EGONOMI. Iikan. valtakaudet. Kolme vuotta on pitkä aika ainejärjestön hallituksessa. Mitä on tapahtunut ja miltä tuntuu vallan vaihtuessa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EGONOMI. Iikan. valtakaudet. Kolme vuotta on pitkä aika ainejärjestön hallituksessa. Mitä on tapahtunut ja miltä tuntuu vallan vaihtuessa?"

Transkriptio

1 Oulun vuodenajat valokuvissamme! Sherlock John Holmes D3 ja kadonnut ohjain 4/2009 numero EGONOMI Iikan valtakaudet Kolme vuotta on pitkä aika ainejärjestön hallituksessa. Mitä on tapahtunut ja miltä tuntuu vallan vaihtuessa?

2 Jatkuva pyrkimys paremmaksi. Accenture on Suomen paras työpaikka. Jo kolmatta kertaa Accenture. All rights reserved. PääToIMITTAJALTA AUrINKoIsIA PÄIVIÄ FINANssILLA Another sunny day, I met you up in the garden You were digging plants, I dug you, beg your pardon... Arkea sellaiselle kuin Tiger. Belle & Sebastian rallattelee ipodillani aurinkoisesta päivästä juostessani kaameassa räntäsateessa kohti bussipysäkkiä. Sydän takoo rinnasta ulos ja keuhkot yrittävät pysyä jalkojen tahdissa; seuraavalla bussilla myöhästyisin PPOTTY ry:n kokouksesta, joka liittyy ensi vuoden toimenkuvaani ainejärjestömme koulutuspoliittisena vastaavana. Finanssin hallitus vaihtuu virallisesti vasta vuoden vaihteessa, mutta perehdytys ja työ ovat jo alkaneet. Vanhan hallituksen perintö ei saa valua hukkaan vaan toiminnan on jatkuttava jouhevasti. Tänä vuonna suurimman perinnön ainejärjestöllemme jättää puheenjohtajamme Iikka Meriläinen, joka on toiminut Finanssin hallituksessa jo kolme vuotta. Kolmessa viime vuodessa on tapahtunut paljon. Finanssin toiminnasta on tullut huomattavasti laajempaa. Suurimpana syynä tähän lienee tiedekuntamme sisäänottomäärien kasvu, mutta toiminnan avoimuuden tuomaa lisäaktiivisuutta ei voi kyllin korostaa. Erään oululaisen yrityksen edustaja totesikin: Finanssista on tullut varteenotettava yhteistyökumppani ja tuettava, koska nykyään toiminta on edustavaa, eivätkä toiminta-avustukset päädy vain pienen porukan nautittavaksi. Mieluisat muutokset näkyivät selvästi myös ainejärjestömme sääntömääräisessä syyskokouksessa, jossa 22 hakijasta uutta hallitusta oli valitsemassa noin sata Finanssin jäsentä. Viime vuonna samat luvut olivat 14 ja noin 70. Myös yliopistotasolla meidän finanssilaisten osakkeet ovat kovassa nousussa: taloustieteilijöiden vaaliliitto tuplasi paikkamääränsä edustajistossa. Kahden seuraavan vuoden ajan meitä varaedaattoreineen edustavat Lauri Tervo sekä Jaakko Laitakari, josta tuli myös koko Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) puheenjohtaja. Iikka Meriläisen järjestöura jatkuu puolestaan OYY:n hallituksen jäsenenä. Itse OYY:ssä asiat eivät ole läheskään yhtä hyvällä tolalla. Uuteen kahdeksanhenkiseen hallitukseen oli ehdolla vain yhdeksän hakijaa. Myös edustajiston edustavuus on retuperällä: vaalien äänestysprosentiksi jäi surkeat 21,9. Finanssin tilanteeseen ei siis voi olla kuin tyytyväinen. Ainejärjestömme on aktivoitunut aikana, jolloin valtaosaa yliopistomme opiskelijoista ei tunnu kiinnostavan tippaakaan. Suurin vastuu tämän positiivisen trendin säilyttämisestä lepää uusien toimijoiden harteilla. Se vastuu on kannettava myös päivinä, jotka eivät ole aurinkoa nähneetkään. Santtu-Matti Korkalo Päätoimittaja Finanssi ry Jos haluat työn, jonka monet mahdollisuudet ja haasteet antavat sinulle tilaisuuden tehdä merkityksellisiä asioita joka päivä, tule Accenturelle. Kehität kykyjäsi ja kasvat ammatillisesti työskentelemällä yhdessä lahjakkaiden kollegojen kanssa. Opit vertaistaan vailla olevasta kokemuksesta, samalla kun autat asiakkaitamme huippusuoriutujiksi. Työskentelet yrityksessä, joka on valittu Suomen parhaaksi työpaikaksi jo kolmena vuonna peräkkäin. Jos haluat tämän olevan arkeasi, Accenture on paikkasi. Tutustu meihin accenture.fi/tyopaikat EGoNoMI 4/ vuosikerta Julkaisija: Finanssi ry Päätoimittaja: Santtu-Matti Korkalo Muut kirjoittajat: Anssi Kiviniemi, Antti Raita, Elina Rosenlund, Erja-Liisa Lappalainen, Iikka Meriläinen, Jiri Majanen, Kimmo Alajoutsijärvi, Lauri Tervo, Miika Huikari, Outi Rajaniemi, Thystere Bangue-Tandet, Ville Hooli, Ville Suutari Kansikuva: Juha Päällysaho Taittaja: Santtu-Matti Korkalo Paino: Multiprint Oy, Oulu Painosmäärä: 150 kpl Egonomi verkossa: Erityiskiitokset: Simo Rajaniemi, Juha Päällysaho Finanssi ry Taloustieteiden tiedekunta PL 4600, Oulun yliopisto puh. (08)

3 egonomi 4/2009 sisältö HEHäN ovat KUIN......KAKSI MARJAA! 07 Kyllin Hyvvää! Olethan jo ilmoittautunut Kylteripäiville? Päätoimittajalta Kaksi marjaa NESU-konferenssi Tampereella What happens in conference, stays in conference, mutta kyllä jotain voi paljastaa. Kylterin Via Dolorosa Kuinka nopeasti käy matka Rukalta Pattayan lämpöön? Mitä tapahtui Finanssin kuuluisalla Rukan reissulla? Muistinvirkistykseksi! Sherlock John Holmes ja kadonnut ohjain Kuka? Miksi? Milloin? Mikä ajoi tähän rikolliseen tekoon motiivi? Iikan valtakaudet Iikka Meriläinen on toiminut Finanssi ry:n hallituksessa kolme vuotta, joista kaksi puheenjohtajana. Mitä kaikkea kolmen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua? Millaisen perinnön Iikka jättää Finanssille? oulu valokuvina Ainolanpuisto nyt näyttää joka syksy samalta ja se on ehdottomasti paras osa Oulua!, sanoo eräs kuvaaja. Millaisia näkemyksiä muilla finanssilaisilla on Oulusta valokuvien muodossa? Edaattorin ääni opiskelijan ääni Ellu: hallitus 2009 Miika på bordet Erittäin vakavasti puhuen Finanssin XVIII vuosijuhlat DUFF Sherlock John Holmes ja D3 AIESEC Seminar kannessa Iikka Meriläisen kaksi kautta Finanssi ry:n hallituksen puheenjohtajana lähestyvät päätöstään. On siis aika hengähtää ennen uusia haasteita. Valta vaihtuu virallisesti vasta vuodenvaihteessa, mutta todellisuudessa viimeiset työt tehdään ennen joululomille siirryttäessä. Se laittaa miettiliääksi. KUVAT: JUHA PÄÄLLYSAHO Anssi Kiviniemi, toisen vuoden markkinoinnin opiskelija Ivalosta. Mikko Merilä, pahemman luokan sählyääliö Sad Lake Citystä eli Utajärveltä. Antti Nuotio, toisen vuoden jonkin pääaineen opiskelija Porista. Joe Son, mm. elokuvasta Bad Blood aka Viper 2. Tony Swift, näytellyt mm. sarjassa Deadwood. Rupert Grint, aka Ron Wesley Harry Potter -elokuvissa. Jussi Niemi, kansantaloustieteen fuksi ja tuleva päätoimittaja. Wolverine, X-mensarjakuvista, -elokuvista ja -pelisarjasta.

4 KYLLIN HYVVää! KYPÄ YNNÄ MUUTA KYLTERIPÄIVÄT Helsingissä! Perinteiset asiantuntijapuheenvuorot ja uratarinat kansainvälistyvät. Lisätietoja ja ilmoittautumiset osoitteessa suomen suurin kylteritapahtuma, SEFEn järjestämä Kylteripäivät eli tuttavallisemmin KyPä järjestetään seuraavan kerran Helsingissä. Viime vuonna meitä oli paikalla noin 450 osallistujaa kaikista kylteriyhteisöistä ja tapahtuma onnistui palautteen perusteella aivan erinomaisesti! Mikäli et ole vielä ilmoittautunut, niin mene kipin kapin osoitteeseen josta löytyy linkki ilmoittautumiseen. Vaihtoehtoisesti voit suunnata suoraan kyltereiden uudistuneille sivuille, joilta löytyy ilmoittautumisen lisäksi ajankohtaista tietoa eduistasi SEFEn opiskelijajäsenenä. Tänä vuonna Kylteripäivien asiantuntijapuheenvuorojen aiheena ovat kansainvälisyys ja kansainvälinen kauppa, pääpuhujiksi ovat varmistuneet Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja L Oréal Finlandin toimitusjohtaja Johan Berg. Lisäksi luvassa on uratarinoita yritysmaailman huipulta ja illallisbuffet jatkoineen sekä tietysti seuraavan päivän sillis. Puheenjohtajamme Iikka Meriläinen teki kesän aikana SEFElle vastavalmistuneiden lähtökyselyn, ts. palautetta ekonomikoulutuksesta -kyselyn, joka lähetettiin kaikille vuoden 2008 aikana KTM tai KTK-tutkinnon saavuttaneille. Raportista selvisi muun muassa tyytyväisyys opintoihin, työllistyminen ja keskimääräinen palkkaus. Hyvin/melko hyvin koulutusta vastaaviin tehtäviin työssä olevista oli päässyt 77 % niin valtakunnallisesti kuin Oulun yliopistosta valmistumalla, ja tyytyväisyys koulutuksen antamiin valmiuksiin työelämässä toimimiseen oli kouluarvosana-asteikolla kahdeksikon tuntumassa. Erityisen hyvää Oulusta valmistuneiden mielestä oli saatujen perusvalmiuksien ja opintojen monipuolisuuden lisäksi ilmapiiri/yhteishenki. Hyvä juttu ja pidetään tästä kiinni jatkossakin! Pro gradu -tutkielman tekoon Oulun yliopistosta valmistunut käytti noin 13 kuukautta, josta nettoaikaa 5 kk (valtakunnallinen ka. 14,7 kk, netto 5,1 kk). Entäpä sitten työllistyminen ja palkka? Vakituiseen tai määräaikaiseen kokopäivätyöhön työllistyi koko maassa noin 70 % valmistuneista määräaikaisten osuuden ollessa yliopistossamme hieman suurempi. Työtä hakeviksi itsensä määritteli 18 % vastanneista, yleisimmät syyt tähän olivat ei ole vielä hakenut ja oman alueen työtilanne. Tärkeimpinä syinä työpaikan saamiseen koettiin suhteet tai työskentely opintojen aikana samassa organisaatiossa. Yhdelletoista prosentille tarjottiin suoraan työtä. Mediaanipalkka Oulun yliopistosta valmistuneelle oli 2650 kuukaudessa, koko maan mediaanin ollessa Molemmat kasvoivat edellisestä vuodesta, ja naisten mediaanipalkka ohitti ensimmäistä kertaa miesten vastaavan (miehet 2500, naiset 2900 / kk). Lisää tietoja raportista, kylteripäivistä tai muista eduistasi saat tuttuun tapaan allekirjoittaneelta. Huolia, murheita ja turhia toiveita saa myös aina esittää nykäise vaikka hihasta yliopistolla, soita tai laita mailia. Hyvää joulunodotusta toivottaa, Kylteriyhdyshenkilösi antti Raita

5 Ylistys Weboodille Opiskelijan ääni Vaalit ovat takana, ja äänestysprosentti laski 21,9 prosenttiin. En puhu Finanssin syyskokouksesta, joka päinvastoin oli oikeasti hyvä esimerkki demokratian toteutumisesta. Sen sijaan kyseessä ovat aivan liian vähän keskustelua ja huomiota herättäneet edustajistovaalit. Haluan antaa suuren kiitoksen äänestäjille sekä niille ihmisille, jotka tekivät vaalityötä kanssani. On hieno huomata, että meissä taloustieteilijöissä on opiskelijoita, jotka haluavat vaikuttaa. Taloustieteilijöiden vaaliliitto saavutti hienon voiton tuplaten paikkamääränsä. Emme myöskään jääneet kauaksi kolmannesta edustajistopaikasta. Onpahan sitten tavoiteltavaa ensi kerralle. Uusi edustajisto on kokoontunut kaksi kertaa ja valinnut muun muassa uuden hallituksen ja puheenjohtajan ylioppilaskunnalle. Taloustieteilijöiden vaaliliitto sai jättipotin ylioppilaskunnan johtopaikkoja jaettaessa. Jaakko Laitakari valittiin OYY:n puheenjohtajaksi ja Iikka Meriläinen OYY:n hallitukseen. Tämä tarkoittaa taloustieteilijöiden vaikutusmahdollisuuksien huomattavaa kasvua ylioppilaskunnassa. Vuoden viimeisessä kokouksessa , tehtiin ensi vuoden kannalta erittäin tärkeitä päätöksiä. Esityslistalla komeilivat toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen. Eli kärjistäen päätettiin, millaisia pallomeriä Silja Europalla on ensi vuonna, mitä tarjotaan buffetissa ja minne laivaa ohjataan. Vai annetaanko laivan vain seilailla ympäriinsä päämäärättä? Jos sinulla yhtään kiinnostaa, tarjotaanko buffetissa muumilimsan lisäksi myös smurffilimsaa, tule kertomaan mielipiteistäsi allekirjoittaneelle tai muille asioihin vaikuttaville. Kysymyksiähän nimittäin riittää: oletko tyytyväinen ATK-tilojen määrään, luennoitsijoiden antaman opetuksen tasoon tai seuraavan syksyn ylioppilaskunnan jäsenmaksuun? Vai tyydytkö joka vuosi maksamaan pakollisen jäsenmaksun sen kummemmin miettimättä, minne rahasi oikein kuluvat? VAROITUS! Nämä tekstit saattavat sisältää mielipiteitä VAIKUTA ÄLÄKÄ VALITA Onko kukaan huomannut kielikeskuksen suunnalta kuu- luvaa pientä ja hiljaista valitusta rahojen puutteesta? Pitäisikö asialle tehdä jotain? Löytyykö englannin kursseille opettajaa tai järjestetäänkö ruotsin kurssia ollenkaan? Mielipiteen ilmaiseminen ei loppunut numeron kirjoittamiseen valkoiseen äänestyslappuun, vaan se oli vasta alkua. Omassa ainejärjestöstämme Finanssissa on onneksi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita. Ensimmäisenä koulutukseen liittyvistä huolista ja murheista kannattaa kertoa kopo-vastaavalle, jonka ominta alaa on nimen mukaisesti koulutuspolitiikka. Toisaalta myös ylioppilaskunnan oma koulutuspoliittinen sihteeri ja tulevan hallituksen kopo-vastaavat ovat varmasti kiinnostuneita mielipiteistäsi. Taloustieteilijänä sinulla on nyt loistava paikka vaikuttaa asioihin tuttujen kasvojen toimiessa OYY:n päättävissä elimissä. Sinulle minä heitän haasteen: Toivotan sinut tervetulleeksi katsomaan, mitä edustajisto tekee luentosalissa X. Jos ei muuta, niin tule syömään kanssamme ilmainen sämpylä ja juomaan kahvit. Kiinnostuksen herätessä lisää taloustieteiden vaaliliiton mielipiteitä löydät osoitteesta Lopuksi haluan toivottaa uudelle Finanssin hallitukselle onnea ja menestystä sekä kiittää vanhaa hallitusta hyvästä työstä. Edaattorin ääni Lauri Tervo Kirjoittaja on juuri valittu edaattori, joten hän on vielä naiivi vaikutusvallastaan. Reilu vuosi sitten kursseille ilmoittautuminen weboodissa tuli pakolliseksi Oulun yliopiston taloustieteellisen tiedekunnassa. Tämä muutos aiheutti napinaa ja ihmettelyä useiden opiskelijoiden keskuudessa ja muutosta pidettiin jopa turhana. Kyseessä oli tietenkin suorastaan mullistava muutos. Onhan se luonnollisesti suuri työ kirjautua sisään henkilökohtaisilla tunnuksilla, hakea sopivat kurssit ja klikkailla vielä jokusen kerran. Voi miten vallankumouksellista! Ja jos kurssille ilmoittautuminen menee ohi suun, voi aina käydä vetistelemässä opintotoimistossa Marketalle, ja homma on todennäköisesti sillä selvä. Homma voisi mennä huonomminkin. Oma kokemus kiinalaisesta byrokratiasta saa minut ylistämään Weboodin sujuvuutta ja yksinkertaisuutta; ei papereita, ei toimistoissa juoksemista, puhumattakaan niistä seuraamuksista, joita kurssihakemuksesi hylkäämisestä aiheutuu. Vaihtoyliopistossani The Chinese University of Hong Kongissa kursseille ilmoittautuminen sisälsi kolme erillistä kierrosta. Lisäksi eri tiedekuntien ja eritasoisten kurssien ilmoittautuminen oli toisinaan erilainen. Minulle järjestelmä ei itse asiassa ikinä auennut kunnolla. Osalle kursseista piti hakea ensin professorin hyväksyntä allekirjoituksella, paperiversio kurssille ilmoittautumisesta tuli toimittaa tiettyyn toimistoon ja osassa tuli tehdä vielä erillinen ilmoittautuminen netissä. Sekavaa, eikö totta? Oulun yliopistossa asioita juostaan hoitamassa pitkin yliopistoa. Vaihtoyliopistossani asioita juostiin hoitamassa pitkin 1,344 neliökilometrin kokoista mäkistä kampusta reidet vapisten. Jos ensimmäisellä kierroksella kurssille pääsy ei vielä onnistunut, oli mahdollista hakea kyseiselle kurssille vielä kaksi kertaa uudestaan samanlaisilla vaiheilla tulevina viikkoina. Kurssit etenivät omaa tahtiaan, vaikka virallista hyväksyntää kurssille ei ollut vielä tullutkaan. Oma tarinani on esimerkki, josta varmasti kerrotaan vielä tulevillekin vaihto-oppilaille. Tarina, jossa kutakuinkin kaikki meni pieleen minusta riippumattomista tekijöistä. Kolmannenkin kierroksen jälkeen sain pakit eräälle kurssille ja tein vielä ylimääräisen itkuvirsihakemuskierroksen. Viikkojen tuskailujen piti olla viimeinkin ohi, kun luckyluusereiden ylimääräinen haku tuotti toivotun tuloksen. Syytä siihen, miksi juuri minun kurssille ilmoittautumiseni kyseiselle kurssille ei alkuun onnistunut, ei minulle koskaan kerrottu. Muiden vaihto-opiskelijoiden ilmoittautuminen oli sujunut melko mutkattomasti tai ainakin mutkattomammin. Ilmoittautumisen piti siis olla kunnossa, mutta useita viikkoja sen jälkeen, kun minut oli kurssille vihdoin ja viimein virallisesti hyväksytty, sain napakan sähköpostin toimiston tädiltä. Jokin oli mennyt vielä kaiken tämän jälkeen mönkään ja kurssille ilmoittautumiseni ei jostain käsittämättömästä syystä ollutkaan onnistunut. That s it! Asiaa pahoiteltiin, mutta mitään ratkaisua tilanteeseen ei ehdotettu. Suomalainen itsepäisyyteni ei kuitenkaan antanut periksi, koska kurssista oli jo yli puolet suoritettuna ja ilman kyseistä kurssia en täyttänyt edes vaihtoyliopiston vaatimaa kurssimäärää, puhumattakaan Kelan vaatimuksista. Lopullinen taistelu alkoi. Hädän hetkellä minun käskettiin kääntyä kotiyliopiston puoleen, josta pyydettiin todistamaan, että tarvitsen kyseisen kurssin. Vielä kerran suuri kiitos nimeltä mainitsemattomalle opintoasiainpäälliköllemme, joka ei koskaan edes vaivautunut vastaamaan sähköpostiini. Ihan vaan tiedoksi että, isona tyttönä taistelin asiani läpi ihan itse! Lukuisten sähköpostien, tapaamisten, väittelyiden yms. jälkeen tapaukseni vietiin tiedekunnan korkeimpaan neuvostoon. Olin tyrmistynyt syntyneestä sopasta. Luovuttaminen ei ollut kuitenkaan vaihtoehto, joten lisäsin vain vettä myllyyn. Paikalliset ystäväni kehottivat uhkailemaan yliopistojen pahimmilla painajaisilla; lehdistöllä ja pahalla julkisuudella. Yli kahden kuukauden taistelun jälkeen minut viimein hyväksyttiin kurssille lopullisesti ja sain siitä myöhemmin ihan suoritusmerkinnänkin viralliseen todistukseen. Asioita hoitanut (sotkenut) toimiston neitikin sai pitää työpaikkansa. Laittoipa muuten vielä friend requestinkin Faceboookissa tulemaan. Meistä tuli ystäviä eikä kukaan menettänyt kasvojaan. Tarinallani oli siis kaikin puolin onnellinen loppu. Kokemus sai minut arvostamaan suomalaista maalaisjärjen käyttöä. Hong Kongin vaihtoyliopistossani katastrofin aiheutti se, että päättäjillä meni sormi suuhun, kun vastausta ongelmaani ei löytynytkään ohjekirjasta. Virallinen pääsyni kurssille oli koko ajan vain muutaman hiiren klikkauksen päässä, mutta kukaan ei uskaltanut käyttää ajatteluun omia aivojaan ja pienestä asiasta tuli ihan kohtuuton sotku. Vaikka avautumista Oulun yliopistossakin riittää päivittäin kursseista, tenteistä, luennoista, luennoitsijoista, luentosalien kylmästä ilmastoinnista jne. kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kolikoilla ovat aina ne kääntöpuolensa. Mutkaton Weboodi ja taloustieteiden tiedekunnan kursseille ilmoittautuminen jääköön jatkossa ainakin minun avautumisieni ulkopuolelle. Erja-Liisa Lappalainen Kirjoittaja on maailmalta kotiutunut Finanssi-aktiivi. EGONOMI 4/2009

6 ELLU Uusi hallitus on taas valittu ja syyskokouksessa hakijat lupasivat jäsenistölle kuun taivaalta. Näin on käynyt joka vuosi. Mennään ajassa vuosi taaksepäin ja katsotaan kuinka monta lupausta hallitus 2009 on pitänyt. hallitus 2009 JA LUPAUKseT Teksti: Elina Rosenlund Puheenjohtaja Meriläinen on pysynyt pitkälti lupauksissaan ja hoitanut virkaansa niin Finanssin puheenjohtajana kuin KTK:n puheenjohtajanakin varsin mallikkaasti. Tulevana vuonna Iikka vaikuttaa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Kiitos ja anteeksi Iikalle, meidän omalle byrokraatille. Kopona ja varapuheenjohtajana toiminut Aino Toppi on reissannut niin Iikan kanssa kuin ilmankin pitkin maita ja mantuja pitämässä Finanssin lippua korkealla. Aino jos joku omistautui tehtävälleen; Aino jätti työnsä ja opinnotkin junnaavat aikalailla paikallaan vain sen takia, että hän voisi täyttää finanssilaisille antamansa lupaukset. Luottamus onkin ansaittu, ja Aino toimii vuonna 2010 Finanssin hallituksen puheenjohtajana. Sihteerin virkaa kaksi vuotta toimittanut Minna-Riikka Mäki on uskollisesti raapustellut kokouksissa muistiinpanoja ja pöytäkirjat ovat valmistuneet ainakin melkein ajoissa. Siivousvuorot ovat niin ikään olleet sihteerin huolena, mutta Minskin innovatiivisuus ei ole riittänyt keksimään, kuinka saada siivouksen suhteen patalaiskat hallitustoverinsa mopin varteen kerran viikossa. Tästä noottia myös jäsenistölle omat kupit tulee pestä käytön jälkeen ja roskien paikka on roskakorissa. Niin kerta. Projektivastaavana allekirjoittanut ja Lotta Vehkala ovat suoriutuneet tähän asti suurin piirtein lupauksiensa mukaisesti. VVV:tä uudistettiin ja sinne saatiin kuin saatiinkin järjestettyä sillis, ja lipun hintakin pysyi kohtuullisena. Vuosijuhlat aiheuttivat jo kesällä molemmille harmaita hiuksia, mutta neljässä eri paikassa järjestetyt akateemiset pirskeet onnistuivat suunnitelmien mukaisesti. Tästä suurin kiitos assarilemme Samille, joka auttoi projektivastaavia pysymään kasassa niin En minä mene mitään Lupaamaan, Ku oon ainoa HaKIja henkisesti kuin fyysisestikin. Entä ne haalarit sitten? Jos minut valitaan projektivastaavaksi, haalarit saadaan ennen joulua. No ei ole saatu, mutta yritys hyvä kymmenen. Kyllä ne tulevat, ainakin ennen Wappua. Pariskunta Pauna-Pekuri ovat onnistuneet säilyttämään parisuhteensa kaiken hallitustoiminnan lomassa. Laura on istunut rahakirstun päällä ja Juha- Matti pommittanut jäsenistöä viikkotiedotteilla ja muulla spämmillä. Intraa ei ole uudistettu, eikä liiemmin nettisivuja, mutta eipä Juhis mitään luvannutkaan. En minä mene mitään lupaamaan, ku oon ainoa hakija. Vapaa-ajan vastaava Ville Hoolille suuri kiitos hienosta Rukan reissusta, jonne Ville vikkelästi onnistui haalimaan vielä yhden bussillisen lisäpaikkoja. Itsehän en urheilua harrasta missään muodossa, mutta myös sali- ja liikuntavuorot ovat käsittääkseni toimineet hyvin. Yrityssuhdevastaava, kaikkien janoisten sankari, Wappuna 2009 kiertopalkinnon pokannut Allu eli Aleksi Lehtola piti lupauksensa ja tuplasi sponsorirahan määrän. Sen sijaan kokouksia Allu on jättänyt väliin liian monta, josta on aiheutunut hallitustovereille välillä harmia. Ymmärtäähän tuon, keskiviikkoiltana saattaa mukaan tarttua monenlaista, eikä silloin ole torstaiaamuna ensimmäisenä mielessä lähteä kokoustamaan. Empatiaa ja sympatiaa siis kaiken nuhtelun lisäksi sinne Sarkan patiolle päin. Bilevastaavan virkaa ensimmäisen puoli vuotta hoiti Salla Hekkala, jonka jälkeen kaulimen varteen tarttui Tiina Holappa. Sen enempää spekuloimatta kenenkään opinahjonvaihtoa, voi vain sanoa, että vaihto onnistui hyvin ja Tiina pääsi erinomaisen nopeasti kartalle. Taktinen veto sinänsä, että maksa kestää huomattavasti helpommin, jos on puoli vuotta hallituksessa eikä vuotta. Tai kahta. Tai kolmea. Kv- ja NESU-asioista vastannut Antti Hartikka on tuonut meille uutta NESUa finanssilaisille ja pitänyt vaihtarit mukana toiminnassa. Ylimääräiset haalarit saatiin myytyä juuri vaihto-oppilaille. NESU-toiminta on lähtenyt käyntiin mukavasti ja NESU-toimikuntakin saatiin perustettua. Erityiskiitos tästä myös Rajaniemen Outille, joka on tehnyt NESU-Finanssia tunnetuksi varsinkin Etelä-Suomen suunnalla. Anttia täytyy kiittää lehmän hermoista kyytien suhteen, hänen ollessa ainoa hallituksessa, jolla on ollut käytössään auto vuoden jokaisena päivänä. Päätoimittajamme LAAJENSIMME OMIEN MERKKIEN VALIKOIMAAMME! Prismassa voit valita itse ostoskorin hinnan. Laajentuneista päivittäistavaravalikoimistamme löydät halpahintakorin, keskihintakorin ja merkkituotekorin. Valitse itse! Kokonaisedullisuus ratkaisee. MERKKITUOTEKORI Tunnetuimmat merkkituotteet Santtu-Matti Korkalo ei viestintävastaava Paunan tapaan antanut suuria hallituslupauksia. Joka tapauksessa Egonomit ovat olleet korkealaatuisia ja kehitystä on tapahtunut. Hallitusvuoden aikana Santtu onnistui myöhästymään melkein kaikista kokouksista ja lehden deadlineista, mutta minkä sitä luonnolleen voi. Santtu jatkaa Finanssin hallituksessa myös ensi vuonna. Valinta järjestömme koulutuspoliittiseksi vastaavaksi kertonee, että jäsenistö on ollut Santtuun tyytyväinen. Kokonaisuutena niin Finanssin kuin hallituksen toiminta on selkeästi KESKIHINTAKORI HALPAHINTAKORI Tunnetusti edullinen merkkituotekori Vertailukelpoisesti laskettuna 35,21 39% 55% edullisempi kuin merkkituotekori. Edullisempi, halvin kori. S-Etukortilla saat myös Bonusta kaikista ostoistasi. kasvanut. Toiminnasta on tullut myös avoimempaa ja kiinnostavampaa, mikä näkyy mm. siinä, että ennennäkemättömän paljon finanssilaisia oli seuraamassa syyskokousta ja hakemassa rakkaan ainejärjestömme hallitukseen. Hallitus2009. ENEMMÄN PERHEMARKET ENEM- MÄN PERHE- Osuuskauppa Arina konttori vaihde egonomi 4/2009

7 MIIKA PÅ BoRDET ERITTäIN VAKAVASTI PUHUEN ThIs PIeCe of PoeTrY Is MeANT To do harm Asioita, joita mietin kerran Juliniassa rukalla IKÄKrIIsIN KoUrIssA Ja että jokainen ikäkausi, vain nuoruuden eri ilmentymiä. Tämmöinen aforismi, tätä nyt pitäisi lähteä pohtimaan. Heinekenin kanssa chillaillaan, Jack Danielssin kanssa rokataan, mutta Perrier heittää aina miehen mietteliääksi. Lähden ulos, otan pulkan (joka myöhemmin varastettiin) ja lähden toteuttamaan nuoruutta. Mä juoksin. Piti ehtiä kotiin ennen kymmentä, suussa maistui tupakka. faija seisoi keittiössä ja tuijotti kelloa. mä tiesin tarkkaan sen mitä aikoo sanoa Nuoruus! Siivekästä ja veristä! Kantaa käsissään Schopenhaueria, jota ei olemme maailmamme LaIdaLLa, KuLman TaKana KIHLaT, LapsET, IKuInEn VELKaTaaKKa! lue, sanoisi Arto jos eläisi. Tosiasiat ovat seuraavat: olen nähnyt muutaman opiskelijakaverini kaljuuntuvan, muutama lätkäkaverini on pamauttanut eukkonsa paksuksi, Onnelan naiset näyttävät pikkutytöiltä mikä kriisi! Olemme maailmamme laidalla, kulman takana kihlat, lapset, ikuinen velkataakka! Mä laskin mielessäni viiteen yyy kaa koo nee vii, mää kestän mitä vaan. Mitä tahansa. Lähden kapuamaan ylämäkeen, tässä voi käydä huonostikin. Pulkka sihisee lunta vasten ja horisontti soittaa tuomiopäivän säväreitä: Vain vuorille vievä tie on auki ja minä olen sillä tiellä. Tämä yö vie minua kuin Porsche James Deania, mutta minä en pelkää Minä en meinaa olla CHICKEN! Vain erilaisia nuoruuden ilmentymiä ovat aikakaudet Olen yhä nuori? Joka tapauksessa olen sillä tiellä. Nousen Porcheni päälle, päästän irti, time to face the gravity. Nuoruus on murhenäytelmä. saarivaltio, eristyksissä. nuoruus on ventti leuassa. naurunpyrskähdys kuilunpartaalla. Tuuli hakkaa kasvojani, mutta luulen tämän menevän hyvin hakematta tulee mieleen sana rakkaus. Mökki on täynnä kauniita naisia ja täällä sitä mieluummin tapetaan itseä yksinään. Mikä on kuin ei kiinnosta, hä? Ja miksi en pelkää yhtään, vaikka ei tästä ilman murtuneita luita selvitä? Ja miksi ajattelen tällaisia asioita kun pitäisi keskittyä? Paljon mää oikein olen juonutkaan? Käännän pulkan tielle ja lyön kädet ja jalat jarruiksi. Selvisin. Helppoa kun pysyy coolina. koulun jälkeen ihme säätöä, kävelen kadulla. Nyt mun täytyy mennä, muuten tulee huutoa, tulee huutoa, kotona. Minä säestäydyn, pirulauta, annan vallan tälle systeemille. Opettelen kaavat ja liityn massaan, vastustamatta ja vapaehtoisesti. Mihin ovat jääneet ne ajat, jolloin: Kaatakaa herrat sokeria laseihin niin veri ei maistu niin happamalta jne? Mihin? Katselen horisonttiin; yhtäkaikki lumous laskeutuu horisonttiin kuin ennenkin. Lasken kaulukset, lähden sisälle. Olen vuorille vievällä tiellä, mutta en meinaa olla CHICKEN. Mä nostin laukkua ja tahdoin jäädä enemmän kuin lähteä. Äiti nukkui ja faijan auto seisoi pihalla. Mä laskin mielessäni kaikki artistit joista diggaan Enrique Iglesiaksesta Robbie Williamssiin. Peace ja respect, miika KILTAHUoNEELLA KUULTUA: Fuksiasten jatkoilla Huuskolta tipahti lompakko pöydän alle. Samaan aikaan rahoituksen oma fuksi Rimpisalo tuli tiskille. Otan samaa mitä tuo mies tuolla otti, Rimpisalo sanoi osoittaen korttiensa perässä ryömivää Huuskoa. Voisinko koskaan käyttää sanontaa helppoa kuin lapsen lyöminen olematta idiootti? Voisinko enää ikinä juoda tippakaan Jorma coctailjuomaa? Voisinko esittää julkisesti vauvavitsin? Voisinko oppia syömään rössypottua ja väittää, että Kyllä vanha kansa tiesi!. Voisinko alkaa seuraamaan illasta toiseen Salattuja elämiä? Voisinko pelata World Of Warcraftia tai harrastaa intohimoisesti pilkkimistä? Voisinko oppia puhumaan täydellistä turun murretta? Voisinko pukeutua räppärimäisesti tuntematta oloani epämukavaksi? Voisinko vielä juosta 20 kilometriä ja vastata myöntävästi kysymykseen: Lähdetkö pelaamaan futista myöhemmin?. Voisinko edes harkita treffejä naisen kanssa, jonka tiedän pitävän Cheekin musiikista? Palaute Rukalla minulle valitettiin, ettei Kansainvälisen liiketoiminnan pääainetta oltu haukuttu sillee rumasti edellisessä kolumnissani. Syy on se, etten oikeastaan ymmärrä koko linjan tarpeellisuutta, sori Martti. Eikö tavalliset linjat ole tarpeeksi kansainvälisiä? Ihan kuin tällä hetkellä pääaineidemme kirjat ja ideat olisivat kotimaisia? Ihan kuin tällä hetkellä muut pääaineet valmistuttaisivat ei-ollenkaan-kansainväliseen-suomeen? Millä käpykaudella meidän luullaan elävän? Palaute II. Professori Perttunen: Löysin kolumnistasi kirjoitusvirheen! Minä: Olen huojentunut, jos se oli ainoa virhe, jonka Te kolumnistani löysitte. H-ajatelmia: Pimeällä keskiajalla luostareissa yksi saneli ja 20 pappia kopioi raamatuntekstiä ranteet kipeänä. Asia tuli mieleen kerran Mirjamin luennolla. Kuinka tylsiä päivämme ovatkaan, jos luennolla professorin suusta päässyt sana rööttelö huvittaa minua seuraavan vartin? Opiskelijat kuulemma huononevat vuosi vuodelta. Se johtunee siitä, että luokaton lukio on luokaton? Sadannen vauva-arvoituksen jälkeen keksin oman arvoitukseni Ruka-bussissa: Mitä yhteistä on vauvavitsien kertojalla ja Star Wars -fanilla? Kumpikaan ei saa. Sanovat kolumnejani sekavaksi, mutta kukaan ei ole vielä sanonut, ettei ymmärtänyt sanomaa. Yritys siis jatkuu. 12 egonomi 4/2009 egonomi 4/

8 Coctail-tilaisuus kutsuvieraille järjestettiin onnistuneesti Kaarlenholvissa. Finanssi ry:n XVIII vuosijuhlat Finanssi ry:n XVIII vuosijuhlat järjestettiin Finanssi ry haluaa vielä kerran kiittää kaikkia juhlan toteutukseen osallistuneita. Haluamme kiittää yhteiskumppaneitamme, ilman tukeanne näin mahtavia juhlia ei olisi voitu järjestää. Suuri kiitos kuuluu myös juhlissa työskenneille fukseillemme, jotka näin kunnioittivat tätä hienoa perinnettä. Lisäksi lämmin kiitos juhlavieraille. Te osaltanne teitte juhlasta ikimuistoisen. Jatkoilla bändi villitsi juhlijat. Vuosijuhlat järjestäneet Projektivastaavamme Lotta ja Elina tekevät viime hetken valmistuluja enne illallistilaisuutta. Myös teekkarivieraamme nauttivat silliksen tunnelmasta. 14 EGONOMI 4/2009

9 Paska semma aka NESU Autumn Conference Teksti: outi Rajaniemi Kuvat: outi Rajaniemi, marika Tenhunen rasmiessääntöä What happens in Conference, stays in Conference voin hiukan mansa muille. Loppupäivän ohjelmassa oli majoittuminen Omppu-hotelliin ja raottaa salaisuuksien verhoa ja kertoa, karaokeilta Kaijakka-baarissa, jossa nesu- Maanantai, marraskuun toinen päivä mitä semmassa tällä kertaa tapahtui. laisten laulutaidot ja muun baarikansan oli merkitty kalenterissani pinkillä ylivii- Semma alkoi perinteiseen tapaan korvat joutuivat koetukselle! vaustussilla syksyn tärkeimmäksi päiväk- mökkireissulla. Kun kaikki 60 osajanot- Keskiviikkopäivä kului yliopistolla, si. Edellisen Århusin NESU-seminaarin jäl- tajaa Suomesta, Islannista ja Tanskasta sillä vuorossa olivat ensimmäiset luen- keinen, yli puoli vuotta kestänyt, odotus olivat löytäneet tiensä Tampereen rau- not seminaarin aiheeseen Foundation oli vihdoin ohitse ja oli aika ottaa suunta tatieasemalle, suuntasi linja-automme for Boom liittyen. Keskiviikon iltaohjel- kohti Tamperetta! Vaikka NESU:n semi- kohti paikkaa X! Möksällä tuttuun tapaan ma oli kaikille yllätys - pizzaa, ongintaa, nimettiin NESU Expanding Committee. makkarat ja McDonald sin kylmät juusto- tettiin. Tarjolla oli buffet-illallinen juomi- naariviikoilla noudatetaan kuuluisaa her- sitsattiin, saunottiin ja tanssittiin pit- tankotanssia ja vaatteidenvaihtokilpailu, Perjantai-illan kruunasi Nordic Evening - hampparit jäivät syömättä! neen ja perinteisine NESU-traditioineen. källe yöhön. Myös jossa tavoitteena oli saavuttaa mahdol- sitzfestit, jotka jäivät taas kerran mieleen Lauantaina oli vapaata virallisen Jatkopaikassa meitä odotti jo perinteeksi perinteinen NESU lisimman kokonaisvaltainen sukupuo- yksinä parhaista sitseistä ikinä! Toastit ohjelman osalta, lukuun ottamatta koko muodostunut Open Bar. Tässä vaiheessa Drinking Champion lenvaihdos. Myöhemmin suuntasimme hoitivat hommansa tunteella, tunnelma seminaarin huipentavaa Gaalaa. Kellon juttu on pakko päättää siihen, mistä se -kisa oli käynnissä Tabuun, jossa euron skumppalasit hupe- oli katossa ja kaupunkien proggikset oli- lähestyessä seitsemää juhla-asuinen sem- alkoikin What happens in Conference, ja voittajan paita nivat vauhdikkaasti ja muistikuvat illasta vat mitä mielenkiintoisimpia. Ruoka sen makansa suuntasi kulkunsa kohti Tampe- stays in Conference. Onneksi. matkasi tällä kertaa sitä mukaan. sijaan ei tämän semman sitseillä kutitel- reen Kalevaa ja Paasisalia, jossa hiukan Kultalahden Mar- Torstaiaamupäivän luennoilla oli lut makuhermoja, vaan Tapolan mustat- vuosijuhlia muistuttava tilaisuus järjes- tin mukana kohti Oulua. hiljaista porukkaa. Iltapäivän vierailijaluennon aikana useampikin pää nuokah- Vaatteidenvaihtokisan voittaja. NESU Drinking Champion. Tiistai-aamun teli ja osa porukasta oli lähtenyt hotellille aloittivat NESU workshopit, joissa oli jälleen mukava paneutua NESUa koskeviin ajankohtaisiin aiheisiin. Workshopeissa työskenneltiin ensin pienemmissä ryhmissä keräämään voimia tulevalle Pub Crawlille. Illan todellinen kohokohta oli kuitenkin Boomi ry:n Haalaribileet Love Hotel -yökerhossa. Paikka oli tupaten täynnä ja esiintyjänä Aste! Paikalle oli meidän semmalaisten lisäksi löytänyt myös muita finanssilaisia, jotka pääsivät täten osallisiksi semmatunnelmasta. Perjantain aloitti Isku Interiorin WHaT HappEns In ConFEREnCE, stays In ConFEREnCE eri aiheiden tiimoilta ja myöhemmin jokainen ryhmä vierailuluento, jota seurasi NESU Union Meeting. Kokouksessa mm. kehiteltiin uusia toimintatapoja, valittiin NESUn esitti lopputule- uudeksi presidentiksi Anna Islannista ja 16 egonomi 4/2009 egonomi 4/

10 GOLFTOIMIKUNTA DUFF ALKU Vaikka kesä oli ja meni, niin golfia ei ole syytä unohtaa. Duff on nimittäin saanut järjestettyä erittäin edulliseen hintaan talviharjoittelupaikan golffaavalle jäsenistölleen. 50 :lla pääset hiomaan svingisi timanttiseen iskuun ensi kesän uhkapelejä ja sanakaritekoja varten. Pääkallopaikka (Virpiniemi Golfin talviharjoitteluhalli) sijaitsee Limingantullin Prisman lähettyvillä osoitteessa Tyrnäväntie 16. Avain on voimassa kokonaisen kalenterivuoden ja ensi vuodelle sen voi noutaa Prisman neuvonnasta jo joulukuun puolessa välissä. Ilmoita myös halukkuutesi avaimen hankintaan osoitteeseen Rukan talvesta Pattayan lämpöön Kylterin Via Dolorosa Puoliväli Syksyllä järjestetty Green Card -kurssi otettiin lämpimästi vastaan ja kurssi tullaan jälleen keväällä järjestämään kaikille lajista kiinnostuneille. Hinta on jälleen sama kuin aikaisemmin, eli vaivaiset 85 (pieni raha tulevalle EKONOMILLE). Jos sinä, arvokas lukija, tunnet ostavasi sian säkissä, niin Duff järjestää kurssia ennen vielä tutustumispäivän lajin pariin. Toimikunta tulee varmasti myös spämmäämään teitä kaikkia rakkaita jäseniä näiden asioiden tiimoilta keväämmällä kunhan lumet, jotka toivon mukaan ilmestyvät pian, saadaan sulatettua. Edellisen Egonomin varsin tieteellisessä artikkelissa käytiin läpi viime kevään Duff Spring Tour golfmatkaa. Viitaten tähän artikkeliin, jossa kyseisen matkan todettiin olleen erinomaisesti onnistunut, voimme todeta, että vähintää yhtä huikea reissu tullaan järjestämään myös keväällä 2010, nimikkeellä Duff Spring Et sattunu näkee, mihin se tippu? Tour 2010 (loogista, eikö totta?). Loppu Ekonomi, lääkäri ja insinööri odottelivat todella hidasta golfryhmää. Insinööri: Mikä noita vaivaa. Olemme odottaneet jo 15 minuuttia. Lääkäri: En tiedä, mutten ole koskaan nähnyt tuollaisia hidastelijoita. Ekonomi: Mutta tuolta tulee hoitaja. Kysytään häneltä. Hei Yrjö, mikä tuota ryhmää meidän edellämme vaivaa? Yrjö: Ai, he. He ovat sokeita palomiehiä. He menettivät näkönsä, kun yrittivät pelastaa klubirakennusta viime vuonna. Siksi annamme heidän koska tahansa pelata ilmaiseksi. (Hiljaisuus) Ekonomi: Hyvin ikävää. Minun täytyy neuvotella kollegojeni kanssa, että olisiko mitään tehtävissä heidän taloudellisen tilanteen turvaamiseksi. Lääkäri: Minun täytyy kysyä silmäkirurgi ystävältäni, että olisiko mitään tehtävissä heidän hyväkseen. Insinööri: Perkele, eikö ne voi pelata yöllä? Teksti: Ville Hooli Kuva: Rasmus Tynjä Miten onnistuu päätyä Pattayalle, vaikka luulee meneväni Rukalle? Miten kylteri voi muuttua yhdessä yössä tradenomiksi? Oliko Sandyn maailma yhtä nautinnollinen elokuvaelämys kuin viime vuonnakin? Muun muassa nämä aiheet olivat tapetilla, kun kolme bussillista finanssilaisia suuntasi marraskuun puolessavälissä Rukan maisemiin viettämään rauhallista, tunnelmallista ja ennen kaikkea päihteetöntä viikonloppua. Mutta nyt loppuu paskanjauhaminen ja kerron, mitä reissulla todella tapahtui. Lähtöpäivänä perjantaina kaikki lähes 200 reissuun lähtijää olivat iloisessa lähtöhiprakassa Oulun linja-autoasemalla, bussikuskeja lukuun ottamatta. Tai SENSUROITU sitten ryökäleet onnistuivat peittämään sen hyvin, sillä perille ainakin päästiin. Menomatkan aikana tunnelma kohosi vauvavitsien ja musiikin voimalla. Ehkä alkoholillakin on osuutta asiaan. Pahaksi onneksi kaikkien rakastama suomalaisen elokuvatuotannon klassikko, Sandyn maailma, meni jumiin heti kättelyssä ja hekuman huipulle ei vielä alkumatkasta kuitenkaan päästy. Mutta kuten kaikki lopulta mahdollisesti huomasivat, piparia oli tarjolla myöhemminkin. Piti vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Siinä missä Perjantai sujui rattoisasti lähinnä saunoessa ja ryypätessä, oli lauantaina todellisen huipennuksen vuoro. Aamupäivän rinneriehan jälkeen vedettiin muutakin kuin pulkkaa nimittäin naamiaisvarusteita päälle. Ja kas kum- maa, yhtäkkiä muumilaakson väki saapui setämiesten bileisiin Pattayalle. Ja jos tätä näkyä olisi pitänyt jotenkin kuvailla, niin arveluttava olisi varmaan ollut se oikea adjektiivi. Jos Tove Jansson olisi nähnyt, kuinka Nuuskamuikkunen hieroo pumpattavan barbaran nänniä ja Pikku Myy hätistelee setämiehiä paistinpannulla, tuskin hänkään olisi ollut selvin päin. Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi Simo ruumishuoneeltakin, sillä kylteritoveri Helsingistä vastasi viikonlopun todellisesta huumoripläjäyksestä: Ai teistä tulee ekonomeja? Otteeks te sit jostaain ammattikorkeasta vai mistä? Meistä HSE:llä nimittäin tulee kauppatieteiden maistereita!! Sunnuntaina uupuneet opiskelijamme kipusivat jälleen linja-autoon ja paluumatka alkoi. Reissun tapahtumien kelaaminen alkoi saman tien ja jatkunee yhä. Huhu kertoo, että jopa legendaarisen panomökin taika olisi murtunut reissun aikana. Mutta jääköön totuus ikuiseksi arvoitukseksi. Tuskin koskaan finanssilaisten miehittämä bussi on ollut niin kuoleman hiljainen kuin se Rukalta palatessa oli. Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut, eihän edes yhtään mökkiä palanut ja bussitkin kestivät tällä kertaa alusta loppuun. Ainoastaan eräs onneton herkkähipiäinen mökkinaapuri oli menettänyt hermonsa ja siirtänyt kamppeensa pois Rukan Pattayalta muihin maisemiin. Hänelle suositeltakoon jatkossa eräkämppää jostain korpikylästä, jossa ei vahingossakaan ole ristin sielua. EGONOMI 4/

11 SHERLOCK JOHN HOLMES JA D3 AKA PANOMÖKKI Kello on lauantaina Koputan D3:n oveen, askeleet lähestyvät, ovi avautuu, näen pimeydessä jonkun tosi oudon pienen hahmon, josta en saa selvää sen kummemmin. Suljen oven, askeleet kaikkoaa ja minä seuraan ääniä. Kun saavun keittiöön niin kaikki pahimmat pelkoni käyvät toteen. Oikeasti, mitä v****a?! Pöydän kynttilänvalossa istuu viisisi säälittävän pientä jätkää (vois jopa sanoa, Mökki, mielentila, tekosyy, proteiini, legenda jo syntyessään, nyrkki, isoin, lammas, uima-allas, tanssi ilman paitaa, viikset, funk, tisko, Ruka, kova-kuoriaiset ja korkokengät, tä?!, lateksi, kyseenalaistasana, lause siellähä ei tehä muuta ku, nämä ovat asioita, joita pitäisi heti tulla mieleen, kun mainitaan kirjainyhdistelmä D3. Jos näin ei tapahdu kohdallasi, olet huono ihminen, ruma ja et osaa elää, yhtään. Mutta mitä piilee D3-käsitteen takana? Mikä on totuus, kun mielikuvien verhoama esiriippu aukaistaan? että viisi pikkupoikaa), jotka ovat pukeutuneet v***u Nintendo-pelihahmoiksi! Oikeesti, näitä säälittävämpiä hahmoja saa hakea, tosin tuossa matkalla tuli vastaan kasa joitain urpon näköisiä hyypiöitä, jotka laulo jotain vitun Pattaya-laulua. Nekin oli uskomattoman säälittäviä. Kuka? Ketä? Milloin? Kenen kanssa? Keitä kaikkia? Mikä kamera? Miksi et? Miksi vi***sa et? Näihin saamme nyt vastauksen, kun käymme läpi otteen Sherlock John Holmesin Rukan päiväkirjasta. Nää v***n Nintendo-hörhöt sanovat puolestaan pelaavansa juomapeliä ja pyytävät minua mukaan. Heidän käsityksensä juomapelistä eroaa kuitenkin vähän mi- Kello on lauantaina kertaan päivän aikana ja ollut niin sekaisin koko päivän, että en ole varma mistään. kein tarkasti tihrustaa ja tietää mihin katsoa! Tä? nun käsityksestä. He pelaavat vuorotellen toisiaan vastaan kivi-sakset-paperia ja Olen sekaisin, kirjaimellisesti kännis- Tai no olen varma siitä, että olen juonut Paikan piti olla täynnä kuumimpia kis- häviäjä ottaa pöydällä olevasta pääry- sä. Niin kuin yleensäkin, koko päivän olen tänään käsittämättömän määrän RedBull- soja ja koleimpia jätkiä ikinä. Patukkaa piti nänmakuisesta Tripistä YHDEN imaisun. yrittänyt vain sulautua joukkoon, olla nä- pohjaisia drinkkejä. Tämä tulee ilmi siitä, olla jaossa enemmän kuin Snickersin pro- Pöydällä ei ole mitään muuta, vain tämä kymätön, etteivät ihmiset vain huomaisi että normaali kävelyni näyttää epätoivoi- mossa! Kissoilla piti olla haarat levällään mainitsemani päärynälle maistuva Trip- minua. Haluan olla kuin muutkin. Mutta he selta yritykseltä masturboida ohikulkevia niin kuin ne silloin on, kun ne levitetään mehu. Talo on muuten tyhjä ja hiljainen. eivät vain huomio minua mitenkään. Olen ihmisiä. Jollain tasolla ymmärrän heidän väkisin! Menossa pitäisi olla hirveät bileet Kieltäydyn v***n töykeästi liittymästä pe- syrjäytynyt, minulla ei ole yhtään ystävää, ilmeensä, joista paistaa yhtä aikaa läpi pel- tyyliin kovaa musaa, pöydillä tanssimista, liin, haistatan v***t kaikille, lyön täysiä ei mitään menetettävää, olen aina yksin. ko, sääli ja huvittuneisuus. beer bongia, jokaisen liikkuvan n********a, kaikkia yhden kerran vasempaan korvaleh- Olen herkkä. Sydämeni on avoin vaalean- Kaiken lisäksi minulla on naamiaisasu bikineitä ja erilaisia välineitä erilaisten teen ja juoksen paikalta v*****n. Mielessäni punainen kolmionmuotoinen laatikko, päällä, joten en varmasti ole kaikkein nor- juttujen harrastamiseen. Noh, käydään liikkuu vain yksi asia: Ei hemmetti, mikäse- joka pumppaa ulos rakkauttanne. Rakkaus maalein näky tässä ympäristössä. Tai ehkä kokeilemassa. nyoli, unohin jo! Eiku niin joo, v***u miten on lumivalkoinen. Niin jykevä on rakkaus! olenkin ja juuri sen takia he katsovat minua säälittäviä jätkiä! Sä oot vain mun, mä oon vain sun ja sydän kuin metroseksuaalia vammaista spitaalis- lyö pum pum puuuuuuuum! ta. Vi*****ko minä tiedän. Kello on lauantaina Kello on lauantaina Kello on lauantaina Löysin just minuutti sitten elämäni parhaat bileet! Täällä on oikeasti kaikki naiset(fuksit, Juoppohulluus-kohtaus loppui ja tajusin Matkaa on jäljellä n. sata metriä. Kuulen jo laiva-naiset, punahilkat, milfit, gilfit,... kaik- juuri kuka olen. Tehtäväni on mennä bi- musiikin, naisten kiljunnan ja käsittämät- ki!), cooleimmat jätkät (amerikkalaisen lettään ja iskemään naisia panomökki D3: tömän ryskytyksen, jonka epäilen johtuvan jalkapallon pelaajat), musiikkia, tanssia, een. Olen kuullut legendan ja nyt aion liit- äänestä kun sängyt osuvat seinään. Odo- kolminumeroiset vuorolaput makuukam- tyä osaksi saagaa. tukseni kasvaa kliimaksin partaalle. mareihin, minkä vuoksi yleensä makuukammareissa tapahtuvat harrasteet ovat Kello on lauantaina Kello on lauantaina levinneet ympäri taloa. Täällä F1:ssä on aivan uskomattoman kova meininki! Ei Olen matkalla. Matkaa on vielä useita sa- No, mitähän vi**ua? Olen pihalla ja seu- ikinä enää D3:een!!! Paska paikka!!! Död!!! toja metrejä, mutta haistan proteiinin jo tänne saakka. Tai ainakin luulen haista- raan hirveitä bileitä, jotka ovat mökissä D4! D3:n ovi on visusti kiinni ja ikkunoista Kuulin jopa, että yksd3:n asukeista heitettiin muiden toimesta pois mökistä, kun se Kello on lauantaina tullessani sisälle näihin bileisiin eikä ole näköjään päästämässä irti. Uujee!!! Sherlock vani. Olen polttanut nenäkarvani useaan näkyy vain pieni valon pilkahdus, kun oi- sai p****a! Tä!? Joku känninen punapää tarrasi heti kiinni John Holmesia kuittaa 20 EGONOMI 4/2009 EGONOMI 4/

12 SHERLoCK JoHN HoLMES JA KADoNNUT ohjain Olipa kerran kauan kauan sitten Maailma, Maailmassa Suomi, Suomessa Kiviniemi, Kiviniemi Oulun yliopistossa, Oulun yliopistossa Finanssin ry:n kiltahuone, kiltahuoneella PlayStation3, PlayStation3:ssa kaksi FIFA2009:n pelaamiseen tarvittavaa peliohjainta. Yhtäkkiä kaikki loogisuus menetti merkityksensä; yksi peliohjain ei enää ollutkaan linkkinä tämän maailman ja tuon ihanan fiktiivisen ja järjettömän maailman välillä Maailman, jossa joku olisi saattanut voittaa tässä kautta aikain voittamattomana pysyneen ja pysyvän henkilön, Kiviniemen. RIKoS Mitä? PS3-peliohjain varastettiin Missä? Oulun yliopistossa, Finanssi Ry:n kiltahuoneella Milloin? Perjantain klo ja maanantain 16.11,2009 klo välisenä aikana Miksi? Näihin aikoihin suuri osa finanssilaisista oli vetämässä käsittämättömät lärvit Rukalla. Aika oli otollinen niin monen kauniin sielun tuhoamiseen, jonkun oli varastettava toinen PlayStation3-peliohjaimista. Mutta kuka kusiainen tämän teki ja mikä oli hänen motiivinsa? VAIHToEHTo 1 syyllinen: Herra47 Motiivi: Hän pisti yksin FIFA-liigan pystyyn, satsasi siihen elämänsä, ja oli jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle. Hän oli pelannut kaikki pelinsä ja oli lohkossaan viides. Takana olleet, luonnollisesti paljon tätä Dilleä kovemmat jätkät, olisivat päässeet Dille-raukan ohi muutamalla voitolla, joka olisi johtanut siihen, että Dille ei olisi ollut pudotuspeleistä ja eihän Dille tätä voinut hyväksyä. Näin Dille varasti ohjaimen ja edelleen pitää sitä kätkettynä kämpillänsä pullokasan alla. Case Solved! Elementary! VAIHToEHTo 2 syylliset: Lanttu-Tatti, Pantti Valtikka Motiivi: Molemmat heistä tunnetaan mitä villeimpinä FIFA-addikteina. He eivät pysty syömään, kävelemään, hengittämään saati sitten toimittamaan mitään monimutkasempia toimenpiteitä ilman päivittäistä FIFA-fiksiä. Nämä poikakullat muuttivat hiljattain saman katon alle ja huomasivat, että yhteispeleissä 6 ohjainta per mies ei riitä alkuunsakaan heille. Jostain oli hankittava lisää, mutta mistä? Addiktionsa vuoksi pojilla ei ollut rahaa, ei ollut työpaikkaa ja jopa heidän äitinsäkin olivat hylänneet poikakultansa. Näin addiktio ajoi pojat varastamaan.ja mikä olisi ollut sopivampi paikka varastaa kyseinen ohjain kuin kiltahuone, johon molemmilla pojilla oli avaimet! Vastaukseni: ei mikään! Case Solved! Elementary! VAIHToEHTo 3 syylliset: Peili Hekkana, Pohatta Tollonen Motiivi: Nämä tyttökullat ovat viihtyneet kiltahuoneen syövereissä opiskelujen alusta saakka käsittämättömän hyvin, mitä luultavimmin vain ja ainoastaan, sekä pelkästään Kiviniemen takia. Jos haluat löytää heidät mihin kellon aikaan tahansa, niin kokeile ekana kiltahuonetta. He ovat yleensä pelaamassa Guitar Heroa, koska he haluavat näyttää maailmalle, että he osaavat tehdä muutakin kun näyttää julmetun hyviltä. He ovat integroituneet yhteen GH:n kitaranvarsien kanssa ja pienikin hetki erossa niistä tuntuu heille ikuisuudelta. Juuri ja vain pelkästään, sekä ainoastaan tämän vuoksi he ovat piilottaneet peliohjaimen katakombien syövereihin, että saisivat pitää koko ajan hauskaa, vain he, GH ja varret. Case Solved! Elementary! VAIHToEHTo 4 syyllinen: CS-Nicå Motiivi: On yleisesti tunnettu fakta, että CS-Nicålla on kämpillänsä pelkästään Xbox360-pelikonsoli. Hän osallistuu kuitenkin häpeilemättömästi FIFA-liigaan, joka pelataan PlayStation 3 -pelikonsolilla. Hän näyttää ulospäin itservarmalta ja rumalta, mutta sisimmillään tietää, että hänellä ei oikeasti ole mitään mahdollisuuksiakaan esimerkiksi Lanttu-Tattia ja Panttia vastaan. Tämän vuoksi hän varasti kiltahuoneelta ohjaimen ja kuivaharjoittelee kuvioitaan uuden ohjaimensa avulla kämpillä, oman peittonsa alla, aina kun vain saa tarpeekseen Counter Striken kiehtovasta ja naisia puoleensa vetävästä maailmasta. Et oo vaan tainnu ääliö tajuta, että niin kauan, ku sulla on se he*****n ohjain, niin ei ole mitään FIFA-liigaa. Case Solved! Elementary! VAIHToEHTo 5 syylliset: Hallituksen naiset Motiivi: Heitä ei vain enää kiinnosta kattoa läskejä, passiivisia, parhaat vuotensa eläneitä alkoholisoituneita idiootteja seisomassa kymmenen sentin etäisyydellä 50 :sta plasmatelkkarista huutamassa vuoron perään kovaan ääneen järjettömiä fraaseja kuten Kirka! ja Kiviniemi! Heidän mielestään tämä ei ole sitä oikeaa kiltahuonemeininkiä, mutta tietäisivätpä tytöt vain kuinka väärässä ovatkaan. Hallituksen naiset ovat mitä luultavimmin polttaneet ohjaimen rituaalisin menoin kiltahuoneen taka-huoneessa ja jäänteet ovat syöttäneet paikalliselle sirkusilmiölle, Baletti Kehtolalle. Case Solved! Elementary! Etuja SEFEn opiskelijajäsenille Tilaa itsellesi OpTiO ajalle vain12! Lehden toimitusosoitteen on sijaittava Suomessa. Etusi on jäsenyyteen perustuva eikä ole siirrettävissä. Jäsenlehden ajankohtaa ei voi muuttaa. Etusi koskee neljää ensimmäistä opiskeluvuotta. Jos sinulla on kysyttävää ota yhteyttä tilaajapalvelumme, puh tai SEFEN OPISKELIJAJÄSENENÄ voit tilata Kauppalehden maksutta jäsenetukaudelle (5 kk). Etusi koskee neljää ensimmäistä opiskeluvuotta. SEFEN OPISKELIJAJÄSENENÄ voit tilata Kauppalehti Option ajalle (5 kk) hintaan 12. Tilaa itsellesi KauppalehTi ajalle MaKSuTTa! Tilaa osoitteessa 22 egonomi 4/2009

13 Iikan valtakaudet TEKSTI Santtu-Matti Korkalo KUVAT Juha Päällysaho Finanssi ry:n väistyvän puheenjohtajan Iikka Meriläisen oli tarkoitus valmistua neljässä vuodessa KTM:ksi ja lähteä kiireellä luomaan uraa työelämään. Toisin kuitenkin kävi. Iikka Meriläinen aloitti opintonsa Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnassa syksyllä 2004, ja niin kuin muutkin fuksimme, myös hänet tutustutettiin Finanssiin. Aluksi kiinnostus ei ollut kummoista. Itse asiassa ainejärjestötoiminta ei sytyttänyt edes sen vertaa, että Iikka olisi hankkinut Finanssin haalarit. Hänen tarkoituksenaan oli opiskella ja valmistua nopeasti työelämään. Vuoden 2006 lopulla Meriläinen kuitenkin päätti asettua ehdolle Finanssin hallitukseen. Tietohallintovastaavan tehtävään hakemisen syyt olivat selkeät. Finanssin nettisivut olivat tuohon aikaan suoraan sanottuna surkeat. Ylläpito oli hidasta ja tieto sivuilla vanhentunutta. Tiesin, kuinka voitaisiin tehdä sivut, joita jokainen hallituksen jäsen osaisi päivittää. Uudet kotisivut otettiin käyttöön helmikuussa 2007 ja ne ovat käytössä yhä. Tämä ei kuitenkaan Meriläiselle riittänyt. Silloisella hallituksen emännällä oli tapana kirota, kuinka ongelmallista oli, että sitseille ilmoittauduttiin sähköpostilla. Myös tenttiarkistoa olisi paljon kätevämpi käyttää netin kautta. Ratkaisuna tietohallintovastaava Meriläinen koodasi tyhjästä Finanssin Intran, mikä oli huomattavasti työläämpi projekti kuin kotisivujen uudistaminen. Finanssilaisille nykyään oletusarvoinen Intra vaati kolmenumeroisen määrän työtunteja. Kehitystyö jatkuu yhä. Minulla on paha tapa omistautua sataprosenttisesti asioille, joihin lähden mukaan. Jossain vaiheessa pohjatyöni oli tehnyt nettiasioista niin helppoja, että melkein jo ehdotin tietohallintovastaavan toimen lakkauttamista hallituksesta. Kesken tietohallintovastaavakauttaan Iikka Meriläinen alkoi kiinnostua Finanssin puheenjohtajan pestistä. Hän oli kokenut Finanssin hallituksessa toimimisen mielenkiintoiseksi. Meriläisen mielestä toiminnassa oli todella paljon parannettavaa ja pian hän alkoi ajatella useista hallitustehtävistä, miten ne voisi hoitaa paremmin. Toinen retuperällä ollut asia oli toiminnan jäsenlähtöisyys. Näihin heikkouksiin hän pystyisi parhaiten vaikuttamaan puheenjohtajana, minkä vuoksi tuntui luonnolliselta hakea tehtävään. Viimeinen sinetti hakemiselle tuli, kun eri tahot pyysivät Meriläistä ehdolle puheenjohtajaksi. 24 EGONOMI 4/2009 EGONOMI 4/

14 Ensimmäinen puheenjohtajakausi vierähti nopeasti, vaikka syksyllä 2008 burnout olikin lähellä. Uuden hallituksen valinnan lähestyessä Meriläinen koki, että oli päässyt vasta vauhtiin. Työt olivat kesken, eikä yksi vuosi puheenjohtajana riittänyt. Tosiasia on, että tehokas edunvalvonta ja yhteistyö vaativat tunnettuutta ja pitkäjänteistä toimintaa. Ensimmäisen puheenjohtajavuoden aikana ehdin vasta tutustua asioihin ja ihmisiin. Pääsin myös sisälle Suomen Ekonomiliitto SEFEn toimintaan ja aloin ymmärtää kauppatieteiden opiskelijoiden asemaa valtakunnallisella tasolla., Meriläinen kertoo. Kiinnostuin koko Suomen kyltereitä edustavan SEFEn Kylteritoimikunnan (KTK) puheenjohtajuudesta, mihin sopi mainiosti, että jatkan myös Finanssin johdossa. Kun näihin kannustimiin lisätään vielä se, että olin jo mielessäni jättänyt opinnot sillä erää kakkossijalle ja että minua jälleen pyydettiin jatkamaan tehtävässä, oli ratkaisu helppo. Iikka Meriläisen toinen vuosi Finanssin puheenjohtajana erosi ensimmäisestä pääasiassa SEFE-vaikuttamisen osalta. Kun Meriläinen valittiin KTK:n puheenjohtajaksi, nousi Finanssin hallituksen varapuheenjohtaja arvoon arvaamattomaan. Kun itse siirryin johtamaan KTK:n toimintaa, siirtyi Finanssin paikka KTK: ssa Finanssin varapuheenjohtaja Aino Topille. Aino hoiti tehtäviäni myös Oulun päässä silloin, kun olin jossain muualla edustamassa SEFEä tai Finanssia. En ole ollenkaan varma, olisinko selvinnyt koko vuodesta ilman Ainon huikeaa työpanosta., hän kertoo. Varapuheenjohtajan tuesta huolimatta puheenjohtaja Meriläisellä riitti töitä liiaksi saakka. Raskaimpina aikoina loppuun palaminen ei ollut kaukana. Aika ei riittänyt kaikkeen; jostain täytyi luopua. Kun kaikki aika meni liiton ja ainejärjestön asioihin, unohtuivat opinnot ja varsinainen vapaa-aika pahimmillaan ystävätkin. Onnekseni osasin toisella puheenjohtajakaudellani myös delegoida asioita paremmin. Enää en myöskään epäröinyt sanoa ei ylimääräisille työtehtäville, mikä todennäköisesti esti lopullisen romahduksen., Meriläinen arvioi. Kolmeen vuoteen mahtuu paljon oikeita päätöksiä, mutta myös virheitä on tullut tehtyä. Typerin virhe on se, ettei jätä aikaa itselleen ja läheisilleen. Se on anteeksiantamatonta. Helpotukseksi mieliala kuitenkin nousi, kun työn tulokset alkoivat todenteolla näkyä. Tämän syksyn fuksien aktiivisuus on ollut jotain ennennäkemätöntä! Toisen puheenjohtajakauden ja samalla kolmannen hallituskauden lähestyessä loppuaan, Meriläinen miettii, mikä on muuttunut. Suurimpia kohokohtia ovat aina olleet hetket, jolloin saa kiitosta hyvin tehdystä työstä. Onkin suuri sääli, että hyvästäkään työstä tätä kiitosta ei tahdo saada kuin todella harvoin ja että negatiivisen palautteen antaminen tuntuu olevan paljon helpompaa., hän puntaroi. Yksittäisistä huippuhetkistä mieleen nousee päällimmäiseksi Finanssin viimeisin sääntömääräinen syyskokous, joka vahvisti käsitystä siitä, että toiminta on todellakin muuttunut avoimemmaksi ja houkuttelevammaksi. En ole koskaan edes kuullut, että syyskokouksessa olisi ollut niin paljon porukkaa ehdolla eri luottamustehtäviin. Asioiden kulku parempaan suuntaan on tullut esille myös Ensimmäisen puheenjohtajavuoden aikana ehdin vasta tutustua asioihin ja oikeisiin ihmisiin siinä, että monet ex-aktiivit ovat kiitelleet Finanssin nykyistä menoa. Myös SEFEn taholla Meriläinen on onnistunut opiskelijoiden edun ajamisessa loistavasti. Viimeisin liittokokous päätti, että ensimmäistä kertaa ikinä Suomen Ekonomiliiton III varapuheenjohtajan paikka kuuluu kylterille. Tätä asiaa eniten ajaneena Meriläinen päätti luonnollisesti hakea kyseiseen tehtävään. SEFEn III varapuheenjohtajan ja samalla uuden opiskelijapoliittisen toimikunnan puheenjohtajan paikan meneminen sivu suun oli ehdottomasti opiskelija- ja järjestötoimintani yksi suurimmista pettymyksistä. Valinta pysyi epävarmana viime hetkille saakka, ja kilpailu kahden kärkiehdokkaan välillä oli kovaa. Vaikka päätöksenteko oli loppujen lopuksi toki demokraattista, oli jälleen ikävä huomata, kuinka jotkut tahot ovat valmiita viime hetken likaiseen peliin ja muutenkin kovin kyseenalaiseen toimintaan saavuttaakseen tavoitteensa. Lopputuloksesta oli helppo ottaa opiksi. Samoja virheitä en tule tekemään enää ikinä, ja joitakin tulokseen vaikuttaneita asioita ja henkilöitä muistelen aivan erityisellä lämmöllä vielä pitkään. EGONOMI 4/

15 Ei ole kuitenkaan pelkoa, että Iikka Meriläisen ura opiskelijajärjestöjyränä päättyisi yhteen vaalitappioon. Aktiivikausi saa Edellä mainitsemiensa lisäksi Meriläinen jatkaa vaikuttamista mm. Oulun yliopiston taloustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa yhdessä toisen la tavalla kuin minä. Itse asiassa toivon Finanssin toimintaan Ainon myötä jälleen uutta ilmettä., hän arvioi seuraajaansa ja tulevaisuutta. Rauhallista joulua & menestystä vuodelle 2010 jatkoa Oulun yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijaedustajan kanssa. Finanssi on tänä päivänä tunnettu hallituksen jäsenyyden muodossa. Valinta ylioppilaskunnan hallitukseen olikin jo selvempi. OYY:n hallitus on loistava paikka jatkaa toimintaa jälleen eri tasolla. Vaikka Väistyessään puheenjohtajan paikalta ja Finanssin ry:n hallituksesta, Iikka Meriläinen jättää taakseen hyvin erilaisen nimi jopa kansallisen opiskelijavaikuttamisen piirissä, minkä tuomia vahvuuksia ei saa missään nimessä heittää hukkaan. Ainolla onkin kieltämättä käsissään todella suuri vastuu. toivoo PwC:n Oulun toimisto ns. salkkujakoa ei ole vielä tehty, vakaana ainejärjestön kuin mihin hän itse syksyllä tavoitteenani on saada ykkösvastuualueekseni koulutuspolitiikka., hän valaisee suunnitelmiaan. Toisena uutena haasteena olen mu liittyi. Vaikka toiminnalle on vihdoin luotu avoin ja ystävällinen ilmapiiri, ei tulevalla puheenjohtajalla, Aino Topilla, ole missään nimessä helppo tehtävä astua Vuodet vierivät vauhdilla, välillä tekijät vaihtuvat, mutta tärkeä työ Finanssilla jatkuu. Aikansa kutakin. Uudet Tilintarkastus - Neuvontapalvelut - Verokonsultointi kana Akavan Pohjois-Pohjanmaan aluetoimikunnassa, jonne lähdemme toisen opiskelijajäsenen, OYY:n pääsihteeri Lauri Sainion, kanssa pitämään huolta opiskelijan edun toteutumisesta Akavan aluetoiminnassa. Iikan saappaisiin. Aino oli mielestäni luonteva valinta seuraajakseni, koska olen tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä puheenjohtajan tehtävissä jo vuoden verran. En kuitenkaan sano, että asioita tulisi hoitaa samal- haasteet pitävät mielen virkeänä. Eikä sillä ole loppujen lopuksi väliä, kuka näitä hommia hoitaa, vaan sillä, että ne tulevat hoidetuksi ja että oululaisella kylterillä on tukenaan ja turvanaan paras mahdollinen ainejärjestö. PricewaterhouseCoopers Oy Kirkkokatu 14 A Oulu puh. (08) pwc 28 EGONOMI 4/2009

16 oulun keskusta-alue ei ole järin suuri. Tämä kuva taitaa kuitenkin liioitella. KUVA: Aaro Suomalainen O valokuvina Me kaikki näemme ympäristön omalla tavallamme. Annetaan valokuviemme kertoa, millaisia näkemyksiä meillä finanssilaisilla on rakkaasta asuinkaupungistamme Oulusta. Maalauksellinen frisbeegolfkenttä Meri-Toppilassa. Laji on alkanut saavuttaa suosiota myös finanssilaisten parissa. KUVA: Juha Päällysaho

17 Panoraama Hupisaari-Raatti. Kesäisen Oulun idyllisimpiä näkyjä ovat ehdottomasti Oulujoen suun saarien sievät ja värikkäät puutalot. Kiilkelin urbaanit porsaat paistattelevat kesän lämpimässä auringossa. Näillä tienoilla Finanssin fuksit ovat ainakin kolmena viime vuonna esitelleet suunnistustaitojaan. KUVA: Veli-Matti Marttila KUVA: Veli-Matti Marttila Äimäraution feimit, grafittitaidegalleria. Kenties jonain kuvan kauniina kesäpäivänä joku spreymaaliartisteista keksii uuden PASKA KAUPUNNIN. KUVA: Jukka-Matti Roth 32 EGONOMI 4/2009 EGONOMI 4/

18 Syyskuinen näkymä Oulujoelle ja kaupunkiin Itä- Tuirasta käsin. Kuvasta on helppo bongata tuttuja kohteita kuten Tietomaan torni, keskustan tuomiokirkko ja Heinäpään tehtaat. KUVA: Henri Korhonen Kuivasjärven tyyneen pintaan piirtyy kaunis peilikuva vastapuolen omakotitaloasutuksesta. Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen, lauloi Juice ipodilla. Kuvaaja yhtyi sanoihin tarkoittaen sillä kuitenkin jotain ihan muuta ja otti tämän valokuvan. KUVA: Santtu-Matti Korkalo EGONOMI 4/

19 Jo aivan yliopiston tuntumasta Pyykösjärveltä löytää kaunista luontoa. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Olisiko siis tänä vuonna Pyykösjärven vuoro toimia legendaarisen One Billion Dollas -pilikkikilipailun näyttämönä? KUVA: Santtu-Matti Korkalo Pikisaarta kohti polkupyörällä huolimatta siitä, että pakkasasteita on liki parikymmentä. Oulu on erinomainen kaupunki pyöräilyyn myös talvella. Kipakka pakkanenkinhan on vain pukeutumiskysymys KUVA: Saara Pulkkinen Tuiran Alakanava kirkkaalla talvi-ilmalla. Uimaan ei kannata mennä, mutta kirpeässä pakkassäässä kylpeminen piristää kummasti pahimmankin koulurupeaman keskellä. KUVA: Saara Pulkkinen EGONOMI 4/

20 AIESEC: bonding local and global Doing business abroad Seminar Teksti: Esa Kaakkurivaara Due to a small domestic market Finnish company have to open foreign market to grow. However, high failure rate indicates issues, as successful access to target region abroad is all but certain. Problems can be caused by several reasons, but lack of knowledge of other cultures and the business culture of the target countries should not be the reason of a failure. Therefore, AIESEC in cooperation with the Martti Ahtisaari Institute of Global Business and Economics, TEKES and Oulu Business School are organizing on January 21st, 2010 the Doing Business Abroad - Seminar. Lisa Sounio, CEO of the travelling social website Dopplr and star of the Finnish TV show Leijonan Kita, will also contribute to the seminar by sharing her experience about cultural issues in an international context with the attending students, companies. AIESEC, world s largest student-run organization, was established by business students in Now after broadened view and inner growth AIESEC is open to all students. Besides intangible sense of internationalism, AIESEC has also concrete global features within. As an organization engaging in international student exchange and internship programs for both companies-, and non-governmental organizations,- AIESEC is a platform of talented, dynamic, forward thinking, experienced students and recent graduates. Each year nearly 7,500 members face the challenging opportunity to live and work in a foreign country in fields of management, technology, education, and development. For over 60 years AIESEC has helped several organizations by providing them with highly educated people from abroad to assist them in their internationalization process and different project. In addition to providing the talent to partnering organizations AIESEC takes care of all practicalities when international intern is moving to Finland. This service entails for example handling the paper work, searching for the intern s accommodation and providing social network of friends to rely on. For instance Alcatel-Lucent, Electrobit, Electrolux, Kuneri and Microsoft have happily partnered AIESEC and this way they have tapped into international talent. On individual level, AIESEC enables students to take leadership opportunities, gain interpersonal skills, develop team management skills, participate in project management, cooperate in strategic planning or simply learn communication while adapting to different cultures. AIESEC s principles are taking an active role, developing self-awareness, increasing capacity, building a network and challenging one s worldview. Whereas AIESEC values namely activating leadership, demonstrating integrity, living diversity, enjoying participation, striving for excellence and acting sustainably, are not average codes of conduct to be highlighted with a beamer to the wall of the office, but general difference making matters with a meaning. As a matter of fact being an AIESECer is a brand of personality, confirmative guarantee of persona grata ; subject with substance and character with charisma. Cultural sensitiveness and awareness of diversity is essential in AIESEC and crucial in our global world. Geographical lines and language barriers affects, but are only minor preventing hinders. Major issues are in unfamiliarity, in incidences caused by ignorance of other cultures and customs. For this reason on the 21th of January 2010 from 14:00 to 17:00, in addition to Lisa Sounio, 11 international students (from Russia, China, Brazil, Poland, Nepal, France, the United States of America, India, Nigeria, Germany and Ghana) will give the audience a better understanding of their home country by tackling these issues. They will highlight the most important factors companies must recognize when starting business at the precise nation. Mahatma Gandhi used to say I do not wish my house to be walled on all sides and my windows stuffed. I want the cultures of all lands to be blown about my house as freely as possible. Participate in bonding local and global. For further information: Tuomas Seiko Conference manager 38 EGONOMI 4/2009

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Finanssi ry:n hallitus. Finanssi ry:n sääntömääräinen syyskokous 2008 ESITYS FINANSSI RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2009

Finanssi ry:n hallitus. Finanssi ry:n sääntömääräinen syyskokous 2008 ESITYS FINANSSI RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2009 Finanssi ry:n hallitus Finanssi ry:n sääntömääräinen syyskokous 2008 ESITYS FINANSSI RY:N TOIMINTASUUNNITELMAKSI VUODELLE 2009 Finanssi ry:n tarkoituksena on toimia Oulun yliopiston kauppatieteiden pääaineopiskelijoiden

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa:

3. Kun jossakin asiassa ei pääse mitenkään eteenpäin, voit sanoa: 4. Kun jossakin on tosi paljon ihmisiä, voit sanoa: SANONTOJA, SANANLASKUJA JA PUHEKIELTÄ HARJOITUS 1 joutua jonkun hampaisiin olla koira haudattuna kärpäsestä tulee härkänen niellä purematta kaivaa maata toisen alta panna jauhot suuhun ei ole mailla eikä

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi?

Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? KERTAUSTEHTÄVIÄ WS 05/06 A Inessiivi, elatiivi, illativi, adessiivi, ablatiivi vai allatiivi? 1. Juha käy aina lauantaina (TORI). 2. Juna saapuu (ASEMA). 3. Olemme (HELSINKI). 4. (MIKÄ KATU) te asutte?

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti. Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä:

Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi. Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.3.2015 klo 12:00. Paikka: Lapin yliopisto, akvaario. Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Matias Kassala,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Terveiset yritysvierailulta 17.10. S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa Puutarhanaiset kävivät kylässä Vantaalla Juurakkokujalla S. G. Niemisellä. Paikkaan oli helppo löytää kehä III:lta, ja siellä

Lisätiedot

OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS. ARTIKLA RY Pöytäkirja. Hallituksen kokous 7/2013 Aika : Tiistai 25.02.2013 klo 18.00 Paikka : Toippari

OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS. ARTIKLA RY Pöytäkirja. Hallituksen kokous 7/2013 Aika : Tiistai 25.02.2013 klo 18.00 Paikka : Toippari OIKEUSTIETEIDEN YLIOPPILAIDEN YHDISTYS ARTIKLA RY Pöytäkirja Hallituksen kokous 7/2013 Aika : Tiistai 25.02.2013 klo 18.00 Paikka : Toippari Läsnä: Jäsenet PJ Julius Matilainen Taru Ahonen Toimihenkilöt:

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille!

Leiriydy. Iso Kirja Camping. Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! 1 Tervetuloa pelaamaan Pikku Putille! Rata on tarkoitettu pelattavaksi puttikiekoilla. Muista varoa muita alueella liikkujia sekä autoja yms. Kiekko on aina heittäjän vastuulla. Kiekkoja saa kesäaikaan

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta

Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Välähdyksiä lasten maailmasta välähdyksiä tulevaisuudesta Lapsen ääni ja peruspalvelut -päivä Jyrki Reunamo Merja Salmi 7.4.2011 Hyvinkää, Laurea Helsingin yliopisto 1. Ajatellaan että olet leikkimässä

Lisätiedot

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta Tuloperiaate Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta ja 1. vaiheessa valinta voidaan tehdä n 1 tavalla,. vaiheessa valinta voidaan tehdä n tavalla,

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden

Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden Kymppitonni Televisiossa jaetaan torstaisin rahaa julkkiksille Speden ideoimassa ohjelmassa Kymppitonni. Vastaamalla oikein muutamaan tyhmään kysymykseen voi rikastua useita tuhansia markkoja. Kyllä rahantulo

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot