Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt nuoriso- ja liikuntasihteerin tehtäväkuvauksen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta on kokouksessaan 18.10.2007 136 päättänyt nuoriso- ja liikuntasihteerin tehtäväkuvauksen."

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta NUORISOSIHTEERI TUULA LUKKARILAN IRTISANOMINEN 133/02/020/2007 SIVLK 170 Siikajoen kunnanhallitus on päättänyt mm., että nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävät yhdistetään uudeksi vapaa-aikasihteerin tehtäväksi. Tehtävään siirretään hakumenettelyn perusteella jompikumpi nykyisistä po. toimien työntekijöistä. Kunnanhallitus antaa tämän järjestelyn käytännön toimenpiteet sivistyslautakunnan toteutettavaksi. Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt nuoriso- ja liikuntasihteerin tehtäväkuvauksen. Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt, että nuoriso- ja liikuntasihteerin toimeen siirretään alkaen Marko Äijälä. Työsopimuslain 3 :n mukaan työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellista, tuotannollista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin 4 :ssä säädetyllä tavalla. TSL 4 :n 1 momentin mukaan työntekijälle on tarjottava ensisijaisesti hänen työsopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole, työntekijälle on tarjottava muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. TSL 4 :n 2 momentin mukaan työnantajan on järjestettävä työntekijälle sellaista uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, jota voidaan molempien sopijapuolten kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena. Ennen kuin työnantaja irtisanoo työntekijöitä taloudellisista ja tuotannollisista syistä, työnantajan on suoritettava selvittelymenettely. Selvittelymenettelyssä työantajan on neuvoteltava irtisanomisen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Neuvottelujen yhteydessä on selvitettävä, voidaanko työntekijä kohtuudella sijoittaa kunnan muihin töihin tai voidaanko työntekijälle järjestää työnantajan tarpeisiin soveltuvaa koulutusta tarjolla oleviin uusiin tehtäviin. Luottamusmiehellä on oikeus osallistua selvittelyyn.

2 Stj:n ehdotus: Sivistyslautakunta päättää käynnistää nuorisosihteeri Tuula Lukkarilan kanssa selvittelymenettelyn alkaen tapahtuvan irtisanomisen johdosta. Irtisanomisen syy: Nuorisosihteerin tehtävien uudelleenjärjestely ja nuorisosihteerin toimen päättyminen tuotannollisista syistä. Päätös: SIVLK 28 Hyväksyttiin. Nuorisosihteeri Tuula Lukkarilan kanssa on käyty yt-neuvottelu Paikalla ovat olleet kunnanjohtaja Kaisu Tuomi, nuorisosihteeri Tuula Lukkarila, liikuntasihteeri Marko Äijälä, Eila Leskelä (JHL) ja Anita Mäki (Jyty) pääluottamusmiehinä. Edelleen nuorisosihteeri Tuula Lukkarilan kanssa on käyty selvitysmenettelyyn liittyvä neuvottelu Paikalla olivat sivistystoimenjohtaja Tero Varis, Tuula Lukkarila ja Anita Mäki (Jyty). Selvitysmenettelyssä käytiin läpi niitä toimintaperiaatteita, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työntekijän oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai koulutukseen sekä hänen työllistymistään. Neuvoteltiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä tapahtuvan irtisanomisen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Todettiin, että Tuula Lukkarilaa ei voida kohtuudella sijoittaa kunnan muihin töihin, eikä hänelle voida järjestää työnantajan tarpeisiin soveltuvaa koulutusta, koska tarjolla ei ole sellaisia uusia tehtäviä. Keskusteltiin mahdollisuudesta toimia kansalaisopiston liikunnan tuntiopettajana. Todettiin, ettei Tuula Lukkarilalla ole opettajankelpoisuutta. Todettiin, ettei kunnalla ole tarjota eikä lähiaikoina ole tiedossa muitakaan avautuvia, sopivia ja koulutusta vastaavia työpaikkoja. Tuula Lukkarilan irtisanomisaika on ns.vanhana työntekijänä 6 kuukautta. Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi. Irtisanomisen perusteena ovat tuotannolliset syyt. Nuorisosihteerin tehtävät on päätetty yhdistää uuteen nuoriso- ja liikuntasihteerin tehtäviin, johon on valittu liikuntasihteeri. Samalla myös liikuntasihteerin toimi päättyy. Järjestelyt astuvat voimaan Tuula Lukkarilan irtisanomisajan päätyttyä. Selvitysmenettelyssä tuli esille myös kunnan tiedotusvelvollisuus työvoimatoimistolle irtisanomisesta sekä myöhemmin avautuvista sopivista työpaikoista. Tuotannollisena syynä pidetään nuorisosihteerin toimen päättymistä.

3 Toimi päättyy irtisanomisajan päättyessä. Stj:n ehdotus: Sivistyslautakunta päättää irtisanoa nuorisosihteeri Tuula Lukkarilan alkaen. Irtisanomisaika alkaa tämän päätöksen tiedoksisaannista. Irtisanomisen syynä tuotannolliset syyt ja perusteena nuorisosihteerin toimen päättyminen. Päätös: Marko Turpeenoja esitti, että irtisanomista ei suoriteta, koska ei ole esitetty selvitystä siitä, miten nuorisoasiat jatkossa hoidetaan. Aila Oikarinen kannatti Marko Turpeenojan esitystä. Päätettyään keskustelun asiasta puheenjohtaja totesi, että oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava esitys, jota oli kannatettu ja asiasta oli äänestettävä. Päätettiin suorittaa avoin nimenhuutoäänestys aakkosjärjestyksessä siten, että puheenjohtaja äänestää viimeiseksi. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Turpeenojan ehdotusta äänestävät EI. Hyväksyttiin yksimielisesti äänestysjärjestys ja -menettely. Suoritetussa äänestyksessä annettiin yhteensä 9 ääntä. JAA äänesti kuusi (6) jäsentä ja EI kaksi (2) jäsentä, yksi (1) tyhjä, poissa kaksi (2). Puheenjohtaja julisti äänestyksen tulokseksi tulleen esittelijän ehdotuksen eli sivistyslautakunta päättää irtisanoa nuorisosihteeri Tuula Lukkarilan alkaen. Irtisanomisaika alkaa tämän päätöksen tiedoksisaannista. Irtisanomisen syynä tuotannolliset syyt ja perusteena nuorisosihteerin toimen päättyminen. Marko Turpeenoja ja Aila Oikarinen jättivät eriävän mielipiteen asiasta. "Esitän eriävän mielipiteen Tuula Lukkarilan irtisanomisasiassa, koska hänen työtään korvaavia toimia ei ole suunniteltu." SIVLK 47 OIKAISUVAATIMUS; TUULA LUKKARILA Tuula Lukkarila on saapuneella kirjeellään tehnyt oikaisuvaatimuksen: " Haen oikaisua Siikajoen sivistyslautakunnan te kemään päätökseen 28, jonka perusteella minut on pää tetty irtisanoa nuorisosihteerin toimesta alkaen. Ir tisanomisen syynä ovat tuotannolliset syyt ja perusteena nuorisosihteerin toimen päättyminen. Perusteet Irtisanomiseni on laiton ja epätarkoituksenmukainen.

4 Työsopimuslain 7 luvun 3 :ssä säädetään taloudellisista ja tuotannollisista irtisanomisperusteista seuraavasti. Työnan taja saa irtisanoa työsopimuksen, kun tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uu delleenjärjestelyistä johtuvista sysitä vähentynyt olennaises ti ja pysyvästi. Perusteita irtisanomiselle ei ainakaan ole sil loin kun töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut tosi asiallista vähentymistä. Mitään perusteluja työn vähentymiselle ei ole. Päinvastoin nuorisotyön määrä on lisääntynyt. Ruukin ja Siikajoen kun tien yhdistyminen on tuonut lisää haasteita nuorisotyöhön samoin uusi voimaan tullut nuorisolaki. Lapsi ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma on kunnissa laadittavana ja sen tulee sisältää nuorisolain mukaisesti ta voitteet alle 29-vuotiaiden kasvu- ja elinolojen parantami seksi. Ohjel man toteuttaminen vaatii tekijänsä. Haasteita ja työsarkaa on valtavasti. Mitään suunnitelmaa nuorisotyön uudelleenorganisoimisesta ei ole esitetty. Nuo riso- ja liikuntasihteeri ei voi yksin työtaakkaa hoitaa. Irtisanomispäätös on kumottava ja irtisanomiseni perutta va." Siikajoen kunnan ja Ruukin kunnan kuntaliitos tuli voimaan Uuden Siikajoen kunnanvaltuusto on päättänyt uuden kunnan virat, toimet ja hen kilöstöor ganisaatio-toimet. Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä kun nan hallituksen esitykseen mm., että vapaa-aikatoimi -koh dassa, nuoriso työntekijän muutetaan nuorisosihteerin toi meksi. Uudessa Siikajoen kunnassa on myös liikuntasihteerin toi mi, jos sa toi mii entisen Ruukin kunnan liikuntasihteeri. Kunnanhallitus on käsitellyt toimistotiimin tehtävämuutoksia ja henkilöresursseja. Kunnanhallitus on an tanut tehtäväksi vä hentää toimistotiimin henkilöstöä teh tä vien uudelleenjärjes telyillä. Nuoriso- ja liikuntatoimesta tuli vähentää 1 htv. Henkilöstön vähentämisen perusteet on jo aiemmin käyty läpi sekä kunnanhallituksessa että yt-ryhmän kokouksissa. Henkilöstömitoituksen taustalla on myös kunnan toiminnan ja ta louden tasapainottamistavoite valtuuston hyväksymällä taval la. Sen mukaan vanhojen kuntien n. 2,2 miljoonan eu ron suuruinen tappio on katettava 5 vuoden aikana. Henki lös tö menot suurimpana yksittäisenä kustannuseränä ovat tässä mie lessä erityisen huomion kohteena. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle mm., että nuoriso- ja liikuntasihteerin tehtävät yhdistetään uudeksi vapaa-aika sihteerin tehtäväksi. Tehtävään siirretään hakumenettelyn perusteella jompikumpi nykyisistä po. toimien työntekijöistä. Kunnanhallitus

5 antoi tämän järjestelyn käytännön toimenpi teet sivis tyslau takunnan toteutettavaksi. Kunnanhallituksessa keskustelun kuluessa Päivi Eskola eh dotti, että yhtään irtisanomista ei toteuteta. Tätä esitystä ei kan natettu. Kunnanhallitus päätti hyväksyä kunnanjohtajan eh dotuksen. Kunnanhalli tus perustelee em. henkilöjärjeste lyjä taloudellisin perustein erityisesti syntyneiden alijäämien kat tamisvelvoit teilla. Pää tös annettiin tiedoksi valtuustolle. Valtuustossa kunnanhallituksen esitys merkittiin tiedoksi. Sivistyslautakunta, pannakseen täytäntöön kunnanhalli tuksen päätök sen, hyväksyi kokouksessaan nuoriso- ja liikunta sihteerin tehtäväkuvauksen. Tähän uu teen toimeen yhdistettiin aikaisemmat nuorisosihteerin ja lii kuntasihteerin toimenkuvat. Toimi käsittää siis myös nuori solain kunnalle asettamat 2006 velvoitteet ja niistä johtuvat valmistelutehtä vät. Samoin lapsija nuorisopolitiikan kehit tämisohjelman laatiminen ja siihen liittyvä toiminta kuuluvat nuoriso- ja lii kuntasihteerille. Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt, että nuoriso- ja liikuntasihteerin toimeen siirre tään alkaen Marko Äijälä, joka on toimeen myös suos tunut. Stj:n ehdotus: Sivistyslautakunta päättää hylätä nuorisosihteeri Tuula Luk karilan oikaisuvaatimuksen Perustelut: Sivistyslautakunnan päätös ei ole syntynyt väärässä järjes tyksessä eikä sivistyslautakunta ole ylittänyt toimivaltaansa. Irtisanomismenettelyssä on noudatettu työsopimuslakia ja kunnallista virka- ja työehtosopimusta. Päätös ei ole muu toin kaan lainvastainen. Irtisanominen on perustunut työsopimuslakiin. Kunnan ta louden tasapainottamiseen ja alijäämien kattamiseen johtu vista syistä, kunnanhallitus velvoitti sivistyslautakunnan käy tännön toimenpiteisiin henkilöstömenojen pienentämiseksi. Taloudellisista syistä johtuen sivistyslautakunta ryhtyi toi min nan uudel leen jär jes te lyi hin ja päätti vapaa-aikatoimen osal ta yhdistää kaksi tointa: nuorisosihteerin ja liikuntasih teerin toimen. Koska nuoriso- ja liikuntasihteeriksi valittiin toinen työntekijä, oli Tuula Lukkarila irtisanottava tuotannol lisista syistä. Sekä nuorisosihteerin toimi ja liikuntasihteerin toimi oli pää tet ty lo pet taa ja tehtävät liittää uuteen nuoriso- ja lii kun ta sih teerin toimeen. Kysymyksessä on tehtävien uu delleen jär jestely. Teh tä vien uu del leen jär jes tely mer kit see eri laista ta paa tuot taa

6 nuori so pal velut Sii ka joen kunnassa. Hallinnollisen työn osuus vähenee. Tämä on huo mioitu uu den nuori so- ja lii kunta sih teerin tehtä vänku vauk sessa. Nuo ri sotyön sisältö muuttuu ja pai nottuu erilailla kuin aikai sem min. Toi misto työn osuus vä henee. Tuu la Luk ka ri lan irti sa no mista ei ole pi det tä vä myös kään epä tar koi tuk senmu kai se na. Päätös: Hyväksyttiin.

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02.

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02. Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015 Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013 Kh 09.02.2015 52 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh. 02 761

Lisätiedot

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten.

Vs. stj:n esitys: Lautakunta käy lähetekeskustelun Sivistystoimen strategian toimeenpanon suunnittelua varten. Sivistyslautakunta 22 26.02.2015 Sivistyslautakunta 52 28.04.2015 Sivistyslautakunta 66 28.05.2015 Sivistyslautakunta 78 27.08.2015 Sivistystoimen strategian toimeenpano 3356/01.017/2014 SIVLK 22 Siikajoen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 26.2.2013 28 kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä. Sivistyslautakunta 33 05.03.2013 Kunnanhallitus 94 11.03.2013 Valtuusto 58 27.03.2013 Kunnanhallitus 373 11.11.2013 Valtuusto 143 11.12.2013 Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminta 1449/45.451/2009

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010) Pöytäkirja 11/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 28.09.2016 Aika 28.09.2016 klo 14:37-16:11 Paikka Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Sivistyslautakunta 41 26.03.2013 Kunnanhallitus 136 08.04.2013 Sivistyslautakunta 52 15.04.2013 Kunnanhallitus 143 16.04.2013 Valtuusto 67 24.04.2013 Ruukin koulukeskuksen tilaohjelma 1449/45/451/2009

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia

Ajankohtaisia oikeustapauksia Ajankohtaisia oikeustapauksia HED-neuvottelupäivät 10. - 11.3.2014 Työsuhdelakimies Tiina Savikko Insinööriliitto IL ry TT 2013-150 Perhevapaalta palaaminen A oli työskennellyt myyntiassistenttina ennen

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.

Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10. Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula

Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän. kun työvoiman tarve muuttuu. AA Katriina Vierula YT-asiat käytännössä Mitä jokaisen työnantajan ja työntekijän tulee tietää, tää kun työvoiman tarve muuttuu AA Katriina Vierula Ai Asianajotoimisto i i Pl Peltonen LMR Oy 24.11.2015 YTL soveltamisala 1

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Valmistelija: sivistysjohtaja p. 044 4598 250

Valmistelija: sivistysjohtaja p. 044 4598 250 Sivistyslautakunta 13 19.03.2014 Sivistyslautakunta 25 16.04.2014 KESKUSKOULUN APULAISREHTORIN NIMEÄMINEN SIVLTK 13 Saarijärven kaupungin käytännön mukaisesti apulaisrehtorien/apulaisjohtajan tehtävään

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh Kunnanhallitus 268 04.11.2014 Kunnanvaltuusto 55 10.11.2014 Kiinteistöveron veroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 263/02.03.02/2014 Khall 04.11.2014 268 Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen

Lisätiedot

Ruokapalvelun rakennemuutos

Ruokapalvelun rakennemuutos Valtuusto 43 23.05.2016 Ruokapalvelun rakennemuutos 700/00.01.02/2016 Valt 43 Khall 04.04.2016 104 Osana kunnan talouden tasapainotusohjelmaa selvitetään valmistuskeittiöiden verkko. Tasapainotusohjelmassa

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2013 1 Yhteistyötoimikunta 28.08.2013 Aika 28.08.2013 klo12:05-13:50 Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu Käsitellyt

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa Kunnanhallitus 194 09.06.2008 Kunnanhallitus 269 25.08.2008 Kunnanhallitus 309 22.09.2008 Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa 1/03/05/2006 Khall 194 Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan 8.12. lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu. Sivistyslautakunta 95 08.12.2014 Kunnanhallitus 248 15.12.2014 Otto-oikeuden käyttäminen / Urajärven koulun sisäilma-asiat SLTK 95 8.12.2014 Urajärven koulun sisäilmaongelmat ovat puhuttaneet syys lu ku

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 12. Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 12. Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 12 Elämänlaatujaosto AIKA 12.04.2012 klo 17:00-18:25 PAIKKA Kaupungintalon kokoustilat, kokoushuone KH KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Maakuntajohtajan virka

Maakuntajohtajan virka Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 76 Sosiaalilautakunta 02.11.2015 AIKA 02.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA PELKOSENNIEMEN KUNNANVIRASTO, VALTUUSTOSALI KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää nimetä työnantajan edustajaksi yhteistoimintaneuvotteluihin

Kunnanhallitus päättää nimetä työnantajan edustajaksi yhteistoimintaneuvotteluihin Kunnanhallitus 109 19.02.2007 Kunnanhallitus 287 07.05.2007 Siikajoki-jaosto 21 24.05.2007 Kunnanhallitus 372 11.06.2007 HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 133/02/020/2007 KHALL 109 Ruukin ja Siikajoen kuntien yhdistyessä

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN TOIMEN TÄYTTÄMINEN

MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN TOIMEN TÄYTTÄMINEN Sosiaalilautakunta 45 20.09.2016 Kunnanhallitus 181 03.10.2016 Kunnanvaltuusto 56 16.11.2016 Kunnanhallitus 238 28.11.2016 Kunnanhallitus 255 13.12.2016 Kunnanhallitus 265 19.12.2016 MÄÄRÄAIKAISEN TYÖLLISYYSKOORDINAATTORIN

Lisätiedot

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Kunnanhallitus 172 20.08.2013 Kunnanhallitus 37 05.03.2014 LAUSUNTO TOMMI KÄRKKÄISEN TEKEMÄÄN KUNNALLISVALITUKSEEN HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE KHALL 20.08.2013 172 Kunnanhallitus teki päätöksensä kokouksessaan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 15.12.2014 TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 Kaupunginhallitus päätti 16.9.2014. että Oriveden kaupunki aloittaa ko ko hen ki lö kun

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE OIKEUDESTA KOULUKULJETUKSEEN MOLEMPIEN VANHEMPIEN OSOITTEESTA

VALTUUSTOALOITE OIKEUDESTA KOULUKULJETUKSEEN MOLEMPIEN VANHEMPIEN OSOITTEESTA Koulutuslautakunta 69 27.08.2014 Koulutuslautakunta 77 22.09.2016 VALTUUSTOALOITE OIKEUDESTA KOULUKULJETUKSEEN MOLEMPIEN VANHEMPIEN OSOITTEESTA 717/08.01.01/2014 KV 26.08.2013 78 Perussuomalaisten valtuustoryhmän

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu.

Nyt voimassa oleva jätteenkuljetussopimus on irtisanottu päättymään 31.12.2011 ja jätteenkuljetukset on kilpailutettu. Tekninen lautakunta 53 13.10.2011 Jätemaksutaksan hyväksyminen 1.1.2012 alkaen 428/32.321/2011 Tekn.ltk 53 Nykyisin voimassa olevan jätelain 28 :n mukaan kunnalla on oikeus kan taa jär jes tä mäs tään

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely

Lisätiedot

Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä 1.8.2014

Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä 1.8.2014 Kunnanhallitus 79 31.03.2014 Päivähoidon henkilöstösuunnittelutyöryhmän esitys henkilöstöstä 1.8.2014 Khall 79 31.3.2014 Kunnanhallitukselle on toimitettu seuraavasisätöinen suunnitelma päivähoidon henkilöstöstä:

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 61. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 1229/2015 00.01.03 61 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle valituksesta, joka koskee asiakaspalvelujen yhdistämistä ja vakanssien siirtämistä teknisen

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 2/ 2012 7.3.2012 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) Aika Tiistai 7.3.2012 klo 9.05 9.30 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Eija Nurminen puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu Hyttinen Riitta

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2016 176 Sivistyslautakunta Aika 07.12.2016 klo 15:00-15:35 Paikka Kalajoen kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 86 Merenojan yhtenäiskoulun

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1. 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Tarkastuslautakunta Aika 13.02.2014 klo 13:00-16:15 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 1 Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3 2 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely

Yhteistoimintamenettely Yhteistoimintamenettely Muutosturva Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Säännökset - YT-laissa - Työsopimuslaissa - Työttömyysturvalaissa - Laissa

Lisätiedot

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen. Kunnanhallitus 54 24.02.2014 Kunnanhallitus 75 07.04.2014 Kunnanvaltuusto 10 16.04.2014 Kunnanhallitus 98 28.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 07.05.2014 LUNASTUSVUOKRASOPIMUS KHALL 54 Ristijärven kunta on neuvotellut

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 25 08.03.2016 Koulutuslautakunta 31 12.04.2016 Koulukuljetusohjeet 160/12.02.03/2016 Koulutuslautakunta 08.03.2016 25 Talouspäällikkö Timo Saario Perusopetuslaki määrittelee kriteerit,

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot