Ilmaston syklisen vaihtelun vaikutus Pohjolassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmaston syklisen vaihtelun vaikutus Pohjolassa"

Transkriptio

1 Ilmaston syklisen vaihtelun vaikutus Pohjolassa Puulustotutkimus historiantutkimuksessa Voitto Valio Viinanen 1

2 Puulustotutkimuksesta vuodentarkkaa ilmastotietoa Dendrokronologia eli puulustotutkimus antaa vuodentarkkaa ilmastotietoa. Menetelmä on vielä kovin uutta historiantutkimuksessa maailmalla Timonen Puulustojen ristiinajoitus Metsänrajamännyn kasvu vaihtelee rytmikkäästi Inarin Kyynelniemessä. Käyrän noin satavuotisten jaksojen maksimit ovat sattuneet vuosille 1660, 1760, 1860 ja M. Timonen Näytepuu Inarin Kyynelniemestä Kasvujaksojen syistä ja aiheuttajasta voi sanoa tarkemmin mittaamalla ja analysoimalla alueelta laajemman aineiston. Mutta joka tapauksessa oheinen vuosilustosarja antaa hyvän korrelaation esimerkiksi vuosittaiseen Inarin lapinkylän verollisten lukumäärään. MT & VVV 2

3 Kauransiementä Kanadasta Nils Snellman Talvisodan ihme Kauranviljelyä Inarijärven pohj.pääsä espanjantauti; maailmassa 21 milj. kuollutta, Suomessa ensimmäinen suomalainen uudisasukas saapuu Inariin. Lustokalenterista selityksiä historiallisille tapahtumille Uudistalonpoikainen asutus vakiintuu Kittilässä ja Sodankylässä Kaarle IX:n unelmat Kuolan ja Vienan valtaamisesta hyytyvät luku: maailman valloituksen vuosisata 1478 Moskovan tsaari Iivana III valtaa Novgorodin. Surmatöihin johtaneita eturistiriitoja norjalaisten ja karjalaisten kesken Kuolassa ja Ruijassa Kylmän ilmastojakson seurauksena 1600-luvulla saamelaisilla turkistalous vaihtuu haukitalouteen Nanguniemen hopea-aarre kätketään. Marja Helander, Siida. Muiden hopeakorujen kätkemisajat Pohjois-Suomessa. Metlan 1911-vuotinen lustosarja Ristiretkien aikaa Viikinkien aikaa ja peuranpyynnistä siirrytään poronhoitoon 3

4 Rajailmasto-vaiheiden sääilmiöitä ja seurauksia Lämpimien ja kylmien ilmastojaksojen välisille ilmastovaiheille vaikuttaa olevan tyypillistä vaihtelevat ja epävakaat ilmasto-olot. Toisaalta metsänrajalla puiden kasvuun vaikuttavat lämpöolot ovat tuolloin keskimääräisiä. Rajailmastovaiheessa näyttää olevan tavanomaista esimerkiksi pahat tulvakeväät, sateiset kesät, varhaiset syyshallat ja pahat, pohjoisessa paksulumiset talvet. Tämän tyyppiset sääilmiöt syntyvät usein kylmän ilmastojakson lämpenemisvaiheessa, mutta ilmiöt ovat tavallisia myös lämpimän ilmastojakson vaihtuessa kylmään. Vuosina Pohjanmaalla oli katovuosia. Kesällä 1641 siellä aiheuttivat kadon lähes taukoamattomat sateet ja sen päälle varhain tulleet syyshallat, mikä toistui seuraavina kesinä. Tulvat veivät paikoin viljelysmaita mennessään. Nälänhätää pahensi vielä se, että kalastuskaan ei tuottanut saalista tavanmukaisesti. Lohta tuli huonosti eikä hauenpyyntikään onnistunut. Kemijoen kylissä uudisasutus jälleen autioitui luvulla muun muassa Kemin rahvas oli joutunut katojen vuoksi suureen ahdinkoon. Kemiläisillä ei ollut vuoden 1675 lopulla enää karjaa eikä muuta omaisuutta, pellot olivat kylvämättä, talot autioina, ja suuri osa pitäjäläisiä oli väistynyt muille seuduille. Lapin metsänrajamännyn vuosilustoihin tallentuneet puunkasvutekijät antavat siis hyvän vastaavuuden muun muassa laajasti Itämeren piirissä historiassa tunnetuista kato- ja tautivuosista sekä yleensä vuodentulosta. Esimerkiksi Laatokan Kurkijoella kevätviljat paleltuivat 1627 (T. Immonen 1958). Vuodet olivat katovuosia. Siitä seurauksina tulivat sairaudet ja kuolemat. Hallavuodet veivät sekä kevät että syysviljan. V vaivasi vedenpaljous ja seuraavana kesänä tavaton kuivuus ja kuumuus. Katovuodet tunnetaan suurina kuolonvuosina, jolloin Turun hiippakunnassa E. Jutikkalan (2003) mukaan menehtyi yli ihmistä. 4

5 Kun kylmä ja nälkä yllättivät Suurina kuolonvuosina tunnettuna aikana Ruotsin valtakunnassa koettiin siis ennen näkemättömät kuolon tuhot. Kamalaa jälkeä niittänyt kylmä ja epävakainen ilmastojakso oli lyhytkestoinen. Mutta sen tuhoisa vaikutus piili jälleen yllättävyydessä ja myös ankaruudessa, nimittäin siinä, että lyhyen, lämpimän ilmastovaiheen jälkeen alkanut kylmyys saavutti nopeasti vuodessa, parissa maksiminsa. Pahimmat vitsaukset tapahtuivat aina, kun normaali tai lämmin säätyyppi vaihtui kerrasta vaikkapa kahden neljän vuoden kylmään jaksoon, mikä tavallisesti pääsi yllättämään siihen varautumattoman esivallan ja väestön kuten esimerkiksi vuosina ja ; ja ; Epävakaissa ilmasto-oloissa kauppa joutui usein vaikeuksiin. Esimerkiksi keväällä 1677 paha jäidenlähdön tulva vahingoitti Torniossa taloja ja ranta-aittoja. Kaupungin talous huononi, kun 1670-luvulla merellä sattui laivoille useita haaksirikkoja. Vastaavasti Ruotsin valtakunnan eteläosista Pohjanmaalle hätäapuun lähetetyt viljalaivat usein haaksirikkoutuivat ankarissa syysmyrskyissä. Hätä paheni edelleen, kun siemenviljalastejakin jäi meren saaliiksi. Talvi 1709 oli ankara, niin että koko Itämeren tiedetään olleen jäässä. Pohjanmaalla syötiin vehkaa ja parkkia, ja kansaa kuoli paljon. Kaiken tämän hädän ja kurjuuden päälle tuli vielä lisävitsauksena sateisena syksynä 1710 monin paikoin ruttotauti. Nälänhätä ja kulkutaudit olivat erityisen tuhoisia kaupunkiyhteisöissä. Esimerkiksi Helsingissä 1710 kuoli ruttoon neljässä kuukaudessa 2/3-osaa asujista eli yhteensä 1185 henkeä. Kun pahimpina katovuosina talonpoikaiskylissä ja kaupungeissa sorruttiin kurjuuteen ja kuolon omiksi, niin samana aikana esimerkiksi Inarissa ja muualla Kemin Lapissa saamelaiset maksoivat liki täydet verot kruunulle. Avain tähän oli lapinkylien kyky joustaviin elinkeinorakenteisiin ja tarpeellisiin muuttoihin esimerkiksi Jäämeren äärelle. 5

6 Voisivatko ilmaston aiheuttamat katastrofit yllättää nykyaikana? Tappava infulenssavirus eli espanjantauti riehui rajailmastovaiheessa Nyt pelätään tappavan lintuinfulessaviruksen muuntumista pandemiaksi. Suomi sijaitsee pohjoisessa, missä leipäviljan tuotannossa eletään noin ½ asteen keskilämmön ja 1 3 viikon kylvön ja sadonkorjuun marginaaleissa. Esimerkiksi kuluvana kesänä 2008 elo- ja syyskuun vaihteessa kovien sateiden välissä Pohjois-Savossa esiintyi ankaraa hallaa ja pakkasta kolmena perättäisenä yönä. Ilmaston syklinen vaihtelu lämpiminä ja kylminä jaksoina on tunnettu tosiasia koko jääkauden jälkeiseltä ajalta. Tältä pohjalta katsoen ja 1970-lukujen kylmien jaksojen jälkeen metsänkasvua ja kaikin tavoin luontoa elvyttänyt suhteellisen lyhyt (tänä kesänä päättynyt?) lämmin kausi tullee kääntymään kylmenevään ilmastovaiheeseen. Eräitä kylmän ja sateisen sään aiheuttamia ilmiöitä tältä kesältä Ylä-Lapissa Ivalossa on ollut ainoastaan kahdesta neljään aurinkoista päivää. Samoin 20 asteen lämpötiloja oli vain heinäkuun alussa neljänä päivänä. Metsämarja- ja sienisato on yleisesti niukka. Sienet ovat talvea vasten poroille tärkeää ravintoa. Metsäkanalintuja on kohdannut lähes totaalinen kato. Järvikalastuksen tuotto on ollut tavallista heikompaa. Ruijassa ja Utsjoen pohjoisosissa on kolmas perättäinen kylmä kesä. Hallamittarin toukat syövät tunturikoivikoita paljaaksi ja puut kuolevat. Menetetään polttopuuta ja porolaidunta. 6

7 Voitto Valio Viinanen Inarin rajahistoria I/2002; II/2006 Inarin, Kittilän ja Sodankylän kunnat Kustantaja: Pohjois- Suomen Historiallinen Yhdistys. Kirjatilaukset: Oulun yliopisto, Historian laitos, PL 1000, FI Oulun yliopisto. Fax: Rahoitusta ja toimintatukea Lapin rajahistoriatutkimukseen Esitelmiä Internetissä: Hakusanoilla Lapin rajahistoria ja Voitto Viinanen ; Inarin, Kittilän ja Sodankylän sivuilla. Tutkimusyhteistyötä: Metla Rovaniemen ja Kolarin tutkimusyksiköt 7

Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina. Miten ilmastotekijät vaikuttivat pohjoisten lapinkylien vaiheisiin?

Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina. Miten ilmastotekijät vaikuttivat pohjoisten lapinkylien vaiheisiin? Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina. Miten ilmastotekijät vaikuttivat pohjoisten lapinkylien vaiheisiin? Teksti, kuvat ja editointi: Voitto Valio Viinanen VVV; METLA/Mauri Timonen www.voittoviinanen.com

Lisätiedot

Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina

Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina Esitelmä Voitto Valio Viinasen Inarin rajahistoria II kirjan julkistamistilaisuudessa Inarin Siidassa 16.12.2006 Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina Mauri Timonen Metla, Rovaniemen tutkimusyksikkö Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Pähkinäsaaresta rajat kolmen kuninkaan Lapinmaahan Ruotsin itärajan synty Suomessa ja Lapinmaassa

Pähkinäsaaresta rajat kolmen kuninkaan Lapinmaahan Ruotsin itärajan synty Suomessa ja Lapinmaassa Pähkinäsaaresta rajat kolmen kuninkaan Lapinmaahan Ruotsin itärajan synty Suomessa ja Lapinmaassa Teksti, kuvat ja editointi: Voitto Valio Viinanen - VVV Esitelmiä verkossa Inarin, Kittilän, Sodankylän

Lisätiedot

Pähkinäsaaresta rajat kolmen kuninkaan Lapinmaahan

Pähkinäsaaresta rajat kolmen kuninkaan Lapinmaahan Pähkinäsaaresta rajat kolmen kuninkaan Lapinmaahan Ruotsin itärajan synty Suomessa ja Lapinmaassa Esitelmiä verkossa Inarin, Kittilän, Sodankylän ja METLAN (Lustiag) sivuilla. Haku: Lapin rajahistoria;

Lisätiedot

Vuosilustokalenterit historiankirjoituksen apuna. Perusteet. II Ilmaston syklinen vaihtelu kylminä ja lämpiminä jaksoina

Vuosilustokalenterit historiankirjoituksen apuna. Perusteet. II Ilmaston syklinen vaihtelu kylminä ja lämpiminä jaksoina Vuosilustokalenterit historiankirjoituksen apuna. Perusteet. Mauri Timosen osittain mukailema ote Voitto Viinasen kirjasta Inarin Rajahistoria II, sivut 36-44: II Ilmaston syklinen vaihtelu kylminä ja

Lisätiedot

esitelmästä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute

esitelmästä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute esitelmästä Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Ilmastotutkija Cliff Harris ja meteorologi Randy Mann ovat löytäneet vähintään 75 ilmaston viilentymistä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 25.3.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Lapin liitto 6.11.2015 LÄHDE: Tilastokeskus Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 27.10.2011 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-30.9.2011

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 Lapin liitto 22.10.2013 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 3 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2012

Lisätiedot

Alueelliset vastuumuseot 2020

Alueelliset vastuumuseot 2020 Alueelliset vastuumuseot 2020 Nelimarkka-museo Porvoon museo HAM Helsingin taidemuseo Helsingin kaupunginmuseo Hämeenlinnan kaupunginmuseo Hämeenlinnan taidemuseo Joensuun museot Jyväskylän museot Kainuun

Lisätiedot

Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos

Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos Mikä muuttuu, kun kasvihuoneilmiö voimistuu? Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos 15.4.2010 Sisältöä Kasvihuoneilmiö Kasvihuoneilmiön voimistuminen Näkyykö kasvihuoneilmiön voimistumisen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 23.4.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä

Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä Pusikoita vai puuntuotantoa tutkimuspäivä Lapin ammattikorkeakoulu, Rovaniemi 11.12.2014 Yhteistyö on vahvistanut pohjoisen metsänhoidon tutkimusta mitä uutta edessä Mikko Hyppönen Sisältö Pohjoisuus mitä

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 27.1.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015 Kunta / Seutukunta 31.12.2014 V u o s i 2 0 1 5 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1. 28.2. 31.3.

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Timo Kaukoranta. Viljojen hometoksiinien riskin ennustaminen

Timo Kaukoranta. Viljojen hometoksiinien riskin ennustaminen Timo Kaukoranta Viljojen hometoksiinien riskin ennustaminen Yleiset pellolla kertyvät homemyrkyt (mykotoksiinit) viljelykasveissa Pahimmat maissi, viljat, pähkinät kaikkialla on toksiineja, aiheuttajat

Lisätiedot

Vaarallisia sääilmiöitä Suomessa

Vaarallisia sääilmiöitä Suomessa Vaarallisia sääilmiöitä Suomessa Pauli Jokinen Meteorologi Ilmatieteen laitos 7.5.2013 Hitaat ilmiöt Nopeat ilmiöt Helleaallot Pakkasjaksot (UV) Myrskyt Meriveden nousu Lumipyryt Rajuilmat (ukkoset) Salamointi

Lisätiedot

Ilmaston syklinen vaihtelu kylminä ja lämpiminä jaksoina

Ilmaston syklinen vaihtelu kylminä ja lämpiminä jaksoina Mukailtu teksti eräästä myöhemmin julkaistavasta kirjasta Ilmaston syklinen vaihtelu kylminä ja lämpiminä jaksoina Puiden vuosilustoissa näkyvät niiden kasvuaikaiset ilmastotekijät Puiden vuosilustoihin

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 27.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Poronhoito muuttuvassa ilmastossa Tapaus Muonio- ja Könkämäenojokilaakso

Poronhoito muuttuvassa ilmastossa Tapaus Muonio- ja Könkämäenojokilaakso Poronhoito muuttuvassa ilmastossa Tapaus Muonio- ja Könkämäenojokilaakso Élise Lépy, Mervi Kasanen, Teresa Komu, Hannu I. Heikkinen Kulttuuriantropologia, Thule Instituutti, Oulun yliopisto YLLÄS JAZZ

Lisätiedot

Kuva 1. Lapin metsänrajamännyn elävien puiden vuosilustoindeksin perusteella tehty Wavelet-analyysi (data ja taulukko). Arvo 1.0 vastaa indeksiä 100.

Kuva 1. Lapin metsänrajamännyn elävien puiden vuosilustoindeksin perusteella tehty Wavelet-analyysi (data ja taulukko). Arvo 1.0 vastaa indeksiä 100. Kuva 1. Lapin metsänrajamännyn elävien puiden vuosilustoindeksin perusteella tehty Wavelet-analyysi (data ja taulukko). Arvo 1.0 vastaa indeksiä 100. Kuva 2. Metsänrajamännystä (elävien puiden aineisto)

Lisätiedot

Syklinen ilmasto. - näkökulmia erilaisten aikasarjojen valossa. Lustia-arkistodokumentti/Mauri Timonen (päiv

Syklinen ilmasto. - näkökulmia erilaisten aikasarjojen valossa. Lustia-arkistodokumentti/Mauri Timonen (päiv Syklinen ilmasto - näkökulmia erilaisten aikasarjojen valossa Lustia-arkistodokumentti/Mauri Timonen 27.3.2013 (päiv. 27.12.2015) 1. Yleistä ilmaston syklisyydestä - Syklisyyden esittelyä wiki-linkissä

Lisätiedot

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156

Sami musea ja Davvi-Sámi luondduguovdda¹ SIIDA FIN-99870 Inari Tel. +358 (0)16 665 212 Fax. +358 (0)16 665 156 1 KOULULAISTEHTÄVIÄ 7 7 7 7 7 7 78907890789012789078907890127890 78907890789012789078907890127890 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345 789012345

Lisätiedot

Kari Mielikäinen METLA Siperian lehtikuusi, ikä v. +

Kari Mielikäinen METLA Siperian lehtikuusi, ikä v. + Kari Mielikäinen METLA Siperian lehtikuusi, ikä 100 000 v. + Metla/Mauri Timonen Ei yksiselitteistä määrittelyä, esimerkkejä: Vuosikymmeniä kestävä asteittainen ja alueellinen ilmaston muuttuminen (yleisin

Lisätiedot

MUUTOS. Kari Mielikäinen. Metla/Arvo Helkiö

MUUTOS. Kari Mielikäinen. Metla/Arvo Helkiö PUUNTUOTANTO JA ILMASTON MUUTOS Punkaharju 16.10.2008 Kari Mielikäinen M t ä t tki Metsäntutkimuslaitos l it Metla/Arvo Helkiö METSÄKUOLEMAN ENNUSTEET Terveysongelmat 1970- ja 1980 -luvuilla Vakava neulaskato

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 19.5.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

Tikusta asiaa lustotutkimus tutuksi

Tikusta asiaa lustotutkimus tutuksi Tikusta asiaa lustotutkimus tutuksi Lustolaboratorio ja oppimisympäristö Metsämuseo Lustossa Marko Rikala, museoassistentt i Valokuvat: Timo Kilpeläinen Metsä oppimisympäristönä ja seudullisen asiantuntijaosaamisen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 2.1.2017 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t 31.1.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 11.8.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015 (lopullinen) V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Lisätiedot

ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA

ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA ILMASTOMALLEIHIN PERUSTUVIA ARVIOITA TUULEN KESKIMÄÄRÄISEN NOPEUDEN MUUTTUMISESTA EI SELVÄÄ MUUTOSSIGNAALIA SUOMEN LÄHIALUEILLA Tuulen voimakkuuden muutosarviot perustuivat periaatteessa samoihin maailmanlaajuisiin

Lisätiedot

Muinainen, nykyinen ja tuleva ilmasto vuosilustoista tulkittuna

Muinainen, nykyinen ja tuleva ilmasto vuosilustoista tulkittuna Mauri Timonen Muinainen, nykyinen ja tuleva ilmasto vuosilustoista tulkittuna Pekka Nöjd / Mauri Timonen Metsäntutkimuslaitos Tapaaminen Eduskunnassa 10.09.2008 Vers. 031207 Mauri Timonen 250-vuotias metsänrajamänty

Lisätiedot

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito:

Lapin liitto Kuntakohtainen katsaus talousarvioihin. Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen hoito: Lapin liitto 3.3.2010 Lapin kuntien talousarviot vuodelle 2010 Vertailutiedot: kuntien antamat ennakkotiedot vuoden 2009 tilinpäätöksistä ja Tilastokeskus Henkilöstömenojen osalta huomioitava lomituspalvelujen

Lisätiedot

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011

KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 KUNTIEN TALOUSARVIOT V. 2011 Luvut 1000 As.luku Toiminta- Valtion- Tilikauden Tilikauden Lainat Netto- Kunta 2011 kate Verotulot osuudet Vuosikate Poistot tulos yli-/alijäämä 31.12.2011 invest.*) Enontekiö

Lisätiedot

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI

Lisätiedot

HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI Lapin ELY, Ramboll Finland Oy

HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI Lapin ELY, Ramboll Finland Oy HIRVIKOLARISEURANTA LAPPI 2000 2017 Lapin ELY, Ramboll Finland Oy 12.3.2018 1 LIIKENNETURVALLISUUS LAPISSA VUONNA 2017 Tieliikenteessä kuoli 7 henkilöä (2016 / 15 hlöä, 2015 / 11 hlöä, 2014 / 13 hlöä).

Lisätiedot

SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus -

SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus - SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus - Oik. kand. Heikki J. Hyvärinen Saamentutkimuksen seminaari Levillä 30.9. 1.10.2010 1 NYKYINEN TILANNE JA KYSYMYKSIÄ

Lisätiedot

Tästä kaikki lähti: Rajakauppa ja väestön liikkuminen itärajan yli. Pielisen Karjalan V Tulevaisuusfoorumi 6.11.2012 Lieksa, FL Asko Saarelainen

Tästä kaikki lähti: Rajakauppa ja väestön liikkuminen itärajan yli. Pielisen Karjalan V Tulevaisuusfoorumi 6.11.2012 Lieksa, FL Asko Saarelainen Tästä kaikki lähti: Rajakauppa ja väestön liikkuminen itärajan yli Lieksasta itään johtava suunta on ollut merkittävä kauppareitti vuosisatojen ajan. Karjalaisten ja venäläisten kauppatie Laatokalta Pielisen

Lisätiedot

Syklinen ilmasto näkökulmia erilaisten aikasarjojen valossa. Lustia-arkistodokumentti/Mauri Timonen (päiv )

Syklinen ilmasto näkökulmia erilaisten aikasarjojen valossa. Lustia-arkistodokumentti/Mauri Timonen (päiv ) Syklinen ilmasto näkökulmia erilaisten aikasarjojen valossa Lustia-arkistodokumentti/Mauri Timonen 27.3.2013 (päiv. 3.5.2013) 1. Yleistä ilmaston syklisyydestä - Syklisyystarkastelut voisi aloittaa vaikkapa

Lisätiedot

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos

INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI. Lapin pelastuslaitos INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Lapin pelastuslaitos Sisältö Lapin pelastuslaitos Lapin hälytystilastot 2018 maastopalot Ruotsin virka-aputehtävä Pelastuslaitokset Pelastuslaki 379/2011 Asetus

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA Vuosittain: 1999-2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, maaseutu ja energia Vuositilastot 2015 MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA 2000-2015 2000-2001 2002-2010

Lisätiedot

Ratayhteysselvitys Sodankylä Kirkkoniemi osana Pohjois Lapin maakuntakaavaa. MRL päivät, Levi Pirkka Hartikainen Sitowise Oy 30.8.

Ratayhteysselvitys Sodankylä Kirkkoniemi osana Pohjois Lapin maakuntakaavaa. MRL päivät, Levi Pirkka Hartikainen Sitowise Oy 30.8. Ratayhteysselvitys Sodankylä Kirkkoniemi osana Pohjois Lapin maakuntakaavaa MRL päivät, Levi Pirkka Hartikainen Sitowise Oy 30.8.2018 2 Jäämerenrataa suunniteltiin jo 1920 luvulla 3 Selvitystyön taustalla

Lisätiedot

Säämittauksen tuloksia Pohjois-Pohjanmaan koeasemalla Ruukissa

Säämittauksen tuloksia Pohjois-Pohjanmaan koeasemalla Ruukissa MAATALOUDEN TUTKIMUSKESKUS POHJOIS-POHJANMAAN KOEASEMAN TIEDOTE N:o 4 Eino Luoma-aho & Heikki Hakkola Säämittauksen tuloksia Pohjois-Pohjanmaan koeasemalla Ruukissa RUUKKI 1976 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

Mistä on kysymys Ylä-Lapin maanomistusongelmassa?

Mistä on kysymys Ylä-Lapin maanomistusongelmassa? Mistä on kysymys Ylä-Lapin maanomistusongelmassa? Lapinkyläjärjestelmä Saamelaisten elinkeinorakenteen muutokset Valtiovallan suhde Lapinmaahan ja saamelaisiin Pohjoisten kuntien isojaot Yhteenveto Arvo

Lisätiedot

Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon

Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon Käsivarren Pättikän lammen pohjamudasta paljastunut Kirvespuu (näyte PAT4973) sijaitsee nykyisen metsänrajan tuntumassa. Kuvassa näkyvä rungon tyvipätkä on osa pitemmästä noin 15 metrisestä aihkimännystä,

Lisätiedot

Syysrapsia Ruukissa. Miika Hartikainen, MTT Ruukki

Syysrapsia Ruukissa. Miika Hartikainen, MTT Ruukki Syysrapsia Ruukissa Miika Hartikainen, MTT Ruukki Syysrapsikokeen taustaa Koepaikkana MTT:n Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema Ruukissa Tarkoitus kokeilla syysrapsin menestymistä tavanomaista viljelyaluettaan

Lisätiedot

Lumi on hyvä lämmöneriste, sillä vastasataneessa lumessa on ilmaa.

Lumi on hyvä lämmöneriste, sillä vastasataneessa lumessa on ilmaa. Nimeni: Eliöt ja lumi Vastaukset löydät seuraavista paikoista: tammikuu: karhun vuosi karhunpesä hangen suojassa marraskuu: lumisateet lumimuodostumat joulukuu: selviytyminen kylmyydestä Lumi on hyvä lämmöneriste,

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Posio ELY-keskus: Lappi 2.1.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 Posio Ansiotulorakenne

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot

Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot 11.9.2017 Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot Tunturi-Lapin maaseutulautakunta Muonion kunnan Tunturi-Lapin maaseutulautakunta hoitaa Muonion, Enontekiön ja Kittilän kuntien maaseutuelinkeinoviranomaisen

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla

Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla Ilmastonmuutos eri mittakaavatasoilla Jukka Käyhkö Maantieteen ja geologian laitos Kulttuuriympäristö ja ilmastonmuutos seminaari, Helsinki, 17.1.2018 Sää vai ilmasto? SÄÄ Sää on ilmakehän hetkellinen

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 24.3.2016 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016 V u o s i 2 0 1 6 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2015-29.2.2016 Kunta / Seutukunta 31.12.2015

Lisätiedot

Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston?

Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Mikä määrää maapallon sääilmiöt ja ilmaston? Ilmakehä Aurinko lämmittää epätasaisesti maapalloa, joka pyörii kallellaan. Ilmakehä ja sen ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten paljon lämpöä poistuu avaruuteen.

Lisätiedot

Ilmatieteen laitos - Sää ja ilmasto - Ilmastotilastot - Terminen kasvukausi, määritelmät. Terminen kasvukausi ja sen ilmastoseuranta

Ilmatieteen laitos - Sää ja ilmasto - Ilmastotilastot - Terminen kasvukausi, määritelmät. Terminen kasvukausi ja sen ilmastoseuranta Page 1 of 6 Sää ja ilmasto > Ilmastotilastot > Terminen kasvukausi, määritelmät Suomen sää Paikallissää Varoitukset ja turvallisuus Sade- ja pilvialueet Sää Euroopassa Havaintoasemat Ilmastotilastot Ilman

Lisätiedot

Liite Maasuurpetojen populaatiot Suomessa (lähde: RKTL) Petovahingot 2013 Paliskuntain yhdistys, Anne Ollila

Liite Maasuurpetojen populaatiot Suomessa (lähde: RKTL) Petovahingot 2013 Paliskuntain yhdistys, Anne Ollila Maasuurpetojen populaatiot Suomessa 1980 2012 (lähde: RKTL) 1 Löydetyt petojen tappamat porot 1991 2012, arvio vuoden 2013 löytyvistä vahingoista 2 Petovahingoista maksetut korvaukset porojen osalta vuosilta

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Suomen metsien kasvutrendit

Suomen metsien kasvutrendit Metlan tutkimus 3436, vetäjänä prof. Kari Mielikäinen: Suomen metsien kasvutrendit Suomen metsien kokonaiskasvu on lisääntynyt 1970-luvulta lähes 70 %. Osa lisäyksestä aiheutuu metsien käsittelystä ja

Lisätiedot

Lapin metsätalouden kaaresta. Metsäylioppilaiden Pohjois Suomen kurssilla 2008 Värriön tutkimusasemalla 20.8.2008 Veli Pohjonen

Lapin metsätalouden kaaresta. Metsäylioppilaiden Pohjois Suomen kurssilla 2008 Värriön tutkimusasemalla 20.8.2008 Veli Pohjonen Lapin metsätalouden kaaresta Metsäylioppilaiden Pohjois Suomen kurssilla 2008 Värriön tutkimusasemalla 20.8.2008 Veli Pohjonen Tukki on Lapin metsätalouden keskiössä Kuva teoksesta Paasilinna 2003. Sadan

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa Ilmastonmuutoksen vaikutukset säähän Suomessa Lentosäämeteorologi Antti Pelkonen Ilmatieteen laitos Lento- ja sotilassääyksikkö Tampere-Pirkkalan lentoasema/satakunnan lennosto Ilmankos-kampanja 5.11.2008

Lisätiedot

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena

Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Omaishoitajaliitto Lähellä ja tukena Lähdetieto: Liirum laarum 5.4.2019 Seminaari Matti Meikäläinen Omaishoitajista pääasialliset auttajat, n. 300 000 naisia 61% miehiä 39% ei-työelämässä 34-54% ansiotyössä

Lisätiedot

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-

Lisätiedot

Kahukärpäset kiusasivat syysviljoja tänäkin syksynä

Kahukärpäset kiusasivat syysviljoja tänäkin syksynä Kahukärpäset kiusasivat syysviljoja tänäkin syksynä Erja Huusela-Veistola MTT Kasvintuotannon tutkimus erja.huusela-veistola@mtt.fi Kasvinsuojelun syyspuinti 4.11.2014 Kokemäki Syysvilja-alan vaihtelu

Lisätiedot

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla

Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Saamelaiset ja Saamenmaa kartalla Mapping and Analysing Saami Space - projekti on saanut rahoitusta Pohjoismaiden Ministerineuvoston Arctic Co-operation Programme 2012-2014. Johanna Roto, 2015 Saamelaiset

Lisätiedot

Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä

Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä Laurila, A & Saarinen, E & Saarinen, H Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä Kartan lähde: Jouni Kitti, Saamelaiset eilen ja tänään. 1 Lausunto Saamelaiskäräjälakityöryhmän mietinnöstä Työryhmän

Lisätiedot

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012

Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä

Lisätiedot

Sää- ja ilmastonmuutosriskien arviointi Helsingille Ilmastonmuutos ja selvityksen lähestymistapa ANTTI MÄKELÄ

Sää- ja ilmastonmuutosriskien arviointi Helsingille Ilmastonmuutos ja selvityksen lähestymistapa ANTTI MÄKELÄ Sää- ja ilmastonmuutosriskien arviointi Helsingille Ilmastonmuutos ja selvityksen lähestymistapa ANTTI MÄKELÄ Yleistä mitä odotettavissa? 08.10.14 Helsingin Sanomat 5.11.2017 Yleistä mitä odotettavissa?

Lisätiedot

Johdatus talvisäihin ja talvisiin ajokeleihin

Johdatus talvisäihin ja talvisiin ajokeleihin Johdatus talvisäihin ja talvisiin ajokeleihin 13.11.2013 Ilkka Juga Ilmatieteen laitos 13.11.2013 Talvi alkaa eri aikaan etelässä ja pohjoisessa Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee

Lisätiedot

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa

Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun tilastotietoon liittyvää pohdintaa Lastensuojelun suunnitelmat tukiprosessi Työkokous 9.12.29 Avohuollon piirissä olevien osuus kaikista -17-vuotiaista 18 16 14 12 12,8 12,2 1,9 % 1 8 6

Lisätiedot

ALKUPERÄISKANSAT. KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala

ALKUPERÄISKANSAT. KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala ALKUPERÄISKANSAT KU4 Taiteen monet maailmat / HRSK / Marika Tervahartiala Kulttuurinen approriaatio / kulttuurinen väärinkäyttö?! https://www.theguardian.com/film/filmblog/2016/sep/26/moanapolynesia-disney-cultural-blunders

Lisätiedot

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa

Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen. Lataa Lataa Lintuinfluenssa - Pekka Reinikainen Lataa Kirjailija: Pekka Reinikainen ISBN: 9789515851574 Sivumäärä: 96 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.12 Mb Milloin lintuinfluenssa on täällä? Maailman terveysjärjestö

Lisätiedot

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä.

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. 1-2 Teollisuusmaissa ja kehitysmaiden varakkaammissa perheissä käytetään vesivessoja.

Lisätiedot

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen?

Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Kasvitautien kirjoa onko aihetta huoleen? Asko Hannukkala, Erja Huusela-Veistola & Noora Pietikäinen MTT Kasvintuotannontutkimus Kuminasta kilpailukykyä -seminaarit 25.3.2014 Jokioinen, 27.3.2014 Ilmajoki

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN

SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN KOETUT OLOSUHTEET JA SISÄYMPÄRISTÖÖN LIITTYVÄT OIREET 50 SUOMEN PÄIVÄKODISSA Sisäilmastoseminaari 16.3.2011 Marko Pulliainen LVI-talotekniikkateollisuus ry (1) TAUSTAA PÄIVÄKOTIEN ILMANVAIHTO, 2002 tavoitteena

Lisätiedot

Lataa Vesi - Julian Caldecott. Lataa

Lataa Vesi - Julian Caldecott. Lataa Lataa Vesi - Julian Caldecott Lataa Kirjailija: Julian Caldecott ISBN: 9789525557336 Sivumäärä: 242 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 36.67 Mb Kaikki tunnetut elämän muodot ovat riippuvaisia vedestä. Vesi

Lisätiedot

I KÄSIVARREN PÄTTIKÄN KIRVESPUU... 1 II VALLIJÄRVEN SUOMIPUU... 3 III. KOMPSIOJÄRVEN MYSTEERIPUU 330 EAA... 5

I KÄSIVARREN PÄTTIKÄN KIRVESPUU... 1 II VALLIJÄRVEN SUOMIPUU... 3 III. KOMPSIOJÄRVEN MYSTEERIPUU 330 EAA... 5 Sisällysluettelo: I KÄSIVARREN PÄTTIKÄN KIRVESPUU... 1 II VALLIJÄRVEN SUOMIPUU... 3 III. KOMPSIOJÄRVEN MYSTEERIPUU 330 EAA... 5 IV. SANTORIN AIKAINEN TULIVUORIPUU 1679-1526 EAA.... 7 V. SAARISELÄN KELOKIEKKO...

Lisätiedot

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen

Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Ilmasto muuttuu mitä vaikutuksia sillä on silakka ja kilohailikantoihin sekä kalastukseen Jari Raitaniemi, Luonnonvarakeskus Kalapäivät, Caribia, Turku 29.3.2019 Ilmastonmuutoksen odotetaan aiheuttavan

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 1/8 Lapin liitto 6.9.2012 Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan 31.12.2010 Maa, seutu, Toimiala Työlliset Palkan- Valtio Kunta Valtioenemmis-Yksityinetöinen

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Pakkaset ja helteet muuttuvassa ilmastossa lämpötilan muutokset ja vaihtelu eri aikaskaaloissa

Pakkaset ja helteet muuttuvassa ilmastossa lämpötilan muutokset ja vaihtelu eri aikaskaaloissa Pakkaset ja helteet muuttuvassa ilmastossa lämpötilan muutokset ja vaihtelu eri aikaskaaloissa Jouni Räisänen Helsingin yliopiston fysiikan laitos Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitos Sisältöä ACCLIM-skenaariot

Lisätiedot

Tuhoeläimet viljoilla, onko niitä? Erja Huusela-Veistola PesticideLife loppuseminaari 13.11.2013

Tuhoeläimet viljoilla, onko niitä? Erja Huusela-Veistola PesticideLife loppuseminaari 13.11.2013 Tuhoeläimet viljoilla, onko niitä? Erja Huusela-Veistola PesticideLife loppuseminaari 13.11.2013 Tuhoeläinmäärissä vaihtelua hyönteisille tyypillistä suuri vuosittainen vaihtelu - lämpötila vaikuttaa lisääntymiseen

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja alustavia tuloksia. Hanna Mäkinen

Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja alustavia tuloksia. Hanna Mäkinen Ilmastonmuutos ja maaseutu-hanke Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja alustavia tuloksia Hanna Mäkinen Ilmastonmuutos ja maaseutu (ILMASE) hanke Valtakunnallinen tiedonvälityshanke Sieto- ja sopeutumiskyvyn

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN

ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN ILMASTONMUUTOS TÄNÄÄN Aprés Ski mitä lumileikkien jälkeen? Prof. Jukka Käyhkö Maantieteen ja geologian laitos Kansallisen IPCC-työryhmän jäsen Viidennet ilmastotalkoot Porin seudulla 20.11.2013 Esityksen

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA SOPEUTUMISEEN. Kuopio Mika Isolahti Boreal Kasvinjalostus Oy

ILMASTONMUUTOS JA MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA SOPEUTUMISEEN. Kuopio Mika Isolahti Boreal Kasvinjalostus Oy ILMASTONMUUTOS JA KASVINJALOSTUKSEN MAHDOLLISUUDET VAIKUTTAA SOPEUTUMISEEN Kuopio 20.11.2014 Mika Isolahti Boreal Kasvinjalostus Oy SUOMEN ILMASTON ERITYISPIIRTEET KASVINVILJELYLLE Pitkä päivä Sademäärä

Lisätiedot