HYVÄ VALAISTUS AUTTAA IKÄÄNTYNEITÄ. Arkkitehti SAFA, sis.ark, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto ry; 28.4.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ VALAISTUS AUTTAA IKÄÄNTYNEITÄ. Arkkitehti SAFA, sis.ark, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto ry; 28.4."

Transkriptio

1 HYVÄ VALAISTUS AUTTAA IKÄÄNTYNEITÄ Arkkitehti SAFA, sis.ark, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto ry;

2 Näkeminen ja näkövammaisuus Suomessa on arviolta näkövammaista ihmistä. Heistä sokeita on noin ja loput eri tavoin heikkonäköisiä. Näkövammaisista valtaosa eli noin 80 prosenttia on yli 65-vuotiaita.

3 Näkövammaisuuden määritys Näkövammaiseksi määritellään henkilö: jonka paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on heikompi kuin 0,3 sokeaksi jos paremman silmän laseilla korjattu näöntarkkuus on alle 0.05 tai näkökenttä supistunut halkaisijaltaan alle 20 asteeseen tai jos toiminnallinen näkö on jostain muusta syystä vastaavalla tavalla heikentynyt. Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella ihmistä, jonka näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö.

4 Ikä ja näkövamma Valontarve lisääntyy monissa tehtävissä: Silmän optisten osien valonläpäisevyys heikkenee Mustuaisaukon koko pienenee Verkkokalvon aistinsolut eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin nuorena Näköradat eivät ole entisellään Maculadegeneraatio: Keskeisen näön heikkeneminen Joskus erittäin korkeat valomäärät auttavat, ei aina Usein häikäistymistaipumista Silmän optisten osien valoläpäisevyys muuttuu: Kellastuminen Esim sininen väri ei näy niin hyvin kuin nuorena Värien erottaminen voi vaikeutua Harmaakaihi: Mykiön samentuminen Valoa pääsee vähän verkkokalvolle Häikäistyminen

5 Näkövamma rajoittaa toimimista: Valontarve lisääntyy Silmäsairauksia on enemmän Ikä ja näkövamma Myös kuulo saattaa olla heikentynyt Diabetes: Samentumat lasiaisessa Häikäistyminen Lisääntynyt valontarve Usein myös kaihia Verkkokalvo vioittunut usein Silmänpainetauti: Mustuaisaukon pieni koko johtuen lääkityksestä Samasta syystä silmä ei reagoi valoon normaalisti Valontarve voi vaihdella vuorokauden eri aikoina riippuen lääkitysajankohdasta

6 Yleisimpiä heikkonäköisen ongelmia Sosiaaliset tilanteet: kyvyttömyys tunnistaa ihmisiä ulkonäön perusteella vaikeus havaita ilmeitä ja eleitä keskustelutilanteissa katsekontaktin huomaaminen ja siihen vastaaminen usein mahdotonta Itsenäisen selviytymisen tärkeys Lähikatselu: Lukeminen Kirjoittaminen Ruokailu Itsensä hoitaminen Harrastukset Päivittäistoiminnoista selviytyminen voi olla itsetuntokysymys Elämän mielekkyys voi riippua siitä Tarvitaanko kotiapua vähemmän tai lainkaan Tapaturmien ennalta ehkäisy

7 Yleisimpiä näkövammaisten henkilöiden kohtaamia ongelmia rakennetussa ympäristössä ovat: orientoitumisen eli suunnistautumisen vaikeus etäisyyksien arviointi opasteiden lukeminen törmääminen, kompastuminen tai putoaminen

8 Valontarve ja valaistus Kodin valaistuksen merkitys: Kaatumiset, törmäämiset, palovammat, haavat ym johtuvat usein huonosta valaistuksesta kotona. Ulko- ja porraskäytävän valaistuksen puutteellisuus johtaa kaatumisiin ja rajoittaa kodin ulkopuolella liikkumista. Tehokas valaistus lisää turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Himmeässä valaistuksessa on vaikea tunnistaa ovikelloa soittavaa vierasta tai portaikossa vastaan tulevaa. > Onnettomuudet ja vaaratilanteet vähenevät

9 Silmäsairaudet ja valontarve Valaistuksella voidaan vaikuttaa näkemiseen: Näkövarmuus paranee Näkönopeus paranee Mukautuminen katseluetäisyyksiin on helpompaa Yhteisnäkö toimii paremmin Voimakkaammat kontrastit ympäristössä auttavat Lukurasituksen minimointi Tilat joita olisi valaistava turvallisuuden takia kunnolla: Keittiö WC / kylpyhuonetilat Eteis- / aulatilat Portaat Pihat ym

10 VALAISTUSVOIMAKKUUS E Valaistusvoimakkuuksien mittaaminen Mitataan pinnalle lankeavan valon määrää Lux-mittarilla mitattavissa Valaistusvoimakkuus ei kerro paljon huoneen näköolosuhteista, koska heijastuspintoja ei oteta mittauksessa huomioon Mitataan vaakatasossa 75 cm korkeudelta Mitattava myös pystypinnoilta tarvittaessa Keskimääräinen valaistusvoimakkuus saadaan mitattavan tilan jokaiselta neliöltä mitatun luxmäärän keskiarvosta Lm E = Lm A Lumen m 2 = Luksi A Valaistusvoimakkuus

11 VALOVOIMA (Candela cd) VALOVOIMA (Candela cd) Kuvastaa valonlähteestä tiettyyn suuntaan säteilevän valon voimakkuutta eli intensiteettiä 1 metri 1 cd

12 LUMINANSSI Ainoa nähtävissä oleva suure Mittaa pinnalta heijastuvan valon määrän Pinnan kirkkaus Valotiheys Näemme luminassieroja eli kontrasteja Yksikkö Candela / neliömetri Luminanssimittari Toimii kuten silmä, cd/m 2 Kertoo enemmän todellisista näköolosuhteista

13 LUMEN VALOVIRTA (Lumen Lm) Valon määrän eli valovirran mittari on nimeltään lumen (lm). Lamppujen tuottamaa valon määrää ei voi energiansäästölamppujen, ledien ja energiatehokkaampien halogeenien kohdalla vertailla enää wattien perusteella. Wattimäärä ei kerro lampun tuottaman valon määrästä, vaan ainoastaan sähkönkulutuksesta.

14 LUMINANSSIKONTRASTI Kontrastieroihin (luminassieroihin) perustuen voimme lukea tummaa tekstiä vaalealta paperilta Luminanssien välinen suhde on luminassikontrasti ja se kertoo kuinka paljon kohteen pintojen heijastussuhteet poikkeavat toisistaan. Luminassikontrasti eli kontrasti: Taustan luminassi kohteen luminassi jaettuna taustan luminassilla. Luettaessa musta kirjoitus on kohde ja kirjan vaalea sivu on tausta.

15 VALON SPEKTRI ultraviolett i violetti sininen keltaine n vihreä oranssi punaine n infrapuna (nm) UV-C UV-B UV-A

16 Valon koostumus ja värintoisto Valon ulkonäköä ilmaistaan Kelvinin asteina K Ulkovalo kevät talvella n K Valkoinen valo esim. n K Hehkulamppu 2700 K Luonnonvalolamppu K Valon ulkonäkö ei kerro värintoistosta ja spektristä juuri mitään. Auroransilta, Helsink

17 Pilvipoutainen ulkovalo sopii yleensä kaikille

18 HÄIKÄISTYMINEN Häikäistymisongelmista vaikeimmat aiheutuvat hallitsemattomasta luonnonvalosta Ikkunapintojen luminanssit ovat valoisina päivinä moninkertaisia keinovalonlähteisiin verrattuna Taivaan luminnassi voi olla jopa cd/m Suojaamattoman loistelampun pintakirkkaus voi olla 5000 cd/m Häikäistymisen lajit Kiusahäikäistyminen Estohäikäistyminen Suora häikäistyminen Heijastushäikäistyminen Harsoheijastuminen

19 HÄIKÄISTYMINEN Häikäistymisongelmat ovat hyvin yleisiä näkövammaisilla, joskaan ei kaikilla. Häikäistymisen syitä Sairaan silmän alentunut valoadaptaatio Valon sironta silmässä; esim kaihi Tavanomaista suurempi valon heijastuminen silmänpohjassa Mykiön fluoresenssin lisääntyminen Isot silmäterät, esim silmänpainelääkitys / leikkauksien jälkitilat Korjaamattomat taittovirheet Neurologiset viat

20 KONTRASTIT JA VÄRIT Kontrasteilla luodaan tilaa, joka hahmottuu myös näkövammaiselle. Värien käyttö parantaa tilan hahmotettavuutta. Merkityksellistä on niiden suhde tumma vaalea asteikolla. Näkövammaiset hyötyvät suurista väripinnoista tilanhahmotuksen apuna. Pääsääntöisesti suurten pintojen (katto, seinät) tulisi olla vaaleita valon heijastumisen vuoksi pienten väripintojen (ovet, listoitus, kalusteet) tummempia. Lattian yleisväri on tummempi kuin seinien, jotta tila hahmottuu helpommin. Väriä ei ole ilman valoa Värien käyttö on suotavaa näkövammaisten kannalta sisustuksessa ja arkkitehtuurissa. Lasiarkkitehtuuri yhdistettynä yleiseen harmaaseen sävytykseen on haastava toimintaympäristö. Rohkeutta tulisi löytyä myös julkisissa kohteissa.

21 KONTRASTIT JA VÄRIT Tilojen arkkitehtuurissa suosittu monokromaattisuus haastaa näkövammaiset Kiiltävät pinnat vaikeuttavat tilojen hahmottamista White-line HAASTEITA Kehyksettömät ikkunaseinät, lasiarkkitehtuuri Musiikkitalon aula Esimerkki Hyvinkään asuntomessuilta Turun kaupungin kirjasto

22 Terminaaliympäristöjen hahmotettavuus Väestö ikääntyy: Ympäristön hyvä hahmotettavuus on suoraan yhteydessä turvallisuuteen Haasteena tuoda hyvät ratkaisut suunnittelijoiden tietoisuuteen ja minimoida toteutusvaiheessa tapahtuvat esteettömyyttä heikentävät muutokset Kalasatama Kamppi

23 PORTAAT Askelman etureunassa tulee olla kontrastiraita, joka muodostaa tummuuskontrastin askelman pinnan kanssa. Kontrastiraitana voidaan käyttää esimerkiksi liukuestenauhaa. Tumma kontrastiraita erottuu paremmin vaaleista askelmista kuin vaalea tummista. Kontrastiraita tulee olla joka askelman kohdalla. Vapaan korkeuden portaan alla tulee olla vähintään 2200 mm. Portaan alle joutuminen tai törmäysvaara tulee estää esim. kaiteella, kalusteella tai istutuksin. Käsijohteet Käsijohteen tulee erottua tummuuskontrastinsa avulla. Käsijohteen päät tulee muotoilla siten, etteivät ne aiheuta kiinnitakertumisvaaraa. Käsijohteen tulee ulottua 300 mm yli portaan tai luiskan alkamis- tai päättymiskohdan, jotta turvallinen käyttö on mahdollista.

24 VALAISTUKSEN ONGELMAT - Vaikeasti valaistavissa olevat tilat Valaistusvoimakkuuksien suuri vaihtelu huonetiloissa ja niiden välillä Valaistuksen aiheuttamat kiiltokuvastumat Lasiseinästä valo menee ulos ja heijastuvaa valoa ei saada HAASTEITA Musiikkitalon konserttisalin seinän hejjastukset Väärin suunnatut valot

25 Epätasainen valaistus: Suuri osa huoneesta jää varjoon Keskellä huonetta eniten valoa, mutta toiminnot ovat yleensä muualla Alhainen valon määrä VALAISTUKSEN ONGELMAT Valaistus Valaistusja jakontrastit kontrastit: Mikään valo ei riitä, jos pinnat absorboivat kaiken valon Valaistus tulee "säätää" pintojen heijastussuhteiden mukaan: vaaleat pinnat, vähemmän valoa Valo, värit ja kontrastit liittyvät aina yhteen näkemisessä

26 Ongelmana suuret valaistuserot ulko- ja sisätilojen välillä Sisääntuloaulojen ja eteistilojen hyvä valaistus on erityisen tärkeää. Luonnonvalon hallittu hyödyntäminen: huomioidaan jo suunnittelun alkuvaiheessa Häikäistymistä aiheuttavat ikkunoista tulviva luonnonvalo. Opasteen takana oleva vastavalo estää näkemisen. LUONNONVALON ONGELMAT

27 VALAISTUKSEN RATKAISUT - Suoran ja epäsuoran valon yhdistelmä Suora yleisvalaistus: Valolla on suunta Kolmiulotteiset muodot erottuvat paremmin Helpompi toteuttaa jälkikäteen Vaatii tasaisesti valoa jakavat valaisimet Vaatii valaisinten hyvän häikäisysuojauksen Epäsuora yleisvalaistus: Vaatii vaaleat heijastuspinnat Vaatii selvät erot seinien, katon ja lattian sävyissä Voidaan lisätä varjonmuodostusta suoralla valolla 1/3 epäsuoraa + 2/3 suoraa valoa = paras!

28 Led tuo uusia mahdollisuuksia valaistukseen Led-valojen hyviä puolia: Pitkä polttoikä Vähäinen lämmöntuotto Energiaystävällisyys Heikkovirtalaitteina eivät aina vaadi asennukseen sähkömiestä Kevyt ja yksinkertainen rakenne Helppo sijoitettavuus Helppo langaton tehonsäätö Mahdollisuus valon värin säätöön Hyvä syttyvyys ja kesto kylmässä Paljon kosteuden ja jopa vedenkestäviä vaihtoehtoja Eivät tuota uv-säteilyä Led-nauhoilla voi kätevästi merkitä kulkureittejä VALAISTUKSEN RATKAISUT

29 VALAISTUKSEN VALAISTUS RATKAISUT Ledien suomien mahdollisuuksien hillitty käyttö Esimerkki Hyvinkään asuntomessuilta Vältetään häikäistymistä Ledeillä valoa lähelle kohdetta Vältetään kiiltokuvastumia pinnoista Käytetään esim vaaleita seinäpintoja heijastamaan valoa tilaan Musiikkitalon pääporras Valoa paikkoihin, joihin ennen ei saatu valaisinta!

30 ASUNTOJEN VALAISTUS Tutkimuksen mukaan suomalaisten asuntojen keskimääräinen valaistustaso oli vuonna 1981 noin 50 lx. Uusia valonlähteitä on tullut paljon, samoin käsitykset viihtyvyydestä ja hyvästä valaistuksesta ovat muuttuneet. Keinovalon määrä asunnoissa ei todennäköisesti ole kuitenkaan kovin paljon muuttunut Uudet valonlähteet ovat tehokkaampia ja niissä on pidempi polttoikä, mutta suhteellisen valotehokkuuden lisääntyminen on hyödynnetty pääosin sähkön säästöön ja lamppujen pidempiin polttoaikoihin Kynttilä = 1 kandela (cd)

31 VALAISTUKSEN RATKAISUT Tasaisuus, ei suuria valaistusvoimakkuuseroja. Useilla näkövammaisilla heikentynyt adaptaatio. Yleisvalaistuksen voimakkuus: lx yleisvalo riittävä Epäsuorassa valaistuksessa keskimääräinen valaistusvoimakkuus voi olla alhaisempi, esim lx Tasaisessa valaistuksessa voi korostaa yksityiskohtia kohdevalolla. Tärkeää on kuitenkin valon riittävyys kaikissa näkemisen kannalta tärkeissä paikoissa. Luonnonvaloa muistuttava sinivoittoinen valo voi aiheuttaa lisähaittaa jos on esim. samentumia Hyvin tasainen valo koetaan kotona usein latteaksi. Kuvan olohuoneessa on kodikkuutta lisätty matalilla pöytävalaisimilla.

32 VALAISTUKSEN RATKAISUT Suurten pintojen heijastussuhteet vaikuttavat valaistuksen tehon ohella keskeisesti valon määrään. Tummat pinnat imevät ja vaaleat heijastavat valoa tehokkaasti. Valolla tuodaan esille kontrasteja; jos pintojen kontrastit riittävät, voi alhaisempikin valaisinteho riittää.

33 Sauna: Saunassa ei tarvitse nähdä -> tila koetaan ensi sijassa muilla asteilla Saunassa kulku-/ siivousvalo voidaan sijoittaa lauteen alle Lediä ei suositella saunakäyttöön VALAISTUKSEN RATKAISUT Epäsuoran ja suoran valon yhdistäminen Luonnonvalon hallittu hyödyntäminen: huomioidaan jo suunnittelun alkuvaiheessa Musiikkitalon pääporras Valo, värit ja kontrastit liittyvät aina yhteen näkemisessä Moderni sauna voi olla myös vaalea ja valoisa Tilojen välillä tasainen yleisvalo, jossa kohdevalolla poimitaan esiin yksityiskohdat Esimerkki Hyvinkään asuntomessuilta

34 Kohdevalaistus: VALAISTUKSEN RATKAISUT lx kohdevalo tarkassa lähityössä Yleisvalon ja kohdevalon suhde: yleisvalo 1/3 kohdevalon määrästä Valon tulosuunnan oltava sellainen, ettei katsoja varjosta kohdetta Atk-työskentely muuttanut kohdevalaistuksen tarvetta ja kriteerejä Helppo lisätä tarvittaessa, kustannustehokasta Yksilöllistä vaihtelua valontarpeessa: 60-vuotiaan valontarve on kolminkertainen 20- vuotiaaseen verrattuna Työtasoilla valoa riittää tarkkaan työskentelyyn.

35 VALAISTUKSEN RATKAISUT Asunnon eri tiloilla on eri luonne > eri ratkaisut Valaisin tyypit valitaan tilaan sopiviksi: valaisimen koko, teho ja muoto. Kodin valaistuksessa pyritään moninaisuuteen, jolloin käytetään myös sisustusvalaisimia.

36 Pesuhuoneet: VALAISTUKSEN RATKAISUT Vaaleat seinäpinnat helpommat Valaistustaso lx Valaisinten oltava IP44-suojaustasoa yli 2,25 m korkeissa tiloissa voi olla IP21 Valaisimet kannattaa sijoittaa lähelle nurkkia

37 VALAISTUKSEN RATKAISUT WC-tilat: Hyvä yleisvalo; valaisimet voi sijoittaa lähelle pintoja, jolloin tila tulee esiin Valo myös peilille, mutta ei silmän korkeudelle sivuille -> häikäistyminen Led-nauhat voivat olla jopa peilin kehyksessä Valaistustaso lx

38 Olohuone: Tunnelmavalaistus mahdollisuus TV:n katselu Keskustelu Seinäpintoja ja nurkkia valaistaan Kunnioitetaan sisustusta ja asukkaan tyyliä. Valaistustaso lx Ledeillä valoa kirjoille ja kuville VALAISTUKSEN RATKAISUT

39 Korkean tilan valaistus: Valaisinten sijoittelu ongelmallista -> lampun vaihdon onnistuttava turvallisesti Valaisimia voi sijoittaa seinille Yleisvalo esim. olohuoneessa roikkumaan katosta Portaikossa valaisimet sijoitetaan seinille tai antamaan valoa askelmille VALAISTUKSEN RATKAISUT

40 Portaikon valaistus: Portaikossa valaisimet sijoitetaan seinille ja / tai antamaan valoa askelmille VALAISTUKSEN RATKAISUT Led mahdollistaa erilaiset uudet innovatiiviset ratkaisut Valo lisää turvallisuutta

41 VALAISTUKSEN RATKAISUT Keittiö: Työtason valaistus lx Ruokapöydän valaisin Yleisvaloa tilan hahmottamiseen lx Valoa kaapeille Kaapistoissa ja tasoilla käytetään kontrasteja apuna Led-valaisimien sijoituksessa huomioitava heijastumat

42 Eteistilat: VALAISTUKSEN RATKAISUT Valoa peilille Valoa vaatenaulakolle Valaistuksen taso n. 300 lx Valoa tilan hahmottamiseen; valoa seinille Opaalikupu- tai vastaavat valaisimet eivät jätä seiniä valotta vrt. matalaluminassivalaisimet Vaatehuoneissa valoa tarvitaan joka nurkkaan

43 Makuuhuone: Yleisvaloa tilan hahmottamiseen lx Vältetään häikäistymistä vuoteessa maatessa Valaisin ei vuoteen yläpuolella vaan sivuilla Valoa kaapeille Valoa lukemiseen Yöllä liikkumisessa liiketunnistin yövalo Valoa hoitotoimenpiteisiin VALAISTUKSEN RATKAISUT Valaisimet eivät sijaitse sängyn yläpuolella

44 Ulkovalaistus: VALAISTUKSEN RATKAISUT Loisteputkivalaisimet syttyvät pakkasella hitaasti -> halogen- / led-valaisimia Energiaa säästävissä ratkaisuissa on parasta käyttää hämäräkytkintä Osa valaisimista liiketunnistimen takana Häikäistymistä vältettävä: silmän korkeudella valo ohjattava esim. seinäpinnalle tai maahan Sisääntulo ja reitit valaistaan hyvin Pollarivalaisimia voidaan käyttää lähellä kohdetta Valaisimia sijoitetaan mielellään katon lipan alle -> valoa ylhäältä alaspäin Toimiva ulkovalaistus koostuu useista valaisintyypeistä Muu valaistus esteettistä puiden ym. valaistusta

45 VALAISTUKSEN RATKAISUT Ulkovarastot ym: Käytettävä kostean tilan valaisimia Loisteputkivalaisimet soveltuvat hyvin käyttöön -> valaistus-taso n. 300 lx Opaalikupuvalaisin jakaa valon tasaisesti Valaisinten sijoittelu tilan käytön mukaan välttäen varjoja

46 VALAISTUKSEN RATKAISUT Sähkösuunnitelman lisäksi tarvitaan valaistussuunnitelma Valaistussuunnitelma: Valaisinten paikat sekä tyypit teho lampputyyppi valmistaja, ym.

HYVÄ VALAISTUS AUTTAA IKÄÄNTYNEITÄ. Arkkitehti SAFA, sis.ark, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto ry; 25.9.

HYVÄ VALAISTUS AUTTAA IKÄÄNTYNEITÄ. Arkkitehti SAFA, sis.ark, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto ry; 25.9. HYVÄ VALAISTUS AUTTAA IKÄÄNTYNEITÄ Arkkitehti SAFA, sis.ark, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto ry; 25.9.2014 Näkeminen ja näkövammaisuus Suomessa on arviolta 80 000

Lisätiedot

Näkövammaiset ja tilojen suunnittelu

Näkövammaiset ja tilojen suunnittelu Näkövammaiset ja tilojen suunnittelu Värit, kontrastit, valaistus; näkövammaisten huomioinen suunnittelussa 18.3.2015 Arkkitehti SAFA, sis.ark, VTM, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

Näkövammaiset ja opastuksen suunnittelu

Näkövammaiset ja opastuksen suunnittelu Näkövammaiset ja opastuksen suunnittelu Värit, kontrastit, valaistus; näkövammaisten huomioiminen suunnittelussa 24.11.2015 Arkkitehti SAFA, sis.ark, VTM, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten

Lisätiedot

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012

Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Mikael Vilpponen Innojok Oy 8.11.2012 Aiheita Valaistukseen liittyviä peruskäsitteitä Eri lampputyyppien ominaisuuksia Led-lampuissa huomioitavaa Valaistuksen mitoittaminen ja led valaistuksen mahdollisuudet

Lisätiedot

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA.

LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. PALJONKO LED VALO ANTAA VALOA? MITÄ EROJA ON ERI LINSSEILLÄ? Onko LED -valosta haastajaksi halogeenivalolle? Linssien avautumiskulma ja valoteho 8 (LED 3K, LED 6K ja halogeeni

Lisätiedot

Esteettömyydestä Aija Saari aija.saari@vammaisurheilu.fi. Esityksen pohjana ovat Niina Kilpelän (Kynnys ry) ja Jukka Parviaisen (VAU) diat

Esteettömyydestä Aija Saari aija.saari@vammaisurheilu.fi. Esityksen pohjana ovat Niina Kilpelän (Kynnys ry) ja Jukka Parviaisen (VAU) diat Esteettömyydestä Aija Saari aija.saari@vammaisurheilu.fi Esityksen pohjana ovat Niina Kilpelän (Kynnys ry) ja Jukka Parviaisen (VAU) diat ESTEETTÖMYYS LIIKUNTATILOISSA Mitä esteettömyys on? - Esteettömässä

Lisätiedot

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ

VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA YMPÄRISTÖSSÄ 1 VALAISTUS- JA SÄHKÖSUUNNITTELU Ky VALAISTUSSUUNNITTELUN RESTORATIIVISET VAIKUTUKSET RAKENNETUSSA

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki

Kauniaisten kaupunki Kauniaisten kaupunki Keskusurheilukenttä Valaistuslaskenta RAPORTTI LiCon-AT Oy Matleena Sirkiä Hyvinkää 13.3.2013 Sisällys 1 KÄSITTEET... 1 1.1 Valovirta... 1 1.2 Valovoima... 1 1.3 Valaistusvoimakkuus...

Lisätiedot

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357

Lisätiedot

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi

LED VALAISTUS. Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED VALAISTUS Vinkit ja ideat sinun kotiisi LED on lämmintä valoa Nykyään voit valita LED-valaisimet jotka näyttävät halogeeneilta. Lediä voi himmentää Siivous vai illallinen? Voit himmentää valaistusta

Lisätiedot

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla LED Systems Yleisvalaistusta LEDtuotteilla Valo: sähkömagenettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa (aallonpituus n 350 700 nanometriä) Näkyvää valoa Spektrijakauma Halogeenilamppu Pienoisloistelamppu

Lisätiedot

Esteettömyys näkövammaisten näkökulmasta

Esteettömyys näkövammaisten näkökulmasta Esteettömyys näkövammaisten näkökulmasta Juha Sylberg esteettömyysasiantuntija gsm.050 5965025 Skypename juhasylberg On Twitter: @Jsylberg Esteettömyysseminaari Oulu 3.4.2019 "Tulosten pohjalta teimme

Lisätiedot

Valaistuksen suunnittelu uuteen asuinrakennukseen

Valaistuksen suunnittelu uuteen asuinrakennukseen Valaistuksen suunnittelu uuteen asuinrakennukseen Valaistus on tärkeä osa hyviä asuinolosuhteita - tärkeämpi kuin yleensä osaamme edes kuvitella. Valaistus vaikuttaa monin tavoin ihmisen hyvinvointiin

Lisätiedot

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m Ledifaktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Lediryhmä Lediryhmä Suomen Valoteknillisen Seuran yhteydessä toimiva leditoimijoiden työryhmä Tavoitteena jakaa oikeaa ja puolueetonta tietoa ledeistä sekä niiden

Lisätiedot

Opastus ja opasteet. Värit, kontrastit, valaistus ja näkövammaisten huomioinen opastuksessa 12.9.2014

Opastus ja opasteet. Värit, kontrastit, valaistus ja näkövammaisten huomioinen opastuksessa 12.9.2014 Opastus ja opasteet Värit, kontrastit, valaistus ja näkövammaisten huomioinen opastuksessa 12.9.2014 Arkkitehti SAFA, sis.ark, VTM, esteettömyysasiamies, Hanna-Leena Rissanen Näkövammaisten keskusliitto

Lisätiedot

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008 Energiansäästölamput 2008 GP Saving Lamps Edut Säästää ympäristöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä CO². Kestää 8-12 kertaa kauemmin* Vähentää kotitalouksien sähkönkulutusta jopa 80%* ja näin ollen myös

Lisätiedot

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy

Päivänvaloa helmikuussa 2015. Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Päivänvaloa helmikuussa 2015 Valaistussuunnittelija Tuomo Räsänen, AD-Lux Oy Valon terveysvaikutuksia Luonnollinen valo 100 vuotta sitten -> nyt Valon terveysvaikutuksia yhä yleisin sisätiloissa oleva

Lisätiedot

Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu. Kodin eri huoneiden valaistus

Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu. Kodin eri huoneiden valaistus Kodin valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Kodin eri huoneiden valaistus Valaisinten ja lamppujen valinta Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi päivänvalo on

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina.

Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina. Tila haltuun: Näin sisustat valolla Suosi valoa, joka näyttää sisustuksen värit aitoina ja kauniina. Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo, AD-Lux Oy Haastava tilanne Sisustussuunnittelija tai arkkitehti

Lisätiedot

STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia

STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia STOCKMANN 4.KRS Pilottialueen valaistus analysointi mittaukset ja ehdotuksia ALAKATTOLAUTAN VALAISTUKSEN LOPPURAPORTTI Korkeaalue Valotaskuista tuotetun epäsuoran valaistuksen tarkoitus on avata tila visuaalisesti

Lisätiedot

VALAISTUKSEN VAIKUTUKSET. Mobilia Kangasala 21.4.2010

VALAISTUKSEN VAIKUTUKSET. Mobilia Kangasala 21.4.2010 VALAISTUKSEN VAIKUTUKSET Mobilia Kangasala 21.4.2010 Kuva: Pink Floyd - Dark Side of the Moon Lamppu lähettää valovirran φ [φ] = lm (lumen) Valaisin lähettää valovoiman I [I] = cd (kandela) Pinnalle tulee

Lisätiedot

Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden

Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Pimeät kohdat valaisinrivien välissä Kirkkaat kohdat valaisinrivien kohdissa Nykyinen valaistus antaa kuvaseinälle epätasaisen valoisuuden Muutos B, 11.02.2014, s. 5 lisätty, s. 7 työvaihekuvaus E42 NYKYTILANNE

Lisätiedot

UGR -arvo voidaan laskea yhtälöllä (4.1). UGR=8 lg 0,25 L (4.1)

UGR -arvo voidaan laskea yhtälöllä (4.1). UGR=8 lg 0,25 L (4.1) S-118.3218 VALAISTUSTEKNIIKKA II LASKUHARJOITUS 2 HÄIKÄISY Tehtävä 4 Laske oheisen yhtälön avulla UGR (Unified Glare Rating) -arvo kuvan 4a tilanteessa, kun havaitsija istuu kohdassa A katsoen suoraan

Lisätiedot

Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä. kuva:

Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä. kuva: Uudet valaistusratkaisut talliyrityksissä kuva: www.ledistys.fi 1 Jodat Ympäristöenergia Oy 2 Jodat Ympäristöenergia Oy 3 Hyvän valaistuksen perusominaisuudet Energiapihi Syttyy heti Pitkä ikä, vähäinen

Lisätiedot

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Kodin lamppuopas AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT

LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT SYYSKUU 2007 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Ei varastoitavissa

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Kodin LED-valaistusopas

Kodin LED-valaistusopas Kodin LED-valaistusopas Miksi päivänvalo on kaikille tärkeää? Kodin valaistussuunnittelu Valaistuksen ohjaus Kodin eri huoneiden valaistus Ihmiskeskeinen valaistus Valon vaikutukset hyvinvointiimme Miksi

Lisätiedot

LIIKUNTAPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYS. Jukka Parviainen

LIIKUNTAPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYS. Jukka Parviainen LIIKUNTAPAIKKOJEN ESTEETTÖMYYS Jukka Parviainen Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry Perustettiin 17.9.2009, aloitti toimintansa 1.1.2010 Arvot: osallisuus, yhteisöllisyys, esteettömyys ja saavutettavuus

Lisätiedot

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi

Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Vammaisten mielenterveys- ja päihdetyön valtakunnallinen kehittämisseminaari 2009 THL 29.10.2009 Mahdollisuus päästä itsenäisesti palvelutiskille työkaluja saavutettavuuden parantamiseksi Kirsti Pesola,

Lisätiedot

9 W TEHOKKAAT LED VALOT

9 W TEHOKKAAT LED VALOT 9 W TEHOKKAAT LED VALOT Suomessa hyvin tehty - Suomalaisella työllä! Suomalainen erittäin kirkas ja tehokas energiaa säästävä LED -valosarja. Sopii hyvin yleisvalaistukseen.. Kuvassa kiviseinän valolähteenä

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä

Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Sairaala näkövammaisen liikkumisympäristönä Petra Hurme Fysioterapeutti YAMK, Näkövammaisten liikkumistaidonohjaaja, Hyks silmätautien kuntoutuspoliklinikka Tutkimuksen tausta Esteettömyyden profiloituminen

Lisätiedot

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Valitse sopiva lampputyyppi pendel med skærm. Valitse valaisimeesi sopiva lamppukanta E14. R7s GU5.3 GU4 GY6.35

Valitse sopiva lampputyyppi pendel med skærm. Valitse valaisimeesi sopiva lamppukanta E14. R7s GU5.3 GU4 GY6.35 Näin valitset lampun Valitse sopiva tyyppi pendel med skærm Yleisvalaistus STEP udendørslampe Ulkovalaistus Energian- säästö LED 1 spots på skinne Kohdevalaistus LED-kohde + Himmennettävät valaisimet Halogeeni-

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

TEKNILLINEN KORKEAKOULU Valaistuslaboratorio. TeTT Puolarkodin valaistusmuutos. Raportti. 30.9.2005 Jorma Lehtovaara

TEKNILLINEN KORKEAKOULU Valaistuslaboratorio. TeTT Puolarkodin valaistusmuutos. Raportti. 30.9.2005 Jorma Lehtovaara TEKNILLINEN KORKEAKOULU Valaistuslaboratorio TeTT Puolarkodin valaistusmuutos Raportti 30.9.2005 Jorma Lehtovaara Puolarkodin valaistustutkimus Tutkimuskohde Puolarmetsän sairaalassa annetaan espoolaisille

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI

PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI PERCIFAL RAKENNETUN TILAN VISUAALINEN ARVIOINTI Arvioijan nimi: Päivämäärä ja kellonaika: Arvioitava tila: Sijainti tilassa: Vastaa kysymyksiin annetussa järjestyksessä! Antaessasi vastauksesi asteikkomuodossa,

Lisätiedot

Ikäihmisen toimiva asuminen. Tarja Marjomaa TTS Työtehoseura

Ikäihmisen toimiva asuminen. Tarja Marjomaa TTS Työtehoseura Ikäihmisen toimiva asuminen Tarja Marjomaa TTS Työtehoseura Ikäihmisen toimiva asuminen Vanhuksilla usein toiminnan rajoitteita, kuten voimattomuutta, heikentynyttä liikkumis- ja koordinointikykyä, kumartumis-,

Lisätiedot

VALAISTUSSUUNNITTELUOPAS VALO JA VALONLÄHTEET. Valonlähteet. Valonlähteen värilämpötila. Loistelamput. Valonlähteen värintoistoindeksi

VALAISTUSSUUNNITTELUOPAS VALO JA VALONLÄHTEET. Valonlähteet. Valonlähteen värilämpötila. Loistelamput. Valonlähteen värintoistoindeksi Valaistussuunnitteluopas 2014 VALAISTUSSUUNNITTELUOPAS VALO JA VALONLÄHTEET Valolle voidaan antaa kaksi eri määritelmää: Se on aistittavaa valoa. Valo määritellään myös osaksi sähkömagneettista säteilyä,

Lisätiedot

KODIN VALAISTUKSEN PIKAOPAS

KODIN VALAISTUKSEN PIKAOPAS WWW.VALORAM.FI MIKSI KIRJOITIN TÄMÄN OPPAAN? Pitkän työpäivän jälkeen astut kauppakassit käsissä kotiisi ja napsautat valokatkaisijaa. Loisteputkitekniikalla toteutetut energiansäästölamput syttyvät himmeinä

Lisätiedot

Näön vuoksi 28.9.2006

Näön vuoksi 28.9.2006 Näön vuoksi 28.9.2006 Ikääntyneen näkövammaisen omatoimisuuden tukeminen Kristiina Miettinen vastaava toiminnanohjaaja Näkövammaisten Keskusliitto ry Senioripalvelut Näkövammaisuus Suomessa Lukumääräksi

Lisätiedot

OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS TRÅDFRI, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ

OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS TRÅDFRI, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ OSTOAPU IKEA-ÄLYVALAISTUS, FLOALT, JORMLIEN, SURTE HYVÄ TIETÄÄ Tämä symboli löytyy jokaisen IKEA-älyvalaistukseen kuuluvan tuotteen pakkauksesta. IKEA-älyvalaistus luo parempaa arkea IKEA-älyvalaistuksen

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet Airam, suomalainen valon asiantuntija vuodesta 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti LEDja energiansäästölampuille. Mallistossa on asuntovalaisimet

Lisätiedot

Ledit vanhoissa ja uusissa sisävalaistusasennuksissa. Tapio Kallasjoki Vantaan kaupunginvaltuustolle

Ledit vanhoissa ja uusissa sisävalaistusasennuksissa. Tapio Kallasjoki Vantaan kaupunginvaltuustolle Ledit vanhoissa ja uusissa sisävalaistusasennuksissa Tapio Kallasjoki Vantaan kaupunginvaltuustolle ErP-säädökset pakottavat siirtymään energiatehokkaampiin lamppuihin Loiste- ja monimetallilamput, ledit

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.

Lisätiedot

Vanhusten näkövammojen kuntoutus

Vanhusten näkövammojen kuntoutus Vanhusten näkövammojen kuntoutus Kuntoutus-Iiris Tuula Kääriäinen vastaava kuntoutusohjaaja tuula.kaariainen@nkl.fi 09-39604563 Ikääntymisen aiheuttamat optiset muutokset silmässä mykiön kovettuminen,

Lisätiedot

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Opasteet. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Opasteet Opasteiden on sovelluttava kaikille Pelkästään näköön tai kuuloon perustuvat opasteet ja informaatio tulee aina täydentää siten että aistin puuttuminen ei estä opasteen tai informaation käyttämistä.

Lisätiedot

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka. Kari Sormunen Kevät 2014

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka. Kari Sormunen Kevät 2014 VALAISTUSTA VALOSTA Fysiikan ja kemian perusteet ja pedagogiikka Kari Sormunen Kevät 2014 OPPILAIDEN KÄSITYKSIÄ VALOSTA Oppilaat kuvittelevat, että valo etenee katsojan silmästä katsottavaan kohteeseen.

Lisätiedot

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta OSTOAPU Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta Led-lamppujen ansiosta on helpompaa, kauniimpaa ja edullisempaa elää kestävämmin. Led-lamput käyttävät merkittävästi vähemmän energiaa, ja niillä on

Lisätiedot

TEKNILLINEN KORKEAKOULU

TEKNILLINEN KORKEAKOULU TEKNILLINEN KORKEAKOULU Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osasto Mikael Vilpponen Palvelutalojen valaistus Diplomityö, joka on jätetty opinnäytteenä tarkastettavaksi diplomi-insinöörin tutkintoa varten

Lisätiedot

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 2 LED on pieni ja tehokas valonlähde, joka muuttaa valaistuksen maailman Valkoinen

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V)

124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V) VALON LÄHTEET Nykyään -valojen valontuotto ja värintoisto vastaa sekä halogeenivaloja että energiansäästölamppuja. Diodeja löytyy eri valovirroilla pienitehoisista muutaman lumenin diodeista usean sadan

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO JA VALAISTUSSUUNNITTELUOPAS 2009 2010 VALOA ELINVOIMAA TOIMINTAKYKYÄ

TUOTEKUVASTO JA VALAISTUSSUUNNITTELUOPAS 2009 2010 VALOA ELINVOIMAA TOIMINTAKYKYÄ TUOTEKUVASTO JA VALAISTUSSUUNNITTELUOPAS 2009 2010 VALOA ELINVOIMAA TOIMINTAKYKYÄ Sisällysluettelo Valo... 2 Valaistussuunnittelu... 4 Toimisto- ja työtilojen valaistus... 6 Asuintilojen valaistus... 8

Lisätiedot

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Kodin lamput AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

1/6 TEKNIIKKA JA LIIKENNE FYSIIKAN LABORATORIO V1.31 9.2011

1/6 TEKNIIKKA JA LIIKENNE FYSIIKAN LABORATORIO V1.31 9.2011 1/6 333. SÄDEOPTIIKKA JA FOTOMETRIA A. INSSIN POTTOVÄIN JA TAITTOKYVYN MÄÄRITTÄMINEN 1. Työn tavoite. Teoriaa 3. Työn suoritus Työssä perehdytään valon kulkuun väliaineissa ja niiden rajapinnoissa sädeoptiikan

Lisätiedot

Näin autat asiakasta löytämään energiatehokkaan lampun. Opas myyjille

Näin autat asiakasta löytämään energiatehokkaan lampun. Opas myyjille Näin autat asiakasta löytämään energiatehokkaan lampun Opas myyjille Copyright Motiva Oy, 2014 2009 Valaistus kuluttaa energiaa viisas säästää Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä noin 10 % kuluu valaistukseen.

Lisätiedot

Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä

Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä Valaistuksen kehitys ja haasteet Helsingissä Valaistuspäällikkö Juhani Helsingin kaupunki Liikenteen humua vai hämärää hiljaisuutta? -seminaari 26.2.2015 Ulkovalaistuksen tavoitteet Turvallisuuden ja viihtyisyyden

Lisätiedot

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.

Lisätiedot

Valaistuslaskelma jääkiekkokaukalolle, 50 kpl 150W ledlamppuja

Valaistuslaskelma jääkiekkokaukalolle, 50 kpl 150W ledlamppuja lamppuja Partner for Contact: Order No.: Company: Customer No.: Päivämäärä: : Sisällysluettelo lamppuja Projektin etusivu 1 Sisällysluettelo 2 Luettelo valaisimista 3 Tila 1 Yhteenveto 4 Valaisimet (pohjakuva)

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.2.2014 Taltionumero 523 Diaarinumero 3131/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Valon havaitseminen. Näkövirheet ja silmän sairaudet. Silmä Näkö ja optiikka. Taittuminen. Valo. Heijastuminen

Valon havaitseminen. Näkövirheet ja silmän sairaudet. Silmä Näkö ja optiikka. Taittuminen. Valo. Heijastuminen Näkö Valon havaitseminen Silmä Näkö ja optiikka Näkövirheet ja silmän sairaudet Valo Taittuminen Heijastuminen Silmä Mitä silmän osia tunnistat? Värikalvo? Pupilli? Sarveiskalvo? Kovakalvo? Suonikalvo?

Lisätiedot

Kuka on näkövammainen?

Kuka on näkövammainen? Näkövammat 1 Sisältö Kuka on näkövammainen? 3 Millaisia näkövammat ovat? 4 Näöntarkkuus 4 Näkökenttä 4 Kontrastien erotuskyky 6 Värinäkö 6 Silmien mukautuminen eri etäisyyksille 6 Silmien sopeutuminen

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet AIRAM, SUOMAL AINEN VALON A SIANTUNTIJA VUODESTA 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti LEDja energiansäästölampuille. Mallistossa on asuntovalaisimet

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS VALAISTUS VALO-OLOSUHTEEN LAATUA UNOHTAMATTA

ENERGIATEHOKAS VALAISTUS VALO-OLOSUHTEEN LAATUA UNOHTAMATTA 24.11.2019 ENERGIATEHOKAS VALAISTUS VALO-OLOSUHTEEN LAATUA UNOHTAMATTA Valaistuksen energiatehokkuus ja suunnittelun haasteet palvelurakennuksissa Kari Kallioharju, Tampereen ammattikorkeakoulu 24.11.2019

Lisätiedot

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi

Järvenpää-talo. Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen. www.laurea.fi Järvenpää-talo Kaaren Kytömaa Emma Heikkinen Marina Muñoz Thien Nguyen www.laurea.fi Opasteet ja Ulkotilat Ulkotilat Esteetön sisäänkäynti Pysäköinti sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä 2 LI-paikkaa

Lisätiedot

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet. Kari Sormunen Syksy 2014

VALAISTUSTA VALOSTA. Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet. Kari Sormunen Syksy 2014 VALAISTUSTA VALOSTA Fysiikan ja kemian pedagogiikan perusteet Kari Sormunen Syksy 2014 OPPILAIDEN KÄSITYKSIÄ VALOSTA Oppilaat kuvittelevat, että valo etenee katsojan silmästä katsottavaan kohteeseen. Todellisuudessa

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN

TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TOIMINNALLINEN TURVALLINEN YKSILÖLLINEN TEHTY ELÄMÄÄN TEHTY ELÄMÄÄN AINOA KAARI on suunniteltu joustamaan asukkaansa elämän mukana. Se on tilava ja toimiva kaikissa elämäntilanteissa. Kaaren käytännölliset

Lisätiedot

Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen

Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Sisätilat 5 Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta käyttämällä. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Saatavana juuri sinun keittiöösi sopivilla

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen

Lisätiedot

SUOMEN VALON KAUPUNKI

SUOMEN VALON KAUPUNKI SUOMEN VALON KAUPUNKI ANNUKKALARSEN, valaistussuunnittelijaamk Valon kaupunki koordinaattori Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakenne, Liikenne- ja viheralueet Jyväskylä 7.6.2016 Metsä- ja viherpäivät, Laajavuori

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain

Lisätiedot

Valaistuslaskelma jääkiekkokaukalolle, 50 kpl 240W ledlamppuja

Valaistuslaskelma jääkiekkokaukalolle, 50 kpl 240W ledlamppuja lamppuja Partner for Contact: Order No.: Company: Customer No.: Päivämäärä: : Sisällysluettelo Valaistuslaskelma jääkiekkokaukalolle, 50 kpl 240W ledlamppuja Projektin etusivu 1 Sisällysluettelo 2 Luettelo

Lisätiedot

ABB Oy, Harri Liukku 16.9.2013. Harri Liukku, ABB Oy 23.1.2014 Pitäjänmäen tehdashallin valaistusratkaisujen

ABB Oy, Harri Liukku 16.9.2013. Harri Liukku, ABB Oy 23.1.2014 Pitäjänmäen tehdashallin valaistusratkaisujen ABB Oy, Harri Liukku 16.9.2013 Harri Liukku, ABB Oy 23.1.2014 Pitäjänmäen tehdashallin valaistusratkaisujen uudistus Älyä ja energiatehokkuutta kiinteistöihin Energiankäyttö aiheuttaa eniten ympäristökuormitusta

Lisätiedot

MITTAUKSIA. Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset

MITTAUKSIA. Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset MITTAUKSIA Stockmann 4. Krs. koehuoneen mittaukset JOLD Julle Oksanen Oliver Walter Jahtimestaritie 10B 02940 Espoo 17.12.2004 Koevalaistusalueen valaistuksen raportti MITTAUKSET: Koevalaistuksen valaistusrakenteen

Lisätiedot

Mitä ovat näkövammat? Tietoa näkövammoista ja niiden vaikutuksista

Mitä ovat näkövammat? Tietoa näkövammoista ja niiden vaikutuksista Mitä ovat näkövammat? Tietoa näkövammoista ja niiden vaikutuksista 1 SISÄLLYS Kuka on näkövammainen?...3 Millaisia näkövammat ovat?...5 Näöntarkkuus...5 Näkökentän ongelmat...6 Kontrastien erotuskyky...7

Lisätiedot

KIRJASTON VIIHTYVYYS. Tuunataan kirjasto! 18.11.2010. Vapaudenkatu 8 B 3, 40100 Jyväskylä, 0500 898 980, marika@marikakurki.fi, www.marikakurki.

KIRJASTON VIIHTYVYYS. Tuunataan kirjasto! 18.11.2010. Vapaudenkatu 8 B 3, 40100 Jyväskylä, 0500 898 980, marika@marikakurki.fi, www.marikakurki. KIRJASTON VIIHTYVYYS Tuunataan kirjasto! 18.11.2010 Vapaudenkatu 8 B 3, 40100 Jyväskylä, 0500 898 980, marika@marikakurki.fi, www.marikakurki.fi Mitkä seikat vaikuttavat kirjaston viihtyvyyteen ja miten

Lisätiedot

Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin.

Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin. Valaistuksen tulevaisuus Valaistustapojen valinnalla vaikutetaan esteettiseen ilmeeseen, energian kulutukseen ja elinkaari kustannuksiin. Ihmisten tarpeiden tunnistaminen ja kokonaisuuksien suunnittelu

Lisätiedot

2015 VA L O N L Ä H T E E T

2015 VA L O N L Ä H T E E T 2015 VLONLÄHTT 6 VLONLÄHTT Nykyään meillä on L-valonlähteitä, jotka haastavat halogeeni- ja energiansäästölamput valotehokkuuden, värilämpötilan ja värintoiston osalta. 2700K sopii niille, jotka pitävät

Lisätiedot

Universal Design Spot S100 / S102 / S104

Universal Design Spot S100 / S102 / S104 LED-SISÄVALAISIMET Universal Design Spot S100 / S102 / S104 2 Hyvinvointia valolla Harmaa alasvalo nelikulmaisella kehyksellä, S104 Valkoinen alasvalo, S100 / S102 Ulkoinen Ambient-rengas, S104 Yleis-/kohdevalaisimet

Lisätiedot

Työmaavalaistuksen TIETOPAKETTI. mberg.com. Työmaavalaistuksen tietopaketti 1 (16)

Työmaavalaistuksen TIETOPAKETTI. mberg.com. Työmaavalaistuksen tietopaketti 1 (16) Työmaavalaistuksen TIETOPAKETTI mberg.com Työmaavalaistuksen tietopaketti 1 (16) TYÖMAAVALAISTUKSEN VAATIMUKSET Valaistustaso työmailla Oikein toteutettu ja riittävä valaistus takaa hyvät ja turvalliset

Lisätiedot

Kun näkö. heikkenee. Näkövammaisen arkea helpottavia vinkkejä ja neuvoja näkövammaisen kohtaamiseen.

Kun näkö. heikkenee. Näkövammaisen arkea helpottavia vinkkejä ja neuvoja näkövammaisen kohtaamiseen. Kun näkö heikkenee Näkövammaisen arkea helpottavia vinkkejä ja neuvoja näkövammaisen kohtaamiseen. Jokaisen näössä tapahtuu muutoksia vuosien varrella. Osa silmäsairauksista ei aiheuta minkäänlaisia oireita.

Lisätiedot

Näkövammarekisterin vuosikirjan 2015 kuvat

Näkövammarekisterin vuosikirjan 2015 kuvat Näkövammarekisterin vuosikirjan 2015 kuvat Matti Ojamo, VTM, tutkimuspäällikkö Kuvia voi vapaasti käyttää, kun mainitsee lähteeksi THL-Näkövammarekisteri, Vuosikirja 2015 Kuvio 1. Vammautumisprosessi ja

Lisätiedot

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä Sisältö ratkaisee Philipsin LED-lasispottilamppu on täydellinen korvike

Lisätiedot

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13

LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13 LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI Kuvauksen suorittaja Tr-Lämpökuvaus Oy Gsm. 040-861 7001 Osoite Postitoimipaikka Krämertintie 31 D 006 Helsinki TilaajaJukka Hillo c/o As Oy Iirisranta OsoiteIirislahdentie 42 asunto

Lisätiedot

KODIN SISÄVALAISIMET

KODIN SISÄVALAISIMET KODIN SISÄVALAISIMET AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti LEDja energiansäästölampuille. Mallistossa on asuntovalaisimet

Lisätiedot

VIHJE! VALITSE KOTIISI. LED-faktoja. tyylikäs LED-valaistus

VIHJE! VALITSE KOTIISI. LED-faktoja. tyylikäs LED-valaistus VALITSE KOTIISI tyylikäs LED-valaistus LED-valaisimet voidaan upottaa pieneenkin tilaan, koska ne kehittävät erittäin vähän lämpöä ja ovat kooltaan pieniä. VIHJE! Valaistussuunnittelijamme kertoo LED-valaistuksesta

Lisätiedot

Esimerkki. Lighting calculation. Today: 63 x HPS 400W (PW 480W) -> total PW= 30,2 kw.

Esimerkki. Lighting calculation. Today: 63 x HPS 400W (PW 480W) -> total PW= 30,2 kw. Esimerkki Lighting calculation Today: 63 x HPS 400W (PW 480W) -> total PW= 30,2 kw. Solljus installation: 44 x Solljus Zenith 35W (PW 34W) -> total PW = 5kW. Kontaktperson: Ordernr.: Firma: Kundnr.: Päivämäärä:

Lisätiedot

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja

Lisätiedot

LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104

LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104 LED-SISÄVALAISIMET Universal Design Spot S100 / S102 / S104 2 Hyvinvointia valolla Harmaa alasvalo nelikulmaisella kehyksellä, S104 Valkoinen alasvalo, S100 / S102 Ulkoinen Ambient-rengas, S104 Yleis-/kohdevalaisimet

Lisätiedot

Led 0902 & led 0905. Led 17. Led 18. tehontarve: 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20. 2 m johto pikaliittimellä

Led 0902 & led 0905. Led 17. Led 18. tehontarve: 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20. 2 m johto pikaliittimellä Valaisimet Led 0902 & led 0905 tehontarve: 2,5W, 9 x LED valovirta: 170 lm valonsävy: 4000 K kromi, matta kromi IP20 2 m johto pikaliittimellä mitat: 125 * 90 * 30 mm 86LD0902 LED-0902 KROMI, 170 lm/2,5w

Lisätiedot