Euroopan unionin virallinen lehti

Euroopan unionin virallinen lehti L 32/6 6.2.2018 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/172, annettu 28 päivänä marraskuuta 2017, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2010 KOM(2010)75 lopullinen 2010/0042 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muutosten hyväksymisestä Euroopan unionin puolesta Luoteis-Atlantilla harjoitettavaan kalastukseen liittyvää

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 27.2.2019 L 59/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2019/330, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, vaarallisten kemikaalien viennistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.11.2012 COM(2012) 677 final 2012/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan, Euroopan unionin edun vuoksi, työturvallisuutta kemikaaleja

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.7.2017 COM(2017) 374 final 2017/0156 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Turkki-assosiaationeuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta maataloustuotteiden kauppajärjestelmästä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0638/2001 2001/0018(COD) FI 10/12/2001 YHTEINEN KANTA Neuvoston vahvistama yhteinen kanta 6. joulukuuta 2001 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 10.1.2008 KOM(2007) 871 lopullinen 2006/0129 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 31.3.2006 KOM(2006) 147 lopullinen 2006/0051 (ACC) 2006/0052 (ACC) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Taiwanin, Penghun, Kinmenin ja Matsun erillisen tullialueen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 427 final 2013/0198 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta Grönlannin ottamiseksi mukaan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

U 11/2016 vp. Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta Elinkeinoministeri Olli Rehn. Ympäristöneuvos Susanna Wähä

U 11/2016 vp. Helsingissä 10 päivänä maaliskuuta Elinkeinoministeri Olli Rehn. Ympäristöneuvos Susanna Wähä Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta neuvoston päätökseksi elohopeaa koskevan Minamatan yleissopimuksen tekemisestä Perustuslain 96 :n 2 momentin perusteella lähetetään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0301/2001 02/07/2001 ***II YHTEINEN KANTA Asia: Neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 2001 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.2.2016 COM(2016) 89 final 2016/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta vaarallisten aineiden kuljetusta käsittelevän OTIFasiantuntijakomitean 54. kokouksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2018 COM(2018) 837 final 2018/0425 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Japanin välisellä talouskumppanuussopimuksella perustetussa viinityöryhmässä Euroopan

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:

Lisätiedot

(EUVL L 201, , s. 60)

(EUVL L 201, , s. 60) 2012R0649 FI 01.02.2016 002.001 1 Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. B EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 649/2012, annettu

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2015 COM(2015) 501 final 2015/0240 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta Maailman kauppajärjestön palvelukauppaneuvostossa hyväksynnän

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.10.2002 KOM(2002) 586 lopullinen 2000/0331 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 8.3.2017 2016/0021(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi elohopeaa koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Bryssel, 21. toukokuuta 2012 (OR. en) 2011/0105 (COD) PE-CONS 12/12 ENV 183 WTO 83 MI 161 CODEC 577 OC 117

EUROOPAN UNIONI. Bryssel, 21. toukokuuta 2012 (OR. en) 2011/0105 (COD) PE-CONS 12/12 ENV 183 WTO 83 MI 161 CODEC 577 OC 117 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. toukokuuta 2012 (OR. en) 2011/0105 (COD) PE-CONS 12/12 ENV 183 WTO 83 MI 161 CODEC 577 OC 117 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 649/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 649/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista L 201/60 Euroopan unionin virallinen lehti 27.7.2012 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 649/2012, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2012, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista (uudelleenlaadittu)

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 18.12.2007 KOM(2007) 813 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, muuntogeenisestä perunasta EH92-527-1 (BPS-25271-9) valmistetun rehun sekä elintarvikkeiden ja muiden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 12.1.2009 KOM(2008) 904 lopullinen 2007/0198 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0156 (NLE) 11206/15 WTO 157 SERVICES 25 COMER 104 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ref. Ares(2014) /07/2014

Ref. Ares(2014) /07/2014 Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot